Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘luonnonkatastrofit’

Matthew 24:7 – Don’t Be Deceived
By Gary W. Ritter, 12.2.2021, suom. SK

Aikakauden loppu on tulossa. Jeesus varoitti opetuslapsiaan, että tällä maailmalla, sellaisena kuin sen tunnemme, on rajallinen ikä. Valitettavasti vuosien varrella Jeesuksen sanoja on väännelty ja ymmärretty väärin. Muiden kirkon sisäisten kiistojen joukossa, jotka ovat nousseet tästä opetuksesta, on sen ajoitus ja kuinka se kaikki tapahtuu.

Suuri osa tästä tulkintaongelmasta liittyy tapahtumien järjestykseen. Raamatun profetiassa on usein kaukoputkiaspekti. Kaukainen näyttää läheiseltä. Profeetat näkivät tulevaisuuden, kuten Jumala tarkoitti, mutta eivät välttämättä voineet erottaa toisistaan, mikä tapahtuisi aikaisemmin ja mikä myöhemmin. Se johti joidenkin profetioiden kaksoistoteutumiseen ja monien tapahtumien yhteen muussittamiseen niin, että ne kaikki näyttivät tapahtuvan samaan aikaan. Tästä on kysymys Jeesuksenkin profetioissa Matteuksen 24. luvussa.

Kuinka tiedämme tämän? Ensinnäkin Jeesus varoittaa jakeessa Matt. 24:4 opetuslapsiaan eräästä tärkeästä periaatteesta heidän kysyttyään häneltä, miltä loppu näyttäisi:

Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.’

NIV- ja KJV-käännökset käyttävät sanaa ”deceive” (pettää). Varmista, ettei sinua petetä. Se on pääkäsky, joka aloittaa tämän lopunajan tapahtumien jakson. Jos olet Jeesuksen opetuslapsi, niin sinun on oikein jaettava Jumalan Sanaa tehdäksesi tämän oikein.

Jeesus sanoo, että vuosien varrella tulee nousemaan vääriä profeettoja; sotia; huhuja sodista; toisia kansakuntia vastaan taistelevia kansakuntia; sisäistä konfliktia kansakunnissa, kun ryhmittymät eli valtakunnat kilpailevat keskenään ja suuri määrä luonnonkatastrofeja, kuten nälänhätiä ja maanjäristyksiä. Nämä kaikki lisääntyvät dramaattisesti viimeisinä päivinä, mutta kuten pian synnyttävän naisen raskaus, ne ovat vain merkkejä tästä lähestyvästä tapahtumasta (Matt. 24:5-8).

Olemme nähneet kaikkien näiden merkkien lisääntyvän 1900-luvun alusta lähtien. Ensimmäistä maailmansotaa seurasi toinen maailmansota, jota seurasi Israelin syntyminen valtiona tärkeäksi virstanpylvääksi, mikä aloitti Lähi-idän konfliktit lisäten kansalaislevottomuutta valtioiden sisällä mukaan lukien Amerikassa alkaen radikaalista 1960-luvusta tähän päivään saakka sellaisella erilaiset poliittiset, rodulliset ja sosiaaliset käsitykset omaavien ihmisten välisellä vihamielisyydellä, että sisällissota näyttää välittömältä; moninkertaistuneet laajuudeltaan ennennäkemättömät luonnonkatastrofit ja niin voimakkaat, että sellaisia ei ole koskaan ennen koettu maan päällä; kaikki nämä ovat vasta synnytystuskia.

Seuraava sana, jonka Jeesus sanoo, on kriittinen: ”Silloin” – Matteus 24:8 sanoo näin:

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.”

Websters Dictionary 1828 antaa tämän toisen määritelmän sanalle ”silloin”: Jälkeenpäin; pian sen jälkeen tai välittömästi.

Siten erilaisia synnytyskipuja tulee ja vasta sitten seuraava tapahtuma. Puhuen seurakunnasta Jeesus kertoo meille, että ”he” antavat meidät vaivaan ja kaikki kansat vihaavat meitä Jeesuksen nimen tähden. Ketkä he? Epäuskoiset, joille kristinusko on uhka. Mitä tosi kristityt tekevät? He erottavat ja käsittävät totuuden. Tässä heitä ei petetä, kuten muuta maailmaa. ”He” eivät voi sietää sitä, koska se ei salli heidän valvoa Kristuksen seuraajia, kuten kaikkia muita. 10/40-ikkunassa tämä ahdistus on ollut käynnissä monien vuosien ajan. Jotta profetia toteutuisi, uskon, että sen täytyy tulla myös Amerikkaan.

Tämän vainon jälkeen – kutsukaamme sitä siksi, mitä se on – Jeesus kertoo meille seuraavan tapahtumien sarjan jakeissa Matt. 24:10-12:

”Ja silloin monet lankeavat pois ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.”

”Ja silloin” osoittaa, että tämä tapahtuu vainon ahdistuksen jälkeen, tai ehkä sen keskellä. Ketkä lankeavat pois? Täytyy kuulua johonkin, että voi langeta siitä pois. Tässä tapauksessa seurakunta on jälleen kohde, josta ihmiset kääntyvät pois.

Seurakunnassa tulee tapahtumaan kavalluksia.

Yhä enemmän vääriä oppeja opetetaan, kun niin sanotut profeetat kutittelevat monien korvia.

Olemme jo nähneet laittomuuden suuren lisääntymisen muutaman viime vuoden aikana. Sen aiheuttavat ne, joilla on kova sydän ja joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja totuus on heille vieras. Tämä johtaa kasvavaan kylmyyteen, välinpitämättömyyteen ja kaikenlaisen rakkauden puutteeseen toisia kohtaan. Se, mikä on näkyvästi edennyt tähän pisteeseen, tulee korostuneemmaksi.

Olemmeko nähneet merkkejä tästä?

Ehdottomasti. Ajattele, kuinka seurakunnat ovat hyljänneet Raamatun erehtymättömänä horjumattomana Jumalan Sanana. Ihmiset näissä kirkoissa uskovat vaikka mitä, koska ovat hyljänneet totuuden. Kaikki, jotka hyväksyvät valheita, kääntyvät niitä vastaan, jotka pitävät kiinni todellisista raamatullisista arvoista. Sudet lammasten vaatteissa ovat maailman asialla – koska ovat maailmasta – ja todellisesta seurakunnasta jää vain jäännös.

Kaikki tämä tulee jatkumaan tempaukseen asti, kunnes Jeesus tempaa pois tämän jäännöksen – todellisen morsiamensa – antaakseen epäuskoisen maailman Jumalan vihalle. Ahdistuksen aikana Kristukseen uskomisen herätys saa monet seuraamaan Häntä huolimatta kaikesta kärsimyksestä, jota saavat kestää niiltä, jotka vihaavat Kristusta.

Tämä tuo meidät ajoitusjärjestyksessä jakeisiin Matt. 24:13-14:

”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Niiden, jotka tulevat uskoon tänä kauheana aikana, on kestettävä. Kun he uskovat, heidän uskonsa peräänantamattomuus Jeesukseen pelastaa heidät. Mitä tulee evankeliumin saarnaamiseen kaikkialla maailmassa, Mitä tulee evankeliumin saarnaamiseen kaikkialla maailmassa, Jumalalla on siihen varattuna todistajat, jotka hän tuo esiin ja jopa enkeli, joka julistaa hyvää uutista. Kaikki nämä asiat tapahtuvat Jumalan aikajärjestyksen mukaisesti; sitten tulee loppu, kun Jeesus palaa toisessa tulemuksessaan.

Varoitettuaan kaikista näistä asioista, joita Ahdistuksen ajan seurakunta tulee kokemaan, Jeesus kääntää huomionsa takaisin Israeliin ja tapahtumiin, jotka tapahtuvat alkaen Ahdistuksen puolivälissä. Antikristus häpäisee vasta rakennetun temppelin ja juutalaiset, jotka ovat kuulleet ja uskoneet Jeesuksen sanat, pakenevat Petran linnoitukseen, kun seitsemän vuoden kauhujen jälkipuoliskon Suuri Ahdistus edelleen kohtaa maailmaa.

Kaaos ja väkivalta ovat tänä aikana niin valtavia, että ihmiskunta tuhoaisi itsensä ja maailman kokonaan ilman Jumalan väliintuloa. Hän kuitenkin tuo lopun ja tekee sen niiden vuoksi, jotka ovat tulleet uskoon Häneen ja pelastaakseen heidät tuleviin tarkoituksiinsa.

Siinä kaikessa on järkeä, kun käsitämme ajoituksen oikein.

Kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessään. Kiitos Jumalalle, että Hän on antanut meille tämän välähdyksen tulevista asioista, että voimme valmistautua; että voimme rohkaista itseämme ollaksemme valo maailmalle asioidessamme, kunnes Jeesus tulee.

**

Gary W. Ritter is a lay pastor and Bible teacher. He is also a prolific author. His Whirlwind Series comprises three books: Sow the Wind, Reap the Whirlwind, and There Is A Time. These books are contained in the collected volume of the Whirlwind Omnibus. Gary has been given the Christian Redemptive Fiction award for two novels: The Tattooed Cat and Alien Revelation. He has collaborated with Terry James on a soon-to-be released third book, The Minion Protocols, in James’ Second Coming Chronicles series. Gary has also recently released a four-volume set of Awaken Bible Study Notes that comment verse-by-verse through Scripture from a Biblical prophetic lens. Gary’s intent in all his writings is to bring a strong Christian witness to what people read.

You can reach him at his website: www.GaryRitter.com or his Facebook Author page: https://www.facebook.com/gritter3390. You can also see his video Bible teachings on his Gary Ritter YouTube channel – look for the fish symbol.

 

Read Full Post »

U.N. Will Usher In Antichrist
By Geri Ungurean, 6.3.2020, suom. SK

Tämä artikkeli on kirjoitettu alun perin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutumisen niin suurella nopeudella – tunsin tarpeelliseksi palauttaa tämä kirjoitus veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.

Monet luulevat, että YK on vain kokoelma edustajia maailman valtioista – jotka ovat siellä rauhan ylläpitämiseksi kansakuntien kesken.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa heidän syvä uskonsa New Age -liikkeeseen. He palvovat Lusiferia, jonka he uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää katkeran vihan YK:ssa Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monilla nimillä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Muutama kuukausi sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin okkultismin alkuperästä YK:ssa. Selitin sellaista, jota kutsutaan nimellä ”Lucis Trust” ja kerroin lyhyen historian Alice Bailey’stä, joka auttoi tuomaan lusiferistisen palvonnan YK:hon.

YK:ta koskevien nopeasti muuttuvien tapahtumien, etenkin paavi Fransiskuksen suunnitellun ilmastomuutosta ja maailman autioittamista koskevan julkilausuman valossa, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisemmat artikkelit. Kristittyjen on tiedettävä, mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Meidän on kyettävä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan Uuden Maailmanjärjestyksen – maailmanhallituksen ja lopulta itse Antikristuksen.

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:1-4)

Alku

Venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky’n johtava opetuslapsi Alice Ann Bailey perusti Lucifer-säätiön vuonna 1920. Vuonna 1922 nimi muutettiin Lucis Trust’iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tehtiin sen jälkeen, kun ymmärrettiin, että nimi Lucifer varmasti pelästyttää monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja pyrkimys pysyivät ennallaan.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja uuden ajan okkultismin ”äitinä”. ”Salaisessa opissaan” hän opetti, että Lusifer oli korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lusifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle kirkon tulevien oppien vuoksi. Hän opetti, että Saatana oli todella ”hyvä” ja että hänet tunnettiin monilla nimillä, mutta lähinnä Viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena peilikuvana. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Oltuaan vuosia kontaktissa ns. henkimestariensa kanssa (tiedämme, että he ovat demoneja), Blavatsky julkaisi teoksen Isis Unveiled (Hunnuton Isis) vuonna 1877, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi Secret Doctrine (Salainen oppi) vuonna 1888. Hän perusti Lontoossa myös okkulttisen lehden nimeltä Lucifer. Siihen mennessä Blavatsky oli hankkinut valtavan kannattajajoukon.

Kun kristinusko opettaa, että Lusifer on pahan ydin, New Age -opettajat hyväksyvät hänet valaistuneena ja palvottavana. Kun häntä jumaloidaan, meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Lusiferia pidetään älyllisen ja henkisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneitä ylhäältä, tiedämme, että Jumalamme heitti Lusiferin taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.  Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.” (Jes. 14:12-15)

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”ylösnousseiden mestareiden” lähteneiltä hengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä, paholaisen, käskyjä. Tiedämme, että Lusiferin nimi muutettiin Saatanaksi taivaasta heittämisen jälkeen; lusiferilaiset viittaavat häneen edelleen Lusiferina.

Mitä tekemistä tällä on YK:n kanssa?

Lucis Trust on vuosien ajan ollut filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on kudottu YK:n kankaaseen ja tehty niin petollisella tavalla. Tavallinen ihminen tietää Lucis Trust’ista vähän, tai ei mitään.

”YK:ssa meillä on meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja näin hän sanoi tästä tilanteesta: ’…YK on Jumalan valittu instrumentti; olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen lähettiläs, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma hellii ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaikkia tyydyttävä.’ – Donald Keys, järjestön Planetary Citizens presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä. YK:sta on vakaasti tulossa uuden maailmanuskonnon keskus, jossa oudolla ja saatanallisella tavalla tulevat yhteen New Age -mystiikka, panteismi, alkuperäiskansojen animismi, ateismi, kommunismi, sosialismi, lusiferilainen okkultismi, luopunut kristinusko, islam, taolaisuus, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Tämän uuden uskon ihailijoihin ja apostoleihin kuuluu omituinen sekoitus kristallin palvojia, astrologeja, radikaaleja feministejä, ympäristönsuojelijoita, kabbalisteja, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikkoja, pop-psykologeja ja ”liberaaleja” pappeja, jotka yleensä yhdistettäisiin 1960-luvun omituiseen helmisandaalivastakulttuuriin. Tänä päivänä tämän nopeasti kasvavan liikkeen palvojat ovat yhtä todennäköisesti tutkijoita, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” (lähde)

Niin pelottavalta ja omituiselta kuin tämä kaikki meistä voi kuulostaa, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja eksytyksensä kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Uskovilla tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä todella tapahtuu, auttaa meitä arvioimaan aikaa ja ehkä jopa avaamaan joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! (Jes. 5:20)

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustaa jokaista dogmaattista teologian muotoa, erityisesti kristinuskoa, jota seuran johtajat pitävät erityisen turmiollisena … torjua mahdollisuuksien mukaan lähetyssaarnaajien pyrkimyksiä harhauttaa ns. ”pakanat”, mitä tulee kristinuskon todelliseen alkuperään ja dogmeihin sekä jälkimmäisten käytännön vaikutuksiin julkiseen ja yksityiseen luonteeseen ns. kristillisissä maissa.” (lähde)

Saatana on käyttänyt Jumalan sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on paha, paha hyvä, aivan kuten profeetta Jesaja sanoi. Eliitti näkee valaistumisen aikakauden korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He odottavat valaistusta Ylösnousseilta Mestareiltaan ymmärtämättä, että heidän kallisarvoinen Lusiferinsa pelaa heillä. Hän lähettää demonikäskyläisiään kommunikoimaan meditaatio- ja yliaistillisten lukuryhmien johtajien kanssa. Useimmille olisi järkytys tietää, että YK on suurin okkultismin ja New Agen kannattajien kokoontuminen planeetalla.

Uutta maailmanjärjestystä (NWO) koskevia lainauksia Alice Ann Bailey’ltä:

”Uuden maailmanjärjestyksen on vastattava välittömään tarpeeseen, eikä oltava yritys tyydyttää jotakin kaukaista, idealistista näkyä. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, jonka kokemus on pahasti särkenyt. Uuden maailmanjärjestyksen on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen, jälleenrakentamisen ja uudelleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”Uuden maailmanjärjestyksen valmistelujaksolla tapahtuu vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole valinnainen. Mikään valtio ei saa tuottaa eikä järjestää varusteita tuhoaviin tarkoituksiin eikä loukkaamaan toisen valtion turvallisuutta. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, uuden maailmanjärjestyksen tuominen… Nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on suurelta osin häiriö) voidaan muokata ja muuttaa niin, että vähitellen voi syntyä uusi maailma ja uusi ihmisrotu. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttö tulisi olla perussävelenä sodan (toisen maailmansodan) jälkeiselle välivaiheelle, ennen Uuden Aikakauden avajaisia.”

Kuten voit nähdä, YK: n tavoitteena on selvästi uuden maailmanjärjestyksen perustaminen. Tämä NWO pystyttää maailmanlaajuisen näyttämän jonkun tulemiselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.

Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust on rakennettu satanistiselle perustukselle, ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herraa Maitreyaa”, tai kuten he kutsuvat häntä, ”Kristusta”. Mutta älä mene lankaan. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä ’aikakauden loppuminen’ aiheuttaa väistämättä tietyn määrän luonnonkatastrofeja, kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä ympäri maailmaa… Maitreya sanoo: ’Viimeksi tullessani Jeesuksena Raamattuun kirjoitettiin, että kun ilmestyisin uudelleen, niin luonnonvoimat häiriintyisivät. … Katastrofien huipun jälkeen tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuho loppuvat. Kun ihmiset saavuttavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä katoaa…” – Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, pp186-187

Kun luin ”heidän syyllisyytensä katoaa”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja katumusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta tehdä parannus synnistä. He puhuvat vain valaistumisesta.

”Raamattu ennustaa Ilmestyskirjassa monia katastrofeja, jotka alkavat kuudennen sinetin napojen siirtymisestä (http://www.redmoonrising.com, Section II), ja käsittävät meteorin iskun valtamereen (8:8), suuria nälänhätiä ja vitsauksia (6:8), voimakkaan kuumuuden auringosta (16:8) ja monta muuta.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan sanaa, kun se on sopivaa, mutta poikkeuksetta muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmanlaajuisesti New Age -käytäntöihin osallistuu miljoonia ihmisiä. Israelissa ja kaikkialla maailmassa harjoitettava kabbala on New Agea. Israelissa on jopa arvostettuja rabbeja, jotka tunnetaan “kabbalistisina rabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen mies pettää Israelia ahdistuksen ensimmäisten 3½ vuoden ajan.

Maitreya ennustaa nykyisen rahoitusjärjestelmän romahduksen

”Kun Yhdysvaltojen vaurauden keidas alkaa kuivua, kuten sen on tehtävä nykyisessä maailmanlaajuisessa finanssikriisissä, Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille mahdollisuuden arvioida uudelleen taloudelliset prioriteettinsa, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta hallitusti.” – Share International -sivustoilta

Tämä on täysin väärää ja demonista. Kaikki, mitä meidän on tiedettävä, löytyy Jumalan Sanasta. Saatana haluaa epätoivoisesti pettää mahdollisimman monta ihmistä. Hän tietää, mitä Sanamme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän ihmisiä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin siihen uskovia. Hän haluaa pitää sen sellaisena.

Veljet, kirjoittamista on vielä paljon, mutta tästä artikkelista tulisi valtava. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin tässä artikkelissa viittaan. Sieltä löydätte Lucis Trust’iin osallistuvien henkilöiden ja yritysten nimiä ja monet niistä järkyttävät sinua. Tunsin hätää kirjoittaa näistä asioista. Meidän, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, on tiedettävä, kuinka väkevä eksytys tulee maan kansoille.

Nyt, kun paavi Fransiskus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. ilmaston lämpenemistä, juoni varmasti tiivistyy. Tämä paavi on myös todellinen marksilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen auktoriteettiin”. Hän uskoo vaurauden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maan väkilukua täytyy vähentää lähes 95 %! Muista, että paavi Fransiskus on jesuiitta. Jesuiittoja on kutsuttu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Olemme niitä siunattuja, jotka tietävät TOTUUDEN.

JEESUS on TOTUUS.

Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:6)

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

Lue myös Gerin aikaisemmat artikkelit:

***

How Can I Be Saved?

Shalom b’Yeshua

MARANATHA!

grandmageri422@gmail.com

Articles at grandmageri422.me

 

Read Full Post »

Recent Significant Events
By Daymond Duck, 21.7.2019, suom. SK

Ensiksi, kirjoittaessani tätä artikkelia hurrikaani Barry on laskeutumassa Louisianaan ja minä epäilen, että jotkut pohtivat, miksi tämä on tapahtumassa.

Uskon muun muassa, että luonnonkatastrofit ovat osa Jumalan kirousta, jonka Jumala asetti maalle synnin tähden. Luonnonkatastrofeja on oleva siihen saakka, kunnes kirous on poistettu (Room. 8:22).

Uskon myös, että Jumala lähetti kymmenen vitsausta Egyptin päälle, jotta faarao tietäisi, että Israelin Jumala on Jumala ja että on joitakin asioita, joita ihmiset eivät hallitse (2. Moos. 7:14-12:30).

Uskon myös, että luonnonkatastrofit tulevat rakastavan Jumalan sydämestä, joka haluaa syntisten katuvan syntejään ja palaavan Hänen tykönsä (2. Aik. 12:12-14).

Elämme jumalattomassa maailmassa, jossa on monia seurakuntien jäseniä (kristittyjä vain nimeltä), jotka vääntelevät Raamattua oikeuttamaan uuden määritelmänsä synnistä.

Joku on sanonut, että varo puolitotuuksia, koska juuri se uskomasi puolisko voi olla väärä.

Jumala on ehkä sanomassa meille, että parannus seurakunnassa on välttämätön.

Äskettäisessä Pew-tutkimuksen (Pew Research) kyselyssä todettiin, että itseään kristityiksi kutsuvien kansalaisten määrä Yhdysvalloissa oli 90-luvun alussa 86 %, vuonna 2007 78,4 % ja vuonna 2014 70,6 %.

Jumala rakastaa ihmisiä, mutta vihaa syntiä ja tuomitsee sen.

Toiseksi, todelliset kristityt ovat lähellä puheen ja uskonnon vapautensa menettämistä.

Tammikuussa 2019 YK:n pääsihteeri kenraali Antonio Guterres kehotti jotakuta neuvonantajistaan kehittämään suunnitelman vihapuheen ja viharikosten torjumiseksi.

Suunnitelma esiteltiin YK:lle kesäkuussa 2019 ja siinä halutaan maailmanlaajuisesti kieltää kaikki puhe, kirjoittaminen ja käytös, joka on hajottavaa tai suvaitsematonta (eli kaikki puhe, kirjoittaminen ja käytös, joka kritisoi muslimeja, homoja jne.).

Kolmanneksi, mitä tulee presidentti Trump’in vuosisadan sopimukseen, niin hänen erikoislähettiläänsä Jason Greenblatt sanoi: ”Me tähtäämme kotijuoksuun” (home run). Trump uskoo, että rauhanneuvottelut ovat jatkuneet tarpeeksi kauan ja on aika tehdä kokonaisvaltainen, lopullinen rauhansopimus Lähi-idässä.

Jumala on Ainoa, joka tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta on syytä huomata, että kapinallinen palestiinalaisjohto ei loppujen lopuksi olekaan niin kapinallinen. Kolme asiaa on kannustanut heitä yrittämään palauttaa suhteensa presidentti Trump’iin:

  • Presidentti Trump lopetti USA: n taloudellisen avun ja PA kärsii taloudellisesti;
  • PA on päättänyt, että presidentti Trump valitaan uudelleen ja he haluavat silitellä asioita hänen kanssaan; ja
  • Jotkut arabijohtajat eivät kiinnittäneet huomiota PA:n ponnistuksiin saada kaikki arabimaat boikotoimaan Jared Kushner’in Bahrainin konferenssia.

Neljänneksi, viime viikolla oli artikkeli koskien Mark Zuckerberg’in halua luoda maailmanvaluutta alkuvuodesta 2020. Tällä viikolla presidentti Trump ja Jerome Powell, USA:n keskuspankin johtaja, puuttuivat aiheeseen.

Trump twiittasi: ”Jos Facebook ja muut yhtiöt haluavat tulla pankiksi, niiden täytyy etsiä uusi pankkialan perustamiskirja (Banking Charter) ja alistua pankkialan säännöksiin (Banking Regulations) aivan kuten muidenkin pankkien, sekä kansallisten että kansainvälisten.”

Powell sanoi, että USA:n keskuspankilla on vakavia ”huolen aiheita” koskien Zuckerberg’in maailmanvaluuttaa.

Huomaa, että keskustelu maailmanvaluutasta on nyt siirtynyt Raamatun profetiasta tehtyjen kirjojen sivuilta twiitteihin Valkoisen talon ja Keskuspankin lausumina Yhdysvaltain edustajainhuoneen edessä.

Viidenneksi, jotkut haluavat kieltää kuningas Daavidin olemassaolon, koska eivät halua uskoa, että Raamattu on Jumalan Sana. Jos tutkijat voivat todistaa, että Kuningas Daavid oli olemassa, se tekisi vaikeammaksi kieltää, mitä Raamattu sanoo.

Useita vuosia sitten arkeologit alkoivat kaivaa paikkaa Israelissa, joka näytti olevan muinainen kaupunki. He ovat löytäneet ja hiiliajoittaneet monta kohdetta. He ilmoittivat 8. heinäkuuta 2010, että heidän löytämänsä kaupunki on muinainen Ziklagin kaupunki.

Raamatun mukaan kuningas Daavid piiloutui Ziklagiin paetessaan kuningas Saulia. Näyttää, että arkeologia jatkuvasti todistaa Raamatun olevan oikeassa, eikä se koskaan todista, että Raamattu olisi väärässä.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

GOD Cancels Pagan/Witches Meet-up
3.5.2018 by Geri Ungurean, suom SK

JUMALA peruuttaa pakanoiden/noitien tapaamisen Maryland’in Ellicott’issa.

Asumme mieheni kanssa Maryland’in osavaltiossa. Noitapiirit, wiccalaiset ja pakanat eivät ole täällä vieraita.

Maryland’issa on kuitenkin kaupunki, joka on päässyt kansallisiin uutisiin kahdesti viimeisten kahden vuoden aikana – samalla tarinalla. Kaatosateet piiskasivat ja tuhosivat Ellicot’in kaupunkia aiheuttaen katastrofaalisia nopeasti liikkuvia tulvia heinäkuussa 2016 ja vain kaksi päivää sitten tätä kaupunkia jälleen runtelivat raivoisat tulvat, jotka kuljettivat pois autoja ja roinaa pääkadun kaupoista.

Ihmisiä pelastautui kauppoihin kiiruhtaen toiseen kerrokseen välttääkseen joutumasta tulvan viemiksi. He katselivat kauhuissaan toisen kerroksen ikkunoista.

Jälleenrakentaminen vuoden 2016 tulvan jälkeen oli edelleen käynnissä kauppojen omistajien katsellessa epäuskoisina, kun vedet taas tuhosivat heidän kaupunkiaan.

Kolmen tunnin kaatosateen jälkeen Patapsco-joki paisui yli penkereidensä Ellicot’in kaupunkiin tuoden armottomat tulvavedet, jotka jälleen tuhosivat kaiken allensa jääneen.

Verkkosivustolta meetup.com:

Alueen pakanoilla ja noidilla piti olla ”tapaaminen (meet-up)” kesäkuun 5. päivänä erään olutpanimon kellarissa Ellicot’issa.

Toiminnallinen tapahtumamme (Our out and about meet-up)

Tiistai, kesäkuun 5. päivä, 2018
alkaen klo 7:00 ip. ja loppuen klo 10:00 ip.

Ellicott Mills Brewing Company
8308 Main St · Ellicott City, MD

Tarkempia tietoja

Liity seuraamme syömään fantastista ruokaa ja juomaan valintasi mukaan Ellicot’in pääkadulla.

Tämä on kuukausittainen toiminnallinen tapaamisemme, suurenmoinen mahdollisuus tutustua toisiimme julkisessa tilaisuudessa.

Tapahtumamme paikka tässä kuussa on Ellicott Mills Brewing Company (panimo); tapaamme alakerran baarissa.

Jos olet hummeri-fani, niin alkaen klo 5.30 ip. baarissa on erikoinen hummeri-ateria (niin kauan kuin tavaraa riittää). Se on täydellinen ajoitus sinulle nauttia hummerisi ja me muut voimme tavata sinut myöhemmin!

http://www.ellicottmillsbrewing.com/ 8308 Main Street Ellicott City, MD 21043, [masked]

Yllättäen tämä paikka ei ole lapsivastainen, kunhan heillä on mukanaan viihdykkeitä.

On tärkeää muistaa, että meetup.com, tarvikkeet ja tilat suuremmille kokoontumisillemme eivät ole ilmaisia.

Noudatamme kaikissa tapahtumissamme ryhmän ehdotusta lahjoituspurkista ja kaikki menee paikan vuokraan ja ryhmän tukemiseen. Jokainen pieni summa (tai isommatkin setelit) ovat hyvin arvostettuja.

source

Kirjoitin tämän jutun vuoden 2016 tulvasta Ellicot’issa: Old Ellicott City Destroyed by Flood: God’s Wrath Cannot Be Stopped

Näinä viimeisinä päivinä noituus otetaan vastaan, kuin jokin kristinuskon suunta. Saatana tietää, että hänen päivänsä ovat luetut ja vetää mukaansa niin paljon sieluja, kuin hänen kätyrinsä saavat kokoon. Nämä ihmiset tuovat lapsensa tapahtumiin ja juhlivat pahaa herraansa. He todella uskovat, että näissä kokoontumisissa on hyvyyttä. Väkevä Eksytys (Strong Delusion).

Jumalan armo

Herramme olisi voinut odottaa 5. päivään kesäkuuta ja vasta sitten sallia Patapsco-joen tulvia yli ja huuhtoa pois suuren osan Ellicot’ia – mutta Hän ei sallinut. Tässä kesäkuussa Ellicot’issa ei ole mitään noitien ja pakanoiden ”tapaamista”.

Suuri osa näissä tulvissa vahingoittuneista kaupoista oli wiccalaisia, uusiaikalaisia, kristallia myyviä mystiikkakauppoja, New Age -tatuointikauppoja ja monia muita Saatanan inspiroimia yrityksiä.

1990-luvulla lauloin kristillisessä kahvilassa, joka sijaitsi muutamien pakanallisten kauppojen kohdalla. Kahvilalla, jota sanottiin ”Yläsaliksi”, oli megafoni ikkunan vieressä. Kristillistä musiikkia voitiin kuulla pääkadulla, kunnes monet valitukset New Age -kauppojen omistajilta pakottivat meidät poistamaan megafonin.

Jotkut uusiaikalaiset saattoivat eksyä Yläsaliin vain nähdäkseen, mitä siellä tapahtui. Rukoilin aina, että nämä tapaukset olisivat kaitselmuksen sallimia ja että muutamat heistä pelastuisivat.

Rukoilen, että Ellicott’in monet kaupanomistajat alkaisivat ymmärtää, että heidän kaupunkinsa toinen tuho ei ollut sattuma.

Rukoilen, että näiden monien kadotettujen sielujen silmät ja sydän avautuisivat Herrallemme ja että he pelastuisivat.

Shalom b’Yeshua

MARANATHA!

 

grandmageri422@gmail.com

Articles at grandmageri422.me

 

Read Full Post »

But They Do Not See It
3.7.2017 by Jonathan C Brentner, suom. SK

Muistatko, millaista on odottaa junan tuloa? Minulle elävin muisto siitä on paikallisjunan odottaminen Washington D.C.:n Foggy Bottom -metroasemalla. Paitsi sähkökelloa, joka näytti minuutteja junan tuloon, tarkkailin usein muitakin merkkejä junan välittömästä saapumisesta.

Uppovalojen vilkkuminen laiturilla raiteiden vieressä osoitti ensimmäiseksi tulevan junan lähestymisen. Kohta sen jälkeen näin junan ajovalon heijastuvan läpi pimeän tunnelin kaukana aseman toisessa päässä. Kun se tuli lähemmäs, kuulin äänen jyrisevän raiteita myöten ja sitten sen jarrujen vinkumisen, kun se tuli asemalle. Melkein samanaikaisesti näiden merkkien kanssa ihmiset kiiruhtivat alas liukuportaita ja ryntäsivät hyviin asemiin noustakseen saapuvaan junaan.

Näen monia yhtäläisyyksiä näiden merkkien ja sen välillä, mitä näen maailmassa sen katastrofaalisen ajanjakson edellä, joka tunnetaan Raamatussa Suurena Ahdistuksena eli Herran päivänä. Salli minun selittää.

Jeesuksen meille antamat merkit

Kohdassa Matteus 24:4-28 Jeesus antaa monia merkkejä siitä, mitä voidaan odottaa Suureen Ahdistukseen johtavana aikana ja itse Ahdistuksen aikana. Hän sanoi esimerkiksi, että me saisimme todistaa lisääntyviä maanjäristyksiä, nälänhätiä, sotia ja huhuja sodista. Kuten synnytystuskat ne lisääntyisivät sekä lukumäärän että ankaruuden suhteen. Näemme tätä varsinkin maanjäristysten suhteen. Yksin menneellä viikolla on ollut noin 90 voimakkuudeltaan vähintään 4,0 asteen järistystä. Kaikki merkit esiintyvät nyt täsmälleen, kuten Jeesus ennusti.

Kaikki merkit esiintyvät nyt täsmälleen, kuten Jeesus ennusti.

Jakeissa 9-14 Herra ennustaa, että suuri uskovien vaino tapahtuu tänä aikana, kun kaikki kansat vihaavat hänen seuraajiaan. Silti tästä huolimatta evankeliumi julistetaan kaikille kansoille, ennen kuin Hän palaa maan päälle. Eikö tämäkin sovi täydellisesti siihen, mitä näemme maailmassamme tänä päivänä?

Temppeli

Jakeessa Matteus 24:15 Jeesus viittaa Danielin ennustamaan ”hävityksen kauhistukseen”. Se tapahtuu Ahdistuksen puolivälissä, kun antikristus saastuttaa juutalaisen temppelin ja aloittaa ankaran juutalaisten vainon kaikkialla maailmassa. Se merkitsee, että juutalaisen temppelin on oltava paikoillaan, jotta antikristus voi sen saastuttaa.

Näemmekö mitään merkkiä siitä, että tämä temppeli voitaisiin pian rakentaa? Ehdottomasti! Israelin Temppeli-instituutti on käyttänyt 30 vuotta temppelin yksityiskohtien tutkimiseen. He ovat konstruoineet monia sen varusteista, kuten alttari ja kynttilänjalka. Juuri menneellä viikolla Israelin hallitus ilmoitti suunnittelevansa infrastruktuuria odotettavissa olevien suurten joukkojen kuljettamiseksi kolmanteen temppeliin, kunhan se on rakennettu. Vaikka heillä ei ole pääsyä temppelivuorelle, niin hallituksen johtajat Israelissa odottavat, että temppeli rakennetaan aika pian ja laativat suunnitelmia sille, mitä tapahtuu jälkeenpäin.

Isaac Newton kirjoitti 300 vuotta sitten ennustaen, että Israel palautettaisiin tulevaisuudessa maahan ja temppeli jälleenrakennettaisiin.

Vuonna 180 jKr., 110 vuotta viimeisen temppelin hävityksestä, Ireneus kirjoitti päivästä, jolloin temppeli jälleen rakennettaisiin. Isaac Newton, joka kirjoitti 300 vuotta sitten, ennusti, että Israel palautettaisiin tulevaisuudessa maahansa ja temppeli jälleenrakennettaisiin. Hän perusti johtopäätöksensä Danielin ja Ilmestyskirjan perusteelliseen tutkimiseen.

Kautta kirkkohistorian premillennialistit ovat aina uskoneet, että eräänä päivänä temppeli jälleenrakennetaan ennen Ahdistuksen puoliväliä ja tänä päivänä näemme tämän mahdollisuuden heräävän eloon silmiemme edessä. Mitä lisätodisteita Jeesuksen paluun läheisyydestä me vielä voisimme haluta?

Rauhansopimus

Daniel 9:27 ennustaa, että antikristus tekee ”monien kanssa” liiton, joka käynnistää kellon Ahdistuksen ajalle. Tämä rauhansopimus, joka epäilemättä koskee Israelia, voi ehkä valmistaa tien uuden temppelin rakentamiselle. Monien vuosien ajan monet ovat yrittäneet tuoda rauhan Lähi-itään ja epäonnistuneet siinä.

Niin monien epäonnistumisesta huolimatta se on edelleen niin monien maailmanjohtajien loputon haaste heidän etsiessään ”rauhaa ja turvallisuutta”. Jopa tämä kaikkialla maailmassa uutisissa usein toistettu lause on vielä toinen osoitus tämän päivän läheisyydestä (1. Tess. 5:3).

Maailmanhallitus

Kuten profeetta Daniel ensiksi ennusti, antikristus nousee valtaan maailmanhallituksen kautta. Näemme tämän Ilmestyskirjan 13. luvussa, jossa tämä tuleva johtaja valvoo ostamista ja myymistä maailmanlaajuisesti. Näemmekö valmistautumista tähän maailmanhallitukseen tämän päivän maailmassamme? Kyllä!

Juuri tällä viikolla paavi Fransiskus antoi kiireisen vetoomuksen maailmanhallituksen puolesta.

YK on jo 2030-aloitteensa kautta valmistellut rungon sellaiselle hallitukselle. Monet vaikutusvaltaiset äänet maailmassamme, kuten George Soros yhdessä monien mahtavien pankkiirien kanssa kaikkialla Euroopassa, ajavat nykyisin tätä uutta maailmanjärjestystä. Juuri tällä viikolla paavi Fransiskus antoi kiireisen vetoomuksen maailmanhallituksen puolesta.

En ole ennustamassa kuinka tuleva maailmanhallitus toteutuu; sanon vain, että monet mahtavat ja huomattavat ihmiset ajavat sitä ja kaikki on paikoillaan silloin, kun he pystyvät saamaan sen toteutumaan.

Maailmanuskonto

Maailmanhallituksen rinnalla Ahdistuksen ajassa nousee myös maailmanuskonto, jota johtaa Ilmestyskirjan vääräksi profeetaksi määrittelemä tuleva henkilö. Ahdistuksen puolivälissä hän pakottaa ihmiskunnan kumartamaan antikristusta tai kohtaamaan hirveitä seurauksia.

Jälleen näemme pakottavia todisteita, että kaikki on myös paikoillaan tätä maailmanuskontoa varten. Kesäkuun lopulla paavi Fransiskus isännöi kaikkialla maailmassa olevien uskonnollisten johtajien videokonferenssia, joka ajoi juuri sellaista kaikkien uskontojen yhteyttä, kuin nähdään Ilmestyskirjan luvussa 13. Kaikki tapahtuu tämän maailmanuskonnon tuomiseksi, aivan kuten Raamattu sanoo tapahtuvan juuri ennen Jeesuksen toista tulemusta.

Uhkaavia katastrofeja

Oletko koskaan nähnyt tällaista aikaa, että näin paljon spekuloidaan uhkaavista katastrofeista? Puhuessaan suuresta tappavasta Kalifornian maanjäristyksestä geologit spekuloivat, että ”kun” se tapahtuu, eikä ”jos”. Vaikka nämä samat asiantuntijat sanovat, että vulkaaninen purkaus Yellowstonen puistossa ei ole todennäköinen pian, niin siellä kuitenkin on ollut yli 800 pientä maanjäristystä muutaman viime viikon aikana, mikä on lisännyt spekulaatioita, että sellainen katastrofaalinen tapahtuma voisi toteutua paljon aikaisemmin, kuin moni odottaa.

Näyttää, kuin nämä Ahdistuksen mittakaavan katastrofit yhdessä ennustetun maailmanlaajuisen talousromahduksen kanssa vain odottaisivat viivytettyinä oikeaa käynnistintä panemaan kaiken liikkeelle. Silti me odotamme.

On vielä jotakin, jonka huomasin odotellessani junien tuloa Foggy Bottom -asemalle. Vaikka saatoin ajoittain nähdä ajovalon heijastuksen seisoessani laiturilla, niin juna pysähtyi ennen asemalle tuloa. Joskus se tapahtui, koska asemalla oli vielä toinen juna ottamassa matkustajia. Toisinaan arvelin, että ehkäpä juna on edellä aikataulusta, mikä panee sen pysähtymään ennen asemalle tuloa.

Uskon, että olemme juuri tämän kaltaisessa tilanteessa, mitä tulee Ahdistukseen. Voimme nähdä junan ajovalon heijastuvan läpi pimeän tunnelin. Ahdistus on niin lähellä, että voimme melkein kuulla sen tulon, mutta silti se odottaa asetettua aikaa.

Jos kaikki on täsmällisesti valmiina sen alkamiseksi, niin miksi se viipyy? Uskon, että Herra armossaan odottaa mahdollisimman monia ihmisiä iankaikkiseen elämään Hänessä, ennen kuin käynnistää tämän hirvittävän tuomion ajan.

Jumalan käsitys ajasta on aivan erilainen kuin meidän (ks. 2. Piet. 3:8-9). Ahdistus voisi alkaa tänä vuonna, tai ensi vuonna, tai kenties useiden vuosien kuluttua tulevaisuudessa. Emme tiedä tarkalleen, milloin se alkaa; tiedämme vain näkemiemme merkkien perusteella, että kaikki on valmiina tuon päivän alkamiseksi.

Keskellä tämän Herran päivän kuvausta, joka eräänä päivänä valtaa maailman, profeetta Jesaja esittää tämän toteamuksen: “Herra, sinun kätesi on kohotettu, mutta he eivät sitä näe” (Jes. 26:11). Kun Herra jossakin vaiheessa kohottaa kätensä tuomiossa, niin monet eivät näe sitäkään. Onko se jo tapahtumassa? Näetkö sinä sen?

Jos on jotakin luonteenomaista tämän päivän Amerikalle (jopa monille seurakunnassa), niin se on täydellinen piittaamattomuus Raamatun sanoista. Monet palvovat omatekoista Jeesustaan kieltäytyen uskomasta, että Hän tuomitsisi tai rankaisisi ketään Hänet hylkäävää.

Oletko sinä valmis Vapahtajamme tulemukseen? Uppovalot raiteiden vieressä vilkkuvat ja merkkejä tulevasta ahdistuksesta on runsaasti maailmassamme. Ahdistuksen alun nopeasti lähestyessä ei voi mennä enää kauan, kun Jeesus tulee seuraajilleen ja vie meidät kotiin (ks. Joh. 14:2-3)? Hän tulee hakemaan meitä, ennen kuin tämä kauhea aika maan päällä alkaa (1. Tess. 5:3,9).

Read Full Post »

What Do the Signs Tell Us?
7.9.2017, by Jonathan C Brentner, suom SK

Viime yönä nukkuessamme Israelin hävittäjät iskivät Syyriassa iranilaisten pyörittämään kemiallisten ja biologisten aseiden valmistuslaitokseen. Se oli suurin sellainen ilmaisku Syyriassa menneiden 10 vuoden aikana. Iranilaiset ja syyrialaiset ovat raivoissaan ja vannovat kostoa.

Israel odottaa vastahyökkäystä. Useiden menneiden päivien aikana Israelin armeija on suorittanut suurinta sotaharjoitustaan 20 vuoteen maan pohjoisosassa. Harjoituksen suunnittelu oli selvästi järjestetty sattumaan yhteen ilmaiskun kanssa, jotta armeija olisi jo paikalla.

Kuuntelin juuri Amir Tsarfati’n videon, josta sain paljon edellä mainitsemastani tiedosta. Hän on entinen Israelin armeijan upseeri ja ylläpitää monia tärkeitä yhteyksiä. Tämän postin lopussa on linkki hänen päivitykseensä.

Mitä se kaikki merkitsee?

Lopun merkit lisääntyvät

On lähes mahdotonta pysyä mukana kaikessa, mitä juuri nyt tapahtuu. Uutiset Irmasta hallitsevat, kuten voi odottaa. Tulipalot lännessä olisivat ehkä johtava uutinen, ellei olisi hurrikaaneja Harvey ja Irma. Paikka Idaho’ssa, joka ei ole kaukana Yellowstone-puistosta, on kokenut yli 100 pientä maanjäristystä muutaman viime päivän aikana. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 107 maanjäristystä voimakkuudeltaan vähintään 4,0.

Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Paitsi että sodan todennäköisyys on kasvanut Lähi-idässä, kuulemme myös toistuvia Pohjois-Korean uhkauksia iskeä Yhdysvaltoja ydinaseilla. Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Etelä-Aasiassa kuolonuhrien määrä monsuunisateista ja tulvista on noussut 1400:aan ja miljoonia eekkereitä viljelysmaata on tuhoutunut (eekkeri = 0,4 ha). Se lisää suuria nälkäkatastrofeja, joita ei paljonkaan uutisoida.

Nämä merkit ovat kasvaneet voimakkuudessa kauan, mutta Israelin isku Syyriaan näyttää suuresti tehostavan kehitystä. Tiedämme Hesekielin luvuista 38-39, että viimeisinä päivinä Venäjän, Iranin ja Turkin johtama liittouma hyökkää Israelia vastaan. Nämä kansakunnat eivät ole vain tiiviisti sidoksissa toisiinsa tällä hetkellä, vaan niillä kaikilla on merkittävä sotilaallinen läsnäolo Syyriassa hyvin lähellä Israelin rajaa.

Voisiko sellainen isku, kuin viime yönä näimme, olla se kipinä, joka aloittaa profeetta Hesekielin kuvaileman sodan? Se on täysin mahdollista. Israelin presidentti Benjamin Netanyahu on toistuvasti varoittanut sekä Venäjää että Irania menneiden kahden viikon aikana, että hän ei salli jatkuvaa Iranin sotilaallisten voimien vahvistamista Syyriassa. Viimeöinen ilmaisku kemiallisten aseiden tehtaaseen osoittaa, että hän ei bluffaa, vaan on kuolemanvakava aikeissaan.

On aika suurempaan valppauteen ja valmiuteen

Uskon, että kaikki nämä asiat merkitsevät, että elämme viimeisiä päiviä ennen ahdistuksen alkamista ja Ilmestyskirjan 6-16 lukujen tuomioita. Perustuen Raamatun tutkimiseeni uskon, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennen kuin tämä kauhea päivä käynnistyy (vaikka jotkut ovat kanssani eri mieltä).

Näin ollen uskon, että Jeesuksen paluu meille on hyvin lähellä. Emme kuitenkaan saa asettaa päivämääriä, sillä Hän on paljon meitä kärsivällisempi. Hän antaa tilaisuuden mahdollisimman monelle uskoa Häneen, ennen kuin on myöhäistä. Hän voi tulla tänään, tässä kuussa, ensi vuonna, tai joskus sen jälkeen. Kaikki mitä tiedän, on, että merkit ovat sekä lisääntymässä että vahvistumassa.

Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Jeesus ja profeetat antoivat meille kaikki nämä merkit ja osoittimet, jotta tietäisimme, että Hänen ilmestymisensä on lähellä. Ellei mitään muuta, niin se varmasti on kutsu suurempaan valppauteen Hänen ilmestymisensä suhteen. Muista, kuinka Herra moitti fariseuksia ja saddukeuksia, kun he eivät tunnistaneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä (Mt. 16:1-4)? Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Itse epäröin pitää tulipaloja ja hurrikaaneja Jumalan tuomioina. Tuho ja tuhon mahdollisuus on kauhistuttavaa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä maailma tulee näkemään Suuren Ahdistuksen aikana, kun Herra selvästi tuomitsee ihmiskunnan siitä, että se hylkää Jeesuksen, Vapahtajan, joka kuoli ristillä heidän puolestaan.

Toinen syy epäröintiini on, että suuri määrä rakkaita uskovia kärsi pahasti Harvey’n vaikutuksista ja Irmakin jo vaikuttaa heihin.

On ehkä parasta pitää näitä kaikkia, mukaan lukien Israelin ilmaiskua Syyriaan, varoitusmerkkeinä, että ahdistus voi alkaa hyvin pian. Ajattelen, että ne ovat myös muistutuksia katsoa ylös, kuten Jeesus kehotti: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Se, mitä näemme nyt, kelpaa varmasti merkeiksi, jotka ”alkavat tapahtua”.

Uskon merkkien kertovan meille, ettei voi mennä kovin kauan, ennen kuin Jeesus tulee, aivan kuten lupasi kohdassa Joh. 14:1-3 viemään meidät luoksensa. On aika valvoa ja olla valmiina.

Kuunnellessani Amir’in päivitystä aamulla, en voinut muuta kuin yhtyä häneen, että se, mitä nyt näemme kaikkialla maailmassa, osoittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen. Siksi kirjoitin tämän postin sen asemesta, jonka suunnittelin kirjoittaa tänään.

Linkki Amir Tsarfat’in päivitykseen: https://www.youtube.com/watch?time_continue=13&v=2xxn1hIsr74

 

Read Full Post »

Moni on ihmetellyt ääneen, että miten kaikki nykyään muuttuu niin nopeasti? Aivan kuin ajan kulumista olisi nopeutettu, kaikki vain kiihtyy loppua kohti mentäessä.

Yhdysvaltain patenttiviraston pääjohtaja Charles H. Duell sanoi vuonna 1899: ”Kaikki mitä voidaan keksiä, on jo keksitty.”

Tuon lausahduksen jälkeen keksintöjen määrä vasta alkoikin lisääntyä – teknologia on kehittynyt viimeiset 100 vuotta eksponentiaalisesti. Tämä johtuu siitä, että entisiin keksintöihin perustuen syntyy uusia innovaatioita; aivan samalla tavalla kuin kaniinipopulaatio lisääntyisi, jos niillä ei olisi vihollisia.

Eksponentiaalinen tarkoittaa sitä, että muutos ei tapahdu suoraviivaisesti eli lineaarisesti, vaan muutos on aina edellistä suurempi. Alussa muutos on siis hitaampaa, mutta kiihtyy loppua kohti oheisen kuvan mukaisesti.

exp_curve

Kuvaan on piirretty muutos ajan funktiona. Vaaka-akseli kuvaa aikaa, pystyakseli muutoksen suuruutta. Olkoon vaaka-akselin kunkin luvun väli vaikkapa kymmenen vuotta. Kuvasta nähdään hyvin eksponenttikäyrän luonne: alussa 40 vuoden aikana muutoksen suuruus pystyakselilla on vain yhden välin mittainen. Sitten muutos alkaa kasvaa jyrkästi lisääntyen saman verran jo noin seitsemässä vuodessa.

Eksponentiaalisesta kasvusta esimerkkeinä ovat tohtori David R. Reaganin mukaan vaikkapa väestönkasvu, tiedon määrän lisääntyminen, velan määrän kasvu, sotilaallisen voiman ja väkivallan lisääntyminen ja moraalittomuuden lisääntyminen.

Moni on ihmetellyt ääneen, että miten kaikki nykyään muuttuu niin nopeasti? Aivan kuin ajan kulumista olisi nopeutettu, kaikki vain kiihtyy loppua kohti mentäessä. Reagan pohtii, että onko kaiken eksponentiaalinen kasvu merkki Jeesuksen pikaisesta paluusta? Linkki hänen artikkeliinsa on alempana.

David R. Reagan muistuttaa Jeesuksen puheesta lopunajan merkeistä (Matt. 24). Samassa yhteydessä Jeesus toteaa, että ne merkit ovat kuin synnytystuskia. Nehän lisääntyvät tiheydeltään ja voimakkuudeltaan loppua kohti. Eli mitä lähemmäksi tulemme Jeesuksen paluuta, sitä tiheämmiksi ja voimakkaammiksi lopunajan merkit käyvät. ”On enemmän maanjäristyksiä ja voimakkaampia. Samoin sellaiset asiat kuin nälänhätä, rutto ja sota, lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa”, summaa Reagan.

Reagan havainnollistaa yhdellä esimerkillä, miten äkillinen on eksponentiaalinen muutos:

Olettakaamme, että laitamme yhden bakteerin maljaan ja olettakaamme, että se kaksinkertaistuu kerran sekunnissa. Kuinka monta bakteeria luulisit olevan maljassa 30 sekunnin kuluttua? Vastaus on: uskomattomat 1 073 741 824 kpl. Se on toista miljardia vain 30 sekunnissa! Näin hirvittävän tehokas on eksponenttikäyrä.

Viekäämme nyt tämä havainnollistaminen askelta pitemmälle. Jos tuo malja 30 sekunnin kuluttua on puolillaan, niin kuinka kauan kestää, ennen kuin se on täynnä? Vastaus on: yhden sekunnin (koska seuraavan sekunnin aikana se jo kaksinkertaistuu). Näin äkillinen on eksponenttikäyrä.

Siksi hän varoittaa: ”Tämä on sitä, mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että ihmiset tulevat sanomaan: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, kun ’äkillinen turmio’ yllättää heidät (1. Tess. 5:3).”

Itse olen kokenut jo jonkin aikaa voimakkaasti, että nyt näemme kaikessa, kuinka Jumala on puuttunut maailman tapahtumien kulkuun. Se on antanut kaiken keskellä uutta luottamusta siihen, että Jumalalla on kaikki hallinnassaan. Oli mukava huomata, että David R. Reagan ajattelee aivan samoin, että nyt kaiken kiihtyessä Jumala on ohjaksissa: ”Silloinkin, kun näyttää, että kaikki tämän maan päällä on riistäytynyt hallinnasta, voimme olla turvallisella mielellä, että Jumala orkestroi kaikkea historian kaaosta oman Poikansa lopulliseksi voitoksi.”

Reagan päättää: ”Älä sulje korviasi ajanmerkeille. Aika toimia on nyt. Ellet ole kristitty, niin kurottaudu uskossa ja ota vastaan Jeesus Herranasi ja Vapahtajanasi. Jos olet jo tehnyt sen, niin omista elämäsi pyhyyteen ja evankelioimiseen.”

Nyt on jokaisen kristityn tarkattava ajanmerkkejä ja pidettävä tiestänsä vaarin. Jeesuksen paluu on todella lähellä!

Lue tohtori David R. Reaganin kirjoitus Eksponenttikäyrä – merkki Jeesuksen pikaisesta paluusta? Se antaa mielenkiintoisia esimerkkejä monenlaisesta kiihtyvästä kasvusta.

Read Full Post »