Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘messu-uhri’

Bowing the Knee to Rome

McMahon, T.A., suom. Samuel Korhonen

1.2.2015

mariaElämme outoja aikoja. Kun minusta tuli uudestisyntynyt uskova lähes neljä vuosikymmentä sitten oltuani 30 vuotta roomalaiskatolinen, ei yksikään ei-katolinen kristitty moittinut minua siitä, että jätin Rooman kirkon. Noina aikoina oli melko selvää evankelikaaleille, että roomalaiskatolisuuden opetukset ja käytännöt olivat ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa. Oli kyllä joitakin asioita, ainakin pinnallisesti, joita katoliset ja Raamattuun uskovat kristityt pitivät yhteisinä. Kristuksen neitseellinen syntymä, johon sisältyi Jeesuksen sikiäminen Pyhästä Hengestä, on yksi esimerkki. Silti koskien Kristuksen ihmeellistä syntymää katolinen kirkko lisäsi neitsyt Mariaan opit hänen tahrattomasta sikiämisestään so. että hänet on siitetty ilman syntiä ja hänen ikuisesta neitsyydestään. Vaikka nuo Raamatun ulkopuoliset opetukset ovat vakavia harhoja, ne eivät suoraan ole ristiriidassa sen evankeliumin kanssa, joka on välttämätön pelastumiselle.

Toivoisin, että jokainen tätä artikkelia lukeva (varsinkin, jos tunnustaa olevansa Raamattuun uskova kristitty) on ymmärtänyt ja vastaanottanut aidon evankeliumin, joka edellyttää uskoa (ja yksin uskoa), että Jeesus uhrikuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta maksoi synnin rangaistuksen täydellisesti jokaisen miehen, naisen ja lapsen puolesta. Se on se evankeliumi, jota Raamattu opettaa eksplisiittisesti yli sadassa jakeessa ja epäsuorasti sadoissa muissa. Se ei kuitenkaan ole evankeliumi katolisen kirkon mukaan. Todellisuudessa katolisen kirkon Raamatun evankeliumin vastustus sen opetuksissa ja käytännöissä on tehty selväksi sen kirkolliskokousten ja murhanhimoisten inkvisitioiden kautta historian.

Uskonpuhdistuksen aikana monet yksilöt (etupäässä entisiä katolisia) työskentelivät palauttaakseen Raamatun evankeliumin. Todellisuudessa jäännös katolisen kirkon ulkopuolella ei koskaan ollut lakannut uskomasta siihen. Silti uskonpuhdistus auttoi saamaan Raamatun takaisin uskovien suurten joukkojen käsiin. Vastauksena Rooman kirkko teki virallisen kantansa evankeliumiin kristallinkirkkaaksi vastauskonpuhdistuksen Trent’in kirkolliskokouksessa (1545–1563). Seuraavassa vain kolme niistä ns. erehtymättömän kirkolliskokouksen yli sadasta tuomiosta niille, jotka uskovat, mitä Raamattu opettaa koskien evankeliumia:

”Jos joku sanoo, että syntinen on vanhurskautettu yksin uskosta tarkoittaen, että mitään muuta ei vaadita vanhurskauttamisen armon saamiseksi … hän olkoon kirottu” (6. istunto, kaanon 9). Koska katolinen kirkko vaatii pelastukseen paljon enemmän kuin usko, niin sen täytyy kirota (tuomita) ne, jotka hylkäävät sen sakramentaaliset teot.

”Jos joku sanoo, että vanhurskauttava usko ei ole muuta, kuin luottamista jumalalliseen armoon, joka antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, tai että se on yksin tämä luottamus, jonka kautta olemme vanhurskautetut: hän olkoon kirottu” (6. istunto, kaanon 12). Jälleen näemme, että Rooman mukaan usko yksin Kristuksen täydelliseen uhriin ristillä on tuomittu.

”Jos joku sanoo, että vanhurskauttamisen armon vastaanottamisen jälkeen syyllisyys on niin sovitettu ja ikuisen rangaistuksen velka niin poispyyhitty jokaiselta katuvalta syntiseltä, ettei mitään ajallisen rangaistuksen velkaa jää maksettavaksi joko tässä maailmassa tai kiirastulessa, ennen kuin taivaan portit voidaan avata, hän olkoon kirottu” (6. istunto, kaanon 30).

Vaikka monet katoliset uskovat virheellisesti, että heidän kirkkonsa on ylittänyt Trent’in kaltaisten kirkolliskokoustensa julistukset, he siitä huolimatta pitävät uskollisesti kiinni kiirastulen välttämättömyydestä toivossa, että se polttaa pois heidän syntiensä jäänteet siten tehden heidät kelvollisiksi pääsemään taivaaseen. Se on Kristuksen täytetyn työn hylkääminen ja siksi se on ”evankeliumi”, joka ei pelasta ketään.

On tärkeää kaikille, jotka sanovat olevansa kristittyjä ja rakastavansa roomalaiskatolisia – ja jotka uskovat, että useimmat katoliset ovat pelastettuja, koska he ”rakastavat Jeesusta” – ymmärtää virallinen katolinen ”evankeliumi” (jonka jokainen katolinen on velvoitettu uskomaan) ja ymmärtää, kuinka täysin vastoin se on Raamatun evankeliumia. Rakastaa todella Jeesusta tarkoittaa Hänen rakastamistaan, kuten Raamattu sanoo: ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:20).

Sanotaan, että katolinen ”Jeesus”, joka ei maksanut täyttä rangaistusta synneistä ja joka pysyy krusifikseissa katolisten kirkkojen alttareiden yläpuolella, ”uhrataan” messun aikana. Uhraaminen (engl. immolation) tarkoittaa tappamista – eikä pelkästään symbolisena eleenä, sillä katolisen kirkon katekismuksen mukaan: ”Alttarin uhri ei siis ole pelkkä tyhjä Golgatan muistojuhla, vaan tosi ja oikea uhriteko, jonka kautta Kristus ylipappi verettömän uhrin kautta antaa itsensä hyväksyttävimpänä uhrina iankaikkiselle Isälle, kuten hän teki ristillä. ’Se on yksi ja sama uhri; sama henkilö, joka sitten uhrasi itsensä ristillä, tarjoaa sen nyt [katolisten] pappiensa työn kautta. Vain uhraamisen tapa on erilainen’.” (sivut 445–446). Tämä suora Kristuksen täydellisen uhrin kieltäminen tapahtuu päivittäin miljoonilla katolisilla alttareilla selvässä ristiriidassa Hepr. 10:10 kanssa: ”Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.”

Totuus on, että jos vilpittömästi rakastamme katolisia ja haluamme heidän vastaanottavan syntiensä anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän lahjan, jonka Jeesus maksoi ja jonka Hän tarjoaa yksinkertaisen uskomisen teon kautta heidän puoleltaan, niin jokainen tapa edistää Rooman väärää evankeliumia (riippumatta kuinka hyvää tarkoittava) niiden taholta, jotka tunnustavat tuntevansa Kristuksen, on totuuden kavaltaminen ja varmistaa katolisille ikuisen eron Jumalasta. On traagista, että tämä kompromissin hapatus on soluttautunut seurakuntaan viimeisten kolmen vuosikymmenen ajan.

TBC on uutiskirjeidensä artikkelien ja resurssiaineistonsa kautta vuosien ajan käsitellyt sellaista roomalaiskatolisten oppien tappavaa myönnyttelemistä hyvin näkyvien johtajien taholta heidän evankelioimisponnistuksissaan – sellaisten miesten, kuin Billy Graham, joka käytti katolisia pappeja ja nunnia neuvonantajina ristiretkillään; Bill Bright, joka asetti aktiivisia katolisia Campus Crusade’n johtoasemiin Irlannissa; ja Luis Palau, joka teki yhteistyötä katolisten kanssa Etelä-Amerikassa. Muun muassa Charles Colson’in ja katolisen papin, Richard John Neuhaus’in johdolla vaikutusvaltaiset evankelikaaliset ja katoliset johtajat allekirjoittivat asiakirjan nimeltä Evangelicals and Catholics Together (Evankeliset ja katoliset yhdessä) siten sitoutuen yhteistyöhön käännyttämään maailma Kristukselle. Roomalaiskatolisen Bill McCartney’n johtama Promise Keepers pyrki murtamaan historiallisen erottavan muurin katolisten ja ei-katolisten kristittyjen välillä. Hank Hanegraaff’in Christian Research Journal julkaisi sarjan roomalaiskatolisuudesta julistaen, että kirkolla oli raamatullinen näkemys vanhurskauttamisesta uskon kautta. Sen kirjoitti osittain uskonpuolustaja Norm Geisler ja Hanegraaff puolusti sitä radio-ohjelmassaan. Trent-katolinen elokuvakirjoittaja ja ohjaaja Mel Gibson voitti evankelikaalien suurten joukkojen sydämet elokuvallaan The Passion of the Christ, joka perustui pyhään Ristin Asemien katoliseen rituaaliin, riittiin, joka on omistettu Marialle lunastajattarena Jeesuksen kanssa.

Kirjoittaessaan reaktiosta paavi Johannes Paavali II:n kuolemaan, Dave Hunt huomautti:

Evankelikaalisten johtajien paaville hänen kuoltuaan suitsuttama ylistys on käsittämätöntä! On uskomatonta, että Billy Graham ylisti Johannes Paavali II:ta ”hänen vahvasta katolisesta uskostaan”. Kasvavat määrät evankelikaaleja liittyvät herroihin Colson, [J. I.] Packer, Billy Graham ym. hyväksyen kanssakristittyinä roomalaiskatoliset, jotka omaksuvat tämän väärän evankeliumin. … Pat Robertson sanoi, että ”aikamme rakastetuin uskonnollinen johtaja on siirtynyt tästä maailmasta hyvin ansaittuun ikuiseen palkintoonsa”. … Mark Oestreicher, Youth Specialties’in presidentti, sanoi paavin kuolemaa ”historian tärkeäksi pisteeksi, jossa meillä on tilaisuus hyväksyä katolisetkin Jumalan lapsina”. Se on kuin ei laittaisi varoitusvaloja ja kylttejä autoilijoille valtatiellä, jossa silta on romahtanut ja sen sijaan vain viittoisi heitä jatkamaan kuolemaansa!

Billy Graham’in tavoin etelän baptistien etiikan ja uskonnonvapauden komission presidentti Richard Land, painotti, että ”kaikki erimielisyydet, joita protestanteilla ehkä on ollut Johannes Paavali II:n kanssa, ovat merkityksettömiä uskon perustuksille”. Land ylisti paavin ”uskollista perinteisen kristinuskon puolustamista…” Silti Johannes Paavali II useammin kuin kerran kokosi yhteen rukoilemaan noitatohtoreita, spiritistejä, animisteja, hinduja, buddhisteja, muslimeja ym. maailmanuskontojen johtajia, julisti heidän kaikkien ”rukoilevan samaa Jumalaa” ja katsoi heidän rukoustensa synnyttävän ”syvällisiä hengellisiä voimia”, jotka loisivat ”uuden ilmaston rauhalle”.

4000-jäsenisen evankelikaalisen teologisen seuran (Evangelical Theological Society) presidentti Francis Beckwith erosi palatakseen katolisille juurilleen (ETS:n johdon siunauksella). Rick Warren (evankelikaalina) toi päämäärätietoisen seurakuntakasvuohjelmansa katoliseen kirkkoon osoittamatta mitään näkyvää huolestumista tuon kirkon väärästä evankeliumista.

Se oli silloin, mutta mikä on tilanne nyt? Jokaisen, joka murehtii sitä, mitä on tapahtunut lähimenneisyydessä, nimittäin Raamatun evankeliumin räikeää halveksimista ihmiskunnan ainoana pelastuksen toivona, pitäisi olla syvästi huolestunut siitä, mitä tänä päivänä tapahtuu. Vatikaani näyttää nostavan lämpöä ponnistuksissaan kosiskella ”protestantteja”, mikä on harhaanjohtava nimitys ei-katolisista kristityistä. Vatikaani II:n julistus, joka viittaa kastettuihin ei-katolisiin kristittyihin ”eronneina veljinä”, muutos siitä, että heistä on historiallisesti puhuttu Trent’in kirkolliskokouksen määritteleminä ”hereetikkoina”, on ollut yllättävän menestyksellinen rakastuttaessaan monet evankelikaaliset johtajat Roomaan. On sanonta liittyen tähän lähestymistapaan, joka on vahvistettu Rooman menettylyssä: ”Vähemmistössä Rooma on lempeä kuin karitsa, tasa-arvoisena se on viekas kuin kettu ja enemmistössä se on hurja kuin tiikeri.” Me olemme täällä USA:ssa ”viekas kuin kettu” -vaiheessa, jos sillä, mitä tapahtuu, on jotakin merkitystä.

”Eläköitynyt” Benediktus XVI, entinen uskonopin kongregaation (jonka juuret ovat inkvisitiossa) prefekti, yllätti monet ainutlaatuisilla ekumeenisilla ponnistuksillaan paavina. Opista tuli vähäpätöinen kysymys ainakin pinnalta. Hänen seuraajansa paavi Fransiskus ei ole ainoastaan jatkanut paavien Johannes Paavali II ja Benedictus linjaa, vaan on suuresti vauhdittanut ekumeniaa. Tämän vuoden alussa Fransiskus lähetti kännykkävideotervehdyksen yleisölle Kenneth Copeland’in konferenssissa anglikaani-episkopaalipiispan Tony Palmer’in kautta (hän on nyt kuollut), joka oli myös Kenneth Copeland Ministries’in johtaja Etelä-Afrikassa. Sanoisin niille, jotka eivät tiedä, että Copeland ja hänen vaimonsa Gloria ovat johtaneet miljoonia epäraamatullisiin menestys/terveys-oppeihinsa, joihin sisältyy väärä evankeliumi ja ”toinen” Jeesus, joka maksoi synnit olemalla Saatanan kidutettavana helvetissä. Tervehdys johti siihen, että paavi kutsui Copeland’in ja muutamia hänen vääräoppisia maanmiehiään (James Robison, Geoff Tunnicliff, John ja Carol Arnott) tapaamaan häntä Vatikaanissa. Vaikutusvaltainen karismaattinen mystikko ja väärä profeetta Kim Clement julisti Jumalan sanoneen hänelle, että Hän on valinnut paavi Fransiskuksen tuomaan Hengellä täytetyt protestantit ja katoliset yhteen.

Rick Warren on tuskin jälkijunassa matkalla Roomaan. Viime vuonna katoliselle verkostolle EWTN:lle (jonka hän muuten tunnusti olevan yksi suosikki TV-kanavistaan) antamassaan haastattelusarjassa Warren puolusti katolisuutta ja yritti selittää evankelikaalien väärinkäsityksiä. Noudattaen epäraamatullista globaalia P.E.A.C.E.-suunnitelmaansa, joka painottaa maailmanuskontojen yhteistyötä, hän puhui Vatikaanin kansainvälisessä uskontojen keskustelussa miehen ja naisen toisiaan täydentävyydestä. Myöhemmin hän ”kutsui eri kristillisten uskonsuuntien kannattajia liittymään roomalaiskatolisiin ja paavi Fransiskukseen toimimaan yhdessä kolmessa yhteisessä päämäärässä, jotka keskittyvät elämän pyhyyteen, seksin pyhyyteen ja avioliiton pyhyyteen” (www.aleteia.org/en/religion/article/megachurch-pastor-rick-warren-joins-…).

Toivottavasti jokainen tätä lukeva uskova kysyy: ”Entä Raamatun evankeliumin pyhyys?” Ilman sitä kaikki pyrkimykset ”pyhyyteen” ovat ajallinen harhakuvitelma ja ikuinen tragedia! Silti yhä harvemmat niistä, jotka tunnustavat olevansa Raamattuun uskovia kristittyjä, näyttävät olevan tästä huolissaan ja ovat tyytyväisiä johonkin sellaiseen, josta on tullut Warren’in ekumeeninen mantra: ”Jos rakastat Jeesusta, olemme samassa joukkueessa.”

Jos olet ymmälläsi tai peräti pökertynyt siitä, mitä tapahtuu kristikunnassa, niin Raamattu antaa vastaukset: ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4). Siellä, missä terve oppi on antanut tietä kokemuksellisuudelle, subjektiivisuudelle ja emotionalismille, kuten on laita miljoonien väärien ihmeiden ja merkkien opetusten seuraajien keskuudessa, raamatullinen erottaminen on hyljätty ja berealaisuus on mahdotonta.

Äärikarismaattiset ja helluntailaiset eivät kuitenkaan ole ainoat, jotka ovat kypsiä Rooman viettelykselle. Ajattele uudelleen konservatiivista teologia, Francis Beckwith’iä, entistä evankelisen teologisen yhteisön johtajaa, joka palasi aikaisempaan katoliseen uskoonsa. Kuinka hän olisi voinut tehdä niin, jos olisi todella ymmärtänyt ja vastaanottanut yksinkertaisen ja pohjia myöten terveen pelastuksen opin? Kuinka joku voisi järjissään luopua siitä käsittämättömästä vapaasta lahjasta, jonka Kristus hankki ja kääntyä sen sijaan pelastukseen teoista – muuten, kuin ettei koskaan ole saanutkaan tuota lahjaa? Voisit myös kysyä, kuinka Beckwith saattoi olla sellaisen arvokkaan ”protestanttisen” järjestön valittu presidentti.

Beckwith antaa kuitenkin joitakin näkemyksiä, jotka heijastavat useimpien tämän päivän kristittyjen asennetta ja uskomuksia. Kysyttäessä luuliko hän historiallisten vihamielisyyksien katolisten ja evankelikaalien välillä olevan poistumassa, hän vastasi: ”Kyllä ja luulen, että se on paljolti tulos yhteistyöstä kulttuurillisissa kysymyksissä [Rick Warren’in lähestymistapa], joka on johtanut toistensa uskonkäsitysten huolellisempaan ja hyväntahtoisempaan arviointiin. Niinpä esimerkiksi on harvinaista tänä päivänä löytää vakava evankelikaali, joka syyttäisi katolista kirkkoa uskomisesta ’tekojen vanhurskauteen’. Mahtipontisemmat äänet toki sanovat sellaisia asioita, mutta kokeneimmat evankelikaalit eivät ota heitä vakavasti.” On traagista, että sellainen ajattelutapa on kasvava trendi tunnustavien evankelikaalien keskuudessa.

Kiitän Jeesusta joka päivä siitä, että ne evankelikaalit, jotka todistivat minulle yli kolme vuosikymmentä sitten, rakastivat minua tarpeeksi hyljätäkseen sielun kadottavan ”hienostuneisuuden” ja palvelivat minua totuudessa. Tästä olen ikuisesti kiitollinen ja rukoilen, että kanssauskovani tekisivät samoin katolisille tuttavilleen, ystävilleen ja läheisilleen. TBC

Updated 24 February 2015

Read Full Post »

Behold the Lamb of God

By Dave Hunt, suom. Samuel Korhonen

swordsIslam opettaa, että viimeisenä päivänä (joka kirjaimellisesti ei voi tulla, ennen kuin muslimit ovat murhanneet kaikki juutalaiset maan päällä) kaikki muslimit, joiden hyvät teot painavat pahoja enemmän, pääsevät paratiisiin. Heidän profeettansa Muhammedin esimerkin mukaisesti ei-muslimien tappaminen, varsinkin juutalaisten, kuuluu muslimin parhaisiin tekoihin. Kuoleminen kenen tahansa ei-muslimin tappamisprosessissa jihadissa on ainoa Islamin tarjoama varma takuu paratiisiin pääsystä. Tämä on se traaginen valhe, joka kannustaa itsemurhapommittajia Israelissa, Irakissa, Afganistanissa ja muualla harkiten kohdistamaan iskunsa puolustuskyvyttömiin naisiin ja lapsiin.

Monilla, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, sekä protestanteilla, että katolisilla, (vaikka ehkä välttävätkin juutalaisten teurastamista), on pohjimmiltaan sama toive päästä taivaaseen tekemällä enemmän hyvää kuin pahaa (oman arvionsa mukaan). Alkeellinenkin oikeudenmukaisuus tunnistaa sellaisen odotuksen mielettömyyden.

Yksikään maallinen oikeus ei mitätöisi kaahaussakkoja, koska syytetty oli ajanut enemmän kilometrejä sallitulla nopeudella, kuin ylinopeudella eikä vapauttaisi tappajaa ja palkitsisi tätä useampien ihmisten hengen säästämisestä, kuin mitä oli murhannut. On varmaa, että sellainen törkeä käsitys, vastenmielinen ihmisen omalletunnolle, ei vanhurskauta ketään maailmankaikkeuden äärettömän pyhän ja vanhurskaan tuomarin silmissä!

Siitä riippumatta, kuinka monta ”hyvää tekoa” ihminen on ehkä tehnyt, ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23) ja Hänen täydellisten normiensa perusteella ovat ”jo tuomittuja” (Joh. 3:18). Eikä voi se Yksi, joka sanoo: ”Sillä minä, Herra, en muutu”(Mal:3:6) ja jonka sana pysyy Iankaikkisesti vahvana taivaissa (Ps:119:89), antaa sanansa pettää (Ps:89:34).

Me tiedämme, että ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8) ja että Hän tahtoo, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4), mutta Hän on myös äärettömän pyhä ja vanhurskas, eikä voi suvaita syntiä. Hän on julistanut: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava” (Hes. 18:4); ja: ”Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Tuo lause pitää paikkansa, ”sillä itseänsä kieltää hän ei saata” (2. Tim.2:13).

Kuinka sitten Jumala voi armahtaa syntiset iankaikkisesta rangaistuksesta loukkaamatta täydellistä oikeudenmukaisuuttaan? Eikö Hän rohkaise tekemään syntiä ja tule rikoskumppaniksi antamalla anteeksi syylliselle? Ja kuinka Hän voisi peruuttaa julistamansa tuomion heikentämättä uskottavuuttaan?

Raamattu julistaa, että kuka tahansa rikkoo yhtä kohtaa vastaan, ”on syypää kaikissa kohdin”. Miksi? Tottelemattomuus mille tahansa kymmenestä käskystä, riippumatta siitä, kuinka vähäpätöiseltä se ehkä tuntuu meidän näkökulmastamme, on kapinaa Jumalaa vastaan – ja se on kaiken synnin perusolemus. Näin ollen kuinka voi äärettömän pyhä Jumala toteuttaa rakastavan halunsa antaa anteeksi syntisille?

scaleTämä on keskeinen kysymys. Silti tätä ratkaisevan tärkeää kysymystä ei esitetä islamissa, tai hindulaisuudessa, eikä missään muussakaan maailman uskonnoista. Ne kaikki edistävät suosittua harhaa, että runsaat hyvät teot, jotka painavat enemmän kuin pahat, painavat oikeuden vaa’an syntisen eduksi. Se ei kuitenkaan ole oikeudenmukaisuutta!

On selvää, että täydellinen lain noudattaminen tulevaisuudessa (jos edes mahdollista) ei koskaan voisi kompensoida yhdenkään lain rikkomista menneisyydessä. Onko tämän totuuden tunnistamatta jättäminen kaikkien uskontojen kohtalokas virhe? Itse asiassa ei yksikään ajatteleva ihminen voisi olla jatkuvasti tässä harhassa. Ihmiset tietoisesti ja hiljaa hyväksyvät sellaisen uskonnollisen petoksen ajaakseen omastatunnostaan kauhistuttavan jumalanvastaisen kapinan pelon.

Ei, tätä petosta ylläpidetään tukahduttamalla se tuomitseva totuus – totuus, jonka Jumala on asettanut jokaiseen omaantuntoon. Ylpeys kieltäytyy kohtaamasta kauhistuttavia seurauksia siitä, että ihminen on syyllinen Jumalan edessä. Ei myöskään islamilla, buddhalaisuudella, väärällä ”kristinuskolla”, eikä millään ihmisen uskonnolla ole varaa myöntää totuutta. Se menettäisi valtansa massojen yli, jos tunnustaisi, ettei sillä olekaan mitään tarjottavaa ja että yksin Jumala voi hankkia anteeksiantamuksen syntisille.

Synnin anteeksiantamus? Kuinka se on mahdollista? Syyllisyys, rangaistus ja anteeksiantamus ovat selvästi oikeudenmukaisuuskysymyksiä – ja oikeudenmukaisuutta ei voi syrjäyttää edes rakkaudella, armolla ja laupeudella. Jumalan vanhurskas oikeudenmukaisuus vaatii, että synnin rangaistus maksetaan täydellisesti. Jokainen uskonto, joka väittää saavansa Jumalan antamaan anteeksi synnin, on petos!

On välttämätöntä, että rangaistus Jumalan täydellisen lain rikkomisesta, jota Jumalan ääretön oikeudenmukaisuus vaatii, on ääretön. Rajallinen ihminen erotettaisiin Jumalasta kärsimään ikuisesti tuon mahdottoman velan maksamiseksi.

Vain Jumala itse, joka yksin on ääretön, voi maksaa äärettömän rangaistuksen. Mutta kuinka? Hän ei ole yksi meistä. Jos vain Jumala voisi tulla ihmiseksi…! Ja se juuri on se ihana pelastuksen suunnitelma, joka paljastuu kaikkialla Jumalan Pyhän Sanan, Raamatun, sivuilla ja vain siellä.

Raamatun profeetat ennustivat, että Jumala itse tulisi tämän maan päälle neitseellisen syntymän kautta: naisen siemen ”on polkeva rikki sinun (Saatanan) pääsi” (1. Moos. 3:15.); ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel [Jumala meidän kanssamme]” (Jes. 7:14); ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu … ja hänen nimensä on: …Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä…” (Jes. 9:6).

quranKoraani sanoo, että Allah on alati armollinen ja anteeksiantava, mutta silti hän ei tarjoa mitään oikeudellista pohjaa sellaiselle anteeksiantamukselle. Koraani tulee yhdeltä mieheltä, Muhammedilta, joka väitti, että Gabrielin kautta puhuva Allah innoitti hänet. Muslimit luottavat Muhammediin ja Koraaniin, vaikka Koraani itse kehottaa ”Profeettaa” tunnustamaan syntinsä päivin öin (Suura 40:55 jne.) ja julistaa, että Allah muuttaa mielensä: ”Mitä tulee sellaiseen ilmoitukseen, jonka kumoamme, tai annamme unohtua, niin tuomme [sen tilalle] paremman, tai sen kaltaisen” (Suura 2:106); ”Me panemme yhden ilmoituksen toisen tilalle…” (Suura 16:101).

Sen sijaan Raamattu tuli meille noin 40 miehen kautta yli 1600 vuoden aikana. Siten meillä on sen jokaiselle kirjoittajalle 39 muuta todistajaa erilaisista kulttuureista ja erilaisilta historian ajoilta. Useimmat heistä eivät koskaan kohdanneet toisia kirjoittajia. Ainoa yhteinen tekijä heille oli väite, että heidän innoittajansa oli Jahve, ”Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala” (2. Moos. 3:15, ynnä 11 muuta kohtaa), ”Israelin Jumala” (2. Moos. 5:1, ynnä 202 muuta kohtaa). Heidän kirjoituksensa yhdistyvät sopusointuisesti monimutkaisiin aiheisiin, jotka ovat kehittyneet toisistaan tavalla, joka todistaa jumalallisen innoituksen.

LambYksi aihe, joka löytyy kaikkialta Genesiksestä Ilmestyskirjaan, on Jumalan pelastussuunnitelman punainen lanka. Se avataan huolellisesti kirjoittaja kirjoittajalta syvenevässä ilmoituksessa – ja sitä tukevat sadat profetiat, jotka ovat toteutuneet muuttamattomina. Jumala ei ole jättänyt epäilystä, että Hän itse on tullut maan päälle neitseellisen syntymän kautta maksamaan sen äärettömän rangaistuksen, jonka Hänen oma oikeudenmukaisuutensa vaatii synnistä hankkien oikeudenmukaisen ja ikuisen pelastuksen.

Pelastus syntiselle ihmiselle oli osa Jumalan suunnitelmaa koko iankaikkisuudesta saakka. Hän tiesi, että Aadam ja Eeva uskoisivat käärmettä ja että heidän perillisensä jatkaisivat tuota kapinaa. Jumalan lupaus kuitenkin uudistetaan jatkuvasti Hänen profeettojensa kautta.

Pelastuksen keino tulee yhä selvemmin polttopisteeseen sen avautuvan kuvan kautta, joka esitetään Vanhan Testamentin uhrijärjestelmässä. Se alkaa eläinten uhraamisella nahkojen hankkimiseksi, joilla Jumala puki Aadamin ja Eevan karkotettuaan heidät paratiisista. Se oli tilapäinen peittäminen, ei täydellinen anteeksiantamus: ”…mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr. 10:4).

Luvattua Vapahtajaa kutsuttiin Messiaaksi. Sitä, että Hänen olisi annettava oma henkensä, kuvattiin toistuvasti viattomien eläinten uhraamisessa, varsinkin viattoman ja alistuvan karitsan uhraamisessa. Ensi kerran kohtaamme karitsan Aabelin syntiuhrina. Sen sijaan Kainin vaatimus saada uhrata omien kättensä ponnistuksia, oli selkeä Jumalan pelastuksen hylkääminen ja prototyyppi kaikista uskonnoista sen jälkeen. Jumalaa tottelevien vaino kautta inhimillisen historian nähtiin myös ennalta siinä, kun Kain murhasi veljensä Aabelin, koska Aabelin teurastettu karitsa oli otollinen, kun taas Kainin hyvät teot eivät.

Uhrattu karitsa kuvasi toistuvasti lupausta todellisesta Jumalan Karitsasta, joka antaisi ”itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:6). Se, että Karitsa olisi Jumalan Poika, oli myös ennalta nähty. Kun Aabraham johti poikansa Iisakin ylös Moorian vuorelle uhratakseen hänet siellä Jumalan käskystä uskoen, että Jumala herättäisi hänet kuolleista, Iisak kysyi: ”… missä on lammas polttouhriksi?” Uskossa Aabraham vastasi: ”Jumala on katsova itselleen lampaan” (1. Moos. 22:8).

Tuo lupaus esiintyy läpi koko Raamatun: ”Lord GOD, and his Spirit, hath sent me. (Herra Jumala ja hänen Henkensä on lähettänyt minut, Jes. 48:16 KJV:n mukaan); ”Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi” (1. Joh. 4:14). Ymmärtämättä omia profeettojaan ja luullen, että Messias välittömästi ottaisi Daavidin valtaistuimen, useimmat juutalaiset eivät tajunneet, että Hänen oli ensin tultava luvattuna Karitsana tullakseen ristiinnaulituksi heidän syntiensä tähden leeviläisten uhrien täyttymyksessä. Vasta toisessa tulemuksessaan voimassa ja kunniassa Hän perustaisi maanpäällisen valtakunnan.

Karitsan uhraaminen ja sen veren pirskottaminen talojensa ”molempiin pihtipieliin ja ovenpäälliseen” (2. Moos. 12:7-13) sai tuhonenkelin ohittamaan israelilaiset, kun Jumalan tuomio lankesi Egyptin päälle tuoden Israelin vapautuksen julmasta orjuudesta ja juutalaiset kaikkialla maailmassa juhlivat sitä edelleen Pääsiäisenä.

On murheellista, että kuten profeetat ennustivat, niin Israel pilkkasi ja ristiinnaulitsi ”Jumalan Pyhän”, jonka riivaajatkin tunnustivat (Mark. 1:24; Luuk. 4:34)! Harvat ottivat vaarin Johannes Kastajasta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).

Sen sijaan islamissa ei ole mitään pohjaa syntien anteeksiantamukselle ja katolisuudessakin, jolle Kristuksen ristiinnaulitseminen on niin tärkeä, sen riittävyys kiistetään väitteellä, että ”messu-uhrissa” Hänet uhrataan jatkuvasti. Näin ollen katolisilla alttareilla rangaistusta ei koskaan makseta, sillä jos se maksettaisiin, niin, kuten Raamattu sanoo, messu-uhria olisi lakattu uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä? (Hepr. 10:2).

Jatkuva muka ”muuttuneen” (transubstantiated) Kristuksen ruumiin ja veren uhraaminen Rooman alttareilla hylkää selkeät raamatulliset julistukset, että ”samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit … me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan … mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä … yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään … siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita” (Hepr. 9:25-10:18). Jokainen yritys lisätä, tai jatkaa, Kristuksen kertakaikkista uhria ristillä on Kristuksen voitonhuudon, ”se on täytetty”, kieltäminen (Joh. 19:30).

Kuten väärässä kristinuskossa, niin kaikissa maailman uskonnoissa synnin rangaistusta ei koskaan makseta, vaan se riippuu kumartajien päiden yllä kuin Damokleen miekka: sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20). Vain Kristus pystyi maksamaan ja maksoi synnin rangaistuksen – mutta kuinka uskominen häneen voi vanhurskauttaa syntisen? Paavali kohtaa juuri tämän kysymyksen: kuinka voi Jumala olla ”vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:26)? Hän vastaa, ettemme voi tehdä muuta, kuin hyväksyä Kristuksen uhrin, jonka Jumala on hyväksynyt meidän puolestamme ja sen kautta meidät ”vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room:3:28): ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31) – Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta … ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-10).

Monet, jotka väittävät uskovansa Kristukseen, vaativat saada lisätä omia ponnistuksiaan osamaksuksi pelastuksestaan. Pelastus on kuitenkin lahja: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Pelastuksen maksamisyritykset kirkon jäsenyydellä, rukouksilla, tai hyvillä teoilla, on herja Kristusta kohtaan, joka maksoi täyden hinnan – ja se on Jumalan lahjan hylkääminen.

Jotkut väittävät, että Kristus ei kuollut koko ihmiskunnan puolesta, vaan ainoastaan pelastukseen ennalta määrättyjen puolesta jättäen muut ikuiseen piinaan. Silti jokainen Vanhan Testamentin kuva Kristuksen uhrista oli koko Israelille, mutta jokainen juutalainen ei pelastunut, koska kaikki eivät uskoneet. Pelastus on uskon kautta.

Pääsiäinen ei ollut vain koko Israelille, vaan myös kaikille egyptiläisille, jotka tappaisivat karitsan ja laittaisivat sen verta taloihinsa. Manna oli koko Israelille; kukaan ei jäänyt ulkopuolelle. Niin oli myös kalliosta vuotanut vesi: ”[He] joivat kaikki samaa hengellistä juomaa … ja se kallio oli Kristus” (1. Kor. 10:4). Ja niin oli, mitä tulee Sovituspäivään, kaikkiin leeviläisiin uhreihin jne. Nämä olivat kaikille juutalaisille ja kaikille muukalaisille, jotka uskoisivat. Missään ei mitenkään vihjata, että mikään uhri, tai muu määräys Jumalalta, oli vain tiettyä valittua ryhmää varten.

Meidän ei tarvitse arvailla tarkoittaako Joh. 3:16, että Jumala rakasti maailmaa niin, että antoi Kristuksen kuolemaan kaikkien puolesta. Kristus ratkaisee tuon kysymyksen esittelemällä ristinsä Nikodeemukselle toisella esimerkillä Vanhasta Testamentista: ”Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:14-15). On kiistämätöntä, että parantuminen katsomalla käärmeeseen, aivan kuten kaikki muut VT:n Kristukseen osoittavat määräykset, ei ollut rajoitetulle joukolle Israelin sisällä, vaan kaikille, jotka uskoisivat.

Niin oli, mitä tulee jokaiseen kuvaan tulevasta Jumalan Karitsasta. Jesaja julistaa: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat…” (Jes. 53:6). Tämä on syyte jokaiselle Israelissa: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Jesaja lisää yhtä selvällä kielellä hyvän uutisen: ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes. 53:6). Aivan kuten kaikki ovat eksyneet, niin myös Kristus kuoli kaikkien puolesta: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan…” (1. Tim. 1:15). Saatana yrittää siepata tämän hyvän sanoman ”suuresta ilosta … kaikelle kansalle” (Luuk. 2:10) kuulijoiden sydämistä, ”etteivät he uskoisi ja pelastuisi” (Luuk. 8:12).

crossSeisokaamme Jumalan Sanassa julistaen koko maailmalle, että Vapahtaja ”Jumalan Karitsa”, on syntynyt Beetlehemissä ottamaan pois maailman synnin; että Hän kuoli ristillä kaikkien ihmisten syntien puolesta; ja että iankaikkisen elämän lahja annetaan ilmaiseksi kaikille, jotka vastaanottavat sen lapsenomaisessa uskossa. TBC

Read Full Post »