Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘maailmanjohtaja’

The Time of Antichrist’s Debut Advances
By Matt Ward 19.3.2017, suom.SK

”EU:n täytyy vahvistaa edustustaan ja puolustaa etujaan paremmin. Tätä varten Ranska ehdottaa, että luodaan Neuvoston nimittämä korkean tason edustaja, joka antaisi Euroopalle kasvot ja äänen.” (Entinen Ranskan presidentti Jacques Chirac, Liberation, 1996)

Ranskan näkemys oli ja on, että ”kaikkia keinoja” pitäisi käyttää ”vahvistamaan tuota korkean tason edustajaa” (Instituto Affari Internazional, 1996; page 46).

Tapahtumat tänä päivänä etenevät melkoista vauhtia. Melkein 20 vuotta sitten kirjoitin väitöskirjan otsikolla: ”Millaiset näkymät EU:lla on kehittää yhtenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka uudelle vuosituhannelle?” Se oli todella silmien avaaja.

Tuossa väitöskirjassa käsittelin EU:n näkymiä saavuttaa sellainen poliittisen yhdentymisen vaihe, että se kehittäisi yhden toimivan ulko- ja turvallisuuspolitiikan (Common Foreign and Security Policy = CFSP). Tarkastelin mahdollisuutta, että EU voisi tulevaisuudessa kehittää yhdistetyn Euroopan armeijan.

Se oli vuonna 1999 ja johtopäätökseni voitaisiin tiivistää lyhyesti neljään sanaan: ei tule onnistumaan milloinkaan.

Tuohon aikaan syyt tähän olivat monimutkaisia. Ensiksikin oli käsittämätöntä, että Britannia ja Ranska antaisivat omien sotilaidensa taistella ja kuolla sodassa, jota käytäisiin jostakin tuntemattomasta palasta maata, joka ei ollenkaan liittyisi heidän omiin kansallisiin etuihinsa. Sitä kuitenkin yhdistetty Euroopan armeija olisi merkinnyt.

Esimerkkinä tästä ajattele Kreikkaa vuonna 1999. Johtuen rajaongelmistaan Turkin kanssa Kreikka oli tuohon aikaan pyytänyt EU:ta nimenomaan takaamaan ulkoiset rajansa Turkin hyökkäystä vastaan. Osana sitä Kreikka pyysi EU:lta tulevaa keskinäistä avunantoa (mikäli Turkki jossakin vaiheessa loukkaisi sen alueellista koskemattomuutta).

Vuonna 1999 mahdollisuudet, että Britannian sallisi miestensä ja naistensa mennä sotaan toista itsenäistä Turkin kaltaista valtiota vastaan johtuen lähinnä kiistasta, joka nousee kaukaisen ja strategisesti merkityksettömän kreikkalaisen saaren omistajuudesta – olivat nolla.

Yhtä epätodennäköinen vuonna 1999 oli hyvin todellinen näköala yhteisen eurooppalaisen armeijan alaisuudessa, että Britannia ja varsinkin Ranska sallisivat, että niiden joukkoja komentaisi upseeri Saksasta: vanhemmat saksalaiset upseerit komentaen kaikkia ranskalaisia armeijayksiköitä ja miehiä.

Vaikka NATO:n jäsenyys tuohon aikaan väistämättä merkitsi muille valtioille siirrettyä johtajuutta saksalaisten upseerien komentaessa ranskalaisia joukkoja, niin esim. EU-armeijan komento- ja valvontarakenteet olisivat olleet olennaisesti erilaiset yhdessä tärkeässä suhteessa: NATO:n sisällä Iso-Britannialle ja USA:lle taattiin yleensä aina johtoasemat, mikä ei automaattisesti toteutuisi yhdistetyssä EU-armeijassa.

Vaikka tällä hetkellä molemmat maat ovat oikein ystävällisiä toisilleen, niin menneiden niiden välisten sotien muisto merkitsi, ettei Ranska – eikä Britannia vuonna 1999 voinut kuvitellakaan, että saksalaiset upseerit komentaisivat ranskalaisia joukkoja. Se oli kuitenkin vuonna 1999 ja se oli ennen Brexit’iä ja Donald Trump’ia.

Brexit’in aiheuttaman järkytyksen aallot Euroopan mannermaalla jatkuvat valtavina. Samoin Donald Trump’in valinnalla on ollut valtavia globaaleja seurauksia, varsinkin Euroopassa.

Globaali muutosvoima on selvästi vaihtunut jättäen kokonaan uuden paradigman muotoutumaan silmiemme edessä; jotakin, josta Euroopan johtajat ovat hyvin tietoisia.

Brexit ja Donald Trump’in vaalivoitto ovat provosoimassa suunnattoman ja nopean profeetallisen kehityksen. Mielestäni ei ole liioiteltua sanoa, että Brexit’in alullepanemat muutokset ja sitten Trump’in nimittäminen korkeaan virkaan ovat nyt pystyttämässä näyttämöä itse Antikristuksen esiin tulemiselle. Niin tärkeitä uskon noiden kahden tapahtuman olevan.

Vuonna 1996 Euroopan hallitustenvälisessä konferenssissa (European Intergovernmental Conference), joka pidettiin nimenomaan käsittelemään aihetta yhdentää Euroopan ulkopolitiikka, kaikki läsnä olleet jäsenvaltiot suostuivat luomaan uuden roolin EU:n ylemmässä johtamiskoneistossa – herra tai rouva CFSP:n, miehen tai naisen, joka yksin olisi vastuussa EU:n ulko- ja sisäpolitiikasta. Tämä yksilö pitäisi käsissään Euroopan yhtyneiden puolustusrakenteiden yhdistettyä mahtia. [1]

Tämä mies tai nainen käyttäisi suunnatonta valtaa. Silloinen Ranska yhdessä muiden keskeisten EU-maiden kanssa selkeästi ja julkisesti kehotti luomaan sellaisen viran. Britannia kuitenkin kiihkeästi vastusti sitä vartioiden mustasukkaisesti omaa ulkopolitiikkaansa ja sotilaallista suvereniteettiaan.

Niinpä vaikka CFSP:n johtajan vakanssi, tuon yksilön, jonka varassa koko ulkopolitiikka ja EU:n armeijan luomisen jälkeen myös sotilaallinen voima lepäisi, hyväksyttiin, niin se myös hiljaisesti hyllytettiin. Kunnes nyt.

Kun Britannia päätti lähteä EU:sta Brexit’issä ja Donald Trump otti USA:n presidenttiyden, niin kaikki alkoi muuttua.

Nyt vuonna 2017 Euroopan sisäisiä liittoutumia testataan ja keskeisiä käsityksiä USA:n ja Britannian turvallisuussitoumuksista EU:lle haastetaan tavalla, jota ei koskaan ennen ole nähty.

Eurooppalaisia ravistellaan. Brexit on vain pahentanut tätä ja käyttänyt hyväkseen kuiskailtuja pelkoja, joita useimmilla Euroopan johtajilla on, että heidät jätetään yksin huolehtimaan itsestään sotilaallisesti. Monet Euroopan johtajat, vaikka tuskin myöntävät sitä julkisesti, pelkäävät NATO:n tulevan elinkelpoisuuden puolesta, varsinkin Donald Trump’in alaisuudessa. [2]

Vaikka EU:n jäsenvaltioiden osalta perinteisesti on vallinnut haluttomuus osallistua yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja varsinkin Euroopan armeijan vaatimiin syvän integraation tyyppeihin – niin se on nyt muuttumassa. Brexit ja Donald Trump, sekä massamuutto Eurooppaan, joka on hajottamassa ja tuhoamassa kudoksen, joka pitää Euroopan yhteiskuntaa koossa, on pakottamassa monet EU:n jäsenvaltiot tunnustamaan ne suuret edut, joita lisääntynyt integraatio niille tuo.

NATO:n havaittu heikentyminen Euroopan turvallisuuden takaajana alati läsnä olevaa Venäjän uhkaa vastaan, on vain pahentanut tätä.

Vaatimuksia Euroopan armeijan kehittämiseksi ei enää kuiskailla, vaan huudetaan katoilta. Jean-Claude Juncker, Euroopan komission puheenjohtaja, twiittasi omalta Twitter-tililtään 20.5.2014 seuraavasti:

”Hyvin pitkällä aikavälillä tarvitsemme Euroopan armeijan, koska meidän on oltava uskottavia, kun on kyse ulkopolitiikasta #wahlarena #withJuncker.”

Brexit’in ja Donald Trump’in vanavedessä näyttäisi, että ”hyvin pitkällä aikavälillä” itseasiassa tarkoittaa ”nyt”.

Puhuessaan saksalaiselle sanomalehdelle vain muutama päivä sitten 8.3.2017 Juncker sanoi toimittajalle näin: ”… Euroopan Unioni tarvitsee oman armeijansa kohdatakseen Venäjän ym. uhkat sekä palauttamaan ryhmittymän asema kaikkialla maailmassa.” [3]

Uudelleen samana päivänä Juncker meni pidemmälle tällä kertaa saksalaisessa Welt am Sonntag -lehdessä: ”Yhteinen EU-armeija näyttäisi maailmalle, että koskaan enää ei olisi sotaa Euroopan maiden välillä. Sellainen armeija auttaisi meitä muodostamaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mahdollistamaan Euroopalle ottaa vastuuta maailmassa.”

Juncker uskoo, että yhteinen EU -armeija toimisi myös pelotteena Venäjälle. Hän totesi:

”Omalla armeijallaan Eurooppa voisi reagoida uskottavammin uhkaan rauhalle jäsenvaltiossa tai naapurivaltiossa. Ei tarvitsisi olla Euroopan armeijaa välittömästi käytettäväksi, mutta yhteinen Euroopan armeija välittäisi selkeän viestin Venäjälle, että olemme tosissamme, mitä tulee eurooppalaisten arvojen puolustamiseen.” [4]

On vakavaa, että vanhemmat ministerit Saksan hallituksessa toistavat Junckerin näkemyksiä. Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen, sanoi Saksan radiolle viime viikolla, että: ”Tulevaisuutemme eurooppalaisina on jossakin vaiheessa Euroopan armeijan kanssa.”

Tämä näkemys saa taakseen myös kasvavat määrät saksalaisia. Forsa’n tekemässä mielipidetutkimuksessa saksalaiselle uutislehdelle Stern 49 % yli 1000 haastatellusta sanoi kannattavansa Euroopan armeijan luomista, kun 46 % vastusti sitä. [5]

Saksalainen sanomalehti Süddeutsche Zeitung sanoo näin:

”Britannian Euroopan Unionin jättämistä koskevan kansanäänestyksen vanavedessä kansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat päättäneet todistaa EU:n voimaa ja ajaa jäljelle jääviä jäsenvaltioita osoittamaan enemmän yhteyttä. Varsinkin puolustuspolitiikassa monet hankkeet jäädytettiin, koska Britannia veto-oikeudellaan esti ne. Ilman Lontoota kaksi EU:n perustajavaltiota, Ranska ja Saksa, toivovat nopeita päätöksiä.”

EU:lla on jo vuorotteluperiaatteella miehitettyjä taisteluosastoja, joiden on tarkoitus olla saatavilla nopean toiminnan joukkoina ja näyttäisi, että ne eivät enää riitä. EU:n pääpelurit haluavat armeijan ja he haluavat myös, että tuo armeija on varustettu paremmin, kuin vain tavanomaisin asein. He haluavat ydinaseita.

USA:n ydinase-arsenaali on vuosikymmenien ajan tarjonnut Euroopalle lopullisen puolustuslinjan mahdollista venäläistä aggressiota vastaan, mutta Donald Trump’in tultua valituksi USA:n 45. presidentiksi, virkamiehet Berliinissä ja Brysselissä eivät enää luota, että Washington jatkaa suojaavan kätensä pitämistä Euroopan yllä.

Kirjoitus lehden Foreign Affairs marraskuun 2016 numerossa perustelee, että jos Trump vakavasti kyseenalaistaa Amerikan takuut, niin Berliinin on harkittava eurooppalaisen ydinpelotteen perustamista Ranskan ja Britannian valmiuksien pohjalta.

Heidän lopullinen strateginen päämääränsä näyttää olevan EU:n täysi aseistaminen. Tätä päämäärää varten Roderich Kiesewetter, ulkopolitiikan asiantuntija kristillisdemokraattisessa liitossa (Angela Merkelin puolue) ja korkea-arvoinen Bundestag’in jäsen, on nyt avoimesti ilmaissut sen, mitä monet Saksan ja Euroopan johtajat yksityisesti ajattelevat:

”… jos Yhdysvallat ei enää halua tarjota tätä ydintakuuta, niin Eurooppa edelleen tarvitsee ydinasesuojan pelotetarkoituksiin. Euroopan täytyy käynnistää suunnittelu omaksi turvallisuudekseen siinä tapauksessa, että amerikkalaiset nostavat jyrkästi maanosan puolustusmenoja, tai jos he päättävät lähteä kokonaan.” [6]

Kaikella tällä on Raamatun profetian kannalta dramaattisia seurauksia. Monet Raamatun profetian asiantuntijat uskovat, että eräänä päivänä pian Antikristus tulee esiin Euroopan sisältä. Yhdyn heihin. Eurooppa on oleva Antikristuksen alkuperäinen vallan paikka ja hänen ensisijainen vallan pohjansa. On kuitenkin suuri paradoksi, että sen sotilaalliset valmiudet eivät mitenkään vastaa sen taloudellista mahtia. EU on sotilaallisesti impotentti.

Tämä asettaa meille eskatologisen ongelman. Jos Antikristus, tämä viimeinen maailmandiktaattori, nousee Euroopan sisältä ja käyttää tätä eurooppalaista pohjaa päästäkseen maailman näyttämölle alistamaan toiset kansakunnat, kuten Raamattu ennustaa, niin se ei onnistu tämän päivän Euroopalta. Tuota sotilaallista vallan pohjaa ei ole. (Vanha totuus on, että valta tulee vain pyssyn piipusta, kuten Lenin sanoi. Suomentajan kommentti)

Mutta Brexit, Donald Trump ja massamuutto Eurooppaan ovat provosoimassa valtavan muutoksen Euroopassa, mikä aiheuttaa nopean kokonaan uusien valtarakenteiden muodostamisen EU:n sisällä, sellaisten, jotka tulevat terävästi keskeisiksi (sharply into focus) itse Ahdistuksen aikana.

Euroopan sotilaallinen valtapohja, josta Raamattu näyttäisi ennustavan, että siitä nousee Antikristus, on muotoutumassa silmiemme edessä juuri nyt. Tahto on nyt olemassa Euroopan armeijan luomiseksi ja vauhti kasvaa. Yksilöllistä herra tai rouva CFSP:n johtajan paikkaa ollaan ottamassa alas hyllyltä ja valmistamassa hyvin erikoiselle yksilölle, jonka varassa lepää valtava poliittinen ja sotilaallinen valta. Kuten Jacques Chirac sanoi vuonna 1996: yksi ainutlaatuinen yksilö ”… joka antaisi Euroopalle kasvot ja äänen”.

Eurooppalaisen kansanpuolueen (European People’s Party = EPP) presidentti Joseph Daul tiivistää tilanteen parhaiten lontoolaisen sanomalehti Express’in raportoimissa kommenteissaan: ”Olemme menossa kohti EU-armeijaa paljon nopeammin kuin kansa uskookaan.” [7]

Tällä vallalla tämä mies lähtee poikkeukselliseen valloitukseen, niin julmaan, että Daniel puhuu kaunistelematta sen seurauksista: ”… ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle” (Daniel 8:24).

Kaikki hänen edellään lakaistaan pois, niin että lopulta koko maailma julistaa: ”Kuka on pedon vertainen ja kuka voi sotia sitä vastaan?” (Ilm. 13:4).

Hän kirjaimellisesti ”järkyttää valtakunnat” ja ”järisyttää maan” (Jes. 14:16).

Daniel sanoo, että profetian ”… sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti” (Dan.12:8-13).

Monet, itseni mukaan lukien, uskovat, että näiden sanojen sinetöintiä puretaan nyt kasvavassa määrin ja nopeasti, mikä tarkoittaa, että jokaisen päivän ja kuukauden mentyä Antikristuksen paljastaminen ja mekaniikka, kuinka se tapahtuu, käy yhä selvemmäksi kaikille odottaville ja valvoville.

”Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme” (Room. 13:11).

Viitteet

[1] Foreign and Security Policy in the European Union, edited by Kjell A Eliassen

[2] https://www.theguardian.com/world/2017/feb/18/trump-pence-eu-nato-munich-conference-germany-britain

[3] http://www.euractiv.com/section/global-europe/news/meps-call-eu-countries-to-boost-defence-cooperation-in-times-of-external-crises/

[4] https://www.gatestoneinstitute.org/8935/european-army

[5] http://uk.reuters.com/article/eu-defence-germany-poll-idUKKBN0ME0SS20150318

[6] http://carnegieendowment.org/2016/12/06/sudden-german-nuke-flirtation-pub-66366

[7] http://www.express.co.uk/news/politics/612710/European-leaders-EU-ARMY-close-to-reality-Juncker

wardmatt1977@gmail.com

 

Read Full Post »

 A Guide to Survival after the Rapture
Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (August 2015), suom. SK

Uskovien tempaus on oleva tärkeä dispensationaalinen käännepiste uuden ajan maailmanhistoriassa, koska se tuo seurakuntadispensaation [seurakunta-aikakauden] virallisen lopun. Tämän profetian toteutuminen tapahtuu Kristuksen äkillisen tulemuksen aikana seurakunnalleen hetkellä, jolloin kukaan ei sitä odota. (Matt. 24:44; 25:13; Mark. 13:33-37). Pelastumattomalle maailmalle miljoonien kristittyjen katoamisen shokkivaikutus on ankara. Tämä tapahtuma on myös älyllisesti ahdistava, koska sitä on mahdotonta selittää rationaalisesti kaiken yliluonnollisen ja hengelliset realiteetit kieltävän tieteellisen maailmankuvan avulla. Saadaksesi tarkempaa tietoa tästä maailmankuvasta ja sen itseaiheuttamastaan konfliktista raamatullisen uskon kanssa katso Rise of the Scientific Worldview.

Kristuksen tosi seurakunta, joka koostuu vain hengellisesti uudestisyntyneistä ihmisistä (pelastumattomat, nimelliset uskovat, eivät kuulu siihen), kirkastetaan ja temmataan ylös silmänräpäyksessä. Tämä ryhmä käsittää kaikki kuolleet uskovat, jotka nousevat kuolleista, sekä elävät uskovat, jotka välittömästi muutetaan kuolevista kuolemattomiksi. Yhdessä he kohtaavat Herran yläilmoissa (1. Kor. 15:51-53; 1. Tess. 4:13-18). Sitten heidät temmataan pois kotiinsa taivaassa (Joh. 14:2-3). Tarkempaa tietoa tästä tärkeästä Raamatun profetiasta katso Sudden Catching up of Christ’s Bride.

Suuri joukko ihmisiä, jotka jäävät jäljelle omaa huolimattomuuttaan, eivät ole hengellisesti arvollisia pakenemaan tulevaa Antikristuksen diktatuuria (Luuk. 21:36). He selittävät tämän erittäin dramaattisen tapahtuman eri tavoilla riippuen siitä, mikä heidän viitekehyksensä on ja minkä verran heillä on tietoa Raamatun profetioista. Useimmissa näistä selityksistä on myönnyttävä siihen, että todellakin on olemassa yliluonnollinen hengellinen maailma. Jopa agnostikot myöntävät olleensa väärässä irtisanoutuessaan siitä. On kuitenkin suuria mielipide-eroja, mitä tulee yliluonnollisen maailman luonteeseen.

Hyvin selvä ja äärimmäinen hengellinen polarisaatio tapahtuu tempauksen jälkeen, kun pieni ryhmä ihmisiä omaksuu Raamatun ja todellisen Kristuksen, samalla kun suuri joukko lähtee seuraamaan väärää, universaalia moniuskonnollista kristusta – Antikristusta. Raamattu sanoo paljon näistä toisistaan poikkeavista ryhmistä ja varsinkin siitä, että niiden välit tulehtuvat nopeasti aiheuttaen evankelisten kristittyjen laaja-alaisen ja ennennäkemättömän vainon.

Todellinen hengellinen herääminen

Lihallisia nimikristittyjä, jotka eivät ole valmiita taivaallisen yljän tulemukseen, kuvaillaan vertauksessa viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä (Matt. 25:1-13). Tämän vertauksen hengellisestä sovelluksesta käy selväksi, että viiden tyhmän neitsyen antautuminen yljälle on marginaalinen, koska he eivät varmistaneet, että heidän lampuissaan on riittävästi öljyä. Raamatussa öljy on tunnetusti Pyhän hengen vertauskuva (vrt. 1. Sam. 16:13; 1. Joh. 2:20). Huolimatta kristillisestä tunnustuksestaan tämä ryhmä ei voi todistaa Pyhän Hengen uudistavasta voimasta (Joh. 3:3) eikä näin ollen voi myöskään noudattaa käskyä täyttyä Hengellä (Ef. 5:18). Kuten formalistisilla uskovilla [muotojumalisilla], jotka eivät eläneet Raamatun hengellisten normien mukaan, heidän todistuksensa lamppu sammuu, kun Ylkä viipyy, eivätkä heidän omat odotuksensa toteudu. Inhimillisesti motivoitunut uskonnollisuus ei läpäise aitoustestiä (vrt. Matt. 7:21-23; Ilm. 3:1).

Tämän ryhmän hengellisen syvyyden ja aidon antautumisen puutetta on selitetty vertauksessa kylväjästä:Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois (Matt. 13:20-21). Tunneperäinen reaktio evankeliumin sanomaan (ilo) ei riitä, koska se ei välttämättä johda hengelliseen vastaukseen ottaa Kristus Vapahtajaksi uskolla. Johtuen synnistämme meillä pitäisi olla särkynyt sydän: Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi” (2. Kor. 7:10).

Tempauksen jälkeen suhteellisen suuri joukko teeskenteleviä uskovia, joilla oli vain ulkoinen jumalisuuden muoto (seurakunnan jäsenyys ilman pelastusta – 2. Tim. 3:5) sekä epäuskoisia seurakunnan ulkopuolella, aidosti tunnustavat syntinsä ja kadotetun tilansa ja vastaanottavat Jeesuksen Kristuksen Vapahtajana. Heidän joukossaan on myös 144 000 juutalaisen ryhmä, jotka edustavat 12 Israelin heimoa (Ilm. 7:1-8). He vastaanottavat Jeesuksen Kristuksen (Yeshua ha Mashiach) Vapahtajana ja Israelin Pyhänä. Se aiheuttaa kovan vastustuksen ortodoksijuutalaisten taholta, jotka eivät tunnusta Jeesusta Messiaana. Yeshuan seuraajien on myös otettava kantaa vallitsevaa ekumeenista käsitystä vastaan, joka taivuttaa kaikkien uskontojen jäsenet liittymään yhteen yhteisen maailmanmessiaan ympärille, joka toivottaa tervetulleeksi laumaansa kaikki maailman eri uskonnot.

Kasvava ryhmä kristittyjä Israelista ja pakanakansoista on ristiriidassa esiin tulevan antikristillisen uuden maailmanjärjestyksen kanssa, joka vaatii, että kaikki uskonnot tekevät yhteistyötä yhteisen maailmanmessiaan johdolla ja täydellisesti hylkäävät kaikki erimielisyytensä. Todellisia uskovia arvostellaan ja vastustetaan ankarasti ja myöhemmin ahdistuksen aikana heitä vainotaan ja myös teloitetaan. Koska he tietävät, mistä on kysymys, useimmat heistä pysyvät vakaumuksessaan huolimatta heihin kohdistusta ankarasta paineesta. He ovat myös tietoisia Antikristukselle ja hänen seuraajilleen julistetuista tuomioista ja pidättäytyvät osallistumasta hänen kapinaansa Jumalaa vastaan.

Antikristus ja väärä profeetta

Kohta tempauksen jälkeen on dramaattisia tapahtumia uskonnon ja politiikan aloilla. Antikristuksen ilmestymisen pidättäjä on silloin mennyt, so. todellinen Kristuksen seurakunta Pyhän Hengen temppelinä (2. Tess. 2:6-7). Tämä tapahtuma mahdollistaa Antikristukselle paljastaa itsensä ilman vastustusta diplomaattina, rauhanruhtinaana ja pelastajana, jolla on yliluonnollisia voimia.

Antikristus paljastetaan suurten kansainvälisten kriisien aikana, joiden ratkaiseminen vaatii vahvaa globaalia johtajuutta ja yhtenäisiä toimia. Seuraavat profeetalliset skenaariot liittyvät hänen ilmestymisensä aikaan:

  • Yritetty islamvetoinen Venäjän tukema tuhoamissota Israelia vastaan (Hes. 38 ja 39; Ps. 83). Tällä massiivisella sotilaallisella mobilisaatiolla on mahdollisuus kehittyä täysimittaiseksi maailmansodaksi ja se voisi jopa käydä vielä pahaenteisemmäksi ydinohjusten käyttöönotolla. Löytyykö inhimillistä johtajaa, joka pystyy purkamaan sellaisen räjähtävän tilanteen? Ja jos, niin hänen on oltava messiaaninen ”vapahtaja”, jolla on käytännössä käsittämätön kyky voittaa kaikkien uskontojen kunnioitus ja lojaalisuus. Ilman tämän luontoista korotettua asemaa on lähes mahdotonta vahvistaa rauha ja sovinto näiden hyvin vihamielisten ryhmien kesken, joilla on vakaa aikomus hävittää Israel. Jos sellainen johtaja todella ilmestyy maisemaan, hänelle hurrataan avoimesti, toivotetaan tervetulleeksi ja palvotaan pelastajana, varsinkin, jos hän lisäksi väittää omaavansa yliluonnollisia voimia ja pystyy vielä demonstroimaan niitä.
  • Iso sotilaallinen liikekannallepano Lähi-idässä todennäköisesti käsittää öljyntuottajavaltiot Persianlahden alueella siten melkein välittömästi keskeyttäen kaiken öljynviennin tältä alueelta. Se aiheuttaa ankaran sekasorron ja lähettää järistysaaltoja koko maailmantalouteen saaden hinnat nousemaan pilviin ja osakemarkkinat romahtamaan. Tämän luontoinen taloudellinen romahdus vaikuttaa negatiivisesti kaikkien maailman ihmisten etuihin ja elämänlaatuun. On selvää, että johtaja, joka onnistuu torjumaan uhkaavan sodan joukkojen keskittämisen ollessa jo pitkällä, saa kiitosta ja luottamusta myös taloudellisena pelastajana.
  • Pahaenteisen Lähi-idän sotaskenaarion lisäksi on jo luonteeltaan niin vakavia globaaleja ongelmia, että uusi maailmanjärjestys ja maailmanhallitus, jolla on toimeenpanovalta, nähdään ainoana ratkaisuna syvenevien kriisien käsittelemiseksi. Näitä ongelmia ovat huononeva maailman talous konkurssien lähestyessä eri maissa, poliittinen jännitys ja uhkaavat sodat, liikakansoitus ja nälkä, suuret luonnonkatastrofit, vakava saastuminen ja luonnonvarojen liikakäyttö, konfliktien kärjistyminen tiettyjen uskonnollisten ryhmien kesken, kansainvälinen terrorismi, köyhyys, työttömyys ja hallitsematon maahanmuutto köyhistä rikkaisiin maihin jne. Globaali hallitus voi toimia kunnolla vain vahvan, dynaamisen ja yleisesti hyväksytyn maailmanjohtajan alaisuudessa. Kun tällainen henkilö on osoittanut arvonsa diplomaattina, rauhanruhtinaana ja siltojen rakentajana eri uskonnollisten ryhmien välille, hänet hyväksytään ilman vastustusta. Useimmat ihmiset, lukuun ottamatta fanaattisia ja verenhimoisia terroristeja, kaipaavat turvallisuutta, rauhaa, harmoniaa, yhteistyötä ja taloudellista hyvinvointia. Antikristus lupaa heille sellaisen asioiden tilan.

Kun tämä dynaaminen henkilö ilmestyy maailman näyttämölle, hän teeskentelee petollisesti olevansa rauhanruhtinas ja useimmat ihmiset toivottavat hänet tervetulleeksi avosylin:Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa … ja kumarsivat petoa” (Ilm. 13:3-4). Häntä ihaillaan johtuen kolmannen maailmansodan torjumisesta, maailmantalouden romahduksen välttämisestä, rauhan vahvistamisesta vihamielisten valtioiden ja uskonnollisten ryhmien välille ja ideologisen ja uskonnollisen viitekehyksen tarjoamisesta yhdistetylle maailmalle ja sen kansallisuudestaan riisutuille planetaarisille kansalaisille: ”… ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot (Ilm. 13:7).

Antikristuksen nousua kiistämättömäksi johtajaksi tukee näyttö yliluonnollisista voimista, joita hän käyttää saadakseen auktoriteetin ja kunnioituksen, mutta nämä voimat ovat alkuperältään demonisia: ”Tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä(2. Tess. 2:9). Hallitukset ovat kuitenkin niin otettuja hänen saavutuksistaan eri aloilla, että hyväksyvät hänet maailmanjohtajaksi ja maailmanmessiaaksi. He tekevät virallisen seitsemän vuoden liiton hänen kanssaan: Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi(Dan. 9:27). Näihin valtioihin kuuluu myös Israel, joka hyväksyy hänet luvattuna messiaanaan todellisen Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, asemesta. (Joh. 5:43). Hän myöntää myös juutalaisille oikeuden jälleenrakentaa temppeli Jerusalemiin, niin että se voi toimia Temppelivuorella olevien muslimimoskeijoiden rinnalla (ja tasaveroisena niiden kanssa).

Antikristuksella on tärkeä yhteistyökumppani, väärä profeetta. Hänen apulaisensa on moniuskonnollinen hengellinen johtaja, joka myös käyttää luonteeltaan okkulttisia suuria yliluonnollisia voimia:Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. (Ilm. 13:12-13). Hän pettää kaikkien uskontojen seuraajat hyväksymään Antikristuksen ja palvomaan häntä Kristuksena, maailmanopettajana ja universaalina Messiaana.

Rauha ja yhteys

Raamattu kuvailee Antikristuksen virkakautta ”ahdistuksena”, joka on selvästi jaettu kahteen puoliskoon, 3½ vuotta kumpikin. Ensimmäiselle puoliskolle on luonteenomaista väärän rauhan ja globaalin yhteyden vahvistaminen Antikristuksen johdolla (Dan. 9:27). Toista 3½ vuoden jaksoa (eli 42 kuukautta) kuvaillaan suurena ahdistuksena, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule (Matt. 24:21; vrt. Ilm. 13:5). Silloin Antikristus perustaa diktatuurin ja määrää kaikki vastustajansa välittömästi teloitettaviksi (Dan. 11:44; Ilm. 13:15).

Hallintonsa ensimmäisen puoliskon aikana hän on kuitenkin niin huomaavainen, mukautuva ja positiivinen kaikkia kohtaan, että hyvin harvat näkevät hänessä mitään pahaa. On hyvin vaikea paljastaa Antikristusta Saatanan rikoskumppaniksi, koska hän edistää rauhaa ja yhteyttä, sekä kaikkien uskontojen mystistä maailmanveljeyttä. Ainoat ihmiset, jotka tässä vaiheessa kieltäytyvät yhteistyöstä hänen ja hänen miljoonien kannattajiensa kanssa, ovat juuri parannuksen tehneet kristityt, jotka julistavat Jeesusta Kristusta ainoana maailman tosi Vapahtajana. Raamatun profetioiden valossa he hylkäävät maailmanmessiaan vääränä johtajana ja Antikristuksena. Heidän joukossaan ovat myös 144 000 messiaanista juutalaista (Ilm. 7:1-8) sekä kaksi erityistä todistajaa, jotka Herra nostaa Jerusalemissa opastamaan Israelin uskovaa jäännöstä oikealla tiellä tänä Antikristuksen suuren petoksen aikana (Ilm. 11:3-12). He palvelevat 1260 päivää (Ilm. 11:3), mikä vastaa 42 kuukautta eli 3½ 360-päiväistä profeetallista vuotta. Se on toinen selkeä todiste, että nämä jaksot ovat kirjaimellisia, eikä niitä pitäisi nähdä symbolisina ilmaisuina.

Ensimmäisten 42 kuukauden aikana ei ole laaja-alaista fyysistä vainoa, mutta petosta, pakottamista, uhkailua ja viktimisaatiota kyllä käytetään niitä vastaan, jotka eivät noudata ja sovella uuden maailmanjärjestyksen ideologisia periaatteita ja uskonnollisia järjestelyjä. Uskonnollinen tasa-arvo, jolla pyritään uskonnolliseen yhteyteen, on globalismin peruspalikka. Tätä varten ekumeenisia rakenteita laajennetaan ja niille annetaan huomattava toimivalta. Jäsenyys on pakollinen ja kirkkojen ei sallita jatkaa toimintaa, jos ne hylkäävät nämä rakenteet kieltäytymällä liittymästä niihin. Virallinen maailmanmessiaan tunnustaminen kaikkien uskontojen yhteisenä päänä on pian yleisesti pakollinen.

Tämä kehitys saa aikaan uskonnon ja politiikan välisen avioliiton sen kautta, että maailman poliittinen johtaja on myös globaali uskonnollinen johtaja. On selvää, että vain väärät uskonnot liittyvät häneen ja tekevät yhteistyötä hänen kanssaan ja hän antaa niille huomattavan aseman ja valtuudet. Tämä paha nainen (kaikkien ei-kristillisten uskontojen ekumeeninen äiti-järjestö) ratsastaa hänen selässään (Ilm. 17:1-6) ja hänellä on valta vainota ja jopa teloittaa kaikki uskovat, jotka eivät hyväksy ja kumarra maailmanmessiasta.

Ne, jotka vastaanottivat Jeesuksen Kristuksen Messiaana, eivät voi liittyä tähän ekumeeniseen rakennelmaan ja ovat velvoitettuja hylkäämään kaiken painostuksen, jota portto nainen ja hänen hengellinen miehensä (Antikristus) voi kohdistaa heihin, että he noudattaisivat globaalin ekumenian vaatimuksia. Se tarkoittaa, että evankelikaaliset kirkot eivät voi jatkaa olemassaoloaan. Suurin osa niiden jäsenistä joka tapauksessa tulee jäämään tempauksesta, mutta myöhemmin pelastuneet kokoontuvat epävirallisesti ja salaa mahdollisimman huomaamattomasti. Kirkot, jotka liittyvät ekumeenisiin rakenteisiin, menettävät sen vuoksi asemansa Herran Jeesuksen seurakuntina, koska niistä tulee silloin Antikristuksen seurakunta (ja siksi morsian). Tietenkin vain väärien seurakuntien sallitaan jatkaa olemassaoloa, mikä korostaa sitä tosiasiaa, että kristillisen seurakunnan dispensaatio on päättynyt. Ihmiset voivat edelleen pelastua, mutta he eivät voi julistaa ja ilmaista uskoaan avoimesti virallisten kirkkorakenteiden puitteissa.

Muutoin ahdistuksen ajan ensimmäisen puoliskon aikana evankelikaaliset kristityt saavat olla suhteellisen vapaasti. Heitä neuvotaan, etteivät eroaisi työstään, eivätkä pakenisi pois kaupungeista, koska silloin elämä kävisi heille vieläkin vaikeammaksi. Jos heihin ei kohdisteta mitään painostusta allekirjoittaa uskollisuuden vala uudelle maailmanmessiaalle, niin heidän pitäisi pitää kiinni työpaikastaan selvitäkseen elossa hiukan kauemmin. Heidän pitäisi kuitenkin auttaa puutteenalaisia uskovia avustamalla niitä, joilla ei ole työsuhdetta tai majapaikkaa. Heidän pitäisi myös kerätä Raamattuja ja hyvää kristillistä kirjallisuutta, tai painattaa sitä ja varastoida sitä turvallisiin paikkoihin. Hyviä Raamatun käännöksiä, kuten KJV ja NKJV [engl.kielisiä], ei kohta ole saatavissa.

Vallan kerääntyminen pohjoisessa

Alusta saakka Antikristus elvyttää Pohjan kuninkaan muinaisen hallinta-alueen (Dan. 11:40-44). Se viittaa alueeseen Israelista koilliseen, johon eri aikoina historiassa viitattiin Babylonina tai Assyriana, tai myös Syyrian maakuntana Kreikan ja Rooman valtakunnissa. Hallitsevat pohjoiset arabivaltiot ovat osa tätä aluetta, joka ulottuu Persianlahteen. Yksi Antikristuksen nimistä on ”Assurin kuningas” (Jes. 10:12-14). Hän tulee kiinnittämään erityistä symbolista merkitystä muinaiseen Babylonin kaupunkiin Eufrat-virran rannoilla nykyisessä Irakissa, koska maailman kansakunnat eroteltiin täällä kielten sekoituksen aikaan. Babylon, kuten myös hyvin kehittynyt rikkaiden öljyntuottajamaiden alue, muutetaan uudeksi kansakuntien yhtymispisteeksi – moderniksi Baabelin torniksi – josta käsin yhdistettyä uutta maailmanjärjestystä ja sen maailmanuskontojen liittoa valvotaan. Myös maailman kauppaa valvotaan täältä ja nämä rikkaudet saavat aikaan ennennäkemättömän synnin ja haureuden (Ilm. 18:3).

Petollisella tavalla Antikristus väittää polveutuvansa Muhammedista yhden vanhempansa kautta. Tekemällä niin hän yhdistää islamin vihamieliset ryhmäkunnat lippunsa alle ja tulee yksimielisesti hyväksytyksi modernin kalifaatin kuninkaaksi. Toisen vanhempansa kautta hän väittää polveutuvansa Israelin kuningas Daavidista ja sen vuoksi hänet hyväksytään Israelin Messiaaksi. Tämä asema on perustava hänen suunnitellulle tittelilleen maailmanmessiaana. Johtuen yliluonnollisista voimistaan ja diplomaattisista onnistumisistaan tuoda rauha maan päälle ja pelastaa maailmantalous suurelta romahdukselta, myös toiset uskonnot määräävät hänelle messiaanisia titteleitä. Hänet julistetaan Krishnan uudenajan inkarnaatioksi hindujen taholta ja buddhalaisille hän on viides Buddha eli Maitreya Buddha, jonka odotetaan tuovan messiaaninen rauhan ja vaurauden aika.

Antikristus antaa juutalaisille luvan jälleenrakentaa temppeli Jerusalemissa siten varmistaen, että he pysyvät uskollisina hänelle, eivätkä liity vähemmistöryhmään juutalaisia, jotka seuraavat ja palvelevat Jeesusta (Yeshua). Jälkimmäinen ryhmä ei ole kiinnostunut temppelin ennallistamisesta ja kaikista sen eläinuhreista. Ilm. 11:2 mukaan Jerusalemin jälleenrakennetussa temppelissä on laajennettu esipiha, joka avataan pakanoille antamaan myös heille pääsy temppeliin ensimmäisten 42 kuukauden aikana. Näin muut uskonnot tulevat osaksi juutalaista temppelipalvelusta, koska myös ekumeeniset juutalaiset edustavat petollista käsitystä, että me kaikki palvomme samaa Jumalaa (ks. juutalainen sivusto www.godsholymountain.org, jolla tätä uskontojenvälistä ideaa mainostetaan). Kuitenkin uskontojen globaalin liiton todellinen yhteys perustuu siihen tosiasiaan, että ne kaikki palvovat väärää ”tämän aikakauden jumalaa” (2. Kor. 4:4). Tuona aikana ortodoksijuutalaiset jatkavat uhrimenojaan, mutta määrittelevät sen arvon myötävaikutuksena kohti globaalin uskonnollisen yhteyden uskontojenvälistä päämäärää.

Aikanaan jännitteet alkavat nousta ja käy ilmeiseksi, että isoja säröjä on muodostumassa Antikristuksen uuteen maailmanjärjestykseen. Kun nämä kriisit laajenevat ja syvenevät, niin päivä lähestyy nopeasti, jolloin Antikristus muuttuu väärästä rauhanprinssistä sydämettömäksi diktaattoriksi, jollaista maailma ei koskaan ole nähnyt. Vastustus häntä kohtaan johtaa murhayritykseen, jossa hän saa kuolettavan haavan. Kun hän on toipunut väärän profeetan väliintulon kautta (Ilm. 13:3, 12), hänen muodonmuutoksensa tapahtuu äkkiä ja dramaattisella tavalla, jota kuvaa skenaario Ilmestyskirjan 6. luvussa, kun sinetit avataan.

Kun ensimmäinen sinetti avataan, niin valkoinen hevonen juoksee ulos, mikä edustaa Antikristusta ja hänen väärää rauhaansa (hänellä on jousi, mutta nuolet ovat piilossa). Kun toinen sinetti avataan, niin Antikristus muuttuu valkoisella rauhan hevosella ratsastajasta punaisella sodan hevosella ratsastajaksi. Silloin hän ottaa pois väärän rauhan, jonka aikaisemmin vahvisti maan päällä petollisesti teeskennellessään olevansa globaali rauhanruhtinas (Ilm. 6:3-4). Se tapahtuu ahdistuksen ajan puolivälissä, minkä jälkeen ”suuri ahdistus” puhkeaa kaikessa ankaruudessaan. Tuona aikana paljastetaan Antikristuksen kaksi muuta ominaisuutta, nimittäin mustan hevosen ratsastaja, joka säännöstelee elintarvikkeita, sekä hallavan hevosen ratsastaja, joka kokoaa mahdollisimman paljon ihmisiä kuolemalle ja tuonelalle. Eri toimintojensa kautta Antikristus on vastuussa maailman väestön neljäsosan kuolemasta (Ilm. 6:8).

Hirmuinen kriisi puolivälissä ahdistuksen aikaa

Seitsenvuotisen vuosiviikon puolivälissä puhkeaa kriisi, joka käy ilmeiseksi radikaalien muutosten vuoksi eri alueilla. Ne laajat puitteet, joiden rajoissa tämä kriisi toteutuu, on pitkään käyty sota Jumalan valtakunnan ja Saatanan valtakunnan välillä. Jumala lupasi, että lopunaikana Hän lähettää Kuninkaan (Jeesus Kristus) tuomitsemaan vihollisensa, joilla on lopullisina johtajinaan Antikristus ja väärä profeetta, jotka kumpikin ovat Saatanan erityisesti voimaannuttamia. Heidän tuomionsa ja paholaisen sitomisen jälkeen Herra perustaa maan päälle rauhan hallinnon, jossa Kristus itse hallitsee ennallistetulta Daavidin valtaistuimelta.

Pimeyden valtakunta sitoutui kuitenkin tekemään tyhjäksi luvatun Jumalan valtakunnan ilmestymisen pettääkseen mahdollisimman monta – varsinkin myös Israelin, jonka on tarkoitus näytellä merkittävää roolia tuhatvuotisessa valtakunnassa – ja sitten mobilisoida mahdollisimman monta armeijaa taisteluun Kristusta ja Hänen taivaallista armeijaansa vastaan Jerusalemissa Hänen toisen tulemuksensa aikana. Tämä pitkällinen sota saavuttaa viimeisen vaiheensa ahdistuksen puolivälissä, kun Antikristus ja hänen hallintonsa kohtaavat voimakasta vastarintaa. Samaan aikaan on sota taivaassa Jumalan enkelien ja Saatanan langenneiden enkelien välillä:

”Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. … Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” (Ilm. 12:7-10, 12). Se on oleva loppukiri viimeiseen fyysiseen yhteenottoon Öljymäellä kahden messiaan välillä – oikean ja väärän. (2. Tess. 2:8; Ilm. 19:19-20).

Ahdistuksen ajan puolivälistä lähtien eskatologiset tapahtumat maan päällä kääntyvät kohti pahinta ja Saatana edelleen voimaannuttaa Antikristuksen ainoaksi hallitsijaksi maan päällä ja murskaa kaiken vastustuksen voimalla: Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan” (Ilm. 13:2). Tuohon vaiheeseen saakka Antikristus on hallinnut yhdessä kymmenen kuninkaan kanssa, joilla oli valta yli maailman kymmenen geopoliittisen alueen. Ne kuitenkin auliisti luovuttavat valtansa ja siirtävät sen Antikristukselle: Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.” (Ilm. 17:12-13).

Lopullinen poliittisen ja sotilaallisen vallan anastus kohti itsevaltiutta on myös samanaikainen uskonnollisen itsekorotuksen kanssa. Antikristus ei enää tyydy maailmanuskontojen liiton maailmanmessiaan titteliin, vaan vaatii itse Jumalan asemaa. Hän ”asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2. Tess. 2:4). Se saa aikaan välittömän luopumisen kaikista uskonnon muodoista niin, että kaikkien ihmisten pitäisi kumartaa yksinomaan Antikristusta ja hänen kuvaansa ja palvoa häntä Jumalana.

Israelin jälleenrakennetussa Jerusalemin temppelissä on julkinen todistus tästä uskonnollisesta vallankaappauksesta, kun Antikristus menee kaikkeinpyhimpään saastuttamaan sen ja julistaa siellä itsensä Jumalaksi. Hän myös pystyttää kuvan itsestään ja antaa sotilasasetuksen, että kaikki, jotka kieltäytyvät kumartamasta häntä tai hänen kuvaansa jumalana, on teloitettava. (Ilm. 13:15). Tämä tapahtuu ahdistuksen toisen puoliskon alkaessa, jota kuvaillaan ”suurena ahdistuksena” (Matt. 24:21; Ilm. 7:14).

Daniel kuvailee tätä kaappausta näin: ”…ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä” (Dan. 9:27). Tämä on äkkiloppu Israelin ennallistetulle temppelipalvelukselle ja alku pakolliselle epäjumalanpalvelukselle, joka saatetaan voimaan sotilaallisin keinoin. Myös paha nainen pedon selässä (väärien uskontojen liitto) hylätään ja asetetaan valinnan eteen joko palvoa Antikristusta tai tulla tapetuksi. Kaikki hänen perinteiset palvontapaikkansa tuhotaan: Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa (Ilm. 17:16).

Suurin osa juutalaisista kieltäytyy kumartamasta Antikristusta Jumalana ja sen vuoksi peruvat liittonsa hänen kanssaan messiaanaan. Hän reagoi siihen raivokkaasti ja määrää juutalaisten kansanmurhan. Herra Jeesus varoitti Israelia nimenomaan tästä kriisistä sanoen, että he tulevat pakenemaan kovalla kiireellä ja hengenvaarassa (Matt. 24:15-22). Selvitäkseen hengissä heidän on paettava nopeasti Jerusalemista ja sitä ympäröiviltä alueilta Kuolleenmeren viereisille vuorille ja mahdollisesti jopa kauemmas Petraan, joka on Kuolleeltamereltä etelään Jordaniassa. Miljoonat muut maan päällä, mukaan lukien ahdistuksen aikana uskoon tulleet, ovat pakoilijoita, jotka tapetaan, missä vain tavataan (vrt. Ilm. 12:17). Kaikki Jeesukseen Kristukseen uskovat, ovatpa sitten juutalaisia tai pakanoita, ovat Antikristuksen vastustajia. He tukevat vainottuja juutalaisia, koska tietävät Israelin kansallisesta kääntymyksestä, kun Messias tulee.

Pedon luku

Esiintymisensä ja toimiensa kautta Antikristus näennäisesti näyttelee niin tärkeää roolia maailmantalouden pelastamisessa tuholta, että hänen globaalilla hallinnollaan on poliittisen ja uskonnollisen vallan perustan lisäksi myös taloudellisen vallan perusta. Hän käynnistää rahattoman maailmantalouden, jossa kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman numeroa (Ilm. 13:16-18). Ennen kuin henkilöllä on pääsy tähän systeemiin, hänen on vannottava uskollisuuden vala maailmanjohtajalle (Antikristus), johon kuuluu hänen täysi tunnustamisensa kaikissa hänen ominaisuuksissaan – so. johtajana maailmanhallituksessa, jossa hänellä on lopullinen valta, johtajana maailmanuskonnossa, jossa häntä täytyy palvoa Jumalana ja myös johtajana maailmantaloudessa, jonka yli hänellä ehdoton valta. Raamattu kuvailee tätä lukua ”merkkinä: pedon nimenä tai sen nimen lukuna” (Ilm. 13:17). Se ei siis ole ainoastaan henkilökohtainen tunnusluku, vaan myös Antikristuksen luku.

On mahdotonta ottaa pelkkä numero maksujen vuoksi, koska numeron saaja valansa kautta on myös velvoitettu kumartamaan Antikristusta ja hänen kuvaansa ja nimenomaan poissulkemaan kaikki muut jumaluudet. Numeron ottaminen on siten virallinen Jeesuksen Kristuksen hylkääminen Vapahtajana ja maailman Kuninkaana. Näin ollen tällaiset henkilöt myyvät sielunsa Saatanalle ja sitten saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen pahasta teostaan, joka on ikuinen kadotus Antikristuksen ja väärän profeetan kanssa (Ilm. 14:9-11). He jakavat johtajansa tuomion.

Numeroiden jakaminen toimii samalla maailmanlaajuisena systeeminä tarkkailla ihmisten toimia ja liikkumisia, koska kaikki maksutapahtumat rekisteröidään globaalissa tietokoneverkossa. Siksi on mahdollista päätellä tarkalleen, missä henkilö on ja minkä luonteisia hänen maksunsa ovat. Koska numero tullaan istuttamaan haltijansa käteen tai otsaan, kukaan ei voi salata henkilöllisyyttään eikä asuinpaikkaansa. Kun käteinen raha on täydellisesti vedetty pois kierrätyksestä, elämä Antikristuksen vastustajille käy välittömästi hyvin vaaralliseksi. Heidät suljetaan pois virallisesta taloudesta, koska eivät voi ostaa mitään eivätkä maksaa palveluista – he eivät voi myöskään työskennellä rahapalkasta. He eivät voi siirtää yhtään siitä rahasta, jota heillä ehkä pankissa on, eivätkä käyttää sitä millään tavalla, koska heillä ei ole pääsyä sähköiseen varojensiirtosysteemiin.

Paitsi että sellaisilla ihmisillä on taloudellinen pulma, he ovat myös poliittisia pakoilijoita, jotka julistetaan lainsuojattomiksi, koska kieltäytyvät kumartamasta Antikristusta. Se katsotaan maanpetokseksi ja rangaistaan teloituksella julkisella paikalla – usein mestaamalla (Ilm. 20:4). Vaikka sellaiset ihmiset kuolevat marttyyreina, niin hengellisesti puhuen he ovat voittajia, koska eivät kumartuneet Saatanan väärän jumalan edessä (Ilm. 12:11). Suuri enemmistö kuitenkin hyväksyy iloisesti numeron, eikä heillä ole mitään ongelmaa kumartaa Antikristusta Jumalanaan ja Vapahtajanaan (Ilm. 13:3-4, 8). Saatanallinen petos aiheuttaa hengellisen sokeuden ja erottamisen puuttumisen.

Ilm. 7:9-17 perusteella on selvää, että maailmassa kuitenkin tulee olemaan miljoonia ihmisiä, jotka kieltäytyvät hyväksymästä Antikristusta ja hänen numeroaan ja myös kumartamasta häntä. Kun he kuoltuaan maan päällä saapuvat taivaaseen, he vaativat Jumalaa kostamaan antikristillisille vainoojille. Kuolleille pyhille vakuutetaan, että se todella tapahtuu, mutta vasta, kun kaikki marttyyrit ovat tulleet sisälle (Ilm. 6:9-11). Kristittyjen on tehtävä itselleen ehdottoman selväksi, mitä itseasiassa on panoksena tässä numeropelissä välttääkseen mahdollisuuden myydä sielunsa väliaikaisesta maallisesta hyödystä. Ystävyys Antikristuksen kanssa, vaikka hän voi tulla valon enkelin kuvassa, johtaa ikuiseen kuolemaan. Hän on laittomuuden ihminen ja kadotuksen lapsi (2. Tess. 2:3), jonka tehtävä on johtaa mahdollisimman moni helvettiin.

Ahdistuksen ajan loppu

Kun ahdistuksen loppu lähestyy, niin luonnonkatastrofit, kuten maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja maailmaan iskevät taivaankappaleiden sirpaleet, lisääntyvät dramaattisesti (Ilm. 6:12-13; 16:18). Johtuen ilmansaasteesta kuu tulee kuin vereksi ja aurinko kuin säkkikankaaksi. Monet tietävät, että Jumala on tuomitsemassa maailmaa sen asukkaiden pahuuden vuoksi, mutta useimmat heistä eivät edelleenkään kadu, vaan rämäpäisesti jatkavat Jumalan pilkkaamista (Ilm. 9:20-21; 16:8-9). Kun korkeat rakennukset sortuvat johtuen maanjäristyksistä, ihmiset pakenevat vuorille ja haluavat kuolla täysin ymmärtäen, että Kristus, jonka ovat kavaltaneet ja hyljänneet Vapahtajana, on silloin oleva heidän tuomarinsa (Ilm. 6:15-17). Ei ole mitään keinoa päästä eroon Hänestä ja paeta Hänen tuomiotaan.

Niille, jotka ovat ottaneet Antikristuksen numeron ja myös kumartaneet häntä, on liian myöhäistä kääntyä ympäri ja perua ehdoton, virallinen ja tietoinen Jeesuksen Kristuksen kieltämisensä. Heidän typeryytensä on verrattavissa Eesaun menettelyyn, joka väliaikaisen kriisin paineessa antoi periksi ja hernekeitosta myi esikoisoikeutensa isänsä pääperillisenä: ”… ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa. Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi. (Hepr. 12:16-17). Hänellä ei ollut lainkaan jumalista synninsurua ja hän suri vain itsensä vuoksi tajutessaan, mitä oli menettänyt tekemänsä kauhean virheen vuoksi. Hengellinen haureus on maailman rakastamista Jumalaa enemmän ja ajallisten tarpeiden tavoittelemista sielusi iankaikkista etua enemmän. Turmeltuneen maailman ystävyys tekee sinusta hengellisessä mielessä avionrikkojan ja Jumalan vihollisen (Jaak. 4:4).

Raamatun profetioiden valossa Antikristus tietää, että Jeesus Kristus palaa maan päälle seitsenvuotisen ahdistuksen ajan lopussa tuomitsemaan pahat ja tekemään sovinnon Israelin ja kansojen jäännöksen kanssa, jotka valittavat häntä (Matt. 24:29-30; Ilm. 1:7; Sak. 14:4-5, 12-13). Tämä jumalallinen väliintulo Messiaan toisessa tulemuksessa on Israelin pitkän pelastushistorian täyttymys heidän palautuksestaan Babylonian vankeudesta aina tuloonsa kansalliseen hengelliseen sovintoon Messiaan kanssa ahdistuksen ajan lopussa. Sen jälkeen iankaikkinen vanhurskaus vallitsee (Dan. 9:24) ja koko Israelin jäännös vahvistetaan uuteen liittoon (Jer. 31:31-34).

Daniel 9:24-27 puhuu tästä hyvin tärkeästä Israelin pelastushistorian osasta 70 vuosiviikon puitteissa, joista kukin edustaa seitsemää profeetallista vuotta, yhteensä 490 vuotta, kukin 360 päivää. 69. vuosiviikon lopussa he kuitenkin hylkäsivät Messiaan ja aiheuttivat pitkän keskeytyksen myöhemmässä pelastushistoriassaan. Sen seurauksena seurakuntadispensaatio koko ei-juutalaisen maailman evankelioimiseksi käynnistettiin. Opetuslapsille annettiin tehtävä mennä kaikkeen maailmaan tekemään opetuslapsia kaikista kansoista ja kastamaan uskovia Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä (Matt. 28:19). Oli osa Jumalan neuvoa, että Hänen Poikansa ei olisi Vapahtaja ainoastaan Israelille, vaan kaikille kansoille maan päällä (Jes. 49:5-6; vrt. Apt. 13:46-47).

Miksi Daniel ei sanonut, että Israelin pelastushistoriassa olisi pitkä väliaika 69. ja 70. vuosiviikkojen välillä? Koska seurakunta-aika oli salaisuus, jota ei paljastettu kenellekään Vanhan Testamentin profeetoista. Paavali kuvailee Kristuksen ruumista pakanoiden keskuudessa salaisuutena, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä” (Kol. 1:26). Seurakunta-ajan loppuminen tulee yhtä salaisena Kristuksen salaisessa tulemuksessa Hänen pyhilleen. Paavali sanoo:Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa (1. Kor. 15:51-52). Sen jälkeen valokeila kääntyy takaisin Israeliin kansana.

Hylättyään Messiaansa Israel hajotettiin maastansa ja hajotetut juutalaiset palaisivat maahansa vasta lähellä maailman evankelioimisen ajan loppua (Luuk. 21:24) pystyttämään näyttämön 70. vuosiviikkoa varten ennen heidän kansallista ja hengellistä ennallistamistaan. 70. vuosiviikko on tarkoitettu ahdistuksen ja koetuksen ajaksi Israelille ja epäuskoisille kansoille, jotka Israelin lailla ovat hyljänneet Messiaan (Jer. 30:7; Ilm. 3:10). Tämä vuosiviikko ei ole seurakuntadispensaation osa. Saadaksesi lisätietoa kaikista 70 vuosiviikoista ja erityisesti 70. vuosiviikosta, joka ei vielä ole toteutunut, katso Countdown to the Messiah’s First and Second Coming.

Paholainen kuitenkin yrittää estää Jumalan suunnitelman toteutumisen Israelille ja seurakunnalle ottamalla koko maailman hallinnan itselleen. Sen jälkeen saatanallinen kolminaisuus (lohikäärme, peto ja väärä profeetta) käyttää kaikkea käytettävissään olevaa valtaa hävittääkseen Jumalan kansan – so. liiton kansan Israelin, kuten myös uskovat kaikkien kansojen keskuudessa. Lopulta he myös taistelevat Kristusta vastaan Hänen paluunsa päivänä pelastaakseen antikristillisen maailmanjärjestyksensä tuholta. Tuon päivän odotuksessa demoneita lähetetään kaikkiin hallituksiin kiihottamaan johtajia lähettämään joukkoja Israeliin Harmageddonin taisteluun (Ilm. 16:13-16). On kuitenkin turha vaiva taistella Häntä vastaan, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Antikristus ja väärä profeetta heitetään elävältä tuliseen järveen ja kaikki heidän kannattajansa tapetaan (Ilm. 19:19-21). Saatana otetaan kiinni ja sidotaan syvyyden kuiluun yhdessä demoniensa kanssa (Ilm. 20:1-3). Sitten Kristus ennallistaa Daavidin valtaistuimen ja hallitsee maailmaa Jerusalemista (Luuk. 1:32; Apt. 15:16-17; Jer. 3:17).

Sopiva strategia

Kaikkien, jotka löytävät itsensä ahdistuksen ajasta, pitäisi tiedostaa, että vaikka maailma on hengellisesti hyvin pimeä sen jälkeen, kun seurakunta Pyhän Hengen temppelinä on yht’äkkiä poistettu, niin se ei merkitse, että itse Pyhä Henki olisi poistettu maailmasta! Jumala pysyy kaikkialla läsnä olevana ja edelleen uudistaa katuvia syntisiä ahdistuksen ajassa niin, että Hänen Henkensä voi heidän kauttansa saavuttaa toisia kadotettuja syntisiä pelastuksen sanomalla. Seurakunta-ajan tyhmät neitseet voivat siksi saada Pyhän Hengen öljyn, joka puuttui heidän elämästään. Heidän on kuitenkin läpikäytävä ahdistus, mutta uskovina he voivat vaeltaa tätä vaikeaa polkua uskon kautta samalla myös auttaen niitä, jotka ovat joko täysin tietämättömiä Raamatusta, tai heillä on vain hämärä käsitys pelastuksesta ja pelkkä muotojumalisuus (kirkon jäsenyys ilman pelastusta).

On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että itsenäisten evankelisten seurakuntien annettaisiin pitää ovensa auki ahdistuksen aikana – ainakaan kovin kauan. Antikristuksen uuden maailmanjärjestyksen uskonnollinen siipi vaatii, että kaikki kirkot tulevat jäseniksi maailmanuskontojen liittoon, jonka hengellinen johtaja Antikristus on. Hengissä selvitäkseen evankelikaalisten johtajien on säilytettävä matala profiili, mitä tulee kokoontumisiin, joiden pitäisi olla mahdollisimman epävirallisia ja huomaamattomia. Se ei merkitse, että heidän ei pitäisi tehdä mitään ja ajatella vain omaa turvallisuuttaan, sillä tuhansien muiden sielu ja ikuinen kohtalo on vaakalaudalla. Näiltä avuttomilta ihmisiltä ei pitäisi riistää viimeistä tilaisuutta laittaa asiansa kuntoon Jumalan kanssa ja sitä tarkoitusta varten he ovat riippuvaisia uskovista, jotka voivat antaa heille tervettä ohjausta sekä evankeliumikirjallisuutta.

Kristityillä on rajoitettu liikkumisvapaus vain ensimmäisten 42 kuukauden ajan, ennen kuin Antikristus seitsemän vuoden puolivälissä kiristää valvontaa poistaen kaiken vapauden. Hänen pakollinen numeroimisensa koskien kaikkia taloudellisesti aktiivisia ihmisiä toteutetaan silloin – ei heti seitsemän vuoden alusta. Rahaa ja muita varoja pitäisi mahdollisuuksien mukaan käyttää ensimmäisten 42 kuukauden aikana ja varastoida tarvikkeita salaisiin paikkoihin – myös Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta. Sen jälkeen kristityillä ei ole pääsyä omiin rahoihinsa ja he menettävät kaikki oikeutensa niihin.

Eloonjäämismahdollisuudet ahdistuksen toisella puoliskolla ovat hyvin vähäiset. Evankeliset kristityt eivät ole osa pedon poliittisia, uskonnollisia ja taloudellisia rakenteita ja koska eivät hyväksy niitä, heidät leimataan kapinallisiksi, jotka tulee armotta pyydystää ja teloittaa. Riippumatta olosuhteista, uhkauksista tai vaatimuksista Jeesusta Kristusta ei milloinkaan saa kieltää eikä Antikristusta hyväksyä missään ominaisuudessaan.

Älä koskaan äläkä milloinkaan anna periksi minkäänlaiselle uhkailulle, kiristykselle tai lahjonnalle, niin että kavaltaisit muita kristittyjä paljastamalla heidän henkilöllisyytensä tai piilopaikkansa. Heidän kaikkien pitäisi yrittää pysyä elossa mahdollisimman kauan auttaakseen toisia tekemään rauhan Jumalan kanssa. Armoa osoitetaan yhä kaikille, jotka eivät ole menneet liittoon Antikristuksen kanssa. (Korostukset suomentajan)

Sivustolla www.bibleguidance.co.za on laaja valikoima artikkeleita ja kirjoja eskatologiasta (lopunajan tapahtumista). Suomennoksia tästä.

Seuraavat kirjat sisältävät selityksiä Antikristuksesta ja ahdistuksen ajasta:

 

Read Full Post »

David Wilkerson – America’s Prophet of Destruction

By Dr. David R. Reagan

DW

(Tämä artikkeli on julkaistu lehden Lamplighter numerossa 5 syys-lokakuu 2015, suomennos nimimerkki Bileamin Aasi)

Se Amerikka, jossa minä kasvoin, on mennyt. Se on kuollut. Eikä ole toivoa sen paluusta.

Synnyin vuonna 1938, mikä tarkoittaa, että olen 77-vuotias ja varttuessani 40- ja 50-luvuilla:

Menimme kirkkoon kolme kertaa viikossa – sunnuntaina aamulla ja illalla ja keskiviikkona illalla – lisäksi meillä oli viikon kestävät herätyskokoukset neljännesvuosittain.

Kaikki liikkeet, paitsi keskeisimmät toiminnot – kuten sairaalat, apteekit ja bensiiniasemat – olivat kiinni sunnuntaisin. Mitään sekulaareja tapahtumia, urheilukilpailut mukaan lukien, ei ajoitettu sunnuntaille eikä keskiviikko-illoille.

Koulussa meillä oli päivittäin rukoukset ja Raamatun lukemiset ja juhlimme pääsiäistä ja joulua erityisillä näytelmillä ja musikaaleilla. Englannin tunneillamme käytimme lukemistoja, jotka sisälsivät Raamatun kertomuksia ja valmistuessamme meillä oli erityisiä valmistujaisjumalanpalveluksia, joissa pappi piti innoittavan saarnan valmistuvalle luokalle.

Jokainen tapahtuma oikeudenkäynneistä kaupunginvaltuuston ja vanhempain neuvoston kokouksiin avattiin rukouksella.

Elokuvat ja TV-ohjelmat olivat tiukasti säänneltyjä vahvoilla moraalisäännöillä.

Paikalliset, valtiolliset ja kansalliset johtajamme puhuivat avoimesti Jumalasta ja kristillisestä uskostaan ja usein johtivat rukouksia, kuten presidentti Franklin Roosevelt Normandian maihinnousun aikaan vuonna 1944.

Voisin jatkaa tätä luetteloa, mutta luulen, että jo tajuat, mistä on kysymys.

Amerikka ei ollut täydellinen kansakunta. Rasismi oli vielä yleistä ja materialismi oli pääsemässä vauhtiin, mutta olimme vielä kansa, joka kunnioitti ja tunnusti esi-isiemme ja valtiomme perustajien kristillisiä periaatteita ja olimme edelleen hyvin tietoisia, että siunauksemme tulivat Jumalalta.

Radikaalisti uusi Amerikka

Tämän päivän Amerikka on radikaalisti erilainen ja muutokset ovat tapahtuneet yllättävän nopeasti.

On uskomatonta, että vähän yli 50 vuodessa 1960-luvun jälkeen meistä on tullut kansakunta, joka on täysimittaisessa avoimessa kapinassa Jumalaa vastaan. Tänä päivänä:

  • Me kumarramme Kaikkivaltiasta Dollaria.
  • Ahneudesta on tullut kansallinen kannustimemme.
  • Seksi on meille pakkomielle.
  • Uhkapelaaminen on kansallinen viihteemme.
  • Olemme maailman suurin huumeiden kuluttaja.
  • Olemme kieltäneet Jumalan kouluistamme.
  • Julkisuudessa olemme julistaneet Jumalan tabuksi.
  • Opetamme lapsillemme evoluution fantasiaa.
  • Teurastamme vauvoja naisten ”valinnanvapauden” nimissä.
  • Olemme tehneet homoseksuaalisuudesta ihannoitavan.
  • Olemme laillistaneet samaa sukupuolta olevien avioliiton.
  • Olemme parhaillaan laillistamassa marihuanaa.
  • Ja meistä on tullut maaplaneetan moraalin saastuttaja väkivaltaisilla, moraalittomilla ja rienaavilla elokuvilla ja TV-ohjelmilla.

pitkanenaTiivistäen: olemme kansakunta, joka on hylännyt kristillisen perintönsä ja korvannut tuon kallisarvoisen perinnön karkealla pakanallistetulla kulttuurilla. Olemme kapinallinen kansa, joka näyttää pitkää nenää Luojalleen ja Jumalalleen, joka antoi sataa meille vertaansa vailla olevia siunauksia yli 300 vuoden ajan.

Tässä tiivistykseni siitä kirjani Living for Christ in the End Times: Coping with Anarchy and Apostasy (Kristukselle eläminen lopunaikoina: Selviäminen anarkiasta ja luopumuksesta) toisessa painoksessa:1

Olemme karkottaneet Jumalan yhteiskuntamme elämästä ja tulos on mielettömän väkivallan ja moraalittomuuden vyöry. Olemme kadottaneet moraalisen kompassimme ja kasvatamme moraalisten kääpiöiden sukupolvea.

Sama pätee seurakunnan sisällä riehuvaan luopumukseen. Käsite evankelinen on kadottanut merkityksensä, koska jotkut, jotka sanovat olevansa evankelisia, julistavat, että taivaaseen on monta tietä eikä ole mitään helvettiä.

Tänä päivänä seurakunnassa on käynnissä toinen uskonpuhdistus, mutta toisin kuin ensimmäinen, joka perustui kutsuun palata Raamattuun, tämä uusi uskonpuhdistus kutsuu ihmisiä heittämään Raamatun yli laidan omien tunteidensa ja uskomustensa hyväksi.

Kun seurakunta tulee yhä heikommaksi sisäisestä lahosta johtuen, niin yhteiskunta jatkaa vajoamista pimeyteen.

Väittäisin siis epäröimättä, että olemme tuhoaan kerjäävä kansakunta.

Kuinka Jumala käsittelee kapinallisia kansoja

Sanon tämän, koska Raamattu ilmoittaa selvästi, että Jumalalla on selvä tapa käsitellä kapinallisia kansakuntia.2

Ensin Hän kutsuu heitä parannukseen profeettojen äänen kautta ja jos ihmiset eivät suostu parannukseen, niin Jumala lähettää terveellisiä tuomioita. Jos kapina jatkuu, niin vastaan tulee vaihe, josta ei ole paluuta ja Jumala siirtää kansan tuomiosta tuhoon.

Profeetallisia varoituksia Amerikalle: Peter Marshall

PMTarkastelkaamme Jumalan profeetallisia varoituksia kansallemme.

Ensimmäinen varoitus, jonka haluaisin mainita, tuli suuren skotlantilais-amerikkalaisen saarnaajan Peter Marshall’in sydämeltä. Hän tuli tähän maahan vuonna 1927 ollessaan 25-vuotias ja hän kuoli vuonna 1949 vain 47-vuotiaana.

22 vuotensa aikana tässä maassa hän meni seminaariin Georgia’ssa ja erottui kaunopuheisena saarnaajana. Hänestä tuli nopeasti arvostetun New York’in presbyteerisen kirkon pastori Washington D.C.:ssä vuonna 1937 – kirkossa, joka tunnettiin ”presidenttien kirkkona”.

Vuonna 1947 hänestä tuli Yhdysvaltain senaatin kappalainen. Tuohon aikaan kansakuntamme oli maailman huipulla. Olimme voittaneet toisen maailmansodan ja selvinneet siitä maailman voimakkaimpana kansakuntana. Taloutemme oli elpynyt ja synnytti ennennäkemätöntä vaurautta. Tulevaisuuden mahdollisuutemme näyttivät rajattomilta.

EliaPeter Marshall oli kuitenkin hengellisesti levoton. Jopa ennen sodan loppumista vuonna 1945 hän tunsi sielussaan, että Amerikka oli menossa väärään suuntaan – kohti maallistunutta, pakanallista yhteiskuntaa. Hän vapautti tukahdutetut huolensa vuonna 1944 eräässä New Orleans’in kirkossa pidetyssä saarnassa. Saarnan aihe oli ”koetus tulella” (Trial by Fire) ja se keskittyi Raamatun kuvailemaan hengelliseen taisteluun Elian ja Baalin profeettojen välillä.

Hän aloitti saarnan lainaamalla William Penn’iä, Pensylvania’n liittovaltion kveekari-perustajaa: ”Jumalan täytyy hallita ihmisiä, tai muuten heitä hallitsevat tyrannit.”3

Marshall jatkoi ilmaisten huolensa, että kansakuntamme oli joutumassa moraalisesti tuuliajolle ja sekaannukseen, joka oli ominaista profeetta Elian ajan muinaiselle Israelille, kun epäjumalien palvelus vangitsi kansakunnan ja käänsi sen sydämen pois Jumalasta.

Uudelleen ja uudelleen hän julisti saarnassa, että aika oli tullut meille Amerikassa valita puoli – päättää aioimmeko kansakuntana seurata Jahvea vai Baalia. Joka kerta hän haastoi Elian sanoin (1. Kun. 18:21):4

Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.

Keskellä saarnaansa Marshall peräänkuulutti profeetallisia ääniä: ”Sanon teille, että Amerikka tarvitsee tänä päivänä profeettoja, jotka asettavat kansakunnan eteen olennaiset vaihtoehdot…”5

Sitten hän jatkoi puhuen profeetallisesti:6

Vallan ja aseman rakkaus on orjuuttanut monien amerikkalaisten sydämet. Rotuvihan ja suvaitsemattomuuden siemenet on kylvetty ja tulemme korjaamaan katkeran sadon… Moraalisia normejamme on laskettu eikä yksikään kansakunta edisty moraalin laskiessa…

Hän kehitteli näkökulmaansa edelleen sanoen:7

Meidän täytyy päättää ja nopeasti, kuka on johtaja, jota me palvelemme. Miljoonat Amerikassa elävät moraalisessa sumussa… Muunnettu moraalittomuus nokkeluuden perusteella ohjaa miljoonia ihmisiä. Muunnettu epärehellisyys lain kirjaimen puitteissa on miljoonien muiden käytäntö.

Varmasti on tullut aika, koska hetki on myöhäinen, että meidän täytyy päättää ja valinta edessämme on selvä – Jahve tai Baal. Kristus tai kaaos. Vakaumus tai tinkiminen. Kuri tai hajoaminen.

Sitten Marshall lopetti saarnansa hätkähdyttävällä julistuksella:8

Tarvitsemme profeetan, jolla on Amerikan korva ja joka sanoo sille nyt: ”Kuinka kauan te seisotte pysähtyneinä kahden mielipiteen välillä? Jos Jahve on Jumala, niin seuratkaa Häntä, mutta jos Baal on Jumala, niin seuratkaa häntä ja menkää helvettiin!”

Kulttuurinen muutos

Se oli vuonna 1944 ja aivan kuten Peter Marshall pelkäsi, niin kansakuntana jouduimme sodanjälkeisinä vuosina materialismin pauloihin. Tämä pakkomielle puolestaan ruokki kapinan henkeä Jumalaa ja Hänen Sanaansa vastaan.

Monien vuosien ajan olimme hukkua suuren laman kärsimyksiin ja eläessämme tuo ajan läpi tunsimme suurta riippuvuutta Jumalasta, mutta nyt me pystyimme seisomaan omillamme ja Jumala ja Hänen Sanansa häipyivät taka-alalle.

Tämä johti moraalisesti tuhoisaan 1960-lukuun ja sen tuomaan seksuaaliseen vallankumoukseen ja se puolestaan sai Jumalan lähettämään meille sen profeetallisen äänen, jota Peter Marshall oli kaivannut.

Tuo ääni saapui näyttämölle vuonna 1974 täsmälleen 30 vuotta siitä, kun Marshall oli peräänkuuluttanut sitä. Ääni kuului merkittävälle miehelle nimeltä David Wilkerson.

DW2David Wilkerson

Wilkerson aloitti helluntailaisena saarnaajana Pennsylvania’n maaseudulla.

Vuonna 1958, 27 vuoden iässä (kuva), hän tunsi Herran johtavan irrottamaan telttapaalut ja muuttamaan New York’iin saarnaamaan kaupungin väkivaltaisille katujengeille. Monien koetusten ja kyynelten kautta hän onnistui perustamaan jengityön ja vuonna 1962 hän julkaisi kokemuksistaan kirjan, jonka nimi oli Risti ja linkkuveitsi.9 Se teki hänestä kansallisen kuuluisuuden ja vielä suuremmassa määrin, kun siitä tehtiin elokuva vuonna 1970.10

Näky

NakyKirjan ja elokuvan seurauksena Wilkerson’ista tuli helluntailaisen ja karismaattisen liikkeen lemmikki – kunnes vuonna 1974 julkaisi uuden kirjan nimeltä The Vision (Näky).11 Kustantaja mainosti sitä ”pelottavana profetiana tuomiopäivästä, joka on alkamassa toteutua nyt”.

Tämä kirja esitti hyvin negatiivisen profetian kansakuntamme tulevaisuudesta varoittaen, että johtuen kapinastamme Jumalaa vastaan olimme matkalla kohti suuria tuomioita ja lopullista tuhoa.

Maailma, kuten voi odottaa, torjui kirjan ”mielettömänä”. Mutta mikä traagista, myös seurakunta hylkäsi kirjan radikaalina hourailuna.

Helluntailainen ja karismaattinen liike reagoivat voimakkaalla tuomitsemisella. Tuohon aikaan ne olivat täynnä tyynyprofeettoja, jotka profetoivat suurta lopunajan herätystä, joka uudistaisi ja elvyttäisi Amerikan kristillisenä kansakuntana. Ne eivät halunneet kuulla negatiivista sanomaa keneltäkään, varsinkaan tunnetuimmalta puhemieheltään.

Niinpä Wilkerson pääsi paaria-luokkaan [halveksittu ihmisryhmä] yhdessä yössä. Hänen kirjansa poistettiin seurakuntien kirjanmyynneistä ja hänet tuomittiin ”pelon lietsojaksi”.

Samalla tavalla myös päälinjan seurakunnat – sekä evankelikaaliset että ei-evankelikaaliset – tuomitsivat kirjan perustellen, että Wilkerson’in täytyy olla ”väärä profeetta”, koska ”Jumala ei enää puhu näyissä”.

Wilkerson oli osannut odottaa tätä reaktiota, koska hän puhui siitä kirjansa alussa osoittaen, että Raamattu sanoo, että lopunaikoina Jumala antaa palvelijoilleen näkyjä ja unia. Seuraavassa tuo kohta Joelin luvusta 2:

28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
29 Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

Huomaa, että jae 28 sanoo: ”Näitten jälkeen…” Minkä jälkeen? Edelliset jakeet osoittavat, että se tapahtuu Israelin valtion uudelleenperustamisen jälkeen.

Tämän Joelin kohdan mukaisesti Wilkerson paljasti, että hänen profetiansa Amerikalle oli tullut hänelle huhtikuussa 1973 annetusta näystä ja siksi hän antoi kirjalle nimeksi Näky.

Wilkerson myös huomauttaa kirjansa alussa, ettei uskonut useimpien näkynsä profetioiden toteutuvan elinaikanaan ja se toteutui traagisesti hänen kuollessaan auto-onnettomuudessa Itä-Teksasissa vuonna 2011.12

Wilkersonin profetioiden arviointia

Monet profetioista ovat kuitenkin toteutuneet vuoden 1974 jälkeen. Annan teille yleiskuvan niistä.

Hänen ensimmäinen kategoriansa oli ”Maailmanlaajuinen taloudellinen sekasorto”. Hän kirjoitti:13

Se ei oikeastaan ole laskusuhdanne, jonka näen tulevan – vaan niin suuri lama, että se vaikuttaa lähes jokaisen palkansaajan elämäntapaan Amerikassa ja kaikkialla maailmassa.

Tämä tietysti toteutui vuoden 2008 Suuren Laman puhkeamisessa.

Wilkerson edelleen sanoi, että ”jotkut kansakunnan suurista yhtiöistä julistavat konkurssin”.14 Tämä alkoi vuonna 2001 yhtiöistä Enron ja PG&E, joka on Kalifornian suurin sähköyhtiö.

Kymmenen muuta suurta yhtiötä kaatui Suuren Laman aikana, mukaan lukien sellaiset jättiläiset, kuin Lehman Brothers, General Motors ja American Airlines. Itse asiassa Yhdysvaltain historian 12 suurinta konkurssia ovat tapahtuneet vuoden 2001 jälkeen.

Wilkerson ennusti, että lamalla olisi tärkeitä poliittisia seurauksia: ”Talouden synnyttämä pelko johtaa vallankumoukseen vaaleissa.”15 Täsmälleen näin kävi, kun osakemarkkinat romahtivat syyskuussa 2008 ja Barack Obama valittiin marraskuussa.

Wilkerson ennusti edelleen, että lamasta johtuen ”autoteollisuus tulee kärsimään pahasti”.16 Se toteutui, kun hallitus Suuren Laman aikana otti sekä Chrysler’in että General Motors’in.

Mitä kultaan tulee, niin Wilkerson ennusti, että ”kullan hinta tulee nousemaan valtavasti, mutta sitä ei voida pitää korkeana kauan”.17 Wilkerson’in julkaistessa kirjansa vuonna 1974 kullan hinta oli 183 dollaria unssilta. Vuoden 2014 lopussa se oli 1200 dollaria unssilta.

Wilkerson’in viimeinen talouteen liittyvä profetia oli tämä:18

Elpyneestä Rooman valtakunnasta tulee lopulta vallan perustus korkeimmalle maailmanjohtajalle, joka nousee palauttamaan taloudellisen järjestyksen.

Tämä on toteutunut osittain EU:n muodostamisessa, kun siitä tuli ylikansallinen poliittinen järjestö vuonna 1992 Maastricht’in sopimuksella.

Wilkerson’in toinen ennustuskategoria oli ”Rajut säänmuutokset ja maanjäristykset”.19 Hän tiivisti sen sanomalla:

Maailman on parasta varautua säänmuutoksiin, joita ei voida selittää millään muulla sanalla kuin ”yliluonnollinen”. Maailma on todistamassa suurten surujen alkamisia, joita aiheuttavat historian rajuimmat säänmuutokset, maanjäristykset, tulvat – kauheita onnettomuuksia…

Kuten alla olevasta taulukosta voit nähdä, niin maailmanlaajuiset säähän liittyvät onnettomuudet ovat lisääntyneet 1980-luvun keskimäärin 300 onnettomuudesta vuodessa melkein tuhanteen onnettomuuteen vuodessa vuonna 2010.

taul

Kolmannelle ennustuskategorialle näyssään Wilkerson antoi nimen ”Saastan tulva”. Muista edelleen, että hän kirjoitti vuonna 1974:

Olemme kohtaamassa moraalisen maanvyöryn… Saatana on avaamassa helvetin tulvaportit ja pyrkii kastamaan maailman eroottisessa saastassa, töryssä ja aistillisuudessa.20

Todisteet tästä ovat kaikkialla ympärillämme ja kodeissamme TV-saastan hyökkäyksen kautta. Ja viihteen korruptio on täsmälleen, mitä Wilkerson ennusti: ”Elokuvat ja TV-ohjelmat hyödyntävät jokaista seksiteemaa korostaen verta, väkivaltaa ja okkulttisia menoja.”21 Elokuvat, kuten Pulp Fiction ja TV-ohjelmat kuten ”Criminal Minds” tekevät sitä tänä päivänä.

Edelleen Wilkerson varoitti, että ”tulee raiskausta ihannoivia (glamorizing) elokuvia”.22 Viimeaikainen filmi, 50 Shades of Grey (50 harmaan sävyä), tekee juuri sitä. Hän ennusti myös, että ”tuhannet lehtikioskit kautta maan myyvät kohta niin härskejä seksilehtiä, että ne saavat Playboy’n näyttämään melkein puritaaniselta”.23 Tästä on tullut todellisuutta, kun on julkaistu sellaisia törkylehtiä, kuin ADHD Sex, Carnival ja Hustler.

LWAWilkerson julisti, että ”koululaisille kerrotaan, että homorakkaus on normaalia”.24 Viime vuosina useat koulusysteemit kaikkialla maassa ovat ottaneet mukaan opetusyksiköitä, jotka on suunniteltu kuvaamaan homoseksuaalisuus normaalina – jopa alaluokilla. Tämä pyrkimys on ujutettu jopa lapsille tarkoitettuihin kirjoihin ja lehtiin. Hyvä esimerkki on hiljattainen Archie -sarjakuvalehti, jonka kannessa esiteltiin homohäitä!

Muista jälleen, että Wilkerson kirjoitti näystään vuonna 1973 ja kirja julkaistiin vuonna 1974. Jatkaen homoseksuaalisuuden tarkastelua hän sanoo: ”Homoyhteisöstä tulee niin sotaisa ja röyhkeä, että he pöyhkeilevät synnillään TV:n keskusteluohjelmissa.”25 Katso vain myöhäisillan haastatteluohjelmia, tai jotakin iltapäivän Ellen DeGeneres’in ohjelmaa, niin saat todistaa tämä profetian toteutumista.

Mitä tulee kirkkoihin, niin Wilkerson ennusti, että ”homoja ja lesboja vihitään papeiksi ja heille annetaan auktoriteetin asema”.26 Episkopaalinen kirkko valitsi ensimmäisen homoseksuaalisen piispansa vuonna 2003 ja sen jälkeen monet päälinjan kirkkokunnat ovat antaneet pappisvihkimyksen aktiivihomoille.

Kommentoiden edelleen kirkkoa Wilkerson sanoo: ”Avioero ja moraalittomuus tulevat pappien keskuudessa yhä tavallisemmiksi.”27 Tämä ongelma oli esillä Time -lehden kannessa, kun se keskittyi Jimmy Swaggart’in ongelmiin ja otti kantaa myös Jim ja Tammy Bakker’ia ympäröiviin kiistoihin.

Wilkerson’in neljäs kategoria on ”Ongelmat nuorten kanssa”. Koska nuoret ovat aina olleet hänen työnsä kohde, hänellä on tässä kategoriassa enemmän ennustuksia kuin missään muussa. Tiivistäen:

  • Hän sanoi, että näki nuorten vihaavan vanhempiaan jopa siinä määrin, että kavaltavat vanhempansa.28
  • Hän näki heidän joutuvan alkoholin ja huumeiden orjiksi ja ennusti marihuanan laillistamisen.29
  • Tätä kaikkea kasvattavat tähtitieteelliset avioeroluvut.30

Wilkerson’in viides ja viimeinen hänen näkyynsä kuuluvien profetioiden kategoria on jotakin sellaista, jolle hän antoi otsikon ”Vainohulluus”. Hän ennusti kristittyjen uskovien kasvavaa vainoa:

Näen, että on tulossa sellainen vainon aika, jonka kaltaista ihmiskunta ei ole koskaan ennen saanut todistaa. Se on todellisten Jeesukseen uskovien vaino, joka pian nousee kuin monipäinen hirviö merestä.31

Viimeisten 10 vuoden aikana maassamme kristinusko ja kristityt ovat joutuneet pilkan, kunnianloukkauksien, häirinnän ja suoranaisen vainon kohteeksi.

Järkyttävää aineistoa siitä, kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti tämä trendi on kehittynyt, saat, kun katsot seuraavia kirjoja:

  • God Less America: Real Stories From the Front Lines of the Attack on Traditional Values (Jumalaton Amerikka: Tositarinoita perinteisten arvojen vastaisen hyökkäyksen etulinjoilta) by Todd Starnes (2014).
  • I Never Thought I’d See the Day!: Culture at the Crossroads (En koskaan luullut näkeväni sitä päivää: Kulttuuri tienristeyksessä) by David Jeremiah (2011).
  • When a Nation Forgets God: 7 Lessons We Must Learn from Nazi Germany (Kun kansakunta unohtaa Jumalan: 7 opetusta meille natsi-Saksasta) by Erwin Lutzer (2010).

DW3

Wilkerson jopa ennusti, että kristittyjen häirinnästä tulisi virallinen hallituksen politiikka:

Antikristuksen henki menee tiettyjen hallinnon ja lainsäädäntöjärjestelmän korkeissa asemissa olevien miesten sydämiin saaden nämä virkamiehet ryhtymään oikeustoimiin, joiden tarkoitus on häiritä riippumattomia seurakuntia, lähetyssaarnaajia ja sananjulistajia.32

Tänä päivänä voimme nähdä tämän antikristuksen hengen toimivan kaikilla hallinnon tasoilla.

Wilkerson sanoi, että viihdeteollisuus keskittyisi halventaviin kuvauksiin kristityistä ja kristinuskosta ja rienaisi kaikkea, mikä on pyhää:

“TV:n komediaohjelmat tulevat rohkeammiksi ja rohkeammiksi tehdessään pilaa Kristuksesta ja tosi kristityistä… TV-ohjelmista tulee täysin rienaavia…”33

Tarvinneeko minun vaivautua sanomaan, että näin on käynyt?

Toteutumattomia profetioita

Ja kuitenkin huolimatta näistä hyvin selkeistä Wilkerson’in näkyyn sisältyvistä profetioista jotkut ovat jatkuvasti väittäneet, että hän oli ”väärä profeetta”, koska jotkut hänen ennustuksistaan eivät ole vielä toteutuneet.

Samaa voitaisiin kuitenkin sanoa Jesajasta, Jeremiasta, Hesekielistä ja Danielista, koska he kaikki antoivat profetioita 2500 vuotta sitten ja ne eivät vieläkään ole toteutuneet. Mistä tiedämme, etteivät he ole vääriä profeettoja? Koska he antoivat profetioita omasta ajastaan ja ne toteutuivat ja he antoivat profetioita myös Messiaan ensimmäisestä tulemuksesta ja ne toteutuivat.

Raamattu sanoo, että profeetan testi on, toteutuvatko hänen profetiansa (Jer. 28:9):

Mutta se profeetta, joka ennustaa rauhaa, tunnetaan siitä, että hänen sanansa toteutuu, profeetaksi, jonka Herra totisesti on lähettänyt.”

Niinpä jos minä profetoisin, että Amerikka tuhotaan ydinaseiskulla, niin sinun olisi odotettava, kunnes maamme on tuhottu voidaksesi päättää, olenko minä väärä profeetta, vai en – ja sinun ehkä olisi odotettava satoja vuosia.

Mutta jos sanoisin, että Amerikka tuhotaan ydinaseiskulla ennen tammikuuta 2016, eikä niin kävisi, niin tietäisit minun olevan väärä profeetta.

Wilkerson ei anna päivämääriä millekään profetialle näyssään, mutta sanoo, että kaikki ennustukset eivät toteutuisi hänen elinaikanaan. Siksi on mahdotonta tällä hetkellä julistaa hänen olevan ”väärä profeetta.”

Jotkut toteutumattomista ennustuksista ovat hyvin pahaenteisiä. Niihin kuuluvat:

  • Yhdysvallat kokee historiansa pahimman maanjäristyksen paikassa, jossa sitä vähiten odotetaan.34
  • Seurakuntia, palvelutyöjärjestöjä ja kristillisiä kouluja ryhdytään verottamaan.35
  • TV:ssä esitetään täydellistä alastomuutta ja X-luokiteltuja pornoelokuvia.36

(Suomentajan kommentti: Jos tuo viimeisin kohta ei ole toteutunut TV:ssä, niin internet on varmasti sen toteuttanut. Sehän on maailmanhistorian suurin pornotunkio. Vuonna 1973 internetistä ei tiedetty mitään. Se kehitettiin vasta -90 luvulle tultaessa ja mikään ei ole muuttanut maailmaa niin paljon ja niin nopeasti kuin World Wide Web eli www eli 666.)

Piste josta ei ole paluuta

Minusta kuitenkin pahaenteisin lausunto hänen kirjassaan on seuraava:37

Minä uskon, että olemme ohittaneet pisteen, josta ei voi palata.

Muista jälleen, että silloin elettiin vuotta 1974.

Alleviivasin tuon lausunnon punaisella ja laitoin kysymysmerkin perään, koska en ollut valmis sanomaan niin vuonna 1974. Nyt olen.

Raamattu opettaa selvästi, että kun kansakunta kapinoi Jumalaa vastaan, niin on olemassa ”piste, josta ei ole paluuta”. Se on käännekohta, jossa Jumala päättää siirtää kansakunnan parantavista tuomioista täydellisen tuhon kurssille. Raamatussa siitä puhutaan ”haavan tulemisena parantumattomaksi.”

Jumala esimerkiksi käski Jeremian kertoa Juudan kansalle, että heidän kansakuntansa tuhotaan, koska:

Paha on sinun vammasi, kipeä on saamasi isku… sinun haavaasi ei paranneta… koska sinun rikoksesi on suuri, sinun syntisi monilukuiset. (Jer. 30: 12–15)

Herra antoi Naahumille tehtäväksi sanoa sama Niinivelle:

Auttamaton on sinun perikatosi, parantumaton sinun haavasi… (Naah. 3:19)

Painottaakseen julistustaan Jumala jopa käski Jeremiaa lopettamaan rukoilemasta Juudan puolesta:

Mutta sinä älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta äläkä niillä minua ahdista; sillä en minä sinua kuule. (Jer. 7:16)

Hesekielille sanottiin sama asia, kun hän yritti rukoilla Juudan puolesta, mutta vielä voimakkaammin ilmaisuin. Hänelle sanottiin, että kolmen hurskaimman maan päällä koskaan eläneen miehen rukoukset eivät hyödyttäisi kansakuntaa – nimittäin Jobin, Nooan ja Danielin (Hes. 14:12-21).

Viimeaikaisia profeetallisia ääniä.

Tänä päivänä, 40 vuotta kirjan Näky julkaisemisen jälkeen Jumala on nostamassa uusia profeetallisia ääniä kaikkialla maassamme varoittamaan meitä lähestyvästä tuhostamme:

  • Albert Mohler, etelän baptistien teologisen seminaarin presidentti Kentucky’n Louisville’ssä.
  • Jonathan Cahn, New Jersey’n messiaaninen rabbi.
  • Robert Jeffress, Dallas’in First Baptist Church’in pastori.
  • Erwin Lutzer, Chicago’n Moody -kirkon pastori.
  • David Jeremiah, Kalifornian El Cajon’in Shadow Mountain Community Church’in pastori.
  • Don Wildmon, American Family Association’in perustaja.
  • Franklin Graham, Billy Graham’in evakelioimisyhdistyksen evankelista.

Olemme jo esitelleet neljä näistä miehistä artikkelisarjassamme koskien Amerikalle tänä päivänä puhuvia profeetallisia ääniä. Tulemme tekemään jutut lopuista kolmesta tulevissa lehtemme numeroissa.

Kaikki nämä miehet varoittavat, että johtuen kansakuntamme kapinasta Jumalaa vastaan ja haluttomuudestamme katua, meillä on edessämme välitön tuho. Kuunteleeko kukaan?

Amerikan reaktio

Valitettavasti maassamme on kristittyjä, jotka eivät usko, että Jumala koskaan tulee koskemaan meihin – että Hän koskaan sallii meitä tuhottavan. Heillä on taipumus ajatella, että Jumala istuu Amerikan lipulla verhoillulla valtaistuimella. Hyvät ystävät, Jumalaa ei voida pettää. Hän ei suvaitse katumatonta syntiä.

Muinaisen Juudan juutalaiset ajattelivat samaa omasta kansakunnastaan. Kun Jeremia varoitti heitä välittömästä tuhosta, he huusivat: ”Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!” (Jer. 7:4), mikä tarkoitti, etteivät uskoneet, että Jumala koskaan antaisi kenenkään hävittää Hänen temppeliään. Mutta Hän vain antoi.

Jumala on armollinen. Hän on pitkämielinen. Hän varoittaa ja varoittaa, ennen kuin vuodattaa tuomionsa ja lopullisen tuhon, mutta jälleen: Hän ei suvaitse katumatonta syntiä.

Jumala rakastaa kansakuntaamme. Hän oli se, joka korotti sen Sanansa perustuksella. Hän on se, joka siunasi sitä niin runsaasti. Hän on se, joka toimi kauttamme evankeliumin leviämiseksi kaikkialla maailmassa.

Mutta Jumalan Sana sanoo: Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan” (Luuk. 12:48). Kansakuntamme on täydessä kapinassa Jumalaa vastaan eikä Jumala tule suvaitsemaan sitä enää. Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku paljastaa, kuinka Jumala käsittelee kansakuntaa, joka kapinoi Häntä vastaan.

Room. 1:18-20

18) Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19) sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20) Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa.

Mitä nämä jakeet sanovat? Ne sanovat, että Jumalan viha on varattu jokaiselle kansakunnalle, joka hylkää Jumalan asenteessa ja käytännössä ja tukahduttaa totuuden Hänestä.

Ja ne sanovat lisäksi, ettei Jumalan olemassaolon kieltämiselle ole puolustusta, koska Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle synnynnäisen tiedon Hänen olemassaolostaan ja on tehnyt tuon olemassaolon ilmeiseksi luomakunnassaan.

Olemmeko me kansakunta syyllistyneet ”totuuden tukahduttamiseen vääryydessä”? Ehdottomasti. Me emme salli lapsillemme opetettavan maailmankaikkeuden todellista alkuperää ja elämän todellista alkuperää. Sen sijaan me iskostamme heidän mieleensä kehitysopin valheita ja opetamme heille, että elämä kohdussa on arvoton.

Me olemme alkaneet siivilöidä pois historian oppikirjoistamme totuutta koskien kansakuntamme kristillistä perustusta ja opetamme lapsiamme palvomaan luomakuntaa ennemmin kuin Luojaa.

Kuinka Jumala hoitaa kapinan

Alkaen Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeesta 24 meille kerrotaan, kuinka Jumala käsittelee sellaista kapinallista kansakuntaa. Hän perääntyy askeleen ja alentaa turva-aitaa kansakunnan ympärillä ja sallii synnin moninkertaistua seksuaalisen vallankumouksen muodossa (Room. 1:24):

Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa.

Täsmälleen näin kävi kansakunnallemme 1960-luvulla, kun koimme seksuaalisen vallankumouksen.

Jos tämä toimi osoittautuu riittämättömäksi saamaan aikaan katumuksen, niin Roomalaiskirjeen mukaan Jumala perääntyy toisen askeleen ja alentaa turva-aitaa edelleen (Room. 1:26-27):

26) Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27) samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Joten toisen perääntymisaskeleen tulos on homoseksuaalisuuden vitsaus. Olemme olleet tässä toisessa vaiheessa aina siitä asti, kun korkein oikeus vuonna 2003 poisti kaikki anaaliyhdynnän (sodomy) vastaiset lait.

Roomalaiskirjeen 1. luku jatkaa ilmoittaen, mitä Jumala tekee, jos kapinallinen kansakunta jatkaa päättäväisesti kapinaansa Jumalaa ja Hänen Sanaansa vastaan.

Jumala perääntyy kolmannen askeleen ja alentaa turva-aitaa jälleen ja jakeen Room. 1:28 mukaan hylkää kansakunnan ”kelvottoman mielensä” valtaan, jossa vaiheessa kansakunta, joko tuhoaa itsensä, tai ulkopuolinen voima tuhoaa sen.

Uskon, että olemme saavuttaneet tämän vaiheen.

Armossaan Jumala voi päättää antaa meille vähän lisää hengitysaikaa, jotta useampia voitaisiin pelastaa, mutta Hänen kärsivällisyydellään on rajansa.

Täsmälleen näin Hän menetteli muinaisen Juudan kanssa. Juudan historian pahimman kuninkaan, 55 vuotta hallinneen Manassen jälkeen, Jumala nosti hurskaan kuninkaan, nimeltä Joosia, joka hallitsi 31 vuotta ja johti kansallista hengellistä herätystä. Mutta kun Joosia tapettiin taistelukentällä, niin kansakunta välittömästi vajosi takaisin kapinaansa ja Jumala tuhosi sen.

Ongelma oli, että paha oli liikaa juurtunut kansakunnan rakenteisiin ja minä uskon, että niin on meidänkin kohdallamme tänä päivänä.

Onko Amerikalla mitään toivoa?

Tämä onkin tärkeä kysymys. Onko mitään toivoa jäljellä kansakunnallemme?

Vastaukseni kuuluu: Kuinka sitä voisi olla?

Olemme kääntäneet selkämme Jumalalle ja hyljänneet Hänet, joka antoi meille kaikki siunauksemme.

Ja meidän täytyy olla selvillä, miksi näin kävi. Se ei johtunut sekularistien, humanistien, ateistien eikä seksuaalisen vapauden kannattajien hyökkäyksistä.

Ei, vaan se johtui siitä, että seurakunta laiminlöi saarnata evankeliumia, kutsua ihmisiä parannukseen ja seisoa vanhurskauden puolella. Lyhyesti, seurakunta on etsinyt yleistä hyväksymistä ja sen myötä mennyt sänkyyn maailman kanssa.

Raamattu ennustaa monissa kohdissa, että suuri luopumus on luonteenomaista lopunajoille – ja olemme siinä nyt korviamme myöten.

Riehuva luopumus

Se kaikki alkoi 1920-luvulla, kun saksalainen korkeamman kritiikin koulukunta sai seminaarimme pauloihinsa väittäen, että Raamattu ei ole Jumalan ilmoitettu Sana, vaan sen sijaan se on ihmisen Jumalan etsintää ja siten täynnä myyttejä, legendoja, taikauskoa ja virheitä.

Se tuotti liberaalin sosiaalisen evankeliumin, joka pian alkoi olla luonteenomaista päälinjan kirkkokunnille niiden keskittyessä sosiaaliseen ja poliittiseen toimintaan ennemmin kuin evankeliumin saarnaamiseen.

Tämä hengellinen virus on sen jälkeen levinnyt amerikkalaisen kristikunnan evankelikaaliseen sektoriin esiintulevan seurakuntaliikkeen (Emergent Church Movement) muodossa.

60 vuotta sitten 1950-luvulla olla evankelikaali tarkoitti, että Raamattu on auktoriteetin lähde kaikille uskonkäsityksille ja teoille. Tänä päivänä sana evankelikaali on menettänyt merkityksensä, koska on tunnustavia evankelikaaleja, jotka uskovat, että:

  • Raamattu sisältää virheitä ja ristiriitoja.
  • Ei ole helvettiä.
  • Jumalan tykö on monta tietä.
  • Homoseksuaalisuus on kelvollinen elämäntapa.
  • Kehitysoppi on todellinen elämän selitys.
  • Seurakunnan lopullinen tarkoitus ei ole sielujen pelastus, vaan planeetan pelastaminen.

Ei ihme, että kansakuntamme kieriskelee hengellisessä pimeydessä ja kapinassa Jumalaa vastaan. Ja kuinka kukaan voi todella uskoa, että on jotain toivoa kansakunnallemme keskellä sellaista karkeaa hengellistä luopumusta? Sanoin sen omassa profeetallisessa manifestissani näin:

Olemme kääntäneet selkämme sille Jumalalle, joka teki meidät suureksi ja satoi meille siunauksiaan. Olemme unohtaneet, että Jumalan Sana opettaa, että jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.” (Luuk. 12:47–48).

Keskellä kasvavaa hengellistä pimeyttä ja siitä johtuvaa yhteiskuntamme rappiota on kuitenkin hyvä uutinen.

Toivo uskoville

Niille meistä, jotka uskomme Jeesukseen Herranamme ja Vapahtajanamme on olemassa henkilökohtainen toivo. Jumala on luvannut toistuvasti Sanassaan, ettei Hän koskaan hylkää meitä.

Esimerkiksi luvussa Jes. 43 Hän on luvannut käydä kanssamme läpi tulen ja veden lohduttaen meitä kärsimyksissämme ja huolehtien tarpeistamme (Jes. 43:2-3). Ajattele myös tätä lupausta:

Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile (5. Moos. 31:8).

Meillä on myös uskomaton toivo seurakunnan tempaamisesta, kun todelliset uskovat viedään pois tästä maailmasta silmänräpäyksessä olemaan Jeesuksen kanssa iäti.

Toivo epäuskoisille

On myös toivo niille, jotka eivät tunne Jeesusta. Kun pimeys syvenee, niin Jeesuksen valo loistaa kirkkaammin kuin timantti mustalla kankaalla ja enemmän ja enemmän ihmisiä vedetään Jeesuksen tykö ja heidän sydämensä valloitetaan evankeliumilla.

Sanoma molemmille

Pyhän Hengen sanoma uskoville näinä lopunaikoina on kaksiteräinen: ”Sitoudu elämässäsi pyhyyteen ja kerro evankeliumi niin monille kuin voit ja niin nopeasti kuin voit.”

Hengen sanoma epäuskoisille on: ”Jeesus tulee pian. Hän palaa vuodattamaan Jumalan vihan niiden päälle, jotka ovat hyljänneet Jumalan armon ja rakkauden. Kurkota nyt ja vastaanota Hänet uskossa Herranasi ja Vapahtajanasi, ennen kuin on myöhäistä.”

Ironinen hyvä uutinen

Minun on lisättävä, että ironisessa mielessä on olemassa hyvä uutinen, joka voidaan johtaa sivilisaation romahtamisesta kaikkialla ympärillämme. Se löytyy Jeesuksen sanoista kohdassa Matt. 24:37-38, jossa Hän sanoo, että Hänen paluunsa tapahtuu aikana, jolloin yhteiskunta on tehnyt täyden kierroksen takaisin Nooan päiviä luonnehtineeseen moraalittomuuteen ja väkivaltaan.

Vuonna 1996 liittovaltion tuomari Robert Bork julkaisi kirjan kansakuntamme moraalisesta ajelehtimisesta otsikolla Slouching Towards Gomorrah (Laahustaen kohti Gomorraa). Hyvät ystävät, emme enää laahusta. Olemme tulleet perille. Ja tuo kauhistuttava tosiasia viittaa siihen hyvään uutiseen, että Jeesus palaa pian.

Johtopäätös

Lopuksi haluaisin sanoa, että me elämme keskellä yhä maallisempaa ja pahempaa yhteiskuntaa – yhteiskuntaa, joka kutsuu hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi.

Kun tänä päivänä katselemme maailmaa kaikkialla, niin näemme, että pahuus on moninkertaistumassa. On, kuin koko maailma olisi hajoamassa palasiksi. Raamatullisesta näkökulmasta on kuitenkin totuus, että ne palaset ovat tippumassa paikoilleen, jotta Jeesus voi palata. Adrian Rogers sanoi sen kerran näin: ”Maailma on käymässä loistavan pimeäksi” (The world is getting gloriously dark).

Ja niinpä ennen kuin etenemme vastustamaan pahaa yhteiskunnassa, meidän täytyy kohdata se omassa elämässämme ja reagoida parannuksella. Herätyksen täytyy alkaa omassa sydämessämme, ennen kuin voimme viedä sitä yhteiskuntaan.

Ja kun sitten kohtaamme yhteiskunnan, meidän pitäisi odottaa lisääntyvää vihamielisyyttä ja vainoa. Pitäkäämme siksi silmämme kiinnitettyinä Jeesukseen, sillä Hän on uskon alkaja ja täyttäjä, ”joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle” (Hepr. 12:2).

Yhteenvetona, kun odotamme Herran paluuta, meidän tulee:

  • Seisoa vanhurskauden puolesta.
  • Rukoilla rohkeutta.
  • Sitoutua pyhyyteen.
  • Kertoa evankeliumia.
  • Panna luottamuksemme Jeesukseen ja yksin Häneen.

Äläkä unohda huutaa päivittäin: “Maranata, Maranata, Maranata! Tule pian, Herra Jeesus!”

Read Full Post »

Toisin kuin Yhdysvalloissa, kirjoituksen alkuosa ei ole kovin ihmeellistä luettavaa suomalaisille. Täällä, kuten muissakin Pohjoismaissa, sähköisten maksuvälineiden käyttö on arkipäivää. Aiheeseen liittyen lue myös artikkelini Onko mikrosiru pedonmerkki?

Pedonmerkkijärjestelmää ei kuitenkaan pystytetä pohjoismaisin voimin, vaan siihen tarvitaan isompi kokonaisuus. Yhdysvalloissa väestöä onkin jo yli 12-kertainen määrä…

Loppuosa Bill Perkinsin kirjoituksesta on mielenkiintoinen sisältäen tiivistelmän lopunajan tapahtumien aikataulusta – myös sen, missä vaiheessa pedonmerkki otetaan käyttöön.



Bye Bye Banks

By Bill Perkins, Compass; suom. Samuel Korhonen

Ei kukaan, ei kaiketi kukaan, ole ennakoinut maailman pystyttävän näyttämöä tempauksen jälkeiselle ahdistukselle niin nopeassa ja kliimaksisessa tahdissa! Näyttää, kuin kymmenet Raamatun profetiat tulisivat yhteen kaikki kerralla.Melkein joka rintamalla maailma näyttää kiitävän kohti seurakuntadispensaation (aikakauden) raamatullista loppua – ja legendaarista katoamistamme. Kun epäuskoisina katselemme toteutuvia profeetallisia merkkejä, niin yksi alue erottuu selvemmin kuin mikään muu: raha!

taala
Kuinka kauan paperiraha
vielä kestää?

Mitä kauemmin tempaus viipyy, sitä enemmän näemme maailman siirtyvän rahattomaan yhteiskuntaan, joka tietysti on edelläkävijä kaikelle maailmassa, jota valvotaan yhdestä paikasta ”pedonmerkin” kautta.

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:16-17).

bmgfYK ja muut suunnattoman vaikutusvaltaiset järjestöt, kuten Bill ja Melinda Gates’in säätiö, ovat vuosien ajan aggressiivisesti mainostaneet, että maailman tarvitsee siirtyä pois käteisestä täysin digitaalisiin tilitapahtumiin. Ja nyt he vihdoin ovat saavuttamassa edistystä.

Tanska, Norja ja Ruotsi kirjaimellisesti suunnittelevat romuttaa setelinsä, kolikkonsa ja kassakoneensa tammikuuhun 2016 mennessä. Siihen on vain kuusi kuukautta.

Michael Busk-Jepsen, Tanskan pankkiiriyhdistyksen johtaja, sanoo näin Tanskan täydellisestä siirtymisestä pois fyysisestä valuutasta: ”Se ei ole enää illuusio, vaan näky, joka voi toteutua kohtuullisessa ajassa.”

Noin 40 % tanskalaisista käyttää jo Tanskan pankin MobilePay -systeemiä, joka sallii rahansiirrot, ei vain kaupoissa tai verkossa, vaan myös ihmisten välillä! Kun he ovat leikkauttaneet nurmikkonsa 10-vuotiaalla, rahaa voidaan siirtää digitaalisesti tililtä toiselle. Nykyisin skandinaavit käyttävät käteistä vain kuudessa prosentissa maksuja. Jopa kodittomat käyttävät systeemiä ottamaan lahjoituksia, myymään esineitä jne. Iso-Britanniassa käteisettömät maksut ovat lisääntyneet yli 50 prosenttiin kaikista brittien maksuista.

Hallitukset luonnollisesti himoitsevat sitä, että kykenevät jäljittämään ja verottamaan jokaista maksutapahtumaa maailmassa. Itse asiassa ne eivät mainitse ”digitaalisen veron” osaa; sen sijaan ne viisaasti mainostavat ”turvallisuusetuja” ja ”käytön helppoutta”. Verotulo on kuitenkin kannustava tekijä.Tulevaisuudessa ei ole enää kädenvääntöä Setä Samulin kanssa, koska hän saa veronsa automaattisesti maksamisvaiheessa!

maksaminen
Tällainen maksaminen katoaa täysin lähitulevaisuudessa, kun kokonaiset maat siirtyvät paperista digitaaliseen rahaan.
samuli
Tulevaisuudessa ei ole enää kädenvääntöä Setä Samulin kanssa, sillä hän saa veronsa automaattisesti maksamisvaiheessa!

Ja käsitä, ettei parempi turvallisuus ole tarkoitettu kuluttajalle. Tosiasiassa se tarkoittaa parempaa turvallisuutta pankeille. Vuonna 2012 luottokorttipetosten kokonaismäärä kasvoi 1,7 miljardiin dollariin eli 15 %, mikä maksoi osakkeenomistajille paljon osinkoja. Niinpä amerikkalaiset pankit ovat Euroopan perässä siirtymässä siruteknologiaan ja useimmat saavat sen toteutettua ensi lokakuun alkuun mennessä.

Magneettiraitaa, joka on ollut luottokorteissa yli 50 vuotta, ollaan poistamassa ja korvaamassa upotetulla sirulla. Ellei sinulla vielä ole, niin pian tulet saamaan uudet sirulliset luottokortit.

chipcardMagneettiraidat tekevät varkaille aivan liian helpoksi varastaa niihin varastoitu tieto. Tämän päivän hightech-varkaat voivat jopa lukea luottokorttiasi, vaikka se on vielä lompakossasi!

Varastetulla tiedolla tehdään nopeasti vääriä luottokortteja – käyttäen sinun nimeäsi ym. tietojasi ja heidän kuvaansa. Koska pankit ovat vastuussa luottokorttitappioista, niiden oli löydettävä keino saada luottokortti turvallisemmaksi.

implanted_chipNiinpä ne upottivat jokaiseen korttiin sirun, joka antaa yksilöllisen koodin jokaiselle maksutapahtumalle käyttäessäsi korttiasi. Ja lopulta käytät maksutapahtumassa PIN-koodia allekirjoituksen asemesta, joten jos varas vie korttisi, hän ei voi ostaa sillä.

Lähitulevaisuudessa et ”pyyhkäise ja allekirjoita” vaan sen sijaan ”työnnät sisään ja vahvistat”, käyttäen turvallisuuskoodiasi, kuten teet pankkiautomaatilla. Näissä uusissa sirukorteissa on edelleen magneettiraita, joten voit käyttää sitä vielä kaupoissa, jotka eivät vielä ole vaihtaneet kassapäätteitään.

Mutta lopulta, kun kaikki kortit ovat sirullisia, kauppiaat velvoitetaan käyttämään sirunlukijoita.

Ajattelepa, kuinka lähellä tämä on tuota pahamaineista ”Pedonmerkkiä!” On vain otettava yksi askel ja upotettava siru ja koodi kädessäsi (tai otsassasi, jos olet kädetön) ja siinähän olet! Eikä kenenkään tarvitse muistella PIN-koodiaan!!

pedonmerkin_ajankohta

Pedonmerkin ajoitus

Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: ”Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä.” (Ilm. 6:6)

inflaatioVastauksena ilmiömäiseen inflaatioon, jossa päivän palkka menee pelkän ruuan ostamiseen, Antikristus vakauden vuoksi ottaa valvontaansa kaiken rahan ja maksuliikenteen.

Sinun on oltava hänen systeemissään, koska hänellä on maailmanlaajuinen valta. Yksi henkilö valvoo kaikkea ja jotta voisit olla hänen systeemissään, sinulla on oltava hänen ”merkkinsä”.

Veroa kerätään jokaisessa maksutapahtumassa. Ihmisten valvonta saavutetaan, koska jos et mene tämän suunnitelman mukana, et voi ostaa etkä myydä… so. et voi syödä!

Missä vaiheessa Pedonmerkki sitten toteutuu? Vastaus siihen on Raamatussa aika suoraviivainen. Tempauksen jälkeen tapahtumien järjestys Ahdistuksen alkupuoliskolla on seuraava:

  • Israeliin hyökätään. Hes. 38, 39
  • Israel reagoi tuhoamalla vihollisensa. Sak. 12:6
  • Seitsenvuotinen rauhansopimus neuvotellaan Israelin kanssa miehen toimesta, joka nousee nopeasti valtaan tempauksenjälkeisessä tyhjiössä siten lopettaen Israelin vihollistensa tuhoamisen. Dan. 9:27
  • Maailmanjohtaja haalii yhä lisää valtaa. Ilm. 6:2, Dan 11:23
  • Maailmansota muualla paitsi Israelissa. Ilm. 6:4
  • Maailmanlaajuinen kaaos ja inflaatio. Ilm. 6:5,6
  • Neljäsosa ihmisistä kuolee sotaan, nälkään ja kristittyjen vainoihin. Ilm. 6:8

Kolmen ja puolen sekasortoisen vuoden jälkeen maailmanjohtaja syyttää kaikesta Israelia ja rikkoo rauhansopimuksen.

Raamattu kieltää Israelia tekemästä liittoa vihollistensa kanssa (2. Moos. 23:32) ja nyt se maksaa kalliisti, että luottaa turvallisuudessaan Jumalan asemesta sopimukseen.

Ahdistuksen puolivälin tapahtumat alkavat, kun Maailmanjohtaja kuolee kohtalokkaaseen pään haavaan (Ilm. 13:3). Saatana, joka on riivaajahenki, heitetään taivaasta maan (Ilm. 12:9) päälle ja tarttuu tilaisuuteen asettumalla asumaan kuolleessa ruumiissa.

ahdistuksen_ajankohtaAhdistus jakaantuu kahteen kolmen ja puolen vuoden jaksoon.

Tämä näyttää herättävän eloon kuolleen maailmanjohtajan, jäljitellen Jeesuksen ylösnousemusta kolmen päivän jälkeen. Hän on aika ruma yksisilmäisenä ja oikea käsivarsi kuivettuneena (Sak. 11:17).

Tapettuaan kaksi todistajaa hän kävelee rohkeasti jälleenrakennettuun juutalaisten Temppeliin ja väittää olevansa Messias (Matt. 24:15).

Tässä vaiheessa hän muuttuu ”Maailmanjohtajasta” ”Vääräksi Messiaaksi” eli ”Antikristukseksi”. Sitten Väärä Messias syyttää Israelia maailman vaikeuksista ja määrää kaikki juutalaiset heti tapettaviksi, tuhoten yhtenä päivänä kaksi kolmannesta israelilaisista (Sak. 13:8).

Yksi kolmasosa juutalaisista, jotka jäävät eloon pakenevat Bosran vuorille Edomiin, todennäköisesti Jordanian Petraan (Matt. 24:15-21, Jes. 63:1). Kun lukee Jesajan 2. lukua, niin Jordanian Petra sopii kuin hanska käteen. Siinä on kyse luolista, maakuopista ja maan tomusta (caves, tombs, dust and dirt). Jumala suojelee siellä Israelia kolme ja puoli vuotta (Ilm. 12:6).

temppeliIsrael palaa veriuhreihin Temppelivuorella Jerusalemissa Ahdistuksen alkupuoliskolla.

Mutta maailmanjohtaja Antikristuksella on täysi työ maan päällä kaiken kuoleman ja tuhon parissa. Niinpä hän toimii ratkaistakseen maailman ongelmat ja kohdistaa täydellisen valvonnan jokaiseen ihmiseen asettamalla Pedonmerkin. Tämä merkki tarkoittaa jokaisen hänen systeemissään olevan TÄYDELLISTÄ 100 % valvontaa yhdestä keskuksesta käsin.

Tässä kaikessa on hyvää se, että kaikkiin näihin tapahtumiin on aikaa vähintään kolme ja puoli vuotta. Jos tempaus on tänään, niin Antikristuksen Merkki ja maailmanlaajuinen valvonta tulee vasta kolmen ja puolen vuoden päästä.

On hämmästyttävää, että Jumala inspiroi nämä Ilmestyskirjan profetiat melkein 2000 vuotta sitten. Danielin ja Sakarjan profetiat kirjattiin yli 2500 vuotta sitten. Jännittävää, vai mitä!

Pikainen profeetallinen tiivistelmä Israelista

Israel tulisi tappamaan Messiaansa ja hajotettaisiin kaikkialle maailmaan noin 2000 vuodeksi. He pysyisivät puhtaana rotuna säilyttäen kulttuurinsa ja etnisyytensä. (Ilm. 7:4).

Jumala kokoaisi heidät takaisin maahansa (Hes. 37:12) ja heistä tulisi kansa yhdessä päivässä (Jes. 66:7-8). Israelin palattua autio maa kukoistaisi (Jes. 35:1), sillä olisi tavattoman voimakas armeija (Hes. 37:10, KR38 kääntää: ylenmäärin suuri joukko, mutta KJV ja useimmat englanninkieliset käännökset: an exceeding great army.) ja siitä tulisi väkikivi kaikille kansoille (Sak. 12:3).

luontoKeväisin Israel kukkii näyttävästi!

Jumalan profeetallisella listalla on enää yksi tapahtuma.

On löydyttävä jotakin, joka on niin strategisen tärkeää taloudellisesti, että se saa Venäjän, Persian (Iranin) ja useat muut kansakunnat hyökkäämään välittömästi tempauksen jälkeen.

”…sinä mietit pahan juonen… Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää… suurta saalista saamaan…” (Hes. 38:9-13)

Nykyisin Israelissa ei ole mitään, jolla olisi sellainen taloudellinen vetovoima. Siellä ei ole runsaita luonnonvaroja, timantteja, kulta- tai hopeakaivoksia, ei mitään. Kaikki, mitä israelilaiset ovat saavuttaneet valtioksi tulonsa jälkeen vuonna 1948, johtuu heidän kovasta työstään ja uhrimielestään.

poraustornitNäin ollen minulla on aavistus, että Israel löytää öljyä. PALJON öljyä!

Nykyisin Israelissa on kaksi isoa öljy-yhtiötä poraamassa mustaa kultaa. Molemmat ajattelevat, että maailman suurimmat öljyvarannot sijaitsevat jossakin Israelin alla.

Ne ovat löytäneet valtavia maanalaisia kaasukenttiä ja Teksasissa sanotaan, että ”missä on kaasua, siellä on öljyä”. Luulen, että on vain ajan kysymys, kun luemme uutisista, että Israel on löytänyt öljyä, valtavia määriä öljyä.

arabiJos Israelista tulee suurempi öljyntuottaja, kuin Saudi-Arabia, Iran ja Irak yhteensä, niin se varmasti saa Arabit vähintäänkin hyppimään seinille! Ja se antaisi venäläisille ja kumppaneille runsaasti taloudellista motivaatiota hyökätä Israeliin – varsinkin siinä sekasorrossa, jonka on jättänyt jälkeensä Pyhän Hengen ja uudestisyntyneiden uskovien lähtö kaikkialta maailmasta.

Jep, viimeinen näytös näyttää olevan asettumassa kohdalleen nätisti! Joten seuraavan kerran, kun aloitat keskustelun hukkuvan lähimmäisesi kanssa, voisit mainita olevan mahdollista, että katoat tulevaisuudessa. Se saa hänen huomionsa ja voit ehkä kylvää vähän hengellisiä siemeniä!

Käytä meitä, Herra!!


Mitä tulee Israelin öljyyn, niin luepa Veli-Pekka Kortelaisen kirjoitus Israelista tulee Saudi-Arabian veroinen energiamahti, osa II linkkeineen. Ajan merkkejä tarkkailevien kannattaisi muutenkin seurata hänen blogiaan Pohjatuulen Valtakunta.

Read Full Post »

« Newer Posts