Isä, miksi hylkäsit minut?

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja? Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. (Ps. 22:1,14,15,17,18)

Onko elämäsi sellaisessa tilanteessa, että vaikka kuinka huudat Jumalan puoleen, taivas vain vaikenee. Kyselet Jumalalta apua elämäsi vaikeuksiin tai päätöksiin, mutta et saa mitään merkkiä – et edes yhtä sanaa ylhäältä. Olosuhteesi on pelkkää kaaosta, eikä Jumala vastaa.

Jeesus huusi ristillä psalmin sanoin: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. Oliko Jumala todella hylännyt rakkaan poikansa?

Kun Jeesus tuskissaan viittasi psalmiin 22, Hän tunsi sen sisällön ja tiesi sen olevan osa Messias-profetiaa – kuvausta Kristuksen ahdistuksesta. Psalmissa kärsivä kääntyy Jumalan puoleen ja saa varmuuden siitä, että Jumala kuitenkin auttaa:

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni. Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä. Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista – vastaa minulle. Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä. Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa. (Ps. 22:19-24)

Jeesus tiesi, että Jumala on hänen pelastajansa. Niinpä Hän saattoi turvallisin mielin huutaa: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk. 23:46). Jeesus jätti elämänsä parhaisiin mahdollisiin käsiin.

Ahdistettu ystäväni: kun olet Jumalan puoleen huutanut, Hän on sinua kuullut, vaikka ei siltä näyttäisi tai tuntuisikaan. Hän ei sinua hylkää, sillä ”Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:17,19). ”… hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää” (Ps. 102:17).

Read Full Post »

Tapahtukoon Sinun tahtosi

Aiemmin artikkelissani Luja luottamus Jumalaan kirjoitin  juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta, joita uhkasi tulinen pätsi. He eivät suostuneet kumartamaan kuningas Nebukadnessarin patsasta kuoleman uhankaan alla. Nämä hurskaat miehet jättivät itsensä täysin Jumalan varaan. He asettivat itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle ajatellen, että Tapahtukoon yksin Sinun tahtosi.

Myös Paavali antaa meille hyvän esimerkin Jumalan tahtoon nöyrtymisestä.

Kolmannella lähetysmatkallaan hän oli matkalla Jerusalemiin. Apostolien teoissa luvuissa 20 ja 21 kerrotaan, miten useaan kertaan Pyhä Henki tai opetuslapset Pyhän Hengen vaikutuksesta vakuuttivat Paavalille, että hän on kulkemassa kohti ahdinkoa. Paavali kertoo jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille näin: ”Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” (Apt. 20:22-24)

Sitten Kesareassa Paavalin luokse tuli Abagos-niminen profeetta: ”Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’ Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.'” (Apt. 21:11-13)

Pakeniko Paavali? Ei, vaan jatkoi matkaansa kohti Jerusalemia suunnitelmansa mukaan. Eloonjääminenkään ei hänelle merkinnyt mitään sen rinnalla, että pääsisi matkansa päähän ja voisi saattaa loppuun Herralta Jeesukselta saamansa palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Hän luotti täysin siihen, että kun Jumalan tahto saa toteutua hänen elämässään – mihin se sitten viekään –, se on suurin voitto evankeliumin leviämiselle.

Koska Paavali suostui elämässään Jumalan tahtoon, koitui se siunaukseksi monelle – myös meidän aikamme kristityille, kun saamme lukea hänen kirjoituksiaan.

Olen omassa elämässäni lähiaikoina painiskellut varsin raskaan taakan alla ja huutanut Herraa avuksi. Minun on myönnettävä, että olen jopa napissut ja kapinoinut, miksi Hän on johtanut tällaiseen tilanteeseen. Parin viikon ajan olin aivan neuvoton, sillä en edes ymmärtänyt, miten Jumala tahtoisi minun rukoilevan asian puolesta.

Kaikin tavoin tilanteeseen väsyneenä aloin vihdoin uskaltaa kiittää Jumalaa siitä, että kaikki tämä on hänen suuressa viisaudessaan sallimaa. Pyysin ymmärrystä, että oppisin sen, mitä Hän tahtoo kaikella tällä minulle opettaa. Halusin yrittää ottaa uskonaskeleita ja rukoilin jotenkin näin, että ”Herra, seinä on vastassa enkä näe mitään ulospääsyn mahdollisuutta omin voimin. Kiitos, että olet johtanut asiat tähän pisteeseen. Kiitos, että saan luottaa sinuun, sillä minulla ei ole mitään muuta turvaa. Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni ja koko perheeni elämässä.”

Mietin, onko oikein rukoilla Jumalaa ottamaan taakka pois, sillä jos Hän on sen antanut, niin minun on se kannettava. Mutta mitä Jeesus rukoilikaan Getsemanen puutarhassa suuressa tuskassaan: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Jeesuskin pyysi suuressa ahdistuksessaan Isää ottamaan taakan pois, jos se vain on Isän tahto. Avain ja painopiste on sanoissa älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.

Heti tuon jakeen Raamatusta luettuani avasin One Way Missionin Raportti-lehden, ja kuin vahvistukseksi sieltä avautui ensimmäisenä näkyville Tapani Suonnon kirjoitus Tapahtukoon sinun tahtosi. Suonto kirjoittaa, miten meidän on helppo sanoa ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, mutta emme kuitenkaan aina tarkoita sitä todella. Koska oma tahto on Jumalan tahdon tiellä, seurauksena on usein ahdistusta ja ristiriitoja uskovan elämässä.

Kun suostumme sydämestämme sanomaan ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, tulemme täydellisesti riippuvaisiksi Jumalasta. Se johtaa tielle, jossa kaikki tapahtuu Jumalan valtakunnan parhaaksi. Se ei merkitse sitä, että vaikeudet olisivat ohi elämästämme, mutta se merkitsee sitä, että ne tuovat siunauksen. Suonto sanookin: ”Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jokaisesta siunauksesta, jonka seurakunta saa kokea, joku ihminen maksaa myös hinnan.”

Jumala sallii meille vaikeuksia, jotta Hän voisi opettaa niiden kautta meille jotain – ja meidän kauttamme lähimmäisillemmekin. Jos Hän vain pelastaisi meidät kaikilta vaikeuksilta, näkisikö silloin kukaan Jumalan suuruutta? Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Meidät, jotka elämme, annetaan aina alttiiksi kuolemalle Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä tulisi kuolevaisessa ruumiissamme näkyviin. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo saisi aikaan yhä useammissa vielä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:7-11, 15-18 Raamattu kansalle -käännöksen mukaan)

David Wilkerson sanoo, että ”Meidän uskomme tarkoitus ei ole, että pääsisimme pois vaikeasta paikasta tai että tuskallinen tilanteemme muuttuisi. Pikemminkin sen tarkoitus on näyttää Jumalan uskollisuus meitä kohtaan keskellä uhkaavaa tilannettamme. Jumala muuttaa silloin tällöin koettelemuksemme olosuhteita. Mutta vieläkin useammin Hän ei sitä tee – koska Hän haluaa muuttaa meidät!” (Kirjasta Jumala huolehtii)

Wilkerson toteaa myös, että jokainen kristitty tulee jossain vaiheessa elämäänsä sellaiseen tilanteeseen, jossa ei ole enää löydettävissä mitään ulospääsytietä. On tultu tilanteeseen, jossa ”ei ole pakotietä – ei apua, ei pelastusta muualta kuin Jumalalta itseltään”. (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Mikä aiheuttaa nämä tilanteet, nämä myrskyt? Ei niitä aiheuta paholainen, vaan ne ovat Jumalan tarkoittamia niille, jotka vaeltavat vanhurskaudessa. Jumala itse on tuonut meidät tilanteeseen, jossa meillä ei ole enää omia keinoja käytettävissä, ja Jumalalla on tälle kaikelle tietty tarkoitus. Oliko paholainen johdattanut Israelilaiset Punaisen meren rantaan egyptiläiset takaa-ajajat kintereillään? Ei, vaan Jumala. Eikö Jumala sitten tiennyt, että merta on mahdoton ylittää?

Jumala oli johdattanut heidät meren rannalle mahdottomalta näyttävään tilanteeseen, mutta valmistanut samalla pelastuksenkin valmiiksi. Jumala johdatti heidät erämaahan janon ja nälän kouriin, mutta oli valmistanut pääsyn niistäkin ihmeellisellä tavalla. Israelilaisten ei olisi kuin tarvinnut kääntyä Jumalan puoleen, mutta sen sijaan he napisivat.

David Wilkerson kirjoittaa, että ”paholainen haluaa meidän ajattelevan näistä ongelmistamme: ’Siitä ei ole mitään keinoa päästä irti.’ Mutta tiedät, että Jumalalla on jo suunnitelma. Sinä vain et voi nähdä sitä. Et näe muuta kuin muurin edessäsi. Mutta Jumala näkee äärettömän paljon enemmän kuin sinä. Hänelle on helppoa mennä suoraan lävitse. Hänen toimiinsa ei liity mitään mutkia, koska Hän ei tunnusta vihollisen voimaa. Meidän on aika ryhtyä luottamaan Häneen!” (Kirjoituksesta Oikea laulu – väärällä puolella). ”Hän on laatinut sen suunnitelman jo kauan ennen kuin vaikeutesi edes alkoivat. Silti Hän haluaa odottaa viimeiseen hetkeen asti, viivytellä, kunnes luotat Häneen täysin. Hän haluaa nähdä, luovutatko elämäsi Hänen käsiinsä ja sanot: ’Elämässä ja kuolemassa minä luotan Herraan!'” (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Israelin kansalla ei ollut luottamusta Jumalaan, ja niin he joutuivat uusiin koetuksiin toinen toisensa jälkeen. Samalla tavalla mekin saatamme joutua kulkemaan koetuksesta toiseen.

Wilkerson jatkaakin: ”Ei löydy työtä eikä pelastusta miehelle tai naiselle, joka jatkuvasti valittaa Jumalan edessä. Saat pysyä työttömänä lopun ikääsi. Tai jos saat työn, siitä tulee myllynkivi kaulaasi. Tässä on kyse elämästä tai kuolemasta. Sinun on tultava paikkaan, jossa voit oppia luottamaan Häneen. Jos opit sen nyt, seuraavan kriisin aikana laulat ja huudat ylistystä Vapahtajallesi. Voitto kyllä tulee – mutta vieläkin tärkeämpää on, että olet antanut kuoliniskun kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle. Mistä aloitat? Aloita katsomalla suoraan Jumalan Sanan peiliin! Harkitse viimeisen kuukauden aikana lausumiasi sanoja ja suorittamiasi toimia: Oletko napissut ja valittanut? Saatat vastata: ’Olen – mutta olen napissut Jumalan edessä.’ Aivan niin, niin sinä olet! Mitä väliä sillä on, missä ja kenelle sinä valitat, se kaikki kohdistuu Jumalaan!”

Muista, että Jumala ei koskaan johda sinua autiomaahan vain antaakseen sinun kuolla sinne. Hänellä on valmiina suunnitelma sinunkin elämäsi tilanteeseen. Nosta vain katseesi Jumalan puoleen – Hän yksin voi auttaa, ja Hän tahtoo auttaa. Hän odottamalla odottaa, että luotat vain Häneen ja sanot: ”Sinä olet minun ainoa toivoni. Minä tiedän, että vain sinä voit nyt auttaa. Luotan, että Sinä pelastat minut tästä tilanteesta. Auta minua alistumaan Sinun tahtoosi.”

Omissa asioissani Punainen meri ei auennut edessäni niin, että olisin voinut vain kävellä ulos vaikeuksistani. Sen sijaan tuntui siltä, että olisin astunut askeleen lähemmäksi pätsiä. Tiedän kuitenkin, että jokainen askel eteenpäin saa olla Jumalan tahdossa kulkemista, ja Jumalan kanssa – minun ei tarvitse kulkea yksin. Olen tosissani joutunut taistelemalla taistelemaan epäuskon siementä vastaan, joka yrittää kuiskata korvaani, että ”entäpä jos Jumala ei autakaan?”

Aivan kuin juuri tähän tilanteeseen Wilkerson sanoo: ”Jokaisessa kohdassa, jonka käännän esiin Raamatusta, näen: ’Luota minuun, ja minä näen lävitsesi. Anna vain tiesi ja toimesi minun haltuuni.’ Mitä se vaatii? Vain tätä: Pysyttele paikallasi, niin näet Herralta tulevan pelastuksen. Kysyt: ’Mutta entä, ellei mitään tapahdu?’ Tuo vastaus paljastaa epäilyn ja pelon!”

David Wilkerson jatkaa: ”Kristitty ystäväni, käänny jo tänään Jumalan puoleen ja sano: ’Herra, minä olen tehnyt kaiken, jonka osaan tässä tilanteessa. Tiedän, etten mitenkään pysty selvittämään tätä ongelmaa. Minä aion luottaa Sinuun – ja odottaa Sinun voittoasi!’ Anna Jumalan tehdä sinusta todistaja koko maailmalle – Hänen uskollisuutensa todistaja. Rakasta Häntä kaikesta sydämestäsi juuri nyt. Anna Hänen haltuunsa kaikki ongelmasi, kaikki uskosi ja luottamuksesi – ja Hän antaa sinulle oikean laulun oikealla puolella!”

Rohkaiskoon meitä Paavalin seuraavat sanat efesolaisille (Ef. 3:20-21):

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Read Full Post »

Luja luottamus Jumalaan

Olen monesti miettinyt, miksi Mooseksen aikainen Israelin kansa oli niin epäuskoinen. Kansa oli saanut nähdä toinen toistaan suurempia ihmeitä, joita Jumala näytti faaraolle. Sitten kansa saapui Punaisen meren rannalle, mutta egyptiläiset takaa-ajajat olivat jo aivan kintereillä. Kansa alkoi napista ja sanoi Moosekselle, että ”parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan”.

Kuten tiedämme, niin Jumala antoi jälleen tapahtua ihmeen: vesi jakaantui päästäen israelilaiset toiselle rannalle, mutta egyptiläiset hukkuivat. Tästähän on löytynyt arkeologisia todisteitakin, katso vaikkapa:

• The Exodus Discovered! Egypt to Arabia
• Exodus Revealed part 3

Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja uskoi Herraan ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta. Silloin Mooses ja israelilaiset veisasivat Herralle tämän virren; he sanoivat näin: ”Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet hän mereen syöksi…” (2. Moos. 14:31; 15:1)

David Wilkerson kirjoittaa artikkelissaan Oikea laulu – väärällä puolella!, että tuota laulua ei laulettu totisessa uskossa, koska he lauloivat sen voiton puolella – ei koettelemusten puolella.

Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta, koska heillä ei ollut todellista uskoa ja luottamusta Jumalaan. Wilkerson sanoo, että ”Jumala sallii kriisitilanteiden seurata toistaan, kunnes lopulta opimme läksyn. Jos kieltäydymme oppimasta sitä, tulee aika, jolloin Hän luovuttaa meidät oman katkeruutemme ja napinamme valtaan.”

Jumala antaa meille koetuksia, koska Hän haluaa varustaa meidät kestämään elämän taisteluja. Vaellammeko omassa erämaassamme lopun ikämme, vai opimmeko luottamaan Häneen joka tilanteessa? Meidän on opittava luottamaan Jumalaan – ensin pienissä asioissa ja sitten suuremmissa.

Minua on suuresti puhutellut Wilkersonin toinen kirjoitus Ota Kristus avuksi kriisiisi. Siinä hän käy läpi Danielin kirjan tuttua kertomusta Baabelin pakkosiirtolaisuuden ajan juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta. Kuningas Nebukadnessar uhkasi, että jos joku ei kumarra hänen jumaliaan, sellaiset heitetään tuliseen pätsiin. Nämä Jumalaa pelkäävät miehet eivät aikoneet kumartaa Nebukadnessarin pystyttämää patsasta, vaan sanoivat: ”Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.” (Dan. 3:17,18)

Heidän luja uskonsa luotti siihen, että Jumala tietää heidän tilanteensa ja voi pelastaa heidät kuninkaan käsistä. Ja vaikka ei pelastaisikaan pätsiltä, niin he eivät silti luovu Hänestä!

Wilkerson kirjoittaa: ”Juuri tämä avaa Kristukselle oven sinun hätääsi – täysi luottamus siihen, että Hän kykenee pelastamaan ja vapauttamaan meidät millaisesta kriisistä tahansa. Me luotamme siihen, että olemme Hänen käsissään, tapahtui mitä tahansa.”

Lue tuo Wilkersonin kirjoitus kokonaisuudessaan edellisestä linkistä. Artikkelissa puhutaan kolmesta alueesta, joihin meidän on sitouduttava saadaksemme Kristuksen avuksi kriisiimme:

• sitoutumista puhtaaseen vaellukseen,
• sitoutumista etsimään Jumalaa rukouksessa ja
• sitoutumista luottamaan Jumalaan täydellisesti elämässä tai kuolemassa.

Mistä uskosta osattomat ympärillämme oppivat tuntemaan Jumalan? Siitäkö, että evankelioimme heitä joka käänteessä? Vai siitäkö, jos elämässämme on suurta menestystä? Luulenpa, että monia puhuttelee se, jos voimme todistaa omalla elämällämme, että kaikkien vaikeuksiemmekin keskellä kiinnitämme luottamuksemme täysin Jumalaan.

Silloin Nebukadnessar lausui ja sanoi: Kiitetty olkoon Sadrakin, Meesakin ja Abednegon Jumala, joka lähetti enkelinsä ja pelasti palvelijansa, jotka häneen turvasivat eivätkä totelleet kuninkaan käskyä, vaan antoivat ruumiinsa alttiiksi, ennemmin kuin palvelivat kumartaen rukoilivat muuta jumalaa kuin omaa Jumalaansa. (Dan. 3:28)

Read Full Post »