Lannistuminen (osa 2)

On discouragement (part two)
15.12.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Lannistuminen (osa 1)

Edellisessä viestissäni näimme, kuinka lannistuminen voi vaikuttaa elämäämme negatiivisesti, sillä se voi saastuttaa sydämemme ja turmella mielemme siinä määrin, että näkemyksemme todellisuudesta voi muuttua äärimmäisen lannistavaksi. Sen sokaisemana todellinen sisu pelkistyy tyrmistykseksi ja elävä toivo epätoivoksi. Sen lisäksi, kuten näimme edellisessä viestissäni, sitä ei voi hiljentää. Se löytää aina ilmaisukeinon ja sen puhe vaikuttaa aina ihmisiin, jotka uinuvat epäuskon läheisyydessä. Se on todella voima, jota on vastustettava kaikella vakavuudella ja päättäväisyydellä.

Lannistavat sanat tahtovat aiheuttaa lannistusta

Meidän kristittyjen, olisi hyvä pohtia, mihin suuntaan korvamme ovat käännetyt ja ketä kuuntelemme. Koska yhtä paljon, kuin usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, lannistuminen tulee usein kuulemisesta ja kuuleminen lannistuneiden ihmisten sanasta. Raamattu tukee tätä periaatetta, jonka ihmisten kokemukset vahvistavat.

Niin oudolta, kuin se ehkä tuntuukin, lannistuneet ihmiset näyttävät löytävän lohtua, kun ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat heidän surkeutensa. Itse asiassa he usein ärtyvät, kun ihmiset eivät yhdy heidän toivottomaan lähestymistapaansa ja kieltäytyvät huomioimasta heidän tappiohenkisiä viestejään.

Kaunis esimerkki

Neljännessä Mooseksen kirjassa on tarina, joka on hyvä esimerkki siitä, millaisia keskusteluja lannistuminen synnyttää. Jumala oli käskenyt Moosesta lähettämään 12 miestä, yksi kustakin heimosta, vakoilemaan Luvattua Maata. Palattuaan he ylistivät maan kauneutta ja hedelmällisyyttä:

”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät.” (4. Moos. 13:27)

Toisin sanoen maa vastasi sitä, mitä Jumala oli luvannut, mutta heidän mukaansa siellä oli ylitsepääsemätön ongelma:

”Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” (4. Moos. 13:28,29).

Kun ihmiset kuulivat tämän lannistavan ilmoituksen, he masentuivat, alkoivat protestoida ja nurista Mooseksen edessä. Onneksi Kaaleb tuli väliin positiivisella viestillä, joka oli juurtunut Jumalan lupaukseen:

”Ja Kaaleb koetti tyynnyttää kansaa napisemasta Moosesta vastaan ja sanoi: ’Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.’” (4. Moos. 13:30).

Mikä kontrasti edelliseen raporttiin. Tässä näemme luottamusta, uskoa, rohkeutta ja varmuutta. Näyttää, että Kaaleb pystyi näkemään tuliset hevoset ja vaunut, kuten Elisa (2. Kun. 6:16,17). Ensimmäinen ryhmä väitti kuitenkin, ettei toivoa ollut:

”Mutta ne miehet, jotka olivat käyneet hänen kanssaan siellä, sanoivat: Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi. Niin he saattoivat israelilaisten keskuudessa pahaan huutoon sen maan, jota olivat olleet vakoilemassa, sanoessaan: Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.” (4. Moos. 13:31-33).

Nämä miehet antoivat huonon raportin, koska he olivat syrjäyttäneet Jumalan kuvasta. Niinpä he olivat masentuneita ja masentavia. He osasivat vain miettiä tappiota. Tulos oli ehdottoman valitettava:

”Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua ja kansa itki sen yön” (4. Moos. 14:1).

Huono raportti lannisti melkein koko seurakunnan. Joten mitä tapahtui seuraavaksi? Vastaus on riittävän yksinkertainen: Tapahtui, mitä tapahtuu aina, kun ihmiset ovat epätoivoisia, eli he alkoivat puhua masennuksen sanoja:

”Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja koko kansa sanoi heille: ’Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin? Ja he puhuivat toinen toiselleen: Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin.’ Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen” (4. Moos. 14:2–5).

Onneksi Joosua ja Kaaleb olivat vahvistautuneet Jumalassa ja valmiita taisteluun:

”Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ’Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.’” (4. Moos. 14:6–9).

Seuraava jae vahvistaa, mitä olen sanonut aiemmin:

”Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa” (4. Moos. 14:10).

Kuten voimme nähdä, jos Jumala ei olisi puuttunut asiaan, he olisivat tappaneet Joosuan ja Kaalebin – vain osoittamaan, mitä lannistuminen voi tehdä. Seuraavasta näemme, mitä Jumala ajattelee lannistumisesta:

”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.’” (4. Moos. 14:11,12).

Kaikkien niiden ihmeiden jälkeen, jotka Jumala oli tehnyt heille, ihmiset eivät uskoneet Hänen lupauksiinsa. Entä me? Jokainen voi uskoa, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta entä musertavan pimeyden aikoina? Mitä tapahtuu, kun tapahtumat käyvät mustiksi ja pysyvät tähdittöminä hyvin kauan?

Veljet! Vastustakaamme lihallisen mielen aiheuttamia huonoja raportteja. Seisokaamme Jumalan sanassa lujina ja valmiina voittamaan. Jäljitelkäämme sitä Yhtä, josta on kirjoitettu:

”Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4).

Ja muistakaamme totuuden sanat:

”Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta?” (Jer. 32:27).

Read Full Post »

Kristityn vahvuus

Christian strength
19.8.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Kun puhumme kristityn vahvuudesta, tarkoitamme sisäistä lujuutta, joka tuottaa itsepintaisuutta ja sisua, tuota suloista kykyä, joka saa meidät jatkamaan huolimatta vastustuksesta ja ankarista ahdistuksista. Ilman sitä näännymme matkalla, väistämme vastuutamme ja hoipertelemme keskellä taistelukenttää. Siksi vahvuus on kiistatta välttämätön osatekijä voittajan elämässä.

Kristityn vahvuuden ydin

Kun Jumala sanoi Joosualle: ”Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:9), Hän vain kehotti Joosuaa ajattelemaan tosiasioita sellaisina, kuin ne olivat ja uskomaan, että ympäröivä todellisuus oli, mitä Jumala sanoi sen olevan. Näin ollen perussyy, että Joosua pystyi käyttämään voimaansa, oli: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.” Tästä seuraa, että se on Jumalan läsnäolo, joka tekee meistä vahvoja, ei toiveajattelu eikä uskonnolliset harjoitukset.

Raamatun todistus

Psalmista julistaa uudelleen ja uudelleen, että Jumala on vahvuutemme hengitys.

”Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani” (Ps. 18:1). ”Jumala, joka minut voimalla vyöttää” (Ps. 18:32). ”Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni” (Ps. 22:19). ”Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!” (Ps. 27:1).

Näin ollen, mitä suurempi tietoisuutemme (perception) Hänestä on, sitä enemmän vahvuutta koemme. Tietenkin on otettava huomioon, että hengellinen tietoisuus liittyy sydämen tilaan. Siksi Job saattoi sanoa: ”…se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa” (Job 17:9), sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr. 12:14) ja se, joka ei näe Häntä, eli se, joka ei havaitse (perceive) Häntä, tulee yhä heikommaksi.

Esimerkiksi kun Ihmisen Poika otti syntimme päällensä – ja siten erotettiin Isä-Jumalasta – Hän sanoo profeetalliset sanat: ”Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru” (Ps. 22:15). Tästä opimme, että hengellistä voimaa saadaan ihmisen ja Jumalan välisen tiedostettavan suhteen kautta. Se ei ole muodollisen uskonnollisuuden tulos, vaan ennemmin yhteyden sivuvaikutus. Daavid koki tämän periaatteen kirjoittaessaan: ”Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:10).

Etsiä voimaa oikealla kädellä ja samalla leikkiä maailman kanssa toisella, on hyödyttömyys, joka on johtanut monet hyvää tarkoittavat kristityt turhautumiseen ja lopulta tappioon. Simson on siitä hyvä esimerkki. Hän alkoi leikkiä maailman kanssa; tutustui siihen läheisyyteen saakka Delilan kautta ja lopulta menetti voimansa, kun hänen seitsemän palmikkoaan leikattiin pois – ne edustivat hänen vihkiytymistään nasiirina.

”Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä.” (Tuom. 16:19)

Flirttailulla maailman kanssa on aina lamauttava vaikutus. Se tyhjentää henkemme pehmeästi ja jättää meidät heikoksi ja aneemiseksi.

Täydelliseksi tehty vahvuus

Toinen huomioitava asia on, että kristityn vahvuus voidaan tehdä täydelliseksi.

”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’” (2. Kor. 12:9)

Ajatus tässä on, että jumalallinen vahvuus väärennetään, kun se sekoittuu ihmisen vahvuuteen. Näin ollen, mitä riisutumpi ihminen on omasta riittävyydestään, sitä puhtaampi Jumalan vahvuus on ilmetessään hänessä. Siksi Paavali huudahtaa: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan” (2. Kor. 12:9).

Periaate vahvistettu

Jesaja näyttää osoittavan samaan suuntaan kirjoittaessaan: ”Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin” (Jes. 40:29). Profeetta sanoo, että Jumala ei pue voimalla ihmistä, joka nojaa omaan riittävyyteensä. Siksi ihminen, joka ylpeilee kokemuksestaan, tai valmistautumisestaan, katkaisee vain oman kaulansa, mitä tulee Jumalan apuun. Tällaisen kaverin on tultava köytensä päähän, jos haluaa kokea jumalallisen vahvuuden, sillä ne ovat heikkoja, jotka Jumala vahvistaa, ei itsevarmoja karismaattisia kuumakalleja. Siksi profeetta lisää:

”… mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:31).

Toisin kuin itseriittoinen kiireinen mehiläinen, omasta heikkoudestaan tietoinen ihminen odottaa Herraa, koska on pakko. Apostolin sanat ovat paljastavat:

”Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3).

Juuri tämä heikkous – tämä tietoisuus riittämättömyydestä – synnyttää jumalallisen voiman osoittamisen: ”… ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan” (1. Kor. 2:4,5).

Nämä Kirjoitukset ja monet muut todistavat, että Paavalin vahvuus oli hänen tietoisuudessaan heikkoudesta. Jumalan hänen käsiinsä uskoma tehtävähän oli yksinkertaisesti ylivoimainen. Tämän seurauksena Paavali vietiin polvilleen hyvin merkityksellisen kysymyksen kanssa: ”Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2. Kor. 2:16). Ei ihme, että hän saattoi kirjoittaa:

”… ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta” (2. Kor. 3:5).

Ja jälleen:

”Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä” (2. Kor. 4:7).

Kristityn vahvuus kukoistaa aina hauraassa maljakossa ja vain vaatimattomassa (unpresuming) astiassa se tehdään täydelliseksi.

Read Full Post »