Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kuuliainen’

Living Like the ”Sons of Light”
Posted by MORIELDANNY (D. E. Isom) 31.10.2010

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1. Tess. 5:1-5)

Tämä ei ole retorinen kysymys enkä myöskään ole pilkallinen tai ivallinen, mutta voisiko joku selittää minulle, miksi lopunaikojen ajoitus ja rakenne ei ollut mikään mysteeri alkuseurakunnalle ja silti me pidämme aiheesta loputtomasti konferensseja ja julkaisemme lukemattomia kirjoja ja verkkosivuja? Ehkä minun kohtuuden nimissä täytyy muotoilla kysymys uudelleen. Näyttää itse asiassa että, ongelma ei niinkään paljon koske tiedonjanoa Jumalan suunnitelmien toteutumisesta Herran päivän lähestyessä, vaan sitä, kuinka elää tuon tiedon varjossa. Se voisi olla ikivanha kysymys kärryjen sijoittamisesta hevoseen nähden. Näyttää, että on joitakin, jotka uskovat, että jos he vain voisivat saada kylliksi tietoa, niin se innoittaisi heitä elämään viimeisten päivien varjossa niin kuin pitääkin. Paavali opettaa, että meillä on jo kylliksi tietoa, niin että meidän ei pitäisi tehdä MUUTA, kuin elää, niin kuin viimeisten päivien varjossa pitääkin.

En osaa edes arvioida kuinka monesti minulle on esitetty jonkinlainen kaavio, joka ”selittää” viimeisten päivien aikataulua. Minä kiitän vaivannäöstä, mutta huomaan olevani toivottomasti urautunut käsitykseen, että kuten useimmat asiat uskovan elämässä, se ei ole niinkään paljon tiedon, kuin uskon koe. Paavali antaa ymmärtää, että tämä on niin perustavaa jokaisen uskovan ymmärrykselle, että sitä tuskin edes kannattaa lainkaan mainita! ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte” (1. Tess. 5:1). Näiden asioiden rakenne on yhtä alkeellinen, kuin millä tahansa muulla evankeliumin opilla. Jokainen uskova tietää ilman muuta, kuinka se toimii:

  1. ”…että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1. Tess. 5:2).
  2. ”…silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon” (1. Tess. 5:3).
  3. ”…eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).

Siinä se on. Voit tietää, jos olet raskaana kuudetta viikkoa, että synnytys lopulta tulossa, mutta yhdeksännen kuukauden lopussa, siitä riippumatta kuinka hyvin luulette valmistautuneenne, jokainen on tyrmistynyt ja paniikissa, kun ensimmäiset, suhteellisen harvat, synnytyskivut iskevät – eivätkä koskaan ole täysin valmistautuneita, kun ne nopeasti tihenevät ja voimistuvat huipentuen ”äkilliseen” synnytykseen, jonka jokainen tiesi koko ajan olevan joka tapauksessa tulossa. Mitä jokaisen kristityn tulee tietää lopunajoista? Ne tulevat odottamatta; ne tulevat esiin hyvin nopeasti ja valmistautumattomilla ei ole pakomahdollisuutta.

Anteeksi sanaleikki, mutta on hyvä syy, miksi väännän rautalangasta asiaa, mitä jokaisen kristityn oletetaan tietävän lopunajoista; se johtuu Paavalin sanoman loppuosasta ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5. Hän lähtee olettamuksesta, että koska me jo tiedämme kaiken, niin tarvitsemme tietää, että on olemassa ominaispiirteiden perusyhdistelmä liittyen niihin, jotka elävät Kristuksen paluun varjossa. Ja kuinka meidän sitten pitäisi elää näissä viimeisissä päivissä? Mitä Paavali opettaa, jonka pitäisi olla lopunaikojen uskovien kaiken ylittävä huolenaihe ja toimintatapa?

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia” (1. Tess. 5:4-5).

Valon ja pimeyden vertauskuvat ovat kiehtovaa tutkittavaa läpi koko Raamatun eikä sitä voi täysin eritellä tässä, mutta tässä nimenomaisessa kontekstissa korostus on elämäntavassa. Mitä tulee pimeydessä eläviin, niin Hänen tulemuksensa on oleva äkillinen ja odottamaton. Kuinka sitten tämä vertauskuva konkretisoituu todellisessa elämässä? Mikä on ominaista ihmiselle, joka elää hengellisessä pimeydessä?

”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.” (Ef. 4:17-19)

Se on sellaisen katumatonta elämää, joka elää itselleen ja harjoittaa tuota elämää toimien ”mielensä turhuudessa, pimentyneenä ymmärrykseltään”. Tämä on ”petoksen” raamatullinen määritelmä. Kun joku tavoittelee jatkuvasti väärää asiaa vastustaen kaikkia yrityksiä saavuttamisekseen tai palauttamisekseen, niin Jumala lopulta luovuttaa heidät sille asialle, jota he niin sitkeästi etsivät. Vertaa tätä siihen, mitä Paavali opettaa niistä, jotka tulevat pimeydestä valoon:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” (Ef. 5:8-10)

Ne, jotka ovat pimeydessä, elävät itselleen; ne, jotka ovat valossa, elävät Kristukselle. Itse asiassa tämä juuri on se, mitä Pietari painottaa silmiinpistävänä syynä, miksi meidät on kutsuttu elämään ainoastaan Kristukselle, ettemme enää eläisi, kuten entinen minämme.

”Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;” (1. Piet. 2:9).

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.

Kuinka sitten tämä ”valossa eläminen” tapahtuu? Kuinka sellaiset uskovat tunnistetaan? Kuinka heidät voidaan erottaa niistä, jotka ovat pimeydessä? Toinen on valveilla ja raitis, toinen nukkuu ja on juovuksissa.

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:6-8)

Hengellinen juopuneisuus rinnastetaan Raamatussa hengelliseen petokseen. Se tuottaa saman tilan, kuin mikä tulee kohtuuttomasta alkoholin kuluttamisesta, jossa joku tulee tietämättömäksi ei vain siitä mitä tapahtuu hänen sisällään, vaan kaikesta muustakin ympärillään. He eivät tiedosta maailman läheistä tuhoa, koska eivät osaa tiedostaa henkilökohtaista tuhoa, jota ovat kutsumassa itselleen. Paavali erottelee vielä pitemmälle sanoen, että nämä kaksi ihmislajia erotetaan tekojensa kautta, varsinkin käytöksessään toisia kohtaan ja heidän kohtelussaan.

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.” (Room. 13:12-13)

On merkittävintä, että sellaisina aikoina Paavali puoltaa uskovan tarvetta Jumalan sota-asun antamaan suojaan. Se on laajempi kuva sellaisesta, joka on valmistautunut viimeisiin päiviin, joka pukee yllensä ”uskon ja rakkauden kilven ja kypäräksi pelastuksen toivon”. Usko on sielumme suoja, joka koskee suhdettamme Kristukseen, rakkaus on sydämemme suoja, joka koskee suhdettamme muihin ja toivon kypärä päässämme on suoja mielellemme, jonka tulisi olla siihen, mikä ylhäällä on. (Kol. 3:1-3)

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” (1. Tess. 5:9-11)

Mihin lopulta johtaa eläminen valon asemesta pimeydessä, raittiuden asemesta juovuksissa, valvomisen asemesta nukkuvana? Niille, jotka elävät itselleen (pimeydessä, juovuksissa ja nukkuen), se merkitsee Jumalan vihan kokemista; niille, jotka elävät ainoastaan Kristukselle (valossa, raittiina ja valvovina) se merkitsee, että ”elämme yhdessä Hänen kanssaan”. Pelastus ei ole rajoitettu tiukasti hetkeen, jolloin ratkaisu Kristuksen puolelle tehtiin, vaan muuttunut, eteenpäin menevä elämä todistaa siitä jatkuvasti, mikä panee Hänen Sanansa ja tiensä käytäntöön.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)

He tunsivat Hänen nimensä! He ajoivat ulos riivaajia ja tekivät ihmeitä! Kuitenkaan he eivät eläneet Hänen Sanansa mukaan, vaan olivat ”laittomuuden tekijöitä”.

Ehdottaisin syyksi siihen, että Paavali täydentää tämän sanoilla: ”…sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin”, on, että hän haluaa edistää ympäristöä, joka pitää kallisarvoisena lainkuuliaisuutta (lawfulness) – kuuliaisuutta Jumalan Sanalle – siinä määrin, että näin ei käy viimeisten päivien uskoville. Itse asiassa ottaen huomioon Paavalin opetuksen kontekstin näyttäisi, että on kolme silmiinpistävää asiaa, joita pitäisi käyttää rohkaisemaan ja rakentamaan uskovia viimeisillä hetkillä:

  1. Oppi ylösnousemuksesta, ”että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:10).
  2. Rohkaisu elää raittiina, valveilla ja valon lapsina. Toisin sanoen, asettaen Jumalan Sanan ja tiet käytäntöön elääksemme näkyvästi muuttunutta elämää.
  3. Ottaa käyttöön Jumalan koko sota-asu, joka tässä samaistetaan uskoon, rakkauteen ja toivoon (1. Tess. 5:8), jotka varjelevat sydämemme, sielumme ja mielemme.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.

”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” (1. Tess. 5:12-13)

Meillä on toinen kokonainen saarna siitä tosiasiasta, että raamatulliset johtajat ”tekevät työtä teidän keskuudessanne” – he osallistuvat aktiivisesti palvelutyöhön ja ”neuvovat teitä” so. he opettavat kuinka Jumalan Sana pannaan käytäntöön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paavali huomauttaa väliin, että on tärkeää ”antaa tunnustusta” ja ”pitää erinomaisen rakkaina” hengellisiä johtajiamme. Sillä on todennäköisesti paljonkin tekemistä sen tosiasian kanssa, että raamatullinen johtajuus on olennaisen tärkeä historian kaikkina aikoina, mutta se on erikoisen tärkeä aikoina, jolloin pimeys, juopuneisuus ja nukahtaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Luulen, ettei kehotus ”eläkää rauhassa keskenänne”, tarkoita yksinomaan johtaja-seuraaja-suhdetta, vaan myös lauman jäsenten välisiä suhteita. Johtajan resurssit ovat tehokkaammassa käytössä, kun ne keskitetään palvelutyöhön eikä konfliktien ratkaiseminen häiritse.

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.” (1. Tess. 5:14-15)

Hetkinen! Emmekö ole kirjoittaneet näistä velvollisuuksista paikallisten johtajiemme tehtäväkuvauksissa? Miksi meitä kutsutaan ottamaan nämä velvollisuudet? Raamatullisen johtajuuden malli ei ole diktatuuri; se on kumppanuus. Paavali tuo asiat intiimimmälle tasolle. Se, mitä tässä luetelluilla asioilla on yhteistä, on, että ne kaikki liittyvät henkilösuhteisiin. Seurakunnan kokonaisuutena oletetaan olevan mukana siinä, kuinka annetut neuvot pannaan käytäntöön.

Tunnistetaan kolmenlaisia ihmisiä: ”kurittomia”, ”alakuloisia” ja ”heikkoja”. Ehkä paremmin ymmärtäisimme heidän luonnettaan, jos kääntäisimme: ”undisciplined” (kuriton), ”challenged” (vammainen) ja ”spititually immature” (hengellisesti kypsymätön).

Kurittomat ovat pohjimmiltaan kokemassa kuuliaisuuden kriisiä, haluttomia panemaan Jumalan Sanaa käytäntöön. Siksi heitä täytyy nuhdella, käsitellä vähän suorasukaisemmin ja lujemmin, samalla tavalla kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat omapäistä lasta. He tarvitsevat kuria.

Alakuloiset ovat pohjimmiltaan kokemassa uskon kriisiä uskoaan haastavien olosuhteiden alas painamina. Rohkaisu tuolla hetkellä on mitä arvokkainta. He eivät tarvitse lujaa kättä, vaan lämmintä syleilyä.

Heikot kokevat eri aikoina joko kuuliaisuuden kriisiä, tai uskon kriisiä, tai sitten molempia. Mitä tahansa lähestymistapaa heihin sovelletaankaan, niin se täytyy tapahtua auttamisen hengessä, aivan kuten rakastavat vanhemmat tahtovat auttaa lastaan kasvamaan ja kypsymään ja lopulta oppimaan tekemään oikeita ratkaisuja omin päin.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tess. 5:16-18)

Paavali tuo sen kaiken vieläkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Sanoisin, etteivät ainoastaan nämä kolme iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen ominaispiirrettä ole erityisen tärkeitä, vaan myös niihin liittyvät adverbit, jotka ilmaisevat, että ne ovat jotakin enemmän, kuin vain pintapuolisia velvollisuuksia.

  • Meidän tulee olla aina iloiset”. Tämä kuvaa jatkuvaa tilaa ennemmin kuin tilapäistä tunnetta. Se on tunnuspiirre sellaisessa, joka alinomaa kommunikoi Kristuksen kanssa.
  • Meidän tulee rukoilla lakkaamatta”. Kun sydämemme halajaa, mitä Jumala halajaa, niin me rukoilemme päivät pääksytysten, koska Henki rukoilee meidän puolestamme ja meissä. (Room. 8:26-27)
  • Meidän tulee kiittää joka tilassa”. Tämä on sen jatkuva tunnustaminen, että Jumala valvoo aina, täyttää jokaisen tarpeen ja valmistaa meitä kaikkeen mahdolliseen.

Paavali ei luonnehdi tätä yliolkaisena neuvona, vaan yksiselitteisesti sanoo: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Kuinka monesti olemmekaan sanoneet, että jos tietäisimme Jumalan tahdon, niin tekisimme sen? Usein kyllä esitämme tuon väitteen, kun puhumme elämän ”isoista” asioista, mutta Raamattu opettaa meille, että ”isot” asiat tulevat sen seurauksena, kun kiinnitämme huomiota sellaiseen, jota maailma pitää ”pieninä” asioina. Henkilökohtainen uskollisuus suuremmissa asioissa tulee johdonmukaisesta jokapäiväisestä uskollisuudesta yksityiskohdissa.

”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:19-22).

Siispä kun meitä on varoitettu elämään valossa, olemaan raittiita ja valvomaan, ei tavoittelemaan ainoastaan omaa uskollisuutta, vaan kehottamaan siihen toisia, tavoittelemaan raamatullisia suhteita kaikkiin ja vahvistamaan Jumalan tahto omalla iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen asenteellamme, niin mitä seuraavaksi? Harjoittamaan erottamista: ”koetelkaa kaikki (NASB: examine everything carefully, tutkikaa kaikki tarkoin).”

(Haluan vain huomauttaa välissä, että kuten Jacob Prasch on usein sanonut, että ennen kuin voit harjoittaa fysiikkaa, sinun on opittava trigonometriaa; ennen kuin voit harjoittaa trigonometriaa, sinun on opittava geometriaa ja algebraa; ennen kuin edes aloitat algebran, sinun on opittava laskentoa. Erottaminen tulee vasta, kun uskova saavuttaa kaikki perusedellytykset, eikä sekuntiakaan ennen. Missä ei ole hengellistä kypsyyttä, siellä ei ole erottamista.)

Kuinka tutkimme ja erotamme oikean ”profetoimisen” väärästä? Jumalan Sanalla. Kuinka tiedämme, miten pitää se, mikä hyvää on ja miten karttaa kaikenkaltaista pahaa? Jumalan Sanasta.

Emme tarvitse erikoista erottamisen lahjaa, mutta jokainen uskova on varustettu tietämään, mikä tulee Jumalasta, mikä tulee Saatanasta ja mikä tulee lihasta, koska Raamattu on malli.

Mitä tapahtuu, kun joku ei harjoita raamatullista erottamista jollakin näistä alueista? Se saa aikaan Hengen sammuttamisen, koska kummassakin tapauksessa se on Jumalan Sanan väärin käsittelemistä. Aivan kuten ”profetoimiset” tulee vahvistaa/paljastaa Raamatun perusteella, niin myös ero ”hyvän” ja ”pahan” välillä johdetaan samalla tavalla. Hengellä täytetty ympäristö on sellainen, joka on täysin kuuliainen Jumalan Sanalle kaikilla tasoilla ja nopein tapa sammuttaa Pyhän Hengen liekki on poiketa Jumalan Sanan mallista.

”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23-24)

Nykyajan saarnoissa me haluamme antaa muodollisen johdannon ja sitten edetä kohta kohdalta todistamaan koko opetuksen ja sitomaan yhteen koko asian nätiksi tiivistelmäksi. Uudessa Testamentissa ei ole epätavallista kirjoittajalle pysyä aiheen ytimessä aivan loppuun saakka. Mistä Paavali todellisuudessa on puhunut koko ajan? Pyhityksestä. Tiedäthän – prosessista, jonka kautta meitä erotetaan yksinomaan Kristukselle tulemaan enemmän ja enemmän Hänen kaltaisekseen ja vähemmän ja vähemmän sen elämän kaltaiseksi, jonka jätimme ristille naulituksi.

”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama.

Pysähtykäämme tässä. Kootkaamme yhteen kaikki Paavalin opetukset yhteen paikkaan nähdäksemme, miten uskovan oletetaan elävän viimeisten päivien varjossa.

  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama

Mitä näillä kaikilla asioilla on yhteistä? Ne ovat täsmälleen samoja asioita, joita jokaisen uskovan seurakunnan kaikkina aikoina on oletettu tekevän. Miksi apostoli Paavali ei anna mitään ”erikoisia” tai ”ylimääräisiä” ohjeita, kun on kysymys siitä, kuinka ”viimeisten päivien kristityn” pitäisi elää? Miksi hän näyttää vaativan pelkästään samaa kristillisen elämän mallia niiltä, jotka elävät viimeisissä päivissä, kuin niiltä, jotka ovat elossa missä tahansa seurakunnan aikakaudessa?

Jacob Prasch opettaa selitysmenetelmää, joka on johdettu juutalaisen Midrash’in hermeneutiikasta, jota kutsutaan nimellä kal v’homer, jonka hän selittää merkitsevän ”kevyt raskaaseen”. Se tarkoittaa, että jokin, joka pätee yleiseen tilanteeseen, on erikoisen tärkeää erikoisessa tilanteessa, tai että jokin, joka on totta helpossa tilanteessa, on korostetun tärkeää vaikeassa tilanteessa.

En ole tällä osoittamassa, että tämä olisi ainoa esimerkki, jossa Paavali käyttää midrash’in periaatetta ”kevyt raskaaseen”, mutta luulen, että käsite selittää, miksi Paavali halusi neuvoa ”viimeisten päivien kristittyjä” tekemään täsmälleen samoja asioita, joita ”kaikkien aikojen” kristittyjen on edellytetty tekevän alusta saakka. Se, mikä on ollut totta jokaisessa aikaisemmassa seurakunnan aikakaudessa, on erikoisesti totta viimeisessä aikakaudessa; se, mikä koski kristittyjä aikaisemmissa sukupolvissa, on korostetun tärkeää viimeiselle sukupolvelle: pyhityksen jatkuva työ, olla erotettu yksin Kristukselle.

Hänen paluuseensa johtavina viimeisinä hetkinä on erikoisen tärkeää, että kristityt elävät valossa omakohtaisesti uskollisina kaikissa suhteissaan mitaten kaikkia asioita Jumalan Sanalla ja ollen Hänen rakkautensa ja armonsa näkyviä esimerkkejä. Se on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on vieläkin tärkeämpää!

Osoitus jonkun raamatullisesta vakaumuksesta, että nyt eletään viimeisiä päiviä, on elämä, joka on sitoutunut enemmän kuin koskaan uskollisen kristityn perusominaisuuksiin. Tämä on erikoisen tärkeää nyt enemmän kuin koskaan. Muista, mitä on puhuttu profeetta Danielin kautta, että viimeisinä päivinä ei vain tieto vahvistu, vaan myös vanhurskaus – Paavalin meille Tessalonikalaiskirjeessään esittämien päämäärien yhdistetty seuraus

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti” (Dan. 12:3).

Näyttää, että meille ei ainoastaan ole annettu kaikkea tarvitsemaamme tietääksemme tulevan Herran päivän perusrakenteesta, vaan meille on jo annettu täsmälleen se, mitä meidän oletetaan tekevän sen suhteen.

Hänen rakkaudessaan,
Servant@WalkWithTheWord.org
D. E. Isom

Read Full Post »

Tiedämme sen, että Jeesus on ollut tosi ihminen, mutta on myös tosi Jumala. Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea tämä mahtaakaan tarkoittaa?

Tämän artikkelin raamatunpaikat ovat Raamattu Kansalle -käännöksestä, ellei erikseen muuta mainita. Lisäksi lähdeteoksena on Iso Raamatun Tietosanakirja.

Tosi ihminen, tosi Jumala

Raamatun ulkopuolinenkin todistusaineisto tukee sitä, että on elänyt ihminen nimeltä Jeesus Nasaretilainen, jonka toiminnan seurauksena muun muassa kristillinen seurakunta on syntynyt. Samalla tavalla voimme Raamatusta nähdä selvästi, että Jeesus on myös Jumalan Poika, ja näin ollen myös todellinen Jumala, sillä ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:30).

Todistus siitä, että Jeesus on Jumalan Poika, löytyy kiteytetysti Johanneksen evankeliumista:

  1. Isä todistaa Hänestä, 5:37, 8:18
  2. Poika todistaa itsestään, 8:13,14,18
  3. Pyhä Henki todistaa Hänestä, 15:26
  4. Kirjoitukset todistavat Hänestä, 5:39
  5. Jeesuksen teot todistavat Hänestä, 5:36, 10:25
  6. Johannes Kastaja todistaa Jeesuksesta, 1:7, 3:26, 5:33,36
  7. Opetuslapset todistavat Hänestä, 19:35, vrt. 15:27

Jeesuksen teot todistivat kansanjoukoille Hänen jumaluudestaan, mutta jopa Hänen vainoojansakin taipuivat todistamaan, että Jeesus on Jumalan Poika. Matteus kuvaus ristiinnaulitsemisen tapahtumia: ”Mutta kun sadanpäällikkö ja ne, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunnattomasti ja sanoivat: ’Tämä oli todellakin Jumalan Poika!'” (Matt. 27:54)

Lukuisat Vanhan testamentin Messias-ennustusten yksityiskohdat toteutuivat Jeesuksessa sellaisella tarkkuudella, että mikään inhimillinen olento ei olisi pystynyt niitä toteuttamaan, vaikka olisi sellaista tieten tahtoen yrittänytkin. Todennäköisyys, että edes murto-osa näistä ennustuksista toteutuisi jonkin henkilön kohdalla, on niin pieni, että professori Peter W. Stone toteaa: ”Henkilö, joka ei hyväksy Jeesusta Kristusta Jumalan Poikana, hylkää faktan, joka on todistettu ehkä absoluuttisemmin kuin mikään muu fakta maailmassa.” Lue Miksiuskon.net-sivustolta todennäköisyyslaskelmia joidenkin ennustusten sattumanvaraiselle toteutumiselle. Todettakoon lyhyesti, että Raamatussa on kaiken kaikkiaan noin 2500 profetiaa, joista 2000 on jo toteutunut. Todennäköisyys sille, että kaikki nämä olisivat totetutuneet sattumalta, on yksi 102000:sta (eli yksi luvusta, jossa on ykkösen jälkeen 2000 nollaa)!

Seuraavissa kohdissa käymme läpi joitakin Jeesuksen elämän vaiheita, jotka toivottavasti auttavat näkemään tarkemmin niin Jeesuksen ihmisyyden kuin Hänen jumaluutensa.

Jeesuksen syntymä ja lapsuus

Jo Jeesuksen syntymä oli ihme. Enkeli ilmestyi Maria-nimiselle neitsyelle ilmoittaen tälle seuraavaa: ”Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus.  Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Hän hallitsee kuninkaana Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua.” (Luuk. 1:31-33). Kun Maria ihmetteli, että miten tämä on mahdollista, kun hän ei miehestä mitään tiedä, niin enkeli vastasi hänelle: ”Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luuk. 1:35)

Huomaa, että Jeesuksesta ei tullut Jumalan Poika sillä hetkellä kun Hän syntyi tähän maailmaan, sillä Hän on ollut Jumalan Poika jo ikuisuudesta. ”Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana” (Miika 5:2), tiesi profeetta kertoa jo satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Jeesus on yksi kolmesta iankaikkisesta persoonasta, joita ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Maria oli kihloissa Joosefin kanssa, ja ennen heidän liittonsa vahvistamista kävi ilmi, että Maria oli raskaana Pyhästä Hengestä (Matt. 1:18). Raskaus ennen avioliittoa oli siihen aikaan ehdottomasti kiellettyä, ja niinpä Joosef oli aikeissa hylätä Marian, jotta ei saattaisi tätä häpeään. ”Mutta kun Joosef tätä ajatteli, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ’Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.’ Tämä kaikki on tapahtunut, jotta kävisi toteen sana, jonka Herra on puhunut profeetan kautta: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel’ – se merkitsee: Jumala meidän kanssamme.” (Matt. 1:20-23). Neitseestä syntymisestä ei Joosefille kertonut Maria, vaan Herra itse; Jumala itse ilmoitti tästä heille molemmille.

Matteus kertoo, että ”Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan yhtynyt vaimoonsa, ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimeksi Jeesus.” (Matt. 1:24,25). Kun Joosef otti Marian vaimokseen, Jeesuksesta tuli Joosefin laillinen poika, eikä Jeesus näin ollen ollut avioton lapsi. Jeesus kuuluu kasvatti-isänsä Joosefin kautta Daavidin sukupuuhun, kuten profeetat ovat edeltäkäsin ennustaneet.

Enkeli ilmoitti sekä Marialle että Joosefille sen, mitä Jumala oli ilmoittanut Jesajan (Jes. 7:14) ja muiden profeettojen suulla jo satoja vuosia aikaisemmin. Itse asiassa ennustus Jeesuksen neitseestä syntymisestä löytyy jo Raamatun alkulehdiltä. 1. Moos. 3. luku kertoo syntiinlankeemuksen tapahtumista. Jakeessa 15 Jumala sanoo käärmeelle: Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän. Kun normaalisti Raamatun sukuluetteloissa luetellaan miespuoliset jäsenet, tässä puhutaan poikkeuksellisesti vaimon siemenestä.

Jeesuksen neitseestä syntymistä on pidetty kautta koko kristillisen seurakunnan historian ajan hyvin tärkeänä. Siksi se mainitaan kaikissa uskontunnustuksissa. Jos kerran voimme uskoa sen, että Jumalan Poika tuli lihaksi – eli syntyi tähän maailmaan – niin miksi emme voi uskoa sitäkin, että Hän syntyi neitseellisesti? Jos se ei olisi totta, Jeesus olisi vain tavallinen ihminen.

Siitä hetkestä kuusi kuukautta aikaisemmin, kun enkeli ilmestyi Marialle, hänen sukulaisensa Elisabet oli aivan yhtä ihmeellisesti alkanut vanhoilla päivillään odottaa lasta, Johannesta. Enkeli kertoi tästä Marialle, ja niinpä hän lähti kiiruusti Elisabetin luo.

Kun Maria saapui Elisabetin luo ja tervehti tätä, hypähti lapsi Elisabetin kohdussa, ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä. ”Hän huudahti kovalla äänellä ja sanoi: ’Siunattu olet sinä naisten joukossa, ja siunattu on sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minulle tapahtuu tällaista, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi ääni tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas se, joka uskoi, sillä se, mitä Herra on hänelle puhunut, on käyvä toteen!'” (Luuk. 1:42-45)

Pyhä Henki todisti tuossa tilanteessa Elisabetin suulla, että Marialle syntyvä lapsi on Israelin ja koko maailman tuleva Lunastaja. Jumala avasi Elisabetin silmät näkemään, että Pyhien Kirjoitusten profetiat Messiaasta ovat toteutumassa.

Jeesuksen syntymään liittyvät tapahtumat ovat ihmeellisiä nekin, mutta ei niistä enempää tässä yhteydessä. Sen sijaan mainittakoon kaksi tapahtumaa, kun Jeesus vietiin temppeliin jonkin aikaa hänen syntymänsä jälkeen.

Temppeliin tuli Hengen vaikutuksesta samaan aikaan vanha ja hurskas mies Simeon. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, että hän ei näkisi kuolemaa ennen kuin olisi nähnyt Herran Voidellun. Kun Simeon näki Jeesus-lapsen, otti hän lapsen syliinsä ja ylisti Jumalaa sanoen: ”Herra, nyt sinä päästät palvelijasi rauhassa menemään, sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet valmistanut kaikkien kansojen nähtäväksi, valoksi, joka ilmestyy pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Luuk. 2:29-32).

Temppelissä oli myös vanha naisprofeetta Hanna, joka oli siellä yötä päivää palvellen ja rukoillen Jumalaa. ”Juuri sillä hetkellä hän astui esiin, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta” (Luuk. 2:38).

Nämä tapahtumat kertovat siitä, miten Jumala Pyhän Henkensä kautta ilmoitti temppelissä oleville, että tässä on teidän kauan odottamanne Messias; ”Tähti kohoaa Jaakobista, ja valtikka nousee Israelista” (4. Moos. 24:17). Ennustukset ovat alkaneet käydä toteen!

Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole kerrottu paljon Raamatussa. Hänestä sanotaan, että ”Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen yllään” (Luuk. 2:40). Luukas kertoo lyhyesti, miten Jeesus oli 12-vuotiaana vanhempiensa mukana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla. Tuolla matkallahan kävi niin, että vanhemmat olivat lähteneet jo kotimatkalle, kunnes huomasivat Jeesuksen puuttuvan seurueesta. Vasta kolmen päivän kuluttua he löysivät Jeesuksen temppelistä, ”jossa hän istui opettajien keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Kaikki, jotka kuuntelivat häntä, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja vastauksiaan.” (Luuk. 2:46,47). Kun hänen vanhempansa kysyivät häneltä, että miksi hän tällaisen episodin heille järjesti, ”Jeesus vastasi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla Isäni huoneessa?'” (Luuk. 2:49)

Erityinen suhde Isään

Jeesus oli todellinen ihminen, mutta siunaus oli hänen mukanaan jo kohdusta saakka. Jesajahan ennusti: ”Mutta Iisain kannosta nousee verso, ja vesa puhkeaa sen juurista. Hänen päällään lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.” (Jes. 11:1,2). Silti herää kysymys, missä vaiheessa Jeesus tiesi sen, että Jumala on Hänen isänsä ja Hän on yhtä Jumalan kanssa?

Tuo edellinen välähdys pääsiäisjuhlilta kertoo sen, että Jeesus ymmärsi erityislaatuisen suhteensa Jumalaan; Hän tiesi jo 12-vuotiaana Jumalan olevan Hänen todellinen Isänsä. Ja vähän ennen vangitsemistaan Jeesus rukoili: ”Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä” (Joh. 17:5). Jeesus tiesi täydellisesti, että Hän on ollut Isän luona jo ennen aikojen alkua. Maan päällä Hänen jumalallinen kirkkautensa oli kätkettynä, ja Hän saisi sen takaisin suoritettuaan sovitustyönsä.

Jeesus tiesi olevansa lähtöisin Jumalasta. Tämän Hän sanoo selvästi puhuessaan fariseuksille: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, te rakastaisitte minua, sillä Jumalasta minä olen lähtenyt ja tänne tullut. En minä ole tullut omasta aloitteestani, vaan hän on minut lähettänyt.” (Joh. 8:42). Tässä yhteydessä mainittakoon, että samalla tavalla mekin olemme syntyneet Jumalasta: ”Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta” (1. Joh. 5:1). Olemme siis Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalan lapsia.

Evankeliumeista käy selvästi ilmi, että Jeesus tunsi hyvin Kirjoitukset, sen ajan Vanhan testamentin. Kun Jeesus alkoi varsinaisen toimintansa noin 30 vuoden iässä, Hän viittasi usein Kirjoituksiin. Hän viittasi jatkuvasti siihen, mitä niissä kerrotaan ja ennustetaan Hänestä.

Jeesuksen puhe oli toisenlaista kuin sen ajan kirjanoppineiden. Kansa oli hämmästyksissään Hänen opetuksestaan, ”sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa” (Matt. 7:29). Valta tarkoittaa tässä Jumalan antamaa täysivaltaisuutta ja toimintavapautta suhteessa luomakuntaan ja persoonallisiin olentoihin niin ihmisten keskuudessa kuin henkimaailmassakin.

Jeesus osasi opettaa sanaa ihan erityisellä tavalla, olihan Hän Sana itse. Kuten tiedämme, niin Raamatun sana on Jumalan puhetta ihmisille, Pyhän Hengen inspiroimaa. Jeesus on ollut itse sitä antamassa Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

Jeesus kastetaan

Juuri ennen toimintansa alkamista Jeesus meni Johannes Kastajan kasteelle. Kyseessä oli parannuksen kaste, joka edellytti syntien tunnustamista. Mutta miten on mahdollista, että Jeesus meni tällaiselle kasteelle, sillä Hänhän oli synnitön? Sillä Jeesus ”ei ollut tehnyt vääryyttä eikä hänen suussaan ollut petosta” (Jes. 53:9). Pietari ilmaisee tuon Jesajan kohdan sanoin ”joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta havaittu” (1. Piet. 2:22).

Jeesus oli synnitön eikä niin ollen tarvinnut kastetta ja anteeksiantoa, mutta näin Hän täydellisesti samastui muihin ihmisiin – meihin syntisiin. Kasteessa Jeesus otti vastattavakseen ihmisten synneistä; se oli vihkimys Hänen elämäntehtäväänsä ihmiskunnan syntien sovittajana. ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan hänen päälleen kuin kyyhkynen. Ja taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.'” (Matt. 3:16,17)

Jeesuksen elämä ja toiminta

Jeesusta kutsuttiin nasaretilaiseksi. Se oli siihen aikaan haukkumasana. Yleistä suhtautumista kuvaa hyvin tämä lause: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää” (Joh. 1:46)? Se, että Messias olisi maan päällä ollessaan monin tavoin halveksittu, käy ilmi jo monissa Häntä koskevissa profeettojen ennustuksissa, jotka sitten toteutuivatkin Jeesuksen elämässä.

Hän ei tullut tänne maailmaan itsevaltiaana tai ylevänä kuninkaana, kuten maalliset hallitsijat usein ovat. Sen sijaan Hän tuli palvelijan ja orjan muodossa, alennettuna tavallisen ihmisen tasalle. ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8). Jotta Jumala voisi Hänet myöhemmin korottaa, Hänen oli oltava ensin alhainen. Ja se korottaminen tapahtui Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Koska Jeesus on ollut todellinen ihminen, on Hän joutunut kohtaamaan elämän vaikeudet kuten mekin. Hän tuntee meidän sairautemme, kipumme, kärsimyksemme ja kiusauksemme: ”Sen vuoksi hänen piti tulla kaikessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylipappi tehtävissään Jumalan edessä ja hän voisi sovittaa kansan synnit. Koska hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, hän kykenee kiusattuja auttamaan.” (Hepr. 2:17,18)

Hän saapui keskuuteemme kertomaan, että vain Hänessä on tie Jumalan yhteyteen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6). Se tosin edellyttää parannuksentekoa, eli katumusta entisestä elämästä, kääntymistä pois synnistä: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 3:2).

Jeesus teki aikalaistensa parissa paljon ihmeitä, mutta ne eivät olleet Hänen toimintansa itsetarkoitus ja keskipiste. Ihmeteot todistivat siitä, että Hän oli Jumalan Poika: ”Minulla on todistus, joka on painavampi kuin se, jonka Johannes antoi: teot, jotka Isä on uskonut minun täytettävikseni. Ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.” (Joh. 5:36). Ihmetekojen tarkoitus oli osoittaa Jumalan suuruutta ja läsnäoloa Pojassaan Jeesuksessa; monenlaiset tunnusteot todistivat Jeesuksen olevan Messiaan (Apt. 2:22). Raamatunselitysteos sanoo lisäksi: ”Kristuksen teot kuvastavat Hänen olemustaan; ne ilmaisevat Hänen syvän rakkautensa ja säälinsä kärsiviä kohtaan. Hänen ihmeittensä päämääränä ei ollut huomion herättäminen, vaan avun ja pelastuksen tuominen. Hän ei etsinyt ihmeitä tekevällä voimallaan omaansa, vaan toisten parasta.”

Jeesus herätti kuolleitakin, ja tällä tavoin Hän todisti, että ylösnousemus on mahdollista – myös Hänen oma ylösnousemuksensa. Siihen aikaanhan saddukeukset (uskonnollisia johtajia) eivät uskoneet kuolleiden ylösnousemuksen olevan mahdollista.

Apostolien kirjoittamissa kirjeissä ihmeistä kerrotaan yllättävän vähän, vaikka silloin tapahtui paljon erilaisia tunnustekoja. Ihmeille ei haluttu antaa keskeistä sijaa julistuksessa ja seurakunnan toiminnassa. Kaikista suurin ihme ja merkki Jumalan voimasta onkin risti – sitä apostolit julistivat. Omaan ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa Jeesuskin viittasi sanoessaan fariseuksille ja kirjanoppineille: ”’Tämä paha ja avion rikkova sukupolvi vaatii merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonan merkki.’  Ja hän jätti heidät ja lähti pois.” (Matt. 16:4).


Lue myös Osa 2: Miksi Jeesuksen täytyi kuolla ristillä?

Read Full Post »