Rukouskävely – raamatullista vai epäraamatullista?

Olen jo vuosia harrastanut sitä, että töihin mennessäni siunanaan tuttuja ja tuntemattomia koteja ja ihmisiä ohi ajaessani. Samoin siunaan hiljaa mielessäni kaupassa tai kadulla vastaantulijoita, ja lääkärin vastaanotolla tai muussa odotustilassa on hyvää aikaa muistaa muita kanssaihmisiä siunauksin. Vasta jälkeen päin kuulin sitten sellaisesta käsitteestä kuin rukouskävely.

Rukouskävelyjä tehdään monissa seurakunnissa myös Suomessa – ja ihan raittiiltakin pohjalta. Esimerkiksi erittäin hyvässä L10T-koulutuksessa rukouskävelyä kuvataan siten, että ”… lähdetään rukoillen liikkeelle eli kävellään rukoillen. Näin rukous ’jalkautuu’ yhteisöön, jonka puolesta rukoillaan. Samalla rukoilija näkee, minkä puolesta hän rukoilee ja voi alueella liikkuessaan nähdä myös uusia rukoustarpeita.”

Luukas 10 -luvun pohjalta muotoutunut kansainvälinen L10T-toimintamalli on kiteytetysti ”siunaa, ystävysty, auta missä voit, kerro Jeesuksesta”. Rukouskävely on siinä vain pieni osanen, ja on todennäköisesti saanut alkunsa ei-kristillisissä maissa koettujen tarpeiden pohjalta. L10T:n mukaan rukouskävelyssä kuljetaan rukoillen omalla kotialueella sekä sen lisäksi tietyissä tärkeissä paikoissa, kuten hallintorakennukset, temppelit yms.

Ajatuksena rukouskävelyssä on rukoilla ja siunata hiljaa mielessään ihmisiä, koteja, työpaikkoja ja siellä olevia ihmisiä. Siinä ei ole mitään väärää, vaan juuri näin kristityn tuleekin toimia. Lue lisää vaikkapa KRS:n julkaisusta Rukous avaa ovet.

Vääränlaiseksi hengelliseksi sodankäynniksi toiminta muuttuu, kun lähdetään jotakin vastaan, tai mennään kiertämään vaikkapa jotakin kirkkoa tai muuta rakennusta seitsemän kertaa ympäri sitoen samalla henkiä. Esimerkkejä tällaisesta olen kuullut Suomestakin. Jeesus on jo voittanut sodan Saatanaa vastaan Golgatalla tekemällään työllä, jossa käärmeen pää poljettiin rikki. Tehtävämme on rukoilla ihmisten puolesta ja siunata heitä – jättää työ Jumalalle, joka parhaiten tietää, mikä on kunkin kohdalla parasta. Seuraavassa on muutama huomio Rukous.net-sivuston artikkelista ”Rukousevankeliointi” argentiinalaisen Ed Silvoson kirjan pohjalta.

Ed Silvoso toteaa: ”Moni meistä on nopeampi ryhtymään taisteluun pahaa ja sen ilmentymiä vastaan kuin rukoustaisteluun niiden ihmisten puolesta, jotka paholainen on sokaissut tekemään syntiä. Jeesus kehotti meitä rakastamaan vihollisiamme ja rukoilemaan vainoojien puolesta. Meidän, jotka elämme vapaassa maailmassa, ei tarvitse kohdata suoranaista vainoa uskomme vuoksi. Meidän osaksemme saama vastustus on epäsuoraa, ja meidän vastustajiamme ovat yleensä epäkristillistä yhteiskuntaa, moraalitonta lainsäädäntöä ja elämäntapaa ajavat vaikuttajat. Kaikki nämä asiat ovat selvästi Jumalan ja Hänen asiansa vastaisia. Herran viesti on kuitenkin se, että rukoilemme näiden ihmisten puolesta, sen sijaan että keskittyisimme rukoilemaan heidän tekojansa vastaan.”

Silvoso jatkaa: ”Hengellisessä sodankäynnissämme usein etsimme taistelua enemmän kuin rauhaa. Saatanan musertaa kuitenkin rauhan Jumala, ei sodan Jumala. Hän tekee sen meidän jalkojemme alle, eli meidän on kuljettava eteenpäin Hänen rauhassaan julistaen tämän kautta sitä, että Jeesus on jo voittanut vihollisen Golgatan ristillä. Voimme nyt mennä Saatanan hallitsemille alueille, sillä vihollinen on voitettu Jeesuksen veren kautta. Jumalan rauhassa vaeltaen astumme voitetun vihollisen päälle.” Juuri tätä Silvoson mukaan tapahtui, kun uskovat rauhassa ja hiljaisuudessa rukouskävelivät Argentiinassa San Nicolasin kaikki kadut ja rukoilivat sen asukkaiden puolesta. Kaupungissa oli nimittäin vallan saanut voimakas Marianpalvontakultti ja koko kaupungin elämä meni sen takia sekaisin. Silvoso kertoo: ”Koimme selvästi, että meidän on julistettava rauhaa jokaiselle kodille, sen sijaan että ryhtyisimme ajamaan pois pahoja henkiä. Kiersimme sen päivän aikana kaikki kaupungin kadut hiljaisessa rukouksessa, siunasimme hiljaa jokaista kotia ja sen asukasta, ja jaoimme hiljaa jokaiseen kotiin kutsun lauantain suureen rukoustapahtumaan.”

Tässä linkki artikkeliin Rukousevankeliointi (Rukous.net-sivustolle). Artikkelissa kuvataan erinomaisesti L10T-periaate sekä rukouskävely. Lue artikkelista myös tarkemmin San Nicolasin tapauksesta.

Koska rukouskävely tuntuu saavan yhä enemmän huomiota ja jalansijaa, seuraavassa on Frank Hughesin kirjoitus, joka kertoo rukouskävelyn taustasta ja siitä, mikä uuskarismaattisessa rukouskävelyssä on mennyt ohi Raamatun.

 

---

Prayer walking is unbiblical
By Frank Hughes jr., suom. SK

Nykyisin monet kristityt harjoittavat rukouskävelyä keinona ”puhdistaa” maantieteellisiä alueita demoneista, jotta evankeliointi olisi tehokkaampaa. Raamatussa on varmasti todisteita pahoista alueellisista hengistä (pääkaupungeista), jotka hallitsevat eri paikkoja. Danielin kirja tunnistaa ”Persian ruhtinaan” (demoni), joka vastustaa Danielin näkyä ”miehestä” (Jeesuksen Kristuksen ilmestys ennen inkarnaatiota) 21 päivän ajan. Arkkienkeli Mikael (yksi pääruhtinaista) jätettiin vastustamaan Persian demonista ruhtinasta (Dan. 10). Myös Kreikan ruhtinas ja muita ruhtinaita on mainittu tässä kohdassa:

”Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian enkeliruhtinasta vastaan ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin enkeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.” (Dan. 10:20-21)

”Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: ‘Rangaiskoon sinua Herra!’” (Juuda 1:9). Konteksti on epäselvä, mutta selvää on, ettei edes mahtava arkkienkeli Miikael uskaltanut nuhdella paholaista. On todella tarpeen sanoa, että Saatana (paholainen) on pelottava vihollinen!

Meille Danielin kirjassa annettu vähäinen tieto on, että taivaissa tapahtui demonista vastarintaa Danielin rukoiltua ja Herra itse, sekä arkkienkeli Miikael taistelivat demoneja, ei ihmisiä, vastaan. Kysymys kuuluu: Onko todella meidän tehtävämme tulla saatanallisia linnoituksia vastaan maantieteellisillä alueilla, vai puuttuuko Jumala henkilökohtaisesti, eli lähettää enkelinsä vastustamaan demoneja? Enkelit ovat palvelevia henkiä (Hepr. 1:14), joilla on vaihtelevat roolit. Arkkienkeli Miikael on Israelin suojelija (Dan. 12:1). Enkelit ovat hyvin paljon mukana ihmisten asioissa esim. Dan. 12:1; Hes. 9:1; Apt. 16:9; Apt. 10:30; Matt. 18:10; Apt. 12:15.

Idea rukouskävelystä sai alkunsa vuonna 1987, kun Gerald Coates, Roger Forster ja Lynn Green yhdessä Graham Kendrick’in ja Steven Hawthorne’n kanssa perustivat nyt hyljätyn Jeesus-marssin. Ennen tätä Kristuksen ruumiissa ei ole esiintynyt rukouskävelyä, eikä sitä mainita missään Raamatussa. Hawthorne’n ja Kendrick’in mukaan rukouskävelyn tarkoitus on:

• Määrittää maantieteelliset paikat, joissa Jumala on jo aktiivinen ja rukoilla paikan päällä linnoituksia vastaan, jotka estävät Häntä muuttamasta ihmisten elämää.
• Havaita kadotetut ja rukoilla heidän pelastustaan. (Prayerwalking by Steve Hawthorne and Graham Kendrick, Creation House, 1993)

Ei ole väärin kävellä ja rukoilla – Raamattu sanoo, että meidän pitäisi rukoilla lakkaamatta (Tess. 5:17). Vaikeus syntyy, kun ihmiset keksivät kaavoja tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi, jotka eivät ole raamatullisesti raittiita. Siinä ei ole mitään raamatullista pohjaa, että rukouskävelyllä voitaisiin kaataa demonisia linnoituksia tietyillä maantieteellisillä alueilla. Voimme rukoilla missä tahansa: kammiossa (huoneessa) (Matt. 6:6); Jeesus rukoili puutarhassa (Matt. 26:36); Jeesus vei Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ylös vuorelle rukoilemaan (Luuk. 9:28).

Maantieteellinen sijainti ei ole ongelma; kysymys on siitä, pysytkö Kristuksessa: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte ja te saatte sen” (Joh. 15:7). Ainoa lisätekijä, jonka Jeesus Kristus ja apostolit ovat koskaan lisänneet rukoukseen, on paasto (Matt. 4:2; Luuk. 4:2; 6:16-18). Antiokiassa seurakunta palveli Herraa ja paastosi, kun he saivat Pyhältä Hengeltä ohjeita Barnabaan ja Sauluksen lähetysmatkalle (Apt. 13:2-4). Vanhimmat valittiin jokaisessa seurakunnassa rukoillen ja paastoten (Apt. 14:23). On selvää, että tärkeitä päätöksiä tehtiin ja että Pyhä Henki puhui alkuseurakunnassa rukouksen ja paaston jälkeen.

Rukouskävely lisää jotain, mikä on ”Raamatun ulkopuolista” ja se myös asettaa asiat väärään järjestykseen. Rukouskävely ja valinnainen paasto suoritetaan toivottujen tulosten saamiseksi, mutta rukouksessa ja paastossa pyritään etsimään Pyhän Hengen ohjausta. Kun evankeliumi on saarnattu, me luotamme Pyhään Henkeen, että Hän vaikuttaa epäuskoisten sydämissä parannuksen ja uuden syntymän.

Rukouskävely vie keskittymisen pois Jumalasta siihen, miten asiat pitäisi tehdä meidän mielestämme ja Jumalan lisäämiseen meidän ohjelmaamme – se on pohjimmiltaan lihan työtä. Fyysinen sijainti ei ole edellytys, että Jumala paljastaa asioita. Paavalille annettiin näky makedonialaisesta miehestä, kun hän oli aivan eri paikassa, eikä edes ajatellut Makedoniaa (Apt. 16:9). Apostoli Paavalilla oli kauheita ongelmia ja vastustusta, mutta emme näe hänen ottavan hallintaa demonivoimien ylitse?

Yksi rukouskävelyn oletetuista syistä on ”vakoilla maata” (4. Moos. 13:2):

Maan vakoileminen on välttämätöntä, kun soditaan kaupunkia vastaan. Kristittyjen tulisi kävellä tai ajaa kaupunkien kaikkia tärkeimpiä moottoriteitä, väyliä ja teitä rukoillessaan ja tullessaan jokaisen lähiön yllä olevia demonisia linnoituksia vastaan. (Engaging the Enemy: How to Fight and Defeat Territorial Spirits – C. Peter Wagner, sivu 98).

Ensinnäkin, kun kaksitoista vakoojaa menivät Kanaaniin, he menivät tarkoituksella miehittää tuo maa fyysisesti (4. Moos. 13). Konteksti on täysin erilainen. Kaupungista sotiminen ei ole raamatullista. Meitä ei missään kehoteta menemään jokaisen lähiön yllä olevia demonisia linnoituksia vastaan – meitä kehotetaan menemään ja saarnaamaan evankeliumia. Me menemme sinne, minne Jumala meidät lähettää. Jumala tietää jo ongelmat ja meidän pitäisi rukoilla ja luottaa, että Hän selvittää ne Hänen tavallaan.

Seuraavassa väite sivustolta transformingsydney.org:

Vaikka termiä ”rukouskävely” ei olekaan Raamatussa, niin rukouskävelyn periaatteet ovat siellä hyvin pitkälti nähtävissä. Jeesus sanoi: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). ”Loppu” tarkoittaa Toista Tulemusta. Haluamme nopeuttaa hänen paluutaan, joten käytämme kaikkia käytettävissä olevia työkaluja evankeliumin edistämiseen kaikissa lähiöissämme ja kaupungeissamme ja maassamme ja kaikkialla maailmassa. Rukous on sellainen tehokas työkalu ja rukouskävely antaa meille lisäpotkua. Veikkaan, että Aabraham, Joosua ja Kaaleb ja Nehemia tykkäisivät kannustaa meitä. Tehkäämme sitä!

Huomaa kuitenkin, että rukouskävelyn periaatteita ei voida rinnastaa evankeliumin saarnaamiseen – ne ovat täysin erilaisia toimintoja. Edellä mainitussa jakeessa Matt. 24:14 Jeesus ei sano, että Häneen paluutansa nopeuttaisi kaikki, mitä me teemme. Hän vain totesi tosiasian. Rukous on tärkein asia, mitä voimme tehdä. Sanoa, että rukouskävely antaa meille lisäpotkua rukoukseen, on epäraamatullista.

On esimerkkejä demonivaltauksesta, kun Jeesus ja apostolit käskivät demoneja poistumaan tietyistä ihmisistä ja siihen on selvä valtuutus, mutta Jeesus ja apostolit eivät koskaan tehneet sitä maantieteellisille alueille.

Meillä uskovina on valta ajaa ulos riivaajia / saastaisia henkiä ja parantaa sairauksia (yksilöllisen tarpeen mukaan) (Matt. 10:1; Mark. 3:15, 6:7; Luuk. 9:1; Luuk. 10:17). Kun opetuslapset eivät onnistuneet ajamaan riivaajaa ulos, Jeesus sanoi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla” (Mark. 9:29).

Rukouskävelyn oletetaan olevan hengellistä sodankäyntiä:

C. Peter Wagner ja kumppanit kutsuvat sitä ”strategisen tason hengelliseksi sodankäynniksi” ja rukoilevat näitä alueellisia henkiä vastaan pyrkien ”kartoittamaan” strategiansa tietyissä paikoissa havaitsemalla niiden nimet ja sen, mitä ne käyttävät pitääkseen ihmiset orjuudessa ja sitten sitomaan ne niin, että evankeliointi voi edetä esteettömästi. Idea ”hengellisestä kartoituksesta” on, että tutkitaan alue ja yritetään tunnistaa sitä valvova henki / henget, jotta ”älypommi” (smart-bomb) -rukoileminen voisi irrottaa alueellisten henkien otteen ihmisistä, jotka voivat sitten tulla Kristuksen tykö vapaammin. (www.lausanne.org)

Tässä meillä on toinen lisäosa, nimittäin ”hengellinen kartoitus”. Wagner väittää, että ”hengellinen kartoitus” tunnistaa alueelliset henget. Tämä keskittää huomiomme demoniseen ja toimintaan, joka horjuttaa meille annettua tehtävää saarnata evankeliumia Pyhän Hengen johdolla.

Pahojen henkien karkottaminen, tai torjuminen, on okkulttista toimintaa. Pakanat suorittavat erilaisia rituaaleja pahojen henkien torjumiseksi; Buddhalaiset kävelevät ja lukevat loitsuja pahoja henkiä vastaan – mutta tämä käytäntö puuttuu Raamatusta. Sen sijaan, että etsivät demonista tietoa strategioista ja demonien nimistä – eikö kansan pitäisi kysyä Jumalaltaan? (Jes. 8:19).

Muita uus-evankelikaalien puolustamia asioita ovat labyrinttikävelyt, rukousmatkat, etsinnät (quests) – kaikki ideat, jotka ovat lähtöisin pakanuudesta, vihkimysriitit, mytologia ja tarut. Jos tällaiset strategiat ovat todella tarpeellisia, niin miksi emme löydä niistä mitään Raamatusta? ”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa” (Ef. 4:17).

Hengellisen sodankäynnin raamatullinen määritelmä:

• ”…ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä. ’Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.’ Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.” (Ef. 4:23-28)
• ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa” (Ef. 6:12). Paavali jatkaa selittäen tarkasti, mikä Jumalan sota-asu on ja kuinka ottaa se itselleen. (Ef. 6).
• ”Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak. 4:7-8). Jaakobin 4. luvun konteksti on parannus.
• Katso myös Fil. 4:6-7; Hepr. 4:12; Room. 12:2.
• Jeesus Kristus vastasi Saatanalle kirjoituksilla, kun häntä kiusattiin henkilökohtaisesti. Jeesus ei kiistänyt Saatanan hallintaa maan yli (Matt. 4:1-11). Jeesus vastasi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni, saatana” (Matt. 16:23) ja se oli myös vastaus henkilökohtaiseen kiusaukseen.

Keitä ovat rukouskävelyn puolestapuhujat?

Gerald Coates, Roger Forster, Lynn Green, Graham Kendrick ja Steve Hawthorne on jo mainittu rukouskävelyjen perustajina, mutta monet muut ovat liittyneet niihin. On aiheellista sanoa muutama sana joidenkin näiden ihmisten uskomuksista ja käytännöistä, että voimme selvittää, mistä heidän ideansa ovat lähtöisin.

Graham Kendrick ja Steven Hawthorne ovat yhdessä tehneet kirjan ”Prayer Walking: Praying on Site with Insight” (Rukouskävely: Rukoilemista paikan päällä oivaltaen). Kendrick’in ilmoittama tavoite on murtaa kirkkokunnalliset rajat ekumeenisen yhteyden luomiseksi. Ekumeenisen Jeesus-marssin ohjelma käsitti roomalaiskatoliset ja mormonit. Hawthorne on myös hyvin paljon mukana ekumeniassa Lausanne-liikkeen kautta. Lausanne-liikkeen perusti Billy Graham, tunnustettu (admitted) universalisti, jolla on vahvat yhteydet katolilaisuuteen ja vapaamuurariuteen. Edesmennyt John Stott, tunnustettu annihilationisti, oli Lausanne-liikkeen kunniapuheenjohtaja. Lausanne-liike ja maailman kristillinen liike (World Christian Movement) ovat siirtyneet pois evankeliumin ensisijaisuudesta asettamalla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja evankelioinnin tasa-arvoisiksi. Raamatun mukaan evankeliumin julistaminen on aina ensisijaista – teot tulevat perässä. ”Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille” (Mark. 6:11; Luuk. 9:5; 10:11; Apt. 13:51).

Samoin Gerald Coates’in teologia herättää useita huolenaiheita: Hän kiistää Raamatun erehtymättömyyden eli riittävyyden. Hänen on todistettu olevan väärä profeetta. Hän totesi, että Jeesus-marssi oli profeetallinen teko, joka vaatii maata Jumalalle siirtämällä kansakunnille annettuja hengellisiä voimia (Gerald Coates, March For Jesus, sivu131).

Ajatus tempauksesta on naurettava… On pääteltävä, että teoria salaisesta tempauksesta voi olla evankelikaalinen, mutta se on silti epäraamatullinen. Se on irvokas ajatus – tempaus voi olla mitä mukavin oppi pelkureille, mutta se ei ole mitään muuta kuin toiveajattelua ja se on luokiteltava myytin ja fantasian alueelle. (Gerald Coates, What On Earth Is This Kingdom sivu 36)

Vaikka seurakunnan tempauksen ajankohdasta jonkin verran väitellään, on selviä Raamatun kohtia, jotka vahvistavat todellisten uskovien tempauksen: Joh. 14:1-3; Apt. 1:9-11; 1. Kor. 15:51-52; 1. Tess. 4:16-17.

Roger Forster’in määritelmä seurakunnan lähetystehtävän suorittamisesta:

Saatanallisten linnoitusten rakenteet kunnostetaan kokonaan uudella henkilöstöllä. Uskon koko sydämestäni, että alueellisten henkien löytäminen on osa Jumalan halua ja tarkoitusta saada kansansa täyteen tietoon Jumalan pojista, jotta voimme kasvaa maantieteellisesti ja alueellisesti, kuten myös voimakkaasti, niin että se antaa meille mahdollisuuden toteuttaa seurakunnan lähetystehtävä maailmassa. (Roger Forster, Introduction to Territorial Spirits)

Seurakunnan lähetystehtävä raamatullisesta näkökulmasta:

• ”Ja hän sanoi heille: ’Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.’” (Mark. 16:15)
• ”Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.’” (Matt. 4:17)
• ”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi” (Apt. 10:42).
• myös Mark. 1:14; Joh. 1:1-10; Apt. 17:3; 1. Kor. 1:17-23; 1. Kor. 2:1-81; 1. Tess. 2:3-12; Gal. 1:6-10 jne.

Ottaen huomioon kaikkien em. miesten täysin epäraamatulliset käsitykset ja käytännöt, on mahdotonta perustella, että heidän ideansa todella tulevat Herralta. Pitäisikö meidän antaa johtava asema ekumeniaan juurtuneille miehille vain, koska he ovat tunnettuja kristittyjä?

Globaali dominionismi

Perusvirhe, jonka monet näistä ihmisistä tekevät, on se, että heillä on ”hallintateologia” siinä mielessä, että he kuvittelevat seurakunnan hallitsevan ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta ja edesauttavan Hänen paluutaan. Tämä on täysin vastoin Raamatun tekstejä, jotka kertovat meille, että kaukana siitä, että hallitsisivat maata, kristittyjä lopun aikoina vainotaan yhä enemmän. Antikristus hallitsee maata seitsemän vuoden ajan ennen Kristuksen paluuta – asiat tulevat pahemmiksi, ei paremmiksi. Ainoa ”seurakunta”, joka hallitsee ennen Kristuksen paluuta, on maailmanuskonto väärän profeetan alaisuudessa, joka väärentää aidon – olemme todistamassa tämän muodostumista elinaikanamme. Vasta Jeesuksen paluun jälkeen maailma ennallistetaan Hänen johtajuuteensa – Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Ennen Jeesuksen paluuta meillä ei ole valtaa kansakuntien yli. (Ilm. 2:26)

Johtopäätös

Jumala on antanut meille kaiken, mitä tarvitsemme ihmisten voittamiseksi Kristukselle, meille on annettu Pyhä Henki, hänen Poikansa toimintamalli ja myös apostolien esimerkki. Miksi luulemme tarvitsevamme uuden ohjelman voidaksemme tehdä asioita eri tavalla? Rukouskävely, rukousmarssit, rukouskartoitus, ympyräkävely, labyrinttikävely, valtojen ja hallitusten kohtaaminen, linjaus (alignment) jne. ovat häiriötekijöitä, jotka heikentävät seurakunnan valtuutusta julistaa evankeliumia. Jos lisäämme Raamattuun, niin toimimme röyhkeästi ja ylitämme toimivaltamme.

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19).

Aivan kuten Raamattu varoittaa, todellisten kristittyjen vaarallisimmat viholliset eivät ole selvästi väärät uskonnot, vaan ne, jotka väittävät olevansa kristittyjä, eivätkä ole. Saatanan päämäärä on pettää valitutkin – jos se olisi mahdollista (Matt. 24:24).

”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:3-4)

 

Read Full Post »

Eläkää kuin valkeuden lapset

Living Like the ”Sons of Light”
Posted by MORIELDANNY (D. E. Isom) 31.10.2010

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1. Tess. 5:1-5)

Tämä ei ole retorinen kysymys enkä myöskään ole pilkallinen tai ivallinen, mutta voisiko joku selittää minulle, miksi lopunaikojen ajoitus ja rakenne ei ollut mikään mysteeri alkuseurakunnalle ja silti me pidämme aiheesta loputtomasti konferensseja ja julkaisemme lukemattomia kirjoja ja verkkosivuja? Ehkä minun kohtuuden nimissä täytyy muotoilla kysymys uudelleen. Näyttää itse asiassa että, ongelma ei niinkään paljon koske tiedonjanoa Jumalan suunnitelmien toteutumisesta Herran päivän lähestyessä, vaan sitä, kuinka elää tuon tiedon varjossa. Se voisi olla ikivanha kysymys kärryjen sijoittamisesta hevoseen nähden. Näyttää, että on joitakin, jotka uskovat, että jos he vain voisivat saada kylliksi tietoa, niin se innoittaisi heitä elämään viimeisten päivien varjossa niin kuin pitääkin. Paavali opettaa, että meillä on jo kylliksi tietoa, niin että meidän ei pitäisi tehdä MUUTA, kuin elää, niin kuin viimeisten päivien varjossa pitääkin.

En osaa edes arvioida kuinka monesti minulle on esitetty jonkinlainen kaavio, joka ”selittää” viimeisten päivien aikataulua. Minä kiitän vaivannäöstä, mutta huomaan olevani toivottomasti urautunut käsitykseen, että kuten useimmat asiat uskovan elämässä, se ei ole niinkään paljon tiedon, kuin uskon koe. Paavali antaa ymmärtää, että tämä on niin perustavaa jokaisen uskovan ymmärrykselle, että sitä tuskin edes kannattaa lainkaan mainita! ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte” (1. Tess. 5:1). Näiden asioiden rakenne on yhtä alkeellinen, kuin millä tahansa muulla evankeliumin opilla. Jokainen uskova tietää ilman muuta, kuinka se toimii:

1. ”…että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1. Tess. 5:2).
2. ”…silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon” (1. Tess. 5:3).
3. ”…eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).

Siinä se on. Voit tietää, jos olet raskaana kuudetta viikkoa, että synnytys lopulta tulossa, mutta yhdeksännen kuukauden lopussa, siitä riippumatta kuinka hyvin luulette valmistautuneenne, jokainen on tyrmistynyt ja paniikissa, kun ensimmäiset, suhteellisen harvat, synnytyskivut iskevät – eivätkä koskaan ole täysin valmistautuneita, kun ne nopeasti tihenevät ja voimistuvat huipentuen ”äkilliseen” synnytykseen, jonka jokainen tiesi koko ajan olevan joka tapauksessa tulossa. Mitä jokaisen kristityn tulee tietää lopunajoista? Ne tulevat odottamatta; ne tulevat esiin hyvin nopeasti ja valmistautumattomilla ei ole pakomahdollisuutta.

Anteeksi sanaleikki, mutta on hyvä syy, miksi väännän rautalangasta asiaa, mitä jokaisen kristityn oletetaan tietävän lopunajoista; se johtuu Paavalin sanoman loppuosasta ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5. Hän lähtee olettamuksesta, että koska me jo tiedämme kaiken, niin tarvitsemme tietää, että on olemassa ominaispiirteiden perusyhdistelmä liittyen niihin, jotka elävät Kristuksen paluun varjossa. Ja kuinka meidän sitten pitäisi elää näissä viimeisissä päivissä? Mitä Paavali opettaa, jonka pitäisi olla lopunaikojen uskovien kaiken ylittävä huolenaihe ja toimintatapa?

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia” (1. Tess. 5:4-5).

Valon ja pimeyden vertauskuvat ovat kiehtovaa tutkittavaa läpi koko Raamatun eikä sitä voi täysin eritellä tässä, mutta tässä nimenomaisessa kontekstissa korostus on elämäntavassa. Mitä tulee pimeydessä eläviin, niin Hänen tulemuksensa on oleva äkillinen ja odottamaton. Kuinka sitten tämä vertauskuva konkretisoituu todellisessa elämässä? Mikä on ominaista ihmiselle, joka elää hengellisessä pimeydessä?

”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.” (Ef. 4:17-19)

Se on sellaisen katumatonta elämää, joka elää itselleen ja harjoittaa tuota elämää toimien ”mielensä turhuudessa, pimentyneenä ymmärrykseltään”. Tämä on ”petoksen” raamatullinen määritelmä. Kun joku tavoittelee jatkuvasti väärää asiaa vastustaen kaikkia yrityksiä saavuttamisekseen tai palauttamisekseen, niin Jumala lopulta luovuttaa heidät sille asialle, jota he niin sitkeästi etsivät. Vertaa tätä siihen, mitä Paavali opettaa niistä, jotka tulevat pimeydestä valoon:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” (Ef. 5:8-10)

Ne, jotka ovat pimeydessä, elävät itselleen; ne, jotka ovat valossa, elävät Kristukselle. Itse asiassa tämä juuri on se, mitä Pietari painottaa silmiinpistävänä syynä, miksi meidät on kutsuttu elämään ainoastaan Kristukselle, ettemme enää eläisi, kuten entinen minämme.

”Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;” (1. Piet. 2:9).

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.

Kuinka sitten tämä ”valossa eläminen” tapahtuu? Kuinka sellaiset uskovat tunnistetaan? Kuinka heidät voidaan erottaa niistä, jotka ovat pimeydessä? Toinen on valveilla ja raitis, toinen nukkuu ja on juovuksissa.

” Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:6-8)

Hengellinen juopuneisuus rinnastetaan Raamatussa hengelliseen petokseen. Se tuottaa saman tilan, kuin mikä tulee kohtuuttomasta alkoholin kuluttamisesta, jossa joku tulee tietämättömäksi ei vain siitä mitä tapahtuu hänen sisällään, vaan kaikesta muustakin ympärillään. He eivät tiedosta maailman läheistä tuhoa, koska eivät osaa tiedostaa henkilökohtaista tuhoa, jota ovat kutsumassa itselleen. Paavali erottelee vielä pitemmälle sanoen, että nämä kaksi ihmislajia erotetaan tekojensa kautta, varsinkin käytöksessään toisia kohtaan ja heidän kohtelussaan.

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.” (Room. 13:12-13)

On merkittävintä, että sellaisina aikoina Paavali puoltaa uskovan tarvetta Jumalan sota-asun antamaan suojaan. Se on laajempi kuva sellaisesta, joka on valmistautunut viimeisiin päiviin, joka pukee yllensä ”uskon ja rakkauden kilven ja kypäräksi pelastuksen toivon”. Usko on sielumme suoja, joka koskee suhdettamme Kristukseen, rakkaus on sydämemme suoja, joka koskee suhdettamme muihin ja toivon kypärä päässämme on suoja mielellemme, jonka tulisi olla siihen, mikä ylhäällä on. (Kol. 3:1-3)

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” (1. Tess. 5:9-11)

Mihin lopulta johtaa eläminen valon asemesta pimeydessä, raittiuden asemesta juovuksissa, valvomisen asemesta nukkuvana? Niille, jotka elävät itselleen (pimeydessä, juovuksissa ja nukkuen), se merkitsee Jumalan vihan kokemista; niille, jotka elävät ainoastaan Kristukselle (valossa, raittiina ja valvovina) se merkitsee, että ”elämme yhdessä Hänen kanssaan”. Pelastus ei ole rajoitettu tiukasti hetkeen, jolloin ratkaisu Kristuksen puolelle tehtiin, vaan muuttunut, eteenpäin menevä elämä todistaa siitä jatkuvasti, mikä panee Hänen Sanansa ja tiensä käytäntöön.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)

He tunsivat Hänen nimensä! He ajoivat ulos riivaajia ja tekivät ihmeitä! Kuitenkaan he eivät eläneet Hänen Sanansa mukaan, vaan olivat ”laittomuuden tekijöitä”.

Ehdottaisin syyksi siihen, että Paavali täydentää tämän sanoilla: ”…sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin”, on, että hän haluaa edistää ympäristöä, joka pitää kallisarvoisena lainkuuliaisuutta (lawfulness) – kuuliaisuutta Jumalan Sanalle – siinä määrin, että näin ei käy viimeisten päivien uskoville. Itse asiassa ottaen huomioon Paavalin opetuksen kontekstin näyttäisi, että on kolme silmiinpistävää asiaa, joita pitäisi käyttää rohkaisemaan ja rakentamaan uskovia viimeisillä hetkillä:

1. Oppi ylösnousemuksesta, ”että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:10).
2. Rohkaisu elää raittiina, valveilla ja valon lapsina. Toisin sanoen, asettaen Jumalan Sanan ja tiet käytäntöön elääksemme näkyvästi muuttunutta elämää.
3. Ottaa käyttöön Jumalan koko sota-asu, joka tässä samaistetaan uskoon, rakkauteen ja toivoon (1. Tess. 5:8), jotka varjelevat sydämemme, sielumme ja mielemme.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.

”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” (1. Tess. 5:12-13)

Meillä on toinen kokonainen saarna siitä tosiasiasta, että raamatulliset johtajat ”tekevät työtä teidän keskuudessanne” – he osallistuvat aktiivisesti palvelutyöhön ja ”neuvovat teitä” so. he opettavat kuinka Jumalan Sana pannaan käytäntöön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paavali huomauttaa väliin, että on tärkeää ”antaa tunnustusta” ja ”pitää erinomaisen rakkaina” hengellisiä johtajiamme. Sillä on todennäköisesti paljonkin tekemistä sen tosiasian kanssa, että raamatullinen johtajuus on olennaisen tärkeä historian kaikkina aikoina, mutta se on erikoisen tärkeä aikoina, jolloin pimeys, juopuneisuus ja nukahtaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Luulen, ettei kehotus ”eläkää rauhassa keskenänne”, tarkoita yksinomaan johtaja-seuraaja-suhdetta, vaan myös lauman jäsenten välisiä suhteita. Johtajan resurssit ovat tehokkaammassa käytössä, kun ne keskitetään palvelutyöhön eikä konfliktien ratkaiseminen häiritse.

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.” (1. Tess. 5:14-15)

Hetkinen! Emmekö ole kirjoittaneet näistä velvollisuuksista paikallisten johtajiemme tehtäväkuvauksissa? Miksi meitä kutsutaan ottamaan nämä velvollisuudet? Raamatullisen johtajuuden malli ei ole diktatuuri; se on kumppanuus. Paavali tuo asiat intiimimmälle tasolle. Se, mitä tässä luetelluilla asioilla on yhteistä, on, että ne kaikki liittyvät henkilösuhteisiin. Seurakunnan kokonaisuutena oletetaan olevan mukana siinä, kuinka annetut neuvot pannaan käytäntöön.

Tunnistetaan kolmenlaisia ihmisiä: ”kurittomia”, ”alakuloisia” ja ”heikkoja”. Ehkä paremmin ymmärtäisimme heidän luonnettaan, jos kääntäisimme: ”undisciplined” (kuriton), ”challenged” (vammainen) ja ”spititually immature” (hengellisesti kypsymätön).

Kurittomat ovat pohjimmiltaan kokemassa kuuliaisuuden kriisiä, haluttomia panemaan Jumalan Sanaa käytäntöön. Siksi heitä täytyy nuhdella, käsitellä vähän suorasukaisemmin ja lujemmin, samalla tavalla kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat omapäistä lasta. He tarvitsevat kuria.

Alakuloiset ovat pohjimmiltaan kokemassa uskon kriisiä uskoaan haastavien olosuhteiden alas painamina. Rohkaisu tuolla hetkellä on mitä arvokkainta. He eivät tarvitse lujaa kättä, vaan lämmintä syleilyä.

Heikot kokevat eri aikoina joko kuuliaisuuden kriisiä, tai uskon kriisiä, tai sitten molempia. Mitä tahansa lähestymistapaa heihin sovelletaankaan, niin se täytyy tapahtua auttamisen hengessä, aivan kuten rakastavat vanhemmat tahtovat auttaa lastaan kasvamaan ja kypsymään ja lopulta oppimaan tekemään oikeita ratkaisuja omin päin.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tess. 5:16-18)

Paavali tuo sen kaiken vieläkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Sanoisin, etteivät ainoastaan nämä kolme iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen ominaispiirrettä ole erityisen tärkeitä, vaan myös niihin liittyvät adverbit, jotka ilmaisevat, että ne ovat jotakin enemmän, kuin vain pintapuolisia velvollisuuksia.

• Meidän tulee olla ”aina iloiset”. Tämä kuvaa jatkuvaa tilaa ennemmin kuin tilapäistä tunnetta. Se on tunnuspiirre sellaisessa, joka alinomaa kommunikoi Kristuksen kanssa.
• Meidän tulee ”rukoilla lakkaamatta”. Kun sydämemme halajaa, mitä Jumala halajaa, niin me rukoilemme päivät pääksytysten, koska Henki rukoilee meidän puolestamme ja meissä. (Room. 8:26-27)
• Meidän tulee ”kiittää joka tilassa”. Tämä on sen jatkuva tunnustaminen, että Jumala valvoo aina, täyttää jokaisen tarpeen ja valmistaa meitä kaikkeen mahdolliseen.

Paavali ei luonnehdi tätä yliolkaisena neuvona, vaan yksiselitteisesti sanoo: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Kuinka monesti olemmekaan sanoneet, että jos tietäisimme Jumalan tahdon, niin tekisimme sen? Usein kyllä esitämme tuon väitteen, kun puhumme elämän ”isoista” asioista, mutta Raamattu opettaa meille, että ”isot” asiat tulevat sen seurauksena, kun kiinnitämme huomiota sellaiseen, jota maailma pitää ”pieninä” asioina. Henkilökohtainen uskollisuus suuremmissa asioissa tulee johdonmukaisesta jokapäiväisestä uskollisuudesta yksityiskohdissa.

”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:19-22).

Siispä kun meitä on varoitettu elämään valossa, olemaan raittiita ja valvomaan, ei tavoittelemaan ainoastaan omaa uskollisuutta, vaan kehottamaan siihen toisia, tavoittelemaan raamatullisia suhteita kaikkiin ja vahvistamaan Jumalan tahto omalla iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen asenteellamme, niin mitä seuraavaksi? Harjoittamaan erottamista: ”koetelkaa kaikki (NASB: examine everything carefully, tutkikaa kaikki tarkoin).”

(Haluan vain huomauttaa välissä, että kuten Jacob Prasch on usein sanonut, että ennen kuin voit harjoittaa fysiikkaa, sinun on opittava trigonometriaa; ennen kuin voit harjoittaa trigonometriaa, sinun on opittava geometriaa ja algebraa; ennen kuin edes aloitat algebran, sinun on opittava laskentoa. Erottaminen tulee vasta, kun uskova saavuttaa kaikki perusedellytykset, eikä sekuntiakaan ennen. Missä ei ole hengellistä kypsyyttä, siellä ei ole erottamista.)

Kuinka tutkimme ja erotamme oikean ”profetoimisen” väärästä? Jumalan Sanalla. Kuinka tiedämme, miten pitää se, mikä hyvää on ja miten karttaa kaikenkaltaista pahaa? Jumalan Sanasta.

Emme tarvitse erikoista erottamisen lahjaa, mutta jokainen uskova on varustettu tietämään, mikä tulee Jumalasta, mikä tulee Saatanasta ja mikä tulee lihasta, koska Raamattu on malli.

Mitä tapahtuu, kun joku ei harjoita raamatullista erottamista jollakin näistä alueista? Se saa aikaan Hengen sammuttamisen, koska kummassakin tapauksessa se on Jumalan Sanan väärin käsittelemistä. Aivan kuten ”profetoimiset” tulee vahvistaa/paljastaa Raamatun perusteella, niin myös ero ”hyvän” ja ”pahan” välillä johdetaan samalla tavalla. Hengellä täytetty ympäristö on sellainen, joka on täysin kuuliainen Jumalan Sanalle kaikilla tasoilla ja nopein tapa sammuttaa Pyhän Hengen liekki on poiketa Jumalan Sanan mallista.

”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23-24)

Nykyajan saarnoissa me haluamme antaa muodollisen johdannon ja sitten edetä kohta kohdalta todistamaan koko opetuksen ja sitomaan yhteen koko asian nätiksi tiivistelmäksi. Uudessa Testamentissa ei ole epätavallista kirjoittajalle pysyä aiheen ytimessä aivan loppuun saakka. Mistä Paavali todellisuudessa on puhunut koko ajan? Pyhityksestä. Tiedäthän – prosessista, jonka kautta meitä erotetaan yksinomaan Kristukselle tulemaan enemmän ja enemmän Hänen kaltaisekseen ja vähemmän ja vähemmän sen elämän kaltaiseksi, jonka jätimme ristille naulituksi.

”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama.

Pysähtykäämme tässä. Kootkaamme yhteen kaikki Paavalin opetukset yhteen paikkaan nähdäksemme, miten uskovan oletetaan elävän viimeisten päivien varjossa.

• ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.
• ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.
• ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.
• ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.
• ”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.
• ”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.
• ”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama

Mitä näillä kaikilla asioilla on yhteistä? Ne ovat täsmälleen samoja asioita, joita jokaisen uskovan seurakunnan kaikkina aikoina on oletettu tekevän. Miksi apostoli Paavali ei anna mitään ”erikoisia” tai ”ylimääräisiä” ohjeita, kun on kysymys siitä, kuinka ”viimeisten päivien kristityn” pitäisi elää? Miksi hän näyttää vaativan pelkästään samaa kristillisen elämän mallia niiltä, jotka elävät viimeisissä päivissä, kuin niiltä, jotka ovat elossa missä tahansa seurakunnan aikakaudessa?

Jacob Prasch opettaa selitysmenetelmää, joka on johdettu juutalaisen Midrash’in hermeneutiikasta, jota kutsutaan nimellä kal v’homer, jonka hän selittää merkitsevän ”kevyt raskaaseen”. Se tarkoittaa, että jokin, joka pätee yleiseen tilanteeseen, on erikoisen tärkeää erikoisessa tilanteessa, tai että jokin, joka on totta helpossa tilanteessa, on korostetun tärkeää vaikeassa tilanteessa.

En ole tällä osoittamassa, että tämä olisi ainoa esimerkki, jossa Paavali käyttää midrash’in periaatetta ”kevyt raskaaseen”, mutta luulen, että käsite selittää, miksi Paavali halusi neuvoa ”viimeisten päivien kristittyjä” tekemään täsmälleen samoja asioita, joita ”kaikkien aikojen” kristittyjen on edellytetty tekevän alusta saakka. Se, mikä on ollut totta jokaisessa aikaisemmassa seurakunnan aikakaudessa, on erikoisesti totta viimeisessä aikakaudessa; se, mikä koski kristittyjä aikaisemmissa sukupolvissa, on korostetun tärkeää viimeiselle sukupolvelle: pyhityksen jatkuva työ, olla erotettu yksin Kristukselle.

Hänen paluuseensa johtavina viimeisinä hetkinä on erikoisen tärkeää, että kristityt elävät valossa omakohtaisesti uskollisina kaikissa suhteissaan mitaten kaikkia asioita Jumalan Sanalla ja ollen Hänen rakkautensa ja armonsa näkyviä esimerkkejä. Se on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on vieläkin tärkeämpää!

Osoitus jonkun raamatullisesta vakaumuksesta, että nyt eletään viimeisiä päiviä, on elämä, joka on sitoutunut enemmän kuin koskaan uskollisen kristityn perusominaisuuksiin. Tämä on erikoisen tärkeää nyt enemmän kuin koskaan. Muista, mitä on puhuttu profeetta Danielin kautta, että viimeisinä päivinä ei vain tieto vahvistu, vaan myös vanhurskaus – Paavalin meille Tessalonikalaiskirjeessään esittämien päämäärien yhdistetty seuraus

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti” (Dan. 12:3).

Näyttää, että meille ei ainoastaan ole annettu kaikkea tarvitsemaamme tietääksemme tulevan Herran päivän perusrakenteesta, vaan meille on jo annettu täsmälleen se, mitä meidän oletetaan tekevän sen suhteen.

Hänen rakkaudessaan,
Servant@WalkWithTheWord.org
D. E. Isom

Read Full Post »