Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kilvoittelu’

The Blind Spot
Israel Today, maaliskuu 2019, suom. SK

Tämä artikkeli julkaistaan uudelleen Israel Today’n perustajan Ludwig Schneider’in muistoksi. Hänen raamatulliset analyysinsä ja oivalluksensa ovat tänä päivänä yhtä relevantteja kuin 10 vuotta sitten, kun ne kirjoitettiin. Ludwigin poismenossa olemme menettäneet suuren Raamatun tutkijan, joka aina osasi innoittaa meitä Jumalan sanomalla.

Olen ajanut autoa 50 vuotta, eikä minulla ole ollut yhtään onnettomuutta! Mutta se on vain Jumalan armoa. Jokainen autoa ajava tietää, että onnettomuuden välttäminen ei riipu vain hänestä, vaan hänen ympärillään olevien toiminnoista.

Joka vuosi sadat joutuvat toisen kuljettajan sokeaan pisteeseen, mikä aiheuttaa onnettomuuden, josta he eivät ole vastuussa. On arvioitu, että tämä on syynä jopa kolmannekseen onnettomuuksista. Käsite ”sokea piste” kuvailee näkökentän osaa, joka peilien käytöstä huolimatta on estetty näkymästä.

Sokeita pisteitä voi olla myös elämässämme. Vaikka, aivan kuten liikenteessä, ryhdymme kaikkiin varotoimiin itsemme suojelemiseksi, onnettomuuksia vain tapahtuu. Kymmenen käskyä ja muut Raamatun opetukset voidaan nähdä liikennesääntöinä, joiden tarkoitus on ohjata meidät taivaalliseen päämääräämme. Sen sijaan, että olisivat riesa, kuten muutamat näyttävät ajattelevan, nämä säännöt opastavat meitä läpi jokaisen päivän ja auttavat meitä välttämään vahinkoja itsellemme ja toisille.

Tästä aiheesta on kaksi vastakkaista näkemystä. Jotkut päättävät luottaa täydellisesti Jumalan armoon, samalla kun toiset täydellisesti Hänen lakeihinsa. Jotkut tekevät kaikkensa elääkseen Jumalan lain mukaisesti, niin kuin he sen ymmärtävät kussakin tilanteessa, kun taas toiset pitävät kiinni vapaudesta, joka heillä on Messiaassa. He näkevät kiinnittymisen raamatullisiin lakeihin ja sääntöihin Vanhan Testamentin ”lakihenkisyytenä”.

Onnettomuuksia näyttää kuitenkin tapahtuvan molemmille ryhmille, niille, jotka noudattavat lain polkua ja niille, jotka pitäytyvät armoon. Tosiuskovat voivat mm. sotkeutua avioeroon, ahneuteen, rikollisiin toimiin ja seksuaalisiin syrjähyppyihin tai kieroutumiin.

Kuinka sellaisia asioita voi tapahtua uskoville? Käyttävätkö he hyväkseen armoa, joka heillä on Messiaassa (paetakseen synnin seurauksia), vai eikö lakihenkisyys toimi heidän kohdallaan?

Tässä se ”sokea piste” alkaa vaikuttaa. Ei riitä, että vain luotetaan armoon ja ajatellaan, että kaikki selviää lopussa, tai että riiputaan kyvyssämme pitää Jumalan lait, vaan meillä täytyy olla myös täysin selvä näkökenttä. Vaikka luulemme, että näemme kaiken, että olemme tarkastaneet kaikki ns. ”peilit” elämässämme, niin silti on olemassa tuo vaarallinen ”sokea piste” kilvoiteltavana. Siksi meidän täytyy olla erikoisen varovaisia ja katsoa hyvin tarkasti, ennen kuin teemme sellaista, joka voisi olla vaarallinen liike tai kääntyminen (so. päätös).

Siksi meidän on oltava herkkiä Pyhän Hengen kuiskauksille. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla robotteja ja toimia, kuin kaukosäätimellä. Kun päästämme Pyhän Hengen jokaiselle elämämme osa-alueelle, se estää meitä lankeamasta omavanhurskauteen, jos olemme tiukkoja lain noudattajia ja lankeamasta syntiin johtuen armon meille antamasta vapaudesta.

Jaakob 2:20 sanoo, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Toisin sanoen usko ilmaistaan tekojen kautta. Tässä tulemme jälleen sokeaan pisteeseen, tuohon suoraan ja kaitaan polkuun lain ja armon välillä, joka meidän täytyy alinomaa pitää näkyvissä. Jokainen, joka rakentaa elämänsä ainoastaan toiselle, ei ota huomioon sokeaa pistettä ja siksi vaarantaa, ei vain oman uskonsa, vaan myös kanssaihmistensä uskon.

Siksi tarvitsemme Pyhän Hengen johdatuksia, lohduttajan, josta Jeesus sanoi, että hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh. 14.26). Vasta silloin voimme sanoa yhdessä Paavalin kanssa: ”sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä” (Room. 9:1). Se ei ole myöskään tunne kuuliaisuudesta uskonnolliselle perinteelle, joka takaa minulle esimerkillisen elämän eikä sokea kiinnipitäminen armosta. Se on Pyhä Henki.

 

Read Full Post »

Living Like the ”Sons of Light”
Posted by MORIELDANNY (D. E. Isom) 31.10.2010

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1. Tess. 5:1-5)

Tämä ei ole retorinen kysymys enkä myöskään ole pilkallinen tai ivallinen, mutta voisiko joku selittää minulle, miksi lopunaikojen ajoitus ja rakenne ei ollut mikään mysteeri alkuseurakunnalle ja silti me pidämme aiheesta loputtomasti konferensseja ja julkaisemme lukemattomia kirjoja ja verkkosivuja? Ehkä minun kohtuuden nimissä täytyy muotoilla kysymys uudelleen. Näyttää itse asiassa että, ongelma ei niinkään paljon koske tiedonjanoa Jumalan suunnitelmien toteutumisesta Herran päivän lähestyessä, vaan sitä, kuinka elää tuon tiedon varjossa. Se voisi olla ikivanha kysymys kärryjen sijoittamisesta hevoseen nähden. Näyttää, että on joitakin, jotka uskovat, että jos he vain voisivat saada kylliksi tietoa, niin se innoittaisi heitä elämään viimeisten päivien varjossa niin kuin pitääkin. Paavali opettaa, että meillä on jo kylliksi tietoa, niin että meidän ei pitäisi tehdä MUUTA, kuin elää, niin kuin viimeisten päivien varjossa pitääkin.

En osaa edes arvioida kuinka monesti minulle on esitetty jonkinlainen kaavio, joka ”selittää” viimeisten päivien aikataulua. Minä kiitän vaivannäöstä, mutta huomaan olevani toivottomasti urautunut käsitykseen, että kuten useimmat asiat uskovan elämässä, se ei ole niinkään paljon tiedon, kuin uskon koe. Paavali antaa ymmärtää, että tämä on niin perustavaa jokaisen uskovan ymmärrykselle, että sitä tuskin edes kannattaa lainkaan mainita! ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte” (1. Tess. 5:1). Näiden asioiden rakenne on yhtä alkeellinen, kuin millä tahansa muulla evankeliumin opilla. Jokainen uskova tietää ilman muuta, kuinka se toimii:

  1. ”…että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1. Tess. 5:2).
  2. ”…silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon” (1. Tess. 5:3).
  3. ”…eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).

Siinä se on. Voit tietää, jos olet raskaana kuudetta viikkoa, että synnytys lopulta tulossa, mutta yhdeksännen kuukauden lopussa, siitä riippumatta kuinka hyvin luulette valmistautuneenne, jokainen on tyrmistynyt ja paniikissa, kun ensimmäiset, suhteellisen harvat, synnytyskivut iskevät – eivätkä koskaan ole täysin valmistautuneita, kun ne nopeasti tihenevät ja voimistuvat huipentuen ”äkilliseen” synnytykseen, jonka jokainen tiesi koko ajan olevan joka tapauksessa tulossa. Mitä jokaisen kristityn tulee tietää lopunajoista? Ne tulevat odottamatta; ne tulevat esiin hyvin nopeasti ja valmistautumattomilla ei ole pakomahdollisuutta.

Anteeksi sanaleikki, mutta on hyvä syy, miksi väännän rautalangasta asiaa, mitä jokaisen kristityn oletetaan tietävän lopunajoista; se johtuu Paavalin sanoman loppuosasta ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5. Hän lähtee olettamuksesta, että koska me jo tiedämme kaiken, niin tarvitsemme tietää, että on olemassa ominaispiirteiden perusyhdistelmä liittyen niihin, jotka elävät Kristuksen paluun varjossa. Ja kuinka meidän sitten pitäisi elää näissä viimeisissä päivissä? Mitä Paavali opettaa, jonka pitäisi olla lopunaikojen uskovien kaiken ylittävä huolenaihe ja toimintatapa?

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia” (1. Tess. 5:4-5).

Valon ja pimeyden vertauskuvat ovat kiehtovaa tutkittavaa läpi koko Raamatun eikä sitä voi täysin eritellä tässä, mutta tässä nimenomaisessa kontekstissa korostus on elämäntavassa. Mitä tulee pimeydessä eläviin, niin Hänen tulemuksensa on oleva äkillinen ja odottamaton. Kuinka sitten tämä vertauskuva konkretisoituu todellisessa elämässä? Mikä on ominaista ihmiselle, joka elää hengellisessä pimeydessä?

”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.” (Ef. 4:17-19)

Se on sellaisen katumatonta elämää, joka elää itselleen ja harjoittaa tuota elämää toimien ”mielensä turhuudessa, pimentyneenä ymmärrykseltään”. Tämä on ”petoksen” raamatullinen määritelmä. Kun joku tavoittelee jatkuvasti väärää asiaa vastustaen kaikkia yrityksiä saavuttamisekseen tai palauttamisekseen, niin Jumala lopulta luovuttaa heidät sille asialle, jota he niin sitkeästi etsivät. Vertaa tätä siihen, mitä Paavali opettaa niistä, jotka tulevat pimeydestä valoon:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” (Ef. 5:8-10)

Ne, jotka ovat pimeydessä, elävät itselleen; ne, jotka ovat valossa, elävät Kristukselle. Itse asiassa tämä juuri on se, mitä Pietari painottaa silmiinpistävänä syynä, miksi meidät on kutsuttu elämään ainoastaan Kristukselle, ettemme enää eläisi, kuten entinen minämme.

”Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;” (1. Piet. 2:9).

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.

Kuinka sitten tämä ”valossa eläminen” tapahtuu? Kuinka sellaiset uskovat tunnistetaan? Kuinka heidät voidaan erottaa niistä, jotka ovat pimeydessä? Toinen on valveilla ja raitis, toinen nukkuu ja on juovuksissa.

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:6-8)

Hengellinen juopuneisuus rinnastetaan Raamatussa hengelliseen petokseen. Se tuottaa saman tilan, kuin mikä tulee kohtuuttomasta alkoholin kuluttamisesta, jossa joku tulee tietämättömäksi ei vain siitä mitä tapahtuu hänen sisällään, vaan kaikesta muustakin ympärillään. He eivät tiedosta maailman läheistä tuhoa, koska eivät osaa tiedostaa henkilökohtaista tuhoa, jota ovat kutsumassa itselleen. Paavali erottelee vielä pitemmälle sanoen, että nämä kaksi ihmislajia erotetaan tekojensa kautta, varsinkin käytöksessään toisia kohtaan ja heidän kohtelussaan.

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.” (Room. 13:12-13)

On merkittävintä, että sellaisina aikoina Paavali puoltaa uskovan tarvetta Jumalan sota-asun antamaan suojaan. Se on laajempi kuva sellaisesta, joka on valmistautunut viimeisiin päiviin, joka pukee yllensä ”uskon ja rakkauden kilven ja kypäräksi pelastuksen toivon”. Usko on sielumme suoja, joka koskee suhdettamme Kristukseen, rakkaus on sydämemme suoja, joka koskee suhdettamme muihin ja toivon kypärä päässämme on suoja mielellemme, jonka tulisi olla siihen, mikä ylhäällä on. (Kol. 3:1-3)

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” (1. Tess. 5:9-11)

Mihin lopulta johtaa eläminen valon asemesta pimeydessä, raittiuden asemesta juovuksissa, valvomisen asemesta nukkuvana? Niille, jotka elävät itselleen (pimeydessä, juovuksissa ja nukkuen), se merkitsee Jumalan vihan kokemista; niille, jotka elävät ainoastaan Kristukselle (valossa, raittiina ja valvovina) se merkitsee, että ”elämme yhdessä Hänen kanssaan”. Pelastus ei ole rajoitettu tiukasti hetkeen, jolloin ratkaisu Kristuksen puolelle tehtiin, vaan muuttunut, eteenpäin menevä elämä todistaa siitä jatkuvasti, mikä panee Hänen Sanansa ja tiensä käytäntöön.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)

He tunsivat Hänen nimensä! He ajoivat ulos riivaajia ja tekivät ihmeitä! Kuitenkaan he eivät eläneet Hänen Sanansa mukaan, vaan olivat ”laittomuuden tekijöitä”.

Ehdottaisin syyksi siihen, että Paavali täydentää tämän sanoilla: ”…sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin”, on, että hän haluaa edistää ympäristöä, joka pitää kallisarvoisena lainkuuliaisuutta (lawfulness) – kuuliaisuutta Jumalan Sanalle – siinä määrin, että näin ei käy viimeisten päivien uskoville. Itse asiassa ottaen huomioon Paavalin opetuksen kontekstin näyttäisi, että on kolme silmiinpistävää asiaa, joita pitäisi käyttää rohkaisemaan ja rakentamaan uskovia viimeisillä hetkillä:

  1. Oppi ylösnousemuksesta, ”että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:10).
  2. Rohkaisu elää raittiina, valveilla ja valon lapsina. Toisin sanoen, asettaen Jumalan Sanan ja tiet käytäntöön elääksemme näkyvästi muuttunutta elämää.
  3. Ottaa käyttöön Jumalan koko sota-asu, joka tässä samaistetaan uskoon, rakkauteen ja toivoon (1. Tess. 5:8), jotka varjelevat sydämemme, sielumme ja mielemme.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.

”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” (1. Tess. 5:12-13)

Meillä on toinen kokonainen saarna siitä tosiasiasta, että raamatulliset johtajat ”tekevät työtä teidän keskuudessanne” – he osallistuvat aktiivisesti palvelutyöhön ja ”neuvovat teitä” so. he opettavat kuinka Jumalan Sana pannaan käytäntöön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paavali huomauttaa väliin, että on tärkeää ”antaa tunnustusta” ja ”pitää erinomaisen rakkaina” hengellisiä johtajiamme. Sillä on todennäköisesti paljonkin tekemistä sen tosiasian kanssa, että raamatullinen johtajuus on olennaisen tärkeä historian kaikkina aikoina, mutta se on erikoisen tärkeä aikoina, jolloin pimeys, juopuneisuus ja nukahtaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Luulen, ettei kehotus ”eläkää rauhassa keskenänne”, tarkoita yksinomaan johtaja-seuraaja-suhdetta, vaan myös lauman jäsenten välisiä suhteita. Johtajan resurssit ovat tehokkaammassa käytössä, kun ne keskitetään palvelutyöhön eikä konfliktien ratkaiseminen häiritse.

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.” (1. Tess. 5:14-15)

Hetkinen! Emmekö ole kirjoittaneet näistä velvollisuuksista paikallisten johtajiemme tehtäväkuvauksissa? Miksi meitä kutsutaan ottamaan nämä velvollisuudet? Raamatullisen johtajuuden malli ei ole diktatuuri; se on kumppanuus. Paavali tuo asiat intiimimmälle tasolle. Se, mitä tässä luetelluilla asioilla on yhteistä, on, että ne kaikki liittyvät henkilösuhteisiin. Seurakunnan kokonaisuutena oletetaan olevan mukana siinä, kuinka annetut neuvot pannaan käytäntöön.

Tunnistetaan kolmenlaisia ihmisiä: ”kurittomia”, ”alakuloisia” ja ”heikkoja”. Ehkä paremmin ymmärtäisimme heidän luonnettaan, jos kääntäisimme: ”undisciplined” (kuriton), ”challenged” (vammainen) ja ”spititually immature” (hengellisesti kypsymätön).

Kurittomat ovat pohjimmiltaan kokemassa kuuliaisuuden kriisiä, haluttomia panemaan Jumalan Sanaa käytäntöön. Siksi heitä täytyy nuhdella, käsitellä vähän suorasukaisemmin ja lujemmin, samalla tavalla kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat omapäistä lasta. He tarvitsevat kuria.

Alakuloiset ovat pohjimmiltaan kokemassa uskon kriisiä uskoaan haastavien olosuhteiden alas painamina. Rohkaisu tuolla hetkellä on mitä arvokkainta. He eivät tarvitse lujaa kättä, vaan lämmintä syleilyä.

Heikot kokevat eri aikoina joko kuuliaisuuden kriisiä, tai uskon kriisiä, tai sitten molempia. Mitä tahansa lähestymistapaa heihin sovelletaankaan, niin se täytyy tapahtua auttamisen hengessä, aivan kuten rakastavat vanhemmat tahtovat auttaa lastaan kasvamaan ja kypsymään ja lopulta oppimaan tekemään oikeita ratkaisuja omin päin.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tess. 5:16-18)

Paavali tuo sen kaiken vieläkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Sanoisin, etteivät ainoastaan nämä kolme iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen ominaispiirrettä ole erityisen tärkeitä, vaan myös niihin liittyvät adverbit, jotka ilmaisevat, että ne ovat jotakin enemmän, kuin vain pintapuolisia velvollisuuksia.

  • Meidän tulee olla aina iloiset”. Tämä kuvaa jatkuvaa tilaa ennemmin kuin tilapäistä tunnetta. Se on tunnuspiirre sellaisessa, joka alinomaa kommunikoi Kristuksen kanssa.
  • Meidän tulee rukoilla lakkaamatta”. Kun sydämemme halajaa, mitä Jumala halajaa, niin me rukoilemme päivät pääksytysten, koska Henki rukoilee meidän puolestamme ja meissä. (Room. 8:26-27)
  • Meidän tulee kiittää joka tilassa”. Tämä on sen jatkuva tunnustaminen, että Jumala valvoo aina, täyttää jokaisen tarpeen ja valmistaa meitä kaikkeen mahdolliseen.

Paavali ei luonnehdi tätä yliolkaisena neuvona, vaan yksiselitteisesti sanoo: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Kuinka monesti olemmekaan sanoneet, että jos tietäisimme Jumalan tahdon, niin tekisimme sen? Usein kyllä esitämme tuon väitteen, kun puhumme elämän ”isoista” asioista, mutta Raamattu opettaa meille, että ”isot” asiat tulevat sen seurauksena, kun kiinnitämme huomiota sellaiseen, jota maailma pitää ”pieninä” asioina. Henkilökohtainen uskollisuus suuremmissa asioissa tulee johdonmukaisesta jokapäiväisestä uskollisuudesta yksityiskohdissa.

”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:19-22).

Siispä kun meitä on varoitettu elämään valossa, olemaan raittiita ja valvomaan, ei tavoittelemaan ainoastaan omaa uskollisuutta, vaan kehottamaan siihen toisia, tavoittelemaan raamatullisia suhteita kaikkiin ja vahvistamaan Jumalan tahto omalla iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen asenteellamme, niin mitä seuraavaksi? Harjoittamaan erottamista: ”koetelkaa kaikki (NASB: examine everything carefully, tutkikaa kaikki tarkoin).”

(Haluan vain huomauttaa välissä, että kuten Jacob Prasch on usein sanonut, että ennen kuin voit harjoittaa fysiikkaa, sinun on opittava trigonometriaa; ennen kuin voit harjoittaa trigonometriaa, sinun on opittava geometriaa ja algebraa; ennen kuin edes aloitat algebran, sinun on opittava laskentoa. Erottaminen tulee vasta, kun uskova saavuttaa kaikki perusedellytykset, eikä sekuntiakaan ennen. Missä ei ole hengellistä kypsyyttä, siellä ei ole erottamista.)

Kuinka tutkimme ja erotamme oikean ”profetoimisen” väärästä? Jumalan Sanalla. Kuinka tiedämme, miten pitää se, mikä hyvää on ja miten karttaa kaikenkaltaista pahaa? Jumalan Sanasta.

Emme tarvitse erikoista erottamisen lahjaa, mutta jokainen uskova on varustettu tietämään, mikä tulee Jumalasta, mikä tulee Saatanasta ja mikä tulee lihasta, koska Raamattu on malli.

Mitä tapahtuu, kun joku ei harjoita raamatullista erottamista jollakin näistä alueista? Se saa aikaan Hengen sammuttamisen, koska kummassakin tapauksessa se on Jumalan Sanan väärin käsittelemistä. Aivan kuten ”profetoimiset” tulee vahvistaa/paljastaa Raamatun perusteella, niin myös ero ”hyvän” ja ”pahan” välillä johdetaan samalla tavalla. Hengellä täytetty ympäristö on sellainen, joka on täysin kuuliainen Jumalan Sanalle kaikilla tasoilla ja nopein tapa sammuttaa Pyhän Hengen liekki on poiketa Jumalan Sanan mallista.

”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23-24)

Nykyajan saarnoissa me haluamme antaa muodollisen johdannon ja sitten edetä kohta kohdalta todistamaan koko opetuksen ja sitomaan yhteen koko asian nätiksi tiivistelmäksi. Uudessa Testamentissa ei ole epätavallista kirjoittajalle pysyä aiheen ytimessä aivan loppuun saakka. Mistä Paavali todellisuudessa on puhunut koko ajan? Pyhityksestä. Tiedäthän – prosessista, jonka kautta meitä erotetaan yksinomaan Kristukselle tulemaan enemmän ja enemmän Hänen kaltaisekseen ja vähemmän ja vähemmän sen elämän kaltaiseksi, jonka jätimme ristille naulituksi.

”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama.

Pysähtykäämme tässä. Kootkaamme yhteen kaikki Paavalin opetukset yhteen paikkaan nähdäksemme, miten uskovan oletetaan elävän viimeisten päivien varjossa.

  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama

Mitä näillä kaikilla asioilla on yhteistä? Ne ovat täsmälleen samoja asioita, joita jokaisen uskovan seurakunnan kaikkina aikoina on oletettu tekevän. Miksi apostoli Paavali ei anna mitään ”erikoisia” tai ”ylimääräisiä” ohjeita, kun on kysymys siitä, kuinka ”viimeisten päivien kristityn” pitäisi elää? Miksi hän näyttää vaativan pelkästään samaa kristillisen elämän mallia niiltä, jotka elävät viimeisissä päivissä, kuin niiltä, jotka ovat elossa missä tahansa seurakunnan aikakaudessa?

Jacob Prasch opettaa selitysmenetelmää, joka on johdettu juutalaisen Midrash’in hermeneutiikasta, jota kutsutaan nimellä kal v’homer, jonka hän selittää merkitsevän ”kevyt raskaaseen”. Se tarkoittaa, että jokin, joka pätee yleiseen tilanteeseen, on erikoisen tärkeää erikoisessa tilanteessa, tai että jokin, joka on totta helpossa tilanteessa, on korostetun tärkeää vaikeassa tilanteessa.

En ole tällä osoittamassa, että tämä olisi ainoa esimerkki, jossa Paavali käyttää midrash’in periaatetta ”kevyt raskaaseen”, mutta luulen, että käsite selittää, miksi Paavali halusi neuvoa ”viimeisten päivien kristittyjä” tekemään täsmälleen samoja asioita, joita ”kaikkien aikojen” kristittyjen on edellytetty tekevän alusta saakka. Se, mikä on ollut totta jokaisessa aikaisemmassa seurakunnan aikakaudessa, on erikoisesti totta viimeisessä aikakaudessa; se, mikä koski kristittyjä aikaisemmissa sukupolvissa, on korostetun tärkeää viimeiselle sukupolvelle: pyhityksen jatkuva työ, olla erotettu yksin Kristukselle.

Hänen paluuseensa johtavina viimeisinä hetkinä on erikoisen tärkeää, että kristityt elävät valossa omakohtaisesti uskollisina kaikissa suhteissaan mitaten kaikkia asioita Jumalan Sanalla ja ollen Hänen rakkautensa ja armonsa näkyviä esimerkkejä. Se on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on vieläkin tärkeämpää!

Osoitus jonkun raamatullisesta vakaumuksesta, että nyt eletään viimeisiä päiviä, on elämä, joka on sitoutunut enemmän kuin koskaan uskollisen kristityn perusominaisuuksiin. Tämä on erikoisen tärkeää nyt enemmän kuin koskaan. Muista, mitä on puhuttu profeetta Danielin kautta, että viimeisinä päivinä ei vain tieto vahvistu, vaan myös vanhurskaus – Paavalin meille Tessalonikalaiskirjeessään esittämien päämäärien yhdistetty seuraus

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti” (Dan. 12:3).

Näyttää, että meille ei ainoastaan ole annettu kaikkea tarvitsemaamme tietääksemme tulevan Herran päivän perusrakenteesta, vaan meille on jo annettu täsmälleen se, mitä meidän oletetaan tekevän sen suhteen.

Hänen rakkaudessaan,
Servant@WalkWithTheWord.org
D. E. Isom

Read Full Post »

The Five Wonders of the Gospel
Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (October 2015), suom. SK

ristiRaamatun kohta: Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.(Joh. 3:14-21)

Johannes 3:16 on yksi eniten lainatuista Raamatun jakeista. Tätä kuuluisaa jaetta sanotaan myös ”evankeliumiksi pähkinänkuoressa”, koska sitä pidetään UT:n pelastusopin tiivistelmänä:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tässä jakeessa on mainittu viisi keskeistä pelastukseemme liittyvää totuutta, jotka kaikki ovat jumalallisia ihmeitä. Ne ovat jumalallisen rakkauden ihme, taivaallisen Vapahtajan ihme, Jumalaan uskomisen ihme, kadotuksesta pelastumisen ihme ja iankaikkisen elämän ihme. Raamattu tarjoaa näiden Jumalan yliluonnollisten tekojen täyden selityksen ja korostaa sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus on maailman ainoa Vapahtaja ja että ihminen ei voi pelastaa itseään hengellisen kuolleisuuden ja moraalisen turmeluksen tilastaan.

Jumalallisen rakkauden ihme

Jumala on rakkaus ja se on yksi Hänen tärkeimmistä ominaisuuksistaan (1. Joh. 4:16). Jumalan agape-rakkaus poikkeaa täysin langenneen ihmisen itsekeskeisestä ja himoitsevasta rakkaudesta. Jumalan rakkaus kurottuu hengellisessä pimeydessä oleviin ja on taipuvainen täyttämään heidän tarpeensa. Kaikki ihmiset maan päällä ovat synnin ja vääryyden orjia (Room. 3:10-12). Jumala ei silti halua, että kenenkään pitäisi hukkua, vaan että kaikki tulisivat parannukseen (2. Piet. 3:9). Huolehtivassa rakkaudessaan ja pelastavassa armossaan Hän tarjoaa pelastuksen suunnitelman, joka tekee mahdolliseksi jokaiselle ihmiselle maailmassa pelastua – jopa paatuneimmallekin syntiselle.

Taivaallisen Vapahtajan ihme

Turmeltunut ihmiskunta tarvitsee väkevän Vapahtajan taivaasta lunastamaan heidät kadotetusta tilastaan. Jumala itse on säätänyt kuolemantuomion jokaiselle syntiselle: Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23; Hes. 18:20). Siksi oli löydettävä täydellinen ja synnitön ihminen kuolemaan sijaiskuoleman kaikkien syntisten puolesta siten kärsien heidän kuolemantuomionsa. Syntisen ihmiskunnan keskuudessa ei ollut sellaista henkilöä, joka voisi lunastaa kanssasyntiset: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” (Ps. 49:7-9)

Jumalan täydellinen ja synnitön Poika saattoi kuitenkin maksaa tämän hinnan, mutta silloin Hänen oli jätettävä taaksensa taivaallinen kirkkaus, luovuttava kunniastaan ja otettava palvelijan muoto ja kuoltava nöyryyttävä syntisen kuolema ristillä (Fil. 2:5-8). Jumalan uhrautuva rakkaus pakotti Hänet maksamaan tämän rangaistuksen. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä” (Joh. 15:13). Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme” (Room. 5:8).

Kun myrkkykäärmeet purivat israelilaisia erämaassa, niin Mooses demonstroi heille vertauskuvallisesti Messiaan tulevaa lunastustyötä (4. Moos. 21:6-9). Hän teki vaskikäärmeen, jonka asetti korkeaan tolppaan ja ne, jotka katsoivat sitä uskossa, parantuivat. Ihmiset, jotka eivät noudattaneet tätä neuvoa, kuolivat käärmeen myrkkyyn. Hengellisessä mielessä kaikki ihmiset ovat käärmeen, Saatanan, myrkyn saastuttamia Aadamin periytyvän lankeemuksen kautta (Room. 5:12), mikä selittää syntisen luonnon, jonka kanssa jokainen ihminen on syntynyt. Tähän varman kuoleman aiheuttavaan hengelliseen sairauteen on vain yksi ratkaisu ja se on, että uskollisesti katsomme Häneen, joka on ottanut syntimme päällensä ja kuollut niiden vuoksi. Pietari sanoo: ”…koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne … joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’ … joka ’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissansa ristinpuuhun … ja hänen ’haavainsa kautta te olette paratut’” (1. Piet. 2:21-24). Meidän turmiollinen hengellinen sairautemme on parannettu Hänen uhrinsa kautta.

Jumalaan uskomisen ihme

Usko Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta on Herran lahja, jonka vain Pyhä Henki voi antaa meille. Se tapahtuu, kun kuulemme pelastuksen evankeliumin: ”…usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Raamattu kuvailee kaikkia, joilla ei ole Jumalan antamaa uskoa, epäuskoisina, vaikka he voivat uskoa yhteen tai toiseen epäjumalaan. Sellaiset ihmiset harjoittavat väärää uskoa (itseasiassa taikauskoa), joka ei voi pelastaa heidän sieluaan. Pelastumattomia kuvaillaan niinä uskottomina, ”joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista” (2. Kor. 4:4). Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka rakastavat pimeyttä enemmän kuin valoa ja näin ollen eivät tule Herran Jeesuksen tykö pelastumaan. Synnin väliaikainen nautinto pitää heidät poissa Herran pelastavasta armosta ja se selittää, miksi he johtuen omasta typeryydestään jäävät Jumalan tuomioiden alle.

Todellinen usko tulee Herralta. Jokaisesta, joka vastaanottaa Herran Jeesuksen Vapahtajana uskon kautta, tulee hengellisessä mielessä Jumalan lapsi (Joh. 1:12). Hän siirtyy kuolemasta elämään (Joh. 5:24) ja nauttii kaikkia siunauksia, jotka on luvattu Jeesuksen Kristuksen uskollisille seuraajille. Samalla hänen uskonsa vapauttaa hänet Jumalan tuomioista epäuskoisille: Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:18).

Kadotuksesta pelastumisen ihme

Elämme katoavassa maailmassa, jossa kaikki elämän muodot vanhenevat ja lopulta katoavat. Ihmisolennot ovat kahdella eri tavalla alistettuja kuoleman valtaan: heillä ei ainoastaan ole kuolevaiset ruumiit, vaan he kuolivat myös hengellisesti syntiinlankeemuksen seurauksena (1. Moos. 2:17; 1. Kor. 15:22). Sen vuoksi heillä on edessään ensin ruumiin kuolema ja sitten myös ikuinen toinen kuolema helvetissä syntiensä tähden. Uskoon tulleet pelastuvat näistä kummastakin kuoleman muodosta Kristuksen sovittavan kuoleman perusteella. Kääntymyksessä meidät elvytetään hengellisesti ja siten pelastetaan uhkaavasta toisen kuoleman vaarasta helvetissä: Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne” (Ef. 2:1), vertaa Kol. 2:13.

Mitä ruumiiseen tulee, niin kuolematon sielumme edelleen asuu kuolevaisessa ruumiissa, joka on ensimmäisen kuoleman alainen. Meillä ei kuitenkaan ole kuoleman pelkoa, koska Herra on luvannut meille kuolemattoman ylösnousemusruumiin, jonka saamme vanhurskasten ylösnousemuksessa seurakuntadispensaation [seurakunta-aikakausi] lopussa (se on ensimmäinen ylösnousemus): Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta” (Ilm. 20:6). Pelastumattomat kuolleet eivät herää ennen kuin tuhat vuotta on kulunut (Ilm. 20:5), minkä jälkeen heidät heitetään ruumiissaan tuliseen järveen, jossa he ovat ikuisen kuoleman piinan alaisia – se on toinen kuolema (Ilm. 20:14). Oletko sinä kumartunut Herran eteen uskossa pelastuaksesi kuolemasta? Hän tarjoaa armoa kaikille, koska kaikkien kansojen jäsenet vaeltavat hengellisessä pimeydessä ja tarvitsevat pelastumista. Hän kutsuu ihmisiä kaikkialla pelastumaan: Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki!” (Jes. 45:22).

Iankaikkisen elämän ihme

Uskovat eivät ole pelastettuja ainoastaan kuoleman vallasta, vaan he saavat Kristukselta myös uuden elämän, joka on iankaikkinen ja täydellinen. Hän sanoi: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6:47). Jokainen ihminen valitsee kahden päämäärän välillä: hän joko hyväksyy anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, jota Kristus tarjoaa, tai jää syntiinsä ja jatkaa iankaikkiseen kadotukseen: Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Kaikkien on lopulta polvistuttava Tuomarinsa Herran Jeesuksen eteen, joka tuomitsee pahat ja vahvistaa vanhurskasten iankaikkisen elämän ja siunaukset. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Matt. 25:46).

Meillä voi tällä hetkellä olla täysi varmuus lopullisesta päämäärästämme, koska uudestisynnyttyämme olemme saaneet sydämeemme Pyhän Hengen todistuksen, että olemme pelastettuja: Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa” (1. Joh. 5:11), vrt. Room. 8:16). Pyhä Henki vakuuttaa pelastumattomat heidän synnistään ja kadotetusta tilastaan (Joh. 16:8), mutta he eivät tunnusta syntejään Kristukselle, eivätkä luota Häneen pelastuakseen. He elävät fatalistisesti pahalla omallatunnolla, joka syyttää heitä heidän synnistään, mutta se ei ole välttämätöntä, koska anteeksiantamuksen, pelastuksen ja uuden elämän lahjaa tarjotaan kaikille syntisille.

Pelastuksen kaikki vaikutukset

Viisi ihmettä, jotka muodostavat uudistumisemme perustuksen, muuttavat meidät uuteen elämään, jossa meitä käsketään pukeutumaan Jumalan pyhyyteen tulemalla Hänen Poikansa kuvan kaltaiseksi. Kaikkien viiden jumalallisen ihmeen, jotka on mainittu jakeessa Joh. 3:16, pitäisi lisääntyvästi ilmetä ominaispiirteinä uudelle elämällemme Kristuksessa. Hengellisen elämämme ei siis pitäisi ainoastaan perusteellisesti muuttua pelastuksessamme, vaan jatkaa kehittymistä laadullisesti tavoitellessamme antautumisen korkeampia tasoja. Pyhä Henki ohjaa meitä pyhityksen ja hengellisen kasvun tiellä varustaen meitä Herran palvelemiseen hedelmällisemmällä tavalla. Pelastuksen viittä ihmettä pitäisi siksi myös osoittaa käytännössä: [seuraavat kohdat kertovat tästä]

Jumalallista rakkautta elämän periaatteena

Sama agape-rakkaus, joka sai Jumalan lähettämään Poikansa maailmaan Vapahtajaksi, on annettu meille suodun uuden elämän perustukseksi. Uudestisyntymisen kautta me saamme uuden sydämen, joka toimii jumalallisen rakkauden periaatteiden mukaisesti. Paavali sanoo: Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room. 5:5). Samalla Pyhä Henki tulee asumaan sydämiimme ohjaamaan meitä kaikkeen totuuteen ja vakuuttamaan meitä synnistä, ellemme noudata tämän rakkauden periaatteita. Hän vakuuttaa meidät Kristuksen vanhurskaudesta, jotta voisimme tietää, kuinka määrätietoisesti vaeltaa agape-rakkauden valossa. Hän myös antaa meille voiman ja armon antaa käytännöllinen ilmaisu uudelle luonnollemme. Meitä haastetaan täyttymään Jumalan täyteydellä, koska vain silloin kykenemme täysin kunnioittamaan Hänen rakkauttaan ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme.

Missä määrin sinun elämäsi mukautuu jumalallisen rakkauden käskyihin? Elämäsi osoittaa selvästi, missä seisot, koska seuraavat teot ja taipumukset ovat tämän rakkauden ominaispiirteitä: Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; … Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:4-8, 13).

Jumalallinen rakkaus ei ole mahtaileva eikä itsekeskeinen, vaan sen sijaan tavoittelee toisten etuja. Se ei ole katkera eikä anteeksiantamaton, vaan pyrkii korjaamaan rikkoutuneita ja kireitä välejä. Se ei suvaitse minkäänlaista kaksinaamaisuutta eikä valheita, vaan vaatii, että koko totuus Jumalasta ja synnistä paljastetaan. Se ei pohdi aikaisempia syntejä, jotka on saatu anteeksi, vaan kiinnittää huomion puhtaan elämän periaatteisiin sekä Kristuksen toisen tulemuksen autuaalliseen toivoon. Oletko juurrutettu ja maadoitettu tähän rakkauteen ja käsitätkö kaikkien pyhien kanssa, mikä jumalallisen rakkauden leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus on? (Ef. 3:17-19). Jumalan agape-rakkaus on ihmeellinen luonnoltaan ja mittaamaton syvyydeltään. Eräs kristitty naiskirjailija sanoi, että jaloimmat ja merkityksellisimmät sanat, mitä hän koskaan on lukenut mistään kirjasta, ovat nämä neljä sanaa Raamatussa: Rakkaus ei koskaan häviä” (1. Kor. 13:8). Miten ylevä ajatus – kaikki ympärillämme katoaa, mutta Jumalan rakkaus pysyy iäti. Mikään ei voi hävittää tätä rakkautta sydämistämme – eivät edes kaikkein vihamielisimmät voimat tässä maailmassa eikä henkimaailmassa voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:31-39). Pysy Hänessä jokaisen päivän jokaisena hetkenä (Joh. 15:4-6).

Meillä on Uudessa Testamentissa vain yksi peruskäsky ja se on, että meidän tulee osoittaa jumalallista rakkautta olemassaolomme kaikilla tasoilla. Sen tulisi ilmetä rakkautena Jumalaa kohtaan ja rakkautena kanssaihmisiä kohtaan. Jos todella rakastat Jumalaa, et palvele muita jumalia, etkä toimi epäkunnioittavasti Häntä kohtaan millään muullakaan tavalla. Pidättäydyt myös vahingoittamasta lähimmäistäsi ja siksi et tarvitse mitään Vanhan Testamentin lakeja hallitsemaan suhteitasi toisiin ihmisiin. Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:8, 10). Jos noudatat jumalallista rakkautta, et horju.

Kysymys on siitä, kunnioitammeko täysin rakkauden käskyä. Sen pitäisi olla erityisen selvää kristittyjen keskinäisissä suhteissa. Herra Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34-35). Uskovien pitäisi myös osoittaa jumalallista rakkautta kadotetulle maailmalle, koska tämä rakkaus on luonnostaan tarkoitettu olemaan perussyy evankeliumin julistamiselle kaikille ihmisille ja kansoille maan päällä. Yhdeltäkään ei saisi kieltää tilaisuutta vastaanottaa pelastuksen ihmeellistä lahjaa. Sitä varten rakkaus ylittää tyypilliset inhimilliset reaktiot ja saa meidät rakastamaan myös vihollisiamme – ei humanistisella rakkaudella, joka kannustaa vain humanitaariseen apuun ja uskontojenväliseen kompromissiin, vaan jumalallisella rakkaudella, joka johtaa parannuksen ja anteeksiantamuksen julistamiseen kaikille syntisille.

Täydellinen samaistuminen Kristukseen

Jeesus Kristus on väkevä Vapahtaja, joka laskeutui taivaasta langenneelle ihmiskunnalle. Meidän pitäisi, ei ainoastaan vastaanottaa Hänet Vapahtajaksi elämäämme, vaan myös kasvaa hengellisesti, kunnes Kristus saa muodon elämässämme. Meidän ei pitäisi juuttua eikä pysähtyä hengellisen matkamme alkuun, vaan kasvaa Kristuksessa kypsän miehen ja naisen mittaan. Voivatko toiset nähdä Kristuksen sinun elämässäsi? Meidät on kutsuttu todistajiksi Kristuksesta maailman Vapahtajasta. Henkilökohtainen suhde Hänen kanssaan, uskonnollisten lakien ja rituaalien sijasta, on avain pelastukseen (Apt. 4:12).

Paavalilla oli huoli galatalaisista, koska heitä kiinnosti enemmän suhde lakiin ja juutalaisten juhlien viettämiseen, kuin suhde Kristukseen. Hän halusi, että he tulisivat Kristuksen kaltaisiksi ja että Hänen jumalallinen rakkautensa loistaisi heidän kauttansa (Gal. 4:9,19). Elämä Kristuksessa on ainoa ratkaisu syntiseen lihan elämään ja se on syy, miksi Paavali sanoi Rooman seurakunnalle: ”…pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät” (Room. 13:14).

Vahva ja horjumaton usko

Uskon lahja vahvistetaan sydämessämme, jos otamme vakavasti suhteemme Jumalaan. Jeesus kuvaili usein opetuslapsiaan vähäuskoisina (Matt. 16:8). He tiedostivat tämän heikkouden ja pyysivät Häneltä: Lisää meille uskoa” (Luuk. 17:5). Meidän pitäisi pyrkiä rakentumaan pyhimmän uskomme perustukselle (Juuda 20) ja lakata olemasta hengellisessä elämässämme lapsia, joita viskellään edestakaisin ja kuljetetaan jokaisessa opin tuulessa (Ef. 4:14).

Uskon tie on jatkuvaa taistelua epäuskoista maailmaa vastaan. Uskovina meidän pitäisi elää kuin sellaiset, jotka havaitsevat näkymättömän maailman ja kokevat Herran Jeesuksen läsnäolon hengellisessä maailmassa. Meidän täytyy todistaa Hänen läsnäolostaan ja odottaa innolla sitä päivää, jolloin Kristuksen valtakunta paljastetaan näkyvästi maan päällä: Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä” (1. Tim. 6:12). On taisteltava taistelu hengellisesti vihamielisessä maailmassa ja saavutettava voitto.

Jotkut kristityt eivät taistele hyvää uskon taistelua; he eivät myöskään ota vakavasti ohjausta Pyhältä Hengeltä, joka varoittaa meitä pahasta omantuntomme ja myös Sanan kautta. Jotkut heistä jopa hylkäävät uskonelämän. Paavali neuvoi Timoteusta säilyttämään ”uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet” (1. Tim. 1:19). Emme kuitenkaan saisi lipsua hengellisessä elämässämme, vaan meidän pitää taistella hyvä uskon taistelu sitkeästi. Paavali sanoi horjuville juutalaisille uskoville: ”…sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti” (Hepr. 3:14). Kolossalaisille hän sanoi, että heidän pitäisi sitoutua olemaan nuhteettomia ja moitteettomia Kristuksen silmissä: ”…jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet” (Kol. 1:22-23).

Uskomme ei saa heiketä hengellisesti, vaan sen täytyy rakentua ja vahvistua. Toivo ilmestyä eräänä päivänä Kristuksen eteen ja olla osa Hänen valtakuntaansa on puhdistava toivo, joka kannustaa meitä elämään pyhää ja nuhteetonta elämää. Johannes sanoo: Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas” (1. Joh. 3:3).

Lunastettujen todistus syntisessä maailmassa

Pelastavassa armossaan Herra kutsuu meitä synnin pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. Hän pelastaa meidät turmeltuneesta maailmasta, joka on menossa kohti Jumalan tuomioita. Uskon kautta meillä on ehjä suhde Hänen kanssaan. Emme ole enää osa hukkuvaa maailmaa, koska meidät on pelastettu ja siirretty synnin ja vääryyden lavealta tieltä Jumalan vanhurskauden kaidalle tielle. Tämä muutos asettaa meille suuren hengellisen ja moraalisen vastuun, koska meillä on velvollisuus seurata Kristuksen askelia, vaeltaa valkeuden lapsina eikä meillä saa olla mitään yhteyttä pimeyden hedelmättömiin tekoihin – eikä myöskään vääriin uskontoihin (Ef. 5:1-11). Todistuksemme ja arvomme voivat aiheuttaa yhteenoton ympärillämme olevan pahan ja hukkuvan maailman kanssa ja se voi jopa saada aikaan vainon uskovien vähemmistölle.

Vaikka meidät sisäisessä ihmisessämme on jo vapautettu ikuisen kuoleman vallasta, niin silti elämme katoavaisessa ruumiissa, joka on osa luonnollista kasvun, ikääntymisen ja kuoleman kiertokulkua. Odotamme edelleen fyysisen ruumiimme pelastusta, mutta se tapahtuu vasta vanhurskasten ylösnousemuksessa, kun Kristus tulee tempaamaan meidät pois taivaaseen. Tuona päivänä meidät puetaan katoamattomaan, kirkastettuun ruumiiseen (1. Kor. 15:51-53). Juuri nyt tarvitsemme heikkoa maallista ruumistamme palvelemaan Herraa (Room. 6:11-13), mutta tämä ruumis myös altistaa meidät pahalle maailmalle, joka aistiemme kautta voi houkutella meidät syntiin. Johtuen langenneen ruumiimme heikkouksista voimme myös kärsiä kipua ja ahdistusta. Kun tämä ruumis vanhenee ja heikkenee, niin toivomme keskittyy voimakkaammin taivaalliseen ruumiiseen, jonka saamme, kun Kristus tulee takaisin: ”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme.” (2. Kor. 4:16–5:2)

Iankaikkisen elämän julistajia

Iankaikkisen elämän ollessa jo vahvistettu hengessämme ja sielussamme meidän pitäisi päivittäin elää kuten ihmiset, joiden päämäärä on paljon korkeampi kuin kuolevaisen ruumiimme väliaikainen olemassaolo. Tämä näky ja tulevaisuuden odotus pakottaa meitä olemaan Kristuksessa olevan iankaikkisen elämän julistajia ja lähettiläitä. Meidän ei pitäisi valittaa eikä kysellä, miksi meidän pitää viipyä tässä katoavassa ja hengellisesti pimeässä maailmassa vielä jonkin aikaa. Meidäthän on määrätty olemaan maailman valo nimenomaisena tarkoituksena antaa kadotetuille uusi toivo. Juuri täällä pelastumattomien kansanjoukkojen keskellä Herra tarvitsee meitä, jotta monta heistä voisi tulla osalliseksi uudesta elämästä Kristuksessa. Olemme sen velkaa jokaiselle kuolevalle sielulle, että kerromme hänelle hyvän uutisen, että Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan sitä, vaan että maailma Hänen kauttansa voisi pelastua. Tuomiot on määrätty vain niille, jotka ovat halveksineet pelastuksen sanomaa, koska rakastavat pimeyttä enemmän kuin valoa.

Älä kuitenkaan kiirehdi tuomitsemaan pelastumattomia, koska moni heistä ei ymmärrä, mitä itseasiassa on vaakalaudalla heidän hengellisessä elämässään. Iankaikkisen elämän sanoma pitäisi julistaa hyvin selvästi ja vakuuttavasti, jotta he voivat ymmärtää, että syntiset pelastumattomassa tilassaan ovat ilman Jumalaa ja ilman toivoa maailmassa. Vain Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Se iankaikkinen elämä, jota Hän tarjoaa, voidaan saada vain rukouksessa ja uskossa Hänen armon valtaistuimensa edessä. Tilaisuuteen tehdä niin pitäisi tarttua nyt, koska parannukseen syntisestä elämästä ei ole toista tilaisuutta kuoleman jälkeen.

 

Read Full Post »

Work Out Your Salvation, or Else!

Suom. Samuel Korhonen

cross2Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte (Fil. 2:12).

Olen äärimmäisen hämmästynyt siitä, kuinka joku, joka on itse lukenut Raamattuaan, voi rehellisesti uskoa, että on mahdotonta menettää pelastuksemme. Se, mitä olen huomannut, on, että näille ihmisille on myyty halpa väärennetty pelastus ja he eivät koskaan edes ajatelleet sitä uudelleen. He ovat uskoneet iankaikkisuutensa miehille, joita eivät päästäisi yksin edes puolisonsa tai lastensa pariin! Sen sijaan, että olisivat lukeneet itse, he ovat luottaneet väännettyyn Raamatun tulkintaan.

He kiinnittävät enemmän huomiota siihen, kuinka heidän Starbuck-kahvinsa on valmistettu, kuin siihen, kuinka heidän pelastuksensa edistyy. Kuinka voi kenelläkään olla sellainen välinpitämätön asenne Jumalaa kohtaan? Yllä oleva jae kehottaa meitä ahkeroimaan oman pelastuksemme hyväksi pelolla ja vavistuksella ja kuinka se on mahdollista, ellei pelastusta voida menettää? Minun täytyy myöntää, että olin kerran yksi niistä, jotka sokeina ja tietämättöminä uskovat, että voivat luottaa pelastuksen asiassa pastoreihin, seurakuntiin ja palvelutyöjärjestöihin. Mutta niin minut kasvatettiin ja sellaisia vanhempani olivat ja heidän vanhempansa jne.

Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. (1. Kor. 9:24-25 KR38)

Pohtiessani Paavalin kehotusta ‘ahkeroida’ pelastuksemme hyväksi Jumala näytti minulle yksinkertaisen vertauskuvan, joka todella kolahti. Tiesitkö, että ehkä 75 % ihmisistä, jotka liittyvät jumppaan, tuskin koskaan menevät salille? He tietävät, että heidän pitäisi mennä, mutta eivät koskaan näytä selviävän sinne. Pieni kysymys: Voitko sanoa rehellisesti ahkeroivasi, jos liityt jumppaan, mutta et mene? Mitä eroa siinä on pelastumiseen? Sanon sinulle, että miljoonat ovat sitoutuneet Jumalaan huulillaan; he voivat jopa mennä seurakuntaan ja maksaa kymmenyksensä, mutta jos he eivät koskaan edes yritä ahkeroida pelastuksensa hyväksi, niin ovatko he lainkaan pelastettuja?

Mitä se itse asiassa tarkoittaa ‘ahkeroida pelastuksemme hyväksi’? Hyvä kysymys. Meidän täytyy ensin ymmärtää tarkalleen, mitä pelastuksemme edellyttää meiltä ja sitten tehdä niitä asioita parhaan kykymme mukaan. Mikä on pelastuksen vaatimus numero yksi? Parannus. Jumalinen parannus edellyttää kahta asiaa: surra syntejään ja kääntyä niistä pois. Nyt on niitä, jotka sanovat, että parannus tarkoittaa vain mielemme muuttamista, mutta se ei ole ihan niin. Se kyllä alkaa sillä, että päätämme muuttaa mielemme, mutta sitä seuraa teot. Kuten sanotaan: teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat.

Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. (Matt. 7:16-20)

Nyt reaalimaailman esimerkkiin. Kuinka moni teistä tuntee niitä, jotka sanovat olevansa kristittyjä ja silti elävät seksuaalisessa synnissä? He menevät yhdestä laittomasta suhteesta toiseen ja silti elättelevät harhaluuloa, että ovat ‘pelastettuja’. Jeesus antoi meille erinomaisen vertauksen, joka valaisee tätä täydellisesti.

Mutta miten teistä on? Miehellä oli kaksi poikaa; ja hän meni ensimmäisen luo ja sanoi: ‘Poikani, mene tänään tekemään työtä minun viinitarhaani’. Tämä vastasi ja sanoi: ‘En tahdo’; mutta jäljestäpäin hän katui ja meni. Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: ‘Minä menen, herra’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?” He sanoivat: ”Ensimmäinen”. Jeesus sanoi heille: ”Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. (Matt. 21:28-31)

Jos meidän pitäisi tiivistää tämä vertaus, se kuuluisi näin: ‘Teot puhuvat kovempaa kuin sanat.’ Jae Matt. 7:21 tekee sen kristallinkirkkaaksi, että sen jälkeen, kun kaikki on sanottu ja tehty, vain ne, jotka todella tekevät Isän tahdon, menevät taivaaseen. Seksuaalinen synti on tietysti ‘ulkoinen’ synti ja toisista voi näyttää, ettet ole tottelematon Isälle, mutta sama pätee ns. ‘salaisiin synteihin’, koska tietysti mitkään ajatukset, toimet ja teot eivät ole piilossa Jumalalta. Niinpä voimme luottavaisin mielin yleistää, että ahkeroiminen pelastuksemme hyväksi edellyttää, että teemme Isän tahdon parhaan kykymme mukaan ja kun väistämättä kompastelemme hengellisen täydellisyyden tavoittelussamme, niin tehtävämme on tehdä parannus ja siten pyytää Jeesuksen verta syntimme päälle (Hepr. 4:16).

Meidän pitäisi myös ymmärtää, että Raamatussa sana ‘pelastettu’ osoittaa tilaa, jossa joko olemme tai emme ole. Lause ‘me pelastumme’ esiintyy lukuisia kertoja Raamatussa viitaten tulevaan tapahtumaan. Olemme ‘pelastettuja’ vain siinä merkityksessä, että jos jatkamme uskossa pysymistä, niin meidät pelastetaan oikeudenmukaisesta rangaistuksestamme tuomiopäivänä. Lue artikkelini We Shall Be Saved.

Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut. Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee – kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta – mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. (Hes. 3:18-20)

Aina, kun puhutaan tuomitsemisesta, niin moni luste yrittää vähätellä ulkoista syntiään määkimällä, ‘lakkaa tuomitsemasta minua’. Sellainen on tämän lopun ajan seurakunnan raihnainen tila, ettei enää ole mitään jumalista häpeää synnin vuoksi. Jumalan Sana kuitenkin edellyttää, että me varoitamme jopa hurskaita, kun he lankeavat syntiseen käytökseen. Vain sinä tiedät omassa sydämessäsi tuomitsetko toisia, vai varoitat. Jumala hoitaa sinut, jos vaikuttimesi eivät ole puhtaat. Älä anna heidän väärien syytöstensä tuomitsemisesta estää sinua varoittamasta heitä, koska Jumalan Sana sanoo, että heidän verensä tahraa sinun kätesi, ellet varoita. Niinpä minusta näyttää, että toisten varoittaminen on myös olennainen osa ahkeroimista pelastuksemme hyväksi.

Read Full Post »

Pelkästään hyvällä elämällä ja hyviä tekoja tekemällä emme taivaaseen pääse. Meidät on pelastettu armosta yksin Jeesuksen sovitustyön tähden.

Monelle riittää se, että on pelastettu. Raamattu kehottaa meitä kuitenkin kasvamaan hengellisesti, kasvamaan Jeesuksen syvällisempään tuntemiseen, jotta hengen hedelmät näkyisivät elämässämme. ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). Kun kasvamme Kristuksen kaltaisuuteen ja olemme Hänen tuoksunaan tässä maailmassa, ihmiset ympärillämme voivat kenties saada aavistuksen Jumalasta ja löytää tien iankaikkiseen pelastukseen.

Kilvoitteluun kuuluu taistelu syntiä vastaan omassa elämässämme. Gal. 5:19-21 kuvaa niitä lihan tekoja, jotka ovat meille luontaisia, ja joista meidän tulee tehdä parannusta: ”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”

Kuinka usein näemmekään ne virheet toisissa, mutta emme edes pyri eroon omista paheistamme. Ja kun joskus yritämme, kiusaaja saa meidät lannistumaan ja masentumaan. Näin meistä tulee heikkoja, passiivisia ja lyötyjä – paholaisen voittamia. On aika palata kilvoitteluun.

Kirjoitan seuraavassa joitakin keskeisiä ajatuksia David Wilkersonin kirjoituksen Palaaminen kilvoitteluun pohjalta. Wilkerson ottaa tarkastelun kohteeksi ja kilvoittelun esimerkiksi Jaakobin. Jaakobin tavoin meidän tulee tavoitella Jumalan siunausta elämässämme. Ei siunausta itsekkäästi omaksi hyväksemme, vaan muiden auttamiseen.

Jumala tarvitsee ihmisiä, jotka ovat valmiita palvelemaan muita sen sijaan että huolehtisivat vain omasta toimeentulostaan ja hyvinvoinnistaan. Wilkerson kirjoittaa suorasukaiseen tapaansa: ”Ellet janoa Jeesusta – jos haluat vain päästä taivaaseen etkä yhtään välitä muiden tarpeista – silloin sinulla ei ole mitään, minkä vuoksi kilvoitella. Olet kevyen sarjan kristitty, helppo saalis paholaiselle.” Tästä syystä monet Jeesuksen seuraajat ovat tapojensa ja mielihalujensa orjia. Heissä ei ole halua eikä voimaa taistella – he eivät pysty hylkäämään helmasyntejänsä.

Meidän on janottava läheisempää suhdetta Jeesuksen kanssa, emmekä voi tehdä sitä, jos samaan aikaan elämme synnissä. On noustava taisteluun syntiä vastaan ja sanottava: ”Jumala, minä haluan sinun siunauksesi. Haluan voittaa elämässäni kaiken sen, joka ei ole sinusta!”

Jaakob vaelsi Jumalan tahdon mukaisesti, janosi ja palvoi Herraa, mutta silti hän joutui suuriin koettelemuksiin elämässään. Hänen henkensäkin oli vaakalaudalla, ja kaiken lisäksi vielä itse Herra taisteli painien häntä vastaan.

Antoiko Jaakob periksi, luovuttiko hän? Ajatteliko Jaakob, että ”Kaikki nämä olosuhteet osoittavat, etten ole Jumalan suosiossa. Vaikka olen totellut, Hän on minut hylännyt.”?

Samalla tavalla moni uskova on tälläkin hetkellä elämänsä suurimmissa ahdingoissa. He sanovat Jumalalle: ” En elä synnissä, olen totellut sinua. Mitä siis olen tehnyt väärin?”

David Wilkerson sanoi kysyneensä Herralta, miksi niin monet totiset uskovat joutuvat kestämään raskaita ja vaikeita aikoja ja kaikenlaista ankaraa kärsimystä. ”Miksi niin monia koetellaan äärirajoille saakka?” Herra vastasi hänelle, että suurin osa kristityistä on luopunut taistelusta paholaista ja sen valtakuntaa vastaan. Kun Jumala löytää uskovan, joka janoaa ja halajaa Hänen siunaustaan, Hän panee uskovan koetukselle.

Elämme viimeisiä aikoja, lopunaikaa, ja saatana kulkee vapaana maan päällä taistelunsa viimeisinä hetkinä. Siksi Jumala tarvisee kunnolla valmennettuja ja koelteltuja sotureita, jotka selviytyvät voittajina kaikista helvetin valloista. Wilkerson kirjoittaa: ”Hän tuo rintamalle sotureita, jotka on valmennettu ja koeteltu, koska he ovat painineet Jumalan kanssa. Mitä enemmän he kärsivät ja mitä rajummaksi heidän koettelemuksensa muuttuu, sitä suurempi tehtävä Hänellä on heidän varalleen!”

Raamattu sanoo Jaakobista, että ”miehuutensa voimassa hän taisteli Jumalan kanssa” (Hoos. 12:3). Jaakob kesti ja voitti taistelun. Samalla tavalla meidän on pantava kaikkemme likoon, jotta voisimme selviytyä voittajina näinä aikoina.

Saatat ajatella, että entä jos koetusten takana kuitenkin on paholainen? Tässä Jumalan koulussa voimme olla turvallisin mielin, kun olemme Jumalan edessä oikealla tavalla: Kristuksen verellä pestyinä ilman syntiä ja kestävänä rukouksessa. Silloin paholainen ei pääse tekemään säröä siihen, mitä Jumala haluaa tehdä.

Wilkerson ravistelee hereille helppoon elämään tottuneita uskovia: ”Monet kristityt odottavat, että Jumala jotenkin pelastaa heidän perheensä, sovittaa heidän ihmissuhteensa, tekee ihmeitä – eikä se maksa heille mitään. He haluavat vain levätä – istua keinutuolissaan ja ’uskoa kaiken Jumalan haltuun’. Mutta tämä kestäminen rukouksessa – ’läpimurto’ Jumalan luo, vastausten saaminen ja tulosten näkeminen – se maksaa sinulle lihallisesti jotain. Ajattele, mitä se maksoi Jeesukselle: ’Ja lihansa päivinä Hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia  ja anomuksia…’ (Hebr. 5:7). Vaikka Jeesus tiesi, että Hän oli lihaksi tullut Jumala, Hän itki ja huusi Isänsä edessä.”

Odotamme herätystä ja etsimme siunauksia, mutta kuka meistä etsii Häntä vakavissaan? Kuka rukoilee taistellen, itkien ja huutaen Jumalan puoleen kaiket yöt? Kuka haluaa miellyttää Jumalaa niin, että kaikin keinoin haluaa vapautusta omista pahoista tavoistaan ja himoistaan? Kuka etsii pyhyyttä, puhtautta ja Kristuksen kaltaisuutta niin paljon, että huutaa, kilvoittelee ja kamppailee Jumalan kanssa, kunnes Hän murtaa kaikki kahleet? Wilkerson kirjoittaa: ”Jeesuksen Kristuksen seurakunta ei tule koskaan näkemään, mitä Jumalalla on Hänen ruumistaan varten varattuna – ennen kuin Hän näkee, että me etsimme Häntä vakavissamme.”

Ahdistuksemme aikana Jumala odottaa, että lähestymme Häntä. Moni kristitty ryhtyy rukouksen sijaan etsimään apua kaikilta muilta tahoilta: apua kysytään ystäviltä, muilta neuvonantajilta ja vaikka profeetoilta, josko tulisi jotain sanaa Jumalalta.

Kaiken aikaa Jumala odottaa, että vain tulisimme rukouksessa Hänen kasvojensa eteen. Wilkerson kirjoittaa lopuksi: ”Uskon, että Jumala antoi minulle tämän sanan välitettäväksi sinulle juuri tänä päivänä: Jumala kutsuu sinua tänään irrottaakseen katseesi kaikista ulkoisista olosuhteista. Älä tuomitse mitään nykyisen tilanteesi perusteella. Älä yritä miettiä asiaa loppuun asti. Älä anna pelon kaataa sinua. Jumala kohtaa sinut rukouksessa! Hän antaa sinulle pian sanansa. Hän ei pidä sinua pimeydessä. Hän tietää, että olet kuuliainen Hänelle.”

Lue David Wilkersonin kirjoitus Palaaminen kilvoitteluun.

Read Full Post »

Oletko koskaan ajanut autolla ja meinannut nukahtaa rattiin? Ensin sitä vastaan yrittää taistella, mutta sitten se nukahtaminen tulee niin väkisin ja salakavalasti, että ei sille voi mitään. Samanlainen on hengellinen nukahtaminen. Puhun tästä ihan oman kokemuksen perusteella. Vuosia olin tuossa nukahtaneessa tilassa – hengellisessä erämaassa. Siihen vaipuu pikkuhiljaa huomaamatta; Raamatun lukeminen ja rukouselämä hiipuvat, kunnes ne ovat pakollista suorittamista ja loppuvat lopulta kokonaan. Tämä onkin saatanan tahto – sen päämääränä on tuhota meidän uskomme ja saattaa meidät perikatoon tavalla tai toisella. En tahdo kerskua, että olisin yhtään parempi kuin muut. Jumalalle kunnia, että Hän ihmeellisesti herätti minut tuosta unesta. Nyt jokainen päivä on kilvoittelua, että se entinen ei palaisi. Meidän on nyt todella valvottava tilaamme, sillä Jeesus itse sanoi lopun­ajoista puhuessaan, että ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12).

Jos et tyydy tavanomaiseen kristityn elämään, vaan haluat antaa Kristukselle kaikkesi – voit olla varma, että pahuus hyökkää tai yrittää hyökätä kimppuusi. Kohtaat erilaisia kiusauksia ja syytökset valtaavat ajatuksesi. Koet monenlaisia hyökkäyksiä elämäsi eri alueilla. Ja taas asialla on tuo kavala vastustaja, joka yrittää saada sinut luovuttamaan; se sanoo, että jätä kaikki hengellinen työ, joka korottaa Kristusta. Mukaudu tämän ajan mielipiteisiin ja tulkitse Raamattua sen mukaan, mitä tämän ajan ihmiset haluavat kuulla. Se tahtoo tehdä sinusta vain uskonnollisen, joka ei elä todeksi Jumalan sanaa. Sillä on mielessään vain sinun uskosi lopullinen hävittäminen. Kun kohtaat vaikeuksia, se tahtoo saada sinut epäilemään, että ei Jumalaa ole, kun tämän kaiken sallii.

Itse olen kaikkien vaikeuksien keskellä oppinut turvaamaan Jumalaan; ajattelen, että se kaikki on Hänen suurta armoaan ja rakkauttaan minua kohtaan, kun hän tämän sallii minun kohdallani. Kun on kaikki hyvin, niin Jumalakin unohtuu. Vaikeuksissa on pakko – ja etuoikeus – turvautua Häneen. Vaikeudet pitävät meidät Herraa lähellä. On toki sellaisiakin uskovia, jotka ymmärtävät pysyä Herraa lähellä ilman että Hänen täytyy heitä rakkaudessaan herätellä. Minä taidan kuulua siihen kovapäisten sakkiin.

Paavalinkin pistin oli juuri sellainen asia, joka sai hänet pysymään nöyränä Jumalan edessä ja lähellä Häntä. Paavalihan toteaa: ”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi” (2. Kor. 12:7).

Kristityn kilvoittelussa yksi tärkeimpiä asioita on tämä: pidä sydämesi puhtaana. Monella sellaisella ihmisellä, jota me ehkä saatamme katsoa halveksien, voi olla puhtaampi sydän kuin meillä. Moni näkee esimerkiksi alkoholistissa vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen. ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon” (Sananl. 28:13). ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9).

Nyt on aika valvoa omaa hengellistä tilaamme. Jeesus sanoo lopunaikojen tapahtumista kertoessaan: ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk 21:36). Pietarikin käskee: ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8). Muistetaan pitää tilivälit lyhyinä; se tarkoittaa sitä, että tulemme rikkomuksinemme heti Herran eteen katuen ja parannusta tehden.

Nyt jos koskaan moni uskova kokee todellisia vaikeuksia elämässään. Olen itse kokenut sen niin, että Jumala haluaa pitää vaikeuksien kautta omansa nyt erityisen lähellä itseään, koska Jeesuksen takaisintulo on lähellä. Joskus 70-luvulla oli melkein joka tolpassa mainos ”Jeesus tulee pian, oletko valmis?” Ehkä silloin tuli jonkinlainen kyllästyminen asiaan, kun nykyisin ei enää asiasta puhuta. Raamatun keskeinen opetus kuitenkin on, että Jeesus tulee takaisin, ja meidän pitää olla silloin valmiina. Olen saanut sydämelleni muistuttaa tästä asiasta, ja en voi siitä siksi olla hiljaa. Jos Jeesuksen takaisintulo jostain syystä viivästyy, niin haittaako se, jos olemme koko ajan valmiina Hänen tuloonsa?  On parempi elää lähellä Häntä kuin olla koko ajan epävarma omasta pelastumisesta ja siirtää vain ratkaisun hetkeä tuonnemmaksi.

Samalla meillä pitäisi olla myös hätä toisista ihmisistä, kaikista meidän lähimmäisistämme. Onko oikein antaa pelastaa itsensä, mutta antaa toisten hukkua? Nyt on meille kaikille todellinen heräämisen aika; on aika viedä pelastussanomaa niille, jotka eivät vielä Jeesusta tunne. Rukoukseni on, että Pyhä Henki sytyttäisi meissä kaikissa aidon hädän hukkuvista sieluista. Ja kun se hätä meissä syttyy, niin Hän antaa kullekin sen oikean tavan, taidon ja mahdollisuuden toimia. Ennen kaikkea, viivy entistä enemmän Herran edessä; ala rukoilla – rukoile lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Rukoile päivittäisten askareiden lomassa. Rukoile ennen kaikkea toisten ihmisten puolesta. Rukous on valtava ase, joka voi murtaa kalliotkin.

Kuuntelin kerran radiojumalanpalvelusta, jossa eräs Inkerin seurakunnan paimen opetti seurakuntaa rukoilemaan, mikä on tärkeysjärjestys asioissa. Hän sanoi jotenkin näin: ”Ensimmäiseksi, kiitä Herraa kaikesta. Jokaisella on varmasti jotain, mistä voi kiittää. Toiseksi, rukoile toisten ihmisten puolesta ja pyydä Jumalan johdatusta ja kosketusta heidän elämäänsä. Ja kolmanneksi, on sinulla lupa pyytää itsellesikin jotain.”

Read Full Post »