Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘usko’

Whom Will God Rapture?
By Gary Ritter, 20.9.2019, suom. SK

 

Monissa blogini posteissa julistan, että Jumala tempaa todellisen seurakuntansa. Hiljattain luettuaan yhden artikkelini Linda otti minuun yhteyttä huolestuneena aiheesta, josta on syytä keskustella. Sähköpostissaan Linda kirjoitti:

”Sanoit, että Jeesus tempaa ne, jotka ovat uskollisia, uskovat ja seuraavat tosissaan (engl. hard) Häntä. Sanat ’seuraavat Häntä tosissaan’ tekevät minut levottomaksi. Jos on näin, niin mistä tiedän, kuinka tosissani olen tarpeeksi tosissani? Ajatus, ettei seuraa tarpeeksi tosissaan ja jää tempauksesta, on kauhistuttava. Voitko selventää sitä minulle?”

Ensimmäinen asia on, miksi sanon mitä sanon. Puhunko tekoihin perustuvasta uskosta, vaiko sellaisesta, joka tulee yksin armosta? Jo siitä, että kysyn tätä, sinun pitäisi tietää, että tarkoitan ehdottomasti jälkimmäistä. Kristus maksoi sen kaiken verellä, jonka Hän vuodatti ristillä. Hän maksoi laillisen velkamme, pyyhki syytelistamme puhtaaksi ja me pinkaisimme ulos oikeussalista vapaina miehinä ja naisina sen työn kautta, jonka Hän teki, kun teemme parannuksen ja luotamme Häneen.

Se on pelastus, mutta se voi olla hyvin erilainen asia kuin ”täyttää vaatimukset” tempaukseen. En yhtään epäile, että näkökulmani tässä on kiistanalainen, mutta luulen, että se tulee aiheen mukana. Luulen, että kautta Raamatun Jumala tekee hyvin selväksi, että Hän haluaa puhdistetun kansan kuin puhdas hopea ja kulta. Nyt on niin, ettemme koskaan saavuta tuota lopullista täydellisyyttä tässä elämässä. Olemme pyhityksen tiellä.

Tässä joitakin kysymyksiä: Mitä me teemme tuolla tiellä? Jatkammeko kiipeämistä ylöspäin John Bunyanin taivaalliseen kaupunkiin pyrkien ahkerasti tuntemaan Jeesusta entistä läheisemmässä suhteessa päivittäin, vai tuhlaammeko aikamme kiinnostuneena enemmän tämän maailman asioista? Odotammeko Kristuksen pikaista paluuta, kun Hän tulee viemään kansansa pois kanssaan pilvissä, vai onko katseemme kiinnittynyt ympärillämme oleviin asioihin? Haluaisimmeko mieluummin, että Jeesus tulee pian, kuin että Hän viivyttää tuloaan, jotta voisimme nähdä lastemme avioituvan ynnä lukemattomia muita maailmallisia houkutuksia?

Meillä oli viime sunnuntaina lähetyssaarnaaja, joka palvelee hyvin vaikealla alueella tavoittamattoman ihmisryhmän parissa. Hän käytti erästä sanaa kuvailemaan erilaisia kristittyjä. Hänen käyttämänsä sana oli trajectory (rata). Hän kertoi oletettavasti pelastetuista kristityistä, jotka olivat itseasiassa palvelutyön johtajia silloin, kun hän ensi kerran tuli Herran tykö. Tänä päivänä he eivät enää palvele Jumalaa, mutta hän on vaarantamassa henkensä Somaliasta tulleiden muslimipakolaisten keskuudessa. Tuona varhaisempana aikana elämässään tämä lähetyssaarnaaja oli kyllä pelastettu, mutta eli maailmallista elämää. Hän kertoo, että hän yritti ymmärtää tämän koko kristillisen asian ja hänellä oli epäilemättä ongelmia synnin kanssa. Hänen halunsa ja intohimonsa olivat kuitenkin Herran puoleen. Hän oli siirtymässä kohti Jeesusta ja Häntä palvelevaa elämää. Hänen ratansa oli nouseva. Ilmeisesti nuo toiset palvelutyön johtajat eivät olleet mitenkään loppuunmyytyjä. Heidän ratansa ei varmasti ollut nouseva. Ehkä he tietyssä mielessä leikkivät kristinuskoa.

Se, että joku Lindan kaltainen edes esittää tämän kysymyksen, kertoo jo minulle, että hänen sydämensä on Herran puolella. Blogikirjoituksissani, joista useita on julkaistu sivustolla Rapture Ready, mainitsen tohtori Michael S. Heiser’in ja hänen kirjansa The Unseen Realm (Näkymätön maailma). Yksi asia, jonka tri. Heiser on sanonut ja josta pidän paljon, on se, että Jumala haluaa uskollisuutta. Uskomme täytyy olla yksin Kristuksessa JA me olemme uskollisia Hänelle siinä, että meillä ei ole muita jumalia edessämme.

Muistaakseni se oli Bill Bright järjestöstä Campus Crusade for Christ (nykyisin CRU – miksi nimi muutettiin?), joka loi kuvan, jossa on ympyrä ja valtaistuin. Ympyrä on meidän elämämme ja valtaistuin on Kristus. Missä valtaistuin on? Onko se ympyrän ulkopuolella ja onko Jeesus vain yksi lisäasia elämässämme, kuten perhe, työ, seurakunta jne.? Vai onko valtaistuin ympyrän keskellä? Onko Jeesus syy, miksi elämme?

Todellinen kristitty sopii mielestäni näihin eri kriteereihin, kuinka sitten joku haluaakaan ajatella: Ratamme on nouseva kohti Kristusta, meillä on uskova uskollisuus Häntä kohtaan ja Hän on keskellä elämäämme ja syy, miksi olemme olemassa.

Kristityt, jotka eivät näytä tältä ja jotka ovat enemmän niitä, joista käytän nimitystä chino – Christian in name only (kristitty vain nimeltä) – ovat uskoakseni niitä, jotka ovat vaarassa tempauksen hetkellä.

Tämä näkökulma menee tosin petollisille vesille niiden jäljelle jääneiden kannalta, joita pitäisimme pelastettuina. Tempauksen jälkeinen ajanjakso on vaikea kenen tahansa normien mukaan. Tiedämme, että suurin osa niistä, jotka tulevat uskomaan Jeesukseen tänä aikana – ja heitä on todennäköisesti miljoonia – myös todennäköisesti mestataan. Jos tunnustavien, mutta penseiden kristittyjen, on kohdattava tämä haaste, niin se vaikuttaa melko kovalta, eikö niin? En tiedä vastausta, mutta muistan, kuinka Jeesus reagoi Laodikean kristittyihin: Hän halusi oksentaa heidät ulos suustaan (Ilm. 3:16). Hän sanoo myös nuhtelevansa ja kurittavansa heitä – koska Hän rakastaa heitä (Ilm. 3:19).

Tähän pulmaan on yksinkertainen ratkaisu: Älä ole penseä uskova. Tee todella, mitä Jeesus käskee meidän tehdä ja elä Hänen käskyjensä mukaan. Keskity Häneen äläkä maailmaan. Jos elämme elämäämme tällä tavalla, niin en usko, että meidän tarvitsee olla huolissamme mistään.

————————————————

Gary W. Ritter is a lay pastor, Bible teacher, and serves as Missions Director at his church. He is also a prolific author. His Whirlwind Series is comprised of three books: Sow the Wind, Reap the Whirlwind, and There Is A Time. All these books are also contained in the collected volume of the just-released Whirlwind Omnibus. Gary has a standalone novel of supernatural suspense, The Tattooed Cat. He released Alien Revelation – The Unveiling, the first novel in a new series The Sons of God Chronicles on September 4, 2019. You can reach him via his website at www.GaryRitter.com or at his Facebook Author page at https://www.facebook.com/gritter3390. You can also see his video Bible teachings on his Gary Ritter YouTube page – look for the fish symbol.

 

Read Full Post »

Darkness Descending
By Geri Ungurean, 29.9.2019, suom. SK

Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti(Jes. 40:8).

Ellei pääsi ole niin sanotusti syvällä pensaassa, sinun TÄYTYY olla jonkin verran huolestunut julkeista saatanallisista voimista, jotka toimivat maailmassa ja seurakunnassa.

Uskon kuitenkin, että saatana neuvoo kätyreitänsä tekemään kovimmin töitä seurakunnissamme.

Hän haluaa heittää mieleemme epäilyksiä koskien Jumalan sanan luotettavuutta – aivan kuten hän teki Eedenin puutarhassa.

Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta” (1. Joh. 2:16).

Kun ihmiskunnasta tuntuu, että he voivat tehdä parempaa työtä, kuin se, joka loi kaiken olevaisen maailmankaikkeudessa, niin silloin syntyy kultteja – silloin saarnaamisesta tulee ihmisten eikä Jumalan sanaa ja sitä me näemme kristinuskoksi naamioituneissa luopioissa liikkeissä.

Joskus se on liian raskasta kantaa

Meidän on muistettava, että Jumala on aina hallinnassa. Joskus ei tunnu siltä, mutta emme saa luottaa tuntemuksiimme ja tunteisiimme. Me seisomme Jumalan Sanassa ja tulemme hänen tykönsä rukouksessa ja puhumme hänen kanssaan peloistamme ja huolistamme.

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:28-30).

Voidaksemme oppia hänestä, meidän on luettava Hänen Sanaansa, jonka Hän jätti meille.

Jeesus on kalliomme

Kun luemme uutisia enemmän kuin Jumalan sanaa, löydämme lopulta itsemme lentohiekasta. Aivan kuten Paavali sanoi, että hänen lihansa soti hänen henkeään vastaan, niin meilläkin on nämä samat taistelut riehumassa itsessämme. Joten mikä neuvoksi? Jeesus haluaa, että rukoilemme Häntä ja luemme Hänen Sanaansa.

Näinä viimeisinä päivinä tämä on tärkeämpää kuin koskaan!

Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ‘Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten’. Hän sanoi: ‘Tule’. Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ‘Herra, auta minua’. Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ‘Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?’ Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: ‘Totisesti sinä olet Jumalan Poika’.” (Matt. 14:28-33).

Kun Pietari oli keskittynyt Jeesukseen, hän käveli veden päällä. Heti, kun hän keskittyi olosuhteisiin ja katsoi alas veteen, hän alkoi vajota.

Kun seisomme Hänen sanassaan, seisomme pelastuksemme kalliolla.

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:6-7).

Elämän myrskyt

Muistelepa aikaa, kun lapsesi pelkäsi. Ehkä se oli kauhea ulkona riehuva myrsky. Muistatko, kuinka lapsi katsoi sinua silmiin, ikään kuin haluaisi nähdä, kuinka sinä reagoit ukkosen jyrinään ja salamointiin.

Vedit hänet lähellesi ja puhuit lohduttavia sanoja. Vakuutit hänelle, että hän on turvassa sinun kanssasi.

Voitteko kuvitella, kuinka paljon Herra haluaa pitää kiinni meistä nyt? Olemme Hänen lapsiaan ja Hänen silmäteränsä.

Jotta voisimme tuntea Hänen lämpönsä ja läheisyytensä, meidän on mentävä Hänen tykönsä rukouksessa – puhuttava Hänelle ja kerrottava, miltä meistä tuntuu. Meidän on luettava Hänen sanaansa.

Hänen Sanansa tuo Hänet meidän tykömme ja vie meidät Hänen tykönsä. Se kietoo meidät Hänen ikuiseen rakkauteensa.

Vaino tulee lisääntymään. Meitä varoitettiin. Joskus vain Jeesus-nimen lausuminen uudelleen ja uudelleen rauhoittaa meidät näinä aikoina ja palauttaa meidät totuuteen. Se totuus on tämä:

Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:37-39).

Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua” (5. Moos. 31:6).

 

How Can I Be Saved?

A Sermon for Sunday

Shalom b’Yeshua

MARANTHA!!

grandmageri422@gmail.com

 

Read Full Post »

The Blind Spot
Israel Today, maaliskuu 2019, suom. SK

Tämä artikkeli julkaistaan uudelleen Israel Today’n perustajan Ludwig Schneider’in muistoksi. Hänen raamatulliset analyysinsä ja oivalluksensa ovat tänä päivänä yhtä relevantteja kuin 10 vuotta sitten, kun ne kirjoitettiin. Ludwigin poismenossa olemme menettäneet suuren Raamatun tutkijan, joka aina osasi innoittaa meitä Jumalan sanomalla.

Olen ajanut autoa 50 vuotta, eikä minulla ole ollut yhtään onnettomuutta! Mutta se on vain Jumalan armoa. Jokainen autoa ajava tietää, että onnettomuuden välttäminen ei riipu vain hänestä, vaan hänen ympärillään olevien toiminnoista.

Joka vuosi sadat joutuvat toisen kuljettajan sokeaan pisteeseen, mikä aiheuttaa onnettomuuden, josta he eivät ole vastuussa. On arvioitu, että tämä on syynä jopa kolmannekseen onnettomuuksista. Käsite ”sokea piste” kuvailee näkökentän osaa, joka peilien käytöstä huolimatta on estetty näkymästä.

Sokeita pisteitä voi olla myös elämässämme. Vaikka, aivan kuten liikenteessä, ryhdymme kaikkiin varotoimiin itsemme suojelemiseksi, onnettomuuksia vain tapahtuu. Kymmenen käskyä ja muut Raamatun opetukset voidaan nähdä liikennesääntöinä, joiden tarkoitus on ohjata meidät taivaalliseen päämääräämme. Sen sijaan, että olisivat riesa, kuten muutamat näyttävät ajattelevan, nämä säännöt opastavat meitä läpi jokaisen päivän ja auttavat meitä välttämään vahinkoja itsellemme ja toisille.

Tästä aiheesta on kaksi vastakkaista näkemystä. Jotkut päättävät luottaa täydellisesti Jumalan armoon, samalla kun toiset täydellisesti Hänen lakeihinsa. Jotkut tekevät kaikkensa elääkseen Jumalan lain mukaisesti, niin kuin he sen ymmärtävät kussakin tilanteessa, kun taas toiset pitävät kiinni vapaudesta, joka heillä on Messiaassa. He näkevät kiinnittymisen raamatullisiin lakeihin ja sääntöihin Vanhan Testamentin ”lakihenkisyytenä”.

Onnettomuuksia näyttää kuitenkin tapahtuvan molemmille ryhmille, niille, jotka noudattavat lain polkua ja niille, jotka pitäytyvät armoon. Tosiuskovat voivat mm. sotkeutua avioeroon, ahneuteen, rikollisiin toimiin ja seksuaalisiin syrjähyppyihin tai kieroutumiin.

Kuinka sellaisia asioita voi tapahtua uskoville? Käyttävätkö he hyväkseen armoa, joka heillä on Messiaassa (paetakseen synnin seurauksia), vai eikö lakihenkisyys toimi heidän kohdallaan?

Tässä se ”sokea piste” alkaa vaikuttaa. Ei riitä, että vain luotetaan armoon ja ajatellaan, että kaikki selviää lopussa, tai että riiputaan kyvyssämme pitää Jumalan lait, vaan meillä täytyy olla myös täysin selvä näkökenttä. Vaikka luulemme, että näemme kaiken, että olemme tarkastaneet kaikki ns. ”peilit” elämässämme, niin silti on olemassa tuo vaarallinen ”sokea piste” kilvoiteltavana. Siksi meidän täytyy olla erikoisen varovaisia ja katsoa hyvin tarkasti, ennen kuin teemme sellaista, joka voisi olla vaarallinen liike tai kääntyminen (so. päätös).

Siksi meidän on oltava herkkiä Pyhän Hengen kuiskauksille. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla robotteja ja toimia, kuin kaukosäätimellä. Kun päästämme Pyhän Hengen jokaiselle elämämme osa-alueelle, se estää meitä lankeamasta omavanhurskauteen, jos olemme tiukkoja lain noudattajia ja lankeamasta syntiin johtuen armon meille antamasta vapaudesta.

Jaakob 2:20 sanoo, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Toisin sanoen usko ilmaistaan tekojen kautta. Tässä tulemme jälleen sokeaan pisteeseen, tuohon suoraan ja kaitaan polkuun lain ja armon välillä, joka meidän täytyy alinomaa pitää näkyvissä. Jokainen, joka rakentaa elämänsä ainoastaan toiselle, ei ota huomioon sokeaa pistettä ja siksi vaarantaa, ei vain oman uskonsa, vaan myös kanssaihmistensä uskon.

Siksi tarvitsemme Pyhän Hengen johdatuksia, lohduttajan, josta Jeesus sanoi, että hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh. 14.26). Vasta silloin voimme sanoa yhdessä Paavalin kanssa: ”sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä” (Room. 9:1). Se ei ole myöskään tunne kuuliaisuudesta uskonnolliselle perinteelle, joka takaa minulle esimerkillisen elämän eikä sokea kiinnipitäminen armosta. Se on Pyhä Henki.

 

Read Full Post »

Knowledge and Faith
11.3.2015 by Simon Desjardins, suom. SK

Muiden muassa on kaksi tekijää, joilla on kyky vaikuttaa kristilliseen elämäämme ja ratkaista, millainen opetuslapsi meistä tulee, nimittäin tieto ja usko. Raamatulla on paljon sanottavaa näistä kahdesta asiasta ja on vain hyödyllistä pohtia niitä hetken ajan.

Väite, jonka esitän tässä lyhyessä esseessä, on seuraava: Usko ja tieto ovat aina samanaikaiset, ja niiden rinnakkaiselo on suhteellinen. Toisin sanoen uskosi ei milloinkaan ylitä tietoasi ja tietosi ei milloinkaan ylitä uskoasi. Nyt voin jo kuulla vastaväitteitä, sillä kukapa ei olisi nähnyt sellaista ihmistä, jonka pää on täynnä kristillistä informaatiota ja sydän on lähes tyhjä aidosta uskosta? Kestä kuitenkin hetkinen, niin ehkä pääsemme yhteisymmärrykseen.

Vähän ajattelemista

Ajatelkaamme seuraavaa lausuntoa: Minä tiedän, että auto on punainen, mutta en usko, että auto on punainen. Mielestäni me kaikki ymmärrämme, että tällainen lausunto on järjetön ja ymmärrämme niin, koska tiedämme ja uskomme, että henkilön, joka tietää auton olevan punainen, on välttämättä uskottava, että auto on punainen. Jos käännämme tämän väitteen ympäri, niin se on edelleen yhtä epälooginen kuin neliskulmainen ympyrä: Uskon, että auto on punainen, mutta en tiedä, että auto on punainen. Lyhyesti, kaikki tiedämme, että siellä, missä on tietoa, on välttämättä uskoa ja kumpaakin samassa suhteessa.

Kaksi erilaista kategoriaa

Kun siirrämme tämän periaatteen kristilliseen elämäämme, se voi aiheuttaa joitakin ongelmia. Ajattele seuraavaa lausuntoa: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, mitä Raamattu sanoo. Tässä näyttää siltä, että tieto ja usko voidaan erottaa toisistaan ongelmitta. Itseasiassa olisi perusteltavissa, että ihmisellä voi olla tietoa ilman, että hänellä on uskoa. Mutta tämä jakautuminen tulee esiin, koska käsittelemme tässä kahta erilaista kategoriaa, nimittäin ”älyllistä” ja ”kokemuksellista”.

Vaikka älyllistä tietoa ei voida erottaa älyllisestä uskosta, se voidaan ongelmitta erottaa kokemuksellisesta uskosta. Eikä vain sitä, mutta kuten näemme, älyllinen usko voidaan erottaa kokemuksellisesta uskosta luomatta mitään jännitettä. Siksi on olemassa kaksi kategoriaa.

Palatkaamme edellä esitettyyn lausuntoon: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, mitä Raamattu sanoo. Kuten me kaikki ymmärrämme, tässä vahvistuksessa ei ole mitään väärää; ja siinä ei ole mitään väärää, koska olemme siirtymässä yhdestä kategoriasta toiseen. Mutta entäpä seuraava lausunto: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, että Raamattu sanoo sen. Tässä meillä jälleen on jotakin absurdia. Sääntö voidaan ilmoittaa näin: Älyllinen usko liittyy aina älylliseen tietoon ja kokemuksellinen usko liittyy aina kokemukselliseen tietoon. Niin kauan, kuin pysymme samassa kategoriassa, usko ja tieto ovat aina olemassa yhtä aikaa ja samassa suhteessa.

Uskosta erotettu usko

Jos lähestymme aihetta eri tavalla, tulemme samaan johtopäätökseen. Ajatelkaamme seuraavaa kysymystä: Onko usko aina olemassa yhtä aikaa uskon kanssa samassa suhteessa? Ensi silmäyksellä tämä kysymys saattaa tuntua lähes idioottimaiselta, mutta se ei ole. Oikea vastaus on: Usko esiintyy aina itsensä kanssa ja pakostakin samassa suhteessa vain, jos pysymme samassa kategoriassa. Sillä hetkellä, kun vaihdamme kategoriaa, tämä rinnakkaiselo romahtaa ja suhde muuttuu dramaattisesti. Siksi voimme sanoa: Hän uskoo, että se on kirjoitettu Raamattuun, mutta hän ei usko siihen, mitä on kirjoitettu Raamattuun. Kuten me kaikki ymmärrämme, sellaisessa vahvistuksessa ei ole mitään väärää, koska käsittelemme kahta kategoriaa. Näin ollen älyllinen usko voidaan erottaa kokemuksellisesta uskosta, koska se voidaan erottaa kokeellisesta tiedosta.

Aikajärjestys

Kysymys: Kumpi kahdesta tulee ensin, tieto vai usko? Todellisuus vastaa: Molemmat tulevat yhtä aikaa. Sitä voisi verrata jonkin esineen ulottuvuuksiin. Ottakaamme esimerkiksi omena. Tuleeko sen leveys olevaiseksi ennen korkeutta? Vastaus on yksinkertainen, olevaisessa tilan ja ajan maailmassa molemmat ulottuvuudet syntyvät yhtä aikaa.

Augustinus Hippolainen

Viidennellä vuosisadalla jKr. Augustinus Hippolainen kirjoitti: ”Voidaksemme tietää meidän täytyy ensin uskoa.” Tässä sana ”ensin” on hieman harhaanjohtava, sillä se näyttää viittaavan siihen, että usko – joka tulee ensin – voi olla olemassa jonkin aikaa ilman vastaavaa tietoa. Mutta Augustinus ei tarkoita tätä. Hän sanoo vain, että tiedon lähteeseen täytyy luottaa saadakseen sen annin. Salli minun antaa muutama esimerkki.

Henkilö, joka sanoo tietävänsä, että auto on punainen, omistaa tällaisen tiedon, koska uskoo, että hänen aistihavaintonsa on luotettava. Ellei tätä nimenomaista uskoa olisi, hän ei voisi väittää tietävänsä auton olevan punainen. Näin ollen: ”Voidaksemme tietää meidän täytyy ensin uskoa.” On tietysti ymmärrettävä, että henkilö, joka uskoo, että hänen aistihavaintonsa on luotettava, tietää, että hänen aistihavaintonsa on luotettava. Näin ollen tässä jälleen tieto on yhtä aikaa uskon kanssa.

Toinen tapa tarkastella sitä on opiskelijan esimerkin kautta. Ellei hän usko opettajansa olevan luotettava, hänellä ei ole varmuutta, että se, mitä opetetaan, on totta. Näin ollen hän ei vastaanota opetusta pätevänä tietona. Tässä jälleen näemme, kuinka ”meidän täytyy ensin uskoa, että voimme tietää”. Mutta logiikka voidaan ilmaista eri tavalla. Voisimme sanoa: Opiskelijan täytyy tietää, että hänen opettajansa on luotettava vastaanottaakseen hänen sanansa pätevänä tietona. Täten julistus: ”Meidän on ensin uskottava, että opettaja on luotettava” vastaa julistusta: ”Meidän on ensin tiedettävä, että opettaja on luotettava.” Tästä seuraa, että mitä uskotaan, se tiedetään ja mitä tiedetään, se uskotaan. (1. Tim. 4:3).

Johtopäätös

Tämän periaatteen ymmärtäminen on tärkeää useista syistä: Ensinnäkin, koska se luo selvän kontrastin kahden samanlaisen kategorian välille – kontrastin, jota ei aina havaita. Valitettavasti tämä havaitsemisen puuttuminen on johtanut siihen, että jotkut evankelikaalit ovat kanonisoineet pään tiedon, ja uskonnon nimissä korottaneet jokaisen sitä tuottavan laitoksen. Tästä syystä tutkintotodistuksesta on tullut eräänlainen lukkosepän työkalu, joka avaa melkein jokaisen oven.

Toinen syy, miksi tämä ymmärrys on tärkeä, on, että se korostaa jumalallisten ilmoitusten tarvetta ja on varmaa, että tätä tarvetta ei voida ylikorostaa, sillä “missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi” (Sananl. 29:18). Epäilemättä kuria ollaan näinä päivinä heittämässä pois ja usein sen heittävät pois kylmät evankelikaaliset akateemisen tutkinnon suorittaneet.

Voin vain yhtyä Thomas Watsoniin, kun hän kirjoittaa: ”Tieto ilman katumusta on vain lyhty, joka valaisee ihmisille tietä helvettiin”, tai C.S. Lewisiin, joka väittää, että: ”Koulutus ilman arvoja, niin hyödyllinen kuin se onkin, näyttää pikemminkin tekevän ihmisestä älykkäämmän paholaisen.” Ja on selvä, että tässä vaiheessa tarvittavat arvot eivät voi olla horjuvaa lajia. Niiden on oltava seurausta jumalallisista ilmoituksista: vakaita ja kestäviä, ei riippuvaisia yleisestä mielipiteestä, vaan Jumalan viisaudesta.

Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, periaatteen ymmärtäminen auttaa meitä panostamaan kokemukselliseen tietoon, jota ilman kokemuksellinen usko ei voi hengittää.

 

Read Full Post »

On Christian expectation
15.6.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi maailman murheellisimmista näyistä on, kun näkee kristityn, joka on menettänyt odottamisen tunteensa. Hän voi käydä kirkossa, seurustella toisten kristittyjen kanssa, kuunnella saarnoja, rukoilla silloin tällöin, tai jopa saarnata ja silti kaikki hänessä todistaa yhdestä asiasta: ”Ei Herra tee hyvää eikä pahaa” (Sef. 1:12).

Sitten on niitä, jotka ovat jättäneet Jeesuksen taka-alalle. Heidän odotuksensa kohdistuu ennemmin maineeseen, jonka jotkut saarnaajat ovat hankkineet vuosien mittaan. Kutsu vain joku näistä kysytyistä Pyhistä Jusseista (Holy Joes) ja voit olla varma, että talo on täynnä. Murheellista on, että nämä siunauksen etsijät näyttävät unohtaneen sanat, jotka Jeesus puhui sanoessaan:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Yllättävää kyllä, monia evankelisia sellainen lupaus ei paljonkaan hetkauta. Ehkä he eivät ole oikein varmoja ovatko koolla Jeesuksen nimessä, kun heillä on tavallinen kokous, tai ehkä he vain eivät usko Jeesuksen sanoihin, sillä jos uskoisivat, niin he kokoontuisivat valtavan jumalallisen läsnäolon tunnossa. Heidän sydämensä heräisivät ja silmänsä katsoisivat ylös.

Valitettava asioiden tila

Oli aika, jolloin kristityt menivät paikalliseen seurakuntaansa toivossa saada jotakin ylhäältä, nimittäin vierailun, joka voisi uudistaa heidät, tai ilmestyksen, joka vaikutti heidän koko käytökseensä, tai kenties tuoreen voitelun vain joitakin mainitakseni. Mutta nyt meille kerrotaan – suoraan tai kiertäen – että sitä, mitä voimme saada tavallisessa seurakunnan kokouksessa, ei voi verrata siihen, mitä saadaan näyttävissä evankelisissa tapahtumissa. Juuri tämä postmoderni evakelikaalinen olettamus hämmästyttää minua. Jumalan Kristushan teki selväksi, että seurakunnan koko, tai paikan maine, tai saarnaajan arvovalta, eivät lisää Hänen läsnäolonsa mahdollisuutta. Hänen sanansa ovat täysin selvät:

“Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Odotuksemme rajoittuminen muutaman saarnaajan kuuluisuuteen on todella valitettavaa. Se on jonkinlaista hengellistä globalisaatiota, joka johtuu vääristyneestä käsityksestä, globalisaatiota, joka lahtaa pienet kokoontumiset kansainvälisen asiantuntemuksen nimissä. Selvästikään se ei ole uskon seurausta, vaan ennemmin epäuskon.

Murhenäytelmää pahentaa se tosiasia, että suuri osa Jumalan kansaa rakastaa sitä, että asiat ovat näin (Jer. 5:31).

Kuka on suurin?

Älkäämme omaksuko niiden asennetta, joille nämä sanat on suunnattu:

“Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo” (Matt. 12:42).

Tänä päivänä kuuluisien saarnaajien ”suuruus” liikuttaa valtavaa määrää evankelikaaleja. Kustannuksista välttämättä he ovat valmiita matkustamaan maailmaan ääriin kuulemaan heidän viisauttaan. Näin he uskovat ja saavuttavat päämääränsä, vaikka pitäisi ylittää maita ja meriä.

Nämä innokkaat pyhiinvaeltajat näyttävät olevan tietämättömiä, että Eräs näitä evakelikaalisia silmäätekeviä paljon suurempi oli heidän pienessä kokouksessaan edellisenä sunnuntaina. He olivat kuitenkin poissa, koska heillä oli kiire hankkia lentolippuja lentääkseen, Jumala tietää minne, nähdäkseen, Jumala tietää kenet. Tämä on varmasti valtava ilmaus epäuskosta ja selvä merkki väärästä hengellisestä suuntautuneisuudesta, suuntautuneisuudesta, jota edistävät siitä hyötyvät saarnaajat.

Pietari ei mennyt tähän ansaan. Hänen sanojaan olivat: ”… mitä te meitä noin katselette, ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään? … Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne” (Apt. 3:12, 16).

Tietämättömyyttään nämä ihmiset katsoivat hartaasti Pietariin ja Johannekseen. Heidän odotuksensa oli väärin suunnattu.

Samoin kävi Barnabaksen ja Paavalin kohdalla. Kun he tekivät ihmeitä Lystrassa, ihmiset luulivat heidän olevan jumalia. Näiden palvelijoiden oli korotettava äänensä estääkseen kansanjoukkoa uhraamasta heille. Tänä päivänä ei kuitenkaan paljon koroteta ääntä. Useat saarnaajat rakastavat huomion keskipisteenä olemista ja antavat ymmärtää, että Jeesus on enemmän läsnä, kun he ovat läsnä ja poissa, kun he ovat poissa. Jeesus on siis osittain alistettu – siltä ainakin näyttää – heidän olinpaikkaansa ja riippuvaiseksi heidän aikataulustaan. Petos on niin voimakas, että evankelikaalien suuret joukot uhraavat rahansa, aikansa ja energiansa tavatakseen näitä hyvää tarkoittavia anastajia.

On aika ymmärtää, että Jumala itse on päähenkilö ja hän ei jaa kunniaansa muiden kanssa (Jes. 48:2). Psalmista sanoo sen selvästi:

Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni(Ps. 62:5).

Mistä sinä odotat? Jotkut kristityt eivät odota kaikkialla läsnäolevalta Jumalalta mitään. Heidän odotuksensa on luopuneen Israelin tavoin sidottu maantieteelliseen paikkaan. He etsivät Beteliä, menevät Gilgaliin ja kulkevat Beersebaan (Aamos 5:5). Hengellisessä pysähtyneisyydessään he asettavat luottamuksensa sinne, missä Jumala on ilmaissut itsensä, ikään kuin nämä keskukset olisivat saaneet jonkin oman erityisen voitelunsa.

Uskovan siunaus

Autuaita ovat tämän maailman köyhät, jotka ovat rikkaita uskossa (Jaak. 2:5). Heillä ei ehkä ole rahaa matkustaa ympäri maailmaa kuulemaan ”suuria saarnaajia”; itse asiassa heillä ei ehkä ole edes mahdollisuuksia mennä isompiin seurakuntiin, joissa muusikot ovat parempia ja kokouspaikka on lämpimämpi tai viileämpi. Siellä he kuitenkin ovat katsoen Jeesukseen uskonsa alkajaan ja täyttäjään. Löydät heidät tyydytettyinä kuin ytimellä ja lihavuudella, kun heidän suunsa ylistää Vapahtajaansa riemuitsevin huulin (Ps. 63:5). Tämä on niiden siunaus, jotka katsovat Häneen odottaen, eikä sitä oteta heiltä pois.

 

Read Full Post »

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »

Kukaan ihminen ei pääse Jumalan luo omilla teoillaan, vaan se on kokonaan Jumalan työtä. Hän on valmistanut meille pelastuksen Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä, ja vain siihen turvautuminen on ainoa toivomme.

Jeesus sanoo: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä (Joh. 6:44). Luther selittää tämä asian näin: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”

Eli siis kun ihminen kuulee Jumalan sanaa, evankeliumia, siinä vaikuttaa Pyhä Henki, joka vetää ihmistä turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön. Mutta miten uskosta osaton kuulee evankeliumia, jos hän ei käy kirkossa tai raamattupiirissä eikä lue Raamattua? Ne ainoat kerrat hän on kosketuksissa seurakuntaan, kun hän osallistuu kastetilaisuuteen, konfirmaatioon, hautajaisiin tai sattuu tulemaan joululaulutilaisuuteen. Onneksi on vielä pappeja, jotka pitävät evankeliumia esillä noissakin tilaisuuksissa, jotta Pyhä Henki voi ihmisiä puhutella. Mutta kun yhä harvempi joutuu millään tavalla uskon asioiden kanssa tekemisiin, niin miten näitä ihmisiä sitten kohdataan?

Mitä Jeesus sanoi? Sanoiko Hän, että ”tulkaa kaikki seurakuntaan kuulemaan evankeliumia”? Ei, vaan Hän sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19-20). Meidät on käsketty menemään muiden pariin viemään evankeliumia! Pitää muistaa, ettei yksikään uskova elä itseään varten vaan toisia varten. Kun Hyvä Paimen on saanut meidät laumaansa, niin emmekö mekin lähtisi myös Paimenen asialle?

Tässä tullaan nyt herkälle alueelle, joka on monelle ihmiselle erittäin kipeä kohta, ja tästä aiheesta käytiinkin keskustelua viime marraskuussa Uusi Tie -lehdessä. Kaikille evankeliointi kun ei ole ollenkaan luontaista, eikä osata luontevasti kertoa muille Jeesuksesta.

Toimittaja Matti Korhonen kirjoitti näin: ”Herätyskristillisissä piireissä korostetaan jokaisen kristityn todistajan tehtävää. Meidän tulee kertoa uskostamme niille, jotka eivät vielä usko. Toiset kuitenkin kokevat tällaisen velvollisuuden painostavana. Olenko huono kristitty, jos en kulje kaduilla kertomassa Jeesuksesta tai ole aina avaamassa keskustelunaiheita uskosta ei-uskovien kanssa? On totta, että ne kirkot kasvavat, joiden jäsenet kertovat Jeesuksesta myös ei-uskoville. Samalla on hyvä muistaa, että Jumala on varustanut meidät kristityt erilaisilla lahjoilla. Toisille on annettu evankelistan lahja, mutta toisella on toisenlaiset lahjat. Kaikkien kutsumuksena ei ole aktiivisesti evankelioida, mutta kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään. Pietari antaa myös käskyn, joka koskee kaikkia kristittyjä: ”Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”

Kun siis joku kysyy vaikkapa näin, että ”oletkos sinä uskovainen?”, niin siihen on hyvä tarttua; siinä yhteydessä voi sanoa, että ”kyllä olen”. Itse olen huono todistaja, mutta useammankin kerran minulta on tultu kysymään, että ”taidat olla uskovainen?” Kuten Matti Korhonen sanoi, että ”kaikkien kristittyjen tehtävä on elää kristittynä ja todistaa näin elämällään” – se on ehkä sitä parasta todistamista. Ei voi jäädä uskomattomilta ihmisiltä huomaamatta, kun uskova työtoveri tai ystävä ei kiroile, ryyppää, puhu rivoja, on empaattinen ja kantaa huolta toisten taakoista ja niin edelleen. On parempi kuunnella ja auttaa toista ja olla myötäeläjänä ja tukena hänen vaikeuksissaan, kuin luetella raamatunlauseita siinä tilanteessa. Tästä puhuu Jaakobin kirje, jonka perusviesti on: ”Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.” Teoillamme emme pelastu, mutta joku saattaa jäädä pelastuksesta osattomaksi meidän tekemättä jättämisiemme tai tekojemme takia. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että jotkut vasta pelastuneet ovat huomanneet, miten raadollista uskovien keskinäinen elämä on. Joku on jopa palannut takaisin maailmaan, koska seurakunnassa oli niin paljon keskinäistä syyttelyä, vihanpitoa ja rakkaudettomuutta.

Kaikki meistä eivät ole evankelistoja. Meillä on erilaisia muitakin lahjoja, jotka palvelevat tätä tehtävää. Yksi osaa tehdä esitteitä, toinen jakaa niitä. Jonkun tehtävänä on palvella kahvituksessa, toisen musiikissa. Joku on saanut kutsun auttaa toisia vaikkapa käymällä heitä katsomassa, olemalla ystävänä tai tukihenkilönä.

Ja lopuksi tärkein lahja: rukous. Paraskaan evankeliointi ei ole mitään, jos siihen ei liity rukousta. Se on kaiken perusta. On niin lukuisia esimerkkejä rukouksen voimasta, että niistä voitaisiin kertoa kokonaisen kirjan verran, mutta rakas ystävä: jos kannat taakkaa siitä, että olet huono todistaja, niin rukoile toisten puolesta. Ihan vaan hiljaa mielessäsi vaikkapa heitä kohdatessasi tai hartaushetkissäsi. Se on parasta, mitä voit tehdä!

Read Full Post »

Older Posts »