Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Avainsanaan ‘meditaatio’ liitetyt artikkelit

Minulle on ollut yllätys ja suuri järkytyksen aihe, miten massiivisesti idän uskontojen mystiikka eri muodoissaan on luterilaisuuteen soluttautumassa. Mystiikan sanotaan olevan paluuta vanhoihin kristillisiin käytänteisiin, eikä sillä mukamas ole yhteyttä pakanallisuuteen.

Monet kirkonmiehet ja -naiset, papeista seurakuntalaisiin, tukeutuvat rukouksessaan ja raamatunluvussaan keskiajan mystikoiden menetelmiin. Mistä tiedämme, että noiden satoja vuosia sitten eläneiden hengenmiesten periaatteet ovat raamatullisia? Emme voi sitä varmuudella tietää, mutta kun perehtyy siihen, mitä nykyisin harjoitetaan, voidaan todeta sen olevan epäraamatullista. Saattaa olla, että vanhoina aikoina hengelliset harjoitteet ovat olleet aidosti kristillisiä, mutta niihin on nykyajassa sekoitettu idän oppien menetelmiä. Joka tapauksessa on järkyttävää nähdä, miten kristinusko on ajautumassa voimakkaasti jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen tämän mystiikan ihannoinnin myötä.

Monelle on iso kynnys ryhtyä harrastamaan itämaisia uskontoja, mutta kun sama tarjotaan tutummassa kristillisessä muodossa, se kelpaa monelle. Nykyajan ”kristitty” haluaa antaa Raamatulle oman tulkintansa eikä siedä kuulla puhetta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kristillisessä mystiikassa on siis sopiva mahdollisuus kunkin oman henkisyyden harjoittamiselle.

Pääkaupungin seurakunnissa näkyy järjestettävän Lectio Divina -ryhmiä. Lienee paikallaan hieman tarkastella, mitä kaikkea noiden sanojen takaa löytyy.

Lectio Divina on latinaa tarkoittaen ”Pyhä lukeminen”. Se on menetelmä, jossa rukouksilla ja pyhien kirjoitusten käsittelyllä saadaan yhteys Jumalaan ja syvempi ymmärrys hengellisiin asioihin. Lectio Divinan periaatteet esitettiin vuoden 220 jKr. paikkeilla, ja sitä harjoittivat eräiden katolisten sääntökuntien munkit.

Lectio Divina -käytäntö on nykyisin hyvin suosittu katolisten ja gnostilaisten keskuudessa, ja on saamassa enenevää kannatusta Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen hartauskäytännöissä. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2005: ”Haluan erityisesti palauttaa mieliin ja suositella muinaista Lectio Divina -perinnettä: pyhien kirjoitusten ahkera lukeminen täydennettynä rukouksella, joka luo läheisen vuoropuhelun, jossa henkilö lukiessaan kuulee Jumalan puheen, ja rukouksessa vastaa Hänelle turvaten sydämen vilpittömyyteen.”

Varsinainen Lectio Divina -harjoitus alkaa rentoutumisella: tekemällä olo mukavaksi ja jättämällä arjen ajatukset ja huolet pois mielestä. Jotkut pitävät hyödyllisenä keskittymiskeinona aloittaa syvillä, puhdistavilla hengityksillä lausuen mielessään kerta toisensa jälkeen tiettyä valittua lausetta tai sanaa – se auttaa mielen vapauttamisessa. Sitten he aloittavat seuraavat neljä vaihetta:

Lectio (lukeminen): Raamatunkohdan lukeminen hiljaa ja hitaasti useita kertoja. Raamatunkohta itsessään ei ole niin tärkeä kuin on maistella jokaista luettua kohtaa – jatkuvasti kuunnellen ”hiljaista ääntä”, joka sanan tai lauseen kohdalla jollakin tavalla puhuttelee lukijaa.

Meditatio (mietiskely): Tekstikohdan pohtiminen ja sen miettiminen, miten teksti soveltuu omaan elämään. Tätä pidetään hyvin henkilökohtaisena Raamatun tulkintana ja sen henkilökohtaisena soveltamisena.

Oratio (rukoileminen): Vastaus tekstikohtaan avaamalla sydän Jumalalle. Tämä ei ole ensisijassa tiedollista harjoitusta, vaan enemmänkin alku keskustelulle Jumalan kanssa.

Contemplatio (kontemplaatio, tutkiskelu, syvämietiskely, sanaton rukous): Jumalan kuunteleminen. Tämän on vapautumista omista ajatuksista – niin arkipäiväisistä kuin pyhistäkin – ja Jumalan puheen kuulemista. Mielen, sydämen ja sielun avaamista Jumalan vaikutukselle.

Eräässä blogissa sanotaan Contemplatio-vaiheesta näin: ”Tämä on varsinainen Lectio Divinan mietiskelyvaihe. Keskity ihan vain vaikkapa hengitykseesi ja hiljentymiseesi. Yksinkertaisesti lepää Jumalassa/olemisen puhtaimmassa muodossa, tyhjyydessä. Jos ajatuksia tulee mieleesi, anna niiden tulla tai mennä, kuin pilvien taivaalla. Ohjaa ajatuksesi kuitenkin aina hellävaraisesti takaisin hengitykseen. Mitä useammin harjoitat Lectio Divinaa, sitä paremmin pystyt heijastamaan ulkoista henkistä ihmiskunnan viisautta omaksi sisäiseksi viisaudeksesi.” Tässä on hyvä osoitus siitä, miten raja kristillisen ja ei-kristillisen väliltä on tyystin hävinnyt.

Luonnollisestikin yhteys Raamatun lukemisen ja rukoilemisen välillä on oikein ja suositeltavaa – niiden pitäisikin aina kuulua yhteen. Kuitenkin edellä kuvattuun harjoitukseen liittyvät vaarat ja hämmästyttävä samankaltaisuus transsendenttiseen meditaatioon ja muihin vaarallisiin rituaaleihin on otettava ehdottomasti huomioon. Harjoituksen on mahdollista muuttua vaaralliseksi, ja usein muuttuukin sellaiseksi tavoiteltaessa mystistä kokemusta, jossa päämääränä on tyhjentää ja vapauttaa mieli ja voimaannuttaa (empower) itsensä. Kristitty käyttää Raamattua oppiakseen tuntemaan Jumalan, tavoitteenaan muuttua mieleltään totuuden mukaiseksi. Jumala sanoi kansansa tuhoutuvan Hänen tuntemisensa puutteen takia (Hoos. 4:6), ei suinkaan Hänen mystisen ja henkilökohtaisen kohtaamisensa puutteen takia.

Ne, jotka käyttävät tätä yliluonnollista lähestymistapaa Raamatun tekstiin, irrottavat sen asiayhteydestään ja alkuperäisestä tarkoituksestaan ja käyttävät sitä omakohtaisena, yksilökeskeisenä ja kokemuksellisena, mihin sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Tässä kohdassa lectio ja gnostilaisuus nivoutuvat yhteen. Gnostilaisuus tarkoittaa ”tietoa”, ja sen mukaan vain harvat voivat omistaa tämän mystisen tiedon. Luonnollisesti ajatus sisäpiiritiedosta on hyvin houkutteleva ja tekee ”tietäjästä” tärkeän; hän on erityinen ja ainutlaatuinen siinä, että hänellä on Jumalasta sellaisia erityisiä kokemuksia, joita muilla ei ole. ”Tietäjä” uskoo, että muilla (ihmismassoilla) ei ole hallussaan henkistä tietoa ja vain todella valaistunut voi kokea Jumalan. Kontemplatiivista rukousta – tai keskittynyttä rukousta (Centering Prayer) – jossa keskipiste on Jumalan mystisessä kokemisessa, ollaan tuomassa nyt kirkkoihin. Kontemplatiivinen rukous on samanlaista kuin idän uskonnoissa ja New Agessa käytetyt meditatiiviset harjoitukset. Sille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta, vaikka kontemplatiiviset rukoilijat käyttävätkin Raamattua lähtöpisteenään.

Vaarojen näkeminen mielen avaamisessa ja äänien kuulemisessa pitäisi olla päivänselvää. Kontemplatiiviset rukoilijat ovat niin innokkaita kuulemaan jotakin, mitä tahansa, että he voivat menettää objektiivisuuden, jota tarvitaan erottamaan toisistaan Jumalan ääni, heidän omat ajatuksensa ja demonien tunkeutuminen mieleen. Saatana kätyreineen on aina innokas saamaan jalansijaa pahaa aavistamattomissa sieluissa, ja mielen avaaminen tuolla tavoin johtaa tuhoon. Emme saa koskaan unohtaa, että satana on ikuinen saalistaja, etsien, kenen hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se voi tekeytyä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14) kuiskaten valheitaan meidän avoimille ja halukkaille sieluillemme.

Kaiken lisäksi hyökkäys Raamatun riittävyyttä vastaan on selvästi huomattavissa Lectio Divinassa. Kun Raamattu sanoo olevansa kaikki mitä tarvitsemme elääksemme kristillistä elämää (2. Tim. 3:16), Lection kannattajat kiistävät tämän. ”Keskustelevan” rukouksen harjoittajat etsivät erityistä ilmoitusta Jumalalta pyytäen Häntä sivuuttamaan sen, mitä Hän on jo ilmoittanut ihmiskunnalle – aivan kuin Hän nyt luopuisi kaikista ikuisessa sanassaan antamistaan lupauksistaan. Psalmi 19:7-14 sisältää hyvän kuvauksen Raamatun riittävyydestä. Se on ”täydellinen, se virvoittaa sielun”, se on ”oikea, ilahduttaen sydämen”, se on ”puhdas, valaisee silmät”, se on ”tosi ja vanhurskas kaikki tyynni”, ja se on ”kalliimpaa kuin kulta”. Jos kerran Jumala tarkoitti kaikkea tätä mitä Hän sanoi psalmissa, ei ole mitään tarvetta ylimääräiselle ilmoitukselle. Jotain muuta odottamalla ja pyytämällä torjutaan kaikki se hyvä, minkä Hän on jo tuonut julki.

Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanoja tutkittavaksi, mietittäväksi, rukoiltavaksi, muistiin painettavaksi. Jumalan sanaa tulee tarkastella sen tiedon, viisauden ja tarkoituksen valossa, jonka ne sisältävät, ottaen huomioon Jumalan arvovallan meihin ihmisiin nähden. Jumalan sana ei ole lähde mystisille kokemuksille eikä henkilökohtaisille voiman tuntemuksille, eikä sellaiselle sisäiselle rauhalle, jonka tuollaiset kokemukset aikaansaavat. Oikeassa kristillisyydessä ensin tulee terve ja turmeltumaton tieto, sitten kestävät kokemukset, ja rauha tulee kuin sivutuotteena Jumalan tuntemisesta ja läheisestä kanssakäymisestä Hänen kanssaan. Niin kauan kuin ihmisellä on tämä näkökulma Raamattuun ja rukoukseen, hän harjoittaa samanlaista mietiskelyä ja rukousta kuin Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat ovat aina tehneet.


Lähteenä käytetty GotQuestions.org:n artikkelia What is Lectio Divina?

Read Full Post »

”Kontemplatiivinen rukous” on suomeksi käännettynä ”sanatonta rukousta” tai ”mietiskelevää rukousta” (contemplative, mietiskelevä). Se ei kuitenkaan ole pelkästään mietiskelyä rukoiltaessa.

Raamattu neuvoo meitä rukoilemaan hengellämme, mutta myös ymmärryksellämme (1. Kor. 14:15), joten rukoukseen selvästikin liittyy tutkiskelua/mietiskelyä. Ajatuksen kanssa rukoileminen ei kuitenkaan ole sitä, millaiseksi kontemplatiivinen rukous on muotoutunut. Kontemplatiivisen rukouksen harjoittaminen ja suosio on kasvanut Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen kasvun myötä. Tämä liike sisältää monia epäraamatullisia aatteita ja käytäntöjä, joista yksi on kontemplatiivinen rukous.

Kontemplatiivinen rukous alkaa keskittyvällä rukouksella (Centering Prayer). Molemmat näistä ovat Lectio Divina -traditioon kuuluvia osia. Keskittyvä rukous on meditatiivinen harjoitus, jossa henkilö keskittyy sanaan ja toistaa sitä kerta toisensa jälkeen koko harjoituksen keston ajan. Tarkoituksena on tyhjentää mieli ulkopuolisista asioista ja huolista, jotta Jumalan ääni olisi helpommin kuultavissa. Keskittyvän rukouksen jälkeen henkilö istu hiljaa – mieli, sydän ja sielu avoinna – kuunnellen suoraa ohjausta Jumalalta ja tuntien Hänen läsnäolonsa.

Vaikka edellä kuvattu saattaisikin kuulostaa viattomalta harjoitukselta, Raamattu ei tunne tämänkaltaista rukousta lainkaan. Itse asiassa se on päinvastaista sille, minkälaiseksi rukoileminen kuvataan Raamatussa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4:6). ”Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” (Joh. 16:23, 24). Nämä ja muut jakeet selvästi kuvaavat rukouksen olevan ymmärrettävissä olevaa yhteyttä ­ja ajatustenvaihtoa Jumalan kanssa eikä esoteerista ja mystistä meditaatiota.

Kontemplatiivinen rukous luonteeltaan painottuu olemaan mystistä kokemusta Jumalan kanssa. Mystiikka kuitenkin on puhtaasti subjektiivista (omakohtaista), eikä nojaa totuuteen tai tosiasioihin. Jumalan sana on annettu meille, jotta perustaisimme siihen uskomme ja elämämme vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16-17).

Kontemplatiivisessa rukouksessa ei ole eroa idän uskontojen ja New Agen meditatiivisiin harjoituksiin nähden. Sen äänekkäimmät kannattajat ovat hyväksyneet yleisuskonnollisuuden, jossa pelastus on saavutettavissa useamman polun kautta, eri uskonnoissa. Kristus itse on sanonut, että pelastus tulee vain Hänen kauttaan (Joh. 14:6).

Kontemplatiivinen rukous, jota harjoitetaan moderneissa rukousliikkeissä, on vastakohta raamatulliselle kristillisyydelle, ja sitä pitää siksi ehdottomasti välttää.

Yllä olevan tekstin lähteenä on käytetty GotQuestions.org:n artikkeleja What is contemplative prayer? ja What is centering prayer?


Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”. Foster tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta!

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta ”kristillisestä” mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan tykö. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosien mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.”

Lue linkeistä Roger Oaklandin kirjasta Uskon nollaus ainakin seuraavat luvut:

Koko kirja PDF-muodossa luettavissa sivustolla Lampaille.com.

Read Full Post »

Kirjoitin edellisessä artikkelissa Mystiikka – pyrkimistä jumaluuden yhteyteen, että kristinuskon piirissä puhutaan nykyisin sellaisista asioista kuin esimerkiksi kristillinen mystiikka, meditaatio, mietiskely ja kontemplatiivinen rukous. Nämä käsitteet ovat tuttuja katolilaisuudesta, mutta ovat tulossa vinhaa vauhtia myös luterilaisuuteen. Jatkan tässä artikkelissa aiheen käsittelyä kristillisen meditaation osalta.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavan Kirkko & Kaupunki -lehden numerossa 1/2011 sivuilla 22 ja 23 on artikkeli otsikolla Ihan hiljaa. Siinä kerrotaan retriitistä, jonka ”… ohjelmasta on karsittu pois niin paljon puhetta kuin mahdollista. Messua ei ole, joten sanattoman rukouksen opettelun voivat jakaa kaikki kirkkokunnasta riippumatta.”

Olen itse pohtinut suosittuja hiljaisuuden retriittejä. Niissä on varmasti paljon hyvää, mutta myös tietty vaara näkyvissä. Heräsin tähän ajatukseen silloin, kun tuntemani New Age -ihminen vuolaasti kehui kokemustaan eräästä retriitistä. Onko niin, että siellä jokainen voi luoda omanlaisensa suhteen Jumalaan? Ja vieläpä sellaiseen jumalaan, johon kukakin haluaa uskoa? Tämä riippuu ehkä osaltaan retriitin vetäjästä. Olen aika huolestunut, kun retriitin vetäjä lausuu näin: ”Olen tullut hyvin sensitiiviseksi siinä, etten vain ohjaisi kenenkään kohdalla sitä, mitä pitäisi tai voisi tapahtua… Olen oppinut näkemään, että Jumalan Pyhä Henki kuljettaa meitä aivan erilaisia teitä. Siksi en halua vähäisimmässäkään määrin manipuloida. Siksi emme tapaamisissamme rukoile koskaan yhdessä ääneen.” (Lähde)

Palataanpa vielä tuohon Kirkko & Kaupunki -lehden artikkeliin, mitä siinä opetetaan seurakuntalaisille: ”Ihmiset ovat löytäneet kotiretriitit, hengelliset päiväkirjat, keskittyvän rukouksen tien, katekismusmietiskelyn, zen-meditaation, ignatiaaniset harjoitukset ja sanameditaatiot… Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Taolaisen elämisen ihanteen mukaan asiat tehdään oikein, kun ne sujuvat itsestään.” Tuossa on huolestuttavaa se, että lehden lukijoille jää käsitys, että zen-meditaatio ja taolainen elämisen malli ovat kristitylle ihan normaaleja asioita.

Kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen kirjoittaa blogissaan kristillisestä meditaatiosta:

Miltei jokainen erämaaisiä kuvaava lukemani kirja – viimeksi Basil Penningtonin Centering Prayer – vertaa erämaaisien elämänkuvauksia myöhempien mystikkojen kokemuksiin. Päädytään tulokseen, että kaikkien historianpyhien mystiset kokemukset ovat jossakin ja hämmästyttävässä määrin samankaltaisia. Kristillinen meditaatio tuottaa kristillistä mystiikkaa ja samanlaisia sisäisiä juttuja vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen.  On mahdollista tutkia ja verrata eri aikakausien kristittyjen kokemuksia toisiinsa ja koettaa selvittää itselleen, mikä tekee mietiskelystä kristillistä.

Nykyajan luterilaisuudessa on trendikästä palata samaan mystiikkaan, jota on jo vuosisatoja sitten harjoitettu. On kuitenkin muistettava kriittisyys: mistä voimme tietää mystisten kokemusten olevan raamatullisia? Tarkastellaanpa hieman edellä mainitun Basil Penningtonin ajatuksia. Pennington kirjoittaa yhdessä Thomas Keatingin kanssa:

Meidän ei tulisi epäröidä ottaa vanhan idän viisauden hedelmää ja ’siepata’ sitä Kristukselle. Todellakin, papin virassa olevien tulisi pyrkiä tutustumaan niin moniin näistä idän tekniikoista kuin mahdollista. Monet kristityt, jotka ottavat rukouselämänsä vakavasti, ovat saaneet suurta apua joogasta, zenistä, TM:stä (transsendentaalinen meditaatio) ja sen kaltaisista harjoitteista, erityisesti silloin kun luotettava ohjaaja on ollut apuna ja kun he ovat kehittäneet jatkuvasti kristillistä uskoaan löytämään sisäisen muodon ja tarkoituksen saaduille kokemuksille.

Hiltunen jatkaa blogissaan: ”Mietiskelytekniikoita ja mystisiä kokemuksia on verrattu myös eri uskontojen välillä. Mystinen kokemus ja meditaatio ovat jossakin ja hämmästyttävässä määrin samankaltaista uskonnosta huolimatta. Kaikki meditoimiseen liittyvät mystiset kokemukset eivät ole siis vain kristillisiä.” Hiltunen tekee, kuten pitää, eron kristillisen ja muiden uskontojen meditoinnin välille: ”… jos halutaan meditoida kristillisesti, on selvitettävä, miten meditoidaan kristillisesti ja aletaan sitten vasta meditoida.”

Puurot ja vellit voivat kuitenkin tässä mennä monelta pahasti sekaisin. Se, että joku kokemus on samanlainen kristinuskossa ja muissa uskonnoissa, ei todista sitä, että kokemus on raamatullinen ja hyväksyttävä. Olen tästä aiheesta kirjoittanut monta kertaa blogissani (napsauta oikeasta reunasta kategoriaa Eksytykset, niin saat kaikki aihepiirin artikkelit näkyville). Saatanalle on tyypillistä tuottaa sellaisia hengellisiä kokemuksia, jotka saavat meidät uskomaan niiden olevan Jumalasta.

Mainitussa Kirkko & Kaupunki -lehden artikkelissa mainitaan vielä: ”Mietiskelyssä paljon mainostettu mielen tyhjentäminen on hyvä harrastus ja tarpeellista…” Kuten edellisessä artikkelissani totesin, niin New Age -pohjaisissa harjoitteissa tavoitteena on mielen tyhjentäminen. Siinä vain on vaarana se, että avataan tie henkivalloille ihmisen sisimpään, kun esteet  on poistettu. Meediot yms. käyttävät tätä saadakseen yhteyden henkioppaaseensa. Mielen tyhjentäminen on vaarallista ja täysin kristinuskolle vierasta! ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8). Lue esimerkki mielen tyhjentämisestä (minkä seurauksena valhehenki näyttäytyi Pyhänä Henkenä).

Koska uushenkisyys on erittäin voimakkaasti lisääntymässä, kirkko etsii keinoja vastata tähän muutokseen. Kirkkohallituksen sivuilta löytyy monia hyviäkin keinoja, mutta yhden niistä saisi jättää pois: ”Kristillisen mystiikan ja kristillisen mietiskelyn vanhat traditiot on päivitettävä toimiviksi käytänteiksi.”

Sanon nyt aika rankasti, mutta mielestäni Kirkko & Kaupunki -lehti on levittämässä maahamme ei-kristillistä uushenkisyyttä ja edistää uskontojen yhteensulautumista eli synkretismiä. Ja mikä valitettavinta, se tapahtuu salakavalasti kristillisessä kaavussa. Kristillisissä piireissä ei pitäisi missään nimessä käyttää sellaisia termejä mitkä on totuttu yhdistämään idän uskontoihin; ei pitäisi puhua meditaatiosta, mietiskelytekniikoista, mystisistä kokemuksista jne. Tavalliset ihmiset sekoittavat asiat ja menevät mukaan joogaan yms. ei-kristilliseen. Kaikkein pahinta on se, kun nämä asiat vielä tuodaan tarjolle seurakunnan sisälle!

Olen varma, että oikeaa ja kristillistä meditaatiotakin on olemassa. Ongelma on vain siinä, että jos se ei ole täysin Kristus-keskeistä, siitä muodostuu menetelmäkeskeistä. Tällöin ollaankin jo rankasti harhapoluilla. Luepa seuraava Kirkko & Kaupunki -lehden artikkeli Antaumuksen rukous. Olen kasvanut luterilaisuudessa, mutta tuossa tekstissä kuvattu tapa rukoilla tuntuu minusta todella kaukaiselta! Tekstissä mainitaan Contemplative Outreach -yhdistys, joka tekee tunnetuksi tätä kontemplatiivista, keskittävää antaumuksen rukousta. Huomasitko maininnan, että yhdistyksen hengellisiin vaikuttajiin kuuluu jo aiemmin siteeraamani Thomas Keating, joka uskoo kristittyjen saavan suurta apua joogasta, zenistä ja transsendentaalisesta mietiskelystä? Miten Suomen ev.lut. kirkko voikaan olla niin sinisilmäinen, että sallii tällaista!

Lisäys 20.8.2013

Thomas Keatingin opetukset ovat täysin ei-kristillisiä – itse asiassa ne ovat okkulttisia.  Katolisen papin Philip St. Romainin kirjoittaman kirjan Kundalini Energy and Christian Spirituality esipuheessa Keating myöntää, että kundaliini on sama asia kuin kristillinen meditaatio:

Koska tämä energia (kundaliini) toimii lukuisissa henkilöissä, jotka ovat omistautuneet kontemplatiiviselle rukoukselle, tämä kirja on tärkeä panos uudistettaessa kristillisen kontemplatiivisen rukouksen perinnettä. Se tulee olemaan suuri lohdutus niille, jotka ovat kokeneet kundaliinin heräämisestä johtuvia fyysisiä oireita hengellisellä matkallaan… Useimmat hengelliset harjoitukset vaativat jonkinlaista vakavasti otettavaa kurinalaisuutta ennen kundaliinin herättämistekniikoiden käyttöä.

Keating selittää, että kontemplaatiossa tarvitaan hengellistä ohjaajaa kundaliinin voimakkaan ja vaarallisen luonteen takia. Hän sanoo myös, että mahdollisesti tarvitaan ”idän (uskontojen) opettajia, jotta saavutettaisiin täysi ymmärrys”.

Lue aiheesta lisää: Kristillinen mystiikka, kundaliinivoima sekä kontemplatiivinen rukous.

Read Full Post »

Sain jonkin aikaa sitten viestin, joka koski artikkeliani Ovatko väärät henget valtaamassa  seurakuntaa ja siihen liittyvää keskustelua. Viestin kirjoittaja toivoi rakkautta nähdä, että pimeyttä ei ole, ei liioin saatanaa missään uskonnossa.  Kaikissa uskonnoissa on hänen mukaansa kyse rakkaudesta, Jumalasta. Ymmärrän hänen tarkoittavan, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä.

Tuo edellä kuvattu on hyvä esimerkki siitä, mihin suomalaiset ovat harhautuneet. Erään tutkimuksen mukaanhan 75 % suomalaisista uskoo Jumalaan, mutta vain 25 % uskoo niin kuin kristinusko opettaa. Kirjoitin tästä artikkelissa Vanhan ajan usko  riittää.

Perinteisen kristinuskon tilalle on tullut lähinnä idän uskonnoista nousevat New Age -uskomukset.  New Age -yleisuskonnollisuutta kutsutaan myös uushenkisyydeksi. Tätä uushenkisyyttä voidaan luonnehtia muun muassa seuraavasti (lähde):

  • Henkinen voima on löydettävissä ihmisen sisältä.
  • Ihmisen sisimmästä löytyy Jumala, joka on myös maailmankaikkeutta ylläpitävä voima.
  • Ihminen voi vapaasti valita ja koota itselleen sopivan uskonto- tai uskomuskokonaisuuden.

Yksi tyypillinen konkreettinen esimerkki tällaisesta ei-kristillisestä uushenkisyydestä on seuraava sivusto, jossa tehokkaasti sekoitetaan kristinuskon perinteet kaikenlaiseen New Age -henkisyyteen. Vielä pahempi esimerkki on tässä – huomaatko, miten kristillisyyttä käytetään taitavasti keppihevosena kaiken väärän ujuttamisessa!

Raamatun mukaan ihmisessä ei asu jumaluutta sillä tavalla kuin New Age uskoo. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksen myötä ihminen joutui kirouksen alaiseksi. Raamattu sanoo: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23).” Vain Jeesukseen uskovan ihmisen sisimmässä asuu Pyhä Henki, sillä tuosta Paavalin kuvaamasta tilasta on vain yksi tie ulos: syntien tunnustaminen ja kääntyminen Jeesuksen puoleen.

Kristinuskon piirissäkin on nousevaa kiinnostusta sellaisille asioille, kuin kristillinen mystiikka, meditaatio, mietiskely, kontemplatiivinen rukous jne. On omaksuttu ajatus, että käytetään muista uskonnoista peräisin olevia tekniikoita kristillisiin harjoitteisiin. Käsitteet ovat aika tavalla samoja kuin mitä New Agessa käytetään, joten raja kristinuskon ja New Agen välillä entisestään kaventuu. Lisäksi kun liberaalin luterilaisuuden piirissä ei ole Jeesuksella keskeistä sijaa, välimatka yleisuskonnollisuuteen ei ole enää kovin suuri. Richard Kirby onkin sanonut: ”Pitkälle edenneiden okkultistien meditointi on täysin samankaltaista pitkälle edenneiden mystikoiden rukouksen kanssa.”

Monissa New Age -pohjaisissa harjoitteissa on tavoitteena mielen tyhjentäminen arkipäivän asioista. Tällöin on todellinen vaara, että avataan tie henkivalloille ihmisen sisimpään. Kristillisessä meditaatiossa ja kontemplatiivisessa rukouksessa pyritään myös tyhjentämään mielestä sellaiset asiat, jotka haittaavat keskittymistä. Uskaltaisin sanoa, että jos henkilö on kiinni Jeesuksessa, tässä ei ehkä ole vaaraa. Vaara onkin siinä, että jos Jeesus ei ole ihmisen elämän keskipisteessä, avataan helposti portit henkivalloille, jotka uskottelevat olevansa valkeudesta lähtöisin. Tästä on olemassa monia kuvauksia; kun mieli on tyhjentynyt, sen täyttää yhtäkkiä valo ja rauha. Lue esimerkiksi alhaalta linkki Tietoa kontemplatiivisesta rukouksesta.

Suhtaudun hyvin kriittisesti kaikenlaisiin menetelmiin ja harjoituksiin, joilla mukamas pitäisi päästä lähemmäksi Jumalaa. Kun usko Jeesukseen loppuu, niin konstit alkavat. Jumalaa voi lähestyä yksinkertaisesti Raamattua lukemalla, rukoilemalla ja ehkä vielä ylistämällä (kun se tulee sydämestä eikä ole vain yksi keino muiden joukossa). Jumalaa voi lähestyä kuin lapsi isäänsä – ei siihen tarvita mitään sen kummempia tekniikoita.

Jos Jeesus ei ole uskomme keskipisteenä, olemme samalla tiellä kaikkien uskontojen kanssa – ja se tie vie iankaikkiseen kadotukseen. Kristillinen usko nousee siitä, että olemme langenneita syntisiä, ja siten erossa Jumalan yhteydestä. Ainoa tie Jumalan luo on Jeesuksen kautta; kun tunnustamme Hänelle syntimme, pääsemme takaisin Jumalan yhteyteen. Vaikka Jumala onkin rakkaus, kaikki eivät pelastu automaattisesti. Jeesus sanoo: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” (Matt. 7:13, 14)

En ole tässä artikkelissa ruotinut juurta jaksain niitä eroja, mitä raamatullisella kristillisyydellä ja kristillisen mystiikan epäraittiilla painotuksilla on. Halutessasi lisätietoa, lue seuraavat kirjoitukset nettikirjasta EROTTAUTUMISEN AIKA – Kuinka muinaiset mystiset harjoitteet yhdistävät kristittyjä maailman uskontoihin:

Read Full Post »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.