Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘maailmanhenki’

Dr. David R. Reagan, suom. SK
Tämä artikkeli julkaistiin Lamplighter-lehden touko-kesäkuun 2017 numerossa.

 

Tuskin yksikään älykkö, paitsi C.S Lewis, on vaikuttanut syvällisemmin evankelikaalien ajatteluun; tuskin yksikään aikakauden johtaja, paitsi Billy Graham, on jättänyt syvemmän jäljen liikkeeseen kokonaisuutena.1

Vuonna 1984 elämänsä lopulla 72 vuoden ikäisenä Francis Schaeffer oli vakiinnuttanut itsensä johtavana kristillisenä tiedottajana teologista modernismia, filosofista humanismia ja poliittista pragmatismia vastaan. Myönteisessä mielessä hänestä oli tullut kristikunnan tärkein tiedottaja kristillisen maailmankuvan puolesta.

  • Yhdysvaltain korkein lääkintäviranomainen Dr. C. Everett Koop, sanoi, että hän on ”Jumalan mies aikakautta varten”.2
  • Billy Graham sanoi hänestä: ”Hän oli yksi sukupolvemme suurista evankelikaalisista valtiomiehistä. … Enemmän kuin käytännössä kenelläkään toisella ajattelijalla hänellä oli terävää oivallusta aikamme teologisiin ja filosofisiin taistoihin.”3
  • Presidentti Ronald Reagan kirjoitti hänen perheelleen: ”Hänet muistetaan kauan yhtenä vuosisatamme suurista kristillisistä ajattelijoista.”4
  • Time-lehti kuvaili häntä ”lähetyssaarnaajana älyköille”.5
  • Schaeffer sanoi itsestään: ”Olen todellisuudessa maalaissaarnaaja (country preacher). Minun oli kuitenkin kehitettävä filosofiani puhuakseni maailmalle, joka ei enää usko, että totuus on olemassa.”6

Francis Schaeffer käytti elämänsä kristillisen maailmankuvan puolustamiseen. Siinä hän puolusti raivokkaasti Raamatun erehtymättömyyttä ja Jumalan olemassaoloa. Hän julisti myös ihmiselämän pyhyyttä ja alituisesti varoitti läntistä maailmaa humanismin vaaroista.

Paljon siitä, mitä hänellä oli sanottavaa, oli luonteeltaan hyvin teologista ja filosofista ja vaikeaa käsittää, mutta viimeisinä vuosinaan hän teki sanomaansa maanläheiseksi kirjoilla ja dokumenttifilmeillä, jotka oli tarkoitettu maallikolle.

Varhainen elämä

Francis August Schaeffer IV syntyi vuonna 1912 Pennsylvania’n Germantown’issa. Kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ollut kristitty, eikä kumpikaan ollut koulutettu. Hänen isänsä oli tavallinen duunari, jolla oli vain kolmannen luokan koulutus. Francis tuli uskoon 17-vuotiaana sen jälkeen, kun hänen mielenkiintonsa kreikkalaiseen filosofiaan lopulta johti hänet lukemaan Raamattua. Myöhemmin elämässä hän huomasi: ”Se mikä soitti kelloa minulle, oli vastaukset Genesiksessä ja että niiden myötä oli vastauksia – todellisia vastauksia – ja ilman niitä ei ollut vastauksia ei filosofiassa eikä uskonnossa, jota olin kuullut saarnattavan.”7

Kun hän kertoi vanhemmilleen suunnitelmastaan käydä HampdenSydney College Virginia’ssa opiskellakseen palvelutyötä, he vastustivat voimakkaasti ajatusta. Hän kuitenkin meni sinne tietämättä, kuinka hoitaa kustannukset.8 College oli vain miehille tarkoitettu presbyteerikirkon koulu.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa 1932 lopussa Francis tapasi naisen, josta tulisi hänen vaimonsa. Hän oli Edith Seville, joka opiskeli naisille tarkoitetussa Beaver College’ssa Pennsylvania’ssa. Kumpikin oli palannut kotiin kesäksi ja he tapasivat presbyteerikirkossa, jossa kävivät.

Edith’illä oli aivan erilainen tausta. Hänen molemmat vanhempansa olivat college’n käyneitä ja lähetyssaarnaajia Kiinassa, jossa Edith oli syntynyt. Hän oli kaksi vuotta nuorempi kuin Francis.

Siitä huolimatta, että Francis’illa oli tulinen temperamentti ja Edith’illä voimakas tahto, he rakastuivat ja menivät naimisiin vuonna 1935.9 Yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka veti heitä yhteen, oli se, että molemmat olivat fundamentalisteja, jotka lujasti uskoivat Raamatun erehtymättömyyteen.

Francis jatkoi vasta perustettuun Faith Theological Seminary’iin Delaware’n Wilmington’issa, josta valmistui vuonna 1938.10 Hänestä tuli siten ensimmäinen valmistunut, joka vihittiin papiksi Bible-presbyteerikirkossa, joka irtautui ortodoksisesta presbyteerikirkosta johtuen kysymyksestä koskien Raamatun erehtymättömyyttä.11

Varhainen palvelutyö

Paimennettuaan yhdeksän vuotta Raamattu-persbyteerien seurakuntia Pennsylvania’ssa ja Missouri’ssa, kirkkokunnan ulkomaanlähetyksen johtokunta lähetti hänet kolmen kuukauden matkalle Eurooppaan rakentamaan verkostoa ”Raamattuun uskovien” seurakuntien ja pastorien keskuudessa.12 Hän huomasi pian, että eurooppalaiset seurakunnat oli jo saatu luopumukseen.13

Raportoituaan lähetyksen johtokunnalle siitä, mitä Euroopassa oli tapahtunut, johtokunta päätti lähettää hänet ja hänen vaimonsa Eurooppaan lähetyssaarnaajiksi. Niinpä vuonna 1948 he lähtivät Yhdysvalloista ja asettuivat Sveitsin Lausanneen.

Kohta heidän lähtönsä jälkeen yksi heidän tyttäristään sairastui vakavasti ja tarvitsi leikkauksen Philadelphia’n lastensairaalassa. Kirurgina oli tri. C. Everett Koop, joka oli tullut uskoon vain muutamaa viikkoa aiemmin. Silloin Schaeffer’it ystävystyivät tri. Koop’in kanssa ja ystävyys kesti heidän elinaikansa laskien pohjan hyvin tärkeälle yhteistyölle, joka tapahtuisi 29 vuotta myöhemmin vuonna 1977.14

Kolmen vuoden kuluttua muutostaan Sveitsiin Schaeffer koki uskonkriisin, jonka aikana hän ”ajatteli kaiken uudelleen”.15 Kokemus osoittautui tärkeäksi käännepisteeksi hänen elämässään. Hän selviytyi siitä usko täysin uudistuneena ja vahvistuneena. Hänen elämäkertansa kirjoittaja, Louis Gifford Parkhurst nuorempi, toteaa, että Francis tuli ulos taistelusta ”lujalla vakaumuksella, että Jumala on todella objektiivisesti siellä, missä me luulemme, että Hän ei ole, että Raamattu on totta kaikessa, mitä se sanoo, että Raamattu koskee koko elämää ja että Pyhän Hengen rakkauden ja pyhyyden hengellisen todellisuuden on oltava läsnä elämässämme, varsinkin taistellessamme totuuden puolesta”.16

L’Abri Fellowship

Vuonna 1955 Schaeffer’it muuttivat Sveitsin Huémoz’iin ja perustivat palvelutyön nimeltä L’Abri Fellowship. Sana L’Abri on ranskaa ja tarkoittaa ”Suoja”. Siitä tuli nopeasti hengellinen yhteisö, joka veti kaikkialta Euroopasta nuoria opiskelijoita, jotka olivat joutuneet eksistentiaaliseen filosofiaan ja epätoivoisesti etsivät jotakin tarkoitusta elämään.

Seuraavina vuosina työskennellessään näiden nuorten kanssa Francis kehitti ja hienosääti argumenttejaan humanismia vastaan. Hän teki saman argumenteilleen puolustaessaan kristillistä uskoa. Hänen luentojaan nauhoitettiin ja sitten nauhoituksista tehtiin kirjoja, joita alettiin julkaista vuonna 1968. Kirjoista seurasi kutsuja puhumaan yliopistoilla eri puolilla maailmaa.

Schaeffer’in työn yleiskatsaus

Vuonna 1974 Schaeffer alkoi työstää kirjaa ja 10-osaista elokuvaa, joka toi hänelle laajan huomion Amerikan evankelikaalien parissa. Projektin nimi oli How Should We Then Live (Kuinka meidän sitten pitäisi elää)?17 Se oli kristillisestä näkökulmasta esitetty syvällinen tutkimus länsimaisen ajattelun ja kulttuurin noususta ja laskusta.

Schaeffer selitti, kuinka alkaen Rooman valtakunnasta humanistinen usko ihmiseen johti yhteiskuntaan vailla mitään mallia väärästä ja oikeasta, mikä aiheutti moraalisen mädännäisyyden, joka lopulta tuhosi valtakunnan sisältä.

Keskiajalla (500–1500 jKr.) Tuomas Akvinolaisen teologia aiheutti Kristinuskon vääristymisen, koska hän väitti, että ihmisen lankeemus turmeli vain ihmiskunnan tahdon, mutta ei älyä. Siksi totuus voitiin ymmärtää järjen kautta ja kirkko alkoi sekoittaa Raamattua Aristoteleen kaltaisten ei-kristittyjen filosofien ajatuksiin. Ihmisestä tuli yhä enemmän uskonnon keskipiste ja paavin ja kirkolliskokousten päätökset alkoivat korvata Raamatun auktoriteettia.

Renessanssi (1300–1700 jKr.) ajoi humanismin, taiteet mukaan lukien, kaiken älyllisen toiminnan keskipisteeksi. Tämä liike alkoi Etelä-Euroopassa keskittyen Italiaan ja vähitellen levisi koko maanosaan. Se toimi siltana keskiajalta uudenajan historiaan. Ihminen asetettiin kaiken keskipisteeksi ja häntä palvottiin taiteissa – kuten Michelangelo’n patsaassa nimeltä David. Tästä mestariteoksesta Schaeffer huomautti:18

Michelangelo otti marmoripalasen, joka oli niin virheellinen, ettei kukaan uskonut sillä olevan mitään käyttöä ja siitä hän veisti tämän mahtavan patsaan. Huomaa kuitenkin, että Daavid ei ole Raamatun juutalainen Daavid. Daavid on vain nimi. Michelangelo tunsi juutalaisuuden ja patsaan hahmo ei ole ympärileikattu. Meidän ei tule pitää tätä Raamatun Daavidina, vaan humanistisena ihanteena. Ihminen on suuri!

Pohjois-Euroopassa oli kuitenkin pako humanismista, jota vuonna 1517 alkanut uskonpuhdistus motivoi. Jumala ja Hänen Sanansa ajettiin takaisin kirkon ja yhteiskunnan keskipisteeseen. Jälleen kerran ihmisen langenneisuus tunnustettiin, mutta samalla oli uudistunut Jumalan kuvaksi luodun ihmisen arvokkuuden korostus.

Schaeffer osoitti, että sekä renessanssi että uskonpuhdistus toivat ihmisille suuremman vapauden, mutta siinä missä uskonpuhdistus johti vastuulliseen vapauteen, renessanssi toi vastuuttoman kurittomuuden vapauden, koska perustuen humanismiin siinä ei ollut pohjaa moraalille.

Humanismin luontainen ongelma osoitettiin 1700-luvulla Ranskassa ”valistukseksi” kutsutun liikkeen nousun myötä. Ranskalainen filosofi Voltaire (1694–1778) vaati ennemmin järkeen kuin uskoon eli katolisiin oppeihin perustuvaa yhteiskuntaa. Schaeffer huomioi: ”Valistuksen ajattelijoille ihminen ja yhteiskunta olivat kehitettävissä täydellisiksi.”19 Ranskalaiset julistivat ”Järjen Jumalatarta” ja sitoutuivat täysin maalliseen yhteiskuntaan. Seuraus oli Ranskan vallankumouksen (1789–1799) verilöyly, joka johti Napoleon Bonaparte’n autoritaariseen hallintoon.

Samaan aikaan oli käynnissä tieteen vallankumous, joka alkoi puolalaisesta astronomista Copernicus (1473–1543), joka muotoili maailmankaikkeuden mallin, joka asetti maan asemesta auringon maailmankaikkeuden keskukseksi.

Sekä renessanssi että uskonpuhdistus ruokkivat kasvavaa tieteellisen menetelmän painotusta – renessanssi järjen korostamisensa kautta ja uskonpuhdistus väitteensä kautta, että me elämme Jumalan luomien luonnonlakien järjestäytyneessä maailmankaikkeudessa. Monet johtavista tiedemiehistä olivat kristittyjä kuten, Francis Bacon (1561–1626), Blaise Pascal (1623–1662), Isaac Newton (1643–1727) ja Michael Faraday (1791–1867).

Tämä kristillinen pohja ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Charles Darwin (1809–1882) ja muut hänen kaltaisensa, joilla oli humanistinen maailmankuva, alkoivat työntää Jumalaa syrjään, korottaa ihmisen järkeä ja käännyttää ihmiskuntaa evoluutioelämän sattumaan keskellä tarkoituksetonta maailmankaikkeutta.

Tämä kaikki tuotti sellaisen, jota Schaeffer kutsui ”pirstaloitumisen ajaksi”, kun sekä filosofit että taiteilijat alkoivat nähdä elämän mielettömyytenä.20 Kaikki on sattumaa. Ei ole mitään tarkoitusta. Sekä maailma että ihminen ovat pirstaloituneet. Ei ole oikeaa eikä väärää. Jumala on kuollut.

Tämä radikaali muutos, jossa koko Jumalan luomakunta nähdään vain tilapäisenä koneena, ihmiset mukaan lukien, johti 1900-luvun kauhuihin: kommunistiseen vallankumoukseen, natsiholokaustiin, Kiinan kulttuurivallankumoukseen ja Kamputsean kansanmurhaan.

Nämä hirmuteot havainnollistavat Schaeffer’in väitettä hänen kirjoittaessaan: ”Jos pelastumaton ihminen olisi johdonmukainen, hän olisi uskonnoltaan ateisti, filosofialtaan irrationalisti – ja laajimmassa merkityksessä täysin moraaliton.”21 Ja niin siinä kävikin.

Sovellus Amerikkaan

Sekä kirjan että filmin lopussa Schaeffer soveltaa tätä kaikkea Yhdysvaltoihin sellaisessa, jota sanoo ”rauhan ja vaurauden ajaksi”. 1900-luvun puoliväliin tullessa kristillisen konsensuksen heikkeneminen Amerikassa oli tuottanut väestön, jossa enemmistö ihmisistä oli omaksunut ”kaksi köyhtynyttä arvoa” – henkilökohtaisen rauhan ja vaurauden. Hän selittää havaintoaan seuraavasti:22

Henkilökohtainen rauha tarkoittaa vain, että saa olla yksin, ettei minua vaivata toisten ihmisten ongelmilla … Henkilökohtainen rauha tarkoittaa, että haluan, ettei omaa elämän malliani häiritä elinaikanani riippumatta siitä, mitä seurauksia siitä on lasteni ja lastenlasteni elinaikana. Vauraus tarkoittaa valtavaa ja alati kasvavaa varallisuutta – elämää, jossa on esineitä, esineitä ja enemmän esineitä – menestystä, jota arvioidaan aina vain korkeamman aineellisen runsauden tason perusteella.

Schaeffer’in mukaan nämä kaksi vallitsevaa sodanjälkeistä sekulaaria arvoa tuottivat 1960-luvun kulttuurillisen kapinan, kun nuoret päättivät, että elämässä täytyy olla muutakin kuin itsekkyyttä ja ahneutta. Kuten Schaeffer sen ilmaisi: ”He olivat oikeassa ongelman arviossaan, mutta erehtyivät ratkaisuissaan.” – jotka olivat pääasiassa hedonismia, jota ilmaistiin huumeilla ja seksillä.23

Schaeffer lopettaa puhumalla profeetallisesti yhteiskunnastamme. Hän sanoo: ”Kun muisto kristillisestä konsensuksesta, joka antoi meille vapauden raamatullisen muodon sisällä, lisääntyvästi unohdetaan, niin manipuloiva autoritarismi pyrkii täyttämään tyhjiön.”24 Hän varoittaa erityisesti mielivaltaisen eliitin mielivaltaisista arvoista.

Hän varoittaa myös kolmesta tulevaisuuden vaarasta:25

  1. Ihmisten geneettinen manipuloiminen.
  2. Manipuloiminen median, varsinkin TV:n kautta.
  3. Luottaminen sosiologiseen lakiin – se on, lakiin, joka ei perustu Raamattuun, luonnonlakiin eikä perustuslakiin, vaan lakiin, joka perustuu julkisen mielipiteen muuttumiseen.

Lopputoteamus hänen kirjassaan on pahaenteinen: ”Tämä kirja kirjoitettiin toivossa, että tämä sukupolvi ehkä kääntyy tuosta suurimmasta pahuudesta, luodun asian asettamisesta Luojan paikalle ja että tämä sukupolvi ehkä saa jalkansa pois kuoleman teiltä ja voisi elää.”26

Kirja How Should We Then Live? julkaistiin vuonna 1976. Kirjaan perustuva filmi julkaistiin vuonna 1977. Seminaareja filmistä pidettiin kaikkialla Amerikassa vuosina 1977 ja 1978. Lokakuussa 1978 Schaeffer’issa todettiin imusolmukesyöpä ja hän aloitti hoidot Mayo-klinikalla Minnesota’n Rochester’issa.

Yhteistyö Koop’in kanssa

Samaan aikaan hän jatkoi työtä uuden kirjan ja filmin parissa vanhan ystävänsä tri. C. Everett Koop’in (1916– 2013) kanssa. Myöhemmin vuonna 1982 tri. Koop’ista tuli presidentti Reagan’in korkein lääkintäviranomainen. Tämä uusi kirja oli nimeltään Whatever Happened to the Human Race? (Mitä tapahtuikaan ihmisrodulle?)27 Sekä kirja että filmi julkaistiin vuonna 1979.

Kirja alkoi voimakkaalla omistuskirjoituksella, jossa sanottiin: ”Niille, joilta on ryöstetty elämä, syntymättömät, heikot, sairaat, vanhat, hulluuden, itsekkyyden, himon ja ahneuden pimeinä aikoina, joista 1900-luvun viimeiset vuosikymmenet muistetaan.”28 Tämä kirja ja filmi keskittyivät abortin, lapsenmurhan ja eutanasian kauhistuksiin tuon ajan Amerikassa.

Ensimmäinen lause kirjassa tiivistää sen väitteen: ”Kulttuureja voidaan arvioida monin tavoin, mutta lopulta jokainen kansakunta jokaisena aikana täytyy arvioida tällä testillä: Kuinka se kohteli ihmisiä?29 Kirjoittajat jatkavat tällä havainnolla: ”Syy kirjoittaa tätä kirjaa on, että meillä on voimakas tunne, että tänä päivänä me seisomme suuren kuilun partaalla.”30 Sitten he kiinnittävät kaiken huomionsa tämän kriisiin syyhyn:31

Kristillisessä konsensuksessa enemmistö eikä myöskään eliitti olleet absoluutteja. Jumala antaa arvojen mallit ja Hänen absoluuttinsa sitovat sekä tavallista ihmistä että vallassa olevia … koska kristillinen konsensus on pantu syrjään, meillä on edessämme henkilökohtaisen julmuuden tulva. Kirja jatkaa esittäen ankaran, loogisen ja raamatullisen perustelun aborttia vastaan varoituksella, että se johtaa lapsenmurhan ja eutanasian hyväksymiseen. Siinä he antavat monia kauhistuttavia esimerkkejä lapsenmurhan ja eutanasian harjoittamisesta lääkärien keskuudessa, vaikka ne eivät olleet laillisia tuohon aikaan.

He osoittavat, kuinka meitä kansakuntana valmistetaan ajattelussamme hyväksymään lapsenmurha. Eihän siinä ole eroa, tapetaanko vauva muutamaa minuuttia ennen syntymää, vai muutama minuutti sen jälkeen. Molemmat ovat murhia. Ja jos vanhemmat voivat maksaa lastensa tappamisesta, niin mikä estää lapsia maksamasta vanhempiensa tappamisesta? ”Humanistisessa maailmankuvassa ei ole tilaa uskolle, että ihmisolennolla olisi mitään lopullista selvää arvoa yläpuolella eläimen tai elottoman aineen. Ihminen on vain erilainen molekyylien järjestelmä.”32

Julkaistessaan tämän kirjan Schaeffer siirtyi filosofian ja teologian maailmasta yhteiskunnallisen toiminnan maailmaan. Hän ja Koop päättävät kirjan yksityiskohtaisilla ohjeilla, mitä ihmiset voivat tehdä tukeakseen elämän pyhyyttä ja voimakkaasti vastustaakseen aborttia, lapsenmurhaa ja eutanasiaa.33

Schaeffer’in manifesti

Jatkuvista syöpähoidoistaan huolimatta Schaeffer jatkoi kirjoittamista. Vuonna 1981 hän julkaisi teoksen A Christian Manifesto (Kristillinen manifesti).34 Se oli erityisesti tähdätty amerikkalaiseen maisemaan ja poliittiseen kehitykseen, joka näytti johtavan kansakuntaa kohti tuhoa. Pohjimmiltaan se käsitteli kysymystä, mikä on kristityn vastuu hallitukseen, lakiin ja kansalaistottelemattomuuteen nähden?”35

Kirja kirjoitettiin suoraksi vastaukseksi vuoden 1848 kommunistiselle manifestille (Communist Manifesto), vuoden 1933 ensimmäiselle humanistiselle manifestille (Humanist Manifesto I) ja vuoden 1973 toiselle humanistiselle manifestille (Humanist Manifesto II) – jotka kaikki asettivat ihmisen kaiken keskukseksi ja tekivät hänestä kaiken mittapuun.36 Sitä vastoin Schaeffer vahvistaa raamatullisen näkemyksen ihmisestä, joka tehty Jumalan kuvaksi, jossa on todellinen ihmisyys.”37

Schaeffer osoitti, kuinka valtiomme alun perin perustui kristilliselle konsensukselle, joka tunnusti ihmisen arvokkuuden ja elämän pyhyyden samalla tiedostaen, että ihminen on langennut ja siksi häntä täytyy hillitä hallituksen toimilla ja vallan hajauttamisella (through a government of checks and balances and separation of powers).38

Sitten hän jatkoi osoittaen, että lain ja hallinnon systeemiemme perustukset ovat syöpyneet siinä määrin, että ”maallistunut yhteiskunnallinen laki” vallitsee nyt korkeimpana.39 Tätä koskien hän viittasi entisen korkeimman oikeuden johtavan tuomarin Frederick Vinson’in (1890–1953) lausuntoon, joka kirjoitti: ”Mikään ei ole varmempaa nykyajan yhteiskunnassa kuin periaate, ettei siinä ole mitään absoluutteja.”40

Schaeffer selitti, että ”yhteiskunnallinen laki” – eli sellainen, jota voitaisiin kutsua ”olosuhteelliseksi laiksi” – on toiminnassa, kun oikeudet tekevät päätöksiä, jotka on erotettu mallista, kuten raamatulliset tai perustuslailliset periaatteet. Sen sijaan oikeudet perustavat päätöksensä sellaiselle, jonka ajatellaan olevan parasta yhteiskunnalle.

Esimerkkinä Schaeffer viittasi korkeimman oikeuden päätökseen abortista vuonna 1973. Hän väitti, että se on klassinen esimerkki hyvin subjektiivisesta oikeudellisesta päätöksenteosta.41 Se oli täysin mielivaltainen päätös, jonka eliitti pakotti enemmistölle ilman mitään perustuslaillista pohjaa ja täysin ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. (Samaa voitaisiin tietysti sanoa korkeimman oikeuden yhtä mielivaltaisesta päätöksestä koskien samaa sukupuolta olevien avioliittoa 43 vuotta myöhemmin vuonna 2016.)

Schaeffer käynnisti yksityiskohtaisen keskustelun kristittyjen suhteesta hallitukseensa. Hän vahvisti Raamatun opetuksen, että meidän tulee kunnioittaa ja totella hallitsijoitamme.42 Hän kuitenkin kiirehti korostamaan, että tottelemisella on Raamatun asettamat rajansa. Hän vakuutti, että ”lopputulos on, että tietyssä pisteessä ei ole vain oikeus, vaan velvollisuus olla tottelematta valtiota”.43 Ja milloin sitten? ”Jokainen hallitus, joka käskee sellaiseen, joka on ristiriidassa Jumalan lain kanssa, kumoaa auktoriteettinsa.”44

Schaeffer päättää manifestinsa osoittamalla, että humanismi on ”poissulkeva, suljettu systeemi, joka sulkee pois kaikki kilpailevat katsomukset – varsinkin, jos nuo katsomukset opettavat jotakin muuta kuin suhteellisia arvoja ja normeja … Tämän seurauksena humanistinen aineeseen, energiaan ja sattumaan perustuva maailmankuva on täysin suvaitsematon”.45 Siksi hän päättää:46

Ei ole liian voimakas ilmaus sanoa, että olemme sodassa ja siinä kamppailussa ei ole puolueettomia. On joko tunnustettava, että Jumala on lopullinen auktoriteetti, tai että Keisari on Herra.

Eräs hyvin mielenkiintoinen seikka Schaeffer’in manifestissa on se, mitä hän sanoo vuoden 1980 presidentinvaalista, jossa Ronald Reagan oli voittoisa. Kirjoittaen Reagan’in kauden ensimmäisenä vuotena hän viittaa siihen ”ainutlaatuisena avoimena ikkunana” kansakunnallemme torjua humanismin tulva,47 Hän varoittaa, että ”meidän täytyy varoa, ettemme anna typerän uskon siihen, että humanismi on korkein, saada meitä luulemaan, että kaikki on nyt voitettu ja varmaa”,48 koska humanistit ”ovat lujasti asemissa”.49

Puhuen profeetallisesti Schaeffer sitten päättelee, että ellemme pysty hillitsemään humanismin tulvaa Reagan’in kauden avoimen ikkunan aikana, niin se mitä todennäköisimmin jatkuu tulevaisuudessa oikeusistuinten kautta.50 ”’Kansalaisvapauksien’ varjolla … humanistiset voimat ovat käyttäneet mieluummin oikeusistuimia kuin lainsäädäntöelimiä, koska oikeusistuimet eivät ole ihmisten ajattelun ja ilmaisun alaisia valintaprosessin kautta – ja varsinkin, kun niitä (oikeusistuimia) ei valita uudelleen.”51 Ja niin se on mennyt.

Viimeinen kirja

Schaeffer päättää elämäntyönsä, kuten aloittikin, tuomitsemalla seurakunnan sen luopumuksen vuoksi. Hänen sanomansa sisältyy hänen vuonna 1984 kolme kuukautta ennen kuolemaansa julkaistuun kirjaan. Kirja on nimeltään The Great Evangelical Disaster (Suuri evankelikaalinen katastrofi).52 Vuonna 1948, kun hän vaimonsa kanssa valmistautui muuttamaan Eurooppaan, Schaeffer oli kirjoittanut esseen otsikolla Revolutionary Christianity (Vallankumouksellinen kristinusko), jossa hän perusteli, että todellinen kristinuskon vallankumouksellinen versio ei ollut tuon ajan ”yhteiskunnallistettu evankeliumi”, vaan ”historiallinen Raamattuun uskova kristinusko, joka uskoo, että seurakunnan tehtävä on saarnata Kristusta ja Häntä ristiinnaulittuna ja että ihminen on vanhurskautettu uskosta”.53

Hän uudisti tämän teeman viimeisessä kirjassaan. Hän väitti, että aivan kuten päälinjan kirkkokunnat 1920–1930-luvuilla olivat korruptoituneet johtuen Raamatun hylkäämisestään, niin samoin oli käynyt evankelikaaleille 1970- ja 1980-luvuilla.

Hän julisti, että ”suuri evankelikaalinen katastrofi” oli ”evankelikaalisen maailman laiminlyönti puolustaa totuutta totuutena”. Ja sitten hän toteaa suoraan: ”Tälle on vain yksi sana – nimittäin mukautuminen: evankelikaalinen kirkko on mukautunut aikakauden maailmanhenkeen.”54

Kuinka sitten? Kahdella tavalla. Ensiksi Schaeffer tunnistaa mukautumisen Raamatun suhteen, ”niin, että monilla, jotka kutsuvat itseään evankelikaaleiksi, on heikentynyt käsitys Raamatusta, eivätkä enää vahvista koko Raamatun opettamaa totuutta – ei vain uskonnollisissa kysymyksissä, vaan myös tieteen ja historian ja moraalisuuden alueilla”.55 Toinen alue on ollut moraalisissa kysymyksissä ”ottamatta selvää kantaa edes elämän ja kuoleman kysymyksissä”.56

Schaeffer moitti ankarasti evankelikaalisia johtajia huopaamisesta kysymyksessä koskien Raamatun erehtymättömyyttä ”niin, että Raamatun auktoriteetti on täydellisesti tehty tyhjäksi”.57 Hän tiivistää kysymyksen näin:58

Ellei Raamattu ole virheetön, ei vain silloin, kun se puhuu pelastuksen asioista, vaan myös silloin, kun se puhuu historiasta ja kosmoksesta, niin meillä ei ole perustusta vastata kysymyksiin koskien maailmankaikkeuden olemassaoloa ja sen muotoa ja ihmisen ainutlaatuisuutta. Meillä ei myöskään ole mitään moraalisia absoluutteja, eikä varmuutta pelastuksesta, eikä kristittyjen seuraavalla sukupolvella ole mitään, minkä päällä seisoa.

Kun kirja julkaistiin, monet reagoivat julistamalla, että Schaeffer ”liioittelee asiaansa”,59 mutta kun tänä päivänä 30 vuotta myöhemmin katsoo siihen, niin on ilmeistä, että hänen havaintonsa olivat nappiin. Sillä tänä päivänä meillä on evankelikaalisia johtajia, jotka kirjaimellisesti kieltävät monet uskon perusasioista.

Schaeffer oli niin kyllästynyt evankelikaaliseen liikkeeseen, että julisti, ettei enää viittaisi itseensä evankelikaalisena, vaan kutsuisi itseään ”Raamattuun uskovaksi kristityksi”.60

Päätössanat

Francis Schaeffer valmistui ikuiseen palkintoonsa toukokuun 15. päivänä 1984 kotonaan Minnesota’n Rochester’issa. Hän oli 72 vuoden ikäinen.

Kuolemaansa edeltävänä päivänä hän rukoili: ”Rakas Isä Jumala, minä olen päättänyt työni. Vie minut kotiin. Minua väsyttää.”61

Huomautus. Tämän artikkelin viitteet ovat verkkosivustolla http://www.lamblion.com julkaistussa artikkelissa

 

Read Full Post »