Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘vaellus’

Tärkeä havainto
An important observation
15.6.2019 by Simon Desjardins, suom. SK

Meillä ihmisillä on taipumus kiinnittää enemmän huomiota kokonaisuuteen kuin osiin. Näin ollen emme useinkaan huomaa yksityiskohtia keskittyessämme globaaliin kuvaan. Myönnettäköön, että vaikka kokonaisuus antaa merkityksen osille, se on jälkimmäinen, joka aiheuttaa edellisen olemassaolon, eikä päinvastoin. Näin ollen harkitsevainen huolehtii siitä, mikä voi näyttää vähemmän tärkeältä, sillä hän tietää, että jokainen osatekijä on tärkeä kokonaisuuden kehittymiselle.

Kaikki tämä näyttää kiistattomalta aineellisessa maailmassa, mutta entä moraalisessa? Voisiko olla, että pienen osatekijän puuttuminen johtaa kokonaisuuden hajoamiseen? Sitä kannattaa miettiä.

Paljastava lausunto

Jeesus näyttäisi vastaavan tähän kysymykseen sanoessaan:

”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä” (Luuk. 16:10).

Tässä Jeesus ei emmi. Hänen lausumansa ei jätä tilaa spekulaatioille. Hän todistaa – ehdottomalla varmuudella – että se, joka on uskollinen vähimmässä, on uskollinen myös  paljossa. ”Paljon” on tässä riippuvainen ”vähimmästä”. Ilman jälkimmäistä edellinen on tuomittu tukehtumaan huolimattomuuden kammiossa.

Samalla tavalla Jeesus kertoo meille, että se, joka on väärä vähimmässä, on väärä myös paljossa. Eräässä mielessä tämä järkyttää mielenrauhaa, koska olemme taipuvaisia pitämään tärkeämpänä ”paljoa” kuin ”vähintä”. Toisin sanoen, narraamme usein itseämme, tietämättä, että ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (Gal. 5:9).

Itse asiassa Jeesuksen sanontaan sisältyy kaksi muuta lausuntoa, nimittäin: Se, joka on uskoton vähimmässä, on myös uskoton paljossa. Ja se, joka on oikeudenmukainen vähimmässä, on oikeudenmukainen myös paljossa.

Pikkutarkka elämä

Koska ”vähin” on niin merkityksellinen, meidän on oltava tarkkoja vaelluksessamme Jumalan ja ihmisten kanssa. Yksityiskohtia ei pidä unohtaa, muuten kristillinen vaelluksemme muuttuu tarkoituksettomaksi.

Olet ehkä huomannut, että se mitä olemme nähneet tähän mennessä, kuvailee perfektionistin mieltä. Itse asiassa kristinusko ei voi kukoistaa siellä, missä ei ole kaipausta täydellisyyteen. Kun Jeesus sanoo: Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48), Hän ilmaisee yhden olennaisimmista toiveista, joka kristityllä pitäisi olla. Ilman tätä halua olemme tuomittuja elämään, ei vain keskinkertaista elämää, vaan myös itsepetoksessa, jossa ”vähin” kuristaa ”kokonaisuuden”.

Älä käsitä minua väärin; en väitä, että kristillinen elämämme on merkityksetöntä, ellemme ole täydellisiä. Sanon vain, että ilman kaipausta täydellisyyteen kristitty ei voi menestyä, vaan on tuomittu elämään pysähtynyttä kristillistä elämää kaikkine seurauksineen.

Yksi on varmaa ja johtopäätös on peruuttamaton: sen, joka on uskollinen paljossa, täytyy määritelmän mukaan myös olla uskollinen siinä, mikä on vähintä ja se, joka on väärä siinä, mikä on vähintä, on tuomittu olemaan väärä myös paljossa.

Kaikki tämä on yhtä loogista kuin varmaakin, sillä kuinka ihminen voi olla huolellinen kokonaisuuden suhteen, jos hän on huolimaton osatekijöiden suhteen?

Mahdollinen kumoaminen

Nyt ehkä luettuasi tämän muistat Matteuksen evankeliumista löytyvän kohdan, joka sanoo:

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.” (Matt. 23:23).

Tämän perusteella näyttäisi, että ihminen voi olla uskollinen vähimmässä ja silti olla uskoton paljossa. Tällainen johtopäätös perustuu kuitenkin virhetulkintaan. Motiiveilla, jotka saavat nämä kirjanoppineet ja fariseukset maksamaan kymmenykset mintuista, tilleistä kuminoista, ei ollut mitään tekemistä uskollisuuden eikä oikeudenmukaisuuden kanssa. Se oli vain keino näytellä heidän omaa hurskauttaan. Tästä seuraa, että Jeesuksen julistus jää kumoamatta:

Henki oppaanamme

Itse asiassa menestyksemme riippuu herkkyydestämme Pyhän Hengen äänelle. Ilman Häntä ei olisi mitään toivoa. Hän yksin voi antaa hälytyksen, kun rikomme siinä, mikä on vähintä. Se on niin, koska Henki on perfektionisti. Hän arvostaa yksityiskohtia ja ajattelee kokonaisuutta.

Ihminen, joka kommunikoi täydellisyyden Isän kanssa, kehittää akuutin vastuuntunnon. Hänellä on kaipaus parantaa vaellustaan ja hän pyytää ohjausta. Tällaiselle ihmiselle Jumalan käskyt ovat valo, sillä hän nauttii Herran laista ja mietiskelee sitä päivällä ja yöllä. Huolimattomuus – syövän lailla – hyökkää mitättömän pieneen osaan, ennen kuin valtaa kokonaisuuden. Se kukoistaa yleensä ”uskonnollisen” elämän haaleissa vesissä. Kun sitä ei huomioida, se on yhtä tappava kuin pernarutto.

Auttakoon Jumala meitä kiinnittämään huomiota pieniin kettuihin, jotka tuhoavat viiniköynnöksiä (Laul. l. 2:15) ja saakoon Hänen äänensä valaista polkumme viimeiseen päivään saakka.

Read Full Post »

MISSING THE MARK—MISSING THE SOLUTION
1.5.2019, by T. A. McMahon, suom. SK

Useimmat meistä ymmärtävät, että ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” on yksi synnin raamatullinen määritelmä. Jakeessa Room. 3:23 Paavali käyttää synnistä kreikan verbiä hamartano. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Se voi tuntua joistakin vähän epäreilulta, koska harvoin ajattelemme, että epäonnistuminen tavoitteen tai normin saavuttamisessa olisi syntiä. ”Epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” ei tunnu suureltakaan rikokselta ajatellessamme useimpia syntejä, joista olemme tietoisia, varsinkin kauheita sellaisia. Nuoli, joka ei ihan osu maaliin, syntiäkö? Tosiaanko? Tällainen reaktio kertoo paljon itsestämme ja sydämemme tilasta suhteessa Luojaamme.

Jumala on täydellinen. Kaikki, mitä Hän sanoo ja tekee, on täydellistä. Siksi Hänen norminsa on täydellinen. Kaiken, mikä ”ei täytä” Hänen normiaan, täytyy olla syntiä. Kuten Jaakob sanoo: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin” (Jaak. 2:10). Se on Jumalan kriteeri olemiselle Hänen kanssaan. Me teemme syntiä, me kuolemme. Ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Kuolemaan sisältyy fyysinen ja hengellinen ero. Se voi olla Jumalasta – ja se voi olla ikuinen.

Voitaisiin kysyä, kuten opetuslapset kerran: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasi: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:25-26). Jumalan tuomio ja oikeudenmukaisuus ovat täydelliset. Rangaistus synnistä on iankaikkinen ero Hänestä. Se on ääretön rangaistus ja rajallinen ihmiskunta ei voi koskaan maksaa koko tuomiota. Mutta Jumala voi ja teki sen! ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Jeesus, täydellinen synnitön Jumal-ihminen, tyydytti täydellisen oikeudenmukaisuuden maksamalla täysin ihmiskunnan synneistä – menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Vaikka Jumala on hankkinut pelastuksen koko ihmiskunnalle Jeesuksen kautta, se on voimassa vain niille, jotka uskovat Häneen Vapahtajanaan ymmärtäen, että Hän – ja vain Hän – voi pelastaa heidät. Ei ketään eikä mitään voida lisätä ratkaisuksi – ei hyviä tekoja, ei kirkossa käymistä, ei uskonsuuntaa, ei rituaaleja, ei sakramentteja, ei kanonisoituja pyhimyksiä eikä uskonnollisia johtajia, ei kastetta – ei mitään muuta. Vain Kristus – Solus Christus.

Kun olemme pelastuneet, me muutumme – mutta emme täydellisesti. Ei vielä. Se tapahtuu, kun menemme olemaan Jeesuksen kanssa. Ennen tuota täydellistä muutosta meille annetaan uusi luonto, mutta silti säilytämme vanhan luontomme. Me voimme tehdä syntiä, mutta emme enää ole synnin orjuudessa emmekä hallinnassa. Uusina luomuksina Kristuksessa elämämme tehdään Hänen armollaan ja meissä asuvan Pyhä Hengen voiman kautta kykeneväksi miellyttämään Jumalaa (1. Kor. 3:16). Uuteen elämäämme Kristuksessa kuitenkin sisältyy taistelu vanhan ja uuden luontomme välillä.

Kuinka tärkeä on sitten tuo taistelu? Vaikka pelastuksemme ei riipu siitä, koska pelastus annettiin kaikille, jotka vastaanottivat sen uskon kautta ilmaisena lahjana, se kyllä liittyy koko joukkoon asioita, jotka koskevat ajallista elämäämme Kristuksessa. Kuten? Suhdettamme Jeesukseen – toisin sanoen, rakkauttamme Häneen, Hänen miellyttämistämme, kypsyyttämme Hänessä, hedelmällisyyttämme, kuuliaisuuttamme, todistustamme, palkkaamme taivaassa. Sellaiset asiat ja monet muut riippuvat siitä, missä määrin emme ”epäonnistu tarkoituksen saavuttamisessa”. Toisin sanoen, niitä on hoideltava Jumalan tavalla.

Täydellisestikö? Kyllä. Se täytyy olla päämäärämme. Raamattu sanoo:Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48). ”…vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’” (1. Piet. 1:15-16). ”…Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto” (Kol. 4:12). Tämän on oltava jokaisen uskovan päämäärä.

Onko se saavutettavissa? Ei, ei täydellisesti. Miksi sitten yrittää? Se voi kuulostaa tyhmältä kysymykseltä niistä, jotka ovat raamatullisia kristittyjä ja jotka uskovat, että kaiken, mitä he tekevät, heidän tulee tehdä Herran kunniaksi. (1. Kor. 10:31). Silti maailmakin ymmärtää sen. Motivaatiopuhujien ja auta itseäsi -gurujen suosittu hokema on ”Ole niin hyvä kuin voit” (Be the best that you can be). He tunnustavat, että jopa yritys, joka ei saavuta yksilön tavoitetta, osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi. Tämä kaikki tietysti koskea itseä ja on kaukana uskovan motivaatiosta – ainakin toivottavasti.

Epafraan palavat rukoukset kolossalaisten veljiensä ja sisartensa puolesta Kristuksessa kertovat meille kaksi tärkeää asiaa: a) Meitä kehotetaan seisomaan täydellisinä kaikessa Jumalan tahdossa, ja b) Tuon päämäärän saavuttamiseksi Herra auttaa Kolossan uskovien ponnistuksia Epafraan rukouksilla. Pyhän Hengen innoittamana Paavali kirjoittaa samalla tavalla tessalonikalaisille:

Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.” (1. Tess. 4:1-2). Nämä kaksi jaetta aika pitkälle tiivistävät ja tukevat niitä seikkoja ja huolenaiheita, joita minulla on kirjoittaessani tätä artikkelia.

Tässä ne ovat: 1) Kautta Raamatun meitä uskovia kehotetaan tekemään asioita Jumalan tavalla Hänen armonsa avulla niin täydellisesti kuin voimme. 2) Sanansa kautta Hän on antanut meille tarvitsemamme ohjeet tehdäksemme asioita Hänen tavallaan (2. Piet. 1:3-4; 2. Tim. 3:16-17). 3) Hän on antanut meille Pyhän Henkensä auttamaan meitä ymmärtämään ja tekemään, mitä Hän käskee (1. Kor. 3:16; Joh. 16:13). 4) Siinä määrin kuin emme ota vakavasti emmekä tee, ei vain sitä, mitä Jumala on antanut meille tehtäväksi, vaan mitä Hän on käskenyt meidän tehdä ja sillä tavalla, kuin Hän haluaa meidän tekevän sen, niin tuohon huolimattomuuteen sisältyy tahallinen ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa”. Se on syntiä. Ja synti johtaa eroon.

Kristukseen uskovalle synnillä on seurauksia (kuten toivon meidän tietävän), jotka ovat ajallisia eikä ikuisia. Kristuksen maksu puolestamme turvaa iankaikkisen kohtalomme. Kristittyinä synneillämme on ajallinen vaikutus, joka tuhoaa hedelmällisyytemme, kuten myös haitallinen vaikutus suhteeseemme Jeesuksen kanssa. Hän ei milloinkaan jätä eikä hylkää meitä. Syntimme kuitenkin saavat meidät vetäytymään pois Hänestä, kunnes kadumme. Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule” (Jes. 59:1-2). Todellinen katumus kuitenkin (siitä riippumatta, mitä nuo synnit ovat) tekee meille mahdolliseksi lähestyä Jumalaa ja siten korjata suhteemme (Jaak. 4:8).

Kuinka vakavaksi voi ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” käydä? Seuraavassa on havainto, joka murehduttaa minua syvästi, minkä vuoksi aloitin tämän artikkelin yrittämällä selventää sen välttämättömyyttä, että Jumala kutsuu meitä täydellisyyteen. Hänen Sanansa, Hänen ohjeensa, Hänen käskynsä, ovat täydellisiä. Lisäksi ne ovat Jumalan sanoja, ei ihmisten: Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut” (Gal. 1:11-12). Jumalan sanat ovat totuus; ihmisen sanat, jotka on lisätty Herran sanoihin, ovat ”epäpyhä ja turha” hapatus. Ne saattavat aluksi kuulostaa hurskailta, mutta niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa” (2. Tim. 2:16). Sitä paitsi Jumalan Sanaan lisääminen ja siitä vähentäminen on tuomittu: Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi” (Sananl. 30:5-6).

Me elämme valtavan luopumuksen ajassa, minkä pitäisi olla ilmeistä niille, jotka ovat sitoutuneet Jeesukseen ja siksi raamatulliseen erottamiseen. Raamattu osoittaa, että lähestyessämme Herran paluuta sellainen hengellinen tila lisääntyy dramaattisesti. Jeesus luonnehti tuota aikaa ennennäkemättömän petoksen aikana (Matt. 24). Paavali toteaa, että tärkein syy, miksi uskovat petetään, on koska ”…he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4).

Taruihinko? Tarut ovat kertomuksia. Kertomukset voivat olla tosia tai vääriä, mutta se, mitä ne eivät ole, on Jumalan Sana, Hänen oppinsa, Hänen totuutensa. En puhu nyt havaintoesimerkeistä, jotka auttavat meitä selittämään raamatullista oppia, vaan ihmisen panoksesta, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja siinä prosessissa poikkeaa siitä, mitä Jumala on sanonut. Tätä koskevia varoituksia on annettu kautta Raamatun, kuten Hepr. 2:1:Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.” On murheellista, että tämä ohitse kulkeutuminen tämän päivän seurakunnassa on kuin lumivyöry.

Esiintulevan kirkon liikkeellä (Emerging Church Movement = ECM), joka alkoi ei kovin kauan sitten, oli valtava vaikutus nuorten aikuisten kristittyjen keskuudessa. Se vietteli monet pois terveestä opista ja johti heidät subjektiivisiin keskusteluihin Jumalasta, kontemplatiiviseen lähestymistapaan koskien Jumalan tuntemista, perinteisiin rituaaleihin, katolisen ja ortodoksisen kirkon sakramentaaleihin sekä allegorian ja raamatuntulkinnan hengellistämisen käyttöön. ECM:n roina löytää jatkuvasti hedelmällisen maaperän millenniaalien keskuudessa. Seurakunnassa on kuitenkin paljon tuhoisampi ja laajemmalle levinnyt esimerkki terveestä opista pois kulkeutumisesta ja on traagista, että se tapahtuu muutamien kristikunnan vaikutusvaltaisimpien naisten palvelutyön kautta.

Maaliskuun 2019 uutiskirjeemme pääartikkelissa mainitsin nimet Beth Moore, Joyce Meyer, Priscilla Shirer ja Sarah Young. He kaikki ovat tuotteliaita kirjoittajia ja heillä on valtavat kannattajajoukot ja he ovat syyllistyneet Jumalan sanan ja itse Jeesuksen syrjäyttämiseen ajautumalla pois terveestä opista. He kaikki ottavat opetuksia, joista monilla on raamatullinen pohja ja ”epäonnistuvat tarkoituksen saavuttamisessa” työntämällä niitä paljon yli raamatullisen totuuden. Heidän ”jatkuvat keskustelunsa” Jumalan kanssa ovat johtaneet heidät ja heidän kannattajansa useisiin vääriin opetuksiin. On varmaa, että Jumala voi puhua lastensa sydämille, mutta missään apostolien Kirjeissä emme löydä jatkuvaa Herran ja uskovien välistä vuoropuhelua. Apostolien teoissa näemme, että Pyhä Henki ajoittain ohjaa ja johtaa pyhiä, mutta ei koskaan siinä merkityksessä, kuin nämä naiset opettavat! Jumalan henkilökohtainen kommunikaatio ihmisten kanssa palvelee Hänen tarkoitustaan ja silloin, kun Hän päättää. Edes Hänen profeettansa eivät käyneet jatkuvia kahdenvälisiä keskusteluja Hänen kanssaan. Jeremiankin oli odotettava 10 päivää, että Herra puhuisi Hänelle koskien hänen tiedusteluaan.

Harhat, jotka noudattavat näiden naisten ”keskusteluja” (joita heidän lukuisat kirjansa kehottavat ihailijoita matkimaan) antavat lukijoiden ymmärtää, että kommunikaation sisältö on kategoriaa ”näin sanoo Herra”. Ne, jotka viettävät enemmän aikaa lukemalla heidän monia kirjojaan, kuin lukemalla Raamattua, voivat helposti hyväksyä raamatulliselta kuulostavan väärän opetuksen. Se vääristää paitsi Raamatun auktoriteetin ja sisällön, myös Jumalan luonteen. Usein väitetty vuoropuhelu alentaa Herran, ikään kuin hän olisi joku heidän tuttu kollegansa.

Beth Moore ilmoittaa, että Jumala kutsuu häntä ”beibiksi” ja ”muruksi” ja laskee leikkiä hänen kanssaan. Vielä pahempi on näiden naisten väite, että he ovat kuulleet Häneltä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Hänen Sanansa sanoo. Se tekisi hänestä vähintäänkin ”toisen Jeesuksen” (2. Kor. 11:4), ei varmasti itse Sanan. Kaikki nämä naiset edistävät jonkinlaista mystiikkaa, joka on Jumalan Sanan objektiivisen totuuden hylkääminen suosimalla omakohtaisia kokemuksia, intuitioita, subjektiivisia käsityksiä ja tunteita. Jotkut opettavat tekniikoita, jotka ovat itämaisten mystisten tekniikoiden ja käytäntöjen ”kristillistettyjä versioita”. He tulkitsevat väärin ja korruptoivat jakeen Ps. 46:10 kehotuksen ”Olkaa hiljaa” (KJV: be still) tarkoittamaan mielen tyhjentämistä hiljaisuudessa voidakseen kuulla Jumalalta. Ei. Jumala vain julistaa vihollisiaan pelkääville (ja myös itse vihollisille), että Hän on suojellut ja edelleen suojelee Israelia! Kaikki nämä naiset ovat menneet ansaan, kun ovat ottaneet oppia harhoista ns. kristillisessä psykologiassa, jonka periaatteet ovat täysin vastakkaiset Jumalan Sanalle. Kaikki he edistävät vääriä opetuksia itsetunnon rakentamisesta auttaakseen kannattajiaan parempiin tunteisiin itsestään.

Ekumenia rehottaa heidän kirjoituksissaan ja videosarjoissaan ja varsinkin heidän hyväksyessään roomalaiskatoliset veljinä ja sisarina Kristuksessa. Voi olla, että he eivät ole tietoisia Rooman virallisesta evankeliumista, joka julistaa, että taivas on saatavissa vain niille, jotka ovat kastettuja, ja sisäänpääsy riippuu ihmisen hyvistä teoista sen jälkeen, kun hänen syntinsä on sovitettu kiirastulessa. Tämä tietämättömyys ei liity vain katolisuuden ja muiden ”kristillisten” kulttien ja poikkeavien ryhmien tietämättömyyteen, vaan se näyttää versovan siitä, ettei raamatullisen kristinuskon perusopeista ole tietoa!

Läpikäytyäni monia näiden naisten kirjoittamista materiaaleista, en ole vielä löytänyt selkeää evankeliumin esitystä, erityisesti selitystä, mitä on uskottava, että pelastuisi. Vaikka he näyttävät vilpittömiltä halutessaan auttaa naisia ”menemään syvemmälle Jeesuksen kanssa” ja ”kehittämään läheisempää suhdetta” Hänen kanssaan, sitä ei voi tapahtua, ellei ihminen ole uudestisyntynyt. Pelastuksen evankeliumin oppi on annettu yksinkertaisesti Filippin vanginvartijan vastauksessa hänen huutaessaan: ”’Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?’ Niin he sanoivat: ’Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…’ (Apt. 16:30-31). Lisäksi on uskottava, että ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan; ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:1-4). Näiltä naisopettajilta löysin vain yhden selkeän evankeliumin selityksen ja se oli Joyce Meyer’iltä. On kuitenkin traagista, että niille miljoonille, jotka häntä seuraavat, hän julistaa, että Jeesus maksoi rangaistuksen meidän synneistämme laskeutumalla helvettiin, jossa Saatana ja hänen demoninsa kiduttivat Häntä. Kyseessä on selvästi väärä evankeliumi ja väärä Jeesus.

Kattavaan esitykseen kaikista näiden naisten vääristä opetuksista tarvittaisiin kirjoja, mikä on paljon enemmän, kuin on mahdollista sisällyttää tähän yhteen artikkeliin. Muita huolestuttavia seikkoja löytyy tämän uutiskirjeen Q&A-osastolta. Haastan ne, jotka ovat ihastuneet Beth Moore’n, Priscilla Shirer’in, Joyce Meyer’in ja Sarah Young’in kirjoihin, harkitsemaan rukoillen, mitä olen huomauttanut ja sitten olemaan Berealaisia (Apt. 17: 11) ja vertaamaan heidän opetuksiaan Jumalan Sanaan. Kehotan myös pastoreita paimenina, joilla on vastuu suojella lampaita, tulemaan naisten rinnalle seurakunnassaan auttaen heitä kasvamaan raamatullisessa erottamisessa.

TBC

***

Lisätietoa Sarah Youngista:

Read Full Post »

Living Between Here and Eternity
By Alice Childs, 5.8.2018, suom. SK

 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.” (Tiit. 2:11-15)

On todella vaikeaa elää kahden maailman välissä, eikö totta? Kristukseen uskovina elämme maallista elämäämme kaikkien ihmisten keskuudessa kahden maailman ja kahden päämäärän välissä. Yhtäältä elämme tässä ajallisessa langenneessa yhä pahenevassa maailmassa vangittuina kuolevaiseen, puutteelliseen, syntikirouksen ruumiiseen. Silti toisaalta henkemme, ollen jo lunastettu, ikävöi pukeutua luvattuun kuolemattomaan ruumiiseemme niin, että lunastettu sielumme voi yhtyä lopullisesti vielä lunastamattomaan ruumiiseemme. Me ikävöimme tulla täysin ehjiksi turmeltumattomassa ruumiissamme, joka asuu ikuisuudessa Herramme kanssa.

On vaikeaa olla jaettu: elää tässä maailmassa ja ikävöidä tulevaa.

Me uskovat olemme ainoat ihmiset maan päällä, joiden on käsiteltävä tämän maailman rumuutta syntinen lihamme alinomaa sodassa jo lunastettua sieluamme vastaan. Apostoli Paavali ymmärsi tämän pulman oikein hyvin.

Mitä lähemmäksi tulemme vapautumistamme tästä viheliäisestä paikasta pian tapahtuvan tempauksen kautta, sitä vaikeammaksi käy viipyä täällä. Kuten hurskas Loot vangittuna hedonistiseen, homoseksuaaliseen, iljettävään Sodoman likakaivoon, niin myös me olemme vangittuja, ei vain pahassa ja irstailevassa kaupungissa, vaan kokonaisessa maailmassa, joka on vajonnut narsismin ja turmeluksen syvyyksiin. Loot oli kiusaantunut hurskaassa hengessään ja niin olemme mekin. EI MISSÄÄN tässä maailmassa ole paikkaa, johon paeta pahuutta, joka on juurtunut ytimeen saakka tähän helvettiin menevään maailmaan. Itseasiassa sillä hetkellä, kun uudestisynnymme Kristuksessa, me ikävöimme olla ”poissa ruumiista ja läsnä Herran kanssa” asustaen Hänen kanssaan ikuisessa paikassa, missä syntiä, kuolemaa ja pahuutta ei voi koskaan olla olemassa. Jokaiselle todelliselle uskovalle tuo päivä ON tulossa, mutta ennen kuin se vapautuksen päivä tulee, meidän on vielä elettävä TÄSSÄ maailmassa – niin ikävää ja kyllästyttävää, kuin se ehkä onkin.

Jeesus tiesi täsmälleen, mitä me, jotka elämme näinä viimeisinä päivinä, tulisimme kohtaamaan. Hän ymmärsi täydellisesti, kuinka pahoja nämä viimeiset päivät olisivat ja kuinka väsyneitä, kiusaantuneita ja yksinäisiä me, jotka elämme tempauksen kynnyksellä, olisimme. Hän tiesi, että meitä vihattaisiin, merkittäisiin, hyväksikäytettäisiin, meistä valehdeltaisiin, meitä kohdeltaisiin väärin, parjattaisiin ja monesti kidutettaisiin ja tapettaisiin. Hän tiesi täsmälleen, kuinka pahaksi se tulisi käymään meille, joten Hän varoitti meitä edeltä siitä, millaista elämä täsmälleen olisi täällä viimeisten päivien viimeisten tuntien viimeisillä minuuteilla.

Se, mitä Hän on kutsunut meitä tekemään, on että ”asioimme, kunnes Hän tulee”. Se tarkoittaa, että meidän tulee olla ”toimeliaita sopivaan ja sopimattomaan aikaan”. Toisin sanoen meidän tulee pysyä uskollisina Hänelle ja sille, mitä Hän kutsunut ja asettanut meidät tekemään olipa se sitten helppoa tai vaikeaa, suosittua tai epäsuosittua, olipa elämämme levollista, tai lähes sietämätöntä.  Miksi? Koska TÄMÄ maailma EI ole todellinen kotimme.

TÄSSÄ maailmassa me olemme vain pyhiinvaeltajia kauttakulkumatkalla – muukalaisia vieraalla maalla ja niin kauan kuin olemme täällä, meidän tulee olla siinä tehtävässä, jonka Kaikkivaltias Kuninkaamme on antanut meille tehtäväksi. Meidän tulee levittää evankeliumia kaikkialla jokaiselle, joka kuuntelee. Meidän tulee ”vakavasti kilvoitella uskon puolesta” riippumatta poliittisesta ilmastosta, jossa olemme ja meidän tulee varoittaa kuolevaa maailmaa tulevasta tuomiosta.

Me näet olemme Kristuksen suurlähettiläitä. Se tarkoittaa, että tässä vieraassa ja vihamielisessä maailmassa, joka vihaa Jumalaa ja Hänen Sanaansa, ME olemme Hänen edustajiaan kadotetulle helvettiin menevälle maailmalle, joka on aivan Jumalan vihan ja tuomion kynnyksellä.

Me olemme Hänen ”vartijoitaan muurilla” – Hänen vartiomiehiään, jotka on kutsuttu hälyttämään tulevasta tuomiosta, jotka parkuvat kadotettuja parannukseen – tulemaan pelastukseen NYT.

Tämä on sitä, mitä Hän tarkoittaa ”asioimisella”, kunnes Hän tulee pelastamaan meidät. Vain meillä on totuus sekä toteutuneesta että vielä toteutumattomasta profetiasta sellaisena, kuin se on kirjattu Hänen Sanaansa. Vain meillä on totuus pelastuksesta, koska vain me uskovat tunnemme todellisen Jumalan sellaisena, kuin Hänet on ilmoitettu meille Hänen erehtymättömässä, virheettömässä, muuttumattomassa Sanassaan. Tämä on se, mitä Jeesus on käskenyt meitä tekemään odottaessamme Hänen kutsuaan ”nouse ylös tänne” kohtaamaan Hänet yläilmoissa.

Olemme kyllä väsyneitä. Olemme lopen uupuneita. Olemme hengessämme kiusaantuneita sen pahuuden syvyydestä ja laajuudesta, joka käy päivä päivältä rohkeammaksi ja röyhkeämmäksi. Me kyllä IKÄVÖIMME mennä Kotiin paikkaan, jossa emme ole milloinkaan olleet. Me ikävöimme saada laskea sota-aseemme ja löytää ne ikuiset ”vihreät laitumet”, joilla voimme turvallisesti asustaa koko iankaikkisuuden seuraten Hyvää Paimentamme, kun Hän johtaa meitä noiden ”virvoittavien vetten” luona.

Oi, kuinka sielumme kaipaakaan ikuista sapatin lepoamme. Sydämemme kaipaa ikuista rauhaa. Se on tulossa. Jeesus ei ole sokea ahdingollemme, eivätkä Hänen korvansa kuurot kärsivän morsiamensa huudoille. Vain Hänen suuri armonsa ja rakkautensa viivyttää Hänen paluutaan vielä hetkisen, koska Hän ”ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat parannukseen”. Hänen kärsivällisyydellään on kuitenkin rajansa ja Hänen armonsa ei tule jatkamaan tätä Armon Aikakautta ikuisesti.

Herra Jeesus kuulee morsiamensa huudot ja sillä hetkellä, kun pakanoiden täysi luku on ”tullut sisälle”, Hänen morsiamensa on täydellinen. Kun viimeinen pakana tulee laumaan, niin Herra, Kuningas Jeesus, nousee istuimeltaan Isän oikealla puolella. Hän lähtee Taivaan suuresta valtaistuinsalista ja astuu ulos ilmakehään maan yläpuolelle.

Seisoen siinä keskellä taivaitten taivaita kirkkauden pilvien seppelöimänä ja arkkienkelin mahtavan pasuunan soidessa ja valtavan huudon kajahdellessa kirkkauden saleissa Herra huutaa jylisevällä äänellä, jonka kuulevat sekä elävät että kuolleet, jotka ovat Kristuksessa. Hän kutsuu meitä, morsiantaan: ”NOUSE YLÖS TÄNNE!” Hän kutsuu meidät Kotiin – lopullisesti ja ikuisesti KOTIIN!

Oi, älkäämme väsykö hyvän tekemisessä, sillä aikanaan me saamme palkinnon, jonka olemme voittaneet. Tuona päivänä me kuulemme siunatuimmat sanat, mitä ihmisen puheessa on koskaan lausuttu. Kuulemme ylösnousseen Herramme sanovan meille: ”Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen palvelijani, mene Taivaan iloihin.”

Oi kanssauskovani, vaikka onkin niin vaikeaa elää täällä ajan ja ikuisuuden välissä, niin älkäämme horjuko näin lähellä maalia. Jatkakaamme jaksamista, sillä eräänä päivänä hyvin pian, kun sitä vähiten odotamme, Vapauttajamme tulee meille ja meidät vapautetaan – lopullisesti.

Maranata!

 

Read Full Post »

CHOOSING GOD’S WILL
By Dave Hunt, suom. SK

Julkaistu ensi kerran toukokuussa 1991

Kiusauksen aikana erämaassa Saatana tarjoutui antamaan Jeesukselle ”kaikki maailman valtakunnat … ja niiden loiston” (Luuk. 4:5-6). Hän pelasi bluffia. Tämä maailma on todella Saatanan annettavissa kenelle hän tahtoo. Jeesus ei kiistänyt Saatanan kerskausta, että ”minun haltuuni se on annettu ja minä annan sen, kenelle tahdon”. Ehdot, joilla Saatana tarjoutui antamaan tämän maailman Kristukselle, olivat selvät: ”Jos sinä siis kumarrut minun eteeni” – mitä Jeesus tietenkään ei suostunut tekemään. Ole varuillasi! Sillä tämän maailman valtakunnat ja loisto ovat edelleen ne edut, joita Saatana tarjoaa houkutellakseen tämän ajan vastaanottajat kumartamaan itseään.

Kristuksen totiset seuraajat torjuvat tämän maailman valtakunnat ja loiston, kuten heidän Herransakin. Tämä torjuminen koskee suuresti ylistettyä uutta maailmanjärjestystä, joka on edelleen Saatanan hallussa. Kristus on luvannut uskoville jotakin paljon parempaa – ikuisen taivaallisen valtakunnan, joka on hankittu ristillä Hänen voittonsa kautta Saatanasta. Tuon voiton tuloksena Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa” (Ilm. 11:15). Maailmalliset valtakunnat katoavat pian ja niiden tilalle tulee Jumalan valtakunta maan päällä. Silloin Kristus yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jakaneet Hänen hyljätyksi tulemisensa ja kärsimyksensä (Apt. 14:22; Room. 8:17; 2. Tim. 2:12), hallitsevat kunniassa ja lopullisessa ilossa ikuisesti.

Kristityille olisi heidän Herransa kieltämistä paistatella suosiossa ja kunnianosoituksissa, joita tämä nykyinen maailma heille antaa. Se ei tarkoita, että kristityt eivät saisi menestyä liike-elämässä, tieteessä, akateemisessa maailmassa, urheilussa jne. Itseasiassa kristittyjen pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikessa, mitä tekevät, mutta heidän taitonsa, kykynsä ja uutterat ponnistuksensa ovat Jumalan kunniaksi, ei heidän. Tällä maailmalla ei ole vetovoimaa uskoviin; he eivät rakasta sen taputuksia. Maailman kritiikki ja kiitokset eivät heilauta heidän kurssiaan, jota heidän on noudatettava (1. Kor. 9:24-27; 2. Tim 4. 7-8). He tietävät, että lopulta millään muulla ei ole väliä, paitsi sillä, mitä Jumala ajattelee heistä.

Meitä varoitetaan: Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh.:2:15). Saatanaa kutsutaan ”tämän maailman jumalaksi” (2. Kor. 4:4) ja ne, jotka rakastavat tätä maailmaa, ovat hänen puolellaan ja kunnioittavat häntä tiedostavatpa sen tai ei. Itseasiassa he ovat tiellä saatananpalvontaan, joka tulee olemaan maailmanlaajuinen uskonto Suuren Ahdistuksen aikana (Ilm. 13:4). Yksi selvä todiste siitä, että kristikunta on Saatanan viettelemä, on se tosiasia, että niille, joita maailma suuresti kunnioittaa, annetaan pelkästään sen perusteella välittömästi erityinen kunnia seurakunnassa. Kristillinen media imartelee urheilusankaria, viehättävää näyttelijätärtä, rikasta liikemiestä ja korkeassa asemassa olevaa poliitikkoa, jonka oletetaan tulleen kristityksi. Näitä liian usein kypsymättömiä ja maailmallisia uusia uskovia esitellään ja ylistellään kristillisessä TV:ssä ja nostetaan esiin seurakunnalle uskon sankareina ja roolimalleina nuorille – ja kristityt tuhansittain huokailevat ihastuneina kuunnellessaan heidän todistuksiaan. Kuitenkin nöyrä ja hurskas lähetyssaarnaaja, kypsä uskossa, joka on pysynyt uskollisena Kristukselle läpi puutteen, kiusauksien, vaikeuksien ja vaarojen vuosikymmenten ja voittanut sieluja vaikeilla työkentillä, ei juuri saa yleisöä. On ilmeistä, että keskiverto kristitty ihailee maailmallista menestystä paljon enemmän, kuin hurskautta. Jokin on pahasti vinossa!

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa” (Joh. 15;19). Pilatukselle Jeesus julisti näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Hän ei tarkoittanut, että Hänen valtakuntansa olisi täydellisesti irrotettu tästä maasta, vaan, että se ei ole tästä maailmanjärjestelmästä (worl system). Itseasiassa se vastustaa sitä. Tämä nykyinen maailmanjärjestelmä (mukaan lukien uusi maailmanjärjestys), joka kuuluu Saatanalle, täytyy tuhota, jotta Jumalan valtakunta voidaan perustaa.

Kristus tuli ”tekemään tyhjäksi paholaisen teot” (1. Joh. 3:8), minkä Hän teki ristillä (Joh. 12:31-33). Sellainen on Hänen tarkoituksensa kaikissa niissä, jotka vastaanottavat Hänet Vapahtajana ja Herrana. Saatanan teot elämässämme ja elämämme kautta ja kaikki mieltymys tähän maailmaan on tuhottava, jos Kristuksen on määrä hallita meissä. Tämä päämäärä voidaan toteuttaa vain, jos Hänen ristintyötään sovelletaan jokapäiväiseen elämäämme Pyhän Hengen voimassa. Silloin Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ja Kristuksen kaltainen luonne ilmenee sydämessämme ja elämässämme.

Pelastumattomat rakastavat maailmaa. Sitä vastoin kristityt eivät rakasta maailmaa, vaan Isää. Me olemme taivaan kansalaisia, ”josta me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi…” (Fil. 3:20-21).

Sen sijaan, että yrittäisimme tehdä merkittävää tässä maailmassa ja nauttisimme sen eduista ja iloista, me pyrimme miellyttämään Isää, koska haluamme taivaallisen ja ikuisen palkan. Edessämme oleva valinta ei ole taivaan ja helvetin välinen, kuten monet kuvittelevat. Se valinta on taivaan ja tämän maailman välinen. Hullukin vaihtaisi helvetin taivaaseen, mutta vain viisas vaihtaa tämän maailman taivaaseen. Et voi saada molempia. Et voi elää sekä Jumalalle että itsellesi. Monista ns. kristityistä on vaikeaa vastustaa tämän maailman kiusauksia ja elää kokonaan Kristukselle.

Miksi olisi vaikeaa valita elämä kuoleman sijaan, ilo surun sijaan, iankaikkinen täyttymys tunnonvaivojen sijaan, Jumalan totuus Saatanan valheiden ja tuhoisien himojen sijaan? Valinta on vaikea vain Saatanan pettämille, jotka siten uskoessaan tätä valehtelijaa, epäilevät ja loukkaavat Jumalaa. Mikä loukkaus se onkaan taivaalliselle Isälle, kun kristityt toimivat ikään kuin alistuminen Jumalan tahtoon olisi suuri uhraus – ikään kuin tämän maailman vaihtaminen taivaaseen olisi huono kauppa!

Motivaatio on keskeinen tekijä. Yksi vahva motivaatiotekijä tulee siitä, kun vertaa iankaikkisuuden pituutta lyhyeen elämään tämän maan päällä. Vain hullu vaihtaisi taivaallisen ja iankaikkisen siihen, mikä on maallista ja väliaikaista – ja muista, ettemme voi saada molempia. ”Kristityt”, joiden elämäntapa on elää sille, mitä voivat saada ja mistä nauttivat tässä maailmassa sen sijaan, että ”kokoaisivat aarteita taivaaseen” (Matt. 6:19-21), kieltävät elämällään sen uskon, jota tunnustavat huulillaan.

Niiden, jotka jokapäiväisessä elämässään valitsevat tämän maailman taivaan sijasta, ei pidä yllättyä, kun Jumala iankaikkisuudessa antaa heille täällä tehdyn valinnan. Kuinka voi joku valittaa, jos häntä ei seuraavassa elämässä viedä taivaaseen, jonka hän johdonmukaisesti hylkäsi tässä elämässä? Joku on sanonut, että tässä maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka sanovat Jumalalle ”Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun” ja niitä, joille Jumala sanoo: ”Tapahtukoon, ei Minun tahtoni, vaan sinun.” Mikä murhenäytelmä onkaan olla ikuisesti kahlehdittuna omaan tahtoonsa Hänen tahtonsa asemesta – ikuisesti vangittuna oman minänsä kanssa ja erossa Jumalasta!

Kristuksen ilmoitus Isälle, ”älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk 22:42) vei Hänet ristille. Myös meidän täytyy kieltää itsemme ja alistua ristille (Matt. 16:24). Se tekee lopun omasta minästä ja Kristuksesta tulee elämämme – kaikkemme. Tämä on viisauden polku (Job 28). Viisaat ”loistavat … kuin tähdet iankaikkisesti” (Daniel 12:3) Hänen valonsa sydämissään puhtaina astioina ikuisesti säteillen Hänen kunniaansa. Hullut perivät täydellisen pimeyden iankaikkisesti, koska ehdottomasti halusivat tehdä omiaan ja olla langenneessa tilassaan. Ihmisen kohtalo on joko iankaikkinen ilo Jumalan ja Hänen enkeliensä ja pyhien läsnäolossa – tai sitten yksinäinen ja ikuinen tuska omaan minäänsä suljettuna.

William Law ilmaisi poikkeuksellisella selkeydellä valintaa taivaan ja tämän maailman välillä. Hän sanoi, että miestä pidetään hulluna, jos hän käyttää elämänsä suunnitellen taloa, tenniskenttää, uima-allasta, eläkeasuntoa jne., jotka rakennettaisiin Marsiin – kuitenkin sellaista, joka käyttää elämänsä yhtä antautuneesti suunnitellen, saavuttaen ja nauttien sellaisista asioista tässä maailmassa, arvostetaan menestyvänä ja järkevänä. Law sanoi, että todellisuudessa molemmat ovat hulluja! Ensin mainitulla on pakkomielle maailmaan, jossa hän ei voi elää – jälkimmäinen on kiinni maailmassa, jonne ei voi jäädä. Heidän hulluutensa asteella on eroa vain muutamia lyhyitä vuosia.

Jim Elliot, nuori lähetyssaarnaaja, joka kärsi marttyyrikuoleman Ecuadorissa, sanoi sen ytimekkäästi: ”Se ei ole hullu, joka luopuu siitä, mitä ei voi pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää.” Mikä murhenäytelmä onkaan vaihtaa iankaikkinen elämä tämän maailman nautintoihin. Raamattu ei sano, että synti ei anna nautintoa; se sanoo, että synnistä voi saada vain ”lyhytaikaista nautintoa” (Hepr. 11:25) – ja se on todella lyhytaikaista verrattuna iankaikkisuuden loppumattomiin aikakausiin. Todella huono kauppa!

Sanat ”iankaikkinen elämä” eivät viittaa vain Jumalan tarjoaman elämän määrään, vaan sen laatuun – elämän laatuun, jota Jumala haluaa meidän alkavan kokea tässä ja nyt. Jeesus sanoi, että iankaikkinen elämä on Jumalan ja Hänen Poikansa tunteminen (ei tietäminen) (Joh. 17:3). Paavali varoitti, että Kristus eräänä päivänä kostaa niille, jotka eivät ”tunne Jumalaa” (2. Tess. 1:8). Sopusoinnussa näiden ja vastaavien kohtien kanssa evankeliset tunnustavat, että he eivät harjoita uskontoa koskien Jumalaa, vaan että heillä on omakohtainen suhde Jumalan kanssa. Valitettavasti tästä kehuskelusta on tullut lähinnä klisee – teoriassa se kuulostaa hyvältä, mutta jokapäiväisessä elämässä siitä useinkin on hyvin vähän käytännön todisteita.

Sen tunnistaminen, että iankaikkisuus on äärettömän paljon pitempi, kuin optimistisinkaan elinajanodotteemme, antaa väkevän motivaation elää Hänelle (ja siten valita taivas tämän maailman sijaan). Jumalan todellinen tunteminen antaa kuitenkin vielä väkevämmän motivaation.

Jumalan tunteminen johtaa pyhyyteen. Hänestä yksin tulee kuluttava intohimomme, joka syrjäyttää kaikki muut halut ja voittaa synnin vallan elämässämme. Hänen sisäinen läsnäolonsa riittää tyydyttämään jokaisen kaipauksen, sillä Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan – eikä ole suurempaa motivaatiota kuuliaisuuteen Hänen käskyilleen, kuin rakkaus. Itse asiassa muuta motivaatiota ei hyväksytäkään. Ei ole sattumaa, että ensimmäinen käsky kuuluu:Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi” (5. Moos. 6:5).

Kuuliaisuuden Jumalan laeille täytyy kummuta rakkaudesta Häneen. Muutoin lain kirjaimen totteleminen ei ole mitään (1. Kor. 13:1-3). Voimme antaa koko omaisuutemme köyhille ja alistua marttyyriuteen polttoroviolla Kristuksen nimen tähden, mutta jos motiivimme ei ole rakkaus, niin se kaikki on turhaa. Kristus julisti: Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani … joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani(Joh. 14:23-24).

Jumalan rakastaminen on kristillisen elämän salaisuus. Jos todella rakastamme Häntä, niin haluamme palvella ja miellyttää ja kirkastaa Häntä. Emme halua tehdä mitään tai ajatella ajatustakaan, joka herättäisi Hänessä tyytymättömyyttä, tai toisi Hänelle häpeää. Aito rakkaus Jumalaan – ja vain sellainen – tuottaa johdonmukaista pyhyyttä ja hurskautta arkielämässämme. Rakkaus on myös suurenmoinen ilon ja rauhan lähde. Se saa meidät todistamaan kadotetuille palavuudella ja ilman häpeää. Kukapa häpeäisi rakastajaansa? Ja kukapa ei mieluummin puhu hyvää rohkeasti ja jatkuvasti siitä, jota rakastaa!

Mistä löydämme tämän rakkauden, joka meillä täytyy olla Jumalaan ja jota ilman emme voi miellyttää Häntä? Se ei ole jossakin sydämemme kätkössä odottamassa löytämistä. Se ei ole myöskään meillä jo oleva mahdollisuus, joka tarvitsee vain kehittämistä. Me emme voi kehittää sitä. Sitä ei voi tuottaa vaivannäöllä. Tätä rakkautta ei ole meissä ollenkaan. Vaikka siihen liittyvät tahtomme ja tunteemme, se tulee yksin Jumalalta. Kuinka tämä rakkaus sitten saadaan? Rakkaus on hedelmä, jota Henki kantaa elämässämme (Gal. 5:22). Se on ihmeellinen, kuin hedelmä puussa – jonka vain Jumala voi tuottaa. Silti emme ole kuin puita, joilla ei ole tahtoa eikä tunteita. On selvää, että siihen sisältyy paljon enemmän Hengen kantaessa hedelmää uskovan elämässä, kuin mitä hedelmän kantaminen luonnossa sisältää. Hänen rakkautensa on avain.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19). Tämä kertoo meille, että meidän rakkautemme Jumalaan tulee vastauksena Hänen rakkauteensa meitä kohtaan. Tiedämme Hänen rakkaudestaan Hänen Sanansa kautta. Sydämemme liikuttuu, kun uskomme, mitä Raamattu kertoo meille Hänen rakkaudestaan meihin Hänen luodessaan meidät, antaessaan Poikansa kuolemaan syntiemme tähden, kärsivällisesti kestäessään hylkäämisemme, antaessaan anteeksi ja pelastaessaan meidät rangaistukselta, jonka Hänen pyhä lakinsa vaatii synneistämme, tarjotessaan taivaan äärettömän kalliiseen hintaan. On varmaa, että Jumalan meihin kohdistuvan rakkauden mietiskelemisen täytyy tuottaa, Hänen Henkensä kautta, palavaa rakkautta Häneen.

Tarvitaan kuitenkin paljon enemmän, kuin lukea, opetella ulkoa ja uskoa, mitä Raamattu sanoo koskien Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Jeesus nuhteli fariseuksia, että he tutkivat kirjoituksia ja samaan aikaan kieltäytyivät tulemasta Hänen tykönsä, sen yhden, josta Kirjoitukset todistivat. Se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, on siellä meidän johdattamiseksi omakohtaiseen suhteeseen Hänen kanssaan. Meidän ei tule tuntea vain Hänen Sanansa, vaan meidän tulee tuntea Hänet omakohtaisesti. On olemassa läheisyys Jumalan kanssa, joka on luvattu niille, jotka tottelevat Häntä, läheisyys, joka puuttuu monen kristityn elämästä.

Niille, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä, Kristus tarjoaa uskomattoman ihanan lupauksen: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle” (Joh. 14:21). Tämä lupaus ilmoittaa itsensä niille, jotka rakastavat Häntä, merkitsee Hänen läsnäolonsa todellista välittämistä. Se on enemmän kuin vahva usko siihen, että Hän on kanssamme. Se on Hänen läsnäolonsa hengellinen ilmeneminen (manifestation).

Tämä läheinen toveruus (intimate fellowship) alkaa kääntymyksessä todellisella viestinnällä Jumalan Hengeltä uskovan hengelle. Jumalan henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia (Room. 8:16). Se ei ole vain oman nimen laittamista jakeeseen Joh. 3:16 ja sen omaksumista ”uskossa”. Se on Jumalan tunteminen, hyvin todellinen tunteminen, että olemme Hänen omiaan ja jatkuva yhteydenpito Hänen kanssaan rukouksessa. Siihen ei kuulu visualisoimista, kirjaamista eikä mitään tekniikkaa, vaan läheisyyttä, jonka Hän aloittaa ja lupaa pitää yllä niiden kanssa, jotka rakastavat ja tottelevat Häntä. Useimmat ihmiset, myös kristityt, tarttuisivat tilaisuuteen tulla jonkin maailmanjohtajan, astronautin, olympiavoittajan, monikansallisen yhtiön johtajan, kuuluisan sydänkirurgin, läheiseksi ja uskotuksi ystäväksi. Kuinka monet kuitenkin laiminlyövät äärettömän paljon ihanamman tilaisuuden tuntea Jumala, joka loi maailmankaikkeuden, omistaa jatkuva ja läheinen yhteys sen yhden kanssa, jolla on kaikki valta, kaikki viisaus, kaikki tieto ja joka rakastaa meitä mittaamattomasti! Ja kuten kenen tahansa, Jumalankin kumppanuutta täytyy kehittää. Se vaatii aikaa. Ja me varaamme ajan vain, jos todella tiedämme, että me voimme tuntea Jumalan ja että se kannattaa.

Hän palkitsee ne, jotka häntä (ei menestystä, nautintoa, terveyttä eikä rikkautta) etsivät” (Hepr. 11:6). Jumala sanoi Abramille: ”Älä pelkää Abram, minä olen sinun kilpes, ja sangen suuri palkkas (1. Moos. 15:1, Biblia 1776). Jumala haluaa palkita meidät itsellään. Älkäämme tyytykö mihinkään vähäisempään palkkaan – pelkkiin lahjoihin Antajan asemesta. Tavoitelkaamme ahkerasti tätä läheistä yhteyttä Jumalan kanssa, jota Hän haluaa meille jokaiselle. Sanokaamme Daavidin kanssa: ”Jumala … sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa” (Ps. 63:1) ja Paavalin kanssa: ”tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” (Fil. 3:10). Olkoon Jumalan tunteminen ja rakastaminen meidän intohimomme, kuten se oli heidän.

TBC

 

Read Full Post »

Soberness
17.3.2017 by Simon Desjardins, suom. SK

Uudelleen ja uudelleen Raamattu kutsuu meitä raittiuteen ja pitää sitä yhtenä perustavimmista ominaisuuksista, mitä ihminen voi omistaa. Apostoli Paavali viittaa siihen mielen tilana, jota ilman edistys ei ole vain pelkästään vaikeaa, vaan mahdotonta.

Tessalonikalaisille hän kirjoittaa: Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit” (1. Tess. 5:6). Kaksi jaetta myöhemmin hän jatkaa kehotustaan sanoen: Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit” (1. Tess. 5:8).

Timoteukselle hän julistaa: Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan (1. Tim. 3:2). Ja yhdeksän jaetta myöhemmin luemme: Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa (1. Tim: 3:11).

Tiitukselle hän painottaa: …vanhat miehet olkoot raittiit…” (Tiit. 2:2).

Mitä tulee Pietariin, niin hän vetoaa lukijoihinsa näillä sanoilla: Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä” (1. Piet. 1:13). Ja luvussa 4 jakeessa 7 hän jatkaa:Mutta nyt kaikkein loppu lähestyy. Niin olkaat siis raittiit ja valppaat rukoilemaan.” (Biblia 1776). Ja vielä ennenkuin lopettaa hän vetoaa:

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8)

Kaikki nämä vetoomukset antavat selkeän sanoman ja niiden pitäisi kannustaa meitä etsimään tätä perustavaa ominaisuutta jonakin välttämättömänä.

Mitä on raittius?

Yleensä päättelemme ihmisen olevan raitis, jos hän ei ole alkoholin, tai huumeiden, vaikutuksen alainen. Tämä määritelmä jää kuitenkin kauas täydellisestä. Itseasiassa se voi johtaa meidät vääriin tai epätarkkoihin päätelmiin, koska alkoholi ja huumeet eivät varmasti olet ainoat asiat, jotka pystyvät vaikuttamaan mieleemme negatiivisesti; on monia muita asioita, jotka voivat alentaa henkisiä kykyjämme ja tehdä ne toimimattomiksi. Jatkossa tulen listaamaan niistä joitakin tarkoituksella terävöittää ymmärrystäsi ja laajentaa näkökulmaasi, mutta nyt, salli minun selittää, mitä on raittius.

Henkilöä sanotaan raittiiksi, kun hän silloin, kun nämä kyvyt toimivat hyvin, toisin sanoen, kun ympäröivät olosuhteet ja vaikutukset eivät heikennä niitä, voi keskittää kaikki henkiset kykynsä siihen, mitä tekee. Näin ollen kaikki, mikä pystyy heikentämään henkistä kykyämme, pitäisi katsoa mahdolliseksi uhkaksi, joka pystyy johtamaan meidät harhaan, sikäli kuin kyse on raittiudesta.

Häiriö

Ensimmäinen vihollinen, joka mielemme on kohdattava, on ”häiriö”, sillä kun mieltä häiritään, se voi toimia vain osittain. Itseasiassa useimmat onnettomuudet tapahtuvat, kun henkilö ei ole riittävän tarkkaavainen, tai ei lainkaan tarkkaavainen, toisin sanoen, kun hänen ruumiinsa on yhdessä paikassa ja mielensä toisessa. Samoin useimmat huonot päätökset tehdään, kun mieli on hajanainen ja levällään. Odottaa hyviä tuloksia, kun mielemme on hajallaan tai jakautunut, on leikittelyä typeryydellä. Jaakob ei olisi voinut sanoa sitä selvemmin kirjoittaessaan:

“Kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään” (Jaak. 1:8).

Jos meillä välillä on vaikeuksia toimia oikein, kun mielemme on keskittynyt, niin mitä me teemme silloin, kun se on kahtiajakautunut, tai kokonaan poissa.

Turhautuminen

Turhautuminen tulee tavallisesti, kun emme pysty saavuttamaan tai muuttamaan jotakin, tai kun äkilliset vastoinkäymiset estävät edistymisemme. Se voi johtaa meidät sairaan huumorin tai jopa raivon tilaan.

Se voi tapahtua, kun olet tulossa myöhästyneenä seurakunnan kokoukseen, etkä löydä pysäköintipaikkaa. Etsit, ajat kadulta kadulle ja lopulta näet miehen menossa autoonsa. Kysyt häneltä, onko hän lähdössä ja onneksi vastaus on myöntävä. Mutta kuluu 20 sekuntia, 30 ja 50 eikä mitään tapahdu. Nyt jo useat autot piippaavat odottaen sinun siirtyvän eteenpäin. Kärsivällisyytesi alkaa loppua ja yhtäkkiä kuin ehkä odottamatta huomaat karjuvasi miehelle autossa: ”Mitä siellä tapahtuu?” ”Ei mitään”, mies vastaa, ”asetan vain navigaattoria”. Tällaisia asioita voi tapahtua, kun ihminen lähtee raittiudesta.

Kiire

Siirtyä nopeammin kuin voimme ajatella, voi myös saada meidät poikkeamaan raittiuden tilasta. Kun ryntäilemme voittaaksemme kellon, unohdamme helposti tärkeitä asioita. Se voi olla passi, lompakko, sateenvarjo tai äärimmäisessä tapauksessa vaimomme. Voimme jättää auton avaimen pakastimeen, rikkoa maljakon matkalla ulos, jättää ulko-oven lukitsematta rynnätessämme autollemme vain todetaksemme, että olemme hukanneet avaimen, emmekä pääse minnekään. Sellainen on puutteellisen mielen perintö, mutta ihminen, joka pitää itsensä raittiina, välttää sellaista henkistä myllerrystä eikä joudu pulaan.

Paniikki

Kun huolestuttavat olosuhteet terrorisoivat ihmistä, niin kaikenlaisia epämiellyttäviä asioita voi tapahtua. Hän voi heittäytyä auton eteen, ajaa päin liikennevalopylvästä, tai jopa hypätä ulos viidennen kerroksen huoneiston ikkunasta. Sellainen voi olla heikentyneen mielen seuraus

Samaa voitaisiin sanoa vihasta, jonka vallassa ihminen voi sanoa, mitä ei halunnut, tai tehdä, mitä ei olisi koskaan tehnyt raittiuden tilassa. Ja entä sellaiset häiriöt, kuin mustasukkaisuus, ylpeys tai kateus.

Joo! Monilla asioilla on mahdollisuus vetää mielemme pois raittiudesta ja niin, että epänormaaliudesta tulee osamme ja typeryydestä perintömme. Auttakoon totuuden Henki meitä ennakoimaan raittiuden viholliset, ennen kuin ne alistavat meidät kohtaloonsa.

Read Full Post »