Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘meditaatio’

Suomessa ev.lut. kirkon piirissä on valtava kiinnostus kristilliseen mystiikkaan. Pääkaupunkiseudulta alkunsa saanut innostus kristillistä meditaatiota, mindfulnessia, joogaa, kontemplatiivista rukousta yms. kohtaan näyttää levinneen seurakuntiin ympäri Suomen. Seurakuntalehdissä viitataan jatkuvasti eräisiin henkilöihin – mystikoihin – ja heidän kirjoihinsa ja opetuksiinsa. Jostain kumman syystä mieluummin siteerataan mystikoita kuin Raamattua. Kristillisistä kirjakaupoistakin on saatavilla runsaasti näiden hengellisten opettajien kirjoja, myös suomenkielisenä.

Tässä artikkelissa esittelen muutamia tunnettuja ja keskeisiä mystikkoja maailmanlaajuisesta hiljaisuuden liikkeestä. Otan tarkastelun kohteeksi joitakin sellaisia henkilöitä, joiden opetuksia näkyy siteerattavan Suomessa ev.lut. kirkon piirissä. Osoitan lyhyesti sen, että heidän ajattelunsa taustallaan ei vaikuta Raamatun mukainen kristinusko, vaan pääasiassa muista uskonnoista kumpuavat ajatukset. Olisi toivottavaa, että tämä tietous löytyisi myös jokaisesta seurakunnasta, kun niissä yhä enemmän tuntuu olevan harrastusta kristillisen mystiikan pariin.

Keskustelufoorumeilla kiitellään kristillistä mystiikkaa siitä, että se avaa tien ”Jumalan” yhteyteen kenelle tahansa uskontokunnasta riippumatta. Tosiasiassa tie Jumalan yhteyteen löytyy vain turvautumalla Jeesuksen sovitustyöhön ristillä.

Aika paljon kertoo kristillisen mystiikan tunnettujen nimien taustoista se, millä foorumeilla heitä siteerataan. Kristittyjen suosimien mystikkojen opetuksiin viitataan hyvin usein uushenkisillä, New Age -pohjaisilla, sivustoilla. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Mestari Eckhart (1260–1328), dominikaaniveli ja mystikko. Hänen siteeraajiaan löytyy yhtä lailla niin kirkon piiristä kuin teosofian, gnostilaisuuden, itämaisen meditaation ja rajatiedon harrastajien parista.

Anthony de Mello

Intialainen jesuiittapappi Anthony de Mello (1931–1987) on tunnettu mystikko, jonka useita kirjoja on suomennettukin. De Mello sekoittaa taitavasti kristillisen uskon ja idän uskontojen opit keskenään. Hän hylkää kuitenkin kristinuskon perustotuudet sanoen, että Jeesus ei ole Jumalan Poika, vaan henkilö, joka opettaa meille, että kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Hän pitää Jeesusta vain Mestarina muiden vastaavien ohella, tosin Jeesus on muita korkeammalla hengellisellä asteella.

De Mellon opetusten taustalla on jesuiittajärjestön perustajan Ignatius Loyolan ajatukset sekä buddhalaisuus ja hindulaisuus, myös islamilaiset opit. Etenkin zen-buddhalaisuuden vaikutus näkyy hänen opetuksessaan. (Heräämisen aika – Pro gradu -tutkimus Anthony de Mellon opetuksista). ”Meidän ei tule jäljitellä Kristuksen ulkoista käyttäytymistä, vaan meidän on oltava Kristus”, sanoo de Mello ja ilmaisee näin olevansa Raamatun näkökulmasta aivan täysin hakoteillä.

De Mellon kaikki teokset on kirjoitettu yleisuskonnollisessa hengessä, eivätkä ne sovellu kristityn ravinnoksi. Esimerkiksi Viisauden välähdyksiä -kirjan esipuheessa sanotaan, että kirjan sanojen ja tarinoiden taakse kätkeytyy viisautta: ”Viisaus on kätkettynä tarinoiden henkeen, mielialaan ja ilmapiiriin, eikä sitä voida ilmaista inhimillisen puheen sanoin. Tämä hiljainen opetus voi huomaamatta löytää tien ihmisen sisimpään, ja sitä kautta herättää ja muuttaa ihmisen.” (Heräämisen aika). On suunnaton vaara, että tunnustavakin kristitty pikkuhiljaa ajautuu idän aatemaailman aivopesemäksi, jos lukee tällaisia teoksia.

Vatikaani on sanoutunut irti useista de Mellon opetuksista kristinuskolle vieraina: ”Mutta jo eräissä kohdissa hänen varhaisissa kirjoituksissaan, sekä myöhemmissä töissä vielä vahvemmin, on huomattavissa kasvavaa etäisyyttä kristillisen uskon olennaiseen sisältöön… Tällä tiedoksiannolla, tarkoituksenaan suojella kristillisen totuuden hyveitä, tämä kongregaatio julistaa, että yllä mainittu asenne on yhteensopimaton katolisen uskon kanssa ja voi aiheuttaa vakavaa harmia.” (Vatikaanin tiedonanto)

Kun katolinen kirkko on huolissaan de Mellon opetuksista, niin eikö protestanttien pitäisi olla vielä enemmän huolissaan? Jotain on pahasti pielessä ev.lut. kirkossamme, kun siellä ei nähdä de Mellon harhautumista pois kristinuskosta.

Basil Pennington ja Thomas Keating

Mietiskelevän/keskittyvän rukouksen uranuurtajat, katoliset munkit Basil Pennington ja Thomas Keating, kirjoittavat: ”Meidän ei tulisi epäröidä ottaa vanhan idän viisauden hedelmää ja ’siepata’ sitä Kristukselle. Todellakin, papin virassa olevien tulisi pyrkiä tutustumaan niin moniin näistä idän tekniikoista kuin mahdollista. Monet kristityt, jotka ottavat rukouselämänsä vakavasti, ovat saaneet suurta apua joogasta, zenistä, TM:stä (transsendentaalinen meditaatio) ja sen kaltaisista harjoitteista, erityisesti silloin kun luotettava ohjaaja on ollut apuna ja kun he ovat kehittäneet jatkuvasti kristillistä uskoaan löytämään sisäisen muodon ja tarkoituksen saaduille kokemuksille.” (Ray Yungen: Erottautumisen aika)

Penningtonin ja Keatingin opetukset ovat täysin ei-kristillisiä. Keatingin ajatukset ovat itse asiassa okkulttisia.  Katolisen papin Philip St. Romainin kirjoittaman kirjan Kundalini Energy and Christian Spirituality esipuheessa Keating myöntää, että kundaliini on sama asia kuin kristillinen meditaatio: ”Koska tämä energia (kundaliini) toimii lukuisissa henkilöissä, jotka ovat omistautuneet kontemplatiiviselle rukoukselle, tämä kirja on tärkeä panos uudistettaessa kristillisen kontemplatiivisen rukouksen perinnettä. Se tulee olemaan suuri lohdutus niille, jotka ovat kokeneet kundaliinin heräämisestä johtuvia fyysisiä oireita hengellisellä matkallaan… Useimmat hengelliset harjoitukset vaativat jonkinlaista vakavasti otettavaa kurinalaisuutta ennen kundaliinin herättämistekniikoiden käyttöä.” Keating selittää, että kontemplaatiossa tarvitaan hengellistä ohjaajaa kundaliinin voimakkaan ja vaarallisen luonteen takia. Hän sanoo myös, että mahdollisesti tarvitaan ”idän (uskontojen) opettajia, jotta saavutettaisiin täysi ymmärrys”.

Mainittakoon, että kundaliinijooga on kaikkein vaarallisin joogamuoto; sen aktiiviset harrastajat muistuttavat aloittelijoita kundaliinin herättämisen vaaroista. Lue lisätietoa kundaliini-voimasta.

Henri Nouwen

Henri Nouwen (1932-1996) on tunnettu katolilainen mystikko ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjä.

Elämänsä ehtoopuolella Nouwen kielsi raamatulliset perustotuudet: ”Tänä päivänä minä henkilökohtaisesti uskon, että samalla kun Jeesus tuli avaamaan oven Jumalan taloon, niin kaikki inhimilliset olennot voivat käydä tuosta ovesta tietävätpä he Jeesuksesta tai eivät. Tänä päivänä näen kutsumuksenani auttaa jokaista ihmistä vaatimaan omaa tietään Jumalan luokse.”

Nouwen kirjoitti esipuheen erääseen kirjaan, joka sekoittaa kristillisyyden ja hinduismin. Hän kirjoittaa: ”Kirjailija osoittaa upeaa avoimuutta buddhalaisuuden, hindulaisuuden ja muslimiuskon lahjoja kohtaan. Hän löytää niiden suuren viisauden tuoden sen kristillisten hengelliseen elämään … Ryan [kirjailija] meni Intiaan oppiakseen muistakin kuin omasta hengellisestä perinteestä. Hän toi kotiin monia aarteita ja tarjoaa niitä meille kirjassaan.”

Nouwen piti sielunkumppaninaan kirjailija Andrew Harveyta, joka on tunnettu pyrkimyksistään yhdistää eri uskontoja mystiikan avulla.

Henri Nouwen on yksi suosituimmista hiljaisuuden liikkeen vaikuttajista, vaikka on omaksunut hyvinkin epäraamatullisia näkemyksiä. Lue tästä lisätietoa Nouwenista, jossa kerrotaan hänen yhteydestään New Age -hengellisyyteen.

Thomas Merton

Thomas Merton (1915-1968) on Henri Nouwenin tapaan tunnettu katolilainen mystikko. Mertonin työn ansiota sanotaan olevan, että mietiskelevä rukous tuli ihmisten tietoisuuteen luostareiden hämäristä uumenista.

Thomas Merton tunnustaa värinsä: ”Aasia, zen, islam, jne., kaikki nämä tulevat yhteen elämässäni. Minulle olisi hulluutta yrittää luoda itselleni luostarielämä, jossa sulkisin kaiken tämän pois. Olisin vähemmän munkki.” Hänen ajatusmaailmansa on yhtä idän uskontojen kanssa.

Yksi Mertonin mieltymyksistä liittyi suufilaisuuteen, joka on islamin mystinen suuntaus. Suufilaisuudessa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja ”Jumalan” henkisen totuuden tavoittamista harjoitusten kautta. Suufilaiset toistevat Allahin nimeä mantranaan ja vaipuvat meditatiiviseen transsiin. Merkittävä katolinen äänitteitä kauppaava yritys mainosti kasettisarjaa, jonka Merton teki suufilaisuudesta. Mainoksessa sanotaan: ”Merton rakasti ja jakoi syvän hengellisen samankaltaisuuden suufien, islamin hengellisten opettajien ja mystikoiden, kanssa. Tässä hän kertoo heidän syvästä hengellisyydestään.” (Erottautumisen aika)

Kirjeessään suufimestarille Merton paljastaa: ”Rukoukseni on hyvin samankaltaista sen kanssa, jota kutsutte fanaksi.” Mystiikan ja okkultismin sanakirja määrittelee, että fana on ”yhdentymistä Jumalaisen Ykseyden kanssa”.

Keskustelussaan suufijohtajan kanssa Merton kysyi häneltä muslimien käsitystä pelastuksesta. Mestari kirjoitti takaisin sanoen: ”Islam tähdentää yksilön vastuuta teoistaan, eikä hyväksy oppia sovituksesta tai teoriaa lunastuksesta.” Islam siis hylkää kristinuskon keskeisimmän totuuden: meillä on pelastus vain Jeesuksen sovitustyön kautta. Jumala on Poikansa ristinkuolemalla lunastanut meidät vapaiksi kuoleman vallasta.

Mertonia tämä ei haitannut, sillä hän uskoi fanan ja mietiskelevän transsin johtavan samaan päämäärään. Hän vastasi: ”Henkilökohtaisesti uskon kiistelyn olevan tarpeetonta dogmaattisen opin eroavaisuuskysymyksissä, koska se vie meidät pois hengellisestä todellisuudesta sanojen ja ajatusten todellisuuteen … sanoilla on taipumus loputtomaan mutkikkuuteen ja vivahteikkuuteen, jotka ylittävät käsityskyvyn. … Mutta paljon tärkeämpää on jakaa kokemuksia jumalallisesta valosta, … tästä löytyy hedelmällisen keskustelun maaperä kristillisyyden ja islamin välillä.”

Meditaatio, jooga, mindfulness, kontemplatiivinen rukous, keskittyvä rukous, mietiskelevä rukous…

Yllä olevan otsikon menetelmät ovat kaikki syvimmältä olemukseltaan yhtä ja samaa ei-kristillistä, idän uskonnoista, kumpuavaa perinnettä. Asia on aivan sama, vaikka niiden yhteyteen lisättäisiin sana ”kristillinen”, tai riippumatta siitä, että niiden osana on sana ”rukous”. Näiden menetelmien tavoitteena on saada yhteys ”Maailmankaikkeuden Luojaan”. Kaikki ne johtavat samaan suuntaan: poispäin Kristuksesta. On totta, että näillä tavoilla voi saada yhteyden johonkin: ”Jumaluuden äärettömän suloisuuden ja ihanuuden maistaminen ja haistaminen on mystistä todellisuutta. Monilla mystikoilla on tapana ilmaista Jumalan läsnäolon kokemuksensa puhumalla valosta, äänestä, tuoksusta, lämmöstä tai suloisuudesta.” (Heräämisen aika). On syytä huomata, että se jokin ei ole kristinuskon Jumala.

Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”.

Foster edellä tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta! Muistatko, mitä aiemmin mainittiin Thomas Keatingin, keskittyvän rukouksen uranuurtajan, yhteydessä? Keating myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa vaikuttaa vaarallinen energia, kundaliini, ja siksi sen hallitsemiseksi tarvitaan idän uskontoja tuntevia opettajia.

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta kristillisestä mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan luo. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosia jatkuneen mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.”

Kristillisen mystiikan taustat eivät näytä kovin puhtailta, joten ei pidä ottaa kaikkea vastaan sellaisenaan, vaikka tarjonta tulisi kirkon piiristä. Kannattaa ottaa todesta varoitus ”kristillisestä” meditaatiosta, koska siitä varoittavat jopa sen aktiivisimmat puolestapuhujat!

Read Full Post »

Pääkaupunkiseudulla näyttää kirkon piiriin levinneen uusi uskonto. Sen nimi on kehä kolmosen uskonto – vai pitäisikö sanoa kolmen kehän uskonto.

Nimittäin tämän uskonnon harjoittajia ympäröi kolme pyhää kehää, jotka ovat rakkaus, armo ja suvaitsevaisuus. Kristinuskosta tuttu Pyhä kolminaisuus – Isä, Poika ja Pyhä Henki – on vaihdettu nykyaikaisempaan muotoon. Tätä uutta kolminaisuutta maailmakin ymmärtää.

Tässä uudessa uskonnossa käytetään kyllä Raamattua, mutta se on vain puhetta Jumalasta – ihmisjärjen tuotosta siis. Raamatun oppia on näin ollen lupa muutella mielin määrin tälle ajalle sopivaksi. Tämä on kätevää, kun silloin voidaan olla aina kussakin trendissä mukana, ja näin pitää kuluttajat tyytyväisinä.

Kerran eräältä papilta kysyttiin, että miksi ei voitaisi laittaa ei-uskovia pappeja pois ja valita tilalle uskovia. Tämä uskova pappi – siis ihan aikuisten oikeasti uskova – sanoi, että eipä niitä taida löytyä tarpeeksi. Jäisi monta papinvirkaa täyttämättä, ainakin pääkaupunkiseudulla, sanoi tämä setä. No, tunnen kehä kolmosen sisäpuolelta joitakin uskovia pappeja – tai ainakin yhden. Hän ei kuitenkaan ole se, joka eräässä mummopiirissä hermostui mummojen tenttaamiseen ja paukautti Raamatun pöytään sanoen: ”Tämä kirja ei ole totta!”

En aio paljastaa tuon uskovan papin nimeä – en, vaikka ev.lut. kirkon inkvisitiolaitoksen (tuomiokapitulin) pyövelit kuinka uhkailisivat. Menettäisi vielä tuo(kin) pappi-parka työnsä sen takia, kun uskoo Raamattuun Jumalan sanana.

Sattuipa eräänä päivänä silmiin Kirkko&kaupunki-lehden 8.1.2015 ilmestynyt numero. Siinä kerrottiin muun muassa, että lehden yhtenä kolumnistina aloittaa muslimi. Ainoa hengelliseen viittaava artikkeli oli jotain uutta homoteologiaa esittelevä juttu. Löytyihän sieltä lopusta kuitenkin pari ihan oikeasti kristillistä tekstiä – ne olivat yleisönosastokirjoituksia. Ihme ja kumma kun niitä ei ollut sensuroitu, kun toisessa arvosteltiin lehden linjaa ja toisessa oli mainittu niinkin kerettiläinen sana kuin synti.

Kun Kirkko&kaupunki on ottanut kolumnistiksi muslimin, niin eikö se ole epätasa-arvoista? Varmasti nyt pahastuvat ainakin hindulaiset, buddhalaiset, taolaiset, jehovan todistajat, mormonit ja bahá’ílaisuuden edustajat. Hehän voisivat laittaa K&k:n syytteeseen suvaitsemattomuudesta. No eipä hätää! Kynttilänpäivän Tuomasmessussa 8.2.2015 pidettiin keskustelusaarna, johon osallistuivat papin lisäksi edustajat Hare Krishna -liikkeestä, juutalaisesta seurakunnasta ja bahá’í-yhteisöstä. (Seurakuntalainen.fi 9.2.15)

Tuossa ”saarnassa” puhuttiin valosta. Sehän kyllä sopii hyvin tämän uuden uskonnon maailmankuvaan. Kun Jeesus on pudotettu pois syntien sovittajan ja Pelastajan roolista, eikä Hän enää ole edes jumalallista alkuperää, niin tämän uuden uskonnon oppi on itse asiassa sopusoinnussa kaikkien muiden uskontojen kanssa. Tällaista sopusointua kutsutaan hienolla sanalla synkretismi, joka tarkoittaa uskontojen yhteensulautumista.

Idän suurten uskontojen edustajia – hindulaisia, buddhalaisia ja taolaisia – ei tällä kertaa nähty kirkossa. Valaistumisen voi kuitenkin kokea osallistumalla pääkaupungin seurakuntien moniin meditaatiopiireihin, joissa idän uskontojen valo – joka tosiasiassa on pimeyttä – tarjoillaan kivasti kristillisessä viitekehyksessä. Ja jos tällainen penkkiurheilu alkaa kyllästyttää, tuo pimeä valo löytyy kristillisestä joogasta, jolloin kuntokin kohenee samalla.

Pitipä vielä tulla eteeni toinenkin huuhaa-lehti, nimittäin Esse – Espoon seurakuntasanomat. Se antaa esimerkillisen hyvän valaistumisen kokemuksen tästä synkretismistä. Lehden 12.2.2015 ilmestyneessä numerossa eräs kehä kolmosen pastori kehtaa sanoa, että ”Jumalan luokse on monta tietä. Kirkko ei voi määritellä, mitä tietä joku kulkee kristillisten perustotuuksien luo. Lähtökohtana pitäisi olla ihmisen uskonnollinen kokemus ja elävä suhde hengellisyyteen, eivät niinkään kirkon dogmit ja opit.” Tämä pappi viittaa siis kintaalla Raamatun sanalle. Hän antaa haastattelussa ymmärtää, että kun jooga, meditaatio ja tietoinen läsnäolo ovat valtavirtaa, ne pitäisi ottaa entistä enemmän huomioon seurakuntien toiminnassa. Hän haluaa niiden harrastuspiirejä lisää seurakuntiin. Lehden kuvassa kyseinen pappi ottaa hyvinvointimessuilla Äiti Maa -siunauksen energiahoitajalta. Mitähän siunausta tämä pappi mahtaa välittää edelleen omille seurakuntalaisilleen?

Sama pastori sanoo toisessa haastattelussa joogamessuilla, että pääkaupunkiseudulla olisi tilaa sellaiselle seurakunnalle tai yhteisölle, jonka hengellinen profiili olisi uushenkinen. Näin ollen sellaiset ihmiset, joiden usko on vahvasti suuntautunut tällaiseen (new ageen), saisivat olla ja toimia kirkon yhteydessä ja kasvaa sitä kautta kristittyinä. Pastorin mukaan heidän ei tällöin tarvitsisi radikaalisti muuttaa omaa hengellistä elämäänsä, vaan kirkon sanoma voisi vähitellen heissä vaikuttaa.

Kysynpä vaan, että mikä on se kirkon sanoma, joka uushenkisiin vaikuttaisi? Onko se tässä tapauksessa kehä kolmosen uskonnon sanoma, joka on loppujen lopuksi sama kuin new agessa – kaikki tiet vievät Jumalan luo? Miten siinä mahtaa käydäkään, kun tuolla tiellä sokea sokeaa taluttaa (Luuk. 6:39)…

Olen monesti miettinyt, miten joku elävä uskova voi pysyä tuollaista uskontoa harjoittavassa yhteisössä hengellisesti elossa. Kirjoittaahan Paavali:

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. Sentähden: ”Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”. (2. Kor. 6:14-18)

En ole ketään kehottamassa eroamaan kirkosta, koska me kirkollisveron maksajat olemme nykyisin entistä tärkeämpiä. Nimittäin päivä päivältä jäsenmäärä vähenee, kun kirkko on joko liian suvaitseva tai ei ole tarpeeksi suvaitseva, ja pitäähän meidän vielä uskoa hyvän tekemiseen. No kehä kolmosen sisäpuolella tähän huutoon on kyllä yritetty vastata. Valitettavasti Iisebelin henki ja Baalin alttareiden mädäntynyt haju on sieltä alkanut levitä koko maahan turruttaen yhä useampien mielen.

Monet ovat silti löytäneet hengellisen kodin jostain muusta oikeasti kristillisestä yhteisöstä. Onneksi sellaisiakin sentään on vielä, vaikka määrärahoja joiltain niiltä on yritettykin viedä.

Suomessa olisi tilausta muutamalle marttilutherille, jotka saisivat aloittaa täällä uskonpuhdistuksen. Tai Elialle, joka repisi maahan Baalin alttarit. Kaatoihan Jeesuskin temppelissä rahanvaihtajien pöydät, kun Hänen Isänsä huoneesta oli tehty rosvojen luola (Matt. 21:12,13). Suomen Siion tarvitsee pikaista puhdistusta kehä kolmosen uskonnosta, tuosta Beliarin hengen saastuttamasta opista!


Jälkipuhe

Tiedän, että tämä kirjoitus aiheuttaa närää, ja ehkä myös närästystä, jos sen pureskelematta nielee. Olisiko minun pitänyt olla hienotunteisempi toista uskontoa – kehä kolmosen uskontoa – kohtaan? Ei olisi. Olen sanonut ehkä liiankin kauniisti sen, mitä ajattelen siitä.

Meidän toki pitää kunnioittaa toisen uskontoa ja myös tahtoa olla uskomatta. Sitä en voi kuitenkaan kunnioittaa, että kehä kolmosen uskonto salakavalasti ujuttaa harhaoppejaan Suomen ev.lut. kirkon sisälle ja harjoittaa sellaista epäjumalanpalvelusta, joka on kauhistusta Jumalan silmissä. Tuo uusi uskonto käyttää ovelasti kirkon kulisseja saadakseen yleisen hyväksynnän, ja alkaa sanella, millaiseksi kirkon ikiaikainen, Raamattuun nojaava, oppi pitäisi muokata. Jos se reilusti toimisi jollain eri nimellä omana kirkkokuntanaan, niin en sanoisi siitä mitään.

Totisia uskovia pappeja kyllä ajetaan kirkon viroista pois, mutta Jumalan sanan – Raamatun – arvovaltaa halventavat saavat siellä uskoa ja opettaa mitä haluavat, ilman että siihen kukaan puuttuu. Ja jos siihen inkvisitiolaitokseen lähettää kantelun, niin se ei johda mihinkään.

Vielä lopuksi tuoretta tietoa sukulaisilta pääkaupunkiseudulta: on siellä kuulemma jopa kaksinumeroinen luku Raamattu-uskollisia pappeja. Ja ”piilossa olevia” lienee vielä lisää. Herra auttakoon heitä kestämään uskossa ja antakoon rohkeutta pitää elävää sanomaa ja totuutta esillä!

Read Full Post »

Minulle on ollut yllätys ja suuri järkytyksen aihe, miten massiivisesti idän uskontojen mystiikka eri muodoissaan on luterilaisuuteen soluttautumassa. Mystiikan sanotaan olevan paluuta vanhoihin kristillisiin käytänteisiin, eikä sillä mukamas ole yhteyttä pakanallisuuteen.

Monet kirkonmiehet ja -naiset, papeista seurakuntalaisiin, tukeutuvat rukouksessaan ja raamatunluvussaan keskiajan mystikoiden menetelmiin. Mistä tiedämme, että noiden satoja vuosia sitten eläneiden hengenmiesten periaatteet ovat raamatullisia? Emme voi sitä varmuudella tietää, mutta kun perehtyy siihen, mitä nykyisin harjoitetaan, voidaan todeta sen olevan epäraamatullista. Saattaa olla, että vanhoina aikoina hengelliset harjoitteet ovat olleet aidosti kristillisiä, mutta niihin on nykyajassa sekoitettu idän oppien menetelmiä. Joka tapauksessa on järkyttävää nähdä, miten kristinusko on ajautumassa voimakkaasti jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen tämän mystiikan ihannoinnin myötä.

Monelle on iso kynnys ryhtyä harrastamaan itämaisia uskontoja, mutta kun sama tarjotaan tutummassa kristillisessä muodossa, se kelpaa monelle. Nykyajan ”kristitty” haluaa antaa Raamatulle oman tulkintansa eikä siedä kuulla puhetta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kristillisessä mystiikassa on siis sopiva mahdollisuus kunkin oman henkisyyden harjoittamiselle.

Pääkaupungin seurakunnissa näkyy järjestettävän Lectio Divina -ryhmiä. Lienee paikallaan hieman tarkastella, mitä kaikkea noiden sanojen takaa löytyy.

Lectio Divina on latinaa tarkoittaen ”Pyhä lukeminen”. Se on menetelmä, jossa rukouksilla ja pyhien kirjoitusten käsittelyllä saadaan yhteys Jumalaan ja syvempi ymmärrys hengellisiin asioihin. Lectio Divinan periaatteet esitettiin vuoden 220 jKr. paikkeilla, ja sitä harjoittivat eräiden katolisten sääntökuntien munkit.

Lectio Divina -käytäntö on nykyisin hyvin suosittu katolisten ja gnostilaisten keskuudessa, ja on saamassa enenevää kannatusta Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen hartauskäytännöissä. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2005: ”Haluan erityisesti palauttaa mieliin ja suositella muinaista Lectio Divina -perinnettä: pyhien kirjoitusten ahkera lukeminen täydennettynä rukouksella, joka luo läheisen vuoropuhelun, jossa henkilö lukiessaan kuulee Jumalan puheen, ja rukouksessa vastaa Hänelle turvaten sydämen vilpittömyyteen.”

Varsinainen Lectio Divina -harjoitus alkaa rentoutumisella: tekemällä olo mukavaksi ja jättämällä arjen ajatukset ja huolet pois mielestä. Jotkut pitävät hyödyllisenä keskittymiskeinona aloittaa syvillä, puhdistavilla hengityksillä lausuen mielessään kerta toisensa jälkeen tiettyä valittua lausetta tai sanaa – se auttaa mielen vapauttamisessa. Sitten he aloittavat seuraavat neljä vaihetta:

Lectio (lukeminen): Raamatunkohdan lukeminen hiljaa ja hitaasti useita kertoja. Raamatunkohta itsessään ei ole niin tärkeä kuin on maistella jokaista luettua kohtaa – jatkuvasti kuunnellen ”hiljaista ääntä”, joka sanan tai lauseen kohdalla jollakin tavalla puhuttelee lukijaa.

Meditatio (mietiskely): Tekstikohdan pohtiminen ja sen miettiminen, miten teksti soveltuu omaan elämään. Tätä pidetään hyvin henkilökohtaisena Raamatun tulkintana ja sen henkilökohtaisena soveltamisena.

Oratio (rukoileminen): Vastaus tekstikohtaan avaamalla sydän Jumalalle. Tämä ei ole ensisijassa tiedollista harjoitusta, vaan enemmänkin alku keskustelulle Jumalan kanssa.

Contemplatio (kontemplaatio, tutkiskelu, syvämietiskely, sanaton rukous): Jumalan kuunteleminen. Tämän on vapautumista omista ajatuksista – niin arkipäiväisistä kuin pyhistäkin – ja Jumalan puheen kuulemista. Mielen, sydämen ja sielun avaamista Jumalan vaikutukselle.

Eräässä blogissa sanotaan Contemplatio-vaiheesta näin: ”Tämä on varsinainen Lectio Divinan mietiskelyvaihe. Keskity ihan vain vaikkapa hengitykseesi ja hiljentymiseesi. Yksinkertaisesti lepää Jumalassa/olemisen puhtaimmassa muodossa, tyhjyydessä. Jos ajatuksia tulee mieleesi, anna niiden tulla tai mennä, kuin pilvien taivaalla. Ohjaa ajatuksesi kuitenkin aina hellävaraisesti takaisin hengitykseen. Mitä useammin harjoitat Lectio Divinaa, sitä paremmin pystyt heijastamaan ulkoista henkistä ihmiskunnan viisautta omaksi sisäiseksi viisaudeksesi.” Tässä on hyvä osoitus siitä, miten raja kristillisen ja ei-kristillisen väliltä on tyystin hävinnyt.

Luonnollisestikin yhteys Raamatun lukemisen ja rukoilemisen välillä on oikein ja suositeltavaa – niiden pitäisikin aina kuulua yhteen. Kuitenkin edellä kuvattuun harjoitukseen liittyvät vaarat ja hämmästyttävä samankaltaisuus transsendenttiseen meditaatioon ja muihin vaarallisiin rituaaleihin on otettava ehdottomasti huomioon. Harjoituksen on mahdollista muuttua vaaralliseksi, ja usein muuttuukin sellaiseksi tavoiteltaessa mystistä kokemusta, jossa päämääränä on tyhjentää ja vapauttaa mieli ja voimaannuttaa (empower) itsensä. Kristitty käyttää Raamattua oppiakseen tuntemaan Jumalan, tavoitteenaan muuttua mieleltään totuuden mukaiseksi. Jumala sanoi kansansa tuhoutuvan Hänen tuntemisensa puutteen takia (Hoos. 4:6), ei suinkaan Hänen mystisen ja henkilökohtaisen kohtaamisensa puutteen takia.

Ne, jotka käyttävät tätä yliluonnollista lähestymistapaa Raamatun tekstiin, irrottavat sen asiayhteydestään ja alkuperäisestä tarkoituksestaan ja käyttävät sitä omakohtaisena, yksilökeskeisenä ja kokemuksellisena, mihin sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Tässä kohdassa lectio ja gnostilaisuus nivoutuvat yhteen. Gnostilaisuus tarkoittaa ”tietoa”, ja sen mukaan vain harvat voivat omistaa tämän mystisen tiedon. Luonnollisesti ajatus sisäpiiritiedosta on hyvin houkutteleva ja tekee ”tietäjästä” tärkeän; hän on erityinen ja ainutlaatuinen siinä, että hänellä on Jumalasta sellaisia erityisiä kokemuksia, joita muilla ei ole. ”Tietäjä” uskoo, että muilla (ihmismassoilla) ei ole hallussaan henkistä tietoa ja vain todella valaistunut voi kokea Jumalan. Kontemplatiivista rukousta – tai keskittynyttä rukousta (Centering Prayer) – jossa keskipiste on Jumalan mystisessä kokemisessa, ollaan tuomassa nyt kirkkoihin. Kontemplatiivinen rukous on samanlaista kuin idän uskonnoissa ja New Agessa käytetyt meditatiiviset harjoitukset. Sille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta, vaikka kontemplatiiviset rukoilijat käyttävätkin Raamattua lähtöpisteenään.

Vaarojen näkeminen mielen avaamisessa ja äänien kuulemisessa pitäisi olla päivänselvää. Kontemplatiiviset rukoilijat ovat niin innokkaita kuulemaan jotakin, mitä tahansa, että he voivat menettää objektiivisuuden, jota tarvitaan erottamaan toisistaan Jumalan ääni, heidän omat ajatuksensa ja demonien tunkeutuminen mieleen. Saatana kätyreineen on aina innokas saamaan jalansijaa pahaa aavistamattomissa sieluissa, ja mielen avaaminen tuolla tavoin johtaa tuhoon. Emme saa koskaan unohtaa, että saatana on ikuinen saalistaja, etsien, kenet hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se voi tekeytyä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14) kuiskaten valheitaan meidän avoimille ja halukkaille sieluillemme.

Kaiken lisäksi hyökkäys Raamatun riittävyyttä vastaan on selvästi huomattavissa Lectio Divinassa. Kun Raamattu sanoo olevansa kaikki mitä tarvitsemme elääksemme kristillistä elämää (2. Tim. 3:16), Lection kannattajat kiistävät tämän. ”Keskustelevan” rukouksen harjoittajat etsivät erityistä ilmoitusta Jumalalta pyytäen Häntä sivuuttamaan sen, mitä Hän on jo ilmoittanut ihmiskunnalle – aivan kuin Hän nyt luopuisi kaikista ikuisessa sanassaan antamistaan lupauksistaan. Psalmi 19:7-14 sisältää hyvän kuvauksen Raamatun riittävyydestä. Se on ”täydellinen, se virvoittaa sielun”, se on ”oikea, ilahduttaen sydämen”, se on ”puhdas, valaisee silmät”, se on ”tosi ja vanhurskas kaikki tyynni”, ja se on ”kalliimpaa kuin kulta”. Jos kerran Jumala tarkoitti kaikkea tätä mitä Hän sanoi psalmissa, ei ole mitään tarvetta ylimääräiselle ilmoitukselle. Jotain muuta odottamalla ja pyytämällä torjutaan kaikki se hyvä, minkä Hän on jo tuonut julki.

Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanoja tutkittavaksi, mietittäväksi, rukoiltavaksi, muistiin painettavaksi. Jumalan sanaa tulee tarkastella sen tiedon, viisauden ja tarkoituksen valossa, jonka ne sisältävät, ottaen huomioon Jumalan arvovallan meihin ihmisiin nähden. Jumalan sana ei ole lähde mystisille kokemuksille eikä henkilökohtaisille voiman tuntemuksille, eikä sellaiselle sisäiselle rauhalle, jonka tuollaiset kokemukset aikaansaavat. Oikeassa kristillisyydessä ensin tulee terve ja turmeltumaton tieto, sitten kestävät kokemukset, ja rauha tulee kuin sivutuotteena Jumalan tuntemisesta ja läheisestä kanssakäymisestä Hänen kanssaan. Niin kauan kuin ihmisellä on tämä näkökulma Raamattuun ja rukoukseen, hän harjoittaa samanlaista mietiskelyä ja rukousta kuin Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat ovat aina tehneet.


Lähteenä käytetty GotQuestions.org:n artikkelia What is Lectio Divina?

Read Full Post »

”Kontemplatiivinen rukous” on suomeksi käännettynä ”sanatonta rukousta” tai ”mietiskelevää rukousta” (contemplative, mietiskelevä). Se ei kuitenkaan ole pelkästään mietiskelyä rukoiltaessa.

Raamattu neuvoo meitä rukoilemaan hengellämme, mutta myös ymmärryksellämme (1. Kor. 14:15), joten rukoukseen selvästikin liittyy tutkiskelua/mietiskelyä. Ajatuksen kanssa rukoileminen ei kuitenkaan ole sitä, millaiseksi kontemplatiivinen rukous on muotoutunut. Kontemplatiivisen rukouksen harjoittaminen ja suosio on kasvanut Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen kasvun myötä. Tämä liike sisältää monia epäraamatullisia aatteita ja käytäntöjä, joista yksi on kontemplatiivinen rukous.

Kontemplatiivinen rukous alkaa keskittyvällä rukouksella (Centering Prayer). Molemmat näistä ovat Lectio Divina -traditioon kuuluvia osia. Keskittyvä rukous on meditatiivinen harjoitus, jossa henkilö keskittyy sanaan ja toistaa sitä kerta toisensa jälkeen koko harjoituksen keston ajan. Tarkoituksena on tyhjentää mieli ulkopuolisista asioista ja huolista, jotta Jumalan ääni olisi helpommin kuultavissa. Keskittyvän rukouksen jälkeen henkilö istu hiljaa – mieli, sydän ja sielu avoinna – kuunnellen suoraa ohjausta Jumalalta ja tuntien Hänen läsnäolonsa.

Vaikka edellä kuvattu saattaisikin kuulostaa viattomalta harjoitukselta, Raamattu ei tunne tämänkaltaista rukousta lainkaan. Itse asiassa se on päinvastaista sille, minkälaiseksi rukoileminen kuvataan Raamatussa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4:6). ”Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” (Joh. 16:23, 24). Nämä ja muut jakeet selvästi kuvaavat rukouksen olevan ymmärrettävissä olevaa yhteyttä ­ja ajatustenvaihtoa Jumalan kanssa eikä esoteerista ja mystistä meditaatiota.

Kontemplatiivinen rukous luonteeltaan painottuu olemaan mystistä kokemusta Jumalan kanssa. Mystiikka kuitenkin on puhtaasti subjektiivista (omakohtaista), eikä nojaa totuuteen tai tosiasioihin. Jumalan sana on annettu meille, jotta perustaisimme siihen uskomme ja elämämme vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16-17).

Kontemplatiivisessa rukouksessa ei ole eroa idän uskontojen ja New Agen meditatiivisiin harjoituksiin nähden. Sen äänekkäimmät kannattajat ovat hyväksyneet yleisuskonnollisuuden, jossa pelastus on saavutettavissa useamman polun kautta, eri uskonnoissa. Kristus itse on sanonut, että pelastus tulee vain Hänen kauttaan (Joh. 14:6).

Kontemplatiivinen rukous, jota harjoitetaan moderneissa rukousliikkeissä, on vastakohta raamatulliselle kristillisyydelle, ja sitä pitää siksi ehdottomasti välttää.

Yllä olevan tekstin lähteenä on käytetty GotQuestions.org:n artikkeleja What is contemplative prayer? ja What is centering prayer?


Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”. Foster tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta!

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta ”kristillisestä” mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan tykö. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosien mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.” Merton ja Nouwen ovat tunnettuja katolisia mystikoita ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjiä.

Lue linkeistä Roger Oaklandin kirjasta Uskon nollaus ainakin seuraavat luvut:

Koko kirja PDF-muodossa luettavissa sivustolla Lampaille.com.

Read Full Post »

Kirjoitin edellisessä artikkelissa Mystiikka – pyrkimistä jumaluuden yhteyteen, että kristinuskon piirissä puhutaan nykyisin sellaisista asioista kuin esimerkiksi kristillinen mystiikka, meditaatio, mietiskely ja kontemplatiivinen rukous. Nämä käsitteet ovat tuttuja katolilaisuudesta, mutta ovat tulossa vinhaa vauhtia myös luterilaisuuteen. Jatkan tässä artikkelissa aiheen käsittelyä kristillisen meditaation osalta.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavan Kirkko & Kaupunki -lehden numerossa 1/2011 sivuilla 22 ja 23 on artikkeli otsikolla Ihan hiljaa. Siinä kerrotaan retriitistä, jonka ”… ohjelmasta on karsittu pois niin paljon puhetta kuin mahdollista. Messua ei ole, joten sanattoman rukouksen opettelun voivat jakaa kaikki kirkkokunnasta riippumatta.”

Olen itse pohtinut suosittuja hiljaisuuden retriittejä. Niissä on varmasti paljon hyvää, mutta myös tietty vaara näkyvissä. Heräsin tähän ajatukseen silloin, kun tuntemani New Age -ihminen vuolaasti kehui kokemustaan eräästä retriitistä. Onko niin, että siellä jokainen voi luoda omanlaisensa suhteen Jumalaan? Ja vieläpä sellaiseen jumalaan, johon kukakin haluaa uskoa? Tämä riippuu ehkä osaltaan retriitin vetäjästä. Olen aika huolestunut, kun retriitin vetäjä lausuu näin: ”Olen tullut hyvin sensitiiviseksi siinä, etten vain ohjaisi kenenkään kohdalla sitä, mitä pitäisi tai voisi tapahtua… Olen oppinut näkemään, että Jumalan Pyhä Henki kuljettaa meitä aivan erilaisia teitä. Siksi en halua vähäisimmässäkään määrin manipuloida. Siksi emme tapaamisissamme rukoile koskaan yhdessä ääneen.” (Lähde)

Palataanpa vielä tuohon Kirkko & Kaupunki -lehden artikkeliin, mitä siinä opetetaan seurakuntalaisille: ”Ihmiset ovat löytäneet kotiretriitit, hengelliset päiväkirjat, keskittyvän rukouksen tien, katekismusmietiskelyn, zen-meditaation, ignatiaaniset harjoitukset ja sanameditaatiot… Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Taolaisen elämisen ihanteen mukaan asiat tehdään oikein, kun ne sujuvat itsestään.” Tuossa on huolestuttavaa se, että lehden lukijoille jää käsitys, että zen-meditaatio ja taolainen elämisen malli ovat kristitylle ihan normaaleja asioita.

Kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen kirjoittaa blogissaan kristillisestä meditaatiosta:

Miltei jokainen erämaaisiä kuvaava lukemani kirja – viimeksi Basil Penningtonin Centering Prayer – vertaa erämaaisien elämänkuvauksia myöhempien mystikkojen kokemuksiin. Päädytään tulokseen, että kaikkien historianpyhien mystiset kokemukset ovat jossakin ja hämmästyttävässä määrin samankaltaisia. Kristillinen meditaatio tuottaa kristillistä mystiikkaa ja samanlaisia sisäisiä juttuja vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen.  On mahdollista tutkia ja verrata eri aikakausien kristittyjen kokemuksia toisiinsa ja koettaa selvittää itselleen, mikä tekee mietiskelystä kristillistä.

Nykyajan luterilaisuudessa on trendikästä palata samaan mystiikkaan, jota on jo vuosisatoja sitten harjoitettu. On kuitenkin muistettava kriittisyys: mistä voimme tietää mystisten kokemusten olevan raamatullisia? Tarkastellaanpa hieman edellä mainitun Basil Penningtonin ajatuksia. Pennington kirjoittaa yhdessä Thomas Keatingin kanssa:

Meidän ei tulisi epäröidä ottaa vanhan idän viisauden hedelmää ja ’siepata’ sitä Kristukselle. Todellakin, papin virassa olevien tulisi pyrkiä tutustumaan niin moniin näistä idän tekniikoista kuin mahdollista. Monet kristityt, jotka ottavat rukouselämänsä vakavasti, ovat saaneet suurta apua joogasta, zenistä, TM:stä (transsendentaalinen meditaatio) ja sen kaltaisista harjoitteista, erityisesti silloin kun luotettava ohjaaja on ollut apuna ja kun he ovat kehittäneet jatkuvasti kristillistä uskoaan löytämään sisäisen muodon ja tarkoituksen saaduille kokemuksille.

Edellä mainitut katoliset munkit Basil Pennington ja Thomas Keating ovat mietiskelevän rukouksen uranuurtajia maailmalla.

Hiltunen jatkaa blogissaan: ”Mietiskelytekniikoita ja mystisiä kokemuksia on verrattu myös eri uskontojen välillä. Mystinen kokemus ja meditaatio ovat jossakin ja hämmästyttävässä määrin samankaltaista uskonnosta huolimatta. Kaikki meditoimiseen liittyvät mystiset kokemukset eivät ole siis vain kristillisiä.” Hiltunen tekee, kuten pitää, eron kristillisen ja muiden uskontojen meditoinnin välille: ”… jos halutaan meditoida kristillisesti, on selvitettävä, miten meditoidaan kristillisesti ja aletaan sitten vasta meditoida.”

Puurot ja vellit voivat kuitenkin tässä mennä monelta pahasti sekaisin. Se, että joku kokemus on samanlainen kristinuskossa ja muissa uskonnoissa, ei todista sitä, että kokemus on raamatullinen ja hyväksyttävä. Olen tästä aiheesta kirjoittanut monta kertaa blogissani (napsauta oikeasta reunasta kategoriaa Uskon eksyttäjät, niin saat kaikki aihepiirin artikkelit näkyville). Saatanalle on tyypillistä tuottaa sellaisia hengellisiä kokemuksia, jotka saavat meidät uskomaan niiden olevan Jumalasta.

Mainitussa Kirkko & Kaupunki -lehden artikkelissa mainitaan vielä: ”Mietiskelyssä paljon mainostettu mielen tyhjentäminen on hyvä harrastus ja tarpeellista…” Kuten edellisessä artikkelissani totesin, niin New Age -pohjaisissa harjoitteissa tavoitteena on mielen tyhjentäminen. Siinä vain on vaarana se, että avataan tie henkivalloille ihmisen sisimpään, kun esteet  on poistettu. Meediot yms. käyttävät tätä saadakseen yhteyden henkioppaaseensa. Mielen tyhjentäminen on vaarallista ja täysin kristinuskolle vierasta! ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8). Lue esimerkki mielen tyhjentämisestä (minkä seurauksena valhehenki näyttäytyi Pyhänä Henkenä).

Koska uushenkisyys on erittäin voimakkaasti lisääntymässä, kirkko etsii keinoja vastata tähän muutokseen. Kirkkohallituksen sivuilta löytyy monia hyviäkin keinoja, mutta yhden niistä saisi jättää pois: ”Kristillisen mystiikan ja kristillisen mietiskelyn vanhat traditiot on päivitettävä toimiviksi käytänteiksi.”

Sanon nyt aika rankasti, mutta mielestäni Kirkko & Kaupunki -lehti on levittämässä maahamme ei-kristillistä uushenkisyyttä ja edistää uskontojen yhteensulautumista eli synkretismiä. Ja mikä valitettavinta, se tapahtuu salakavalasti kristillisessä kaavussa. Kristillisissä piireissä ei pitäisi missään nimessä käyttää sellaisia termejä mitkä on totuttu yhdistämään idän uskontoihin; ei pitäisi puhua meditaatiosta, mietiskelytekniikoista, mystisistä kokemuksista jne. Tavalliset ihmiset sekoittavat asiat ja menevät mukaan joogaan yms. ei-kristilliseen. Kaikkein pahinta on se, kun nämä asiat vielä tuodaan tarjolle seurakunnan sisälle!

Olen varma, että oikeaa ja kristillistä meditaatiotakin on olemassa. Ongelma on vain siinä, että jos se ei ole täysin Kristus-keskeistä, siitä muodostuu menetelmäkeskeistä. Tällöin ollaankin jo rankasti harhapoluilla. Luepa seuraava Kirkko & Kaupunki -lehden artikkeli Antaumuksen rukous. Olen kasvanut luterilaisuudessa, mutta tuossa tekstissä kuvattu tapa rukoilla tuntuu minusta todella kaukaiselta! Tekstissä mainitaan Contemplative Outreach -yhdistys, joka tekee tunnetuksi tätä kontemplatiivista, keskittävää antaumuksen rukousta. Huomasitko maininnan, että yhdistyksen hengellisiin vaikuttajiin kuuluu jo aiemmin siteeraamani Thomas Keating, joka uskoo kristittyjen saavan suurta apua joogasta, zenistä ja transsendentaalisesta mietiskelystä? Miten Suomen ev.lut. kirkko voikaan olla niin sinisilmäinen, että sallii tällaista!

Lisäys 20.8.2013

Thomas Keatingin opetukset ovat täysin ei-kristillisiä – itse asiassa ne ovat okkulttisia.  Katolisen papin Philip St. Romainin kirjoittaman kirjan Kundalini Energy and Christian Spirituality esipuheessa Keating myöntää, että kundaliini on sama asia kuin kristillinen meditaatio:

Koska tämä energia (kundaliini) toimii lukuisissa henkilöissä, jotka ovat omistautuneet kontemplatiiviselle rukoukselle, tämä kirja on tärkeä panos uudistettaessa kristillisen kontemplatiivisen rukouksen perinnettä. Se tulee olemaan suuri lohdutus niille, jotka ovat kokeneet kundaliinin heräämisestä johtuvia fyysisiä oireita hengellisellä matkallaan… Useimmat hengelliset harjoitukset vaativat jonkinlaista vakavasti otettavaa kurinalaisuutta ennen kundaliinin herättämistekniikoiden käyttöä.

Keating selittää, että kontemplaatiossa tarvitaan hengellistä ohjaajaa kundaliinin voimakkaan ja vaarallisen luonteen takia. Hän sanoo myös, että mahdollisesti tarvitaan ”idän (uskontojen) opettajia, jotta saavutettaisiin täysi ymmärrys”.

Lue aiheesta lisää:

Read Full Post »

Sain jonkin aikaa sitten viestin, joka koski artikkeliani Ovatko väärät henget valtaamassa  seurakuntaa ja siihen liittyvää keskustelua. Viestin kirjoittaja toivoi rakkautta nähdä, että pimeyttä ei ole, ei liioin saatanaa missään uskonnossa.  Kaikissa uskonnoissa on hänen mukaansa kyse rakkaudesta, Jumalasta. Ymmärrän hänen tarkoittavan, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä.

Tuo edellä kuvattu on hyvä esimerkki siitä, mihin suomalaiset ovat harhautuneet. Erään tutkimuksen mukaanhan 75 % suomalaisista uskoo Jumalaan, mutta vain 25 % uskoo niin kuin kristinusko opettaa. Kirjoitin tästä artikkelissa Vanhan ajan usko  riittää.

Perinteisen kristinuskon tilalle on tullut lähinnä idän uskonnoista nousevat New Age -uskomukset.  New Age -yleisuskonnollisuutta kutsutaan myös uushenkisyydeksi. Tätä uushenkisyyttä voidaan luonnehtia muun muassa seuraavasti (lähde):

  • Henkinen voima on löydettävissä ihmisen sisältä.
  • Ihmisen sisimmästä löytyy Jumala, joka on myös maailmankaikkeutta ylläpitävä voima.
  • Ihminen voi vapaasti valita ja koota itselleen sopivan uskonto- tai uskomuskokonaisuuden.

Yksi tyypillinen konkreettinen esimerkki tällaisesta ei-kristillisestä uushenkisyydestä on seuraava sivusto, jossa tehokkaasti sekoitetaan kristinuskon perinteet kaikenlaiseen New Age -henkisyyteen. Vielä pahempi esimerkki on tässä – huomaatko, miten kristillisyyttä käytetään taitavasti keppihevosena kaiken väärän ujuttamisessa!

Raamatun mukaan ihmisessä ei asu jumaluutta sillä tavalla kuin New Age uskoo. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksen myötä ihminen joutui kirouksen alaiseksi. Raamattu sanoo: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Vain Jeesukseen uskovan ihmisen sisimmässä asuu Pyhä Henki, sillä tuosta Paavalin kuvaamasta tilasta on vain yksi tie ulos: syntien tunnustaminen ja kääntyminen Jeesuksen puoleen.

Kristinuskon piirissäkin on nousevaa kiinnostusta sellaisille asioille, kuin kristillinen mystiikka, meditaatio, mietiskely, kontemplatiivinen rukous jne. On omaksuttu ajatus, että käytetään muista uskonnoista peräisin olevia tekniikoita kristillisiin harjoitteisiin. Käsitteet ovat aika tavalla samoja kuin mitä New Agessa käytetään, joten raja kristinuskon ja New Agen välillä entisestään kaventuu. Lisäksi kun liberaalin luterilaisuuden piirissä ei ole Jeesuksella keskeistä sijaa, välimatka yleisuskonnollisuuteen ei ole enää kovin suuri. Richard Kirby onkin sanonut: ”Pitkälle edenneiden okkultistien meditointi on täysin samankaltaista pitkälle edenneiden mystikoiden rukouksen kanssa.”

Monissa New Age -pohjaisissa harjoitteissa on tavoitteena mielen tyhjentäminen arkipäivän asioista. Tällöin on todellinen vaara, että avataan tie henkivalloille ihmisen sisimpään. Kristillisessä meditaatiossa ja kontemplatiivisessa rukouksessa pyritään myös tyhjentämään mielestä sellaiset asiat, jotka haittaavat keskittymistä. Uskaltaisin sanoa, että jos henkilö on kiinni Jeesuksessa, tässä ei ehkä ole vaaraa. Vaara onkin siinä, että jos Jeesus ei ole ihmisen elämän keskipisteessä, avataan helposti portit henkivalloille, jotka uskottelevat olevansa valkeudesta lähtöisin. Tästä on olemassa monia kuvauksia; kun mieli on tyhjentynyt, sen täyttää yhtäkkiä valo ja rauha. Lue esimerkiksi alhaalta linkki Tietoa kontemplatiivisesta rukouksesta.

Suhtaudun hyvin kriittisesti kaikenlaisiin menetelmiin ja harjoituksiin, joilla mukamas pitäisi päästä lähemmäksi Jumalaa. Kun usko Jeesukseen loppuu, niin konstit alkavat. Jumalaa voi lähestyä yksinkertaisesti Raamattua lukemalla, rukoilemalla ja ehkä vielä ylistämällä (kun se tulee sydämestä eikä ole vain yksi keino muiden joukossa). Jumalaa voi lähestyä kuin lapsi isäänsä – ei siihen tarvita mitään sen kummempia tekniikoita.

Jos Jeesus ei ole uskomme keskipisteenä, olemme samalla tiellä kaikkien uskontojen kanssa – ja se tie vie iankaikkiseen kadotukseen. Kristillinen usko nousee siitä, että olemme langenneita syntisiä, ja siten erossa Jumalan yhteydestä. Ainoa tie Jumalan luo on Jeesuksen kautta; kun tunnustamme Hänelle syntimme, pääsemme takaisin Jumalan yhteyteen. Vaikka Jumala onkin rakkaus, kaikki eivät pelastu automaattisesti. Jeesus sanoo: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Matt. 7:13, 14).

En ole tässä artikkelissa ruotinut juurta jaksain niitä eroja, mitä raamatullisella kristillisyydellä ja kristillisen mystiikan epäraittiilla painotuksilla on. Halutessasi lisätietoa, lue seuraavat kirjoitukset nettikirjasta EROTTAUTUMISEN AIKA – Kuinka muinaiset mystiset harjoitteet yhdistävät kristittyjä maailman uskontoihin:

Read Full Post »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 33 muun seuraajan joukkoon