Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘maailmantalous’

The Coming Market Crash
By Britt Gillette, 22.1.2021, suom. SK

Kun COVID-19 levisi kaikkialle maailmaan vuoden 2020 alussa, taloudellinen toiminta jähmettyi. Kiinassa suljettiin kokonaisia kaupunkeja ja sulkemiset levisivät pian Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja koko maailmaan. Ihmisten ollessa rajoitettuina koteihinsa, monet yritykset sulkivat. Maailmantalous pysähtyi kirskahtaen. Globaalit toimitusketjut katkesivat, lentoyhtiöt peruuttivat lentoja ja öljyn ylitarjonta laski hinnat.

Koronaviruksen taloudellinen shokki vasaroi globaaleja markkinoita. Joukkovelkakirjamarkkinat menivät vapaaseen pudotustilaan, osakkeet laskivat jyrkästi ja maailmankauppa hidastui lähes pysähdystilaan. COVID-19:n äkillinen vaikutus maailmantalouteen aiheutti paniikkia ympäri maailmaa ja tämä paniikki pakotti hallitukset ja keskuspankit ryhtymään ennennäkemättömiin toimiin. Biljoonien stimulus-dollareiden seuraus oli, että Yhdysvaltain osakemarkkinat ja osakemarkkinat ympäri maailman kääntyivät päinvastaiseen suuntaan ja ovat olleet siitä lähtien nousussa. Yhdysvaltain toisen vuosineljänneksen bruttokansantuote (BKT), joka mittaa Yhdysvaltain talouden taloudellista tuottoa, oli ennätyksellisen huono, eli miinuksella 31,4 %, mutta kolmannen vuosineljänneksen BKT oli kaikkien aikojen paras, 33,4 %. Kun sekaan vielä heitetään useiden rokotteiden tulo marras–joulukuussa 2020, niin rajaton optimismi ajaa markkinoita edelleen korkeammalle perustuen ajatukseen, että talous avautuu jälleen ja pandemia päättyy. Mutta onko näin todella käymässä?

Maailmantalouden terveys

Aloittaessamme vuotta 2021 globaalit markkinat antavat merkkejä taloudellisen toiminnan elpymisestä. Laajalti vallitseva uskomus on, että kaikki lopulta pomppaa takaisin pandemiaa edeltäville tasoille, kunhan COVID on kukistettu. Ainakin se on konsensus. Valitettavasti se ei pidä paikkaansa. Globaali talous on kauheassa mallissa, ehkä jopa terminaalisessa tilassa.

Tällä hetkellä maailmantalous on paljolti kuin juuri hengissä selvinnyt pahassa autokolarissa. Heti sen jälkeen hän vain kävelee pois. Hän tuntee olonsa hyväksi ja luulee selvinneensä vahingoittumattomana. Hän ei vielä ymmärrä vammojensa laajuutta ja huomaa, kuinka vakavia ne ovat vasta tuntien tai päivien kuluttua. Juuri tässä olemme nyt globaalissa taloudessa.

Hallituksen ohjelmat ovat kattaneet vahingon todellisen laajuuden, mutta ne eivät voi tehdä sitä ikuisesti. Yritysten pelastamiset, hallituksen korvaukset yksityisille sekä vuokrien ja lainojen lykkäykset ovat viivästyttäneet kipua. Niistä johtuen monet eivät näe taloudellisen vahingon todellista laajuutta. Mutta nämä hallituksen laastaroimiset eivät estä väistämätöntä. Talous ei ”ponnahda takaisin” patoutuneen kysynnän takia. Pandemian päätyttyä useammat ihmiset kyllä saattavat lähteä risteilylle tai syödä ulkona ravintolassa, mutta he eivät varaa kahta risteilyä samalle viikonlopulle, eivätkä tilaa 15 ateriaa samana iltana korvaamaan risteilyjä, joita olisivat tehneet, tai aterioita, joita olisivat syöneet. Nuo liiketoimet on menetetty lopullisesti.

Monissa tapauksissa COVID-19:n aiheuttama taloudellinen vahinko on pysyvä. USA:n kansallinen ravintolayhdistys (National Restaurant Association) ilmoittaa, että yli 110 000 ravintolaa USA:ssa sulki ovensa pysyvästi vuonna 2020. Se on verrattuna vuoteen 2019, jolloin oli kasvua yli 10 000 ravintolaa, eikä verilöyly ole vielä ohi. Monet vuodesta 2020 selvinneistä lopettavat toimintansa vuonna 2021. Pelkästään Yhdysvalloissa yli 15 000 vähittäiskauppaa sulki ovensa vuonna 2020. Luetteloon yrityksistä, joihin vaikutus kohdistuu, sisältyy tunnettuja tuotemerkkejä, kuten Pier 1 Imports, Lord & Taylor ja Neiman Marcus.

Kärsivällisyys vuokrien ja lainojen maksuissa on estänyt monia menettämästä kotiaan, mutta entä vuokranantajat ja joukkovelkakirjojen haltijat, joille ei ole maksettu? Lopulta jonkun on maksettava kaikkien niiden puolesta, jotka ovat asuneet vapaina vuokrasta ja asuntolainamaksuista vuonna 2020. Ja entä kaupallinen kiinteistöala? Ravintoloiden ja vähittäiskauppiaiden maksamattomien vuokrien vuoksi liikekiinteistöyrityksillä on edessään tuho. Koska monet työntekijät työskentelevät onnistuneesti kotoa käsin, niin monet liikekiinteistöjen vuokrasopimukset jäävät uusimatta. Se jättää valtavat määrät toimistotilaa tyhjäksi suurkaupungeissa kaikkialla maailmassa. Ja tämä on vain yksi esimerkki tulevista velkarästeistä ja konkursseista, jotka heijastuvat pian kautta koko globaaliin talouden.

Juuri nyt maailma on hukkumassa velkaan – 277 biljoonaa dollaria. Suurta osaa siitä ei koskaan makseta takaisin. Kun maksujen viivästymiset ja konkurssit alkavat tapahtua, ne kasaantuvat koko globaalissa pankkijärjestelmässä ja aiheuttavat uuden rahoituskriisin. Hallitusten ainoa keino välttää Suuren Laman kaltainen massiivinen deflaatiospiraali on painaa ja jakaa valuuttaa ihmisten ja yritysten pitämiseksi pinnalla. Se kuitenkin luo oman kriisinsä – hyperinflaation. Toisin sanoen, ei ole mitään ulospääsyä. Olemme suuren rahoituskriisin partaalla. Hallituksen politiikka voi lykätä sitä, mutta kaikki lykkäykset ovat vain tyyntä myrskyn edellä.

Varallisuuskuplan puhkeaminen

Pitkällä aikavälillä osakemarkkinat eivät voi suoriutua paremmin kuin taloudet, joissa ne toimivat. Sitä olemme kuitenkin nähneet COVID-kriisin jälkeen. Globaalit osakemarkkinat ovat nousussa. Talouskasvu on miinuksella. Lähes jokaisella mittarilla Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat yliarvostetummat kuin koskaan historiassa.

Warren Buffett’in suosima mittari osakkeiden arvostuksessa on jakaa osakemarkkinoiden kokonaisarvo BKT:llä. Kun markkinoita arvostetaan kohtuullisesti, suhde on 75–90 %. Tällä hetkellä suhde on noin 190 % – korkein arvo kirjatussa historiassa. Se tarkoittaa, että osakemarkkinat ovat nyt kaikkien aikojen suurimmassa kuplassaan. Tähän sisältyy vuoden 1929 kupla, joka johti kolmen vuoden ja 89 %:n romahdukseen ja toi Suuren Laman. Se sisältää Dot Com -kuplan, joka aiheutti spekulaation ja järjettömän innostuksen manian ja päätyi lopulta NASDAQ:in 78 % romahtamiseen.

Ja tämäkään ei rajoitu vain Yhdysvaltojen markkinoihin. Siblis Researchin mukaan maailman osakemarkkinoiden hinta-voittosuhde on yli 27, huomattavasti korkeampi kuin 30 vuoden keskiarvo. Yhdistä nämä ennätysarvostukset vaikeuksissa olevaan maailmantalouteen, niin sinulla on resepti katastrofille.

Vaarallinen taloudellinen kriisi

Joten mitä tämä kaikki merkitsee? Se merkitsee, että suuri talouskriisi on horisontissa. Se voi olla kaikkien aikojen pahin maailmantalouden kriisi – pahempi kuin Suuri Lama. Se on syy huoleen muistakin, kuin vain taloudellisista syistä.

Kaaoksen ja taloudellisen epävakauden aikoina vaaralliset poliittiset johtajat ja kansankiihottajat valtaavat yleisön mielikuvituksen. Aikaisemmat talouskriisit johtivat Napoleonin nousuun, bolshevikkivallankumouksen käynnistymiseen ja Saksan valtion vallan vakiinnuttamiseen Adolf Hitlerin käsissä. Kaikilla näillä tapahtumilla oli vakavia seurauksia koko maailmalle, ei vain kyseisille yksittäisille kansakunnille. Miksi meidän pitäisi uskoa, että tämä aika tulee olemaan mitenkään erilainen?

Miksi tämä on merkityksellistä Raamatunprofetian kannalta?

Raamattu kuvailee lopunaikojen kauhistuttavia taloudellisia olosuhteita. Ilmestyskirjan 6. luku kertoo, että koko päivän palkka tuskin riittää ruuan ostoon hengissä pysymiseksi (Ilm. 6:5-6). Tämä kuvaa hyperinflaation tuhoamaa maailmaa ja sitä taustaa vasten Antikristus pyrkii globaaliin valloitukseen (Ilm. 6:3-4).

Viime kädessä Antikristus toteuttaa globaalin talousjärjestelmän, joka vaatii maailman ihmisiä palvomaan häntä. Raamatun mukaan hän vaatii jokaista maan päällä ottamaan merkin, eikä kukaan voi ostaa eikä myydä ilman sitä (Ilm. 13:17). Tänä päivänä näemme tämän järjestelmän alkua. Keskuspankit puhuvat avoimesti suunnitelmista korvata kansalliset valuutat uusilla kryptovaluutoilla, jotka antavat heidän hallituksilleen ennennäkemättömän vallan. Tällaisella vallalla hallitus pystyy, paitsi seuraamaan kaikkea, mitä ostat tai myyt, myös potkaisemaan sinut ulos talousjärjestelmästä – aivan kuten Raamattu sanoo.

Mitä sinun pitäisi tehdä

Tietäessäsi kaiken tämän mitä sinun pitäisi tehdä? Maailmanlaajuinen talouskriisi on tulossa. Kuinka voit parhaiten valmistautua siihen?

Tärkeintä, mitä voit tehdä, on rakentaa elämäsi lujalle perustukselle. Jeesuksen mukaan jokainen, joka kuuntelee Häntä ja seuraa hänen opetuksiaan, on kuin viisas mies, joka rakentaa talonsa vahvalle kalliolle. Kun myrsky tulee, hänen talonsa ei sorru, koska se on rakennettu vahvalle kalliolle. Mutta jokainen, joka kuulee Hänen opetuksensa, eikä tottele, on kuin mies, joka rakentaa talonsa liikkuvalle hiekalle. Kun myrsky tulee, hänen talonsa sortuu ja sen sortuminen on suuri. (Matt. 7:24-27).

Ole kuin mies, joka rakentaa talonsa kiinteälle kalliolle. Rakenna elämäsi liikkumattomalle kalliolle – joka on Jeesus Kristus. Jos teet niin, et vain selviydy globaalissa talouskriisissä, vaan myös menestyt. Itse asiassa Jeesuksen kanssa voit selviytyä jokaisesta maailman tuomasta kriisistä. Muista, että tässä maailmassa kohtaat monia koettelemuksia ja suruja, mutta ole rohkea, sillä Hän on voittanut maailman (Joh. 16:33). Tulevat päivät ovat vaikeita koko maailmalle, mutta ne, jotka luottavat Häneen, eivät tule pettymään (Room. 10:11).

Britt Gillette is the founder of End Times Bible Prophecy and the author of Coming To Jesus and Signs Of The Second Coming. Receive his book 7 Signs of the End Times for FREE when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

IT’S ALL ABOUT THE MOMENT
2.12.2020 by Jonathan Brentner, suom. SK

Maailmasta kuulemamme äänet ovat pahenevassa ristiriidassa sen kanssa, mitä luemme Jumalan Sanasta. Televisiossa näkemämme mainokset kehottavat meitä ottamaan irti kaiken tästä elämästä, ”vain tekemään sen”. Maailman sanoma koskee kokonaan elämistä tässä hetkessä.

Ja olen samaa mieltä – vaikka minulla onkin mielessäni hyvin, hyvin erilainen ”hetki”. Paavali kirjoittaa kohdassa 1. Kor. 15: 51-52: Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme.”

Niille meistä, jotka kuuluvat Jeesukselle, kyseessä ei ole hetken elämys ajassa; kyse on hetkestä, jolloin ikuisuus alkaa meille. Kyse on ”silmänräpäyksestä”, jolloin Jeesus vie meidät kotiin paikkaan, jota hän nyt on valmistamassa meille (Joh. 14:2-3).

Juuri tämä tuleva ”silmänräpäys” on yhä uudelleen virkistänyt sieluani tämän järkyttävän vuoden aikana, joka on ikuisesti muuttanut elämän maaplaneetalla.

Surkeus vuonna 2020 osoittaa paljon pahempaan uhkaan

Olen varma, että me kaikki voimme muistaa sydäntä särkeviä ja järkyttäviä kokemuksia vuodelta 2020. Olemme nähneet vihollisemme toimintaa maailmassa, kuin ei koskaan ennen. Paholainen on luonut pelon kulttuurin yhteisöissämme ja lisäksi hänen kätyrinsä ovat tehneet lopullisen pelinsä ylen määrin selväksi; heillä on suunnitelma ottaa täysi hyöty COVID-19:stä saadakseen Saatanan suunnitelman maailman herruudesta toteutumaan.

Koronavirus ja se, mitä Maailman talousfoorumi (WEF) kutsuu nimellä Suuri Nollaus (The Great Reset) käyvät käsi kädessä kuin rakastunut pariskunta kadulla. Nämä elitistiset globalistit aikovat käyttää COVID-19:ta ponnahduslautana edistääkseen marksilaisen Uuden Maailmanjärjestyksen suunnitelmiaan.

Artikkelit ja videot WEF:n verkkosivustolla kuvailevat avoimesti heidän radikaaleja suunnitelmiaan valvoa jokaisen ihmisen elämää maaplaneetalla. Yksi video alkaa näillä hyytävillä sanoilla koskien heidän näkyään vuodelle 2030: ”Et omista mitään, ja olet onnellinen.” [i] He saavat Suuren Nollauksen kuulostamaan loistavalta utopialta, kun todellisuudessa siitä tulee elävä helvetti niille, jotka ovat elossa, kun se täysin toteutuu.

Maailman voimakkaimpien ja varakkaimpien ihmisten päämäärä on kommunismi; kuinka muuten voidaan kuvailla heidän näkyään vuodelle 2030, jossa kukaan ei omista henkilökohtaista omaisuutta – edes vaatteita päällänsä (he sanovat tämän todellakin yhdessä artikkeleistaan). Tässä Saatana käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla, kuin Jeesus kuvaili häntä jakeessa Joh. 10:10. Saatana toimii Antikristuksen ja hänen seuraajiensa kautta ”varastaakseen ja tappaakseen ja tuhotakseen”. Nämä sanat tiivistävät täsmälleen sen, mitä elitistisillä globalistiteilla WEFssä ja YK:ssa on mielessään lainkäyttövaltansa alaisille ihmisille.

Breitbart News’in James Delingpole’n mukaan ”COVID-19 on tarjonnut täydellisen tekosyyn” viedä ”globalistinen haltuunotto” käytännöllisesti katsoen kaikille inhimillisen elämän osa-alueille. ”Yksinkertaisesti sanottuna”, jatkaa Delingpole, Suuri Nollaus ”on suunnitelma maailmantalouden täydelliselle muuttamiselle. Ei tule olemaan rahaa, ei yksityisomistusta, ei demokratiaa. Sen sijaan jokaisen tärkeän päätöksen – mitä teet elääksesi, kuinka paljon tavaraa kulutat, saatko pitää lomaa – päättää puolestasi kaukainen ”asiantuntijoiden eliitti”, jolla ei ole vastuuvelvollisuutta.”[ii]

Ettet luulisi, että Suuren Nollauksen idea on menneen aikakauden tuote, kun John Lennon lauloi kappaleen Imagine kaihoisasta utopiasta, niin siitä on tullut kuuma aihe tänä päivänä. Newsweek omisti sille hiljattain kokonaisen numeron. Joe Biden’in kampanjan iskulause ”Build Back Better” (Rakenna takaisin paremmin), tulee suoraan WEF:ltä ja heidän suunnitelmistaan hallita maailmaa.[iii]

John Kerry, jonka Biden nimitti viime viikolla presidentin erityislähettilääksi, on jo vahvistanut uskollisuutensa WEF:n radikaalille agendalle. ”Uskon henkilökohtaisesti, että nollauksen käsite on tärkeämpi kuin koskaan ennen … olemme äärimmäisen jännittävän ajan kynnyksellä.” Kerry vakuutti edelleen Maailman talousfoorumin (WEF) elitisteille, että Joe Biden’in presidenttiys edistäisi nopeasti globalistista ”Suuren Nollauksen” ohjelmaa ”suuremmalla nopeudella ja tehokkuudella. kuin monet voisivat kuvitellakaan”.[iv]

Hiljattaisessa Amir Tsarfatin johtamassa profetian pyöreässä pöydässä Jan Markell sanoi: ”Suuri Nollaus on suuri ahdistus.” Olen täysin samaa mieltä. Eräs nainen Australiasta lähetti minulle äskettäin sähköpostin, jossa hän sanoi, että ahdistus on tulossa meitä kohti ”valoa nopeammin” (at warp speed). Tämä on niin totta!

Se, mitä näemme ympärillämme tapahtuvan, on alku sille, mitä apostoli Johannes kirjoitti Ilmestyskirjaan. Ja jos näin on, niin kuin onkin, niin tempaus tapahtuu pikemmin, kuin monet voivat edes alkaa kuvitella

Iankaikkinen toivomme on paljon suurempi kuin kaikki maalliset uhkat

Miksi sitten tuoda esiin kaikki nykyiset uutiset tulevasta Suuresta Nollauksesta postissa koskien hetkeä, jolloin Jeesus tulee hakemaan meitä? Koska se vahvistaa, että ahdistus koputtaa oveen ja se tarkoittaa, että Jeesuksen ilmestyminen on hurjan lähellä. Uhka tulevaisuuden hyvinvoinnillemme on todellinen, mutta toivomme Jeesuksen pikaisesta ilmestymisestä on suurempi; toivomme on paljon suurempi kuin kaikki uhkat sielujemme viholliselta.

Koska tempauksen on tapahduttava ennen ahdistusta, emme odota elämän ”Nollausta” ja radikaalia elämänmuutosta sellaisena, kuin sen tunnemme, vaan sen sijaan nousua pilviin. Saatamme nähdä lisää Saatanan suunnitelmia tälle maailmalle toteutuvan ennen tempausta, mutta Raamattu vakuuttaa meille, että tulemme olemaan Jeesuksen kanssa taivaassa hyvissä ajoin, ennen kuin antikristus ottaa nopeasti lähestyvän Suuren Nollauksen valvonnan.

En tiedä, mitä loppuvuodella 2020 tai ensi vuodella 2021 on varattuna meille, jotka uskomme. Voimme kokea suurempia rajoituksia vapauksiimme ja ehkä lisääntynyttä kärsimistä.

Olosuhteet, kuinka kauhistuttavilta näyttävätkin, eivät voi suistaa toivoamme eivätkä estää Herran suvereenia agendaa Hänen seurakunnalleen, Israelille ja maailmalle. Toisin sanoen mikään ei voi häiritä ”autuasta toivoamme”. Jeesus tulee pian viemään meidät kotiin; se on se hetki, jolloin uskostamme tulee todellisuutta.

Jakeessa Fil. 3:20 Paavali kirjoittaa: Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, Tässä Kreikan odottamiseksi käännetty kreikan sana tarkoittaa hyvin innokasta odottamista.

Uskon, että se merkitsee apostolin päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 3:14).

Mahtavia uutisia kaikille kristukseen turvaaville

Paavali kirjoitti myös omasta innokkaasta Jeesuksen ilmestymisen odotuksestaan kohdassa Room. 8:23-25. Pidän erityisesti hänen sanoistaan jakeessa 23: ”…eikä ainoastaan se (luomakunta), vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

Tämä on upea uutinen kaikille kanssahuokaajilleni vuonna 2020. Jeesus ei tule tuottamaan meille pettymystä; Hän tulee ja sillä hetkellä me saamme kuolemattomat ruumiit ja koemme täysin jäsenyytemme Jumalan ikuisessa perheessä.

Jos mietit, miksi olen niin varma, että lähtömme tästä maailmasta tapahtuu ennen tulevan ahdistuksen alkua, niin katso blogikirjoitustani otsikolla The Biblical Necessity of the Pretribulation Rapture (Ennen vihaa tapahtuvan tempauksen raamatullinen välttämättömyys).

Jos huokaat, koska vuoden 2020 tapahtumat ovat olleet sinulle raskaita, niin ole rohkea ja keskity edessäsi olevaan palkintoon. Herra voi odotuttaa meitä vielä jonkin aikaa, mutta voimme olla varmoja, ettei hän aiheuta meille pettymystä. Jeesus on palkitseva kärsivällisyytemme aivan kuten Hän lupaa meille kohdassa Ilm. 3:10-11.

Jos et ole lukenut viime aikoina kohtaa 1.Tess. 4:13-18, niin kannustan sinua tekemään niin usein muistutukseksi ihmeellisestä ja kirkkaasta toivostasi. Nämä jakeet paljastavat uskomme lopputuloksen. Monet tekevät nykyään typerän virheen erottaessaan ”autuaan toivomme” evankeliumin sanomasta; heidän mukaansa se on kolmannen luokan oppi. Se ei todellakaan ole!

Läheinen lähtömme tästä maailmasta on evankeliumintoivomme ydin Herran vakuuttavien sanojen mukaan apostoli Paavalille kohdassa Room. 8:18-25.

Tarvitsen kovasti jatkuvaa muistuttamista toivostani ja epäilen, että myös monet teistä tarvitsevat. Vaikka kirjoitan aiheesta, niin aivan liian usein menetän näyn Herran ilmestymisestä todellisena palkintona, joka odottaa minua, kuten myös kaikkia, joiden synnit Jeesuksen veri on peittänyt.

On näet kokonaan kyse siitä hetkestä, jota Paavali kuvailee jakeissa 1. Kor. 15: 51-52; se on se ”silmänräpäys”, kun evankeliumin loistava toivo tulee meille todellisuudeksi ja Jeesus muuttaa katoavaiset ruumiimme katoamattomiksi ja kuolemattomiksi.

Parempaa hetkeä en voi kuvitella.

 

Note: Please consider signing up for my newsletter on the home page of my website at https://www.jonathanbrentner.com/. It will greatly help me in reaching more people. Thanks!

 

[i] The WEF has revised this video, but it still can be seen here on the Zero Hedge website: https://www.zerohedge.com/geopolitical/horrifying-future-wefs-vision-post-covid-world

[ii] James Delingpole, The Great Reset Is Trending. Heres Why…, On the Breithart website at: https://www.breitbart.com/europe/2020/11/18/the-great-reset-is-trending-heres-why/

[iii] Ibid.

[iv] Article on the LifeNews Website: John Kerry: Biden presidency would advance globalist ‘Great Reset’ with ‘speed’ at: https://www.lifesitenews.com/news/john-kerry-biden-presidency-would-advance-globalist-great-reset-with-speed

 

Read Full Post »

The Coming Monetary Collapse
By Britt Gillette, 23.8.2020, suom. SK

COVID-19:n saapumisen ja sitä seuranneen päätöksen jälkeen sulkea kokonaisia kaupunkeja ja valtioita maailman taloudellinen toiminta on vähentynyt merkittävästi. Kun normaalit taantumat iskevät, ne yleensä käsittävät vain yhden valtion tai yksittäisen alueen. COVID-taantuma on kuitenkin iskenyt koko maailmaan kerralla. Tämä on ensimmäinen kerta Suuren Taantuman jälkeen, kun jokainen valtio on kokenut tuotannon laskun samanaikaisesti.

Tämän taloudellisen katastrofin laajuudesta huolimatta monet ekonomistit uskovat, että tapahtuu nopea V-muotoinen toipuminen, kunhan koronavirus on saatu hallintaan. Mutta onko se todennäköistä? Ei ole. Vaikka virus häviäisi huomenna, emme tule näkemään V-muotoista toipumista. Miksi? Syy on keskuspankkien politiikka ja hillitsemätön hallituksen rahankäyttö. Maailman keskuspankit (Yhdysvaltain Federal Reserve, Euroopan keskuspankki, Japanin pankki ym.) ovat vuosikymmenien ajan tehneet holtittomia poliittisia päätöksiä, mutta niiden huonot poliittiset päätökset karkasivat ylikierroksille vuosien 2008-2009 Suuren Taantuman jälkeen.

Syyskuun 11. päivän jälkeen keskuspankit työnsivät ulos keinotekoisen matalat korot. Nämä alhaiset korot yhdessä muun huonosti harkitun hallituksen politiikan kanssa puhkaisivat valtavan asuntokuplan. Kun kupla puhkesi, keskuspankkiirit ja poliitikot palkitsivat korruptoituneet ja epäpätevät pankkiirit ja yritysjohtajat valtavilla pelastustoimilla. Rajoittavan kultakannan puuttuessa he loivat uutta valuuttaa täyttämään huonoista päätöksistä, huonosta hallinnasta ja resurssien väärästä kohdentamisesta johtuvat aukot. He pönkittivät rikkoutuneen rahoitusjärjestelmän ja puhalsivat siinä prosessissa vielä toisen varallisuuskuplan.

Kun COVID poksautti tämän kuplan, näimme uuden kierroksen pelastustoimia ja keskuspankkien temppuja rahoitusmarkkinoiden kohottamiseksi ja väistämättömän väistämiseksi. Näimme myös suorat hallituksen maksut yksityishenkilöille toivossa ”stimuloida” taloutta. Tämä on mahdollista vain siksi, että hallitukset voivat luoda uutta valuuttaa halutessaan. Yhdysvaltain dollari ja kaikki muut kansalliset valuutat maailmassa ovat ns. fiat-valuuttoja. Se tarkoittaa, että niitä ei tueta millään muulla, kuin hallituksen lupauksella. Niillä on arvoa vain, koska hallitukset sanovat, että niillä on. Ne eivät ole muuta kuin paperinpaloja tai ykkösiä ja nollia tietokoneessa ja se tarkoittaa, että hallitukset voivat luoda valuuttaa niin paljon kuin haluavat vain napin painalluksella.

Fiat-valuutoilla ei ole kullalla, hopealla ja muilla kovilla varannoilla tuettujen valuuttojen arvoa. Se tarkoittaa, että poliitikot ja keskuspankkiirit voivat luoda uutta valuuttaa tyhjästä rahoittamaan loputonta määrää stimulus-ohjelmia, sosiaalietuuksia ja juonia ystäviensä pelastamiseksi ja rikastuttamiseksi.

Vuosikymmenien ajan ja varsinkin Suuren Taantuman jälkeen nämä poliitikot ja keskuspankkiirit ovat tehneet kaikkensa välttääkseen taantuman kivun tai jopa pitkittyneen osakemarkkinoiden laskun. Mutta niin kovasti kuin he yrittävätkin väistää väistämätöntä, tilintekopäivä on tulossa. He ovat vääristäneet vapaat markkinat, eivätkä voi pysäyttää seurauksia ikuisesti. Lasku erääntyy pian. COVID ei aiheuttanut tulevaa kriisiä. Se vain nopeutti sitä.

Tie edessämme

Kaikki nämä typerät hallituksen politiikat ovat asettaneet maailmantalouden no-win-tilanteeseen. Siitä seuraa, että jäljellä on vain kaksi vaihtoehtoa:

Vaihtoehto 1: Deflaatio – Suuri Lama (1900-luvulla) on tunnetuin esimerkki taloudellisesta deflaatiosta. Deflaatiospiraalissa luottosopimukset ja rahan kokonaismäärä kutistuvat. Ihmiset leikkaavat menojaan ja työntekijät menettävät työpaikkansa. Velkaantumisesta tulee valtava taakka. Yrityksillä menee huonosti ja konkurssit lisääntyvät. Työttömyys lisääntyy ja leipäjonoja muodostuu. Deflaatiospiraali on tuskallinen tapahtuma koko yhteiskunnalle. Se lietsoo mellakoita ja kutsuu vallankumousta. Deflaation kipu on välttämätön talouden puhdistamiseksi huonoista veloista ja huonosti hoidetuista yrityksistä. Siitä huolimatta keskuspankkiirit ja poliitikot yrittävät välttää deflaation hinnalla millä hyvänsä. Miksi? Koska väliaikainen ja välttämätön taloudellinen kipu uhkaa viedä heidän valtansa.

Vaihtoehto 2: Suuri inflaatio tai hyperinflaatio – Weimarin tasavalta on tunnetuin esimerkki hyperinflaatiosta. Sodanjälkeisten velkojen ja korvausten vuorten alle muserrettu Saksan tasavalta painoi lisää ja lisää valuuttaa täyttääkseen velvoitteensa. Tuloksena oli valtava Saksan valuutan – markan – ostovoiman menetys. Hinnat nousivat nopeasti vastaamaan uutta todellisuutta. Vuoden 1922 lopussa 160 markan leipä maksoi yli 200 miljardia markkaa vähemmän kuin vuotta myöhemmin. Eräässä tarinassa tuolta ajalta nainen kuljetti kottikärryllistä markkoja leipomoon ostaakseen leivän. Kun hän meni leipomoon, varas vei kottikärryt, mutta jätti kasan arvottomia markkoja. Näin nopeasti valuutta menetti arvonsa.

Kaikki tämä tapahtui, koska holtiton hallitus kasvatti valtavasti valuuttansa tarjontaa ja taloustieteen perusoppien mukaan, kun tarjonta kasvaa ilman kysynnän kasvua, hinta laskee. Toisin sanoen Saksan kansalaiset tajusivat nopeasti, että se, mitä he pitivät ”rahana”, olikin vain arvottomia paperinpaloja. Markka ei ollut ankkuroitu kultaan tai hopeaan eikä mihinkään, jolla on todellista arvoa. Kun tämä todellisuus tuli esiin, maailma menetti kaiken uskonsa markkaan ja sen ostovoima romahti. Lopulta siitä tuli arvoton.

Muutamien viimeisten kuukausien aikana keskuspankkiirit ja poliitikot ovat hukuttaneet maailman biljooniin dollareihin uutta valuuttaa. Heidän vastauksensa jokaiseen taloudelliseen ongelmaan on syytää yhä enemmän valuuttaa jatkuvasti laajenevaan luetteloon valtionapuohjelmia ja kohdennettuja pelastamisia. Kuten Weimarin Saksa, maailma yksinkertaisesti painaa yhä enemmän valuuttaa pyrkiessään ratkaisemaan taloudelliset ongelmansa. Parhaimmillaan tulos on 1970-luvun tyylinen stagflaatio, jossa on korkea työttömyys ja käsistä karannut inflaatio. Pahimmassa tapauksessa tulemme näkemään kaikkien fiat-valuuttojen ostovoiman romahtamisen kultaan, hopeaan ja muihin koviin varantoihin nähden.

Jälleen kerran tarvitaan kottikärryllinen dollareita, euroja tai jenejä yhden leivän ostamiseen. Ei ole yllätys, että Raamattu sanoo sellaisen ajan tulevan – ajan, jolloin koko päivän palkalla ei voi ostaa muuta kuin yhden leivän (Ilm. 6: 6). [Tulee mieleen Tukholman profetia]

Minkä tien valitsemme?

Poliitikot ja keskuspankkiirit eivät koskaan hyväksy vaihtoehtoa 1. Tämä johtuu siitä, että deflaatio on välitön uhka heidän vallalleen ja asemalleen. Järjestelmän selvittäminen tappiollisesta velasta on välttämätöntä terveelle taloudelle. Sen aiheuttama kipu saa äänestäjät kuitenkin vaatimaan uutta johtoa. Se pelottaa poliitikkoja ja keskuspankkiireja, jotka rakastavat vallan asemiaan ja arvostustaan. Deflaatiospiraalin edessä vaihtoehto 2 houkuttelee heitä. He uskovat voivansa ”suunnitella” toipumisen samalla hoitaen ja halliten inflaation. Historia on kuitenkin osoittanut, että keskussuunnittelu ei toimi. Lopussa he menettävät hallinnan ja kaikki maailman fiat-valuutat romahtavat.

Näemme jo tämän kriisin alkuvaiheita. Kun hallitukset ympäri maailmaa vaativat yritysten, paikallishallintojen ja työttömien pelastamista, näemme heidän ison hallinnon menettelytapojensa kustannusten heijastuvan nousevissa kullan ja hopean hinnoissa. Globaalin Weimar-tyylisen hyperinflaation mahdollisuudet ovat paljon vakavammat kuin yleisö uskookaan.

Mitä seuraavaksi?

Kun maailma kokee massiivisen inflaatiokierteen, nykyinen rahasysteemi (voimassa vuodesta 1971) tulee loppuunsa. Uusi rahajärjestelmä nousee tuhkasta. Miltä se näyttää? Emme tiedä varmasti, mutta todennäköisesti se rakennetaan jonkinlaisen digitaalisen valuutan varaan. Maailman keskuspankit ovat jo järjestäytyneet käynnistämään omat kryptovaluuttansa. Kiina testaa parhaillaan omaa valtion tukemaa kryptovaluuttaa ja kymmenet muut maat ovat jo ilmoittaneet suunnitelmistaan käynnistää omansa. Juuri viime viikolla uutiset kertoivat Yhdysvaltain keskuspankin yhteistyöstä MIT:n kanssa oman digitaalisen valuutan kehittämiseksi.

Jos hallituksen kryptovaluutta korvaa paperivaluutan, yksilönvapaus ja kansallinen vapaus katoavat. Hallitukset voivat ”sammuttaa” yksilön kryptovaluutan. Tämä tarkoittaa, että jos teet jotakin, jota hallitus ei hyväksy, se voi sulkea mahdollisuutesi ostaa ja myydä. Tämänkään ei pitäisi yllättää sinua. Raamatun mukaan juuri näin käy lopun aikoina. Antikristus perustaa globaalin kauppajärjestelmän. Hänen järjestelmällään on rooli jokaisessa maailman taloudellisessa tapahtumassa. Se tulee olemaan niin hallitseva, ettei kukaan voi ostaa eikä myydä mitään ilman Antikristuksen hyväksymistä (Ilm. 13:17).

Lähestymme nopeasti aikaa, josta profeetat varoittivat. Olemme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa (Luuk. 21:11). Israel on jälleen maassaan (Jer. 23:7-8). Juutalaiset ovat jälleen Jerusalemissa (Luuk. 21:24–28) ja evankeliumia saarnataan kaikkialla maailmassa (Matt. 24:14). Lopunajat lähestyvät. Ahdistus, Antikristus ja maailmanhallitus ovat osa maailman lähitulevaisuutta. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon; se myös tarkoittaa, että Jeesus on paluunsa kynnyksellä. (Ilm. 22:20). Hän perustaa iankaikkisen valtakuntansa (Dan. 2:44), jossa ei ole enää kuolemaa eikä itkua eikä kipua (Ilm. 21:4). Pidä siis katseesi Häneen kiinnitettynä!

———–

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming, Racing Toward Armageddon, and The End Times. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

Zechariah 5:5-11 – Homecoming: Babel Returns Home
By Mark A. Becker, 19.8.2020, suom. SK

[Huomautus: Tämä kirjoittaja uskoo ylösottoon on ennen vihaa ja tämä artikkeli heijastaa tätä näkemystä.]

Johdanto

Tämä artikkeli on kirjoitettu jatkoksi artikkelille Ilmestyskirjan lukujen 17 ja 18 yksi tulkinta. Lue tuo artikkeli ensin saadaksesi täyden ymmärryksen tästä kohdan Sak. 5:5-11 mahdollisesta tulkinnasta.

Edellä mainitussa artikkelissa esitetään yhteenveto käsityksestäni, että Antikristus perustaa ”valtaistuimensa” jälleenrakennettuun Babyloniin nykyisessä Irakissa sen jälkeen, kun 10 kuningasta tuhoavat ”Suuren Babylonin Porton” ja kaupungin, jossa hän istuu, kuten Ilm. 17 ja 18 kuvailevat. Ehdotan samoin, että hävityksen kauhistuksen (Dan. 9:27) jälkeen Antikristuksella on operatiivinen tukikohta myös Jerusalemissa.

Uskon, että tämä kohdan Sak. 5:5-11 tulkinta osoittaa Babylonin yhteyden Antikristukseen ja hänen merkkiinsä, joka hallitsee kaikkea kauppaa, ihmisten valvontaa ja seurantaa, sekä pakollista järjestelmää palvoa häntä itseään Jumalana.

Haluaisin pilkkoa tämän sanankohdan osiin ja lisätä kommentin jokaiseen, että tämä olisi helpompi ymmärtää.

Ensiksi kohta kokonaisuudessaan:

Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: ”Nosta silmäsi ja katso: mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?” Minä sanoin: ”Mikä se sitten on?” Ja hän vastasi: ”Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle”. Ja hän sanoi: ”Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä”; ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä. Ja hän sanoi: ”Tämä on jumalattomuus.” Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle. Ja kun minä nostin silmäni, näin minä, katso, kaksi naista lähtevän liikkeelle ja niillä oli tuulta siivissään ja niiden siivet olivat kuin haikaran siivet; ja ne kantoivat eefa-mittaa taivaan ja maan välitse. Niin minä sanoin enkelille, joka puhutteli minua: Mihin ne kuljettavat eefa-mittaa? Ja hän vastasi minulle: Ne menevät rakentamaan hänelle huonetta Sinearin maahan. Ja kun se on valmis, lasketaan hänet sinne paikoillensa. (Sak. 5:5-11)

Sitten käydään läpi yksityiskohtaisemmin:

Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: ”Nosta silmäsi ja katso: mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?” Minä sanoin: ”Mikä se sitten on?” Ja hän vastasi: ”Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle”. Ja hän sanoi: ”Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä.”

”Eefa” on mittakori, jota käytetään pääasiassa viljan mittaamiseen. Tämä loihtii esiin kuvan kolmannesta sinetistä – mustasta hevosesta – Ilm. 6:5. Tämä kohta käyttää vehnän ja ohran mittaa; samoja aineita mitattiin myös eefalla.

Tämä näyttää osoittavan, että eefa on symboli välttämättömille kuiville ruuille ihmisen ruokavaliossa ja kuva välttämättömästä kaupasta ihmisen elämän ylläpitämiseksi. Eefa edustaa sitä, mitä on jäljellä maailmantaloudesta, jonka Jumalan tuomiot ja väestökato ovat heikentäneet kolmen ja puolen ensimmäisen vuoden aikana.

Ilmaisu ”tämän näköisiä” on käännös yhdestä heprean sanasta ”ayin”, joka tarkoittaa ”silmä”. Kun otetaan kirjaimellinen ”silmä”-käännös, lause kuuluu seuraavasti: ”Tämä on eefa, joka lähtee liikkeelle. Tämä on silmä kautta kaiken maan.”

New English Translation kääntää sen näin: ”This is their ’eye’ throughout all the earth” (Tämä on niiden ’silmä’ kautta kaiken maan).

Minusta tämä on äärimmäisen mielenkiintoista. Kun ajatellaan eefaa ruuan kauppana, jolla on ”silmä kautta kaiken maan”, ei voi olla näkemättä kohdan Ilm. 13:17 kuvaa: ”…ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” Antikristuksen ”silmä” seuraa kaikkea perushyödykkeiden ostamista ja myymistä ”kautta kaiken maan” hänen pedonmerkkitalousjärjestelmänsä avulla. (Tämä sama silmä taitaa olla USA:n yhden dollarin setelissä. Suomentajan kommentti.)

”Ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä. Ja hän sanoi: ’Tämä on jumalattomuus.’ Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle.” (Sak. 5:7-8)

Talentti lyijyä pitää ”naisen” eefassa. Jotkut ehdottavat, että se on vastoin naisen tahtoa, mutta en näe tekstissä mitään, joka vahvistaisi tämän ajatuksen. Huomaa, että nainen ”[istuu] keskellä eefaa” (KJV: in the midst of the ephah). Hän ei kamppaile päästäkseen ulos. Kuva on, että enkeli vetää naisen ulos eefasta näyttääksen hänet Sakarjalle ja sitten heittää hänet takaisin sisälle ja peittää lyijypainolla eefan, jossa hän jo istui mukavasti.

Heprean ”naista” tarkoittava sana on ”ishshah” ja vastaa kreikan sanaa ”gune” Uudessa testamentissa. Korostan tätä vain ehdottaakseni, että sanat viittaavat samaan symboliseen kokonaisuuteen: eli ne molemmat viittaavat väärään uskonnolliseen järjestelmään. Löydämme kreikan sanan “gune”, joka viittaa roomalaiskatoliseen kirkkoon luvussa Ilm. 17 uudelleen ja uudelleen. Profetiassa naiset aina samaistetaan uskonnolliseen järjestelmään (ellei nimenomaan sanota muuta) enkä näe tässä mitään poikkeusta tuosta yhtenäisestä käytännöstä.

Naisen henkilöllisyys saa erikoisvahvistuksen, kun enkeli sanoo: ”Tämä on jumalattomuus.”

Tämä kuva naisesta, joka istuu mukavasti eefassa ja joka on suljettu lyijypainolla, osoittaa, että taloudellisen kaupan ja uskonnollisen järjestelmän perustarpeet liittyvät mutkikkaasti toisiinsa; ne on sulautettu yhteen. Pedonmerkkijärjestelmä tulee olemaan ihmisen kestävän peruskaupankäynnin ja pedonpalvonnan jumalana yhdistelmä Antikristuksen itsensä kaikkinäkevän silmän alla.

Ja kun minä nostin silmäni, näin minä, katso, kaksi naista lähtevän liikkeelle ja niillä oli tuulta siivissään ja niiden siivet olivat kuin haikaran siivet; ja ne kantoivat eefa-mittaa taivaan ja maan välitse (Sak. 5:9).

Jos pidämme kiinni ymmärryksestä, että naiset edustavat uskonnollisia järjestelmiä, niin se osoittaisi, että kaksi muuta uskontoa saattavat Antikristuksen uuden uskonnollisen järjestelmän määränpäähänsä.

Antikristuksen itsepalvontajärjestelmässä on tosiasiassa kaksi muuta vakiintunutta uskontoa, jotka ovat äärimmäisen yhteensopivia sen kanssa, jota hän on perustamassa ja niillä kummallakin on oma vaikutuksensa maan itäisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla.

Ensimmäinen on hindulaisuus idässä. Toinen on hindulaisuuden vesa lännessä, joka tunnetaan nimellä New Age. Molemmat opettavat sekä panteismia että panenteismia: kaikki on Jumala ja kaikki on Jumalassa. Yhteys näiden kahden ”uskonnon” välillä on tietysti meditaatio, joka avaa meditoijan demoniagentille toimia psyykessä mielen hiljentämisen kautta. Tämä tekniikka johtaa poikkeuksetta riivaajien oppeihin, jotka huipentuvat käsitykseen, että mietiskelijä onkin Jumala.

Antikristus väittää olevansa Jumala (2. Tess. 2:4), enkä voi kuvitella mitään toista uskontoa, joka auttaisi tunnustamaan tämän väitteen paremmin kuin nämä kaksi.

Kun 10 kuningasta ovat tuhonneet kaikkien uskontojen ekumeenisen yhdistelmän roomalaiskatolisen kirkon alaisuudessa (Ilm. 17:16-17) ja antavat maallisen valtakuntansa Antikristukselle, nämä kaksi uskontoa, siltä se näyttää, yhdistyvät Antikristuksen kanssa ja ”saattavat” (escort) – eli ylentävät (promote) ja palauttavat (back) – hänen upouuden pedonmerkin taloudellisen ja palvontajärjestelmänsä seuraavassa jakeessa kuvattuun paikkaan.

Huomaa myös, että eefa nostettiin ”taivaan maan ja välille”. Minusta tämä symboliikka jälleen muistuttaa Kirjoitusta, jossa kuvataan Saatanaa ”ilmavallan hallitsijana” (Ef. 2:2). Se on ilmakehällinen sijainti, jossa kaikki ihmiskunnan satelliitit kiertävät ja keino, jolla Antikristuksella on ”silmä kautta kaiken maan” seurata kaikkia maksutapahtumia, paikkoja ja aktiviteetteja maan päällä.

Niin minä sanoin enkelille, joka puhutteli minua: ”Mihin ne kuljettavat eefa-mittaa?” Ja hän vastasi minulle: ”Ne menevät rakentamaan hänelle huonetta Sinearin maahan. Ja kun se on valmis, lasketaan hänet sinne paikoillensa.” (Sak. 5:10-11)

Kuten useimmat tietävät, ”Sinearin maa” on siellä, missä Nimrod ja maan ihmiset olivat ryhtyneet ensimmäiseen globaaliin yritykseen yhdistää hallitus-, talous- ja uskonnollinen järjestelmä Baabelin tornilla (1. Moos. 11:1-9).

Vaikka jotkut nuoren maan kreationistit (joista olen yksi) uskovat, että nykypäivän Irakissa sijaitsevan muinaisen Babylonin kaupungin alue oli veden alla niin pian tulvan jälkeen ja että Baabel oli todennäköisesti toisessa paikassa jossakin lähellä, niin Babylonin kaupunki Irakissa on todennäköisesti tuo kaupunki ”Sinearin maassa”, jonne Antikristus perustaa kaupan.

”Huone”, joka on rakennettu järjestelmän asettamiseksi ”paikoillensa”, voisi hyvinkin olla ”temppeli”, joka melkein varmasti sisältää Antikristuksen valvontakalut, joita hän tarvitsee seuraamaan jokaista ihmistä maan päällä.

Näyttäisi, että Väärä Profeetta asettaa kuvan Jerusalemin jälleenrakennettuun temppeliin (Dan. 9:27) sen jälkeen, kun Antikristus on asettanut hävityksen kauhistuksen ja julistanut itsensä Jumalaksi (Ilm. 13: 11-15 ja 2. Tess. 2:4) ja voi varmasti olla mahdollista, että toinen ”kuva” sijoitetaan myös ”Sinearin maan” ”huoneeseen”.

Kysymys nousee: Tuleeko olemaan kaksi ”kuvaa”, yksi Babylonissa ja toinen Jerusalemin temppelissä, vai ottaako Antikristus Babyloniin asettamansa ”kuvan” ja sijoittaa sen uudelleen Jerusalemin temppeliin? Kumpikin voi toteutua. Mutta en todellakaan näe mitään syytä, miksi ei voisi olla kaksi kuvaa, riippumatta siitä, mitä kuvilla aiheutetaan ja mitä ne voivat sisältää. Näyttää, että Antikristuksella on operatiivinen tukikohta molemmissa kaupungeissa ahdistuksen viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana, josta kerron vähän tarkemmin artikkelissa Ilmestyskirjan lukujen 17 ja 18 yksi tulkinta

Johtopäätös

Sakarjan kohdan 5:5-11 kuva symboloi Antikristuksen pedonmerkin talous- ja palvontajärjestelmää sulautettuna yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, järjestelmän täydellistä valvontaa yli koko maan ja paikkaa, josta tämä järjestelmä ja Antikristus operoivat.

Vaikka uskon tämän olevan oikea tulkinta, haluan aina muistuttaa toisia, että tulevaisuuden profetian suhteen ”luulen olevani oikeassa – mutta voin olla väärässä.”

Tulevaisuuden profetia on vaikea aihe.

Vaikka meillä on paljon selkeämpi näkökulma tulevaisuuden profetiaan, kuin meitä edeltävillä sukupolvilla, niin kukaan ei etukäteen tiedä tarkalleen, kuinka Jumalan profeetallinen suunnitelma tulee toteutumaan.

Vuosien varrella on ehdotettu monia tulkintoja ja skenaarioita, mutta profetian tutkijalle kuva tulee ajan kuluessa paljon selkeämmäksi ja tarkemmaksi.

Mutta kiitos olkoon väkevälle Jumalallemme ja Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle, että emme tule tänne näkemään historian viimeistä huipentumaa, koska Hän tulee viemään morsiamensa takaisin Isän taloon olemaan ikuisesti hänen kanssaan (Joh. 14:1-3). Mikä loistava päivä se onkaan!

Rakkautta, armoa ja rauhaa messias Jeshuassa ja Maranata!

Email: mab10666@yahoo.com

 

Read Full Post »

Optimistic Pessimism
By Todd Hampson, 23.7.2020, suom. SK
[Hakasulkeissa on Hannun lisäämät kommentit.]

Olemme hurjassa kyydissä – Jumala kuitenkin hallitsee.

Olen luonteeltani optimisti – olen taipuvainen näkemään puolillaan olevan lasin melkein täynnä ja minulla on yleensä luonnollinen toivo tulevaisuuden suhteen. Nyt kuitenkin tulen tykösi optimistisena pessimistinä. Salli minun selittää. Minulla on suurenmoisia uutisia, mutta ensin minun on kerrottava kovia uutisia. Ennen kuin lääkäri voi kertoa hoitomahdollisuuksista, hänen on ensin kerrottava potilaalle karu totuus. Lääkäri ei voi kuorruttaa sokerilla uutista, että jollakin on syöpä tai kuolemaan johtava sairaus. Heidät on koulutettu erottautumaan hetken tunnetilasta auttaakseen potilaitaan ymmärtämään täysin se todellisuus, jota he ovat kohtaamassa. Samoin, kun poliisin on kerrottava uutinen läheisen kuolemasta, ei ole yksinkertaista kertoa se. He eivät voi tehdä mitään kauhean uutisen vaikutuksen vähentämiseksi. Silti uutinen on kerrottava.

En ole lääkäri enkä poliisi, mutta minulla on karuja uutisia kerrottavana ja sitten seuraa joitakin suurenmoisia uutisia.

Huonot uutiset

OK, mistä aloitetaan? Ajanmerkit huutavat meille seuraavien asioiden kautta:

  • globaali pandemia
  • jatkuva ristiriitainen väärä tieto koskien em. mainittua pandemiaa [mitähän kirjoittaja tuolla tarkoittaa?]
  • kansallinen ja globaali talous, jota kannattaa yliluonnollinen lanka
  • Lähi-idän sekasorto, jonka keskus on Israel
  • mittasuhteiltaan raamatullisia heinäsirkkavitsauksia
  • marksilaiset peruuttamiskulttuuriryhmät tuhoamassa kaupunkejamme [Yhdysvalloissa]
  • suuria kansalaislevottomuuksia monissa maissa
  • pahin humanitaarinen kriisi (Jemenissä), mitä maailma on nähnyt vuosikymmeniin
  • Yhdysvallat ja Kiina puskevat Etelä-Kiinan merellä toisiaan diplomaattisesti ja mahdollisesti sotilaallisesti
  • murhat lisääntyvät räjähdysmäisesti, kun eri kaupungit lopettavat poliisin rahoittamisen
  • vankeja vapautetaan vankilasta joukoittain
  • seurakunnille kerrotaan, etteivät ne voi kokoontua eikä veisata [Suomessa tämä kyllä ymmärretään järkevänä koronan rajoittamistoimena]
  • vapautemme häviävät silmiemme edessä
  • ja – mikä pahinta – suurin osa seurakuntaa kelluttelee myötävirtaan kuin kuollut kala sen sijaan, että olisi suola ja valo, joka se kutsuttiin olemaan

Katselemme maamme kuolemaa silmiemme edessä. Amerikkaa – historian suurinta supervaltaa – ei löydy Raamatun lopunajan profetiasta tärkeänä toimijana. Jotakin kauheaa täytyy tapahtua sille, ennen kuin ahdistus alkaa.

Nämä olivat ne kylmät ja kovat tosiasiat. Nyt vielä joitakin huonoja uutisia. (Älä huolestu, hyvät uutiset tulevat kohta.)

Ensinnäkin uskon, että seuraavat 3–6 kuukautta voivat olla epävakaimmat, mitä olemme nähneet tällä vuosisadalla. Meidän yksinkertaisesti on herättävä siihen tosiasiaan, että maassamme on käynnissä jotakin PALJON suurempaa kuin pelkkiä poliittisia erimielisyyksiä. Unohda hetkeksi vastakkainasettelu demokraattien ja republikaanien välillä. Se, mitä näemme, on globalistinen suunnitelma kaataa Amerikka. Tämä suunnitelma on ollut käynnissä vuosikymmeniå ja se on edennyt viimeisten 12 vuoden aikana ennennäkemättömille tasoille. Amerikassa on kulissien takana hyvin todellisia, hyvin organisoituja, määrätietoisia, hyvin profetoituja (jos voin käyttää tuota ilmausta), hyvin voimakkaita ihmisiä, jotka lietsovat Amerikkaan jakautumista, epäjärjestystä, laittomuutta ja epävakautta.

Ihmisten täytyy herätä. Globalistit haluavat kaataa Amerikan, koska se luhistaa maailmantalouden, ja he haluavat nousta valtaan periaatteella järjestys kaaoksesta. Se on meidän yhden dollarin setelissämme, se on heidän julkisissa puheissaan, se on kaikkien nähtävissä. He eivät enää piilottele sitä.

Tutki tätä itse ja todista, että olen väärässä. En halua olla tässä oikeassa, mutta kun olen. Se on piilossa kaikkien nähtävillä. Tiedän, että se kuulostaa hullulta, mutta on totta. Nämä globalistit kuuluvat vielä suurempaan, järjestäytyneempään nukketeatteriin – jonka johtajana on itse Saatana. Raamattu sanoo, että hän on ”tämän maailman jumala”, ”ilmanvallan hallitsija” ja että hänellä on koordinoituja pahoja hierarkioita näkymättömässä valtakunnassa (Ef. 6). Hän tietää (tutkimalla profetiaa), että seurakunnan tempaus on lähellä ja hän on aggressiivisesti sijoittamassa shakkinappulansa laudalle.

Joten miltä tämä näyttää näkyvässä valtakunnassa? Se näyttää siltä, että uusia kaaoksen aaltoja on tulossa. Tykkäätpä Trumpista, tai et, ota hetkeksi pois kuvasta hänen persoonallisuutensa ja häntä koskevat ajatuksesi. Katso nyt näitä muutamia tosiasioita mahdollisimman puolueettomasti. Meillä on Valkoisessa Talossa odottamaton DC:n ulkopuolinen edustaja, joka on vankkumaton nationalisti, joka ymmärtää (ja vastustaa) globalistista agendaa. Se on yksi fakta, jonka suurin osa ihmisistä unohtaa. Raaka tosiasia on, että presidentti (rakastatpa häntä tai vihaat) on heittänyt suuren jakoavaimen globalistien rattaisiin – ja he ovat heittäytyneet nelivuotiseen laittomaan raivokohtaukseen.

Tässä syy, miksi jaan kaiken tämän. Globalistit ovat hyvin tosissaan ja näkevät hetkensä liukuvan pois. Tästä hetkestä vaaleihin he todennäköisesti käyttävät ketä tahansa ja mitä tahansa lisäämään sosiaalista ja taloudellista kaaosta yrityksissään saada globalisti Valkoiseen Taloon.

Hankaluus on tässä. Ei ole olemassa hyvää lopputulosta. Jos Trump pääsee toiselle kaudelle, globalistinen raivokohtaus pahenee. Kuka tietää, mitä vaalienjälkeisiä suunnitelmat globalistit – jotka näkevät hetkensä liukuvan pois – toteuttavat? Jos Trump ei pääse toiselle kaudelle, he ryhtyvät salamannopeasti laittamaan agendaansa takaisin raiteilleen. Silloin on hanskat riisuttu. Ei ole rajoituksia. He eivät halua hetken liukuvan pois. Lisääntynyt vihollisuus kristittyjä ja juutalaisia kohtaan tulee edelleen lisääntymään. Vapauksia (mukaan lukien uskonnonvapaus) todennäköisesti poljetaan jalkoihin entistä enemmän, ellemme nouse vastustamaan. Ilman Jumalan puuttumista asioihin meillä Amerikassa voi olla edessämme vaikeat ajat.

En ole profeetta, mutta edellä on rukouksessa saatu Pyhän Hengen antama käsitys siitä, mitä on tulossa. Rukoilen, että olisin väärässä. Rukoilen, että pandemia ja mellakat lakkaisivat, että maamme kääntyisi Jumalan puoleen suurin joukoin ja että voisimme vetää henkeämme ja palata vakauteen ja normaaliin elämään. Mutta sinä ja minä molemmat ymmärrämme sydämessämme, että niin ei tule käymään. Näyttää, että lähestymme vaihetta, josta lähtien asiat vain pahenevat.

Hyvät uutiset

Nyt hyviä uutisia. Kaikki tämä sopii sataprosenttisesti lopunajan profetiaan. Tapahtumat ajassamme ovat tulossa yhteen, kuin ei koskaan historiassa. Meillä on enemmän syytä uskoa, että Herra on tulossa meidän elinaikamme (ehkä hyvin pian), kuin millään muulla kristittyjen sukupolvella kirkkohistoriassa. Jokainen Vanhan testamentin profeetta, paitsi Joona, ennusti Israelin tulevan kansakunnaksi viimeisinä päivinä. Jeesus ilmoitti, että se sukupolvi, joka näkee Israelin tulevan uudelleen kansakunnaksi, olisi se sukupolvi, joka todistaisi kaikkia lopunajan tapahtumia. Olen 100-prosenttisen vakuuttunut, että tempaus tapahtuu ennen Antikristuksen paljastamista ja ahdistuksen alkamista.

Mitä tulee maahamme, niin uskon todella, että seurakunnan tempaus (ehkä muiden tapahtumien ohella) on se, mikä lopulta heikentää Amerikan, romahduttaa maailmantalouden ja valmistaa tien Antikristuksen nousulle.

Tässä vaiheessa olen huomannut jättiläismäisen lisäyksen sekaannuksessa ja harhassa koskien sitä, milloin tempaus tapahtuu. Vihollinen yrittää synnyttää hämmennystä taistelukentällä aikana, jolloin meillä pitäisi olla kristallinkirkas käsitys ajoista ja tapahtumien järjestyksestä. Seuraavassa esitän seitsemän syytä uskoa lujasti, että tempaus tapahtuu ennen ahdistusta. Se ei muuten tarkoita, ettemme kohtaisi joitakin vaikeita tapahtumia ennen tempausta. Katso ympärillesi. Jos et ole huomannut, niin olemme jo vaikeissa ajoissa.

1: Meitä ei ole määrätty vihaan (1. Tess. 5:9)

Tämä ja monet muut jakeet sanovat selvästi, että meitä ei ole määrätty vihaan, eli että pääsemme pakoon tulevaa vihaa. Koko ahdistuksen aika on Jumalan vihaa. Jeesus avaa sinetit alussa ja kuudennessa sinettituomiossa maan asukkaat ilmoittavat selvästi tietävänsä, että se on Jumalan vihaa (Ilm. 6:15-17).

2: Lähtö ennen Antikristusta (2. Tess. 2:3)

Raamattu opettaa suurta luopumista totuudesta lopunaikoina (1. Tim. 4: 1; 2. Tim. 4:3), mutta kreikan kielen sana apostasia jakeessa 2. Tess. 2:3 tarkoittaa kirjaimellisesti ”lähtö”. Strong’in konkordanssi sanoo, että tuon sanan juurisana aphistémi tarkoittaa: johtaa pois, poistua jostakin (Käyttö: saada poistumaan, vetää pois, torjua, ottaa asema poissa, vetäytyä, lähteä) Toinen syy, jonka vuoksi tämä mielestäni viittaa tempaukseen, on se, että jos sanotaan, että suuren luopumuksen täytyy ”tapahtua ensin”, niin se ei sovi läheisyyden oppiin (johdonmukainen Raamatun opetus, että tempaus voi tapahtua millä hetkellä tahansa).

3: Juutalainen hääperinne

Kaikki lopun ajan tapahtumiin liittyvä symboliikka heijastaa muinaista juutalaista hääperinnettä. Jeesus käytti tuota perinnettä opetuksissaan. Muinaisessa juutalaisessa (erityisesti Galilealaisessa) hääperinteessä sulhanen jätti isän talon, matkusti halutun morsiamen kotiin, maksoi suuren hinnan morsiamesta ja hänen tarjouksensa joko hyväksyttiin tai hylättiin. Hyväksyttynä se tuli laillisesti sitovaksi ja hän meni takaisin isän taloon valmistamaan paikan morsiamelleen. Tiettynä ajankohtana, jonka vain isä tunsi, hän lähetti pojan hakemaan morsiamen. Bestmanit ilmoittivat sulhasen saapumisesta, sitten morsian nostettiin istuimelle, kannettavaksi pois sulhasen kanssa. He kahdestaan menivät hääkamariin 7 päivän ajaksi ja sitten oli suuri hääjuhla avioliiton täyttymisen jälkeen.

Tila ei riitä, mutta jokainen näistä yksityiskohdista vastaa tärkeimpien ensimmäisen ja toisen tulemuksen tapahtumien järjestystä. Tässä on yksi keskeinen kohta:Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh. 14:2-3)

4: Läheisyys

Raamatun selvä oppi, että Herra voi palata milloin tahansa.

5: Autuaallinen toivomme

Jakeessa Tiit. 2:13 tempausta kutsutaan ”autuaaksi toivoksi”. Sitä me odotamme. Raamattu ei missään kehota meitä valmistautumaan kestämään helvettiä maan päällä. Jokainen Herran paluun kuva on maalattu sellaiseksi, johon me katsomme iloisella odotuksella. Ahdistuksen ajassa suurin osa uskovista tapetaan. Se ei ole ”autuaallinen toivo”.

6: Vanhan Testamentin esikuvat

Kaksi tuomiota määrittelevät ennalta selvästi Jumalan lopullisen vihan ajan maan päällä: Nooan ajan vedenpaisumus sekä Sodoman ja Gomorran tuomio. Kummassakin tapauksessa Jumala poisti uskovat ennen tuomiota. On myös monia muita esikuvia ja hahmoja, jotka myös viittaavat tähän malliin.

7: Tempaus on tarkoitettu rohkaisemaan

Tärkeimmässä tempausta käsittelevässä tekstissä (1. Tess. 13-18) Paavali päättää sanomalla: Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18).

Tässä on SE hyvä uutinen. Sinä voit saada syntisi anteeksi ja odottaa tempausta ja iankaikkisuutta taivaan Herran kanssa. Ellet koskaan ole hyväksynyt Kristusta, nyt on aika pyytää häntä pelastamaan sinut ja saada ilmainen pelastuksen lahja. Joskus teemme siitä liian monimutkaista. Kristityksi tuleminen on yksinkertaisesti sen hyväksyminen, että Jeesus on se, joka Hän sanoi olevansa (Jumala lihassa) ja sen uskominen, että hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtuivat sinun syntivelkasi maksamiseksi. Emme voi tehdä töitä pelastuksen eteen; se on jo maksettu. Meidän täytyy vain vastaanottaa lahja ja luottaa Kristukseen.

Menettely

Kuinka meidän uskovina siis pitäisi elää? Mitä voimme tehdä näinä koettelevina aikoina? Seuraavassa joitakin marssiohjeita.

Ensiksikin, nyt ei ole aika leikkiä. Tämä ei ole leikkikenttä, vaan taistelukenttä. Meidän on otettava vakavasti Herra ja usko. Jos olet uskova, niin on aika lukea Raamattuasi vakavasti. On aika etsiä Herraa vilpittömästi ja syvästi. On aika kääntyä pois kaikesta, joka vetää meitä pois laatusuhteesta Herraan.

Toiseksi meidän kerta kaikkiaan TÄYTYY ymmärtää, missä ajassa elämme. Jos et ymmärrä Raamatun profetiaa, niin nyt on aika päästä jyvälle siitä. Jos raamatunprofetia on sinulle sumeaa, nyt on aika päästä selvyyteen. Jumala tarkoittaa, mitä sanoo ja sanoo, mitä tarkoittaa. Me VOIMME ymmärtää, mitä Raamattu opettaa profetiasta ja lopunajoista. Älä tyydy mihinkään vähempään, kuin kirkkaaseen selvyyteen Painiskele sanan kanssa rukouksessa, kunnes sinulla on se.

Kolmanneksi, meidän täytyy ottaa se päivä kerrallaan. Maailmantapahtumien paino voi olla musertava. Uida vastavirtaan ja olla vastakulttuurillinen kristitty, joka tutkii profetiaa, kuin vartijat, joiksi meidät kutsuttiin, on kovaa työtä. Useimmat eivät ymmärrä sinua. Se kuuluu asiaan. Ole kuin Jeremia ja valmistaudu sanomaan, mitä Jumala kutsuu sinua sanomaan, vaikka useimmat ymmärtävät väärin, eivät välitä ja jopa pilkkaavat sinua. Sinä et kilvoittele heille. Sinä kilvoittelet Yhden hengen yleisölle! Ajan käyttäminen päivittäin hänen sanassaan ja rukouksessa on hyvin tärkeää. Keskittyminen yhteen ainoaan päivään kerrallaan on vapauttavaa, kun luotamme Vapahtajaamme, että hän antaa marssiohjeet tuolle päivälle.

Neljänneksi, jos et ole uskova, niin nyt on aika uskoa. Aika on lyhyt. Kuinka lyhyt? En tiedä, mutta tiedän, että jokainen hengenveto on lahjaa, eikä elämään sisälly takuita. Jos tunnet kehotuksen sydämessäsi tulla Herran tykö, niin älä ohita sitä. Vastaa Pyhälle Hengelle, joka vetää sinua Jeesuksen luokse. Lupaan sinulle, että Hän on todellinen ja että Raamattu on totta. Sataprosenttisesti! Pian uskomme on oleva näkemistä!

Todd Hampson | ToddHampson.com

 

Read Full Post »

Tämä on jatkoa artikkelille Koronaviruksesta, osa 1.

Seuraavassa on joitakin kirjoituksia koronaviruspandemiasta kristillisestä näkökulmasta:

Presidentti Kyösti Kallion rukous 6.12.1939 Talvisodan alettua

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen.

Read Full Post »

Black swans could poop on Trump’s 2020 election expectations
28.2.2020, by Don Koenig, suom. SK

Mustat joutsenet ovat odottamattomia tapahtumia, jotka tulevat tyhjästä ja muuttavat tapahtumien kulkua maailmassa. Mielestäni yksi tai useampikin musta joutsen voisi muuttaa vuoden 2020 kansallisten vaalien kulkua. Nykytilanteessa presidentti Trump valittaisiin uudelleen ja republikaanit saisivat haltuunsa kongressin molemmat huoneet, mutta yksi tai useampi musta joutsen voi paskantaa republikaanien odotusten päälle.

Republikaanien ei pitäisi olla kovin luottavaisia, koska tämä kansakunta jatkaa marssia vasemmalle. Ennen vuoden 2018 välivaaleja konservatiiviset TV-keskustelijat sanoivat, että republikaanit säilyttäisivät edustajainhuoneen. Republikaanit hävisivät ja valinnoilla on seurauksia. Trump’in syytteeseen asettaminen ei olisi voinut tapahtua, jos republikaaneilla olisi parlamentin hallinta. Kolmen renkaan sirkus TV:ssä on ollut seuraus siitä. Edustajainhuone menetettiin vuonna 2018, koska monet Trump’in kannattajat eivät pitäneet riittävän tärkeänä ilmoittautua äänestämään presidenttiä kannattavaa parlamenttiehdokasta. Kuinka väärässä he olivatkaan!

Konservatiivit ja kristityt menettävät edelleen maata joka päivä, jopa Trump’in ollessa virassa. Niin kauan kuin vasemmistolaiset valvovat kerrontaa kouluissa ja tiedotusvälineissä, vasemmistolainen suuntaus jatkuu. Demokraatit ovat enemmistöpuolue Amerikassa ja se kasvaa. Puolue on nyt täysin sosialistien hallinnassa. Jos demokraatit löytävät ehdokkaan, jonka takana voivat yhdistyä (ja he tulevat löytämään), niin tarvitaan erittäin suuri republikaanien äänestysprosentti Trump’in saamiseksi valituksi uudelleen. Talouden päälle paskantavien mustien joutsenten ylilennot voivat helposti kallistaa vaalit kohti demokraatteja. Jos republikaanit häviävät, niin Valkoisessa talossa istuu ensi vuonna radikaali vasemmistolainen kalkkunakorppikotka.

Yksi musta joutsen, joka voisi kääntää Trump’in kannatuksen on jo nähtävissä. COVID-19 sairauden aiheuttava koronavirus on tappamassa tuhansia. Sillä on valtava vaikutus maailmantalouteen. Se voi hyvin pian vaikuttaa kaikkiin kiinalaisesta valmistuksesta riippuvaisiin. Vielä pahempi on, että tästä epidemiasta on tulossa tappava pandemia, joka leviää kaikkialle maailmaan. Se tuhoaa jo ennestään velkaantuneen maailman talouden. Amerikka ei voi paeta. Pörssi pani juuri merkille tämän vaaran ja on ollut kaatuva koko viikon. Vain muutamassa päivässä 401 K ym. eläkerahastot menettivät arvostaan yli kymmenen prosenttia.

Kiina oli jo ennen viruksen iskemistä talouden taantumassa. Nyt näyttää, että virus ja karanteenit voivat ajaa Kiinan täyteen lamaan. Jos kiinalaiset eivät palaa pian töihin, sillä on vakavia taloudellisia seurauksia kaikille, jotka omassa tuotannossaan ovat riippuvaisia kiinalaisista tuotteista. Toisaalta, jos kiinalaiset palaavat takaisin töihin liian aikaisin (kuten jotkut ovat jo tekemässä), he levittävät virusta kaikkialle ja sen seuraukset iskevät maailmaan entistä nopeammin.

Meidän Amerikassa ei pitäisi olla niin sinisilmäisiä, että luulemme historiamme pisimmän laajentumisen jatkuvan, samalla kun muu maailma menee taantumaan tai vielä pahempaan. Japani on jo hyvin jyrkässä taantumassa ja Saksa lamassa, joten Kiinan ohella jo maailman toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat taloudet ovat vaikeuksissa, ennen kuin mikään taloudellinen vaikutus viruksesta iskee.

Tämän lisäksi musta joutsen heinäsirkkaparvien muodossa, jotka nyt iskevät Afrikkaan ja Aasiaan, todennäköisesti kasvaa paljon pahemmaksi, ennen kuin kesän kuiva kausi pysäyttää tämän vitsauksen. Tämä musta joutsen johtaa todennäköisesti nälänhätään kolmannen maailman maissa. Australian historiallisen kuivuuden musta joutsen ei myöskään auta ruokatilannetta.

Nämä katastrofaaliset tapahtumat todennäköisesti pahentavat maailmantaloutta kuukausien sisällä. Tänä keväänä saattaa olla maailmanlaajuinen taantuma ja jopa maailmanlaajuinen lama ennen Yhdysvaltain syksyn presidentinvaalia. Taantuma Amerikassa poistaisi Trump’in suurimman kehumisen aiheen ja voisi johtaa republikaanien tappioon.

Vasemmistolainen media syyttää Trump’ia 24/7 jokaisen vihjeen vuoksi koronaviruksen huonosta hallinnasta. Median jatkuvien valheiden ohella he löytävät todennäköisesti myös perusteltuja kritiikin aiheita, joihin jatkuvasti palaavat. Esimerkiksi Trump’in ulkoministeriö lähetti äskettäin 14 virustartunnan saanutta ihmistä lennolla Amerikkaan yli 300 terveen matkustajan kanssa. Ulkoministeriö teki tämän huolimatta CDC:ltä saamistaan varoituksista. Mitä voisi mennä pieleen, kun ulkoministeriön byrokraatit asettuvat terveysasiantuntijoiden yläpuolelle? Virheitä tapahtuu, mutta voit olla varma, että Trump saa päällensä kaiken syyllisyyden vasemmistolaiselta lehdistöltä mistä tahansa todellisesta, ymmärretystä tai sepitetystä. Varapresidentti Pence’n poliittinen tulevaisuus on nyt myös vaarassa, koska hänet pantiin vastuuseen hallituksen reaktiosta terveyskriisiin. Nyt ei ole ketään muita syytettäviä, kuin uudelleen presidentiksi pyrkivä republikaani.

Toisenlainen musta joutsen voisi paskantaa välitetyn demokraattisen yleiskokouksen (brokered Democratic convention), tai synnyttää suoranaisen kommunistin. Jos maailma on myllerryksessä, talous uppoamassa ja Trump’in hyväksymisluokitus luisussa, niin jopa kommunistin valitseminen tässä maassa on mahdollista. Monet tässä maassa ovat mielessään menneet niin pitkälle. Hiljattaisessa kyselyssä 75 prosenttia demokraateista ilmoittivat voivansa äänestää sosialistista presidenttiä.

Se ei ehkä ole alkanut tällä tavalla, mutta luulen, että demokraattisen puolueen vallan välittäjät aikovat nyt valita presidenttiehdokkaansa välitetyssä yleiskokouksessa. Vallan välittäjät tajusivat nopeasti, että Biden’illä oli muutama siipimutteri kateissa, eikä hän selviäisi prosessista. He tiesivät myös, että Warren’ista ja Sanders’ista tulisi yhtä lailla valintakelvottomia edelläkävijöitä. Kummankaan ei odotettu koskaan saavan viittäkymmentä prosenttia edustajista ja nimitystä. Jäljelle jääneet ovat pahviukkoja, jotka on tarkoitettu lukitsemaan useita edustajia siellä täällä vallan välittäjille käytettäviksi ensimmäisen äänestyksen jälkeen.

Silti Sanders yllättäen näytti voivansa lukita tämän ennen kokousta, joten he lähettivät Bloomberg’in kaikkine rahoineen varmistamaan, ettei näin käy. Jos tämä ei auta, Sanders’ille voisi tulla äkillisiä hengitysvaikeuksia. Hillary Clinton’illa on edelleen paljon tukea syvän tilan (deep state) keskuudessa ja jos mennään toiseen äänestykseen, niin hänen nimensä pannaan sekaan. Talous- ja terveyskriisien aikaan syvän tilan puolue voisi löytää keinon saada Hillary nimitetyksi. He voisivat mennä Sanders’in taakse vain, jos gallupit osoittavat, että hänellä on enemmän kannatusta kuin Trump’illa.

Monissa gallupeissa Sanders todella on Trump’in edellä, joten kuka tietää? He voisivat myös mennä Sanders’in taakse, koska pelkäävät hänen kannattajiensa polttavan koko talon, jos hänet kielletään yleiskokouksessa.

Muita mustia joutsenia, jotka voivat muuttaa vaalien kulkua, voisi toteutua vihollistemme sotilaallisten toimien vuoksi. Vain muutama viikko sitten olimme melkein sodassa Iranin kanssa. Jos kuolemantapauksia olisi tapahtunut ja jos armeijamme ei olisi vähätellyt yli sataa päävammaansa, joita tuli Iranin ohjusiskusta, Trump olisi määrännyt satojen kohteiden pommittamisen Iranissa. Kuvitteleeko joku todella, että Iran ei yrittäisi tehdä mitään ennen vaaleja vahingoittaakseen Trump’in vaalimahdollisuuksia? Demokraatithan ovat jo osoittaneet halunsa tehdä sopimuksia iranilaisen paholaisen kanssa. Lisäksi koronavirus on iskemässä Iraniin erityisen ankarasti, joten johtajat voisivat ajatella, että jotain on tehtävä kääntämään huomio pois heidän kehnosta suorituksestaan viruksen hoidossa.

Laskeuma viruksesta voisi tappaa myös kaupan Kiinan kanssa. Puhemies Xi voisi jopa ryhtyä sotilaallisiin toimiin kääntääkseen huomion pois Kiinan epäonnistuneesta taloudesta. Puhumattakaan siitä, että Pohjois-Korean korkein johtaja Kim Jong-un tuntee olevansa laiminlyöty ja todennäköisesti lisää pataan mustan joutsenen ja hämmentää asioita ennen vaalejamme. Kuka todella tietää, mitä ongelmia virus tuo Pohjois-Koreaan ja mitä Kim voi tehdä pelastaakseen kasvonsa?

Oma huomautukseni on, että nyt ei ole aika Trump’in kannattajien tulla itsetyytyväisiksi ikään kuin Trump’illa olisi jo vuoden 2020 vaalit paketissa. Mikään ei voisi olla vähemmän totta. Amerikkalainen elämäntapa ja perustuslaillinen tasavaltamme roikkuu jo langan varassa. Vasemmistolaiset löytävät aina keinoja edistää ohjelmaansa. Tasavaltamme vihaajat käyttävät varmasti mustia joutsenia paskantamaan Trump’in ja hänen kannattajiensa päälle. Asiat voivat muuttua nopeasti kahdeksassa kuukaudessa ennen vaaleja. Katsokaa vain, mitä osakemarkkinoille tapahtui viikossa.

Kuten meidän pitäisi jo olla tietoisia, vasemmistolaiset jatkavat perustuksen laskemista tuhoisan mielettömälle kurssille Amerikan tulevaisuudeksi. Jos Trump voitetaan vuonna 2020, vasemmistoradikaalit, jotka nyt hallitsevat demokraattista puoluetta, valtaavat kansakuntamme kaikki sektorit. Silloin, kuten kaikissa marksilaisten johtamissa valtioissa, he eivät suvaitse mitään vastustusta. He haluaisivat saada kaikki mukautumaan Sanders’in ja AOC:n kaltaisten heittiöiden jumalattomaan hulluuteen. He tuhoaisivat tämän kansakunnan.

Älä erehdy, kansakuntamme on kuilun partaalla. Me korjaamme vuosikymmeniä kestäneen marksilaisen indoktrinaation ja propagandan tuloksia. Amerikan kristityt sallivat sen ja vain he voivat sen lopettaa. Jumalaa pelkäävät amerikkalaiset eivät voi olla tyytyväisiä ja antaa marksilaisten ottaa vallan. Voimme herätä nyt, tai herätä kuolleina.

Toisaalta, ehkä varoitukseni mustista joutsenista ja republikaanien vaalitappioista ovat vain oman pessimismini keksintöjä ja Trump saa rökälevoiton, kuten useimmat republikaanien TV-esiintyjät ehdottavat. Sen näkemistä meidän ei tarvitse odottaa kauan. Mitä sinä ajattelet?

 

Read Full Post »

Jos minä suljen taivaan, niin ettei tule sadetta, jos käsken heinäsirkkojen syödä maata tai jos lähetän ruton kansaani, mutta minun kansani, joka on otettu nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat, etsivät minun kasvojani ja kääntyvät pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi (2. Aik. 7:13-14).

Tässä muutama artikkeli koronaviruspandemiasta kristillisestä näkökulmasta:

Antero Laukkanen, KUTSU RUKOUKSEEN KOKO SUOMELLE:

Kansanedustajana ja pastorina, pyydän kaikkia suomalaisia ja Suomessa asuvia kääntymään rukouksessa Jumalan puoleen. Edessämme on vaikeat ajat, joka koskettaa meitä kaikkia yhteisesti. On nöyrtymisen aika, on aika polvistua, niin kuin teimme sotien aikana ja pyysimme Jumalaa olemaan meille armollinen ja varjelemaan maamme ylivoimaisen vihollisen edessä. Nyt uhkana on näkymätön vihollinen, jonka eteneminen on hallitsematon ja arvaamaton. Sotien aikoina kirkot täyttyivät, nyt epidemia on sulkenut kirkot. Silloin polvistuttiin päivittäin klo 12.00 kirkonkellojen soidessa, kodeissa, kaupoissa, pelloilla, kaikkialla. Kukin omin sanoin ja tavoin. Rukous oli yhteinen hätähuuoto, kuin kansakunnan sydämenlyönti. Samoin voimme tehdä nyt. Erityisesti muistakaamme kaikkia niitä, jotka tekevät taukoamatta työtä sairastuneiden hyväksi ja löytääkseen viisauden ja keinot epidemian taltuttamiseksi.
Raamattu: Toinen Aikakirja 7:14 ”Jos minun kansani, jota kutsutaan minun nimelläni, nöyrtyy ja rukoilee ja etsii minun kasvojani ja kääntyy pahoilta teiltään, niin minä kuulen taivaasta, annan anteeksi sen synnit ja teen sen maan jälleen terveeksi.”

Jakakaa tätä, kutsutaan yhdessä koko Suomi rukoukseen.
Antero Laukkanen

***

Aiheen tarkastelu jatkuu artikkelissa Koronaviruksesta, osa 2

Read Full Post »

Days of Lot Boom on Track
By Terry James, 17.12.2019, suom. SK

[Kirjoittaja Terry James on fyysisesti täysin sokea, mutta hänen hengellinen näkökykynsä toimii erinomaisesti!]

Viimeksi 2. syyskuuta 2019 käsittelin talouden piirissä tapahtuvia asioita, jotka osoittavat, että kaikki menee tarkalleen Jumalan profeetallisessa aikataulussa. Koska tuo aikataulu avautuu niin dynaamisella tavalla, tunnen välttämättömäksi muistuttaa ajoittain tuosta profeetallisesta edistyksestä.

Kuten aikaisempien kommentaarien, niin tämänkään tarkoitus ei missään nimessä ole saada aplodeja itselleni. Tarkoitukseni on osoittaa, että tämä sukupolvi näyttää olevan samassa asemassa, kuin Jeesus itse sanoi lopunajan sukupolven olevan tempauksen aikaan.

Jokainen taustalla oleva indikaattori, että tämän talouden olisi pitänyt jo kauan sitten luhistua, tuijottaa asiantuntijoita silmiin. Vielä tuo luhistuminen ei ole tapahtunut. Itse asiassa nuo asiantuntijat – eli ne, joiden foorumina on valtavirran media – julistavat ennennäkemätöntä taloudellista nousua. He julistavat niin sanotusti katonharjoilta, että tämä on suurenmoisin taloudellinen trendi, mitä voidaan muistaa.

Silti vähemmän tunnetut rahamaailman huomioitsijat – monet heistä blogosfääristä [bloggarit] – huomauttavat, että tämä koettu taloudellinen trendi tuntemattomiin stratosfääreihin pääsemiseksi on kokonaan rakennettu, ei millekään muulle, kuin luottamukselle tuohon perustusta vailla olevaan taloudelliseen rakenteeseen, eli tämä taloudellinen korkeasuhdanne on rakennettu, ei minkään muun, kuin tyhjän päälle. Se on kuin The Roadrunner -sarjakuvien hahmo. Se on kuin Kojootti, ripustettuna ilmaan syvän kanjonin yllä. Hän vain riippuu siellä ja lopulta painovoima tekee tehtävänsä ja hän päätyy pölytuprahdukseksi kanjonin pohjalla.

Tarkoittamatta olla rienaava, tai vähänkään epäkunnioittava Herran menettelyjä kohtaan ihmiskunnan suhteen, sanon, että nämä ajat heijastavat jotain vastaavaa. Näyttää, että taloudellinen romahdus, jonka olisi pitänyt jo tapahtua, on ripustettu ilmaan. On ikään kuin velan valtava paino – biljoonia dollareita, joita ei koskaan voida maksaa takaisin – olisi yliluonnollisesti tehty vaikutuksettomaksi. Eli kauhistuttavalla painolla ei vain ole merkitystä. Taloudellinen romahdus ei voi tapahtua jonkin näkymättömän voiman vuoksi.

Taloustieteilijät, jotka sanovat, että on tulossa suuri romahdus, eivät osaa selittää, miksi se ei ole jo tullut. He voivat vain spekuloida, että se johtuu velhojen suorittamista silmänkääntötempuista valtiovarainministeriössä ja muissa ylhäisissä rahoituksen linnakkeissa. Mutta sitten heidän on myönnettävä, että ei ole olemassa sellaista rahoitusalan velhoa, joka voisi pidättää näin tyrmistyttävän fiskaalisen painon.

Nämä eivät tietenkään näe sellaista asiaa minään yliluonnollisena, joka pidättäisi romahduksen. Varmasti, suurin osa ei koskaan yhdistäisi tuon romahduksen pidättämistä Taivaan Jumalaan.

Heidän on kuitenkin myönnettävä, että se on täysin ennennäkemätön ja että siinä on luonnottomia osatekijöitä kautta koko ilmiön.

Ja se on todella ilmiö. Niiden ”asiantuntijoiden” mukaan, joita olen lukenut ja joiden kanssa keskustellut, ei koskaan ole jatkettu näin kauan, ennen kuin taloudellinen korjaus tapahtuu.

He sanovat, että tähän mennessä tällaisen välttämättömän korjauksen olisi pitänyt johtaa ainakin suhteellisen vahvaan lamaan. Jotkut uskovat, että laman, syvyydeltään yhtä suuri kuin 1930-luvun suuri lama, olisi pitänyt jo toteutua.

Nyt syystä, josta kirjoitin tämän kommentaarin alussa, ei ole tarkoitukseni mitenkään taputtaa itseäni selkään.

Kirjoitin vuodenvaihteessa 2010–2011 artikkelisarjan Scanning a Fearful Future (Pelottavan tulevaisuuden kartoitusta). Johtopäätökseni tämän 10-osaisen artikkelisarjan lopussa oli, että taloudellista romahdusta ei tapahdu – että sen sijaan tulisi taloudellinen nousu – jopa noususuhdanteen aika. Tämä kaikki perustui ajatukseen, pohdiskeluun, että oliko tämä sukupolvi juuri siinä ajassa, jolloin Kristus puuttuu ihmiskunnan asioihin – erityisesti, jos seurakunnan tempaus oli aivan tapahtumaisillaan.

Kaikki tämä tietenkin perustui Raamatun profetiaan. Se tuli Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sanoista, kun hän oli maan päällä ja opetti opetuslapsiaan.

Ilmaisemani käsitys oli, ettei tulisi mitään sellaista taloudellista romahdusta, kuin mistä monet sähköpostittajat kirjoittivat minulle pelätessään, että Yhdysvallat ja maailma olivat kohtaamassa Ahdistuksen kaltaisia ongelmia. Useimmat kirjoittaneet pelkäsivät, että nämä ongelmat olisivat pohjimmiltaan vakavia taloudellisia ongelmia.

Väitteeni oli – ja on edelleen – että jos olemme niin pitkällä tässä armon aikakaudessa, kuin uskon tämän sukupolven olevan, niin ei ole aikaa kaiken romahtamiselle – taloudellisesti ja muutenkaan – sitten rakentaa jälleen positiivisesti, kunnes maailma tulisi taas uuteen aikaan, juuri samanlaiseen, kuin se, jossa nyt huomaamme elävämme. Kestäisi vuosia, ehkä useita vuosikymmeniä päästä siihen, missä tämän sukupolvi on nyt – varsinkin, mitä tulee Amerikkaan. Ja Amerikka on taloudellisesti maailman huippuvaltio. Jos Yhdysvallat romahtaisi, niin koko maailma, joka on niin monimutkaisesti sidoksissa kaikkivaltiaaseen dollariin, kärsisi vieläkin suuremman romahduksen.

Koko johtopäätökseni perustui ja edelleen perustuu Jeesuksen profetiaan Nooan ja Lootin päivistä ja löytyy kohdista Matteus 24:36-42 ja Luukas 17:26-30.

Jeesus sanoi, että taloudellisen katastrofin sijasta tapahtuisi suuri nousu ostamisessa, myymisessä, rakentamisessa ja jopa maatalousasioissa, kuten istuttamisessa jne.

Sen jälkeen, kun kirjoitin tästä vuonna 2011, löydökseni on vahvistettu. Tämä johtuu jälleen siitä, että uskon Jumalan sanaan profeetallisissa asioissa, en omiin ennustajankykyihini enkä ”tiedon sanaan”.

Amerikka on tällä hetkellä valtavassa taloudellisessa nousussa ja jopa Trumpin haastajat myöntävät sen vastahakoisesti. Jeesuksen Kristuksen ennustama taloudellinen nousu on aikataulussaan.

Donald J. Trump, kenties ennennäkemättömän kyvykäs rakentaja, asetettiin yliluonnollisesti asemaansa pitämään huoli siitä, että Herran Jeesuksen profetoima taloudellinen noususuhdanne toteutuu. Tämä on väitteeni, joka ainakin minun hengessäni, on täysin vahvistettu.

Tilastot asetetaan päivittäin DOW:lla ja muilla talouden sektoreilla. Näin siitä huolimatta, että edelleen on olemassa pahaenteinen biljoonien ja jälleen biljoonien dollarien taloudellisen painovoiman veto, jonka pitäisi milloin tahansa aiheuttaa katastrofaalinen romahdus.

Jeesus sanoi, että on sellainen romahdus, joka todella tulee tapahtumaan. Se tulee olemaan sillä hetkellä, kun hänet seuraavan kerran ”paljastetaan” maailmalle. Tuo suuri katastrofaalinen tapahtuma on Tempaus, kun Hänen kansansa – kaikki pelastettuja uskon kautta hänen kuolemaansa, hautaamiseensa ja ylösnousemukseensa – kutsutaan taivaan kotiin olemaan Hänen kanssaan iankaikkisesti (Ilm. 4:1). Jeesus sanoi, että tuomio lankeaisi noiden maaplaneetan kapinallisten päälle juuri tuona päivänä.

Jeesus Kristus, jonka syntymäpäivää juhlimme tähän aikaan vuodesta, on ainoa varma suoja tuota tulevaa maailmanlaajuista ennennäkemättömän kauhun aikaa vastaan. Seuraavassa on jälleen tapa varmistaa, että olet Hänen suojeluksessaan tuon suuren tulevan myrskyn aikana.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10: 9-10).

Read Full Post »

Daniel 2 & 7 prophesies that fourth empire
tramples earth until end of age

Daniel 2 ja 7 ennustavat, että neljäs valtakunta
tallaa maata lopun aikaan saakka

7.6.2019 by Don Koenig, suom. SK

Danielille annetut näyt todistavat, että on oleva neljä pakanallista maailmanvaltaa, jotka hallitsevat Israelia Danielin ajasta Messiaan valtakuntaan saakka. Neljä valtakuntaa, jotka Danielin luvut 2 ja 7 samaistavat neljäksi pedoksi ja neljäksi Nebukadnessarin kuvapatsaan metalliseksi osaksi, luotettavat historioitsijat tunnistavat olevan Babylon, Meedo-Persia, Kreikka ja Rooma.

Profetiassa ei ole muita maailmanlaajuisia pakanallisia valtakuntia muinaisen Rooman vallan ajan ja sen ajan välillä, jolloin Jumala perustaa valtakuntansa. Siksi Jumalan silmissä neljäs peto on olemassa ja tallaa maata Rooman valtakunnan ajasta, kunnes Herra murskaa sen ja perustaa valtakuntansa aikakauden lopussa. Daniel sanoo, että neljäs valtakunta syö koko maan ja tallaa sen ja rikkoo palasiksi (Dan 7:23). Mitä se merkitsee? Se tarkoittaa, että tämä neljäs peto valloittaa maailman ja pilkkoo maailman moniksi valtioiksi, jotka ovat lopulta viimeisen valtakunnan valvonnassa.

Rooman valta ei todellisuudessa koskaan kaatunut. Neljäs peto on ollut olemassa ja on tänä päivänä maailmanjärjestyksen muodossa, jolla on edeltävien valtakuntien piirteet. Rooman rautainen peto ei lakannut olemasta. Se taisteli alueesta ja johdosta. Länsi-Euroopan keisarien jälkeen siellä oli useita kuninkaita ja dynastioita ennen ja jälkeen Charlemagne’n julistamista keisariksi vuonna 800. Vuonna 962 Otto I alkoi käyttää nimeä ”Pyhä Rooman valtakunta”. Tuo nimi kesti Napoleoniin saakka.

Bysantin valtakunta Kaakkois-Euroopassa ja Lähi-idässä tuli Rooman valtakunnan itäosaksi ja se kesti tuhat vuotta. Myöhemmin Venäjän tsaarit vaativat Rooman manttelia. 1900-luvulla Saatana voimaannutti Hitlerin yrityksessä palauttaa Länsi-Euroopan hallintavalta. Raamatun profetia kertoo, että lopulta Rooman valtakunta on oleva kymmenen sarven (kuninkaan) ja niiden joukosta nousevan pienen sarven hallinnassa (Dan. 7:24).

Aivan kuten profetia luvussa Dan. 7 sanoo, neljäs peto tallaa paljon ja pilkkoo kansakuntia palasiksi ja luo uusia valtioita tallatuista. Neljännen pedon johdon muodostavat satanistien johtamat aristokraatit ja uskonnollinen papisto. Vaikka hallitsevat kuninkaalliset ja papisto taistelevat keskenään alueesta ja hallinnasta, niin lopullinen tavoite on maailman hallinta.

Yksi neljännen pedon tunnuspiirteistä sen roomalaisesta alusta lähtien oli elitistisen oligarkian hallinta, joka yhdisti sekulaarin ja papillisen hallinnan, mutta antoi ihmisille jonkin verran sanavaltaa vähemmän tärkeissä kysymyksissä valittujen ja nimitettyjen edustajien kautta. Se on edelleen hallitsemisen tyyli useimmissa länsimaissa. Läntinen maailma on oligarkia [eliitin harvainvalta], ei demokratia.

Neljännen pedon viimeinen vaihe on 10 kuningasta, jotka antavat valtansa Pedolle. Nuo kymmenen hallitsevat kymmentä valtiota, eli maailman aluetta. Profetian mukaisesti, että neljäs peto tallaa koko maan, olen taipuvainen uskomaan, että sen valtakunta on 10 maailman aluetta, joita hallitsevat satanistiset elitistit. Se on satanistinen globaali maailmanjärjestys. Jossakin vaiheessa nämä kymmenen alistuvat jakeen Dan. 7:8 pienelle sarvelle (Peto / Antikristus). Tämä pieni sarvi laajenee itään ja etelään ja kohti Israelia (Dan. 8:9). Se on Rooman valtakunnan elpyminen.

Kulttuurien sekoittaminen voi olla myös neljännen pedon lopunajallinen piirre. Danielin näyn 10 varvasta koostuvat raudasta ja savesta. Tämä sellaisten sekoittuminen, jotka ei voi pysyä yhdessä, on jatkunut Euroopassa ja uudessa maailmassa tähän päivään saakka. Kymmenen varpaan koostumus ei kuitenkaan estä globalisaatiota. Kaikki kansakunnat antavat valtansa pedolle.

Kymmenellä sarvella, eli johtajalla, ei vielä ole valtakuntaa, mutta ne saavat valtakuntansa yhdeksi hetkeksi Pedon kanssa (Ilm. 17:12). Se tarkoittaa, että alueet, joita kymmenen kuningasta tulevat hallitsemaan, eivät olleet olemassa profetian aikaan. Ne ovat vasta juuri ennen ja yhtä aikaa Pedon / Antikristuksen kanssa.

10 sarvea ovat todennäköisesti 10 maailman aluetta ja niiden johtajat. He antavat valtansa (tukensa) Pedolle / Antikristukselle, kun tämä pieni sarvi nousee niiden joukossa maailmanjohtajana. Tämä Antikristus hallitsee kaikkia kansakuntia maan päällä 10 alueen johtajien kautta.

Tuskin on sattumaa, että elitistisellä ja globalistisella Rooman klubilla on suunnitelma pilkkoa maailma kymmeneen alueeseen. Ehkä meidän ei lainkaan pitäisi odottaa 10 valtion muotoutuvan EU:sta. Ehkä neljäs valtakunta on maailmanjärjestys, joka sisältää vanhan Rooman maat, mutta ei rajoitu Euroopan eikä muinaisen Rooman valtakunnan rajoihin. Itse asiassa tämä neljäs peto valvoo jo suurinta osaa maailmasta elitistisesti valvottujen taloudellisten ja geopoliittisten alueiden kautta.

Melkein kaikki uuden maailman monissa valtioissa asuvat ihmiset ovat tulleet Euroopasta ja Eurooppa vaikuttaa heihin jatkuvasti. Ensin uudet maat olivat Euroopan siirtomaita ja nyt Eurooppa on viemässä niitä globalisaatioon. Eurooppalainen ajattelu laajeni jopa Venäjälle. Suurin piirtein ainoat jäljellä oleva asiat, jotka estävät eurooppalaista maailmankuvaa valtaamasta maapallon, ovat itämainen ja islamilainen maailmankuva. Ne on saatava ruotuun. Se todennäköisesti onnistuu maailmansodan kautta. Ilmestyskirjan neljän ratsastajan ja idän kuninkaiden sodat liittyvät siihen.

Danielin näky kertoo, että on vain neljä petoa, jotka hallitsevat Israelia lopunaikaan saakka. Siksi ei tule olemaan itämaista valtioblokkia, joka valtaisi Israelin, eikä myöskään islamilaista. Lopunajan lohikäärmeellä, jonka Johannes näki, on seitsemän päätä ja 10 sarvea ja se on viimeinen vaihe pedolle, joka samaistuu Rooman valtakuntaan. Pieni Sarvi ei aja islamin asiaa, kuten jotkut väittävät. Tämä Pieni Sarvi lyö omassa nimessään islamin väärän jumalan ja itämaihin vaikuttavat demonit.

Kun islam on saatu kuriin ja Idän Kuninkaat lyöty, niin neljäs peto toteuttaa, mitä Daniel ja Ilmestyskirja sanoivat. Peto hallitsee koko maailmaa. Eloon jäädäkseen kaikkien maailmassa on alistuttava Pedolle / Antikristukselle ja hänen taloussysteemiinsä.

Meidän pitäisi nyt nähdä, että se on tulossa. Maailman talousalueita perustetaan. Ei ole salaisuus, mihin läntisen maailman satanistisesti valvottu eliitti haluaa viedä meidät. Nämä maailman alueelliset kauppablokit ja muotoutuvat puolustusliitot ovat seitsemänpäisen lohikäärmeen kymmenen sarvea, jotka Johannes ja Daniel näkivät. Lohikäärmeen seitsemän päätä ovat valtakuntia, jotka sortivat Israelia. Viisi oli kaatunut, ennen kuin Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan profetian – Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka. Rooma, kuudes, oli Johanneksen aikana ja seitsemäs muotoutuu Pedoksi (Ilm. 17:10). Tämä Peto hallitsee koko maailmaa.

Ainoa tarvittava asia kansallisten hallitusten asettamiseksi alueellisen hallituksen valvontaan, on kansallisten valuuttojen romahduttaminen. Tämä romahdus käy väistämättömäksi, koska nykyinen maailmantalouden järjestelmä on vain velkavetoinen korttitalo. Valtiot ovat paniikissa sen tapahduttua ja antavat pois kansallisen suvereniteettinsa voidakseen liittyä talousalueisiin.

Rooman valtakunnan alkuperäinen alue on se, johon neljäs peto oli juurtunut ja todennäköisesti se on oleva alue, joka johtaa maailmaa. Antikristus kuitenkin muuttaa asioita poistaessaan kolme kuningasta. Sen jälkeen hän näyttäisi siirtävän päämajansa Babyloniin, jossa Nimrodin kapina toistuu (Sak. 5:11). (Ei mitään uutta auringon alla.)

Ilmestyskirja kutsuu tätä Pedon johtamaa valtakuntaa Suureksi Babyloniksi. Se on väärennetty valtakunta korvaamaan juutalainen valtakunta, jonka kaksi juutalaista profeettaa (säkkipukuiset) olivat ilmoittaneet. Suuri osa maailmaa hyväksyy hitlermäiset valheet tuhatvuotisesta hallinnasta, jota johtaa tämä väärä Kristus (tempauksen jälkeinen maailma uskoo satanistisen valheen). Suuret yliluonnolliset petokset johtavat harhaan kaikki, jotka eivät halua uskoa Israelin Jumalaan.

Kun pidättäjä on poistettu, niin pieni sarvi (Peto / Antikristus) ilmestyy kymmenen alueen johtajien keskuudessa. Neljäs petovaltakunta, jota Daniel kuvaili, tuhotaan Kivellä, joka on tehty ilman ihmiskäsiä. Tuo Kivi on Jeesus Kristus. Hän tuhoaa satanistisen valtakunnan tulemuksessaan.

Yksi asia, jonka tiedämme varmasti Danielin profetiasta, on, ettei tule olemaan mitään muuta Israelia sortavaa maailmanvaltaa, joka nousee pakanavaltioista. Idän kuninkaat eivät tule ottamaan valtaa. Ei myöskään islam. Neljäs Peto on juurtunut Rooman ja sitä edeltävien kolmen valtakunnan alueille ja kulttuureihin. Neljäs peto voitaisiin tänä päivänä parhaiten tunnistaa moderniksi Eurooppa-keskeiseksi länsimaiseksi sivilisaatioksi. He antoivat juutalaisille takaisin osan heiltä ottamistaan maista ja luulevat edelleen hallitsevansa Israelia. Silti Jumala tulee osoittamaan, kun 70 vuosiviikkoa rangaistusta on lopussa, että Israel kuuluu Hänelle.

Read Full Post »

Older Posts »