Romancing the World
By Howard Green, 24.3.2017, suom. SK
Kuvittele seuraavia skenaarioita: Näkisit, että naapurisi talo palaa ja haluaisit rynnätä pelastamaan ihmisiä? Arkailisitko auttaa heitä, koska et milloinkaan varannut aikaa tutustuaksesi heihin vuosien varrella? Entä jos olisit kävelemässä pysäköintialueella ja näkisit, että mies käy julmasti naisen kimppuun? Jättäisitkö puuttumatta asiaan, koska nainen ei ehkä ole tietoinen hyvistä aikeistasi? Ilmeinen vastaus kysymyksiin edellä esitetyissä skenaarioissa on tietysti ”en”. Kussakin näistä tapauksista suhteen syvyys, kesto ja tausta ei merkitse, koska nämä ihmiset tiesivät olevansa kuolemanvaarassa ja ainut merkitsevä asia heille oli elämä. Jutustelun aika on ohi ja nyt on aika varoittaa ihmisiä. Moni moderni evankelikaalinen seurakunta uskoo voivansa kiertää parannuksen saarnaamisen näennäisen epämukavuuden kadotetuille rakentamalla ensin suhteita ja ystävyyttä heidän kanssaan.
”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room. 1:16).
Kasvava määrä evankelikaalisia pastoreita ja johtajia ajassamme laimentaa evankeliumin sanoman. Evankeliumin saarnaaminen ja todistaminen on muuttunut kannustuspuheiksi suhteiden rakentamiselle ja ystävyyssuhteiden kehittämiselle. Monet seurakunnat ovat huolissaan siitä, mitä ympäröivä yhteiskunta heistä ajattelee ja monet kristityt ovat yhtä huolissaan siitä, mitä ihmiset heistä ajattelevat, kuin mitä Jumala heistä ajattelee. Jos todistamme ihmisille ja rakastavasti varoitamme heitä, että ilman Jeesusta he ovat ikuisesti kadotettuja, me murehdimme, että annamme itsestämme ehkä liian ankaran kuvan. Niinpä lääke tähän on suhteiden rakentaminen ja ystävyysevankelioiminen, niinkö? Väärin, koska missään Raamatussa emme näe alkuseurakunnan apostolien ”pehmittävän” vastaanottajaa kykeneväksi vastaanottamaan hyvän uutisen. Evankeliumi, vaikka ihmiset kuinka haluavat sokerikuorruttaa sen, on sekä kaunis että pelottava.
”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen? Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.” (2. Kor. 2:14-17)
Miksi Paavali sanoo, että jotkut myyskentelevät Jumalan sanaa? Paavali oli ilmeisesti tietoinen, että jotkut opettajat laimensivat evankeliumin sellaiseksi, joksi se ei ollut tarkoitettu. Elämää, kuolemaa, taivasta, helvettiä ja iankaikkisuutta ei milloinkaan voida tehdä pikkuasioiksi, joissa voimme laskeutua small talk’in tasolle. Tämän luvun kontekstissa on selvää, että Paavali sanoi, että meidän kauttamme Kristuksen tuoksu on levinnyt kaikkialle. Kuulijoiden yhdelle ryhmälle se on kuoleman haju, mutta toiselle ryhmälle elämä. Olen kuullut sanottavan ja se kannattaa toistaa, että armo on todella ihmeellinen niille, jotka ovat epätoivoisen tietoisia sen tarpeestaan.
Hyvä pastori, opettaja, evankelista ja hyvää tarkoittava uskova, älä sekaannu siihen nykyiseen hölynpölyyn, joka on etsijäherkkä painostamaton evankeliumi. Nykyisillä ystävyysevankelioimisyrityksillä on paljonkin tekemistä lisääntyneen kirkossakäymisen ja maailman hyväksymisen kanssa, mutta ei mitään tekemistä opetuslasten Valtakuntaan tekemisen kanssa.
Seuraavassa jotakin siitä etsijäherkästä retoriikasta, jota olen kuullut saarnatuoleista ja lavoilta ihmisiltä, joiden pitäisi tietää paremmin:
”Me rakennamme armon siltoja, jotka kestävät totuuden painon.”
Se, mitä tällä lausunnolla annetaan ymmärtää, on, että meidän on jollakin tavalla ansaittava oikeus todistaa ja saarnata evankeliumia!! He sanovat, että ihmisten on tiedettävä sinun olevan ihan heidän kaltaisensa, ennen kuin voit kertoa totuuden. Emme ole myymässä autoa emmekä pölynimuria, vaan olemme Kristuksen evankeliumin sanansaattajia. Älä halvenna sitä rakentamalla kömpelösti siltaa sen myymiseksi. Mikään määrä inhimillistä ponnistusta ei voi valmistaa ihmisen sydäntä vastaanottamaan hyvää uutista. Meidän täytyy lopettaa huolestuminen siitä, mitä ihmiset meistä ajattelevat, tai siitä, osaavatko he käsitellä totuutta, koska ihmiset kuolevat ja menevät iankaikkisuuteen ilman Jeesusta. Jotkut hylkäävät meidät ja siinä tapauksessa me pudistamme tomun pois ja jatkamme eteenpäin. Jos luotamme, että Pyhä Henki tekee työn, emmekä omaan hurmaavaan persoonallisuuteemme, niin ehkä joitakin tulee parannukseen, koska ymmärtävät olevansa iankaikkisessa vaarassa.
Säästä minut epäraamatulliselta typeryydeltä, koska missään Uudessa Testamentissa ei ole mallia saada kuulija valmiiksi käsittelemään evankeliumin sanomaa. Tämän tyyppistä hyvää tarkoittavaa mutta väärää opetusta levittävät sellaiset ihmiset kuin Rick Warren, joka tunnetaan parhaiten ohjelmastaan Purpose Driven Life, Catalyst-konferenssien Andy Stanley, ynnä muut, jotka hyödyntävät myyntitekniikan ja markkinoinnin menetelmiä kirkkojen täyttämiseksi. Kuten sanoin, tämän artikkelin alussa, aikaa ei ole juuri haaskattavaksi, koska ihmiset ovat kuolemassa. Meillä ei ole aikaa, ylellisyyttä eikä Uuden Testamentin mallia istuskelemiselle ja small talk’in harjoittamiselle kadotettujen kanssa. Tänään on pelastuksen päivä, joten keitä me olemme panemaan esteitä ihmisen tielle, joka juuri voisi tulla pelastavaan uskoon Jeesukseen. Epäraamatullisimman evankeliumin levittämistä koskevan lausunnon, mitä koskaan olen kuullut, antoi Andy Stanley sanoessaan:
”Jos voisimme uudelleenkirjoittaa käsikirjoituksen kristinuskon maineelle, niin luulen, korostaisimme suhteiden kehittämistä epäuskoisiin palvellen heitä, rakastaen heitä ja saaden heidät tuntemaan itsensä hyväksytyiksi; vasta silloin ansaitsisimme oikeuden kertoa heille evankeliumi” (Andy Stanley).
Raamatunopettajakollegani Mark Cahill puhuu Andy Stanley’n epäraamatullisista kommenteista:
”Kun Jeesus todisti naiselle kaivolla, antoiko Hän ensin hänelle vettä, ennen kuin ansaitsi oikeuden kertoa hänelle evankeliumin? Kun Jeesus puhui rikkaan nuoren hallitusmiehen kanssa, niin neuvoiko hän häntä ensin hänen osakesalkkunsa hoidossa, ennen kuin kertoi hänelle iankaikkisen totuuden? Ja mitä kivaa Stefanus aikoi tehdä häntä kivittäville ihmisille, koska oli kertomassa heille näkevänsä Jeesuksen seisomassa Isän oikealla puolella? Olisiko hänen pitänyt kysyä heiltä, että voisiko hän pestä heidän kivensä, ennen kuin he heittivät ne häntä kohti? Kun juutalaisilla oli Paavali pidätettynä luvussa Apt. 21 ja tämä sai tilaisuuden saarnata porukalle, niin olisiko hänen pitänyt jakaa karkkeja, ilmaisia konserttilippuja, vai pestä heidän autonsa, ennen kuin kertoi heille totuuden Jeesuksesta Kristuksesta? Hölynpöly ja potaska on kaikki, mitä tulee mieleen. Taas kerran meitä huijataan sillä, mitä ihmiset sanovat, sen sijaan, että kuuntelisimme, mitä Jumala meille sanoo. Kuten eräs kaveri sanoi, että jos olisit ollut World Trade Centerissä syyskuun 10. päivänä ja tiennyt, että kaikki nuo ihmiset kuolisivat seuraavana päivänä, niin mitä olisit sanonut heille? Minusta tuntuu siltä, että sinulla ei olisi ollut paljon aikaa saada heitä tykkäämään sinusta eikä tehdä kivoja asioita heille. Jos todella haluat, että kadotetut rakastavat sinua, niin luovu kristinuskosta ja mene ja etsi toinen uskonto, johon uskoa.” (Mark Cahill of Mark Cahill Ministries)
Tehtävämme ei ole kosiskella yhteiskuntaa luulemaan, että me olemme talo täynnä mukavia ihmisiä, eikä voittaa ympäröivien lähiöiden sydämiä ja mieliä. Kristityn tavoite ei ole käyttää lukemattomia tunteja jutusteluun yhden ihmisen saamiseksi lopulta antautumaan ja päättämään tulla jonakin päivänä kirkkoon.
Tuo ajattelutapa ei auta tekemään opetuslapsia. Salli minun mennä askelta pitemmälle sanomalla, että mielestäni maailman ihmiset tunnistavat myyntimiehen jo kilometrin päästä. Lakkaa yrittämästä saada ihmiset ”vastaanottamaan” Jeesus myymällä, vakuuttamalla ja ystävystymällä.
Hän ei halua ihmisten vaisua hyväksymistä. Hän haluaa olla heidän Herransa.
Ymmärräthän, missä sydämeni on tässä artikkelissa: Olen mustasukkainen seurakunnasta. Minä rakastan kanssauskovia ja olen väsynyt siihen, että ihmisiä vedetään kohti erilaista sanomaa, kuin se, mikä on Raamatussa. Minulla ei ole ongelmaa puhua ihmisille kahvin tai lounaan ajan. Minulla ei ole mitään ongelmaa ottaa ihmisiä keskusteluun elämästä. Asia, joka meidän on muistettava, on, että jokainen kohtaaminen, joka meillä on ihmisten kanssa, on tilaisuus kertoa heille pelastuksesta Jeesuksen kautta. Se voi olla ainoa kerta, kun he kuulevat evankeliumin. Joten sen sijaan, että puhut lapsesi jalkapalloharrastuksesta, suosikkijalkapallojoukkueestasi, politiikasta, tai seurakuntasi suuruudesta, puhu heille pelastuksesta Jeesuksen kautta.
Tarkoittaako tämä, että olemme kovia ja rakkaudettomia esittäessämme evankeliumin? Ei varmasti, koska syy siihen, että todistamme ihmisille, pitäisi olla sydämen rakkaus ja sääli. Meidän pitäisi esittää evankeliumi kadotetuille rohkealla ja suoralla tavalla ja särkyneestä sydämestä. Pietari kertoo meille, kuinka suhtautua ihmisiin todistaessamme:
”…vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat” (1. Piet. 3:15-16).
Ystävät, ette voi tarpeeksi maalata kaupunkitonttien aitoja, levittää tarpeeksi multaa naapureille, tai puhua tarpeeksi seurakuntanne suurista ohjelmista koko perheelle saadaksenne edes yhden ihmisen tulemaan pelastavaan uskoon Jeesukseen. Se tekee seurakunnastasi vain yhden uuden sosiaalipalvelun, vaikkakin risti seinässä. Maailmassa on paljon sosiaalipalveluja, mutta se, mitä ihmiset todella tarvitsevat, on kuulla Jeesuksesta. Hyvät teot ovat suurenmoisia ja Raamatun mukaisia, koska kuten tiedämme, usko ilman tekoja on kuollut. Älä kuitenkaan ryhdy kerran vuodessa lähiöremonttiin, aidan maalaamiseen, mullanlevitykseen ja sano, että se on evankelioimista, koska se ei sitä ole. Älä juttele siitä, kuinka suurenmoinen sinun pienryhmäsi on ja sano sitä todistamiseksi, koska se ei ole sitä. Yksi kristityn tuntomerkki on hedelmän kantaminen. Osaltaan siihen kuuluu antaa johdonmukaisesti aikaamme, resurssejamme ja myötätuntoamme. He tuntevat kristityt rakkaudestamme toisiimme ja rakkautemme Jeesukseen on ilmeinen, koska autamme näistä vähäisintä. Jotkut näistä ihmisistä voivat tulla uteliaiksi ja kysyä, miksi me teemme, mitä teemme ja siinä on tilaisuus kertoa evankeliumi, mutta meidän ei tarvitse ansaita oikeutta ystävyyden ja hyvien tekojen kautta.
Kun löydät itsesi kahvikeskustelusta, tai puhut muutaman minuutin kaupan myyjän tai kenen tahansa kanssa päivän mittaan, niin rakasta heitä sen verran, että kerrot totuuden. Kysy heiltä tietävätkö he, missä viettävät iankaikkisuuden. Kysy heiltä, mitä he ajattelevat Jeesuksesta ja taivaasta. Käännät silloin keskustelun small talk’ista johonkin sellaiseen, jolla on merkitystä vielä yli sadan vuoden kuluttua. Älä myy evankeliumia kuin kaupustelija, koska jotkut reagoivat totuuteen ja katuvat.
”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman (2. Kor. 7:10).
Jos Jeesus, Paavali, Jaakob, Johannes ja uskollinen ensimmäisen vuosisadan seurakunta eivät ennaltaehkäisseet evankeliumin sanomaa tunteja kestävällä jutustelulla, niin miksi meidän pitäisi tehdä niin? Jos uskolliset miehet ja naiset kautta vuosisatojen rohkeasti julistivat evankeliumia, niin miksi emme me? Jos Raamattu käskee meitä menemään ja tekemään opetuslapsia, niin eikö meidän pitäisi mennä? Jos menneiden vuosien Tozer’in, Ravenhill’in ja Keith Green’in kaltaisten uskollisten miesten sanoma oli saarnata parannusta ja pelastusta yksin Kristuksen kautta, niin minä haluan rohkeasti seisoa samassa 2000 vuotta vanhassa sanomassa. Älä suostu tekemään evankeliumia naurettavaksi uskomalla, että meidän on ansaittava oikeus kertoa evankeliumi, tai että meidän on ensin rakennettava totuuden painon kestäviä armon siltoja. Me olemme vain sanansaattajia, mutta Pyhä Henki on se, joka tekee työn ihmisen sydämessä. Hän vakuuttaa synnistä; meidän ei tarvitse rakentaa siltaa, pehmentää evankeliumia eikä ansaita oikeutta tuoda hyvä uutinen, koska päivän päättyessä evankeliumi ei ole meistä, vaan Jeesuksesta. Kun Pietari saarnasi ensimmäisen saarnan joukoille, hän ei rakentanut armon siltoja, kehittänyt syviä ystävyyssuhteita, eikä ensin ansainnut oikeutta saarnata; hän yksinkertaisesti saarnasi ristiinnaulittua Kristusta.
”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?’ Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.’” (Apt. 2:37-39)
Jos me vain jatkamme ja rakentelemme siltoja, jotka kestävät totuuden painon, tai yritämme ansaita oikeuden kertoa evankeliumi ystävyyden ja ystävällisten tekojen kautta, niin tulevatkohan ihmiset koskaan tuntemaan epätoivoisen tarpeensa tehdä parannus ja pelastua? Eivät, koska niin traagista kuin se onkin, monet heistä vain sulautuvat kirkkoon kävijöinä, jotka tuntevat nyt olevansa hyviä ihmisiä, mutta eivät koskaan tule pelastavaan uskoon. Heistä tuntuu hyvältä, koska heidät saatiin tuntemaan olonsa hyväksi eikä ymmärtämään, että ovat kurjia ja tarvitsevat Vapahtajaa. Sellaiset jumaliset miehet kuin Dave Hunt, David Wilkerson, Paul Washer ym. ovat varoittaneet lähtemisestä etsijäherkän (seeker sensitive) seurakunnan lavealle tielle. Tozer ja Spurgeon kiteyttävät ikuisen todellisuuden seurakunnista, jotka kuhertelevat maailman kanssa, sen sijaan, että saarnaisivat evankeliumia:
”Tämän päivän evankelikaalinen seurakunta on täynnä toimintoja, jotka kosiskelevat maailman hyväksyntää, mutta eivät valmista ketään Jeesuksen tulemukseen” (A.W. Tozer).
”Ihmiset täytyy tappaa lailla, ennen kuin heidät voidaan tehdä eläviksi evankeliumilla” (Charles Spurgeon).
Hylkää myyntitaktiikat, joihin tämän päivän seurakunta on hukkumassa. Päämäärätietoiset liikkeet, Catalyst-konferenssit ja etsijäherkät saarnat ehkä täyttävät kirkkoja, mutta niillä ei ole mitään yhteistä ensimmäisen vuosisadan evankeliumin kanssa. Haluatko olla jonkun todellinen ystävä maailmassa? Kerro hänelle evankeliumi ja tee se rakastavasti ja Pyhän Hengen rohkeudessa. Jos he hylkäävät sinut, niin tiedä, että se on Jeesus, jonka he hylkäävät. Vuosikausien kollektiiviset ihmisten lihalliset ponnistukset eivät tuota, mitä yksi sekunti Pyhän Hengen aikaan saamaa synnintuntoa saa aikaan. Todelliset opetuslapset, jotka tekevät uusia opetuslapsia, ovat tulos evankeliumin rohkeasta levittämisestä, eivät maailman liehittelystä.
Kaikki Hänen tähtensä,
Howard
Monet teistä muistavat kristityn laulajan nimeltä Keith Green, joka on nyt Herran luona. Seuraavassa hänen erinomainen puheensa, jonka hän piti koskien nykyisiä evankeliumin muuttamisyrityksiä.
Click here for the video: What’s wrong With The Gospel (Mikä evankeliumissa on pielessä)?
Read Full Post »
