Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘väärät opettajat’

Eduskunta äänesti tänään tasa-arvoisesta avioliittolaista. Äänin 105-92 se päätti johdattaa Suomen kansan Sodoman ja Gomorran tielle. Peukuttakoot papit miten paljon tahansa tai levittäköön arkkipiispa antikristillisiä mielipiteitään sydämensä kyllyydestä, niin Jumala ei silti sitoudu tähän äänestystulokseen.

Jossain nettikeskustelussa solvattiin uskovia, että miten he muka voivat tietää Jumalan ajatukset? Vastaus on yksinkertainen: Raamattu on Jumalan sanaa, ja siellä Jumala on selkeästi ilmoittanut itsensä. Hän on antanut ne raamit, joissa elää, ja myös valmistanut pelastuksen ihmiskunnalle. Jumala ei voi silti siunata sellaista, mistä Hän on selkeästi varoittanut.

Raamattu on oikeasti Jumalan puhetta – valitettavasti kaikki papit eivät sitä ymmärrä. Ja kun he eivät usko Raamattuun Jumalan sanana, eivät he voi opettaa sitä muillekaan totuudenmukaisesti. Näin kirkko mukautuu opettamaan sen korvasyyhyn mukaan, mitä kansa haluaa kuulla. Suomessa on paljon uskovia pappeja, mutta jostain kumman syystä mediassa ääneen pääsevät vain ne liberaalit.

Aion myöhemmin kirjoittaa Raamatun arvovallasta lisää – siitä, miten ihmeellinen ja tosi kirja se on.

Kun kirkosta eroaa netin kautta päivittäin noin 150-200 henkilöä, niin tänään kirkosta on eronnut jo yli kaksituhatta henkilöä (2032 klo 21.00). Eroamisen syyksi on ilmoitettu lähes yksinomaan arkkipiispa Kari Mäkisen kannanotot ja luopuminen Raamatun sanasta.

Kun kuuntelen arkkipiispan tämänpäiväisiä lausuntoja, en ihmettele yhtään, jos kaikki perinteisesti Raamattuun uskovat lähtevät kirkosta – ennemmin tai myöhemmin. Kun susi on lammaslauman paimenena, varmasti tuleekin pakokauhu. Mäkisen toimia on aktiiviseurakuntalaisten piirissä seurattu jo pitkään, eikä monikaan eroa hetken mielijohteesta. Nyt vain tuli se viimeinen pisara ja mitta täyttyi. Lue artikkelini Arkkipiispan tuki tasa-arvoiselle avioliittolaille, jossa on referoitu Mäkisen kannanottoja samaa sukupuolta olevien parien puolesta.

Keskustelupalstojen kommenttien perusteella uskoisin, että eroajien joukossa on paljon tavallisia rivikansalaisiakin – niitä, jotka vain muuten pitävät perinteisiä arvoja kunniassa.

Eduskunnan äänestystulos etenee suureen valiokuntaan. Se laatii oman mietintönsä lakiehdotuksen hylkäämisestä tai muuttamisesta. Sen jälkeen mietintö palaa takaisin eduskunnan käsiteltäväksi. Jos eduskunta sen hyväksyy, varsinainen laki jää seuraavan hallituksen ja eduskunnan laadittavaksi. Tämä voi olla mielenkiintoinen tilanne, sillä tasa-arvoiseen avioliittolakiin nihkeästi suhtautuva Keskusta on tällä haavaa gallup-kyselyiden kannatusmittauksissa ykkösenä. Eduskuntaalit pidetään huhtikuussa 2014, ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka tänään eduskunnassa suoritettu äänestys vaikuttaa puolueiden kannatuslukemiin.

Päivitys 6.12.2014

Kirkosta eroaa eroakirkosta.fi-sivuston kautta tavallisesti päivittäin noin 150-200 henkilöä. Äänestyksen jälkeen luvut ovat olleet seuraavat:

  • Pe 28.11. 2612 henkilöä (äänestyspäivä)
  • La 29.11. 5144 hlöä
  • Su 30.11. 5428 hlöä
  • Ma 1.12. 3436 hlöä
  • Ti 2.12. 1672 hlöä
  • Ke 3.12. 906 hlöä
  • To 4.12. 690 hlöä
  • Pe 5.12. 597 hlöä
  • La 6.12. 676 hlöä

Kaiken kaikkiaan eroajia on ollut viikon aikana äänestyksen jälkeen noin 20 000 henkilöä.

Vuonna 2010 TV:ssä lähetetyn Homoillan jälkeen erottiin kirkosta Päivi Räsäsen takia, vaikka hän esiintyi yksityishenkilönä, ei kirkon edustajana. Kun A-studiossa 3.12. kysyttiin arkkipiispa Mäkiseltä, esittikö hän tukensa sateenkaariväelle arkkipiispana vai Kari Mäkisenä, Mäkinen vastasi esiintyneensä ”arkkipiispa Kari Mäkisenä”.

Hyvä osoitus ajan hengestä on, että kun tavallinen seurakuntalainen sanoo Jumalan sanan mukaisen mielipiteensä, aiheuttaa se huomattavasti suuremman eromäärän verrattuna siihen, että kirkon edustaja esittää omia epäraamatullisia lausuntojaan arkkipiispan roolissa.

Arkkipiispa sanoi esittäneensä kannanottonsa harkitusti, siis tieten tahtoen, ei vain lipsauttaen ajatuksia tahtomattaan. Kun kirkon jäsenmäärä on koko ajan laskusuunnassa, tämä kirkonmies ajattelee, että enemmistö Suomen kansasta kuitenkin hyväksyy samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja avioliitot. Ja kun konservatiivit saadaan putsattua tieltä pois, voivat kirkkoon liittyä ne, jotka ovat eronneet kirkon vanhakantaisten ajatusten takia.

Juuri julkaistu Iltalehden Taloustutkimuksella teettämä tutkimus tukee Mäkisen ajattelutapaa. Tutkimuksen mukaan loppujen lopuksi varsin harva kirkosta eroava ilmoittaa lähtönsä syyksi kirkon vapaamielisyyden. Sen sijaan yli 60 % eronneista tai sitä harkitsevista sanoo syyksi kirkon liiallisen vanhoillisuuden.

Iltalehden mukaan ”Mäkinen on todennäköisesti hyvinkin oikealla linjalla, jos kirkossa ollaan huolestuneita jäsenten määrästä.” Lehden mukaan liberaalit kannanotot ovat kirkolle pikemminkin hyödyksi, ja kirkon sanoma kannattaa päivittää tälle vuosituhannelle. No tätähän arkkipiispa onkin ansiokkaasti tehnyt!

Edellä mainitussa A-studion lähetyksessä arkkipiispa jo toteuttikin tätä toivetta kirkon sanoman päivittämisestä. Hän totesi, että perhettä, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskevat kysymykset eivät ole uskomme kannalta perustavaa laatua olevia asioita. Uskomme kohde on Kristus.

Uskomme kohde on Kristus, mutta jos Raamatun sanasta otetaan osa pois, lähtee sieltä kohta loputkin tarpeettomana. Jos ei uskalleta sanoa syntiä synniksi, niin ei Kristuksellakaan ole enää mitään virkaa.

Read Full Post »

Surullisena olen ihmetellyt, miten TV7 on mennyt mukaan äärikarismaattiseen toimintaan. Sen kutsumana David Herzog on pitänyt kokoussarjan Suomessa, ja hänet on kutsuttu täksi kesäksi uudestaan, tällä kertaa muiden toimesta.

Herzogin puheessa on jotain hyvääkin, mutta valtavan paljon outoa – täydellinen sekoitus oikeaa ja väärää. Jos taikinassa on hivenenkin verran myrkkyä, mitä sille tulee tehdä? Se täytyy hylätä kokonaan!

En epäile yhtään, etteikö Herzogin tilaisuuksissa olisi pelastunut ihmisiä. Jumala on nimittäin suurempi kuin Herzog tai Saatana, ja Jumala voi pelastaa sieluja, vaikka valhehenget olisivat käsin kosketeltavina läsnä tilaisuudessa. En silti menisi Herzogin käsien alle ”siunattavaksi”.

Julistus on ihmis- ja ihmekeskeistä; kirkkautta, enkeleitä ja parantumista korostavaa. Missä on nöyryys ja evankeliumin julistus? Raamatullista opetusta ei ole oikeastaan ollenkaan; koko show on pääosin tyhjän jauhamista. Puhetta synnistä, katumuksesta ja parannuksenteosta on vain muutama minuutti useamman tunnin kokouksessa, kun sen pitäisi olla pääasia. Uhripuheeseenkin käytetään moninkertaisesti enemmän aikaa.

Aikaa käytetään runsaasti sen perustelemiseen, miten Jumala voi tehdä aivan mitä kummallisimpia asioita; mitään ei pidä ihmetellä. Ja jos joku ei ymmärrä tätä, hänellä on kuulemma uskonnollisuuden henki. Sitten miekkaa heilutellen sanotaan: ”Jeesuksen nimessä me julistamme, että uskonnollisuuden henki, joka estää kirkkautta, sen pää leikataan nyt poikki!”

Uskonnollisuuden henki, jota kokouksissa moititaan, on Pyhä Henki, joka murehtii oikean Jeesuksen hylkäämistä. Jeesuksesta kyllä puhutaan, mutta sydämessä ei ole sijaa ristin Jeesukselle. Pyhä Henki murehtii, koska Häntä ei oteta vakavasti, vaan pilkataan: (Jos video alla ei näy, tässä linkki videoon)

Ihmiset saattavat tulla tilaisuuteen tyhjinä, mutta lähtevät vielä tyhjempinä ja hämmentyneinä pois. Tottahan se hämmentää, kun New Age -oppeja tuodaan kristinuskoon puettuna seurakunnan kokoukseen. Missä ovat vastuulliset paimenet tänä päivänä?

Toinen David – Wilkerson – kirjoittaa: ”Monet niin sanotut Pyhän Hengen liikkeet ovat hävinneet nopeasti, koska ne keskittyivät ihmiseen, kohdistivat huomionsa armolahjoihin, siunauksiin, omaehtoiseen parannukseen, onneen ja onnellisuuteen. Tanssi, nauru, mylvintä karjunta tai mikä tahansa näkyvä ja kuuluva ilmenemismuoto, joka Pyhään Henkeen liitetään, on pelkästään lihallista, ellei se tuota kadotettujen ja pelastettujen vuoksi murtuneita sydämiä. Jos se on todella Hengestä, se johtaa nälkään ja haluun saarnata evankeliumia koko kadotetulle ja kuolevalle maailmalle!” (Kaikki odottavat, s. 143)

Wilkerson antaa seuraavat mittapuut ja sanoo, että jos niin sanotut Hengen liikkeet eivät niitä täytä, on varmaa, että ne ovat lihallisia (Kaikki odottavat, s. 151):

  1. Keskitytään sielujen lopulliseen sadonkorjuuseen.
  2. Armon henki johdattaa katumukseen ja jumalisuuteen.
  3. Rukouksen henki johtaa antautumiseen ja palavaan haluun rukoilla hengessä.
  4. Jeesuksen tulon ikävä ja murhe, murtuminen ja hurskaan murheen itku synnin tähden. Vasta sellaisen Hengen toiminnan jälkeen saapuu ilon totinen siunaus!

Herzog ja Suomen kiertueen järjestäjät sanovat, että herätys on alkanut Suomessa. Jos on alkanut, niin ei ainakaan Herzogin toiminnan seurauksena.

Lue seuraavat artikkelit, joissa analysoidaan tarkemmin Herzogin opetusta:

Tiesitkö, että Herzogin kirjan Kirkkauden invaasio ensimmäinen luku on nimeltään Kvanttifysiikka ja kirkkaus! Onko sattumaa, että sellainen energiaparannusmenetelmä kuin Matrix Energetics perustuu juuri kvanttifysiikan ja oman mielen yhdistettyyn voimaan? Katso alla oleva video, jossa on silmiä avaava pätkä Matrix Energetics -tilaisuudesta. Näyttää samalta kuin karismaattisessa kokouksessa, mutta Jeesusta ei tarvita. Ja hauskaakin on, kuten Herzogin tilaisuuksissa konsanaan. (Jos video alla ei näy, tässä linkki videoon)

Lue myös uudempi aiheeseen liittyvä artikkelini Herzog – menestystä hinnalla millä hyvänsä

Lisäys 29.6.2014

Kun Todd Bentley vuonna 2008 oli Lakelandin ”herätyksen” keskeisenä julistajana, niin hänen opetuksensa sisällöstä oli saatavilla valtava määrä toisistaan riippumattomia analyysejä. Nämä Bentleyn julistusta Raamatun sanaan vertaavat arviot olisivat olleet kaikkien käytettävissä ennen kuin Bentley päätettiin kutsua Suomeen. Valitettavasti niitä ei luettu tai ei haluttu uskoa.

Nyt sama tilanne on David Herzogin kohdalla. Tällä kertaa tilanne on sikäli parempi, että Herzogin opetuksen arviointia on tehty runsaasti myös Suomessa ja suomenkielellä. Kenellekään ei siis pitäisi jäädä epäselväksi, mikä on Herzogin julistuksen sisältö. Tutustu vaikkapa seuraaviin arvioihin.

Herzogin ajatteluun sisältyy klassisen evankelisen kristinuskon luovuttamattomien perustotuuksien kannalta täysin ristiriitaisia ja vastakkaisia linjauksia ja uskonnollis-filosofisia sitoumuksia, joiden harhaisuutta ja eksymyksellisyyttä ei millään voi väistää eikä selittää pois mihinkään lieventävään asianhaaraan vetoamalla. … Avainkysymykseksi Herzogin kirjan äärellä nouseekin seuraava: missä kohdissa Herzogin kirjaa ilmenee yksiselitteisen selkeä kristillinen sisältö ja/tai pelastusopillinen sanoma, evankeliumi? Valitettava vastaus on, että eipä juuri missään.  – Juha Ahvio –

Edellinen lainaus on lyhyt yhteenveto Ahvion huomioista koskien Herzogin kirjaa Kirkkauden invaasio. Lue kokonaisuudessaan Juha Ahvion kirjoitus David Herzogin opetuksen perustavanlaatuisen vakavista teologisista ongelmista.

Kuuntele myös Pasi Turusen opetuspuhe David Herzog ja kirkkauden invaasio Raamatun valossa (kesto 1 h 53 min). Jos et jaksa sitä kokonaan kuunnella, kuuntele ainakin Petri Mäkilän johdantosanat.

Read Full Post »

Pelkoni kävi toteen – Todd Bentley kutsuttiin Suomeen. Hän vieraili muutamien yhteisöjen järjestämissä tilaisuuksissa.

Mitään ei ole siis opittu Lakelandin ”herätyksestä” eikä taustoja selvitetty. Jos asenne on sellainen kuin erään seurakunnan johtoryhmään kuuluvalla, että parantamismetodit eivät kiinnosta pätkääkään, kunhan ne toimivat (lähde), niin mitään ei näköjään halutakkaan oppia.

Tuo edellä siteerattu lause kuulostaa ihan samalta kuin mitä Rodney Howard-Browne on sanonut kirjassaan (The Coming Revival, s. 10). Hän kirjoittaa, että kun herätys tulee, voidaan kokouksissa nähdä seuraavanlaisia ilmiöitä: (1) Pyhästä Hengestä, (2) lihasta ja (3) paholaisesta. ”Olisin mieluummin kirkossa, jossa paholainen ja liha ilmenevät kuin kirkossa, jossa ei tapahdu mitään, koska ihmiset ovat liian peloissaan ilmaistakseen (manifest) mitään… Ja jos paholainen ilmenee, älkää murehtiko siitä. Olkaa iloisia, että edes jotakin tapahtuu!

Taustatietoa Bentleystä saat vaikkapa lukemalla Samuli Siikavirran artikkelin Yllätysvieraana väärä profeetta, tai oman artikkelini Toronton siunaus, Todd Bentley ja Lakelandin parantumisherätys.

Olisi jo vihdoinkin aika havahtua kaikissa seurakunnissa siihen, että on olemassa myös todellista ja vakavaa eksytystä. Ei eksytystä jossain hamassa tulevaisuudessa, vaan nyt tässä ajassa!

Silmiä avaavaa on lukea Charles S. Gravesin erinomainen kirja, jossa kerrotaan nykyisen uuskarismaattisuuden taustoista ja vaaroista:

Lisäys 25.9.2012:

Netissä on videoita Todd Bentleyn Suomen kiertueelta (löytyvät Googlen avulla hakusanoilla Youtube Todd Bentley Helsingissä). Pikaisesti niitä silmäillen meno ei ole muuttunut miksikään sitten Lakelandin-aikojen. Julistuksessa ei ole vähääkään ristin- ja armonevankeliumia, mutta sen sijaan täynnä kaikenlaista erikoisilla kokemuksilla mässäilyä. Jokaisen hiukankin Raamattua tuntevan pitäisi pystyä huomaamaan, että Todd Bentley on valheopettaja sieltä pahimmasta päästä – niin selkeästi havaittavissa on hänen epäraamatullisuutensa. Otan esille yhden lyhyen pätkän:

Todd Bentley kertoo, miten hän hotellissa Indonesiassa heräsi keskellä yötä siihen, että huoneessa on mies, enkeli, valkoisissa vaatteissa. Mies hyppäsi Toddin sänkyyn ja PAM – iski tätä nyrkillä mahaan ja sitä kautta hänen henkeensä. ”Sähkövirta täytti minut. Kaikki karvat kehossani olivat staattista sähköä täynnä, ja kehoni alkoi täristä – kaikki elimet sisälläni tärisivät, ja ajattelin, että pääni räjähtää. Täytyin sillä voimalla, joka on Jeesuksesta. Minne tahansa meninkään, niin valot kytkeytyivät päälle ja pois, ja huoneen sisällä salamoi. Kun vain osoitinkin ihmisiä, he parantuivat. Herran voima oli käsin kosketeltava; Jumalan voima lähti kehostani. Tuntui, kuin olisin joku supersankari.”

Ystävä hyvä, älä usko tuota valhetta! Ei Jumala, Jeesus eikä Pyhä Henki anna tuollaisia manifestaatioita. Kyseessä ovat demoniset ilmiöt!

“Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1).

Read Full Post »

Olen julkaissut tämän kirjoituksen alun perin jo vuonna 2008 eräällä muulla sivustolla, mutta artikkeli on nyt pelkästään tässä blogissa. Vuosien varrella tekstiä on aika-ajoin täydennetty ja linkkien toimivuutta tarkistettu.

Koska Todd Bentley on pyydetty Suomeenkin neljä vuotta Lakeland-kohun jälkeen, olkoon tämä sivu muistutuksena siitä, että ulkomaistenkin puhujien taustojen tarkistaminen on mahdollista varsin helposti. Toivottavasti yksikään seurakunta ei enää tee sitä virhettä, että kutsuu puhujan ilman hänen opetuksensa arviointia.


Taustaa

Saatat ehkä ajatella tästä sivusta, että ”taas yksi huuhaa-tyyppi, joka vihaa karismaattisuutta ja haluaa tehdä tyhjäksi kaiken Pyhän Hengen työn”. Samalla tavalla ajattelin itsekin vielä muutama vuosi sitten joistakin nimekkäistäkin henkilöistä, jotka varoittelivat ns. uuskarismaattisuudesta. Sitten aloin nähdä outoja piirteitä eräässä suomalaisessa karismaattisessa yhteisössä, jota kannatin ja jonka toimintaa olin jo pitkään seurannut. Kun aloin perehtyä asiaan, huomasin, että tässä kyseisessä yhteisössä ei enää raamatullinen karismaattisuus riittänytkään, vaan piti saada jotakin enemmän. Lue eteenpäin ja katso esimerkkejä, niin näet, mitä on tuo ”enemmän”, jota niin monet seurakunnat tavoittelevat tänä päivänä.

Lakelandissa Floridassa alkoi keväällä 2008 parantumisherätys, jonka keulakuvana oli Todd Bentley. Tästä ilmiöstä alkoi oma kiinnostukseni aiheeseen, kun Suomestakin useita henkilöitä kävi siellä paikan päällä ja toi erittäin myönteistä viestiä tänne. Eräskin siellä käynyt saarnamies sanoi: ”Kunpa voisimme olla jakamassa täällä sitä samaa voimaa, mitä siellä koimme.” Tämän sivun tarkoituksena on tarjota materiaalia, joiden perusteella toivottavasti käy selville, mistä voimasta ja minkälaisesta ilmiöstä on kyse. Netistä löytyy näiden lisäksi runsaasti muitakin  Youtube-videoita ja kirjoituksia – tässä on vain pieni osa niistä.

Ei ole mitenkään tavatonta, että herätyksen laitamilla näkyy lieveilmiöitä ja tapahtuu ylilyöntejä. Tässä nimenomaisessa liikehdinnässä ongelmana onkin se, että sen ytimessä olevan Todd Bentleyn julistuksessa ja toiminnassa on paljon kristinuskolle vieraita aineksia. Mikä on tämä mies, jonka paidassa lukee ”Jesus Gave Me My Tattoos!” (Jeesus antoi minulle tatuointini), ja joka korostaa voimakkaasti yliluonnollisia asioita ja enkeleiden merkitystä?

Suurkokoukset Lakelandissa ovat nyt vaimenneet, mutta sama ilmiö jatkuu siellä eri seurakuntien ja järjestöjen toimesta. Niiden nimekkäimmät keulakuvat ovat:

  • Todd Bentley / Fresh Fire USA,
  • Bill Johnson Ministries / Bethel Church,
  • John Arnott / Toronto Airport Christian Fellowship,
  • Rick Joyner / Morningstar Ministries,
  • Marc Dupont Ministries,
  • Jeff Garvin ja monet monet muut.

Itse asiassa kyseessä on jo 1994 alkanut ns. Toronton siunaus (nauruherätys), jonka yksi ilmentymä on Todd Bentley. Bentley on tuossa liikkeessä vaikuttaneista ja vaikuttavista henkilöistä ehkä helpoimmin havaittavissa vääräksi profeetaksi – silti hänen työtään siunaavat ja kannattavat hyvin monet seurakuntien johtajat Pohjois-Amerikassa ja muuallakin. Alla on muutamia muita Toronton herätykseen liittyviä nimiä, joiden opetuksia on syytä välttää:

  • Bob Jones (Kansas City -profeettaliikkeen ”pääprofeetta”, laajalti todettu vääräksi profeetaksi)
  • Paul Cain (keskeinen vaikuttaja)
  • Mike Bickle
  • Rodney Howard-Browne
  • Kenneth Hagin
  • Kenneth Copeland
  • Steve Hill

Tähän samaan ilmiöön kuuluu myös harhaoppeja, jotka tunnetaan seuraavilla nimillä – tässä vain joitakin:

  • Latter Rain -oppi (Myöhäissade)
  • MSOG-oppi (Manifested Sons of God, Jumalan ilmestyslapset)
  • Joelin armeija
  • Uusi apostolinen uskonpuhdistus eli uusapostolisuus (New Apostolic Reformation, NAR)

Jumala tekee työtään Pyhän Henkensä kautta mitä moninaisimmilla tavoilla. Kaikella tälle sivulle kootulla aineistolla on tarkoituksena osoittaa, ettei kaikki se, missä huudetaan ”Jeesus, Jeesus!”, ole kuitenkaan Pyhästä Hengestä lähtöisin (lue Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä). Meidän on muistettava, että on olemassa kavala vastustaja, joka tahtoo tehdä Jumalan työn tyhjäksi. Saatana tahtoo eksyttää, jos mahdollista, valitutkin (Matt. 24:24). Sen ovelin keino on tekeytyä valon enkeliksi, kuten Paavali varoitti (2. Kor. 11:14). Petokselle on otollista sellainen maaperä, jossa ihmeet ja merkit ovat keskeisessä asemassa Jeesuksen sovitustyön julistamisen sijaan – kun etsitään enemmän parantumista kuin Parantajaa.

”Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihminen vaeltaa Jumalan tahdossa. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihmisen oppi ja opetus ovat Jumalasta. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että Jumala itse on liikkeellä.” Näin varoittaa Tapani Suonto luottamasta sokeasti kaikkiin näkemiimme ihmeisiin. ”Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa. ”

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt. 7:21-23)

Yksi suurimpia ongelmia tämän päivän seurakunnissa on se, että ei koetella henkiä. Ajatellaan, että kun minä olen uskossa ja muut tässä kanssani, niin ei täällä voi vaikuttaa muu kuin Pyhä Henki. Tämä ongelma on aivan samanlainen kaikissa kirkkokunnissa – olipa se sitten luterilainen, katolinen tai vapaita suuntia edustava. Mutta mitä sanoo Raamattu: ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.” (1. Joh. 4:1). Lue, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1). ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3-4)

Hannu Vuorinen kirjoittaa Uusi elämä -lehdessä Lakeland-ilmiöstä: ”Toddin puheissa ei viitata Kristukseen persoonana, joka on läsnä. Sen sijaan painopiste on siirretty Pyhään Henkeen, hallitsemiseen, auktoriteettiin ja omaan voiteluumme. Kun Kristus ei ole herätyksen keskipisteessä, niin silloin oikea Pyhä Henkikään ei voi siellä toimia – VAAN JOKU MUU VOIMA. Kun voitelu tai luottamus enkeleihin ottaa Kristuksen paikan, silloin muut henget ottavat Pyhän Hengen paikan. Tällöin kyse on noituudesta. On hyvä muistaa, että Pyhän Hengen päätehtävä Raamatun mukaan on kirkastaa Kristusta, ei olla itse innostuksen ja huomion keskipisteenä.” (UE 8-9/2008)

Toki on olemassa tervettäkin karismaattisuutta, jossa armolahjat toimivat raittiilla tavalla. Aika moni kuitenkin tuntuu olevan epätietoinen siitä, missä kulkee raja – mikä toiminta on Jumalan sanan mukaista ja mikä ei. Minun on pakko varoittaa astumasta tässä asiassa harhapoluille ja äärimmäisyyksiin – sen takia tämä sivu on syntynyt. Äärimmäisen eksytyksen lähde tulee ilmi myöhemmin tällä sivulla otsikolla Kundaliini. Perehdy ja järkyty – tuon henkivallan vaikutus leviää tällä hetkellä maailmalla kulovalkean tavoin. Valitettavasti myös Suomessa. Lue Andrew Stromin kirja Kundalini-varoitus – ovatko väärät henget valtaamassa seurakuntaa?

Toronton ja Lakelandin herätysten kannattajat Suomessa

Suomessakin on paljon henkilöitä ja yhteisöjä, jotka kannattavat ja puolustavat Toronton ja Lakelandin herätyksiä sekä tuovat Suomeen puhujia tästä liikehdinnästä. En halua laittaa näiden suomalaisten tahojen nimiä näkyville; rukoillaan, että Jumala avaisi heidän silmänsä tässä asiassa.

Kehotan sinua olemaan varovainen osallistuessasi sellaisten yhteisöjen toimintaan, jotka tuovat Suomeen puhujiksi aiemmin mainitsemiani henkilöitä tai pitävät esillä heidän kirjallisuuttaan. Miten voit luottaa niiden yhteisöjen ja johtajien hengelliseen arvostelukykyyn missään asiassa, jotka eivät erota, että mainittujen henkilöiden julistus ei ole Pyhästä Hengestä lähtöisin? Aina ei kyse ole edes sielullisuudesta; esimerkiksi Todd Bentleyn toiminnassa vaikuttaa voimakas henkivalta.

Ole hengellisesti valppaana ja tutki kaikki uudet asiat Raamatun valossa ja pyydä Jumalalta viisautta tulkita näkemääsi!

Videoita

Monet ovat kertoneet kokeneensa Lakelandin kokouksissa riivaajahenkien voimakasta painostusta. Henkivallat ovat hyökänneet myös kokouksista taltioitujen videoiden kautta. Lue ensin tämä varoitus videoiden katselemisesta. Jos sinun on välttämätöntä katsoa näitä asiaan perehtymisen vuoksi, rukoile ensin Jeesuksen veren suojaa ympärillesi.

Todd Bentley ei pysty hallitsemaan itseään: mieletöntä huutoa ja nauramista, pakkoliikkeitä, nykimistä, hoippumista ja konttaamista kuin juopuneena:

Väkivaltaista, aggressiivista ja levotonta toimintaa:

  • Video 1: Todd Bentley kertoo mm., miten ”Pyhä Henki” käski häntä potkaista lattialla makaavaa henkilöä kasvoihin (puhe tekstitettynä videon alapuolella). Bentleyltä evättiin pääsy Iso-Britanniaan juuri hänen väkivaltaisen parantamistyylinsä takia.
  • Video 2: (Todd Bentley on mies sininen huivi päässään)
  • Video 3: BAM! BAM! BAM! Take it! Take it! Take it!
  • Video 4: (3-7 minuutin paikkeilla)

Analyysiä Todd Bentleystä. (Videot, joissa Bentleyllä ei ole tatuointeja, ovat hänen aikaisemmilta julistajavuosiltaan; hän otti tatuoinnit vasta myöhemmin vuoden 2005 tienoilla):

Todd Bentley ja kokousväki huutavat Jumalaa lähettämään enkelit palvelemaan heitä.

Mikä on se henki, joka yhdistää monia herätyskokouksia jopa eri uskonnoissa? Aiheeseen palataan myöhemmin tällä sivulla otsikolla Kundaliini.

Kirjoituksia

Taas yksi karismaattisuuden kriisi – Lakeland. Hannu Vuorisen hyvä kirjoitus siitä, minkälaisessa ajassa elämme.

Todd Bentleyn sanoma hämmentää

Jouko Pihon arviota Lakelandin liikehdinnästä

A False Healing Revival? – Lakeland, Florida

Todd Bentley and the Lakeland Revival. Toiminnan ja julistuksen arviointia.

Angelic Hosts. Todd Bentley opettaa enkeleistä ja kertoo kohtaamisestaan Emma-enkelin kanssa.

Todd Bentley’s (and prophet Bob Jones) angel, Emma. TB:n enkelikokemusten arviointia.

Todd Bentley’s Angels. TB:n muita enkelikohtaamisia ja niiden arviointia.

Let Us Reason Ministries Alert On Lakeland. Vakavaa varoitusta Todd Bentleyn puheiden ja toiminnan epäraamatullisuudesta.

Todd Bentley, Fresh Fire Ministries and Lakeland Revival. Taustojen ja toiminnan analysointia.

Pasi Turusen huomioita:

Kannanotoissaan maltillisena pidetyn Charisma-lehden toimittajan J. Lee Gradyn kirjoituksia:

Toronto, Pensacola – nyt Lakeland ja Todd Bentley.  Tiivistelmä, josta käy ilmi ne asiat, joita edellä olevissa linkeissä on käsitelty.

Kundaliini

Onko kundaliinijoogalla ja tällä kyseisellä liikehdinnällä sama lähde? Kun Todd Bentley sanoo jakavansa voiteluaan muille, niin hänen tapauksessaan kyse näyttääkin olevan kundaliinienergian siirrosta (shaktipat) vastaanottajalle.

Floridan vuodatuksen alussa (Lakelandissa) Todd sanoi, että Jumala on kehottanut häntä asettamaan kätensä kaikkien päälle erityisen voiman siirron (impartation) takia. Okkultismissa tätä kutsutaan nimellä shaktipat. Shakti tarkoittaa voimaa tai energiaa, ja pat tarkoittaa siirtoa. Shaktipat on energian siirtämistä hengelliseltä mestarilta etsijälle; tämä saa aikaan etsijän oman henkisen voiman, Kundaliinin, heräämisen. Todd kuvasi tätä siirrettävää ”voitelua” kaikkein tarttuvimmaksi mitä hän on koskaan kokenut. Hän sanoi ”olen tottunut tuntemaan voitelun kädessäni, mutta nyt tunnen sen selkärangassani”. (Lähde). Huomattakoon, että okkultistisen Kundaliinin herääminen alkaa todellakin selkärangan alaosasta.

Saatana pyrkii jäljittelemään ovelasti Pyhän Hengen työtä antaen muun muassa ”hengellisiä” kokemuksia. Kuitenkin kyse on jäljittelystä, ja näihin hengen ilmenemismuotoihin (manifestations) liittyy hyvin paljon outoja seikkoja, joista pitäisi havaita jonkin olevan vinossa. Jos olet tilaisuudessa, jonka hengen alkuperästä et ole varma, koettele henget. Raamattu kehottaa siihen (1. Joh. 4:1). Lue, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

Kuten edellä on todettu, useimmiten kundaliinivoima siirretään toiselle kosketuksen kautta. Tapio Nousiainen varoittaa kirjassaan ”Taistelu henkivaltoja vastaan” (s. 135 ja 150), että kun riivatusta henkilöstä ajetaan pois riivaajia, käsiä ei saa laittaa riivatun päälle, koska demonihenki tällöin yrittää siirtyä riivatusta ihmisestä toiseen henkilöön. Tästä syystä älä mene rukouspalvelussa sellaisen henkilön käsien alle, joka toimii väärän hengen vaikutuksessa!

Toronton siunaus

Kaikki aiemmin tällä sivulla kuvatut asiat liittyvät yhteen ja samaan kokonaisuuteen, joka on Toronton siunaus eli nauruherätys. Seuraavassa on joitakin linkkejä, joissa tätä ilmiötä käsitellään:

Paavo Hiltusen kirja Toronto-ilmiö läpivalaisussa on ehdottomasti tärkeää luettavaa! Siinä kerrotaan juurta jaksain asioiden ja henkilöiden taustoja ja arvioidaan heidän opetustaan Raamatun pohjalta. Kirjan on ajankohtainen edelleenkin.

Sanomaa tälle ajalle

VISION of TRUE and FALSE REVIVAL – by Patrick Ersig 4.3.2006 Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä:

The Church of the USA will be Filtered by Deception – Steven Dobbs (U.K.), 2005. USA:n kirkkoa tullaan seulomaan eksytyksen kautta:

Seurakuntakokouksen häpäisy – varoitus eksytyksestä, David Wilkerson 1999

Richard Smithin näky syövyttävästä pilvestä 1994 (sivulta 2 alkaen).

Karismaattisuuden harharetket, Tapani Suonto

Risti vai menestys – mitä on menestysteologia? Tapani Suonto

Toinen Jeesus, toinen henki, toinen evankeliumi, David Wilkerson 1991

Suuri luopumus! David Wilkerson 1986

Iisebelin oppi – väärän opin viettelemäksi tulemisen vaara, David Wilkerson 1988

Read Full Post »

Alla on katkelma profetiasta, jonka antoi vuonna 1965 Stanley Frodsham, Hengellä täyttynyt sananjulistaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut tunnetun teoksen ”Smith Wigglesworth, uskon apostoli”. Profetian on suomentanut Reija Becks.

”… Älkää ihailko ihmisiä. Sillä monet, jotka saavat väkevän voitelun, mitä seuraavat ihmeet ja merkit, nostetaan korkealle, ja he putoavat tien oheen. En tee tätä mielelläni; olen varustanut heidät siihen, että he kestäisivät. Kutsun monia tähän palvelutehtävään ja varustan heidät, mutta muistakaa, että monet lankeavat. He ovat kuin kirkkaita valoja, ja ihmiset iloitsevat heistä. Mutta viettelevät henget saavat heidät valtaansa, ja he johtavat monet kansastani harhaan.

Kuunnelkaa tarkasti näitä asioita, sillä viimeisinä aikoina tulee vietteleviä henkiä, jotka kääntävät monia voidelluistani pois. Monet lankeavat erilaisten himojen takia ja koska synti rehottaa. Mutta jos etsitte minua uutterasti, panen Henkeni teihin. Kun joku kääntyy oikealle tai vasemmalle, te ette käänny heidän kanssaan vaan pidätte katseenne täysin Herrassa. Tulevat päivät ovat erittäin vaarallisia, vaikeita ja pimeitä, mutta moniin kaupunkeihin tulee minun Henkeni mahtava vuodatus. Kansaani täytyy varoittaa uutterasti näistä edessä olevista päivistä. Monet poikkeavat seuraamaan vietteleviä henkiä. Monet viettelevät jo minun kansaani. Ne, jotka tekevät vanhurskauden, ovat vanhurskaita. Monet peittelevät syntejään teologisilla sanoilla. Mutta varoitan teitä viettelevistä hengistä, jotka opettavat kansaani pahaan.

Monet tulevat mukanaan vietteleviä henkiä ja tarjoavat hekumallisia houkutuksia. Tulette huomaamaan, että sen jälkeen kun olen pitänyt jälleen huolta kansastani, tiestä tulee yhä kapeampi ja kapeampi ja harvempi kulkee sitä tietä. Mutta älkää antako eksyttää itseänne, vanhurskauden tiet ovat minun teitäni. Sillä vaikka Saatana tulee valon enkelinä, älkää kuunnelko häntä, sillä ne, jotka tekevät ihmeitä, mutta eivät puhu vanhurskautta, eivät ole minusta. Varoitan teitä vahvasti, että aion tuomita taloni ja seurakunnassani ei ole tahraa eikä ryppyä, kun tulen. Haluan avata silmänne, niin että saatte hengellistä ymmärrystä, jottei teitä eksytetä, vaan saatte vaeltaa edessäni vilpittömin sydämin, rakastaen vanhurskautta ja vihaten pahoja teitä. Katsokaa minuun, niin autan teitä havaitsemaan Hengen silmin ne ihmissilmille näkymättömät, jotka vaanivat pimeydessä. Antakaa minun johdattaa teitä näin, niin että voitte havaita pimeyden voimat ja taistella niitä vastaan. Se ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, sillä jos taistelette siten, ette saa aikaan mitään. Mutta jos annatte minun olla johdossa ja taistella pimeyden voimia vastaan, ne voitetaan ja kansani saa vapauden.

Kehotan teitä tutkimaan ahkerasti Kirjoituksia näistä lopun ajoista. Sillä ne asiat, joista on kirjoitettu, tapahtuvat todella. Kansani pariin tulee kasvavassa määrin eksyttäjiä, jotka tuovat julki totuutta ja saavat ihmisten suosion. Koska ihmiset tutkivat kirjoituksia ja sanovat: ’Se, mitä nämä puhuvat, on totta.’ Sitten, kun eksyttäjät ovat voittaneet ihmisten sydämen puolelleen, sitten ja vasta sitten Saatana tunkeutuu kansaani. Varo viettelijöitä.

Älkää eksykö. Sillä pettäjä työskentelee ensiksi voittaakseen monien sydämet puolelleen ja esittää vasta sitten salakavalat oppinsa. Ette osaa arvioida, ketkä ovat minusta ja ketkä eivät, kun he aloittavat julistamisen. Mutta etsikää minua jatkuvasti, ja sitten kun nämä opit tuodaan esiin, saatte sydämeenne todistuksen, etteivät ne ole minusta. Älkää pelätkö, sillä olen varoittanut teitä. Monet joutuvat harhaan. Mutta jos vaellatte pyhyydessä ja vilpittömyydessä Herran edessä, silmänne avautuvat ja Herra suojelee teitä. Jos jatkuvasti katsotte Herraan, tiedätte, milloin oppi muuttuu, eikä se vie teitä mukaansa. Jos sydämenne on vilpitön, suojelen teitä, ja jos jatkuvasti katsotte minuun, puolustan teitä.

Vanhurskauden lähettilään täytyy olla tällainen: hänen elämänsä pitää käydä yksiin Sanan kanssa ja hänen huulensa puhua sitä, mikä on kokonaan totta, eikä se saa olla mitään sekoitusta. Kun sekoitus ilmaantuu, silloin tiedätte, ettei puhuja ole vanhurskauden lähettiläs. Pettäjät puhuvat ensin totuutta, sitten vääryyttä peittääkseen omat syntinsä, joita he rakastavat. Siksi kehotan ja käsken teitä tutkimaan Kirjoituksia, jotka käsittelevät vietteleviä henkiä, sillä tämä on lopun aikojen yksi suurista vaaroista.

Haluan, että olette lujasti juurtuneita minun sanaani eikä julistajiin, ihmisiin, niin ettei teitä harhauteta kuten niin monet harhautetaan. Pitäkää vaari itsestänne, älkääkä seuratko vietteleviä henkiä, joita jo ilmaantuu. Kysykää uutterasti minulta, kun kuulette jotain, mitä ette ole nähneet sanassani, älkääkä ihailko ihmisiä, julistajapersoonia – sillä juuri tällä keinolla Saatana tuhoaa monia minun kansastani.”

Lue myös Seppo Myyryn edelliseen tekstiin hyvin soveltuva kirjoitus Toinen Jeesus, toinen henki, toinen evankeliumi.

Read Full Post »

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt. 7:21-23)

Miten nuo edellä mainitut Jeesuksen sanat voivat olla mahdollisia? Siihen löytyy vastaus Raamatusta Paavalin avaamana: ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1).

Hengellisessä kentässä on kaksi äärilaitaa: yhtäällä uskosta luopunut kirkkolaitos ja toisaalla uuskarismaattisuus. Liberaalia kristillisyyttä, joka Suomen ev.lut. kirkossakin valitettavasti saa jalansijaa, voidaan pitää antikristillisenä, mutta niin myös uus- eli äärikarismaattisuutta. Tarkennettakoon, että perinteiset helluntai- ja vapaakirkot eivät kuulu uuskarismaattisuuden piiriin. En määrittele käsitettä tässä tarkemmin, koska uuskarismaattisuudesta löytyy muualta netistä runsaasti tietoa.

Mielestäni uuskarismaattisuus on erityisesti vaarallista sen takia, että siinä on jo nyt aineksia Raamatussa mainitulle väkevälle eksytykselle, joka voi pettää jopa valitutkin (Matt. 24:24). Tämä on niin tärkeä asia, että kun opetuslapset kyselivät Jeesukselta merkkiä lopunajoista ja Jeesuksen takaisintulosta, Hän aivan ensimmäisinä sanoinaan varoitti: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt:24:4).

Amerikkalaisperäisissä uuskarismaattisissa seurakunnissa on yleistä ihmeisiin ja merkkeihin keskittyminen. Sanan julistaminen on vähemmällä sijalla, ja jos sitä on, niin Raamatusta vain yritetään etsiä todisteluja näille kaikille oudoille ilmiöille ja kummallisille opin painotuksille. Jeesuksestakin puhutaan, mutta se on vain pakollista tilkettä luotettavan vaikutelman aikaansaamiseksi – ei kristinuskon ydinsanomaa ristillä syntiemme puolesta kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta.

Eikä kyse ole pelkästään amerikkalaisesta hapatuksesta, vaan samaa eksytystä suositaan monissa suomalaisissakin seurakunnissa. Seurakuntalaiset ovat olleet oikeutetusti ihmeissään, kun paimenet menevät kritiikittä mukaan kaikkeen uuteen tutkimatta taustoja ja tuovat eräitä vähintäänkin arveluttavia julistajia tänne puhumaan.

Ihmettelet ehkä, miksi näen niin paljon vaivaa tästä kaikesta kertomiseen. Itselleni nämä asiat avautuivat vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen olin naureskellut niille henkilöille – ja jopa loukkaantunut heihin –, jotka varoittivat karismaattisuuden uudesta aallosta. Olinhan itsekin ollut mukana sellaisessa. Sitten silmäni avattiin näkemään jotain; huomasin, että uuskarismaattisuuden takana vaikuttaa sellainen henkivalta, joka todella eksyttää uskovia. Koen, että minun tehtäväni on varoittaa näistä ilmiöistä, koska moni luulee niitä Pyhän Hengen työksi. ”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi” (2. Kor. 11:14). Jumala toimii tänäkin päivänä myös armolahjojen kautta, mutta nyt eletään aikaa, jossa on aivan välttämätöntä koetella henget, kuten Raamattu kehottaa: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1). Mitä henkien koetteleminen oikein on? Se selviää, kun jatkamme seuraaviin jakeisiin: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa” (1. Joh. 4:2, 3).

Henkien koetteleminen on sitä, että missä tahansa tilanteessa voimme hiljaa kysyä siinä hetkessä vaikuttavalta hengeltä: ”Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?” Pyhä Henki ei siitä pahastu – pikemminkin ilahtuu, kun Jeesusta korotetaan –, mutta saatana pelkää ja vapisee, kun on puhe Jeesuksesta, syntiemme sovittajasta. Henget kannattaa koetella aina. Tiedän tapauksen, jossa kokenut uskova henkilö oli tilaisuudessa, jossa opetuksessa ei ollut mitään väärää. Silti hän koki erittäin voimakkaasti hengessään, että tilanteessa ei vaikuttanut Pyhä Henki. En voi kertoa yksityiskohtia tarkemmin, mutta tiedän hänen kokemuksensa olleen oikean. Saatana voi todella tekeytyä valkeuden enkeliksi; se voi aluksi herättää luottamuksemme jopa oikealla opetuksella, mutta alkaa pikkuhiljaa syöttää mukaan myrkkyä. Siksi on tärkeää, että koettelemme henget, kuten Raamattu kehottaa. Joku voi ajatella, että tällainen vain kylvää epäluulon siemeniä ja hajottaa uskovien yhteyden. Päinvastoin! Henkien koettelemisen pitäisi olla oleellinen osa raamatullisen seurakunnan elämää. Se pitää kristuksen ruumiin toimintakunnossa, eikä päästä saatanaa sitä hajottamaan. Lue perusteellisempi kirjoitus, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

Joskus toiminnassa voi olla kyse ihmisen sielullisuudesta, mutta on huolestuttavan paljon sellaista touhua kristillisen nimikkeen alla, jossa vaikuttaa itse saatana. Pahimmillaan kyse on samoista ilmiöistä, joita esiintyy okkultismissa, new agessa ja joogassa. Monet saattavat pitää aivan normaaleina ja raamatullisina sellaisia ilmiöitä seurakunnan kokouksissa kuin hillitön vapina, kehon voimakas ravistelu, pakkoliikkeet, eläinäänet, sähkövirran kaltaiset tuntemukset, raajoja ei pysty liikuttamaan vaikka haluaisi, juopumistilat, taivaskokemukset, enkelivierailut, suora ilmoitus taivaasta ohi Raamatun kirjoitusten jne. Harva tietää, että täsmälleen samanlaisia ilmiöitä esiintyy tietyntyyppisissä joogaharjoituksissa, kun kundaliini herää. Kundaliini on käärmevoima, jonka sanotaan olevan selkärangan ympärille kiertyneenä. Lue seuraava dokumentti, jossa kuvataan Herätetyn Kundaliinin tuntomerkkejä. Toki moni on kohdannut Jumalan lähettämiä enkeleitä, samoin voi olla ihan oikeita taivasvierailujakin, mutta olen lukenut monia kuvauksia sellaisista vastaavista kokemuksista, jotka eivät voi olla peräisin Jumalasta. Ja mikä pahinta, näiden kuvausten kertojia pidetään hengellisinä julistajina!

Katso seuraavat videot ja mieti, voivatko näkemäsi ilmiöt olla Pyhästä Hengestä:

Edellä kuvatuista asioista voit lukea tarkemmin tämän blogin artikkelista Toronton siunaus, Todd Bentley ja Lakelandin parantumisherätys.

Järkyttävää on, että tätä tulta, voitelua, jaetaan Jeesuksen nimessä. Tämä voitelu siirtyy ihmiseltä toiselle käsien kosketuksen kautta. Eivät kaikki tilanteet tietenkään automaattisesti ole vääriä, joissa Jeesuksen nimessä laitetaan kädet toisen henkilön päälle; nyt vain meiltä uskovilta vaaditaan herkkyyttä hengessä erottaa oikea ja väärä.

Jotkut jopa sanovat: ”Pyhän Hengen työtä ei saa vastustaa”, eikä kritiikkiä sallita. Raamattu kehottaa kuitenkin koettelemaan henget, kuten aiemmin jo todettiin. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että joku sanoo aivan selkeästi vääristä hengistä lähtöisin olevasta toiminnasta näin: ”Olen tutkinut asiaa henkien erottamisen armolahjallani – tämä on Pyhästä Hengestä.” Meillä voi olla armolahjoja, mutta jos emme ole hengellisesti raittiita, sielunvihollinen pääsee sotkemaan lahjojemme käyttöä!

Lue myös Tapani Suonnon hyvä kirjoitus Karismaattisuuden harharetket. Suonto on Raamatun sanaan pitäytyvä raitishenkinen julistaja. Kirjoituksessaan hän ottaa hyvin kantaa muun muassa siihen, miten nykyajassa kokemukset ovat niin tärkeitä. Hän kirjoittaa: ”Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa.” Samoin hän kritisoi tapaa, jossa Raamatusta otetaan yksittäisiä jakeita oman näkemyksen tueksi unohtaen kokonaisuus. Suonto varoittaa myös profeettoihin takertumisesta; ihmiset ovat riippuvaisempia julistajista ja profeetoista kuin Jumalan sanasta. Profetoimista älkäämme halveksuko, mutta jos elämämme perustuu profetioille, olemme helposti harhapoluilla. Yksi harhapoluista on Suonnon mukaan myös vääränlainen sota henkivaltoja vastaan. Suonto kirjoittaa:

Perkele on kyllä olemassa. Sitä tulee myös vastustaa, mutta olennaista on, miten se tapahtuu. Jeesus ei sanonut, että menkää kaikkeen maailmaan ja sitokaa kaikki henkivallat. Hän sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Perkele on jo voitettu Golgatalla. Sen pää on murskattu. Kun me korotamme Kristuksen voittoa ja ylistämme Jeesusta, perkele pakenee. Raitista sodankäyntiä on julistaa Kristuksen voittoa ja ylistää Jumalaa.

Voiko tuon enää selkeämmin sanoa? Voittomme saatanasta on siinä, kun korotamme Jeesusta!

Lue lisäksi David Wilkersonin vuonna 1999 pitämästä puheesta tehty kirjoitus Seurakuntakokouksen häpäisy. Siinä Wilkerson suorin sanoin tuomitsee aiemmin kuvatut ilmiöt. Hän sanoo, että jos et huomaa näitä vääriä profeettoja, olet sokea. ”Olet hengellisesti sokea. Sinulla on kova sydän. Tiedätkö mitä ’kova sydän’ on hepreaksi? Se tarkoittaa sydäntä, jonka ympärillä on kova kilpi ja näin puhdas evankeliumi ei pääse läpi. Mielet on niin kyllästetty tällä tasapainottomalla evankeliumilla, että et voi saavuttaa monia heistä. Heille ei voi saarnata totuutta, heille ei voi näyttää Sanasta muuta koska heidän sydämensä on kilven ympäröimä – kovasydämiset!” Wilkerson jatkaa: ”Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä.” ”Minun vastuullani on varoittaa ja kertoa, että kaikki tuo on häväistystä ja Raamatun mukaan meidän tulisi surra sitä.”

Edellä olevat lyhyet katkelmat ovat Wilkersonin kommentteja silloin vallinneeseen Toronton nauruherätykseen. Aivan sama henki jatkaa toimintaansa vieläkin eri nimisinä herätyksinä. Yksi niistä oli keväällä 2008 alkanut Lakelandin parantumisherätys. Valitettavasti Suomeenkin kutsutaan jatkuvasti puhujia tämän ”herätyksen” piiristä. Joitakin vääriksi profeetoiksi tunnistettuja henkilöitä löytyy edellisestä linkistä, mutta lista ei todellakaan ole kuin jäävuoren huippu.

Jokaisen kristityn lukemistoon pitäisi kuulua Jouko Niemisen kirja Olin ”voitelussa”. Olen aivan hämmästynyt, miten omat havaintoni uuskarismaattisuudesta pitävät yhtä kirjan kirjoittajan havaintojen ja kokemusten kanssa.

Nieminen kertoo, että hän oli aktiivisesti mukana uuskarismaattisessa liikkeessä. Eräässä kokouksessa hän paransi sairaan – mutta koki tehneensä sen voimalla, jonka lähde ei ollut Jumalassa. Hänen kokemuksensa mukaan raja näihin ”sielun piileviin voimiin” on äärimmäisen ohut ja näkymätön. Sielunvihollisen avulla sen voi ylittää huomaamattaan ja jäädä valheeseen tajuamatta enää totuuden ja valheen välistä rajaa. Lopulta Jumala armossaan pani hänet uudelle valinnan paikalle, joka johti vuosia kestäneeseen kovaan luopumisen kouluun entisestä elämästä.

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ei mistään muusta kuin siitä, että Jumala on luvannut lähettää eksytyksen; Hän haluaa seuloa erilleen ne, jotka uskovat ja luottavat vain ja ainoastaan ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen: ”Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden” (2. Tess. 2:11, 12). Vanha käännös puhuu väkevästä eksytyksestä. Huomaa, että se on Jumalan sallima ja lähettämä – siksi sen vaikutus on niin voimakas.

Nyt on aika herätä, ettei meille käy kuin niille henkilöille, jotka kuvittelivat toimivansa Jeesuksen nimessä:

”Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt.7:22, 23)

Seuraavat artikkelini liittyvät samaan aiheeseen:

Lisäys 10.11.2012:

Edellä on käsitelty eksytystä uuskarismaattisuuden näkökulmasta. Aivan yhtä suuri eksytys on hiipimässä mystiikan muodossa, joka saa maallistuneessa luterilaisuudessa yhä enemmän suosiota. Lue siihen liittyvät artikkelini:

Read Full Post »

Kuulin eilen Radio Deistä Seppo Kohvakan kappaleen, jossa hän laulaa ”Anna mulle vanhan ajan usko, se riittää mullekin”. Koko laulun sanat löytyvät täältä.

Kyseinen laulu sopii mitä parhaiten tälle ajalle, jossa kaikki muu tuntuu kelpaavan paitsi se vanhan ajan usko. Eräässä tutkimuksessa on esimerkiksi todettu, että kolme neljästä suomalaisista uskoo Jumalaan, mutta vain neljäsosa uskoo niin kuin kristinusko opettaa. Tilalle on tullut niin kutsuttu uushenkisyys, jolla tarkoitetaan uutta kansan- ja yleisuskonnollisuutta. Siinä maailmankaikkeuden henkinen voima – ”Jumala” – löytyy ihmisestä sisältä. Ihminen voi muodostaa oman uskonsa eri uskontoja yhdistelemällä. Samanaikaisesti saatetaan uskoa Jeesukseen ja idän uskontojen jälleensyntymiseen.

Edellä kuvatulle uushenkisyyden kasvulle voidaan löytää ainakin yksi selitys Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksesta Monikasvoinen kirkko. Siinä todetaan, että 57 % suomalaisista lukee Raamattua harvemmin kuin kerran vuodessa (s. 35). Vain 12 % lukee sitä viikoittain tai vähintään kerran kuukaudessa. Samassa tutkimuksessa myös paljastui, että tärkein syy olla osallistumatta seurakunnan tilaisuuksiin on se, että ihmiset haluavat hoitaa jumalasuhdettaan yksityisesti ilman kirkkoa (s. 39). Kun ei lueta Raamattua eikä saada opetusta siitä, niin ei mitenkään voida erottaa oikeaa ja väärää. Kirkko ei enää ole ihmisille auktoriteetti, joka sanelee, mikä on oikea oppi. Ja miten voisi ollakaan, kun kirkosta löytyy pappeja, jotka julkisesti saarnassaan kieltävät Jeesuksen neitseestä syntymisen, tai pappeja, jotka iskevät raamattupiirissä Raamatun pöytään ja sanovat ”Tämä kirja ei ole totta!”. Nuo molemmat esimerkit ovat pääkaupunkiseudun seurakunnista. Ei suomalainen ole tyhmä; jos hän näkee, että kirkossa ei ole uskoa, hän hakee sitä muualta tai muodostaa itse oman uskonsa.

Ihmisillä on uskontoon liittyen kokemusten kaipuuta. Uskon pitäisi tuntua joltakin ja sen pitäisi vaikuttaa jotenkin. Kirkko vastaa tähän esimerkiksi tuomalla kokemuksellisuutta ”kristillisen mystiikan” ja ”kristillisen mietiskelyn” muodossa. Karismaattisuudessa puolestaan kokemukset ovat hyvinkin tuntuvasti läsnä. Ei kokemuksissa sinällään mitään väärää ole, mutta silläkin tiellä on  mahdollista mennä metsään. Kirjoitan joskus myöhemmin oman juttunsa kokemuksellisuudesta, ja kuinkas muuten – omien kokemusteni pohjalta.

Kirkossa on viime vuosina tullut entistä enemmän esille ne äänenpainot, jotka esittävät uutta tulkintaa Raamatusta. Ja nämä mielipiteet saavat paljon kaikupohjaa niiden parissa, joille vanhan ajan usko ei riitä.

Mutta ei pelkästään kirkko ole sellainen, jolle ei riitä perinteinen usko. Vapaista kirkkokunnista on lähtenyt jäseniä, jotka ovat perustaneet monia pieniä yhteisöjä. Nämä yhteisöt pohjautuvat esimerkiksi menestysteologiaan tai vaikkapa Starfish- eli meritähtimalliin. Viimeksi mainitusta löytyy hyvä analyysi täältä. Jossain piireissä taas opetus kietoutuu (ja kieroutuu) hengellisen DNA:n ympärille.

Itse olen ollut uskossa lapsesta asti. Silti joskus on vaikeaa erottaa oikea ja väärä opetus toisistaan – niin taitavasti väärät painotukset on kudottu oikean joukkoon. Saatatkin kysyä, että mitä niissä sitten on väärää, jos niitä ei välttämättä edes huomaa? Muista, että todellinen eksytys tulee valkeuden vaatteissa – se tulee sillä tavalla, että jopa valitutkin eksyvät (Matt. 24:24). Kyseessä on henkivalta, joka vie kauemmas siitä vanhan ajan uskosta niin, että tilalle tulee jotain muuta.

”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1). ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3-4)

Miten sitten vain vähän aikaa uskossa ollut voi erottaa väärän opetuksen? Tässäpä onkin se todellinen vaara! Nyt tarvitaan jo uskossaan kasvaneilta todellista hereillä olemista ja puuttumista seurakunnan sisällä mahdollisesti esiintyviin vääriin painotuksiin. Pyydä Jumalalta itsellesi henkien erottamisen armolahjaa! Äläkä juokse paikasta toiseen eri puhujien perässä. Paavali kirjoittikin viisaasti: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan” (Hepr. 10:25).

Mitä sitten on se vanhan ajan usko, joka laulun mukaan riitti isälle ja äidille sekä Pietarille, Paavalille ja Jaakobille? Se on uskoa Jeesukseen Kristukseen ja hänen lunastustyöhönsä, jossa Hän kuoli meidän syntiemme vuoksi. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Kun tähän uskomme, se riittää meille jokaiselle silloinkin, kun tulee lähtömme aika tästä maailmasta.

Vanhan ajan uskon keskipisteenä on Jeesus. Vanhan ajan uskon suuntaviivat löytyvät Raamatusta, joka on todellista Jumalan sanaa.

Read Full Post »

Kristillisessä kentässä on kaksi äärilaitaa.

Ensimmäinen ryhmä ovat ne, joiden puheessa toistuvat kyllä sanat Jumalan suuruudesta, mutta yhä enemmän sanat rakkaus, armo ja suvaitsevaisuus. Heille oikea oppi ei ole tärkeää, vaan jokaisella on oikeus uskoa miten tahtoo. Jumala on olemassa, mutta Raamattu ei heidän mielestään välttämättä ole Jumalan ilmoitusta. Jeesuksen opetuksesta otetaan vain se osa, joka tukee omaa tulkintaa Raamatusta. Jeesus nähdään vain historiallisena henkilönä, ei Jumalan poikana ja syntien sovittajana. Tätä suuntausta kutsutaan nimellä liberaali uskonnollisuus. Ryhmästä voidaan käyttää myös nimitystä arvoliberaalit.

Toisen ryhmän muodostavat ne, joille keskeistä ovat Pyhä Henki, kokemukset, ihmeet ja merkit. Odotetaan parantumisia, liotaan eli soukataan (soaking) Pyhässä Hengessä ja juovutaan Pyhästä Hengestä – eletään voitelussa. Puhutaan kyllä Jeesuksesta, mutta keskipisteenä on Pyhä Henki. Näitä ihmisiä voidaan kutsua äärikarismaattisiksi; toinen yleisesti käytetty nimitys tästä ilmiöstä on uuskarismaattisuus.

Mutta missä on julistus ristiinnaulitusta Jeesuksesta? Eikö se ole enää muotia? Eikö tämä aika kestä kuulla tätä kristinuskon ydinsanomaa? Yhteistä kummallekin edellä mainitulle äärilaidalle on, että julistus Jeesuksen sovitustyöstä puuttuu, tai se on hyvin ohutta. Jeesus ei  olekaan enää keskipisteenä. Ja kun Jeesus ei ole keskiössä, sielunvihollinen saa helposti tilaa omille asioilleen, ja niin toiseksi tärkeimmät asiat nousevat etusijalle. Se, että puhuja huutaa ”Jeesuksen nimessä”, ei aina todista sitä, että toimitaan oikeassa hengessä. Jeesus itse sanoo: ”Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:22-23). Tämän takia on tarpeellista arvioida opetusta ja sitä, mistä hengestä se on lähtöisin.

Koko Raamatun punaisena lankana on Jeesuksen sovitustyö. Siitä on lukuisia profetioita jo Vanhassa Testamentissa. Uusi Testamentti sitten kertoo tästä sovitustyöstä ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Jumalan silmäterä on Jeesus, ja Pyhän Hengen tehtävänä on kirkastaa Jeesusta – Jeesus on kaiken keskipiste. Ja kuka tätä raittiisti pitää esillä, on raamatullinen julistaja. Julistaja ei ole ollenkaan huono, jos ei osaa puhua mistään muusta kuin Jeesuksesta!

Toki seurakunnassa voi olla hyvää opetusta ilman että aina pitäisi kertoa Jeesuksesta. Mutta jos haluat saada selvyyden seurakuntasi todellisesta tilasta, pyydä puhujaksi sellainen, joka puhuu yksinkertaista sanomaa ihmisen syntisyydestä ja Jeesuksen ristinkuolemasta syntiemme sovitukseksi. Lauluksi ehdota Golgatan veressä voima on. Usein tässä tulee raja vastaan – uudestisyntymätön, sen armon kadottanut tai muuten vain paholaisen sokeuttama ihminen kun ei siedä kuulla puhetta tällaisista asioista.

Vanha sanonta on, että ”kun usko loppuu, niin konstit alkavat”. Sen enempää liberaalikristityiltä kuin äärikarismaattisiltakaan ei ole usko loppumassa – kyse on vain siitä, mihin uskotaan.

Lue myös julkaisu Oikean ja väärän erottaminen kristillisessä toiminnassa ja julistuksessa.

Read Full Post »

Jeesus sanoo: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia” (Matt. 7:15).

Ajattelin ensin kirjoittaa tuon edellisen jakeen pohjalta niistä vääristä hengellisistä opettajista, joita ajassamme on. Mieleeni nousi kuitenkin toinen asia, joka liittyy Jeesuksen varoitukseen. Susia joukossamme ovat myös ne, jotka tahtovat hajottaa seurakunnan tavalla tai toisella. Susia lammasten vaatteissa voivat olla sellaiset ihmiset, jotka muka hyvää tarkoittaen ja muka oikean asian puolesta puhuen kirjoittavat hengellisistä asioista lehtiin – myös seurakuntalehtiin. Kirjoituksissa ei ole Kristuksen tuoksua, vaan niistä huokuu antikristillinen henki. Mikä pahinta, suurin osa ihmisistä hyväksyy nämä mielipiteet, jotka on usein tähdätty raamatullisia uskovia vastaan.

Vielä suuremmassa vastuussa ovat ne henkilöt, jotka johtavalta paikalta julistavat mielipiteitään. Muun muassa Kirkko&Kaupunki-lehden pääkirjoitukset ovat olleet surullista luettavaa. Esimerkiksi 28.3. lehden pääkirjoituksessa kritisoitiin erittäin tiukkaan sävyyn kirkon herätysliikkeitä: ”Ja taas vaaditaan valppautta kirkon päätöksentekijöiltä alhaalta ylös asti, seurakuntaneuvostoista kirkolliskokoukseen saakka. Kenelle luovutetaan tiloja, kenen kanssa tehdään yhteistyötä, kenen järjestämiin tapahtumiin lähetetään nuoria, kenelle kerätään kolehtia, kenen tekemään työhön käytetään verovaroja?” Liekö tämä mielipide osaltaan kannustanut niitä joitakin seurakuntien neuvostoja, jotka kokouksissaan tekivät päätöksiä tukensa vähentämiseksi herätysliikkeiltä?

Todellinen susi lammasten vaatteissa on myös kirkon päälehti Kotimaa ja sen verkkopalvelu Kotimaa24, joissa muokataan mielipiteitä Raamatun sanomaa vastaan – tosin kirkon nykyisen johdon linjan mukaisesti. Kotimaa nostaa jatkuvasti esille sellaisia uutisia, jotka asettavat huonoon valoon kirkon herätysliikkeet ja Raamattuun pitäytyvät kristityt. Noita artikkeleita lukiessa ei voi välttyä huomaamasta selvää ajojahtia. No mikäpä sudelle paremmin sopisikaan kuin lampaiden jahtaaminen…

Lisäys 5.5.2011:

Eilen kirkolliskokouksessa luettiin kymmenen edustajan kysymys Kotimaa24:n uutisoinnista:

”Mielestämme Kotimaa24-uutissivuston uutisointi on vinoutunut painottamaan yksiäänisyyttä kirkossamme ja harjoittanut näin kirkkoamme vahingoittavaa toimintaa. Haluammekin kysyä viestintäjohtaja Tuomo Pesoselta, että millaisin toimenpitein aiotte puuttua Kotimaa24-uutissivuston toimintaan, jotta sivuston uutisointi olisi kirkon moniäänisyyttä kunnioittavaa, kirkon sisällä eri tavoin ajattelevia tasapuolisesti kohtelevaa ja kokonaiskirkon etua ajavaa journalismia?”

Kirkolliskokousedustajat olivat tarttuneet aiheellisesti samaan asiaan, josta olen edellä kirjoittanut. Pesonen kertoi vastineessaan, että Kotimaa24:n journalistisesta sisällöstä vastaa päätoimittaja Olli Seppänen. Pesonen lupasi välittää kysymyksen päätoimittajalle ja toimitusneuvostolle.

Lisäys 22.1.2012:

Kotimaa-lehti ja Kotimaa24-uutissivusto ovat selkeästi muuttaneet uutisointiaan, kiitos siitä! Omien havaintojeni mukaan uutisointi on nyt aiempaa tasapuolisempaa, eikä keskiöön nosteta aiempaan tapaan tarkoitushakuisesti uskovien yhteyttä repiviä asioita. Muutos alkoi melko nopeasti tuon kirkolliskokousedustajien kirjelmän jälkeen.

Read Full Post »

« Newer Posts