Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘lähetyskäsky’

Kukaan ihminen ei pääse Jumalan luo omilla teoillaan, vaan se on kokonaan Jumalan työtä. Hän on valmistanut meille pelastuksen Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä, ja vain siihen turvautuminen on ainoa toivomme.

Jeesus sanoo: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä (Joh. 6:44). Luther selittää tämä asian näin: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Eli siis kun ihminen kuulee Jumalan sanaa, evankeliumia, siinä vaikuttaa Pyhä Henki, joka vetää ihmistä turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön. Mutta miten uskosta osaton kuulee evankeliumia, jos hän ei käy kirkossa tai raamattupiirissä eikä lue Raamattua? Ne ainoat kerrat hän on kosketuksissa seurakuntaan, kun hän osallistuu kastetilaisuuteen, konfirmaatioon, hautajaisiin tai sattuu tulemaan joululaulutilaisuuteen. Onneksi on vielä pappeja, jotka pitävät evankeliumia esillä noissakin tilaisuuksissa, jotta Pyhä Henki voi ihmisiä puhutella. Mutta kun yhä harvempi joutuu millään tavalla uskon asioiden kanssa tekemisiin, niin miten näitä ihmisiä sitten kohdataan?

Mitä Jeesus sanoi? Sanoiko Hän, että ”tulkaa kaikki seurakuntaan kuulemaan evankeliumia”? Ei, vaan Hän sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19-20). Meidät on käsketty menemään muiden pariin viemään evankeliumia! Pitää muistaa, ettei yksikään uskova elä itseään varten vaan toisia varten. Kun Hyvä Paimen on saanut meidät laumaansa, niin emmekö mekin lähtisi myös Paimenen asialle?

Tässä tullaan nyt herkälle alueelle, joka on monelle ihmiselle erittäin kipeä kohta, ja tästä aiheesta käytiinkin keskustelua viime marraskuussa Uusi Tie -lehdessä. Kaikille evankeliointi kun ei ole ollenkaan luontaista, eikä osata luontevasti kertoa muille Jeesuksesta.

Toimittaja Matti Korhonen kirjoitti näin: ”Herätyskristillisissä piireissä korostetaan jokaisen kristityn todistajan tehtävää. Meidän tulee kertoa uskostamme niille, jotka eivät vielä usko. Toiset kuitenkin kokevat tällaisen velvollisuuden painostavana. Olenko huono kristitty, jos en kulje kaduilla kertomassa Jeesuksesta tai ole aina avaamassa keskustelunaiheita uskosta ei-uskovien kanssa? On totta, että ne kirkot kasvavat, joiden jäsenet kertovat Jeesuksesta myös ei-uskoville. Samalla on hyvä muistaa, että Jumala on varustanut meidät kristityt erilaisilla lahjoilla. Toisille on annettu evankelistan lahja, mutta toisella on toisenlaiset lahjat. Kaikkien kutsumuksena ei ole aktiivisesti evankelioida, mutta kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään. Pietari antaa myös käskyn, joka koskee kaikkia kristittyjä: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”

Kun siis joku kysyy vaikkapa näin, että ”oletkos sinä uskovainen?”, niin siihen on hyvä tarttua; siinä yhteydessä voi sanoa, että ”kyllä olen”. Itse olen huono todistaja, mutta useammankin kerran minulta on tultu kysymään, että ”taidat olla uskovainen?” Kuten Matti Korhonen sanoi, että ”kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään” – se on ehkä sitä parasta todistamista. Ei voi jäädä uskomattomilta ihmisiltä huomaamatta, kun uskova työtoveri tai ystävä ei kiroile, ryyppää, puhu rivoja, on empaattinen ja kantaa huolta toisten taakoista ja niin edelleen. On parempi kuunnella ja auttaa toista ja olla myötäeläjänä ja tukena hänen vaikeuksissaan, kuin luetella raamatunlauseita siinä tilanteessa. Tästä puhuu Jaakobin kirje, jonka perusviesti on: ”Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.” Teoillamme emme pelastu, mutta joku saattaa jäädä pelastuksesta osattomaksi meidän tekemättä jättämisiemme tai tekojemme takia. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että jotkut vasta pelastuneet ovat huomanneet, miten raadollista uskovien keskinäinen elämä on. Joku on jopa palannut takaisin maailmaan, koska seurakunnassa oli niin paljon keskinäistä syyttelyä, vihanpitoa ja rakkaudettomuutta.

Kaikki meistä eivät ole evankelistoja. Meillä on erilaisia muitakin lahjoja, jotka palvelevat tätä tehtävää. Yksi osaa tehdä esitteitä, toinen jakaa niitä. Jonkun tehtävänä on palvella kahvituksessa, toisen musiikissa. Joku on saanut kutsun auttaa toisia vaikkapa käymällä heitä katsomassa, olemalla ystävänä tai tukihenkilönä.

Ja lopuksi tärkein lahja: rukous. Paraskaan evankeliointi ei ole mitään, jos siihen ei liity rukousta. Se on kaiken perusta. On niin lukuisia esimerkkejä rukouksen voimasta, että niistä voitaisiin kertoa kokonaisen kirjan verran, mutta rakas ystävä: jos kannat taakkaa siitä, että olet huono todistaja, niin rukoile toisten puolesta. Ihan vaan hiljaa mielessäsi vaikkapa heitä kohdatessasi tai hartaushetkissäsi. Se on parasta, mitä voit tehdä!

Read Full Post »

Elation and Empathy as the Rapture Nears
By Ronda Lane 8.11.2017, suom.SK

Tämä artikkeli tarkastelee ristiriitaa, kun vertaa tempauksen riemua myötätuntoon niitä kohtaan, jotka eivät vielä ole vastaanottaneet Kristusta ja kun tietää, että he joutuvat pian hirvittävimpään aikaan ihmiskunnan historiassa.

Uskovina olemme todistamassa armonajan viimeisiä hetkiä ja sitä, kuinka kaikki tulevaisuutta koskeva Raamatun profetia on asettumassa kohdalleen. Ajallemme ominaiset viimeisistä päivistä ennustetut piirteet ovat vallitsevia. (2. Tim.3:1-5, Room. 1:18-32, Juuda 1:18, 2. Piet. 3:3-7, 2. Tim. 4:3-4 ym.)

Todistamme näitä asioita tietäen, että tempaus on läheinen (päivämäärää ei anneta, ei mitään edeltävää tapahtumaa). Silti tiedämme kaiken, mitä ennustettiin tapahtuvan tempauksen JÄLKEEN ja tunnistamme, että nämä asiat ovat asettumassa kohdalleen nopeasti.

Se aiheuttaa useimmille meistä ristiriitaisia tunteita.

Ensinnäkin olemme innoissamme, että pian kohtaamme Herran yläilmoissa (1. Tess. 4:16-18), että pian saamme luvatun turmeltumattoman ylösnousemusruumiin (1. Kor. 15:49-53) ja tuo kirkastettu ruumis on samanlainen kuin Jeesuksen oma ruumis (1. Joh. 3:2).

Jumala todella tietää, kuinka me kaipaamme sitä, huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:23).

Tämä ikävöiminen ja odotus vahvistuu päivä päivältä. Jumalan sana kutsuu sitä ”hartaaksi ikävöitsemiseksi” (Room. 8:19) ja sanoo, että meidän tulee odottaa ”kärsivällisyydellä.” (Room. 8:25).

Meille kerrotaan (ja ymmärrämme), että me odotamme vanhurskautta. ”Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta (Gal. 5:5, KJV).

Tiedämme, vaikka olemme pelastettuja, että niin kauan kuin olemme vielä tässä lihan ruumiissa, myös synti asuu meissä (Room. 7:14-25). Se on jatkuvaa taistelua kuolla itselleen ja alistua Herran johtoon.

Tätä ”vanhurskauden toivoa” me halajamme vielä enemmän kuin luvattua iankaikkista ruumista, jopa enemmän kuin niiden kanssauskovien jälleennäkemistä, jotka ovat menneet ennen meitä ja jopa enemmän kuin päästä nauttimaan luvatusta palkinnosta. Meillä ei silloin ole enää kiusausta syntiin; synti ei enää asu meissä (eikä kenessäkään taivaassa).

Emme voi täysin käsittää, mitä se merkitsee, koska koko elämämme ajan meillä on ollut synti asumassa ja läsnä kanssamme ja kaikkien ympärillämme olevien kanssa. Me todistamme kaikkia maailman synnistä johtuvia suruja.

Kuvittele – ei enää syntiä! Vain vanhurskautta!

Ei ihme, että me uskovat olemme niin tulessa ja innostuneita tempauksesta. Loppujen lopuksi mitä siinä on, jota ei tulisi rakastaa koskien pikaista pelastamistamme tästä pahasta synnin täyttämästä likakaivosta? Sitä tämä artikkeli koskee. AINOA asia, jonka kanssa useimmat meistä painiskelevat, koskee niitä, jotka eivät ole vielä tulleet Kristuksen tykö.

Me naiset olemme tunteellisempia ja/tai hoivaavampia kuin miehet. Jumala itse teki meidät tällaisiksi ja syystä. Silti meitä KAIKKIA (sekä miehiä että naisia) kehotetaan ymmärtämään muiden kärsimyksiä.

Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa(Room. 12:15).

Raamatussa on enemmänkin siitä, kuinka meidän tulee käyttäytyä toisia kohtaan. Mutta vielä enemmän, meissä uskovissa asuu Pyhä Henki, joka johtaa ja ohjaa meitä kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13).

Hän tuo sydämeemme ja mieleemme empatian ja huomaavaisuuden toisten kärsimyksille. Me tunnistamme heidän nykyisen ja/tai fyysisen kärsimyksensä, jota voimme todistaa silmillämme ja korvillamme, mutta tunnistamme myös sen, mikä on pian kohtaava epäuskoista maailmaa. Heille tuleva kärsimys on hirvittävä.

Kuinka sydämemme voisi olla särkymättä tästä, varsinkin, jos meillä on läheisiä ja sukulaisia, jotka eivät vielä ole tulleet Kristuksen tykö saamaan pelastuksen?

Voimme kertoa heille evankeliumin (jopa vaikka he eivät haluaisi lainkaan kuunnella). Voimme kerjätä ja vedota heihin, väitellä heidän kanssaan, rukoilla heidän puolestaan (kuten meidän pitäisi) ja vielä – jokaisen yksilön asia on tehdä tuo kaikista tärkein päätös: joko hyväksyä/uskoa Jeesukseen pelastukseksi, tai hylätä/kieltää Hänet (Joh. 3:18).

Emme voi tehdä ratkaisua heidän puolestaan. Jumala antoi meille jokaiselle vapaan tahdon juuri tästä syystä. Hän rakasti meitä KAIKKIA niin paljon, että antoi ainosyntyisen Poikansa syntiemme sovitukseksi. Jeesus, joka ei milloinkaan tehnyt syntiä, on ainoa hyväksyttävä hinta synneistämme (Room. 3:25, 1. Joh. 4:10, Joh. 3:16-18 ym.). Ei ole toista tietä (Joh. 14:6).

Me uskovat ymmärrämme, kuinka ihmeellisen lahjan Hän on meille antanut. Mikä mahdollisuus olla oksastettu pelkkänä metsäöljypuuna (Room. 11) ja kuitenkin olla kanssaperillinen itse Jeesuksen kanssa! (Room. 8:17, Tiitus 3:7 ym.).

Meistä on niin vaikea käsittää, kuinka kukaan EI haluaisi hyväksyä Kristusta ja uskoa Häneen pelastukseksi. Myönnän, että joskus haluaisin ravistella muutamia ja huutaa: ”HERÄTKÄÄ”. Ihmettelemme, kuinka joku voi olla ”välittämättä tuosta niin suuresta pelastuksesta” (Hepr. 2:3).

Yleisin syy niillä, jotka hylkäävät pelastuksen, on, että he uskovat olevansa ”hyviä” ihmisiä. On murheellista, että he vertaavat itseään toisiin ja se on malli, jolla he mittaavat syntejään ja hyviä tekojaan (2. Kor. 10:12), kun sen sijaan se on Jumalan itsensä vanhurskaus, johon meidän täytyy verrata niin syntejämme kuin hyviä tekojamme, koska meidän parhaatkin sellaiset ovat kuin saastainen vaate (Jes. 64:6).

sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle(Room. 10:3).

He kyllä tietävät sydämissään, että me KAIKKI olemme syntisiä (Room. 3:23). Siihen kuitenkin heidän halunsa ymmärtää loppuu, sillä jos he sallisivat itsensä todella ajatella, että riippumatta siitä, kuinka ”hyviä” luulevat olevansa, he eivät koskaan voi päästä lähellekään Jumalan vanhurskautta.

Ainoa keino käsitellä syntiä on saada se poistetuksi, pestyksi Karitsan veressä (Ilm. 1:5, 1.Joh. 1:7-9, 1. Kor. 6:11).

ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella(Fil. 3:9).

Ja tässä se suurin vaikeus tuleekin. Se yksi asia, joka seisoo syntisen ja pelastuksen välissä on YLPEYS. Eikä ihme. Ylpeys oli paholaisen kukistuminen (Jes. 13:12-15, Hes. 28:11-17 ym.). On murheellista, että hänelle oli annettu kauneus, kirkkaus, kaikki kalliit kivet peitteeksi ja voideltu asema; ja kuitenkin hän päätti tieten tahtoen tehdä syntiä. Niinpä kuten ylpeys oli hänen kukistumisensa, niin samoin hän käyttää sitä myös ihmiskunnan houkuttelemiseksi.

Monet voivat mennä niin pitkälle, että myöntävät olevansa syntisiä (jos sitten pääsevät niin pitkälle), mutta myöntävätkö he, etteivät voi itse täyttää Pyhän Jumalan vanhurskaita vaatimuksia? Juuri sitä he eivät suostu tunnustamaan.

Miksi? Tämän myöntäminen olisi sen myöntäminen, että he nauttivat synneistä, joissa rypevät ja heillä on syvä pelko, että heidät tuomitaan synneistä, joten he mieluummin jatkavat noissa synneissä, kuin että käsittelisivät ne ainoalla mahdollisella tavalla – yksin Kristuksen kautta.

“Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.(Joh. 3:19-20)

Eräs hyvin rakas sukulainen tuli vierailulle luokseni muutamia kuukausia sitten. Hän hoki jatkuvasti: ”Täällä on niin hiljaista! Ei televisiota, ei radiota – kuinka te kestätte tätä?” Se oli minulle silmät avaava tapahtuma. Miksi? Koska tuolla hetkellä tajusin (ikään kuin lamppu olisi sytytetty), että USEIMMAT ihmiset viettävät jokaisen hetken valveilla melun ja häiriöiden parissa – eikä sattumalta, vaan tarkoituksella.

Edes useimmilla lapsilla ja nuorilla aikuisilla ei enää ole luovaa, mielikuvituksen käyttöaikaa tai hiljaista aikaa lukea tai opiskella, vaan sen sijaan odottavat viihdettä.

Nykyaikainen ihminen ajattelee, että hänellä TÄYTYY olla jatkuva viihde hukuttamaan – minkä? Hukuttamaan hänen omantuntonsa. Hukuttamaan Pyhän Hengen, joka yrittää vakuuttaa hänet synnistä. Nujertamaan kaikki ajatukset, joita hänellä ehkä on iankaikkisuudesta. Hän ei suostu edes puhumaan siitä, ”mitä tapahtuu kuollessamme”, eikä mistään sellaisesta aiheesta, joka saa hänet tuntemaan olonsa hankalaksi.

Paholaisella on räätälöity häiriö (tai monia häiriöitä) jokaiselle ihmiselle. Jopa uskovat voidaan suistaa häiriöillä. On tärkeää, että henkilö käyttää jonkin verran ”hiljaista aikaa” miettimiseen ja että varsinkin uskova tutkii Jumalan sanaa. Ja silti näemme, että useimmat tunnustavat uskovat eivät nykyisin edes vaivaudu tutkimaan pyhiä kirjoituksia, vaan mieluummin kuuntelevat videoita, audio-podcasteja jne.

On murheellista, että monet tunnustavat kristityt elävät täsmälleen samalla tavalla kuin pelastumaton maailma: TV:n katselua, elokuvia, musiikkia, harrastuksia, urheilua, kaikenlaista viihdettä – ja silti he väittävät, että ”ei ole aikaa tutkia” Jumalan sanaa.

Itseasiassa iso osa väestöstämme haluaa tehdä lainvastaiseksi jo Raamatun mainitsemisen. Vaikka teknologia voi olla siunaus lääketieteen alalla ja yhteyden pitämisessä läheisiin, se voi olla kamala häiriö, joka estää meitä tekemästä, mitä pitäisi.

Jos kristityt ovat joutuneet 24/7 viihteen saaliiksi, niin onko mikään ihme, että myös pelastumattomat käyttävät tätä samaa asiaa tekosyynä hylätä Kristus? Jos he eivät anna itselleen yhtään hiljaista aikaa ajatella, häiriöttömiä hetkiä, niin kuinka he koskaan voivat tunnistaa tarvitsevansa Vapahtajaa?

Jos teemme rehellisen tarkastelun, kuinka väki eli vain 100 vuotta sitten, niin pian tunnistamme, miksi maailma on muuttunut niin paljon. Silloin (ja aiemmilla vuosisadoilla) tarvittiin ankaraa työtä vain selvitäkseen hengissä. Saamme siitä käsityksen, kun katselemme tämän päivän amisseja, jotka kaatavat/kuivattavat/pinoavat ja käyttävät puuta keittämiseen ja lämmittämiseen, jotka kasvattavat kaiken ruokansa itse (sekä kasvit että eläimet), jotka säilövät ruokansa, laittavat aterioita tyhjästä, pesevät vaatteensa käsin pyykkilaudalla ja kuivaavat ne pyykkinarulla. Joillakin ei ole juoksevaa vettä ja edelleen kantavat vettä ämpäreissä peseytymiseen, siivoamiseen, juomiseen jne.

Kun ajattelemme nykyajan mukavuuksia, niin se tuntuu todelliselta siunaukselta, ettei tarvitse raataa sillä tavalla selvitäkseen päivästä päivään. Mutta onko se siunaus, kun teknologia on vallannut, ei vain arjen askareiden avustamisen, vaan myös niistä vapautuvan ajan viihteelle? Ja silti ihmiset EDELLEEN väittävät, ettei heillä ole aikaa tutkia pyhiä kirjoituksia? Kuitenkin kun käytämme amisseja esimerkkinä, näemme, että vaikka pääosaltaan heidän päivänsä on täynnä kovaa työtä ja väsyttäviä tehtäviä, niin he silti antavat aikaa tutkimiselle ja yhteydelle.

En ehdota, että eläisimme kuten amissit. En myöskään ehdota, että luopuisimme nykyajan vempeleistä ja vesijohdoista, jotka todella ovat siunauksia, mutta kyllä ehdotan, että antaisimme aikaa päivittäin Jumalan sanan tutkimiselle, kuten berealaiset (Apt. 17:10-11) ja tutkisimme kuten työmiehet (2. Tim. 2:15), jotta emme joutuisi häpeään, kun Herra pian ilmestyy tempaamaan meidät ylös.

Vietä myös HILJAINEN hetki Herran kanssa rukouksessa.

En tiedä kuinka me uskovat voisimme ”taistella” yhteiskunnan halua vastaan 24/7 viihteeseen. Tiedän, mitä me (uskovat) voimme tehdä sen suhteen. Voimme käyttää enemmän aikaa Jumalan sanan ja uskovien parissa, mutta en tiedä, kuinka voimme väitellä pelastumattomien kanssa, jotka eivät salli itselleen edes viittä minuuttia ajattelemiseen, vielä vähemmän Jumalan sanan ja oman ikuisen kohtalonsa miettimiseen. Se on todella itse kunkin oma asia.

Valitettavasti osa paholaisen lopunajan taktiikkaa on häiritä yhteiskuntaa siinä määrin, että ihmiset eivät suostu viettämään edes muutamaa hetkeä yksin hiljaisuudessa, ettei evankeliumin valo vain paistaisi heidän sydämiinsä, ettei heidän tarvitsisi antaa itselleen minuuttiakaan sen miettimiseen, missä viettävät iäisyytensä ja kuinka todella syntinen itse kukin on. He eivät halua antaa itselleen hetkeäkään sen ajattelemiseen

Me (itse) emme voi herättää heitä siinä teknologisessa viihteen ”bunkkerissa”, johon he ovat tahallaan sulkeutuneet.

He ovat kääriytyneet tähän tautien täyttämään häirinnän ja viihteen vilttiin niin, ettei heillä ole aikaa AJATELLA ja pohtia ikuista ahdinkoaan. Se tarjoaa heille häiriötä ja he luulevat sitä mukavuudeksi.

Kuin huopaviltit, joita käytetään uhrien mukavuudeksi tautiepidemian aikana, nuo samat yhden uhrin mukavuudeksi tarkoitetut huovat kuljettavat kuiduissaan kuoleman basilleja seuraavalle uhrille. Sellainen on se kuoleman ansa, jonka saa aikaan tauoton melu, viihde ja uppoutuminen maailmallisiin tyhjänpäiväisiin asioihin, joiden tarkoitus on häiritä niin, ettei milloinkaan jää hetkeäkään aikaa ajatella vakavia.

Mikä on velvollisuutemme? Se on, että jatkamme evankeliumin kertomista kadotetuille, vaikka se ei näyttäisi läpäisevän sitä häirinnän bunkkeria, jonka maailma on rakentanut heidän ympärilleen; vaikka näyttäisi, kuin kukaan ei kuuntelisi; vaikka meitä kohdeltaisiin vihamielisesti, pilkattaisiin, naurettaisiin, herjattaisiin, syljettäisiin tai uhkailtaisiin. Meille on kerrottu edeltä näistä asioista.

Tiedämme hyvin, että rohkea Kristuksen puolella seisominen tuo meille vainoa eikä vain ihmisiltä, vaan myös henkimaailmasta (Ef. 6:12). Silti palvelemme alttiisti Herraa ennemmin kuin ihmisiä tai omia lihallisia halujamme (Gal. 1:10, Room. 6:19, Room. 8:1-14, 2. Kor.7:1 ja niin monta muuta kohtaa).

“…vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät(Room. 13:14).

Meidän tehtävämme EI ole tehdä ratkaisua pelastumattomien puolesta, emmekä voikaan. Ja vaikka on helppo masentua, kun nykyisin niin harvoja tulee Kristuksen tykö, niin meidän täytyy aina muistaa, että heidän on tehtävä oma ratkaisunsa.

Valitettavasti monet eivät halua tietää (2. Piet. 3:5). He vain eivät halua tunnustaa eivätkä ota hetkeäkään aikaa ajattelemiseen. He ovat kääriytyneet maailmallisuuden vilttiin, joka tuo väärän lohdutuksen.

Jumalan sana sanoo, että he eivät voi “millään itseänsä puolustaa” (Room. 1:18-32). Itse asiassa he KYLLÄ tunnistavat, että Jumala loi kaiken ja että ovat vastuussa teoistaan ja ajatuksistaan – he vain eivät halua myöntää sitä, koska rakastavat syntiä liian paljon.

Raamattu on ennustanut myös viimeisten päivien vaaralliset ominaispiirteet (2. Tim.3:1-7, 13). Tänä päivänä näemme nämä piirteet vallitsevina yhteiskunnassamme.

Ja lopuksi, yritettyämme kertoa evankeliumia pelastumattomille, mikä on parasta, mitä voimme tehdä niiden puolesta, jotka on kääritty maailmalliseen petokseen? RUKOILE heidän puolestaan. Jumalan sana ei tyhjänä palaja.

Ja mitä meille? Me löydämme lohdutuksen Jumalan sanasta.

Voimme myös ottaa aikaa Raamatun tutkimiseen päivittäin, sen sijaan että olisimme yhteiskuntaan ”kytkettynä” 24/7, sen sijaan että viettäisimme lukemattomia tunteja viihdyttäen itseämme häiriöillä. Kaikki, mikä on TÄRKEÄMPÄÄ, kuin aika Jumalan sanassa ja rukouksessa, on epäjumala.

Meille on annettu esimerkiksi Mooses, joka otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa(Hepr. 11:25).

Tiivistäen: Sydämemme särkyy nähdessämme pelastumattoman maailman hylkäävän pelastuksen Kristuksessa. Jotkut ovat ystäviämme, sukulaisiamme, vanhempiamme, tai aikuisia lapsiamme. Se on todella kovaa, koska tiedämme tulevan ahdistuksen kauhut, emmekä toivo niitä kenellekään, varsinkaan läheisillemme. Tiedämme myös, kuinka epävarmaa elämä on – emme koskaan tiedä, kuinka kauan ihminen vielä elää. Moni kuolee nuorena; eivät kaikki maan päällä elä vanhoiksi.

Älä luovu evankeliumin kertomisesta, vaikka näyttäisi, etteivät he kuuntele. Äläkä vaivu epätoivoon, kun he eivät suostu kuuntelemaan. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Meidän tulee kuitenkin viedä KAIKKI huolet ja murheet Herralle. (Fil. 4:6-7, 1. Piet. 5:7 ym.).

Ja mitä meille? Meidän (uskovina) pitäisi jatkaa evankeliumin antamista pelastumattomalle maailmalle. Meidän pitäisi pysyä valppaina (1. Piet. 5:8) odottaen kärsivällisesti Herraa (1. Tess.1:10; Room. 8:19, 23, 25; 1. Kor. 1:7-8; Gal. 5:5; 2.Tess. 3:5 ym.).

Meidän pitäisi tutkia Hänen sanaansa (2. Tim. 2:15, Apt. 17:10-11).

Meidän pitäisi lohduttaa kanssauskovia (1. Tess. 4:16-18, Room. 1:12, 2. Kor. 1:3-4, 1. Tess. 5:11 ym.).

Rukoile (sille on omistettu paljon raamatunkohtia) ja myös pukeudu Jumalan sota-asuun ja pidä se päälläsi jatkuvasti (Ef. 6:10-18).

Se riittää pitämään meidät ahkerana Herran kanssa, kun innokkaasti odotamme tempausta ennemmin kuin maailmallisten ihmisten 24/7 viihdettä.

Maranata!

 

 

Read Full Post »

Are We Evangelizing or Compromising?
By Howard Green 16.2.2017, suom. SK

He kaikki eivät voi olla oikeassa, Joh. 14:6

Jokaiselle tämän sukupolven uudestisyntyneelle kristitylle pitäisi olla selvää, että Jeesuksen paluu on lähellä. Jos otamme panoraamanäkymän maailmasta ja tarkastelemme kaikkia geopoliittisia mullistuksia kaikkialla maapallolla, niin näemme, että Raamatun profetia on toteutumassa aivan silmiemme edessä. Tietäessämme hetken myöhäisyyden, eikö olisi aika paneutua evankelioimisen ja opetuslasten tekemisen tehtävään? Sen sijaan, että toteuttaisivat lähetyskäskyä, monet uskovat tyytyvät etsimään ekumeenista harmoniaa ja yhteistä pohjaa ei-kristittyjen kanssa. Olemmeko evankelioimassa vai sovittelemassa hengellisen sokeuden leimaamassa ajassamme?

Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15-16)

Mene kadunkulmaan, yliopistokampukselle tai työpaikalle missä tahansa kaupungissa, niin löydät lukuisia uskonkäsityksiä, joita ihmiset kannattavat. Muslimit, buddhalaiset, sikhit, hindut, gnostilaiset, spiritistit ja uusiaikalaiset ovat vain otos kohtaamistasi ihmisistä. Kristittyinä varmasti kohtaamme monia, jotka eivät usko Jeesukseen, kuten me. Jotkut näistä ihmisistä eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään ja jotkut uskovat, mutta tosiasiaksi jää, että he viettävät iankaikkisuutensa jossakin. Meillä on jumalallinen velvollisuus ja Herra käskee meitä menemään kaikkeen maailmaan tekemään opetuslapsia.

Tässä ratkaisevassa vaiheessa alkaa irrottautuminen raamatullisesta todellisuudesta. Sen sijaan, että esittäisivät evankeliumin rohkeasti Pyhän Hengen ohjauksessa, monet kristityt tyytyvät käymään loputonta jutustelua (small talk) itse kunkin uskonnosta. Uskontojenvälinen vuoropuhelu on moderni harhaanjohtava nimitys hengelliselle sovittelulle. Salli minun sanoa kipeästi, koska kaikkien ekumeenisten kohteliaisuuksien takana on Saatana. Hän on valheiden isä ja valhe, jota kaupustellaan uskonnollisen yhteyden nimissä, on täydellinen hengellinen viettelys.

Ihmiset ovat kuolemassa ja menossa iankaikkisuuteen ilman Jeesusta. He ovat menossa helvettiin, koska uskovat evankeliumin sijasta valheeseen. Monet ovat kyllästyneitä ja uskovat kaikkien teiden johtavan taivaaseen, tai että me kaikki pohjimmiltaan palvomme samaa Jumalaa. Petos on levinnyt laajalle johtuen johtajista, jotka ovat koonneet monia ekumeenisen yhtenäisyyden lipun alle. Tämä päämäärätietoinen tehtävä on suorastaan moderni Baabelin torni. Se on humanismia ydintään myöten. Se on tulossa yhteen päämääränä tehdä nimeä itselleen sen sijaan, että kirkastaisi yhtä tosi Jumalaa ja Hänen Poikaansa. Sellaiset miehet, kuin paavi Fransiskus, Rick Warren ja Tony Campolo ovat tehneet suurta hallaa Kristuksen ruumiille vehkeillessään ihmisten kanssa, jotka inhoavat evankeliumia. Tarkastelkaamme seuraavia lausuntoja näiltä miehiltä:

”Luulen, että on olemassa muslimiveljiä ja -sisaria, jotka ovat valmiita sanomaan: ’Sinä elät totuuden mukaan, kuten sen ymmärrät. Minä elän totuuden, kuten minä sen ymmärrän ja jätämme sen Jumalalle tuomiopäivänä.’” (Tony Campolo)

”Muslimiveljemme ja -sisaremme voivat sanoa, että islam on ainoa oikea usko, mutta emme ole vakuuttuneita, että vain muslimit nauttivat pelastuksesta. Minä väitän, että ulkopuolella Jeesuksen Kristuksen ei ole pelastusta, mutta en ole vakuuttunut, etteikö Jumalan armo yltäisi kauemmas kuin kristikuntaan.” (Tony Campolo)

”Muslimien ja kristittyjen täytyy toimia yhdessä taistelussa stereotypioita vastaan, rauhan ja vapauden edistämisessä sekä globaalien ongelmien ratkaisemisessa.” (Rick Warren)

”Tervehdin ja sydämellisesti kiitän teitä kaikkia rakkaat ystävät, jotka kuulutte toisiin uskonnollisiin perinteisiin; ennen kaikkea muslimeja, jotka palvotte yhtä Jumalaa, elävää ja armollista ja rukoilette Häntä. Minä todella arvostan läsnäoloanne: näen siinä konkreettisen osoituksen halusta kasvaa keskinäisessä arvostuksessa ja yhteistyössä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.” (Paavi Fransiskus)

En tuomitse kenenkään näiden miesten henkilökohtaista elämää, eikä minulla ole mitään pahaa tarkoitusta heitä kohtaan, mutta aion varoittaa heistä ja siitä ekumeniaan perustuvasta väärästä evankeliumista, jota he edistävät. Tämä yhteisen sävelen sanoma, jota he saarnaavat, on erilainen evankeliumi, kuin se, jonka me vastaanotimme. Kristittyjen ja muslimien uskonkäsitysten välillä ei ole mitään yhteistä säveltä ja tarvitsee lukea vain Koraanista suura 23:91, joka sanoo, että Jumalalla ei ole poikaa. Miehet, jotka yrittävät edistää rauhaa ilman Rauhanruhtinasta, ovat väärässä joka tasolla.

Tämä on vain pieni näyte hengellisestä petoksesta, jota ajassamme edistetään. Valitettavasti ekumenian väärä evankeliumi ei lopu tähän. Voisin viitata lukemattomiin verkkosivustoihin, kristillisiin lehtiin, kirjoihin tunnetuilta kristillisiltä johtajilta mukaan lukien evankelikaaleja, jotka kannattavat tällaista. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta, uskontojenvälisyyttä (interfaith) ja ekumeenista pseudoevankeliumia levitetään tänä päivänä yli monien kirkkojen ja seurakuntien. Meitä kehotetaan rakentamaan siltoja, etsimään yhteistä pohjaa ja yhteyttä. Tämä voi tuntua äärimmäisen kristuksenkaltaiselta ohjeelta, jos meille sanotaan, että niin jaetaan Jeesuksen rakkautta.

Kannatan ehdottomasti keskusteluja muslimien, hindujen, tai buddhalaisten naapurien ja työtovereiden kanssa. Mielestäni meidän pitäisi pyrkiä ystävällisyyteen ja aitoon ystävyyteen, mutta jos se tapahtuu jonkinlaisen uskontojenvälisen aselevon ja ekumeenisen utopian saavuttamiseksi, se ei ole Jumalasta. Jos tarkoituksenasi on vain saavuttaa rauha ja harmonia, niin tuhlaat aikaasi. Kun kerran uudestisynnyit, niin sinulla on vain yksi päämäärä ja se on tehdä opetuslapsia ja tehdä kaikki Jumalan kunniaksi.

Meidän ei tarvitse ansaita oikeutta eikä riittävää luottamusta evankeliumin levittämiseksi. Lupa saarnata Jeesusta annettiin sinulle sillä hetkellä, kun pelastuit. On hyvä ja oikein kristityille olla kaikkein rakastavimpia, välittävimpiä ja vieraanvaraisimpia ihmisiä maailmassa, mutta se ei tarkoita evankeliumin sanoman heittämistä yli laidan ymmärretyn yhteyden vuoksi. On melkein niin, että monet seurakunnat ovat enemmän huolissaan siitä, kuinka toiset uskonnolliset ryhmät arvioivat heitä, kuin siitä, että saarnaavatko Kristusta heille. Kun tingit Jeesuksesta, et evankelioi. Voisit yhtä hyvin nimetä seurakuntasi tai palvelutyösi kulttuurilliseksi keskukseksi tai uskontojen yhteistyöksi.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (1. Kor. 2:1-5)

Voi tuntua rakastavalta tavoittaa muiden uskontojen ryhmiä osoittamalla heille kuinka hyväksyvä ja välittävä olet, mutta ellet esitä Jeesusta ainoana tienä Jumalan tykö ja iankaikkiseen elämään, sinä kieltäydyt kaikkein rakastavimmasta teosta, jonka voit tehdä kenellekään. Ystävät, on lukemattomia tarinoita ihmisistä, jotka lähtevät muista uskonnoista tehdäkseen Jeesuksen Herrakseen. Entiset muslimiystäväni ovat vaarantaneet perheensä, rahansa ja jopa henkensä tullessaan Jeesuksen tykö. He ovat tulleet uskoon ehkä radio-ohjelman, verkkosivuston tai opetuksen kautta. Usein se oli toisen entisen muslimin rohkea todistus, jolla hän vaaransi kaikkensa kertoakseen heille hyvän uutisen.

On olemassa lukuisia kristittyjä veljiä ja sisaria, jotka ovat pelastuneet islamista ja palavat Jeesukselle. Nämä veljet ovat Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Egyptissä, Indonesiassa ja kymmenissä muissa maissa ja saaneet rangaistuksia kristinuskoon kääntymisestä. Ellei hallitus vainoa heitä, niin paikallinen muslimiväestö kyllä tekee sen. He puhuvat rohkeasti ja julistavat Jeesuksen nimeä. Nämä ihmiset ovat valmiita vaarantamaan kaikkensa Jeesuksen tähden.

Näin ei tapahtunut, koska haalea kristitty tuli heidän kaverikseen ja halusi viettää rajattomasti aikaa lähtien keskinäiselle ymmärryksen matkalle siitä, kuinka tehdä maailma paremmaksi paikaksi. Se tapahtui, koska heidät kohdattiin Jumalan Sanan totuuksilla. Tämä on arvailua minun osaltani, mutta mitä he mahtavat ajatella, kun kuulevat kristittyjen Lännessä sovittelevan ja yrittävän saavuttaa kadotettuja sieluja millä tahansa sanomalla paitsi evankeliumilla? Sen täytyy saada heidät pudistamaan päätänsä epäuskoisina ja surullisina. He ovat kokeneet täydellisen sydämenmuutoksen ihmeen parannuksen ja uskon kautta Jeesukseen. Tämä on sitä, mikä voittaa sieluja maailman pimeimmissä osissa, joten miksi me täällä omaksumme erilaisen evankeliumin?

Uskonnolliselta kuulostava jutustelu ja uskontojenvälinen harmonia eivät muuta sydämiä; vain Jeesuksen julistaminen muuttaa. Kirkkojen muuttaminen uskonnollisiksi kulttuurikeskuksiksi tai joko avoin tai peitelty opetus, että kaikki tiet johtavat Jumalan tykö, ei ole evankelioimista, vaan sovittelemista, eikä tuo sieluja valtakuntaan. Meidän tulee rakastaa muslimeja, hinduja ja kaikkia muitakin, mutta rakastaa niin paljon, että kerromme heille Jeesuksesta. Jumala rakastaa heitä ja lähetti Jeesuksen, että heillä voisi olla iankaikkinen elämä Hänen kauttansa. Me olemme täällä yksin Jumalan kunniaksi, emme omaksemme, joten sitä varten meidän täytyy evankelioida eikä sovitella. Jumala ei halua, että kukaan hukkuu ja on lähettänyt Jeesuksen pelastamaan kadotettuja. Meidän täytyy aina olla valmiita julistamaan rohkeasti tätä sanomaa. Jumala siunatkoon teitä, kun uskollisesti evankelioitte ja teette opetuslapsia.

Kaikki Hänen puolestaan,

Howard

Read Full Post »

Se Isän asia

The Father’s Business
By Jackie Alnor, 3.1.2016; suom. SK

Olen varma, että minun laillani sinäkin tarkkailet uutisia ja maailmantapahtumia odottaen pikaista kohtaamista edesmenneitten rakkaittemme kanssa ja pelastusta Messiaaltamme, kun Hän tulee hakemaan meitä ja vie meidät siihen paikkaan, jonka on valmistanut meille.

tempaus

Meidän on kuitenkin muistettava, että Jumalan Sana sellaisena, kuin se on meille annettu, on kaikki, mitä tarvitsemme, ymmärtääksemme Hänen suunnitelmansa meitä varten ja menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten. Se, mikä on tärkeää, ei ole meidän näkymme, vaan se, kuinka me sovimme Hänen suunnitelmaansa, jonka Hän esittää meille Sanassaan.

Meillä on lähetyskäsky ja se on se Isämme asia, jota meidän pitäisi olla toimittamassa. Eikö olekin mielenkiintoista, että Jumalan vihan vuodattamisen aikanakaan Hän ei jätä tätä planeettaa ilman todistustaan. Seurakunta on Hänen todistajansa nykyisessä dispensaatiossa (seurakunta-ajassa) ja pian tulevan ahdistuksen aikana Hänen todistajiaan ovat Israelin heimojen 144 000 yhdessä Hänen kahden erikoistodistajansa kanssa Jerusalemissa ja keskitaivaalla iankaikkisen evankeliumin kanssa lentävän enkelin kanssa. Ilmeisesti seurakunnan tehtävä on silloin päättynyt – ei kai Hän muuten tarvitsisi muita.

Meidän täytyy siis asioida, kunnes Hän tulee ja varoa typeriä satuja, joita kuulee ihmisten suoltavan – kuten raamattukoodeja, jotain julistusta profeettojen neuvosta, tai muita ennustustemppuja, jotka menevät yli sen, mitä on kirjoitettu.

Petoksen lisääntyessä meidän täytyy olla yhä valveutuneempia, ei vain itsemme vuoksi, vaan myös toisten. Älä kiinnitä mitään huomiota niihin, jotka hakevat ilmoituksensa Raamatun ulkopuolelta, jotka supisevat ja mumisevat tehdäkseen vaikutuksen toisiin valtavilla oivalluksillaan.

Nyt on aika panna syrjään asiat, jotka estävät meitä kuulemasta Jumalamme sanoja, kun Hän paljastaa meille Sanaansa ja elävöittää sen ymmärryksemme silmille, kuten Hän päättää oman tahtonsa kautta – eikä meidän.

Katsotaan ylös!!

”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla” (Hepr. 1:1-3).

”Ja kun he sanovat teille: ’Kysykää vainaja- ja tietäjähengiltä, jotka supisevat ja mumisevat’, niin eikö kansa kysyisi Jumalaltansa? Kuolleiltako elävien puolesta? ’Pysykää laissa ja todistuksessa!’ Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.” (Jes. 8:19-20)

https://www.youtube.com/watch?v=oab9giH2cG0

 

Read Full Post »

Viime sunnuntain evankeliumitekstinä oli Luukkaan evankeliumin 10. luvun jakeet 1-12. Siinä Jeesus lähettää 72 opetuslastaan kaksittain julistamaan eri kaupunkeihin. Hän käskee opetuslapsia: ”Parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'”

Jeesus sanoi opetuslapsille myös: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tästä Hän tahtoo muistuttaa tänään meitäkin.

Moni kyselee ja jopa tuskailee, että mikä onkaan se oma tehtävä Jumalan elovainioilla. Vastaus on helppo, kun muistamme Jeesuksen antaman lähetyskäskyn:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:19,20)

Saatamme sanoa mielessämme, että tuo on pappien, lähetystyöntekijöiden ja muiden palkattujen työntekijöiden tehtävä. Mutta näin ei ole – kehotus on annettu kaikille Herraan uskoville. Jätetään kastaminen pappien tehtäväksi, mutta muuta työsarkaa sitten kyllä riittääkin.

Olivatko nuo lähetetyt opetuslapset korkeasti koulutettuja tai ylipäätään oppineita ihmisiä? Eivät olleet – he olivat aivan tavallisia ihmisiä, jotka oli kutsuttu kalastajan ammatista tai jostakin muusta arkisesta työstä Jeesuksen seuraajiksi. Paavali, jonka julistustyö alkoi vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, oli vasta se ensimmäinen oppinut kristinuskon teologi.

Seurakuntakin oli perustettu jo ennen Paavalia, eikä siihenkään tarvittu oppineita. Tarvittiin vain kalastaja-Pietari, joka toimi Pyhän Hengen johdatuksessa ja voimassa.

Ehkä kysyt, millä viisaudella Pietari ja nuo muut opetuslapset osasivat toimia ja opettaa? Mutta muistatko, että hehän olivat saaneet seurata Jeesuksen toimintaa ja opetusta – Pietari aivan alusta asti. Hän oli omakohtaisesti saanut kokea senkin, että kieltämisen ja katumisen jälkeen vielä kelpasi Jeesukselle. Oman kokemuksensa perusteella hän osasi kertoa Jeesuksen ristin sovitustyöstä ja julistaa ylösnoussutta Kristusta. Hän kertoi siitä, mitä oli nähnyt ja mitä oli kuullut Jeesuksen opettavan.

Mikä on se sanoma, jota meidän tulisi viedä eteenpäin? Mitä sanomaa me voimme ja osaamme kertoa muille? Sen ei totisesti tarvitse olla teologisesti viisaita ajatusrakennelmia. Riittää kun kerromme, miten Jeesus on minullekin syntiselle antanut anteeksi ja saan turvautua Hänen sovitustyöhönsä. Rangaistus, joka olisi minun pitänyt kärsiä, on jo kannettu ristinpuulla.

Rakastava Taivaan Isämme tiesi jo meidät luodessaan, että synti saa meidät valtaamme, emmekä omin voimin voi itseämme pelastaa. Siksi Hän on itse Pojassaan meidän syntimme jo sovittanut. Hän on meille pelastuksen valmistanut – meidän ei tarvitse kuin ottaa se uskossa vastaan!

Mitään muuta julistusta ei tarvita kuin tätä yksinkertaista veren evankeliumia. Siinä on toivo jokaiselle; ei ole niin suurta syntistä, jota se ei koskisi. Se on niin yksinkertaista sanomaa, että on usein viisailta salattu, mutta lapsenmieliset sen kyllä ymmärtävät.

Elämme aikaa, jossa ihmiset kaipaavat kuulla sanomaa pelastavasta Jeesuksesta. Annetaan itsemme Hänen käyttöönsä:

Herra, tahdon olla uskollinen sanallesi. Olen omassa voimassani mitätön, mutta käytä minua valtakuntasi työssä tahtosi mukaan. Tee minut kelvolliseksi Sinun käyttöösi. Anna minulle tarvittava viisaus ja Pyhän Henkesi voima niissä tehtävissä, joihin haluat minut asettaa. Johdata askeleitani.

Read Full Post »

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyö kanavoituu seitsemän lähetysjärjestön kautta. Koska lähetysjärjestöt sitoutuvat Raamattuun enemmän kuin monen kirkon päättäjän mielestä on sopivaa, tukea osalle lähetysjärjestöistä ollaan vähentämässä ja lopettamassa kokonaan. On esitetty mielipiteitä siitä, että seurakunnat voisivat kanavoida tukensa sopivaksi katsomiinsa kohteisiin suoraan ilman näitä lähetysjärjestöjä. On myös toivottu vain yhden lähetysjärjestön mallia seitsemän sijaan. Ongelmaksi nähdään se, että lähetystyötä tekevät itsenäisten herätysliikkeiden lähetysjärjestöt, joihin seurakunnilla ja kirkolla ei ole määräysvaltaa. Kun ei ole suoraa määräysvaltaa, niin yritetään pakottaa lähetysjärjestöjä luopumaan periaatteistaan kiristämällä taloudellisesti.

Miksi lähetystyötä tehdään? Meitä velvoittaa Jeesuksen antama käsky ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19-20). Haluamme olla kertomassa muille siitä, että Jumala antaa iankaikkisen elämän Jeesuksen kautta. Samalla autamme ihmisiä heidän maallisessa hädässään, mutta lähetystyön perimmäinen syy on jokaisen ihmissielun iankaikkinen elämä; se on mahdollista vain uskomalla Jeesukseen, joka tahtoo pelastaa jokaisen.

Ruotsin kirkossa julistava lähetystyö on kokonaan lakannut, ja tilalle on tullut kehitysavun antaminen (kehitysyhteistyö). Sama suuntaus näyttää siis saaneen jalansijaa myös Suomen kirkossa. Hyvä on tulossa parhaan tilalle. Muuttuuko suomalainen lähetystyö pelkäksi Kirkon Ulkomaanavun tekemäksi humanitääriseksi työksi?

Uusi Tie -lehden 9.2.2012 ilmestyneessä numerossa haastateltiin Marja-Liisa ja Risto Soramiestä. He ovat tehneet lähes 40 vuotta lähetystyötä islamilaisten parissa. Risto kertoo, että paljon on painotettu sitä, että ihmiset tulevat uskoon nähdessään miten me elämme. Ei tämä hänen mukaansa mitään huuhaata ole, mutta he huomasivat, että asia on aivan päinvastoin. ”Emme me omalla rakkaudellamme voita ihmisiä Jumalan valtakuntaan, vaan me viemme Jumalan rakkautta Kristuksessa ihmisille. Evankeliumi synnyttää ihmisiä Jumalan valtakuntaan, Risto painottaa.

Paavali on kirjoittanut muistutuksen juuri tämän ajan ihmisiä varten: Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä” (Room. 12:2). Olkoon rukouksenamme, että Herra ei sallisi Suomen kirkon luopua Jumalan sanasta ja evankeliumin viemisestä muille kansoille.

Mainittakoon, että Suomen ev.lut. kirkon lähetysjärjestöillä on yli 400 lähettiä yli 30 maassa. Suomen helluntaiseurakuntien Fida International ry:llä on noin 270 lähetystyöntekijää ja 60 yhteistyömaata. Suomen Vapaakirkolla on 34 lähettiä 13 maassa.

Read Full Post »