Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Tukholman profetia’

The Coming Monetary Collapse
By Britt Gillette, 23.8.2020, suom. SK

COVID-19:n saapumisen ja sitä seuranneen päätöksen jälkeen sulkea kokonaisia kaupunkeja ja valtioita maailman taloudellinen toiminta on vähentynyt merkittävästi. Kun normaalit taantumat iskevät, ne yleensä käsittävät vain yhden valtion tai yksittäisen alueen. COVID-taantuma on kuitenkin iskenyt koko maailmaan kerralla. Tämä on ensimmäinen kerta Suuren Taantuman jälkeen, kun jokainen valtio on kokenut tuotannon laskun samanaikaisesti.

Tämän taloudellisen katastrofin laajuudesta huolimatta monet ekonomistit uskovat, että tapahtuu nopea V-muotoinen toipuminen, kunhan koronavirus on saatu hallintaan. Mutta onko se todennäköistä? Ei ole. Vaikka virus häviäisi huomenna, emme tule näkemään V-muotoista toipumista. Miksi? Syy on keskuspankkien politiikka ja hillitsemätön hallituksen rahankäyttö. Maailman keskuspankit (Yhdysvaltain Federal Reserve, Euroopan keskuspankki, Japanin pankki ym.) ovat vuosikymmenien ajan tehneet holtittomia poliittisia päätöksiä, mutta niiden huonot poliittiset päätökset karkasivat ylikierroksille vuosien 2008-2009 Suuren Taantuman jälkeen.

Syyskuun 11. päivän jälkeen keskuspankit työnsivät ulos keinotekoisen matalat korot. Nämä alhaiset korot yhdessä muun huonosti harkitun hallituksen politiikan kanssa puhkaisivat valtavan asuntokuplan. Kun kupla puhkesi, keskuspankkiirit ja poliitikot palkitsivat korruptoituneet ja epäpätevät pankkiirit ja yritysjohtajat valtavilla pelastustoimilla. Rajoittavan kultakannan puuttuessa he loivat uutta valuuttaa täyttämään huonoista päätöksistä, huonosta hallinnasta ja resurssien väärästä kohdentamisesta johtuvat aukot. He pönkittivät rikkoutuneen rahoitusjärjestelmän ja puhalsivat siinä prosessissa vielä toisen varallisuuskuplan.

Kun COVID poksautti tämän kuplan, näimme uuden kierroksen pelastustoimia ja keskuspankkien temppuja rahoitusmarkkinoiden kohottamiseksi ja väistämättömän väistämiseksi. Näimme myös suorat hallituksen maksut yksityishenkilöille toivossa ”stimuloida” taloutta. Tämä on mahdollista vain siksi, että hallitukset voivat luoda uutta valuuttaa halutessaan. Yhdysvaltain dollari ja kaikki muut kansalliset valuutat maailmassa ovat ns. fiat-valuuttoja. Se tarkoittaa, että niitä ei tueta millään muulla, kuin hallituksen lupauksella. Niillä on arvoa vain, koska hallitukset sanovat, että niillä on. Ne eivät ole muuta kuin paperinpaloja tai ykkösiä ja nollia tietokoneessa ja se tarkoittaa, että hallitukset voivat luoda valuuttaa niin paljon kuin haluavat vain napin painalluksella.

Fiat-valuutoilla ei ole kullalla, hopealla ja muilla kovilla varannoilla tuettujen valuuttojen arvoa. Se tarkoittaa, että poliitikot ja keskuspankkiirit voivat luoda uutta valuuttaa tyhjästä rahoittamaan loputonta määrää stimulus-ohjelmia, sosiaalietuuksia ja juonia ystäviensä pelastamiseksi ja rikastuttamiseksi.

Vuosikymmenien ajan ja varsinkin Suuren Taantuman jälkeen nämä poliitikot ja keskuspankkiirit ovat tehneet kaikkensa välttääkseen taantuman kivun tai jopa pitkittyneen osakemarkkinoiden laskun. Mutta niin kovasti kuin he yrittävätkin väistää väistämätöntä, tilintekopäivä on tulossa. He ovat vääristäneet vapaat markkinat, eivätkä voi pysäyttää seurauksia ikuisesti. Lasku erääntyy pian. COVID ei aiheuttanut tulevaa kriisiä. Se vain nopeutti sitä.

Tie edessämme

Kaikki nämä typerät hallituksen politiikat ovat asettaneet maailmantalouden no-win-tilanteeseen. Siitä seuraa, että jäljellä on vain kaksi vaihtoehtoa:

Vaihtoehto 1: Deflaatio – Suuri Lama (1900-luvulla) on tunnetuin esimerkki taloudellisesta deflaatiosta. Deflaatiospiraalissa luottosopimukset ja rahan kokonaismäärä kutistuvat. Ihmiset leikkaavat menojaan ja työntekijät menettävät työpaikkansa. Velkaantumisesta tulee valtava taakka. Yrityksillä menee huonosti ja konkurssit lisääntyvät. Työttömyys lisääntyy ja leipäjonoja muodostuu. Deflaatiospiraali on tuskallinen tapahtuma koko yhteiskunnalle. Se lietsoo mellakoita ja kutsuu vallankumousta. Deflaation kipu on välttämätön talouden puhdistamiseksi huonoista veloista ja huonosti hoidetuista yrityksistä. Siitä huolimatta keskuspankkiirit ja poliitikot yrittävät välttää deflaation hinnalla millä hyvänsä. Miksi? Koska väliaikainen ja välttämätön taloudellinen kipu uhkaa viedä heidän valtansa.

Vaihtoehto 2: Suuri inflaatio tai hyperinflaatio – Weimarin tasavalta on tunnetuin esimerkki hyperinflaatiosta. Sodanjälkeisten velkojen ja korvausten vuorten alle muserrettu Saksan tasavalta painoi lisää ja lisää valuuttaa täyttääkseen velvoitteensa. Tuloksena oli valtava Saksan valuutan – markan – ostovoiman menetys. Hinnat nousivat nopeasti vastaamaan uutta todellisuutta. Vuoden 1922 lopussa 160 markan leipä maksoi yli 200 miljardia markkaa vähemmän kuin vuotta myöhemmin. Eräässä tarinassa tuolta ajalta nainen kuljetti kottikärryllistä markkoja leipomoon ostaakseen leivän. Kun hän meni leipomoon, varas vei kottikärryt, mutta jätti kasan arvottomia markkoja. Näin nopeasti valuutta menetti arvonsa.

Kaikki tämä tapahtui, koska holtiton hallitus kasvatti valtavasti valuuttansa tarjontaa ja taloustieteen perusoppien mukaan, kun tarjonta kasvaa ilman kysynnän kasvua, hinta laskee. Toisin sanoen Saksan kansalaiset tajusivat nopeasti, että se, mitä he pitivät ”rahana”, olikin vain arvottomia paperinpaloja. Markka ei ollut ankkuroitu kultaan tai hopeaan eikä mihinkään, jolla on todellista arvoa. Kun tämä todellisuus tuli esiin, maailma menetti kaiken uskonsa markkaan ja sen ostovoima romahti. Lopulta siitä tuli arvoton.

Muutamien viimeisten kuukausien aikana keskuspankkiirit ja poliitikot ovat hukuttaneet maailman biljooniin dollareihin uutta valuuttaa. Heidän vastauksensa jokaiseen taloudelliseen ongelmaan on syytää yhä enemmän valuuttaa jatkuvasti laajenevaan luetteloon valtionapuohjelmia ja kohdennettuja pelastamisia. Kuten Weimarin Saksa, maailma yksinkertaisesti painaa yhä enemmän valuuttaa pyrkiessään ratkaisemaan taloudelliset ongelmansa. Parhaimmillaan tulos on 1970-luvun tyylinen stagflaatio, jossa on korkea työttömyys ja käsistä karannut inflaatio. Pahimmassa tapauksessa tulemme näkemään kaikkien fiat-valuuttojen ostovoiman romahtamisen kultaan, hopeaan ja muihin koviin varantoihin nähden.

Jälleen kerran tarvitaan kottikärryllinen dollareita, euroja tai jenejä yhden leivän ostamiseen. Ei ole yllätys, että Raamattu sanoo sellaisen ajan tulevan – ajan, jolloin koko päivän palkalla ei voi ostaa muuta kuin yhden leivän (Ilm. 6: 6). [Tulee mieleen Tukholman profetia]

Minkä tien valitsemme?

Poliitikot ja keskuspankkiirit eivät koskaan hyväksy vaihtoehtoa 1. Tämä johtuu siitä, että deflaatio on välitön uhka heidän vallalleen ja asemalleen. Järjestelmän selvittäminen tappiollisesta velasta on välttämätöntä terveelle taloudelle. Sen aiheuttama kipu saa äänestäjät kuitenkin vaatimaan uutta johtoa. Se pelottaa poliitikkoja ja keskuspankkiireja, jotka rakastavat vallan asemiaan ja arvostustaan. Deflaatiospiraalin edessä vaihtoehto 2 houkuttelee heitä. He uskovat voivansa ”suunnitella” toipumisen samalla hoitaen ja halliten inflaation. Historia on kuitenkin osoittanut, että keskussuunnittelu ei toimi. Lopussa he menettävät hallinnan ja kaikki maailman fiat-valuutat romahtavat.

Näemme jo tämän kriisin alkuvaiheita. Kun hallitukset ympäri maailmaa vaativat yritysten, paikallishallintojen ja työttömien pelastamista, näemme heidän ison hallinnon menettelytapojensa kustannusten heijastuvan nousevissa kullan ja hopean hinnoissa. Globaalin Weimar-tyylisen hyperinflaation mahdollisuudet ovat paljon vakavammat kuin yleisö uskookaan.

Mitä seuraavaksi?

Kun maailma kokee massiivisen inflaatiokierteen, nykyinen rahasysteemi (voimassa vuodesta 1971) tulee loppuunsa. Uusi rahajärjestelmä nousee tuhkasta. Miltä se näyttää? Emme tiedä varmasti, mutta todennäköisesti se rakennetaan jonkinlaisen digitaalisen valuutan varaan. Maailman keskuspankit ovat jo järjestäytyneet käynnistämään omat kryptovaluuttansa. Kiina testaa parhaillaan omaa valtion tukemaa kryptovaluuttaa ja kymmenet muut maat ovat jo ilmoittaneet suunnitelmistaan käynnistää omansa. Juuri viime viikolla uutiset kertoivat Yhdysvaltain keskuspankin yhteistyöstä MIT:n kanssa oman digitaalisen valuutan kehittämiseksi.

Jos hallituksen kryptovaluutta korvaa paperivaluutan, yksilönvapaus ja kansallinen vapaus katoavat. Hallitukset voivat ”sammuttaa” yksilön kryptovaluutan. Tämä tarkoittaa, että jos teet jotakin, jota hallitus ei hyväksy, se voi sulkea mahdollisuutesi ostaa ja myydä. Tämänkään ei pitäisi yllättää sinua. Raamatun mukaan juuri näin käy lopun aikoina. Antikristus perustaa globaalin kauppajärjestelmän. Hänen järjestelmällään on rooli jokaisessa maailman taloudellisessa tapahtumassa. Se tulee olemaan niin hallitseva, ettei kukaan voi ostaa eikä myydä mitään ilman Antikristuksen hyväksymistä (Ilm. 13:17).

Lähestymme nopeasti aikaa, josta profeetat varoittivat. Olemme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa (Luuk. 21:11). Israel on jälleen maassaan (Jer. 23:7-8). Juutalaiset ovat jälleen Jerusalemissa (Luuk. 21:24–28) ja evankeliumia saarnataan kaikkialla maailmassa (Matt. 24:14). Lopunajat lähestyvät. Ahdistus, Antikristus ja maailmanhallitus ovat osa maailman lähitulevaisuutta. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon; se myös tarkoittaa, että Jeesus on paluunsa kynnyksellä. (Ilm. 22:20). Hän perustaa iankaikkisen valtakuntansa (Dan. 2:44), jossa ei ole enää kuolemaa eikä itkua eikä kipua (Ilm. 21:4). Pidä siis katseesi Häneen kiinnitettynä!

———–

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second Coming, Racing Toward Armageddon, and The End Times. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

Suomessa julkaistulla kasetilla, jossa Tukholman profetia kerrotaan, on alussa seuraava johdanto:

Alkusanat

Olen kopioinut tähän kasettiin toiselta kasetilta tuntemattoman uskovan veljen 28.5.1984 Tukholmassa saaman profetian. Tämä profetia on tullut hänelle näyn muodossa. Hän on puhunut tämän näyn, joka koskee Suomen tulevaisuutta, kasetille, ja Olavi Syväntö toi sen kesällä Ruotsista Suomeen. Kaikkiin tulevaisuutta koskeviin profetioihin on syytä suhtautua varauksellisesti. Tulevaisuus näyttää, oliko tämä profetia Herrasta, ja jos se oli, se myös toteutuu.

Olen kopioinut tämän siitä syystä, että kasetilla profetia kuuluu kovin epäselvästi, ehkä on ollut huono nauhuri. Minä kopioin tähän vain profetian, mutta minulla olevassa kasetissa profetian saanut henkilö puhuu oman ajatuksensa tästä profetiasta kasetin toisella puolella. Tämä profetia ja veljen oma puhe ovat erilaiset kuin yö ja päivä. Veljen puhetyyli tuntuu olevan oppikysymyksistä innostunutta ja kiihkeähköä, mutta profetia tulee erittäin asiallisesti ja hillitysti. Näiden kahden puheen erilaisuus panee ajattelemaan, että tämä profetia on todella Herrasta.

Vaikka profetiassa puhutaan tulevaisuudesta, ei siinä ole mitään tarkkoja aikamääriä. Vaikka siinä sanotaan, että Suomen ahdingon aika alkaa kesällä, ei siinä sanota minä kesänä. Profeetta ei myöskään koroita itseään vaan ilmoittaa Herran sanoneen, että tähän profetiaan tulee jatko toisen profeetan kautta, jonka Herra itse valitsee sitten kun hänen aikansa tulee.

Profetiassa on joitakin meille Raamatusta tuttuja – mutta ehkä jollekin outoja – sanontoja, esimerkiksi denari. Se on yhden päivän palkka – se palkka, minkä mies päivässä ansaitsi. Koiniks-mitta – se on yhden päivän annos viljaa. Roos, Roosin poika, on Raamatusta tuttu kansan nimi, jonka tutkijat uskovat tarkoittavan tämän päivän Venäjää. Morsian on seurakunta, jonka Jeesus noutaa tulemuksessaan ahdingon keskeltä. Ja sitten itse profetia, se kuuluu näin:

Profetia

Näin venäläisen sotilaan, joka oli aseistettu niin kuin kuuluu olla. Päässä sillä ei ollut kypärää, vaan sillä oli kenttälakki. Siinä oli Venäjän armeijan tunnukset ja rinnassa sillä oli Venäjän armeijan myöntämiä kunniamerkkejä.

Miehellä oli aseenaan pikakivääri ja hän seisoi rajapyykkien välissä. Toinen rajapyykki oli Venäjän puolella, ja toinen, sinivalkoinen, oli Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös: raja oli siis auki. Tämä sotilas oli hämmästyttävän suuri. Kun minä sitä näyssä katselin ja olin seisovinani noin 25-30 metrin päässä kasvot sitä sotilasta kohden, niin minusta katsoen sen sotilaan koko oli pitkästi yli kymmenen metriä. Sillä koolla haluttiin näyttää sitä Venäjän armeijan voimaa, mikä sillä oli.

Minä ihmettelin suuresti sen toisen kainalon alle tungettua kangaspakkaa. Se oli olevinaan valkoista kangasta ja niin kuin iso purje, joka oli mytytty rullalle. Ei käännetty vaan mytytty ja se oli kasassa. Kun katsoin tarkemmin, niin siinä olivat siniset ja valkeat värit, joten sen täytyi olla Suomen lippu.

Näkyä katsellessani minä kuulen seuraavat sanat: ”Koiniks-mitta nisuja denarin, ja kolme koiniksia ohria denarin. Älä turmele öljyä äläkä viiniä”. Tämä sanottiin Venäjän sotilaalle. Venäjän sotilas kuuntelee tämän sanan ja nyökkää, että hän on ymmärtänyt.

Sen jälkeen Venäjän sotilaalle annetaan ikään kuin mittanuora. Se annetaan sen vasempaan käteen, sillä oikeassa on Suomen lippu. Venäjän sotilas saa käskyn kulkea määrätty matka ja merkitä mittanuoralla askelien pituudet. Joka kerta kun se astuu askeleen, täytyy nämä askeleet kirjoittaa ylös päiväkirjaan. Kun se tulee siihen paikkaan mihin se on määrätty ja mihin sen on lupa tulla, niin siihen pitää pysähtyä ja siihen se pystyttää paalun merkiksi, että tähän asti on tultu. Se on Kymijoen ranta.

Siitä Venäjän sotilaalle annetaan suora tie nousta pohjoiseen. Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon, ja siitä Ouluun, ja siitä Kemiin, ja Tornioon jokivartta ylös edelleen. Sille sanotaan: ”Tähän sinä rakennat leirin” ja Venäjän sotilaalle annetaan paljon piikkilankaa ja rakennustarvikkeita, jotta se rakentaa siihen leirin. Jos kartalta katsotaan, niin se on noin kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen kilometriä Pellon pohjoispuolella. Ruotsin puolella on vastassa Karunki, sitten Wittangi ja Wittangista suora tie Norjaan. [Profetian lukijan kommentti kasetilla: ”Tähän minä huomauttaisin, että tässä on virhe. Paikka ei voi olla Karunki vaan se on Pajala. Sieltä on suora tie Wittangiin, josta valmistui 1984 kesällä Kiirunan kautta suora tie Norjaan Narvikiin.”]

Venäjän miehelle sanotaan seuraavat sanat: ”Sinä saat olla tässä siihen asti, kun sinun veljesi lähtevät Israelin maalle”. Venäjän sotilaalle sanotaan myös seuraavat sanat: ”Sinun täytyy itkeä paljon kaatuneita veljiäsi, jotka tulevat kaatumaan siinä suuressa sodassa, joka alkaa Persiassa, kun sinä ja sinun veljesi menette Persiaan. Sinulle annetaan lupa mennä Persiaan ja avata tie Eufrat-virtaa myöten idästä nousevalle suurelle kuninkaalle”. Minä puhun sinulle, sanoo JHVH Jireh [tämä Jumalan nimi merkitsee ”Herra näkee” ja ”Herra pitää huolta”.], että sinä saat oikeuden astua pyhälle maalle, mutta sinä et tule tuhoamaan pyhää kaupunkia, etkä tule häpäisemään sen kansaa, vaan sinun veljiesi luut tulevat valkenemaan Harmageddonin kentälle. Sinä Roosin poika, sinä juhlit voittoasi vähän aikaa, sillä sinä ja sinun veljesi kaatuvat miekkaan Harmageddonin kedolla.

Suomessa sinulla on oleva leiri Norjaa ja sieltä lännestä nousevia kuninkaita vastaan, mutta sinä et saa vahingoittaa Suomen kansaa etkä häpäistä sen pyhiä arvoja. Sinä saat pitää leiriä tässä maassa, mutta sinä et saa turmella öljyä etkä viiniä.

Suomen kansalle nousee profeetta, joka seisoo sinua vastaan ja profetoi määrätyt hetket, ja profetoimisensa lopussa hän tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu minun tyköni. Hänet kutsutaan kotiin. Tämä profeetta julistaa Suomessa väkevän pelastussanoman, jonka myös sinä kuulet, sinä mahtava Roosin poika. Tämä profetia ja profeetta, jonka minä kutsun Suomen maasta, tulee olemaan väkevän pelastussanoman julistaja, ja tuo monta minun tyköni, sanoo Herra.

Jumalan sana tulee olemaan voimakas ja vahva Suomessa, ja kutsuu paljon ihmisiä pelastukseen, ja tuo esille paljon suuria asioita. Ja sinä Roosin poika, sinä näet sen ja sinä hämmästyt.

Sinun halusi on karata Suomen kimppuun, mutta minä olen paneva esteen sinun eteesi. Vaikka monet jumalattomat Suomen maassa lankeavat sinun miekkaasi, sinä et turmele öljyä etkä viiniä, sanoo Jumala. Minä olen nostanut sinut, sinä mahtava Roosin poika, sinä saat kävellä Suomen halki, mutta sinä et saa turmella öljyä etkä viiniä, sanoo Herra, Herra.

Minun poikani, Jeesuksen Kristuksen morsian, tekee morsiamen merkin Suomessa, sinä näet sen, sinä Roosin poika ja sinä hämmästyt. Ja kun tämän profeetan päivät ovat päättyneet, sinä palaat takaisin Venäjän maalle ja kerrot siellä niistä suurista asioista, joita olet Suomessa nähnyt.

Sinä Venäjän sotilas, minä olen nostanut sinut ruoskaksi juopuneelle ihmiskunnalle. Minun sanallani sinut nostettiin voimaan ja valtaan ja taistelemaan, mutta minun sanallani sinut myös kaadetaan, sanoo Herra.

Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala. Kun ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole yhtään ystävää Euroopassa. Teillä ei ole yhtään kansaa, joka nostaisi asetta teidän puolestanne Venäjää vastaan. Sinä Suomen kansa tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä. Mutta sama enkeli, joka taisteli teidän rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan teidän rinnallanne, ja minä tulen huolehtimaan siitä, että se Venäjän sotilas, joka nousee teidän maahanne, ei häpäise teitä, eikä ota eikä turmele öljyä eikä viiniä.

Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä ja viiniä ei turmella. Öljy on Jumalan Pyhä Sana, ja viini on Jumalan Sana. Teille jää vain yksi paikka, mihin te voitte paeta, kun ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala, ja se paikka on Jumalan Sana. Ei yksikään valtio ota vastaan teidän pakolaisianne. Te yritätte paeta Amerikkaan ja te yritätte paeta Kanadaan, mutta teitä ei oteta vastaan. Niin kuin ei otettu vastaan Israelin lapsiakaan Saksan ahdistuksen päivinä, vaan heidät palautettiin Saksaan. Niin tulevat länsimaat palauttamaan teidätkin takaisin kotimaahanne, sillä minä Herra, haluan sen sillä tavalla. Ja minun tieni eivät ole teidän teitänne.

Mutta joka turvaa minuun ja pysyy minun sanassani, hänellä on leipää ahdistuksen keskellä, ja hänellä on lepo minun Sanassani, sanoo Jumala, sillä eikö teidän päivänne ole minun kädessäni, sanoo Herra. Enkö minä ole Jumala ahdistuksenkin päivinä? Tämä on sanoma Suomen kansalle, sanoo Herra, Herra. Sinun on tehtävä parannus murhistasi, velhouksistasi, salavuoteistasi, varkauksistasi, aborteistasi ja hillittömästä haureudestasi. [Vertaa Ilm. 9:21: He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.”]

En minä kysy, haluatteko te tehdä parannuksen, vaan minä sanon, ”Sinun on tehtävä parannus”. Mutta te ette tee sitä, enkö minä Herra paaduttanut Faraon sydämen, näyttääkseni voimani Mooseksen kautta. Minä, sama Jumala, paadutan Suomen kansan sydämen, että te ette tee parannusta velhouksistanne, haureudestanne, salavuoteistanne, irstauksistanne ja aborteistanne ja kaikista niistä kauhistuksista, joita te teette minun nimessäni ja minun kasvojeni edessä.

Mutta pyhät tulevat loistamaan ahdistuksen keskellä niin kuin lamput, ja yksikään teistä, jotka olette minun omani, sanoo Jumala, ei joudu hukkaan sillä minä Herra, Herra, olen sen niin päättänyt.

Suomen kansa, minä olen kutsunut sinua niin monta kymmentä vuotta, talvisodan raskaina päivinä te rukoilitte minun edessäni, jokaisesta kirkosta nousi rukous minun kasvojeni eteen, ja ne rukoukset ovat muistossa rukousten maljassa tänäkin päivänä. Ja jatkosodan raskaina päivinä, kun veristä uhria kannettiin Suomesta, te rukoilitte minun edessäni, te kannoitte rukouksin kärsivän kansan kohtalon minun eteeni. Minä muistin teitä ja minä siirsin teidän kohtalonne hetken. Mutta nyt, hyvinvoinnin, rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojenne etummaisina olevat, teidän tehtävänänne tuntuu olevan häväistä minun sanani.

Te riitelette perinnäissäännöistä ja opista, ja te vainoatte niitä, jotka ovat yksinkertaisia totisia rukoilijoita. Te olette purkaneet jokaisen käskyn, jonka minä olen antanut. Kun minä sanoin: ”Älä tee huorin”, te teette huorin kaikilla alueilla. Kun minä sanoin: ”Älä tapa”, te tapatte viattomia syntymättömiä lapsia kaksikymmentäviisi tuhatta vuodessa. Kun minä sanon: ”Älä varasta”, niin te varastatte toisiltanne, te varastatte yhteiskunnalta ja valtiolta, ja valtio varastaa teiltä. Kaikki te varastatte toinen toisiltanne. Kun minä sanon: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”, te todistatte systemaattisesti joka päivä väärin teidän lähimmäisestänne. Kun minä sanon: ”Älä himoitse lähimmäisesi huonetta” te himoitsette lähimmäisenne huonetta. Kun minä sanon: ”Muista pyhittää lepopäivä”, te ette pyhitä lepopäivää, vaikka teillä on aikaa levätä. Te käytätte minun pyhäpäiväni ja sapattini riettauden ja haureuden harjoittamiseen. Se on noussut minun eteeni kuin löyhkä.

Tänä päivänä te häpäisette sitä Jumalan viljaa, joka kasvaa teidän pelloillanne, mutta huomenna te maksatte koiniks-mitasta nisuja denarin ja kolmesta koiniksista ohria denarin, ja denari on noin sata markkaa. Köyhillä ei tule teidän keskuudessanne olemaan leipää, sillä rikkaat piilottavat sen, mutta ne jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, heille katetaan pöytä ahdingon keskellä, sanoo Herra, Herra.

Suomen kansasta nousee minulle profeetta, sanoo Jumala. Hän profetoi lyhyen hetken, mutta hänen profeetan-merkkinsä on niin suuri, että se sokaisee jokaisen vastaanväittäjän.

Minä olen Jumala, ja minä olen tämän asian puhunut. Sinä minun palvelijani siellä Tukholman kaupungissa, jolle minä olen antanut tämän profetian, älä pelkää julkaista tätä profetiaa. Laske tämä kasettina ulos niille ihmisille – ei sinun tarvitse lähettää sitä koko maahan – vaan muutamille ystävillesi, jotta he kuuntelisivat ja kertoisivat siitä eteenpäin.

Sinä Jumalan valittu kansa, minä sanon sinulle, sinä Jumalan valittu, joka asut Suomen maassa, ja olet minun poikani Jeesuksen Kristuksen morsian, sinä et tule kokemaan ahdistuksen hetkeä niin raskaana kuin kokevat ne, jotka eivät ole minun Poikaani tunnustaneet. Minä suojelen sinua morsian, minä varjelen sinua morsian, ja sinä tulet loistamaan kansasi keskellä, niin kuin lamppu loistaa pimeässä paikassa. Ja sinulle annetaan lohdutukseksi tämä merkki: ”Koiniks-mitta nisuja denarin, ja kolme koiniksia ohria denarin. Mutta sinulta ei turmella öljyä eikä viiniä”.

Jatkakaa haureuttanne, te jotka haluatte sitä jatkaa, sillä näin sanotaan pyhässä kirjassa: ’Pyhät pyhittyvät, mutta saastaiset saastuvat’. Suomen kansa, älä luota lännestä tulevaan apuun, sillä ei sitä tule. Ruotsi ei lähetä joukkoja sinua puolustamaan, Amerikka ei tule sinun avuksesi, Länsi-Saksan armeijat ovat lyödyt ja hajallaan, minä näin Länsi-Saksan sotilaiden itkevän maassa polvillaan. Teillä ei ole yhtään ystävää, ainoa, joka voi teitä varjella ja suojella, on minun Poikani Jeesuksen Kristuksen sovintoveri, ja sen te olette ylenkatsoneet ja jalkoihinne polkeneet. Vain morsian, minun Poikani morsian, sinä olet uloskutsuttu, ja sinä tulet seisomaan, kun muut ympärilläsi kaatuvat.

Tämä profetia ei ole tarkka, sillä siihen tulee vielä jatko, laajempi ja selvempi profetia tulevaisuudessa, mutta se lasketaan sille miehelle, jonka minä olen valinnut seisomaan profetian kanssa Suomessa ahdistuksen aikana. Tämä profetia tulee kertomaan Suomen kansalle ne ahdistuksen ajat, jotka ovat tulossa. Nämä alkavat kesällä, sillä sinulle palvelijani Tukholmassa näytetään vihreitä puita.

Sinä kerrot sen sanan, että Suomessa nousee profeetta, joka julistaa minun sanani, ja morsian ottaa vastaan sen sanan kuuleviin korviinsa. Iloitse minun sanastani ja seiso sen kanssa. Minä Herra, tiedän teidän kärsimyksenne ja ahdistuksenne määrän, mutta yhtään ylimääräistä kyyneltä ei morsiamen tarvitse itkeä. Suomen kansan rukoukset, niitten vanhurskaitten rukoukset, jotka Suomen maassa asuvat, ovat muistossa minun edessäni.

Yksikään Jeesuksen Kristuksen oma ei joudu tappioon. Yksikään, joka Jeesuksessa Kristuksessa on, ei joudu häpeään, vaan hän tulee seisomaan, ja kun minä näen hänelle hyväksi, hän saa irrottaa aurasta kätensä, ei niin kuin vihollisen voimat vaativat, vaan niin kuin minä olen sallinut. Taistelujen päivät ovat tulossa, Israelin veljet, teidänkin aikanne on tulossa. Kaikki te, jotka luotatte ihmisen apuun. Te tulette näkemään sen turhaksi. Mutta Israelissa nousee profeetta, joka julistaa minun sanani. Suomessa nousee profeetta, joka julistaa minun sanani, ja myös sinä, pieni palvelijani Tukholmassa. Sinä, joka et ole ollut minun tahtoni esteenä, myös sinä saat tehdä sen osan, mikä sinulle valitaan. Sinun aikasi ei ole vielä tullut. Sinä et tule tekemään suurta työtä, sinä tulet olemaan sellainen, miksi minä olen sinut määrännyt. Älä kysele palvelustehtävääsi, ei se ole sinulta, vaan se on minulta. Sana lähti liikkeelle tänä iltana Suomen kansalle. Äänitä tämä kasetti ja kirjoita ylös tämä profetia. Postita se niille ystävällesi, joita sinulla on Suomessa. Nämä ystävät saavat sitten jakaa sitä edelleen. Soita tätä myös itse nauhalta niille, jotka haluavat kuulla.

Kun minä lähetin profeettani Jesajan, minä sanoin: ”Kuulkoot, tai olkoot kuulematta. Puhu sinä nämä sanat”. Mutta niin on käyvä myös tämän profetian. He kuulevat, mutta ovat kuulematta. Suomen johtavat henkilöt, älkää kuvitelko, että te olette omalla taidollanne nousseet siihen asemaan, mikä teillä on. Ei kukaan voi mitään tehdä ilman minun tahtoani ja sallimustani. Minä sanon teille, älkää luottako niihin sopimuksiin ja niihin asiakirjoihin, joita teillä on Neuvostoliiton kanssa. Luottakaa minun sanaani, se on minun sanani, joka pitää pois tuon mahtavan Venäjän karhun teidän maastanne. Kun te teette minun tahtoni, niin minä sallin teille siunauksen päivät, mutta kun te käännätte minulle selkänne, te saatte niittää kirousta, sillä minun Henkeni ei salli, että minun nimeäni jatkuvasti pilkataan, sanoo Herra, Herra. Kun tämä profetia menee Suomeen, sitä ei uskota. Mutta minä sanon sinulle palvelijani, puhu se. Kuulevat tai olkoot kuulematta.

Tee sinäkin palvelijani siellä Tukholmassa parannus, kulje suoraan, minä olen sinut kutsunut, minä olen ollut sinun kanssasi tähän päivään asti, enkä minä sinua vastedeskään hylkää. Mutta kuinka mielelläni minä haluaisin, että sinä tekisit minun tahtoni. Minä autan sinua, ja kun tulee se päivä, että sinä palajat, niin sinä vahvistat minun veljiäni. Suomen kansan asiat ovat huonommin kuin teistä yksikään arvaa. Mutta morsiamen asiat ovat paremmin kuin yksikään teistä osaisi edes uneksia. Minun Poikani on valmistanut teille hääaterian, he tulevat iloitsemaan pitkien pöytien äärissä, ja kun maan päällä on ahdistus ja vaino vahvimmillaan, kulkee Ylkä kansansa suojana. Minä rakastan sinua Suomen kansa, minä olen kutsunut teitä niin monta kymmentä vuotta, minä autoin teitä talvisodassa, ja minä autoin teitä jatkosodassa, ja kuinka mielelläni minä auttaisin teitä tässä kolmannessakin maailmansodassa, joka pian tulee. Mutta te ette ole tahtoneet kuulla minua. Sinä morsian, kuuntele Yljän ääntä, kuuntele sen profeetan ääntä, jonka minä nostan. Mutta, kuuntele myös minun sanaani, joka on kirjoitettu Raamattuun.

Ruoki itseäsi sanalla, ja kulje suoraan, kapeaa tietä. Sinä saat kulkea tahdissa ja tulla kotiin. Minä, Herra, Herra, olen tämän profetian puhunut. Ja minun yksinkertainen pieni palvelijani Tukholmassa on tämän profetian nauhoittanut. Suomen kansa, tee parannus kaikista niistä synneistä, joita olet tähän päivään asti tehnyt, niin minä armahdan sinua. Minä en voi enää siirtää teidän kohtaloanne, sillä se ahdistus on tuleva yli koko maanpiirin, mutta minä otan teistä pois paljon, paljon. Minä halajan paljon enemmän morsiameen, kuin mitä siellä nyt on. Sillä ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra. Profetia päättyy tähän. Ja minä annan jatkon profetiaan sille palvelijalle, jonka minä olen tähän tehtävään valinnut.

Loppusanat

Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille (Aam. 3:7).

Pidän tätä profetiaa oikeana, ja se on syytä ottaa vakavasti. Joku saattaa kysyä, että jos Jumala on rakkaus, niin miksi Hän antaisi tällaista tapahtua? Vastaus on, että juuri siksi! Jumala rakastaa Suomen kansaa niin paljon, että ei tahtoisi sen hukkuvan synteihinsä. Hän on antanut maallemme runsain mitoin kaikkea hyvää ja vaurauden aikoja. Silti kansamme ei ole muistanut Herraansa kiitoksella, vaan on luopunut entistä kauemmaksi Hänestä.

Erityisesti Jumala on murheellinen sen tähden, että maassamme on kirkon korkeimman johdon myötävaikutuksella hylätty Raamattu Jumalan sanana. Monenlaista iljetystä on tullut tilalle, ja raamatullisia kristittyjä syrjitään. ”Minun seurakuntani ei ole valmis ottamaan ristiään ja seuraamaan minua”, sanoo Herra. ”Sen sijaan he ovat tehneet sovinnon maailman kanssa sitä miellyttääkseen. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.”

Luopumusta on tapahtunut kaikissa kirkkokunnissa. Enää ei riitä yksin Jeesus, vaan moni muu asia on tullut tärkeämmäksi. Jumala tahtoo, että Hänen rakas Poikansa nostetaan seurakunnissa kaiken keskipisteeksi; vain Jeesuksen ristillä vuotanut veri voi meidät pelastaa. Lunastuksemme on yksin Jeesuksen sovitustyössä, mutta Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitys on unohdettu.

Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa meidän tähtemme. Jotta Jeesuksen uhri vuoksemme ei kävisi tarpeettomaksi, on Jumala alkanut maatamme ravistella. Kansamme on jo vuosia kulkenut vaikeita aikoja kohti. Se on Jumalan tapa kutsua meitä kaikessa Hänen rakkaudessaan. Tahdommeko kuulla sen? Hän voi vielä kaiken muuttaa, jos nöyrrymme. Jumalan tahto ei ole maamme miehitys, mutta jos se ainoastaan saa kansamme kääntymään Hänen puoleensa, Hänen on sallittava sen tapahtua.

Menkäämme siis jokainen itseemme ja tuokaamme Jumalan eteen salaisimmatkin syntimme niistä parannusta tehden. Parannuksenteon on alettava Herran huoneesta – meistä uskovista.

Profetia tulostettavana PDF-tiedostona

Read Full Post »