Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘siunaaminen’

By Aviel Schneider, Israel Today maaliskuu 2018, suom. SK

Sana ”siunaus” (engl. blessing) on avainsana Raamatussa. Substantiivi ”siunaus” heprealaisen Raamatun tekstissä on bracha ja se, jota siunataan, on baruch. Baruch ja bracha on johdettu juuresta bet-resh-kaf, joka tarkoittaa ”polvi”. Polvistuminen ja kumartuminen ovat kunnioituksen merkkejä. Näin ollen sana polvi löytyy heprean sanasta siunaus.Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman” (Jes. 45:23). Polvistuminen ylempänsä edessä, olkoonpa kysymyksessä kuningas tai maailmankaikkeuden Luoja, on merkki nöyrtymisestä. Polvistuminen on uskonnollisen ja hurskaan kunnioituksen ilmaus. Käytäntö polvistua rukoiltaessa löytyy monista uskonnoista. Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen” (Ps. 95:6). Näin ollen heprean kielessä polvistuminen ja siunaaminen ovat hengellisesti kytketyt yhteen.

”Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen” (5. Moos. 11:26). ”Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta” (Ps. 24:5). ”…ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on ja vuodatan sateen ajallansa – ne ovat siunauksen sateita” (Hes. 34:26). Kun lukee heprealaisen Raamatun tekstissä sanan siunaus, niin myös automaattisesti tulee luetuksi sana polvi, ilmaisun kielitieteellinen muoto ja jumalasuhteemme vahvistus.

Näin ollen heprean sanasta baruch, siunattu, tulee attribuutti, joka kuvailee Jumalaa kaiken siunauksen lähteenä. Jokainen, joka lausuu siunauksen, ilmaisee ihmetystä ja hämmästystä siitä, kuinka siunattuja Jumalan teot ovat meitä kohtaan ihmisinä. Yhtenä ensimmäisistä lupauksistaan Jumala sanoo Aabrahamille: ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (1. Moos. 12:3). Siunaukset ja kiroukset eivät ole pelkästään toiveiden ja halujen ilmauksia; niiden tarkoitus on saada aikaan juuri se asia, jonka lupaavat. Tulos ei kuitenkaan tapahdu kuin taikaloitsulla. Se riippuu Jumalasta.

Raamatussa on kolme polkua siunaamisia varten: Jumala siunaa meitä ihmisinä, me siunaamme toisiamme ja me siunaamme Jumalaa. Heprealaisen käsityksen mukaan ei vain Jumala siunaa ihmistä, vaan myös me ihmiskuntana siunaamme Jumalaa, kuten Psalmit selvästi ilmaisevat: Thus will I bless thee (niin minä siunaan sinua) while I live: I will lift up my hands in thy name.(Ps. 63:4, KJV). [Suom. huom.: KR38: Niin minä kiitän sinua elinaikani, nostan käteni sinun nimeesi. Suomessa ei osata kääntää Raamattua. Jokseenkin kaikki englantilaiset käännökset kääntävät kuten KJV. Tulee mieleen myös Job 2:9: Ja hänen emäntänsä sanoi hänelle: Vieläkös pysyt vakuudessas? siunaa Jumalaa ja kuole, Biblia 1776.]

Siunaus vahvistaa sen, mitä usko odottaa Jumalalta. Täysin järjenvastainen luottamus on ominaista Jobille, joka kärsimyksessäänkin kieltäytyy kiroamasta Jumalaa, vaan jatkaa Hänen siunaamistaan: ”Herra antoi ja Herra otti; kiitetty (KJV: blessed, siunattu) olkoon Herran nimi” (Job 1:21). Heprealainen Raamatun teksti käyttää samaa sanaa bracha molemmissa jakeissa, joiden mukaan ihmiset siunaavat Jumalaa. Raamatun käännöksissä tietyissä kohdissa sana bracha on joskus käännetty sanoilla ”kiitetty”, ”ylistetty”, ”kunnioitettu” (glorified).

Read Full Post »

Is God with you?
By Simon Desjardins, 13.4.2018, suom SK

Kysymykseen: Onko Jumala kanssasi, useimmat evankelikaalit vastaisivat: ”Tietysti Jumala on minun kanssani! Minähän olen kristitty.” Mutta samaistuuko Jumala sinuun siinä määrin, että se näkyy? Voivatko ihmiset nähdä ja tietää, että Jumala on kanssasi? Tämä on se kysymys, jota lyhyesti pohdimme tässä postissa.

Saul ja Daavid

”Ja Saul näki ja ymmärsi, että Herra oli Daavidin kanssa, ja Saulin tytär Miikal rakasti häntä. Niin Saul pelkäsi vielä enemmän Daavidia, ja Saulista tuli koko elinajakseen Daavidin vihamies.” (1. Sam. 18:28, 29).

Mitä Saul näki Daavidissa, joka herätti hänen tietoisuutensa Jumalan läsnäolosta? Hän näki muun muassa, että Jumalan varjelus näkyi Daavidin elämässä. Kaikki, mitä hän yritti tehdä vahingoittaakseen Daavidia, päättyi turhautumiseen, koska Jumala kertoi kaiken Daavidille etukäteen.

Toinen seikka, jonka Saul havaitsi, oli, että Daavid menestyi jatkuvasti epäsuotuisista olosuhteista huolimatta. Riippumatta, mitä joutui kohtaamaan, hän edistyi, sillä hän oli päättänyt vaeltaa Herran pelossa. Sen lisäksi Saul havaitsi miehen, joka kieltäytyi kostamasta itse, nuoren miehen, joka oli oppinut, että kosto kuuluu Jumalalle. Kenties tämä Daavidin elämän puoli oli tärkein syy, että kuningas niin pelkäsi häntä. Hän saattoi ymmärtää nuoren muusikon löytäneen suosion Jumalan silmissä. Hän oli siunattu ja Jumalan huolenpito ja varjelus olivat hänen kanssansa.

Sitten Saul saattoi nähdä Daavidissa myös Jumalan sydämen. Esimerkki siitä ilmenee kysymyksessä, jonka Daavid esitti Saulin kuoltua: ”Eikö Saulin suvusta ole enää jäljellä ketään, jolle minä voisin tehdä Jumalan laupeuden?” (2. Sam. 9:3). Kaiken sen jälkeen, mitä Saul oli hänelle aiheuttanut, Daavid halusi siunata hänen jälkeläisiään. Hän halusi osoittaa heille, ei pelkästään ihmisen ystävällisyyttä, vaan Jumalan.

Entä minä?

Kuinka minä pärjään vertailussa? Kun ihmiset katsovat minua, niin näkevätkö he Jumalan tapoja vai ihmisten? Osoitanko Jumalan teitä, vai ihmisten? Kostanko itse, vai jätänkö sen Jumalan käsiin? Olenko pahastunut vai armollinen? Siunaanko niitä, jotka kiroavat minua, vai maksanko pahan pahalla? Vastaukseni näihin kysymyksiin ovat hyvin merkittäviä. Ne itseasiassa vastaavat ensimmäiseen kysymykseen, joka kuuluu: Onko Jumala samaistunut minuun niin, että se näkyy?

Ei riitä, että sanoo olevansa evankelinen tai kristitty. Jumala tahtoo ilmaista oman elämänsä meidän kauttamme.

Apostoli Paavali

Pakanain apostoli oli myös mies, jossa Jumalan elämä ilmeni. Hän kirjoittaa näin:

”Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.” (2. Kor. 4:10,11)

Tässä on ehdot jokaiselle, joka haluaa, että Jumalan elämä ilmenee hänen ruumiissaan, eli hänen lihassaan. Joskus kuulemme: ”Minulla on Jeesus sydämessäni.” Se ei kuitenkaan riitä. Jumala haluaa konkretisoitua lihassamme, tässä osassamme meitä, jota ihmiset voivat katsella, koskettaa ja kuulla, kun toimimme, reagoimme ja vaikutamme.

Joosef

”Mutta Herra oli Joosefin kanssa, niin että hän menestyi kaikessa ja hän oleskeli isäntänsä, egyptiläisen, talossa. Ja hänen isäntänsä näki, että Herra oli hänen kanssaan ja että Herra antoi kaiken, mitä hän teki, menestyä hänen käsissään.” (1. Moos. 39:2,3)

Joten tässä meillä jälleen on mies, joka näki jotakin epätavallista. Hän näki, että Jumala oli ihmisen kanssa. Joosefin ollessa lähellä Jumalan läsnäolo oli havaittavissa. Hän, kuten Daavid hänen jälkeensä, menestyi kaikessa, mitä teki.

”Eikä vankilan päällikkö ollenkaan valvonut sitä, mikä oli Joosefille uskottu, sillä Herra oli Joosefin kanssa. Ja Herra antoi menestyä sen, mitä hän teki.” (1. Moos. 39:23).

Olosuhteet eivätkä ihmiset voineet kaataa Joosefia.  Vankilassakin hän menestyi. Emme nyt puhu tässä pelkästään aineellisesta menestymisestä. Puhumme menestymisestä Jumalan teillä, Hänen suosiossaan ja luottamisessa Häneen. Sama on totta Paavalin ja Silaan kohdalla. Vankilassakin he menestyivät.

Iisak

Ennen Joosefia meillä on Iisak: ”Niin Abimelek lähti hänen luokseen Gerarista ystävänsä Ahusatin ja sotapäällikkönsä Piikolin seuraamana. Mutta Iisak sanoi heille: ‘Minkätähden tulette minun luokseni, vaikka olette minulle vihamieliset ja karkoititte minut luotanne?’ He vastasivat: ‘Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi.’” (1. Moos. 26: 26–28).

Iisakin elämä ei jättänyt tilaa epäilyksille. Abimelek, Ahusat ja Piikol olivat varmoja siitä, että Jumala oli hänen kanssansa, sillä hän oli elävä osoitus Jumalan siunauksista. Hänessä näkyi todistus Jumalan huolenpidosta ja uskollisuudesta. Voivatko ihmiset sanoa minulle: ”Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi”?

Entä Aabraham? Samat Abimelek ka Piikol sanoivat hänelle:Jumala on sinun kanssasi kaikessa, mitä teet” (1. Moos. 21:22).

Haaste

Kaikki nämä miehet ja monet muut säteilivät Jumalan kunniaa. Mikä oli heidän vastuunsa, siitä on tullut meidän vastuumme. Armo, joka oli heidän päällänsä, voi olla meidän päällämme ja ehkä vielä suuremmassa määrin.

Veljet! Kantakaamme ruumiissamme Herran Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä voisi ilmetä ruumiissamme. Ja olkaamme me, jotka elämme, alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että myös Jeesuksen elämä voisi ilmetä kuolevaisessa lihassamme. Tämä, ei paljon muuta, on kutsumuksemme ydin.

Read Full Post »

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on ollut Suomessa mahdollista 1.3.2017 lähtien. Käytännössä vihkimiset on suoritettu maistraateissa. Ev.lut. kirkon linjaus on, että avioliittoa pidetään edelleenkin yhden naisen ja yhden miehen välisenä liittona, eikä avioliittolain voimaantulo muuta kirkon käytäntöä. Muutama pappi oli jo etukäteen ilmoittanut vihkivänsä homopareja, vaikka piispat olivat sen selvästi kieltäneet. Ainakin Kai Sadinmaa on jo ennättänyt tällaisen vihkimisen suorittaa.

Savonlinnan ev.lut. seurakunnan kirkkoneuvosto teki kirkkoherra Sammeli Juntusen johdolla päätöksen 23.2.2017 seurakunnan kirkkotilojen käytöstä avioliittoon vihkimisissä. Päätöksen mukaan seurakunnan kirkkotiloissa ei toimiteta samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisiä ja siunaamisia eikä myöskään rukoushetkiä tällaisten parisuhteiden puolesta. Syynä tähän päätökseen oli nimenomaan ennakoida sitä tilannetta, kun useampi ev.lut. kirkon pappi (ei kuitenkaan Mikkelin hiippakunnan alueelta) oli julkisuudessa ilmoittanut näitä vihkimisiä suorittavansa, ja estää tulkinnanvaraiset tilanteet ja väärinkäytökset. Päätös perusteluineen on luettavissa kirkkoneuvoston pöytäkirjasta.

Vastaava päätös tehtiin Kotka-Kymin seurakunnassa, tosin maallikkojäsenten toimesta ja kirkkoherran esitystä vastaan. Kyseisen seurakunnan 48 työntekijää allekirjoitti myöhemmin vetoomuksen kirkkoherran linjan puolesta. Kirkkoneuvoston jäsen Ville Mielonen muistuttaa Uusi Tie -verkkolehden mukaan, että ”kirkon alttarilla seisova pari juhlapäivänään rinnastetaan avioliittoon vihkimiseen vaikka kyse olisi pastoraalisesta rukouk­sesta. Tilojen rajaus viestittäisi selkeämmin kirkon pitäytyvän edelleen avioliitto-opetukseensa”.

Myös omassa kotiseurakunnassani Savonlinnassa tehty päätös aiheutti valtavan kohun ja hyökkäyksen kirkkoneuvostoa vastaan. Mutta kun katsotaan niitä ohjeita, mitä esimerkiksi Turun arkkihiippakunnassa on laadittu, voi vain kiittää suoraselkäistä esimerkillisyyttä pitäytymisessä ev.lut. kirkon kirkkojärjestykseen, tunnustuskirjoihin ja ennen kaikkea sitoutumista Jumalan sanaan.

Turun arkkihiippakunnassa nimittäin on laadittu materiaali Ehdotus rukoukseksi avioliiton solmineiden samaa sukupuolta olevien avioparien juhlaan kirkossa tai muussa paikassa. Kokonaisuudessaan se muistuttaa kovasti avioliittoon vihkimisen kaavaa.

Materiaalissa on muun muassa tällainen teksti: ”Hyvät N. ja N. Raamatussa Jumala sanoo: ’Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.’ (1 Moos. 2:18.) Te olette solmineet avioliiton ja luvanneet rakastaa toisianne. Haluatte jakaa elämänne toistenne kanssa. Tässä hetkessä olemme koolla Jumalan kasvojen edessä ja rukoilemme Teidän avioliittonne ja yhteisen elämänmatkanne puolesta. Pyydämme hyvän Jumalan siunausta kaikkiin vaiheisiinne ja hetkiinne. Luotamme siihen, että Jumala on läsnä tässä hetkessä.” Toisessa kohtaa tuossa materiaalissa sanotaan: ”Jumala, me kiitämme sinua rakkauden lahjasta. Siunaa N:ää ja N:ää, jotka ovat solmineet avioliiton. Liitä aviopuolisot rakkaudella toisiinsa. Auta heitä rakentamaan koti, jossa usko, toivo ja rakkaus vallitsevat. Anna heille Pyhä henkesi, että he sinun siunaaminasi eläisivät rauhassa.” Materiaali löytyy osoitteesta http://www.turunseurakunnat.fi/perhejuhlat/rukoushetki-avioliiton-solmineiden-puolesta

Ongelmana vaan on, että kirkolliskokous on vuonna 2010 linjannut, että rukoushetkeä samaa sukupuolta olevien parien kanssa ei saa sekoittaa avioliittoon vihkimiseen tai avioliittoon siunaamiseen, eikä se saa olla kirkollisen toimituksen kaltainen. Sitten myöhemmin piispainkokous linjasi samalla tavalla, että ”Tällaisessa rukouksessa ei saa olla kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta”.

Mutta kuinka ollakaan – kun luet kokonaan tuon linkitetyn materiaalin, huomaat, miten se juuri on kuin jokin kirkollinen toimitus! Ei ole epäilystäkään, etteikö osallistujille jäisi kuva kirkkohäistä! Tässä on se syy, miksi Savonlinnan ja Kotka-Kymin kirkkoneuvostot kielsivät nämä rukoushetket kirkkotiloissa; ei ole mitään mahdollisuutta estää pappia käyttämästä vaikka tuollaista edellä mainittua kaavaa. Siksi on parempi, että niitä rukoushetkiä ei järjestetä kirkollisissa tiloissa, jolloin kenellekään ei tule mielikuvaa, että tämä on tilaisuus, jossa Jumala ja seurakunta siunaa solmitun avioliiton.

Edellä kuvattuja asoita on laajasti käsitelty Uusi Tie -lehdessä 8.3.2017 ja myös verkkolehdessä, linkki tässä.

Surullista on, että se iso enemmistö ev.lut. kirkkoon kuuluvista, jotka eivät käy kirkossa kuin satunnaisesti, pitävät kyllä suurta ääntä samaa sukupuolta olevien oikeuksista kirkossa ja tahtovat määrätä, mitä pitää tehdä. Koska he maksavat kirkollisveroa eli rahoittavat kirkon toimintaa, totta kai heidän tahtoaan totellaan. Tämän vuoksi arkkipiispa Kari Mäkinen uskaltaa sanoa, että ennemmin tai myöhemmin kirkko taipuu vihkimään homopareja. Kirkossa ollaan siis puun ja kuoren välissä; on pakko taipua sellaiseen, mikä on Raamatun vastaista. Jos kaipaat perusteluja, lue artikkelini Onko Jumala kieltänyt homoseksuaalisuuden harjoittamisen?

On esitetty sellaistakin ratkaisumallia, että kirkko luopuisi vihkioikeudesta, jolloin ei olisi koko kiistaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseksi. Vihkiminen tapahtuisi kirkon sijaan maistraatissa. Todellisuudessa tämä malli ei toimi: moni aviopari haluaa varmasti siviilivihkimisen lisäksi edelleenkin jonkinlaisen kirkossa tapahtuvan siunausseremonian. Toisaalta monen syy pysyä kirkon jäsenenä on juuri mahdollisuus kirkossa tapahtuvaan vihkimiseen. Mitä tapahtuisikaan jäsenmäärälle, jos kirkko luopuisi vihkioikeudestaan?

Seuraavalle kirkolliskokoukselle 2.5.2017 on jätetty aloite samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseksi. Aloitteen tekijöiden mielestä ”kysymys avioliitosta on uskon ytimeen nähden toissijainen kysymys”. He eivät vain tahdo ymmärtää, että tässä ei ole kyse pelkästään ”rakkauden koriin” eli etiikan alueeseen kuuluvasta kysymyksestä, vaan myös vahvasti oppiin liittyvästä ”uskon korin” asiasta. Seurakuntalainen.fi-sivustolta löytyy kolmen yliopistoteologin vastine tuohon aloitteeseen. Sittemmin aloitteen tehneet 15 kirkolliskokousedustajaa sekä emerituspiispa Mikko Heikka ovat esittäneet tuohon vastineeseen kommentteja, joiden vastine on niin ikään luettavissa Seurakuntalainen.fi-sivustolta, kannattaa lukea! Lyhyesti todettakoon, että sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat käyttävät teologisesti kestämättömiä ja jopa keskenään ristiriitaisia argumentteja. Ne uppoavat kyllä suureen yleisöön, mutta eivät kestä lähempää tarkastelua.

Onko yllätys, että nykypäivän homoparikeskustelussa on paljon samaa kuin takavuosien naispappeuskeskustelussa? Teologian tohtori, Lähetyshiippakunnan emerituspiispa Matti Väisänen kertoo olleensa mukana molemmissa niin kutsutuissa Ilkon seminaareissa vuosina 1980 ja 1982, joissa käsiteltiin silloin ajankohtaista virkakysymystä. Näin hän kertoo noista seminaareista, joissa on mielenkiintoinen yhtymäkohta tämän päivän homoavioliittokeskusteluun:

”Niihin oli kutsuttu koko kirkon ja teologisten tiedekuntien sekä kirkkomme hengellisten liikkeiden johtajat. Seminaareissa pohdittiin ja valmisteltiin kirkon uutta virkaratkaisua. Jälkimmäisessä seminaarissa Helsingin yliopiston silloinen ekumeniikan professori kysyi politiikasta termejä lainaten: ’Kuuluuko kirkon virkakysymys uskon vai rakkauden (eli lain) koriin?’ Seminaarin yhteinen ajatus oli, että ehkä se kuuluu lähinnä rakkauden (eli lain) koriin. Tämän jälkeen professori totesi, että siinä tapauksessa naispappeuden hyväksymiselle ei ole mitään esteitä. Laki on aika- ja kulttuurisidonnainen. Ainut asia laista, joka sitoo meitä, on rakkauden laki: ’Minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille’ (Matt. 7:12; Luuk. 6:31). Kirkko on vapaa ratkaisemaan virkakysymyksen haluamallaan tavalla.”

”Tämän jälkeen eräs kokouksen osanottaja totesi puheenvuorossaan, että tällä lain tulkinnalla avataan kirkossa portit mille tahansa jumalattomuudelle: Miten käy esim. kristillisen avioliiton ja seksuaalimoraalin? Jonossa on odottamassa myös homoseksuaalikysymys, eutanasia jne. Kokouksen puheenjohtajana toiminut piispa keskeytti suuttuneena kyseisen puheenvuoron sanoen, että puheenvuoron käyttäjä ’maalaa piruja seinälle’. Mainituilla asioilla ei ole mitään tekemistä virkakysymyksen kanssa. Nyt me, sama sukupolvi, olemme kaiken sen todistajia, mistä ko. puheenvuoron käyttäjä ja muutamat muut seminaarin osanottajat olisivat halunneet varoittaa, jos he olisivat saaneet käyttää pyytämänsä puheenvuoron.” (Lähde)

Tuo mainittu piispa on silloinen arkkipiispa John Wikström (lähde s. 42). Suosittelen lukemaan Ilkon seminaareissa käsitellyt naispappeuden perustelut Anssi Simojoen toimittamasta kirjasta Herran käsky, sieltä erityisesti osa Havaintoja naispappeuden teologisista perusteluyrityksistä Suomen kirkossa, s. 93–121 (SLEY-kirjat Oy 1984). Erikoista oli, että naispappeuden tueksi esitetyt perustelut olivat hyvin ohuet ja kummallisetkin, ja menettelytavoissa paljon outoa. Aivan samoja piirteitä on nyt käytävässä samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen liittyvässä kirkollisessa keskustelussa.

Huomionarvoinen seikka siis on se, että nykyisessä homoavioliittokeskustelussa pyritään saamaan homosuhteet ”rakkauden koriin” ohi Raamatun selvän ilmoituksen. Jos – ja kun – Raamatun sana on meille Jumalan puhetta, niin tämä aihealue kuuluu ehdottomasti myös ”uskon koriin”, eli on opillinen kysymys. Erittäin surulliseksi asian tekee se, että viisaat ja oppineet kirkonmiehet kirkon ylimmällä tasolla ajavat yhtä agendaa kuin käärmettä pyssyyn, eivätkä pysty katsomaan ja uskomaan Raamatun selvää ilmoitusta asiasta. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4). Raamattu on heille vain puhetta Jumalasta – ei Jumalan puhetta. He ovat menneet Saatanan ansaan, joka kuiskuttaa: ”Onko Jumala todella sanonut?” (1. Moos. 3:1)

Mihin on unohtunut Jeesuksen opetus avioliitosta? Hän opetti, että jo luomakunnan alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi; ja mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja heistä kahdesta tulee yksi liha; ja minkä Jumala on näin yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako (Mark. 10:6-9 ja Matt. 19:4-6). Eikö Jeesuksen sanoilla ole enää mitään painoarvoa? Onko niin, että ihmisviisaudella kyllästetty teologi ei usko Jeesuksen olevan Jumalan poika? Näin näyttää tilanne valitettavasti olevan Suomen ev.lut. kirkossa.

Eivät seurakunnat Savonlinnassa eivätkä muuallakaan ole kieltäneet ketään homoseksuaalia osallistumasta seurakunnan tilaisuuksiin, päinvastoin! Tänään ilmestyneessä Seurakuntauutiset-lehdessä 2/2017 Sammeli Juntunen kirjoittaa: ”Keskustelusta on voinut saada sellaisen käsityksen, että seksuaalivähemmistöt eivät olisi kirkkoihimme tervetulleita rukoilemaan. Se ei pidä paikkaansa. Kaikki ovat tervetulleita, kaikkia kutsutaan kirkkoon ja muuhun seurakunnan toimintaan. Kaikki tarvitsevat ilosanomaa Jumalan rakkaudesta. Sitä varten seurakuntamme ja sen kirkot ovat olemassa.”

Jokainen ihminen – myös uskova – on syntinen ja tarvitsee siksi jatkuvaa turvautumista Jeesuksen sovitustyöhön. Kaikki me kamppailemme kuka minkäkin asian kanssa ja tarvitsemme siksi yhdenvertaisesti niitä armovälineitä, joita Herramme meille tarjoaa. Ei taipumus johonkin väärään ole syntiä, vaan sen taipumuksen toteuttaminen. Tähän liittyen lue artikkelini Onko homoseksuaalisuus syntiä?

Monesta seurakunnasta puuttuu nykyään puhe synnistä ja kehotus parannuksentekoon. Meillä itse kullakin olisi paljon pois pantavaa, kunhan joku vain siitä huomauttaisi. Mikä olisikaan parempi tilaisuus tällaiseen kuin Jumalan sanaa kunnioittavan papin puhe seurakunnan kokouksessa?

”On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi. Näin toimimalla ihmiseltä kielletään armo ja mahdollisuus syntien anteeksisaamiseen. … Seurakunnan tulee olla paikka, jossa ihminen saa kuulla Jumalan sanan opetusta ja jossa hänen puolestaan myös rukoillaan. Meillä ei ole oikeutta pimittää Jumalan tahtoa eikä hänen armoaan. Seurakunnan tulee osoittaa lähimmäisenrakkautta homoseksuaaleille ja erityisesti tukea ja rohkaista niitä homoseksuaaleja, jotka omassa elämässään ojentautuvat apostolien opetuksen mukaisesti.” (Niilo ja Päivi Räsänen kirjassa Avioliitto, Kustannus Oy Uusi Tie, 2016)

Edelleen samasta kirjasta: ”Jos me kiellämme lain eli rakkauden kaksoiskäskyn emmekä anna sen tuomita meitä, meillä ei ole myöskään evankeliumia. Ilman lain herättävää puhuttelua riistämme evankeliumin lankeavilta lähimmäisiltämme ja myös itseltämme. Seurakunnissamme meidän tulee Raamattuun pitäytyen opettaa, että haureellisuus, avionrikkominen ja homoseksuaalisuuden harjoittaminen samoin kuin muutkin rikkomukset, kuten varastaminen, ahnehtiminen ja lähimmäisen sortaminen, ovat syntiä. Jokainen meistä on langennut ainakin johonkin näistä synneistä. Syntinen saa turvautua Kristuksen armoon ja syntien anteeksiantamukseen. On suurta Jumalan armoa, että ihminen tulee lain sanan vaikutuksesta tuntemaan syntinsä ja syntisyytensä.”

Elämme vaikeita aikoja seurakunnissa. Nyt tarvitaan totisesti rukousta tämän asian puolesta ja niiden paimenten puolesta, jotka pitävät totuutta esillä. Käykäämme siis veljinä ja sisarina yli seurakuntarajojen yhdessä Herran eteen näiden asioiden kanssa.

Read Full Post »

Uskonveljien ja -sisarten kesken on yleistä toivottaa siunausta. Tällä toivotuksella pyydämme Jumalaa muistamaan toista kaikella hyvällä; pyydämme Jumalalta apua hänen elämäänsä. Mutta entäpä uskosta osattomien siunaaminen, voiko heitä siunata? Kuule mitä Jeesus itse sanoo: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä” (Luuk. 6:28).

Saatat ehkä ajatella, että miten voimme siunata uskosta osattomia ja vieläpä synnissä eläviä? Mutta: olemmeko me toistemme tuomareita? Voimmeko me vetää rajan siihen, kuka on siunauksen arvoinen ja kuka ei? Kuka meistä voi heittää sen ensimmäisen kiven? Muistan, kun eräs henkilö sanoi kerran, että Jumala ei siunaa syntiä. Hän sanoi jotenkin niin, että kun siunaamme toista ihmistä, Jumala tarttuu ihmisen elämään ja aloittaa siinä muutoksen, ennen kuin voi antaa siunauksensa. Olen siis ajatellut, että kun siunaamme toisia, voimme kohdistaa sen kaikille erottelematta ihmisiä Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Jätetään siunauksen antaminen – ja kaikki mitä salattua siihen liittyykään – Jumalalle. Hänhän sen siunauksen suo, emme me. Jos siunausta verrataan vaikka veteen, niin me olemme vain niitä astioita, joilla vettä kannetaan sitä tarvitsevien luo.

Kun seuraavan kerran kuljet naapuritalon ohi, siunaa mielessäsi siellä asuvia ihmisiä. Kun odotat vuoroasi vaikkapa lääkärille, siunaa odotustilassa olevia muita ihmisiä. Siunaa kadulla vastaantulijoita, tai ihmisiä kaupan kassajonossa. Siunaa sitä, joka sinua pilkkaa tai vainoaa. Nämä ovat vain esimerkkejä, missä tilanteissa voit tuoda ihmisiä Herran eteen. Älä anna kuitenkaan tästä muodostua itsellesi taakkaa, että kaikkia pitäisi joka paikassa siunata. Tärkeintä on kuulla sitä hiljaista Pyhän Hengen kuiskausta, joka kehottaa siunaamaan jotain tiettyä ihmistä.

Read Full Post »