Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘syntisen rukous’

Fjodor Dostojevski on sanonut: ”Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.” Saman ajatuksen voi muotoilla myös niin, että ellei ole syntiä, ei tarvita Jumalaakaan. Näin lausui Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi Inkerin kirkon juhlamessussa Lahden Joutjärven kirkossa 25.9.2011. Hän jatkaa: ”Jos ei ole syntiä, kaikki on luvallista ja sallittua. Jokainen päättää itse, mikä hänen mielestään on totuus.” (Seurakuntalainen.fi 26.9.11)

Nykypäivänä Jumalan kunnioitus on yhteiskunnassamme huolestuttavan vähäistä. Kaikki oikea hengellisyys pyritään siivoamaan pois – jopa kirkosta. Kristinuskon ytimeksi on muodostumassa puhe Jumalan armosta ja lähimmäisenrakkaudesta – synnistä ei enää puhuta. Jeesus on henkilö, josta mieluummin vaietaan kuin puhutaan. Ja jos puhutaan, niin ei juurikaan Hänen tehtävästään syntien sovittajana.

Silti monilla ihmisillä on tyhjyyden tunnetta ja kaipausta hengellisiin asioihin. On ihmisiä, jotka ehkä vuosikausia ovat kantaneet monenlaisia painolasteja elämässään. Joku tuntee sisimmässään, että on tehnyt väärin toisia ihmisiä kohtaan ja kantaa siitä syyllisyyttä. Paha olo ja itsesyytökset kaivertavat mieltä, mutta apua ei löydy kuin hetkeksi lääkärin määräämällä reseptillä. Seurakunnasta ehkä vain tarjotaan Jumalan armahdusta kuin automaatista. Se tuntuu siltä kuin paiseen päälle vain laitettaisiin laastaria eikä puututa varsinaiseen ongelmaan. Noidankehä vain jatkuu ilman ulospääsyä.

Juuri tähän apua tarjoaa esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva pääkaupunkiseudun Mahdollisuus muutokseen -kampanja. Jos kamppailet erilaisten ongelmien kanssa ja haluat saada niihin apua, tutustu kampanjan materiaaleihin tai tilaa ilmainen kirja. Nettisivulla on monia todistuksia siitä, miten Jumala on tuonut toivon pimeimpäänkin synkkyyteen. Lue erityisesti sivu Askeleet muutokseen. Siellä kerrotaan, että muutoksen avain on Jeesus, ja miten Jeesuksen voi löytää.

Raamatun punaisena lankana on Isän Jumalan rakkaus meitä luotujaan kohtaan. Siihen kuuluu erottamattomana osana se, että Hän lähetti Jeesuksen tähän maailmaan pelastajaksi meille syntiinlangenneille ihmisille. Muuta tietä Jumalan luo ei ole kuin Jeesuksen kautta (Joh. 14). Jumala ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen, sillä ”[Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4).

Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että antoi ainoan poikansa Jeesuksen kuolla puolestamme. Olemme kaikki syntisiä (Room. 3:23) emmekä omin voimin voi itseämme pelastaa. Siksi Jeesus kuoli meidän rikkomustemme tähden. Hän otti päällensä rangaistuksen, joka oikeasti kuuluisi meille. Jeesus on jo lunastanut sinun syntivelkasi. Saat uskoa sen omalle kohdallesi, kun tunnustat Hänelle syntisi ja pyydät Jeesusta tulemaan elämääsi. Se ei riitä, että yleisellä tasolla uskot Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja kuolleen meidän syntiemme tähden. Jokaisen on tehtävä tietoinen uskonratkaisu henkilökohtaisesti. Voit tehdä sen vaikkapa edellä mainitun kampanjasivun rukouksen sanoin:

Herra Jeesus Kristus, haluan tunnustaa Sinulle syntini.
Kadun pahoja tekojani.
Anna ne minulle anteeksi ja ota minut lapseksesi.
Haluan kääntyä pois kaikesta, minkä tiedän vääräksi.
Uskon, että Sinä olet Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, ja että
Sinä kuolit syntieni puolesta Golgatalla.
Haluan seurata Sinua.
Haluan tunnustaa Sinut herrakseni myös ihmisten edessä.
Täytä minut Pyhällä Hengelläsi. Avaa ymmärrykseni niin, että
ymmärrän Sinun Sanasi, Raamatun Sanan.
Kiitos, että kuolit syntieni puolesta Golgatalla niin, että voin
saada anteeksi ja vapauden. Aamen.

Kun olet tämän rukoillut, saat uskoa syntisi anteeksi ja alkaa vaelluksen Jumalan lapsena.

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11). Usko Jumalaan antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Hän tuo toivon epätoivonkin keskelle ja toivon paremmasta huomisesta – iankaikkisen elämän. Usko Jeesukseen, niin saat tuon tulevaisuuden  omaksesi.

Read Full Post »