Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘temppelin jälleenrakentaminen’

Jewish Preparations for the Messiah
Dr. David R. Reagan, suom. SK
Tämä artikkeli on julkaistu Lamplighter-lehdessä (May-June 2021)

Lopunajan Raamatun ennustukset keskittyvät juutalaisiin ja Israelin kansaan. Olen kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. Toinen on otsikoitu The Jewish People: Rejected or Beloved? (2014). Toinen on Israel in Bible Prophecy: Past, Present & Future (2017).

Ensimmäinen kirja juutalaisista kirjoitettiin osoittamaan, kuinka pahoja ja epäraamatullisia ovat nämä kaksi Israel-teologiaa, jotka tänä päivänä hallitsevat kristikuntaa – nimittäin korvausteologia ja kahden liiton teologia. Korvausteologia väittää, että Jumalalla ei ole enää mitään tarkoitusta juutalaisille. Kahden liiton teologia väittää, että juutalaiset eivät tarvitse Jeesusta, koska voivat pelastua Mooseksen lain kautta noudattamalla kymmentä käskyä.

Israel profetiassa

Toisessa kirjassa koskien Israelia Raamatun profetiassa väitän, että ajanjaksolla 70–1900 jKr. Jumala toteutti neljä profetiaa koskien juutalaista kansaa – nimittäin heidän maailmanlaajuinen hajotuksensa, heidän vainonsa, säilyttämisensä ja kotimaansa autius.

Sitten osoitan, kuinka 1900-luvulla Jumala toteutti kokonaan tai osittain seitsemän lopunajan profetiaa. Nuo profetiat olivat seuraavat:

  1. Juutalaisen kansan kokoaminen kotimaahansa (Jes. 11:10-12 ja Hes. 36:22-28).
  2. Israelin valtion palauttaminen (Jes. 66:7-8, Hes. 37:21-22 ja Sak. 12:2-3).
  3. Israelin maan käyttöönotto (Jes. 35:1-2,7 ja Hes. 36:35).
  4. Heprean kielen elpyminen (Sef. 3:9 ja Jer. 31:23).
  5. Jerusalemin kaupungin uudelleen miehitys (Sak. 12:1-3 ja Luuk. 21:24).
  6. Israelin armeijan elpyminen (Sak. 12:6,8 ja Jes. 41:15).
  7. Maailmanpolitiikan keskittyminen Israeliin (Sak. 12:3 ja 14:1-9).

Tämä on pelottava luettelo profetioita, jotka ovat toteutumassa silmiemme edessä. Elämme todellakin taas Raamatun aikoja – vastaavaa, kun Jeesus tuli tähän maailmaan ensimmäisen kerran vauvana Betlehemissä.

Temppelin merkki

On toinenkin juutalainen merkki, joka ei sisälly yllä olevaan luetteloon ja joka jätetään usein huomiotta. Se on valmistelut, joita Israelin ortodoksijuutalaiset tekevät Kolmannen Temppelinsä rakentamista varten. Ensimmäinen temppeli oli Salomon temppeli, joka oli olemassa 360 vuotta (957–597 eKr.), ennen kuin babylonialaiset tuhosivat sen. Toinen temppeli (jota usein kutsutaan Herodeksen temppeliksi) rakennettiin juutalaisten palattua Babylonian vankeudestaan.

Se oli olemassa 586 vuotta (516–70 jKr.), kunnes roomalaiset tuhosivat sen.

Raamattu ennustaa selvästi, että kolmas temppeli on olemassa lopunajan suuren ahdistuksen aikana. Profeetta Daniel puhui tästä temppelistä (Dan. 9:27, 11:31 ja 12:11), samoin kuin Jeesus (Matt. 24:15) ja apostoli Paavali (2. Tess. 2:3-4). Myös apostoli Johannes olisi lisättävä luetteloon, koska hän mainitsee ahdistuksen temppelin lopunajan profetioissaan (Ilm. 11:1-2).

Seikka, jota painotan, on, että tänä päivänä käynnissä olevat valmistelut kolmannen temppelin – joka on oleva Ahdistuksen Temppeli – rakentamiseksi, ovat selkeä merkki siitä, että elämme Herran paluun ajassa.

Nykyinen Kolmannen Temppelin liike

Tämän päivän pyrkimys kolmannen temppelin rakentamiseksi näyttää juurtuneen tietokirjaan, jonka on kirjoittanut Pulitzer-palkittu kirjailija Herman Wouk. Kirjan nimi on This Is My God (Tämä on Jumalani) ja se julkaistiin vuonna 1959. Kirja kehotti juutalaisia kaikkialla maailmassa ryhtymään toimiin heidän temppelinsä jälleenrakentamiseksi. Esimerkiksi 21. toukokuuta 1967 (ennen Jerusalemin vapauttamista 7. kesäkuuta 1967) seuraava ilmoitus oli painettuna Washington Post’issa:1

Kaikille juutalaista uskoa oleville kaikkialla maailmassa

Jumalan temppelin jälleenrakennusprojekti Israelissa on nyt käynnistymässä. Jumalallisella ohjauksella ja avulla Temppeli tulee valmistumaan. Juutalaiset innoitetaan käyttäytymään niin moraalisesti, että Luojamme näkee sopivaksi vierailla luonamme täällä maan päällä. Kuvittele sitä lämmintä tunnetta, joka meillä on oleva, kun tämä onnellinen tapahtuma toteutuu. Kirja nimeltä ”Tämä on minun Jumalani” oli innoittaja tähän yritykseen. Jumala haluaa asettaa monien ihmisten mieliin juutalaisen elämän kaikilla aloilla halun osallistua tähän työhön.

Toimeenpanevia ja hallinnollisia kykyjä sekä työntekijöitä tarvitaan kaikilla tasoilla.

Kaikki ponnistelut ovat nimettömiä. JUMALA tuntee ne, jotka haluavat osallistua. Kirjoita Washington Post’in laatikkoon M-917. Missään tapauksessa älä lähetä lahjoituksia. ”JUMALAN TAHTO TULEE TAPAHTUMAAN.”

Vuonna 1982 monien vuosien lähestymistapoja koskevien erimielisyyksien jälkeen, kolme ortodoksijuutalaista ryhmää päättivät yhdistää voimansa ja tehdä yhteistyötä keskenään tavoitteena juutalaisen temppelin jälleenrakentaminen. Yksi näistä ryhmistä on edelleen aktiivinen. Sitä kutsutaan nimellä ”Temppelivuoren uskolliset” (The Temple Mount Faithful) ja sen dynaaminen johtaja on entinen IDF:n upseeri nimeltä Gershon Salomon.2

Tämä järjestö alkoi ennemmin kansallisena uskonnollisena liikkeenä. Sen perustaja väitti, että kolmannen temppelin rakentaminen oli välttämätöntä juutalaisten identiteetille ja suvereniteetille Israelin maahan, mutta viime vuosina se on kehittänyt uskonnollisemmin suuntautuneen apokalyptisen ja messiaanisen foorumin keräämään rahaa amerikkalaisten evankelikaalien keskuudessa. Sen ponnistelut ovat olleet hyvin menestyksellisiä, mutta on johtanut sen vaikutusvallan heikkenemiseen Israelin ortodoksien keskuudessa.

Temppeli-instituutti

Kolmannen temppelin rakentamiseen tähtäävä voimaryhmä on nykyään Jerusalemin temppeli-instituutti.3 Sillä on vahva ortodoksien tuki ja se on saanut rahoitusta myös Israelin hallitukselta.

Tämä järjestö käynnistyi kovalla tohinalla ja perustamisensa jälkeen vuonna 1987 se on valmistanut kaikki temppelin seremonioihin ja uhritoimituksiin tarvittavat astiat, kuten myös tarvittavat suitsukkeet ja öljyt. Pappien vaatteet on valmistettu, mukaan lukien rintakilpi ja kruunu, joita ylimmäinen pappi käyttää. Erilaisia soittimia valmistetaan yhdessä kalusteiden kanssa, kuten näkyleipäpöytä ja suitsutusalttari. Kaikki nämä tuotteet ovat nähtävissä verkossa instituutin sivustolla.

Instituutin perusti innokas juutalainen rabbi nimeltä Yisrael Ariel. (Minusta on mielenkiintoista, että Ariel on runollinen, raamatullinen nimi Jerusalemille! Ks. Jes. 29:1-2,7.) Useat rabbit ovat palvelleet vuosien varrella instituutin pääjohtajana. Merkittävin heistä on Yehuda Glick.

Kallein esine, jonka instituutti on rakentanut temppeliä varten, on kultainen menora, joka sijoitetaan Pyhään. Se on päällystetty 95 kilolla puhdasta kultaa ja maksaa useita miljoonia dollareita. Se on tällä hetkellä esillä lasikotelossa paikassa, josta on näkymä Länsimuurille.

Kultainen menora kolmatta temppeliä varten (https://www.youtube.com/watch?v=7Hng2mVVjJs)

Temppeli-instituutti on myös rakentanut kuparisen pesuastian, jota papit käyttävät seremonialliseen puhdistukseen. Vielä tärkeämpää on, että on valmistettu väliaikainen liikkuva alttari eläinuhreja varten ja se vihittiin julkisesti Hanukan lopussa joulukuussa 2018.

Alttari on mitoiltaan yhdeksän kertaa yhdeksän jalkaa, korkeudeltaan viisi jalkaa ja se on valmistettu kevytbetonista. Sen on katsottu olevan sopiva käytettäväksi temppelissä, kunnes pysyvämpi voidaan tehdä. Rabbi Baruch Kahane palveli ylipapin roolissa vihkimisseremoniassa, joka pidettiin vanhankaupungin länsimuurin vieressä lähellä Jaffa-porttia. Pappien asu oli tarkasti Raamatun mukaan sopiva Temppeliin. Jerusalemin kunnalliset viranomaiset eivät sallineet lampaan tappamista paikan päällä, joten se teurastettiin toisessa paikassa ja osia lihasta poltettiin alttarilla.4

Rabbi Chaim Richman, Temppeli-instituutin kansainvälinen johtaja
(Courtesy of the Temple Institute)

Rabbi Yehuda Glick

Rabbi Yehuda Glick tuli Israeliin vuonna 1974 kahdeksanvuotiaana, kun hänen perheensä teki alijan New York’ista. Hän palveli IDF:ssä vuosina 1986–1989 taistelulääkärinä (hänen isänsä oli lääkäri). Sitten hän suoritti oppiarvon Toorassa ja Israelin historiassa.

Vuonna 1996 hän aloitti työt Israelin maahanmuuttoasioiden ministeriössä. Hän erosi tästä virastaan vuonna 2005, koska vastusti voimakkaasti Gazasta vetäytymissuunnitelmaa. Tuolloin hänestä tuli Temppeli-instituutin pääjohtaja ja hän aloitti pyrkimyksensä vapauttaa Temppelivuori juutalaisten pääsylle.

Seuraavina vuosina hänet pidätettiin useita kertoja rukoilemisesta Temppelivuorella. Vuonna 2013 hän järjesti nälkälakon protestiksi poliisin kiellolle, joka esti häneltä pääsyn temppelivuorelle. Tämä aktiivisuus vahvisti hänet Temppelivuoren juutalaisen itsemääräämisoikeuden tärkeimmäksi puolestapuhujaksi ja johti salamurhayritykseen lokakuussa 2014, kun arabiterroristi ampui häntä neljästi lähietäisyydeltä. Glick selvisi hyökkäyksestä kuin ihmeen kautta.

Hän palveli Israelin parlamentissa (Knesset) vv. 2016–2019 Benjamin Netanyahun Likud-puolueen jäsenenä. Nyt hän jatkaa juutalaisen temppelivuoren hallinnan puolustamistaan Shalom Jerusalem -säätiön kautta, jonka hän perusti vuonna 2019.

Liitonarkki

Ainoa temppeliin tarvittava esine, jota Temppeli-instituutti ei ole tuottanut, on Liitonarkki. Syy, että he ovat pidättäytyneet tästä projektista, on se, että he ovat vakuuttuneita, että alkuperäinen arkki on Temppelivuoren alla erityisessä kammiossa, joka on suunniteltu arkin turvasäilöksi.

Viimeinen maininta arkista Raamatussa löytyy kohdasta 2. Aik. 35:3, jossa kerrotaan, että kuningas Joosia palautti sen Salomon temppelin Kaikkeinpyhimpään. Ilmeisesti kuningas Manasse oli poistanut sen (2. Aik. 33:4-5), kun hän häpäisi temppelin rakentamalla sen sisälle alttareita vieraille jumalille.

Raamattu ei paljasta, mitä arkille tapahtui, kun babylonialaiset myöhemmin tuhosivat Salomon temppelin.

Arkki ei koskaan ollut Toisessa Temppelissä, joka rakennettiin sen jälkeen, kun juutalaiset palasivat Babylonin vankeudesta. Ortodoksit uskovat tämän johtuneen siitä, että Israel oli joko Persian, Kreikan tai Rooman valvonnassa Toisen Temppelin kaudella (516 eKr. – 70 jKr.). Siksi arkki pidettiin piilossa pakanoiden ulottumattomissa.

Arkkitehtisuunnitelmat

Sen lisäksi, että Temppeli-instituutti on valmistanut kaikki temppelissä tarvittavat esineet Mooseksen lain mukaisen eläinuhrijärjestelmän elvyttämiseksi, se on ollut vahvasti mukana Kolmannen Temppelin arkkitehtisuunnitelmien valmistelussa. Vuonna 2015 suunnitelmat vuotivat yleisölle5 ja siitä lähtien ne on julkaistu instituutin verkkosivustolla yhdessä kolmiulotteisen videon kanssa temppelin ehdotetuista sisätiloista.6

Israelin ortodoksisilla juutalaisilla ei ole yhtenäistä näkemystä kolmannen temppelin arkkitehtonisista piirteistä. Temppeli-instituutti on omaksunut kannan, että Kolmannen Temppelin tulisi muistuttaa toista.7 Toiset vaativat, että sen tulisi noudattaa arkkitehtonista kuvausta luvuissa Hes. 40–42. Eräs ryhmä uskoo, että temppeli vain laskeutuu taivaasta, kun Messias tulee. Kristittyjen mukaan Hesekielin kuvaama temppeli on tuhatvuotisen valtakunnan temppeli, joka rakennetaan Jeesuksen palattua. He uskovat myös, että Kolmas Temppeli todennäköisesti tuhotaan Ahdistuksen aikana.

Punaisen hiehon tuhka

Ortodoksijuutalaiset ovat yksimielisiä, että punaisen hiehon rituaalisesti puhtaan tuhkan tuottaminen on välttämätöntä temppelipalveluksen uudelleen asettamiseksi. Tämä usko perustuu kohdassa 4. Moos.19:1-10 olevaan määräykseen, joka vaatii temppelipappien puhdistamista pirskottamalla vettä, joka sisältää punaisen hiehon tuhkaa.

Ollakseen kosher, hiehon on oltava täysin punainen, jossa on korkeintaan kaksi eriväristä karvaa. Sen on oltava kolmen vuoden ikäinen eikä siinä saa olla fyysisiä vikoja. Se ei saa koskaan saa olla käytetty fyysiseen työhön, kuten kyntämiseen.

Temppeli-instituutti on ottanut tehtäväkseen jalostaa tällaisen eläimen käyttäen Red Angus -karjaa. He ovat tuottaneet useita ehdokkaita, mutta jokainen on hylätty eri syistä.8

Raamatun aikoina käytäntö oli sekoittaa uuden punaisen hiehouhrin tuhka edellisen hiehouhrin tuhkaan. Jotkut ortodoksit uskovat, että tämä on nytkin välttämätöntä ja siksi he väittävät, että viimeisen punaisen hiehon tuhka on löydettävä. Temppeli-instituutti on ottanut kannan, että se ei ole välttämätöntä.9

Papit Temppeliä varten

Temppeli-instituutti on perustanut koulun pappien kouluttamiseksi Kolmatta Temppeliä varten. Vain Aaronista, ensimmäisestä ylipapista, suoraan polveutuvat leeviläiset ovat päteviä palvelemaan pappeina uhreihin liittyvissä tehtävissä. Heistä käytetään nimitystä kohanim. Muut Leevin heimon jäsenet ovat päteviä hoitamaan vain temppeliä – sen astioita ja kalusteita.

Aaronin jälkeläisten määrittämiseksi tehdään geneettistä testausta.10 Prosessin aikana on havaittu, että Jumala on huolellisesti säilyttänyt Aaronin miespuolisten jälkeläisten sukulinjan. Siten yli 98 prosentilla juutalaisista miehistä, jotka samaistuvat kohanimiksi (usein sukunimellä Cohen), on yhteinen erityinen geneettinen merkki.11

Sanhedrin

Muinaisen juutalaisen sanhedrin-neuvoston elpyminen on toinen erittäin tärkeä merkki juutalaisten valmistautumisesta Messiaan ilmestymiseen.12

Uuden Testamentin aikana Suuri Sanhedrin oli neuvosto, joka koostui 70 juutalaisesta viisaasta sekä johtavasta presidentistä, joka yleensä oli ylimmäinen pappi. Ryhmä toimi Israelin korkeimpana tuomioistuimena juutalaisten uskonnollisia ja seremoniallisia lakeja koskevissa asioissa.13 Tämä oikeus oli se, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan Jumalan pilkkaamisesta.

Rooman hallinnon alaisuudessa Sanhedrin menetti valtansa langettaa kuolemantuomio, joten sen piti ohjata Jeesus Rooman kuvernöörin Pilatuksen luo hänen teloituksensa varmistamiseksi.

Toisen temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 jKr. Sanhedrin muutti kaupungista kaupunkiin ympäri Galileaa Pohjois-Israelissa monien vuosien ajan aina vuoteen 240 jKr, jolloin se lopulta asettui Tiberiakseen, kaupunkiin, joka sijaitsee Kinneretin länsirannalla.14 Tiberiaksessa ryhmä teki lopullisen sitovan päätöksensä vuonna 358 jKr. hyväksyessään heprealaisen kalenterin.15

Vuosina 1538–1949 Sanhedrinin perustamiseksi tehtiin viisi tärkeää yritystä, mutta yksikään niistä ei onnistunut. Kuitenkin lokakuussa 2004 ryhmä rabbeja kokoontui Tiberiakseen onnistuen uudelleen kokoamaan Sanhedrinin ja ovat pitäneet sen käynnissä siitä lähtien pitäen kokouksiaan Jerusalemissa.16

Nämä nykyajan ortodoksiset vaikuttajat Israelissa uskovat, että on välttämätöntä saada Sanhedrin todentamaan Messias, kun hän tulee. On kuitenkin merkittävää, että heidän ensimmäinen tehtävänsä oli käynnistää tutkimusprojekti Ensimmäisen ja Toisen Temppelin tarkan sijainnin määrittämiseksi. Tämä on heille tärkeimmän luokan kysymys, koska he uskovat, että Kolmas Temppeli on rakennettava samalle paikalle.17

Israelin hallitus ei ole vielä tunnustanut ”aloittelevaa” Sanhedrinia (kuten sitä yleensä kutsutaan). Mutta näyttää, että maallinen oikeusjärjestelmä osittain tunnustaa sen rabbiinisena tuomioistuimena.18

Poliittiset pyrkimykset

Mielestäni pitäisi mainita, että viime vuosina on perustettu useita poliittisia järjestöjä, joiden ainoa tarkoitus on lobata Israelin hallitusta ryhtymään toimiin itsemääräämisoikeuden vaatimiseksi Temppelivuoreen. Tätä toimintaa pidetään välttämättömänä alkusoittona kaikille pyrkimyksille rakentaa Kolmas Temppeli.

Moshe Dayan
(Time 16.6.1967)

Temppelivuoren hallinnan ongelma syntyi vuonna 1967, kun juutalaiset valloittivat Jerusalemin vanhan kaupungin kuuden päivän sodassa. Sen sijaan, että vaatisi suvereniteettia, kuten muille osille vanhaa kaupunkia, Israelin puolustusministeri Moshe Dayan, joka oli maallinen juutalainen, päätti omavaltaisesti antaa temppelivuoren valvonnan takaisin muslimeille toivoen sen todistavan Israelin halua rauhaan. Sen sijaan se viestitti muslimeille, että juutalaiset olivat heikkoja päättäväisyydessään valvoa muinaista pääkaupunkia. Siitä lähtien muslimit ovat kieltäneet juutalaisilta tasavertaiset oikeudet Temppelivuorella.

Yksi poliittisista järjestöistä, joka on muodostettu torjumaan syrjintä muslimien taholta Temppelivuorella ja toivottavasti tuomaan juutalaisten itsemääräämisoikeuden vuoreen, on nimeltään The Temple Mount Heritage Foundation (Temppelivuoren perinnön säätiö).19 Sen perusti laaja kirjo israelilaisia, joiden tavoitteena on ”lopettaa juutalaisten kohtuuton syrjintä Temppelivuorella”. Säätiön toivona on saada juutalaisille peruskansalaisoikeudet vapaaseen pääsyyn, vapaaseen palvontaan ja vapaaseen kokoontumiseen vuorella.

Samanlainen korkean profiilin järjestö on rabbi Yehuda Glick’in vuonna 2019 perustama Shalom Jerusalem -säätiö.20 Sillä on samat tavoitteet kuin Temppelivuoren perinnön säätiöllä, mutta rabbi Glick on onnistunut saamaan enemmän huomiota johtuen aggressiivisista menetelmistään.

Temppelin valmius

Kun otetaan huomioon kaikki tarkastelemamme temppelitoiminnot, niin mikä on tämänhetkinen valmius Kolmannen Temppelin rakentamiseksi? Temppeli-instituutin perustaja rabbi Yisrael Ariel ilmoitti maaliskuussa 2019, että temppelipalvelut voidaan aloittaa viimeistään neljän tunnin kuluttua siitä, kun on myönnetty pääsy Temppelivuorelle.21

Tämä ilmoitus hämmästytti useimpia. ”Kuinka palvelut voidaan toteuttaa niin nopeasti”, useimmat ihmettelivät. Veikkaan, että Temppeli-instituutti aikoo pystyttää väliaikaisen telttatemppelin, kuten Mooseksen ilmestysmaja, jota israelilaiset käyttivät erämaavaellustensa aikana ja joka oli edelleen olemassa Silossa yli 400 vuoden ajan tuomareiden sekä Saulin ja Daavidin varhaisten kuninkuuksien aikana. Sen viimeinen lepopaikka oli Gibeonissa Daavidin kuninkuuden viimeisinä vuosina (1. Kun. 3:4).

Joten mitä todennäköisimmin ortodoksit pystyttävät Temppelivuorelle väliaikaisen ilmestysmajan ja käyttävät sitä Kolmannen Temppelin rakentamisen aikana

Katalysaattori

Mikä on todennäköisesti se tapahtuma, joka lopulta käynnistää Juutalaisen Temppelin jälleenrakentamisen? Monet ovat spekuloineet, että se on liitonarkin löytyminen. Voi hyvinkin olla. Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa sijoittaa uusi temppeli samalle muinaisten temppelien paikalle. Jokainen yritys purkaa Kalliomoskeija käynnistäisi täysimittaisen sodan arabien kanssa.

Luulen, että todennäköisin skenaario on, että Kalliomoskeija tuhoutuu Googin ja Maagogin sodan aikana, joka on kuvattu Hesekielin luvuissa 38 ja 39. Niissä todetaan, että Jumala tuhoaa Venäjän ja kaikki sen muslimiliittolaiset yliluonnollisesti Israelin vuorilla ja että yksi Jumalan käyttämistä menetelmistä on ”suuri maanjäristys”, joka saa ”kaikki muurit sortumaan maahan” (Hes. 38:19-20).

Luulen, että tämä maanjäristys tuhoaa Kalliomoskeijan ja sen tuhoamisen ja muslimivoimien tuhoamisen myötä tie on auki juutalaisille rakentaa Temppelinsä sen paikalle.

Antikristus tulee suojelemaan heidän aikomustaan tehdä niin, kun hän allekirjoittaa sopimuksen, joka takaa hänen suojeluksensa Israelille – sopimuksen, joka käynnistää Ahdistuksen. Uskon siis, että Googin ja Maagogin sota tapahtuu todennäköisesti tempauksen ja Ahdistuksen käynnistymisen välisenä aikana.

Ortodoksien asenteita

Kaikki tämä aktiviteetti Kolmannen Temppelin rakentamiseksi – sekä uskonnollinen että poliittinen – on selkeä osoitus Jumalan vaikutuksesta juutalaisten sydämissä heidän motivoimisekseen valmistautumaan Ilmestyskirjassa ilmoitettuihin lopunajan tapahtumiin. He luulevat valmistautuvansa rakentamaan temppeliä pian tulevaa Messiasta varten, mutta Raamattu paljastaa, että se ei ole Messiaan tuhatvuotinen temppeli. Sen sijaan se tulee palvelemaan Ahdistuksen Temppelinä, jonka Antikristus häpäisee.

Aivan kuten 1900-luvun alussa Jumala kosketti juutalaisten sydämiä kaikkialla maailmassa motivoiden heitä palaamaan kotimaahansa, Hän koskettaa nyt ortodoksijuutalaisten johtajien sydämiä ja motivoi heitä rakentamaan Kolmannen Temppelin.

Kun juutalaiset valloittivat Jerusalemin vanhankaupungin 7. kesäkuuta 1967, rabbi Shlomo Goren (IDF:n päärabbi ja myöhemmin Israelin johtava askenaasien päärabbi) ryntäsi länsimuurille, puhalsi shofariin ja huusi: ”Olemme vallanneet Jumalan kaupungin. Olemme tulossa juutalaisen kansan messiaaniseen aikakauteen.”22 Hän sanoi, että koska hän tiesi heprealaisten kirjoitusten profetioista, että kun juutalaiset ovat jälleen maassansa ja pääkaupungissansa, Messias tulee.

Rabbi Shlomo Goren puhaltaa sofariin Länsimuurilla kesäkuun 7. päivänä 1967 (www.wikipedia.com)

Myöhemmin rabbi Yosef Berger – Daavidin haudan rabbi Siionin vuorella – toisti rabbi Gorenin sanoja julistaen, että ”elämme tänään messiaanisen aikakauden alussa”.23 Siksi hän vaati, että on tehtävä kultainen kruunu annettavaksi Messiaalle, kun hän saapuu Jerusalemiin.

Samalla tavalla helmikuussa 2020 rabbi Shlomo Amar – Israelin entinen sefardijuutalaisten päärabbi – julisti, että ”kaikki tämän sukupolven suuret rabbit sanovat, että Messias on ilmoittamassa itsensä.”24 Rabbi Chaim Kanievsky, jota nykyään pidetään yhtenä johtavista Tooran tutkijoista ultraortodoksisessa juutalaisessa maailmassa, ilmaisi saman näkemyksen julistamalla lyhyesti ja ytimekkäästi, että ”Messias seisoo ovella”. Rabbi Avner Efghin, yksi maailman johtavista kabbalistirabbeista, totesi äskettäin, että ”se mitä tapahtui viime vuoden aikana, on ehdottomasti merkki Messiaan tulemuksesta”.26

Loppuajatuksia

Yhteenvetona voidaan todeta, että ortodoksiset rabbit lukevat ajanmerkkejä ja kutsuvat kansaansa valmistautumaan Messiaan välittömään ilmestymiseen. Samaan aikaan seurakunta nukkuu välittämättä Jumalan Profeetallisesta Sanasta kieltäytyen kiinnittämästä huomiota ajan merkkeihin.

Ironista! Kun Jeesus tuli ensimmäisen kerran, juutalaiset kieltäytyivät uskomasta. Nyt se on seurakunta, joka on juuttunut epäuskoon, samalla kun ortodoksijuutalaiset innokkaasti odottavat Messiasta ja tekevät kuumeisia valmisteluja Häntä varten. Herran Toinen Tulemus ei tule yllättämään ortodoksijuutalaisia. Se, mikä tulee yllättämään heidät, on Hänen henkilöllisyytensä.

Voiko olla mitään epäilystä siitä, että nykyiset juutalaisten valmistelut Messiasta varten ovat vain yksi tärkeä lisämerkki siitä, että me olemme se viimeinen sukupolvi, joka tulee todistamaan Herran paluun taivaan pilviin seurakunnallensa?

Maranata!

Viitteet

  1. Lambert Dolphin, “Preparations for a Third Temple,” http://www.templemount.org/tempprep.html,page 14.
  2. The website address of the Temple Mount Faithful is https://templemountfaithful.org.
  3. The website address of the Temple Institute is https://templeinstitute.org.
  4. Adam Eliyahu Berkowitz, “Miracle of Ingathering at Dedication of Altar for Third Temple,”
  5. http://www.israel365news.com, December 10, 2018. Also: Jeremy Sharon, “Temple-ready altar dedicated on last day of Hanukkah by activist groups,” http://www.jpost.com, December 10, 2018.
  6. Jewish Standard Staff, “Leaked: Plans For Third Temple In Jerusalem,” https://jewishstandard.timesofisrael.com.
  7. The Mitzvah Project, “Building the Third Temple,” https://themitzvahproject.org.
  8. Rivkah Lambert Adler, “Temple Priests Prepare To Serve In Rebuilt Temple With New TrainingSchool.” http://www.prophecynewswatch.com, page 2.et To Rebuilding Temple,” Prophecy News Watch, http://prophecynewswatch.com.
  9. The Temple Institute, “The Mystery of the Red Heifer: Divine Promise of Purity,” https://templeinstitute.org/red-heifer.
  10. Lambert Dollphin, page 20.
  11. Prophecy Watch Staff, “Rabbi: DNA Holds Secret To Rebuilding Temple,” Prophecy News Watch, http://prophecynewswatch.com.
  12. Rivkah Lambert Adler, page 1.
  13. The website address of the revived Sanhedrin is http://www.thesanhedrin.org.
  14. GotQuestions, “What was the Sanhedrin?” http://www.gotquestions.org/Sanhedrin.html.
  15. The Sanhedrin, “Historical Overview,” http://www.thesanhedrin.org/en/index.php/Historical_Overview, pages 89.
  16. Ibid., page 9.
  17. Wikipedia, “Modern Attempts to Revive the Sanhedrin,” https://en.wikipedia.org/wiki/Modern_attempts_to_revivfe_the_Sahnhdrin, page 4. 17) Hal Lindsey, “Revived Sanhedrin Discusses Temple,” http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp? ARTICLE_ID=42898.
  18. The Sanhedrin, “Historical Overview,” page 13.
  19. The website address of The Temple Mount Heritage Foundation is http://www.fundisrael.org/haliba.
  20. The website of The Shalom Jerusalem Foundation is http://www.shalomjerusalem.org.
  21. Adam Eliyahu Berkowitz, “Purim Dress Rehearsal: Third Temple Service Could Be Ready In 2 Hrs,” http://www.prophecynewswatch.com/article.cfm?recent_news_id=3060.
  22. Don Fisher, The Los Angeles Times, “The Six Day War 20 Years After,” May 31, 1987, page 1.
  23. Adam Eliyahu Berkowitz, “Campaining to Construct Messianic Royal Crown,” http://www.breakingisraelnews.com, December 7, 2018, page 1.
  24. Ryan Jones, “Top Rabbis: Look at the Signs, Messiah is Coming!” http://www.israeltoday.com, page 4.
  25. Ibid., page 3.
  26. Ibid., pages 4-5.

Read Full Post »

Temple Timing
By Terry James 21.2.2020, suom. SK

Asioiden, jotka ovat muotoutumassa profeetallisen näyttämön pystyttämisen puitteissa, varsinkin mitä tulee Israeliin, pitäisi olla meille tärkeitä. Tällä tarkoitan, että asiat, jotka ennustettiin ajalle juuri ennen Kristuksen toista tulemusta, ovat tarkassa kokoonpanovaiheessa seurakunta-ajan loppunäytöstä varten.

Mikään ei voisi olla nyt tärkeämpää kuin juutalaisessa mielessä ja hengellisessä sydämessä tapahtuva valmistelu kolmannen temppelin rakentamiseksi.

Tuon lopunajan kolossin rakentamisesta johtuva kasvava melu tulee tuon kansakunnan johdosta.

Mieti seuraavaa katkelmaa artikkelista, joka on peräisin tuosta profeetallisesta kansakunnasta.

Israelin puolustusministeri ja New Right –puolueen johtaja Naftali Bennett puhui keskiviikkona Jeshivalle (miesseminaarille) Pohjois-Israelissa arvostellen poliittista kilpailijaa, joka Bennett’in mukaan ei kohtele Israelin valtion instituutioita yhtenäistä roolia lunastusprosessissa näyttelevinä.

Sitten Bennett valitti sellaista, jota hän pitää nykyisenä laittomuuden asenteena Israelissa sanoen, että syy toisen temppelin tuhoon oli, että kaikki ”noudattivat omia sääntöjään”.

”Meidän on ymmärrettävä iso kuva”, Bennett sanoi ja lisäsi ”tänä päivänä olemme kolmannen temppelin ajassa”.

Sitten Bennett muistutti vangittua yleisöä Israelin valtakunnan historiasta sanomalla: ”Kahdesti meillä on ollut valtio, jossa hallitsimme yhtenäisenä kansana. Ensimmäisen kerran se kesti vain 80 vuotta – kuningas Daavid 40, sitten kuningas Salomo 40. Sen jälkeen jakauduimme.”

”Toisen kerran olimme itsenäisiä vain 74 vuotta Hasmonealaisen dynastian aikana”, hän lisäsi.

Sitten Bennett [kosketti] tätä hetkeä sanoen: ”Nyt olemme 72. vuodessa. Juutalainen kansakunta ei ole koskaan pystynyt ylläpitämään yhtenäistä hallintaa yli 80 vuoden.”

Puolustusministeri totesi lopuksi, että hän ei anna ”kenenkään repiä hajalle Israelin valtiota”. (David Sidman, “Israel’s Defense Minister: We Are Now in Era of Third Temple”, Breaking Israel News, February 13, 2020)

Puolustusministerin arvio on sellainen, jota en ollut ajatellut. Israel ei ole koskaan ylittänyt 80 vuotta yhtenäisellä johdolla – toisin sanoen yhtenäishallituksella. Tässä suhteessa he ovat vain kahdeksan vuoden päässä ennätyksestä.

Mitä se merkitsee? Minulla ei ole aavistustakaan. Mutta kaikkien asioiden ajoittaminen on kiehtova harjoitus, kun ajattelee Taivaan aikataulua tämän armon aikakauden viemiseksi päätökseen.

Eräs aikamme suurista heprealaisista eskatologian tutkijoista kirjoitti muutama vuosi sitten mielenkiintoisen artikkelin tulevasta kolmannesta temppelistä:

Israelin Sanhedrinin uudelleen asettamisen merkitys voi olla toinen tapahtuma, joka jättää paikoilleen mahdollisuuden, kuinka Herra toteuttaa tahtonsa kansaansa nähden. Israelin valtio syntyi melkein kuusikymmentä vuotta 1900-vuotisen poissaolon jälkeen. Juutalaisia kaikilta ilmansuunnilta on tehnyt alijan elääkseen maassa. Jerusalemin temppeli-instituutti on rekonstruoinut välineet juutalaiseen temppelipalvelukseen; Kohanim-nimisiä juutalaisia miehiä, jotka päättelevät olevansa Aaronin jälkeläisiä, koulutetaan rituaalikäytäntöihin palvelemaan temppelipappeina; ja nyt olemme perustaneet arvovaltaisen elimen puhumaan Israelin kansalle juutalaisen uskonnon kysymyksissä. Tämä on merkittävää ottaen huomioon sellaiset kohdat kuin Sakarja 12:10 ja Hoosea 5:15, jotka puhuvat ajasta, jolloin Israelin kansa johdetaan hyväksymään Jeesus Messiaanaan. Koko kansakunnan uskonnollisen auktoriteetin olemassaolo edesauttaa suurten joukkojen uskoon tulemista. (Arnold Fruchtenbaum, Ariel Ministries Newsletter, Fall 2004/Winter 2005, p. 4)

Yksi tämän päivän eturivin lopunajan profetian tutkijoista, tri. Thomas Ice, päättelee seuraavaa temppelin jälleenrakentamisen ajoituksesta Moorian vuorelle:

Nykyisestä myllerryksestä huolimatta Israelin kolmas temppeli tullaan eräänä päivänä rakentamaan… Dan. 9:24-27; Matt. 24:15; 2. Tess. 2:4; Ilm. 11:1-2; 13:14-15. Harvat maailmantapahtumien tarkkailijat ajattelivat, että Israelista tulisi jälleen kansakunta, mutta se vain tapahtui vuonna 1948. Seitsenvuotisen ahdistuksen puolivälissä jälleenrakennettu temppeli kuitenkin on siellä mahdollistamassa Raamatun profetian toteutumisen.

Olen usein opettanut, että kauan odotettu lupa juutalaisille rakentaa temppelinsä tulee todennäköisesti osaksi Antikristuksen ja Israelin välistä liittoa, joka käynnistää seitsenvuotisen ahdistuksen tempauksen jälkeen. Minusta näyttää, että kaksi todistajaa jälleenrakentavat temppelin ja valvovat työtä yliluonnollisesti ahdistuksen ensimmäisellä puoliskolla. Koska toinen todistajista on todennäköisesti Elia, se tarkoittaisi, että Elian palvelutyön pitäisi kertoa meille enemmän kahden todistajan palvelutyöstä. Mal. 4:4-5 sanoo: ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.” Ehkä Elian palvelutyö, jossa hän auttaa juutalaisia ”pääsemään oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa” ennen Herran paluuta, käsittää heidän kolmannen temppelinsä, kunnes Antikristus ottaa sen komentoonsa.

Riippumatta siitä, kuinka Herra toteuttaa yksityiskohdat, Hänen suunnitelmansa tulee toteutumaan. Sillä välin monet nykyisistä tapahtumista, jotka nyt ovat käynnissä Jerusalemissa ja sen ympäristössä sekä Temppelivuorella, pystyttävät näyttämön sellaiselle, joka on oleva tapahtumaketju, joka tuo tullessaan Kristuksen toisen tulemuksen. Samalla seurakunta odottaa tempausta, jossa Kristus vie meidät hetkessä olemaan kanssansa koko iankaikkisuuden. (Dr. Thomas Ice, ”Is It Time for The Temple?” Rapture Ready archives)

Kolmannen temppelin rakentaminen on miltei tehty. Jumala on julistanut sen jälleenrakentamisen, eikä mikään voi pysäyttää eikä estää sen rakentamista. Se kaikki on hänen täydellisen ajoituksensa sisällä.

”Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne” (Jes. 2: 2).

 

Read Full Post »

The Deal of The Century
By Daymond Duck, 9.2.2020, suom. SK

Tämä artikkeli ilmaisee käsitykseni presidentti Trump’in ehdottamasta ”Vuosisadan Sopimuksesta” (uusi nimi on ”Peace to Prosperity, Rauha hyvinvointiin”), koska se on niin tärkeä.

Yksi. ”Rauha hyvinvointiin” on ehdotus neuvoteltavaksi, ei lopullinen sopimus (mikä tarkoittaa, että asiakirjaan, joka on ehkä, mutta ei välttämättä, jonkinlainen 7-vuotinen vaatimus, tehdään todennäköisesti lisäyksiä, poistoja ja muutoksia).

Kaksi. ”Rauha Hyvinvointiin” liittyy hyvin pitkälti Israelin rauhaan ja turvallisuuteen sekä palestiinalaisten hyvinvointiin (se antaa Israelille hallinnan kaikkiin sotilaallisiin voimiin, ilmatilaan, rajoihin jne.).

Kolme. Se laajentaa ja siirtää Israelin askeleen lähemmäksi Jumalan vahvistamia rajoja (mutta on edelleen kaukana siitä, mitä Jumala antoi Israelille).

Neljä. Se tunnustaa Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi. (Se hylkää PA:n vaateen Jerusalemiin, tekee Jerusalemin maailmalle juovuttavaksi maljaksi ja väkikiveksi, mutta Israel saa lopulta Jerusalemin ja tämän ehdotuksen mukaan Jerusalem kuuluu Israelille.) [PA=palestiinalaishallinto, Palestinian National Authority.]

Viisi. Se vaatii Luvatulle Maalle kahden valtion ratkaisua, joka selvästi jakaa Israelin maan, mutta se vaatii palestiinalaisia täyttämään ehdot, joista he sanovat, etteivät koskaan tule hyväksymään niitä. (Kahta valtiota ei tule olemaan, elleivät palestiinalaiset pääse sopimukseen Israelin kanssa, mutta se jakaa Israelin, edelleen se jakaa Yhdysvallat ja lopulta aiheuttaa Harmageddonin taistelun, jos he perustavat kaksi valtiota.)

Kuusi. Että PA:sta tulisi Palestiinan valtio, sitä vaaditaan:

  • Tunnustamaan Israelin oikeus olla olemassa juutalaisena valtiona
  • Poistamaan kaikki terroristit PA:n hallitsemilta alueilta.
  • Lopettamaan maksaminen terroristeille israelilaisten tappamisesta.
  • Sallimaan sananvapaus PA:n valvomilla alueilla.
  • Luopumaan ”paluuoikeudesta” miljoonille palestiinalaisille.
  • Luopumaan vaatimuksesta saada oma armeija.
  • Hyväksymään Israelin vastuu molempien valtioiden kansallisesta turvallisuudesta.
  • Luopumaan vaatimuksista Jordanin laaksoon.
  • Hyväksymään juutalaisten suvereniteetti Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä.

Seitsemän. PA tulee saamaan muun muassa:

  • Palestiinan valtion.
  • Oman hallituksensa, jolla on rajoitettu suvereniteetti.
  • Pääkaupungin lähellä uutta Yhdysvaltain suurlähetystöä Itä-Jerusalemin suojatussa esikaupungissa, nimeltä Abu Dis.
  • Noin kaksi kertaa niin paljon luvattua maata, kuin he nyt miehittävät.
  • 50 miljardin dollarin rahoituspaketin luomaan miljoona hyvää työpaikkaa kymmenessä vuodessa (sähkö-, vesi- ja jätteenkäsittelylaitosten päivittämisen; uusien sairaaloiden, terveysklinikoiden, koulujen, matkailukohteiden jne. rakentamisen).
  • Käytäviä (tunneleita, siltoja jne.) PA:n alueiden yhdistämiseksi luvattuun maahan.

Kahdeksan. Israelin on keskeytettävä uusien siirtokuntien rakentaminen neljäksi vuodeksi, mutta se voi vapaasti alkaa liittää olemassa olevia Juudean ja Samarian siirtokuntia heti ehdotuksen hyväksyttyään. (Israelin tuore kansa voi puhjeta lehteen heti.)

Yhdeksän. PA:n on neuvoteltava sopimus neljän vuoden kuluessa, tai muuten tarjous perutaan ja se voi olla PA:n viimeinen mahdollisuus saada Palestiinan valtio. (Jotkut juutalaiset ja kristityt ajattelevat, että PA:n kieltäytyminen neuvotteluista on hyvä asia. Sopimuksettomuus merkitsee, että luvattua maata ei jaeta ”vuosisadan sopimuksen” perusteella.)

Kymmenen. Yhdysvallat ja Israel allekirjoittavat sopimuksen, jonka mukaan Israelia vastaan tehtyä sotilaallista hyökkäystä pidetään hyökkäyksenä Yhdysvaltoja vastaan. (Tämä menee asian ytimeen, mitä tulee rauhaan ja turvallisuuteen.)

Yksitoista. Jordania säilyttää vastuun Temppelivuoresta, mutta Yhdysvallat pyytää Jordaniaa avaamaan kaikki pyhät paikat kaikille uskonnoille. (Jordania pelkää, että se avaa oven temppelin jälleenrakentamiselle ja jotkut kristityt profetianopettajat uskovat, että temppelin jälleenrakentamisen mahdollistaa liitto, jonka Antikristus vahvistaa.)

Kaksitoista. Jotkut israelilaiset ja kristityt reagoivat tähän ehdotukseen kielteisesti, koska Jumala on varoittanut maailmaa jakamasta Israelin maata, mutta toiset sanovat, että Jumala antoi Israelille Golanin, sitten Itä-Jerusalemin, nyt Jordanin laakson, suurimman osan Juudeaa ja Samariaa jne. (He iloitsevat ja kiittävät Jumalaa, koska uskovat Hänen palauttavan maan juutalaisille paketteina – tämä paketti on Israelin raamatullinen sydänmaa – ja lopulta Jumala antaa Israelille kaiken lupaamansa maan. Jos hän haluaa tehdä sen vaiheittain, niin tehköön. Se toteuttaa Raamatun profetian.)

Kolmetoista. Pääministeri Netanjahu ja hänen vastustajansa Benny Gantz tulevissa vaaleissa 2. päivä maaliskuuta 2020, suhtautuvat presidentti Trump’in ehdotukseen hyvin myönteisesti ja molemmat haluavat innokkaasti aloittaa sen toteuttamisen. (Israelin on ensin hyväksyttävä se virallisesti.)

Neljätoista. PA, Turkki, Iran, Hamas ja Hizbollah hylkäsivät suunnitelman nopeasti. (Nämä ovat kansakuntia ja ryhmiä, jotka menevät sotaan Israelia vastaan viimeisinä vuosina ja päivinä. Näemme sotia ja huhuja sodista, emme rauhaa ja turvallisuutta.)

Ajatolla Khamenei sanoi, että ”Jerusalem ei saa jäädä juutalaisten käsiin” ja hän pyrkii ”yhdistämään muita kansakuntia vastustamaan suurta salaliittoa”.

Viisitoista. Kolmen arabimaan suurlähettiläät osallistuivat ”vuosisadan sopimuksen” julkistamiseen. Neljä arabimaata toivottivat presidentti Trump’in ehdotuksen tervetulleeksi heti ja ilmaisivat tukensa kaikille pyrkimyksille päästä sopimukseen, joka on oikeudenmukainen palestiinalaisille. (He ovat myös kehottaneet PA:ta palaamaan neuvottelupöytään.)

Kuusitoista. Jotkut palestiinalaiset, jotka asuvat alueilla, jotka on suunniteltu siirrettäviksi Palestiinan valtioon, vastustavat siirtoa ja ilmaisivat halunsa pysyä Israelin valvonnan alaisina.

Seitsemäntoista. PA:n puheenjohtaja Abbas vaati vihaisesti Arabiliiton hätäkokousta; asiasta oltiin erimielisiä, mutta kokonaisuutena ryhmä sanoi presidentti Trump’in ehdotusta epäreiluksi palestiinalaisille ja hylkäsi sen. (Se voi olla hyvä asia, jos se viivästyttää Israelin jakamista.)

Joel Rosenberg kirjoitti, että lähteet arabimaissa kertovat hänelle, että arabit ovat järkyttyneitä Trump’in ehdotuksesta, mutta he ovat järkyttyneitä myös Abbas’ista ja hänen kieltäytymisestään kaikista pyrkimyksistä ratkaista asia. (He haluavat tämän johtavan sopimukseen.)

He saattavat jopa etsiä keinoa rauhan aikaansaamiseksi Israelin kanssa, johon ei kuuluisi Abbas ja PA. (Enkeli Gabriel sanoi, että liitto tehdään monien kanssa, mutta hän ei sanonut, että siihen sisältyisi PA.)

Lopuksi todettakoon, että vuosisadan sopimus ei ehkä johda mihinkään, mutta se voi käynnistää profeetallisia sotia, nopeasti laajentaa Israelin rajoja, lisätä Israelin turvallisuutta ja vaurautta, käynnistää uudelleen rauhanneuvottelut ja johtaa lopulta sopimukseen, joka sallii temppelin jälleenrakentamisen.

Eräs kirjoittaja (Israel Kasnett, Jan. 29, 2020, JNS) sanoi, että ”Vuosisadan Sopimus) on:

  • Ensimmäinen kerta historiassa, kun Yhdysvallat asetti Israelin huolenaiheet palestiinalaisten huolenaiheiden edelle (Israelin rauha ja turvallisuus).
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat sanoi, että vuoden 1949 tai 1967 rajat eivät enää ole voimassa, eikä Israelin tarvitse palata näihin rajoihin (se laajentaa Israelin rajoja).
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat esitti kartan (se on ristiriidassa liiton kanssa, jonka Jumala teki Abrahamin kanssa jne.).
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen mukaan siirtokunnat eivät ole laittomia. Ne eivät ole esteenä rauhalle, eikä Israelin tarvitse evakuoida niistä yhtäkään.
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat sanoi, että Israelilla on laillinen ja historiallinen oikeus Juudeaan ja Samariaan. (Juudeassa on juutalaisia, kun hävityksen kauhistus saastuttaa Pyhän paikan.)
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat sanoi, että Israel voi julistaa siirtokuntien suvereniteetin.
  • Ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat sanoi, että Israel voi julistaa suvereniteettinsa Jordanin laaksossa.
  • ”Vuosisadan Sopimus” on erilainen kuin kaikki aikaisemmat ehdotukset.

Se ei anna Israelille kaikkea, mitä Jumala vaatii, mutta se on linjassa sen kanssa, mitä Raamatussa sanotaan tapahtuvan; ja jos se ei ole suuri askel kohti Jumalan sanan toteutumista, niin minua on narrattu pahan kerran.

Kaikki ylistys, kirkkaus ja kunnia Isälle Jumalalle, Herralle Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle.

He ovat ihmeellisiä ja heidän sanansa on ihmeellinen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Bad News and Good News While Waiting for the Bridegroom
18.10.2019, by Lighthouse Trails Editors, David Dombrowski, suom. SK

Kun kuuntelen uutisia maailman tapahtumista, niin yhä enenevästi ainoa johtopäätökseni voi olla vain, että elämme viimeisiä päiviä. Ja vastoin ”korvausteologiaa” juutalaisilla ja Israelin valtiolla on avainasema Raamatun profetian toteutumisessa. Ironista kyllä, yhä harvemmat kristityt näyttävät ajattelevan, että Raamatun profetialla olisi jotakin tekemistä ajan kanssa, jossa elämme. He voivat sanoa, että Ilmestyskirja on jo toteutunut (preterismi), tai että se on vertauskuvallinen (ei kirjaimellinen) ja että siinä kuvatut karmeat tapahtumat palvelevat vain kehotuksina seurakunnalle keskittyä ”yhteyteen” ja ”ykseyteen”.

Ja vaikka jokainen uskova on henkilökohtaisesti vastuussa, kuinka ymmärtää Raamatun profetian, niin korvausteologia ja dominionismi (kristityt ottavat hallintaansa koko maailman = Kingdom Now) ovat suurelta osin syyllisiä. Menneenä vuonna se kävi minulle erityisen selväksi, kun luin Bill Randles’in uutta kirjaa War Against the Saints (Sota pyhiä vastaan), joka vahvistaa Israelin roolin viimeisinä päivinä. Minulle kirkastui ajatus: Kuinka kenelläkään voisi olla edes kaukaisesti oikea ymmärrys Raamatun profetiasta, jos kieltäytyy tunnustamasta sitä avainroolia, joka Israelilla on näinä viimeisinä päivinä? Tätä varten ihmisen on luettava Raamattua silmillään suodatin, joka sulkee juutalaiset pois Jumalan tulevaisuudensuunnitelmista aina, kun niihin törmätään Raamatussa. Päinvastoin, Raamatun profeetalliset kirjoitukset paljastavat, että juutalaiset ovat edelleen Jumalan valittu kansa, joka vielä perii lupaukset; ja Raamatun profetiat ovat erityisen merkityksellisiä heidän tulevaisuudelleen, vaikka maailma edelleen vihaa heitä. Juutalaisilla, joita maailma tutkii suurennuslasilla, on erityinen paikka Jumalan sydämessä.

”Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä” (Sak. 2:8).

Jeesus sanoi sen hyvin täsmällisesti sanoessaan samarialaiselle naiselle kaivolla: ”Pelastus on juutalaisista” (Joh. 4:22). Ja vastoin joitakin tänä päivänä esitettyjä opetuksia Jumalan pelastussuunnitelma juutalaisille itselleen on evankeliumin kautta. Paavali selittää sitä näin:

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).

Niin, itse evankeliumi tuli ensin juutalaisille, ennen kuin laajeni pakanoille.

Jumalan ajattelutavan mukaan maailma koostuu juutalaisista ja pakanoista, jotka muodostavat kaikki muut maailman heimot ja kansat. Siksi evankeliumi on koko maailmalle ja Jumalan ainoa pelastussuunnitelma. Se on itse asiassa Jumalan keino siunata kaikkia maan kansoja lunastamalla kalliiseen hintaan kaikki, jotka ottavat Hänet vastaan.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:12).

Suunnitelma, jota ei tulisi ottaa kevyesti

Jotkut sanovat, että pelastus tuli lain myötä, mutta kuten Paavali osoittaa, evankeliumi todella alkoi Aabrahamista, kun Jumala teki hänen kanssaan lupaukseen perustuvan liiton (Gal. 3:16-18). Luku 1. Moos. 15 on yksi Raamatun merkittävimmistä, koska siinä kuvataan juuri sitä, mitä tapahtui Jumalan ja Aabrahamin välillä. Jakeet 5 ja 6 paljastavat lupauksen, jossa Jumala sanoi Aabrahamille, että hänen jälkeläisiänsä olisi yhtä paljon kuin tähtiä taivaalla, jolloin Aabraham ”uskoi Herraan; ja hän [Jumala] luki sen hänelle vanhurskaudeksi” (jae 6). Paavali muistelee tätä tapahtumaa sanoessaan: ”Aabraham uskoi Jumalaan ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi” (Gal. 3:6). Ja mitä tarkoittaa olla luettu vanhurskaaksi? Kun Jumala tekee sen, se tarkoittaa, että Hän antaa meille passin, joka tekee meidät valmiiksi taivasta varten ja se tietysti tapahtui, kun Kristus kuoli lunastaakseen kaikki, jotka uskovat Jumalaan, kuten Aabraham uskoi.

Tämä on vanhurskaus, joka perustuu uskoomme ja siksi sitä ei voi ansaita. Jumalan kutsu olla vanhurskautettu uskosta ratkaisee, missä vietämme iankaikkisuuden, joten se on aihe, jota ei tulisi ottaa kevyesti. Paavali vahvistaa, että olemme pelastettuja yksin uskosta sanoessaan: Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta” (Room. 1:17). Tässä Paavali sanoo, että usko pelastaa meidät alusta loppuun. Pelastuksemme luetaan meille täysin, kun luotamme, emme omaan ansioomme, vaan yksin Kristukseen, joka maksoi rangaistuksen synneistämme.

Valmistautuminen petokseen

Tänä päivänä seurakuntaan syötetään harhaisia opetuksia eri liikkeiden, kuten uuden apostolisen uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR), dominionismin ja Valtakunta Nyt -liikkeen, korvausteologian ja Esiintulevan Kirkon (Emerging Church) kautta. Kaikkien näiden liikkeiden keskuudessa yleinen käsitys on, että kaikki on hyvin maailmassa (tai ainakin tulee pian olemaan) ja että Jeesus palaa maailmalle, jonka me siivosimme Hänelle. Todellisuudessa Jeesus palaa maailmalle, joka on hyljännyt Hänet ja on lähellä täydellistä itsetuhoa.

Tällä hetkellä näiden liikkeiden kannattajat puhuvat ekumeenisesta maailmanherätyksestä. Samanaikaisesti jännitteet kasvavat Lähi-idässä, kun juutalaisten ja Israelin maailmanlaajuinen paheksunta jatkaa kasvuaan. Silti kaikki tämä toteuttaa Raamatun profetian, kun näemme Vastustajan luovan maailmanlaajuisen ekumeenisen kaikki käsittävän ”kirkon”. Tämä väärennetty ruumis sulautuu okkultististen meditatiivisten käytäntöjen kautta New Age -liikkeeseen (väline, joka vakuuttaa ihmiselle, että hän on jumalallinen) valmistautuessaan Antikristusta varten. Profeetallisessa asteikossa meillä on vielä näkemättä temppelin jälleenrakentaminen ja Antikristuksen tulo maisemaan, mutta temppelin valmistelut ovat jo käynnissä.

Heidän todistuksensa sana

Tänä päivänä monet, jotka puhuvat ykseydestä ja yhteydestä, ennustavat tulevaa suurta herätystä, mutta se on opista tinkimisen herätys. Evankeliumi on jotakin, jonka suhteen emme voi tehdä kompromisseja. Ilmestyskirja puhuu ihmisistä, jotka olivat valmiita kuolemaan ”todistuksensa sanan tähden”.

”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti” (Ilm. 12:11).

Saanko kysyä, mitä Johannes puhuu tässä? Mikä on ”Karitsan veri” ja mikä on “heidän todistuksensa sana”? Eikö se ole evankeliumi? Ja tässä sanotaan, että he voittivat hänet (eli suuren lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, paholaisen, saatanan – jae 9) evankeliumin kautta. Tässä on hengellinen sodankäyntimme ja näin me voitamme! Joten missä tahansa kuulet puhuttavan hengellisestä sodankäynnistä, niin tarkista, julistetaanko ja puolustetaanko siellä evankeliumia. Tosiasia on, että meillä on Hyvä Uutinen ja me voimme ja meidän pitäisi rohkaista itseämme siinä.

Toivomme on Herrassa, ja riippumatta siitä, kuinka synkäksi maailma käy, niin Jumala on kanssamme ja Hän ei koskaan hylkää meitä.

Siksi kehotan Kristukseen uskovia, jotka ymmärtävät ajan, jossa elämme, ottamaan huomioon, että nyt ei ole aika nukkua, vaan olla ahkera Herrallemme ja Hänen paluullensa ylkänämme (Matt. 25:1-13). Ja olkaa lujat uskossanne. Vaikka elämme kuolevalla planeetalla, asettakaamme toivomme Häneen pitäen silmämme Häneen kiinnitettyinä odottaessamme riemulla Hänen paluutaan.

Read Full Post »

WAR INEVITABLE IN THE MIDDLE EAST
By Pastor Mike Taylor, 4.9.2019, suom. SK

1 Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
2 Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
3 Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
4 He sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”. (Ps. 83:1-4)

Viimeisessä saarnassani menneellä viikolla puhuin Psalmin 83 sodan mahdollisuudesta, joka voi alkaa milloin tahansa. Sota on muhimassa Lähi-idässä. Israelin, Iranin, Turkin, Libanonin ja Syyrian välinen kiista on tulivuorenpurkaus, joka odottaa toteutumistaan. Pääuutisia olivat Syyrian sisällissota ja Iranin suorittama arabivälikäsien kulissientakainen ohjailu asettaa ne hyökkäämään Israelia vastaan ja vetää laajempaan konfliktiin. Kuulemme, että Syyrian sisällä pommitetaan ohjusten siirtoja, joilla on kyky iskeä Israelin sydämeen, ja tappajadrooneista, joita Israel pudottaa taivaalta estääkseen miehittämättömän iskun maahansa.

Katsoin videota näistä hyökkäyksistä ja räjähdys oli kymmenen kertaa suurempi kuin mikään, mitä aikaisemmin olin nähnyt näissä iskuissa. Damaskon laitamia ravisuttaneet räjähdykset olivat kerta kaikkiaan massiivisia. Kerrotaan niiden olleen kaksi tai kolme astetta Richter’in asteikolla valtavien tulipallojen valaistessa taivasta ja ne voitiin nähdä koko Damaskon alueelta. Jotkut sanovat, että se oli matalan tason ydinkärkinen bunkkeribusteripommi, joka räjäytti näiden edistyneiden aseiden varikon.

Tähän päivään tultaessa yhteenotot Syyrian rajan yli Golanilla ovat tihentymässä ja taistelut voivat käydä hallitsemattomiksi. Syyrian valtion tiedotusvälineiden ja aktivistien raporttien mukaan Israelin lentokoneet pommittavat edelleen Damaskon laitamia, mikä osoittaa jyrkkää pahenemista naapurimaiden välisissä jännitteissä, joita Syyriassa riehuva sisällissota on jo pahentanut. Sitten kuulemme toiminnasta, jopa niin kaukana kuin Irakissa ja Iranilaisten kohteiden pommituksista pelkästään Israelia vastaan hyökkäämistä varten.

YK:n rauhanturvaajat?

Tämä on järjestetty vetäytyminen YK:sta yhdessä Israelin, Amerikan, suurten Naton ulkopuolisten liittolaisten ja Nato-liittolaisten kanssa. Näemme aukon Golanilla Syyrian rajalla, jossa YK:n joukot tarkkailevat rajalinjaa vetäydyttyään alueelta ilmoitetulla tavalla todennäköisesti helpottamaan Israelin panssarivoimien hyökkäystä Damaskoon.

Kuin hidastettu kauhuleffa, meneillään on tärkeä Lähi-idän sota ja YK myhäilee tyytyväisenä salliessaan tämän todennäköisen sotarintaman avaamisen, mutta milloin YK ennenkään olisi noudattanut muka sodanvastaista ohjelmaansa?

Periaatteessa he edesauttavat tätä sotaa tukemalla jatkuvasti terrorismia sponsoroivia valtioita ja sotarikollisia. YK:n oletettiin pitävän maailman turvassa sodilta, mutta on räikeän selvää, että sen todellinen tehtävä on tehdä tästä sodasta väistämätön.

Jos YK pysyisi valtuutuksessaan, se voisi lopettaa tämän Lähi-idän sodan, vaatia kaikkia osapuolia lopettamaan kaikki vihollisuudet ja kapinan rahoittamisen ja tuoda paikalle lisää YK-joukkoja estämään Israelin panssareita ja reservejä valmiina tasoittamaan Syyrian ja antaa pidätysmääräyksiä ja itseasiassa tuoda tämän sodan syylliset Haagin rikostuomioistuimeen.

He selvästikin tietävät, keitä nämä tyrannit ovat, koska he ovat niitä, jotka ajavat koko asiaa rahoittamalla kapinallisia ja yllyttämällä heitä ja Israelia ja jokaista, joka on tarpeeksi typerä ja moraaliton käymään oikeuttamatonta sotaa. Eikä vain sitä, vaan sotaa, joka miten tahansa arvioituna voi käynnistää ydinsodan täysin helvetillisen verilöylyn, jolla on molemminpuolisen varmistetun tuhon rikkoutunut tasapaino.

Onko profetia toteutumassa?

Onko ennustus Damaskosta nyt toteutumassa?

1  Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.
2  Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit, karjalaumojen haltuun; ne lepäävät siellä, kenenkään peloittelematta.
3  Efraimilta menee suojavarustus ja Damaskolta kuninkuus ja Aramista jäännöskin: niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian, sanoo Herra Sebaot. (Jes. 17:1-3)

Uskon, että niin voisi käydä tulevan alueellisen sodan seurauksena. Kenenkään ei pitäisi haluta eikä odottaa sitä. Valitettavasti Lähi-idän seuraava suuri alueellinen sota näyttää olevan lähempänä kuin koskaan. Jumala kuitenkin valvoo näitä tapahtumia. Lähi-idän seuraavan sodan aikana tulemme todennäköisesti näkemään kuolemaa ennennäkemättömässä määrin. Se ei tule olemaan samanlaista kuin vuosina 1967 tai 1973. Se on todennäköisesti taistelu elämästä ja kuolemasta vailla mitään pidäkkeitä. Israeliin voidaan hyökätä kolmella rintamalla ja kuten ilmoitetaan, Israel antaa juhlallisen lupauksen, ettei heitä ”koskaan enää” saada näkemään uutta holokaustia. Tarvittaessa he käyttävät ns. ”Simson-optiota” – jonka tunnemme Simsonin tarinasta, kun hän työnsi pylväitä, jotka kannattivat pakanallista temppeliä ja kaikki kuolivat, myös hän itse. Israel ei kavahda mitään, vaikka se merkitsisi ydinsotaa. Jumala on heidän puolellaan eikä hyökkääjillä ole mahdollisuutta.

Totuus näet on, että useimmilla amerikkalaisilla ei ole käsitystä, mitä Lähi-idässä todella tapahtuu. Siellä on muinaista kaunaa ja vihaa, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien takaa. Ei löydy ”rauhansuunnitelmaa”, joka yhtäkkiä saisi kaiken kuntoon. Lähi-itä on vihan ja kaunan kiehuva tulivuori, joka voi purkautua milloin tahansa. Siksi se, mitä Syyriassa sisällissodasta johtuen tapahtui, käytännössä tuhosi tuon maan.

Tuo Israelin ilmaisku Damaskossa, jonka raportoitiin olleen yritys tuhota Iranin Hizbollahille lähettämiä ohjuksia ja sotilaallisia laitteita, on vienyt Israelin, Libanonin ja Syyrian sodan partaalle. Itse asiassa Syyria ja Libanon kutsuvat ilmaiskuja ”sodan julistukseksi” ja vannovat kostoa. Syyrian hallitus sanoo, että ”Israelin aggressio avaa oven kaikille mahdollisuuksille”, mutta he eivät ole antaneet tarkempia tietoja siitä, mitä aikovat tehdä. Samaan aikaan Israel on tehnyt hyvin selväksi, että he tekevät kaiken tarvittavan estääkseen ohjuksia joutumasta Hizbollahin käsiin. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on luvannut iskeä Israeliin lähitulevaisuudessa.

Israelin oikeus turvallisuuteen

Israelilla on kaikki oikeudet puolustaa itseään. Ajattelehan, olisitko sinä huolestunut, jos Venäjällä tai Kiinalla olisi kemikaalein varustettuja ohjuksia Kuubassa tai Meksikossa suunnattuna Los Angelesiin tai Dallas’iin, etkä tekisi kaikkeasi pysäyttääksesi ne? Meillä oli sama skenaario Kennedy’n presidenttikaudella ja olimme lähellä ydinsotaa vastakkainasettelussa Venäjän kanssa näiden aseiden asentamisesta Kuubaan. Venäjä antoi periksi ja sota vältettiin. Mutta vältetäänkö se nyt?

Kun puhutaan islamista, niin he eivät ole kiinnostuneita elämästä, koska islam on kuoleman kulttuuri ja kuolema ”Allahin” puolesta on heidän päämääränsä päästä näkemyksensä mukaiseen paratiisiin. Heillä ei ole mitään ongelmaa sodan aloittamisessa, jos luulevat voivansa todella voittaa. Lähimenneisyyden Venäjä ei ollut kyllin hullu vaarantamaan henkensä molemmat osapuolet tuhoavassa sodassa. Näin ei ole laita näyttelijöillä, jotka on asetettu tähän sodanvalmistelun rummutukseen. Näemme Turkin, Iranin ja Venäjän välisen liittouman, josta ei ollut kuultu vain muutama lyhyt vuosi sitten, mutta tässä me seisomme tulevan Googin/Maagogin sodan toimijoiden kanssa, jotka ovat tulossa liittolaisiksi Israelin pohjoisella rajalla.

Lähestymmekö nopeasti Psalmissa 83 annettua profetiaa, kun koko alue joutuu sotaan, jonka tarkoituksena on Israelin valtion hävittäminen? Sodan valmistelua on helpotettu ja suunniteltu viimeisimmästä sodasta Hizbollahin kanssa vuonna 2006. Tuhansia ja jälleen tuhansia aseita on lähetetty Libanoniin, Gazaan ja niitä ympäröivät arabinaapurit ovat odottaneet juuri sellaista hetkeä, kun Israelia ympäröivät viholliset, joilla on suuret asevarastot. Jerusalem Post raportoi:

”Libanonin Al Mayadeen TV:n verkkosivusto, jonka katsotaan olevan lähellä presidentti Bashar al-Assadin hallintoa, lainasi korkeaa syyrialaista virkamiestä, että väitettyjen Israelin ilmaiskujen seurauksena Syyria on sijoittanut ohjuspattereita, jotka on suunnattu Israeliin.”

Mitä tarvittaisiin vaa’an kallistamiseksi täysimittaisen sodan puolelle Libanonin, Gazan, Syyrian ja Israelin välillä? Jos kemiallisia aseita havaitaan olevan Damaskossa, tai niitä suunnitellaan lähetettäväksi Libanonin rajalle, niin voisin kuvitella hyökkäystä tuohon asevarastoon, mikä vapauttaisi kemikaaleja ilmaan ja tappaisi monia räjähdyksen ympärillä, mutta mikä tekisi Damaskon rauniokasaksi ja asumattomaksi?

Esimerkki äskettäisestä nykyajan tapahtumasta: Skotlannin rannikon edustalla on saari, jolla tutkijat räjäyttivät sarjan pernaruttopommeja testatakseen, mitä tapahtuisi lammaslaumalle. Lampaat kuolivat välittömästi ja saari on ollut siitä lähtien asumaton. Tämän biologisen pernaruttoaseen vapauttaminen tekisi alueista ihmiselämälle kelvottomia. Toinen olisi ydinkärjellä varustettu laite, joka tekisi säteilytason niin korkeaksi, että kaikki siellä asuvat kuolisivat. Jälkimmäinen tasoittaisi ympäröivän maiseman ”rauniokasaksi”, kuten Jesaja kuvailee.

Tällainen hyökkäys johtaisi varmasti kaikki valtiot Israelin ympärillä suoraan konfliktiin täysimittaisessa sodassa. Niiden pelkkien joukkojen ja aseiden määrä antaisi niille vaikutelman, että ne voivat tuhota Israelin. Mutta yhtä asiaa he eivät ota huomioon. Taivaan Jumala on Israelin puolella. Kuten aiemmissa sodissa vuosina 1948 ja 1967 Israelin tuhon luultiin olevan varma, mutta jopa musertavan ylivoimaisina arabien joukot lyötiin ja uskottiin, että jumalallinen väliintulo pelasti pikkuisen Israelin valtion. Tämä sota vie meidät vielä lähemmäksi ahdistuksen alkamista, koska Israel uskoo, että he ovat lopultakin tuhonneet vihollisensa ja voivat elää rauhassa. Hesekiel 38 sanoo, että saatuaan tämän voiton arabinaapureistaan Israel tulee asumaan rauhassa ja turvallisesti. MUTTA,

Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni (Hes. 38:8).

Milloin viimeksi elämässäsi olet kuullut, että Israel on elänyt rauhassa ja ”asuvat turvallisina kaikki tyynni”? Sanot, ettet koskaan ja olet oikeassa. Syntymästään lähtien Israelia ovat uhanneet heidän muinaiset serkkunsa vihassa, joka on kytenyt tuhansia vuosia. Yhtäkkiä Raamattu ilmoittaa heidän elävän turvallisesti, mutta minä uskon, että he saattavat vain tuntea olonsa turvalliseksi, koska kaikki heitä ympäröivät viholliset on voitettu ja niiden maat vallattu. Israel laajentaa rajojaan käsittämään suurimman osan Lähi-itää, Siinaista itään Eufratille, pohjoisessa Syyriaan ja etelässä Arabiaan, joka käsittä koko Jordanian. Miksi sanon sen? Oletko pannut merkille, että Psalmin 83 mainitsemat kansakunnat käsittävät kaikki Israelin nykyiset naapurit, mutta Hesekielin luvussa 38 yhtään niistä ei mainita? Uskotaan, että mainitsemani laajentuneen Israelin valtion rajat voitetaan tässä tulevassa sodassa, koska mitään nykyisistä naapureista, Syyria mukaan lukien, ei ole mainittu. Miksi se on niin? Koska Jumala on antanut Israelin voittaa heitä vastaan tulleet viholliset ja tuhonnut heidän sota-aseensa ja suuren osan armeijoistaan. He valtaavat kaikki heidän maansa sotasaaliina. Mitä he ottavat haltuunsa, jota heillä ei ole koskaan ennen ollut? Vastaus on: merkittävän osan kaikesta maailman kaasusta ja öljystä. Kuinka nopeasti Israelin viholliset tajuavat, että ei voida hyväksyä, että Israelilla on sellainen varallisuus ja se valvoo suurinta osaa maailman öljyn ja kaasun tuotannosta? Ehkä he tajuavat sen todellisuuden vuodessa tai kahdessa? Hesekiel ennustaa, että Jumala panee koukut Googin / Maagogin koalition leukoihin, niin että he luulevat voivansa tulla Israelia vastaan ottamaan, mitä se on voittanut taistelussa. Raha on voimakas kannustin pahalle koalitiolle ottaa se. mikä ei ole heidän.

Uskovana seurakunnan poistamiseen ennen ahdistusta ja Antikristuksen ilmestymistä uskon, että sotaa, josta Hesekiel puhuu, ei käy niinkään Israel, koska se yllätetään ylivoimaisella ydinasein varustetulla armeijalla, jota johtaa Venäjä Iran nokkamiehenään. Tässä vaiheessa Jumala sanoo taistelevansa Israelin puolesta. Hesekiel 38:18-23:

18  Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19  Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20  Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat ja vuorenpengermät sortuvat ja kaikki muurit sortuvat maahan.
21  Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
22  Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
23  Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.

Kuinka kauan kestää tuleva sota, joka tuo rauhan Israeliin? Mahdollisesti lyhyen ajan. Jos tämä sota, josta Hesekiel profetoi, tulee sen sodan kantapäillä, joka nyt muhii Lähi-idässä, niin voisimme nähdä Psalmin 83 toteutuneena ja näyttämön pystytettynä Hesekielin luvuille 38 ja 39. Teologit ovat yhtä mieltä siitä, että tämä kaikkivaltiaan Jumalan käymä sota tuhoaa niin pahasti Israelia vastaan tulevat maat, että seitsemäksi vuodeksi ehdotetaan rauhansopimusta uuden sodan estämiseksi ja itsemääräämisoikeuden myöntämistä Israelille maahansa ja jopa sallimista heille rakentaa temppelinsä uudelleen Temppelivuorelle.

Ei tule olemaan yhtäkään arabia, joka uskaltaa seisoa heidän tiellään, koska heidät on lyöty perusteellisesti. Israel tunnustaa, että heidän isiensä Jumala on todellakin hyvin elävä ja pyrkii kiireesti rakentamaan temppelinsä uudelleen ja palauttamaan uhrit Jahvelle. Kuten kaikki tiedämme, niin “rauhan sopimus”, “vuosisadan diili”, paljastetaan tulevien Israelin vaalien jälkeen. Onko tämä se “rauhan sopimus”, jonka tuleva Antikristus “vahvistaa”, kuten on puhuttu Danielin kirjassa?

“Ja hän tekee liiton raskaaksi (KJV: confirm the covenant) monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan. 9:27)

Uskon, että aluksi Mahmoud Abbasin johtama PA torjuu tämän sopimuksen, koska he eivät halua rauhaa. He haluavat Israelin tuhoa. Mutta tämän tulevan sodan jälkeen, joka voi toteutua milloin tahansa lähitulevaisuudessa, Antikristus tekee ”liiton” (sopimuksen) Israelin kanssa, jonka hän rikkoo 3,5 vuoden kuluttua ahdistuksen alkamisesta. Miksi hän odottaa 3,5 vuotta? Kun jokin valta voitetaan, niin monet muslimien tavoin haluavat odottaa, että vahvistuvat ja pystyvät yllättämään vastustajansa ja tuhoamaan heidät. Tämä panee miettimään, onko Antikristuksella muslimitausta. Aika näyttää, mutta se paljastetaan tulevassa Ahdistuksessa, emmekä tule näkemään tuon tapahtuman toteutumista. Miksi? Koska seurakunta poistetaan tältä planeetalta.

6  Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7  Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8  niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9  tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä. (2. Tess. 2:6-9)

Ainoa VOIMA, joka pidättää rehottavaa pahuutta, on Jumalan Pyhä Henki ja kun tämä voima vedetään pois antamaan Saatanalle täysiaikainen vapaus tällä planeetalla, niin silloin myös ne, joilla on Hänen Henkensä sisällään, otetaan pois.

Kuinka kauan se vie aikaa?

Voitteko kuvitella näiden toteutuvien tapahtumien nopeutta? On aivan mahdollista, että Psalmin 83 sota muhii nyt Lähi-idässä. Sitten pikkuisen Israelin ympärillä olevien kansakuntien tappio Israelin laajentuessa käsittämään koko Abrahamille annetun Luvatun maan. Tietyksi ajanjaksoksi aikaansaatu turvallisuus ja rauha. Israelia vastaan tulevien suurten valtojen koalitio ja niiden täydellinen tuho Jumalan toimesta Israelin vuorilla, mitä seuraa nopeasti rauhansopimus liittona paholaisen kanssa. Sitten jälleenrakennettu temppeli, ja nykyajan tekniikalla temppeli tullaan rakentamaan nopeasti, koska osat on jo tehty ja odottavat kokoamistaan. Sitten nousee mies, joka ehdottaa rauhaa, josta Daniel kirjoittaa:

”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan. 9:27)

Tämä on profetia väärän rauhan miehen ilmestymisestä, petoksen miehen, joka on täynnä saastaisuutta ja valheen henkeä. Hän pettää Israelin väärään turvallisuuden tunteeseen. Tämä on Israelin puhdistavan Danielin 70. viikon alku tekemään ”loppu luopumuksesta”. Tämä, ystäväni, on seurakunta-aikana, eli armon aikana, tunnetun dispensaation loppu. Jumala on kääntänyt keskittymisensä pois ihmisistä, jotka eivät olleet hänen kansansa, mutta on ottanut nuo ihmiset itselleen Kristuksen morsiamena ja se työ on valmis. Nyt Hän kääntyy Hänet hyljänneen kansan puoleen, kutsuu heitä veljikseen ja puhdistaa heidät, niin kuin hopea puhdistetaan tulessa.

2  Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3  Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
4  Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina. (Mal. 3:2-4)

Jumala ei ole koskaan keskittynyt seurakuntaan ja Israeliin yhtä aikaa. Nyt on aika, että kaikki, jotka uskovat kuten minäkin, eli ovat seurakunta, poistetaan tämän maan päältä.

Seuraavat pari vuotta ovat jännitteiden lisääntymisen ja sodankäynnin aikaa tasolla, jota ei ole nähty elinaikanamme, ellet ole yli 75-vuotias ja saanut todistaa Hiroshimaa. Mullistus maailman talouksissa on tuhoisa. Valtioita menee konkurssiin. Raaka-aineiden hinnat karkaavat käsistä. Öljystä tulee äärettömän arvokasta ja kaasu hinnoitellaan kuuhun. Aika siirtyy nopeasti Ahdistukseen ja jos skenaarioni osoittautuu todeksi ja otamme Raamatun sanan vakavasti tarkkaillessamme kehitystä, joka voi puhua sen nopean toteutumisen puolesta, niin se voisi tulla muutamassa vuodessa – ehkä nopeammin. Olen kirjoittanut viestejä, joissa puhutaan siitä, että ahdistus on ihan päällämme. Nyt on aika, jolloin Israelia haastetaan kuin ei koskaan ennen ja Jumala tulee taistelemaan sen puolesta.

Aika on loppumassa

Aika on melkein loppu. Keskiyöhön ja armon aikakauden loppuun on vain muutama sekunti. Jeesus sanoi:

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä (Luuk. 21:28).

Hyvät ystävät, olemme jo ajat sitten ohittaneet näiden asioiden toteutumisen alun. Olemme nähneet profetioiden toteutuvan toinen toisensa jälkeen ja se aika, jolloin armon aikakausi on ohi, on horisontissa. Raamattu on toteutumassa elinaikanamme ja profetia siitä, mitä Jeesus puhui, on yllämme. Katsoin J. D. Farag’in profetiapäivitysvideon, jolla hän esitti vakuuttavan perustelun, että se voisi olla jopa tänä syksynä – johtuen Lähi-idässä parhaillaan tapahtuvista tapahtumista. On vähän aikaa niille, jotka katsovat Jeesukseen korvauksena Jumalan vihalle katumatonta, kapinallista ihmiskuntaa kohtaan. Jumalan viha on vapautumassa ja voi jokaista, joka jää pelastuksen arkista, jonka tiedämme olevan Jeesus Kristus. Sinun on valittava: joko elää kauhu, joka on tulossa, tai valittava se Yksi henkilö, joka kuoli sinun syntiesi tähden, että sinä säästyisit Hänen tulevasta vihastaan.

16  Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17  Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18  Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:16-18)

Ahdistus on tulossa. Nämä sodat ovat sen valmistelua. Missä sinä seisot? Lasketaanko sinut Jumalan puolelle ja arvolliseksi pakenemaan?

34  Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
35  niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
36  Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä. (Luuk. 21:34-36)

Kuinka seisomme tuona päivänä Jeesuksen Kristuksen Ihmisen Pojan edessä? Meidät havaitaan arvollisiksi vain siksi, että uskoimme jakeen Joh. 3:16 ja tunnustimme Jeesuksen Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi. Arvollisuutemme sinetöidään sen vuoksi, mitä Hän teki, ei sen, mitä me teimme, paitsi että uskoimme Jumalan ainosyntyiseen Poikaan. Kaikki muut heitetään ilman muuta siihen, mitä on tulossa. Ja tulossa se on – ihan nurkan takana.

8  Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9  Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10  sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11  Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12  Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13  Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. (Room. 10:8-13)

Älä anna näiden tulevien asioiden yllättää sinua. Sota on muhimassa tällä hetkellä Lähi-idässä ja se voi alkaa jopa tänä syksynä. Mutta toinen tapahtuma voi tapahtua vieläkin nopeammin, ”Herran tulemus” ja se voisi tapahtua tänä syksynä tulevan pasuunansoitonjuhlan aikaan. En sano, että se tapahtuu, mutta kuuntelen tarkkaan pasuunan ääntä joka vuosi siihen aikaan, kun Jeesus täytti kevätjuhlat niiden viettämispäivinä. Joten logiikka sanoo, että seuraava pasuunansoiton juhla on seuraavalla kerralla, kun Jumalamme ja Vapahtajamme astuu ihmiskunnan asioihin ja aikoihin. Älä jää kiinni nukkumisesta, vaan ole raitis ja odota autuasta toivoa.

13  “…odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14  hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” (Tiit. 2:13-14)

Älä enää lykkää tätä päätöstä Jeesuksen Kristuksen puolesta, koska olemme ahdistuksen ja Herran tulemuksen kynnyksellä seurakunnalleen poistamaan sen Jumalan vihan tieltä, joka lankeaa kapinallisen ja katumattoman maailman päälle.

Sillä hän sanoo: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2)

This is Pastor Mike Taylor, praying Jesus Christ becomes your Savior and Lord. If there is anything I can do to counsel you, pray with you, or just listen to your cares, then drop me an email to pastormiketaylor@yahoo.com. God bless you all, till we meet at Jesus Feet.

Read Full Post »

Pray for America, Israel and the World
By Daymond Duck, 6.10.2019, suom. SK

Minulla oli tällä viikolla kunnia puhua profetiakonferenssissa ja haluan aloittaa muutamilla mielenkiintoisilla asioilla, joita kuulin toisilta puhujilta.

Yksi: Eräs puhuja näytti kahta tai kolmea kaupallista mainosta, joita näytetään Israelin TV:ssä.

Puhuja yhdessä mainoksessa sanoi tämän sukupolven olevan se, joka jälleenrakentaa Temppelin ja puhuja toisessa mainoksessa kehotti israelilaisia tukemaan pyrkimyksiä Temppelin jälleenrakentamiseksi.

Ajattelepa sitä: Kun Jeesukselta kysyttiin Hänen tulemuksensa merkkejä, Hän ilmoitti, että Antikristus tulee saastuttamaan temppelin. Myöhemmin Paavali sanoi, että Antikristus asettuu temppeliin osoittaen olevansa Jumala (Matt. 24:15; 2. Tess. 2:3-4); ja tänä päivänä Israelin televisiossa on mainoksia, jotka kehottavat sukupolveamme jälleenrakentamaan temppelin.

Kaksi: Meille kerrottiin, että jotkut juutalaiset rabbit ovat muistuttaneet presidentti Trump’ia, että monet Yhdysvaltain presidentit ovat olleet huolissaan perinnöstään.

Nämä rabbit sanoivat, että paras, mitä Trump voi tehdä perintönsä vahvistamiseksi, on antaa Israelille mahdollisuus jälleenrakentaa temppeli.

Kolme: On yleisesti tiedossa, että temppeli-instituutti on tehnyt uudelleen kaikki vaatteet, soittimet jne. Temppelissä käytettäväksi, mutta he eivät ole tehneet uudelleen Liitonarkkia.

He eivät ole tehneet sitä uudelleen, koska sanovat tietävänsä, missä se on.

Neljä: Juutalaiset ovat tehneet ilmestysmajan kopion; ja jos voivat saada hallituksen hyväksynnän, he ovat valmiita aloittamaan eläinuhrit temppelivuorella yhdeksän ensimmäisen punaisen hiehon tuhkien kanssa tai ilman niitä.

Viisi: Tiedä, että Toinen Tulemus ei ole maailman loppu; se on ihmisen hallinnan loppu ja kuningas Jeesuksen hallinnan alku.

Jos sinua masentaa tai inhottaa se, mitä tapahtuu hallinnossamme nykyisin, niin ymmärrä, että Jumala tietää siitä kaiken; ja se on yksi syy, miksi Hänellä on tarkoitus lopettaa ihmisen hallinta.

Kuusi: Siirtykäämme profetiakonferenssista ajankohtaisiin tapahtumiin. Raamattu opettaa, että seurakunta-ajan lopulla on oleva uskosta lähtö.

On ilmoitettu, että Yhdistynyt metodistikirkko (UMC) kokoontuu toukokuussa 2020 keskustelemaan järjestyksellisestä ja sovinnollisesta jakautumisesta kirkkokunnassa.

Raamattu on homokysymyksissä selkeä, mutta kun tuon kerran niin suurenmoisen kirkkokunnan monet johtajat ja jäsenet hylkäävät sen, mitä Raamattu sanoo asiasta, niin se on hajoamassa.

Seitsemän: Muista, että tämän vuoden toukokuussa Floridan kuvernööri Ron DeSantis ja Floridan hätätilanteista vastaava johtaja Jared Moskowitz vierailivat Israelissa ja itkumuurilla, jossa molemmat miehet laittoivat muurinrakoon rukouksen, ettei yhtään hurrikaania iskisi Floridaan tänä vuonna.

Hurrikaani Dorian eteni kohti Floridaa, mutta kääntyi sivuun; Hurrikaani Humberto eteni kohti Floridaa, mutta kääntyi sivuun; Hurrikaani Lorenzo, kaikkien aikojen voimakkain hurrikaani tähän mennessä Atlantilla, etenee kohti Yhdysvaltoja, mutta sen arvioidaan kääntyvän sivuun (ehkä meidän pitäisi todella katua syntejämme ja rukoilla).

Kahdeksan: Antikristus ja väärä profeetta tarvitsevat valvontalaitteita jäljittämään kaikkea ostamista ja myymistä ahdistuksen aikana.

19. syyskuuta 2019 kerrottiin, että kansainvälisen rauhan Carnegie-rahasto (Carnegie Endowment for International Peace) ilmoitti, että ainakin 75 maata käyttää aktiivisesti tekoälyn työkaluja, kuten kasvojentunnistusta valvontaan.

Yhdeksän: 22. syyskuuta 2019, presidentti Trump’in Lähi-idän erityisedustaja Jason Greenblatt oli Israelissa keskustelemassa presidentti Trump’in rauhanehdotuksesta.

Greenblatt sanoi, että Israelin vaalimyllerrys on perusteellisesti muuttanut tilannetta kentällä, joten presidentti Trump’in vuosisadan sopimuksen julkistaminen tulee viivästymään merkittävästi.

Haluaisin kuulla presidentti Trump’in sanovan, että se viivästyy pysyvästi ja Yhdysvallat heittää täyden tukensa Israelin taakse (se olisi hienoa hänen perintönsä kannalta).

Kymmenen: 21. syyskuuta 2019 ilmoitettiin, että Syyria on määrittelemättömistä syistä lähettänyt panssareita, ajoneuvoja, joukkoja, ampumatarvikkeita ja raskaita aseita alueille, jotka ovat lähellä Israelin rajaa Golanilla.

Jossakin vaiheessa sota puhkeaa ja Jumala on kertonut meille, kuinka se loppuu (Jes. 17:1-3, 14).

Yksitoista: Mitä tulee Iranin ohjusten käyttämiseen iskuun Saudi-Arabiaa vastaan, niin USA, Saudi-Arabia, Israel, EU, Englanti, Ranska, Saksa ja Japani ovat kaikki sanoneet, että Iran teki sen.

On selvää, että Irania johtaa valehtelijoiden porukka.

Iran pyrkii siirtämään ohjuksia Syyriaan ja Irakiin ja Iranin tehostettu ydinmateriaalin rikastaminen on saanut israelilaisen kenraalin sanomaan, että Israel on alkamassa saavuttaa sodan vaiheen Iranin kanssa.

Israelissa keskustellaan nyt siitä, että aloitetaanko ennalta ehkäisevällä iskulla Iraniin, vai odotetaanko ja kostetaan sitten, kun Iran hyökkää.

Kaksitoista: Israelin vaalit ovat muuttuneet hengelliseksi sodaksi Israelin tulevaisuudesta (Jumala kutsui Israelia seuraamaan heidän Messiastaan ja palvelemaan häntä, mutta Saatana haluaa Israelin olevan sekulaari eli ei-uskonnollinen kansakunta ja seuraavan häntä).

Tiedä, että Israel tulee edelleen jatkamaan muotojumalisuudessa (He jälleenrakentavat Temppelin, uhraavat eläinuhreja jne.), mutta Saatana häviää ja he hyväksyvät Jeesuksen Ahdistuksen ajan lopussa.

Kolmetoista: Kun Venäjä, Iran, Turkki ja muut hyökkäävät Israeliin Googin ja Maagogin sodassa, niin Raamattu sanoo, että he peittävät maan kuin pilvi (Hes. 38:9).

Olen pitkään uskonut, että ilmaus ”peittävät maan kuin pilvi” viittaa lentokoneisiin ja helikoptereihin.

26. syyskuuta 2019 ilmoitettiin, että Venäjä on laajentamassa suurta lentotukikohtaansa Syyriassa lisäten toisen kiitoradan ja rakentaen laitteistoja suuremmalle määrälle ilma-aluksia.

Osa noista ilma-aluksista on drooneja, joten voimme lisätä droonit ilma-alusten luetteloon.

Neljätoista: 27. syyskuuta 2019, Turkin presidentti. Erdogan sanoi, että Turkki ei pelkää Yhdysvaltojen asettamia pakotteita, eikä Turkki tule noudattamaan Yhdysvaltojen Irania koskevia pakotteita.

Erdogan sanoi, että Turkki ei tuhoa Iranin suhteitaan. Turkki on selvästi Iranin puolella ja jonottamassa Googin ja Maagogin sotaan.

Viisitoista: Kaksi naista Colorado’n Fort Collins’ista, haastoivat kaupungin koskien oikeutta kulkea julkisesti yläosattomissa, koska miehetkin voivat kulkea yläosattomissa.

Naisten mukaan sukupuolten tasa-arvo tarkoittaa, että heitä ei pitäisi vaatia käyttämään mitään vaatetta vyötärön yläpuolella ja liittovaltion tuomari oli heidän kanssaan samaa mieltä.

Naisten alastomuus vyötärön yläpuolelta on nyt laillista kuudessa osavaltiossa (Lootin päivät ovat tulleet ja voi vain miettiä tuleeko tämä kaikkiin USA:n osavaltioihin).

Kuusitoista: Paavi Fransiskus on suunnitellut kokouksen Vatikaaniin 14. toukokuuta 2020 esitelläkseen humanistisen asiakirjan (inhimilliset arvot, ei uskonnolliset eikä hengelliset) maailmalle noudatettavaksi.

Hän haluaa selvästi, että YK käyttää maailman koulutusjärjestelmiä edistämään maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa ilman kristinuskon panosta.

Yhteistyössä huomattavan muslimisheikin kanssa Abu Dhabiin ollaan rakentamassa kompleksia nimeltä Abrahamic Family House (Aabrahamin perheen talo).

Siihen tulee kirkko, moskeija ja synagoga eli erilliset palvontapaikat kristityille, muslimeille ja juutalaisille ja neljäs paikka kaikkien uskontojen ihmisille tulla yhteen yhtenä ruumiina (maailmanuskontona, ei Kristuksen ruumiina).

Tarkoitus on edistää rauhaa, rinnakkaiseloa ja veljeyttä kaikkien uskontojen kesken.

Lopuksi: Presidentti Trump oli YK:ssa tällä viikolla, jossa hän kehotti kansakuntia hylkäämään globalismin; normalisoimaan suhteet Israeliin; hän vastusti veronmaksajien rahoittamia abortteja globaalina ihmisoikeutena; hän kehotti maailman johtajia sallimaan kansansa elää uskosta ja antamaan kunnian Jumalalle, ynnä muuta.

On helppo ymmärtää, miksi globalistit, abortionistit ym. inhoavat Trump’ia niin paljon ja miksi he niin kovasti haluavat hänet pois virasta.

Rukoilkaa Amerikan, Israelin ja maailman puolesta.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Is War on the Horizon?
By Daymond Duck, 22.9.2019, suom. SK

Tapahtumat tällä viikolla voivat osoittaa, että myrsky on horisontissa. Israeliin kohdistuu hyökkäyksiä melkein päivittäin ja näyttää siltä, että tilanne kiristyy tulevien Israelin vaalien (kolme päivää tämän artikkelin kirjoittamisesta) ja presidentti Trump’in ”vuosisadan sopimuksen” julkaisemisen jälkeen (jossakin vaiheessa kohta vaalien jälkeen).

Ensiksi, koskien Israeliin kohdistuvia hyökkäyksiä: 8. syyskuuta 2019 Israelin ulkoministeri sanoi, että Israel on hyvin lähellä sotilaallista kampanjaa Gazan alueella.

Neljä päivää myöhemmin pääministeri Netanyahu sanoi, että Israelilla on suunnitelmat iskeä Gazaan.

Seuraavana päivänä Netanyahu sanoi, että sota voi puhjeta milloin tahansa.

Vaikuttaa siltä, että Israel on vihdoin päättänyt, että neuvottelut terroristien kanssa ovat turhia ja ainoa jäljellä oleva vaihtoehto on lähettää armeija tuhoamaan terroristit.

On tärkeää ymmärtää, että sota Gazassa voi levitä muihin maihin.

Toiseksi, tulevien Israelin vaalien osalta gallupit osoittavat, että kilpailu on hyvin tiukka.

Pääministeri Netanyahu on vastannut lupaamalla, että jos hän tulee valituksi, niin hän laajentaa välittömästi Israelin suvereniteettia Jordanin laaksoon ja pohjoisen Kuolleenmeren alueelle.

Kriitikkojen mukaan Netanyahu antoi tämän lupauksen voittaakseen vaalit, mutta Jumala hallitsee ja on mahdollista, että Hän teki vaalit tiukaksi, koska tiesi, että Netanyahu lupaisi liittää Israeliin lisää luvattua maata.

Jeesus sanoi, että viikunapuun lehdet puhkeavat (kasvavat; Matt. 24:32), joten Israelin on laajennettava rajojaan.

Jos Netanyahu valitaan, niin Israelin viholliset aloittavat todennäköisesti sodan pysäyttääkseen hänet, joten vaikeuksia on odotettavissa.

Kolmanneksi, myös koskien tulevia vaaleja, Israelissa on pieni poliittinen puolue nimeltään Juutalainen Valta / Voima (engl. Jewish Power tai Jewish Strength).

Varhaiset gallupit paljastivat, että Juutalainen Valta ei saisi tarpeeksi ääniä voittaakseen mitään, mutta ryhmä tuli esiin kannattamalla temppelin jälleenrakentamista ja kaikki tärkeät gallupit alkoivat yhtäkkiä näyttää heidän saavan ainakin neljä paikkaa 120 jäsenen Knessetissä.

Vaalit ovat niin tiukat, että Juutalaisen Vallan neljä paikkaa voivat ratkaista, kuka johtaa seuraavaa hallitusta.

Eniten ääniä saaneen ehdokkaan on todennäköisesti tehtävä myönnytyksiä uskonnollisissa kysymyksissä saadakseen Juutalaisen Vallan tuen.

Ilman myönnytyksiä voittajasta ei todennäköisesti tule pääministeriä.

Tällä voi olla suuri vaikutus profetian toteutumiseen, Israelin alueen laajenemiseen, temppelin jälleenrakentamiseen, eläinuhrien palauttamiseen, sotaan jne.

Neljänneksi, ennen kuin Netanyahu lupasi, jos tulee valituksi, välittömästi laajentaa Israelin suvereniteetin Jordanin laaksoon ja pohjoisen Kuolleenmeren alueelle, hän kuuli Trump’in hallintoa.

Hänelle kerrottiin, että pohjimmiltaan Jordanin laakson ja pohjoisen Kuolleenmeren alueen liittäminen ei vaikuta Trump’in rauhanesitykseen.

Tämä viestii, että Trump’in Vuosisadan Sopimus tulee suosittelemaan näiden alueiden pitämistä Israelin suvereniteetin alaisina.

Kaikki tämä on vain spekulaatiota, mutta kuitenkin todellista: Israelin rajojen laajentamisesta ja temppelin jälleenrakentamisesta on tullut vaalikysymyksiä näissä vaaleissa

Maailman johtajat (YK, EU ja jotkut muslimijohtajat) eivät tykkää tästä ja he sanovat, etteivät tule tunnustamaan sitä.

Useat arabien johtajat (Turkki, Saudi-Arabia ja Jordania) kutsuvat sitä aggressioksi.

Viidenneksi, kirjoittaessani tätä artikkelia tulee uutisia, että Saudi-Arabian kahta suurinta öljylaitosta vastaan on hyökätty.

Kerrotaan useista äänekkäistä räjähdyksistä ja valtavasta tulipalosta.

Se on uusi syy kysyä: ”Onko sota horisontissa?”

Jos on, niin tämä maailma voi muuttua nopeasti.

Katso koko ajan ylöspäin.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Soon and Very Soon
By Daymond Duck, 14.7.2019, suom. SK

Ensiksi, kesäkuun 30. päivänä 2019, outo raemyrsky tiputti 5–7½ jalkaa (150–230 cm) rakeita Meksikon Guadalajara’ssa.

Lämpötila oli noin 30 astetta ja rakeet sulivat ja jäätyivät uudelleen iskiessään maahan.

Alueen kuvernööri sanoi, että hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, mutta jotkut näkevät siinä yhtäläisyyksiä Mooseksen päivien seitsemännen vitsauksen kanssa.

”Niin Mooses ojensi sauvansa taivasta kohti ja Herra antoi jylistä ja lähetti rakeita ja tulta iski maahan. Näin Herra antoi sataa rakeita yli Egyptin maan. Ja rakeita tuli ja tulta leimahteli rakeiden keskellä. Raesade oli ylen ankara, niin ettei sellainen ollut kohdannut koko Egyptin maata siitä ajasta saakka, jolloin se tuli asutuksi.” (2. Moos. 9:23-24)

Jotkut Raamatun epäilijät sanovat, että rakeita ja tulta ei voisi olla yhtä aikaa, mutta hiljattain 5–7 jalkaa rakeita satoi Meksikon Guadalajara’ssa, kun lämpötila oli noin 30 astetta ja se ei ole normaalia.

Toiseksi, kaksi viikkoa sitten kirjoitin Facebookin suunnitelmista toteuttaa maailmanlaajuinen valuutta Libra vuonna 2020 (ks. ”Approaching Our Blessed Hope”). Edellä mainitun artikkelin kirjoittamisen jälkeen on ollut kaksi uutta kehitystä.

Yksi uusi kehitys tuli 25. kesäkuuta 2019, kun Steve Forbes, kaksinkertainen republikaanisen puolueen presidenttiehdokas, postitti verkkosivuillaan avoimen kirjeen Mark Zuckerberg’ille (Facebook’in pomo).

Forbes uskoo, että Zuckerberg voi luoda globaalin valuutan korvaamaan Yhdysvaltain dollarin, jos pelaa korttinsa oikein ja Forbes kertoi Zuckerberg’ille neljä asiaa, jotka halusi tämän tietävän:

  • Kytkekää globaali valuuttanne kultaan.
  • On ollut muita valuuttoja, jotka menestyivät, koska olivat kytketyt kultaan.
  • Kultaan kytketty globaali valuutta, olisi halutuin valuutta maan päällä.
  • Antakaa valuutalle Libran sijaan nimi Mark (Merkki).

Pedonmerkki on yksi asia ja maailmanvaluutta nimeltä Merkki toinen; mutta profetian opettajat ovat jo vuosia liittäneet yhteen pedonmerkin, ostamisen ja myymisen seurannan ja maailmanvaluutan.

https://www.forbes.com/sites/steveforbes/2019/06/25/open-letter-to-mark-zuckerberg/?fbclid=IwAR1Cn2O9GYyIEetcXgQRlwTLikW2NX3TUOtiWI0Ac5_ZSiwD7fKrk3Oe3wo#74e503826149

Toinen uusi kehitys tuli heinäkuun alussa 2019, kun World Net Daily raportoi, että noin 30 yleistä etua ajavaa ryhmää on pyytänyt kongressia pysyvästi tai väliaikaisesti pysäyttämään Facebookin luomasta globaalia valuuttaa.

Näiden ryhmien mukaan maailmanlaajuinen valuutta vaikuttaa valtioiden itsemääräämisoikeuteen, se vaikuttaa jokaiseen ihmiseen maan päällä, on oleva yksityisyyttä koskevia kysymyksiä, yritysten valtakysymyksiä, valtionhallintakysymyksiä, rahanpesukysymyksiä, kysymys IMF:n (kansainvälinen valuuttarahasto) roolista jne.

He uskovat, että Yhdysvaltojen on vaarallista antaa Facebookin luoda globaali valuutta, joka vaikuttaa kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja kaikkiin kansalaisiimme ilman mitään keskustelua kongressissa.

Facebook on perustamassa yritysryhmää nimeltä Libra Association (Libra-yhdistys) hallinnoimaan valuuttaa. Libra-yhdistys tullaan sijoittamaan Sveitsiin tuon maan oletetun globaalin puolueettomuuden vuoksi.

Facebook aikoo laskea liikkeeseen maailmanlaajuisen valuuttansa noin 12 maassa vuoden 2020 alussa (mikä merkitsisi, että globaali valuutta olisi noin 12 maassa ehkä alle vuoden kuluttua).

Kolmanneksi, heinäkuun 5. päivänä 2019 ilmoitettiin, että UNESCO on juuri tehnyt muinaisen Babylonin kaupungin maailmanperintökohteeksi.

Olen jo pitkään uskonut, että Babylon tullaan jälleenrakentamaan ja siitä tulee koti maailman taloudellisille ja uskonnollisille järjestelmille ahdistuksen aikana.

En ennusta mitään, mutta aion tarkkailla nähdäkseni, josko Libra-yhdistys päättää sijoittaa maailmanvaluuttansa (nimeltä Merkki???) päämajan maailmanperintökohteeseen, joka tunnetaan jälleenrakennettuna Babylonina.

Olen järkyttynyt siitä, että maailmanvaluutta voi olla horisontissa samana vuonna, jona YK myöntää globaalin aseman Babylonille.

Neljänneksi, olen myös jo kauan uskonut, että kurdit tuhoavat jälleenrakennetun Babylonin ahdistuksen ajan lopussa.

Viimeisessä artikkelissani mainitsin, että kristillisten johtajien valtuuskunta, mukaan lukien osa presidentti Trump’in uskonnollisista neuvonantajista, tapasivat epävirallisesti kurdien sotilaallisia viranomaisia Irakissa.

Kurdit haluavat olla Yhdysvaltain liittolainen ja he haluavat Yhdysvaltojen antavan tai myyvän heille nykyaikaisia aseita. Kristityt, jotka tapasivat heitä, lupasivat välittää viestin presidentti Trump’ille.

Niinpä kurdit, jotka voivat olla Babylonin yhdessä tunnissa tuhoajat, pyytävät USA:lta korkean teknologian aseita samana vuonna, kun YK myöntää Babylonille globaalin aseman; ja se tapahtuu suunnilleen yksi sukupolvi siitä, kun Israel on tullut valtioksi.

En tiedä, mitä on meneillään, mutta se on yhtä outoa kuin raesade 30 asteen helteessä.

Viidenneksi, kaksi pientä poliittista puoluetta, jotka pyrkivät hallitukseen Israelin vaaleissa 6. huhtikuuta 2019, eivät saaneet tarpeeksi ääniä hallitukseen päästäkseen.

Pääministeri voitti vaalit, mutta hän ei saanut tarpeeksi kannatusta uuden hallituksen muodostamiseksi; joten hän suunnitteli uuden äänestyksen.

Nämä kaksi pientä poliittista puoluetta ovat päättäneet yhdistyä ja toimia yhtenä puolueena syyskuun vaaleissa. Yksi niiden tärkeimmistä kysymyksistä on temppelin jälleenrakentaminen.

He uskovat, että heidän yhdistymisensä ja tukensa Temppelin jälleenrakentamiselle antaa heille helposti riittävästi ääniä osallistua seuraavaan Israelin hallitukseen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Approaching Our Blessed Hope
By Daymond Duck, 30.6.2019, suom. SK

Kristittyjen autuas toivo lähestyy vääjäämättä (Tiit. 2:13) ja voi olla paljon lähempänä, kuin monet luulevatkaan. Seuraavassa kolme tärkeää syytä, miksi näin voi olla.

Ensiksi, maaliskuun 6. päivänä 2018 raportoitiin, että Kiina testaa ohjelmaa, joka edellyttää, että jokaisella kansalaisella on oltava kansallinen tunnistusnumero ja sosiaaliset luottopisteet.

Jokaista kansalaista seurataan ja heidän sosiaaliset luottopisteensä nousevat ja laskevat sen mukaan mihin ryhmään he kuuluvat, mitä ostavat, mitä lukevat, millä verkkosivustoilla vierailevat, mitä toiset sanovat heistä jne.

Korkeat luottopisteet tarkoittavat, että henkilö on hyvä kansalainen. Alhaiset luottopisteet tarkoittavat, että henkilö ei ole hyvä kansalainen.

Ihmiset, joilla on korkeat luottopisteet, palkitaan paremmilla työpaikoilla, paremmilla asunnoilla, paremmilla kouluilla heidän lapsilleen jne.

Ihmisille, joilla on alhaiset luottopisteet, annetaan matalapalkkaisia työpaikkoja, huonompi asunto, heidän lapsensa laitetaan huonompiin kouluihin jne.

Henkilön ansiotaso, mitä hän voi ostaa ja myydä, perustuu heidän uskollisuuteensa hallitukselle.

Kiina on jo ottanut käyttöön sosiaalisen luottopistesysteemin ja miljoonat Kiinan kansalaiset on jo mustalistattu lentokoneista, junista, asumasta tietyillä alueilla jne.

Kesäkuun 18. päivänä 2019 Facebook paljasti suunnitelmansa ottaa vuonna 2020 käyttöön uusi kryptovaluutta nimeltä Libra (Facebook’in alkuperäinen suunnitelma oli antaa sille nimi ”Globalcoin”). Libra (Globalcoin eli Facebook-kolikko) näyttää olevan merkittävä askel kohti yhden maailman seurattavan talousjärjestelmän luomista.

Libran arvo tullaan kiinnittämään useisiin merkittäviin kansallisiin valuuttoihin sen pitämiseksi vakaana. Antaakseen Libralle uskottavuutta ja hyväksyntää Facebook on saanut mukaan 27 (tavoitteena 100) internettiä käyttävää investoijakumppania, kuten Visa, Mastercard, PayPal, eBay, Bookings.com, Stripe jne., tukemaan tätä yritystä.

Ajattelehan: globaali tietojärjestelmä (internet), globaali some-järjestelmä (Facebook) ja globaalit rahainstituutiot (Visa, Mastercard jne.) ollaan integroimassa yhden maailman seurantajärjestelmäksi.

Melkein kaikki, mitä henkilöstä tiedetään (sijainti, kontaktit, raha-asiat, osto- ja myyntitiedot, kasvoskannaukset, missä kaikki maailman varallisuus ja tavarat ovat, kaikki sähköisen viestinnän tiedot, tekstit, sähköpostit jne.), ovat yhdessä tietokannassa ja yhden keskeisen viranomaisen saatavissa.

Facebook voi kehittää Kiinassa käytetyn kaltaisen sosiaalisen luottopistejärjestelmän.

Ikään kuin tämä ei olisi tarpeeksi pahaenteistä, jotkut asiantuntijat ennustavat, että tulevaisuudessa robotit eliminoivat kaikki työpaikat (vaikka ihmiset tarvitsevat edelleen tuloja).

Tässä vaiheessa ihmisille maksetaan valuutalla (kuten Libra); heidän saamansa määrää voidaan lisätä tai vähentää heidän sosiaalisten luottopisteidensä perusteella (kuten Facebook’in sosiaaliset luottopisteet); kaikki maksutapahtumat tehdään sähköisesti (joten niitä voidaan seurata); tiettyjen kriteerien noudattaminen pannaan lakiin (kuten ehdotettu tasa-arvolaki: hyväksy LGBTQ, puhu hyvää islamista, älä mainitse, äläkä palvo Jeesusta jne., tai muuten sinua syytetään ihmisten loukkaamisesta.)

Näyttää olevan vähemmän kuin sattumaa, että tämä tapahtuu, kun Israel on 71-vuotias ja YK haluaa maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä.

Toiseksi, helmikuussa 2018 juutalainen Sanhedrin löi kolikon (eli mitalin) kuningas Kooreksen kunniaksi hänen panostuksestaan toisen temppelin rakentamiseen ja presidentti Trump’in kunniaksi, koska hän tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.

Kolikon myynnistä saadut tulot käytetään pappien temppelipalveluskoulutukseen ja tarvittaessa lisärahoituksena seuraavan temppelin rakennuskustannuksiin.

Kesäkuun 18. päivänä 2019 ilmoitettiin, että juutalaisella Sanhedrinilla on suunnitelmia lyödä uusi kolikko. Tämän kolikon on määrä kunnioittaa kuningas Daavidia valmistauduttaessa tulevaan Daavidin dynastiaan (muista, että Jeesus on kuningas Daavidin jälkeläinen ja hän on tulossa perustamaan maanpäällisen valtakunnan). Se on myös muistutus, että temppelin jälleenrakentamisen lisäksi juutalaisten on palautettava Daavidin dynastia.

Kuningas Daavidin nimi, kruunu ja Raamatun jae kirjoitettuna kolmella kielellä (heprea, arabia ja englanti) ovat kolikossa. Jae kuuluu näin: Niin Daavid osti puimatantereen ja härät viidelläkymmenellä hopeasekelillä” (2. Sam. 24:24).

Nämä kolme kieltä ovat muistutus juutalaisille sekä arabiaa ja englantia puhuville, että Raamattu sanoo, että Israel osti temppelivuoren.

Sanhedrinin mukaan nyt väitellään siitä, rakennetaanko temppeli ennen Messiaan ilmestymistä vai ilmestymisen aikana. Sanhedrin kuitenkin joka tapauksessa uskoo, että juutalaisten pitäisi käynnistää Temppelin jälleenrakentaminen mahdollisimman pian. Sanhedrin uskoo joka tapauksessa, että temppeli on jälleenrakennettava ja että kuningas Daavidin jälkeläisen täytyy tulla hallitsemaan Israelissa.

Kolmanneksi, kuluvalla viikolla Yhdysvallat oli vain muutaman minuutin päässä hyökkäyksestä Iraniin.

Yhdysvaltain hyökkäys Iraniin olisi voinut johtaa muihin sotiin, kuten hyökkäykseen Israeliin, Damaskon tuhoon, Googin ja Maagogin taisteluun jne.

Jotkut profetian opettajat uskovat, että nämä ovat ahdistuksen ajan tapahtumia, mutta minä uskon, että ne tapahtuvat ennen ahdistusta.

Onneksi näitä asioita on ehkä lykätty, mutta niitä ei ole peruutettu (Jumalan sanan täytyy toteutua, mutta se tapahtuu vain hänen aikataulussaan).

Joka tapauksessa, jos hyökkäys Irania vastaan olisi käynnistänyt nämä lopunajan tapahtumat tällä viikolla, niin ne olisivat tulleet maailmaan päälle kuin paula. Useimmat ihmiset olisivat syöneet ja juoneet, naineet ja naittaneet, suorittaneet arkisia askareitaan ikään kuin mitään kovin merkittävää ei olisi tapahtumassa Lähi-idässä.

Tietämättä niiden arvoa huhtikuun lopulla 2019 Israel toimitti tietoja presidentti Trump’ille koskien Iranin suunnitelmia iskeä Yhdysvaltain tukikohtiin ja laivoihin Lähi-idässä.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo varoitti Irania, että jos Yhdysvaltain joukkoja kuolee, siihen vastattaisiin iskulla Iranin joukkoja vastaan Iranin maaperällä.

Kun Iran ampui alas miehittämättömän lennokin, presidentti Trump pyysi Yhdysvaltain armeijaa ehdottamaan sopivaa reaktiota. Yksi armeijan ehdotus oli iskeä useisiin kohteisiin Iranissa. Hyväksyttyään iskun presidentti Trump sai tietää, että noin 150 iranilaista sotilasta voisi kuolla.

Hän päätti, että 150 iranilaisen tappaminen miehittämättömän lennokin tuhoamisesta oli kohtuuton reaktio, ei sopiva. Hänelle kerrottiin, että jos hän tappaisi iranilaisia, Iran voisi käyttää sitä tekosyynä Yhdysvaltain joukkojen tappamiseen ja se voisi aloittaa sodan, jossa paljon ihmisiä kuolisi.

Hän peruutti alkuperäisen iskun, määräsi ankaria sanktioita Iranin johtajille ja virushyökkäyksen Iranin raketti- ja ohjusjärjestelmien valvonta- ja komentokeskuksen tietokoneita vastaan (Tiedoksesi: Iran sanoi, että virushyökkäys ei toiminut).

Toisin sanoen: Presidentti Trump kosti Iranille Yhdysvaltain lennokin alas ampumisen, mutta valitsi suunnitelman, joka ei tapa iranilaisia, koska ei halunnut antaa Iranille tekosyytä käynnistää hyökkäys, joka tappaisi Yhdysvaltain joukkoja.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Read Full Post »

On the Eve of Destruction
By Alice Childs, 22.5.2019, suom. SK

Ellei ole pannut päätänsä pensaaseen todella syvälle, niin on täysin selvää, että olosuhteet Lähi-idässä ovat nopeasti saavuttamassa kiehumispisteen. Kun se on kerran saavutettu, niin profeetalliset tapahtumat läikkyvät yli tulevaan ahdistukseen. Maailma on nyt lukujen Jesaja 17 ja Hesekiel 37-39 toteutumisen partaalla.

Raamatulliset perustelut, että nämä molemmat konfliktit (Jes. 17 ja Hes. 38-39) tapahtuvat ENNEN Ahdistuksen alkamista, ovat seuraavassa:

(1) Radikaalin islamin kuristusote täytyy katkaista ENNEN Ahdistuksen alkua, jotta Israel voi jälleenrakentaa Temppelin Temppelivuorelle, missä Al Aqsa -moskeija nyt seisoo. Tämä ei tarkoita, että islam itse tuhotaan, vaan että radikaalin islamilaisuuden tukikohtaa Lähi-idän alueella on vähintään rajoitettava.

(2) Tapahtuma, joka ALOITTAA 7-vuotisen lähtölaskennan, on Israelin ja Antikristuksen välisen liiton ”vahvistaminen”. Tämä mies EI VOI tulla maisemaan, ennen kuin seurakunta on otettu pois ja olosuhteet Israelissa ja sitä ympäröivällä alueella ovat vakaat, niin että muslimiuhka alueen kaikilta ryhmittymiltä on suuresti rajoitettu. Se voi tapahtua vasta, kun Jesaja 17 luvun (Damaskon täydellinen tuho) ja Hesekielin 38-39 lukujen konflikti on ohi.

Näiden kahden tapahtuman jälkimainingit luovat Lähi-idässä valtatyhjiön – itse asiassa koko maailmassa. Kun islamin uhka on suuresti rajoitettu ja Venäjä täydellisesti lyöty USA:n puuttuessa täysin kuvasta, niin tämä valtatyhjiö täytetään uudella johtajalla – Antikristuksella, jota Raamattu kutsuu ”Laittomuuden Ihmiseksi”.

Hesekielin profetian mukaan YKSIKÄÄN KANSAKUNTA ei tule Israelin avuksi; tämä koskee myös Yhdysvaltoja. Emme täsmälleen tiedä, mikä estää Amerikkaa olemasta kykenevä tai halukas puolustamaan Israelia. Sitä voimme vain arvailla. Tämän kirjoittajan MIELIPIDE on kuitenkin, että itse tempaus ja sen jälkimainingit aiheuttavat todennäköisesti Yhdysvaltojen täydellisen romahtamisen melkein välittömästi – mutta tämä on vain mielipide. Jotakin muuta voi tapahtua, joka poistaa Yhdysvallat globaalista vallasta ja näkyvyydestä. Vain Jumala tietää.

Kun Hesekielin hyökkäys tapahtuu, se on yksin Jumala, joka tuhoaa, ei vain islamin kuristusotteen Lähi-idässä, vaan myös täysin tuhoaa Venäjän ja suuresti tuhoaa kaikki Hesekielin koalition joukot, jotka ovat osa tätä hyökkäystä: Venäjä, Iran (Persia), Turkki, Libya, Sudan ym.

Tämä tuho yhdessä USA:n puuttumisen ja kyvyttömyyden kanssa koskaan enää olla vallankäyttäjä globaalilla näyttämöllä, jättää SUUNNATTOMAN valtatyhjiön, johon Antikristus astuu ja aloittaa nousunsa globaaliin valtaan.

Aluksi Antikristus elpyneen Rooman kymmenen valtakunnan tuella saa tarvittavan voiman varmistaa väärä ”rauha” Lähi-itään. Näiden kymmenen ”valtakunnan” tuella, jotka todennäköisesti ovat vanhan Rooman osia sekä itäisestä että läntisestä ”jalasta”, Antikristuksella on valta tehdä ja vahvistaa tämä liitto (Dan. 7:24; Ilm. 17:12).

Antikristus aloittaa meteorimaisen nousunsa valtaan takaamalla Israelille rauhan seitsemän vuoden ajaksi (Dan. 9:27) mahdollistaen myös Israelille jälleenrakentaa temppelinsä, jolloin uskonnolliset teuras- ja ruokauhrit voidaan aloittaa jälleenrakennetussa temppelissä juutalaisen lain mukaan.

Näiden asioiden TÄYTYY OLLA valmiina, ENNEN kuin ahdistus alkaa, koska liiton vahvistaminen Antikristuksen ja Israelin välillä on se, joka SALLII ja TAKAA temppelin rakentamisen ja suojelun.

(3) Ahdistuksen kesto on vain 7 vuotta ja sen puolivälissä (3½ vuoden kohdalla) Antikristus, joka on nyt kiistämätön globaali johtaja, rikkoo liittonsa Israelin kanssa ja saastuttaa Temppelin. Siksi Temppelin TÄYTYY olla rakennettuna ja toiminnassa koko 7 vuoden ajan.

Se merkitsee, että Damaskoksen tuhon ja Hesekielin hyökkääjien tappion tulee tapahtua ennen Ahdistuksen alkamista, koska Hesekielin hyökkääjien tappion jälkimainingit asettavat valtatyhjiön, joka mahdollistaa, että Antikristus voi ilmestyä ja ”vahvistaa liiton monien kanssa” (Dan. 9: 27).

Kun Raamatun kaikki kirjoitukset yhdistetään, sekä dispensationaalisesti että kronologisesti – eli otetaan KAIKKI profeetalliset kirjoitukset ja asetetaan palat oikeaan aikajärjestykseen MOLEMMISTA Testamenteista – niin käy selväksi, että seurakunnan tempauksen ja Jesajan 17. luvun sekä Hesekielin lukujen 38-39 valmistavien tapahtumien täytyy tapahtua ENNEN Ahdistuksen alkamista, EI Ahdistuksen jo alettua.

Ahdistus (Danielin 70. viikko, joka tunnetaan myös Jaakobin vaivan aikana) EI VOI alkaa, ennen kuin liitto on tehty ja vahvistettu, eikä tämän liiton vahvistaminen voi tapahtua, ennen kuin Israel on valmistettu siihen sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut Hesekielin koalition.

Seurakunta ei voi olla täällä silloin, kun tämä liitto Antikristuksen ja Israelin välillä on tehty, koska 2. Tess 2:3-10 mukaan se on Pyhä Henki, joka asuu Kristuksen kollektiivisessa ruumiissa (seurakunta) ja PIDÄTTÄÄ (estää) ”Laittomuuden Ihmisen” ilmestymistä.

Vaikka emme voi olla dogmaattisia tässä seuraavassa kysymyksessä, niin voidaan helposti päätellä, että tempaus tapahtuu joko juuri ennen, tai (kuten tämän kirjoittaja ajattelee) samanaikaisesti Jesajan luvun 17 ja Hesekielin lukujen 38-39 kahden profeetallisen tapahtuman kanssa.

TIEDÄMME Hesekielin luvuista 38-39, että se on Jumalan yliluonnollinen väliintulo Israelin pelastukseksi, joka avaa sekulaarin Israelin silmät Jumalalleen, vaikka se ei vielä tuolloin tunnistakaan Jeesusta Messiaanaan.

Jeesuksen Kristuksen lopullinen tunnustaminen ja hyväksyminen Israelin Messiaana on Jumalan päätarkoitus kansallisen Israelin viemisessä ahdistuksen läpi. Jumalan lopullinen tarkoitus on, että Israel tulee käsittämään Messiaan, jota se on karttanut ja kieltäytynyt hyväksymästä (Sak. 13:8-9).

Nämä kolme valmistavaa tapahtumaa: seurakunnan tempaus (1. Tess. 4:13-19; 1. Kor. 15:50-56), Damaskon tuho (Jes. 17) ja Venäjän / Turkin / Iranin hyökkäys Israeliin Golanin kukkuloilla (Hes. 38-39), TÄYTYY tapahtua ENNEN ahdistusta, joka taas alkaa LIITON vahvistamisella miehen (vielä paljastamatta) kanssa, josta tulee Antikristus (Dan. 9:27).

Joten kun katsomme, missä olemme tänä päivänä – juuri tällä hetkellä, niin näemme, että näyttämö on jo pystytetty kaikille näille valmistaville tapahtumille. Jos tempaus tapahtuu samanaikaisesti näiden kahden konfliktin KANSSA, mistä tämän kirjoittaja tulee yhä vakuuttuneemmaksi, että asia on näin, niin me, jäännösseurakunta, olemme juuri nyt kirkkauden kynnyksellä!

17. toukokuuta 2019 Israelin voimat iskivät useisiin strategisiin tukikohtiin Damaskossa Syyriassa; ja vaikka Damaskoa vielä ei ole tuhottu yhdessä yössä (tehty ”raunioläjäksii” ja asuinkelvottomaksi) Jes. 17:1 mukaisesti, niin Damaskon täydellinen tuhoaminen, joka joko edeltää Hesekielin 38-39 lukujen hyökkäystä Golanille, tai tapahtuu Hesekielin hyökkäyksen yhteydessä, on jo suunnitteilla. Se on vain ajan kysymys.

Joten valmistaudu seurakunta! Vapauttajamme on valmiina ja evakuointimme tästä kurjasta luolasta, tästä langenneesta maailmasta, on tullut ”välitöntä” läheisemmäksi.

Tarkkaile Damaskoa Syyriassa, koska Damaskon tuho ja Hesekielin hyökkäys ovat HYVIN lähellä, mutta ennen sitä (tai näiden kahden tapahtuman yhteydessä) ME MENEMME KOTIIN!!

MARANATHA!!

 

Read Full Post »

Older Posts »