Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ruumiistapoistuminen’

Käsiini on aina silloin tällöin sattunut kirja tai artikkeli, joka kertoo jonkin henkilön taivaskokemuksesta. Joissakin tapauksissa henkilö on kuollut, mutta kuitenkin saanut palata takaisin kertomaan kokemuksestaan. Sitten on tapauksia, joissa henkilö jotenkin muuten pääsee vierailemaan taivaaseen.

Olen näitä kertomuksia lukenut muutamia vuosikymmenien varrella. Mitenkään erityisesti en ole aihepiiriin perehtynyt enkä ole tietoisesti halunnut haalia tällaisia kertomuksia kirjahyllyyni. Toki tiedän, että moni on saanut taivaskertomuksista lohtua ja iloa vaikkapa vaikean sairauden keskellä. Hyvä niin, sillä päämäärämme ei ole täällä vaan taivaassa.

Aika moni näistä taivaskokemuksista on sellaisia, joihin voisi vallan hyvin yhtyäkin, vaikka Raamatussa ei taivaasta kovin tarkkaan kerrotakaan. Mutta on yksi syy, miksi en itse kovin mielelläni halua lukea tällaisia kertomuksia. Monessa niissä on ollut jotain sellaista, joka saa varoituskellot soimaan. Tulee ristiriitainen olo, sillä osa tarinasta voisi aivan hyvin olla totta, mutta jokin kohta varoittaa siitä, että tämä ei ole Raamatun sanan ja Jumalan Hengen mukaista.

Jumala on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa Raamatussa, eikä mitään uutta ilmoitusta ole sen jälkeen tullut eikä tule. Eksyttävien henkien tavoite tietysti olisi, että ne voisivat tuoda omaa sanomaansa ihmisille. Kun lukee näitä kertomuksia, niin pitäisi todella hyvin tietää henkilön taustat. Mitä hän ajattelee hengellisistä asioista ja minkälainen hän on kristilliseltä vaellukseltaan – millaiset ovat hengen hedelmät?

Yksi keskeinen asia, millä näitä eri kertomuksia voi arvioida, on se, mikä niissä on Jeesuksen rooli. Jos niissä vain puhutaan Valosta ja Rakkaudesta, hylkää ne heti. Jos siellä tulee kirkkaasti esille se, että tie taivaaseen käy vain Jeesuksen Kristuksen kautta uskomalla Häneen syntiemme sovittajana ja henkilökohtaisena Vapahtajana, niin lähtökohta on oikea.

Joka tapauksessa kannattaa huomata, että Jumala on tarkoituksella antanut meille Raamatussa tietoa taivaasta vain sen verran kuin siellä on, ja enempää meidän ei tarvitsekaan tietää. Kaikki muu on tarpeetonta ja johtaa vain helposti sivuraiteille.

Paavalikin kävi taivaassa (2. Kor. 12:1-7), mutta ei halunnut puhua kokemuksestaan saati tehdä siitä suurta numeroa. Kuten SLEYn raamattuluennossa todetaan, niin Paavalin vastustajat Korintissa olivat mahdollisesti mahtailleet näyillään ja ilmestyksillään, joten Paavali oli tässä tilanteessa pakotettu ottamaan kantaa asiaan. Hän toteaa tietävänsä aihepiiristä jotain – jopa taivaastakin – mutta ei kerskaile sen enempää. Hän ei tahdo ylpeillä, ”jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee”.

Samalla tavalla mekin voimme jättää kirjat ja kertomukset taivaasta omaan arvoonsa ja keskittyä mieluummin vaikka Raamatun tutkimiseen.

Yksi syy, miksi kannattaa välttää turhaa kiinnostusta tähän aihepiiriin, tuli esiin vähän aikaa sitten. Alex Malarkey, jonka taivaskokemuksesta hänen isänsä kirjoitti kirjan Poika joka palasi taivaasta, ilmoitti, ettei todellisuudessa käynytkään taivaassa. Kaikki olikin vain keksittyä. Muistutukseksi meille Alex sanoo: ”Ihmiset ovat tehneet ja tekevät edelleen rahaa valheilla. Heidän pitäisi vain lukea Raamattua, se on tarpeeksi.” (Seurakuntalainen.fi)

Lue vielä tähän aiheeseen liittyvä kirjoitus Onko ”Taivas on totta” totta, jossa pohditaan Taivas on totta -kirjan sanomaa.

Lisäys 2.4.2015

Maailman suurimpiin kuuluva babtistitaustainen kristillinen kustantaja ja jälleenmyyjä vetää pois myynnistä kaikki henkilökohtaisista taivasmatkoista kertovat kirjat. LifeWay Christian Resources -yhtiön ”päätös seuraa Southern Baptist Convention -kirkon viime vuonna tekemää linjausta, jonka mukaan Raamattu on riittävä tiedonlähde koskien kuolemanjälkeistä elämää”, uutisoi Seurakuntalainen.fi.

Read Full Post »