Lannistuminen (osa 2)

On discouragement (part two)
15.12.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Lannistuminen (osa 1)

Edellisessä viestissäni näimme, kuinka lannistuminen voi vaikuttaa elämäämme negatiivisesti, sillä se voi saastuttaa sydämemme ja turmella mielemme siinä määrin, että näkemyksemme todellisuudesta voi muuttua äärimmäisen lannistavaksi. Sen sokaisemana todellinen sisu pelkistyy tyrmistykseksi ja elävä toivo epätoivoksi. Sen lisäksi, kuten näimme edellisessä viestissäni, sitä ei voi hiljentää. Se löytää aina ilmaisukeinon ja sen puhe vaikuttaa aina ihmisiin, jotka uinuvat epäuskon läheisyydessä. Se on todella voima, jota on vastustettava kaikella vakavuudella ja päättäväisyydellä.

Lannistavat sanat tahtovat aiheuttaa lannistusta

Meidän kristittyjen, olisi hyvä pohtia, mihin suuntaan korvamme ovat käännetyt ja ketä kuuntelemme. Koska yhtä paljon, kuin usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, lannistuminen tulee usein kuulemisesta ja kuuleminen lannistuneiden ihmisten sanasta. Raamattu tukee tätä periaatetta, jonka ihmisten kokemukset vahvistavat.

Niin oudolta, kuin se ehkä tuntuukin, lannistuneet ihmiset näyttävät löytävän lohtua, kun ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat heidän surkeutensa. Itse asiassa he usein ärtyvät, kun ihmiset eivät yhdy heidän toivottomaan lähestymistapaansa ja kieltäytyvät huomioimasta heidän tappiohenkisiä viestejään.

Kaunis esimerkki

Neljännessä Mooseksen kirjassa on tarina, joka on hyvä esimerkki siitä, millaisia keskusteluja lannistuminen synnyttää. Jumala oli käskenyt Moosesta lähettämään 12 miestä, yksi kustakin heimosta, vakoilemaan Luvattua Maata. Palattuaan he ylistivät maan kauneutta ja hedelmällisyyttä:

”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät.” (4. Moos. 13:27)

Toisin sanoen maa vastasi sitä, mitä Jumala oli luvannut, mutta heidän mukaansa siellä oli ylitsepääsemätön ongelma:

”Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” (4. Moos. 13:28,29).

Kun ihmiset kuulivat tämän lannistavan ilmoituksen, he masentuivat, alkoivat protestoida ja nurista Mooseksen edessä. Onneksi Kaaleb tuli väliin positiivisella viestillä, joka oli juurtunut Jumalan lupaukseen:

”Ja Kaaleb koetti tyynnyttää kansaa napisemasta Moosesta vastaan ja sanoi: ’Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.’” (4. Moos. 13:30).

Mikä kontrasti edelliseen raporttiin. Tässä näemme luottamusta, uskoa, rohkeutta ja varmuutta. Näyttää, että Kaaleb pystyi näkemään tuliset hevoset ja vaunut, kuten Elisa (2. Kun. 6:16,17). Ensimmäinen ryhmä väitti kuitenkin, ettei toivoa ollut:

”Mutta ne miehet, jotka olivat käyneet hänen kanssaan siellä, sanoivat: Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi. Niin he saattoivat israelilaisten keskuudessa pahaan huutoon sen maan, jota olivat olleet vakoilemassa, sanoessaan: Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.” (4. Moos. 13:31-33).

Nämä miehet antoivat huonon raportin, koska he olivat syrjäyttäneet Jumalan kuvasta. Niinpä he olivat masentuneita ja masentavia. He osasivat vain miettiä tappiota. Tulos oli ehdottoman valitettava:

”Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua ja kansa itki sen yön” (4. Moos. 14:1).

Huono raportti lannisti melkein koko seurakunnan. Joten mitä tapahtui seuraavaksi? Vastaus on riittävän yksinkertainen: Tapahtui, mitä tapahtuu aina, kun ihmiset ovat epätoivoisia, eli he alkoivat puhua masennuksen sanoja:

”Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja koko kansa sanoi heille: ’Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin? Ja he puhuivat toinen toiselleen: Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin.’ Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen” (4. Moos. 14:2–5).

Onneksi Joosua ja Kaaleb olivat vahvistautuneet Jumalassa ja valmiita taisteluun:

”Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ’Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.’” (4. Moos. 14:6–9).

Seuraava jae vahvistaa, mitä olen sanonut aiemmin:

”Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa” (4. Moos. 14:10).

Kuten voimme nähdä, jos Jumala ei olisi puuttunut asiaan, he olisivat tappaneet Joosuan ja Kaalebin – vain osoittamaan, mitä lannistuminen voi tehdä. Seuraavasta näemme, mitä Jumala ajattelee lannistumisesta:

”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.’” (4. Moos. 14:11,12).

Kaikkien niiden ihmeiden jälkeen, jotka Jumala oli tehnyt heille, ihmiset eivät uskoneet Hänen lupauksiinsa. Entä me? Jokainen voi uskoa, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta entä musertavan pimeyden aikoina? Mitä tapahtuu, kun tapahtumat käyvät mustiksi ja pysyvät tähdittöminä hyvin kauan?

Veljet! Vastustakaamme lihallisen mielen aiheuttamia huonoja raportteja. Seisokaamme Jumalan sanassa lujina ja valmiina voittamaan. Jäljitelkäämme sitä Yhtä, josta on kirjoitettu:

”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4).

Ja muistakaamme totuuden sanat:

”Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta?” (Jer. 32:27).

Read Full Post »

Lannistuminen (osa 1)

On discouragement (part one)
15.11.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

”Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi (discouraged [lannistunut, masentunut] New KJV).” (4. Moos. 21:4, KR38)

Kansa lannistui matkasta

Kristillinen vaellus on riittävän pitkä tarjotakseen meille erilaisia koetuksen aikoja ja nämä ajat johtavat meidät aina toiseen kahdesta mahdollisesta lopputuloksesta, nimittäin lannistumiseen tai täyttymykseen. Se johtuu siitä, että jokainen mahdollisuus edistyä on myös mahdollisuus taantua ja jokainen sen kudoksessa piilevä mahdollisuus voittaa on mahdollisuus menettää. Siksi tietty tilanne voi lannistaa toisen ja vahvistaa toisen, sillä ne eivät ole elämän olosuhteet, jotka tekevät ihmisen vahvaksi, vaan ennemminkin heihin upotettu sydämen tila.

Hengellisen koulutuksen merkitys

Koska emme tiedä, milloin nämä koetuksen ajat tulevat, meidän on oltava aina valmiina, eli meidän on pysyteltävä niiden joukossa, jotka käyvät voimasta voimaan (Ps. 84:7) ja se voi tapahtua vasta, kun suurempia haasteita tulee tiellemme.

Juuri tämä siirtyminen pulmasta toiseen tekee meistä sopivia ja kehittää meissä kyvyn kestää vastoinkäymisiä. Ilman tällaista koulutusta meillä ei juuri ole mahdollisuutta onnistua. Profeetta oli aivan oikein huomannut, että jokainen ahdinko on tärkeä ja että sitä tulisi pitää askeleena tiellä edistykseen.

”Jos sinä jalkamiesten kanssa juokset ja ne sinut väsyttävät, kuinka sinä kävisit kilpaan hevosten kanssa? Ja jos sinä vaarattomalla maalla oletkin turvassa, kuinka käy sinun Jordanin rantatiheikössä?” (Jer. 12:5)

Avaustekstimme

”Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi.” (4. Moos. 21:4)

Joten tässä meillä on matkalla lannistuneita ihmisiä; ja osittain heidän masentuneisuutensa johtui siitä, että he eivät olleet valmistaneet itseään. Näin ollen, kun pitkäaikaiset vaikeudet tulivat heidän tiellensä, he olivat hukkua ja menettivät rohkeutensa. Ilmeisesti on olemassa toinenkin vaihtoehto. Esimerkiksi Daavid olisi voinut langeta masennukseen monta kertaa, mutta kuten seuraava jae julistaa, hän tiesi kuinka tukea henkeänsä ja löytää voima hädän hetkinä.

”Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa.” (1. Sam. 30:6)

Kun olemme yhteydessä Jumalaan, imemme itseemme jumalallista voimaa, sillä Hänen sanallaan on kyky vahvistaa henkeämme ja tehdä meistä sopivia taisteluun. Daniel viittaa tällaiseen jakamiseen kirjoittaessaan:

”Ja hän sanoi: ’Älä pelkää, sinä otollinen mies, rauha olkoon sinulle. Vahvistu! Vahvistu!’ Ja hänen puhuessaan minulle minä vahvistuin ja sanoin: ’Puhukoon herrani, sillä sinä olet minua vahvistanut.’” (Dan. 10:19)

Tämä sydämellinen jakaminen on paras lääke masennukseen. Se rohkaisee sydämen ja muuttaa mielen. Se saa aikaan uuden ajattelutavan, jossa Jumala valaisee pimeät näköalat. Seuraus on, että toivon aurinko nousee ja paistaa sydämessämme, mikä tuo rohkeutta ja nostaa odotuksia.

Lannistumisen säikeet

Lannistuminen ei tule yhdessä yössä. Se on seuraus pitkittyneestä konfliktista, joka on tyhjentänyt sielun kaikenlaisesta lujuudesta. Se on antautuminen näennäisen pimeyden valtaan. Se vaikuttaa siihen, kuinka arvioimme todellisuutta ja ennen kaikkea siihen, kuinka puhumme sisäisesti – toisin sanoen ajattelutapaamme – kuten myös siihen, kuinka kommunikoimme muiden kanssa. Lannistuminen ei tuo mitään hyvää. Se on tuhoisa mielentila, jonka kanssa Jumalalla ei ole mitään tekemistä. Se on yksi puhtaimmista epäuskon ilmauksista, joka ruokkii tietämättömyyttä ja sokeutta.

Lannistunut puhe

”Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi. Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ’Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.’” (4. Moos. 21:4,5)

Yksi lannistumisen pääongelmista on sen väistämättömässä ilmauksessa. Se ei ole hiljaa. Se saarnaa epäuskon sanoja, missä ikinä sitä tavataan. Se johtuu siitä, että lannistunut sydän on poistanut Jumalan arvioinnistaan. Se näkee vain päänsä yläpuolella roikkuvat turmiollisten olosuhteiden tummat pilvet. Kaikki valaisevat säteet ovat poissa ja masentunut sydän seisoo valitusten ja nurinoiden keskellä. Kaikki on huonosti; mikään ei toimi; Jumala ei kuule; ei mitään toivoa vapautuksesta.

Kristinuskon kannalta lannistuminen on luopumista totuudesta, sillä se on perustettu valheille ja pärjää petoksen avulla. Se on todellakin perkeleellinen mielentila, joka voi houkutella epävakaan sielun pois loistavista saavutuksista ja mikä pahempaa, Jumalan tahdon täyttämisestä. Joten älkäämme sävähtäkö. Vaikka tapahtumien käänne johtaakin meidät lohduttomuuteen, niin luottakaamme Kilpeemme ja ylen suureen palkintoomme, sillä Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.

”Ole vain luja ja aivan rohkea ja noudata tarkoin kaikessa sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on sinulle antanut; älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle, että menestyisit, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:7).

Jatkuu artikkelissa Lannistuminen (osa 2)

 

Read Full Post »

Päivittäinen uudistuminen

Daily Renewal
15.5.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Jos elämä voi tuoda kaikenlaisia masentavia kokemuksia, niin Jumala pystyy vastustamaan ja neutraloimaan niiden lamauttavaa vaikutusta yksinkertaisella kuiskauksella tai jumalallisella kosketuksella. Hänen kykynsä henkeyttää lapsiaan on lohduttanut muinaisia pyhiä ja seisoo muistomerkkinä kautta pyhäin seurakunnan historian.

Esimerkkimme

Viitaten Jeesukseen profeetta Jesaja kirjoitti: ”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4). Ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa meitä ajattelemaan Hänen esimerkkiään, ettemme väsyisi ja masentuisi sielultamme (Hepr. 12:3).

Sanoa, että kristityllä ei ole mitään syytä masentua, merkitsee todellisuuden, sellaisena kuin se on, väärinkäsittämistä. Jeesuksella, edelläkävijällämme, oli satoja syitä menettää rohkeutensa. Hän oli väärinymmärretty, hyljätty, väärin syytetty, opetuslastensa jättämä, yhden heistä kavaltama, toisen kieltämä, vain jotakin mainitakseni. Jos hän ei ollut masentunut, se ei johtunut siitä, ettei siihen olisi ollut aihetta. Hänen salaisuutensa oli toisaalla.

Ulkonainen ihmisemme

Yksi kokemus, joka voi leikata syvältä rohkeutemme luontoa, on kehomme rappeutuminen. Sellaiset asiat kuin sairaudet, fyysiset vammat, tai sellainen, jota yleisesti sanotaan ”vanhenemiseksi”, voivat viedä sisumme ja kuivattavat sen ajallisuuden auringonpaahtamalla kentällä. Vuosien vieriessä näkömme hämärtyy, kuulomme heikentyy, liikuntakykymme vähenee, tarmomme häipyy ja erilaisia toimintahäiriöitä tulee esiin.

Sen tiedostaminen, että tämä kaikki on syntiinlankeemuksen seurausta, ei paljon auta. Vasta kun tajuaa mitalin toisen puolen, helpotus voi tulla. Sillä päivä on tulossa, jolloin ruumiimme täydellinen lunastus toteutuu. Kuten Paavali kirjoittaa:

“…eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:23).

Ja jälleen: “Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa” (1. Kor. 15:42-43). Ja ikään kuin tämä olisi liian vähän, Paavali lisää:

“Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme, sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.” (2. Kor. 5:1–5)

Meillä on siis Jumalan elähdyttävät lupaukset, toivon tiputus niille, jotka uskovat. Kaikki nämä rohkaisevat sanat eivät tietenkään vaikuta paljon ruumiimme nykyiseen tilaan. Apostolin mukaan me jatkuvasti väsymme tässä ruumiissamme. Tulevaisuus voi näyttää kirkkaalta, mutta tämä päivä on melko synkkä. On kuitenkin jotakin, apostoli sanoo, jotakin, joka voi auttaa meitä tässä ja nyt.

Negatiivisen haastaminen

Paavali oli tarkkailija. Hän arvioi usein negatiivista positiivisen varjossa. Sellaiset lausunnot kuin: “Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin” (Room. 8:18) ilmaisevat, kuinka apostoli arvioi todellisuutta.

Katsoen fyysisen kehomme rappeutumiseen hän kirjoittaa:

“Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu” (2. Kor. 4:16).

Tämä jae paljastaa kaksi tärkeää totuutta: Ensimmäinen on, että fyysisen kehomme huononeminen tahtoo aiheuttaa sen, että ihminen lannistuu. Toinen totuus on, että on olemassa uudistuminen, joka voidaan kokea päivittäin ja tämä uudistuminen voi aidosti rohkaista meitä ja siten mitätöidä sen negatiivisen vaikutuksen, jonka kehomme rappeutuminen voi aiheuttaa. Nämä totuudet tietysti panevat kysymään: Kuinka minä voin kokea tätä päivittäistä uudistumista?

Vastaus

Monia Raamatun kohtia voitaisiin käyttää vastaamaan tähän kysymykseen, mutta olen valinnut yhden, joka löytyy Jesajan luvusta 40. Tässä Jumala puhuu:

“Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:30,31)

Tässä Jumala vakuuttaa, että ne, jotka odottavat Herraa, uudistavat voimansa. Joten tässä meillä on uudistuminen ja tuon uudistumisen seuraukset ovat todelliset: ”…he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” Uskon, että tämä jae viittaa sisäisen ihmisen voimaantumiseen. Jeesus oli liian heikko kantamaan ristiään koko matkan Golagatalle ja Paavali kirjoittaa: ”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3). Sen lisäksi hän myös julistaa, että ulkonainen ihminen menehtyy (2. Kor. 4:16). Mutta huolimatta tästä masentavasta ajallisuudesta elävä Jumala vakuuttaa, että jotakin ihmeellistä voi tapahtua sille, joka odottaa Häntä: Hänet voidaan uudistaa ja Paavalin mukaan tästä uudistumisesta johtuen hänen mielensä ja sydämensä on taipuvainen täyttymään rohkeudella: ”Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä”, hän kirjoittaa.

Ongelma

Monien evankelikaalien kokema takaisku, mitä tulee päivittäiseen uudistumiseen, johtuu siitä, että heidän aikataulunsa on rakennettu sellaiseksi, että hyvin vähän aikaa jää Herran odottamiselle. Kuumeisen kiireinen maailma, jossa elämme, vetää heidät syöksykierteeseen ja valitettavasti minun on sanottava, että nähtävissä on hyvin vähän vastustusta. Käydä seurakunnassa säännöllisesti on hyvä ja välttämätöntä, mutta se ei korvaa Herran odottamista. Ilman tätä tärkeää harjoitusta masennus lopulta tulee. Älä unohda, että ulkonainen ihminen on jo menehtymässä ja sen huononeminen on varmistettu.

Psalmista oli oikeassa kirjoittaessaan: ”Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa!” (Ps. 27:14).

Read Full Post »