Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pyhitys’

Fear of God: Missing Element in Today’s Christianity
By Dr. Donald Whitchard 16.12.2018, suom. SK

 ”Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.” (Luuk. 12:4-5)

Tuo on vakava ajatus. Tässä pehmeän ja pinnallisen hyvän olon uskon ja opetuksen ajassa kristillinen kirkko on suurelta osin hyljännyt kutsun pyhyyteen ja erottautumiseen maailmasta. Huomaan havainnoidessani uskoa, että me, jotka sanomme olevamme Jeesukseen uskovia, olemme säätäneet Hänet erääksi tieksi taivaaseen, ei ainoaksi tieksi (Joh. 14:6). Me olemme korostaneet rakkauden ja rauhan Jeesusta ja olemme ohittaneet sen tosiasian, että kun Hän tulee takaisin, Hän teurastaa kaikki, jotka ovat hyljänneet Hänet ja ottaneet Pedon merkin ja hallitsee rautaisella valtikalla.

Ennen tuota tapahtumaa meidät, jotka temmattiin (1. Tess. 4:16-17), vietiin taivaaseen Karitsan hääaterialle ja kohtaamaan tuomio Herralta Jeesukselta siitä palvelusta, jonka Hänelle teimme, tai jätimme tekemättä (2. Kor. 5:10). Siellä meidän on kohdattava hänet ja tehtävä tili kristillisestä vaelluksestamme, ja silloin monien teot haihtuvat savuna, koska rakensivat puusta ja oljista (1. Kor. 3:11-15) sen sijaan, että olisivat rakentaneet Sanan ja palvelemisen kalliista kivistä.

Siellä on paljon uskovia, jotka eivät koskaan kasvaneet alkuperäistä pelastustaan pidemmälle, eivätkä koskaan kehittäneet kypsyyttä ja jumalisen elämän tuntoa. Tämä tuomio ei koske pelastumistasi. Siitä on pitänyt huolen Kristuksen uhrikuolema ristillä. Sinä joko saat tai menetät palkan. On murhenäytelmä, että on paljon uskovia, joilla ei ole mitään näyttöä vaelluksestaan Herran kanssa.

En koskaan kuule saarnaajien saarnaavan tulevasta tuomiosta. Se voi johtua siitä, että he haluavat olla tärkeitä ja hyväksyttyjä yhteiskunnassa. Saarnaaminen helvetistä ja tilintekovelvollisuudesta ei ole muodissa (milloin olisi ollut?). Elämme todella ajassa, jossa ihmiset, myös seurakunnassa, haluavat kuulla miellyttäviä asioita, jotka saavat heidät tuntemaan hyvää oloa. Onkohan sinun ”itsetuntosi” tärkeämpi Jumalalle, kuin se, että elät pyhää elämää haluten miellyttää Häntä niillä teoilla, jotka ovat pelastuksen hedelmä?

PANISITKO POIS PUHELIMESI VAIN HETKEKSI JA LUKISITKO LOPPUUN TÄMÄN ARTIKKELIN? Kiitos. Tuo puhelu tai teksti voi odottaa. Palatkaamme käsiteltävään ongelmaan. Pelkääkö nykyajan seurakunta enää Jumalaa? Tuskinpa. Meillä on liian hyvä aika katsella uutisia viimeisestä julkkisten avioerosta, tai mitä Britannian kuninkaallinen perhe tekee tällä viikolla, tai lukea viimeisimmästä poliitikosta, joka rökittää ja kiroaa presidentti Trumpia, tai miten menee Facebook-”ystävilläsi”, tai kuka sanoo mitäkin Twitterissä – mitä tahansa, jota paholainen voi käyttää saamaan silmäsi pois Jeesuksesta.

Minä vapisen nykyajan seurakunnan vuoksi. Minäkin olen siihen syyllinen. Huomaan, että mieleni harhailee maailmallisissa asioissa ja sitten ajattelen vain, kuinka hyvä Herra on ollut minulle. Kuinka voin tietoisesti olla Hänelle tottelematon ja pitää silmäni asioissa, jotka lopulta ovat merkityksettömiä? Sydämeni särkyy Jumalan edessä ajatellessani, mitä olen sanonut ja tehnyt. En halua minkään olevan sen tiellä, että minulla on syvä, merkityksellinen suhde Hänen kanssaan.

Odotan, että maailma on jumalaton ja paha. Se on luonteenomaista syntisille ihmisille, jotka haluavat elää elämänsä erossa Jumalan armosta ja tehdä asioita, jotka ovat tuomittavia ja moraalittomia. Maailma luulee, että tämä elämä jatkuu ikuisesti ilman mitään seurauksia heidän käytöksestään.

Katso maailmaa ympärilläsi. Kristittyjä tapetaan joka puolella, eikä kukaan paheksu sitä. Maailmanjärjestelmä vihaa meitä, joten miksi me yritämme olla heidän kaltaisiaan pitäen tilaisuuksia, joissa on valo- ja laser-esityksiä, maailmallisia bändejä, saarnaajia, jotka pitävät vuoropuheluja sen sijaan, että saarnaisivat Raamatusta, pukeutuneena teini-ikäiseksi Jumalan miehen asemesta, jota he muka edustavat ja sellaisia asioita kuin kahvibaareja eteisaulassa? Anteeksi, mutta Jeesus ei kuollut hirvittävää ristinkuolemaa syntiemme tähden eikä noussut ylös, että sinä voisit lämpiössä siemailla mokkakahvia katsellessasi ylistysbändin esitystä.

Tulen taustasta, jossa minua opetettiin kunnioittamaan Raamattua, rakastamaan ja pelkäämään Jumalaa ja rakastamaan Jeesusta sen vuoksi, mitä Hän teki puolestani Golgatalla. Tykkään silloin tällöin kuulla saarnan ”helvetin tulesta ja kadotuksesta” muistuttamaan minua, että Jeesuksen tähden en joudu ikuiseen helvettiin erotetuksi Hänen rakkaudestaan ikuisesti. Jos saarnatuolista saarnattaisiin enemmän helvetistä, niin yhteiskunnassa olisi vähemmän helvettiä. Ongelma on, että ei seurakunta eikä maailma pelkää enää Jumalaa!

Tajuatko, ettet voi vetää seuraavaa henkäystäsi ilman Häntä? Onko sinulla mitään käsitystä siitä, kuinka paljon Hän on siunannut sinua, kun sinulla on katto pääsi päällä, ruokaa jääkaapissa, työpaikka, avustusohjelma, vaatetus, liikennevälineet, terveys ja lääkkeitä, puhdas vesi, viemäri, ystäviä ja yhteinen armo, kuten sateet ja raikas ilma? Varaammeko aikaa kiittääksemme Häntä pelastuksesta, joka meillä on Kristuksessa? Kiitämmekö Häntä siitä, että omistamme Raamatun kielellä, jota puhumme? Ymmärrämmekö tekemiämme päätöksiä, että miellyttävätkö ne Jumalaa vai eivät ja mitä siitä seuraa?

Näetkö nyt, mitä meillä on Kristuksessa? Ajattele hetkinen, kuinka kallisarvoinen pelastuksen lahja on. Oletko kiittänyt Häntä tänään?

Seurakunta tarvitsee ehdottomasti hengellisen uudistumisen ja paluun pyhyyteen. Meidän täytyy langeta kasvoillemme pyhän Jumalan edessä ja pyytää Häntä uudistamaan rakkautemme Häneen, katua maailmallisuutta ja saada seurakuntamme saarnaamaan elämän antavaa evankeliumia ihmisten vakuuttamiseksi synneistään ja heidän pelastumisekseen Jumalan ikuiselta vihalta helvetissä. Tämä on se sanoma, jota saarnaan ja johon uskon. Maailma ei ehkä tykkää siitä, mutta Raamatun mukaan minun tulee miellyttää Jumalaa, enkä tarvitse kahvibaaria paikallisessa palvontapaikassani sen tekemiseksi. Peljätkää Jumalaa!

drwhitchard@aol.com

 

Read Full Post »

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »

Holiness unto the Lord
Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (January 2016), suom. SK

Elämme maailmassa, joka on täysin sekaisin, koska on menettänyt raamatullisen moraalin ja hengellisyyden tunnon. Nykyiset johtajat, opettajat ja muut vaikuttajat yhteiskunnassa ovat avoimesti kääntäneet selkänsä Raamatun Jumalalle ja laskevat nyt humanistista perustusta postmodernille yhteiskunnalle. Valitettavasti monet kirkot ovat liittyneet tähän liikkeeseen siten edesauttaen 2000-luvun esiintulevan kirkon (Emerging Church) nousua. Tämän kategorian kirkkokunnat mukautuvat avoimesti postmodernin yhteiskunnan vaatimuksiin, jotka pakottavat ne kieltämään rajoittavat raamatulliset normit, jotka estävät ihmisen vapauksia ja myös perustamaan uskontojenvälisiä liittoja globaalien rauhanaloitteiden edistämiseksi.

Evankelisten uskovien pitäisi hyvin selvästi ja yksiselitteisesti ottaa kantaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tinkimättömän saarnaamisen puolesta. Raamattu tarjoaa ainoan pohjan syntisten vanhurskauttamiselle ja pyhittämiselle. Ei mikään vähempi, kuin näiden totuuksien rohkea julistaminen, pysäytä nykyisen hengellisen taantuman suuntausta maailmassa. Yksi ensimmäisistä Raamatusta luopumisen merkeistä on saarnaajat, jotka vaikenevat pyhityksestä. Seuraava askel alaspäin luopumuksen portaita on tarjota syntisille helppo tie uskoa Kristukseen ilman parannusta. Näin monia syntejä ”uskovien” elämässä katsotaan läpi sormien.

prayerHerran uskollisten palvelijoiden pitäisi saarnata Jumalan koko neuvoa – niin vanhurskautusta kuin pyhitystä. Sanoista ”pyhitetty Herralle” täytyy jälleen tulla antautuneiden pastoreiden ja seurakuntien tunnuslause. Valitettavasti monet nykyajan uskovat eivät edes tiedä, mitä käsky pyhyyteen tarkoittaa. Seuraavat lyhyet selitykset lähes unohdetuilta pyhityssaarnaajilta auttavat meitä saamaan aidon raamatullisen näkökulman tähän tärkeään puoleen hengellistä uudistumista ja täyttymystä:

AW Tozer

Jumalan koko tarkoitus lunastuksessa on tehdä meistä pyhiä ja palauttaa meidät Jumalan kuvaksi. Päästäkseen tähän Hän irrottaa meidät maallisista ambitioista ja vetää pois niistä halvoista ja arvottomista palkinnoista, joihin maailmalliset ihmiset kiinnittävät sydämensä.

Käänny Jumalan puoleen ja ymmärrä. Kerro Hänelle, että hinnalla millä hyvänsä haluat olla pyhä ja sitten pyydä Häneltä, ettei Hän koskaan anna sinulle enemmän iloa kuin pyhyyttä. Kun pyhyytesi tahraantuu, niin ilosi himmenee. Ja pyydä Häntä tekemään sinut pyhäksi, oletpa iloinen, tai et. Ole varma, että lopussa olet yhtä iloinen, kuin olet pyhäkin; mutta mitä tulee nykyhetkeen, niin olkoon koko ambitiosi palvella Jumalaa ja olla Kristuksen kaltainen.

En voi ajatella ainuttakaan kohtaa Uudessa Testamentissa, joka puhuu Kristuksen ilmestymisestä, ilmenemisestä tai tulemuksesta, joka ei suoraan liittyisi moraaliseen käytökseen, uskoon ja hengelliseen pyhyyteen.

Tosi kristityn ihanne ei ole olla onnellinen, vaan pyhä.

Kristus kutsuu ihmisiä kantamaan ristiä; me kutsumme heitä pitämään hauskaa Hänen nimessään. Hän kutsuu heitä hylkäämään maailman; me vakuutamme heille, että jos he vain vastaanottavat Jeesuksen, niin maailma on heidän. Hän kutsuu heitä kärsimään, me kutsumme heitä nauttimaan kaikista porvarillisista mukavuuksista, mitä moderni sivilisaatio tarjoaa… Hän kutsuu heitä pyhyyteen; me kutsumme heitä halpaan ja mauttomaan onnellisuuteen.

Meillä on siunattu Pyhä Henki läsnä ja me kohtelemme Häntä, kuin Hän ei olisi läsnä lainkaan. Me vastustamme Häntä, sammutamme Hänet ja teemme kompromisseja sydämissämme. Me kuulemme saarnan Hänestä ja päätämme oppia lisää ja tehdä asialle jotakin. Päätöksemme valuu hiekkaan ja pian me palaamme samalle kuolleelle tasolle, jolla olimme ennenkin. Me vastustamme siunattua Lohduttajaa. Hän on tullut lohduttamaan. Hän on tullut opettamaan. Hän on neuvon Henki. Hän on tullut tuomaan valon, sillä Hän on valon Henki. Hän tulee tuomaan puhtauden, sillä Hän on pyhyyden Henki. Hän tulee tuomaan voiman, sillä Hän on voiman Henki… Me haluaisimme olla täynnä Henkeä ja silti mennä ja tehdä niin kuin huvittaa. Pyhä Henki, joka innoitti Raamatun, odottaa kuuliaisuutta Raamatulle ja jos emme tottele Raamattua, niin me sammutamme Hänet. Tällä Hengellä on kuuliaisuus – mutta ihmiset eivät halua totella Herraa. Itse kukin on niin täynnä, kuin haluaa olla. Itse kullakin on niin paljon Jumalaa, kuin haluaa. Siinä on hetkellinen impulssi, joka tulee meille huolimatta siitä, mitä pyydämme rukoillessamme julkisesti tai jopa yksityisesti. Me haluamme täynnä olemisen jännityksen, mutta emme halua täyttää ehtoja. Me emme vain halua kyllin kovasti täyttyä… Jos elämässäsi on jotakin vaativampaa, kuin Jumalan kaipaamisesi, niin silloin sinusta ei koskaan tule Hengellä täytetty kristitty. Olen tavannut kristittyjä, jotka vuosien ajan ovat halunneet täyttyä epämääräisellä tavalla. Syy, miksi he eivät ole täyttyneet, on, että heillä on muita asioita, joita haluavat enemmän. Jumala ei tule kiireellä ihmisen sydämeen, ellei tiedä olevansa vastaus ja täyttymys tuon ihmisen elämän suurimpaan ja vastustamattomimpaan haluun.

Meidän kristittyjen täytyy lakata pyytämästä anteeksi moraalista kantaamme ja alkaa tehdä äänemme kuuluvaksi paljastaen synnin ihmisrodun vihollisena ja esittää vanhurskaus ja aito pyhyys ainoina arvollisina pyrkimyksinä moraalisille olennoille.

DL Moody

On paljon parempi elää pyhää elämää, kuin puhua siitä. Meitä käsketään antamaan valomme loistaa ja jos se loistaa, niin meidän ei tarvitse kertoa kenellekään, että se loistaa. Valo on oma todistajansa.

Andrew Murray

Suuri testi sille, onko se pyhyys, jota tunnustamme etsivämme tai saaneemme, totuus ja elämä, on se, että onko se ilmeinen tuottamassaan lisääntyvässä nöyryydessä. Luodussa nöyryys on se, joka tarvitaan, että Jumalan pyhyys voi asua hänessä ja loistaa hänen kauttansa. Jeesuksessa, meidät pyhittävässä Jumalan pyhässä, jumalallinen pyhyys oli hänen elämänsä, kuolemansa ja korottamisensa salaisuus; yksi pettämätön pyhyytemme testi, joka merkitsee meidät, on nöyryys Jumalan ja ihmisten edessä. Nöyryys on pyhyyden kukka ja kauneus.

Richard Baxter

Pyhyys ei ole muuta kuin tavaksi tullutta sielun, ruumiin, elämän ja kaiken omistamamme vallitsevaa omistamista Jumalalle ja Hänen arvostamista, rakastamista, palvelemista ja etsimistä ennen kaikkia lihan nautintoja ja hyvinvointia.

J C Ryle

Älä tee mitään, mitä et haluaisi Jumalan näkevän. Älä sano mitään, mitä et haluaisi Jumalan kuulevan. Älä kirjoita mitään, mitä et haluaisi Jumalan lukevan. Älä mene minnekään, mistä et haluaisi Jumalan löytävän sinut. Älä lue kirjaa, josta et haluaisi Jumalan sanovan: ”Näytä se minulle.” Älä koskaan käytä aikaa niin, ettei sinusta olisi mukavaa kuulla Jumalan sanovan: ”Mitä olet tekemässä?”

Ei ole pyhyyttä ilman sodankäyntiä. Tosi kristitty on kutsuttu olemaan sotilas ja hänen täytyy toimia sellaisena kääntymyksensä päivästä kuolinpäiväänsä. Häntä ei ole tarkoitettu elämään helppouskoista, laiskaa ja turvallista elämää. Hän ei saa koskaan kuvitella hetkeäkään voivansa nukkua ja torkkua matkalla taivaaseen, niin kuin se, joka matkustaa mukavilla rattailla.

Duncan Campbell

Pyhyyden kaste, osoitus jumalisesta elämästä, on aikamme huutava tarve.

Joel Beeke

Luin kerran lähetyssaarnaajasta, jolla oli puutarhassaan pensas, joka kasvoi myrkyllisiä lehtiä. Tuohon aikaan hänellä oli lapsi, joka pani suuhunsa kaiken löytämänsä. Luonnollisesti hän kaivoi pensaan ylös ja heitti sen pois. Pensaan juuret olivat kuitenkin hyvin syvällä. Pian pensas versoi jälleen. Lähetyssaarnaajan oli kaivettava se pois monta kertaa. Ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin tarkastaa maa joka päivä ja kaivaa pensas pois aina, kun se tuli pintaan. Ihmisessä asuva synti on kuin tuo pensas. Se vaatii jatkuvaa juurimista. Sydämemme tarvitsee jatkuvaa kuolettamista.

John Owen

Meidän täytyy harjoittaa kuolettamista (engl. mortification, kuolettaminen, nöyryyttäminen) joka päivä ja jokaisessa tehtävässä. Synti ei kuole, ellei sitä jatkuvasti heikennetä. Säästä se ja se parantaa haavansa ja elvyttää voimansa. Meidän täytyy jatkuvasti tarkkailla synnin tämän periaatteen mukaisia toimintoja: tehtävissämme, kutsumuksessamme, keskusteluissamme, hiljentymisissämme, hankaluuksissamme, huveissamme ja kaikessa, mitä teemme. Jos olemme huolimattomia missä tahansa tilanteessa, saamme kärsiä siitä; jokainen virhe, jokainen laiminlyönti on vaarallinen.

Hugh Morgan

Synti on tuhoava läsnäolo ja jokainen hieno voima kutistuu ja kuihtuu tuhoisassa kuumuudessa. Jokainen hengellinen hienotunteisuus menehtyy sen pahansuopaan kosketukseen… Synti heikentää näön ja vie kohti sokeutta. Synti puuduttaa kuulon ja pyrkii tekemään ihmiset kuuroiksi. Synti tärvelee maun saaden ihmiset luulemaan makeaa katkeraksi ja katkeraa makeaksi. Synti turruttaa tuntoaistin ja lopulta tekee ihmisen ”tunnottomaksi”. Kaikki nämä ovat raamatullisia yhdenmukaisuuksia ja niiden yhteinen merkitys näyttää olevan tämä – synti tukkii ja tukahduttaa hengen hienot aistit; synnin vuoksi me turrumme, jäämme tylsiksi ja havaintoihin reagoimisemme vähenee. Synti aiheuttaa kovettumista. Se potkaisee henkeä ja niin vähentää kivulle altistumisemme aluetta.

CH Spurgeon

Jos jaamme itsemme Jumalan ja mammonan kesken, tai Kristuksen ja oman minän kesken, emme edisty. Meidän täytyy antautua kokonaan pyhille asioille, tai muuten olemme huonoja kauppiaita taivaallisessa bisneksessä, eikä inventaariossamme näy voittoa.

Luulen, että mitä pyhemmäksi ihminen tulee, sitä enemmän hän murehtii epäpyhyyttä, jota vielä on hänessä jäljellä.

Herran pelko on kaiken tosi uskonnon alku ja perustus. Ilman vakavaa Jumalan pelkoa ja kunnioitusta ei ole jalansijaa loistavammille hyveille. Se, jonka sielu ei palvo, ei koskaan elä pyhyydessä.

Älkäämme tänä päivänä kylväkö lihaamme, sillä korjuu siitä on turmelus, koska liha tahtoo aina olla sellainen; vaan pyhällä itsemme voittamisella eläkäämme korkeimmille, puhtaimmille ja hengellisimmille päämäärille pyrkien kunnioittamaan pyhintä Herraamme tottelemalla Hänen armollisinta Henkeään.

Mikä elonkorjuu se onkaan, kun korjaamme iankaikkisen elämän! Mitä loputtoman autuuden lyhteitä korjataankaan! Mikä juhla tuo korjuu onkaan! Herra, tee meistä sellaisia elonkorjaajia Poikasi tähden.

Et saavuta pyhyyttä seisomalla paikallasi. Kenestäkään ei ole tullut pyhä suostumatta ja haluamatta olla pyhä ja kipuilematta sen vuoksi. Seuraa sitä, se ei juokse perässäsi. Sinun täytyy tavoitella sitä päättäväisesti, innokkaasti, sitkeästi.

John Wesley

Mainitse minulle sata saarnaajaa, jotka eivät pelkää muuta kuin syntiä, eivätkä halua muuta kuin Jumalaa, ja en välitä pätkääkään, ovatko he pappeja vai maallikoita; ainoastaan sellaiset ravistelevat helvetin portteja ja perustavat taivaan valtakunnan maan päälle.

Unelmoin ja rukoilen edelleen ajallemme pyhyysherätystä, joka etenee lähetystyössä ja luo aidon yhteisön, jossa jokainen ihminen voi vapautua Hengen voimaannuttamisen kautta toteuttamaan Jumalan luomistarkoituksia.

John Bunyan

Mikään ei voi vahingoittaa sinua, paitsi synti; mikään ei voi murehduttaa sinua paitsi synti; mikään ei voi voittaa sinua paitsi synti. Siksi ole varuillasi.

Ihminen, joka valitsee uskonnon maailman vuoksi, heittää pois uskonnon maailman vuoksi.

Jos olet tehnyt syntiä, niin älä käy levolle katumatta; sillä katumuksen puute synnin tekemisen jälkeen tekee sydämen vieläkin kovemmaksi.

Rukous saa ihmisen lakkaamaan tekemästä syntiä, tai synti houkuttelee ihmisen lakkaamaan rukoilemasta.

Mikä tahansa on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa, sitä pitäisi heti vastustaa saatanallisena.

Read Full Post »

Living Like the ”Sons of Light”
Posted by MORIELDANNY (D. E. Isom) 31.10.2010

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1. Tess. 5:1-5)

Tämä ei ole retorinen kysymys enkä myöskään ole pilkallinen tai ivallinen, mutta voisiko joku selittää minulle, miksi lopunaikojen ajoitus ja rakenne ei ollut mikään mysteeri alkuseurakunnalle ja silti me pidämme aiheesta loputtomasti konferensseja ja julkaisemme lukemattomia kirjoja ja verkkosivuja? Ehkä minun kohtuuden nimissä täytyy muotoilla kysymys uudelleen. Näyttää itse asiassa että, ongelma ei niinkään paljon koske tiedonjanoa Jumalan suunnitelmien toteutumisesta Herran päivän lähestyessä, vaan sitä, kuinka elää tuon tiedon varjossa. Se voisi olla ikivanha kysymys kärryjen sijoittamisesta hevoseen nähden. Näyttää, että on joitakin, jotka uskovat, että jos he vain voisivat saada kylliksi tietoa, niin se innoittaisi heitä elämään viimeisten päivien varjossa niin kuin pitääkin. Paavali opettaa, että meillä on jo kylliksi tietoa, niin että meidän ei pitäisi tehdä MUUTA, kuin elää, niin kuin viimeisten päivien varjossa pitääkin.

En osaa edes arvioida kuinka monesti minulle on esitetty jonkinlainen kaavio, joka ”selittää” viimeisten päivien aikataulua. Minä kiitän vaivannäöstä, mutta huomaan olevani toivottomasti urautunut käsitykseen, että kuten useimmat asiat uskovan elämässä, se ei ole niinkään paljon tiedon, kuin uskon koe. Paavali antaa ymmärtää, että tämä on niin perustavaa jokaisen uskovan ymmärrykselle, että sitä tuskin edes kannattaa lainkaan mainita! ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte” (1. Tess. 5:1). Näiden asioiden rakenne on yhtä alkeellinen, kuin millä tahansa muulla evankeliumin opilla. Jokainen uskova tietää ilman muuta, kuinka se toimii:

  1. ”…että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1. Tess. 5:2).
  2. ”…silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon” (1. Tess. 5:3).
  3. ”…eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).

Siinä se on. Voit tietää, jos olet raskaana kuudetta viikkoa, että synnytys lopulta tulossa, mutta yhdeksännen kuukauden lopussa, siitä riippumatta kuinka hyvin luulette valmistautuneenne, jokainen on tyrmistynyt ja paniikissa, kun ensimmäiset, suhteellisen harvat, synnytyskivut iskevät – eivätkä koskaan ole täysin valmistautuneita, kun ne nopeasti tihenevät ja voimistuvat huipentuen ”äkilliseen” synnytykseen, jonka jokainen tiesi koko ajan olevan joka tapauksessa tulossa. Mitä jokaisen kristityn tulee tietää lopunajoista? Ne tulevat odottamatta; ne tulevat esiin hyvin nopeasti ja valmistautumattomilla ei ole pakomahdollisuutta.

Anteeksi sanaleikki, mutta on hyvä syy, miksi väännän rautalangasta asiaa, mitä jokaisen kristityn oletetaan tietävän lopunajoista; se johtuu Paavalin sanoman loppuosasta ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5. Hän lähtee olettamuksesta, että koska me jo tiedämme kaiken, niin tarvitsemme tietää, että on olemassa ominaispiirteiden perusyhdistelmä liittyen niihin, jotka elävät Kristuksen paluun varjossa. Ja kuinka meidän sitten pitäisi elää näissä viimeisissä päivissä? Mitä Paavali opettaa, jonka pitäisi olla lopunaikojen uskovien kaiken ylittävä huolenaihe ja toimintatapa?

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia” (1. Tess. 5:4-5).

Valon ja pimeyden vertauskuvat ovat kiehtovaa tutkittavaa läpi koko Raamatun eikä sitä voi täysin eritellä tässä, mutta tässä nimenomaisessa kontekstissa korostus on elämäntavassa. Mitä tulee pimeydessä eläviin, niin Hänen tulemuksensa on oleva äkillinen ja odottamaton. Kuinka sitten tämä vertauskuva konkretisoituu todellisessa elämässä? Mikä on ominaista ihmiselle, joka elää hengellisessä pimeydessä?

”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.” (Ef. 4:17-19)

Se on sellaisen katumatonta elämää, joka elää itselleen ja harjoittaa tuota elämää toimien ”mielensä turhuudessa, pimentyneenä ymmärrykseltään”. Tämä on ”petoksen” raamatullinen määritelmä. Kun joku tavoittelee jatkuvasti väärää asiaa vastustaen kaikkia yrityksiä saavuttamisekseen tai palauttamisekseen, niin Jumala lopulta luovuttaa heidät sille asialle, jota he niin sitkeästi etsivät. Vertaa tätä siihen, mitä Paavali opettaa niistä, jotka tulevat pimeydestä valoon:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” (Ef. 5:8-10)

Ne, jotka ovat pimeydessä, elävät itselleen; ne, jotka ovat valossa, elävät Kristukselle. Itse asiassa tämä juuri on se, mitä Pietari painottaa silmiinpistävänä syynä, miksi meidät on kutsuttu elämään ainoastaan Kristukselle, ettemme enää eläisi, kuten entinen minämme.

”Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;” (1. Piet. 2:9).

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.

Kuinka sitten tämä ”valossa eläminen” tapahtuu? Kuinka sellaiset uskovat tunnistetaan? Kuinka heidät voidaan erottaa niistä, jotka ovat pimeydessä? Toinen on valveilla ja raitis, toinen nukkuu ja on juovuksissa.

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:6-8)

Hengellinen juopuneisuus rinnastetaan Raamatussa hengelliseen petokseen. Se tuottaa saman tilan, kuin mikä tulee kohtuuttomasta alkoholin kuluttamisesta, jossa joku tulee tietämättömäksi ei vain siitä mitä tapahtuu hänen sisällään, vaan kaikesta muustakin ympärillään. He eivät tiedosta maailman läheistä tuhoa, koska eivät osaa tiedostaa henkilökohtaista tuhoa, jota ovat kutsumassa itselleen. Paavali erottelee vielä pitemmälle sanoen, että nämä kaksi ihmislajia erotetaan tekojensa kautta, varsinkin käytöksessään toisia kohtaan ja heidän kohtelussaan.

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.” (Room. 13:12-13)

On merkittävintä, että sellaisina aikoina Paavali puoltaa uskovan tarvetta Jumalan sota-asun antamaan suojaan. Se on laajempi kuva sellaisesta, joka on valmistautunut viimeisiin päiviin, joka pukee yllensä ”uskon ja rakkauden kilven ja kypäräksi pelastuksen toivon”. Usko on sielumme suoja, joka koskee suhdettamme Kristukseen, rakkaus on sydämemme suoja, joka koskee suhdettamme muihin ja toivon kypärä päässämme on suoja mielellemme, jonka tulisi olla siihen, mikä ylhäällä on. (Kol. 3:1-3)

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” (1. Tess. 5:9-11)

Mihin lopulta johtaa eläminen valon asemesta pimeydessä, raittiuden asemesta juovuksissa, valvomisen asemesta nukkuvana? Niille, jotka elävät itselleen (pimeydessä, juovuksissa ja nukkuen), se merkitsee Jumalan vihan kokemista; niille, jotka elävät ainoastaan Kristukselle (valossa, raittiina ja valvovina) se merkitsee, että ”elämme yhdessä Hänen kanssaan”. Pelastus ei ole rajoitettu tiukasti hetkeen, jolloin ratkaisu Kristuksen puolelle tehtiin, vaan muuttunut, eteenpäin menevä elämä todistaa siitä jatkuvasti, mikä panee Hänen Sanansa ja tiensä käytäntöön.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)

He tunsivat Hänen nimensä! He ajoivat ulos riivaajia ja tekivät ihmeitä! Kuitenkaan he eivät eläneet Hänen Sanansa mukaan, vaan olivat ”laittomuuden tekijöitä”.

Ehdottaisin syyksi siihen, että Paavali täydentää tämän sanoilla: ”…sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin”, on, että hän haluaa edistää ympäristöä, joka pitää kallisarvoisena lainkuuliaisuutta (lawfulness) – kuuliaisuutta Jumalan Sanalle – siinä määrin, että näin ei käy viimeisten päivien uskoville. Itse asiassa ottaen huomioon Paavalin opetuksen kontekstin näyttäisi, että on kolme silmiinpistävää asiaa, joita pitäisi käyttää rohkaisemaan ja rakentamaan uskovia viimeisillä hetkillä:

  1. Oppi ylösnousemuksesta, ”että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:10).
  2. Rohkaisu elää raittiina, valveilla ja valon lapsina. Toisin sanoen, asettaen Jumalan Sanan ja tiet käytäntöön elääksemme näkyvästi muuttunutta elämää.
  3. Ottaa käyttöön Jumalan koko sota-asu, joka tässä samaistetaan uskoon, rakkauteen ja toivoon (1. Tess. 5:8), jotka varjelevat sydämemme, sielumme ja mielemme.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.

”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” (1. Tess. 5:12-13)

Meillä on toinen kokonainen saarna siitä tosiasiasta, että raamatulliset johtajat ”tekevät työtä teidän keskuudessanne” – he osallistuvat aktiivisesti palvelutyöhön ja ”neuvovat teitä” so. he opettavat kuinka Jumalan Sana pannaan käytäntöön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paavali huomauttaa väliin, että on tärkeää ”antaa tunnustusta” ja ”pitää erinomaisen rakkaina” hengellisiä johtajiamme. Sillä on todennäköisesti paljonkin tekemistä sen tosiasian kanssa, että raamatullinen johtajuus on olennaisen tärkeä historian kaikkina aikoina, mutta se on erikoisen tärkeä aikoina, jolloin pimeys, juopuneisuus ja nukahtaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Luulen, ettei kehotus ”eläkää rauhassa keskenänne”, tarkoita yksinomaan johtaja-seuraaja-suhdetta, vaan myös lauman jäsenten välisiä suhteita. Johtajan resurssit ovat tehokkaammassa käytössä, kun ne keskitetään palvelutyöhön eikä konfliktien ratkaiseminen häiritse.

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.” (1. Tess. 5:14-15)

Hetkinen! Emmekö ole kirjoittaneet näistä velvollisuuksista paikallisten johtajiemme tehtäväkuvauksissa? Miksi meitä kutsutaan ottamaan nämä velvollisuudet? Raamatullisen johtajuuden malli ei ole diktatuuri; se on kumppanuus. Paavali tuo asiat intiimimmälle tasolle. Se, mitä tässä luetelluilla asioilla on yhteistä, on, että ne kaikki liittyvät henkilösuhteisiin. Seurakunnan kokonaisuutena oletetaan olevan mukana siinä, kuinka annetut neuvot pannaan käytäntöön.

Tunnistetaan kolmenlaisia ihmisiä: ”kurittomia”, ”alakuloisia” ja ”heikkoja”. Ehkä paremmin ymmärtäisimme heidän luonnettaan, jos kääntäisimme: ”undisciplined” (kuriton), ”challenged” (vammainen) ja ”spititually immature” (hengellisesti kypsymätön).

Kurittomat ovat pohjimmiltaan kokemassa kuuliaisuuden kriisiä, haluttomia panemaan Jumalan Sanaa käytäntöön. Siksi heitä täytyy nuhdella, käsitellä vähän suorasukaisemmin ja lujemmin, samalla tavalla kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat omapäistä lasta. He tarvitsevat kuria.

Alakuloiset ovat pohjimmiltaan kokemassa uskon kriisiä uskoaan haastavien olosuhteiden alas painamina. Rohkaisu tuolla hetkellä on mitä arvokkainta. He eivät tarvitse lujaa kättä, vaan lämmintä syleilyä.

Heikot kokevat eri aikoina joko kuuliaisuuden kriisiä, tai uskon kriisiä, tai sitten molempia. Mitä tahansa lähestymistapaa heihin sovelletaankaan, niin se täytyy tapahtua auttamisen hengessä, aivan kuten rakastavat vanhemmat tahtovat auttaa lastaan kasvamaan ja kypsymään ja lopulta oppimaan tekemään oikeita ratkaisuja omin päin.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tess. 5:16-18)

Paavali tuo sen kaiken vieläkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Sanoisin, etteivät ainoastaan nämä kolme iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen ominaispiirrettä ole erityisen tärkeitä, vaan myös niihin liittyvät adverbit, jotka ilmaisevat, että ne ovat jotakin enemmän, kuin vain pintapuolisia velvollisuuksia.

  • Meidän tulee olla aina iloiset”. Tämä kuvaa jatkuvaa tilaa ennemmin kuin tilapäistä tunnetta. Se on tunnuspiirre sellaisessa, joka alinomaa kommunikoi Kristuksen kanssa.
  • Meidän tulee rukoilla lakkaamatta”. Kun sydämemme halajaa, mitä Jumala halajaa, niin me rukoilemme päivät pääksytysten, koska Henki rukoilee meidän puolestamme ja meissä. (Room. 8:26-27)
  • Meidän tulee kiittää joka tilassa”. Tämä on sen jatkuva tunnustaminen, että Jumala valvoo aina, täyttää jokaisen tarpeen ja valmistaa meitä kaikkeen mahdolliseen.

Paavali ei luonnehdi tätä yliolkaisena neuvona, vaan yksiselitteisesti sanoo: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Kuinka monesti olemmekaan sanoneet, että jos tietäisimme Jumalan tahdon, niin tekisimme sen? Usein kyllä esitämme tuon väitteen, kun puhumme elämän ”isoista” asioista, mutta Raamattu opettaa meille, että ”isot” asiat tulevat sen seurauksena, kun kiinnitämme huomiota sellaiseen, jota maailma pitää ”pieninä” asioina. Henkilökohtainen uskollisuus suuremmissa asioissa tulee johdonmukaisesta jokapäiväisestä uskollisuudesta yksityiskohdissa.

”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:19-22).

Siispä kun meitä on varoitettu elämään valossa, olemaan raittiita ja valvomaan, ei tavoittelemaan ainoastaan omaa uskollisuutta, vaan kehottamaan siihen toisia, tavoittelemaan raamatullisia suhteita kaikkiin ja vahvistamaan Jumalan tahto omalla iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen asenteellamme, niin mitä seuraavaksi? Harjoittamaan erottamista: ”koetelkaa kaikki (NASB: examine everything carefully, tutkikaa kaikki tarkoin).”

(Haluan vain huomauttaa välissä, että kuten Jacob Prasch on usein sanonut, että ennen kuin voit harjoittaa fysiikkaa, sinun on opittava trigonometriaa; ennen kuin voit harjoittaa trigonometriaa, sinun on opittava geometriaa ja algebraa; ennen kuin edes aloitat algebran, sinun on opittava laskentoa. Erottaminen tulee vasta, kun uskova saavuttaa kaikki perusedellytykset, eikä sekuntiakaan ennen. Missä ei ole hengellistä kypsyyttä, siellä ei ole erottamista.)

Kuinka tutkimme ja erotamme oikean ”profetoimisen” väärästä? Jumalan Sanalla. Kuinka tiedämme, miten pitää se, mikä hyvää on ja miten karttaa kaikenkaltaista pahaa? Jumalan Sanasta.

Emme tarvitse erikoista erottamisen lahjaa, mutta jokainen uskova on varustettu tietämään, mikä tulee Jumalasta, mikä tulee Saatanasta ja mikä tulee lihasta, koska Raamattu on malli.

Mitä tapahtuu, kun joku ei harjoita raamatullista erottamista jollakin näistä alueista? Se saa aikaan Hengen sammuttamisen, koska kummassakin tapauksessa se on Jumalan Sanan väärin käsittelemistä. Aivan kuten ”profetoimiset” tulee vahvistaa/paljastaa Raamatun perusteella, niin myös ero ”hyvän” ja ”pahan” välillä johdetaan samalla tavalla. Hengellä täytetty ympäristö on sellainen, joka on täysin kuuliainen Jumalan Sanalle kaikilla tasoilla ja nopein tapa sammuttaa Pyhän Hengen liekki on poiketa Jumalan Sanan mallista.

”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23-24)

Nykyajan saarnoissa me haluamme antaa muodollisen johdannon ja sitten edetä kohta kohdalta todistamaan koko opetuksen ja sitomaan yhteen koko asian nätiksi tiivistelmäksi. Uudessa Testamentissa ei ole epätavallista kirjoittajalle pysyä aiheen ytimessä aivan loppuun saakka. Mistä Paavali todellisuudessa on puhunut koko ajan? Pyhityksestä. Tiedäthän – prosessista, jonka kautta meitä erotetaan yksinomaan Kristukselle tulemaan enemmän ja enemmän Hänen kaltaisekseen ja vähemmän ja vähemmän sen elämän kaltaiseksi, jonka jätimme ristille naulituksi.

”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama.

Pysähtykäämme tässä. Kootkaamme yhteen kaikki Paavalin opetukset yhteen paikkaan nähdäksemme, miten uskovan oletetaan elävän viimeisten päivien varjossa.

  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama

Mitä näillä kaikilla asioilla on yhteistä? Ne ovat täsmälleen samoja asioita, joita jokaisen uskovan seurakunnan kaikkina aikoina on oletettu tekevän. Miksi apostoli Paavali ei anna mitään ”erikoisia” tai ”ylimääräisiä” ohjeita, kun on kysymys siitä, kuinka ”viimeisten päivien kristityn” pitäisi elää? Miksi hän näyttää vaativan pelkästään samaa kristillisen elämän mallia niiltä, jotka elävät viimeisissä päivissä, kuin niiltä, jotka ovat elossa missä tahansa seurakunnan aikakaudessa?

Jacob Prasch opettaa selitysmenetelmää, joka on johdettu juutalaisen Midrash’in hermeneutiikasta, jota kutsutaan nimellä kal v’homer, jonka hän selittää merkitsevän ”kevyt raskaaseen”. Se tarkoittaa, että jokin, joka pätee yleiseen tilanteeseen, on erikoisen tärkeää erikoisessa tilanteessa, tai että jokin, joka on totta helpossa tilanteessa, on korostetun tärkeää vaikeassa tilanteessa.

En ole tällä osoittamassa, että tämä olisi ainoa esimerkki, jossa Paavali käyttää midrash’in periaatetta ”kevyt raskaaseen”, mutta luulen, että käsite selittää, miksi Paavali halusi neuvoa ”viimeisten päivien kristittyjä” tekemään täsmälleen samoja asioita, joita ”kaikkien aikojen” kristittyjen on edellytetty tekevän alusta saakka. Se, mikä on ollut totta jokaisessa aikaisemmassa seurakunnan aikakaudessa, on erikoisesti totta viimeisessä aikakaudessa; se, mikä koski kristittyjä aikaisemmissa sukupolvissa, on korostetun tärkeää viimeiselle sukupolvelle: pyhityksen jatkuva työ, olla erotettu yksin Kristukselle.

Hänen paluuseensa johtavina viimeisinä hetkinä on erikoisen tärkeää, että kristityt elävät valossa omakohtaisesti uskollisina kaikissa suhteissaan mitaten kaikkia asioita Jumalan Sanalla ja ollen Hänen rakkautensa ja armonsa näkyviä esimerkkejä. Se on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on vieläkin tärkeämpää!

Osoitus jonkun raamatullisesta vakaumuksesta, että nyt eletään viimeisiä päiviä, on elämä, joka on sitoutunut enemmän kuin koskaan uskollisen kristityn perusominaisuuksiin. Tämä on erikoisen tärkeää nyt enemmän kuin koskaan. Muista, mitä on puhuttu profeetta Danielin kautta, että viimeisinä päivinä ei vain tieto vahvistu, vaan myös vanhurskaus – Paavalin meille Tessalonikalaiskirjeessään esittämien päämäärien yhdistetty seuraus

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti” (Dan. 12:3).

Näyttää, että meille ei ainoastaan ole annettu kaikkea tarvitsemaamme tietääksemme tulevan Herran päivän perusrakenteesta, vaan meille on jo annettu täsmälleen se, mitä meidän oletetaan tekevän sen suhteen.

Hänen rakkaudessaan,
Servant@WalkWithTheWord.org
D. E. Isom

Read Full Post »

Alkuperäinen artikkeli There but for the grace of God even true believers fail

Kirjoittanut Don Koenig 7.7.2014, suomentanut Samuel Korhonen

Luulen, että me kristityt useinkin unohdamme, että meillä ei ollut mitään tekemistä pelastuksemme kanssa. Se on kokonaan Jumalan armosta, että lainkaan kuulimme evankeliumin sanoman. Sitten uskoimme ja pyysimme Jeesusta pelastamaan meidät synneistämme. Monet kristityt sanovat uskovansa, ettemme tehneet mitään pelastumisen arvoista, mutta sitten jotkut katsovat pitkin nenänvarttaan synnissä eläviä, joilla ei koskaan ollut tilaisuutta selvästi kuulla evankeliumia.

Vanha sanonta “niin minäkin ilman Jumalan armoa (there but for the grace of God go I)” kohdatessamme ihmisen, jonka elämäntapa on maailmallinen tai onneton, on karu totuus. Jumalan armo Hänen lapsilleen koskee myös paljon enempää, kuin vain alkuperäistä pelastusta.

Minä pelastuin yli 40 vuotta sitten, mutta tein melko varhain tuolla ajanjaksolla asioita, jotka olisivat voineet lopettaa ammatillisen urani yhtä nopeasti, kuin se alkoi. ”Ilman Jumalan armoa minäkin” olisin joutunut lakaisemaan lattioita elääkseni, jos olisin menettänyt turvallisuusselvitykseni (top-secret clearance). Turvallisuusselvitystä edellyttävän hallituksen työpaikan menettäminen oli helppoa päivinä, jolloin turvallisuusselvitys myönnettiin vain niille, joiden moraali arvioitiin korkeaksi. Luulen, että monet nuoret tänä päivänä eivät kelpaisi vanhojen normien mukaan.

Esimerkiksi ilman Jumalan armoa ne poliisit, jotka pysäyttivät minut ajaessani maistaneena, olisivat voineet pidättää minut, sensijaan, että komensivat minut pysäköimään auton ja pysymään siinä aamuun asti. Niitä kertoja, kun tein typeriä asioita, mutta en jäänyt kiinni, ei kannata edes mainita. Hallinnon maanpuolustusurani aikana mikä tahansa tuomion tapainen olisi luultavasti aiheuttanut minulle irtisanomisen. Se ei ehkä ole yhtä totta hallinnossamme tänä päivänä. Kuitenkin alkuaikoinani homot, katteettomien shekkien kirjoittajat, marijuanan käyttäjät, tai useimpien ulkomaiden kansalaiset, tai heidän puolisonsa, eivät voineet saada turvallisuusselvitystä.

Tänä päivänä he ovat hyväksyttyjä ja jopa johtavat hallintoamme korkeimmilla tasoilla. Jopa nykyinen presidenttimme käytti kokaiinia.

Jos minut olisi tuomittu ja irtisanottu, niin todennäköisesti olisin ollut erittäin pätevä vain lakaisemaan lattioita lopun ikäni. Ei, että siinä olisi jotain väärää, mutta se varmasti olisi vaikuttanut loppuelämääni. En varmasti olisi jäänyt eläkkeelle viisikymppisenä. Vain varhainen eläköityminen salli minun tehdä tätä vapaata täysiaikaista internet-työtä. Vain Jumalan armo sallii minun olla tässä.

Tunnen henkilökohtaisesti muutamia korkeasti koulutettuja ammattilaisia, jotka täydellisesti tuhosivat suurenmoisen uran antamalla periksi heikkona hetkenä. Tunnetut kristilliset johtajat ovat tehneet samoin. Johtuiko se siitä, että he eivät olleet lainkaan pelastettuja? Se on mahdollista joidenkin kohdalla, mutta luultavammin he joutuivat syntisen elämäntavan ansaan, mutta näyttivät omavanhurskasta tekopyhää ylpeyttä yleisölle, joten Jumala paljasti heidät ja kuritti heitä. Luulen, että Jumalalla on aika pieni toleranssi ylpeydelle.

Useimmat meistä ansaitsevat halkovajakokemuksen. Olen ollut siellä. Jumala on kuitenkin äärimmäisen armollinen lapsiaan kohtaan, joten me harvoin saamme täyden rangaistuksen, jonka ansaitsemme. Se on käynyt toteen minun elämässäni.

Paholainen tietää heikkoutemme ja haluaisi hyödyntää niitä, jos Jumala sallii. Muista, että jopa Pietari ylpistyi ja sanoi Jeesukselle ennemmin kuolevansa, kuin kieltävänsä Hänet. Jeesus sanoi Pietarille, että Saatana pyysi Jumalaa seulomaan Pietaria, kuin nisuja. Hän sanoi Pietarille, että tämä kieltäisi hänet kolmesti tuona yönä ja Pietari totta tosiaan kielsi.

Vain Jeesuksen esirukouksen tähden annettiin armo Pietarille palata johtoasemaansa, niin että hän voi vahvistaa veljiä. Senjälkeen, kun Pietari ymmärsi, että oli syntinen heikko ihminen eikä voinut tehdä mitään Jumalaa miellyttävää omassa voimassaan, Jumala vuodatti armoa ja laupeutta Pietarille. Hän jatkoi sitten tekemään suuria Pyhän Hengen voimassa.

Kuka kristitty on niin kypsä, ettei enää harjoita lihan syntejä? Vain valehtelija! Meitä kaikkia koetellaan eri aikoina lukemattomin tavoin ja jokainen meistä voi epäonnistua ja joutua pois Jumalan tahdosta. Se tapahtuu useammin, kuin useimmat meistä haluavat myöntää. Joten kun veli lankeaa ja elää lihan mukaan, niin pitäisikö meidän katsoa hänet menetetyksi vai yrittää auttaa häntä palaamaan? Tiedät vastauksen, koska ilman Jumalan armoa sinäkin lankeat.

Vain Jumalan armon avulla olemme edes pelastettuja aloittamaan pyhityksen vaelluksen yrittämään oppia ristiinnaulitsemaan vanhan luontomme niin, että voimme tehdä Jumalan tahdon niitä varten, jotka koskaan eivät ole kuulleet pelastuksen evankeliumia. Kuinka paljon enemmän meidän pitäisikään tuntea kuormaa heistä, että he vastaanottaisivat Jumalan armon lahjan? Jotkut kristityt vain katsovat nenänvarttaan pitkin maailman käveleviä kuolleita, mutta totuus on, että ilman Jumalan armoa siellä me kaikki kävelisimme.

Me tarvitsemme myös enemmän, kuin vain pään tiedon, että tämä on totta. Meidän todella täytyisi kohdella niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet evankeliumia, ikäänkuin he olisivat Saatanan sokaisemia, koska sitä he ovat.

Useimmat maailmassa elävät ihmiset eivät ole kokeneet Jumalan armoa. He eivät elä kuten Jumalan lapset, koska eivät ole Jumalan lapsia. He ovat isänsä Perkeleen sokaisemia. Hänen lopullinen päämääränsä on viedä ihmisrotu täydelliseen tuhoon ja siinä hän on mielipuuhassaan. Maailman synnit tuovat lopulta kuoleman ihmisrodulle ja sitä juuri Perkele tahtoo. Hänessä ei ole rakkautta aadamilaiseen rotuun. Hän ryhtyi pettämään heitä alusta saakka.

Joten ajattelepa tätä; kun näemme jonkun ansassa Islamissa, huumeissa, väärissä uskonnoissa, tuhoisissa elämäntavoissa, tai muissa erilaisissa maailman pahuuksissa, niin meidän ei pitäisi katsella heitä alaspäin nenänvarttamme pitkin. Meidän pitäisi sanoa, ”Niin minäkin ilman Jumalan armoa” ja tiedostaa, että ainoa todellinen apu, jonka voimme heille antaa, on Jumalan armon evankeliumi ja Hänen pelastuksensa Jeesuksen kautta.

Mikä tahansa ajallinen sosiaalinen evankeliumi on kuin laastari syöpään. Se ei paljonkaan auta heidän ajallista tilaansa eikä taatusti pelasta heidän iankaikkisia sielujaan. Suuri käsky seurakunnalle on saarnata evankeliumia kaikille luoduille.

Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mk. 16:15-16)

Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen  ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Mt. 28:18-20)

Jumala antaa kaiken, mitä kristityt tarvitsevat ikuista elämää varten. Kristityt eivät tarvitse sosiaalista evankeliumia eikä menestysevankeliumia. Aineelliset rikkaudet ovat sitä, mitä sokaistut maailmassa haluavat ja siksi nämä väärät evankeliumit saavat niin hyvän vastaanoton. Kaikki kuolevat ja kaikilla on ongelmia tässä elämässä, mutta vain ne, jotka uskovat Jumalan armon evankeliumin uskoville, voittavat kuoleman ja Saatanan hallitseman langenneen maailman.

Pelastuksen evankeliumia Kristuksen kautta ei vain tarvita niillekään, jotka ovat kolmannen maailman maissa. Lännessä on kokonainen uusi sukupolvi, joka ei koskaan ole ymmärtänyt tosi evankeliumia ja tuskin kukaan 10/40 -ikkunassa on edes kuullut tuota evankeliumia. Meidän täytyy tukea todellisia sadonkorjaajia näinä viimeisinä päivinä, ennemmin kuin kaikkia niitä susia lammasten vaatteissa, jotka ovat soluttautuneet kristilliseen mediaan ja seurakuntiin.


Don Koenig perusti sivuston www.thepropheticyears.com vuonna 1999 tutkittuaan itsenäisesti Raamattua melkein 30 vuotta ja opittuaan monilta kristikunnan terävimmiltä opettajilta. Don loi sivustonsa kirjoittamaan Raamatun profetiasta, raamatullisesta erottamisesta ja omista kristillisistä maailmankatsomuksistaan. Vuonna 2004 Don kirjoitti ilmaisen Ilmestyskirjaa kommentoivan sähköisen kirjan nimeltä The Revelation of Jesus Christ Through The Ages. Blogi World and Church and Bible Prophecy Blog käynnistyi vuonna 2007.

Read Full Post »

Olen viime aikoina lukenut Tapio Nousiaisen kirjaa Ellei nisunjyvä kuole. Kirjan keskeinen teema on yksittäisen uskovan ja sitä kautta seurakunnan elämä – millaista se useimmiten on ja millaista sen pitäisi olla Raamatun mukaan. Hän ottaa käsittelyyn muun muassa uskovien synnit ja edellytykset herätykselle. Kirja valottaa myös sitä, mitä on olla Jumalan koulussa. Seuraavassa tuon esille joitakin kirjan ajatuksia. Omat huomioni olen kirjoittanut violetilla tekstillä.

Lihalliset, sielulliset ja hengelliset kristityt

Nousiainen jakaa kristityt kolmeen ryhmään: lihallisiin, sielullisiin ja hengellisiin.

Ääripää lihallisesta kristitystä on muotojumalinen eli nimikristitty. Hänen hengellinen elämänsä on rituaalien ja muotomenojen harjoittamista.  Hän ei ole koskaan tullut pelastukseen.

Tämän tyyppistä kristillisyyttä on valitettavan paljon Suomen kirkossa, todettakoon se nyt Uskonpuhdistuksen muistopäivänä. Muotojumalisuuden vaikutuksesta tarjotaan ”kristillistä” joogaa ja erilaisia hiljentymis- ja mietiskelytekniikoita muka kristillisinä. Entistä enemmän tilaa saa synkretismi – kaikki uskonnot ovat yhtä.

Uskovakin voi olla lihallinen kristitty: vanha ihminen elää voimakkaana – liha ei ole kuollut ristillä, vaan syntielämä saa hänessä vallan. Minä eli vanha ihminen on keskipisteenä. Rukous on vastenmielistä pakkoa. Tällainen henkilö on saattanut olla uskossa vuosikymmeniä.

Sielullinen uskova ihminen rakentaa uskonelämänsä tunne-elämysten varaan. Hän ottaa vastaan uskonelämästä valoisat puolet, mutta nurisee koettelemuksista. Hänellä on taipumusta ylihengellisyyteen ja ailahtelevaisuuteen. Hän voi olla äänekäs rukoilija, mutta hänellä ei ole kestävyyttä rukoustaisteluun.

Hengellisen uskovan tuntomerkkeinä puolestaan ovat:

Jeesuksen tie oli kärsimysten tie. Se on myös hengellisten uskovien tie, ja sen päämääränä on pyhitys. ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room. 6:22). ”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14).

Pyhitys on kristityn kasvua, ja se tapahtuu usein kärsimyksen kautta Jumalan koulussa. Se ei ole menestysteologiaa vaan menetysteologiaa – usein saatamme menettää siinä koulussa kaiken inhimillisen, kuten kävi Jobille.

Tapio Nousiainen esittää meille kysymyksiä mietittäväksi: ”Haluammeko kasvaa? Haluammeko alistua Jumalan kouluun? Haluammeko tulla Jumalan koulussa hengellisiksi ihmisiksi?” Hän toteaa, että muuta mahdollisuutta ei ole, tämä on ainoa tie. Jumalan seurakunta tarvitsee hengellisiä uskovia.

Yhden leiviskän palvelijat

Jeesus kertoi vertauksen palvelijoista, joiden haltuun isäntä uskoi omaisuuttaan, leivisköitä, matkustaessaan ulkomaille. Palvelijat hoitivat leivisköitä eri tavoin: kaksi heistä hankki niiden avulla lisää leivisköitä, mutta yksi säilytti sitä piilossa eikä saanut kasvatettua leivisköjen määrää. Kun isäntä palasi, hän palkitsi omaisuutta hyvin hoitaneet, mutta oli ankara sille palvelijalle, joka toi takaisin vain sen yhden leiviskän: ”’Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen… Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.’” (Matt. 25:26-30)

Tässä vertauksessa isäntä kuvaa Jeesusta ja palvelijat Jumalan lapsia. Leiviskät ovat erilaisia lahjoja, joita meille on suotu. Vertaus on kuvausta siitä, miten meidän tulisi lahjojamme käyttää. Seurakunta koostuu valtaosin näistä yhden leiviskän palvelijoista. Tuo yksi leiviskä on Tapio Nousiaisen mukaan pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, mutta liian usein me vain keskitymme oman pelastuksemme varjelemiseen ja siten kätkemme leiviskämme.

Meille on annettu käsky ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Tämä koskee myös meitä yhden leiviskän omistajia. Kaikki me voimme toimia ainakin seuraavilla tavoilla:

  • Olla esirukoilijoina.
  • Uhrata kukin kykyjemme mukaan.
  • Olla mukana seurakunnan työssä vapaaehtoisena.
  • Levittää hengellistä kirjallisuutta yms. materiaalia.
  • Evankelioida ihmisiä siellä missä elämme ja toimimme.

Nousiainen lataa suorin sanoin: ”Moni Jumalan lapsi ei ole eläessään voittanut edes yhtä sielua Kristukselle. Yhden leiviskän palvelija istuu penkissä ja odottaa, että kirkkoherra, kappalainen, nuorisopastori, saarnaaja, evankelista tai muu puhuvainen hoitaa asian… Voi tätä Kristuksen seurakunnan joutilasta, korkoakasvamatonta ja syväjäädytettyä pääomaa!”

Eikö meillä todellakaan ole tuskaa hukkuvista sieluista? Jos ei ole, miten herätystäkään voi tulla, kun emme itsekään ole heränneet!

Herätys ja seurakunta

Todellisen herätyksen ainoa oikea tuntomerkki on se, että siinä syntyy terveitä lapsia Jumalan valtakuntaan – syntiset kokevat todellisen uudestisyntymisen.

Tapio Nousiainen luettelee muutamia asioita, jotka estävät herätyksen alkamisen.

Seurakunnan ilmapiiri voi olla epäterve. Siellä saattaa esiintyä eripuraisuutta, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta ja jopa vihaa uskovaisten välillä. Seurakunnassa voi esiintyä myös juoruilua, panettelua, säälimätöntä arvostelua, kovuutta ja ylpeyttä. Seurakunnan jäseninä on siis lihallisia kristittyjä.

Uskovilta ja seurakunnasta puuttuu tuska sieluista, eikä olla valmiita hellittämättömään rukoustaisteluun.

Nousiainen kritisoi myös sielullista toimintaa, jota saadaan aikaan jytämusiikilla ja lähes hysterianomaisella kiihkeällä ”sananjulistuksella”. Tuloksena tästä on enemmän keskosia kuin terveitä lapsia.

Tulisi olla samanlaista asennetta kuin alkuseurakunnassa: ”Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha; ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta” (Apt. 9:31). Siellä vallitsi rauha, Herran pelko ja Pyhän Hengen vaikutus.

Herätystä edistävä ilmapiiri on täynnä rakkautta, rauhaa ja yksimielisyyttä. Seurakunnassa on tehtävä sovinto, pyydettävä ja annettava anteeksi. Kun aidosti tästä sydämet särkyvät ja itketään, syntyy herätykselle otollinen ilmapiiri.

Oikea Herran pelko panee jättämään synnit pois. Seurakunnassa ei saa olla näkyviä eikä piilossa olevia syntejä. Ne ovat este herätykselle. On turha hokea: ”Herra, anna meille herätys ja aloita se minusta!” Jumala ei tee mitään väkisin: ei hän puhdista seurakuntaa väkisin eikä pane meitä parannuksen paikalle väkisin. Meidän tulee itse panna pois syntimme. Meidän on itse pantava välit kuntoon muiden kanssa.

Olemmeko valmiit maksamaan herätyksestä sen vaatiman hinnan, sillä tuomio alkaa Jumalan huoneesta (1. Piet. 4:17)?

Ellei nisunjyvä kuole

Tapio Nousiainen ottaa esille muutamia asioita, jotka helposti nousevat uskonelämän pääasioiksi:

  • Oma pelastuminen.
  • Toiminta seurakunnassa.
  • Kristinuskon yksittäiset opinkohdat tulevat niin tärkeiksi, että ne jakavat Jumalan kansan eri leireihin.
  • Kristinuskon tekeminen niin suosituksi, että kuka tahansa saataisiin sen pariin.
  • Ihmeiden ja merkkien perässä juokseminen ja suuren läpimurron odottaminen tätä kautta.

Jeesus kysyy meiltä kahta pääasiaa sanoessaan ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi” (Joh. 15:16). Nämä pääasiat ovat siis meneminen ja pysyvän hedelmän kantaminen.

Uusi käännös puhuu liikkeelle lähtemisestä. Meidän on aika lähteä liikkeelle ja tuottaa hedelmää!

Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää” (Joh. 12:24). Nousiainen käsittelee kirjassa laajasti, mitä kaikkea tämä tarkoittaa uskovan kohdalla. Se on Jumalan koulua, johon kuuluvat muun muassa vaikeudet, ahdistukset, hyljätyksi tulemiset, vainot. Jumala vie meidät joskus pimeyteen, jossa saatamme jopa tuntea Jumalan hyljänneen meidät. Kaiken tämän tehtävänä on murtaa nisunjyvän kuori, jotta sieltä paljastuisi todellinen, kärsivä, haavoitettu ja lämmin ihminen. Jumala tahtoo murtuneita sydämiä, murhetta hukkuvista sieluista. Särjetty sydän saa aikaan kyyneleitä; nisunjyvä pääsee itämään vain kosteudessa.

Herätys vaatii nisunjyvän kuolemaa – vanhan ihmisemme kuolemaa. Kun se kuolee, nisunjyvä tuottaa paljon hedelmää.


Edellä olevat poiminnat kirjasta Ellei nisunjyvä kuole ovat otoksia kokonaisuudesta eivätkä alkuunkaan tee oikeutusta kirjalle. Kannattaa siis lukea koko kirja! Sitä löytyy kirjastoista sekä käytettynä edullisesti netin divareista.

Lue myös artikkelini Herätys Suomeen.

Read Full Post »