Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘naturalismi’

THE WORLD AND THE CHURCH: WHERE ARE THEY HEADED? – PART ONE
1.10.2020 T. A. McMahon, suom SK

Otsikko herättää tärkeän kysymyksen, joka korostaa raamatullisen eskatologian tuntemisen tärkeyttä. Ensinnäkin, mitä on raamatullinen eskatologia ja toiseksi, miksi on tarpeen ymmärtää sitä oikein?

Raamatullinen eskatologia on se, mitä Raamattu sanoo lopun ajoista – kaikki, mitä se julistaa, tulee tapahtumaan. Kuinka saamme siitä oikean käsityksen? Se on hyvin yksinkertaista. Meidän on vain luettava, mitä Raamatulla on sanottavaa siitä. Voimme myös lukea joitakin raamatullisesta eskatologiasta kirjoitettuja kirjoja, mutta ne on asetettava Raamatun valoon.

Raamattu on kirja maailman historiasta – maailman luomisen alusta sen loppuun, jolloin se korvataan uusilla taivailla ja uudella maalla. Miksi se korvataan? Koska sen luomisen jälkeen jokin meni pahasti pieleen.

Luojamme Jumala on välittänyt ihmiskunnalle valittuja yksityiskohtia luomakunnastaan, jonka hän julisti olevan ”sangen hyvä”. Kun Aadam ja Eeva luotiin, Hän antoi heille käskyn, jota he eivät totelleet. Tottelemattomuuden seuraukset toivat synnin maailmaan ja turmelivat koko luomakunnan.

Saatana, langennut enkeli Lusifer, petti Eevan olemaan tottelematon Jumalalle. Aadam, jota ei petetty, teki syntiä tahallaan. Heidän syntinsä tarttui kaikkiin heidän jälkeläisiinsä. Siksi ihmiskunnalla oli kaksi vaihtoehtoa syntisen tilansa suhteen. He voisivat 1) hyväksyä Jumalan sovinto- ja pelastussuunnitelman, jonka Hän tarjosi lähettämällä Poikansa Jeesuksen tulemaan ihmiseksi maksaakseen täyden rangaistuksen kaikista ihmiskunnan synneistä; tai 2) ihmiskunta voisi kääntyä Saatanan puoleen etsimään hänen ratkaisuaan tämän maailman jumalana, johon kuului hänen ”jumaluuden” tarjouksensa yhdelle ja kaikille.

Eevan viettelemisen ajasta aina Antikristuksen uskonnon ja valtakunnan perustamiseen Raamattu kertoo jatkuvasta hengellisestä taistelusta ihmiskunnan sieluista. Vanha Testamentti kertoo tapahtumat, joissa Jumala valitsee ja erottaa Israelin tarkoituksiinsa – ensisijaisesti sellaisen kansan perustamiseksi, jolle Hän lähettäisi Poikansa. Israelin historiaan sisältyi jaksoja Jumalalle alistumisesta ja kapinasta häntä vastaan, tosi palvonnan ja epäjumalanpalveluksen aikoja sekä saatanan edistämiä yrityksiä tuhota juutalaiset. Israelin historiaan sisältyi Jumalalle alistumisen jaksoja ja kapinoimista häntä vastaan, aidon palvonnan ja epäjumalanpalveluksen aikoja sekä saatanan edistämiä yrityksiä tuhota juutalaiset. Jos juutalaiset voitaisiin pyyhkäistä pois, Jumalan lupauksilla ei olisi mitään vaikutusta, eikä Israelin kautta maailmaan tulevaa Messiasta.

Uusi testamentti kertoo Saatanan yrityksestä tappaa Jeesus vauva Herodeksen kautta, kuten myös muista vastustajan juonista juutalaisen Messiaan eliminoimiseksi. Epäilemättä Saatana luuli voittaneensa taistelun, kun Kristus ristiinnaulittiin, mutta vain järkyttyäkseen, kun Jeesus nousi kuolleista! Hän ei ilmeisesti käsittänyt Jeesuksen tulemuksen tarkoitusta, joka oli ”tehdä tyhjäksi paholaisen teot” maksamalla täysi rangaistus ihmiskunnan synneistä kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa kautta. Saatanan päätyö oli keskittyä pitämään ihmiskunta synnin orjuudessa, joka murtuisi niiden kohdalla, jotka kääntyisivät – yksin uskon kautta – Jeesuksen puoleen Hänen sovitusuhrinsa vuoksi.

Joten taistelu ihmiskunnan sieluista on ohi, vai mitä? Ei. Itse asiassa se on kiihtymässä – ja suuresti! Saatanan jatkuva itsepetos, joka alkoi taivaassa, kun hän väitti olevansa ”Korkeimman kaltainen”, on laajentunut käsittämään hänen oman uskontonsa ja valtakuntansa maan päällä. Sen kautta hän saa lopulta haluamansa palvonnan vallatessaan miehen, jonka hän voimaannuttaa, Antikristuksen.

Edellä esitetty asettaa eskatologisen taustan maailmalle ja kristinuskolle niiden viimeisessä konfliktissa. Maailma on lyhyen ajan oleva Antikristuksen valvonnassa, joka näyttää vihdoin voittavan kristikunnan. Jumala tuomitsee sitten maailman Suuren Ahdistuksen kautta.

Useista syistä haluan aloittaa Samuel Andrews’in kirjasta ”Christianity and Anti-Christianity in Their Final Conflict” (Kristinusko ja antikristillisyys lopullisessa konfliktissaan). Kirja julkaistiin vuonna 1898. Luettuani hyvin vanhan kopion, olin erittäin motivoitunut saada se uudelleenpainetuksi Berean Call’in kautta. Tajusin, että se ei pelkästään sisältänyt valtavia oivalluksia profetioiden täyttymisestä, vaan hänen kirjansa osoitti myös erinomaisen tavan ymmärtää paremmin raamatullista eskatologiaa. Andrews ei koskaan väittänyt, että hänellä olisi ollut mitään profetiaan liittyvää erityistä armoitusta. Se, mitä hän teki, oli kuitenkin hämmästyttävää! Silti se on jotakin, mitä me kaikki voimme tehdä ja mitä meidän on tehtävä näinä kasvavan luopumuksen päivinä. Seuraavassa siitä, mitä hän teki.

Samuel Andrews uppoutui Ilmestyskirjaan kootakseen, mitä siellä on sanottu viimeisistä päivistä. Hän pohti, keitä olivat tärkeimmät hahmot, mikä oli heidän pelisuunnitelmansa, mitkä olivat heidän uskonkäsityksensä, poliittinen agendansa ja kuinka nuo asiat sopivat yhteen Jumalan Sanan totuuden kanssa. Johanneksen kirjoitusten lisäksi Ilmestyskirjassa ja hänen kirjeissään Andrews tutki, mitä sanottavaa muilla Raamatun kirjoittajilla – Daniel, Matteus, Markus, Luukas, Paavali, Pietari ja Juudas – oli viimeisistä päivistä.

Jälleen, Samuel Andrews ei tehnyt mitään, mitä me uskovaisina emme voi tehdä. Kerätessään tuota tietoa hän tarkkaili nähdäkseen, josko jotakin hänen lukemastaan tulisi esiin ja vaikuttavaksi hänen omassa ajassaan. Hän oli niin raamatullisesti ymmärtäväinen yksilö, että epäilen, ettei hän ollut edes yllättynyt huomatessaan, kuinka paljon siitä oli vallitsevaa kaikkialla hänen aikansa maailmassa – ja jopa kristikunnassa. Surullinen hän oli, siitä olen varma, mutta ei yllättynyt.

Hän esimerkiksi tunnisti, että suurin osa hänen aikansa suuresti arvostetuista ja vaikutusvaltaisista filosofeista olivat kristinuskoa vastaan, sellaiset miehet kuten Baruch Spinoza, Immanuel Kant ja Georg Hegel. Suurin osa meistä on todennäköisesti paremmin perehtynyt sellaisiin miehiin kuin Henry David Thoreau ja Ralph Waldo Emerson, jotka olivat amerikkalaisia.

Jos mietit, mistä nämä filosofit tulivat hengellisesti, niin he, samoin kuin suurin osa 1800-luvun johtavista filosofeista, olivat ateisteja ja agnostikkoja. He hylkäsivät Raamatun Jumalan päättäen, että ”Jumala” on persoonaton voima, joka on kaikessa ja jokaisessa. He edistivät evoluutiota ja naturalismia, jotka he aikanaan yhdistivät idän mystiikkaan.

Andrews näki yhteyden heidän uskomustensa ja Raamatun julistuksen välillä, jonka mukaan Antikristus julistaa olevansa Jumala ja häntä palvotaan Jumalana (2. Tess. 2:3-4).

Se on tärkeä havainto, koska valhe, jolla Saatana vietteli Eevan – että hänestä tulisi ”niin kuin Jumala” – ei ole uskomus, jonka ihmiset omaksuvat välittömästi, varsinkaan ne, jotka perinteisesti pitävät Jumalaa persoonallisena olentona ja maailmankaikkeuden Luojana.

Tänä päivänä siihen kuuluisi esimerkiksi noin 2,5 miljardia kristittyä ja miljardi muslimia. Riippumatta siitä uskooko kristinuskon Jumalaan vai Allahiin, vaihto uskoon, että itse olet Jumala, tai tulossa sellaiseksi, ei tapahdu välittömästi. Andrews kirjoittaa: ”Niin kauan, kuin ihmiset uskovat persoonalliseen Jumalaan, maailmojen ja ihmisen Luojaan, joka hallitsee kaikkea tahtonsa mukaan ja on olemassa kaikesta erillään, kukaan ei voi istuutua Jumalan temppeliin ’todistaen itsensä Jumalaksi’; tällainen väite hylättäisiin välittömästi sekä rienaavana että absurdina. Ennen kuin tällaista väitettä voidaan kuunnella, on monissa mielissä saatava aikaan sellainen muutos heidän käsityksessään Jumalasta, että tämä väite jumaluudesta ei loukkaa heitä jonakin outona ja uskomattomana, vaan hyväksytään täysin yhdenmukaisena sen kanssa, mitä he uskovat jumalallisesta luonteesta ja sen suhteista ihmiskuntaan.” Sitten Andrews esittää joitakin oivalluksia, kuinka uskonnollisia vaikutuksia omaavat filosofiat edistävät jumaluuden hyväksymistä ihmiskunnalle.

Filosofian luonne soveltuu selityksiin käsitteistä, jotka perustuvat melkein kokonaan ihmisen älyyn ja päättelyihin. Se saattaa tuntua hyväksyttävältä joillekin asioille, mutta ihmisen äly ja perustelut ovat hyödyttömiä, kun on vastattava elämän tärkeimpiin kysymyksiin.

Yhden esimerkin pitäisi riittää. Mitä filosofit voivat kertoa meille Jumalasta? Ei mitään totta olevaa – muuta kuin sen vähän, jonka ovat ehkä johtaneet Raamatusta. Kun tarkastelee vaikutusvaltaisimpia filosofeja, niin uskonnollisissa kysymyksissä he ovat, kuten totesin, ateisteja ja agnostikkoja. Ateisteina he hylkäävät Raamatun Jumalan omien ideoidensa hyväksi; agnostikkoina he vetoavat tietämättömyyteensä Jumalasta. Molemmissa tapauksissa heillä on kuitenkin paljon sanottavaa Raamatun ilmoittamasta Jumalasta. Heillä ei kuitenkaan ole mitään sanottavaa totuudesta. Heidän kirjoituksensa Jumalasta ovat toivottomia harjoituksia tietämättömyydessä. Miksi näin? Eikö heitä pidetä briljantteina miehinä? Miksi sitten ”briljantit” filosofit ovat niin tietämättömiä ajattelussaan Jumalasta?

Hyvin yksinkertaisesti, syntisestä luonteestaan huolimatta he ovat rajallisia olentoja, jotka yrittävät selittää ääretöntä Jumalaa. Se ei tule onnistumaan, ainakaan missään totuuden merkityksessä. Oletko koskaan ajatellut jaetta Sananl. 3:5: Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.” Miksi emme nojaisi omaan ymmärrykseemme? Ulkopuolella sen, että tunnustamme luomakunnassa, että kaiken luoneen Jumalan on oltava kaikkitietävä, kaikkivoiva ja kaikkialla läsnä oleva, kaikki muu ymmärryksemme on pelkästään maailmallista viisautta Jumalaa koskevan tiedon varjolla. Tämä koskee kaikkia (ei vain filosofeja).

Jokainen, joka nojaa omaan ymmärrykseensä, on juuttunut omaan lihalliseen viisauteensa. Jälleen, rajallinen ihminen ei voi tuntea Luomakunnan Jumalaa, joka on ääretön, ellei…? Ellei Jumala viestitä hänelle, ja siihen täytyy sisältyä sellaisten asioiden paljastamista, joita ihmiskunta voi vain spekuloida: Hänen iankaikkisen luonteensa, täydelliset ominaisuutensa ja Hänen tarkoituksensa ihmiskunnalle. Jumalan on myös paljastettava meitä koskevia asioita. Mikä on ongelmamme? Mistä syntinen luontomme tuli? Onko mitään toivoa synnin saastuttaman tilamme parantamisesta?

Kaikkea tätä ja paljoa muuta emme voi tietää totuudessa, ellei Jumala valista meitä. Emme tunne edes omaa sydäntämme! Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9); ja: Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12). Tämä oivallus ei tule rajallisen ja syntisen ihmisen mielestä, viisaudesta tai älystä!

Palatkaamme Samuel Andrews’in ajan vaikutusvaltaisiin filosofeihin, esim. Spinoza, Kant, Hegel, Thoreau ja Emerson – nämä olivat niitä, jotka hylkäsivät Raamatun Jumalan ja antoivat maailmalle omat antikristilliset käsityksensä. Antikristilliset käsitykset? Se on, mitä ihmiselle jää, kun hän hylkää Jumalan ja Hänen ilmoituksensa. Hänelle jää myös toinen valtaisa ongelma: hänen on keksittävä oma ratkaisunsa sotkuun, jossa maailma on.

Raamatun Jumala julistaa, että ongelma on synti ja että hänellä on ratkaisu siihen. Filosofien mielestä sitä ei voida hyväksyä ja he ovat siinä peräänantamattomia – jopa ällöttäviä. Maailman on siis keksittävä oma lääkkeensä. Kaikki sen kokeilemat lääkkeet ovat kuitenkin epäonnistuneet! Esimerkkejä on runsaasti, kuten:

Tieteellinen materialismi: usko siihen, että mitään aineetonta todellisuutta ei ole olemassa. Aiheesta käytävät keskustelut voivat käydä rumiksi – kuten myös typeriksi. Silti tämä aihe oli aikaisemmin päivän sääntö suurimmassa osassa tiedettä, mutta nykyisin se enimmäkseen hylätään. Miksi? Koska se uhmaa sekä kokemusta että järkeä ja on myös ”antikristus”-käsite.

Samuel Andrews kommentoi: ”Koska tiede kaipaa absoluuttista ja muuttumatonta lakia, se on taipuvainen tieteelliseen materialismiin. Se ei tykkää mistään jumalallisista väliintuloista [hyläten hengellisen maailman]; sen tavoite on aineellinen, ei moraalinen.”

Siksi se väittää, että ”vain aine on olemassa”. Todellako?

Jos minun pitäisi kysyä joltakulta, joka uskoo tieteelliseen materialismiin, miksi hän ajattelee sen olevan totta ja hän alkaisi luetella syitä, niin keskeyttäisin hänen selityksensä toisella kysymyksellä: ”Tätäkö sinä ajattelet?” Hänen todennäköinen vastauksensa olisi: ”Ehdottomasti”. Seuraava kysymykseni olisi sitten: ”Niinkö luulet? Ovatko ajatuksesi aineellisia? Entä syysi? Ovatko ne aineellisia?” Siitä voisimme jatkaa luetteloon asioita, joilla ei ole aineellista pohjaa, mutta silti ovat kiistattomasti osa elämää: rakkaus, himo, oikeudenmukaisuus, myötätunto, viha, estetiikka, ylpeys jne. jne.

Todellinen tiede on ollut hyödyllinen ihmiskunnalle, mutta se ei ole kyennyt ratkaisemaan likimainkaan kaikkia ihmiskunnan ongelmia – ja vielä vähemmän siirtyessään skientismiin, joka on itse asiassa tieteen muodonmuutos uskonnoksi. Tieteellinen materialismi on siis pudonnut pois ratkaisuna.

Seuraavaksi filosofit käänsivät katseensa evoluutioon: uskoon, että ihmiskunta kehittyy ylöspäin muuntuen ”alkulimasta jumalalliseksi”. Jotkut julistavat, että ihminen on evoluutiotikkaiden ylimmällä puolalla ja saavuttamassa korkeamman tilan. Näin ajattelevilla on kuitenkin voitettavanaan useita esteitä. Evoluutioteoria on konkurssissa – sillä ei ole vastauksia elämän peruskysymyksiin. Esimerkiksi miten elämä alkoi elottomasta? Moinen väite on ristiriidassa biogeneesin lain kanssa. Mikä on todennäköisyys, että elämä – sanokaamme ihmisen solu – muodostui sattumalta? Nolla!

Englantilainen tähtitieteilijä ja matemaatikko Sir Fred Hoyle esitti ongelman selvästi: ”…mahdollisuus tuottaa elämän perusentsyymejä satunnaisilla prosesseilla ilman älykästä ohjausta olisi yksi mahdollisuus luvusta, jossa on ykkönen ja perässä 40 000 nollaa. Geneetikot ovat hyvin tietoisia tästä matemaattisesta mahdottomuudesta, mutta silti kukaan ei näytä puhaltavan hälytyspilliin päättäväisesti.”

Löydettyjen miljoonien ja miljoonien fossiilien joukossa ei ole ainuttakaan siirtymäkauden fossiilia; eli ei ole olemassa mitään välilajia minkään kahden lajin välillä. Kuinka aika ja sattuma, evoluution pohjakallio, saavat aikaan hyvin erilaisia, silti hyvin välttämättömiä tekijöitä ihmisen lisääntymiselle? Miehillä on hyvin erilainen rakenne kuin naisilla, ja kunkin välinen ero on kriittinen vauvojen tekemiselle.

Jälleen, mitä tulee näihin kysymyksiin ja moniin muihin, evoluutiolla ei ole vastauksia. Siitä huolimatta ateistit etsivät jatkuvasti ratkaisuja.

Evoluutioon liittyy läheisesti naturalismi. Siihen sisältyy uskomus, että ihmiskunta on osa luontoa. Silti jotenkin olemme menettäneet yhteyden siihen. Näin ollen naturalismin ratkaisu sotkuun, jossa olemme, on ”palata Luontoon”. Miksi luonto? No niin, meille kerrotaan, että luonto on puhdas ja hyvä ja jostakin syystä meistä on tullut ”epäluonnollisia” ja siksi se, mitä teemme, on enimmäkseen luontoa vastaan.

Todellako?

Kun majava rakentaa kotinsa eli luo padon, se yleensä sekoittaa ekologisen ympäristönsä, jolloin vahingoittuneet puut seisovat puoliksi järsittyinä maan tulviessa. Mutta se on okei, koska se on ”luonnollista” ja näin ollen katsotaan täysin hyödylliseksi. Kun insinöörit rakentavat padon ihmiskunnan hyväksi ottaen huomioon useimmat ekologiset huolenaiheet, sitä ei pidetä hyvänä. Se on luonnotonta.

Hetkinen! Jos ihminen on todella osa luontoa, kuten väitetään, niin kaiken, mitä hän tekee, on oltava luonnollista ja siksi hyvää, puhdasta ja hyödyllistä. Palataksemme naturalismin yhteyteen evoluutioon, tärkeä väite evoluutioprosessille on ”sopivimpien eloonjääminen”. Minulla on syöttölaite talitiaisille. Söpöille pienille talitiaisille. Ne voivat tyhjentää linnunsiemenillä täytetyn 18-tuumaisen sylinterini muutamassa tunnissa. Toisinaan se on kuin katselisi villikoirien kemuja. Olen iloinen, ettei näillä söpöillä pikkuisilla ole torahampaita!

Luulen kaipaavani sitä hyvää, puhdasta ja hyödyllistä osaa luonnosta.

Siitä huolimatta meille sanotaan, että meidän kaikkien on ”jälleen sovitettava itsemme luontoon”. Kuten Dave Hunt tapasi sanoa, että yritä viihtyä äiti luonnon kanssa. Halaa purkautuvaa tulivuorta. Mene uimaan juoksuhiekkaan. Kuivaa itsesi myrkkymuratin lehdillä.

Naturalismi ei siivoa sotkua, jossa olemme. Se on osa sotkua!

Joten jos kaikki ihmiskunnan yritykset ratkaista surkea tilanteensa tieteellisen materialismin, evoluutioteorian ja luontoon palaamisen kautta, ovat epäonnistuneet, saatat ajatella, että ihminen heittäisi pyyhkeen kehään ja palaisi Luojansa tykö.

Ei missään tapauksessa! Vaikka filosofit väittävät olevansa ateisteja ja agnostikkoja, heidän oli – ja heidän on – käännyttävä uskonnon puoleen pyrkiessään ratkaisemaan sotku, jossa olemme. He ovat perustelleet, että koska Raamatun persoonallista Jumalaa ei ole, ihminen pysyy oletettavasti korkeimpana itsensä tiedostavana olentona. Siten hänen asemansa asettaa hänet jumalallisen piiriin.

Tämä on panteismia.

Se johtaa itsensä korottamiseen, mikä on välttämätöntä sellaisten ongelmien ratkaisemiseksi, joita vain kaikkivaltias Jumala pystyy käsittelemään. Siksi oman jumaluuden tiedostaminen on äärimmäisen tärkeää. Ralph Waldo Emerson, suuresti ihailtu kapinallinen filosofi ja panteisti, näytti tietä:

”Mikään ei ole pyhää, paitsi oman mielemme eheys. Mitä minulla on tekemistä perinteiden pyhyyden kanssa, jos elän kokonaan sisäpuolelta? … Mikään laki ei voi olla minulle pyhä, paitsi oman [jumalan kaltaisen] luonteeni laki. … Kartan isää ja äitiä, vaimoa ja veljeä, kun nerouteni kutsuu minua. Jeesus oli parempi kuin toiset, koska hän kieltäytyi kuuntelemasta toisia.”

Andrews panee merkille toisen ominaisuuden, kenties ensisijaisen, mitä tulee panteismiin. Panteismi on täysin subjektiivista, intuition ja tunteiden ajamaa, jota ei voida todistaa eikä kumota. Hän lainaa Emerson’in tunteiden tekemistä tuomariksi sille, mitä hän oli valmis hyväksymään tai hylkäämään. Herran ehtoollinen on Emersonin tutkinnassa: ”Jos uskoisin, että Jeesus määräsi sen opetuslapsilleen ja että hän jopa pohti tämän muotoisen muistelemisen tekemistä pysyväksi kaikin tavoin miellyttävänä … ja silti kokeilemisen aikana se oli vastenmielinen omille tunteilleni. Minun ei pitäisi hyväksyä sitä.”

Sen suhteen on olemassa vain kaksi uskonnollista tai hengellistä vaihtoehtoa: raamatullinen teismi ja panteismi. Raamatullinen teismi liittyy Jumalaan, joka ilmoittaa itsensä Raamatussa. Hän yksin on Jumala, joka on luonut kaiken. Hän ei ole osa luomakuntaansa – Hän on täydellisesti ”toinen”, joka on ikuisesti olemassa kaiken luomansa ulkopuolella. Jos Jumala olisi osa luomakuntaa, Hän olisi osa ”sotkua”, jossa olemme, mutta hän ei ole. Hän on ratkaisu!

Kuten edellä totesimme, panteismi on usko siihen, että Jumala on kaikessa ja siksi kaikki on Jumala. Raamatullisen teismin hylkääminen (tai mikä tahansa poikkeava näkemys) kääntää ihmiskunnan panteismiin. Kaikki edellä mainitsemani filosofit (ja monet muut, joita en maininnut), olivat panteisteja. He hylkäsivät Raamatun Jumalan ja etsivät omaa jumaluuttaan.

Samuel Andrews, jonka teos vuodelta1898 Christianity and Antikristianity in the Final Conflict, jota olen lainannut, dokumentoi saksalaisten filosofien panteistiset uskomukset, jotka valtasivat sivistyneen maailman taiteen, tieteen, kirjallisuuden ja uskonnon kautta. Andrews kirjoittaa: ”Edellä mainitun osalta on jo annettu joitakin todisteita, että joissakin muodoissaan panteismi ei kyllästä vain nykyistä modernia filosofiaa, vaan on yhä enemmän tunkeutumassa uskontoon, tieteeseen, kirjallisuuteen ja kaikille ihmisen ajattelun osa-alueille. Suuri yleisö perehdytetään sen periaatteisiin aikakauslehtien ja sanomalehtien, luentojen ja saarnatuolien kautta. Sen vallitsevuus näkyy siinä, kuinka nopeasti sellaiset järjestelmät kuin kristillinen tiede, mielentiede, teosofia ja muut niiden sukulaiset ovat levinneet kristillisissä yhteisöissä, sillä niillä kaikilla on panteistinen pohja. Moraalinen ilmapiiri on täynnä sen henkeä ja se vaikuttaa moniin heidän tietämättään.”

Tähän suuntaan kaikki menee.

Panteismia ei edistä pelkästään sen vetovoima ihmisiin ”olla niin kuin jumala”, vaan sitä vahvistaa myös poliittinen toiminta, varsinkin demokratia. Miten niin?

Andrews kirjoittaa: ”… demokratian kasvu auttaa valmistamaan tietä Antikristukselle tekemällä kansan tahdosta korkeimman sekä hallitsijoiden valinnan että heidän hallintonsa luonteen ja laajuuden suhteen; ja antamalla tälle tahdolle laillisen ilmaisun. Kun kansa valitsee lainsäätäjänsä, lainsäädäntö on sitä, mitä äänestäjien enemmistö vaatii. Menneisyydessä kaikkien kristittyjen kansojen keskuudessa tällainen lainsäädäntö on suurelta osin perustunut kristillisiin periaatteisiin ja siihen on kuulunut Jumalan auktoriteetin tunnustaminen. Niin kauan kuin tämä auktoriteetti, sellaisena kuin se on julistettu Raamatussa tai kirkon toimesta, tunnustetaan, kansan tahto ei ole ylin; mutta kun se kiistetään, tämä ylivalta yhä kasvaa. Jos sitten uskomus muuttuu yleiseksi joko sen suhteen, ettei ole Jumalaa, lain antajaa, eikä mitään Hänen tahtonsa ilmausta, joka olisi arvovaltainen, niin mikä periaate määrää silloin lainsäädännön luonteen ja rajoitukset? Ainoa periaate on [oletetun] yhteisen hyvän periaate; mitä ikinä se vaatii, on oikein.” Toisin sanoen tullakseen valituksi tai uudelleenvalituksi poliitikot usein mielistelevät äänestäjiä. Se on varmasti tämän päivän politiikkaa!

Muista, että Andrews’in kirja on kirjoitettu 120 vuotta sitten ja koskettelemme vain joitakin asioita, jotka hän paljastaa omasta ajastaan. Silti hänen kirjansa on kuin hän olisi uutiskommentaattori meidän ajassamme. Ja uutiset eivät olisi väärennettyjä!

Tämä artikkeli keskittyi ensisijaisesti maailmaan ja siihen, mihin se on menossa. Osassa 2 pääpaino on kirkossa, todellisessa ja tunnustavassa seurakunnassa, sekä luopumuksessa (joka muuten käsittää todellisia uskovia).

Aloitin tämän viestin korostamalla eskatologian merkitystä ja varsinkin sen arvoa suojellessamme uskovia petokselta, mukaan lukien tuleminen vedetyksi Antikristuksen uskontoon ja valtakuntaan ja niiden tahaton edistäminen. On traagista, että tätä tapahtuu tänä päivänä järkyttävissä mittasuhteissa, kun Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluu lähestyy.

TBC

Jatkuu artikkelissa Maailma ja seurakunta: minne menossa? (osa 2)

Read Full Post »

ANTI-CHRISTIANITY ASCENDING – PART 1
1.8.2017 McMahon, T.A., suom. SK

Kun vuosia sitten aloin puhua profetiakonferensseissa, minua kiehtoi se, että paneelien kysymys- ja vastaus-osioissa oli aina muutamia Antikristukseen liittyviä kysymyksiä. Se oli hieman huolestuttavaa – luultavasti siksi, koska tiesin vähän tuosta lopunajan raamatullisesta hahmosta ja välitin vielä vähemmän. Siksi vältin lisätä tietämättömiä huomautuksiani ja yleensä annoin mikrofonin puhujalle minusta oikealle tai vasemmalle. Sitten tuli aika, jolloin se ei ollut vaihtoehto ja minun oli sanottava jotakin. Kun muistelen sitä, niin kommenttini oli jotakin, jota pidin terävältä kuulostavana, mutta todellisuudessa oli tietämättömyyttä, joka lähestyi typeryyttä so. jonkin sortin lepertelyä aiheesta: ”Miksi meidän pitäisi huolehtia Antikristuksesta, kun meidät uskovat temmataan, ennen kuin hän tulee maailmanlaajuiselle näyttämölle?” Tunnen ihmisiä, jotka tänä päivänä ajattelevat samoin, mutta minä luovuin tuosta väärinkäsityksestä varhaisessa vaiheessa ja seuraavassa kerron, miksi.

Raamattu on hyvin selvä Antikristusta koskevissa lausunnoissaan ja siinä, mitä hän tekee, johon kuuluu koko maailman pettäminen alistumaan hänelle, maailmantalouden valvonnan ottaminen, ennennäkemättömän sotilaallisen mahdin ilmaiseminen, yliluonnollisten voimien esitteleminen ja uskonnollisen systeemin perustaminen, johon kuuluu, että maailma kumartaa häntä. Etuoikeutettuina vuosinani työskennellessäni Dave Hunt’in kanssa hän käsitteli, kuten vain harvat, lisääntyvää luopumusta, joka vietteli kristikuntaa. Sitten aloin tajuta, että asiat, joihin hän viittasi (kuten hänen klassiseen DVD:hensä Beyond Seduction sisältyvä tieto) olivat siirtymässä suuntaan, joka huipentuisi ihmisen historiassa ennennäkemättömään tilaan. Kuten vahvistin kesäkuun 2017 TBC:n uutiskirjeessä, niin valikoidut uskonnolliset käsitykset, dogmit ja käytännöt, vaikka näyttävät suuresti eroavan toisistaan, ovat aina olleet yhteen juurtuneita ja suuntautuneet samaan päämäärään. Asenteeni koskien Antikristuksen ja hänen uskontonsa merkitystä muuttui tajutessani jotakin, jonka olisi pitänyt olla minulle selvää: kaikki, mikä aiheuttaa sen, että Antikristus pettää maailman ja viettelee kristikunnan, ei odota seurakunnan tempaukseen saakka vaikutustensa toteutumista. Nämä petokset palautuvat selkeästi Saatanan Eevan pettämiseen Genesiksen luvussa 3 ja ovat jatkuneet ja tulevat jatkumaan entistä voimakkaampina, kunnes huipentuvat ”kadotuksen lapsen” hallinnan aikana.

Ilmeisesti tempauksen on vielä tapahduttava. Luopumus kuitenkin ja sen vaikutus kristikuntaan epäilemättä kasvaa eksponentiaalisesti ja Raamattu ei anna mitään viitteitä, että vihollisen Antikristus-ohjelman hirveät vaikutukset laantuisivat, so. että maailmanlaajuinen herätys tai jonkinlainen kollektiivinen katumus tai uudistus muuttaisi asiat. Kuitenkin Jeesus kehottaa morsiantaan, eli seurakuntaa, puhuessaan seitsemälle seurakunnalle Ilmestyskirjan luvuissa 1-3 antaen niille ohjeita, jotka, jos niitä noudatetaan, ovat tehokkaita Hänen kunniakseen ja heidän hedelmällisyydekseen. Luopumus ei voi estää niitä Kristuksen työmiehiä, jotka ovat lujia uskossa ja Pyhän Hengen valtuuttamia. Se ei tarkoita, etteikö hengellinen taistelu seuraisi aiheuttaen koettelemuksia ja ahdistuksia taistellessamme uskon jaloa taistelua, mutta olemalla kuuliaisia ja kestäviä Hänen armonsa avulla voimme tehdä sen, mitä Jumala auttaa meitä tekemään. Uskon, että tuloksena on monien niistä pelastaminen, jotka on petetty, ovatpa he kadotettujen joukossa, tai veljien ja sisarten Kristuksessa joukossa. Olemme nyt pelastusoperaation tilanteessa yrittäen saavuttaa totuudella ”jokaisen ihmisen”, jolla on ”korvat kuulla”; ja mitä tulee Kristuksen ruumiiseen: Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo” (Mark. 4:23; Ilm. 2:17).

Vaikka olen toisinaan muutamien viime vuosien aikana käsitellyt tulevan maailmanuskonnon tiettyjä puolia, niin on suuri rohkaisu, että on niitä, joita kunnioitan Herrassa ja jotka vahvistavat kirjoitukseni aiheesta. Yksi noista ystävistä kehotti minua lukemaan kirjan, jonka uskoi antavan lisärohkaisua. Sain sen ja luin. Käyttääkseni erästä Dave Hunt’in suosimaa ilmausta: ”Vau!” Se olisi epäilemättä ollut hänen reaktionsa. Kirja on jotakin, jota sanoisin ”esivahvistukseksi” (pre-confirmation), mikä tarkoittaa, että se vahvistaa sitä, mitä me olemme kuvailleet koskien luopumusta; kuitenkin tällä hämmästyttävällä erolla: Se kirjoitettiin vuonna 1898!

Kirjan nimi on Christianity and AntiChristianity in Their Final Conflict (Kristinusko ja antikristillisyys viimeisessä konfliktissaan). Tässä ja ensi kuun artikkelissa toivon voivani esittää joitakin kirjoittajan havaintoja ja raamatullisia arviointeja, jotka ovat aika kattavia ja ensikädessä koskevat 1800-luvun loppuvuosia. Silti käsitellyt asiat kuulostavat, kuin ne tapahtuisivat tänä päivänä, koska ne kaikki ovat osa vihollisen juonta perustaa Antikristuksen uskonto ja valtakunta. Kirjoittaja Samuel Andrews sanoo, ettei hänellä ole mitään erityistä profeetallista oivallusta. Hän vain tekee, mitä kehottaa kaikkia uskovia tekemään ja se on: etsikää Raamatusta sen profeetallista tietoa ja erottakaa asiat, jotka tapahtuvat omassa ajassamme. Hän haluaa uskovien olevan isaskarilaisten kaltaisia (1. Aik. 12:32), jotka ymmärsivät ajan ja käsittivät, mitä Israelin oli tehtävä.

Tämän arvo pitäisi olla selvä jokaiselle uskovalle. Andrews kirjoittaa: ”Meidän on tarkasteltava uudelleen menneisyyden profeetallisia ongelmia nykypäivän valossa. Kun Jumalan tarkoitus lähestyy toteutumistaan, niin ohikiitävät tapahtumat pyrkivät näyttämään tunnusmerkillisissä piirteissään tuon toteutumisen luonteen. Siksi meidän on tänään tunnustettava nykyajan uskonnolliset taipumukset ja tarkasteltava huolellisesti niiden vaikutusta ihmisen jumalalliseen päämäärään sellaisena, kuin se on tehty meille tiettäväksi Raamatussa. Niille, jotka uskovat, että Jumala, joka tietää lopun alusta saakka, on profeettojensa ja Poikansa kautta julistanut tämän päämäärän hahmotelman lastensa neuvoksi, tutkimuksemme on mitä mielenkiintoisin. Me kysymme: ’Mihin vaiheeseen Hänen toimiaan olemme tulleet? Mitkä ovat nykyajan uskonnolliset piirteet?’”

Hän jatkaa: ”Jättää huomiotta Antikristus, josta on varoitettu, merkitsee seurakunnalle itsensä saattamista puolustuskyvyttömäksi hänen tempuilleen, petoksilleen ja hyökkäyksilleen…. Mutta kaikille, jotka hyväksyvät Raamatun jumalallisen päämäärän ymmärrettävänä ilmoituksena, ensimmäinen tehtävämme on kysyä, mitä se meille opettaa. Pannen pois kaikki ennakkoluulot ja perustelemattomat uskomukset meidän täytyy kysyä, mitä Pyhä Henki, joka puhuu muinaisten profeettojen ja Herran ja Hänen apostoliensa kautta, on kertonut meille sen suuren konfliktin viimeisistä vaiheista, jota niin kauan on käyty maailmassa hyvän ja pahan välillä ja sen päänäyttelijöistä lopunaikana. Vain Raamatun valossa voimme täysin tuntea Antikristuksen luonteen ja työn; ja on elintärkeää, että kiinnitämme huomiomme tähän valoon…. On sanottava, että tämä mies ja hänen valtakuntansa eivät ole hetken sattumia; siihen on pitkä valmistava prosessi, kuten Herramme kohdalla, niin myös hänen. Hänen ilmestymiselleen on ’ajan täyttymys’ ja se ei ole ennen kuin antikristillinen hapatus on kyllästänyt kristikunnan.” (korostus lisätty)

Vaikka Andrews tunnistaa paljon siitä, mitä tuo ”hapatus” tuo mukanaan, hän korostaa seurakunnan sairaalloista hengellistä tilaa, mikä on alun perin sallinut tuon hapatuksen tulla sisään ja kyllästää Kristuksen ruumiin: ”Jos nyt kysymme tämän muutoksen syytä, sen syvintä juurta, niin löydämme sen Herran taivaasta puhutuista sanoista Efeson seurakunnalle – apostolisen ajan seurakunnan edustajalle: Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi’ (Ilm. 2:4). Tämä oli ensimmäinen askel lankeemuksessa. Kaikissa muissa suhteissa Herra kiittää seurakuntaa. Tarkastelkaamme huolellisesti tämän ensimmäisen alaspäin vievän askelen, ensimmäisen rakkauden menettämisen, merkitystä…. Rakkaus on kaiken todellisen hengellisen yhteyden ja kanssakäymisen side ja löytää täysimmän alansa seurakunnan suhteessa Päähänsä. Jos se loppuu, tulee vieraantuminen, ero (korostus lisätty). Jos seurakunta lakkaa olemasta yksi Pään kanssa rakkauden menettämisen kautta, sillä ei enää ole täyttä kanssakäymistä Hänen kanssaan, eikä se voi kasvaa Häneen kaikissa asioissa, eikä päästä Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.” Hän lisää: ”Pankaamme nyt merkille, mitä Herra sanoi seurakunnan hengellisestä tilasta juuri ennen Hänen paluutaan. Se olisi suuren maailmallisuuden tila. ’Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus’ (Matt. 24:12).”

Heprealaiskirjeen toisessa luvussa me löydämme tämän varoituksen: ”Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse” (jae 1). Andrews’in korostus siihen, että uskovat antavat rakkautensa Jeesukseen ”lipsua” (KJV: slip) tärkeänä osana vähenevää arvostelukykyään ja tottelemattomuuttaan Hänen käskyilleen, asettaa hänen kirjansa erilleen useimmista muista raamatullista erottamista painottavista kirjoista. Liiankin usein ne keskittyvät oireisiin (väärän opetuksen erikoisuuksiin) ja unohtavat perimmäisen syyn. Andrews tunnistaa syyn, joka aloittaa Jumalan Sanan totuudesta pois ajautumisen prosessin ja sitten kuvailee monia tuhoisia seurauksia, kun tuo virtaus on vaikuttanut seurakuntaan kautta historian ja varsinkin 1800-luvun lopulla.

Mitä sitten ovat muutamat noista seurauksista, joita hän pani merkille 120 vuotta sitten? Katsopa, tunnistatko mitään sukulaisuutta meidän aikamme harhaisiin uskomuksiin, käytäntöihin ja uskonnollisiin ja poliittisiin ohjelmiin.

Seuraavassa joitakin räikeitä asioita, joita hän käsittelee:

  1. Lisääntyvä vihamielisyys raamatullista kristinuskoa kohtaan.
  2. Luopumus, kun se kasvaa eksponentiaalisesti kristikunnassa.
  3. [Kasvava] uskomus, että maailmanlaajuinen herätys on tulossa, maailma käännytetään ja kristikunta ottaa hallinnan Kristuksen paluun edellä.
  4. Idea, että ”uusi aikakausi” on koittamassa panteismi tärkeimpänä oppinaan.
  5. Opetus, että Jumala on kaikki ja kaikessa.
  6. Toivo, että tiede lopulta paljastaa kaiken tiedon.
  7. Uskomus, että maailma syntyi evoluution kautta.
  8. Käsitys, että ihmiskunta on kehittymässä jumaluuteen.
  9. Väite, että nämä väärät uskomukset yhdistävät ihmiskunnan.

Andrews kuvailee miten nämä käsitteet eivät olleet vain hänen aikansa uskonnollisten johtajien aluetta, vaan raivasivat tiensä alas massoihin filosofeilta ja tiedemiehiltä kirjailijoiden, runoilijoiden, taiteilijoiden, suosittujen novellistien, sanomalehtien ja trendikkäiden lehtien kautta.

Kirjoittajan lähestymistapa erottaa aikaansa oli melko yksinkertainen ja ainutlaatuinen, silti perustavanlaatuisesti raamatullinen. Hän osoittaa sitä, minkä Raamattu julistaa olevan historian huipentuma Jeesuksen Kristuksen paluun edellä. Tähän päämäärään kuuluu Antikristuksen valtakunnan perustaminen, jota seuraa sen täydellinen tuhoaminen. Andrews vetää Jumalan Sanasta laittomuuden ihmisen, jonka paljastetaan olevan demonien voimaannuttama petoksen ruumiillistuma, monet piirteet ja sitten yleistää nuo piirteet takaisin omaan aikaansa. Raamattu esimerkiksi kertoo, että Antikristus asettuu Jumalan temppeliin osoittaen olevansa Jumala ja että häntä tulee palvoa Jumalana (2. Tess. 2:4). Andrews osoittaa, että jotta maailma uskoisi ja hyväksyisi moisen idean, niin on oltava aikaisempi ja kenties pitkäaikainen valmistelu, joka edeltää tuota tapahtumaa. Sitten hän tarkastelee oman aikansa (118 vuotta sitten) väestöä nähdäkseen, josko ihmisen jumalallistaminen voisi olla järjen kannalta hyväksyttävää.

Hänen ei tarvitse katsoa kovin kauas. Idean perustaa edistettiin ilmeisesti kaikkialla. Unitaristit, transsendentalistit, Mary Baker Eddy’n kristillinen tiede (Christian Science) ja Helena Blavatsky’n teosofia levittivät sanaa. Innostus naturalismiin, sosialismiin, evoluutioon ja panteismiin torjuivat aggressiivisesti raamatullisen kristinuskon ja korottivat ihmiskuntaa eri medioiden kautta. Tuon ajan suositut kirjoittajat, kuten Thoreau, Emerson, ja Whitman, kaikki uskoivat ihmiskunnan jumaluuteen ja levittivät uskoaan. He omaksuivat paljon lukemistaan hindulaisuuden pyhistä teksteistä, joiden tänä päivänä tunnistamme olevan keskeisiä New Age -liikkeen uskomuksille ja käytännöille. Usko ihmiskunnan jumaluuteen oli Samuel Andrews’in ajan ”new age”-toivo. Hän toteaa: ”Filosofia ja tiede monissa huomattavissa edustajissaan ovat samaa mieltä, ettei ole mitään persoonallista Jumalaa, vaan vain universaali, persoonaton Henki eli Energia, josta kaikki olevainen on osa. Aineelliselta kannalta tämä on ateismia; hengelliseltä panteismia” (so. Jumala on kaikki ja kaikessa). Kun Andrews kuitenkin käyttää käsitettä ”new age” kaikkialla kirjassaan, hän tarkoittaa, että se on täydellinen muutos pois raamatullisesta kristinuskosta: ”Olemme tulleet uuteen aikakauteen (new age) ja uuden aikakauden täytyy tuoda mukanaan uusi uskonto, ei menneisyyden elvyttäminen; sellainen, joka perustuu uuteen käsitykseen Jumalasta, yksinkertainen, kokonaisvaltainen ja sopiva maailmanuskonnoksi.” Tuo ”uusi aikakausi” ja ”uusi uskonto” ruumiillistuu Antikristuksen uskonnossa.

Kirja Christianity and Antichristianity in Their Final Conflict oli aika kiistelty ja kirjoittaja puhui arvostelijoilleen kirjansa toisessa painoksessa. Jotkut vastustivat sellaista, jota pitivät Andrews’in teoksen yleisenä ”pessimistisenä sävynä” ja toiset olivat järkyttyneitä siitä, että hän maalasi kuvan ”maailmasta, joka tuli pahemmaksi eikä paremmaksi”. Hänen aikansa tunnustavat kristityt ja jotkut tosi uskovat olivat evoluutioajattelun lumoissa ja uskoivat ihmiskunnan kehittyvän ylöspäin. Näin ollen he eivät voineet ”löytää paikkaa millekään pahuuden ja Antikristuksen kehittymiselle”. Andrews’in vastaus: ”Kaikissa kysymyksissä koskien ihmiskunnan tulevaisuutta meidän täytyy joko kuvitella tämä tulevaisuus itsellemme, tai hyväksyä jumalallinen ilmoitus.” Ja se on ”jumalallinen ilmoitus”, Jumalan kirjoitettu Sana, joka määrää tämän kirjan kurssin.

Osassa 2 keräämme lisää oivalluksia tästä hämmästyttävästä kirjasta, joka kirjoitettiin yli 100 vuotta sitten ja silti kuulostaa, kuin olisi kirjoitettu tänään. Kaksi asiaa tulee mieleen, kun aloitan seuraavan artikkelin: 1) Jumalan profeetallinen Sana on ilmennyt ja ilmenee jokaiselle uskovien sukupolvelle hengelliseksi suojelukseksi ja niiden hedelmällisyydeksi, jotka lukevat sitä ja toimivat kuuliaisuudessa sen varoituksille. 2) On hyvin rohkaisevaa tietää, että aikaisemmat sukupolvet olivat tietoisia asioista, joiden näemme tapahtuvan tänä päivänä. Vain vastapuolen pelaajat ovat vaihtuneet, kuten myös luopumuksen lisääntyminen ja voima.

Toiveemme on voida ottaa uusi painos kirjasta Christianity and AntiChristianity in Their Final Conflict ja että se olisi saatavana syksyllä. Siihen yritykseen tarvitsemme sinun rukouksiasi.

TBC (The Berean Call)

Jatkuu artikkelissa Antikristillisyys nousee – osa 2.

Read Full Post »