Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘rakkaus’

”Hänen vihansa suuri päivä”. Englantilainen taidemaalari John Martin (1789-1854).

Dr. David R. Reagan, suom. SK
Tämä artikkeli on julkaistu
Lamplighter-lehden tammi-helmikuun 2018 numerossa.

Taannoin 1990-luvun puolivälissä eräs suosittu puheohjelmien juontaja Oklahoma City’n sekulaarilta radioasemalta haastatteli minua live-ohjelmassa puhelimen kautta. Hän oli nähnyt kirjoittamani artikkelin koskien kristillisten järjestöjen taloudellista vastuuta ja oli tykännyt siitä.

Hän aloitti haastattelun antaen minulle armollisesti tilaisuuden puhua keskeytyksettä noin 10 minuuttia siitä, kuinka Jumala muutti elämäni ja kutsui minut palvelutyöhön. Siirryimme sitten puhumaan skandaaleista, jotka olivat hiljattain keikuttaneet kristillistä yhteisöä maanlaajuisesti.

Sopimaton sana

Kaikki meni hyvin, kunnes juontaja pyysi minua tiivistämään palvelutyöni perussanoman. Vastasin, että Jumala on kutsunut minut julistamaan ”pikaista Jeesuksen paluuta vihassa”.

Ennen kuin ehdin selittää, juontaja keskeytti minut. ”Mitä tarkoitatte, ’vihassako’?” hän kysyi.

”Tarkoitan, että Jeesus tulee hyvin pian vuodattamaan Jumalan vihan niiden päälle, jotka ovat hyljänneet Jumalan rakkauden ja armon.”

”Teidän Jumalanne on hirviö!” hän tiuskaisi ja sitten lisäsi: ”Satun olemaan kristitty ja voin kertoa teille, että minun Jumalani ei satuttaisi kirppuakaan!”

Se haastattelu loppui siihen. Hän lopetti puhelun. En saanut tilaisuutta vastata hänen väärään Luojaamme koskevaan esitykseensä.

Saatanan suuri petos

Radiohaastattelijan kiivas reaktio Jumalan vihaan ei yllättänyt minua. Se on luonteenomaista sekä kristityille että ei-kristityille ja olen törmännyt siihen usein.

Saatana on myynyt maailmalle väärän tavaraselosteen koskien Jumalan luonnetta. Useimmat ihmiset, niin kristityt kuin ei-kristityt, ovat taipuvaisia näkemään Jumalan jonkinlaisena kosmisena teddykarhuna.

He näkevät Hänet isona ja lämpöisenä ja pehmeänä, täynnä ääretöntä rakkautta ja anteeksiantamusta. Hän ei voisi satuttaa kärpästäkään, eikä ainakaan olla niin julma, että voisi tuomita tai vahingoittaa ainuttakaan kuvakseen luotua olentoa. Tuomiopäivänä Jumala antaa jokaiselle vain ison halin ja iskee silmää heidän synneilleen.

Ainoa vika tässä ihanan lohdullisessa kuvassa on, että se on valhe suoraan helvetin kuilusta.

Todellinen Jumala

Raamattu kyllä opettaa, että Jumala on rakastava, kärsivällinen, välittävä ja anteeksiantava (Ps. 86:15 ja Joh. 3.16). Kuten apostoli Johannes sen ilmaisee: ”Jumala on rakkaus” (1. Joh. 4:8). Kaksi lempikohtaani Raamatussa korostavat Jumalan henkilökohtaista rakastavaa luonnetta. Toinen on apostoli Pietarilta. 1. Piet. 6:6-7 sanoo, että meidän tulee heittää kaikki murheemme Jumalan päälle sillä hän pitää teistä huolen. Se on hyvin lohduttava ajatus.

Toinen kohta, jota rakastan lukea uudelleen ja uudelleen, sisältää profeetta Jeremian puhumia sanoja Valitusvirsien luvussa 3:

Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.” (Valit. 3:22-24)

Raamattu opettaa kuitenkin, että on olemassa toinenkin Jumalan luonteen puoli, joka on yhtä tärkeä. Se on se puoli, jonka Saatana haluaa meidän jättävän huomiotta ja hän on onnistunut erinomaisesti saamaan papit ohittamaan sen. Sehän ei tuota suosittuja saarnoja! Puhun tietysti Jumalan pyhyydestä (3. Moos. 11:44, Jes. 6:3 ja 1. Piet. 1:16).

Armo vai viha?

Raamattu opettaa, että Jumala on täydellisesti pyhä. Johtuen tästä ominaisuudestaan Hän ei voi suvaita syntiä (4. Moos. 14:18). Raamattu sanoo, että Jumalan täytyy käsitellä synti ja Hän tekee sen toisella kahdesta tavasta – joko armolla tai vihalla.

Kaikki meistä näyttävät tuntevan jakeen Joh. 3:16 – hyvin lohduttava jae Jumalan rakkaudesta meille. Mutta harvat meistä näyttävät olevan tietoisia sanoista, jotka on tallennettu muutamaa jaetta myöhemmin kohdassa Joh. 3:36 – sanoissa Johannes Kastajan saarnasta: Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”

Apostoli Paavali korosti tätä seikkaa saarnaamisessaan ja opetuksessaan. Efesolaiskirjeen 5. luvussa hän varoittaa moraalittomuudesta, ahneudesta ja epäjumalanpalveluksesta ja sitten lisää tämän huomautuksen: Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia (Ef. 5:6).

Tulemme Jumalan armon alle asettamalla luottamuksemme Jeesukseen ja ottamalla itsellemme Hänen sovitusuhrinsa elämäämme (1. Joh. 1:7). Jeesuksen ulkopuolella ei ole mitään pelastusta (Apt. 4:10-12). Ne, jotka ovat hyljänneet Jumalan ilmaisen armon lahjan Jeesuksessa, ovat Jumalan vihan alla (Joh. 3.36), eivätkä voi syyttää muita kuin itseään.

Muuttumaton Jumala

Huolimatta Raamatun selvästä opetuksesta, että Luojamme on sekä rakkauden että vihan Jumala, en koskaan lakkaa hämmästelemästä pastoreiden määrää, joihin törmään ja jotka väittävät, että vihan Jumala on Vanhan Testamentin Jumala eikä Uuden. Samalla he ohittavat toisen selvän Raamatun opetuksen, Malakia 3:6, jossa Jumala puhuen itsestään sanoo: Sillä minä, Herra, en muutu...”

Uusi Testamentti vahvistaa tämän tärkeän seikan jakeessa Hepr. 13:8, jossa sanotaan:Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.”

Silti näyttää, että Jeesus esitetään saarnoissa aina nöyränä ja lempeänä Vapahtajana, joka on täynnä armoa ja anteeksiantamusta. Se on totta, mutta se ei ole koko kuva. Jeesus nuhteli fariseuksia ankarasti kutsuen heitä ”ulkokullatuiksi”, ”käärmeiksi” ja ”kyykäärmeitten sikiöiksi”.

Samoin kirjeissään Vähän Aasian seitsemälle seurakunnalle Jeesus tuomitsi Tyatiran seurakunnan siitä, että se suvaitsi väärää naisprofeettaa. Hän kutsui seurakuntaa parannukseen ja sitten varoitti, että jos he kieltäytyisivät tekemästä parannusta moraalittomuudestaan, Hän heittäisi rikkurit ”tautivuoteeseen” ja ”tappaisi heidät rutolla” (Ilm. 2:22-23, NASB: with pestilence).

Vihan lajit

Raamattu paljastaa useita eri puolia Jumalan vihasta:

  • Seuraamuksellinen viha – Tätä voisi sanoa ”vihan kylvämiseksi ja korjaamiseksi”. Se on viha, jonka tuomme päällemme, kun korjaamme sen, minkä kylvämme elämällä syntisesti.
  • Tuhoava viha – sellaisena, kuin se ilmenee katastrofeissa, joko luonnon tai ihmisen aiheuttamissa, kuten syyskuun 11. päivän iskut. Jumala sallii niitä keinona kutsua ihmisiä ja kansakuntia parannukseen.
  • Hylkäävä viha – Jumalan osoittama viha, kun Hän kääntää selkänsä ihmiselle tai yhteiskunnalle sallien itsetuhon.
  • Eskatologinen viha – Suuren Ahdistuksen aikana Jumalan viha vapautetaan koko maailman päälle.
  • Iankaikkinen viha – Lopullinen rangaistus, jonka Jumala antaa helvettiin lähetettäville.

Hylkäävä viha

Jumalan hylkäävä viha on se, jota kansakuntamme kokee nyt. Jälleen, tämän tyypin viha voi kohdata niin yksilöä kuin yhteiskuntaa.

Raamatullinen esimerkki siitä yksilön elämässä voidaan nähdä Simsonin tarinassa. Vaikka Jumala käytti häntä väkevästi suojelemaan Israelia filistealaisilta, hän jatkoi seksuaalisessa synnissä siihen pisteeseen, että Raamatun mukaan Herra oli poistunut hänestä” (Tuom. 16:20). Seuraus oli, että hän joutui filistealaisten vangiksi ja päätyi itsemurhaan.

Roomalaiskirjeen 1. luvussa apostoli Paavali varoittaa voimakkaasti Jumalan hylkäävästä vihasta koskien kansakuntia. Hän sanoo, että Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa…” (Room. 1:18). Sitten hän jatkaa kertoen, kuinka Jumala tekee tämän käsitellessään kansakuntaa, joka kapinoi Häntä vastaan.

Ensin Jumala ottaa askelen taaksepäin ja madaltaa kansakuntaa ympäröivää suojamuuria sallien pahuuden lisääntyä. Seuraus on seksuaalisen synnin purkaus (Room. 1:24-25), joka tapahtui maassamme 1960-luvulla.

Jos kansakunta kieltäytyy katumasta, Jumala ottaa toisen askelen taaksepäin ja madaltaa suojamuuria edelleen (Room. 1:26-27), mikä tuottaa homoseksuaalisuuden vitsauksen. Jälleen, tämä maa on kokenut tätä toista vaihetta aina 1990-luvulta, mutta se sai vauhtia vuonna 2003, kun korkein oikeutemme poisti kaikki sodomiaa koskevat lait.

Jos kansakunta jatkaa kapinoimistaan, Jumala ottaa kolmannen askelen taaksepäin ja hylkää sen kelvottoman mielensä valtaan” (Room. 1:28). Maamme saavutti tämän turmeluksen asteen, kun korkein oikeus hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot kesäkuussa 2015 ja presidenttimme juhli päätöstä valaisemalla Valkoisen Talon seksuaalisen perversioliikkeen sateenkaariväreillä.

Tuleva viha

Jumalan eskatologinen viha lankeaa koko maailman päälle, kun Jeesus palaa (Juuda 1:14-15). Jeesuksen paluuta kuvaava kohta Ilmestyskirjassa sanoo, että Hän palaa ”tuomitsemaan ja sotimaan vanhurskaudessa” (Ilm. 19:11).

Ensimmäisellä kerralla Jeesus tuli täynnä rakkautta ja sääliä silmät kyynelissä, mutta kun Hän palaa, Hän tulee kostamaan (Ilm. 6:12-17) ja Hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit (Ilm. 19:12). Hän tulee tuhoamaan Jumalan viholliset (Ilm. 19:11).

Maailman presidentit ja kuninkaat ja pääministerit polvistuvat ja huutavat kallioita ja vuoria peittämään heidät; niin suuri on oleva Herran kauhu (Ilm. 6:15-17). Synnin tekijät kompastelevat kuin sokeat ja heidän verensä vuodatetaan kuin saasta (Sef. 1:17).

Vihan tarkoitus

Tekeekö tämä Jumalasta ”hirviön”? Ei! Päinvastoin, se osoittaa Hänen hyvyytensä, sillä kuinka voisi hyvä Jumala olla välittämättä pahuudesta ja synnistä ja jättää sen rankaisematta? Hänen vihansa pahuutta kohtaan todistaa Hänen vanhurskautensa.

Profeetta Naahum tiivistää sen parhaiten. Kirjoittaen Jumalan rakkaudesta hän sanoo: Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat(Naahum 1:7). Kuitenkin muutamaa jaetta aiemmin Naahum puhuu myös Jumalan pyhyydestä ja vihasta:

Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen. Herra kostaa vihollisilleen ja pitää vihaa vihamiehillensä. Herra on pitkämielinen ja suuri voimassansa, mutta Herra ei jätä rankaisematta…” (Naah. 1:2,3)

Jumalan vihan ensisijainen syy ei milloinkaan ole halu rangaista. Sen sijaan sen tarkoitus on tuoda ihmisiä parannukseen, jotta he pelastuisivat. Vihassaankin Jumala muistaa armon.

Jumala osoittaa armonsa vihassa siinä, ettei milloinkaan vuodata vihaansa varoittamatta. Hän yritti varoittaa Sodomaa ja Gomorraa Aabrahamin kautta. Hän varoitti Nooan ajan maailmaa sen kautta, että Nooa saarnasi 120 vuotta. Hän lähetti sekä Joonan että Naahumin varoittamaan Niiniven pakanallista kaupunkia.

Ajattele myös sitä, että Hän lähetti profeetan toisensa jälkeen kutsumaan Israelia ja Juudaa parannukseen:

Ja Herra, heidän isiensä Jumala, lähetti, varhaisesta alkaen, vähän väliä heille varoituksia sanansaattajainsa kautta, sillä hän sääli kansaansa ja asumustansa. Mutta he pilkkasivat Jumalan sanansaattajia ja halveksivat hänen sanaansa ja häpäisivät hänen profeettojansa, kunnes Herran viha hänen kansaansa kohtaan oli kasvanut niin, ettei apua enää ollut.(2. Aik. 36:15,16)

Jumalan armo vihassa ilmenee myös siinä, että Hän aina vie lopulliseen vihansa vuodattamiseen pahenevan tuomioiden sarjan kautta. Näitä parannukseen kehottavia tuomioita kuvaillaan yksityiskohtaisesti kohdassa 5. Moos. 28:15-57.

Tämä Jumalan vihan ominaispiirre tulee ilmi Ahdistusta koskevissa profetioissa. Sen sijaan, että kerralla vuodattaisi vihansa maailman kapinallisten kansakuntien päälle tuhoten heidät yhdessä hetkessä valtavassa katastrofissa, Hän alistaa maailman sarjalle tuomioita, jotka järjestään kasvavat laajuudessa ja voimakkuudessa (Ilm. 6,8-9,16).

Vaikka useimmat eivät tee parannusta reagoidessaan näihin tuomioihin (Ilm. 9:20-21), niin silti löytyy suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, joka tekee parannuksen ja uskoo Jeesukseen (Ilm. 7:9)

Näitä radikaalisti erilaisia reaktioita Jumalan vihaan havainnollistaa Billy Graham’in usein esittämä anekdootti: ”Sama aurinko, joka sulattaa voin, myös kovettaa saven.” Jumalan viha sulattaa jotkin sydämet katumukseen, mutta vaikuttaa paatumuksen monien muiden sydämissä.

Viha ja lunastetut

Monet kristityt reagoivat negatiivisesti Raamatun profetiaan. Ei ole ollenkaan harvinaista kuulla kristityn sanovan tähän tapaan: ”En halua kuulla mitään profetiasta, koska se on täynnä synkkyyttä ja tuomiota (gloom and doom).”

Niin, siinä on paljon synkkyyttä ja tuomiota niille, jotka kieltäytyvät vastaamasta Jumalan rakkauden lahjaan Jeesuksessa, mutta pelastetuille siinä on vain hyviä uutisia.

Vanha Testamentti päättyy kohtaan, joka esittää lopunajan profetian sekä synkkyyden että ilon. Malakia sanoo, että kun Herra palaa, niin se päivä on oleva kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia” (Mal. 4:1). Se on huono uutinen.

Ajattele kuitenkin hyvää uutista: Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat (Mal. 4:2).

Yhdelläkään Jumalan lapsella ei ole mitään syytä pelätä Jumalan vihaa. Paavali kirjoittaa, että koska olemme vanhurskautetut hänen veressään, me pelastumme hänen kauttansa vihasta”

(Room. 5:9). Ja mitä lohdullisimmassa jakeessa (1. Tess. 1:10) Paavali sanoo tessalonikalaisille, että Jeesus ”pelastaa” lunastetut ”tulevasta vihasta”.

Vetoomus

Oletko sinä armon vai vihan alla? Pallo on sinulla. Jeesus tulee pian. Kun hän ilmestyy, niin onko Hän sinun autuas toivosi, vai pyhä kauhusi? Huudatko vuoria kaatumaan päällesi? Vai käytkö hypellen kuin navetasta vapautettu vasikka?

Jumala rakastaa sinua ja haluaa, että vastaanotat Hänen Poikansa Vapahtajanasi, niin että tulet armon alle ja voit osallistua tapahtumaan, joka toteutuu, kun Jeesus palaa:

Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.” (Jes. 35:10)

Read Full Post »

Christianity or Judaism?
15.12.2017 by Simon Desjardins, suom. SK

Yritän osoittaa tässä postissa sen asian, että me kristityt voimme elää kristillistä elämää, jota hallitsee juutalainen periaate, nimittäin yritys pitää moraalilaki. Älä ymmärrä minua väärin, en sano, että meidän pitäisi elää lain rikkojina. Sanon vain, että jos kristillisyytemme on – kokonaan – yritys pitää moraalilaki, niin me rakennamme väärälle perustukselle.

Galatian tarina

Tämä juuri on se asia, jonka tärkeyttä apostoli Paavali yrittää osoittaa galatalaisille. He olivat kokeneet pelastuksen (Gal. 3:26), saaneet Hengen (Gal. 3:2) ja olivat – Paavalin mukaan – juosseet hyvin jonkin aikaa. Sen lisäksi apostoli todisti vilpittömästä rakkaudesta, jota he olivat ilmaisseet hänen ensimmäisen vierailunsa aikana (Gal. 4:15). Silti kaiken tämän jälkeen nämä kristityt olivat palaamassa lakiin, ikään kuin vastaus löytyisi siitä. Näin ollen kauhukseen Paavalin oli ravistettava heitä sanomalla:

”Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal. 3:3)

Tarina jatkuu

Väitän, että monet evankeliset lankeavat tänä päivänä samaan ansaan. Jostakin syystä lakkaamme keskittymästä Kristukseen, joka Paavalin mukaan on lain loppu (Room.10:4) ja käännämme huomiomme jonkinlaiseen omatekoiseen uskontoon – moraalilakiin perustuvaan – vain huomataksemme, ettemme pysty täyttämään sitä.

Itseasiassa yksikään ihminen ei voi pitää moraalilakia, jos keskittyy siihen, emme edes me kristityt. Paavali selitti sitä pitkään galatalaisille. Sillä hetkellä, kun kristinusko muuttuu yritykseksi pitää moraalilaki, olemme poistuneet elämän polulta. Kiinnitä huomiosi siihen, mitä Paavali kirjoittaa galatalaisille:

”Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista” (Gal. 3:21).

Tässä Paavali viittaa mihin tahansa moraalilakiin. Tähän sisältyy jokainen laki, jonka voisimme ottaa päällemme, kuten: Älä valehtele, älä varasta, älä petä ketään, älä tee huorin jne. Ja hän väittää, että tällaiset lait eivät voi antaa elämää. En väitä, että meidän pitäisi olla välittämättä näistä käskyistä. Sanon vain, että niihin keskittyminen johtaa vain turhautumiseen.

Rakastan lyhyttä lausetta, jonka Paavali kirjoitti korinttolaisille: Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien” (1. Kor. 12:31). Juuri tähän tiehen minä haluan keskittyä: rakkauden tiehen.

Terveellinen korvike

Paavali oli oikein huomannut, että ”sentähden on rakkaus lain täyttämys” (Room. 13:10). Salli minun esittää sinulle kysymys: Pelastuitko sinä, koska onnistuit pitämään moraalilain, vai siksi, että rakastuit Jeesukseen? Kuinka kaikki alkoi? Voisit vastata: Uskon kautta. Usko kuitenkin toimii vain, jos rakkaus on läsnä.

”Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko” (Gal.5:6).

Siitä seuraa, että usko ilman rakkautta on kuollut, koska se ei voi synnyttää tekoja (Jaak. 2:20,26). Siksi voimme sanoa, ja sanoa arvovaltaisesti, että rakkaus on kristillisen elämän ratkaiseva tekijä. On ilmeistä, että kun Jeesus oli maan päällä, hän ei yrittänyt pitää moraalilakia. Hän vain rakasti Isäänsä.

Käskyjen pitäminen

Jeesus sanoo meille: ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni” (Joh. 14:15). Nämä sanat ovat johtaneet joitakin kristittyjä yrittämään pitää Jeesuksen käskyt sen osoittamiseksi, että he rakastavat Häntä. Mutta jälleen väitän, että tällainen käsitys johtuu väärinkäsityksestä, sillä käskyjen pitäminen ei ole se, joka synnyttää rakkauden, vaan päinvastoin; rakkaus on tässä vaikuttava syy. Jos esimerkiksi joku sanoo: ”Jos sataa, niin maa tulee märäksi.” Se ei tarkoita, että jos teet maan märäksi, niin sataa. Lause esittää negatiivisen testin – ei positiivista. Sitä voisi verrata seuraavaan väitteeseen: ”Jos olet kristitty, niin uskot, että Jumala on olemassa.” Tämä ei tietenkään merkitse, että kaikki Jumalan olemassaoloon uskovat olisivat kristittyjä. Tästä seuraa, että negatiivisen testin muuttaminen positiiviseksi ei vain toimi. Seuraus ei milloinkaan aiheuta syytä.

Paavali oli tullut samaan johtopäätökseen. Huomaa, mitä hän sanoo: Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ’Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’ ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.’ Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:8–10).

Ihminen, joka rakastaa, kantaa luonnostaan rakkauden hedelmää yhtä paljon kuin vihaava ihminen vihan hedelmää.

Käytännön esimerkki

Kuten kaikki esimerkit, tämäkin voi osoittautua vajavaiseksi, mutta uskon sen auttavan sinua ymmärtämään, mitä tarkoitan.

Kuvittele, että 84-vuotias mies ajaa autoa tuntien epävarmuutta, kun nopeus ylittää 75 km/h. Ilmeisesti valtatiellä nopeusrajoitus ei vaivaa häntä lainkaan. Samoin ajaessaan kaupungin rajojen sisällä hän on hyvin varovainen, koska pelkää törmäävänsä johonkuhun. Siksi hän ajaakin vain 20–30 km/h. Sielläkään nopeusrajoitus ei vaikuta häneen. Se ei ole hänelle taakka, koska hän noudattaa sitä luonnostaan.

Samalla tavalla ihminen, joka rakastaa lähimmäistään, ei varasta häneltä, ei valehtele hänelle, ei petä häntä eikä lähentele hänen vaimoaan, vaan päinvastoin auttaa ja suojelee häntä.

Johtopäätös

Kautta vuosikymmenten olen havainnut, että kun keskityn siihen, että minulla on suloinen suhde Jeesuksen kanssa, minun rakkauteni Häneen kasvaa – hänhän on kymmentätuhatta jalompi (Laul. l. 5:10) – ja kun rakastan Häntä, niin luonnollisesti tottelen Häntä. Ei ihme, että paholainen yrittää vetää huomiomme pois Jeesuksesta, sillä hän tietää, että Hänessä on meidän voittomme ja ilomme.

Moraalilakiin keskittyminen on tappion mietiskelemistä. Hänestä nauttiminen on elämän ja yltäkylläisyyden kokemista. Älä unohda: Vain rakkauden rinnoilla voidaan laki täyttää.

Read Full Post »

Evankeliumitraktaatti Australiasta, suom. SK

Missä aiot viettää iäisyytesi? Vastaus tähän kysymykseen riippuu suhteestasi Jumalaan.

JUMALAN HALU – Jumala haluaa suhdetta kaikkiin ihmisiin. 2. Piet. 3:9 sanoo, että ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu”. Kuitenkin Hän kunnioittaa meidän jokaisen vapaata tahtoa eikä pakota ketään suhteeseen.

IHMISEN ONGELMA – Ongelmamme on, että Hän on täydellisesti täydellinen, samalla kun tiedämme, että yksikään ihmisrodusta ei sitä ole, mikä aiheuttaa meille suuren ongelman. Kukaan meistä ei täytä Jumalan normia ja omillamme emme voi päästä siihen, joten meidän täytyy luottaa Jumalaan tämän ongelman ratkaisemiseksi.

JUMALAN JÄRJESTELY – Hänen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus on hankkinut ”Jumalan tien”. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus hankki ”Tien” kaikille ihmisrodun jäsenille olla katsottuja vanhurskaiksi. Tässä Herra Jeesus Kristus täytti Jumalan vanhurskaan normin meidän puolestamme tarjoten pääsyn armosta meille suhteeseen Jumalan kanssa. Ristillä vuonna 32 jKr. kaikki ihmiskunnan synnit, menneet, nykyiset ja tulevat tuomittiin ja maksettiin. Jeesus julisti ennen kuin kuoli: ”maksettu täysin”. Jeesus on se Yksi ainoa, joka tarjoaa tätä ratkaisua.

SYNTI EI OLE ENÄÄ ONGELMA – Synti ei siksi ole enää ongelma, koska Jeesus Kristus maksoi ristillä koko ihmisrodun synnit kaikki kerralla. Siksi, mitä Jumalaan tulee, niin jokaisella ihmisolennolla, joka on saavuttanut vastuullisuuden, on heille hankittu tilaisuus omistaa suhde Häneen luottamalla Hänen suunnitelmaansa.

JOS SYNTI ON MAKSETTU NIIN MIKÄ SITTEN ON ONGELMAMME?

Meidän kaikkien ongelma on siinä yksilöllisessä asenteessa, joka meillä itse kullakin on Jumalan armosta pelastumisen armolliseen järjestelyyn. Se, mitä yksilön puolelta vaaditaan, on, että hän hyväksyy Jumalan tien jonkin vaihtoehtoisen tien asemesta, jolla voisimme yrittää voittaa Jumalan hyväksymisen suhteellemme Häneen. Tästä puhutaan yleensä ihmisen hyvien töiden kokoamisena.

JUMALAN LUONNE

JUMALA ON KUNINGASTEN KUNINGAS – Jumala vastaa historiasta. Hän on suurempi kuin yksikään enkeli tai ihminen. Kaikki luomisesta maailmanloppuun on Jumalan täydellisen valvonnan alla. Näin ollen Hän voi huolehtia meistä niin, että tiedämme olevamme turvassa Kuninkaan käsissä.

JUMALA ON TÄYSIN HYVÄ – Jumala on ehdottomasti täydellinen kaikilla teillään. Raamattu sanoo, että Jeesus Kristus oli kaikessa kiusattu, kuten me, mutta ilman syntiä. Hän, joka ei synnistä tiennyt, tehtiin synniksi meidän tähtemme, jotta meidät voitaisiin tehdä Jumalan vanhurskaudeksi Hänessä.

JUMALA ON TÄYDELLISEN OIKEUDENMUKAINEN – Jumala on reilu kaikille. Hän ei halua, että kukaan hukkuu. Hänen on kuitenkin tuomittava synti. Hän teki täydellisen suunnitelman, jossa Hänen Poikansa, täydellinen persoona, uhrattiin tyydyttämään Hänen oikeudenmukaisuutensa ja tekemään mahdolliseksi suhteemme Häneen.

JUMALA ON TÄYDELLINEN RAKKAUS – Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Hän rakastaa meitä samalla rakkaudella, jolla Hän rakastaa Poikaansa Herraa Jeesusta Kristusta. Rakkaus karkottaa kaiken pelon. Jumalan täydellisen rakkauden tunnistaminen antaa meille suuren luottamuksen tulevaisuuteemme.

JUMALA ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ – Jumala on ollut aina. Ennen luomista Hän oli siellä ja Hän on oleva siellä ikuisesti. Jumala rakastaa meitä niin paljon, että uhrasi ainoan Poikansa, jotta kuka ikinä uskoo Häneen, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

JUMALA TIETÄÄ KAIKEN – Jumala tietää ehdottomasti kaiken. Se, johtuu siitä, että Hän on ajan ulkopuolella. Hän tiesi täsmälleen, milloin sinä luottaisit Kristukseen. Hän tiesi synnit, joita tekisimme ja pystyi tuomitsemaan ne kaikki ristillä 2000 vuotta sitten.

JUMALA ON ÄÄRIMMÄISEN VOIMAKAS – Johanneksen evankeliumi kertoo meille, että me olemme Jumalan käsissä ja että kukaan ei voi riistää meitä noista käsistä. Jeesus Kristus ei vain luonut maailmankaikkeutta, vaan voimallaan pitää sen kaiken koossa. Miten mahtavaa Jumalaa me palvelemmekaan!

JUMALA ON KAIKKIALLA – Minne tahansa menet maailmankaikkeudessa, niin Jumala on aina läsnä. Oletpa syvimmässä kaivoksessa, tai kuussa, niin Jumala on siellä. Et voi löytää paikkaa, jossa Jumala ei olisi kanssasi. Vaikka ihminen kulkee kuolemanvarjon laakson kautta, Hän on sielläkin.

JUMALA ON MUUTTUMATON – Jumala on erilainen kuin ihmiset. Hän ei muutu. Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti. Se tarkoittaa, että ne 7000 lupausta, jotka Hän antoi meille Raamatussa, pysyvät yhtä tosina nyt, kuin silloin, kun lupaus annettiin.

JUMALA ON TÄYDELLINEN TOTUUS – Jumala on antanut meille Totuuden Sanan käyttöömme ollessamme tämän maan päällä. Voimme ottaa Hänen Raamattunsa täysin totena ja luotettavana. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hänen tiensä eivät ole meidän teitämme, joten meidän täytyy oppia Totuus Häneltä, emmekä saa luottaa ihmisiin.

Jumala on kolmessa persoonassa, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, mikä tekee mahdolliseksi nähdä Jumaluudessa suhteita.

Vaikka heitä kutsutaan Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi, heillä kaikilla on tasa-arvoiset ominaisuudet. Esimerkiksi Isä Jumala on aivan yhtä muuttumaton kuin Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Kaikilla kolmella on sama pyhyys, rakkaus ja iankaikkinen elämä, kuten muutkin luonteen alueet.

Tärkein ero on heidän vastuualueensa Jumalan suunnitelmassa. Isä on Suunnittelija, Poika sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sen ja Pyhä Henki ilmoittaa suunnitelman.

PELASTUMATTOMAN IHMISEN VASTAUS PELASTUKSEN SUUNNITELMAAN

Reaktiot pelastuksen suunnitelmaan käsittävät suoran hylkäämisen tai olla välittämättä suunnitelmasta. He voivat tarjota ihmisen hyviä tekoja Jumalalle, mutta Hän ei hyväksy niitä. Ihmisen hyvyys, jota ihmiskunta yleensä kehuu, on saastutettu ja Hänen silmissään arvioitu ”saastaisíksi rievuiksi” (Jes. 64:6).

ARVIOIMINEN JA TUOMIOT

Herra Jeesus Kristus arvioi sekä uskovan että epäuskoisen.

Uskovan Kristuksen tuomioistuimella (1. Kor. 3:11-15) ja epäuskoisen Suurella Valkealla Valtaistuimella (Ilm. 20:10-15). Kummassakaan tapauksessa syntejä ei mainita, koska Kristus on maksanut ne ristillä. Meidät kuitenkin arvioidaan hyvien tekojemme laadun perusteella. Koska uskova on hyväksynyt Kristuksen hyvän työn, niin Jumala hyväksyy hänet. Kaikki pelastumisen jälkeen Jumalan ohjauksessa tehdyt hyvät työt palkitaan, mutta inhimillisestä luonnostamme peräisin olevat työt palavat pois. Tekomme eivät ole pelastuksemme perustus. (Tiit. 3:5-7)

Mitä tulee epäuskoisiin, niin koska he eivät ole saaneet Jumalan vanhurskautta uskon kautta, heidän tekojaan ei hyväksytä ja heidät tuomitaan iankaikkiseen suhteeseen Saatanan kanssa.

HAASTEHyväksytkö sinä omakohtaisesti sen tosiasian uskossa, että Jeesuksen Kristuksen työ ristillä oli sinua varten, vai ohitatko sen, tai herjaat sitä, kuten Saatana? Valintasi koskien sitä, kuka Jeesus on ja mitä Jeesus on tehnyt, sinetöi iankaikkisen kohtalosi. Kenen kanssa sinä haluat viettää iankaikkisuutesi? Saatanan vai Jeesuksen? Siitä on kysymys!

VASTAUS – Jotta olisimme ikuisesti pelastettuja, meidän täytyy varmistaa, että meidän tiemme on Jumalan Tie. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16).

Jeesus on ainutlaatuinen. Hän sanoi: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani(Joh. 14:6).

Rajoitettu mahdollisuus hyväksyä Jumalan tie päättyy sinun kuolemaasi.

***

EBCWA email pjmoses@bigpond.com.au; john.mcewan@xtra.co.nz

Read Full Post »

The Five Wonders of the Gospel
Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (October 2015), suom. SK

ristiRaamatun kohta: Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.(Joh. 3:14-21)

Johannes 3:16 on yksi eniten lainatuista Raamatun jakeista. Tätä kuuluisaa jaetta sanotaan myös ”evankeliumiksi pähkinänkuoressa”, koska sitä pidetään UT:n pelastusopin tiivistelmänä:

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Tässä jakeessa on mainittu viisi keskeistä pelastukseemme liittyvää totuutta, jotka kaikki ovat jumalallisia ihmeitä. Ne ovat jumalallisen rakkauden ihme, taivaallisen Vapahtajan ihme, Jumalaan uskomisen ihme, kadotuksesta pelastumisen ihme ja iankaikkisen elämän ihme. Raamattu tarjoaa näiden Jumalan yliluonnollisten tekojen täyden selityksen ja korostaa sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus on maailman ainoa Vapahtaja ja että ihminen ei voi pelastaa itseään hengellisen kuolleisuuden ja moraalisen turmeluksen tilastaan.

Jumalallisen rakkauden ihme

Jumala on rakkaus ja se on yksi Hänen tärkeimmistä ominaisuuksistaan (1. Joh. 4:16). Jumalan agape-rakkaus poikkeaa täysin langenneen ihmisen itsekeskeisestä ja himoitsevasta rakkaudesta. Jumalan rakkaus kurottuu hengellisessä pimeydessä oleviin ja on taipuvainen täyttämään heidän tarpeensa. Kaikki ihmiset maan päällä ovat synnin ja vääryyden orjia (Room. 3:10-12). Jumala ei silti halua, että kenenkään pitäisi hukkua, vaan että kaikki tulisivat parannukseen (2. Piet. 3:9). Huolehtivassa rakkaudessaan ja pelastavassa armossaan Hän tarjoaa pelastuksen suunnitelman, joka tekee mahdolliseksi jokaiselle ihmiselle maailmassa pelastua – jopa paatuneimmallekin syntiselle.

Taivaallisen Vapahtajan ihme

Turmeltunut ihmiskunta tarvitsee väkevän Vapahtajan taivaasta lunastamaan heidät kadotetusta tilastaan. Jumala itse on säätänyt kuolemantuomion jokaiselle syntiselle: Sillä synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23; Hes. 18:20). Siksi oli löydettävä täydellinen ja synnitön ihminen kuolemaan sijaiskuoleman kaikkien syntisten puolesta siten kärsien heidän kuolemantuomionsa. Syntisen ihmiskunnan keskuudessa ei ollut sellaista henkilöä, joka voisi lunastaa kanssasyntiset: Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” (Ps. 49:7-9)

Jumalan täydellinen ja synnitön Poika saattoi kuitenkin maksaa tämän hinnan, mutta silloin Hänen oli jätettävä taaksensa taivaallinen kirkkaus, luovuttava kunniastaan ja otettava palvelijan muoto ja kuoltava nöyryyttävä syntisen kuolema ristillä (Fil. 2:5-8). Jumalan uhrautuva rakkaus pakotti Hänet maksamaan tämän rangaistuksen. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä” (Joh. 15:13). Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme” (Room. 5:8).

Kun myrkkykäärmeet purivat israelilaisia erämaassa, niin Mooses demonstroi heille vertauskuvallisesti Messiaan tulevaa lunastustyötä (4. Moos. 21:6-9). Hän teki vaskikäärmeen, jonka asetti korkeaan tolppaan ja ne, jotka katsoivat sitä uskossa, parantuivat. Ihmiset, jotka eivät noudattaneet tätä neuvoa, kuolivat käärmeen myrkkyyn. Hengellisessä mielessä kaikki ihmiset ovat käärmeen, Saatanan, myrkyn saastuttamia Aadamin periytyvän lankeemuksen kautta (Room. 5:12), mikä selittää syntisen luonnon, jonka kanssa jokainen ihminen on syntynyt. Tähän varman kuoleman aiheuttavaan hengelliseen sairauteen on vain yksi ratkaisu ja se on, että uskollisesti katsomme Häneen, joka on ottanut syntimme päällensä ja kuollut niiden vuoksi. Pietari sanoo: ”…koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne … joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’ … joka ’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissansa ristinpuuhun … ja hänen ’haavainsa kautta te olette paratut’” (1. Piet. 2:21-24). Meidän turmiollinen hengellinen sairautemme on parannettu Hänen uhrinsa kautta.

Jumalaan uskomisen ihme

Usko Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta on Herran lahja, jonka vain Pyhä Henki voi antaa meille. Se tapahtuu, kun kuulemme pelastuksen evankeliumin: ”…usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Raamattu kuvailee kaikkia, joilla ei ole Jumalan antamaa uskoa, epäuskoisina, vaikka he voivat uskoa yhteen tai toiseen epäjumalaan. Sellaiset ihmiset harjoittavat väärää uskoa (itseasiassa taikauskoa), joka ei voi pelastaa heidän sieluaan. Pelastumattomia kuvaillaan niinä uskottomina, ”joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista” (2. Kor. 4:4). Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka rakastavat pimeyttä enemmän kuin valoa ja näin ollen eivät tule Herran Jeesuksen tykö pelastumaan. Synnin väliaikainen nautinto pitää heidät poissa Herran pelastavasta armosta ja se selittää, miksi he johtuen omasta typeryydestään jäävät Jumalan tuomioiden alle.

Todellinen usko tulee Herralta. Jokaisesta, joka vastaanottaa Herran Jeesuksen Vapahtajana uskon kautta, tulee hengellisessä mielessä Jumalan lapsi (Joh. 1:12). Hän siirtyy kuolemasta elämään (Joh. 5:24) ja nauttii kaikkia siunauksia, jotka on luvattu Jeesuksen Kristuksen uskollisille seuraajille. Samalla hänen uskonsa vapauttaa hänet Jumalan tuomioista epäuskoisille: Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh. 3:18).

Kadotuksesta pelastumisen ihme

Elämme katoavassa maailmassa, jossa kaikki elämän muodot vanhenevat ja lopulta katoavat. Ihmisolennot ovat kahdella eri tavalla alistettuja kuoleman valtaan: heillä ei ainoastaan ole kuolevaiset ruumiit, vaan he kuolivat myös hengellisesti syntiinlankeemuksen seurauksena (1. Moos. 2:17; 1. Kor. 15:22). Sen vuoksi heillä on edessään ensin ruumiin kuolema ja sitten myös ikuinen toinen kuolema helvetissä syntiensä tähden. Uskoon tulleet pelastuvat näistä kummastakin kuoleman muodosta Kristuksen sovittavan kuoleman perusteella. Kääntymyksessä meidät elvytetään hengellisesti ja siten pelastetaan uhkaavasta toisen kuoleman vaarasta helvetissä: Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne” (Ef. 2:1), vertaa Kol. 2:13.

Mitä ruumiiseen tulee, niin kuolematon sielumme edelleen asuu kuolevaisessa ruumiissa, joka on ensimmäisen kuoleman alainen. Meillä ei kuitenkaan ole kuoleman pelkoa, koska Herra on luvannut meille kuolemattoman ylösnousemusruumiin, jonka saamme vanhurskasten ylösnousemuksessa seurakuntadispensaation [seurakunta-aikakausi] lopussa (se on ensimmäinen ylösnousemus): Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta” (Ilm. 20:6). Pelastumattomat kuolleet eivät herää ennen kuin tuhat vuotta on kulunut (Ilm. 20:5), minkä jälkeen heidät heitetään ruumiissaan tuliseen järveen, jossa he ovat ikuisen kuoleman piinan alaisia – se on toinen kuolema (Ilm. 20:14). Oletko sinä kumartunut Herran eteen uskossa pelastuaksesi kuolemasta? Hän tarjoaa armoa kaikille, koska kaikkien kansojen jäsenet vaeltavat hengellisessä pimeydessä ja tarvitsevat pelastumista. Hän kutsuu ihmisiä kaikkialla pelastumaan: Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki!” (Jes. 45:22).

Iankaikkisen elämän ihme

Uskovat eivät ole pelastettuja ainoastaan kuoleman vallasta, vaan he saavat Kristukselta myös uuden elämän, joka on iankaikkinen ja täydellinen. Hän sanoi: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä” (Joh. 6:47). Jokainen ihminen valitsee kahden päämäärän välillä: hän joko hyväksyy anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, jota Kristus tarjoaa, tai jää syntiinsä ja jatkaa iankaikkiseen kadotukseen: Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Kaikkien on lopulta polvistuttava Tuomarinsa Herran Jeesuksen eteen, joka tuomitsee pahat ja vahvistaa vanhurskasten iankaikkisen elämän ja siunaukset. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Matt. 25:46).

Meillä voi tällä hetkellä olla täysi varmuus lopullisesta päämäärästämme, koska uudestisynnyttyämme olemme saaneet sydämeemme Pyhän Hengen todistuksen, että olemme pelastettuja: Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa” (1. Joh. 5:11), vrt. Room. 8:16). Pyhä Henki vakuuttaa pelastumattomat heidän synnistään ja kadotetusta tilastaan (Joh. 16:8), mutta he eivät tunnusta syntejään Kristukselle, eivätkä luota Häneen pelastuakseen. He elävät fatalistisesti pahalla omallatunnolla, joka syyttää heitä heidän synnistään, mutta se ei ole välttämätöntä, koska anteeksiantamuksen, pelastuksen ja uuden elämän lahjaa tarjotaan kaikille syntisille.

Pelastuksen kaikki vaikutukset

Viisi ihmettä, jotka muodostavat uudistumisemme perustuksen, muuttavat meidät uuteen elämään, jossa meitä käsketään pukeutumaan Jumalan pyhyyteen tulemalla Hänen Poikansa kuvan kaltaiseksi. Kaikkien viiden jumalallisen ihmeen, jotka on mainittu jakeessa Joh. 3:16, pitäisi lisääntyvästi ilmetä ominaispiirteinä uudelle elämällemme Kristuksessa. Hengellisen elämämme ei siis pitäisi ainoastaan perusteellisesti muuttua pelastuksessamme, vaan jatkaa kehittymistä laadullisesti tavoitellessamme antautumisen korkeampia tasoja. Pyhä Henki ohjaa meitä pyhityksen ja hengellisen kasvun tiellä varustaen meitä Herran palvelemiseen hedelmällisemmällä tavalla. Pelastuksen viittä ihmettä pitäisi siksi myös osoittaa käytännössä: [seuraavat kohdat kertovat tästä]

Jumalallista rakkautta elämän periaatteena

Sama agape-rakkaus, joka sai Jumalan lähettämään Poikansa maailmaan Vapahtajaksi, on annettu meille suodun uuden elämän perustukseksi. Uudestisyntymisen kautta me saamme uuden sydämen, joka toimii jumalallisen rakkauden periaatteiden mukaisesti. Paavali sanoo: Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” (Room. 5:5). Samalla Pyhä Henki tulee asumaan sydämiimme ohjaamaan meitä kaikkeen totuuteen ja vakuuttamaan meitä synnistä, ellemme noudata tämän rakkauden periaatteita. Hän vakuuttaa meidät Kristuksen vanhurskaudesta, jotta voisimme tietää, kuinka määrätietoisesti vaeltaa agape-rakkauden valossa. Hän myös antaa meille voiman ja armon antaa käytännöllinen ilmaisu uudelle luonnollemme. Meitä haastetaan täyttymään Jumalan täyteydellä, koska vain silloin kykenemme täysin kunnioittamaan Hänen rakkauttaan ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme.

Missä määrin sinun elämäsi mukautuu jumalallisen rakkauden käskyihin? Elämäsi osoittaa selvästi, missä seisot, koska seuraavat teot ja taipumukset ovat tämän rakkauden ominaispiirteitä: Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; … Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:4-8, 13).

Jumalallinen rakkaus ei ole mahtaileva eikä itsekeskeinen, vaan sen sijaan tavoittelee toisten etuja. Se ei ole katkera eikä anteeksiantamaton, vaan pyrkii korjaamaan rikkoutuneita ja kireitä välejä. Se ei suvaitse minkäänlaista kaksinaamaisuutta eikä valheita, vaan vaatii, että koko totuus Jumalasta ja synnistä paljastetaan. Se ei pohdi aikaisempia syntejä, jotka on saatu anteeksi, vaan kiinnittää huomion puhtaan elämän periaatteisiin sekä Kristuksen toisen tulemuksen autuaalliseen toivoon. Oletko juurrutettu ja maadoitettu tähän rakkauteen ja käsitätkö kaikkien pyhien kanssa, mikä jumalallisen rakkauden leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus on? (Ef. 3:17-19). Jumalan agape-rakkaus on ihmeellinen luonnoltaan ja mittaamaton syvyydeltään. Eräs kristitty naiskirjailija sanoi, että jaloimmat ja merkityksellisimmät sanat, mitä hän koskaan on lukenut mistään kirjasta, ovat nämä neljä sanaa Raamatussa: Rakkaus ei koskaan häviä” (1. Kor. 13:8). Miten ylevä ajatus – kaikki ympärillämme katoaa, mutta Jumalan rakkaus pysyy iäti. Mikään ei voi hävittää tätä rakkautta sydämistämme – eivät edes kaikkein vihamielisimmät voimat tässä maailmassa eikä henkimaailmassa voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 8:31-39). Pysy Hänessä jokaisen päivän jokaisena hetkenä (Joh. 15:4-6).

Meillä on Uudessa Testamentissa vain yksi peruskäsky ja se on, että meidän tulee osoittaa jumalallista rakkautta olemassaolomme kaikilla tasoilla. Sen tulisi ilmetä rakkautena Jumalaa kohtaan ja rakkautena kanssaihmisiä kohtaan. Jos todella rakastat Jumalaa, et palvele muita jumalia, etkä toimi epäkunnioittavasti Häntä kohtaan millään muullakaan tavalla. Pidättäydyt myös vahingoittamasta lähimmäistäsi ja siksi et tarvitse mitään Vanhan Testamentin lakeja hallitsemaan suhteitasi toisiin ihmisiin. Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:8, 10). Jos noudatat jumalallista rakkautta, et horju.

Kysymys on siitä, kunnioitammeko täysin rakkauden käskyä. Sen pitäisi olla erityisen selvää kristittyjen keskinäisissä suhteissa. Herra Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:34-35). Uskovien pitäisi myös osoittaa jumalallista rakkautta kadotetulle maailmalle, koska tämä rakkaus on luonnostaan tarkoitettu olemaan perussyy evankeliumin julistamiselle kaikille ihmisille ja kansoille maan päällä. Yhdeltäkään ei saisi kieltää tilaisuutta vastaanottaa pelastuksen ihmeellistä lahjaa. Sitä varten rakkaus ylittää tyypilliset inhimilliset reaktiot ja saa meidät rakastamaan myös vihollisiamme – ei humanistisella rakkaudella, joka kannustaa vain humanitaariseen apuun ja uskontojenväliseen kompromissiin, vaan jumalallisella rakkaudella, joka johtaa parannuksen ja anteeksiantamuksen julistamiseen kaikille syntisille.

Täydellinen samaistuminen Kristukseen

Jeesus Kristus on väkevä Vapahtaja, joka laskeutui taivaasta langenneelle ihmiskunnalle. Meidän pitäisi, ei ainoastaan vastaanottaa Hänet Vapahtajaksi elämäämme, vaan myös kasvaa hengellisesti, kunnes Kristus saa muodon elämässämme. Meidän ei pitäisi juuttua eikä pysähtyä hengellisen matkamme alkuun, vaan kasvaa Kristuksessa kypsän miehen ja naisen mittaan. Voivatko toiset nähdä Kristuksen sinun elämässäsi? Meidät on kutsuttu todistajiksi Kristuksesta maailman Vapahtajasta. Henkilökohtainen suhde Hänen kanssaan, uskonnollisten lakien ja rituaalien sijasta, on avain pelastukseen (Apt. 4:12).

Paavalilla oli huoli galatalaisista, koska heitä kiinnosti enemmän suhde lakiin ja juutalaisten juhlien viettämiseen, kuin suhde Kristukseen. Hän halusi, että he tulisivat Kristuksen kaltaisiksi ja että Hänen jumalallinen rakkautensa loistaisi heidän kauttansa (Gal. 4:9,19). Elämä Kristuksessa on ainoa ratkaisu syntiseen lihan elämään ja se on syy, miksi Paavali sanoi Rooman seurakunnalle: ”…pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät” (Room. 13:14).

Vahva ja horjumaton usko

Uskon lahja vahvistetaan sydämessämme, jos otamme vakavasti suhteemme Jumalaan. Jeesus kuvaili usein opetuslapsiaan vähäuskoisina (Matt. 16:8). He tiedostivat tämän heikkouden ja pyysivät Häneltä: Lisää meille uskoa” (Luuk. 17:5). Meidän pitäisi pyrkiä rakentumaan pyhimmän uskomme perustukselle (Juuda 20) ja lakata olemasta hengellisessä elämässämme lapsia, joita viskellään edestakaisin ja kuljetetaan jokaisessa opin tuulessa (Ef. 4:14).

Uskon tie on jatkuvaa taistelua epäuskoista maailmaa vastaan. Uskovina meidän pitäisi elää kuin sellaiset, jotka havaitsevat näkymättömän maailman ja kokevat Herran Jeesuksen läsnäolon hengellisessä maailmassa. Meidän täytyy todistaa Hänen läsnäolostaan ja odottaa innolla sitä päivää, jolloin Kristuksen valtakunta paljastetaan näkyvästi maan päällä: Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä” (1. Tim. 6:12). On taisteltava taistelu hengellisesti vihamielisessä maailmassa ja saavutettava voitto.

Jotkut kristityt eivät taistele hyvää uskon taistelua; he eivät myöskään ota vakavasti ohjausta Pyhältä Hengeltä, joka varoittaa meitä pahasta omantuntomme ja myös Sanan kautta. Jotkut heistä jopa hylkäävät uskonelämän. Paavali neuvoi Timoteusta säilyttämään ”uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet” (1. Tim. 1:19). Emme kuitenkaan saisi lipsua hengellisessä elämässämme, vaan meidän pitää taistella hyvä uskon taistelu sitkeästi. Paavali sanoi horjuville juutalaisille uskoville: ”…sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti” (Hepr. 3:14). Kolossalaisille hän sanoi, että heidän pitäisi sitoutua olemaan nuhteettomia ja moitteettomia Kristuksen silmissä: ”…jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet” (Kol. 1:22-23).

Uskomme ei saa heiketä hengellisesti, vaan sen täytyy rakentua ja vahvistua. Toivo ilmestyä eräänä päivänä Kristuksen eteen ja olla osa Hänen valtakuntaansa on puhdistava toivo, joka kannustaa meitä elämään pyhää ja nuhteetonta elämää. Johannes sanoo: Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas” (1. Joh. 3:3).

Lunastettujen todistus syntisessä maailmassa

Pelastavassa armossaan Herra kutsuu meitä synnin pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. Hän pelastaa meidät turmeltuneesta maailmasta, joka on menossa kohti Jumalan tuomioita. Uskon kautta meillä on ehjä suhde Hänen kanssaan. Emme ole enää osa hukkuvaa maailmaa, koska meidät on pelastettu ja siirretty synnin ja vääryyden lavealta tieltä Jumalan vanhurskauden kaidalle tielle. Tämä muutos asettaa meille suuren hengellisen ja moraalisen vastuun, koska meillä on velvollisuus seurata Kristuksen askelia, vaeltaa valkeuden lapsina eikä meillä saa olla mitään yhteyttä pimeyden hedelmättömiin tekoihin – eikä myöskään vääriin uskontoihin (Ef. 5:1-11). Todistuksemme ja arvomme voivat aiheuttaa yhteenoton ympärillämme olevan pahan ja hukkuvan maailman kanssa ja se voi jopa saada aikaan vainon uskovien vähemmistölle.

Vaikka meidät sisäisessä ihmisessämme on jo vapautettu ikuisen kuoleman vallasta, niin silti elämme katoavaisessa ruumiissa, joka on osa luonnollista kasvun, ikääntymisen ja kuoleman kiertokulkua. Odotamme edelleen fyysisen ruumiimme pelastusta, mutta se tapahtuu vasta vanhurskasten ylösnousemuksessa, kun Kristus tulee tempaamaan meidät pois taivaaseen. Tuona päivänä meidät puetaan katoamattomaan, kirkastettuun ruumiiseen (1. Kor. 15:51-53). Juuri nyt tarvitsemme heikkoa maallista ruumistamme palvelemaan Herraa (Room. 6:11-13), mutta tämä ruumis myös altistaa meidät pahalle maailmalle, joka aistiemme kautta voi houkutella meidät syntiin. Johtuen langenneen ruumiimme heikkouksista voimme myös kärsiä kipua ja ahdistusta. Kun tämä ruumis vanhenee ja heikkenee, niin toivomme keskittyy voimakkaammin taivaalliseen ruumiiseen, jonka saamme, kun Kristus tulee takaisin: ”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme.” (2. Kor. 4:16–5:2)

Iankaikkisen elämän julistajia

Iankaikkisen elämän ollessa jo vahvistettu hengessämme ja sielussamme meidän pitäisi päivittäin elää kuten ihmiset, joiden päämäärä on paljon korkeampi kuin kuolevaisen ruumiimme väliaikainen olemassaolo. Tämä näky ja tulevaisuuden odotus pakottaa meitä olemaan Kristuksessa olevan iankaikkisen elämän julistajia ja lähettiläitä. Meidän ei pitäisi valittaa eikä kysellä, miksi meidän pitää viipyä tässä katoavassa ja hengellisesti pimeässä maailmassa vielä jonkin aikaa. Meidäthän on määrätty olemaan maailman valo nimenomaisena tarkoituksena antaa kadotetuille uusi toivo. Juuri täällä pelastumattomien kansanjoukkojen keskellä Herra tarvitsee meitä, jotta monta heistä voisi tulla osalliseksi uudesta elämästä Kristuksessa. Olemme sen velkaa jokaiselle kuolevalle sielulle, että kerromme hänelle hyvän uutisen, että Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan sitä, vaan että maailma Hänen kauttansa voisi pelastua. Tuomiot on määrätty vain niille, jotka ovat halveksineet pelastuksen sanomaa, koska rakastavat pimeyttä enemmän kuin valoa.

Älä kuitenkaan kiirehdi tuomitsemaan pelastumattomia, koska moni heistä ei ymmärrä, mitä itseasiassa on vaakalaudalla heidän hengellisessä elämässään. Iankaikkisen elämän sanoma pitäisi julistaa hyvin selvästi ja vakuuttavasti, jotta he voivat ymmärtää, että syntiset pelastumattomassa tilassaan ovat ilman Jumalaa ja ilman toivoa maailmassa. Vain Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Se iankaikkinen elämä, jota Hän tarjoaa, voidaan saada vain rukouksessa ja uskossa Hänen armon valtaistuimensa edessä. Tilaisuuteen tehdä niin pitäisi tarttua nyt, koska parannukseen syntisestä elämästä ei ole toista tilaisuutta kuoleman jälkeen.

 

Read Full Post »

Kun Suomeen tulee pakolaisina ja maahanmuuttajina yhä enemmän myös muslimeja, joillakin tahoilla syntynyt jonkinlainen pelkotila. Islamistien maineen vuoksi kaikkia tänne saapuneita muslimeja kammoksutaan. Maassamme on jo noin 60 000 islamin uskoista, ja tuntuu siltä, kuin heitä aivan kuin rauhoiteltaisiin ja lepyteltäisiin vireillä olevalla moskeijahankkeella. ”Saatte rakentaa moskeijan ja tuemme sitä kaikin tavoin, kunhan vaan ette tee meille mitään pahaa.” Ihan kuin nyt täällä asuvilla muslimeilla olisi jotain ajatuksia päämme menoksi!

Luterilainen kirkkomme on ilmaissut tukensa moskeijahankkeelle ainakin piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen suulla. Hän kirjoittaa artikkelissa Miksi kirkko puolustaa monikulttuurisuutta ja jopa moskeijahanketta? näin: ”Aavistus Jumalan valtakunnasta on jo siellä, missä ihmiset oppivat elämään sovinnossa ja rauhassa keskenään. Vaikka islamin oppi poikkeaa kirkon opista, kirkkoa ohjaa oman edun tavoittelun sijasta unelma ihmiskunnan harmoniasta Jeesuksessa Kristuksessa. Missä muualla se toteutuisi kuin konkreettisessa vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan muukalaisille?” (Suomen Kuvalehti 27.7.15.)

Ja se vieraanvaraisuusko tulee ilmi rakentamalla muslimeille oma moskeija? Ehkä pian Suomessakin alkavat voimistua ne liberaalikristillisyyden äänenpainot, joiden mukaan muslimit ja kristityt palvovat samaa Jumalaa. Näin on käynyt muualla, miksei siis Suomessakin? Rivien välistä tällaista on jo luettavissa hyvinkin yleisesti – on vain ajan kysymys, milloin joku alkaa puhua siitä suoraan. Kun lukee esimerkiksi Jyri Komulaisen kirjoituksia, hienojen sanallisten koukeroiden takaa on nähtävissä se kerettiläinen ajatus, että kaikki uskonnot johtavat saman Jumalan yhteyteen. Seuraavassa hänen lauseessaan tuota ajatusta ei tarvitse edes hakea rivien välistä: ”Kun lukee Basavannan kaltaisia hindulaisia bhakti-runoilijoita, intohimoinen kaipuu Jumalaa kohti on ilmeinen. Vaikea on välttyä ajatukselta, että Jumala on heitä myös koskettanut. Lähetystyö kuuluu olennaisena osana kristilliseen uskoon. Kirkon missio suuntautuu kuitenkin maailmaan, jossa Jumala on jo läsnä.” (Jyri Komulainen 16.9.2013 Suomen Kuvalehti). Hän viestittää, että Jumalan valtakunta on laajempi kuin ymmärrämme – kristillisen kirkon rajat ylittävä – eikä kirkolla ole siihen yksinoikeutta.

Ruotsissa ollaan jo niin pitkällä, että Tukholman piispa Eva Brunne on ehdottanut erään kappelin sisustamista myös muslimeille sopivaksi. Tähän kuuluisi lattiaan tehtävä Mekkaa kohti osoittava merkintä, joka ilmaisisi oikean rukoussuunnan. Samoin krusifiksi olisi poistettava, jotta tila olisi neutraali ja soveltuisi kaikille. (Dagen.se 28.9.2015, suomeksi asiaa kommentoi esim. Blogitaivas.fi)

Onneksi maailmalta kantautuu myös toisenlaisia viestejä: iloisia uutisia siitä, miten muslimeja on kääntynyt kristityiksi, jopa runsain määrin. ”Muslimit kääntyvät joukolla kristityiksi Berliinissä”, kirjoittaa Helsingin Sanomat 29.9.2015. Pastori Gottfried Martensin seurakunnassa on satoja entisiä muslimeja Iranista ja Afganistanista. Kasteopetusta antaessaan pastori sanoo keskustelevansa huolella kastettavan kanssa, sillä kristityksi kääntyminen voidaan nähdä viranomaisten silmissä negatiivisena asiana. Pastorin seulan läpäisee noin 80 % halukkaista; heillä on aito halu tulla kristityiksi, vaikka se merkitsisi jopa turvapaikka-anomuksen hylkäämistä.

Seurakuntalainen.fi uutisoi 23.9.2015 otsikolla ”Maahanmuuttajia kääntyy kristityiksi Keski-Euroopassa”. Sen mukaan esimerkiksi Saksassa on 6000 iranilaista lähtenyt seuraamaan Jeesusta muutaman viime vuoden aikana. Joidenkin kääntymysten taustalla voi olla halu saada tällä tavalla myönteinen turvapaikkapäätös, mutta on myös paljon hengellistä etsintää. ”Monien muslimien harhakuva islamista on poistunut. He näkevät sen pahan puolen ja ovat avautuneet. Siksi on myös aitoja kääntymyksiä.” Fidan muslimityön koordinaattori Hannu Lahtinen kertoo myös sattumuksesta, jossa seurakunta oli kutsunut erääseen muille tarkoitettuun koulutustapahtumaan paljon muslimeja. Tilaisuus käytettiin kuitenkin hyödyksi: ”Julistimme yksinkertaista evankeliumia, ja se meni kuin veitsi voihin. Nyt tuossa seurakunnassa on farsinkielinen uskonelämän aakkoskurssi. Yksi uskoon tulleista oli tunnettu afgaanilaulaja.”

Pekka Simojoki puolestaan kertoo Uusi Tie -lehdessä 15.10.2015, miten Tuomas-messuun oli kutsuttu 40 pakolaista. He tuskin olivat koskaan aikaisemmin olleet kristillisessä tilaisuudessa. ”En tiedä, kuinka paljon ymmärrettiin sanoista, mutta ilmapiiri ja ilo ymmärretään aina. Ja se ymmärretään, onko sydän mukana. Tällaista kokemusta tuskin omasta moskeijasta oli heillä kellään, sen näki ilmeistä.” Eräskin ISISin tappouhkauksia paennut kertoi sitten messun jälkeen, ettei olisi halunnut muslimina tulla kristittyyn maahan, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. ”Tänään minä olen ymmärtänyt, että kristinusko on rakkauden uskonto”, hän tunnusti. Pekka lopettaa kirjoituksensa siihen ajatukseen, että nuo kaukaiset vieraat ovat saman Luojan luomia ja lunastamia kuin mekin. ”Me ehkä pelkäämme, mutta he pelkäävät vielä enemmän. Koin vahvasti, että heidän ovensa ovat auki evankeliumille. Ehkä Jumala lähetti heidät tänne siksi, että me voisimme rakastaa ja kertoa heille Vapahtajasta.”

Miksi siis tyytyä vain rakentamaan heille moskeijaa, kun voimme pyytää heidät seurakuntaamme ja tuoda viestiä elävästä Jumalasta ja Hänen pojastaan Jeesuksesta? Jumala on rakastanut meitä suuresti antamalla poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi. Koska meitä on rakastettu ensin, emmekö veisi tätä ilosanomaa kaikkein suurimmasta rakkaudesta myös muslimeille?

Christian Today kirjoittaa 16.10.2015, miten juuri kristittyjen taholta tuleva rakkaus sai erään ISIS-taistelijan antamaan elämänsä Jeesukselle. Artikkelin otsikkona on ”ISIS-taistelija saapui pakolaisleiriin suunnitelmanaan tappaa kristittyjä, kohtasi Jeesuksen”. Tuo ISISin taistelija tuli Pohjois-Syyriassa olevalle pakolaisleirille teeskennellen olevansa pakolainen. Hänen tarkoituksenaan oli tappaa kristittyjä työntekijöitä, mutta luopui suunnitelmastaan kuultuaan evankeliumia ja nähtyään kristittyjen rakkauden. Hän huomasi, kuinka islam oli aivopessyt hänet suhtautumaan kristittyihin, ja kuinka toisenlainen oli se todellisuus, jonka hän näki kristityissä.

David Wilkersonin hartauskirjassa Isän sydän on tämän päivän 1.11. teemana juuri tuo kristityistä loistava valo. Jumala rakentaa seurakuntaansa sen valon kautta, joka loistaa Hänen omistaan. Kun elämme rehellisesti ja epäitsekkäästi täysin antautuneena Jeesukselle, olemme Jumalan laupeuden ja armon esimerkkejä muille ihmisille. Wilkerson kertoo eräästä New Yorkissa toimivan suuryrityksen johtajasta, joka soitti heidän toimistoonsa. Yrityksessä työskenteli kaksi naista, jotka kuuluivat Wilkersonin seurakuntaan. Naiset olivat johtajan mukaan erilaisia kuin muut toimiston työntekijät. He olivat alati ystävällisiä, hymyileviä ja avuliaita, eivätkä he puhuneet pahaa muista tai valittaneet asioista. ”Heissä on jotakin erilaista. Haluaisin tavata teidät saadakseni selville, mistä se johtuu”, hän sanoi. Wilkerson jatkaa: ”Nämä naiset olivat kuin taivaallisia kynttilöitä, jotka Jeesus oli laittanut tehtäviinsä. Heistä loistanut valo valaisi koko työpaikan, koska heillä oli itsessään Kristuksen elämä!”

Tuo yritysjohtaja oli juutalainen, ja olisi tuskin tullut mukaan seurakunnan kokoukseen. Sen sijaan hän näki todistuksen Jeesuksesta näiden naisten elämän kautta. Olemmeko me samanlaisia Herran todistajia muille ihmisille – ovatpa he sitten muslimeja, ateisteja, työtovereita, naapureita, sukulaisia tai ketä tahansa? Ehkä meidän olisi joskus syytä katsoa peiliin. Olen nimittäin kuullut, että jotkut vasta kääntyneet ovat jopa lähteneet pois seurakunnasta sen takia, kun ihmissuhteet siellä ovat olleet jotain muuta kuin he ovat uskovista kuvitelleet. Emmekö sen sijaan antaisi Kristuksen rakkauden välittyä meistä ympärillemme muihin niin, että hekin voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen?

Elämä-lehdessä 8/2015 oli kirjoitus Nabeel Qureshinista, joka oli harras muslimi, mutta vähitellen vakuuttui Jeesuksen jumaluudesta. Hän tutki sekä islamia että kristinuskoa, ja todisteet puhuivat enemmän kristinuskon kuin islamin puolesta. Nabeel Qureshin muistuttaa, että muslimeja ei tule pelätä, sillä suurin osa muslimeista on ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Ja toisekseen – meille ei ole annettu pelkuruuden henkeä vaan voiman ja rakkauden henki (2. Tim. 1:7). Hän muistuttaa, että juuri rakkaudesta kristityt tunnistetaan Jeesuksen opetuslapsiksi.

Paavali muistuttaa meitä rakastamisen tärkeydestä (1. Kor. 13:1-3):

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Edellä mainitun Nabeel Qureshinin elämän vaiheista on kirjoitettu kirja Etsin Allahia, löysin Jeesuksen. Muita vastaavia kertomuksia muslimien kääntymisestä kristityiksi löytyy Ismaelin lapset -kirjasta, jonka voit lukea Islamopas.net-sivustolta. Kannattaa tutustua näihin kertomuksiin, sillä ne avaavat hyvin sitä maailmaa, jossa muslimit elävät.

Read Full Post »

The Biggest Reason Many Will Be Left Behind

MORIEL MINISTRIES – By Danny Isom – 4.4.2011; suom. Samuel Korhonen

”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä, että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.” (2. Tim. 4:1–5)

Ensimmäisessä artikkelissa tällä verkkosivulla otsikolla Viekö tempaus todella niin monet kuin yleensä luullaan? käytin tempauksen tapahtumaa (menemättä sen taustaeskatologiaan) keinona vihjata, että kun kaikki väärät liikkeet tekevät tuhoaan seurakunnassa, kun väärillä opettajilla ja profeetoilla on niin paljon kannattajia ja kun syntiä suvaitaan yleisesti kristiyhteisössä, niin ei jokainen, joka käyttää ”kristityn”, tai jopa ”evankelikaalin” nimilappua, täytä nykyisin raamatullisia minimivaatimuksia tuohon tapahtumaan osallistumiseksi.

Kirjoitin siihen jatkoartikkelin Ketkä jätetään jäljelle? joka selitti Raamatusta, että ne, jotka jätetään toisella kierroksella, tulevat olemaan ne samat, jotka ”jätettiin” Kristuksen ensimmäisessä tulemuksessa, ihmisiä, jotka sanovat olevansa Jumalan yhteydessä, mutta kieltäytyvät hyväksymästä Kristusta Hänen ehdoillaan, jotka lisäksi kieltäytyvät käsittelemästä tahallista syntiä ja väärää oppia elämässään ja lopulta osoittautuvat vääriksi hengellisen hedelmänsä puuttumisen kautta. Nyt kuitenkin voin täydellisesti paljastaa lopullisen päämääräni tämän aiheen käsittelyssä: kuka on vastuussa?

Valtava määrä sormella osoittelua kohdistuu lukemattomiin vääriin opettajiin ja voimakkaisiin vääriin liikkeisiin, joita he pyörittävät, mutta vaikka tämä on merkittävää, niin aion ehdottaa, etteivät nämä ole syyllisin osapuoli. Ne, joiden ehkä olisi kannettava suurin vastuun kuorma näiden viimeisten hetkien ”suuresta luopumuksesta”, ovat sinä ja minä.

Kun on kysymys viimeisten päivien eksytyksestä, niin useimmat kommentaattorit lainaavat em. jakeita 3 ja 4 puhuessaan luopumuksen ongelmasta, tai vääristä opettajista. Jättämällä pois jakeet 2 ja 5 on hyvin helppoa menettää näköala, että todellinen konteksti ei ole irrallinen havainto koskien toisia, vaan erityinen kutsu toimintaan, joka ohjaa sitä, mitä meidän pitäisi sen suhteen tehdä. Tämä ei ole pelkästään tietoa tilanteen ymmärtämiseksi, vaan ohjeita, jotka seikkaperäisesti selostavat, kuinka meidän odotetaan reagoivan.

Edellä lainatuissa Paavalin ohjeissa Timoteukselle korostin vastuutamme, kun vääriä opettajia nousee ja kuinka käsitellä heitä. Useimpia meistä ei pelota ”saarnata” ja koska ”kehottamisella” on myönteinen kaiku, niin emme tunne sitä suurestikaan epämukavaksi, mutta kun täytyy ”nuhdella” ja ”varoittaa”, niin polvet alkavat tutista ja pulssi kohoaa epämukavan korkealle. Luulen tämän osittain johtuvan siitä, että kun luemme monet Uuden Testamentin vaatimukset, että uskovien tulee pitää toisia uskovia vastuullisina, niin me luemme sen jotenkin irrallisella tavalla, että tämä on jotakin sellaista, jonka ”joku toinen” tekee, koska emme joko tunne olevamme päteviä, tai uskomme sen olevan jonkun toisen velvollisuus.

Nuo ehdot itsessään yhtäältä vaativat, että me tunnemme totuuden sitä ennen, mutta toisaalta vaativat, että katsomme omaa hengellistä tilaamme ensin, ennen kuin alamme tutkia jonkun toisen vaellusta. Monia uskollisia ja aitoja uskovia kauhistuttaa haaste, että heidän omassa seurakunnassaan täytyy mennä eteen ”saarnaamaan, ”varoittamaan”, ”nuhtelemaan”, ja ”kehottamaan”. Minä ymmärrän sen. Meidän tulee inhota ensimmäisen kiven heittämistä, koska olemme kipeän tietoisia omasta hauraasta hengellisestä tilastamme. Ongelma on, että me luemme sellaisia asioita eristettynä aidosta kontekstistaan ja minä väitän, että aito konteksti tässä tapauksessa on ”perhe”.

Ei tarvita nerokasta raamatuntutkijaa sen totuuden paljastamiseksi, että seurakunnan otaksutaan olevan perhe. Jumala on Isämme ja me olemme Hänen lapsiaan; olemme Pojan kanssaperillisiä ja Uusi Testamentti on täynnä perhesanastoa. Olen tullut uskomaan, että niin monet pelkäävät ”saarnata”, ”varoittaa”, ”nuhdella” ja ”kehottaa”, koska he ja heidän kirkossa käyvät toverinsa eivät ole perhe; heidät on pelkästään yhteissijoitettu yhteen (co-located together).

Aidossa oikein toimivassa perheessä nämä sanat eivät aiheuta samanlaista pelkoa. Ja miksi on niin? Koska oikein toimivan perheen vuorovaikutusta hallitsee rakkaus. Aito rakkaus voittaa pelon, ettei ole ”pätevä” ”varoittamaan” tai ”nuhtelemaan”. Perheet, joissa todella rakastetaan ja välitetään toisistaan, tekevät vaikeita asioita, koska heitä ei huolestuta ovatko he, tai eivät, päteviä tekemään vaikeita asioita, koska heidän vaikuttimensa on vilpittömin rakkauden ilmaiseminen.

Ellei meillä ole sellaista seurakuntayhteyttä, joka heijastaa perhesuhdetta, olen ehdottomasti samaa mieltä, että menestys on heikko, jos meidän pitää ”saarnata”, ”varoittaa”, nuhdella” tai ”kehottaa”. Jos meidän pitäisi kävellä jonkun luokse, jonka itse asiassa tunnemme vain satunnaisesti, kun tapaamme kerran viikossa sunnuntaiaamun tilaisuudessa ja sanomme: ”Olen nähnyt sinun luuhaavan kaupungilla tuon naimisissa olevan naisen kanssa”, niin totuuden jakaminen tuskin aiheuttaa minkäänlaista muutosta. Mutta jos meillä todella olisi suhde heidän kanssaan ja voisimme lähestyä heitä sanoen: ”Olen niin huolestunut siitä, mitä sinä teet vaimollesi ja lapsillesi, joita olen alkanut rakastaa yhtä paljon kuin omiani”, niin ei ehkä olisi 100 % varmaa, että tilanne korjautuisi, mutta mahdollisuudet siihen olisivat tähtitieteellisen paljon paremmat. Tämä kaikki puhuu lopunaikojen tärkeimmän merkin puolesta:

Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12).

Käsittelin tätä enemmän viime vuonna artikkelissa otsikolla The Real Problem Is That It Is Getting Colder (Todellinen ongelma on kylmeneminen), mutta rakastava, raamatullinen suhde on se, mitä vaaditaan ”laittomuuden” korjaamiseksi Sanan soveltamisen kautta saarnaamalla, varoittamalla, nuhtelemalla tai kehottamalla.

Minulla ei ole epäilystä, että sellaisella seurakunnassa, jolla ei ole henkilökohtaista suhdetta nimikristittyyn kävijään, on heikko menestys muutoksen aikaansaamisessa. Näin siksi, koska me emme ole työtovereita, emme vain saman ryhmän jäseniä, vaan meidän pitäisi olla perhe. Väärillä opettajilla ja väärillä liikkeillä on merkittävä osa siinä, mitä tänä päivänä tapahtuu, mutta se ei ole pieni osuus tapahtuvasta, joka voidaan yhdistää, ei mihinkään vähäisempään, kuin epäonnistuneisiin henkilösuhteisiin ”kirkoksi” kutsutun instituution seinien sisäpuolella. Ihmisillä, jotka todella rakastavat toisiaan sellaisessa perhevuorovaikutuksessa, on parhaat asemat ”pelastaa toisia temmaten heitä tulesta”. (Ilm. 22)

En väitä, että tämä olisi takuu. Meillä kaikilla on ollut kokemuksia, tai olemme tunteneet läheisiä, jotka huolimatta rakastavista yrityksistä muutoksen aikaansaamiseksi, edelleen kulkevat omaa tietään. Haluan vain sanoa, että ellemme tavoittele oikeaa ja rakastavaa suhdetta seurakuntayhteydessämme oleviin, niin on heikot mahdollisuudet, että pelkkä totuuden julistaminen heille saa mitään aikaan. En puhu nyt evankeliumin julistamisesta pelastumattomille, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumia, vaan puhun niiden pelastamisesta, jotka ovat vastanneet evankeliumiin ainakin osittain, mutta eivät ole vieneet loppuun tuota sitoutumista.

Neuvoessaan efesolaisia koskien hengellisiä lahjoja (Ef. 4) ja heidän päämääräänsä ”saavuttaa yhteys uskossa” niin, että voisimme torjua ”jokaisen opin tuulen, ihmisten arpapelit ja eksytyksen kavalat juonet” (Ef. 4:13-14), toinen esimerkki väärien opettajien käsittelemisestä, Paavali antaa kontekstin:

”vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on” (Ef. 4:15-16).

En pyri loukkaamaan tunteitasi enkä ole vapauttamassa yhtään väärää opettajaa tai väärää liikettä vastuustaan, vaan meidän on kohdattava tässä joitakin kovia tosiasioita. Jos meillä olisi raamatullinen, perhepohjainen suhde ihmisiin, joiden kanssa me olemme seurakuntayhteydessä, niin olisimme parhaassa asemassa puhua Kristuksen kohtaamisen tarpeesta Hänen omilla ehdoillaan. Olisimme parhaassa asemassa puhua tahallisen synnin läsnäolosta. Olisimme parhaassa asemassa puhua hengellisen hedelmän puuttumisen kysymyksestä ja olisimme parhaassa asemassa heidän tempaamisekseen tulesta.

Näyttää olevan merkittävä määrä kristittyjä, jotka eivät tunne tarvetta ”puuttua” toisen seurakunnan jäsenen elämään, koska ovat juuttuneet käsitykseen, että Jeesus huolehtii siitä. Loppujen lopuksi kun joku nostaa kätensä Jeesukselle, niin sillä ei ole väliä, kuinka hän toimii, vai onko? Hänen pääsylippunsa taivaaseen on taattu ja siksi on yhdentekevää, vaikka hän ei eläkään kristityn lailla, ei yhtään yritä muuttaa elämäänsä, eikä edes kantaa hengen hedelmää, josta Raamattu niin paljon puhuu. Minusta tämä ehdottoman ”kerran pelastettu aina pelastettu” -asenteen muunnelma on hämmentävä. Perustelematta tätä teologisesti minä uskon suuremman kysymyksen olevan, että se on savuverho, ihmisten käyttämä puolustus itsellensä, ettei tarvitse kehittää sellaisia henkilösuhteita, kuin Raamattu edellyttää uusitestamentilliselta perheeltä.

Niille meistä, jotka olemme syntyneet jonkin sellaisen aikana, joka varmastikin oli viimeinen, aito laaja-alainen herätys Amerikassa ja jota suunnilleen kesti vuosina 1967–1977, siinä on jotakin hyvin paljastavaa, mitä tapahtui. Tuona aikana oli hyvin epätavallista osallistua minkään muotoiseen tai kokoiseen Raamattuun uskovaan seurakuntaan tai kirkkokuntaan, joka olisi sallinut viikon kulua laulamatta toista kahdesta laulusta. Sillä ei ollut väliä, oliko se pieni hippiporukka kitaran kanssa tai perinteisempi seurakunta puvuissa ja solmioissa uruin ja kuoroin; luultavasti kaksi tuon ajan tunnusomaista laulua olivat: ”The Family of God” (Jumalan perhe) ja ”They Will Know We Are Christians By Our Love” (Rakkaudestamme he tietävät meidän olevan kristittyjä). Kuten monissa herätyksissä kautta historian, virret ja laulut syntyivät ilmaisemaan yhtä aidon uusitestamentillisen herätyksen tunnuspiirrettä – seurakuntaa, joka toimii ja rakastaa kuin perhe.

Eräs toinen seikka, johon olen alkanut uskoa, on, että aivan kuten maallinen musiikki heijastaa maailmallisen kulttuurin tilaa, jossa elämme, niin myös kristillinen musiikki heijastaa hengellisen kulttuurin tilaa seurakunnassa.

Enemmistö uusista lauluista, joihin törmään, on viritetty ilmaisemaan sitä, mitä Jumala saa minut tuntemaan, tai mitä minä tunnen Jumalan suhteen, ennemmin kuin ylistämään ja kiittämään Hänen jumaluutensa suurempia ominaisuuksia. Ja siitä varmasti on hyvin kauan, kun olen kuullut jonkun laulavan Kristuksen Ruumiin perherakkaudesta toinen toisiinsa. Minulle se on jälleen yksi merkki lopunajoista ja eräs vahvistus, että monien rakkaus on jo kylmennyt.

Paavali päättää neuvonsa Timoteukselle:

”Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti” (2. Tim. 4:5).

Työskentelyn kontekstissa paikallisissa seurakunnissamme rakkaus ei ole helposti saavutettavissa. (Se on ehkä tulevan artikkelin aihe.) Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että jokainen näistä asioista yksilöllisesti käsiteltynä on aika vaikea, jos ne on eristetty tarpeesta tavoitella raamatullisia, rakkaudellisia suhteita. Ja kun on kysymys seurakunnan organisaatiosta, niin ettemme unohtaisi, se, mikä tunnetaan ”rakkauden lukuna” (1. Kor. 13), annetaan keskellä ohjeita oikeasta hengellisten lahjojen soveltamisesta. Kun Paavali etenee lukuun 1. Kor. 14 lopettamaan opetuksensa lahjoista, hän tiivistää: ”kaikki tapahtukoon rakennukseksi” (1. Kor. 14:26). Riippumatta, mikä lahja henkilöllä on, tai mitä virkaa tai asemaa he väittävät miehittävänsä, niin tuon yksilöllisen lahjan arvovalta ja toiminta ei koskaan riitä voittamaan rakkauden tavoittelemisen yhtäläistä soveltamista, joka on henkilösuhteissamme kaikkein vahvistetuin. Lahjat on tarkoitettu rakentamaan perhettä, ei vahvistamaan yksilöllistä uraa.

Miksi jotkut tullaan jättämään? Jonkin verran syystä voidaan laskea petoksen ja väärän opin levittäjien jalkojen juureen, jonkin verran lukea tahallisen synnin säilyttämisen ansioksi ja jonkin verran jopa edelleen elämäntapaan, joka ulkoisesti näyttää kristilliseltä, mutta todellisuudessa ei ole enempää kuin hedelmätön hedelmäpuu, koska jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen” (Luuk. 3:9). Mutta entä hengellisesti tietoisten vastuu tehdä hyvä uskon yritys heidän saavuttamisekseen? Mikä on meidän velvollisuutemme antaa heille tilaisuus tehdä asiat oikein saarnaamalla, varoittamalla, nuhtelemalla ja/tai kehottamalla?

”Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.” (Hes. 33:8-9 NASB)

En pyydä sinua selittämään tempauksen eskatologiaa, enkä valistamaan heitä edelleen, kuinka ymmärtää profeetallisia kirjoituksia. Pyydän, että koska jo tiedät sellaiset asiat, niin miksi et tee kaikkeasi, että näkisit niin monien omassa vaikutuspiirissäsi ”kääntyvän tieltänsä” niin, että heidän kristillinen vaelluksensa olisi sopusoinnussa sinun eskatologiasi ja ymmärryksesi kanssa? Vaikka Raamattu ei takaa, että he kaikki reagoivat niin kuin pitäisi, mutta voitko nähdä, että meidän on yritettävä? Ja minä luulen, ettemme olisi joko niin pelokkaita tai vastahakoisia, jos pyrkisimme tähän, ei teologina järjestä, vaan perheenjäsenenä sydämestä. Ei kaikki, mitä tapahtuu tässä lisääntyvän luopumuksen ajassa, ole suoraan yhdistettävissä vääriin opettajiin ja vääriin oppeihin; on olemassa myös hyvin suuri ongelma väärän rakkauden kanssa.

Koska vielä on vakaita tosiuskovia, jotka ovat valmiita etenemään vaikeasta tehtävästä perustaa henkilökohtainen suhde sellaisten ihmisten kanssa, niin vielä on mahdollisuus pelastaa heidät. He eivät ehkä kuuntele profeettaa, tai pastoria, tai vartijaa, mutta he kyllä voivat kuunnella veljeä, tai sisarta, tai äitiä, tai isää. Haaste meille tässä lisääntyvän pimeyden ajassa, kun on vaikeinta rakastaa, on, että pyrimmekö olemaan enemmän Filadelfian seurakunnan kaltaisia, vai annammeko täydellisesti periksi niille, jotka ovat Laodikean kaltaisia.

Hänessä: Servant@WalkWithTheWord.org

 

Read Full Post »

Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi (Valitusvirret 3:31).

Hän voi hylätä joksikin aikaa, mutta ei pysyvästi. Nainen voi siirtää koristeensa syrjään muutamaksi päiväksi, mutta hän ei unohda niitä saati heittäisi ne roskiin. Samoin Herrakaan ei heitä pois niitä joita Hän rakastaa, sillä ”Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1).

Hän teki meidät ikuisuutta varten, ja Hän rakastaa meitä iankaikkisesti. Hän rakasti meitä niin paljon, että kuoli puolestamme. Siksi voimme olla varmoja, että Hänen rakkautensa ei koskaan lopu. Ei Hän turhenna pelastustyötään hylkäämällä meidät – ei totisesti! Herra Jeesus ei koskaan hylkää omiaan, kuten sulhanenkaan ei hylkää morsiantaan.

Ajatteletko, että sinut on hylätty? Miksi luulet sellaista Herrastasi, joka on kihlannut sinut itselleen? Vaienna tuollaiset ajatukset äläkä anna niille enää koskaan tilaa sielussasi! ”Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut” (Room. 11:2). ”Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra” (Malakia 2:16).

Tämä oli vapaa suomennos Charles H. Spurgeonin (1834–1892) kirjoituksesta Loved unto the End.

Read Full Post »

Older Posts »