Lannistuminen (osa 2)

On discouragement (part two)
15.12.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Lannistuminen (osa 1)

Edellisessä viestissäni näimme, kuinka lannistuminen voi vaikuttaa elämäämme negatiivisesti, sillä se voi saastuttaa sydämemme ja turmella mielemme siinä määrin, että näkemyksemme todellisuudesta voi muuttua äärimmäisen lannistavaksi. Sen sokaisemana todellinen sisu pelkistyy tyrmistykseksi ja elävä toivo epätoivoksi. Sen lisäksi, kuten näimme edellisessä viestissäni, sitä ei voi hiljentää. Se löytää aina ilmaisukeinon ja sen puhe vaikuttaa aina ihmisiin, jotka uinuvat epäuskon läheisyydessä. Se on todella voima, jota on vastustettava kaikella vakavuudella ja päättäväisyydellä.

Lannistavat sanat tahtovat aiheuttaa lannistusta

Meidän kristittyjen, olisi hyvä pohtia, mihin suuntaan korvamme ovat käännetyt ja ketä kuuntelemme. Koska yhtä paljon, kuin usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, lannistuminen tulee usein kuulemisesta ja kuuleminen lannistuneiden ihmisten sanasta. Raamattu tukee tätä periaatetta, jonka ihmisten kokemukset vahvistavat.

Niin oudolta, kuin se ehkä tuntuukin, lannistuneet ihmiset näyttävät löytävän lohtua, kun ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat heidän surkeutensa. Itse asiassa he usein ärtyvät, kun ihmiset eivät yhdy heidän toivottomaan lähestymistapaansa ja kieltäytyvät huomioimasta heidän tappiohenkisiä viestejään.

Kaunis esimerkki

Neljännessä Mooseksen kirjassa on tarina, joka on hyvä esimerkki siitä, millaisia keskusteluja lannistuminen synnyttää. Jumala oli käskenyt Moosesta lähettämään 12 miestä, yksi kustakin heimosta, vakoilemaan Luvattua Maata. Palattuaan he ylistivät maan kauneutta ja hedelmällisyyttä:

”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät.” (4. Moos. 13:27)

Toisin sanoen maa vastasi sitä, mitä Jumala oli luvannut, mutta heidän mukaansa siellä oli ylitsepääsemätön ongelma:

”Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” (4. Moos. 13:28,29).

Kun ihmiset kuulivat tämän lannistavan ilmoituksen, he masentuivat, alkoivat protestoida ja nurista Mooseksen edessä. Onneksi Kaaleb tuli väliin positiivisella viestillä, joka oli juurtunut Jumalan lupaukseen:

”Ja Kaaleb koetti tyynnyttää kansaa napisemasta Moosesta vastaan ja sanoi: ’Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.’” (4. Moos. 13:30).

Mikä kontrasti edelliseen raporttiin. Tässä näemme luottamusta, uskoa, rohkeutta ja varmuutta. Näyttää, että Kaaleb pystyi näkemään tuliset hevoset ja vaunut, kuten Elisa (2. Kun. 6:16,17). Ensimmäinen ryhmä väitti kuitenkin, ettei toivoa ollut:

”Mutta ne miehet, jotka olivat käyneet hänen kanssaan siellä, sanoivat: Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi. Niin he saattoivat israelilaisten keskuudessa pahaan huutoon sen maan, jota olivat olleet vakoilemassa, sanoessaan: Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.” (4. Moos. 13:31-33).

Nämä miehet antoivat huonon raportin, koska he olivat syrjäyttäneet Jumalan kuvasta. Niinpä he olivat masentuneita ja masentavia. He osasivat vain miettiä tappiota. Tulos oli ehdottoman valitettava:

”Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua ja kansa itki sen yön” (4. Moos. 14:1).

Huono raportti lannisti melkein koko seurakunnan. Joten mitä tapahtui seuraavaksi? Vastaus on riittävän yksinkertainen: Tapahtui, mitä tapahtuu aina, kun ihmiset ovat epätoivoisia, eli he alkoivat puhua masennuksen sanoja:

”Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja koko kansa sanoi heille: ’Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin? Ja he puhuivat toinen toiselleen: Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin.’ Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen” (4. Moos. 14:2–5).

Onneksi Joosua ja Kaaleb olivat vahvistautuneet Jumalassa ja valmiita taisteluun:

”Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ’Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.’” (4. Moos. 14:6–9).

Seuraava jae vahvistaa, mitä olen sanonut aiemmin:

”Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa” (4. Moos. 14:10).

Kuten voimme nähdä, jos Jumala ei olisi puuttunut asiaan, he olisivat tappaneet Joosuan ja Kaalebin – vain osoittamaan, mitä lannistuminen voi tehdä. Seuraavasta näemme, mitä Jumala ajattelee lannistumisesta:

”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.’” (4. Moos. 14:11,12).

Kaikkien niiden ihmeiden jälkeen, jotka Jumala oli tehnyt heille, ihmiset eivät uskoneet Hänen lupauksiinsa. Entä me? Jokainen voi uskoa, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta entä musertavan pimeyden aikoina? Mitä tapahtuu, kun tapahtumat käyvät mustiksi ja pysyvät tähdittöminä hyvin kauan?

Veljet! Vastustakaamme lihallisen mielen aiheuttamia huonoja raportteja. Seisokaamme Jumalan sanassa lujina ja valmiina voittamaan. Jäljitelkäämme sitä Yhtä, josta on kirjoitettu:

”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4).

Ja muistakaamme totuuden sanat:

”Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta?” (Jer. 32:27).

Read Full Post »

Kristityn vahvuus

Christian strength
19.8.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Kun puhumme kristityn vahvuudesta, tarkoitamme sisäistä lujuutta, joka tuottaa itsepintaisuutta ja sisua, tuota suloista kykyä, joka saa meidät jatkamaan huolimatta vastustuksesta ja ankarista ahdistuksista. Ilman sitä näännymme matkalla, väistämme vastuutamme ja hoipertelemme keskellä taistelukenttää. Siksi vahvuus on kiistatta välttämätön osatekijä voittajan elämässä.

Kristityn vahvuuden ydin

Kun Jumala sanoi Joosualle: ”Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:9), Hän vain kehotti Joosuaa ajattelemaan tosiasioita sellaisina, kuin ne olivat ja uskomaan, että ympäröivä todellisuus oli, mitä Jumala sanoi sen olevan. Näin ollen perussyy, että Joosua pystyi käyttämään voimaansa, oli: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.” Tästä seuraa, että se on Jumalan läsnäolo, joka tekee meistä vahvoja, ei toiveajattelu eikä uskonnolliset harjoitukset.

Raamatun todistus

Psalmista julistaa uudelleen ja uudelleen, että Jumala on vahvuutemme hengitys.

”Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani” (Ps. 18:1). ”Jumala, joka minut voimalla vyöttää” (Ps. 18:32). ”Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni” (Ps. 22:19). ”Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!” (Ps. 27:1).

Näin ollen, mitä suurempi tietoisuutemme (perception) Hänestä on, sitä enemmän vahvuutta koemme. Tietenkin on otettava huomioon, että hengellinen tietoisuus liittyy sydämen tilaan. Siksi Job saattoi sanoa: ”…se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa” (Job 17:9), sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr. 12:14) ja se, joka ei näe Häntä, eli se, joka ei havaitse (perceive) Häntä, tulee yhä heikommaksi.

Esimerkiksi kun Ihmisen Poika otti syntimme päällensä – ja siten erotettiin Isä-Jumalasta – Hän sanoo profeetalliset sanat: ”Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru” (Ps. 22:15). Tästä opimme, että hengellistä voimaa saadaan ihmisen ja Jumalan välisen tiedostettavan suhteen kautta. Se ei ole muodollisen uskonnollisuuden tulos, vaan ennemmin yhteyden sivuvaikutus. Daavid koki tämän periaatteen kirjoittaessaan: ”Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:10).

Etsiä voimaa oikealla kädellä ja samalla leikkiä maailman kanssa toisella, on hyödyttömyys, joka on johtanut monet hyvää tarkoittavat kristityt turhautumiseen ja lopulta tappioon. Simson on siitä hyvä esimerkki. Hän alkoi leikkiä maailman kanssa; tutustui siihen läheisyyteen saakka Delilan kautta ja lopulta menetti voimansa, kun hänen seitsemän palmikkoaan leikattiin pois – ne edustivat hänen vihkiytymistään nasiirina.

”Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä.” (Tuom. 16:19)

Flirttailulla maailman kanssa on aina lamauttava vaikutus. Se tyhjentää henkemme pehmeästi ja jättää meidät heikoksi ja aneemiseksi.

Täydelliseksi tehty vahvuus

Toinen huomioitava asia on, että kristityn vahvuus voidaan tehdä täydelliseksi.

”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’” (2. Kor. 12:9)

Ajatus tässä on, että jumalallinen vahvuus väärennetään, kun se sekoittuu ihmisen vahvuuteen. Näin ollen, mitä riisutumpi ihminen on omasta riittävyydestään, sitä puhtaampi Jumalan vahvuus on ilmetessään hänessä. Siksi Paavali huudahtaa: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan” (2. Kor. 12:9).

Periaate vahvistettu

Jesaja näyttää osoittavan samaan suuntaan kirjoittaessaan: ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin” (Jes. 40:29). Profeetta sanoo, että Jumala ei pue voimalla ihmistä, joka nojaa omaan riittävyyteensä. Siksi ihminen, joka ylpeilee kokemuksestaan, tai valmistautumisestaan, katkaisee vain oman kaulansa, mitä tulee Jumalan apuun. Tällaisen kaverin on tultava köytensä päähän, jos haluaa kokea jumalallisen vahvuuden, sillä ne ovat heikkoja, jotka Jumala vahvistaa, ei itsevarmoja karismaattisia kuumakalleja. Siksi profeetta lisää:

”… mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:31).

Toisin kuin itseriittoinen kiireinen mehiläinen, omasta heikkoudestaan tietoinen ihminen odottaa Herraa, koska on pakko. Apostolin sanat ovat paljastavat:

”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3).

Juuri tämä heikkous – tämä tietoisuus riittämättömyydestä – synnyttää jumalallisen voiman osoittamisen: ”… ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan” (1. Kor. 2:4,5).

Nämä Kirjoitukset ja monet muut todistavat, että Paavalin vahvuus oli hänen tietoisuudessaan heikkoudesta. Jumalan hänen käsiinsä uskoma tehtävähän oli yksinkertaisesti ylivoimainen. Tämän seurauksena Paavali vietiin polvilleen hyvin merkityksellisen kysymyksen kanssa: ”Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2. Kor. 2:16). Ei ihme, että hän saattoi kirjoittaa:

”… ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta” (2. Kor. 3:5).

Ja jälleen:

”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä” (2. Kor. 4:7).

Kristityn vahvuus kukoistaa aina hauraassa maljakossa ja vain vaatimattomassa (unpresuming) astiassa se tehdään täydelliseksi.

Read Full Post »

Pimeys laskeutuu

Darkness Descending
By Geri Ungurean, 29.9.2019, suom. SK

“Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti” (Jes. 40:8).

Ellei pääsi ole niin sanotusti syvällä pensaassa, sinun TÄYTYY olla jonkin verran huolestunut julkeista saatanallisista voimista, jotka toimivat maailmassa ja seurakunnassa.

Uskon kuitenkin, että saatana neuvoo kätyreitänsä tekemään kovimmin töitä seurakunnissamme.

Hän haluaa heittää mieleemme epäilyksiä koskien Jumalan sanan luotettavuutta – aivan kuten hän teki Eedenin puutarhassa.

“Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta” (1. Joh. 2:16).

Kun ihmiskunnasta tuntuu, että he voivat tehdä parempaa työtä, kuin se, joka loi kaiken olevaisen maailmankaikkeudessa, niin silloin syntyy kultteja – silloin saarnaamisesta tulee ihmisten eikä Jumalan sanaa ja sitä me näemme kristinuskoksi naamioituneissa luopioissa liikkeissä.

Joskus se on liian raskasta kantaa

Meidän on muistettava, että Jumala on aina hallinnassa. Joskus ei tunnu siltä, mutta emme saa luottaa tuntemuksiimme ja tunteisiimme. Me seisomme Jumalan Sanassa ja tulemme hänen tykönsä rukouksessa ja puhumme hänen kanssaan peloistamme ja huolistamme.

“Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:28-30).

Voidaksemme oppia hänestä, meidän on luettava Hänen Sanaansa, jonka Hän jätti meille.

Jeesus on kalliomme

Kun luemme uutisia enemmän kuin Jumalan sanaa, löydämme lopulta itsemme lentohiekasta. Aivan kuten Paavali sanoi, että hänen lihansa soti hänen henkeään vastaan, niin meilläkin on nämä samat taistelut riehumassa itsessämme. Joten mikä neuvoksi? Jeesus haluaa, että rukoilemme Häntä ja luemme Hänen Sanaansa.

Näinä viimeisinä päivinä tämä on tärkeämpää kuin koskaan!

“Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ‘Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten’. Hän sanoi: ‘Tule’. Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ‘Herra, auta minua’. Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ‘Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: ‘Totisesti sinä olet Jumalan Poika’.” (Matt. 14:28-33).

Kun Pietari oli keskittynyt Jeesukseen, hän käveli veden päällä. Heti, kun hän keskittyi olosuhteisiin ja katsoi alas veteen, hän alkoi vajota.

Kun seisomme Hänen sanassaan, seisomme pelastuksemme kalliolla.

“Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:6-7).

Elämän myrskyt

Muistelepa aikaa, kun lapsesi pelkäsi. Ehkä se oli kauhea ulkona riehuva myrsky. Muistatko, kuinka lapsi katsoi sinua silmiin, ikään kuin haluaisi nähdä, kuinka sinä reagoit ukkosen jyrinään ja salamointiin.

Vedit hänet lähellesi ja puhuit lohduttavia sanoja. Vakuutit hänelle, että hän on turvassa sinun kanssasi.

Voitteko kuvitella, kuinka paljon Herra haluaa pitää kiinni meistä nyt? Olemme Hänen lapsiaan ja Hänen silmäteränsä.

Jotta voisimme tuntea Hänen lämpönsä ja läheisyytensä, meidän on mentävä Hänen tykönsä rukouksessa – puhuttava Hänelle ja kerrottava, miltä meistä tuntuu. Meidän on luettava Hänen sanaansa.

Hänen Sanansa tuo Hänet meidän tykömme ja vie meidät Hänen tykönsä. Se kietoo meidät Hänen ikuiseen rakkauteensa.

Vaino tulee lisääntymään. Meitä varoitettiin. Joskus vain Jeesus-nimen lausuminen uudelleen ja uudelleen rauhoittaa meidät näinä aikoina ja palauttaa meidät totuuteen. Se totuus on tämä:

”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:37-39).

“Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua” (5. Moos. 31:6).

 

How Can I Be Saved?

A Sermon for Sunday

Shalom b’Yeshua

MARANTHA!!

grandmageri422@gmail.com

 

Read Full Post »

Kahdenlaista sokeutta

Two kinds of blindness
14.1.2019 Simon Desjardins, suom. Sk

Jeremian kirjasta löytyy kohta, jota meidän kannattaa ajatella. Se esittää meille sokeuden kaksi lajia, jotka poikkeavat toisistaan mahdollisimman paljon, nimittäin kirotun miehen sokeuden ja siunatun miehen sokeuden. Tässä tuo kohta:

“Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy (KJV:  and shall not see when heat cometh) vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.” (Jer. 17:5–8)

(Lainaan KJV-käännöstä, koska se kääntää molemmissa jakeissa, sekä 6 että 8, heprean sanan רָאָה näkemiseksi, kuten tekevät myös Targum ja Qere.)

Vastakkaisuuden syy

Kuten nämä kolme jaetta todistavat, niin kaksi edustajaa ovat täysin vastakkaisia ja heidän vastakkaisuutensa on synnyttänyt nimenomainen valinta. Henkilö tuskin voisi odottaa erilaisuuden syyn olevan, mitä se on, sillä se koskee sitä, kehen hän luottaa. Joten yhtäällä meillä on kirottu mies, joka luottaa ihmiseen, mikä saa hänet tekemään lihan käsivarrekseen ja toisaalla meillä on siunattu mies, joka luottaa Herraan, mikä saa hänet asettamaan toivonsa Häneen. Siitä seuraa, että jyrkkä ero näiden kahden ihmisen välillä on heidän luottamuksensa kohteessa.

Kontrasti

Päivän päättyessä meille jää äärimmäinen vastakkaisuus, yhtä vaikuttava kuin elämän ja kuoleman välinen. Toinen on kuin alaston puu arolla, joka asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Toinen on kuin veden partaalle istutettu puu, hedelmällinen kaikkina vuodenaikoina.

Ainoa heitä yhdistävä asia näyttää olevan se, että molemmat ovat sokeita. Mutta jälleen, kuten näemme, heidän sokeutensa luonne tekee heistä täysin vastakkaisia.

Kirotun sokeus

Meille kerrotaan, että mies, joka on aiheuttanut kirouksen päällensä, ei näe, milloin hyvä tulee (KJV: shall not see when good cometh). Missään ei sanota, etteikö hyvä tulisi, mutta tragedia on siinä, että vaikka hyvä tulee, niin hän ei näe sitä, so. hän ei koe sitä eikä myöskään hyödy siitä eikä tiedä, että se on ollut siellä alusta saakka.

Mikä asema! Tällainen henkilö on tuomittu alusta saakka. Jos sateisena päivänä tarjoat hänelle sateenvarjoa, hän valittaa, koska varjo on musta. Jos tarjoat hänelle ruusun, hän ärsyyntyy, koska siinä on piikkejä. Jos kutsut hänet ravintolaan, hän marmattaa, koska ruoka on liian suolaista. Ja jos tarjoat hänelle apuasi, hän protestoi sanoen osaavansa tehdä sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ja siinä ilmenee kirous kietoutuneena hänen koko tietoisuutensa perusrakenteeseen.

Jotkut näistä ihmisistä kulkevat seurakunnasta seurakuntaan, turhautuneina ja onnettomina. He onnistuvat löytämään jotakin väärää kaikkialla, lähes joka asiassa ja melkein jokaisessa ihmisessä. Näyttää, että he ovat menettäneet kyvyn havaita mitään hyvää. Miten säälittävä tilanne! Upotettuina siunauksiin minkään niistä vaikuttamatta heihin; kokien koko ajan kipua, jonka aiheuttaa heidän kätensä lävistävä ruoko. Viittaan tässä kohtaan 2. Kun. 18:21, josta luemme:

“Katso, sinä luotat nyt Egyptiin, tuohon särkyneeseen ruokosauvaan, joka tunkeutuu sen käteen, joka siihen nojaa ja lävistää sen. Sellainen on farao, Egyptin kuningas, kaikille, jotka häneen luottavat.”

Luottaminen lihan käsivarteen voi tuoda hetkellisen helpotuksen, mutta ajan mittaan se aina aiheuttaa ongelmia ja tyytymättömyyttä, sillä se tuo mädännäisyyden sieluun ja suuttumuksen henkeen.

Siunatun sokeus

Täysin erilainen on siunattu mies, josta sanotaan, että hän ei näe, kun helle tulee. Taaskaan ei sanota, että helle ei tule, mutta se, joka luottaa Herraan ei koe sitä siksi, mitä se on. Toisin sanoen se ei vaikuta häneen negatiivisesti. Tässä sana ”helle” tarkoittaa sellaisia vastoinkäymisiä kuin vaikeudet, onnettomuudet, koettelemukset, kärsimykset. Yhtä lailla kuin kirottu mies ei voi kokea lohdutuksen myönteisiä vaikutuksia, siunattu mies ei voi kokea kärsimyksen kielteisiä vaikutuksia. Itseasiassa hän menee jopa pitemmälle; hän kokee sen siunauksena. Apostoli Paavali oli sellainen mies. Hän kirjoittaa näin:

“Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti” (2. Kor. 4:17).

Tällaisen ymmärryksen ei pitäisi yllättää meitä; se on Jumalaan luottamisen luonnollinen sivuvaikutus.

“Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28).

Joten tässä se on. Siunatulle kaikki on hyväksi. Siksi hän kerskaa ahdistuksessa (Room. 5:3) ja pysyy siinä ylen iloisena (2. Kor. 7:4). Hän veisaa vankilassa (Apt. 16:25), siunaa häntä kiroavia (Matt. 5:44), tekee hyvää häntä vihaaville (Matt. 5:44) jne.

Johtopäätös

Joten missä minä seison tässä kaikessa? Kumpi henkilö muistuttaa minua enemmän? Jumala auttakoon meitä vastaamaan näihin kysymyksiin sydämen eheydellä, sillä päivän päättyessä vain rehelliset vastaukset vaikuttavat.

 

 

Read Full Post »

Kaikki on kirkasta

All Is Bright
By Holly Spate, 9.12.2018, suom. SK

”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (Sananl. 4:18).

Muista tämän menneen vuoden siunaukset, huolenpito ja varjelukset, Muista onnen hetket ja kasvu, joka tuli murheen hetkien kautta. Muista laaksojen taistelut ja vuorenhuippujen henkeäsalpaavat hetket. Muista uusien alkujen ja uuden armon ihmeet ja siunaukset. Muista muutokset, jotka tulivat opittujen läksyjen kautta, kauneus, joka versoi särkyneisyydestä ja kunnia, joka saatiin nöyryydestä.

Muista se päivä, kun asetit luottamuksesi Kristukseen – päivä, jolloin päätit hyväksyä pelastuksen lahjan, jota Hän tarjoaa vapaasti kaikille, jotka huutavat avuksi Hänen suurta nimeään. Päivä, jolloin käännyit pois itsestäsi ja käännyit Hänen puoleensa. Tuona päivänä Hän mursi sinun kahleesi, antoi anteeksi syntisi ja otti sinua kädestä. Hänen uhrinsa pesi sinut uudelleen – valkeaksi kuin satava lumi, puhdistaen sinut ikuisesti. Hänen horjumaton uskollisuutensa kääri sinut Hänen kauniin, ehdottoman rakkautensa lämpöön ja jatkuvasti pitää kiinni sinusta tiukasti, joka askeleella, joka päivä, joka hetki – kaikki sinulle.

Tunnista asemasi Kristuksessa ja kaikki, mitä siitä seuraa, sekä tässä elämässä että koko iankaikkisuudessa. Muista, mitä elämä oli ilman Häntä ja iloitse, koska sinun ei milloinkaan enää tarvitse olla ilman Häntä.

Vapahtajan ansiosta sinua on siunattu määrättömästi. Sinulla on ikuinen toivo. Pimeimmätkin päiväsi valkenevat Hänen läsnäolonsa valossa. Jumala lähetti ainokaisen Poikansa, jotta sinulla voisi olla elämä, rauha, ilo, armo ja toivo. Hän astui ulos taivaasta suunnittelemaansa luomakuntaan tuomaan itsensä lahjaksi ja kaikki johtuen Hänen ehdottomasta ja täydellisestä rakkaudestaan sinuun.

Seimen lapsi tuli, että kaikki sinun päiväsi olisivat kirkkaita.

Joten kun jatkat taas uuteen juhla-aikaan täynnä touhua ja tohinaa, jota tämä aika vuodesta voi tuoda, niin pysähdy hetkeksi mietiskelemään ja hengittämään syvään. Etsi hiljainen mukava paikka vain pysähtyä, seisoa hiljaa ja keskittyä. Varaa aikaa pohtimiseen, kiittämiseen ja muistelemiseen. Vietä aikaa Hänen läsnäolossaan ja ylistä Häntä siitä suurimmasta lahjasta, joka tuli käärittynä rakkauteen yli 2000 vuotta sitten. Lahjasta, joka maksettiin kokonaan sinun puolestasi.

Ja kun muistelet ja juhlit juhlan todellista merkitystä, niin pidä kiinni siitä totuudesta, että Kristuksen kanssa kaikki on kirkasta.

Hänen kanssaan kaikki on aina oleva kirkasta.

Iloista KRISTUS-keskeistä Joulua (Merry CHRISTmas)!

hspate@verizon.net

Read Full Post »

Kristittyjen odotuksesta

On Christian expectation
15.6.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi maailman murheellisimmista näyistä on, kun näkee kristityn, joka on menettänyt odottamisen tunteensa. Hän voi käydä kirkossa, seurustella toisten kristittyjen kanssa, kuunnella saarnoja, rukoilla silloin tällöin, tai jopa saarnata ja silti kaikki hänessä todistaa yhdestä asiasta: ”Ei Herra tee hyvää eikä pahaa” (Sef. 1:12).

Sitten on niitä, jotka ovat jättäneet Jeesuksen taka-alalle. Heidän odotuksensa kohdistuu ennemmin maineeseen, jonka jotkut saarnaajat ovat hankkineet vuosien mittaan. Kutsu vain joku näistä kysytyistä Pyhistä Jusseista (Holy Joes) ja voit olla varma, että talo on täynnä. Murheellista on, että nämä siunauksen etsijät näyttävät unohtaneen sanat, jotka Jeesus puhui sanoessaan:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Yllättävää kyllä, monia evankelisia sellainen lupaus ei paljonkaan hetkauta. Ehkä he eivät ole oikein varmoja ovatko koolla Jeesuksen nimessä, kun heillä on tavallinen kokous, tai ehkä he vain eivät usko Jeesuksen sanoihin, sillä jos uskoisivat, niin he kokoontuisivat valtavan jumalallisen läsnäolon tunnossa. Heidän sydämensä heräisivät ja silmänsä katsoisivat ylös.

Valitettava asioiden tila

Oli aika, jolloin kristityt menivät paikalliseen seurakuntaansa toivossa saada jotakin ylhäältä, nimittäin vierailun, joka voisi uudistaa heidät, tai ilmestyksen, joka vaikutti heidän koko käytökseensä, tai kenties tuoreen voitelun vain joitakin mainitakseni. Mutta nyt meille kerrotaan – suoraan tai kiertäen – että sitä, mitä voimme saada tavallisessa seurakunnan kokouksessa, ei voi verrata siihen, mitä saadaan näyttävissä evankelisissa tapahtumissa. Juuri tämä postmoderni evakelikaalinen olettamus hämmästyttää minua. Jumalan Kristushan teki selväksi, että seurakunnan koko, tai paikan maine, tai saarnaajan arvovalta, eivät lisää Hänen läsnäolonsa mahdollisuutta. Hänen sanansa ovat täysin selvät:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Odotuksemme rajoittuminen muutaman saarnaajan kuuluisuuteen on todella valitettavaa. Se on jonkinlaista hengellistä globalisaatiota, joka johtuu vääristyneestä käsityksestä, globalisaatiota, joka lahtaa pienet kokoontumiset kansainvälisen asiantuntemuksen nimissä. Selvästikään se ei ole uskon seurausta, vaan ennemmin epäuskon.

Murhenäytelmää pahentaa se tosiasia, että suuri osa Jumalan kansaa rakastaa sitä, että asiat ovat näin (Jer. 5:31).

Kuka on suurin?

Älkäämme omaksuko niiden asennetta, joille nämä sanat on suunnattu:

“Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo” (Matt. 12:42).

Tänä päivänä kuuluisien saarnaajien ”suuruus” liikuttaa valtavaa määrää evankelikaaleja. Kustannuksista välttämättä he ovat valmiita matkustamaan maailmaan ääriin kuulemaan heidän viisauttaan. Näin he uskovat ja saavuttavat päämääränsä, vaikka pitäisi ylittää maita ja meriä.

Nämä innokkaat pyhiinvaeltajat näyttävät olevan tietämättömiä, että Eräs näitä evakelikaalisia silmäätekeviä paljon suurempi oli heidän pienessä kokouksessaan edellisenä sunnuntaina. He olivat kuitenkin poissa, koska heillä oli kiire hankkia lentolippuja lentääkseen, Jumala tietää minne, nähdäkseen, Jumala tietää kenet. Tämä on varmasti valtava ilmaus epäuskosta ja selvä merkki väärästä hengellisestä suuntautuneisuudesta, suuntautuneisuudesta, jota edistävät siitä hyötyvät saarnaajat.

Pietari ei mennyt tähän ansaan. Hänen sanojaan olivat: ”… mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään? … Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne” (Apt. 3:12, 16).

Tietämättömyyttään nämä ihmiset katsoivat hartaasti Pietariin ja Johannekseen. Heidän odotuksensa oli väärin suunnattu.

Samoin kävi Barnabaksen ja Paavalin kohdalla. Kun he tekivät ihmeitä Lystrassa, ihmiset luulivat heidän olevan jumalia. Näiden palvelijoiden oli korotettava äänensä estääkseen kansanjoukkoa uhraamasta heille. Tänä päivänä ei kuitenkaan paljon koroteta ääntä. Useat saarnaajat rakastavat huomion keskipisteenä olemista ja antavat ymmärtää, että Jeesus on enemmän läsnä, kun he ovat läsnä ja poissa, kun he ovat poissa. Jeesus on siis osittain alistettu – siltä ainakin näyttää – heidän olinpaikkaansa ja riippuvaiseksi heidän aikataulustaan. Petos on niin voimakas, että evankelikaalien suuret joukot uhraavat rahansa, aikansa ja energiansa tavatakseen näitä hyvää tarkoittavia anastajia.

On aika ymmärtää, että Jumala itse on päähenkilö ja hän ei jaa kunniaansa muiden kanssa (Jes. 48:2). Psalmista sanoo sen selvästi:

“Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni” (Ps. 62:5).

Mistä sinä odotat? Jotkut kristityt eivät odota kaikkialla läsnäolevalta Jumalalta mitään. Heidän odotuksensa on luopuneen Israelin tavoin sidottu maantieteelliseen paikkaan. He etsivät Beteliä, menevät Gilgaliin ja kulkevat Beersebaan (Aamos 5:5). Hengellisessä pysähtyneisyydessään he asettavat luottamuksensa sinne, missä Jumala on ilmaissut itsensä, ikään kuin nämä keskukset olisivat saaneet jonkin oman erityisen voitelunsa.

Uskovan siunaus

Autuaita ovat tämän maailman köyhät, jotka ovat rikkaita uskossa (Jaak. 2:5). Heillä ei ehkä ole rahaa matkustaa ympäri maailmaa kuulemaan ”suuria saarnaajia”; itse asiassa heillä ei ehkä ole edes mahdollisuuksia mennä isompiin seurakuntiin, joissa muusikot ovat parempia ja kokouspaikka on lämpimämpi tai viileämpi. Siellä he kuitenkin ovat katsoen Jeesukseen uskonsa alkajaan ja täyttäjään. Löydät heidät tyydytettyinä kuin ytimellä ja lihavuudella, kun heidän suunsa ylistää Vapahtajaansa riemuitsevin huulin (Ps. 63:5). Tämä on niiden siunaus, jotka katsovat Häneen odottaen, eikä sitä oteta heiltä pois.

 

Read Full Post »

Puita ja peuroja

Trees and deer
21.12.2014 by Simon Desjardins, suom. SK

Kristityn elämässä on kaksi tärkeää puolta, joita meidän kaikkien olisi hyvä ajatella. Ensimmäinen koskee täydellistä riippuvuuttamme, sillä sen avulla me emme pysty saavuttamaan eloonjäämisen kannalta välttämätöntä. Toinen puoli on täysi vastakohta. Se voi ja sen täytyykin käyttää itseään menestyäkseen ja pysyäkseen elossa. Edellinen kuuluu sellaisiin aktiivisiin toimintoihin kuin, luottamus, kärsivällinen odottaminen, kaipaaminen, odottaminen jne. Sitä vastoin jälkimmäinen suorittaa sellaisia pyrkimyksiä, kuin: eteneminen, taisteleminen, juokseminen, kiipeäminen, jatkaminen eteenpäin, vain joitakin mainitakseni. Nämä kaksi kristillisen elämän puolta toimivat kuin linnun siipinä; molemmat välttämättömiä lentämiselle. Yhden korostaminen toisen kustannuksella johtaa vain pysähtymiseen ja rappeutumiseen.

Kaksi analogiaa

Raamattu esittää nämä kaksi puolta toistuvasti ja moninaisilla tavoilla, mutta mukavuussyistä rajoitan esitykseni vain kahteen Raamatun käyttämään vertaukseen. Niiden välittämät kuvat ovat kerta kaikkiaan kauniita ja sopivia.

Edellä mainittua kykenemättömyyden tilaa edustaa puu. Vastakkaisella puolella meillä on tehokkaan liikkuvuuden tila, jota edustaa peura. Puu voi vain odottaa, mitä tarjotaan; peuran odotetaan etsivän toimeentuloa. Identiteetin hukkaaminen tässä suhteessa voisi osoittautua kohtalokkaaksi. Jos puu kävisi levottomaksi ja älyttömästi lähtisi liikkeelle elättääkseen itsensä, niin paljastuneet juuret pian kuivuisivat auringossa, eikä menisi kauan, ennen kuin ensimmäiset rappion merkit ilmestyisivät. Samoin, jos peura makaisi vain laiskana joen rannassa odottaen kaitselmuksen rinnan ruokkivan itseään, niin seuraukset kävisivät pian ilmeisiksi tarkkailijalle.

Niin selviä kuin nämä esimerkit ovatkin, me usein, ehkä tahattomasti, sekoitamme nämä kaksi puolta. Me ponnistelemme kovasti, kun meidän pitäisi levätä luottamuksessa ja liian usein olemme kuin kasveja, kun meidän pitäisi juosta ja kiivetä.

Puu

Tunnetuin Raamatun kohta, joka vertaa meitä puuhun, löytyy Psalmista 1.

1. Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, 2. vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! 3. Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.

On aika paljastavaa, mitä luemme siitä. Psalmista esittelee miehen, jonka päällä on jumalallinen siunaus. Hän jatkaa selittäen siunauksen syytä keskittymällä ensin siihen, mitä tuo mies ei tee. Kuten kaikki ymmärrämme, se on tärkeä osa kristillistä elämää. Siitä voitaisiin puhua kristityn elintärkeänä passiivisena tilana. Ehkä enemmän saarnaamisestamme pitäisi suunnata tähän tilaan, sillä kun tarkastelemme kyseistä Psalmia, niin passivisuuden täytyy edeltää toimintaa – maljakko täytyy tyhjentää, ennen kuin se voidaan täyttää.

Sitten seuraa jae 2, joka ilmaisee aktiivisen osan, mutta siinä määritellyt toiminnot ovat erikoisia siinä mielessä, että ne voidaan suorittaa paikallaan, vain sydämen ja mielen on oltava aktiivisia. Siinä ei ole juoksemista, kiipeilyä eikä kiirehtimistä. Kaikki on tyyntä, silti ei suinkaan passiivista. Ilon tila on huomattavan aktiivinen, kuten myös mietiskely, mutta tuo aktiivisuus on tyyntä ja kukoistaa hiljaisuudessa; silti tulokset ovat ilmiömäisiä: on vihreyttä ja tuoreutta, hedelmällisyyttä ja tuottavuutta, elämää ja terveyttä, kauneutta ja vetovoimaa. Ongelma, jonka toistuvasti kohtaamme lukiessamme tämänkaltaista Psalmia, on siinä vaikeudessa, joka meillä on käsittää, että kaikki nämä ihmeet voivat itää hiljaisuudessa ja luottamuksessa, poissa levottomuudesta ja rehkimisestä. Raamattu on siinä ehdoton, että joskus meidän täytyy välttää toimintaa, vaikka koko olemuksemme huutaa: ”Juokse!”

Vaikka olosuhteet muuttuvat mustiksi ja villieläimet lähestyvät yrittäen kiirehtiä meitä eteenpäin, meidän täytyy pysyä hiljaa palvonnassa ja täysin antautuneina. Elia oli sellainen mies. Hän pysyi rauhallisesti Keritin purolla, kunnes kaikki oli kuivunut. Vesi, niin tärkeä selviytymiselle, oli kokonaan poissa. Kiusauksen lähteä liikkeelle on täytynyt ahdistaa häntä voimakkaasti ja epätoivoisen äänen on täytynyt kuulua hänen sisimmässään, mutta silti hän pysyi luottavaisena ja kuuliaisena. Tätä on tosi hengellisyys. Se voi selvitä ajan koetuksesta ja kukoistaa siellä, missä useimmat säikähtävät. Se ei näe, milloin helle tulee. Kuitenkin sen lehdet pysyvät vihreinä ja poutavuonnakin se jatkaa hedelmän tuottamista. Jos jokin ansaitsee Halleluja-huudon, niin tämä.

Peura

Yhtä varmasti kuin on aikoja, jolloin puu edustaa tilaamme tarkalleen, on olemassa aikoja, jolloin tarvitaan tekojamme. Tämä hieno synkronisaatio jumalallisen mielen kanssa voi tehdä meidät täydellisiksi kaikessa Jumalan tahdossa (Kol. 4:12).

Hyvä uutinen on, että aivan kuten peura, meidätkin on varustettu aistikyvyillä ohjaamaan meitä puutteen ajassa ja auttamaan meitä menestymään nousussamme. Kaula ojossa voimme niin sanoakseni nuuhkia sieraimillamme ja havaita tärkeät elintarpeet kaukaa. Tällainen kyky innoittaa sydämen ja panee meidät liikkeelle. Seuraus on, että huomaamme kiipeävämme innokkaasti, kuin vaistomaisesti. Juoksemme, taistelemme ja kierrämme kaikki esteet jumalallista kyvykkyyttä muistuttavalla taidolla, sillä Hän on se, joka ”tekee minun jalkani nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni” (Ps. 18:33). Ja jos tämä ei riitä, voimme tarkkailla Häntä, kunnes päivä viilenee ja Hän kiertelee kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla (Laul. l. 2:17). Näin armo kiinnittää silmämme Häneen ja katsellessamme jumalallinen innoitus täyttää sydämemme ja huomaamme muuttuneemme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen. Niin me juoksemme Hänen perässään (Laul. l. 1:4) ja niin tehdessämme löydämme yltäkylläisen laitumen. Se on riemua ja iankaikkista elämää.

Toinen puoli on siis liikkumaton, toinen täynnä toimintaa; toinen voi vain saada, toinen vain noutaa. Meille jää eräänlainen ekosysteemi, jossa yksi puoli tarvitsee toista ja päinvastoin. Niiden ero merkitsisi kuolemaa, mutta ole hyvillä mielin, me olemme molempia yhdessä, puu ja peura.

“This post is also published in the Gospel Blog by FEBC”

 

Read Full Post »

Herra pitää huolen niistä, jotka turvaavat häneen

Jumala pitää huolen niistä, jotka turvaavat häneen ja tottelevat häntä. Rohkaiskoot seuraavat psalminkohdat sinua luottamaan kaikessa Jumalaan.

—

Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon. (Ps. 1:6)

—

Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni! Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi. (Ps. 4:2,4)

—

Sinä, Herra, annat siunauksesi vanhurskaalle, sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi. (Ps. 5:13)

—

Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana. Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua. (Ps. 9:11,12)

—

Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun. (Ps. 10:14)

—

”Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat, minä astun esiin”, sanoo Herra. ”Minä tuon avun ja pelastan heidät”, lupaa Herra. Sinä, Herra, suojelet meitä, sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä. (Ps. 12:6,8)

—

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. (Ps. 13:6)

—

Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet. (Ps. 22:5,6)

—

Kiitetty olkoon Herra! Hän on kuullut avunpyyntöni. Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa. (Ps. 28:6,7)

—

Minä luotan sinuun, Herra, iloitsen ja riemuitsen sinun hyvyydestäsi. Sinä näet minun hätäni, tiedät kaiken tuskani. Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. (Ps. 31:7,8,20,21)

—

Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu. Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” (Ps. 32:6-8)

—

Me odotamme hartaasti Herraa, hän on meidän turvamme ja kilpemme. Hän on meidän sydämemme ilo, hänen pyhään nimeensä me luotamme. Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun. (Ps. 33:20-22)

—

Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen. Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä! Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät. Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää, mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin. (Ps. 34:7-11)

—

Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa. (Ps. 34:18-20)

—

Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! (Ps. 37:3-5)

—

Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä. He eivät kärsi puutetta kovinakaan aikoina, nälän päivinä heillä on kyllin syötävää. Olen elänyt pitkän elämän, nuoruudesta vanhuuteen saakka. Koskaan en ole nähnyt vanhurskasta hylättynä enkä hänen lapsiaan kerjäämässä leipää. Herra rakastaa oikeutta. Hän ei hylkää omiaan vaan varjelee heitä iäti, mutta jumalattomien suku sammuu. (Ps. 37:18,19,25,28)

—

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. (Ps. 40:2,3)

—

Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin. Meret pauhaavat ja kuohuvat, vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä. (Ps. 46:2-4)

—

Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua. (Ps. 50:15)

—

Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua. (Ps. 55:23)

—

Mutta minä laulan sinun voimastasi ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä. Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani. (Ps. 59:17,18)

—

Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta. Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollista vastaan. Minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa.  (Ps. 61: 3-5)

—

Tulkaa, kaikki jotka palvelette Jumalaa, kuulkaa, kun minä kerron, mitä Jumala on minulle tehnyt. Minä huusin häntä avukseni ylistyslaulu jo kielelläni. Jos minulla olisi ollut paha mielessä, ei Herra olisi kuullut minua, mutta hän kuunteli, hän kuuli rukoukseni. Ylistetty olkoon Jumala! Hän ei torjunut rukoustani eikä kieltänyt minulta armoaan. (Ps. 66:16-20)

—

Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan. Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat. (Ps. 71:14-16,20)

—

Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot! (Ps. 84:12,13)

—

Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat. (Ps. 86:5)

—

Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle. (Ps. 86:7)

—

Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen. Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.”  (Ps. 91:9-16)

—

Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa! Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä. Päivä koittaa vanhurskaille, ilo niille, joiden sydän on puhdas. (Ps. 97:10,11)

—

Hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat menettäneet kaikkensa, eikä halveksi heidän rukoustaan. (Ps. 102:18 Raamattu Kansalle)

—

Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa, hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan. (Ps. 107:6,8)

—

Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä. Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä, iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa, iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt. Anteeksiantava ja laupias on Herra! Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät, hän muistaa liittonsa ikuisesti. (Ps. 111:2-5)

—

Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee. Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen. Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. (Ps. 116:1,2,5-8)

—

Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien. Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin? (Ps.118:5,6)

—

Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps. 121:1,2,7,8)

—

Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat. (Ps. 127:2)

—

Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä! (Ps. 138:8)

—

Herra on luotettava kaikissa sanoissaan, uskollinen kaikissa teoissaan. Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa jaloilleen. Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. Herra on kaikessa oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan. Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. Hän täyttää niiden pyynnöt, jotka häntä pelkäävät, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä. (Ps. 145:13a-19)

Read Full Post »

Isä, miksi hylkäsit minut?

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja? Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki minun luuni ovat irti toisistansa; minun sydämeni on niinkuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen, ja sinä lasket minut alas kuoleman tomuun. Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa. (Ps. 22:1,14,15,17,18)

Onko elämäsi sellaisessa tilanteessa, että vaikka kuinka huudat Jumalan puoleen, taivas vain vaikenee. Kyselet Jumalalta apua elämäsi vaikeuksiin tai päätöksiin, mutta et saa mitään merkkiä – et edes yhtä sanaa ylhäältä. Olosuhteesi on pelkkää kaaosta, eikä Jumala vastaa.

Jeesus huusi ristillä psalmin sanoin: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. Oliko Jumala todella hylännyt rakkaan poikansa?

Kun Jeesus tuskissaan viittasi psalmiin 22, Hän tunsi sen sisällön ja tiesi sen olevan osa Messias-profetiaa – kuvausta Kristuksen ahdistuksesta. Psalmissa kärsivä kääntyy Jumalan puoleen ja saa varmuuden siitä, että Jumala kuitenkin auttaa:

Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni. Vapahda minun sieluni miekasta, minun ainokaiseni koirain kynsistä. Pelasta minut jalopeuran kidasta, villihärkäin sarvista – vastaa minulle. Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä. Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobin siemen, kaikki Israelin siemen, peljätkää häntä. Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa. (Ps. 22:19-24)

Jeesus tiesi, että Jumala on hänen pelastajansa. Niinpä Hän saattoi turvallisin mielin huutaa: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk. 23:46). Jeesus jätti elämänsä parhaisiin mahdollisiin käsiin.

Ahdistettu ystäväni: kun olet Jumalan puoleen huutanut, Hän on sinua kuullut, vaikka ei siltä näyttäisi tai tuntuisikaan. Hän ei sinua hylkää, sillä ”Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.” (Ps. 34:17,19). ”… hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet, eikä enää heidän rukoustansa hylkää” (Ps. 102:17).

Read Full Post »

Tapahtukoon Sinun tahtosi

Aiemmin artikkelissani Luja luottamus Jumalaan kirjoitin  juutalaisista miehistä Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta, joita uhkasi tulinen pätsi. He eivät suostuneet kumartamaan kuningas Nebukadnessarin patsasta kuoleman uhankaan alla. Nämä hurskaat miehet jättivät itsensä täysin Jumalan varaan. He asettivat itsensä eläväksi uhriksi Jumalalle ajatellen, että Tapahtukoon yksin Sinun tahtosi.

Myös Paavali antaa meille hyvän esimerkin Jumalan tahtoon nöyrtymisestä.

Kolmannella lähetysmatkallaan hän oli matkalla Jerusalemiin. Apostolien teoissa luvuissa 20 ja 21 kerrotaan, miten useaan kertaan Pyhä Henki tai opetuslapset Pyhän Hengen vaikutuksesta vakuuttivat Paavalille, että hän on kulkemassa kohti ahdinkoa. Paavali kertoo jäähyväispuheessaan Efeson seurakunnan vanhimmille näin: ”Nyt on Pyhä Henki sitonut minut ja vie minua Jerusalemiin, enkä tiedä, mitä siellä on osakseni tuleva. Tämän vain tiedän: joka kaupungissa Pyhä Henki vakuuttaa, että minua odottavat kahleet ja ahdinko. Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.” (Apt. 20:22-24)

Sitten Kesareassa Paavalin luokse tuli Abagos-niminen profeetta: ”Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’ Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.'” (Apt. 21:11-13)

Pakeniko Paavali? Ei, vaan jatkoi matkaansa kohti Jerusalemia suunnitelmansa mukaan. Eloonjääminenkään ei hänelle merkinnyt mitään sen rinnalla, että pääsisi matkansa päähän ja voisi saattaa loppuun Herralta Jeesukselta saamansa palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta. Hän luotti täysin siihen, että kun Jumalan tahto saa toteutua hänen elämässään – mihin se sitten viekään –, se on suurin voitto evankeliumin leviämiselle.

Koska Paavali suostui elämässään Jumalan tahtoon, koitui se siunaukseksi monelle – myös meidän aikamme kristityille, kun saamme lukea hänen kirjoituksiaan.

Olen omassa elämässäni lähiaikoina painiskellut varsin raskaan taakan alla ja huutanut Herraa avuksi. Minun on myönnettävä, että olen jopa napissut ja kapinoinut, miksi Hän on johtanut tällaiseen tilanteeseen. Parin viikon ajan olin aivan neuvoton, sillä en edes ymmärtänyt, miten Jumala tahtoisi minun rukoilevan asian puolesta.

Kaikin tavoin tilanteeseen väsyneenä aloin vihdoin uskaltaa kiittää Jumalaa siitä, että kaikki tämä on hänen suuressa viisaudessaan sallimaa. Pyysin ymmärrystä, että oppisin sen, mitä Hän tahtoo kaikella tällä minulle opettaa. Halusin yrittää ottaa uskonaskeleita ja rukoilin jotenkin näin, että ”Herra, seinä on vastassa enkä näe mitään ulospääsyn mahdollisuutta omin voimin. Kiitos, että olet johtanut asiat tähän pisteeseen. Kiitos, että saan luottaa sinuun, sillä minulla ei ole mitään muuta turvaa. Tapahtukoon sinun tahtosi minun elämässäni ja koko perheeni elämässä.”

Mietin, onko oikein rukoilla Jumalaa ottamaan taakka pois, sillä jos Hän on sen antanut, niin minun on se kannettava. Mutta mitä Jeesus rukoilikaan Getsemanen puutarhassa suuressa tuskassaan: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Jeesuskin pyysi suuressa ahdistuksessaan Isää ottamaan taakan pois, jos se vain on Isän tahto. Avain ja painopiste on sanoissa älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.

Heti tuon jakeen Raamatusta luettuani avasin One Way Missionin Raportti-lehden, ja kuin vahvistukseksi sieltä avautui ensimmäisenä näkyville Tapani Suonnon kirjoitus Tapahtukoon sinun tahtosi. Suonto kirjoittaa, miten meidän on helppo sanoa ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, mutta emme kuitenkaan aina tarkoita sitä todella. Koska oma tahto on Jumalan tahdon tiellä, seurauksena on usein ahdistusta ja ristiriitoja uskovan elämässä.

Kun suostumme sydämestämme sanomaan ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, tulemme täydellisesti riippuvaisiksi Jumalasta. Se johtaa tielle, jossa kaikki tapahtuu Jumalan valtakunnan parhaaksi. Se ei merkitse sitä, että vaikeudet olisivat ohi elämästämme, mutta se merkitsee sitä, että ne tuovat siunauksen. Suonto sanookin: ”Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jokaisesta siunauksesta, jonka seurakunta saa kokea, joku ihminen maksaa myös hinnan.”

Jumala sallii meille vaikeuksia, jotta Hän voisi opettaa niiden kautta meille jotain – ja meidän kauttamme lähimmäisillemmekin. Jos Hän vain pelastaisi meidät kaikilta vaikeuksilta, näkisikö silloin kukaan Jumalan suuruutta? Paavali kirjoittaa korinttilaisille:

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Meidät, jotka elämme, annetaan aina alttiiksi kuolemalle Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä tulisi kuolevaisessa ruumiissamme näkyviin. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo saisi aikaan yhä useammissa vielä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:7-11, 15-18 Raamattu kansalle -käännöksen mukaan)

David Wilkerson sanoo, että ”Meidän uskomme tarkoitus ei ole, että pääsisimme pois vaikeasta paikasta tai että tuskallinen tilanteemme muuttuisi. Pikemminkin sen tarkoitus on näyttää Jumalan uskollisuus meitä kohtaan keskellä uhkaavaa tilannettamme. Jumala muuttaa silloin tällöin koettelemuksemme olosuhteita. Mutta vieläkin useammin Hän ei sitä tee – koska Hän haluaa muuttaa meidät!” (Kirjasta Jumala huolehtii)

Wilkerson toteaa myös, että jokainen kristitty tulee jossain vaiheessa elämäänsä sellaiseen tilanteeseen, jossa ei ole enää löydettävissä mitään ulospääsytietä. On tultu tilanteeseen, jossa ”ei ole pakotietä – ei apua, ei pelastusta muualta kuin Jumalalta itseltään”. (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Mikä aiheuttaa nämä tilanteet, nämä myrskyt? Ei niitä aiheuta paholainen, vaan ne ovat Jumalan tarkoittamia niille, jotka vaeltavat vanhurskaudessa. Jumala itse on tuonut meidät tilanteeseen, jossa meillä ei ole enää omia keinoja käytettävissä, ja Jumalalla on tälle kaikelle tietty tarkoitus. Oliko paholainen johdattanut Israelilaiset Punaisen meren rantaan egyptiläiset takaa-ajajat kintereillään? Ei, vaan Jumala. Eikö Jumala sitten tiennyt, että merta on mahdoton ylittää?

Jumala oli johdattanut heidät meren rannalle mahdottomalta näyttävään tilanteeseen, mutta valmistanut samalla pelastuksenkin valmiiksi. Jumala johdatti heidät erämaahan janon ja nälän kouriin, mutta oli valmistanut pääsyn niistäkin ihmeellisellä tavalla. Israelilaisten ei olisi kuin tarvinnut kääntyä Jumalan puoleen, mutta sen sijaan he napisivat.

David Wilkerson kirjoittaa, että ”paholainen haluaa meidän ajattelevan näistä ongelmistamme: ’Siitä ei ole mitään keinoa päästä irti.’ Mutta tiedät, että Jumalalla on jo suunnitelma. Sinä vain et voi nähdä sitä. Et näe muuta kuin muurin edessäsi. Mutta Jumala näkee äärettömän paljon enemmän kuin sinä. Hänelle on helppoa mennä suoraan lävitse. Hänen toimiinsa ei liity mitään mutkia, koska Hän ei tunnusta vihollisen voimaa. Meidän on aika ryhtyä luottamaan Häneen!” (Kirjoituksesta Oikea laulu – väärällä puolella). ”Hän on laatinut sen suunnitelman jo kauan ennen kuin vaikeutesi edes alkoivat. Silti Hän haluaa odottaa viimeiseen hetkeen asti, viivytellä, kunnes luotat Häneen täysin. Hän haluaa nähdä, luovutatko elämäsi Hänen käsiinsä ja sanot: ’Elämässä ja kuolemassa minä luotan Herraan!'” (Kirjoituksesta Paikka nimeltä Keinojen loppu)

Israelin kansalla ei ollut luottamusta Jumalaan, ja niin he joutuivat uusiin koetuksiin toinen toisensa jälkeen. Samalla tavalla mekin saatamme joutua kulkemaan koetuksesta toiseen.

Wilkerson jatkaakin: ”Ei löydy työtä eikä pelastusta miehelle tai naiselle, joka jatkuvasti valittaa Jumalan edessä. Saat pysyä työttömänä lopun ikääsi. Tai jos saat työn, siitä tulee myllynkivi kaulaasi. Tässä on kyse elämästä tai kuolemasta. Sinun on tultava paikkaan, jossa voit oppia luottamaan Häneen. Jos opit sen nyt, seuraavan kriisin aikana laulat ja huudat ylistystä Vapahtajallesi. Voitto kyllä tulee – mutta vieläkin tärkeämpää on, että olet antanut kuoliniskun kaikelle epäilylle, pelolle ja epäuskolle. Mistä aloitat? Aloita katsomalla suoraan Jumalan Sanan peiliin! Harkitse viimeisen kuukauden aikana lausumiasi sanoja ja suorittamiasi toimia: Oletko napissut ja valittanut? Saatat vastata: ’Olen – mutta olen napissut Jumalan edessä.’ Aivan niin, niin sinä olet! Mitä väliä sillä on, missä ja kenelle sinä valitat, se kaikki kohdistuu Jumalaan!”

Muista, että Jumala ei koskaan johda sinua autiomaahan vain antaakseen sinun kuolla sinne. Hänellä on valmiina suunnitelma sinunkin elämäsi tilanteeseen. Nosta vain katseesi Jumalan puoleen – Hän yksin voi auttaa, ja Hän tahtoo auttaa. Hän odottamalla odottaa, että luotat vain Häneen ja sanot: ”Sinä olet minun ainoa toivoni. Minä tiedän, että vain sinä voit nyt auttaa. Luotan, että Sinä pelastat minut tästä tilanteesta. Auta minua alistumaan Sinun tahtoosi.”

Omissa asioissani Punainen meri ei auennut edessäni niin, että olisin voinut vain kävellä ulos vaikeuksistani. Sen sijaan tuntui siltä, että olisin astunut askeleen lähemmäksi pätsiä. Tiedän kuitenkin, että jokainen askel eteenpäin saa olla Jumalan tahdossa kulkemista, ja Jumalan kanssa – minun ei tarvitse kulkea yksin. Olen tosissani joutunut taistelemalla taistelemaan epäuskon siementä vastaan, joka yrittää kuiskata korvaani, että ”entäpä jos Jumala ei autakaan?”

Aivan kuin juuri tähän tilanteeseen Wilkerson sanoo: ”Jokaisessa kohdassa, jonka käännän esiin Raamatusta, näen: ’Luota minuun, ja minä näen lävitsesi. Anna vain tiesi ja toimesi minun haltuuni.’ Mitä se vaatii? Vain tätä: Pysyttele paikallasi, niin näet Herralta tulevan pelastuksen. Kysyt: ’Mutta entä, ellei mitään tapahdu?’ Tuo vastaus paljastaa epäilyn ja pelon!”

David Wilkerson jatkaa: ”Kristitty ystäväni, käänny jo tänään Jumalan puoleen ja sano: ’Herra, minä olen tehnyt kaiken, jonka osaan tässä tilanteessa. Tiedän, etten mitenkään pysty selvittämään tätä ongelmaa. Minä aion luottaa Sinuun – ja odottaa Sinun voittoasi!’ Anna Jumalan tehdä sinusta todistaja koko maailmalle – Hänen uskollisuutensa todistaja. Rakasta Häntä kaikesta sydämestäsi juuri nyt. Anna Hänen haltuunsa kaikki ongelmasi, kaikki uskosi ja luottamuksesi – ja Hän antaa sinulle oikean laulun oikealla puolella!”

Rohkaiskoon meitä Paavalin seuraavat sanat efesolaisille (Ef. 3:20-21):

Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

Read Full Post »