Vaaralliset ajat tulevat, osa 3

Perilous times will come (part three)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 2.

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2. Tim. 3:1).

Kahdessa edellisessä viestissäni esittelin kaksi jättiläistä, jotka kristityt nykyisin kohtaavat, nimittäin välinpitämättömyys ja kasvava kuilu uskovien ja epäuskoisten välillä. Tänään haluaisin keskittyä kolmanteen jättiläiseen, ehkä raivokkaimpaan niistä kaikista. Tarkoitan tässä luopumusta, joka ympäröi meitä nykyään – luopumusta, joka piiloutuu evankelikaalisen liturgian taakse.

Luopumus

Koska meistä tulee yhä enemmän saalista (Jes. 59:15) ja meitä ehdotetaan tuhottaviksi, on hyvin todennäköistä, että jo lähitulevaisuudessa vaino kohtaa meitä, ellei ole jo kohdannut. Paavalihan todistaa, että:

”… kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).

Hän ei sano, että ”voivat joutua vainottaviksi”, vaan että ”joutuvat vainottaviksi”. Hänen sanansa ovat arvovaltaiset ja varmat.

Kuten kirjoitin edellisessä postissani, uskonpuhdistuksen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on suojannut meitä muutaman vuosisadan, mutta sen vaikutus on nyt loppumassa ja yhteiskuntamme on voimakkaasti muuttumassa

Uusi tilanne herättää joitakin tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko valmiita siihen, mitä edessä on, vai aiommeko tehdä kompromisseja ja himmentää valomme? Aiommeko puhua suoraan, vai siirtyä hiljaiselle mukavuusvyöhykkeelle? Aiommeko pitää kiinni kristillisestä uskosta suvaitsemattoman yhteiskunnan peruskudoksessa, vai poistummeko siitä välttääksemme vainon? Aiommeko saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, vai evankeliumia, joka on valmistettu maittavista palasista? Nämä eivät ole mitään pieniä kysymyksiä ja teemme hyvin, jos vastaamme niihin sydämestämme.

Koeteltu tulella

Nyt tämä uusi sosiaalinen muutos paljastaa uskomme kudoksen ja tuo jaon niiden välillä, jotka ovat todella opetuslapsia ja niiden, jotka eivät sitä ole (Joh. 8: 31,32). Sillä se järkyttää kaikkea, mitä voidaan järkyttää ja tämä siinä määrin, että vain ne, joita ei voida järkyttää, jäävät. Se myös vahvistaa – kuten Paavali selittää – Jumalan valittujen uskoa (Tiit. 1:1).

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” (1. Piet. 1:6,7).

Näin ollen vaarallisia aikoja, joihin Paavali viittaa, käytetään puhdistavana tulena – ainakin aitojen opetuslasten elämässä. Välähdys siitä nähdään Ilmestyskirjassa:

”Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ’Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut ja mistä he ovat tulleet?’ Ja minä sanoin hänelle: ’Herrani, sinä tiedät sen’. Ja hän sanoi minulle: ’Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.’” (Ilm. 7:13–17).

Luopumuksen luonne

Tietenkään kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät alistu tuohon puhdistukseen; jotkut pakenevat puhdistavasta tulesta ja piiloutuvat petturuuden muurin taakse.

Kun olin nuori uskossa, luulin, että luopumus koostuisi ihmisistä, jotka kieltävät kristinuskon kokonaan ja näin ollen jättävät seurakuntamme. Nyt kuitenkin uskon vahvasti, että se ottaa hienovaraisemman tien kuin tämä. Enemminkin se hiipii sisään takaapäin etanan vauhtia ikään kuin välttääkseen tarkkailevaa silmää. Sen eteneminen paljastuu virsien ja rukousten keskellä, eli ihmiset seurakunnissamme eivät kiellä itse Kristusta, vaan ennemminkin sen, mitä Hän uskoo ja opettaa ristiriitaisen moraalin maailmassa.

Mukavuuden vuoksi luopuneet kieltäytyvät samaistumasta Ristiinnaulittuun välttääkseen sen, mitä Hän kärsi. Seuraus on, että käytännössä he lähtevät Kristuksen uskosta – siitä, mitä Jeesus uskoo – palvoessaan muodikasta ”Jeesusta”. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:

”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3,4)

Kun nämä sanat kirjoitettiin, Paavali puhui tulevasta ajasta. Ja hän viittasi ihmisten ryhmään, josta käytti sanaa ”he”. On selvää, että hän viittaa tässä kirkossakävijöihin, ihmisiin, jotka teeskentelevät opettelevansa kristillisiä oppeja, vaikka kääntävät korvansa pois totuudesta, jota Jeesus opettaa. Juuri tämä sisältyy luopumukseen: se on siirtyminen totuudesta taruihin ja tänä päivänä sitä jo tapahtuu ympärillämme.

Vaarallisia aikoja

Paavali siis odotti näitä vaarallisia aikoja ja minä uskon, että ne ovat jo meillä. Varo kuitenkin, niiden ilmeneminen on irrallista ja monet eivät pysty tunnistamaan niiden aiheuttamia vaaroja. Niiden vaikutus on kuitenkin selkäpiitä karmiva.

Raamattu kehottaa meitä sanoen:

”Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet” (Sananl. 22:28).

Tänä päivänä jotkut hyvää tarkoittavat kristityt ovat poistamassa niitä – tarkoitan tässä moraalisia maamerkkejä – ja neuvottelevat ympärileikkaamattomien kanssa tarjotakseen heille päivän kaupan. Kaiken tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä vuohet ja lampaat ovat edelleen keskenään ja erottaminen on vielä edessä.

Read Full Post »

Ilman Jumalan armoa tosiuskovatkin epäonnistuvat

Alkuperäinen artikkeli There but for the grace of God even true believers fail

Kirjoittanut Don Koenig 7.7.2014, suomentanut Samuel Korhonen

Luulen, että me kristityt useinkin unohdamme, että meillä ei ollut mitään tekemistä pelastuksemme kanssa. Se on kokonaan Jumalan armosta, että lainkaan kuulimme evankeliumin sanoman. Sitten uskoimme ja pyysimme Jeesusta pelastamaan meidät synneistämme. Monet kristityt sanovat uskovansa, ettemme tehneet mitään pelastumisen arvoista, mutta sitten jotkut katsovat pitkin nenänvarttaan synnissä eläviä, joilla ei koskaan ollut tilaisuutta selvästi kuulla evankeliumia.

Vanha sanonta “niin minäkin ilman Jumalan armoa (there but for the grace of God go I)” kohdatessamme ihmisen, jonka elämäntapa on maailmallinen tai onneton, on karu totuus. Jumalan armo Hänen lapsilleen koskee myös paljon enempää, kuin vain alkuperäistä pelastusta.

Minä pelastuin yli 40 vuotta sitten, mutta tein melko varhain tuolla ajanjaksolla asioita, jotka olisivat voineet lopettaa ammatillisen urani yhtä nopeasti, kuin se alkoi. ”Ilman Jumalan armoa minäkin” olisin joutunut lakaisemaan lattioita elääkseni, jos olisin menettänyt turvallisuusselvitykseni (top-secret clearance). Turvallisuusselvitystä edellyttävän hallituksen työpaikan menettäminen oli helppoa päivinä, jolloin turvallisuusselvitys myönnettiin vain niille, joiden moraali arvioitiin korkeaksi. Luulen, että monet nuoret tänä päivänä eivät kelpaisi vanhojen normien mukaan.

Esimerkiksi ilman Jumalan armoa ne poliisit, jotka pysäyttivät minut ajaessani maistaneena, olisivat voineet pidättää minut, sensijaan, että komensivat minut pysäköimään auton ja pysymään siinä aamuun asti. Niitä kertoja, kun tein typeriä asioita, mutta en jäänyt kiinni, ei kannata edes mainita. Hallinnon maanpuolustusurani aikana mikä tahansa tuomion tapainen olisi luultavasti aiheuttanut minulle irtisanomisen. Se ei ehkä ole yhtä totta hallinnossamme tänä päivänä. Kuitenkin alkuaikoinani homot, katteettomien shekkien kirjoittajat, marijuanan käyttäjät, tai useimpien ulkomaiden kansalaiset, tai heidän puolisonsa, eivät voineet saada turvallisuusselvitystä.

Tänä päivänä he ovat hyväksyttyjä ja jopa johtavat hallintoamme korkeimmilla tasoilla. Jopa nykyinen presidenttimme käytti kokaiinia.

Jos minut olisi tuomittu ja irtisanottu, niin todennäköisesti olisin ollut erittäin pätevä vain lakaisemaan lattioita lopun ikäni. Ei, että siinä olisi jotain väärää, mutta se varmasti olisi vaikuttanut loppuelämääni. En varmasti olisi jäänyt eläkkeelle viisikymppisenä. Vain varhainen eläköityminen salli minun tehdä tätä vapaata täysiaikaista internet-työtä. Vain Jumalan armo sallii minun olla tässä.

Tunnen henkilökohtaisesti muutamia korkeasti koulutettuja ammattilaisia, jotka täydellisesti tuhosivat suurenmoisen uran antamalla periksi heikkona hetkenä. Tunnetut kristilliset johtajat ovat tehneet samoin. Johtuiko se siitä, että he eivät olleet lainkaan pelastettuja? Se on mahdollista joidenkin kohdalla, mutta luultavammin he joutuivat syntisen elämäntavan ansaan, mutta näyttivät omavanhurskasta tekopyhää ylpeyttä yleisölle, joten Jumala paljasti heidät ja kuritti heitä. Luulen, että Jumalalla on aika pieni toleranssi ylpeydelle.

Useimmat meistä ansaitsevat halkovajakokemuksen. Olen ollut siellä. Jumala on kuitenkin äärimmäisen armollinen lapsiaan kohtaan, joten me harvoin saamme täyden rangaistuksen, jonka ansaitsemme. Se on käynyt toteen minun elämässäni.

Paholainen tietää heikkoutemme ja haluaisi hyödyntää niitä, jos Jumala sallii. Muista, että jopa Pietari ylpistyi ja sanoi Jeesukselle ennemmin kuolevansa, kuin kieltävänsä Hänet. Jeesus sanoi Pietarille, että Saatana pyysi Jumalaa seulomaan Pietaria, kuin nisuja. Hän sanoi Pietarille, että tämä kieltäisi hänet kolmesti tuona yönä ja Pietari totta tosiaan kielsi.

Vain Jeesuksen esirukouksen tähden annettiin armo Pietarille palata johtoasemaansa, niin että hän voi vahvistaa veljiä. Senjälkeen, kun Pietari ymmärsi, että oli syntinen heikko ihminen eikä voinut tehdä mitään Jumalaa miellyttävää omassa voimassaan, Jumala vuodatti armoa ja laupeutta Pietarille. Hän jatkoi sitten tekemään suuria Pyhän Hengen voimassa.

Kuka kristitty on niin kypsä, ettei enää harjoita lihan syntejä? Vain valehtelija! Meitä kaikkia koetellaan eri aikoina lukemattomin tavoin ja jokainen meistä voi epäonnistua ja joutua pois Jumalan tahdosta. Se tapahtuu useammin, kuin useimmat meistä haluavat myöntää. Joten kun veli lankeaa ja elää lihan mukaan, niin pitäisikö meidän katsoa hänet menetetyksi vai yrittää auttaa häntä palaamaan? Tiedät vastauksen, koska ilman Jumalan armoa sinäkin lankeat.

Vain Jumalan armon avulla olemme edes pelastettuja aloittamaan pyhityksen vaelluksen yrittämään oppia ristiinnaulitsemaan vanhan luontomme niin, että voimme tehdä Jumalan tahdon niitä varten, jotka koskaan eivät ole kuulleet pelastuksen evankeliumia. Kuinka paljon enemmän meidän pitäisikään tuntea kuormaa heistä, että he vastaanottaisivat Jumalan armon lahjan? Jotkut kristityt vain katsovat nenänvarttaan pitkin maailman käveleviä kuolleita, mutta totuus on, että ilman Jumalan armoa siellä me kaikki kävelisimme.

Me tarvitsemme myös enemmän, kuin vain pään tiedon, että tämä on totta. Meidän todella täytyisi kohdella niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet evankeliumia, ikäänkuin he olisivat Saatanan sokaisemia, koska sitä he ovat.

Useimmat maailmassa elävät ihmiset eivät ole kokeneet Jumalan armoa. He eivät elä kuten Jumalan lapset, koska eivät ole Jumalan lapsia. He ovat isänsä Perkeleen sokaisemia. Hänen lopullinen päämääränsä on viedä ihmisrotu täydelliseen tuhoon ja siinä hän on mielipuuhassaan. Maailman synnit tuovat lopulta kuoleman ihmisrodulle ja sitä juuri Perkele tahtoo. Hänessä ei ole rakkautta aadamilaiseen rotuun. Hän ryhtyi pettämään heitä alusta saakka.

Joten ajattelepa tätä; kun näemme jonkun ansassa Islamissa, huumeissa, väärissä uskonnoissa, tuhoisissa elämäntavoissa, tai muissa erilaisissa maailman pahuuksissa, niin meidän ei pitäisi katsella heitä alaspäin nenänvarttamme pitkin. Meidän pitäisi sanoa, ”Niin minäkin ilman Jumalan armoa” ja tiedostaa, että ainoa todellinen apu, jonka voimme heille antaa, on Jumalan armon evankeliumi ja Hänen pelastuksensa Jeesuksen kautta.

Mikä tahansa ajallinen sosiaalinen evankeliumi on kuin laastari syöpään. Se ei paljonkaan auta heidän ajallista tilaansa eikä taatusti pelasta heidän iankaikkisia sielujaan. Suuri käsky seurakunnalle on saarnata evankeliumia kaikille luoduille.

Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mk. 16:15-16)

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen  ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Mt. 28:18-20)

Jumala antaa kaiken, mitä kristityt tarvitsevat ikuista elämää varten. Kristityt eivät tarvitse sosiaalista evankeliumia eikä menestysevankeliumia. Aineelliset rikkaudet ovat sitä, mitä sokaistut maailmassa haluavat ja siksi nämä väärät evankeliumit saavat niin hyvän vastaanoton. Kaikki kuolevat ja kaikilla on ongelmia tässä elämässä, mutta vain ne, jotka uskovat Jumalan armon evankeliumin uskoville, voittavat kuoleman ja Saatanan hallitseman langenneen maailman.

Pelastuksen evankeliumia Kristuksen kautta ei vain tarvita niillekään, jotka ovat kolmannen maailman maissa. Lännessä on kokonainen uusi sukupolvi, joka ei koskaan ole ymmärtänyt tosi evankeliumia ja tuskin kukaan 10/40 -ikkunassa on edes kuullut tuota evankeliumia. Meidän täytyy tukea todellisia sadonkorjaajia näinä viimeisinä päivinä, ennemmin kuin kaikkia niitä susia lammasten vaatteissa, jotka ovat soluttautuneet kristilliseen mediaan ja seurakuntiin.

---

Don Koenig perusti sivuston www.thepropheticyears.com vuonna 1999 tutkittuaan itsenäisesti Raamattua melkein 30 vuotta ja opittuaan monilta kristikunnan terävimmiltä opettajilta. Don loi sivustonsa kirjoittamaan Raamatun profetiasta, raamatullisesta erottamisesta ja omista kristillisistä maailmankatsomuksistaan. Vuonna 2004 Don kirjoitti ilmaisen Ilmestyskirjaa kommentoivan sähköisen kirjan nimeltä The Revelation of Jesus Christ Through The Ages. Blogi World and Church and Bible Prophecy Blog käynnistyi vuonna 2007.

Read Full Post »

Isä, miksi hylkäsit minut?

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja? Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. (Ps. 22:1,14,15,17,18)

Onko elämäsi sellaisessa tilanteessa, että vaikka kuinka huudat Jumalan puoleen, taivas vain vaikenee. Kyselet Jumalalta apua elämäsi vaikeuksiin tai päätöksiin, mutta et saa mitään merkkiä – et edes yhtä sanaa ylhäältä. Olosuhteesi on pelkkää kaaosta, eikä Jumala vastaa.

Jeesus huusi ristillä psalmin sanoin: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. Oliko Jumala todella hylännyt rakkaan poikansa?

Kun Jeesus tuskissaan viittasi psalmiin 22, Hän tunsi sen sisällön ja tiesi sen olevan osa Messias-profetiaa – kuvausta Kristuksen ahdistuksesta. Psalmissa kärsivä kääntyy Jumalan puoleen ja saa varmuuden siitä, että Jumala kuitenkin auttaa:

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni. Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä. Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista – vastaa minulle. Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä. Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa. (Ps. 22:19-24)

Jeesus tiesi, että Jumala on hänen pelastajansa. Niinpä Hän saattoi turvallisin mielin huutaa: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk. 23:46). Jeesus jätti elämänsä parhaisiin mahdollisiin käsiin.

Ahdistettu ystäväni: kun olet Jumalan puoleen huutanut, Hän on sinua kuullut, vaikka ei siltä näyttäisi tai tuntuisikaan. Hän ei sinua hylkää, sillä ”Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:17,19). ”… hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää” (Ps. 102:17).

Read Full Post »

Tapahtukoon Sinun tahtosi

Aiemmin artikkelissani Luja luottamus Jumalaan kirjoitin  juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta, joita uhkasi tulinen pätsi. He eivät suostuneet kumartamaan kuningas Nebukadnessarin patsasta kuoleman uhankaan alla. Nämä hurskaat miehet jättivät itsensä täysin Jumalan varaan. He asettivat itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle ajatellen, että Tapahtukoon yksin Sinun tahtosi.

Myös Paavali antaa meille hyvän esimerkin Jumalan tahtoon nöyrtymisestä.

Kolmannella lähetysmatkallaan hän oli matkalla Jerusalemiin. Apostolien teoissa luvuissa 20 ja 21 kerrotaan, miten useaan kertaan Pyhä Henki tai opetuslapset Pyhän Hengen vaikutuksesta vakuuttivat Paavalille, että hän on kulkemassa kohti ahdinkoa. Paavali kertoo jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille näin: ”Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” (Apt. 20:22-24)

Sitten Kesareassa Paavalin luokse tuli Abagos-niminen profeetta: ”Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’ Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.'” (Apt. 21:11-13)

Pakeniko Paavali? Ei, vaan jatkoi matkaansa kohti Jerusalemia suunnitelmansa mukaan. Eloonjääminenkään ei hänelle merkinnyt mitään sen rinnalla, että pääsisi matkansa päähän ja voisi saattaa loppuun Herralta Jeesukselta saamansa palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Hän luotti täysin siihen, että kun Jumalan tahto saa toteutua hänen elämässään – mihin se sitten viekään –, se on suurin voitto evankeliumin leviämiselle.

Koska Paavali suostui elämässään Jumalan tahtoon, koitui se siunaukseksi monelle – myös meidän aikamme kristityille, kun saamme lukea hänen kirjoituksiaan.

Olen omassa elämässäni lähiaikoina painiskellut varsin raskaan taakan alla ja huutanut Herraa avuksi. Minun on myönnettävä, että olen jopa napissut ja kapinoinut, miksi Hän on johtanut tällaiseen tilanteeseen. Parin viikon ajan olin aivan neuvoton, sillä en edes ymmärtänyt, miten Jumala tahtoisi minun rukoilevan asian puolesta.

Kaikin tavoin tilanteeseen väsyneenä aloin vihdoin uskaltaa kiittää Jumalaa siitä, että kaikki tämä on hänen suuressa viisaudessaan sallimaa. Pyysin ymmärrystä, että oppisin sen, mitä Hän tahtoo kaikella tällä minulle opettaa. Halusin yrittää ottaa uskonaskeleita ja rukoilin jotenkin näin, että ”Herra, seinä on vastassa enkä näe mitään ulospääsyn mahdollisuutta omin voimin. Kiitos, että olet johtanut asiat tähän pisteeseen. Kiitos, että saan luottaa sinuun, sillä minulla ei ole mitään muuta turvaa. Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni ja koko perheeni elämässä.”

Mietin, onko oikein rukoilla Jumalaa ottamaan taakka pois, sillä jos Hän on sen antanut, niin minun on se kannettava. Mutta mitä Jeesus rukoilikaan Getsemanen puutarhassa suuressa tuskassaan: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Jeesuskin pyysi suuressa ahdistuksessaan Isää ottamaan taakan pois, jos se vain on Isän tahto. Avain ja painopiste on sanoissa älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.

Heti tuon jakeen Raamatusta luettuani avasin One Way Missionin Raportti-lehden, ja kuin vahvistukseksi sieltä avautui ensimmäisenä näkyville Tapani Suonnon kirjoitus Tapahtukoon sinun tahtosi. Suonto kirjoittaa, miten meidän on helppo sanoa ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, mutta emme kuitenkaan aina tarkoita sitä todella. Koska oma tahto on Jumalan tahdon tiellä, seurauksena on usein ahdistusta ja ristiriitoja uskovan elämässä.

Kun suostumme sydämestämme sanomaan ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, tulemme täydellisesti riippuvaisiksi Jumalasta. Se johtaa tielle, jossa kaikki tapahtuu Jumalan valtakunnan parhaaksi. Se ei merkitse sitä, että vaikeudet olisivat ohi elämästämme, mutta se merkitsee sitä, että ne tuovat siunauksen. Suonto sanookin: ”Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jokaisesta siunauksesta, jonka seurakunta saa kokea, joku ihminen maksaa myös hinnan.”

Jumala sallii meille vaikeuksia, jotta Hän voisi opettaa niiden kautta meille jotain – ja meidän kauttamme lähimmäisillemmekin. Jos Hän vain pelastaisi meidät kaikilta vaikeuksilta, näkisikö silloin kukaan Jumalan suuruutta? Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Meidät, jotka elämme, annetaan aina alttiiksi kuolemalle Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä tulisi kuolevaisessa ruumiissamme näkyviin. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo saisi aikaan yhä useammissa vielä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:7-11, 15-18 Raamattu kansalle -käännöksen mukaan)

David Wilkerson sanoo, että ”Meidän uskomme tarkoitus ei ole, että pääsisimme pois vaikeasta paikasta tai että tuskallinen tilanteemme muuttuisi. Pikemminkin sen tarkoitus on näyttää Jumalan uskollisuus meitä kohtaan keskellä uhkaavaa tilannettamme. Jumala muuttaa silloin tällöin koettelemuksemme olosuhteita. Mutta vieläkin useammin Hän ei sitä tee – koska Hän haluaa muuttaa meidät!” (Kirjasta Jumala huolehtii)

Wilkerson toteaa myös, että jokainen kristitty tulee jossain vaiheessa elämäänsä sellaiseen tilanteeseen, jossa ei ole enää löydettävissä mitään ulospääsytietä. On tultu tilanteeseen, jossa ”ei ole pakotietä – ei apua, ei pelastusta muualta kuin Jumalalta itseltään”. (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Mikä aiheuttaa nämä tilanteet, nämä myrskyt? Ei niitä aiheuta paholainen, vaan ne ovat Jumalan tarkoittamia niille, jotka vaeltavat vanhurskaudessa. Jumala itse on tuonut meidät tilanteeseen, jossa meillä ei ole enää omia keinoja käytettävissä, ja Jumalalla on tälle kaikelle tietty tarkoitus. Oliko paholainen johdattanut Israelilaiset Punaisen meren rantaan egyptiläiset takaa-ajajat kintereillään? Ei, vaan Jumala. Eikö Jumala sitten tiennyt, että merta on mahdoton ylittää?

Jumala oli johdattanut heidät meren rannalle mahdottomalta näyttävään tilanteeseen, mutta valmistanut samalla pelastuksenkin valmiiksi. Jumala johdatti heidät erämaahan janon ja nälän kouriin, mutta oli valmistanut pääsyn niistäkin ihmeellisellä tavalla. Israelilaisten ei olisi kuin tarvinnut kääntyä Jumalan puoleen, mutta sen sijaan he napisivat.

David Wilkerson kirjoittaa, että ”paholainen haluaa meidän ajattelevan näistä ongelmistamme: ’Siitä ei ole mitään keinoa päästä irti.’ Mutta tiedät, että Jumalalla on jo suunnitelma. Sinä vain et voi nähdä sitä. Et näe muuta kuin muurin edessäsi. Mutta Jumala näkee äärettömän paljon enemmän kuin sinä. Hänelle on helppoa mennä suoraan lävitse. Hänen toimiinsa ei liity mitään mutkia, koska Hän ei tunnusta vihollisen voimaa. Meidän on aika ryhtyä luottamaan Häneen!” (Kirjoituksesta Oikea laulu – väärällä puolella). ”Hän on laatinut sen suunnitelman jo kauan ennen kuin vaikeutesi edes alkoivat. Silti Hän haluaa odottaa viimeiseen hetkeen asti, viivytellä, kunnes luotat Häneen täysin. Hän haluaa nähdä, luovutatko elämäsi Hänen käsiinsä ja sanot: ’Elämässä ja kuolemassa minä luotan Herraan!'” (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Israelin kansalla ei ollut luottamusta Jumalaan, ja niin he joutuivat uusiin koetuksiin toinen toisensa jälkeen. Samalla tavalla mekin saatamme joutua kulkemaan koetuksesta toiseen.

Wilkerson jatkaakin: ”Ei löydy työtä eikä pelastusta miehelle tai naiselle, joka jatkuvasti valittaa Jumalan edessä. Saat pysyä työttömänä lopun ikääsi. Tai jos saat työn, siitä tulee myllynkivi kaulaasi. Tässä on kyse elämästä tai kuolemasta. Sinun on tultava paikkaan, jossa voit oppia luottamaan Häneen. Jos opit sen nyt, seuraavan kriisin aikana laulat ja huudat ylistystä Vapahtajallesi. Voitto kyllä tulee – mutta vieläkin tärkeämpää on, että olet antanut kuoliniskun kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle. Mistä aloitat? Aloita katsomalla suoraan Jumalan Sanan peiliin! Harkitse viimeisen kuukauden aikana lausumiasi sanoja ja suorittamiasi toimia: Oletko napissut ja valittanut? Saatat vastata: ’Olen – mutta olen napissut Jumalan edessä.’ Aivan niin, niin sinä olet! Mitä väliä sillä on, missä ja kenelle sinä valitat, se kaikki kohdistuu Jumalaan!”

Muista, että Jumala ei koskaan johda sinua autiomaahan vain antaakseen sinun kuolla sinne. Hänellä on valmiina suunnitelma sinunkin elämäsi tilanteeseen. Nosta vain katseesi Jumalan puoleen – Hän yksin voi auttaa, ja Hän tahtoo auttaa. Hän odottamalla odottaa, että luotat vain Häneen ja sanot: ”Sinä olet minun ainoa toivoni. Minä tiedän, että vain sinä voit nyt auttaa. Luotan, että Sinä pelastat minut tästä tilanteesta. Auta minua alistumaan Sinun tahtoosi.”

Omissa asioissani Punainen meri ei auennut edessäni niin, että olisin voinut vain kävellä ulos vaikeuksistani. Sen sijaan tuntui siltä, että olisin astunut askeleen lähemmäksi pätsiä. Tiedän kuitenkin, että jokainen askel eteenpäin saa olla Jumalan tahdossa kulkemista, ja Jumalan kanssa – minun ei tarvitse kulkea yksin. Olen tosissani joutunut taistelemalla taistelemaan epäuskon siementä vastaan, joka yrittää kuiskata korvaani, että ”entäpä jos Jumala ei autakaan?”

Aivan kuin juuri tähän tilanteeseen Wilkerson sanoo: ”Jokaisessa kohdassa, jonka käännän esiin Raamatusta, näen: ’Luota minuun, ja minä näen lävitsesi. Anna vain tiesi ja toimesi minun haltuuni.’ Mitä se vaatii? Vain tätä: Pysyttele paikallasi, niin näet Herralta tulevan pelastuksen. Kysyt: ’Mutta entä, ellei mitään tapahdu?’ Tuo vastaus paljastaa epäilyn ja pelon!”

David Wilkerson jatkaa: ”Kristitty ystäväni, käänny jo tänään Jumalan puoleen ja sano: ’Herra, minä olen tehnyt kaiken, jonka osaan tässä tilanteessa. Tiedän, etten mitenkään pysty selvittämään tätä ongelmaa. Minä aion luottaa Sinuun – ja odottaa Sinun voittoasi!’ Anna Jumalan tehdä sinusta todistaja koko maailmalle – Hänen uskollisuutensa todistaja. Rakasta Häntä kaikesta sydämestäsi juuri nyt. Anna Hänen haltuunsa kaikki ongelmasi, kaikki uskosi ja luottamuksesi – ja Hän antaa sinulle oikean laulun oikealla puolella!”

Rohkaiskoon meitä Paavalin seuraavat sanat efesolaisille (Ef. 3:20-21):

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Read Full Post »

Luja luottamus Jumalaan

Olen monesti miettinyt, miksi Mooseksen aikainen Israelin kansa oli niin epäuskoinen. Kansa oli saanut nähdä toinen toistaan suurempia ihmeitä, joita Jumala näytti faaraolle. Sitten kansa saapui Punaisen meren rannalle, mutta egyptiläiset takaa-ajajat olivat jo aivan kintereillä. Kansa alkoi napista ja sanoi Moosekselle, että ”parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan”.

Kuten tiedämme, niin Jumala antoi jälleen tapahtua ihmeen: vesi jakaantui päästäen israelilaiset toiselle rannalle, mutta egyptiläiset hukkuivat. Tästähän on löytynyt arkeologisia todisteitakin, katso vaikkapa:

• The Exodus Discovered! Egypt to Arabia
• Exodus Revealed part 3

Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta. Silloin Mooses ja israelilaiset veisasivat Herralle tämän virren; he sanoivat näin: ”Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet hän mereen syöksi…” (2. Moos. 14:31; 15:1)

David Wilkerson kirjoittaa artikkelissaan Oikea laulu – väärällä puolella!, että tuota laulua ei laulettu totisessa uskossa, koska he lauloivat sen voiton puolella – ei koettelemusten puolella.

Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta, koska heillä ei ollut todellista uskoa ja luottamusta Jumalaan. Wilkerson sanoo, että ”Jumala sallii kriisitilanteiden seurata toistaan, kunnes lopulta opimme läksyn. Jos kieltäydymme oppimasta sitä, tulee aika, jolloin Hän luovuttaa meidät oman katkeruutemme ja napinamme valtaan.”

Jumala antaa meille koetuksia, koska Hän haluaa varustaa meidät kestämään elämän taisteluja. Vaellammeko omassa erämaassamme lopun ikämme, vai opimmeko luottamaan Häneen joka tilanteessa? Meidän on opittava luottamaan Jumalaan – ensin pienissä asioissa ja sitten suuremmissa.

Minua on suuresti puhutellut Wilkersonin toinen kirjoitus Ota Kristus avuksi kriisiisi. Siinä hän käy läpi Danielin kirjan tuttua kertomusta Baabelin pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta. Kuningas Nebukadnessar uhkasi, että jos joku ei kumarra hänen jumaliaan, sellaiset heitetään tuliseen pätsiin. Nämä Jumalaa pelkäävät miehet eivät aikoneet kumartaa Nebukadnessarin pystyttämää patsasta, vaan sanoivat: ”Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.” (Dan. 3:17,18)

Heidän luja uskonsa luotti siihen, että Jumala tietää heidän tilanteensa ja voi pelastaa heidät kuninkaan käsistä. Ja vaikka ei pelastaisikaan pätsiltä, niin he eivät silti luovu Hänestä!

Wilkerson kirjoittaa: ”Juuri tämä avaa Kristukselle oven sinun hätääsi – täysi luottamus siihen, että Hän kykenee pelastamaan ja vapauttamaan meidät millaisesta kriisistä tahansa. Me luotamme siihen, että olemme Hänen käsissään, tapahtui mitä tahansa.”

Lue tuo Wilkersonin kirjoitus kokonaisuudessaan edellisestä linkistä. Artikkelissa puhutaan kolmesta alueesta, joihin meidän on sitouduttava saadaksemme Kristuksen avuksi kriisiimme:

• sitoutumista puhtaaseen vaellukseen,
• sitoutumista etsimään Jumalaa rukouksessa ja
• sitoutumista luottamaan Jumalaan täydellisesti elämässä tai kuolemassa.

Mistä uskosta osattomat ympärillämme oppivat tuntemaan Jumalan? Siitäkö, että evankelioimme heitä joka käänteessä? Vai siitäkö, jos elämässämme on suurta menestystä? Luulenpa, että monia puhuttelee se, jos voimme todistaa omalla elämällämme, että kaikkien vaikeuksiemmekin keskellä kiinnitämme luottamuksemme täysin Jumalaan.

Silloin Nebukadnessar lausui ja sanoi: Kiitetty olkoon Sadrakin, Meesakin ja Abednegon Jumala, joka lähetti enkelinsä ja pelasti palvelijansa, jotka häneen turvasivat eivätkä totelleet kuninkaan käskyä, vaan antoivat ruumiinsa alttiiksi, ennemmin kuin palvelivat kumartaen rukoilivat muuta jumalaa kuin omaa Jumalaansa. (Dan. 3:28)

Read Full Post »

Jumalan koulussa

Miksi joudumme erilaisiin koetuksiin, kiusauksiin ja kärsimyksiin? Miksi Jumala koettelee ihmistä? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia. Näitä aiheita on itse kunkin hyvä miettiä, jotta voisimme tunnistaa, miksi meidän tilanteemme ehkä juuri nyt on se mikä on.

Daavid kirjoittaa: ”Pelasta minut, Jumala! Vesi on noussut kaulaani saakka. Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata. Olen joutunut vetten syvyyksiin, pyörre tempaa minut mukaansa. Minä olen väsynyt huutamaan, kurkkuni on käheä. Silmäni hämärtyivät, kun odotin sinua, Jumala.” (Ps. 69:1-3)

Kuka antaa koetukset meille? Yksi vastaus löytyy Ps. 66:10-12: ”Sinä olet koetellut meitä, Jumala, puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Sinä olet antanut meidän joutua verkkoon, olet pannut orjuuden taakan harteillemme. Sinä olet antanut vihollisten ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.” Eli Jumala vie meidät koetuksiin.

Jumala sallii ihmiselle koetuksia eri syistä:

• Synnin seurauksena, tarkoituksena vetää parannukseen. Daavid kirjoittaa: ”Minä kuljin harhateitä, kunnes jouduin  nöyrtymään. Nyt olen kuuliainen, elän ohjeittesi mukaan. Hyvä oli, että jouduin nöyrtymään, näin minä opin sinun määräyksesi.” (Ps. 119:67, 71)
• Uskon vahvistumiseksi, kristityn kasvuksi – tämä teema toistuu läpi koko Raamatun. Jumala rakkaudessaan haluaa vetää ihmistä entistä lähemmäksi itseään.

Nyt on lopunaika – Jeesus tulee pian. Siksi Jumala kutsuu meitä työtovereikseen. Jumalan koulu voi tämän takia olla todellisuutta monelle. Kun joudut erilaisiin koetuksiin, kysy Jumalalta: ”Herra, mitä sinä tahdot opettaa minulle kaikella tällä?” Hyvin moni katkeroituu Jumalalle huomaamatta sen elämänvaiheen mahdollista syvällistä tarkoitusta. Toki on monia asioita, joiden salattu tarkoitus ei avaudu ehkä koko ihmiselämän aikana. Muista silti, että Jumala on saatanaa väkevämpi, eikä mikään tapahdu Hänen sallimattaan.

Tässä artikkelissa keskitytäänkin lähinnä yhteen asiaan: Jumala koettelee ihmistä, jota hän käyttää. Haemmeko silloin apua Jumalalta vai jostain muualta? Hän voi koetella, kiroammeko me Jumalan vai luotammeko Häneen loppuun saakka. Jostain syystä Jumalan vastaus tuntuu usein viipyvän, ja tulee vasta silloin, kun meillä ei ole enää ketään muuta kuin Hänet, mihin turvata. Jumala koettelee meitä nähdäkseen, odotammeko kärsivällisesti, että Hän pelastaa meidät.

Jumala haluaa nähdä, olemmeko todella kuuliaisia hänelle kun siitä (kuuliaisuudesta) on meille inhimillistä haittaa. Hänellä on tehtävä kaikille ihmisille ja haluaa, että olisimme hänen käytettävinään. Jumalan koulussa opimme, että omin voimin emme pysty mihinkään. Hän haluaa työhönsä nöyriä, osaamattomia, omassa voimassaan heikkoja hännänhuippuja, jotta Hänen voimansa voisi toimia heidän kauttaan. Palautetaan mieliin Gideonin taistelu vihollisia vastaan: ”Herra sanoi Gideonille: ”Sinulla on liian paljon väkeä mukanasi. En voi antaa miestesi voittaa midianilaisia. Silloinhan Israel saattaisi ottaa voitosta kaiken kunnian ja sanoa: ’Me saavutimme voiton omin voimin.’” (Tuom. 7:2)

Kuulin vuosia sitten Mikko Hurstin, edesmenneen Veikko Hurstin pojan, haastattelun. Hän kertoi saaneensa kaksi selvää Jumalan kutsua lähetystyöhön Espanjaan. Kun hän oli yli 10 vuotta lähetystyössä katolisten parissa ilman näkyviä tuloksia, siinä oli todellinen Jumalan koulu. Hän sanoi, että jos läpimurto olisi tullut esimerkiksi vuoden päästä, kunnia saavutuksesta olisi helposti tullut itselle. Nyt tuossa tilanteessa vaadittiin paljon rukousta – ja sitten ovet avautuivat ihmeellisesti kansan pariin. Kaikki kunnia kuuluu tästä yksin Jumalalle!

Raamatun henkilöitä Jumalan koulussa

Joosefin tehtävänä oli perheensä ja sukunsa pelastaminen nälänhädältä. Tosin hän ei sitä tiennyt etukäteen. Veljet heittävät hänet kaivoon, ja Joosef jouti orjaksi Egyptiin, jossa hän oli kaksi ensimmäistä vuotta vankeudessa. Potifarin taloudenhoitajana hän sai tärkeää oppia Jumalan valmistamaa tehtävää varten. Muistakaamme, miten Potifarin vaimo koetti vietellä Joosefin, mutta Joosef pysyi silti uskollisena Jumalalle. Faaraon käskynhallitsijana Joosef hallitsi sitten koko Egyptiä. Hän oli siis toiseksi korkeimmassa virassa faaraon jälkeen. ”…ja farao sanoi heille (hoviväelleen): ”Voisimmeko löytää toista hänen veroistaan miestä! Hänessä asuu Jumalan henki!” (1. Moos. 41:38)

Mooseksen tehtävänä oli kansansa johdattaminen pois Egyptin orjuudesta. Jumala oli ihmeellisesti järjestänyt hänet faaraon tyttären kasvattipojaksi. Hän sai siten egyptiläisen hovin koulutuksen, joka oli tarpeellinen myöhemmin – hänellä oli hyvä hovin tuntemus! Sitten Mooses noin 40-vuotiaana joutui pakenemaan erämaahan surmattuaan egyptiläisen. Se oli hänen koulunsa – siellä hän oppi tuntemaan erämaan olot, joista oli suuri apu myöhemmin 40 vuotta kestäneellä erämaavaelluksella.

Entäpä Daavid: tehtävää kuninkaana edelsi pitkä pakeneminen vainoojaansa Saulia. Job puolestaan joutui kärsimyksen kouluun, joka kasvatti luottamusta Jumalaan. Paavali oli aluksi Jeesuksen vainoaja, ja joutui myöhemmin itsekin elämässään kokemaan paljon vastustusta ja vaikeuksia.

Ole kärsivällinen koetusten laaksossa

Tehtävänäkyä usein seuraa laakso, joka on välttämätön koulutusaika, kuten edellä kerrotussa Mikko Hurstin tapauksessa, samoin Joosefin. Mooses ei saanut ennalta ilmoitettua tehtävää Jumalalta, mutta hän kävi saman laakson kautta tehtäväänsä.

Jos Jumala on antanut sinulle tehtävänäyn, saatat joutua Jumalan kouluun eli asumaan laakson pohjalla ennen kuin astut tehtävääsi. Ja vaikka et olisikaan saanut erityistä tehtävänäkyä, Jumala voi silti kouluttaa kuten Moosesta – näet tehtäväsi vasta sitten kun sinun on määrä astua siihen. Muista, että sen tehtävän ei tarvitse olla suuri – lähde liikkeelle olemalla vähässä uskollinen.

Joskus (tai itse asiassa hyvin usein) meille käy kuin Israelin kansalle, joka vaelsi erämaassa 40 vuotta. Kierrämme omaa erämaatamme ympäri yhä uudestaan ja uudestaan israelilaisten tavoin. Emme ymmärrä syytä; usein vain syytämme kaikesta Jumalaa kuten israelilaisetkin tekivät. Meillä on pääsy sieltä pois, kun olemme valmiita kuuntelemaan Jumalaa. Etsi siis Herraa lukemalla Raamattua ja rukoilemalla – vietä aikaa Herran kanssa ja etsi Hänen tahtoaan elämässäsi.

Ihmetteletkö tällä hetkellä, miksi elämäntilanteesi on sellainen kuin on? Muistele vaikkapa Joosefia: kaikki ne koetukset hänen elämässään olivat tarpeellisia, jotta Jumalan suuri suunnitelma olisi voinut toteutua. Silloin kun olet laakson pohjalla, et näe kokonaisuutta, mutta se selviää joskus myöhemmin.

David Wilkerson kirjoittaa:

Jumala rakastaa sinua koetuksissa ollessasikin. Hänen oma Henkensä on johtanut sinut erämaahan. Mutta Hänen oma Poikansa on ollut jo siellä – ja Hän tietää tarkalleen, mitä sinä joudut läpikäymään. Anna Hänen viedä työnsä sinussa loppuun – kasvattaen sinussa täyttä riippuvaisuutta ja luottamusta Häneen. Sinä tulet sieltä ulos täynnä varmuutta – ja jumalallista sääliä ja voimaa auttamaan toisia.

Pidä kiinni uskosta! Älä pelkää, sillä olet Kristuksen koulussa. Kaikki on Hänen valvonnassaan. Äkkiä tulee aika, jolloin taistelusi päättyy, ja voitostasi tulee tosi. Astut esiin tulesta kunnian kantajana toteuttamaan Hänen tahtoaan.

Read Full Post »