Kristillisen mystiikan petoksen juhlaa

Tässä artikkelissa käsitellään Richard Fosteria, joka on keskeinen henkilö kristillisen mystiikan tuomisessa evankelikaalisiin seurakuntiin. Aihe on suomalaisittain erittäin tärkeä, sillä sama hapatus leviää täällä kulovalkean lailla. Yksi esimerkki on vaikkapa sivusto http://www.hiljainentila.fi, jota ylläpitää kaksi Helsingin seurakuntien pastoria. Sivusto on ”hyvä” esimerkki siitä, minkälaista täydellistä huuhaata syötetään Suomen kristikansalle. Järkyttävää on, että se on näköjään osa kirkon virallista ääntä, sillä ko. sivustoa mainostetaan niin Helsingin seurakuntayhtymän julkaisuissa kuin Suomen ev.lut. kirkonkin sivuilla (evl.fi).

Vaikka artikkeli käsittelee Fosteria, samat periaatteet ja opetukset löytyvät kaikkialta kristillisen mystiikan piiristä. Kristittyjä ollaan viemässä takaisin roomalaiskatolisuuteen kontemplatiivisen rukouksen yms. kautta. Monissa yhteyksissä vedotaan vuosisatojen ajan luostariyhteisöissä harjoitettuihin käytäntöihin ja ns. ”erämaaisiin”. Kukaan ei tunnu asettavan näiden hengellistä puhtautta kyseenalaiseksi, mutta lähemmässä tarkastelussa ne eivät kestä Raamatun osoittamaa totuutta. Kannattaa siis lukea alla oleva pitkähkö mutta sitäkin tärkeämpi artikkeli. Toivottavasti se voisi osaltaan avata seurakuntaväen silmät näkemään kristillisen mystiikan harhan.

---

Richard Foster – Celebration of Deception
By Bob DeWaay, Issue 112 – May / June 2009, suom. SK

Raamattuun perustuva kommentaari nykyisistä kysymyksistä, jotka koskevat sinua

Helmikuussa 2008 Christianity Today –lehti julkaisi hyvin innostavan etusivun jutun evankelikalismin viime aikojen roomalaiskatolisen mystiikan omaksumisesta otsikolla The Future lies in the Past (Tulevaisuus on historiassa).¹ Artikkeli jäljitti liikkeen alkua seuraavasti: ”Liike näyttää räjähtäneen 24 kuukauden aikana vuosina 1977–1978, jolloin julkaistiin kirjat Richard Foster’in bestselleri Celebration of Discipline: The Path to Spiritual Growth (Harjoituksen juhlaa: Polku hengelliseen kasvuun) ja Robert Webber’in Common Roots: A Call to Evangelical Maturity (Yhteisiä juuria: Kutsu evankelikaaliseen aikuisuuteen).”²

Artikkeli näkee Foster’in sellaisena, joka edelleen ohjaa liikettä: ”Dallas Willard’ilta, Richard Foster’ilta ja eläviltä aktiivisilta munkeilta ja nunnilta heidän [niiden, jotka ovat palaamassa roomalaiskatoliseen mystiikkaan] täytyy oppia historiallisten askeettisten harjoitusten sekä vahvuuksia että rajoituksia.”³ Foster oli siis olennaisen tärkeä käynnistettäessä liikettä, joka edelleen yli 30 vuotta myöhemmin jatkaa kasvuaan.

Ironia tässä CIC:n artikkelissa, joka käsittelee Foster’in kirjaa vuodelta 1978, on, että tuona vuonna minä itsekin elin kristillisessä yhteisössä, joka oli sitoutunut harjoittamaan paljolti sitä, mitä hän mainostaa kirjassa Celebration of Discipline (vaikka emme oppineetkaan sitä suoraan häneltä). En siis kritisoi käytäntöä, josta en tiedä mitään (tai sellaista, josta minulla ei ole kokemusta). Minä kritisoin käytäntöä, jonka typerästi annoin pettää itseäni kristillisen elämäni huomattavan osuuden ajan. Kun on kysymys mystiikan pettämänä olemisesta, niin minä olen ollut siinä hyvin paljon mukana. Ainoa tapa, jolla pääsin siitä, oli sen kautta, että löysin ja omaksuin uskonpuhdistuksen periaatteen sola scriptura (yksin kirjoitukset).

Osoitan tässä artikkelissa, että Foster’in ”matka sisäänpäin” on epäraamatullinen ja vaarallinen. Osoitan, että suurin osa hengellisistä harjoituksista, joita hän kutsuu ”armon keinoiksi” (means of grace) eivät ole armon keinoja lainkaan – vaan keinoja asettaa itsensä hengellisen petoksen alaiseksi.

Matka sisäänpäin

Raamattu ei missään kuvaile sisäistä matkaa hengen maailman tutkimiseksi. Jumala päätti ilmoittaa hengellistä todellisuutta koskevan totuuden määräämiensä Hengen innoittamien raamatullisten kirjoittajien kautta. Se, mikä on hengellistä eikä Jumalan ilmoittamaa, on okkultismista ja siksi kiellettyä. Olemme puhuneet tästä monissa artikkeleissa ja tuottaneet DVD-seminaareja aiheesta, mutta käsite sola scriptura on täysin kateissa sellaisilta mystikoilta kuin Richard Foster. Kuin sellaiset intoilijat, joista Calvin ja Luther varoittivat, he uskovat voivansa saada pätevää ja hyödyllistä tietoa hengellisistä asioista suoran henkilökohtaisen innoituksen kautta.

Foster kuvailee käsitettä harjoituksista, jotka ovat hänen kirjansa aihe: ”Hengellisen elämän klassilliset harjoitukset kutsuvat meitä pintaelämän tuolle puolelle syvyyksiin. Ne kutsuvat meitä tutkimaan hengellisen maailman sisäisiä onkaloita.”⁴ Foster on siten käsitteellisesti hyljännyt periaatteen sola scriptura sivulla yksi korvatakseen sen matkalla sisäänpäin tutkimaan henkien maailmaa. Jotakin on täytynyt olla pahasti pielessä evankelikalismissa jo vuonna 1978 tekemään tästä kirjasta bestsellerin! Se olisi pitänyt hyljätä välittömästi. Tuon lausunnon alaviitteessä Foster kirjoittaa: ”Muodossa tai toisessa kaikki hartauselämän mestarit ovat vahvistaneet harjoitusten välttämättömyyden” (Foster: 1). Muuten hartauselämän ”mestarit” ovat enimmäkseen roomalaiskatolisia, jotka koskaan eivät olleet sitoutuneet periaatteeseen sola scriptura. Ei ole yllättävää, että he katsoivat hengellisyyttä kokeilemisen läpi ja ”sisäisen valon” kveekarina (Quaker) Foster’kaan ei koskaan ole sitoutunut periaatteeseen sola scriptura.

Unohtaen, että Raamattu kieltää ennustamisen, Foster selittää, mitä hän tavoittelee:

Meidän täytyy olla valmiita laskeutumaan virkistäviin hiljaisuuksiin, kontemplaation sisäiseen maailmaan. Kaikki mietiskelyn mestarit pyrkivät kirjoituksissaan herättämään meidät siihen tosiasiaan, että maailmankaikkeus on paljon suurempi, kuin mitä me tiedämme ja että siinä on suunnattomia tutkimattomia sisäisiä alueita, jotka ovat aivan yhtä todellisia, kuin se fyysinen maailma, jonka me niin hyvin tunnemme. … He kutsuvat meitä seikkailuun, olemaan pioneereja tällä Hengen rajaseudulla. (Foster: 13)

Tiedostaen, että hänen lukijansa todennäköisesti ottavat tämän itämaisten uskontojen suosituksena, hän kiistää, että se olisi trassendenttistä mietiskelyä (TM) tai jotakin sitä lajia: ”Itämainen mietiskely on yritys tyhjentää mieli; kristillinen mietiskely on yritys tyhjentää mieli sen täyttämiseksi” (Foster: 15). Mutta se, millä Foster haluaa täyttää mielemme, on henkilökohtaisia ilmoituksia henkimaailmasta, joita meidän sinisilmäisesti tulee pitää Jumalan äänenä. Tämän lajin mietiskely ei ole sen mietiskelemistä, mitä Jumala on sanonut, vaan käyttää menetelmää henkimaailman tutkimiseksi. Toisin sanoen se on ennustamista (divination).

Se, mitä saamme tietää henkimaailmasta, on joko Jumalan ilmoittamaa (kerta kaikkiaan Raamatussa), tai kerätty ihmistekoisilla menetelmillä. Siinä on ero kristinuskon ja pakanuuden välillä. Vain Raamattuun uskovat tietävät, mitä Jumala on sanonut itsestään ja mitä Hän haluaa ilmoittaa näkymättömästä henkimaailmasta. Fosterin materiaalin suosio jatkuu, koska me elämme ajassa, jossa hengellisinä pioneereina oleminen matkalla näkymättömään henkien maailmaan on keskeinen osa populaaria pyhyyttä. Se on sekulaarien puheohjelmien hengellisyyttä.

Foster’in petoksen asteen käsittää täysin, kun hän jopa kutsuu sisäisen matkan menetelmiä ”armon keinoiksi”: ”Ne [harjoitukset] ovat Jumalan armon keinoja” (Foster: 6). Kuten on laita kaikkien kohdalla, jotka opettavat hengellisiä harjoituksia, näillä väärillä ”keinoilla” ei ole mitään rajoja. Ajattele esimerkiksi tätä suositeltua harjoitusta: ”Saavutettuasi vähän taitoa keskittymisessä lisää viidestä kymmenen minuuttia jonkin luomakunnan osan mietiskelyä. Valitse jotakin luoduista asioista: puu, kasvi, lintu, lehti, pilvi ja pohdi sitä joka päivä huolellisesti ja rukouksella” (Foster 25). Tämä sen jälkeen kun hän on juuri opettanut hengitysharjoituksia (”keskittymisen” keinona). Sitten hän esittää hätkähdyttävän lausunnon: ”Meidän ei pitäisi ohittaa tätä Jumalan armon keinoa” (Foster: 25). Ja siinä se on: lehden mietiskely voi olla armon keino!

Foster’in sisäisen matkan tarkoitus on löytää henkimaailma, joka on kaikkien sitä etsivien saavutettavissa: ”Kuinka sitten tulemme uskomaan hengen maailmaan? Sokean uskonko kautta? Ei lainkaan. Hengellisen maailman sisäinen todellisuus on kaikkien saavutettavissa, jotka ovat valmiita etsimään sitä.” (Foster: 18). Hän väittää, että tämä hengellinen etsintä vastaa tieteellistä koetta. Sillä ei ole mitään väliä, että jokainen tunnettu pakanakulttuuri on uskonut ”hengelliseen maailmaan”.

Mielikuvituksen hengellisyys

Raamatulla ei ole mitään hyvää sanottavaa mielikuvituksesta. Esimerkiksi: ”Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.” (Jer. 23:16). KJV-käännöksessä haku sanalla ”imagination” antaa 14 jaetta ja kaikissa tapauksissa se on paha asia. Raamatun mukaan mielikuvitus on se, mihin ihmiset turvautuvat, kun eivät halua kuunnella Jumalaa.

Foster’ille mielikuvitus on kuitenkin on keskeinen asia: ”Mietiskelyn sisäiseen maailmaan keskitytään helpoimmin mielikuvituksen oven kautta. Emme tänä päivänä arvosta sen suunnatonta voimaa. Mielikuvitus on voimakkaampi kuin käsitteellinen ajattelu ja voimakkaampi kuin tahto.” (Foster: 22). Hänen auktoriteettejaan tässä asiassa ovat C. G. Jung, Ignatius Loyola ja Morton Kelsey. Jung on tunnettu kollektiivisen tietoisuuden käsitteestään ja Kelsey oli Jungin periaatteisiin sitoutunut episkopaalipappi. Kelsey kirjoitti monta mystiikkaa mainostavaa kirjaa. Neuvo, jonka Foster kokoaa näiltä opettajilta, on, että meidän täytyy oppia ajattelemaan mielikuvissa ja ottaa unemme mahdollisena käytävänä henkimaailmaan. Foster väittää, että unet ovat jotakin sellaista, joka meillä jo on ja ne voivat auttaa meitä kehittämään mielikuvituksen käyttöä. Hän sanoo: ”Päiväkirjan pitäminen unistamme on tapa ottaa ne vakavasti” (Foster: 23).

Foster varoittaa, että tässä prosessissa on vaara: ”Samalla [kun pyydämme, että unemme olisivat Jumalan puhetta] on viisasta rukoilla varjelusta, koska itsensä avaaminen hengelliselle vaikutukselle voi olla yhtä hyvin vaarallista kuin hyödyllistä” (Foster: 23). Sanoisin, että se on Jumalan pyytämistä varjelemaan meitä, koska käytämme erilaisia menetelmiä mennäksemme jonnekin, minne Hän ei tahdo meidän menevän (henkien maailmaan saamaan tietoa). Se vaara, josta hän varoittaa on paljon suurempi, kuin Foster kuvittelee. Ne jotka lähtevät sisäiselle matkalle tulevat petetyiksi – aina! Meitä ei ole varustettu saamaan hengellistä tietoa siitä maailmasta. Siksi Jumala puhuu meille määräämiensä välittäjien (innoitettujen Raamatun kirjoittajien) kautta; muutoinhan me kalastaisimme pimeässä ympäristössä vailla varusteita.

Foster opettaa lukijoitaan käyttämään mielikuvitustaan kokemaan Raamatun kertomuksia viidellä fyysisellä aistillaan. Seuraavassa on, mitä hän väittää tulevan tapahtumaan:

Kun menet kertomukseen, et passiivisena tarkkailijana, vaan aktiivisena osallistujana, niin muista, että koska Jeesus elää Ikuisessa Nykyisyydessä eikä ole ajan sitoma, niin tämä menneisyyden tapahtuma on Hänelle elävä nykyhetken kokemus. Siksi sinä voit todella kohdata elävän Kristuksen tapahtumassa ja Hänen äänensä voi puhua sinulle ja Hänen parantava voimansa koskettaa sinua. Se voi olla enemmän kuin mielikuvituksen harjoitus; se voi olla aito kohtaaminen. Jeesus Kristus tulee todella sinun tykösi. (Foster: 26)

Osoittaen, että Foster’in ideoilla on edelleen suuri vaikutus ajassamme, Gregory Boyd lainaa tässä joitakin Foster’in sanoja tueksi sellaiselle, josta hän käyttää nimitystä ”katafaattinen (cataphatic) rukous”, joka käyttää mielikuvitusta ja kuvia keinona ottaa yhteys Jumalaan ja saada hengellistä tietoa.⁵ Ne, jotka suosittelevat tätä käytäntöä olettavat, etteivät henget petä heitä, mutta en voi nähdä millä perusteella.

Foster määrää ihmisen omaa mielikuvitusta käyttävän harjoituksen, joka jäljittelee astraaliprojektiota (tähtimatkailua) siinä määrin, että hän itse asiassa laittaa alaviitteen, joka kiistää sen olevan astraaliprojektiota (Foster 28). Se alkaa kehottamalla lukijoita kuvittelemaan menevänsä ulos luontoon kauniiseen paikkaan (Boyd kuvailee, kuinka hän harjoittaa tätä, kuten myös sen seurauksia⁶). Näkymistä ja hajuista nauttimisen jälkeen (mielikuvituksessasi) seuraavat askelet ovat:

Salli mielikuvituksessasi hengellisen ruumiisi, joka hohtaa valoa, kohota ulos fyysisestä ruumiistasi. Katso taaksesi, niin että voit nähdä itsesi makaamassa nurmella ja vakuuta ruumiillesi, että palaat ihan pian. Kuvittele hengellinen minäsi elävänä ja elinvoimaisena, nousemassa ylös läpi pilvien aina stratosfääriin… Mene syvemmälle ja syvemmälle ulkoavaruuteen, kunnes ei ole muuta kuin ikuisen Luojan lämpöinen läsnäolo. Lepää Hänen läsnäolossaan. Kuuntele hiljaa odottaen odottamatonta. Pane tarkoin muistiin kaikki annetut ohjeet. Ajan mittaan kokemuksen lisääntyessä pystyt helposti erottamaan pelkän inhimillisen ajatuksen, joka voi pulpahtaa tietoiseen mieleen, tosi Hengestä, joka sisäisesti liikkuu sydämen yllä. (Foster: 27, 28)

Minun täytyy vain kysyä, kuinka voi tietää, ettei se ”tosi Henki” ole petollinen? Mystiikan kohtalokas virhe on, että se olettaa sinisilmäisesti, että kristityillä, joilla on subjektiivisia uskonnollisia kokemuksia, täytyy siksi myös olla kristillisiä kokemuksia, jotka ovat aidosti Jumalasta – vaikka nämä kokemukset olisivatkin aikaansaatu epäraamatullisten harjoitusten kautta, samanlaisten, joita pakanat käyttävät.

Mielen alkemiaa

Foster’in lähestymistapa myös rukoukseen on mystiikan sävyttämä. Hän väittää, että rukous täytyy oppia ihmisiltä, joilla on oikeat kokemukset ja jotka ovat ”mestareita”, jotka tietävät, mitä tekevät. Foster ei opeta tavanomaista rukousta, jonka kautta me tuomme tarpeemme ja pyyntömme Herralle ja tiedämme, että Hän kuulee meitä (koska on luvannut kuulla). Seuraavassa sanotaan, miksi hän arvelee, että sellainen rukous ei onnistu:

Useinkin ihmiset rukoilevat ja rukoilevat maailman kaikella uskolla, mutta mitään ei tapahdu. On luonnollista, että he eivät olleet yhteydessä kanavaan. Me alamme rukoilla toisten puolesta ensin keskittymällä ja kuuntelemalla sotajoukkojen Herran hiljaista jyrinää. Virittäytyminen jumalallisiin henkäyksiin on hengellistä työtä, mutta ilman sitä rukouksemme on tyhjää hokemista (Matt. 6:7). Herran kuunteleminen on ensimmäinen asia, toinen asia ja kolmas asia, välttämätön menetykselliselle esirukoukselle. (Foster: 34)

Tämä tietysti tarkoittaa, että meidän on ruvettava mystikoiksi, jos haluamme rukoilla.

Hän opettaa, että meidän täytyy ensin kuulla henkilökohtaisia ilmoituksia Jumalalta käyttäen hänen opettamiaan mietiskelymenetelmiä, ennen kuin rukoilemme. Hän sanoo: ”Lähtökohta siis oppia rukoilemaan toisten puolesta on kuunnella saadakseen ohjausta… Tämä sisäinen ’kyllä’ on se jumalallinen valtuutus sinulle rukoilla ihmisen tai tilanteen puolesta.” (Foster: 35). Ei näin! Foster on väärässä! Ainoa valtuutus, jonka tarvitsemme rukoillaksemme, on Raamatun käsky rukoilla – eivät henkilökohtaiset ilmoitukset.

Mietiskely (mystinen) on Foster’ille tärkeä, mutta se ei riitä. Hän tuo mukaan myös mielikuvituksen: ”Kuten mietiskely, niin myös rukous on voimakas ase rukouksen työssä” (Foster: 36). Hän katsoo, että Agnes Sanford⁷ on auttanut häntä näkemään mielikuvituksen käyttämisen arvon rukouksessa. Foster kirjoittaa: ”Mielikuvitus avaa oven uskoon. Jos voimme ’nähdä’ mielemme silmällä särkyneen avioliiton ehjänä, tai sairaan ihmisen terveenä, niin siitä on vain lyhyt askel uskomiseen, että niin on.” (Foster: 36). Sanford sai ideansa teosofiasta, uudesta ajattelusta (New Thought), Jung’ilta ja Emmet Fox’ilta. Nämä ideat Foster’in toistamina tulevat tuon ajan ”mind over matter” (mieli yli aineen) -ajattelusta. Tuollainen ajattelu käyttää luovaa visualisointia muuttamaan todellisuutta tai kanavoimaan hengellistä voimaa. Foster ehdottaa: ”Kuvittele, että Kristuksen valo virtaa sinun käsiesi kautta ja parantaa jokaisen tunneperäisen trauman ja loukatun tunteen, jonka lapsesi koki tuona päivänä” (Foster: 39).

Kirjassaan The Seduction of Christianity vuodelta 1985 Dave Hunt nimitti sellaisen luovan visualisoimisen, jota Foster mainostaa, ”mielen alkemiaksi” (mental alchemy).⁸ Hunt varoitti seurakuntaa, että Foster mainostaa sellaista mielen alkemiaa kirjassaan Celebration of Discipline ja kuten olemme osoittaneet, hän todella tekee niin. Kuinka sitten voi olla, että 24 vuotta Hunt’in varoituksesta Foster on evankelikaalien keskuudessa suositumpi kuin koskaan?

Vastaus on lopunaikojen petos. Nyt on olemassa suunnaton liike (so. Esiintuleva Kirkko, Emergent Church), joka väittää olevansa uskonpuhdistus mainostaen Foster’ia, Willard’ia ja heidän versioitaan mystiikasta. Asiat ovat siis käyneet hyvin paljon pahemmiksi.

Hengellisiä ohjaajia

Kun kerran mystiikka ja muka tarve saada henkilökohtaisia ilmoituksia Jumalalta on omaksuttu, niin nousee tarve uusille ”mestareille”, jotka osaavat paremmin navigoida henkimaailmassa. Pakanayhteisöillä on aina ollut sellaisia henkilöitä. Heitä kutsutaan ”shamaaneiksi”. Itämainen uskonto kutsuu heitä ”guruiksi”. Petetyt kristityt kutsuvat heitä ”hengellisiksi ohjaajiksi”. Foster selittää: ”Keski-ajalla edes suurimmat pyhät eivät yrittäneet päästä sisäisen matkan syvyyksiin ilman hengellisen ohjaajan apua” (Foster: 159). Ongelma on Foster’in mukaan, että seurakunnilta (vuonna 1978) puuttui ”eläviä mestareita”:

Epäilemättä osa mielenkiinnon aallosta itämaiseen mietiskelyyn johtuu siitä, että kirkot ovat lakkauttaneet alan. Kuinka masentavaa onkaan yliopisto-opiskelijalle, joka pyrkii tuntemaan kristillistä opetusta mietiskelystä huomata, että on niin harvoja kontemplatiivisen rukouksen eläviä mestareita ja että lähes kaikki vakavasti otettavat kirjoitukset aiheesta ovat vähintään seitsemän vuosisadan ikäisiä. Ei ihme, että hän kääntyy zenin, joogan tai TM:n puoleen. (Foster: 14)

Foster’in unelma on käynyt toteen. Tänä päivänä ihmiset voivat jopa harjoittaa joogaa kristillisessä kirkossa. Meillä on kristillinen TM (transsendenttinen mietiskely); sitä kutsutaan kontemplatiiviseksi rukoukseksi. Itämainen uskonto on tullut suoraan seurakuntaan ja Foster on auttanut sen johdattamisessa sisään.

Entä sitten ”elävät mestarit” eli hengelliset ohjaajat? Morton Kelsey valitti heidän puutettaan vuonna 1972: ”Ehdottaisin todella, että jokainen, joka vakavissaan on liittymässä hengelliseen maailmaan, etsisi itselleen hengellisen ohjaajan, jos olisi enemmän tällä tavalla koulutettuja ja kokeneita miehiä.”⁹ Tuo ”ongelma” on ratkaistu mahtavalla tavalla. Evankelikaaliset teologian koulut tarjoavat nyt lehtorin tutkintoja (masters degrees) ”hengellisessä muodostamisessa” (spiritual formation) varustaakseen ihmisiä ”hengellisiksi ohjaajiksi”. Seuraavassa Biola-yliopiston lausunto ohjelmastaan: ”Tämä tutkinto on tarkoitettu varustamaan miehiä ja naisia hengellisen ohjaamisen, opetuslapseuden, muodostamisen ja sieluhoidon palvelutehtävään paikallisessa seurakunnassa ja akateemiseen lisäkoulutukseen hengellisessä muodostamisessa.¹⁰ Järjestö nimeltä Spiritual Directors International auttaa sinua löytämään hengellisen ohjaajan, mikä sitten uskontosi onkaan.¹¹ Richard Foster’in omalla järjestöllä Renovare’lla, joka sanoo ”edistävänsä uudistusta kristillisessä seurakunnassa”, on luettelo hengellisen ohjauksen ohjelmista.¹²

Foster selittää hengellisen ohjaajan tarkoitusta: ”Hän on Jumalan keino avata polku Pyhän Hengen sisäiselle opetukselle” (Foster: 160). Ilmeisesti, kun täysin hyljätään sola scriptura, jossa Pyhän Hengen opetus välitetään seurakunnalle vain Raamatun kirjoittajien kautta, me tarvitsemme Raamatun ylittävien henkilökohtaisten ilmoitusten välittäjiä.

Foster selittää, kuinka hengelliset ohjaajat johtavat: ”Hän johtaa vain oman henkilökohtaisen pyhyytensä voiman kautta” (Foster: 160). Roomalaiskatolisuudessa paavia kutsutaan ”hänen pyhyydekseen” ja tiibetiläisessä buddhismissa Dalai Lama on ”hänen pyhyytensä”, mutta nyt evankelikaalit ovat kehittämässä ihmisten luokan, joka ilmeisesti ansaitsee tämän nimityksen. Kuinka meidän oikeastaan pitäisi suhtautua siihen, että joku on saavuttanut riittävän ”henkilökohtaisen pyhyyden” olla hengellinen ohjaaja ja välittää hengellisyyttä toisille? Foster sanoo: ”Vaikka ohjaaja on ilmeisesti edennyt pitemmälle sisäisiin syvyyksiin, niin nämä kaksi [mestari ja oppilas] oppivat ja kasvavat yhdessä Hengen maailmassa” (Foster: 160). Foster lainaa roomalaiskatolista mystikkoa Thomas Merton’ia koskien tämän toimivuutta: ”Hengellinen ohjaaja oli jonkinlainen ’hengellinen isä’, joka siitti oppilaansa sielussa täydellisen elämän ennen kaikkea ohjeillaan, mutta myös rukouksellaan, pyhyydellään ja esimerkillään. Hän oli seurakunnallisessa yhteisössä … eräänlainen Herran läsnäolon ’sakramentti’.” (Foster: 161).

Lopunaikojen eksytys

Mitä tulee lopunajan petokseen, niin Foster on aivan kärjessä omaksumassa sitä. Ajattele, mitä hän kirjoittaa: ”Meidän ajassamme taivas ja maa varpaillaan odottavat Hengen johtamia, Hengestä juopuneita, hengenvoimaisia ihmisiä. … Sieltä ja täältä löytyy yksilöitä, joiden sydän palaa jumalallista tulta.” (Foster: 150). Sellaiset asenteet ovat johtaneet valtavaan petokseen. Siinä on Myöhäissateen (Latter Rain) petoksen maku, joka nykyisin ruumiillistuu sellaisissa väärissä opettajissa, kuin Rick Joyner ja Mike Bickle. He ovat elitistisiä. He ovat samoilla linjoilla myös Esiintulevan Kirkon (Emergent Church) käsitysten kanssa. Hän sanoo myös: ”Vuosisatamme on vielä nähtävä Hengen apostolisen seurakunnan murtautuminen esiin” (Foster: 150). Meillä onkin nyt Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus (New Apostolic Reformation = NAR), joka väittää olevansa juuri sitä. Foster’in ideat edustavatkin sitä valtavaa luopumusta ja lopunaikojen petosta, joka on tunnusomaista ajallemme.

Foster’in opetukset ovat vieneet seurakunnan yhtä kauas pois uskonpuhdistuksen periaatteesta, sola scriptura, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko koskaan oli. Ainoa, mikä vielä puuttuu, on että meidät viedään täydellisesti Roomaan. Christianity Today –lehti ylistää Foster’ia siitä, että hän osoittaa meille tuota suuntaa.

Alkuvuodesta 2008 kirjoitin CIC:n artikkelin kuinka sola scriptura -periaatteen hylkääminen johtaisi evankelikaalit takaisin Roomaan.¹³ Se oli osittain vastaus CT:n mystiikkaa ylistävään artikkeliin. Saamani palaute oli aika odottamatonta. Minuun ottivat yhteyttä entiset evankelikaalit, jotka olivat hyljänneet sola scriptura -periaatteen ja menneet takaisin Roomaan! He halusivat väitellä kanssani sola scriptura -periaatteesta. Ikävä, että kantani oli todistettu. Vastauksena heidän harhaiseen haasteeseensa seurakuntamme järjesti seminaarin sola scriptura -periaatteesta nimellä Faith at Risk (Usko vaarassa). Gary Gilley ja minä puolustimme siinä Raamattua seurakunnan ainoana auktoriteettina.¹⁴

Edellä mainittu CT:n artikkeli puhuu uudesta luostarilaitoksesta, entisten evankelikaalisten johtajien kääntymisestä roomalaiskatolisuuteen ja mystisistä harjoituksista, kuten lectio divina – ja he pitävät sitä kaikkea hyvänä ja toivottavana. Chris Armstrong, artikkelin kirjoittaja, päättää: ”Se, että he [evankelikaalit] ovat tällä tiellä saamassa hyvää ohjausta viisailta opettajilta [Foster ja Willard] on syy uskoa, että Kristus on ohjaamassa prosessia. Ja että he ovat kohtaamassa ja oppimassa kanssakristityiltä kahdessa muussa suuressa tunnustuskunnassa, roomalaiskatolisuudessa ja kreikkalaiskatolisuudessa, on syy iloita rakkauden voimassa.”¹⁵

Kuka enää puolustaa uskonpuhdistuksen periaatteita? Voisi luulla, että reformoidut teologit, mutta he eivät hoida hommaansa. Edellisessä CIC:n artikkelissa mainitsimme reformoidun teologin nimeltä Donald Whitney, joka kirjoittaa: ”Richard Foster’in kirja, Celebration of Discipline, on ollut 1900-luvun loppupuoliskon suosituin kirja aiheesta hengelliset harjoitukset. Tämän teoksen suuri anti on muistutus siitä, että hengelliset harjoitukset, jotka monet näkevät rajoittavina ja sitovina, ovat todellisuudessa hengellisen vapauden keino.”¹⁶ Tämä reformoidun seminaarin opettajalta!

Jos kirja, joka opettaa kristillistä TM:ää, kristillistä astraaliprojektiota ja mielen alkemiaa mielikuvituksen keinoin, on ”suuri anti”, niin jotakin on pahasti pielessä. Eksytys on levinnyt niin laajalle, etten näe sille mitään muuta selitystä, kuin Paavalin ennustama lopunajan eksytys: ”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Toinen kohta varoittaa: ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3, 4).

Tuo aika on nyt tullut. Olemme tilivelvollisia Jumalalle siitä, mitä uskomme ja harjoitamme. Niiden, jotka haluavat kestää uskossa tässä eksytyksen ajassa, täytyy perustaa uskonsa ja harjoituksensa vain niihin totuuksiin, jotka löytyvät Raamatusta. Foster’in matka henkien maailmaan pettää kaikki sille tielle lähtevät.

Viitteet:

1. Chris Armstong, “The Future lies in the Past” in Christianity Today, February 2008.
2. 24.
3. 29.
4. Richard Foster, Celebration of Discipline: The Path to Spiritual Growth (New York: Harper & Row, 1978) 1. All subsequent citations from this book will be bracketed within the text in this fashion: (Foster: 1).
5. Greg Boyd, Seeing is Believing, (Grand Rapids: Baker, 2004). Boyd cites Foster to prove that the Lord will actually come to us through our use of “imaginative meditation.” I deal with this issue more fully in CIC issue 83 July/August, 2003: http://cicministry.org/commentary/issue83.htm
6. 111-125.
7. I write about Sanford’s inner healing theories in CIC Issue 96: http://cicministry.org/commentary/issue96.htm
8. Dave Hunt and T. A. McMahon, The Seduction of Christianity (Eugene: Harvest House, 1985) 138.
9. Morton Kelsey, Encounter With God, (Bethany Fellowship: Minneapolis, 1972) 179.
10. http://www.biola.edu/spiritualformation/programs/
11. http://www.sdiworld.org
12. http://www.renovare.org/journey_training_direction.htm
13. CIC Issue 105; March/April 2008: http://cicministry.org/commentary/issue105.htm
14. That seminar is available here: http://www.cicstore.org/servlet/the-60/Faith-at-Risk-4/Detail
15. Armstrong, Future
16. Donald S. Whitney, Spiritual Disciplines for the Christian Life (Colorado Springs: Navpress, 1991) 23.

 

 

Read Full Post »

Vakava varoitus kristillisestä mystiikasta

Suomessa ev.lut. kirkon piirissä on valtava kiinnostus kristilliseen mystiikkaan. Pääkaupunkiseudulta alkunsa saanut innostus kristillistä meditaatiota, mindfulnessia, joogaa, kontemplatiivista rukousta yms. kohtaan näyttää levinneen seurakuntiin ympäri Suomen. Seurakuntalehdissä viitataan jatkuvasti eräisiin henkilöihin – mystikoihin – ja heidän kirjoihinsa ja opetuksiinsa. Jostain kumman syystä mieluummin siteerataan mystikoita kuin Raamattua. Kristillisistä kirjakaupoistakin on saatavilla runsaasti näiden hengellisten opettajien kirjoja, myös suomenkielisenä.

Tässä artikkelissa esittelen muutamia tunnettuja ja keskeisiä mystikkoja maailmanlaajuisesta hiljaisuuden liikkeestä. Otan tarkastelun kohteeksi joitakin sellaisia henkilöitä, joiden opetuksia näkyy siteerattavan Suomessa ev.lut. kirkon piirissä. Osoitan lyhyesti sen, että heidän ajattelunsa taustallaan ei vaikuta Raamatun mukainen kristinusko, vaan pääasiassa muista uskonnoista kumpuavat ajatukset. Olisi toivottavaa, että tämä tietous löytyisi myös jokaisesta seurakunnasta, kun niissä yhä enemmän tuntuu olevan harrastusta kristillisen mystiikan pariin.

Keskustelufoorumeilla kiitellään kristillistä mystiikkaa siitä, että se avaa tien ”Jumalan” yhteyteen kenelle tahansa uskontokunnasta riippumatta. Tosiasiassa tie Jumalan yhteyteen löytyy vain turvautumalla Jeesuksen sovitustyöhön ristillä.

Aika paljon kertoo kristillisen mystiikan tunnettujen nimien taustoista se, millä foorumeilla heitä siteerataan. Kristittyjen suosimien mystikkojen opetuksiin viitataan hyvin usein uushenkisillä, New Age -pohjaisilla, sivustoilla. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Mestari Eckhart (1260–1328), dominikaaniveli ja mystikko. Hänen siteeraajiaan löytyy yhtä lailla niin kirkon piiristä kuin teosofian, gnostilaisuuden, itämaisen meditaation ja rajatiedon harrastajien parista.

Anthony de Mello

Intialainen jesuiittapappi Anthony de Mello (1931–1987) on tunnettu mystikko, jonka useita kirjoja on suomennettukin. De Mello sekoittaa taitavasti kristillisen uskon ja idän uskontojen opit keskenään. Hän hylkää kuitenkin kristinuskon perustotuudet sanoen, että Jeesus ei ole Jumalan Poika, vaan henkilö, joka opettaa meille, että kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Hän pitää Jeesusta vain Mestarina muiden vastaavien ohella, tosin Jeesus on muita korkeammalla hengellisellä asteella.

De Mellon opetusten taustalla on jesuiittajärjestön perustajan Ignatius Loyolan ajatukset sekä buddhalaisuus ja hindulaisuus, myös islamilaiset opit. Etenkin zen-buddhalaisuuden vaikutus näkyy hänen opetuksessaan. (Heräämisen aika – Pro gradu -tutkimus Anthony de Mellon opetuksista). ”Meidän ei tule jäljitellä Kristuksen ulkoista käyttäytymistä, vaan meidän on oltava Kristus”, sanoo de Mello ja ilmaisee näin olevansa Raamatun näkökulmasta aivan täysin hakoteillä.

De Mellon kaikki teokset on kirjoitettu yleisuskonnollisessa hengessä, eivätkä ne sovellu kristityn ravinnoksi. Esimerkiksi Viisauden välähdyksiä -kirjan esipuheessa sanotaan, että kirjan sanojen ja tarinoiden taakse kätkeytyy viisautta: ”Viisaus on kätkettynä tarinoiden henkeen, mielialaan ja ilmapiiriin, eikä sitä voida ilmaista inhimillisen puheen sanoin. Tämä hiljainen opetus voi huomaamatta löytää tien ihmisen sisimpään, ja sitä kautta herättää ja muuttaa ihmisen.” (Heräämisen aika). On suunnaton vaara, että tunnustavakin kristitty pikkuhiljaa ajautuu idän aatemaailman aivopesemäksi, jos lukee tällaisia teoksia.

Vatikaani on sanoutunut irti useista de Mellon opetuksista kristinuskolle vieraina: ”Mutta jo eräissä kohdissa hänen varhaisissa kirjoituksissaan, sekä myöhemmissä töissä vielä vahvemmin, on huomattavissa kasvavaa etäisyyttä kristillisen uskon olennaiseen sisältöön… Tällä tiedoksiannolla, tarkoituksenaan suojella kristillisen totuuden hyveitä, tämä kongregaatio julistaa, että yllä mainittu asenne on yhteensopimaton katolisen uskon kanssa ja voi aiheuttaa vakavaa harmia.” (Vatikaanin tiedonanto)

Kun katolinen kirkko on huolissaan de Mellon opetuksista, niin eikö protestanttien pitäisi olla vielä enemmän huolissaan? Jotain on pahasti pielessä ev.lut. kirkossamme, kun siellä ei nähdä de Mellon harhautumista pois kristinuskosta.

Basil Pennington ja Thomas Keating

Mietiskelevän/keskittyvän rukouksen uranuurtajat, katoliset munkit Basil Pennington ja Thomas Keating, kirjoittavat: ”Meidän ei tulisi epäröidä ottaa vanhan idän viisauden hedelmää ja ’siepata’ sitä Kristukselle. Todellakin, papin virassa olevien tulisi pyrkiä tutustumaan niin moniin näistä idän tekniikoista kuin mahdollista. Monet kristityt, jotka ottavat rukouselämänsä vakavasti, ovat saaneet suurta apua joogasta, zenistä, TM:stä (transsendentaalinen meditaatio) ja sen kaltaisista harjoitteista, erityisesti silloin kun luotettava ohjaaja on ollut apuna ja kun he ovat kehittäneet jatkuvasti kristillistä uskoaan löytämään sisäisen muodon ja tarkoituksen saaduille kokemuksille.” (Ray Yungen: Erottautumisen aika)

Penningtonin ja Keatingin opetukset ovat täysin ei-kristillisiä. Keatingin ajatukset ovat itse asiassa okkulttisia.  Katolisen papin Philip St. Romainin kirjoittaman kirjan Kundalini Energy and Christian Spirituality esipuheessa Keating myöntää, että kundaliini on sama asia kuin kristillinen meditaatio: ”Koska tämä energia (kundaliini) toimii lukuisissa henkilöissä, jotka ovat omistautuneet kontemplatiiviselle rukoukselle, tämä kirja on tärkeä panos uudistettaessa kristillisen kontemplatiivisen rukouksen perinnettä. Se tulee olemaan suuri lohdutus niille, jotka ovat kokeneet kundaliinin heräämisestä johtuvia fyysisiä oireita hengellisellä matkallaan… Useimmat hengelliset harjoitukset vaativat jonkinlaista vakavasti otettavaa kurinalaisuutta ennen kundaliinin herättämistekniikoiden käyttöä.” Keating selittää, että kontemplaatiossa tarvitaan hengellistä ohjaajaa kundaliinin voimakkaan ja vaarallisen luonteen takia. Hän sanoo myös, että mahdollisesti tarvitaan ”idän (uskontojen) opettajia, jotta saavutettaisiin täysi ymmärrys”.

Mainittakoon, että kundaliinijooga on kaikkein vaarallisin joogamuoto; sen aktiiviset harrastajat muistuttavat aloittelijoita kundaliinin herättämisen vaaroista. Lue lisätietoa kundaliini-voimasta.

Henri Nouwen

Henri Nouwen (1932-1996) on tunnettu katolilainen mystikko ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjä.

Elämänsä ehtoopuolella Nouwen kielsi raamatulliset perustotuudet: ”Tänä päivänä minä henkilökohtaisesti uskon, että samalla kun Jeesus tuli avaamaan oven Jumalan taloon, niin kaikki inhimilliset olennot voivat käydä tuosta ovesta tietävätpä he Jeesuksesta tai eivät. Tänä päivänä näen kutsumuksenani auttaa jokaista ihmistä vaatimaan omaa tietään Jumalan luokse.”

Nouwen kirjoitti esipuheen erääseen kirjaan, joka sekoittaa kristillisyyden ja hinduismin. Hän kirjoittaa: ”Kirjailija osoittaa upeaa avoimuutta buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja muslimiuskon lahjoja kohtaan. Hän löytää niiden suuren viisauden tuoden sen kristillisten hengelliseen elämään … Ryan [kirjailija] meni Intiaan oppiakseen muistakin kuin omasta hengellisestä perinteestä. Hän toi kotiin monia aarteita ja tarjoaa niitä meille kirjassaan.”

Nouwen piti sielunkumppaninaan kirjailija Andrew Harveyta, joka on tunnettu pyrkimyksistään yhdistää eri uskontoja mystiikan avulla.

Henri Nouwen on yksi suosituimmista hiljaisuuden liikkeen vaikuttajista, vaikka on omaksunut hyvinkin epäraamatullisia näkemyksiä. Lue tästä lisätietoa Nouwenista, jossa kerrotaan hänen yhteydestään New Age -hengellisyyteen.

Thomas Merton

Thomas Merton (1915-1968) on Henri Nouwenin tapaan tunnettu katolilainen mystikko. Mertonin työn ansiota sanotaan olevan, että mietiskelevä rukous tuli ihmisten tietoisuuteen luostareiden hämäristä uumenista.

Thomas Merton tunnustaa värinsä: ”Aasia, zen, islam, jne., kaikki nämä tulevat yhteen elämässäni. Minulle olisi hulluutta yrittää luoda itselleni luostarielämä, jossa sulkisin kaiken tämän pois. Olisin vähemmän munkki.” Hänen ajatusmaailmansa on yhtä idän uskontojen kanssa.

Yksi Mertonin mieltymyksistä liittyi suufilaisuuteen, joka on islamin mystinen suuntaus. Suufilaisuudessa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja ”Jumalan” henkisen totuuden tavoittamista harjoitusten kautta. Suufilaiset toistevat Allahin nimeä mantranaan ja vaipuvat meditatiiviseen transsiin. Merkittävä katolinen äänitteitä kauppaava yritys mainosti kasettisarjaa, jonka Merton teki suufilaisuudesta. Mainoksessa sanotaan: ”Merton rakasti ja jakoi syvän hengellisen samankaltaisuuden suufien, islamin hengellisten opettajien ja mystikoiden, kanssa. Tässä hän kertoo heidän syvästä hengellisyydestään.” (Erottautumisen aika)

Kirjeessään suufimestarille Merton paljastaa: ”Rukoukseni on hyvin samankaltaista sen kanssa, jota kutsutte fanaksi.” Mystiikan ja okkultismin sanakirja määrittelee, että fana on ”yhdentymistä Jumalaisen Ykseyden kanssa”.

Keskustelussaan suufijohtajan kanssa Merton kysyi häneltä muslimien käsitystä pelastuksesta. Mestari kirjoitti takaisin sanoen: ”Islam tähdentää yksilön vastuuta teoistaan, eikä hyväksy oppia sovituksesta tai teoriaa lunastuksesta.” Islam siis hylkää kristinuskon keskeisimmän totuuden: meillä on pelastus vain Jeesuksen sovitustyön kautta. Jumala on Poikansa ristinkuolemalla lunastanut meidät vapaiksi kuoleman vallasta.

Mertonia tämä ei haitannut, sillä hän uskoi fanan ja mietiskelevän transsin johtavan samaan päämäärään. Hän vastasi: ”Henkilökohtaisesti uskon kiistelyn olevan tarpeetonta dogmaattisen opin eroavaisuuskysymyksissä, koska se vie meidät pois hengellisestä todellisuudesta sanojen ja ajatusten todellisuuteen … sanoilla on taipumus loputtomaan mutkikkuuteen ja vivahteikkuuteen, jotka ylittävät käsityskyvyn. … Mutta paljon tärkeämpää on jakaa kokemuksia jumalallisesta valosta, … tästä löytyy hedelmällisen keskustelun maaperä kristillisyyden ja islamin välillä.”

Meditaatio, jooga, mindfulness, kontemplatiivinen rukous, keskittyvä rukous, mietiskelevä rukous…

Yllä olevan otsikon menetelmät ovat kaikki syvimmältä olemukseltaan yhtä ja samaa ei-kristillistä, idän uskonnoista, kumpuavaa perinnettä. Asia on aivan sama, vaikka niiden yhteyteen lisättäisiin sana ”kristillinen”, tai riippumatta siitä, että niiden osana on sana ”rukous”. Näiden menetelmien tavoitteena on saada yhteys ”Maailmankaikkeuden Luojaan”. Kaikki ne johtavat samaan suuntaan: poispäin Kristuksesta. On totta, että näillä tavoilla voi saada yhteyden johonkin: ”Jumaluuden äärettömän suloisuuden ja ihanuuden maistaminen ja haistaminen on mystistä todellisuutta. Monilla mystikoilla on tapana ilmaista Jumalan läsnäolon kokemuksensa puhumalla valosta, äänestä, tuoksusta, lämmöstä tai suloisuudesta.” (Heräämisen aika). On syytä huomata, että se jokin ei ole kristinuskon Jumala.

Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”.

Foster edellä tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta! Muistatko, mitä aiemmin mainittiin Thomas Keatingin, keskittyvän rukouksen uranuurtajan, yhteydessä? Keating myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa vaikuttaa vaarallinen energia, kundaliini, ja siksi sen hallitsemiseksi tarvitaan idän uskontoja tuntevia opettajia.

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta kristillisestä mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan luo. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosia jatkuneen mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.”

Kristillisen mystiikan taustat eivät näytä kovin puhtailta, joten ei pidä ottaa kaikkea vastaan sellaisenaan, vaikka tarjonta tulisi kirkon piiristä. Kannattaa ottaa todesta varoitus ”kristillisestä” meditaatiosta, koska siitä varoittavat jopa sen aktiivisimmat puolestapuhujat!

Read Full Post »

Väkevä eksytys

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt. 7:21-23)

Miten nuo edellä mainitut Jeesuksen sanat voivat olla mahdollisia? Siihen löytyy vastaus Raamatusta Paavalin avaamana: ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1).

Hengellisessä kentässä on kaksi äärilaitaa: yhtäällä uskosta luopunut kirkkolaitos ja toisaalla uuskarismaattisuus. Liberaalia kristillisyyttä, joka Suomen ev.lut. kirkossakin valitettavasti saa jalansijaa, voidaan pitää antikristillisenä, mutta niin myös uus- eli äärikarismaattisuutta. Tarkennettakoon, että perinteiset helluntai- ja vapaakirkot eivät kuulu uuskarismaattisuuden piiriin. En määrittele käsitettä tässä tarkemmin, koska uuskarismaattisuudesta löytyy muualta netistä runsaasti tietoa.

Mielestäni uuskarismaattisuus on erityisesti vaarallista sen takia, että siinä on jo nyt aineksia Raamatussa mainitulle väkevälle eksytykselle, joka voi pettää jopa valitutkin (Matt. 24:24). Tämä on niin tärkeä asia, että kun opetuslapset kyselivät Jeesukselta merkkiä lopunajoista ja Jeesuksen takaisintulosta, Hän aivan ensimmäisinä sanoinaan varoitti: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt:24:4).

Amerikkalaisperäisissä uuskarismaattisissa seurakunnissa on yleistä ihmeisiin ja merkkeihin keskittyminen. Sanan julistaminen on vähemmällä sijalla, ja jos sitä on, niin Raamatusta vain yritetään etsiä todisteluja näille kaikille oudoille ilmiöille ja kummallisille opin painotuksille. Jeesuksestakin puhutaan, mutta se on vain pakollista tilkettä luotettavan vaikutelman aikaansaamiseksi – ei kristinuskon ydinsanomaa ristillä syntiemme puolesta kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta.

Eikä kyse ole pelkästään amerikkalaisesta hapatuksesta, vaan samaa eksytystä suositaan monissa suomalaisissakin seurakunnissa. Seurakuntalaiset ovat olleet oikeutetusti ihmeissään, kun paimenet menevät kritiikittä mukaan kaikkeen uuteen tutkimatta taustoja ja tuovat eräitä vähintäänkin arveluttavia julistajia tänne puhumaan.

Ihmettelet ehkä, miksi näen niin paljon vaivaa tästä kaikesta kertomiseen. Itselleni nämä asiat avautuivat vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen olin naureskellut niille henkilöille – ja jopa loukkaantunut heihin –, jotka varoittivat karismaattisuuden uudesta aallosta. Olinhan itsekin ollut mukana sellaisessa. Sitten silmäni avattiin näkemään jotain; huomasin, että uuskarismaattisuuden takana vaikuttaa sellainen henkivalta, joka todella eksyttää uskovia. Koen, että minun tehtäväni on varoittaa näistä ilmiöistä, koska moni luulee niitä Pyhän Hengen työksi. ”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi” (2. Kor. 11:14). Jumala toimii tänäkin päivänä myös armolahjojen kautta, mutta nyt eletään aikaa, jossa on aivan välttämätöntä koetella henget, kuten Raamattu kehottaa: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1). Mitä henkien koetteleminen oikein on? Se selviää, kun jatkamme seuraaviin jakeisiin: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa” (1. Joh. 4:2, 3).

Henkien koetteleminen on sitä, että missä tahansa tilanteessa voimme hiljaa kysyä siinä hetkessä vaikuttavalta hengeltä: ”Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?” Pyhä Henki ei siitä pahastu – pikemminkin ilahtuu, kun Jeesusta korotetaan –, mutta saatana pelkää ja vapisee, kun on puhe Jeesuksesta, syntiemme sovittajasta. Henget kannattaa koetella aina. Tiedän tapauksen, jossa kokenut uskova henkilö oli tilaisuudessa, jossa opetuksessa ei ollut mitään väärää. Silti hän koki erittäin voimakkaasti hengessään, että tilanteessa ei vaikuttanut Pyhä Henki. En voi kertoa yksityiskohtia tarkemmin, mutta tiedän hänen kokemuksensa olleen oikean. Saatana voi todella tekeytyä valkeuden enkeliksi; se voi aluksi herättää luottamuksemme jopa oikealla opetuksella, mutta alkaa pikkuhiljaa syöttää mukaan myrkkyä. Siksi on tärkeää, että koettelemme henget, kuten Raamattu kehottaa. Joku voi ajatella, että tällainen vain kylvää epäluulon siemeniä ja hajottaa uskovien yhteyden. Päinvastoin! Henkien koettelemisen pitäisi olla oleellinen osa raamatullisen seurakunnan elämää. Se pitää kristuksen ruumiin toimintakunnossa, eikä päästä saatanaa sitä hajottamaan. Lue perusteellisempi kirjoitus, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

Joskus toiminnassa voi olla kyse ihmisen sielullisuudesta, mutta on huolestuttavan paljon sellaista touhua kristillisen nimikkeen alla, jossa vaikuttaa itse saatana. Pahimmillaan kyse on samoista ilmiöistä, joita esiintyy okkultismissa, new agessa ja joogassa. Monet saattavat pitää aivan normaaleina ja raamatullisina sellaisia ilmiöitä seurakunnan kokouksissa kuin hillitön vapina, kehon voimakas ravistelu, pakkoliikkeet, eläinäänet, sähkövirran kaltaiset tuntemukset, raajoja ei pysty liikuttamaan vaikka haluaisi, juopumistilat, taivaskokemukset, enkelivierailut, suora ilmoitus taivaasta ohi Raamatun kirjoitusten jne. Harva tietää, että täsmälleen samanlaisia ilmiöitä esiintyy tietyntyyppisissä joogaharjoituksissa, kun kundaliini herää. Kundaliini on käärmevoima, jonka sanotaan olevan selkärangan ympärille kiertyneenä. Lue seuraava dokumentti, jossa kuvataan Herätetyn Kundaliinin tuntomerkkejä. Toki moni on kohdannut Jumalan lähettämiä enkeleitä, samoin voi olla ihan oikeita taivasvierailujakin, mutta olen lukenut monia kuvauksia sellaisista vastaavista kokemuksista, jotka eivät voi olla peräisin Jumalasta. Ja mikä pahinta, näiden kuvausten kertojia pidetään hengellisinä julistajina!

Katso seuraavat videot ja mieti, voivatko näkemäsi ilmiöt olla Pyhästä Hengestä:

• Toronton ”siunaus”
• Kaaos kirkossa
• ”Hengestä” juopuneita Lakelandin ”herätyksessä”

Edellä kuvatuista asioista voit lukea tarkemmin tämän blogin artikkelista Toronton siunaus, Todd Bentley ja Lakelandin parantumisherätys.

Järkyttävää on, että tätä tulta, voitelua, jaetaan Jeesuksen nimessä. Tämä voitelu siirtyy ihmiseltä toiselle käsien kosketuksen kautta. Eivät kaikki tilanteet tietenkään automaattisesti ole vääriä, joissa Jeesuksen nimessä laitetaan kädet toisen henkilön päälle; nyt vain meiltä uskovilta vaaditaan herkkyyttä hengessä erottaa oikea ja väärä.

Jotkut jopa sanovat: ”Pyhän Hengen työtä ei saa vastustaa”, eikä kritiikkiä sallita. Raamattu kehottaa kuitenkin koettelemaan henget, kuten aiemmin jo todettiin. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että joku sanoo aivan selkeästi vääristä hengistä lähtöisin olevasta toiminnasta näin: ”Olen tutkinut asiaa henkien erottamisen armolahjallani – tämä on Pyhästä Hengestä.” Meillä voi olla armolahjoja, mutta jos emme ole hengellisesti raittiita, sielunvihollinen pääsee sotkemaan lahjojemme käyttöä!

Lue myös Tapani Suonnon hyvä kirjoitus Karismaattisuuden harharetket. Suonto on Raamatun sanaan pitäytyvä raitishenkinen julistaja. Kirjoituksessaan hän ottaa hyvin kantaa muun muassa siihen, miten nykyajassa kokemukset ovat niin tärkeitä. Hän kirjoittaa: ”Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa.” Samoin hän kritisoi tapaa, jossa Raamatusta otetaan yksittäisiä jakeita oman näkemyksen tueksi unohtaen kokonaisuus. Suonto varoittaa myös profeettoihin takertumisesta; ihmiset ovat riippuvaisempia julistajista ja profeetoista kuin Jumalan sanasta. Profetoimista älkäämme halveksuko, mutta jos elämämme perustuu profetioille, olemme helposti harhapoluilla. Yksi harhapoluista on Suonnon mukaan myös vääränlainen sota henkivaltoja vastaan. Suonto kirjoittaa:

Perkele on kyllä olemassa. Sitä tulee myös vastustaa, mutta olennaista on, miten se tapahtuu. Jeesus ei sanonut, että menkää kaikkeen maailmaan ja sitokaa kaikki henkivallat. Hän sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Perkele on jo voitettu Golgatalla. Sen pää on murskattu. Kun me korotamme Kristuksen voittoa ja ylistämme Jeesusta, perkele pakenee. Raitista sodankäyntiä on julistaa Kristuksen voittoa ja ylistää Jumalaa.

Voiko tuon enää selkeämmin sanoa? Voittomme saatanasta on siinä, kun korotamme Jeesusta!

Lue lisäksi David Wilkersonin vuonna 1999 pitämästä puheesta tehty kirjoitus Seurakuntakokouksen häpäisy. Siinä Wilkerson suorin sanoin tuomitsee aiemmin kuvatut ilmiöt. Hän sanoo, että jos et huomaa näitä vääriä profeettoja, olet sokea. ”Olet hengellisesti sokea. Sinulla on kova sydän. Tiedätkö mitä ’kova sydän’ on hepreaksi? Se tarkoittaa sydäntä, jonka ympärillä on kova kilpi ja näin puhdas evankeliumi ei pääse läpi. Mielet on niin kyllästetty tällä tasapainottomalla evankeliumilla, että et voi saavuttaa monia heistä. Heille ei voi saarnata totuutta, heille ei voi näyttää Sanasta muuta koska heidän sydämensä on kilven ympäröimä – kovasydämiset!” Wilkerson jatkaa: ”Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä.” ”Minun vastuullani on varoittaa ja kertoa, että kaikki tuo on häväistystä ja Raamatun mukaan meidän tulisi surra sitä.”

Edellä olevat lyhyet katkelmat ovat Wilkersonin kommentteja silloin vallinneeseen Toronton nauruherätykseen. Aivan sama henki jatkaa toimintaansa vieläkin eri nimisinä herätyksinä. Yksi niistä oli keväällä 2008 alkanut Lakelandin parantumisherätys. Valitettavasti Suomeenkin kutsutaan jatkuvasti puhujia tämän ”herätyksen” piiristä. Joitakin vääriksi profeetoiksi tunnistettuja henkilöitä löytyy edellisestä linkistä, mutta lista ei todellakaan ole kuin jäävuoren huippu.

Jokaisen kristityn lukemistoon pitäisi kuulua Jouko Niemisen kirja Olin ”voitelussa”. Olen aivan hämmästynyt, miten omat havaintoni uuskarismaattisuudesta pitävät yhtä kirjan kirjoittajan havaintojen ja kokemusten kanssa.

Nieminen kertoo, että hän oli aktiivisesti mukana uuskarismaattisessa liikkeessä. Eräässä kokouksessa hän paransi sairaan – mutta koki tehneensä sen voimalla, jonka lähde ei ollut Jumalassa. Hänen kokemuksensa mukaan raja näihin ”sielun piileviin voimiin” on äärimmäisen ohut ja näkymätön. Sielunvihollisen avulla sen voi ylittää huomaamattaan ja jäädä valheeseen tajuamatta enää totuuden ja valheen välistä rajaa. Lopulta Jumala armossaan pani hänet uudelle valinnan paikalle, joka johti vuosia kestäneeseen kovaan luopumisen kouluun entisestä elämästä.

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ei mistään muusta kuin siitä, että Jumala on luvannut lähettää eksytyksen; Hän haluaa seuloa erilleen ne, jotka uskovat ja luottavat vain ja ainoastaan ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen: ”Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden” (2. Tess. 2:11, 12). Vanha käännös puhuu väkevästä eksytyksestä. Huomaa, että se on Jumalan sallima ja lähettämä – siksi sen vaikutus on niin voimakas.

Nyt on aika herätä, ettei meille käy kuin niille henkilöille, jotka kuvittelivat toimivansa Jeesuksen nimessä:

”Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt.7:22, 23)

Seuraavat artikkelini liittyvät samaan aiheeseen:

• Oikean ja väärän opetuksen tunnistaminen
• Vanhan ajan usko riittää!
• Hengelliset kokemukset

Lisäys 10.11.2012:

Edellä on käsitelty eksytystä uuskarismaattisuuden näkökulmasta. Aivan yhtä suuri eksytys on hiipimässä mystiikan muodossa, joka saa maallistuneessa luterilaisuudessa yhä enemmän suosiota. Lue siihen liittyvät artikkelini:

• Mystiikka – pyrkimistä jumaluuden yhteyteen
• Kristillinen meditaatio
• Kontemplatiivinen rukous
• Lectio Divina – pyhä lukeminen

Read Full Post »