Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘tunteet’

The ”New Model” Gospel

An Editorial by Dr. Orrel Steinkamp, suom. Samuel Korhonen

Lähes huomaamatta ainakin yli 50 vuoden ajan uusi sanoma kääntymättömien kutsumiseksi Kristuksen tykö on vähitellen löytänyt tiensä hallitsevaan asemaan evankelikaalien keskuudessa.

25 vuotta sitten Christianity Today -lehti (virallinen uusevankekaalinen elin) julkaisi kanadalaisen evankelikaalin Robert Brow’n artikkelin otsikolla “Evangelical Megashift: Why You May Not Have Heard About Wrath, Sin and Hell Lately” (Evankelikaalinen megamuutos: Miksi et viime aikoina ehkä ole kuullut vihasta, synnistä ja helvetistä). Brow väitti lähes 25 vuotta sitten, että evankelikalismissa oli nousemassa esiin ”uusi malli”. Brow’n ”uusi malli” kuulosti silloin, kuten nytkin, kuluneelta vanhalta päälinjan protestanttiselta liberalismilta. On käynyt ilmi, että Brow’n artikkeli oli edeltäjä Clark Pinnock’in uudelle avoimelle teismille ja evankelikaaliselle esiintulevalle liikkeelle.

Kuitenkin evankelikaalit, jotka eivät vielä ole omaksuneet avointa teismiä ja esiintulevia opetuksia, ovat ilmeisesti huomaamattaan hyväksyneet Brow’n ”uuden mallin” opetuksen koskien Kristuksen kuoleman syytä. ”Vanhan mallin” opetus on edelleen monissa opinjulistuksissa, mutta ”uuden mallin” opetus rististä on vaikuttanut sydämiimme ja siten myös sanomaamme. Tämä hybridi / mutaatio on nyt löytänyt turvallisen aseman evankelikaalisessa evankeliumin saarnaamisessa. Kääntymättömiin vetoaminen on vähitellen muuttunut. Nyt on aivan normaalia sanoa, että Jeesus kuoli pelastaakseen meidät ”surkeasta” elämästä ja lupaa lisäksi taivaan. Siitä, mikä täytettiin ristillä Vapahtajan huutaessa, ”se on täytetty”, on nyt tullut pelastus epämiellyttävästä elämästä, josta emme enää tykkää.

Tämä ”uuden mallin” ristinsaarna pelastumattomille on itse asiassa ollut havaittavissa jo kauan aikaa. Muistan, kun ainakin 15 vuotta sitten kuuntelin Franklin Graham’in saarnaa. Hän saarnasi havainnollisesti ja konkreettisesti helvetistä. Järkytyin, kun hän esitti kutsunsa kääntymättömille ja juuri siinä hetkessä luiskahti ilman varoitusta tai epäröimistä ”tule Jeesuksen tykö” -tyyppiseen kutsuun vedoten tunneperäisten tarpeiden koko skaalaan. Se, mikä alkoi saarnana helvetin tulesta ja tulikivestä, muuttui terapeuttiseksi vetoomukseksi.

Kuinka tästä tuli hyväksyttävä evankeliumin esittäminen kääntymättömille? Mistä lähtien Jeesuksen kuolema on antanut meille uuden alun ja mahdollisuuden paeta elämän hankaluuksia kaupallisessa yhteiskunnassa? No niin. Varmasti oli eri syiden yhteentulemista, mutta todennäköisesti lähetysevankelioimisen seurakuntakasvun teorian tulo toi sen keskeiseen asemaan. Se alkoi Donald McGavern’in seurakuntakasvun opetuksesta. Hän vetosi ihmisen psykologisiin tarpeisiin lähetysevankelisessa palvelutyössä. Myöhemmin Fuller’in seminaari alkoi opettaa seurakuntakasvun teoriaa lomaileville lähetyssaarnaajille. Lopulta joku sanoi, että tämä ei ollut hyväksi vain lähetysevankelioimiselle, vaan sitä pitäisi käyttää myös vanhassa kunnon USA:ssa. Ennen kuin tiesimmekään, missiologisti C. Peter Wagner ja hänen oppilaansa John Wimber vakuuttivat kaikille, että keino saada seurakunta kasvuun oli vedota kääntymättömien ajallisiin tarpeisiin olivatpa he Uudella Guinealla tai New York’issa. Ennenkuin Wimber’istä tuli kuuluisa merkkien ja ihmeiden evankelistana, hän matkaili USA:ssa opettaen seurakuntakasvun periaatteita amerikkalaisille pastoreille.

Tämä tunneperäisten tarpeiden evankeliumi valmisti tien etsijäherkälle lähestymistavalle evankelioimiseen. Se synnytti Robert Schuller’in omanarvontunnon evankeliumin. Schuller vaati uutta itsetunnon uskonpuhdistusta. Kuulin hänen esittävän tämän vaatimuksen Minneapolis’issa. Rick Warren ja Bill Hybels, jotka Schuller suoraan koulutti, osoittivat, että voidaan kasvattaa valtavia seurakuntia, jos vedotaan ihmisten havaittuihin tarpeisiin. Yhtäkkiä jokainen seurakunta halusi olla mega sellainen, tai ainakin mini-mega. Muistan hyvin, kun AOG:n aluevalvojamme (District Superintendent) lähetti seurakuntakasvukirjan Unchurched Harry (Kirkoton Harry) jokaiselle pastorille. Meitä pyydettiin seurakuntakasvukursseille. Ei mennyt kauan, kun markkinamiehet opettivat meille, että ”asiakas on kuningas”, jne. Lopulta Schuller kuoli häväistynä ja Hybels muutti megakirkkonsa viimeisimmäksi riehaksi katolista kontemplatiivista rukousta. Ristin esittäminen ratkaisuna ”tosi surkeaan” elämään oli tullut jäädäkseen, tai kunnes aito herätys tyhjentää kannen.

Viimeiset 15 vuotta olen kiinnittänyt erityistä huomiota ”uuden mallin” kutsuun kääntymättömille evankelikaalisessa saarnaamisessa. Kun tosi paikka tulee, niin se tavallisesti on tunteellinen terapeuttinen vetoomus. ”Sinulla voi olla paras elämäsi nyt. Etkö olekin väsynyt epäonnistuneeseen elämääsi. Jeesus kuoli tämän vuoksi, koska Hän rakastaa sinua niin paljon ja haluaa antaa sinulle yltäkylläisen elämän ja Hänellä on ihana suunnitelma sinun elämällesi. Hän haluaa antaa sinulle uuden alun Jumalan valtakunnassa”, jne., jne. Jos nyt saarnaat tätä evankeliumia, voit ehkä todella kasvattaa seurakunnassa käyvien määrää, mutta sillä on hintansa. Sanoma täytyy mukauttaa kuluttajalle. Sinä annat ymmärtää, että Jeesus voi antaa, mitä eniten haluat ja jota et voi saada omin avuin. Olen kuullut myös tällaisia vetoomuksia: ”Tee mahdoton unelmasi mahdolliseksi”; ”Yksi pieni kyllä voi muuttaa kaiken”; ”Toivoton elämäsi voi täyttyä toivolla”; ”Uraan juuttunut elämäsi voi muuttua valtatieksi”, jne., jne. Mielikuvitus on ainoa rajoitus tässä.

J. I. Packer on riskeerannut kaiken sanomalla:

“Menneen vuosisadan aikana olemme sitä tiedostamatta vaihtaneet evankeliumin korvaavaan tuotteeseen, joka, vaikka näyttää riittävän samanlaiselta yksityiskohdissaan, on ratkaisevasti erilainen… On kiistatonta, että sitä me saarnaamme ja ehkä tämä on se, mitä todella uskomme… Tämä joukko väänneltyjä puolitotuuksia on jotakin muuta, kuin Raamatun evankeliumi. Raamattu on meitä vastaan, kun saarnaamme tällä tavalla.”

Evankeliumi on todella muutettu sellaiseksi, jossa olennaista on, että Jeesus kuoli pelastaakseen meidät mistä tahansa, joka on meidän itse kunkin kuoppa. Kuinka tämä megamuutos suoritettiin? Hitaasti ja varmasti. Jotkut totuudet ohitetaan ja vain jätetään pois. Joillekin totuuksille annetaan hiukan erilainen merkitys. Ajan mittaan ja kun suositut saarnaajat ja kirjailijat toistavat niitä, totuudet ohitetaan ja määritellään uudelleen. Lopulta ne korvataan harhalla.

Schuller, USA:n seurakuntakasvuliikkeen kiistämätön isä, väittää uraauurtavassa kirjassaan, Self Esteem the New Revolution (Omanarvontunto uusi vallankumous), että ihmisen tarvitsee saada kielteinen minäkuvansa korjatuksi tuomitsemattoman Jumalan rakkauden kautta. Schuller eli ja kuoli uuden vallankumouksensa. Valitettavasti hän kuoli häpeässä ja vararikossa. Roomalaiskatolinen kirkko omistaa nyt hänen Kristallikatedraalinsa, mutta hänen uskonpuhdistuksensa elää hänen megakirkko-opetuslastensa keskuudessa. Siitä huolimatta hänen opetuslapsiaan kannatetaan evankelikaalisissa seurakunnissamme. Olen henkilökohtaisesti uudelleen ja uudelleen kuullut näitä etsijäherkkiä opetuslapsia ja heidän kirjojaan mainostettavan seurakunnissamme.

Ei kuitenkaan ole mikään pikku asia muuttaa Jeesuksen ristinkuoleman merkitys. On iso juttu sivuuttaa varsinaisessa evankeliumin pelastumattomille esittämisessä Raamatun opetus Jeesuksen sijaiskuolemasta synnin vuoksi ja että Jeesus kuoli ihmisen syntisen turmeluksen vuoksi.

Vapahtaja on tullut, mutta ei saadakseen meidät pois negatiivisesta urasta ja antaakseen meille uuden alun. Ennemminkin Jeesus kuoli syntimme tähden. Syntiset eivät kuitenkaan tykkää sanasta synti ja alitajuisesti tiedämme sen, joten yleensä emme puhu synnistä ja rististä kovin paljon!

Hiljattain kuulin saarnan. Yleisölle kerrottiin: ”Voit vastaanottaa Jeesuksen tänään. Joten jos tarvitset uuden mahdollisuuden tänä aamuna… jos olet menettänyt toivon, niin Hänen nimensä on Jeesus. Vastaanota Hänet tänään.” Se oli kuitenkin meidän syntimme, joka siirrettiin Jeesukselle ja Hän oli ristillä meidän sijaisenamme ja kantoi syntimme rangaistuksen. Oikeudenmukainen Jumalamme antoi synnittömän uhrin meidän syntiemme tähden.

On kuitenkin hassua, että haastettuina ”uuden mallin” saarnaajamme ovat samaa mieltä. Mutta kun on kyse evankeliumin kutsun esittämisestä, he näyttävät unohtavan sen täydellisesti. Haastettuina he voivat jopa taistella sijaissovituskäsityksen puolesta, mutta on vain niin, että kun on kyse sieluista, niin monet eivät vain voi saarnata synnistä ja Jumalan parannuskeinosta ristillä. Arvaan, että alitajuisesti heidän täytyy ajatella, että kääntymiset tulevat helpommin sillä tavalla ja niin seurakuntakasvu on todennäköisempää.

Brow’n yleisevankelikaalisuuden (engl. pan-evangelicalism) ”uusi malli” näyttää juurtuneen lujasti paikoilleen. On hyvin epätodennäköistä, että merkittävää muutosta tapahtuu ilman raamatullista herätystä. Tämän herätyksen täytyisi tulla paimenilta, sillä lampaat tavallisesti seuraavat paimenia.

Hiljattain eräs myötätuntoinen evankelikaalinen pastori kutsui ihmisiä vastaanottamaan Jeesuksen Pelastajana. Hän käytti kielikuvaa vaihtokaupasta. Koska Jumala ilmaisi rakkautensa ristillä, niin anna Jumalalle vajavainen toteutumatta jäänyt elämäsi ja Hän antaa sinulle uuden elämän ja uuden alun. Uuden alun saaminen ei kuitenkaan ole nimenomaan se vaihtokauppa, jonka risti toteutti. Raamatullinen vaihtokauppa ristillä sai aikaan jotakin aivan muuta. Me kadumme syntiämme ja kapinaamme ja syntimme luetaan Jeesukselle ristillä ja me saamme vastineeksi synnin mitätöimisen ja vanhurskaan aseman Jumalan silmissä. Koska Jeesus Jumalan Poika eli täydellisen elämän ja kuoli meidän asemestamme, me voimme saada vanhurskaan aseman Jumalan edessä. 2. Kor. 5.21 ilmaisee sen näin: Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”

Jumalan armosta katumuksen ja uskon kautta asemamme syntisenä on siis muuttunut. Jeesus seisoi meidän tilallamme ja vastaanotti kuolemanrangaistuksen puolestamme. Sitten Jeesus antaa meille vastineeksi anteeksiantamuksen synnistä ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. Tämä vaihtokauppa vapauttaa syntisen Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta. Sen jälkeen kasvamme armossa ja elämme uutta elämää Kristuksessa. Jakeissa Kol. 2:14,15 Paavali sanoo selvästi, että syntimme vertauskuvallisesti naulittiin ristille. Muinoin, kun velka oli täysin maksettu, se ilmoitettiin yleisölle lyömällä naula velkakirjan läpi kaupungin torilla. Ristillä syntimme maksettiin ja mitätöitiin, mikä mahdollistaa uuden elämän. Ristillä pyhä Jumala sai aikaan oikeudenmukaisen kaupan. Rakastava ja oikeudenmukainen Jumala rankaisi syntiä meidän vuoksemme. Nyt Jumala voi oikeudenmukaisesti vapauttaa meidät synnistämme. Todellakin! Meidän täytyy saada risti kohdalleen, jotta saisimme evankeliumin kohdalleen!

”… ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.” (Kol. 2:14,15)

 

Read Full Post »

By Paul Proctor, suom. Samuel Korhonen

Used by permission. See http://cetf.co/ho4pUA and http://cetf.co/goztqL for source files

Tämä voi tulla shokkina useimmille kristityille, mutta jos tutkit vanhempia raamatunkäännöksiä, sanaa ”tunteet” ei käytännössä ole olemassa. Ja missä se todella esiintyy, sillä on enemmän pinnallinen, jopa negatiivinen ominaisuus, kuin positiivinen; ja kuitenkin, kun katsomme ja kuuntelemme monia johtajia tai maallikoita tämän päivän seurakunnissa, niin emme näe vain selvää kiinnittymistä tunteisiin, sekä fyysisiin että emotionaalisiin, vaan myös huomaamme, että nuo tunteet ovat paljolti tulleet uskon korvikkeeksi. Itse asiassa jos laitat sanan ”tunteet” joka paikkaan, missä noissa vanhemmissa käännöksissä näet sanan ”usko”, niin sinulle selviää, mikä motivoi ja ohjaa tämän päivän keskiverto ”kristittyä” – Lyhyesti: useimmat meistä eivät noudata Jumalan Elävää Sanaa uskon kautta; noudatamme vain tunteitamme ja kutsumme sitä ”uskoksi”.

Tämä ei vaadi Raamattua.

Kun ajattelee profeetta Jeremian vakavia sanoja:Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen…” niin sen pitäisi saada meidät kriittisesti tarkastelemaan, mikä panee meidät liikkeelle. Jos palvontamme ja Jeesuksen Kristuksen palveluksemme mitataan mielialalla, niin saanko ehdottaa, että ”kristinuskomme” on enemmän teatteria kuin teologiaa?

Voisiko olla, että nuo kreikkalaisista komedioista ja tragedioista otetut nauravat ja itkevät naamarit, jotka kerran riippuivat vanhoissa elokuvateattereissa, kuuluvat nyt tämän päivän kirkkojen seinille? Rehellisesti sanoen, eikö se ole sitä, mitä varten monet meistä tulemme kirkkoon näinä päivinä – toivossa kokea makea nauru tai itku ystävien kanssa mieltä muuttavan musiikin, motivaatiopuhujien, elokuvaleikkeiden, draaman ja sokeristen välipalojen auttamana? Eikö tämä ole sitä, mitä monet nykyajan saarnaajat, opettajat, pastorit ja ylistyksen johtajat yrittävät edistää seurakuntalaistensa ja luokkansa jäsenten keskuudessa tunteellisten esitysten ja taidokkaiden produktioiden kautta… voimakkaita tunteita, jotka synnyttävät naurua, kyyneliä ja aplodeja?

Ja jos et ole huomannut, niin hyökkäystä johtamassa ovat ihmiset, jotka ovat hyvin ”intohimoisia”.

”Intohimo” (engl. passion) on näet muotisana, jota käytetään yleisesti nykyajan kristittyjen keskuudessa antamaan eri sortin ”minstries’eille”, vaikka kuinka abstrakteille ja oudoille koetun oikeutuksen. Jos kristitty on ”intohimoinen” jostakin, sen otaksutaan ja hyväksytään olevan Jumalan säätämää siitä huolimatta, mitä Raamattu opettaa. Lihana meitä vedetään luonnollisesti kenen tahansa ja minkä tahansa luokse, joka tyydyttää meitä, mutta se ei tarkoita, että kaikki ihmiset, paikat ja asiat, jotka saavat meidät tuntemaan hyvää oloa, olisivat meille hyväksi. Tunteita on helppo manipuloida, varsinkin ryhmäasetelmissa, joissa konsensus on kuningas ja nuo tunteet voivat tulla esteiksi kuuliaisuudessamme Kristukselle, kun teemme ne ensisijaiseksi motivaatioksemme ja navigaattoriksemme elämän läpi.

Tiedämme, että huumeet, alkoholi, ruoka, seksi, viihde, virkistys ja ura voivat kaikki olla riippuvuutta aiheuttavia ja tuhoisia väärinkäytettyinä. Lisää maine ja vaikutusvalta sekoitukseen, jossa ylpeydestä tulee kiihdytin ja sinulla on räjähdysherkkä yhdistelmä. Se, mitä useimmat meistä, edes kristityistä, eivät kuitenkaan tiedosta, on, että tämän kaiken sydämessä on hienovarainen Jumalan Sanan syrjään asettaminen hyvältä tuntumisen vuoksi. Jotkut meistä tekevät sen tulosten vuoksi ja toiset suhteiden. Käärmeen viettelevät sanat pettivät Eevan ja hän otti kielletyn hedelmän saadakseen tuloksia ja siten tunteakseen itsensä hyväksi. Aadam mukautui häneen heidän suhteensa vuoksi säilyttääkseen yhteyden ja hyvät tunteet heidän välillään. Eeva valitsi tulokset ja Aadam suhteet – kumpikin valitsi hyvän olon tunteen Jumalan kustannuksella; ja se kostautui.

Tämä on 2000-luvun seurakunta.

Huomatkaa, että päämäärä tässä ei ole, että tuntuisi pahalta, vaan kuulla, totella ja julistaa Jumalan Sanaa siitä riippumatta, miltä kenestäkin tuntuu. Kun sivuutamme Hänen Sanansa säästääksemme omia tunteitamme, me vastustamme Pyhää Henkeä. Ja kun pidätämme Sanan toisilta säästääksemme heidän tunteitaan, kätkemme todistuksemme ja osoitamme yhdelle ja kaikille, että olemme kiinnostuneet enemmän vuohien tyydyttämisestä, lampaiden viettelemisestä ja juoksemisesta valtoimenaan lauman kanssa, kuin Paimenelle alistumisesta.

Tässä on syy, että seurakunta on sellaisessa alamäessä – koska olemme poistumassa tieltämme emmekä säästä kustannuksia mukautuaksemme Jumalan ja Hänen Sanansa asemesta ihmisiin ja heidän intohimoihinsa. Odotammeko todella Herran siunaavan ja lisäävän sen?

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:1-4)

Pyrkiessään parempiin sekä fyysisiin että emotionaalisiin tunteisiin tämän päivän kristityt ovat kääntymässä, ei vain itämaiseen mystiikkaan saadakseen hyvältä tuntuvia tuloksia joogan ja mantramietiskelyn kautta, vaan myös ihmisten puoleen muista uskonnoista ja uskomuksista saadakseen hyvältä tuntuvia suhteita huolimatta Raamatun varoituksista ”tyhjien hokemisien” tarjoamisesta rukoukseksi ja ”yhteisen ikeen kantamisesta” yhdessä uskottomien kanssa. Niin tehden 2000-luvun seurakuntaa ollaan johtamassa uskontoon, jossa ei ole väliä niinkään sillä, mitä uskot, kuin sillä, miltä sinusta tuntuu.

Tämä ei ole kristinuskoa – tämä on tunneuskoa (Feelianity).

Vanha 60-luvun iskulause, ”Jos se tuntuu hyvältä, niin tee sitä”, on nyt terveyden ja moraalin mitta täällä Amerikassa ja leviää kuin rutto tunnustavien kristittyjen keskuudessa saaden vain vähän, tai ei ollenkaan, vastustusta seurakunnan johtajilta, joiden pitäisi tietää paremmin. ”Kristillinen mystiikka”, johon usein viitataan ”kontemplatiivisena hengellisyytenä”, esiteltiin monille protestanteille Esiintulevassa Kirkossa ja sen kautta ja on nyt valtavirtaa, kiitos ”Willowbackilmiön”, kuten Lifeway Research’in Ed Stetzer sitä kutsuu – viitaten valtavaan määrään seurakuntia, jotka hyväksyivät ja omaksuivat opetukset ja käytännöt kirjoista Becoming A Contagious Christian (kirjailija ja pastori Bill Hybels, Willow Creek Community Church) ja Purpose Driven Life (kirjailija ja pastori, Saddleback Community Church). (Em. kirjat on suomeksi julkaissut Päivä Oy nimillä: Tavalla tai toisella tarttuva usko ja Tavoitteena elämä: mitä ihmettä varten olen täällä?)

Hiljattaisessa tennesseeläisessä artikkelissa otsikolla, More churchgoers ditch their denominations (Yhä useammat kirkossakävijät hylkäävät kirkkokuntansa), lukijat saavat tietää, että kirkossakävijät ovat yleensä ”hyljänneet kirkkokuntansa” seurakuntaverkostojen vuoksi luoden, tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan, tosiasiallisen kirkkokunnan, joka perustuu, ei ehdottomaan Jumalan sanan totuuteen, vaan päämäärä-pyhittää-keinot-”evankeliointiin”, jossa tulokset ja suhteet ovat kaikki kaikessa.

Seurakunta ei kuitenkaan kasva – ainakaan täällä Amerikassa, koska kristityt eivät ota ristiään väittämänsä Vapahtajan vuoksi ja ympäröivät useimmiten itsensä korvankutkuttajilla, jotka sanovat heille, mitä he haluavat kuulla ennemmin, kuin mitä Jumalan Sana sanoo – uskoen, että kun tuntuu hyvältä, se on hyvä ja kun tuntuu pahalta, se on paha.

Tämän päivän seurakunta näet tuottaa Jeesukselle Kristuksen seuraajien asemesta tunteilijoita (feelers). Mutta uskooko kukaan hetkeäkään, että Herrasta ristillä tuntui hyvältä? Keskittikö alkuseurakunta ponnistuksensa ja huomionsa parempaan terveyteen, parempaan elämään ja tämän maailman tekemiseen paremmaksi paikaksi? Jos he tekivät niin, he epäonnistuivat surkeasti.

Kun ahdistus lopulta tulee Amerikkaan, monet tämän päivän ”kristityistä” luulevat Jumalan kääntäneen heille selkänsä, tai ettei Häntä todella ole edes olemassa, koska eivät koskaan ole oppineet, että yksinäisyys, menetys, kavaltaminen, tuska, hylkääminen, pilkka, uhri ja kärsimys kuuluvat kaikki uskollisen kristityn vaellukseen. Ja kun joku tulee tarjoten vaihtoehtoa, monet seuraavat häntä omana kristuksenaan, koska se tuntuu heistä niin hyvältä.

Kaikesta huolimatta uskon, että tulee olemaan toisia, jotka oppivat Jumalan armon kautta, jos elävät kyllin kauan menettääkseen kaiken ja jokaisen heille rakkaan ihmisen, että se, mitä he luulivat nykyajan kristinuskoksi, oli todellisuudessa vain luopumusta ja että ihmisen rakkautta Jeesukseen ei mitata heidän myöntymisellään tähän langenneeseen maailmaan sen hyvältä tuntuviin tapoihin ja niiden hyväksymisellä, vaan ennemmin heidän kuuliaisuudellaan Hänen Sanalleen ja valmiudellaan menettää kaikkensa Hänen ja Hänen tulevan valtakuntansa vuoksi.

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? (Mark 8:36)

Read Full Post »

ylistys

Viimeisinä päivinä suuressa helluntailiikkeessä tulee tapahtumaan kolme asiaa: 1) On oleva voiman ylikorostus hurskauden asemesta. 2) On oleva Jumalan ylistämisen ylikorostus, Jumalan, jota he eivät enää rukoile. 3) On oleva Hengen lahjojen ylikorostus Kristuksen herruuden asemesta. – Profetia Azusa-kadun herätyksen ajoilta Los Angelesissa vuonna 1906 –

Aluksi kuvaan tässä artikkelissa nykyistä ylistystä, sen taustoja ja ongelmakohtia Orrel Steinkampin ja Charles S. Gravesin mukaan. Lopussa on omia ajatuksiani ylistyksestä.

Michael Moriarity kertoo nykyisestä ylistyksestä, jota kutsutaan myös Daavidin maja -ylistykseksi: Se on ”täydellinen ylistyksen ja palvonnan malli ja jota UT:n uskovien tulee noudattaa. Sen ylistys- ja palvontamallin ennallistaminen, joka kerran vallitsi Daavidin aikana, on vapauttava ylistyksen profeetallisen virran, joka on varustava seurakunnan uudella voimalla ja tuhoava Saatanan työt. Uskovat lähestyvät Jumalaa uusilla tavoilla, kuten laulaen kielillä ilmestysten saamiseksi, profetoiden laulaen, tanssien tahdissa Hengessä ja kaikilla perinteisillä karismaattisilla menetelmillä (kätten taputus, käsien nosto jne.). Ne, jotka vastustavat tätä ylistyksen ennallistamista, eivät täytä Jumalan normia ja jatkavat toimimalla virheellisessä ylistysmuodossa ja heillä on vaara, että Jumalan kirkkaus jättää heidän seurakuntansa.”

Orrel Steinkamp sanoo, että tämä Daavidin maja -opetus tulee Myöhäissade-liikkeen (Latter Rain) piiristä. Steinkamp jatkaa, että ”on havaittu, että pitkään jatkuva ja toistava ylistys tavallisesti saa Jumalan ’näyttäytymään’. Siten ylistystekniikasta tulee usein alkusoitto Jumalan voiman ilmestymiselle.” Jumalan ”näyttäytyminen” tarkoittaa hänen mukaansa erilaisia manifestaatioita, jotka on opittu liittämään nykyiseen ”herätykseen”. Oikean laatuinen ylistys tuo manifestaatioita, jotka ovat mukamas merkkinä siitä, että Jumala on näyttäytynyt. Uuskarismaattisuudessa ylistystä pidetään myös hengellisen sodankäynnin välineenä.

Steinkamp tiivistää mielipiteensä tuollaisesta ylistyksestä: ”Enemmän kuin Jumalaan suunnattuna palvontana vain ylistyksen ilmaisemiseksi daavidilaista ylistystä/sodankäyntiä harjoitetaan ns. hengellisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Se muistuttaa jonkinlaista hengellistä kaavaa, tai reseptiä. Oppi, että ennallistettu daavidilainen ylistys jollakin tavalla tekee mahdolliseksi, tai jopa vetää puoleensa Jumalan läsnäolon fyysisiä manifestaatioita, näyttää olevan lähellä hengellistä noituutta.”

Steinkamp sanoo vielä: ”Lopuksi ylistyksen ymmärtäminen puhtaasti musiikkina ei ole raamatullista. Apostoli Paavali opettaa, että ylistys koskettaa kaikkia elämän alueita. Ruumiimme antaminen eläväksi uhriksi muodostaa ’järjellisen Jumalan palveluksemme’ (Room. 12:1).”

Lue Steinkampin kirjoitus Daavidilaisen sodankäynnin/ylistyksen ennallistaminen kokonaisuudessaan.

**

Charles S. Graves kirjoittaa kirjassaan Voitelu vai harha? Myöhäissateen perintö hengellisistä kokemuksista ja ylistyksestä seuraavaa:

Olen tulossa yhä vakuuttuneemmaksi, että monilla kristityillä on näitä kokemuksia, koska he menevät tajunnan muuttuneisiin tiloihin. Nämä tajunnan muuttuneet tilat saadaan aikaan viettämällä tuntikausia ”ylistäen” Jumalaa toistamalla kuoroja useinkin rock-musiikin ja ”hengessä tanssimisen” säestyksellä. On todistettu, että tämän kaltainen näännyttävä toiminta voi joskus tuottaa tajunnan muuttuneita tiloja, jos sitä jatketaan kyllin kauan. Luulenpa todella, että voidaan sanoa, että Myöhäissateen seurakunnissa tänä päivänä ylistyksen korostaminen ei ole oikein tasapainossa. Niillä monilla videonauhoilla, joita olen katsellut, vietetään tuntikausia ylistyksessä ja yleensä vähän – tai ei ollenkaan – aikaa käytetään Jumalan Sanaan. Useinkin he sivuuttavat Sanan kokonaan ja menevät suoraan ”palveluun”. Uskon, että syy, miksi he tekevät näin, on saada etua ihmisten vastaanottokyvyn herkistymisestä sellaisen pitkän ylistysjakson aikana.

Oppiin ja elämään nähden helluntailaisena minulla ei varmasti ole mitään ylistystä vastaan, mutta se, mitä olen nähnyt, on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä ihmiset käyttävät ylistystä keinona päämäärän saavuttamiseksi. Päämäärä on tietysti se kokemus, joka tulee, ”voitelu, joka lankeaa” sen jälkeen, kun on ylistetty pitkään. Toisin sanoen – se on kaikki meistä ja tulee keinoksi manipuloida Jumalaa. Me ylistämme Jumalaa, ei siksi, että Hän on ylistyksemme arvoinen, vaan kokemuksen vuoksi, jonka voimme saada. Mitä väkevämpää ylistys on ja mitä kauemmin se kestää, sitä väkevämmän ja kestävämmän ”kokemuksen” me saamme Jumalalta. Tämä ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin itsensä ylistämistä eli hengellistä narsismia ja minä luulen, että se valitettavasti usein johtaa tajunnan muuttuneeseen tilaan ja jonkin okkulttisen kokemuksen vastaanottamiseen viettelevältä hengeltä.

Luultavasti huolestuttavin trendi on rock-musiikin lisääntyvä käyttö ”ylistyksessä”. On hyvin todistettu, että kauan kestävä altistus rock-musiikille voi aiheuttaa tajunnan muuttuneita tiloja. Nuoruudessani innokkaana rock-musiikin kuuntelijana voin todistaa kokemuksesta tämän olevan totta. Kerrotaan, että hiljattain Vineyardin pastori James Rylellä oli ”näky”, jossa Jumala näytti hänelle, että Beatlesien rock and roll-soundi oli lahja Häneltä. Hänen sanoin se oli erityinen musiikillinen voitelu, joka tulisi tuomaan ”totuuden ilmestyksen” ja ”viemään ihmiset minun läsnäolooni”.

Minä kasvoin kuunnellen Beatleseitä, kuten muitakin rock-ryhmiä ja tiedän, että tässä musiikissa on voitelu – demoninen voitelu. Musiikki sai aikaan tunnehuippuja ja aallonpohjia kokonaan sen itsensä kautta. Ajoittain musiikki tuotti voimakkaita vihan tunteita. Jos siihen liittyy huumeiden ja/tai alkoholin väärinkäyttöä, niin tämä musiikki voi olla vaarallista. Puhun sellaisena, joka tietää kokemuksesta. Yksi ensimmäisistä asioista, joista Pyhä Henki sai minut vakuuttuneeksi kääntymykseni jälkeen, oli tarve päästä eroon huomattavan laajasta kokoelmastani rock-musiikkia. Ja niin minä pääsin. Nyt kuitenkin vain 16 vuotta myöhemmin rock-musiikista on tullut olennainen osa ”ylistystä” monissa seurakunnissa.

Kun riivaajien musiikista tulee ylistysmusiikkia Jumalan huoneessa, niin ei ole mitään epäilystä siitä, että me olemme vajonneet suureen eksytykseen.

Puolustan sydämestäni ylistyksen oikeaa asemaa seurakunnassa ja tiedän sen merkityksen UT:n seurakunnan elämälle ja asianmukaiselle toiminnalle. Myöhäissateen ”herätys” on kuitenkin tuonut ylistykseen ja sen merkitykseen seurakunnalle epäraamatullisen korostuksen. Torontossa ja Pensacolassa käytetään tuntikausia ylistykseen ja joskus vain vähän tai ei ollenkaan aikaa Jumalan Sanalle. Kun luemme Apostolien tekoja, me emme voi nähdä sellaista ylistyksen korostamista alkuseurakunnassa:

”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2:41,42)

Olisi tyhmää olettaa tämän perusteella, ettei alkuseurakunnassa olisi ollut mitään sijaa ylistykselle. Monet alkukristityistä jatkoivat osallistumista jumalanpalveluksiin temppelissä ja niihin liittyi ylistystä. Paavali kirjoitti korinttolaisille ”psalmeista” ja ”laulamisesta” seurakunnassa, mutta asia on niin, ettei kerta kaikkiaan voi löytää samanlaista ylistyksen merkityksen korostamista alkuseurakunnassa, kuin minkä havaitsemme tämän päivän Myöhäissateen herätyksissä. Lehdessään Morning Star Prophetic Bulletin Rick Joyner kirjoittaa:

Ensimmäisessä kokouksessamme oli pyhä sähköisyys, joka latasi ilmapiirin. Ylistys saavutti välittömästi tason, joka oli yhtä väkevä, kuin mitä koskaan olemme kokeneet ja välittömästi alkoi työntää rajoja taaksepäin. Sitä jatkui yli kaksi ja puoli tuntia. Saarnalle tai ihmisten palvelemiselle ei jäänyt aikaa, mutta se oli oikein. Emme halunneet puhua ylistämisestä ja sodankäynnistä, me tulimme tekemään sitä! Kokemus on paljon parempi opettaja kuin sanat. Ylistyksen voima jatkoi kasvuaan joka kokouksessa aina perjantai-iltaan. Tuon kokouksen aikana kuilu taivaan ja maan välillä jotenkin ylitettiin valtavalla tavalla. [Tietoisuuden muuttuneen tilan kautta?] Kun muusikot olivat lopettaneet, niin ihmiset vain jatkoivat ja äänen voimakkuus kasvoi dramaattisesti. Sitten se oli ikään kuin ”suurten vetten pauhu” olisi täyttänyt suuren seurakuntasalin. Se oli lähes kuurouttavaa. Me näytimme värähtelevän ikään kuin vuorovesiaalto olisi pyyhkinyt ylitsemme. Sitä jatkui useita minuutteja, kunnes ajattelin, ettemme voisi vastaanottaa paljon enempää. Kun se loppui, niin suuri pelon ja kunnioituksen tunne täytti huoneen. Ray Hughes, yksi puhujistamme ja mies, joka on opiskellut ja johtanut ylistystä vuosia, sanoi minulle myöhemmin, että oli mahdotonta, että ihmisäänet olisivat saaneet aikaan sen äänen, jonka me kuulimme tuossa kokouksessa. Hän sanoi, että se tuntui kattavan koko äänikirjon samanaikaisesti ja että hän oli kuullut sellaista vain unissa ja näyissä, joita hänellä oli ollut kymmenen vuotta aiemmin. Minä en ymmärrä teknisiä yksityiskohtia siitä, mitä kuulimme, mutta olen ollut monissa konserteissa ja rock-festivaaleissa, joissa on ollut satoja tuhansia ihmisiä enkä koskaan ole kuullut mitään sen kaltaista. Ylistysryhmämme jäsenet, jotka ovat soittaneet sellaisissa konserteissa, sanoivat, etteivät hekään ole koskaan nähneet tai kuulleet mitään sen kaltaista… Siinä on täytynyt olla taivaallista apua.

Minun käsitykseni mukaan se, mitä Joyner kuvailee, on seurausta siitä, kun monet tässä joukossa siirtyvät tietoisuuden muuttuneeseen tilaan, joka saatiin aikaan ”yli kaksi ja puoli tuntia” kestävällä voimakkaalla ylistyksellä, joka suoritettiin rock-musiikin säestyksellä ja tahdissa. Musiikki on aina näytellyt olennaista osaa New Agen okkulttisessa maailmassa. Musiikki, jota käytetään johtamaan osallistujat tietoisuuden muuttuneisiin tiloihin, tekemään heidät avoimiksi hengille!

Samalla tavalla tuntikausien väkevän ylistämisen jälkeen nämä ihmiset tulevat avoimiksi ”voitelulle” ja niiden kokemusten vastaanottamiselle, jotka seuraavat sitä. ”Pyhä nauru”, ”Pyhän Hengen liima”, ”kaatuminen Hengessä”, psykosomaattiset parantumiset, eläinäänet, hillitön vapina ja muut ”voiteluun” liittyvät ilmiöt alkavat murtautua esiin ja seurauksena on hullujenhuone. Tosiasia on, että nämä kokemukset ovat samanlaisia kuin ne, jotka ovat olleet tunnusmerkillisiä okkultismille ja New Agelle vuosia. Tekniikka, jolla niitä tuotetaan, on sama. Eric E. Wright julistaa:

He ovat havainneet, että toistava, tunteellinen ja pitkäkestoinen laulaminen, todistukset parantumisilmiöistä, kehotukset olla avoimia kaikelle, mitä Hengellä on varattuna heille, yhdistettynä kolme tuntia tai kauemmin kestäviin kokouksiin, luo latautuneen ilmapiirin. Kokous on täynnä epätavallisen odotusta. Kokouksen polttopiste ei ole Sanan saarnaamisessa, vaan ”palvelemisen” ajassa sen lopussa. Saarnan aikana monet läsnä olevista käyvät levottomiksi. Kuten hypnoosissa ”kohdehenkilöiden reaktiot riippuvat hypnotisoijan tunteiden voimakkuudesta ja yleisestä ilmapiiristä”. ”Palvelun ajalla” jännitys kohoaa ja ihmiset reagoivat tärisemällä, kaatumalla, voihkimalla jne. Albert Dager huomauttaa, että ihmiset, jotka reagoivat näissä kokouksissa ovat ”normaaleja, arkipäivän ihmisiä”, jotka ”eivät voi uskoa, että heitä voitaisiin aivopestä tai manipuloida”. Mutta se tapa, jolla jännitys ja kiihko lisääntyy joissakin kokouksissa, saa heidät unohtamaan varuillaan olemisen. He ovat taipuvaisia suggestioon – jopa suggestioon, että heidät on parannettu! Vahvasti latautuneiden kokousten voima tunnustetaan laajalti. ”Jokainen hypnoositerapeutti, jolla on ollut tilaisuus harjoittaa hypnoosia kollektiivisessa ympäristössä, vahvistaa sen helppouden, jolla kouluttamattomat sattumalta valitut ihmiset menevät hypnoositilaan ja esittävät yksinkertaisesti jäljitellen niitä hypnoottisia ilmiöitä, joita he juuri ovat havainneet muissa… Samalla, kun Vineyardin johtajat eivät ehkä tarkoituksella ryhdy manipuloimaan ihmisiä, tai harjoita joukkohypnoosia, niin he ovat hyvin sinisilmäisiä inhimillisten tunteiden ja vapauttamiensa vaarojen ymmärtämisessä.

Vuosia sitten näin videon New Age -ryhmästä, jota johti Bhagwan Shree Rajneesh. Sadat hänen kannattajansa tanssivat ja lauloivat sitkeästi noin tunnin ajan, kun he ”ylistivät” Rajneeshia, joka istui tyynesti heidän edessään ottaen sen kaiken vastaan. Noin tunnin kuluttua useimmat ylistäjistä alkoivat väsyä ja vähitellen melu hiljeni ja ylistäjät hiljenivät jatkaen mietiskelemällä jumalaansa Rajneeshia. Yhtäkkiä sekasorto puhkesi! He kaikki alkoivat kokea jotakin – useimmat alkoivat täristä tai nykiä. Muutamat kaatuivat lattialle ja jatkoivat täristen rajusti ja hillittömästi. Jotkut nauroivat hillittömästi samalla, kun jotkut itkivät. Jotkut näyttivät olevan ahdistuneita ja hyvin peloissaan. Näytti, että kaikki olivat menneet samantyyppisiin kokemuksiin samanaikaisesti. Jos ei olisi voinut päätellä Rajneeshin oppilaiden puvusta ja heidän laulustaan, niin olisi ollut vaikea nähdä mitään eroa tämän kokouksen ja monien Toronton ja Pensacolan kokousten välillä tänä päivänä. Kokemukset ovat samat.

Näin siis kirjoitti Charles S. Graves.

**

Aivan aluksi pitäisi tietysti määritellä, mitä ylistys on. Ovatko esimerkiksi ilo, kiitollisuus ja palvonta eri asioita kuin ylistys? Teoretisoimatta sen enempää niputan ne tässä kaikki ylistys-käsitteen alle.

Nykyisin ylistys tuntuu tähtäävän tunnepuolen kokemuksiin, jonkinlaisiin elämyksiin. Jos ylistetään vain sen takia, että voidaan saada itsellemme emotionaalisia kokemuksia ja unohdetaan Jumala ylistyksen keskiöstä, ollaan pahasti hakoteillä. Kaiken kaikkiaan sellainen ylistys, joka vaikuttaa suorittamiselta, ”pumppaamiselta” tai rituaalilta, tuntuu vastenmieliseltä ja keinotekoiselta.

Monet ihmiset tuntevat olonsa kiusaantuneiksi tilanteissa, joissa lauletaan pitkiä aikoja ylistyslauluja kädet kohotettuina. Eikä ihminen aina ole kiitosmielellä, voi olla monenlaisia vaikeuksia elämässä sillä hetkellä. Ihmiset ovat myös luonteeltaan erilaisia – monilta ylistäminen kerta kaikkiaan ei vain luonnistu. Suomalaisethan ovat tunnetusti jäyhää kansaa, joka ei hevin tunteitaan muille näytä. Luonteiden erilaisuutta on voitava kunnioittaa – eivät kaikki ole samanlaisia, eikä heitä pidä puristaa samaan muottiin.

Ylistyksen on lähdettävä aidosti sydämestä, sillä ei väkinäisessä ylistämisessä ole mitään mieltä. Tosin meidän pitäisi nähdä vaikeuksiemme yli ja ymmärtää Jumalan suuruus kaikessa – omasta kurjuudestamme huolimatta. Raamatussa meitä kehotetaan kiitämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18). Kiitollisuuden Jumalaa kohtaan pitäisi olla sydämen asenteenamme.

Itse kuulun siihen joukkoon, joka ylistää mieluummin itsekseen kaikessa hiljaisuudessa silloin kun siihen on aihetta. Lähinnä se ilmenee kiitosmielenä ja kiitosrukouksena Jumalalle. Jumala on auttanut monin tavoin niin pienissä kuin suurissakin asioissa, ja on luonnollista antaa Hänelle kaikesta kunnia ja kiitos. Mikään tässä maailmassa ei ole omaani. Kaikki mikä meillä on, on lahjaa Jumalalta: läheiset, maallinen omaisuus, toimeentulo, terveys jne.

Saamme kiittää ja ylistää Jumalaa myös siitä, että Hänen sanansa ja lupauksensa Raamatussa ovat tosia. Ja jos ei muusta voi ylistää, niin ainakin siitä, että saa olla pelastettu syntinen Jeesuksen sovitustyön tähden.  Herramme Jeesus on murskannut käärmeen pään Golgatan keskimmäisellä ristillä, joten Saatanalla ei ole meihin enää mitään valtaa!

Toki mielelläni yhdyn ylistyslauluihin ja kiitosvirsiin hengellisissä tilaisuuksissa. Mielipiteeni oikeanlaisesta ylistysmusiikista on, että ensinnäkin sanoman on oltava oikea ja selkeä, Kristusta korottava. Toisekseen uskon, että Jumalakin kuuntelee mieluummin hillittyä musiikkia kuin kovaäänistä bändiä. Joskus tässä on ihan terveen järjen käyttö paikallaan: musiikin on oltava sellaista, että kaikki vauvasta vaariin voivat olla paikalla. Ei Pyhän Hengen tahto ole, että vanhempi väki jää kotiin seurakunnan kokouksessa esitettävän musiikin takia tai että täytyy pitää korvatulpat korvissa.

Kiitos ja ylistys sinulle Jeesus, että olet kuollut puolestani ja lahjoittanut minulle iankaikkisen elämän. Kiitos, että tiedät kaikki tarpeeni ja olet pitänyt minusta huolta monin tavoin. Kiitos avustasi ja turvastasi kaikissa vaikeuksissani. Kiitos, että olet lähellä minua ja että mikään ei tapahdu ilman Sinun sallimustasi. Kiitos siitä, että saan luottaa sinun hyvään tahtoosi minunkin kohdalla; tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni. Aamen.

Lue vielä aiheeseen liittyvä artikkeli Tämän päivän ”kristinusko” – ei mitään muuta kuin tunteita.

Read Full Post »