Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘katumus’

The blessed hope is now the only hope
By Pat Franklin, 3.1.2021, suom. SK

Tässä me olemme vuodessa 2021 ja autuas toivo, toivo pelastua tästä levottomasta maailmasta, kangastaa nyt suurempana. Raamatussa ilmoitettu autuas toivo on yläilmoihin palaavan Herran Jeesuksen lupaus temmata uskovat tykönsä kohtaamaan Hänet siellä ja olemaan ikuisesti Hänen kanssaan.

Rakkaat ystävät tämä toivo on nyt Itse asiassa ainoa toivo, kun Ilmestyskirjan neljä kammottavaa ratsastajaa valmistautuvat ratsastamaan.

Kuinka ihanaa Herralta, että Hän antaa meille tuon elintärkeän tiedon, tuon varman toivon kultaisen hipun, että Hän tempaa meidät täältä pois. Sillä me olemme hyvin todennäköisesti viimeinen sukupolvi.

”Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” Mitä sanoja! Sanat, jotka välittömästi edeltävät tätä ilmoitusta – 1. Tess. 4:16-18, että Herra todella tulee takaisin, ei tällä kertaa maan päälle, vaan pilviin, kutsumaan meidät kaikki yläilmoihin, kaikkien aikojen kaikki uskovat, elävät ja kuolleet, koko Kristukseen uskovien perheen, joka on ikuisesti yhdistetty Vapahtajaan, joka vuodatti verensä, että me kaikki voisimme pelastua.

Se on siunattu toivomme ja myös kalvava huolemme perheenjäsenistä, jotka eivät ole vielä tunnustaneet Jeesusta Herrakseen, eivätkä tajunneet, että Jeesus Kristus kuoli ristillä kärsiäkseen heidän syntiensä seuraukset. Vain Jumala voi pestä pois syntimme ja Jeesus on Jumala, joka tuli ihmiseksi, jotta voisi vuodattaa verensä meidän puolestamme.

Useimmista tämä on hyvin pahanmakuinen oppi tänä päivänä, koska monet eivät tunnusta olevansa lainkaan syntisiä, vaan väittävät olevansa hyviä ihmisiä, joten tietysti he ovat menossa taivaaseen, eikö niin? Väärin.

Raamattu tekee täysin selväksi, että:

  1. Kaikki – KAIKKI – ovat tehneet syntiä ja eivätkä täytä mittaa. Room. 3:23
  2. Synnin palkka on kuolema. Room. 6:23
  3. Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. 9:22 Jumala on täydellisesti oikeudenmukainen; Hän on oikeudenmukaisuuden Jumala. Hän näyttää meille, mitä synti on kymmenessä käskyssään, joita kukaan muu kuin Jeesus ei ole pitänyt täydellisesti. Synti on niin loukkaava Jumalaa kohtaan, että se vaatii äärimmäisen rangaistuksen, jonkun elämän veren vuodattamisen.
  4. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ainoan Poikansa, Herran Jeesuksen, että me kaikki syntiset, jotka uskomme häneen, pelastuisimme. Ne, jotka hylkäävät Jeesuksen, tuomitaan. 3:16-18
  5. Kristus kuoli syntisten puolesta. Room. 5: 8-11. Jeesus Kristus maksoi äärimmäisen rangaistuksen – ristinkuoleman ja vuodatti pyhän verensä puolestamme.
  6. Kristuksen, Jumalan Pojan veri, puhdistaa meidät kaikesta synnistä. 1. 1:7-9
  7. Hän tulee takaisin hakemaan meitä. 1.Tes 4, 1.Kor. 15:51, Joh. 14, Luuk. 21:36
  8. Jos asetat luottamuksesi Jeesukseen, että Hän kuoli syntiesi tähden, haudattiin ja herätettiin eloon kolmantena päivänä, sinun on sanottava niin, kerro jollekulle.

”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan” (Room. 10:9,10).

Jos ihmiset vain ottaisivat vaarin Raamatun varoituksista. Jos vain!

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:36).

Rukousmalli uskoville:

Herra Jeesus, näen nyt, että maailmassa tapahtuu kauhistuttavia asioita. Tiedän, että sinun täytyy olla aivan ovella. Auta minua olemaan valmis, etten joutuisi häpeään, kun tulet yläilmoihin.

Tiedän, etten ole arvollinen, mutta katso minut arvolliseksi pakenemaan kaikkea, mitä on tulossa maan päälle ja seisomaan Sinun edessäsi

Olen pettänyt Sinut lukemattomilla tavoilla, mutta rukoilen, että jos on jokin tapa, jotakin, jota vielä voin tehdä, auttaakseni jotakuta uskomaan Sinuun, niin auta minua, etten menettäisi tilaisuuksia, jotka voit antaa minulle nyt tällä ratkaisevalla hetkellä. Oi rakas Isä, että (henkilön nimi) pelastuisi!

Rukousmalli niille, jotka eivät tunne Jeesusta elämässään:

Rakas Jumala, olen syntinen. Olen rikkonut lakiasi ja mennyt omaa tietäni. Olen yrittänyt muuttua, mutta se ei toimi. En halua mennä helvettiin. Ole hyvä ja anna anteeksi (nimeä jokainen mieleesi tuleva synti; Hän tietää ne jo). Luotan Jeesukseen.

Uskon, että Jeesus kuoli ristillä minun syntieni vuoksi, haudattiin ja nousi kuolleista kolmantena päivänä. Luotan Jeesukseen, että Hän pesee pois syntini, koska vuodatti pyhän verensä minun puolestani. Rakas Jeesus, tiedän, etten ansaitse sitä, mutta tee minusta yksi Sinun kansastasi. Sitä pyydän sinulta nyt.

”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh. 6:37).

Read Full Post »

What If?
By John Lysaught, 18.8.2019, suom. SK

Jos voisit palata ajassa taaksepäin ja tehdä uudelleen jotakin, joka surettaa sinua elämässäsi, niin tekisitkö? Luulen, että meillä kaikilla on katumisen aiheita ja me tekisimme. Ehkä se oli ihmissuhde, työpaikan vaihto, tai risteys elämän tiellä, jonka toivoisit voivasi kääntää ympäri ja kävellä siihen uudelleen, että voisit lähteä toiselle tielle. Asia on niin, ettei se kannata, koska mikään tekemäsi ei voi muuttaa menneisyyttä. Voit mennä vain eteenpäin. Tämä pätee erityisesti synninsuruun.

Elämässä tehdyt valinnat tekevät meistä sitä, mitä olemme tänään, juuri nyt, jopa synnissä. Huolimatta menneisyyden katumisista, niiden ei Kristuksen tähden tarvitse hallita elämäämme. Joskus vaikeaa? Kyllä, ehdottomasti. En sano, että se on ollenkaan helppoa. Paraneminen voi tietysti viedä aikaa ja harmittelusta on vaikea päästä irti. Silti se on mahdollista, jos vain osaamme antaa anteeksi itsellemme.

Minulla oli elämässäni kaksikin isoa kaduttavaa asia, jotka veivät minulta kauan päästä yli. Ne olivat elämää muuttavia tapahtumia, joita aina ihmettelisin. Ihmettelisin, että olisiko elämäni ollut vaikeampaa vai helpompaa, tai että olisinko samassa paikassa, jossa olen nyt. Päätökset näet vievät meitä teille, joista emme tiedä, minne ne johtavat; eivät aina niin hyvään. Jumala käyttää historiaamme nykyisyydessä ja tulevaisuudessa vaikuttamaan yksilölliseen elämäämme ja toisten elämään hänen hyväkseen.

Jumalan armo ja laupeus käyttivät harmitteluani Hänen kunniakseen tavalla tai toisella. Minulla oli tapana jatkuvasti pyöritellä mielessäni “mitä jos” asioita. Sen kuorma painoi minut alas ja kesti kauan kohdata ne ja päästä niistä irti. Lopussa kuitenkin, kun harmittelusta on päästy irti, elämässä on tyytyväisyys ja Jeesus, tärkein asia omistaa. Jeesuksen ja hänen armonsa ja laupeutensa vuoksi katumiset on pesty puhtaiksi, eikä meidän enää tarvitse elää syyllisyyden varjossa.

Fil. 3:13-14 sanoo meille:Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.”

Kun ihminen harmittelee menneitä, hän on menneisyyden vanki. Ihmiset voivat viipyä ja viipyä syntisessä harmittelussa, mutta menneisyys ei muutu. Se, mitä tarvitaan, on katsoa eteenpäin taivaaseen, olla taivaaseen sidottu Kristuksen kanssa majakkana myrskyssä. Ei ole mitään menneisyyden toivoa, vaan tulevaisuuden toivo. Tulevaisuuden, jossa olemme kuninkaamme kanssa ja harmittelevat ajatukset eivät kuulu edes kuiskauksina sydämissämme.

Uskovien ei tule muistella vanhoja elämässä (Jes. 43:18). Katumuksen taakan ei tarvitse painaa meitä murheen liejuun tai epätoivoon. On olemassa Jumalan toivo ja elämä Hänen rakkaudessaan ja laupeudessaan ja armossaan. Kun ihminen pitää tiukasti kiinni harmitteluista, niin hän tulee alas painetuksi ja tukehtuu menneisyyden virheisiin. Jokin synti, tai tehdyt synnit, jotka painavat raskaasti sydämessä ja mielessä, estävät uskovia elämästä täysillä Jumalassa. Muista, mitä apostoli Paavali sanoo:

Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä” (Hepr. 8:12).

Tämä on vahva ja tosi lausunto. Jumala ei muista syntejämme. On vain oltava usko ja toivo Kristukseen, niin nuo harmittelut lähtevät meistä.

Saatana käyttää harmittelujamme edukseen meitä vastaan. Hän pystyy pitämään meidät alas painettuina, jos sallimme harmittelun vallata elämämme. Saatana on tässä hyvä ja hyödyntää tätä. Jos hän pystyy tukahduttamaan uskovat harmitteluihin, niin hän voittaa, mutta muista: Jumala on aina lähellä. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34:18). Hän on aina lähellä eikä hylkää meitä harmittelun hetkinä, koska Hän on aina lähellämme.

Älä anna saatanan taakoittaa sinua harmitteluillasi. Laita ne sivuun ja nosta katseesi Jumalaan. Jumala ei hylkää uskovia elämän harmitteluiden takia (Hepr. 13:5). Hän ei kääntänyt rakkauttaan pois, vaan rakasti ihmistä niin paljon, ettäosoitti rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme” (Room. 5:8).

Kristus kuoli valittujensa puolesta, niiden, jotka hän omisti jo ennen maailman perustamista (Ef. 1:4). Hän ei kuollut ja uhrautunut synnittömien puolesta, vaan tuli pesemään lumivalkoisiksi ne, jotka uskovat Häneen (Jes. 1:18). Tässä pitäisi olla rauhan ja arvon tunto.

Harmittelun ketjut voidaan katkaista. Synti voidaan pyyhkiä pois ja sen mukana mikä tahansa ja kaikki siihen sidottu harmittelu.

On olemassa anteeksiantamus Jumalalta Kristuksen kautta ja silti me edelleen pieksämme itseämme harmittelemalla. Meistä tuntuu, että Jumalan edessä on häpeä, ja katsomme sen vuoksi maahan. Siihen ei ole mitään syytä. Paistattele hänen rakkautensa valossa, jota ei pidetä synnin harmittelun kahleissa. Anna Jumalan valon vapauttaa sinut katumuksesta, josta pidät kiinni niin tiukasti, että se estää Jumalan todellisen rakkauden ja anteeksiantavan armon hyväksymisen.

Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9).

Kun Hän puhdistaa uskovan, niin jo kadutuista synneistä ei jää mitään tahraa. Jos Hän on antanut meille anteeksi, niin emmekö mekin voisi antaa anteeksi itsellemme? Harmittelusta vapautuminen on avain edistymiseen pyhityksen tiellä. Harmittelu on este pyhityksellemme ja vain vapautumalla siitä voimme hyväksyä itsemme ja edetä vanhurskauden tiellä.

Gal. 5:1 sanoo: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

Katumisen orjuuden ei tarvitse masentaa meitä. Sen ei tarvitse ympäröidä jokaista ajatusta, eikä estää suhdetta Jumalaan. Vapautuminen katumisesta antaa rauhan sydämellemme. On helpotus tietää, että Jumala on armollinen ja Hänen lupauksensa antaa anteeksi ei ole lupaus rikottavaksi. Kristuksen uhri menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden synneistä antaa mahdollisuuden haudata katuminen, eikä asua siinä enää. Suremisen aihetta ei ole, koska Kristuksessa on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Katsominen huomiseen, eikä taaksepäin, antaa varmuuden, että taivas on aivan nurkan takana. Se antaa mahdollisuuden viedä taakkamme Hänelle, joka on varmasti kykenevä ja halukas antamaan anteeksi seuraajiensa synnit.

Kristuksen rakastaminen on eteenpäin menoa, eikä taaksepäin katsomista harmittelussa. Synti voi varmasti taakoittaa, mutta sen ei tarvitse monopolisoida uskovien ajatuksia. Kristuksen uskossa on toivo näkymättömästä (Hepr. 11:1). Menneisyyden harmittelussa ei ole mitään toivoa. Katsominen eteenpäin Kristukseen on ainoa keino navigoida tässä vaikeuksien maailmassa. Harmittelu ei saa taakoittaa meitä (Ps. 55:22).

Katumisesta pääseminen on valtava askel eteenpäin Kristuksen anteeksiantamisen hyväksymisessä ja askel eteenpäin vaelluksessamme Jumalan pyhittävässä rakkaudessa ja kirkkaudessa.

johnflysaught@gmail.com

 

Read Full Post »

MISSING THE MARK—MISSING THE SOLUTION
1.5.2019, by T. A. McMahon, suom. SK

Useimmat meistä ymmärtävät, että ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” on yksi synnin raamatullinen määritelmä. Jakeessa Room. 3:23 Paavali käyttää synnistä kreikan verbiä hamartano. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Se voi tuntua joistakin vähän epäreilulta, koska harvoin ajattelemme, että epäonnistuminen tavoitteen tai normin saavuttamisessa olisi syntiä. ”Epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” ei tunnu suureltakaan rikokselta ajatellessamme useimpia syntejä, joista olemme tietoisia, varsinkin kauheita sellaisia. Nuoli, joka ei ihan osu maaliin, syntiäkö? Tosiaanko? Tällainen reaktio kertoo paljon itsestämme ja sydämemme tilasta suhteessa Luojaamme.

Jumala on täydellinen. Kaikki, mitä Hän sanoo ja tekee, on täydellistä. Siksi Hänen norminsa on täydellinen. Kaiken, mikä ”ei täytä” Hänen normiaan, täytyy olla syntiä. Kuten Jaakob sanoo: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin” (Jaak. 2:10). Se on Jumalan kriteeri olemiselle Hänen kanssaan. Me teemme syntiä, me kuolemme. Ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Kuolemaan sisältyy fyysinen ja hengellinen ero. Se voi olla Jumalasta – ja se voi olla ikuinen.

Voitaisiin kysyä, kuten opetuslapset kerran: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasi: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:25-26). Jumalan tuomio ja oikeudenmukaisuus ovat täydelliset. Rangaistus synnistä on iankaikkinen ero Hänestä. Se on ääretön rangaistus ja rajallinen ihmiskunta ei voi koskaan maksaa koko tuomiota. Mutta Jumala voi ja teki sen! ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Jeesus, täydellinen synnitön Jumal-ihminen, tyydytti täydellisen oikeudenmukaisuuden maksamalla täysin ihmiskunnan synneistä – menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Vaikka Jumala on hankkinut pelastuksen koko ihmiskunnalle Jeesuksen kautta, se on voimassa vain niille, jotka uskovat Häneen Vapahtajanaan ymmärtäen, että Hän – ja vain Hän – voi pelastaa heidät. Ei ketään eikä mitään voida lisätä ratkaisuksi – ei hyviä tekoja, ei kirkossa käymistä, ei uskonsuuntaa, ei rituaaleja, ei sakramentteja, ei kanonisoituja pyhimyksiä eikä uskonnollisia johtajia, ei kastetta – ei mitään muuta. Vain Kristus – Solus Christus.

Kun olemme pelastuneet, me muutumme – mutta emme täydellisesti. Ei vielä. Se tapahtuu, kun menemme olemaan Jeesuksen kanssa. Ennen tuota täydellistä muutosta meille annetaan uusi luonto, mutta silti säilytämme vanhan luontomme. Me voimme tehdä syntiä, mutta emme enää ole synnin orjuudessa emmekä hallinnassa. Uusina luomuksina Kristuksessa elämämme tehdään Hänen armollaan ja meissä asuvan Pyhä Hengen voiman kautta kykeneväksi miellyttämään Jumalaa (1. Kor. 3:16). Uuteen elämäämme Kristuksessa kuitenkin sisältyy taistelu vanhan ja uuden luontomme välillä.

Kuinka tärkeä on sitten tuo taistelu? Vaikka pelastuksemme ei riipu siitä, koska pelastus annettiin kaikille, jotka vastaanottivat sen uskon kautta ilmaisena lahjana, se kyllä liittyy koko joukkoon asioita, jotka koskevat ajallista elämäämme Kristuksessa. Kuten? Suhdettamme Jeesukseen – toisin sanoen, rakkauttamme Häneen, Hänen miellyttämistämme, kypsyyttämme Hänessä, hedelmällisyyttämme, kuuliaisuuttamme, todistustamme, palkkaamme taivaassa. Sellaiset asiat ja monet muut riippuvat siitä, missä määrin emme ”epäonnistu tarkoituksen saavuttamisessa”. Toisin sanoen, niitä on hoideltava Jumalan tavalla.

Täydellisestikö? Kyllä. Se täytyy olla päämäärämme. Raamattu sanoo:Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48). ”…vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’” (1. Piet. 1:15-16). ”…Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto” (Kol. 4:12). Tämän on oltava jokaisen uskovan päämäärä.

Onko se saavutettavissa? Ei, ei täydellisesti. Miksi sitten yrittää? Se voi kuulostaa tyhmältä kysymykseltä niistä, jotka ovat raamatullisia kristittyjä ja jotka uskovat, että kaiken, mitä he tekevät, heidän tulee tehdä Herran kunniaksi. (1. Kor. 10:31). Silti maailmakin ymmärtää sen. Motivaatiopuhujien ja auta itseäsi -gurujen suosittu hokema on ”Ole niin hyvä kuin voit” (Be the best that you can be). He tunnustavat, että jopa yritys, joka ei saavuta yksilön tavoitetta, osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi. Tämä kaikki tietysti koskea itseä ja on kaukana uskovan motivaatiosta – ainakin toivottavasti.

Epafraan palavat rukoukset kolossalaisten veljiensä ja sisartensa puolesta Kristuksessa kertovat meille kaksi tärkeää asiaa: a) Meitä kehotetaan seisomaan täydellisinä kaikessa Jumalan tahdossa, ja b) Tuon päämäärän saavuttamiseksi Herra auttaa Kolossan uskovien ponnistuksia Epafraan rukouksilla. Pyhän Hengen innoittamana Paavali kirjoittaa samalla tavalla tessalonikalaisille:

Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.” (1. Tess. 4:1-2). Nämä kaksi jaetta aika pitkälle tiivistävät ja tukevat niitä seikkoja ja huolenaiheita, joita minulla on kirjoittaessani tätä artikkelia.

Tässä ne ovat: 1) Kautta Raamatun meitä uskovia kehotetaan tekemään asioita Jumalan tavalla Hänen armonsa avulla niin täydellisesti kuin voimme. 2) Sanansa kautta Hän on antanut meille tarvitsemamme ohjeet tehdäksemme asioita Hänen tavallaan (2. Piet. 1:3-4; 2. Tim. 3:16-17). 3) Hän on antanut meille Pyhän Henkensä auttamaan meitä ymmärtämään ja tekemään, mitä Hän käskee (1. Kor. 3:16; Joh. 16:13). 4) Siinä määrin kuin emme ota vakavasti emmekä tee, ei vain sitä, mitä Jumala on antanut meille tehtäväksi, vaan mitä Hän on käskenyt meidän tehdä ja sillä tavalla, kuin Hän haluaa meidän tekevän sen, niin tuohon huolimattomuuteen sisältyy tahallinen ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa”. Se on syntiä. Ja synti johtaa eroon.

Kristukseen uskovalle synnillä on seurauksia (kuten toivon meidän tietävän), jotka ovat ajallisia eikä ikuisia. Kristuksen maksu puolestamme turvaa iankaikkisen kohtalomme. Kristittyinä synneillämme on ajallinen vaikutus, joka tuhoaa hedelmällisyytemme, kuten myös haitallinen vaikutus suhteeseemme Jeesuksen kanssa. Hän ei milloinkaan jätä eikä hylkää meitä. Syntimme kuitenkin saavat meidät vetäytymään pois Hänestä, kunnes kadumme. Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule” (Jes. 59:1-2). Todellinen katumus kuitenkin (siitä riippumatta, mitä nuo synnit ovat) tekee meille mahdolliseksi lähestyä Jumalaa ja siten korjata suhteemme (Jaak. 4:8).

Kuinka vakavaksi voi ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” käydä? Seuraavassa on havainto, joka murehduttaa minua syvästi, minkä vuoksi aloitin tämän artikkelin yrittämällä selventää sen välttämättömyyttä, että Jumala kutsuu meitä täydellisyyteen. Hänen Sanansa, Hänen ohjeensa, Hänen käskynsä, ovat täydellisiä. Lisäksi ne ovat Jumalan sanoja, ei ihmisten: Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut” (Gal. 1:11-12). Jumalan sanat ovat totuus; ihmisen sanat, jotka on lisätty Herran sanoihin, ovat ”epäpyhä ja turha” hapatus. Ne saattavat aluksi kuulostaa hurskailta, mutta niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa” (2. Tim. 2:16). Sitä paitsi Jumalan Sanaan lisääminen ja siitä vähentäminen on tuomittu: Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi” (Sananl. 30:5-6).

Me elämme valtavan luopumuksen ajassa, minkä pitäisi olla ilmeistä niille, jotka ovat sitoutuneet Jeesukseen ja siksi raamatulliseen erottamiseen. Raamattu osoittaa, että lähestyessämme Herran paluuta sellainen hengellinen tila lisääntyy dramaattisesti. Jeesus luonnehti tuota aikaa ennennäkemättömän petoksen aikana (Matt. 24). Paavali toteaa, että tärkein syy, miksi uskovat petetään, on koska ”…he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4).

Taruihinko? Tarut ovat kertomuksia. Kertomukset voivat olla tosia tai vääriä, mutta se, mitä ne eivät ole, on Jumalan Sana, Hänen oppinsa, Hänen totuutensa. En puhu nyt havaintoesimerkeistä, jotka auttavat meitä selittämään raamatullista oppia, vaan ihmisen panoksesta, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja siinä prosessissa poikkeaa siitä, mitä Jumala on sanonut. Tätä koskevia varoituksia on annettu kautta Raamatun, kuten Hepr. 2:1:Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.” On murheellista, että tämä ohitse kulkeutuminen tämän päivän seurakunnassa on kuin lumivyöry.

Esiintulevan kirkon liikkeellä (Emerging Church Movement = ECM), joka alkoi ei kovin kauan sitten, oli valtava vaikutus nuorten aikuisten kristittyjen keskuudessa. Se vietteli monet pois terveestä opista ja johti heidät subjektiivisiin keskusteluihin Jumalasta, kontemplatiiviseen lähestymistapaan koskien Jumalan tuntemista, perinteisiin rituaaleihin, katolisen ja ortodoksisen kirkon sakramentaaleihin sekä allegorian ja raamatuntulkinnan hengellistämisen käyttöön. ECM:n roina löytää jatkuvasti hedelmällisen maaperän millenniaalien keskuudessa. Seurakunnassa on kuitenkin paljon tuhoisampi ja laajemmalle levinnyt esimerkki terveestä opista pois kulkeutumisesta ja on traagista, että se tapahtuu muutamien kristikunnan vaikutusvaltaisimpien naisten palvelutyön kautta.

Maaliskuun 2019 uutiskirjeemme pääartikkelissa mainitsin nimet Beth Moore, Joyce Meyer, Priscilla Shirer ja Sarah Young. He kaikki ovat tuotteliaita kirjoittajia ja heillä on valtavat kannattajajoukot ja he ovat syyllistyneet Jumalan sanan ja itse Jeesuksen syrjäyttämiseen ajautumalla pois terveestä opista. He kaikki ottavat opetuksia, joista monilla on raamatullinen pohja ja ”epäonnistuvat tarkoituksen saavuttamisessa” työntämällä niitä paljon yli raamatullisen totuuden. Heidän ”jatkuvat keskustelunsa” Jumalan kanssa ovat johtaneet heidät ja heidän kannattajansa useisiin vääriin opetuksiin. On varmaa, että Jumala voi puhua lastensa sydämille, mutta missään apostolien Kirjeissä emme löydä jatkuvaa Herran ja uskovien välistä vuoropuhelua. Apostolien teoissa näemme, että Pyhä Henki ajoittain ohjaa ja johtaa pyhiä, mutta ei koskaan siinä merkityksessä, kuin nämä naiset opettavat! Jumalan henkilökohtainen kommunikaatio ihmisten kanssa palvelee Hänen tarkoitustaan ja silloin, kun Hän päättää. Edes Hänen profeettansa eivät käyneet jatkuvia kahdenvälisiä keskusteluja Hänen kanssaan. Jeremiankin oli odotettava 10 päivää, että Herra puhuisi Hänelle koskien hänen tiedusteluaan.

Harhat, jotka noudattavat näiden naisten ”keskusteluja” (joita heidän lukuisat kirjansa kehottavat ihailijoita matkimaan) antavat lukijoiden ymmärtää, että kommunikaation sisältö on kategoriaa ”näin sanoo Herra”. Ne, jotka viettävät enemmän aikaa lukemalla heidän monia kirjojaan, kuin lukemalla Raamattua, voivat helposti hyväksyä raamatulliselta kuulostavan väärän opetuksen. Se vääristää paitsi Raamatun auktoriteetin ja sisällön, myös Jumalan luonteen. Usein väitetty vuoropuhelu alentaa Herran, ikään kuin hän olisi joku heidän tuttu kollegansa.

Beth Moore ilmoittaa, että Jumala kutsuu häntä ”beibiksi” ja ”muruksi” ja laskee leikkiä hänen kanssaan. Vielä pahempi on näiden naisten väite, että he ovat kuulleet Häneltä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Hänen Sanansa sanoo. Se tekisi hänestä vähintäänkin ”toisen Jeesuksen” (2. Kor. 11:4), ei varmasti itse Sanan. Kaikki nämä naiset edistävät jonkinlaista mystiikkaa, joka on Jumalan Sanan objektiivisen totuuden hylkääminen suosimalla omakohtaisia kokemuksia, intuitioita, subjektiivisia käsityksiä ja tunteita. Jotkut opettavat tekniikoita, jotka ovat itämaisten mystisten tekniikoiden ja käytäntöjen ”kristillistettyjä versioita”. He tulkitsevat väärin ja korruptoivat jakeen Ps. 46:10 kehotuksen ”Olkaa hiljaa” (KJV: be still) tarkoittamaan mielen tyhjentämistä hiljaisuudessa voidakseen kuulla Jumalalta. Ei. Jumala vain julistaa vihollisiaan pelkääville (ja myös itse vihollisille), että Hän on suojellut ja edelleen suojelee Israelia! Kaikki nämä naiset ovat menneet ansaan, kun ovat ottaneet oppia harhoista ns. kristillisessä psykologiassa, jonka periaatteet ovat täysin vastakkaiset Jumalan Sanalle. Kaikki he edistävät vääriä opetuksia itsetunnon rakentamisesta auttaakseen kannattajiaan parempiin tunteisiin itsestään.

Ekumenia rehottaa heidän kirjoituksissaan ja videosarjoissaan ja varsinkin heidän hyväksyessään roomalaiskatoliset veljinä ja sisarina Kristuksessa. Voi olla, että he eivät ole tietoisia Rooman virallisesta evankeliumista, joka julistaa, että taivas on saatavissa vain niille, jotka ovat kastettuja, ja sisäänpääsy riippuu ihmisen hyvistä teoista sen jälkeen, kun hänen syntinsä on sovitettu kiirastulessa. Tämä tietämättömyys ei liity vain katolisuuden ja muiden ”kristillisten” kulttien ja poikkeavien ryhmien tietämättömyyteen, vaan se näyttää versovan siitä, ettei raamatullisen kristinuskon perusopeista ole tietoa!

Läpikäytyäni monia näiden naisten kirjoittamista materiaaleista, en ole vielä löytänyt selkeää evankeliumin esitystä, erityisesti selitystä, mitä on uskottava, että pelastuisi. Vaikka he näyttävät vilpittömiltä halutessaan auttaa naisia ”menemään syvemmälle Jeesuksen kanssa” ja ”kehittämään läheisempää suhdetta” Hänen kanssaan, sitä ei voi tapahtua, ellei ihminen ole uudestisyntynyt. Pelastuksen evankeliumin oppi on annettu yksinkertaisesti Filippin vanginvartijan vastauksessa hänen huutaessaan: ”’Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?’ Niin he sanoivat: ’Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…’ (Apt. 16:30-31). Lisäksi on uskottava, että ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan; ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:1-4). Näiltä naisopettajilta löysin vain yhden selkeän evankeliumin selityksen ja se oli Joyce Meyer’iltä. On kuitenkin traagista, että niille miljoonille, jotka häntä seuraavat, hän julistaa, että Jeesus maksoi rangaistuksen meidän synneistämme laskeutumalla helvettiin, jossa Saatana ja hänen demoninsa kiduttivat Häntä. Kyseessä on selvästi väärä evankeliumi ja väärä Jeesus.

Kattavaan esitykseen kaikista näiden naisten vääristä opetuksista tarvittaisiin kirjoja, mikä on paljon enemmän, kuin on mahdollista sisällyttää tähän yhteen artikkeliin. Muita huolestuttavia seikkoja löytyy tämän uutiskirjeen Q&A-osastolta. Haastan ne, jotka ovat ihastuneet Beth Moore’n, Priscilla Shirer’in, Joyce Meyer’in ja Sarah Young’in kirjoihin, harkitsemaan rukoillen, mitä olen huomauttanut ja sitten olemaan Berealaisia (Apt. 17: 11) ja vertaamaan heidän opetuksiaan Jumalan Sanaan. Kehotan myös pastoreita paimenina, joilla on vastuu suojella lampaita, tulemaan naisten rinnalle seurakunnassaan auttaen heitä kasvamaan raamatullisessa erottamisessa.

TBC

***

Lisätietoa Sarah Youngista:

Read Full Post »

Taustaa alla olevalle Lighthouse Trailsin artikkelille voit lukea seuraavista Seurakuntalainen.fi-sivuston uutisista:

Willow Creekin GLS-konferensseja (The Global Leadersip Summit) on Suomessakin pidetty jo yli 10 vuotta. Konferenssien ”isän” Bill Hybelsin ahdisteluskandaalin vuoksi Yhdysvalloissa yli sata kirkkoa ja järjestöä on perunut tilaisuuksien järjestämisen tiloissaan. Suomessa konferenssit kuitenkin järjestetään.

Monet kehuvat GLS-konferenssien antia. Seuraava artikkeli valotta Willow Greek -yhteisön opetusta ja hengellistä taustaa – onko GLS puhdas niistä vaikutteista?

GLS Suomen sivut: http://glssuomi.fi


 

Willow Creek Has A Lot More to Repent of Than Sexual Abuse Cover-Ups
Willow Creek’illä on paljon muutakin katumista kuin seksuaalisen hyväksikäytön salaamiset
11.8.2018 by Lighthouse Trails Editors, suom SK

Willow Creek Global Leadership Summit 2018

Elokuun 8. päivänä 2018 Christianity Today -lehden artikkeli otsikolla Willow Creek’in vanhimmat ja pastori Heather Larson eroavat Bill Hybels’in takia” kertoo tapahtumista, jotka johtivat Willow Creek’in perustaja Bill Hybels’in eroon megaseurakunnasta, koska lukuisia naisia oli tullut esiin syyttäen Hybels’ia vuosia jatkuneista seksuaalisista rikkomuksista ja hyväksikäytöstä. Johtuen vetelästä asenteesta, jonka Willow Creek’in johto on ottanut Hybels’in seksuaalisen hyväksikäytön uhreja kohtaan, Christianity Todayn artikkeli toteaa, että kaksi nykyistä johtavaa pastoria on eronnut, jota seuraa koko Willow Creek’in hallituksen ero.

Christianity Today’n artikkeli jättää vaikutelman, että kunhan Willow Creek vapautuu näistä johtajista, valitsee uuden hallituksen ja pyytää anteeksi naisilta, niin siellä on tuore ”uusi alku”. Tähän Willow Creek’in tarinaan sisältyy kuitenkin enemmän, kuin mitä silmään näkyy, enemmän kaduttavaa, kuin seksuaalisten rikkomusten salausta ja CT:n artikkeli viittaa siihen tietämättään. Artikkeli toteaa:

Kesällä 2008 Bill Hybels seisoi Willow Creek -kirkkoon kokoontuneiden tuhansien pastorien ja seurakuntajohtajien edessä ja myönsi, että hänen megaseurakuntansa oli epäonnistunut.

”Teimme virheen”, hän kertoi vuoden 2008 GLS-konferenssiin kokoontuneelle yleisölle. Yksityiskohtainen Willow-tutkimus oli todennut, että seurakunta oli auttanut monia löytämään uuden luottamuksen Jeesukseen, mutta ei ollut opettanut heille, kuinka tehdä hengellisiä harjoituksia, joita tarvittiin kasvattamaan heidän uskoaan.

Lighthouse Trails muistaa, kun Bill Hybels esitti tämän julkilausuman. Itseasiassa hän oli ilmoittanut sen jo aikaisemmin vuonna 2007. Tuohon aikaan kristillisen median otsikot levittivät uutista, että Willow Creek on katunut. Lukijamme alkoivat ottaa yhteyttä toimitukseemme kysellen, olimmeko kuulleet, että Willow Creek on katunut. Tämä johti siihen, että tutkijamme kaivautuivat vähän syvemmälle saadakseen esiin koko tarinan Willow Creek’in ”katumuksesta”. Marraskuussa 2007 julkaisimme artikkelin otsikolla ”Ei katumusta Willow Creek’iltä – Vain mystinen paradigman muutos”. Artikkelimme alkoi:

Hiljattain Willow Creek’iä koskevat otsikot täyttivät useiden verkkouutiskanavien etusivut. Ingressitekstissä sanottiin: ”Järkyttävä tunnustus Willow Creek’iltä.” Jotkut ihmettelivät, katuiko Willow Creek’in pastori Bill Hybels menneisyyden virheitä palvelutyön menetelmissä.1 Lighthouse Trails’in kommentaari kuitenkin osoitti, että tämä ”järkyttävä tunnustus” oli itseasiassa Willow Creek’in pyrkimysten uudelleenvahvistaminen ”muuttaa tämä planeetta” kontemplatiivisten ja esiintulevien hengellisyyksien kautta.

Tuo aikaisempi LT:n artikkeli totesi:

Ei ole uutta, että Willow Creek haluaa ”muuttaa planeetan”. He ovat osa esiintulevaa hengellisyyttä, johon kuuluvat Rick Warren ja monet muut tärkeät kristilliset johtajat, jotka uskovat, että seurakunta tuo Jumalan valtakunnan maan päälle, ennen kuin Jeesus palaa. Dominionistinen valtakunta nyt -teologia on kirjaimellisesti kyllästämässä monien kristillisten opistojen ja seurakuntien luentosalit, ja mystiikka on potkuri, joka pitää sen vauhdissa. Jos Willow Creek toivoo muuttavansa planeetan, he eivät voi päästä eroon keskittymisestä mystiikkaan (eli kontemplatiivisuuteen). Heidän uusi syksyn 2007 luettelonsa antaa selvän kuvan, missä heidän sydämensä on, kun siinä esitellään resursseja, joita tarjoavat New Age’in kannattaja Rob Bell, kontemplatiivinen kirjailija Keri Wyatt Kent ja Ancient Future -konferenssi, jossa puhuvat esiintulevat johtajat Scot McKnight ja Alan Hirsch, sekä resursseja Ruth Haley Barton’ilta ja John Ortberg’ilta. Aika näyttää, mitä Willow Creek aikoo tehdä koskien keskittymisensä vahvistamista ”hengellisiin harjoituksiin” ja ”planeetan muuttamiseen”.

Tuolloin Willow Creek oli tehnyt tutkimuksen selvittääkseen, miksi he olivat epäonnistuneet työssään. Tutkimuksen tulokset johtivat Willow Creek’in tekemään uuden kiihkeämmän sitoutumisen viedä heidän seurakuntansa esiintulevaan kirkkoon kontemplatiivisten rukouskäytäntöjen (eli hengellisten harjoitusten) kautta, kuten selvästi osoitettiin heidän lehtensä syksyn 2007 numerossa, jossa toimittajat totesivat: ”Palvelutyömme kuva on muuttumassa. Valmistautukaa jälkijäristyksiin.” Lehti sisälsi artikkeleita ja opetuksia lukuisilta kontemplatiivisilta / esiintulevilta hahmoilta, kuten Richard Foster, Richard Rohr, Ruth Haley Barton ja John Ortberg (ks. tarkemmin). Tuon lehden luettuaan ei jäänyt epäselväksi, että Willow Creek’in katumus pohjimmiltaan tarkoitti: ”Olemme muuttamassa tapaa tehdä asioita täällä – meidän täytyy sisällyttää enemmän kontemplatiivisia mystisiä elementtejä väkemme elämään.” Ja kuitenkin CT-lehti ja muut kristillisen median kanavat saivat sen näyttämään, kuin aito raamatullinen parannus olisi tapahtumassa Willow Creek’issä.

Sitten Willow Creek’in ”katumuksen” vuonna 2007 Lighthouse Trails on paljon seurannut, mihin Willow Creek on päässyt aina Lynne Hybels’in Israelin vastaisista ponnistuksista Hybels’ien aikuisten lasten sekä heidän puolisoidensa toimintaan tuoda kontemplatiivinen rukousliike täyteen kukoistukseen Willow Creek’issä – ja tietysti Bill Hybels’in omaan loppuun hillittömien hänen kanssaan tai hänelle työskennelleiden naisten seksuaalisten hyväksikäyttämisten kautta.

Antaaksemme esimerkin siitä, missä Willow Creek menee nyt, haluaisimme kiinnittää huomiosi Bill Hybels’in vävyn, Aaron Niequist’in, vuonna 2014 käynnistämään ohjelmaan The Practice, joka tapahtuu sunnuntai-iltaisin Willow Creek’issa ja sisältää nimenomaan kontemplatiivisia rukouskäytäntöjä. The Practice -verkkosivustolla todetaan:

The Practice on kokemuksellinen kokoontuminen, jossa uppoudumme Jumalan unelmaan ihmiskunnalle, harjoittelemme historiallisia harjoituksia [so. kontemplatiivista mietiskelyä], joka yhdistää meidät Hänen unelmaansa ja kannamme toisiamme matkallamme.

Vaikka otsikot vähän aikaa keskittyvät syytöksiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja eroamisiin ja anteeksipyytelyihin, joita seuraa, niin ei juuri ole mahdollista nähdä otsikoita, jotka koskisivat Willow Creek’in kontemplatiivisia / esiintulevia tapoja. Eipä tietenkään. Lähes jokainen tärkeä kristillinen mediakanava (myös CT) näyttää joko vihreää tälle mystiselle paradigman muutokselle tai suoraan edistää sitä. Jos vain päämäärätietoinen, Willow Creek, etsijäystävällinen, seurakuntakasvu, dominionistinen ”tämän päivän seurakunta” voisi nähdä, että se on mystisessä liukumäessä täyteen luopumukseen, ja vaikka seksuaalisten saalistajien paljastaminen ja uhrien auttaminen on tärkeää, niin ”uuden hengellisyyden” luonne, joka on riippuvainen esoteerisista kokemuksista Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen voiman asemesta, ei saa ihmisiä elämään hurskaammin ja enemmän Jumalalle mieliksi vaan itseasiassa vetää heitä syvemmälle pimeyteen ja syntiin, koska noiden esoteeristen kokemusten lähdettä ajaa ja johtaa se sama lähde, joka petti Aadamin ja Eevan paratiisissa eikä maailman Vapahtaja, Jeesus Kristus. Näin ollen sellaisen ”katumuksen” jokainen ”hedelmä” on hapan ja vahingollinen.

Kaikesta Willow Creek’issä tapahtuneesta huolimatta tämän vuoden GLS-konferenssi edelleen pidettiin tällä viikolla, kuten Religious News Service’n artikkelissa todetaan. Odotettiin, että yli 400 000 ihmistä eri puolilla maailmaa osallistuisi siihen. Kristityt tänä päivänä näyttävät tarvitsevan korviensa kutittelua ja hengelliset mahansa täyteen ja show’n täytyy jatkua.

Read Full Post »

Once Saved Always Saved?
By Howard Green 2.11.2016, suom. SK

Kerran pelastettu aina pelastettu on aihe, josta olen kuullut puhuttavan kristillisissä piireissä monia vuosia. Kysymys ikuisesta turvallisuudesta on toinen aihe, josta yleisesti puhutaan uskovien kesken. Olen huomannut, että jotkut käyttävät näitä käsitteitä samassa merkityksessä, mutta niiden välillä on jyrkkä ero. Kerran pelastettu aina pelastettu on olettamus, että kun kerran on uudestisyntynyt, niin taivas on taattu riippumatta tekemistään tahallisista valinnoistaan. Kerran pelastettu aina pelastettu on perätön ajatus vailla raamatullista ennakkotapausta tuekseen, mutta varmuus ikuisesta turvallisuudesta on jatkuva ilon lähde uskovalle, joka pysyy Kristuksessa vahvana loppuun saakka. Tarkastelkaamme Raamatun valossa käsitettä kerran pelastettu aina pelastettu.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi (Ef. 2:8-9).

Ennen kuin aloitamme, haluan mainita, että on myös uskovia, jotka käyttävät käsitteitä kerran pelastettu aina pelastettu ja ikuinen turvallisuus samaa merkitsevinä. Usein on vain kysymys eroista sanojen merkityksessä ja meidän täytyy muistaa, että kun jotkut sanovat kerran pelastettu aina pelastettu, niin he puhuvatkin sen uskovan ikuisesta turvallisuudesta, joka pysyy Herrassa ja Kristuksessa. Uskovina meidän ikuinen turvallisuutemme on yhtä varma ja luotettava kuin Jumalan Sana.

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.  Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. (Joh. 10:27-29)

Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. (Juuda 24-25)

Herra sanoi, että Hän ei milloinkaan jätä eikä hylkää meitä, kukaan ei ryöstä meitä Hänen kädestään, eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa. Entä uskovien ja meidän kykymme langeta ja lähteä pois uskosta? Onko mahdollista kääntyä pois ja menettää pelastus? Perustuen Raamattuun minä uskon, että vastaus on selkeä kyllä. Kun ajattelemme edellä olevia jakeita ja kymmeniä muita jakeita, jotka kuvailevat ikuista turvallisuutta Herrassa, niin yksi tekijä käy helposti ymmärrettäväksi. Herrassa pysyminen on tärkein tekijä ikuisessa turvallisuudessa. Kaukana töihin perustuvasta pelastuksesta opetuslapsi luottaa Jeesuksen täytettyyn työhön ristillä. Jeesuksessa, Hänen sanassaan ja Jumalan tahdossa pysyminen on henkilökohtainen valinta luovuttaa Hänelle Pyhän Hengen pyhittävä työ elämässään.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat. (Joh. 15:5-6)

Meidän täytyy opettaa ja saarnata koko totuutta seurakunnissamme. Ikuinen turvallisuutemme on varma, koska pysymme Herrassa, mutta ole yhtä varma, että on mahdollista lähteä pois Herrasta. Pysyminen, totteleminen, luottaminen, uskomme tutkiminen ja varmasti katuva sydän ovat kaikki Jeesuksen opetuslapsen hedelmää. Toisaalta, jos ihminen on uudestisyntynyt Jeesuksessa, mutta päättää luopua ja langeta, niin on selvää Raamatun mukaan, että hän tekee tuon valinnan. On kysymyksessä henkilökohtainen tahallinen teko. Tässä tapauksessa kukaan ei ryöstänyt häntä Isän kädestä, vaan hän lähti omasta vapaasta tahdostaan. Muista, että ikuinen turvallisuus, mitä Herraan tulee, on varma. Olemme turvassa, kun pysymme Hänessä. Luopiossa me näemme jotakin aivan muuta. Tällainen ihminen ei pysy, vaan on räikeässä kapinassa ja Raamattu rinnastaa kapinan noituuteen. Jeesus varoittaa meitä, että monet luopuvat viimeisinä päivinä ja kautta Uuden Testamentin meitä toistuvasti varoitetaan kääntymästä pois ja luopumasta. Tässä vain muutamia monista esimerkeistä:

Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika (2. Joh. 1:9).

Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan (Matt. 24:10).

Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. (2. Piet. 2:20-21)

Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme (1. Joh. 2:19).

Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen (Juuda 1:4).

Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät (Hepr. 6:4-6).

Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat (Hepr. 10:26-27).

Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä (Ilm. 3:5).

Pyydän sinua ottamaan tämän artikkelin rakkaudellisena kehotuksena. Älä ota pelastuksen ilmaista lahjaa armosta uskon kautta Jeesukseen ja polje sitä jalkoihisi. Ikuinen turvallisuus Hänen todellisille opetuslapsilleen on varma. Yllä olevat Raamatun kohdat ovat täynnä varoituksia synnissä jatkamisesta, armon väärinkäyttämisestä, luopumisesta ja takaisin kääntymisestä. Raamattu tekee selväksi, että ellet pysy Herrassa, et ole pelastettu.

Jeesuksen sanat Sardeen seurakunnalle ovat, että joka voittaa, puetaan valkeisiin vaatteisiin eikä hänen nimeään pyyhitä pois elämän kirjasta. Jos Jeesuksen sanat otetaan täydestä, niin näyttäisi, että nimiä voidaan pyyhkiä ja pyyhitäänkin elämän kirjasta. Ihmisiä luopuu Herrasta ja se on varmasti totta viimeisinä päivinä, kuten Jeesus sanoi. Todelliset Jeesuksen opetuslapset pysyvät Hänessä loppuun saakka. Koska tiedämme, että näin on, niin eikö olisi viisasta tutkia itseämme, olemmeko uskossa? (2. Kor. 13:5)

Meillä on vapaa tahto, vapaa valintaoikeus ja voimme päättää lähteä pois Herrasta. Uskon, että ympäri maailman on lukematon jäännös tosi kristittyjä. Uskon myös, että kaikella todennäköisyydellä on miljoonia ihmisiä, jotka ovat kristittyjä vain nimellisesti. Nämä ovat ihmisiä, jotka olivat ”kerran pelastettuja”, mutta ovat lähteneet pois Herrasta. Johannes sanoo, ettei kukaan, joka pysyy Jumalassa, jatka synnissä. Jeesuksen opetuslapset tunnetaan siitä, että Kristuksen kaltaisuus ja pyhyys lisääntyy heidän elämässään. Johannes varoittaa niitä, jotka seurattuaan Jeesusta kääntyvät pois ja elävät elämää, jota leimaa jatkaminen synnissä.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka kerran olivat loppuunmyytyjä kristittyjä ja heillä oli elämää sykkivä vaellus Herran kanssa. Heidän elämänsä hedelmä oli todistus tästä pysymisestä. He lankesivat ja palasivat rakastamaan maailmaa ja maailman asioita. He voivat edelleen sanoa olevansa pelastettuja ja jopa puhua ikään kuin edelleen olisivat uskovia. Jotkut näistä takaisin langenneista sanovat esim. näin: ”Hän (Jeesus) tuntee minun sydämeni”, tai: ”Se kaikki on veren alla.” Se, mitä he eivät ymmärrä, on, että he uskovat Saatanan valheisiin ja heidän sydämensä on paatumassa. Kun nämä ihmiset väittävät olevansa kerran pelastettuja ja aina pelastettuja, niin he eivät poikkea muinaisista fariseuksista, jotka sanoivat kuuluvansa Jumalalle, mutta heidän elämänsä hedelmä puhui muuta.

Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.’ (Matt. 7:21-23)

Jos teit parannuksen, uskoit, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja tunnustit Hänet Herraksi, niin Raamattu opettaa selvästi, että olet pelastettu. Jos riiput uskonnolliselta kuulostavassa latteudessa kerran pelastettu aina pelastettu, mutta et pysy Jeesuksessa, etkä elä kasvavassa pyhyydessä ja harjoitat jatkuvaa tahallista syntiä, niin Raamattu opettaa selvästi, ettet ole pelastettu. Olet luopunut ja elämäsi hedelmä on todistus siitä. Emme ole robotteja emmekä eläimiä ja Jumala antoi meille vapaan tahdon valita, ketä palvelemme.

Kysyt ehkä, miksi niin kiihkeästi torjun väärän opin kerran pelastettu aina pelastettu. Rakastan Herraa ja rakastan kadotettuja sieluja. Jaakob sanoi, että jos joku (teidän joukossanne) eksyy totuudesta ja joku tuo hänet takaisin, niin hän pelastaa hänen sielunsa kuolemasta. Jaakob kirjoitti tämän ihmisistä, jotka kerran olivat Kristuksessa ja ehkä paikallisessa seurakunnassa ja harhailivat pois.

Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden (Jaak. 5:19-20).

Jos pysyt Herrassa, niin on varmaa, että kuulut Hänelle ja iankaikkisuutesi on turvattu. Jos teit parannuksen ja luotit Jeesukseen Vapahtajana yhteen aikaan, mutta olet kääntynyt pois ja luopunut, niin olet ikuisessa vaarassa. Luettuasi Raamatun jakeet tässä artikkelissa et voi puolustella Jumalan armon väärin käyttämistä poljettuasi jalkoihisi kerran saamasi pelastuksen lahjan. Käänny pois tästä maailmasta ja tee parannus, kun vielä on aikaa tehdä se. Herra rakastaa sinua, eikä Hänellä ole mitään iloa nähdä luomiensa ihmisten valitsevan tämän maailman ja lopullisen iankaikkisuuden helvetissä iankaikkisen elämän asemesta. Jeesus antaa anteeksi katuvalle ja murtuneelle sydämelle, joten huuda Häntä ja tee parannus, kun vielä on aikaa, koska Hän tulee pian.

Kaikki Hänen vuokseen,

Howard

Katso video-opetuksemme The Reality of Hell.

 

Read Full Post »

Whatever Happened to Repentance?
By Howard Green, 12.1.2017, suom. SK

Manassen katumus (2. Aik. 33:12-13)

Lopputulos siitä, mitä tänä päivänä evankelikalismissa tehdään, koskee elämän parantamista, ei sielujen pelastamista. Ihmiset ovat hyvin innostuneita puhuessaan kirkostaan, pastoristaan tai pienryhmästään. Monille tunnustaville kristityille on helpompi puhua ennemmin uskonnollisista toiminnoista kuin iankaikkisuusasioista, koska jälkimmäiset saavat monet heistä vaivaantuneiksi. Oletko koskaan yrittänyt kääntää keskustelua kohti iankaikkisuusasioita ja saanut lopettamaan kehottavan katseen jopa uskovilta? Minä olen, ja olen varma, että monet teistäkin ovat, mikä ei ole yllättävää, ottaen huomioon sen tosiasian, että painotus monissa seurakunnissa on elämän parantamisessa eikä iankaikkisessa pelastuksessa. Parannuksen sanoma on suurelta osin huomiotta ja korvattu toisenlaisella evankeliumilla, joka ei muuta mitään sielun tasolla.

Arvostan seurakuntiamme, pastoreitamme ja palvelutyöjärjestöjämme, koska on vielä muutamia, jotka opettavat ja saarnaavat Jumalan sanan perustukselta. Nämä opettajat, seurakuntayhteisöt ja järjestöt ovat tänä päivänä käymässä vähiin. Kasvava määrä seurakuntia opettaa toisenlaista evankeliumia kuin mitä Jeesus opetti. Sosiaalisen evankeliumin ja etsijäherkän liikkeen kasvava suosio ovat tukahduttaneet sen, mikä on ollut kristittyjen vallitseva sanoma 20 vuosisadan ajan. Ihmisille myydään epäraamatullista hölynpölyä kuten esimerkiksi, että vaikka et usko, että Jeesus on Jumalan Poika, niin silti sinulla on parempi elämä, jos noudatat Hänen opetuksiaan.

Suuret joukot kokoontuvat näihin seurakuntiin, koska niistä on tullut sosiaalisia keskuksia ja uskonnollisia kerhoja. Moniin evankelikaalisiin seurakuntiimme levinnyt vallitseva sanoma ei ole muuta kuin elämänrikastuttamisseminaari, joka on siististi kääritty hengelliseltä kuulostaviin latteuksiin. Monet tämän päivän saarnat ovat minäkeskeisiä hengelliseltä kuulostavia tsemppauspuheita (pep talks), jotka huolellisesti välttävät puhumista Jumalan pyhyydestä ja tulevasta tuomiosta. Tämän tyyppinen saarnaaminen täyttää tuhannet tuolit monissa seurakunnissa, mutta se ei tee opetuslapsia Jeesukselle. Se ei ole sitä, mitä Jeesus opetti – ja Hänellä oli elämän sanat.

Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: ”Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ‘Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’.” (Matt. 3:1-3)

Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. (Matt. 4:17)

Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” (Apt. 2:38)

Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman (2. Kor. 7:10).

Parannus oli ensisijainen sanoma, jota Jeesus opetti aloittaessaan toimintansa. Johannes Kastajan saarnaamisen painopiste oli vahvasti parannuksessa. Kriittinen kysymys henkilökohtaisesta parannuksesta oli aivan keskeinen apostolien opetuksessa. Kutsu parannukseen on ollut sanoma, joka on kyllästänyt opetuksen alkaen varhaisesta seurakunnasta aina menneiden vuosien suuriin saarnaajiin, kuten Edwards, Spurgeon ja Tozer. Kutsu tehdä parannus toistuu rakkaudella kautta Raamatun ja sen ohittaminen merkitsee, että ohitetaan keskeinen kysymys Jumalan pyhyydestä.

Menneiden vuosisatojen ajan evankeliumin sanoma on pysynyt muuttumattomana. Pyhän Hengen johdolla puhuneet miehet selittivät, mitä Raamattu sanoo Jumalan pyhyydestä, ihmisen syntisyydestä ja ihmissydämen täydellisestä toivottomuudesta erossa Jeesuksen pelastustyöstä. Toisin sanoen, ellei ihminen tule parannukseen, ei ole toivoa. Pastorini erittelee ihmissielun epävarmaa iankaikkista asemaa erossa Kristuksesta sanoessaan:

”Jumala on pyhä, me emme ja se on ongelma.” Pastori Mark Vroegop – College Park Church

Jos Jumalan koko neuvon saarnaaminen on ollut raamatullinen tehtävä alkuseurakunnasta tähän päivään, niin miksi monet nykyajan saarnaajat ohittavat sanoman parannuksesta? Uskon sen johtuvan siitä, että parannusta ei nähdä relevanttina aiheena, joka tänä päivänä edistäisi seurakuntakasvua. Monet opettajat tyytyvät puhumaan kutsusta ”parempaan elämään” sen sijaan, että puhuisivat parannuksesta ja täydellisestä sydämen muutoksesta Jeesuksen avulla. Kun tänä päivänä näen apaattisia ja penseitä kristittyjä, niin uskon sen olevan suora seuraus siitä, että parannuksen sanoma on paljolti sivuutettu. Mitä hyötyä on tietää, että Jeesus pelastaa ihmisiä, elleivät he näe epätoivoista Vapahtajan tarvettaan? Kun ihmiset alkavat ymmärtää syntisen sydämensä todella kurjan tilan Jumalan edessä, niin he näkevät tarpeensa pelastua. He näkevät, ettei erossa Jeesuksesta ole tietä päästä taivaaseen. He ymmärtävät, että jopa heidän parhain hyvyytensä on kuin saastaiset rievut Jumalan edessä. Tämä on se sanoma, joka tuottaa jumalisen surun, joka johtaa parannukseen. Tämän tiedon siitä, mitä Herra on tehnyt hyväksemme, pitäisi tuottaa valtava ilo, jota emme voi pitää vain itsellämme.

Jeesus tunsi ihmisen sydämen ja usein, kun väkijoukot velloivat Hänen ympärillään, Hän sanoi jotenkin näin: ”Teitä tullaan vihaamaan minun nimeni vuoksi”, tai ”Teidät annetaan vainottaviksi”. Hän sanoi yleisölle: ”Tehkää parannus ja kuolkaa samalla.” Hän sanoi ihmisille, että heidän täytyy laskea kätensä auraan eikä katsoa taaksensa, tai käski heidän myydä kaiken ja seurata Häntä. Harvest Bible Chapel’in pastori James MacDonald’illa on suurenmoinen ilmaus selittämään Jeesuksen opetusten vaikutusta:

”Jeesus ryhtyi usein operaatio väenvähennykseen.” Pastori James MacDonald – Harvest Bible Chapel

Herra tiesi, että ihmiset eivät voineet olla Hänen seuraajiaan olematta valmiita luopumaan kaikesta. Tämä sanoma itsensä tyhjentämisestä ja kaiken tekemisestä Jeesukselle erotti todelliset seuraajat muusta joukosta. Jos aiomme opettaa, saarnata ja opetuslapseuttaa raamatullisesti, meidän täytyy lähteä rivistä eikä jäljitellä, mitä monet johtajat seurakuntakasvuliikkeessä tekevät. Meidän täytyy päästä takaisin parannuksen ja pelastuksen sanomaan, koska sitä ihmiset tarvitsevat näinä aikoina.

Hengellisen apatian ja kristittyjen sijaan, jotka vain käyvät läpi uskonnollisia liikkeitä, meillä on silloin ihmisiä, jotka todella ymmärtävät ja elävät pelastuksensa ilossa Jeesuksen kautta. Mikään ei pure paremmin apaattiseen kristillisyyteen kuin voimakas todistus pelastuksesta. Katsoin hiljattain erään videon, joka näyttää, mitä tapahtuu, kun saarnataan evankeliumia ja tarvetta tehdä parannus. Tuo minidokumentti kertoo kaukaisesta Uuden Guinean heimosta, joka kuulee evankeliumin ja kuinka he reagoivat siihen parannuksella, nöyryydellä ja estottomalla ilolla. Katsellessani tajusin, miksi nämä ihmiset todistuksissaan osoittavat niin suurta iloa ja katumusta. Se johtuu siitä, että he kuulivat koko evankeliumin ja tiesivät, että ilman Jeesusta he olivat ikuisesti kadotettuja. Nämä ihmiset joutuivat kasvotusten ehdottoman välttämättömän parannuksen kanssa! Tämän artikkelin lopussa on linkki tähän ihanaan videoon. Katso se ja tulet siunatuksi sen kautta!

Mitä tapahtuisi, jos tätä raamatullista totuutta saarnattaisiin niiden minäkeskeisten saarnojen asemesta, jotka ovat niin vallitsevia tänä päivänä? Numeroiden tuottamisen asemesta tekisimme opetuslapsia ja laajalle levinneen apatian asemesta näkisimme palavia sielujen voittajia. Jos opetamme raamatullista parannuksen sanomaa, niin seurakuntakasvu saavutetaan Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen (Apt. 2:47).

Kun lähestymme Jeesuksen paluun aikaa, niin Raamattu kertoo meille, että luopiot opetukset hiipivät seurakuntaan. Uskovina meidän täytyy olla valmiita kertomaan ihmisille hyvä uutinen. Tuossa sanomassa ihmisten tarve tehdä parannus on keskeinen. Se tuottaa nöyryyttä ja kirkastaa Jumalaa. Parannus ei ehkä ole suosittu sanoma tämän päivän evankelikaalisissa piireissä, mutta se on se, joka muuttaa sydämiä ja tekee opetuslapsia.

Kaikki Hänen puolestaan,

Howard

Original Article

Video Eetaow-heimosta, joka kuulee evankeliumin ensimmäisen kerran! click here

Read Full Post »

Holiness unto the Lord
Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (January 2016), suom. SK

Elämme maailmassa, joka on täysin sekaisin, koska on menettänyt raamatullisen moraalin ja hengellisyyden tunnon. Nykyiset johtajat, opettajat ja muut vaikuttajat yhteiskunnassa ovat avoimesti kääntäneet selkänsä Raamatun Jumalalle ja laskevat nyt humanistista perustusta postmodernille yhteiskunnalle. Valitettavasti monet kirkot ovat liittyneet tähän liikkeeseen siten edesauttaen 2000-luvun esiintulevan kirkon (Emerging Church) nousua. Tämän kategorian kirkkokunnat mukautuvat avoimesti postmodernin yhteiskunnan vaatimuksiin, jotka pakottavat ne kieltämään rajoittavat raamatulliset normit, jotka estävät ihmisen vapauksia ja myös perustamaan uskontojenvälisiä liittoja globaalien rauhanaloitteiden edistämiseksi.

Evankelisten uskovien pitäisi hyvin selvästi ja yksiselitteisesti ottaa kantaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tinkimättömän saarnaamisen puolesta. Raamattu tarjoaa ainoan pohjan syntisten vanhurskauttamiselle ja pyhittämiselle. Ei mikään vähempi, kuin näiden totuuksien rohkea julistaminen, pysäytä nykyisen hengellisen taantuman suuntausta maailmassa. Yksi ensimmäisistä Raamatusta luopumisen merkeistä on saarnaajat, jotka vaikenevat pyhityksestä. Seuraava askel alaspäin luopumuksen portaita on tarjota syntisille helppo tie uskoa Kristukseen ilman parannusta. Näin monia syntejä ”uskovien” elämässä katsotaan läpi sormien.

prayerHerran uskollisten palvelijoiden pitäisi saarnata Jumalan koko neuvoa – niin vanhurskautusta kuin pyhitystä. Sanoista ”pyhitetty Herralle” täytyy jälleen tulla antautuneiden pastoreiden ja seurakuntien tunnuslause. Valitettavasti monet nykyajan uskovat eivät edes tiedä, mitä käsky pyhyyteen tarkoittaa. Seuraavat lyhyet selitykset lähes unohdetuilta pyhityssaarnaajilta auttavat meitä saamaan aidon raamatullisen näkökulman tähän tärkeään puoleen hengellistä uudistumista ja täyttymystä:

AW Tozer

Jumalan koko tarkoitus lunastuksessa on tehdä meistä pyhiä ja palauttaa meidät Jumalan kuvaksi. Päästäkseen tähän Hän irrottaa meidät maallisista ambitioista ja vetää pois niistä halvoista ja arvottomista palkinnoista, joihin maailmalliset ihmiset kiinnittävät sydämensä.

Käänny Jumalan puoleen ja ymmärrä. Kerro Hänelle, että hinnalla millä hyvänsä haluat olla pyhä ja sitten pyydä Häneltä, ettei Hän koskaan anna sinulle enemmän iloa kuin pyhyyttä. Kun pyhyytesi tahraantuu, niin ilosi himmenee. Ja pyydä Häntä tekemään sinut pyhäksi, oletpa iloinen, tai et. Ole varma, että lopussa olet yhtä iloinen, kuin olet pyhäkin; mutta mitä tulee nykyhetkeen, niin olkoon koko ambitiosi palvella Jumalaa ja olla Kristuksen kaltainen.

En voi ajatella ainuttakaan kohtaa Uudessa Testamentissa, joka puhuu Kristuksen ilmestymisestä, ilmenemisestä tai tulemuksesta, joka ei suoraan liittyisi moraaliseen käytökseen, uskoon ja hengelliseen pyhyyteen.

Tosi kristityn ihanne ei ole olla onnellinen, vaan pyhä.

Kristus kutsuu ihmisiä kantamaan ristiä; me kutsumme heitä pitämään hauskaa Hänen nimessään. Hän kutsuu heitä hylkäämään maailman; me vakuutamme heille, että jos he vain vastaanottavat Jeesuksen, niin maailma on heidän. Hän kutsuu heitä kärsimään, me kutsumme heitä nauttimaan kaikista porvarillisista mukavuuksista, mitä moderni sivilisaatio tarjoaa… Hän kutsuu heitä pyhyyteen; me kutsumme heitä halpaan ja mauttomaan onnellisuuteen.

Meillä on siunattu Pyhä Henki läsnä ja me kohtelemme Häntä, kuin Hän ei olisi läsnä lainkaan. Me vastustamme Häntä, sammutamme Hänet ja teemme kompromisseja sydämissämme. Me kuulemme saarnan Hänestä ja päätämme oppia lisää ja tehdä asialle jotakin. Päätöksemme valuu hiekkaan ja pian me palaamme samalle kuolleelle tasolle, jolla olimme ennenkin. Me vastustamme siunattua Lohduttajaa. Hän on tullut lohduttamaan. Hän on tullut opettamaan. Hän on neuvon Henki. Hän on tullut tuomaan valon, sillä Hän on valon Henki. Hän tulee tuomaan puhtauden, sillä Hän on pyhyyden Henki. Hän tulee tuomaan voiman, sillä Hän on voiman Henki… Me haluaisimme olla täynnä Henkeä ja silti mennä ja tehdä niin kuin huvittaa. Pyhä Henki, joka innoitti Raamatun, odottaa kuuliaisuutta Raamatulle ja jos emme tottele Raamattua, niin me sammutamme Hänet. Tällä Hengellä on kuuliaisuus – mutta ihmiset eivät halua totella Herraa. Itse kukin on niin täynnä, kuin haluaa olla. Itse kullakin on niin paljon Jumalaa, kuin haluaa. Siinä on hetkellinen impulssi, joka tulee meille huolimatta siitä, mitä pyydämme rukoillessamme julkisesti tai jopa yksityisesti. Me haluamme täynnä olemisen jännityksen, mutta emme halua täyttää ehtoja. Me emme vain halua kyllin kovasti täyttyä… Jos elämässäsi on jotakin vaativampaa, kuin Jumalan kaipaamisesi, niin silloin sinusta ei koskaan tule Hengellä täytetty kristitty. Olen tavannut kristittyjä, jotka vuosien ajan ovat halunneet täyttyä epämääräisellä tavalla. Syy, miksi he eivät ole täyttyneet, on, että heillä on muita asioita, joita haluavat enemmän. Jumala ei tule kiireellä ihmisen sydämeen, ellei tiedä olevansa vastaus ja täyttymys tuon ihmisen elämän suurimpaan ja vastustamattomimpaan haluun.

Meidän kristittyjen täytyy lakata pyytämästä anteeksi moraalista kantaamme ja alkaa tehdä äänemme kuuluvaksi paljastaen synnin ihmisrodun vihollisena ja esittää vanhurskaus ja aito pyhyys ainoina arvollisina pyrkimyksinä moraalisille olennoille.

DL Moody

On paljon parempi elää pyhää elämää, kuin puhua siitä. Meitä käsketään antamaan valomme loistaa ja jos se loistaa, niin meidän ei tarvitse kertoa kenellekään, että se loistaa. Valo on oma todistajansa.

Andrew Murray

Suuri testi sille, onko se pyhyys, jota tunnustamme etsivämme tai saaneemme, totuus ja elämä, on se, että onko se ilmeinen tuottamassaan lisääntyvässä nöyryydessä. Luodussa nöyryys on se, joka tarvitaan, että Jumalan pyhyys voi asua hänessä ja loistaa hänen kauttansa. Jeesuksessa, meidät pyhittävässä Jumalan pyhässä, jumalallinen pyhyys oli hänen elämänsä, kuolemansa ja korottamisensa salaisuus; yksi pettämätön pyhyytemme testi, joka merkitsee meidät, on nöyryys Jumalan ja ihmisten edessä. Nöyryys on pyhyyden kukka ja kauneus.

Richard Baxter

Pyhyys ei ole muuta kuin tavaksi tullutta sielun, ruumiin, elämän ja kaiken omistamamme vallitsevaa omistamista Jumalalle ja Hänen arvostamista, rakastamista, palvelemista ja etsimistä ennen kaikkia lihan nautintoja ja hyvinvointia.

J C Ryle

Älä tee mitään, mitä et haluaisi Jumalan näkevän. Älä sano mitään, mitä et haluaisi Jumalan kuulevan. Älä kirjoita mitään, mitä et haluaisi Jumalan lukevan. Älä mene minnekään, mistä et haluaisi Jumalan löytävän sinut. Älä lue kirjaa, josta et haluaisi Jumalan sanovan: ”Näytä se minulle.” Älä koskaan käytä aikaa niin, ettei sinusta olisi mukavaa kuulla Jumalan sanovan: ”Mitä olet tekemässä?”

Ei ole pyhyyttä ilman sodankäyntiä. Tosi kristitty on kutsuttu olemaan sotilas ja hänen täytyy toimia sellaisena kääntymyksensä päivästä kuolinpäiväänsä. Häntä ei ole tarkoitettu elämään helppouskoista, laiskaa ja turvallista elämää. Hän ei saa koskaan kuvitella hetkeäkään voivansa nukkua ja torkkua matkalla taivaaseen, niin kuin se, joka matkustaa mukavilla rattailla.

Duncan Campbell

Pyhyyden kaste, osoitus jumalisesta elämästä, on aikamme huutava tarve.

Joel Beeke

Luin kerran lähetyssaarnaajasta, jolla oli puutarhassaan pensas, joka kasvoi myrkyllisiä lehtiä. Tuohon aikaan hänellä oli lapsi, joka pani suuhunsa kaiken löytämänsä. Luonnollisesti hän kaivoi pensaan ylös ja heitti sen pois. Pensaan juuret olivat kuitenkin hyvin syvällä. Pian pensas versoi jälleen. Lähetyssaarnaajan oli kaivettava se pois monta kertaa. Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin tarkastaa maa joka päivä ja kaivaa pensas pois aina, kun se tuli pintaan. Ihmisessä asuva synti on kuin tuo pensas. Se vaatii jatkuvaa juurimista. Sydämemme tarvitsee jatkuvaa kuolettamista.

John Owen

Meidän täytyy harjoittaa kuolettamista (engl. mortification, kuolettaminen, nöyryyttäminen) joka päivä ja jokaisessa tehtävässä. Synti ei kuole, ellei sitä jatkuvasti heikennetä. Säästä se ja se parantaa haavansa ja elvyttää voimansa. Meidän täytyy jatkuvasti tarkkailla synnin tämän periaatteen mukaisia toimintoja: tehtävissämme, kutsumuksessamme, keskusteluissamme, hiljentymisissämme, hankaluuksissamme, huveissamme ja kaikessa, mitä teemme. Jos olemme huolimattomia missä tahansa tilanteessa, saamme kärsiä siitä; jokainen virhe, jokainen laiminlyönti on vaarallinen.

Hugh Morgan

Synti on tuhoava läsnäolo ja jokainen hieno voima kutistuu ja kuihtuu tuhoisassa kuumuudessa. Jokainen hengellinen hienotunteisuus menehtyy sen pahansuopaan kosketukseen… Synti heikentää näön ja vie kohti sokeutta. Synti puuduttaa kuulon ja pyrkii tekemään ihmiset kuuroiksi. Synti tärvelee maun saaden ihmiset luulemaan makeaa katkeraksi ja katkeraa makeaksi. Synti turruttaa tuntoaistin ja lopulta tekee ihmisen ”tunnottomaksi”. Kaikki nämä ovat raamatullisia yhdenmukaisuuksia ja niiden yhteinen merkitys näyttää olevan tämä – synti tukkii ja tukahduttaa hengen hienot aistit; synnin vuoksi me turrumme, jäämme tylsiksi ja havaintoihin reagoimisemme vähenee. Synti aiheuttaa kovettumista. Se potkaisee henkeä ja niin vähentää kivulle altistumisemme aluetta.

CH Spurgeon

Jos jaamme itsemme Jumalan ja mammonan kesken, tai Kristuksen ja oman minän kesken, emme edisty. Meidän täytyy antautua kokonaan pyhille asioille, tai muuten olemme huonoja kauppiaita taivaallisessa bisneksessä, eikä inventaariossamme näy voittoa.

Luulen, että mitä pyhemmäksi ihminen tulee, sitä enemmän hän murehtii epäpyhyyttä, jota vielä on hänessä jäljellä.

Herran pelko on kaiken tosi uskonnon alku ja perustus. Ilman vakavaa Jumalan pelkoa ja kunnioitusta ei ole jalansijaa loistavammille hyveille. Se, jonka sielu ei palvo, ei koskaan elä pyhyydessä.

Älkäämme tänä päivänä kylväkö lihaamme, sillä korjuu siitä on turmelus, koska liha tahtoo aina olla sellainen; vaan pyhällä itsemme voittamisella eläkäämme korkeimmille, puhtaimmille ja hengellisimmille päämäärille pyrkien kunnioittamaan pyhintä Herraamme tottelemalla Hänen armollisinta Henkeään.

Mikä elonkorjuu se onkaan, kun korjaamme iankaikkisen elämän! Mitä loputtoman autuuden lyhteitä korjataankaan! Mikä juhla tuo korjuu onkaan! Herra, tee meistä sellaisia elonkorjaajia Poikasi tähden.

Et saavuta pyhyyttä seisomalla paikallasi. Kenestäkään ei ole tullut pyhä suostumatta ja haluamatta olla pyhä ja kipuilematta sen vuoksi. Seuraa sitä, se ei juokse perässäsi. Sinun täytyy tavoitella sitä päättäväisesti, innokkaasti, sitkeästi.

John Wesley

Mainitse minulle sata saarnaajaa, jotka eivät pelkää muuta kuin syntiä, eivätkä halua muuta kuin Jumalaa, ja en välitä pätkääkään, ovatko he pappeja vai maallikoita; ainoastaan sellaiset ravistelevat helvetin portteja ja perustavat taivaan valtakunnan maan päälle.

Unelmoin ja rukoilen edelleen ajallemme pyhyysherätystä, joka etenee lähetystyössä ja luo aidon yhteisön, jossa jokainen ihminen voi vapautua Hengen voimaannuttamisen kautta toteuttamaan Jumalan luomistarkoituksia.

John Bunyan

Mikään ei voi vahingoittaa sinua, paitsi synti; mikään ei voi murehduttaa sinua paitsi synti; mikään ei voi voittaa sinua paitsi synti. Siksi ole varuillasi.

Ihminen, joka valitsee uskonnon maailman vuoksi, heittää pois uskonnon maailman vuoksi.

Jos olet tehnyt syntiä, niin älä käy levolle katumatta; sillä katumuksen puute synnin tekemisen jälkeen tekee sydämen vieläkin kovemmaksi.

Rukous saa ihmisen lakkaamaan tekemästä syntiä, tai synti houkuttelee ihmisen lakkaamaan rukoilemasta.

Mikä tahansa on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa, sitä pitäisi heti vastustaa saatanallisena.

Read Full Post »

Is the Rapture Really Taking As Many As You Think?

MORIEL MINISTRIES by Danny Isom 9.3.2011, suom. SK

”Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.” (Matt. 24:40-41)

On olemassa YouTube-video, joka kuvaa sitä, mikä on luultavasti yleisin käsitys siitä, kuinka tempauksen kuvitellaan tapahtuvan. Se näyttää aamujumalanpalveluksen, jossa pastori saarnaa tempauksesta noin parinsadan hengen seurakunnalle, kun dramaattinen ukkosen ääni vie ”silmänräpäyksessä” kourallista lukuun ottamatta kaikki (1. Kor. 15:52). Ne muutamat onnettomat, jotka jäävät jäljelle, ovat huumaantuneita ja järkyttyneitä nyt lähes tyhjässä kirkossa, kun tempauksessa yli 95 % seurakunnasta muutettiin hetkessä. Ottaen riskin, että sähköpostini täyttyy yli teoreettisen kapasiteettinsa aion pyytää sinua harkitsemaan, tuleeko se todella tapahtumaan noin. Luuletko, että jokainen nykyisin kirkossa käyvä tullaan tempaamaan ylös, kuten videolla kuvataan? Luulen, että totuus on päinvastainen. Jos video olisi minun tekemäni, niin 190 ihmistä istuisi siellä ihmetellen, mitä tapahtui noin kymmenelle, joiden katoaminen oli niin huomaamaton tuossa sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa, että he alkavat etsiä heitä vessoista tai pysäköintialueilta.

En aio käsitellä kysymystä, ”milloin” tempaus tapahtuu. Olen jonkin aikaa kärttänyt Jacob Prasch’ia kirjoittamaan lopullisen esityksen Moriel’in ”intra-tribulationalistisesta” kannasta ja toivon, että se antaa lopullisen raamatullisen vastauksen tuohon kysymykseen. Ei, minä oletan, että kuten Raamattuun uskovien kristittyjen suuri enemmistö, olet vähintäänkin yksimielinen siitä, että ON olemassa tempaus eli ”harpazo”, jota pidän parempana sanana ja joka on todellinen kreikankielinen Raamatun käyttämä sana. Minusta näyttää johtuen osittain yhtäältä eskatologian teologisista opetuksista ja toisaalta villin suosituista kristillisistä lopunajallisista fiktiomarkkinoista, että yleinen harpazoa koskeva käsitys on, että periaatteessa jokaiselle kirkossa on taattu piletti täältä ulos. Olen tullut siihen käsitykseen, että näinä viimeisinä päivinä, joina olemme näkemässä Raamatun toteutuvan niin tarkasti luonnehtiessaan näitä aikoja hengellisen petoksen kyllästäminä, tämä suosittu käsitys harpazosta ei itsessään ole mikään pieni petos.

Ensin ja ennen kaikkea haluan sinun harkitsevan, kuka on ”kelvollinen” osallistumaan harpazoon. On oltava jonkinlainen ”minimivaatimus”, koska jokaista ei oteta. Raamattu antaa paljon johtolankoja, mitä tulee sen ratkaisemiseen, kuka tullaan ottamaan ja kuka jättämään. Ajattele niitä ihmisiä, joista tiedämme, että heidät temmattiin pois ja pelastettiin samalla tavalla, kuin lopullisessa tulevassa harpazossa. Nopea luettelo on: Eenok, Nooa, Loot ja Elia. Huomaatko jotakin, mitä näillä kaikilla miehillä oli yhteistä? He kaikki olivat erikoisen uskollisia ja hengellisesti kuuliaisia. He eivät olleet ihmisiä, jotka vain uskoivat, että Jumala on olemassa, tai sellaisia, jotka tunnustivat Jumalan – he olivat ihmisiä, jotka elivät yksinomaan ja kokonaan omistettua elämää yksin Hänelle. Luuletko, että harpazoon osallistujat ovat yhtään vähemmän kelvollisia? En väitä, että vain ”täydelliset” lähtevät, vihjaan, että vain Raamatun määrittelemät ”uskolliset” ovat kelvollisia kandidaatteja.

Elämme ajassa, jolloin on tilastollisesti mahdotonta erottaa sellaista, joka käy seurakunnassa sellaisesta, joka ei käy. (Huomaa, että en ole kaventamassa kenttää ”Raamattuun uskoviin kristittyihin”, koska video, kuten yleinen käsitys harpazosta, on sitä mieltä, että periaatteessa jokainen seurakunnassa tullaan tempaamaan pois.) Valitsepa mikä hyvänsä moraalinen kysymys, jonka oletetaan erottavan pelastetut pelastumattomista, niin ainakaan Amerikassa ei ole mitään tilastollisia eroja. Molemmilla on samat avioeroprosentit, samat asenteet seksiin ja sukupuolisuhteisiin, samat mielipiteet homoseksuaalisuudesta ja huolimatta päinvastaisesta julkisesta kannastaan, samat aborttiprosentit. Uskotko todella näiden tosiasioiden edessä, että tänä päivänä jokainen seurakunnassa kuuluu ”uskolliseen jäännökseen”? Uskotko, että edes puolet keskivertoseurakunnasta kelpaa? Vai onko jokainen seurakunta petetty luulemaan olevansa se yksi poikkeus kaikista muista, jotta tilastoissa olisi järkeä?

Jo kauan monet meistä ovat seuranneet George Barna‘n, kristityn tutkijan, työtä, joka tunsi, että jotakin oli pielessä, kun useimmat amerikkalaiset samaistivat itsensä ”kristityiksi”. Terve järki sanoo, että jotakin on pielessä tuollaisessa vastauksessa, koska jos enemmistö olisi todella ”kristittyjä”, niin kuinka me tänä päivänä voisimme olla kokemassa niin monia moraalisia ja hengellisiä ongelmia? Miksi ei jokainen Amerikassa säädetty laki mukautuisi kristillisiin normeihin? Kuinka Amerikka selvästikään voisi olla mitään muuta kuin ”kristitty”, jos niin suuri enemmistö sitä väittää? Miksi me kieltäisimme rukouksen koulussa, kymmenen käskyä oikeussaleissa, tai edistäisimme islamilaisia menoja kouluissamme? Barna tajusi, että totuuden paljastamiseksi hänen oli tiukennettava vaatimuksia.

Hän päätti määritellä, kuka tarkasti ottaen oli ennemmin ”evankelikaali” kuin vain ”kristitty”, koska evankelikaalien oletettiin olevan lähempänä määritelmää sellaisesta, joka harjoitti mitä saarnasi, sen sijaan, että olisi kulttuurillinen kristitty vain nimellisesti, eli sellainen, joka vain ”käy kirkossa”. Barna kehitti kriteerit, joita kutsuu nimellä ”the 9-point evangelical” (9 pisteen evankelikaali). Sellaiset ihmiset määritellään seuraavien sääntöjen perusteella:

  1. He sanovat tehneensä omakohtaisen sitoutumisen Jeesukseen Kristukseen, joka edelleen tänä päivänä on tärkeä heidän elämässään.
  2. He uskovat kuollessaan menevänsä taivaaseen, koska ovat tunnustaneet syntinsä ja vastaanottaneet Kristuksen Pelastajana.
  3. He sanovat uskonsa olevan heille hyvin tärkeä tänä päivänä.
  4. He uskovat, että heillä on henkilökohtainen vastuu kertoa uskonkäsityksiään ei-kristityille.
  5. He uskovat, että Saatana on olemassa.
  6. He uskovat, että ikuinen pelastus on mahdollinen vain armon kautta, ei tekojen.
  7. He uskovat, että Jeesus Kristus eli synnittömän elämän maan päällä.
  8. He väittävät, että Raamattu on kaikissa opetuksissaan tarkka.
  9. He kuvailevat Jumalaa kaikkitietävänä, kaikkivoipana, täydellisenä jumaluutena, joka loi maailmankaikkeuden ja edelleen tänä päivänä hallitsee.

Toisin sanoen, jos kysyt jokaiselta tietyssä salissa katsooko hän olevansa ”kristitty”, niin käytännöllisesti katsoen kaikki kädet kohoavat vaistomaisesti. Jos sitten kysyt: ”Kuinka moni teistä on evankelikaalinen kristitty? Niin enemmistö laskee kätensä ja vain 38 % käsistä on enää koholla, mutta jos pyydät jokaista kätensä kohottanutta vahvistamaan, että uskoo jokaiseen em. yhdeksään kohtaan, kun ne luetaan yksitellen, niin lopputulos on, että vain 8 %:lla salissa on enää käsi koholla vahvistamassa kaikki yhdeksän peruskriteeriä. Minkä normin perusteella sinä päätät, onko joku tai jokin ”kristillinen”? Ellei Barna ole antanut minimivaatimuksia uskollisen jäännöksen jäsenille, niin mitä sinä lisäisit tai muuttaisit? Luulen, että nämä ovat vähimmäisedellytykset.

Sanon sen maalaisjärkisen raamatullisen arvion perusteella, että me elämme ajassa, jolloin todella uskollisten määrä numeroiden valossa ennemmin vähenee kuin kasvaa. Luuletko tosiaan, että on olemassa jonkinlainen ”poikkeus”, joka tekee harpazon niin radikaalin isoksi, kuin valtavirta näyttää uskovan? Onko todennäköistä, että harpazo on paljon isompi kuin luulemme ja käsittää niin monia ”kulttuurisia” kristittyjä, vai onko se realistisemmin oleva pienempi perustuen kaikkien mahdollisten kandidaattien hengelliseen tilaan?

On kuitenkin olemassa eräs toinen trendi, jota pyydän sinua harkitsemaan. Kuten Jacob Prasch on opettanut hyvin monissa saarnoissaan koskien viimeisiä päiviä, niin jos haluat saada parhaan ymmärryksen siitä, millaista on oleva Kristuksen toiseen tulemukseen johtava kehitys, niin opi kaikki, mitä voit koskien Hänen ensimmäistä tulemustaan [Jeesus tuli syntymänsä kautta tähän maailmaan]. Lähes kaikki Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan ennakoi suurempaa, lopullista täyttymystä Hänen toisessa tulemuksessaan.

Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan oli maailmanhallitus, jolla oli itsensä jumalaksi julistanut hallitsija Roomasta, mikä enteilee Antikristuksen toiminnan lopullista täyttymystä Hänen toisessa tulemuksessaan. Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan jokainen merkittiin taloudellisen valvonnan vuoksi aivan kuten Hänen toisessa tulemuksessaan kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman pedonmerkkiä. Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan Herodes enteilee Ilmestyskirjan lohikäärmettä Jumalan kansan vainossa. Se jatkuu ja jatkuu läpi evankeliumien. Hänen ensimmäisen tulemuksensa tapahtumien ja mallien kautta Pyhä Henki yrittää opettaa meille jotakin niiden lopullisesta täyttymyksestä Hänen toisessa tulemuksessaan.

Mitä tällä on tekemistä sen kanssa, kuinka moni todellisuudessa tulee osallistumaan harpazoon? Katso, kuinka harvat tunnistivat ja seurasivat Kristusta Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan!

Vielä tärkeämpää on tehdä hyvin tarkka tutkimus niistä tilastollisesti harvoista, jotka tunnistivat ja uskoivat siinä määrin, että olivat todellisia seuraajia raamatullisten normien perusteella.

On paljon mahdollista, jos olet 30–35-vuotias tai nuorempi, ettet tiedä, että ”kristityn” määritelmä on muuttunut dramaattisesti vain yhden sukupolven aikana. Sama koskee käsitettä ”evankelikaalinen”. Asiat, jotka elämäni alkupuoliskolla luokiteltiin ”harhaopiksi”, ”vääräksi opetukseksi” ja täydellisiksi ”valheiksi” – mikä järkytys – hyväksytään tänä päivänä elämäni loppupuolella ”kristillisinä” ja/tai ”evankelikaalisina”. Sitä, että maailma määrittelee uudelleen sanat omien käsitystensä mukaan, tulee odottaakin, mutta kuinka tämä voi tapahtua seurakunnan sisällä? Se on tapahtunut samalla tavalla, kuin aina ennenkin Raamatussa kerrotuista varhaisimmista ajoista saakka: laiminlyömällä Sanan. Ja tämä juuri on useimmin käsitelty asia evankeliumeissa, kuinka niin harvat riippuivat kiinni Sanassa ja niin monet väärinsovelsivat, väärinkäyttivät ja suoralta kädeltä hylkäsivät sen.

Näetkö kuinka läheisesti nykyinen tilanne peilaa tilannetta Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa? Jeesus kohtasi papit ja leeviläiset, jotka hoitivat virkaansa – ei yhtään enempänä, kuin ammattina. Hän kohtasi saddukeukset, jotka olivat liberaaleja oppineita, jotka eivät uskoneet minkäänlaiseen kirjaimelliseen Raamatun tulkintaan, vaan käsittelivät sitä allegoriana ja mytologiana. Hän kohtasi fariseukset ja kirjanoppineet, jotka nostivat omat tulkintansa ja työnsä alkuperäisten Kirjoitusten arvovallan yläpuolelle. Toisin sanoen, joka käänteessä Hän kohtasi ihmisiä, jotka lähes jokaisella ajateltavissa olevalla tasolla kääntyivät pois Jumalan Sanan selvästä ja yksinkertaisesta tulkinnasta jonkin muun tulkinnan eduksi. Nykyisin meillä on sitä monin verroin sekä määrän että vaikutuksen suhteen.

Tämä kamppailu Jumalan sanasta alkoi, kun Saatana itse yritti vääntää Kirjoituksia kiusauksen aikana erämaassa. Se oli ilmeinen Jeesuksen julkisen palvelutyön alussa vuorisaarnassa, jossa Jeesus toistuvasti sanoo: ”Olette kuulleet sanottavan … mutta minä sanon teille” oikaistakseen heidän Kirjoitusten käsittelyään. Se nähdään uudelleen ja uudelleen väittelyissä eri auktoriteettinen kanssa koskien sapattia ja käsien pesemistä ja jotakin sellaista, jota Jeesus kutsuu heidän ”perinteikseen”. Se luonnehtii Kristuksen viimeisiä päiviä maan päällä Temppelissä, kun eri ryhmittymät yrittivät kuulustella Häntä, mitä Jumalan Sana sanoo mistäkin. He jopa pilkkaavat Hänen sanojaan, kun Hän on ristillä! Yksi runsaimmin esiintyvä ihmisten luonteenpiirre Kristuksen ensimmäisen tulemuksen aikaan oli, että enemmistö oli löytänyt eri tapoja sivuuttaa, silpoa ja tulkita väärin Jumalan Sanaa siinä määrin, että he hukkasivat Jeesuksen. Niille, joiden oletettiin tuntevan Sanan, Kristus sanoi ensimmäisessä tulemuksessaan:

”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut” (Joh. 5:46).

Koska he tahtoivat Raamatun toteutuvan omien odotustensa, omien halujensa ja itse valitsemiensa elämäntapojen mukaan, he jääväsivät itsensä Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa. Minä näen saman tapahtuvan jälleen, vain vieläkin laajemmassa mittakaavassa.

Kun näen (Rick Warrenin) päämäärätietoisen (Purpose Driven) ohjelman vaikutuksen, en näe petettävän pelkästään ihmisiä, näen harpazo-kandidaattien vähenemisen. Kun näen New Age -harjoitusten täysimittaisen omaksumisen kirkon seinien sisäpuolella, näen harpazo-kandidaattien vähenemisen. Kun näen joukkojen parveilevan Benny Hinn’in ja Todd Bentley’n kaltaisten luokse, tai johonkin muista ns. ”ihmeiden ja merkkien” oudoista näytöksistä, näen harpazo-kandidaattien vähenemisen. Kun näen väheksymisen, ellei suorastaan hiljaisuuden, kun on kysymyksessä opetus rististä ja sitoutumisesta elää ainoastaan yksin Jumalan Sanan mukaan, näen harpazo-kandidaattien vähenemisen.

Eenok, Nooa, Loot ja Elia, kaikki elivät luopumuksen ajassa, jossa todella raamatullisesti uskolliset olivat vain pikkuisin vähemmistö. Mutta kun on kysymys viimeisestä ja viimeisen ajan luopumuksesta, jota he enteilevät, niin Jeesus sanoi, että se johtaa ”suureen ahdistukseen, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule” (Matt. 24:21). Toisin sanoen, se on paljon suurempaa ja kokonaisvaltaisempaa, kuin minään muuna historian aikana!

Oletko aidosti täysin antautunut olemaan yksi niistä, jotka ovat kelvollisia harpazoon? Tutki silloin tarkasti niitä, jotka kelpuutettiin Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan.

Kun Jeesuksella oli oma kysymyksensä aikansa uskonnollisille, niin miksi Hän kysyi heiltä: ”Mistä Johanneksen kaste oli?” (Matt. 21:25) Se käy käsi kädessä Jeesuksen aiemman huomion kanssa: ”Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta” (Luuk. 7:30). Ainoat ”kelvolliset” ymmärtämään ja vastaanottamaan Kristuksen Sanan hänen ensimmäisessä tulemuksessaan olivat ne, jotka ensiksi ja ennen kaikkea aidosti katuivat syntiä. Ne, jotka eivät todella sitoudu ristin työhön, eivät voi oikein panna Hänen Sanaansa käytäntöön, niin että saavuttaisivat raamatullisen määritelmän sellaisesta, joka on ”uskollinen”, sellaisesta, jota minä pidän oikeana ja asianmukaisena harpazo-kandidaattina. Uskon, että tämä on yksi syy, että kun on kysymys lopunajoista, niin tärkein työ, johon Kristus kehottaa meitä sitoutumaan, on evankeliumin saarnaaminen.

Tiedän, että on vielä monia, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumia ja epätoivoisesti tarvitsevat tilaisuuden. Mutta kuten oli Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa, minä uskon myös, että on olemassa hyvin iso ”lähetyskenttä” aivan ”kirkoksi” kutsumamme instituution sisällä. On aivan tarpeen tuoda ristin työ ja Sana niille tänä päivänä, jotka seuraavat vain nimellisesti Kristuksen toisen tulemuksen varjossa, kuten se oli Hänen ensimmäisen tulemuksensa aikana. Se on ainoa mahdollinen tapa lisätä niiden lukumäärää, jotka tulevat todella osallistumaan tulevaan harpazoon.

Ensimmäisessä tulemuksessaan Kristus kutsui ja lähetti uusia sanansaattajia saarnaamaan yksinkertaista Sanan totuutta, niitä, jotka johtaisivat ristin saarnaamisessa ja kuuliaisuudessa Hänen Sanalleen. Hänen toisen tulemuksensa varjossa tarve on vieläkin suurempi.

”Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta” (Matt. 9:36).

Tätä juuri näen kaikkialle levinneiden hengellisten liikkeiden kuuluisien väärien opettajien tekevän tänä päivänä laitoskirkolle, paikalle, jota asuttavat ”lampaat ilman paimenta”, tai käsittelemässämme kontekstissa: ”Matkustajat, joilla ei ole lippua”. Kuten Hänen ensimmäisessä tulemuksessaan laitos on jälleen surkeasti epäonnistumassa. Kuten viranomaiset, joiden luokse tietäjät ensin menivät, sellaiset voivat lainata Kirjoituksia, mutta he eivät olleet niitä, jotka olisivat reagoineet Jumalan Sanaan; paimenet olivat niitä, jotka olivat tosiasiassa ulkona lauman kanssa. Samaa työtä ja kutsumusta tarvitaan jälleen.

Hänessä,
Servant@WalkWithTheWord.org

Read Full Post »

Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. (Ef. 5:15-18)

Oskar Alanderin kirjassa Kodin sunnuntaihartaus vuodelta 1931 tulevan sunnuntain tekstinä on Siveellisesti puhdas ja raitis elämä:

Jumalan tahto on, että eläisimme siveellisesti puhdasta elämää. ”Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan” (Matt. 5:8), on Jeesuksen oma sana. Ja siitä meidän siveellinen puhtautemme riippuukin, onko meillä puhdas sydän ja säilyykö se puhtaana. Jos se on puhdas, ja jos Jumalan Pyhä Henki asuu siinä, silloin myöskin meidän puheemme ja koko elämämme säilyvät siveellisesti puhtaina. Siksipä … olisikin tärkeää, että kukin kohdaltanne usein rukoilisitte rukousta: ”Jumala, luo minuun puhdas sydän” (Ps. 51:12). Siveellisen puhtauden omaaminen ei suinkaan merkitse sitä, etteikö epäpuhtaita ajatuksia milloinkaan pääsisi ajatusmaailmaasi, vaan se merkitsee sitä, ettet suosi niitä etkä salli niiden jäädä sinne olemaan, vaan Vapahtajasi voiman avulla karkoitat ne pois. Et tahdo osallistua epäpuhtaisiin, riettaisiin puheisiin. Jumalan sanan varoitus kuuluukin: ”Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö” (Ef. 4:29). Et myöskään millään hinnalla suostu epäpuhtaisiin tekoihin. Jumalan sanasta kuulet niinikään, ”ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella … ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa” (Ef. 5:5).

Näin siis kirjoitti Oskar Alander yli 80 vuotta sitten.

Apostoli Paavali puolestaan kirjoitti pari tuhatta vuotta sitten, että ”… kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23). Jumala oli kuitenkin laupias ja armollinen meitä kohtaan ja uhrasi itsensä Jeesuksessa puolestamme. Paavali jatkaakin: ”… mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” (Room. 3:24,25)

Moni uskova kipuilee silti sen asian kanssa, että kelpaako hän enää Jumalalle, kun on langennut – ja jatkuvasti lankeaa – syntiin? Eero Junkkaala sanoo näin: ”Kristityn ja ei-kristityn ero ei ole siinä, että edellinen ei tee syntiä ja jälkimmäinen tekee. Molemmat ovat syntisiä, mutta kristitty kavahtaa oman sydämensä pahuutta, katuu syntejään ja tulee niiden vuoksi Jeesuksen luo. Hän luottaa siihen, että kaikki synnit annetaan hänelle anteeksi, koska Jeesus on niiden puolesta antanut henkensä.”

Kun tulimme uskoon, jätimme entisen elämän taaksemme, ja Pyhä Henki asuu nyt meissä. Olemme armahdettuja syntisiä, mutta luonnoltamme silti edelleenkin syntisiä siihen asti, kunnes pääsemme taivaan kirkkauteen. Elomme täällä on jatkuvaa taistelua syntiä vastaan. Raamatun sana on tosi tänäkin päivänä sinulle, joka kamppailet helmasyntiesi kanssa: Jeesuksen veri tuo sinulle sovituksen, ota se uskossa vastaan!

Read Full Post »