Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘väkivalta’

Threshold
By Alice Childs, 20.2.2019, suom. SK

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi…. Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.” (2. Tim. 3:1-9; 12-13)

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:22-23).

Kaikki tuntevat sen. Jotakin on tulossa. Kaikkialla tässä maassa, itseasiassa kaikkialla maapallolla, ihmiset tuntevat, että ihmiskunta kyhjöttää valmiina jonkinlaisen läheisen ”tapahtumahorisontin” kynnyksellä.

Merkkejä, jotka enteilevät tätä tulevaa tapahtumaa on valtavasti ja ne ovat pahaenteisiä. Aina on ollut sotia, luonnonkatastrofeja ja väkivaltaa, mutta jos katsoo 1900-luvun historiaa ja kahta ensimmäistä 2000-luvun vuosikymmentä, niin voi nähdä äkillisen vajoamisen sellaiseen, jota Raamattu kutsuu ”lopunajaksi”. Ensimmäisen ja toisen maailmansotien tulemisen myötä asiat näyttivät syöksyvän valtavasti alaspäin alati kasvavaan kaaokseen, turmelukseen ja väkivaltaan. Ensimmäistä kertaa historiassa ensimmäisen maailmansodan tulemuksen myötä käytiin sotia, jotka sulkivat piiriinsä lähes kaikki maailman kansakunnat. Sotiminen astui uuteen ja paljon tappavampaan teatteriin.

Sitten tulivat alkuvaiheet sellaisten hajoamiselle, joita oli ajateltu ”sivistyneinä” yhteiskuntina ja valtioina.

1960-luvun alkamisen myötä Amerikan viattomuuden hävitti Vietnamin konflikti – järjetön murhenäytelmä, jota hallitus ei halunnut myöntää sodaksi. Tuloksena romahduksesta, joka oli Vietnam, ja traagisesta lähes 59 000 Amerikan hienoimman ja parhaimman nuoren miehen ja naisen menettämisestä, vihan ja kapinan siemenet, jotka kylvettiin pettyneeseen sukupolveen, löysivät hedelmällisen maaperän, jossa kasvaa.

Nuoren pettyneen sukupolven viha ja toivottomuuden tunne tekivät tuon koko sukupolven kypsäksi marxilaisen/kommunistisen maailmankuvan soluttautumiselle, jossa mädäntyä (fester) ja kasvaa. Tässä kansallisessa kansalais- ja rotulevottomuuksien ajassa Amerikan seurakunta kadotti pallon, mitä tulee lastensa ja nuortensa opettamiseen ja juurruttamiseen terveeseen oppiin. Euroopan seurakunta oli jo täydellisesti hukannut pallon aikaisemmin.

Amerikan myrskyisän 60-luvun aikana kapinan siemenet löysivät hedelmällisen maaperän ja ensimmäiset pyörremyrskyn vääristävät tuulet, joita me kansakuntana korjaamme nyt lähes 60 vuotta myöhemmin, alkoivat kasvaa katkerassa maaperässä.

Amerikassa, kuten myös kaikkialla Euroopassa, kapinan ja pettymyksen mädättävä myrkky iti ja alkoi nopeasti kukoistaa. Tästä katkerasta hedelmästä saattoi nähdä todisteita musiikissa, pukeutumisessa, tavoissa ja asenteissa – ”vastakulttuurin” muuttuvissa maailmankatsomuksissa, moraalin ja tapojen karkeassa ja vihaisessa pois heittämisessä amerikkalaisen ja globaalin kulttuurin jokaisella osa-alueella.

Amerikassa ”Leave it to Beaver” (Jätä se majavalle) oli out ja Woodstock oli in. Julkisessa koulutuksessa Raamattu oli out ja John Dewey’n sosialismi in. Seurakunnissamme terve oppi oli out ja korkeampi kritiikki in. Raamatun totuutta sanottiin ”liian ahdasmieliseksi” ja Lethe’n vesissä – noissa tummissa vesissä, jotka olivat laiton huumekulttuuri – kukoistavan idän mystiikan ja transsendenttisuuden esoteerinen houkutus kulki käsi kädessä mystiikan, okkultismin ja esoteerisen kanssa.

1960-luvun vapautetussa seksuaalisen halun kulttuurissa elämän pyhyys sai kuolettavan iskun korkeimman oikeuden myönteisellä päätöksellä Roe v. Wade -oikeudenkäynnissä. Tämä päätös koskien valtion oikeuttamaa syntymättömien murhaamista pystytti nykyiset ruostumattoman teräksiset MOOLOKIN alttarit, jotka tähän mennessä ovat teurastaneet yli 60 miljoonaa vauvaa pelkästään Amerikassa ja maailmanlaajuisesti luku on nopeasti lähestymässä TUHATTA MILJOONAA. Julmuus, joka on seuraus lähes kuudesta vuosikymmenestä Roe v. Wade -lakia, on nyt ulottanut laillistetun vauvan kiduttamisen ja murhaamisen täysiaikaisiin vauvoihin ennen ja jälkeen synnytyksen.

1960-luvun jälkeen toisen Timoteuskirjeen mainitsemat ”vaaralliset ajat” ovat laajentuneet eksponentiaalisesti. Kuin mätänevän ruumiin haju, mätänemisen löyhkä on nyt räjähtänyt täysin avoimeksi syösten hengellistä ja moraalista turmelusta, joka on saastuttanut jokaisen mantereen maan päällä.

Ei vain ihmiskunta ole laskenut omega-pisteeseen, vaan itse luontokin on kuolintuskissaan. Luonnon ja ihmisen aiheuttamat katastrofit ovat lisääntyneet suuresti ja tulleet PALJON tuhoisemmiksi. Tuhoisat metsäpalot, armottomat tulvat ja mutavyöryt, ennennäkemättömän tuhoisat hurrikaanit (taifuunit & syklonit); tsunamit, kasvava vulkaaninen aktiviteetti; eksponentiaalisesti lisääntyvät maanjäristykset, voimakkuudeltaan yli 6 astetta; tornadot – kaikki ovat kasvussa sekä tiheydeltään että ankaruudeltaan. [Lue tähän liittyen artikkeli Kaikki kiihtyy loppua kohti mentäessä.]

Luonnossa pelkkien kala- ja lintukuolemien määrät merissämme ja taivaallamme ovat ennennäkemättömiä, ja valtavan vähän jos lainkaan, uutisoituja. Maailmanlaajuisesti on myös valtavia matelijoiden, sammakkoeläinten ja nisäkkäiden miljoonittaisia kuolemia.

KAIKKI nämä asiat ovat kirjaimellisesti räjähtäneet ennennäkemättömässä määrin (ennennäkemätön; jälleen tuo sana, mutta se on HEIDÄN sanansa – sana, jota tiedemiehet, ekologit ja ilmastotutkijat käyttävät nyt yhä useammin).

Eläinkuolemien kasvavan paljouden lisäksi maailmaa järkytti vuonna 2011 maanjäristys ja sen seurauksena tsunami, joka aiheutti sen, että kolme kuudesta pahasti vaurioituneesta ydinreaktorista sulivat ja tuhoutuivat täydellisesti Fukusiman ydinvoimalaitoksella Japanissa. Kiina-syndrooman kaltaisten sulamisten tuoma hävitys ja autioituminen on melkein tappanut Tyynenmeren vesi- ja merielämän. Tyynimeri, joka tuottaa valtavan osan maailman merellisestä ravinnosta on jo hyvin saastunut radioaktiivisista aineista, kuten strontium 90 ja cesium.

Muiden muassa näiden saasteiden tasot ovat nousussa johtuen Fukusiman onnettomuudesta, jota EI MILLOINKAAN saada hallintaan, ennen kuin Jeesus tulee ja uudistaa tämän maan tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Tämän katastrofin lisäksi biologiset uhkat sekä luonnolliset että ihmisen aiheuttamat ovat laajalti palaamassa – virukset, kuten ebola; mutatoituneet influenssakannat; aiemmin hävitetyt sairaudet, kuten polio, tuberkuloosi, kolera, pilkkukuume, rutto, denguekuume muiden muassa ovat kaikki ilmestymässä uudelleen hälyttävässä määrin. Jokaisen näiden kohdalla tarvitaan vain yksi purkaus ja siitä voi tulla globaali pandemia. Sitten on vielä ihmisen tekemiä kauhuja, kuten pernarutto, sariinikaasu ja vain Jumala tietää mitä muita, joita on varastoituna valmiina, että joku maan hulluista päästää ne täysin valmistautumattoman maailman päälle.

Kaikki tämä ja enemmänkin on oleellinen osa läheistä tuhoa, joka odottaa toteutumistaan. Sitten on vielä Israel – Lähi-idän leimahduspiste, joka on asetettu räjähtämään koska tahansa.

On olemassa koko homoagendan moraalinen rappeutuneisuus kaikkine luontaisine poikkeavuuksineen, paheneva väkivalta kaupungeissamme ja täydellinen korruptio, joka on soluttautunut ja saastuttanut jokaisen hallituksen maan päällä. Kaikki nämä asiat ovat nyt päivittäinen osa elämäämme. Olemme todellakin keskellä noita ”vaarallisia aikoja”, noita profetoituja vaarallisia aikoja, joista Jumala Paavalin kautta varoitti meitä, että ne olisivat viimeisistä viimeisten päivien airuita juuri ennen kuin Jeesuksen olisi pakko henkilökohtaisesti puuttua ihmiskunnan asioihin.

Joten siis kaikki nämä asiat ovat enteitä JOSTAKIN ennennäkemättömästä, jonka koko maailmaa tuntee olevan tulossa. Koko luomakunta huokaa synnin, rappion ja irstailun suunnattoman painon alla. Me kaikki tunnemme, että maailma on JONKIN kynnyksellä. Kysymys kuuluu: minkä kynnyksellä ja milloin?

Nämä ovat kysymykset, eikö niin? Uskovina tiedämme jo vastaukset. Mikä enemmän, me tiedämme minne ohjata toisia löytämään ne. Vaikka emme voi antaa tarkkaa päivämäärää, voimme kuitenkin profeetallisten kirjoitusten kautta antaa kaikille, jotka haluavat kuulla, vastauksen maaplaneetan tulevan mullistavan kynnyksen läheisyyteen. Maa on todella suuren muutoksen kynnyksellä – kohtalokkaan muutoksen – ihmiskunnan muuttavan muutoksen. On tulossa muutos sekä kadotetulle epäuskoiselle maailmalle että todelliselle jäännösseurakunnalle. Molemmat ihmisryhmät ovat suuren muutoksen kynnyksellä, mutta molemmat ryhmät eivät ole SAMALLA kynnyksellä.

Kadotetuille, niille, jotka seuraavat sitä, mitä Paavali kutsui ”toiseksi evankeliumiksi”; niille, jotka vihaavat Raamatun Jumalaa hyljäten hänet; niille, jotka hylkäävät Vapahtajansa, Jumal-ihmisen Jeesuksen Kristuksen; niille, jotka vihaavat Jumalan Sanaa; niille, jotka vihaavat Israelia (jota Jumala rakastaa ja kutsuu ”silmäteräkseen”); niille, jotka vihaavat verellä ostettua uudestisyntynyttä seurakuntaa; ja niille, jotka Jumala on jo hyljännyt kelvottoman mielensä valtaan – kaikille teille, jotka Jumala tunnistaa ”maan asukkaiksi”, sanoisin: TE olette tulevan Ahdistuksen kynnyksellä, seitsenvuotisen kauhun ajan, jota Laittomuuden Ihminen hallitsee. Kynnys, jolle olet valmiina ja jolle sinua työnnetään aina vain lähemmäksi, ei ole mikään muu kuin tämän langenneen synnin kiroaman maailmanjärjestelmän viimeiset seitsemän vuotta anastajan Saatanan ja hänen ”keskeisen miehensä” – itsensä Antikristuksen alaisuudessa.

Teillä on edessänne Kuningas Jeesuksen pyhä kosto ja oikeutettu viha, ristiinnaulitun, ylösnousseen ja kirkastetun Karitsan/Leijonan. Te ”maan asukkaat”, kuten Jumala kutsuu niitä, jotka hylkäävät Hänen pelastuksensa, olette kohtaamassa ajan niin hirvittävän, niin tuhoisan, niin sietämättömän, että ellei Jeesus palaisi lopettamaan hävitystä, ”mikään liha ei pelastuisi”.

En voi lainata tässä jokaista kohtaa, joka kertoo näistä viimeisestä seitsemästä vuodesta, ennen kuin Jeesus jälleen astuu jalallaan maaplaneetalle Jerusalemin Öljymäellä Israelissa näiden tulevien seitsemän vuoden lopulla, mutta annan kuitenkin joitakin kohtia Raamatusta, jotka varoittavat sinua siitä, mitä sinun on (hyvin pian) kestettävä, ellet tee parannusta. Raamatun mukaan parannuksen tekeminen on mielenmuutos ja myöntäminen, että olet kadotettu ja helvettiin menevä syntinen, joka tarvitsee Vapahtajaa ja sitten uskoa, että Jeesus, Jumal-ihminen, ON tuo täydellinen synnitön Vapahtaja, joka yksin kuoli maksaakseen sinun syntisi rangaistuksen – tätä tarkoittaa parannuksen tekeminen Raamatun mukaan (1. Kor. 5:1-4).

TÄMÄ on se kynnys, jonka yli sinua työnnetään. Lue tästä tulevasta tapahtumasta seuraavista kohdista: Jesaja 13:6-8; Aamos 5:18-20; Joel luvut 1 & 2; Daniel 9; Jesaja 17:1; Hesekiel 38-39; Matteus 24-25; ja Ilmestyskirja luvut 6-18.

Ne teistä, jotka tahallanne hylkäätte sen suuren pelastuksen, jota ilmaiseksi tarjotaan ”jokaiselle, joka tahtoo”, ehdottomasti ja varmasti kohtaavat kaiken näissä ja monissa muissa kirjoituksissa kerrotun. Ei ”ehkä” eikä ”mahdollisesti”, vaan VARMASTI. Tämä on SINUN kynnyksesi.

Meillä, jotka olemme asettaneet luottamuksemme ja uskomme Jeesuksen Kristuksen täytettyyn työhön, on kuitenkin täysin erilainen kohtalo. KAIKKI, jotka uskovat Jeesukseen Vapahtajanamme yksin armosta yksin uskon kautta pelastuaksemme – kaikki uskovat, sekä juutalaiset että pakanat, on tehty uskomme perusteella yhdeksi uudeksi ruumiiksi ”Kristuksessa” – ruumiiksi (myös Kristuksen morsiameksi kutsutuksi), joka on todellinen Jäännösseurakunta. Meitä EI koske se, että olisimme Ahdistuksen kynnyksellä. Oi ei! Jumalan pelastavasta armosta ME, seurakunta, olemme kirkkauden kynnyksellä!

Tämä on se, mikä odottaa KAIKKIA, jotka ovat Raamatun mukaisesti uskovia – kaikkia, jotka muodostavat ”ruumiin”, jonka pää on Jeesus Kristus – morsiamen, jonka ylkä on Jeesus Kristus. Seuraavassa Raamatun kohtia siitä, mikä odottaa verellä pestyä lunastettua seurakuntaa:

”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi ja kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme” (1. Kor. 15:51-52).

”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh. 14:2-3)

”Sen jälkeen minä näin ja katso: taivaassa oli ovi avoinna ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: ’Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva.’” (Ilm. 4:1)

”…vaan, niinkuin kirjoitettu on: ’mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat’” (1.Kor. 2:9).

”…ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ’Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi ja he tulevat hallitsemaan maan päällä’” (Ilm. 5:9-10).

Oi seurakunta, minä TIEDÄN, että olemme väsyneitä – lopen uupuneita. Kuten hurskas Loot me olemme hengessämme kiusaantuneita. Katsellessamme tämän maailman vajoavan yhä syvemmälle pahuuden, turmeluksen, väkivallan, vihan, murhan ja jumalattomuuden kuiluun, sydämiämme revitään meistä irti.

Teemme parhaamme sen ainoan evankeliumin jakamiseksi, joka voi pelastaa ihmisen sielun. Me itkemme, rukoilemme ja varoitamme muurinvartijoina; silti jokaisena ohikiitävänä hetkenä tajuamme, että tämä paha, katumaton, Jumalaa vihaava maailma siirtyy lähemmäs ja lähemmäs partaveitsenterävää tuhoa. Tiedämme jo, mitä kauhuja on kadotetun epäuskoisen maailman aivan kynnyksen yllä – kynnyksen, jonka yli heidät singotaan tulevaan ahdistukseen hetkellä, jolloin meidät seurakuntana kutsutaan taivaisiin kohtaamaan Vapahtajamme yläilmoissa, kun me ylitämme OMAN kynnyksemme.

Kaksi ihmisryhmää: kadotetut, Kristuksen hylkäävät maan asukkaat; ja pelastetut, lunastetut ja kohta temmattava seurakunta. Kaksi kynnystä: toinen pyhän Jumalan vihan ja koston aikaan tälle halpamaiselle, Jumalaa vihaavalle, Kristuksen hylkäävälle maailmalle; ja toinen taivaan valtaistuinsaliin sen Pyhän läsnäoloon, joka istuu loistossa smaragdien ympäröimällä valtaistuimella!

Älkää menettäkö toivoanne uskovat. Niin vaikeaksi kuin se ehkä meneekin, älkää luovuttako. Katselkaa ylöspäin, koska ME, kun maan asukkaat ovat valmiina maan päälle tulevan Helvetin kynnyksellä, olemme kirkkauden kynnyksellä!

Maranata!

Read Full Post »

Are These the Days of Noah?
By Jonathan Brentner 15.6.2017, suom. SK

En tarkoita tällä otsikolla, että alkaisimme rakentaa laivoja, tai että ryntäisimme Ark Encounter -näyttelyyn Kentucky’iin toivoen, että uudelleen rakennettu Nooan arkki todella kelluu. Tarkoitan Jeesuksen sanoja Matteuksen luvussa 24, jossa Hän sanoo näin: Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.”

Mikä luonnehti ”Nooan päiviä?” 1. Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa Jumala valittaa ainakin kahta asiaa, koskien tuon ajan ihmisiä. 1. Moos. 6:5 sanoo: Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” Tuon ajan äärimmäisen pahuuden lisäksi seuraava ilmaus esiintyy kahdesti: ”… maa tuli täyteen väkivaltaa” (jakeet 6:11, 13).

Viimeiset pari viikkoa olen miettinyt postia maailmamme väkivallasta, mutta hiljattainen Steve Scalise’n ampuminen työnsi tämän etualalle ajattelussani.

Väkivalta täyttää maan

Pelkästään vuonna 2016 oli 2476 islamilaista terrorihyökkäystä 59 maassa, joissa tapettiin 21 237 ihmistä ja 26 680 loukkaantui. Vain 30 viime päivän aikana on ollut 174 islamilaisten jihadistien hyökkäystä, joissa tapettiin 1659 ihmistä 29 eri maassa (lähde: thereligionofpeace.com, joka kertoo jokaisen sellaisen hyökkäyksen).

Viimeisten näkemieni tietojen mukaan verisessä Syyrian sisällissodassa on tapettu yli 500 000 ihmistä ja verenvuodatus ja tappaminen jatkuvat laantumattomina tässä kammottavassa konfliktissa.

Tappavan väkivallan tärkein lähde maailmassamme on edelleen abortti. Yksin meidän maassamme [Yhdysvalloissa] on murhattu 50 miljoonaa vauvaa vuodesta 1973 ja maailmanlaajuisesti luku on paljon suurempi. Eikö Jumala ole ihan yhtä murheellinen tästä järjettömästä verenvuodatuksesta, kuin Hän on maailmassamme vallitsevista pommituksista ja tappamisista? Uskon, että Hän on.

Wikipedia luettelee 14 nykyistä ja jatkuvaa sotaa maailmassamme, mukaan lukien Syyrian sisällissota, joissa kussakin kuolee yli 1000 ihmistä vuodessa. Meksikon huumesota on vaatinut yli 138 000 ihmishenkeä vuodesta 2006 ja yksin vuonna 2016 kuoli yli 12 000 ihmistä.

Onko maa tällä hetkellä täynnä väkivaltaa? Ehdottomasti! Emme tunne väkivaltatilastoja Nooan päiviltä, mutta minun on uskottava, että se, mitä näemme ympärillämme, pärjää vertailussa.

Väkivallan hyväksyminen

Se, mikä myös huolestuttaa minua kulttuurissamme, on väkivallan lisääntyvä hyväksyminen. Menneiden kuukausien aikana olemme nähneet julkkisten suosittelevan presidenttimme tappamista. Madonna suositteli Valkoisen talon räjäyttämistä ja Kathy Griffin’in esitys myös ihannoi väkivaltaa inhottavasti. Presidentti Trump’in tultua valituksi Twitterissä on ollut 12 000 viestiä, jotka vaativat hänen murhaamistaan.

Vieläkin iljettävämpi on New York’issa parhaillaan pyörivä näytelmä, joka kuvailee presidentti Trump’in murhaa, jota ihmiset pitävät todennäköisenä ja taputtavat hyväksymistään. Tätä eivät sponsoroi, kuten voisi epäillä, jokin hullu ääriryhmä, vaan New York Times ynnä muita tunnettuja yrityksiä. Tämä suosion osoittaminen presidenttimme tappamiselle on saatanallista ja inhottavaa. Mitenkään muuten sitä ei voi kuvailla.

Steve Scalise’n ampuminen ei ollut jokin satunnainen tapaus; se tuli vasemmiston vimmatusta vihasta presidentti Trump’ia kohtaan niiltä, jotka kannattavat tappamista keinona taistella häntä vastaan. Myönnettäköön, etteivät kaikki presidentti Trump’in vastustajat kannata väkivaltaa, mutta on käymässä yhä selvemmäksi, että huomattava määrä vasemmistossa kannattaa sitä, enkä ole vielä kuullut, että kukaan Scalise’n ampumisen tuomitsijoistakaan olisi vaatinut presidentti Trump’in murhaa kuvailevan näytelmän lopettamista.

Kuin mikä tahansa muu päivä

Verratessaan tulemukseensa johtavia päiviä Nooan päiviin Herra antoi myös tämän mielenkiintoisen lausunnon:Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38). Ihmiset maan päällä Nooan aikana jatkoivat elämäänsä täysin tietämättöminä tulevasta vedenpaisumuksesta, kunnes oli myöhäistä. Vedenpaisumus tuli päivänä, joka alkoi heille aivan kuin mikä tahansa muu päivä.

Aina siihen hetkeen saakka, kun Jeesus palaa seurakunnalleen, elämä jatkuu täällä melko tavanomaisena; meidän ei pidä odottaa mitään suurta merkkiä eikä maailmanlaajuista onnettomuutta, joka ilmoittaisi Hänen ilmestymistään viemään meitä kotiin. Aivan kuten Nooan päivinä elämä näyttää tavanomaiselta. Se on oleva kuin mikä tahansa muu päivä, so. kunnes Jeesus tulee.

Siitä päivästä tulee sitten päivä, joka ihanuudellaan ylittää kaiken, mitä koskaan olemme kokeneet aiemmassa elämässämme. Jäljelle jääneille se tulee olemaan erilainen tarina.

Mikä myös murehduttaa minua Steve Scalise’n ampumisessa, on, että mitä se merkitsee koskien kansakuntamme tulevaisuutta. Entisen presidentti Bill Clinton’in ja entisen ulkoministeri Hillary Clinton’in alaisuudessa taistelusta ideoista, jotka tekivät kansakuntamme suureksi, tuli henkilökohtainen tuhon politiikka. Nyt se kuitenkin on kehittynyt vielä pahemmaksi, kuin mitä Clinton’it alunperin kannattivat. Vasemmisto on nyt ottanut yhtälöön väkivallan saaden, mitä haluaa.

Rukoile presidenttimme ja varapresidenttimme puolesta. Uskon, että on tärkeää rukoilla heidän turvallisuutensa puolesta sekä kaikkien hänen ympärillään Valkoisessa Talossa ja Kongressin johdossa olevien puolesta. Presidentti Trump’ia vastaan hyökätään yötä päivää sekä vasemmiston että valtavirran median taholta, joka on ihan yhtä omistautunut hänen tuholleen, kuin kuka tahansa vasemmistosta. Eikö se johtunutkin rukouksistamme, että monien henki säästyi, kun pyssymies avasi tulen kohti republikaanien lainsäätäjiä? Rukouksillamme on valtava vaikutus aina siihen päivään saakka, jolloin Jeesus kutsuu meidät kotiin.

Jonathan C. Brentner

Jonathanbrentner@yahoo.com
Eternity Versus the Moment

 

Read Full Post »

Franklin Graham: A Modern Day Daniel In The Lion’s Den

By Dr. David R. Reagan, suom. Samuel Korhonen

(Tämä artikkeli on julkaistu David Reagan’in lehden ”Lamplighter” heinä-elokuun 2015 numerossa. Suom. huom.)

Vuonna 1991 julkaistiin huomattava akateeminen elämäkerta Billy Graham’ista. Se oli otsikoitu A Prophet With Honor.1 Kirjoittaja tri. William Martin, oli tuohon aikaan professori Rice -yliopistossa, jossa erikoistui uskontotieteeseen.

Tunsin tri. Martin’in henkilökohtaisesti, koska olimme opiskelleet yhdessä Harvard’issa 1960-luvun alussa. Heti, kun kirja julkaistiin, soitin hänelle ja kysyin: ”Miksi ihmeessä annoit kirjalle nimen A Prophet With Honor? Tiedät siinä kuin minäkin, että Billy Graham oli kaikkea muuta kuin profeetta!”

Tri. Martin nauroi ja vastasi: ”Kyllä Dave, ymmärrän sen, mutta samalla tavalla sinäkin tiedät yhtä hyvin kuin minä, että kustantajat vaativat ehdotonta kontrollia, mitä tulee kirjan kanteen ja sen nimeen.” Hän jatkoi selittäen, että oli käynyt painiottelun kustantajan kanssa kirjan nimestä, mutta hävinnyt.

Isän ja pojan ero tyylissä ja kutsumuksessa

GrahamitFranklin Graham ja hänen isänsä

Billy Graham oli hyvin lahjakas ja tehokas evankelista, mutta hän ei taatusti ollut profeetta. Hän etsi poliitikkojen suosiota, pelkäsi loukata ketään ja hänellä oli pakonomainen tarve olla hyväksytty.2 Hänen poikansa Franklin tiivistää sen näin: ”Isä vihaa sanoa ei. Minä osaan sanoa ei.”3

Jyrkkänä vastakohtana Franklin ei voisi vähemmän välittää poliitikkojen suosion kosiskelusta; mitä tulee kiistanalaisiin kysymyksiin, niin hän ei suostu hiipimään varpaisillaan tulppaanien seassa eikä etsi kenenkään hyväksymistä, paitsi Herran. ”En ole koskaan todella ollut sellainen, joka yrittää olla poliittisesti korrekti”, Franklin on sanonut. ”Minusta vain tuntuu, että totuus on totuus ja joskus luultavasti loukkaan joitakin.”4

No niin, kuten näemme, niin siinä ei tarvitse ”luulla” mitään. Franklin saa arvostelijansa raivoihinsa kieltäytyessään kompromissista asioissa ja sen seurauksena hän on armottomien hyökkäysten kohde. Ottakaamme esimerkiksi Huffington Post’in artikkelin otsikko maaliskuun 6. päivänä 2015: “Franklin Graham is Still the Worst Thing to Happen to God in a While” (Franklin Graham on edelleen pahin asia, mikä Jumalalle on sattunut aikoihin).5 Artikkelin kirjoittaja julisti: ”Jumalalla on kovat ajat kestää Franklin Graham’in ahdasta kiihkoilua.”6

Franklin ei ole tullut isäänsä. Hänen keskittymisensä ja tyylinsä ovat radikaalisti erilaiset, kuin hänen isällään. Hän on kommentoinut heidän erojaan useita kertoja julkisesti. Hän on sanonut saaneensa kritiikkiä sekä kristillisiltä johtajilta että henkilökunnaltaan, joka voitaisiin tiivistää sanoihin: ”Isäsi ei koskaan olisi sanonut tuota eikä ottanut tuota kantaa julkisesti.”7

Tavallisesti Franklin vastaa sellaisiin kommentteihin huomauttamalla, että hänen isänsä palveli kristillistä kansakuntaa, kun taas hän palvelee keskellä kansakuntaa, joka on hyljännyt kristillisen perintönsä.8

Kommentti on oikeutettu, mutta ei selitä suuria eroja heidän palvelutyössään. Nuo erot ovat juurtuneet Pyhän Hengen heille antamaan armoitukseen. Billy oli armoitettu evankelistana ja käytti tuota lahjaa väkevästi julistamaan evankeliumia useammille ihmisille, kuin kukaan toinen koskaan elänyt evankelista. Franklin, toisaalta, on ollut armoitettu profeetallisesti ja hänellä on siten suurempi huoli puhua yhteiskunnan pahuutta vastaan ja kutsua ihmisiä parannukseen.

Profetian hengellistä lahjaa voidaan ilmentää kolmella tavalla:

  1. Yliluonnollinen tieto tulevaisuudesta.
  2. Kyky ymmärtää ja opettaa Raamatun profetiaa.
  3. Kyky ja pakotus soveltaa Raamattua nykyajan kansallisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin.

Franklin Graham loistaa kolmannessa kategoriassa ja kuten isänsä, joka saarnasi evankeliumia rohkeasti ja tinkimättä, Franklin puhuu pelottomasti kaikista aikamme sosiaalisista ja moraalisista kysymyksistä.

Amerikkalainen profeetta

Tässä prosessissa hän on tullut esiin yhtenä Amerikan merkittävimmistä profeetallisista äänistä kutsuen tätä kansakuntaa katumukseen ja varoittaen Jumalan tuomiosta, ellemme tee parannusta.

Saarnassa toisensa jälkeen Franklin on tehnyt selväksi uskovansa, että Amerikka on kansakunta kapinassa sitä Yhtä vastaan, joka on siunannut sitä niin runsaasti. Todisteena kapinasta hän on osoittanut 1960-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen, jonka hän sanoo ”jättäneen jälkeensä rikkinäisen moraalisen maiseman, joka on heikentänyt kansamme kudosta ja perustusta”.9 Hän sanoo, että seksuaalisen vallankumouksen lupaamat ns. ”vapaudet” ovat sen sijaan tuoneet ”lisääntyvän synnin orjuuden ja vankeuden”.10

Kommentoidessaan LGBT-tukiryhmittymien [lesbo-, homo-, bi- ja transseksuaalit] vaatimuksia Franklin esitti kattavan yhteenvedon kulttuurisodasta, jota tänä päivänä käydään Amerikassa:11

Tämä on täysimittainen hyökkäys kristinuskoa ja Kristuksen seuraajia vastaan. Kun torilla rukoileminen kielletään; kun presidenttimme ei puolusta Raamatun määrittelemää avioliittoa ja avoimesti ja intohimoisesti puoltaa homojen oikeuksia; kun lainsäätäjät ryntäävät kumoamaan voimassaolevia lakeja edistääkseen homoavioliittoa; kun koulut ja tuomioistuimet johdonmukaisesti tukahduttavat uskonnonvapautta, niin tiedämme olevamme lukittuja sotaan kristillistä uskoa, ei kulttuuria, vastaan. Arkkitehti tämän hyökkäyksen takana ei ole kukaan muu kuin itse Saatana. Raamattu sanoo, että paholainen, perivihollisemme, pyrkii saamaan aikaan tuhoa niin paljon kuin mahdollista.

Vaikeroiden moraalittomuuden hyökyaaltoa, joka on pyyhkinyt kansakuntamme ylitse 1960-luvulta saakka, Franklin kirjoittaa: ”Käytännössä ei ole paikkaa, missä sen syövyttävää vaikutusta ei tunnettaisi … Tänä päivänä se, mitä yhteiskuntamme näyttää arvostavan eniten, on vapaus tehdä mitä tahansa, joka saa meidät tuntemaan hyvää oloa.”12 Sitten hän huomautti, että jokaista, joka yrittää pysäyttää amerikkalaisia tekemästä tuhoisia asioita itselleen ”pilkataan ja panetellaan”.13

Tiivistäen kansamme moraalisen rappion Franklin esittää seuraavan huomion: ”Se moraalinen kompassi, joka kerran ohjasi kansaamme, on tehty naurunalaiseksi ja hyljätty ja synnistä on tehty kansallinen urheilu ja ajanviete.”14

Ongelmiemme syyt

Franklin panee suuren osan syystä Amerikan kurjaan hengelliseen tilaan ”syntiselle viihteelle”, joka ”tallettaa roskaa mieleen antaen Saatanalle jalansijan elämässämme”.15 Viitaten Hollywood’iin ”Follywood’ina” hän valittaa sitä tosiasiaa, että ”olemme valmiita tuhlaamaan kovalla työllä ansaitut rahamme … filmeihin, jotka juurruttavat meihin päinvastaista, mitä Raamattu käskee”.16

Ja mitä tulee televisioon, niin Franklin kysyy: ”Miksi toivotamme tervetulleeksi koteihimme synnillä rehentelyn, joka ihannoi lihaa ja kiroaa Jeesuksen nimeä, vaikka sunnuntaisin ihannoimme Häntä kirkossa?”17 Franklin on sanonut, että hänen poikasena ollessaan uskalletuin asia, jonka hän muistaa nähneensä TV:ssä, oli neiti Kitty ohjelmassa Gunsmoke.18 ”Nyt jopa mainosten katsominen televisiossa, tai elokuvien trailereiden katsominen, saa sinut punastumaan.”19

Franklin varaa pistävimmät nuhteensa sellaiselle, jonka katsoo olevan perussyy kansamme hengelliselle rämettymiselle – nimittäin hiljaiset saarnatuolit. Toukokuussa 2014 hän antoi voimakkaan tuomion evankelikaalisista pastoreista ja haastoi heitä nousemaan ja alkamaan puhua vanhurskauden puolesta.20

FG

Tilaisuus oli Family Research Council’in sponsoroima juhlapäivällinen Washington D.C:ssä, jossa Franklinille annettiin “Watchman on the Wall” (muurinvartija) -palkinto. Hän aloitti huomautuksensa lukemalla Ilm. 21:8, jossa on luettelo kahdeksasta ryhmästä ihmisiä, jotka lähetetään helvettiin. Hän huomautti, että ensimmäinen mainittu ryhmä oli ”pelkurit” ja sitten hän aloitti saarnaajien mitään rajoja tuntemattoman tuomitsemisen heidän pelkuruudestaan, kun eivät puhu Amerikan synneistä.21 Hän nuhteli heitä ankarasti moraalikysymysten kiertämisestä pelätessään loukkaavansa jotakuta:22

Kristityt eivät voi ohittaa osia Jumalan Sanasta, koska ne ovat epäsuosittuja ja aiheuttavat erimielisyyttä. Tehtävämme on julistaa Kristusta ja kaikkea, mitä Hän edustaa. Tämä on se, mitä seurakunnan läsnäolo maailmassa tarkoittaa. Emme voi vilpittömästi julistaa totuutta Jumalan rakkaudesta samalla ohittaen sen, mitä Hän vihaa – ja Jumala vihaa syntiä.

Hän jatkoi huomauttaen, että aivan kuten kansakuntamme on ajautunut tiukasta perustuslain tulkinnasta, niin myös seurakunta on ajautunut ottamasta vakavasti Jumalan Hänen sanassaan.23 Hän lisäsi: ”On pelkuruutta puolustella syntiä sanomalla [kuten monet saarnaajat], ettei meillä ole oikeutta tuomita sitä, minkä Jumala on jo tuominnut.” Hän muistutti yleisöään Jesajan sanoista: ”Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä on minun lakini: älkää peljätkö ihmisten pilkkaa älkääkä kauhistuko heidän herjauksiansa…. ja vapiset alati, kaiket päivät, sortajan vihaa.” (Jes. 51:7,13)

Hän lopetti huomautuksensa tällä haasteella:24 Voittakaamme pelkuruus rohkeudella. Olkaamme pelottomia Kristuksen lähettiläitä ja seisokaamme lujina Jumalan Vapahtajamme kunniaksi vetäen toisia iankaikkisen tuomion tulesta (Juuda 22-23).

FJGFranklin ja hänen vaimonsa Jane

Seisoen vanhurskauden puolella

Franklin ei vaadi tämän kansakunnan pastoreita ja evankelistoja tekemään sellaista, jota hän itse ei ole valmis tekemään. Hänestä on itse asiassa tullut profeetallisen äänen malli, joka puhuu rohkeasti kansamme syntejä vastaan. Siinä prosessissa hän on tarttunut härkää sarvista monissa tilanteissa. Ajattele hänen kommenttejaan seuraavissa sosiaalisissa ja moraalisissa kysymyksissä:

Abortti — “Ei ole mitään sijaa kompromissille sellaisissa suoraviivaisissa kysymyksissä kuin abortti … Jumala on antanut meille selkeän raamatullisen ohjeen, jota meidän täytyy noudattaa ja totella … Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijana minä uskon, että tästä kysymyksestä ei voi neuvotella. Abortti on väärin. Se on syntymättömän lapsen murha eikä mikään maan laki eikä puoluefoorumi voi koskaan laillistaa sitä.”25

Asevalvonta — “Asevalvontaehdotukset, jotka nyt kiertävät Washingtonissa ja monien osavaltioiden pääkaupungeissa, eivät käsittele tärkeämpää kysymystä – jatkuvaa viihdeteollisuuden [elokuvissa, musiikissa ja videopeleissä] esiintuomaa väkivallan painetta. Mutta ongelma – villakoiran todellinen ydin – ei ole käytetyissä väkivallan välineissä … Väkivallan juuri on ihmisen pahassa ja turmeltuneessa sydämessä.”26

Islam — “Islam on vihan uskonto. Se on sodan uskonto.”27 ”Muslimeille rauha tulee vain islamiin alistumisen kautta. Puhuessaan rauhasta he tarkoittavat alistumista heidän uskonnolleen… Maailmanlaajuisesti kymmeniä tuhansia miehiä, naisia ja lapsia on teurastettu Allahin nimessä Islamin verisen lipun alla.”28

ISIS — “ISIS:in pahuuden ei todellakaan pitäisi järkyttää meitä – se on täysin sopusoinnussa heidän lopullisen ohjelmansa kanssa nopeuttaa viimeistä apokalypsia … Yksi asia on varma – eräänä päivänä kaikkien polvet taipuvat ja jokainen kieli tunnustaa Isäjumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.”29

Hindulaisuus — “Ei yksikään elefantti, jolla on 100 kättä, voi tehdä minulle mitään. Ei yksikään heidän 9000 jumalastaan johda minua pelastukseen.”30

Samaa sukupuolta olevien liitot — “Jeesuksen Kristuksen todelliset seuraajat eivät voi hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoa riippumatta siitä, mitä presidenttimme, kongressi ja korkein oikeus, media, tai viimeinen gallup asiasta sanoo … Jumala itse on ratkaissut tämän moraalisen kysymyksen eikä se ole alistettavissa ihmisen tekemille korjauksille ja muutoksille. Lopussa haluaisin mieluummin olla yleisen mielipiteen väärällä puolella, kuin Kaikkivaltiaan Jumalan väärällä puolella, joka on vahvistanut elämisen mallin luomalleen maailmalle.”31

Homoseksuaalisuus — “Seurakunta on vaarallisella maalla, kun se poistuu Kristuksen opetuksesta ja yrittää määritellä uudelleen Hänen käskyjään ja tinkiä Hänen totuudestaan. Raamatussa on monia asioita, joista kristityt ovat eri mieltä, mutta mitä tulee elämän ja avioliiton pyhyyteen, Raamattu on kristallin kirkas. On myös selvää, että homoseksuaalisuus on sanottu synniksi – siinä ei ole mitään jossia eikä muttia.”32

vessatTranssukupuolisten vessat — “Ajatus ei ole ainoastaan naurettava, se on vaarallinen. Terve järki sanoo, että se avaa oven kirjaimellisesti kaikenlaisille vakaville huolenaiheille, joihin kuuluu seksuaalisten saalistajien pääsy lasten kimppuun. Se loukkaa joka suhteessa molempien sukupuolten, aikuisten ja lasten, yksityisyyttä ja säädyllisyyttä.”33

Sekularismi — “Kun Berliinin muuri kaatui, kaikki sanoivat, että me voitimme … [mutta sitten] tuli sekularismi. Ja sekularismi ja kommunismi ovat sama asia. Ne ovat jumalattomia. Ne ovat anti-Kristus.”34

Kristittyjen vaino — “Amerikassakin on viime aikoina kasvanut antikristillinen taipumus ja suvaitsemattomuus, joka on muuttamassa kansakuntamme läpikotaisin avaten ovet kaikenlaiselle syrjimiselle ja uskonnonvapauden menettämiselle, josta kuulemme päivittäin uutisista.”35

Hallinto — “Elämme nyt ajassa, jossa näemme Antikristuksen hengen hallitustasolla.”36 ”En luota lainkaan, että joku poliitikko tai puolue kääntäisi tämän maan toiseen suuntaan. Ainoa toivo tälle maalle on, että Jumalan miehet ja naiset ottavat kantaa.”37

Pelko — “Tuleeko meistä pelkureita, koska pelkäämme? Voitaisiinko kaulamme katkaista? Jonakin päivänä se ehkä voidaan. Entä sitten? Siitä vain!”38

Sukset ristissä presidentin kanssa

Useissa tilanteissa Franklin on rohkeasti noussut presidentti Obamaa vastaan julkisuudessa. Toukokuussa 2012, kun Obama hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton, Graham tuomitsi presidentin julistamalla, että hän oli ”puinut nyrkkiä samalle Jumalalle, joka määritteli avioliiton”.39

Presidentin rukousaamiaisella tämän vuoden helmikuussa presidentti Obama sattui puolustamaan islamilaisia barbaarisia tekoja esittäessään seuraavan huomautuksen: ”Ettemme ylpeilisi ja luulisi tämän olevan ominaista vain jollekin toiselle paikalle, niin muista, että ristiretkien ja inkvisition aikoina ihmiset tekivät kauhistuttavia tekoja Kristuksen nimissä.”40 Franklin’in vastaus oli nopea ja voimakas:41

Herra presidentti, monet ihmiset historiassa ovat käyttäneet Jeesuksen Kristuksen nimeä toteuttaakseen pahoja asioita omien halujensa vuoksi. Jeesus kuitenkin opetti rauhaa, rakkautta ja anteeksiantamista. Hän tuli antamaan elämänsä ihmiskunnan syntien tähden, ei ottamaan elämää. Muhammed sitä vastoin oli soturi ja tappoi viattomia. Kristuksen tosi seuraajat jäljittelevät Kristusta – Muhammedin tosi seuraajat jäljittelevät Muhammedia.

Kutsu kansakunnalle parannukseen

Franklin on juuri ilmoittanut, että hän suunnittelee viedä parannuksen sanomansa koko kansakunnalle vuoden 2016 aikana pitämällä rukouskokouksia jokaisessa osavaltiossa ennen marraskuun presidentin vaalia. Hän on antanut sille nimen The Decision America Tour.42 Hän sanoo haastavansa amerikkalaisia:43

  1. Rukoilemaan hartaasti kansakunnan puolesta.
  2. Elämään uskoaan rohkeasti.
  3. Ottamaan kantaa vanhurskauden puolesta.
  4. Asettumaan ehdolle julkisiin virkoihin.
  5. Äänestämään.
  6. Olemaan suola ja valo kansakunnalle.

Näin Franklin tiivistää rukouskokousten kokonaistarkoituksen:44

Tämän maan ainut toivo on kaikkivaltias Jumala ja Hänen Poikansa. Emme voi enää istua joutilaina. LGBT-aktivistit, abortin kannattajat, aggressiiviset ateistiset ryhmät ym., jotka eivät välitä Jumalan Sanasta, yrittävät työntää ohjelmansa alas kurkuistamme. Meidän täytyy käyttää jokainen tilaisuus puhua raamatullisten normien puolesta ja antaa valomme loistaa. Meidän täytyy toimia säilyttääksemme uskonnolliset vapautemme, jotta voimme jatkaa evankeliumin julistamista vapaasti. Jos kristittyinä seisomme yhdessä ja annamme äänemme kuulua, niin uskon, että Jumala voi käyttää meitä saamaan aikaan muutoksen. Toivon, että alat rukoilla kanssamme nyt.

Johtopäätös

Meidän täytyy kiittää Jumalaa tästä rohkeasta kristitystä johtajasta. Meidän täytyy rukoilla hänen turvallisuutensa puolesta ja meidän täytyy rukoilla menestystä hänen kansalliselle kiertueelleen ensi vuonna. Kehottaisin teitä kaikkia osallistumaan oman valtionne rukouskokouksiin. Voit kirjautua päivityksiin koskien rukouskokousta valtiossasi osoitteessa: http://billygraham.org/decision-america-tour.

Siihen asti jokaisen meistä tunnustavista kristityistä täytyy olla valmis puolustamaan näkyvästi Jeesusta ja Jumalan Sanaa.

FG2

Read Full Post »

A Recurrence of the Times of Noah and Lot

Suom. Samuel Korhonen

tuliv1Vanha raamatullinen profetia

Johdanto ja huomautus lukijalle (by Herescope): Seuraava artikkeli on esimerkki siitä, mitä evankelikaaliset profeetalliset johtajat ja järjestöt opettivat 20–40 vuotta sitten. Ei kovin kauan sitten, ennen postmodernin profetiamallin aikaa tämän lajin artikkeli oli tavallinen. Tämän kaltaiset kirjoitukset palvelivat kannustimena lukijalle 1) odottaa Herran läheistä paluuta ja 2) olla valmiina kohtaamaan Herraa ”täällä, siellä tai yläilmoissa”. Uskovat kehottivat toisiaan, että Hän voisi palata milloin tahansa, koska kaikki tapahtumat maan päällä sattuivat yhteen Raamatun profetian kanssa ja että ennen loppua pelastuksen evankeliumi pitäisi kertoa laajalti, varsinkin perheelle ja ystäville. Vielä yhtenä ajanmerkkinä huomautamme, että sellaisen artikkelin julkaiseminen tänä päivänä – varsinkin tällä eskatologialla – todennäköisesti aiheuttaa pilkkaamista (2. Piet. 3:2), jopa avointa epäuskoa (2. Piet. 3:4). Joillekin teistä tämä voi olla ensimmäinen kerta, kun olet edes törmännyt tähän (nyt) vanhanaikaiseen raamatunprofetian opetukseen. Lue ja harkitse. Entä jos se onkin totta?

Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.

Muistakaa Lootin vaimoa!

Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.” Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Missä, Herra?” Niin hän sanoi heille: ”Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat”.

(Luuk. 17:26-37)


 

By Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (July 2014)

Raamattu vertaa sitä äärimmäistä syntisyyttä, joka vallitsi Nooan ja Lootin aikoina samankaltaiseen tilanteeseen, joka on oleva ilmeinen juuri ennen Kristuksen toista tulemusta. Historia toistuu eri tavoin – myös koskien jumalallista vihaa, joka vuodatetaan ihmisten päälle, jotka pilkkaavat Jumalaa jatkuvasti halveksimalla ja hylkäämällä Hänen valtakuntansa hengelliset ja siveelliset periaatteet. Raamatussa on viitattu seuraaviin seikkoihin vertailtaessa muinaista ja nykyajan kulttuuria:

  • Nooan ja Lootin aikoina hengellinen alamäki oli yleinen, koska käytännössä kaikki ihmiset olivat unohtaneet Jumalan ja antaneet täyden hallinnan turmeltuneelle luonnollensa. He olivat pahoja ajatustensa kaikissa tarkoituksissa, eivätkä olleet taipuvaisia tavoittelemaan Jumalan vanhurskautta (1. Moos. 6:5). Sama tilanne on meidän aikamme tunnusmerkki: Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Paholaisen vaikutuksen alla äärimmäinen pahuus vallitsee ihmisten elämässä ja heidät ”langetetaan pois rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina” (2. Piet. 3:17).
  • Siveellinen turmelus. Nooan ja Lootin aikoina kaikkein irstaimmat elämäntavat olivat yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä ja niihin kuului myös homous. Sodoman miehillä ei ollut mitään mielenkiintoa Lootin tyttäriin, vaan väkivaltainen tarkoitus ryhtyä enkeleihin (1. Moos. 19:1-10). Seksuaalinen perversio, erityisesti koskien homoseksuaalisia suhteita ja käytäntöjä, tulee jälleen ennemmin yhteiskunnallisesti hyväksytyksi malliksi, kuin poikkeukseksi (Room. 1:26-27). Yhteiskunnan perherakenne väistämättä alkaa murentua, kun myös hallituksen ja kirkon johtajat suvaitsevat ja avoimesti hyväksyvät nämä käytännöt valinnanvapauden, jonka nähdään olevan osa ihmisen perusoikeuksia, luonnollisina seurauksina.
  • Luopunut kulttuuri tulee vallitsevaksi. Nooan ja Lootin aikoina laaja luopuminen ja moraalin laskeminen yhteiskunnassa nosti esiin täysin syntisen kulttuurin, joka oli täydellisesti Jumalaa ja Hänen pyhyyttään vastaan. Nämä pahat ihmiset vainosivat niitä, jotka edistivät Jumalan kunniallisen käytöksen mallia. Kun Loot yritti vastustaa heitä, he huusivat hänelle ja sanoivat: ”’Mene tiehesi! … Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä.’ … ja kävivät murtamaan ovea.” (1. Moos. 19:9). Lootin oli lukittava ovensa ja piilouduttava talossa. Lopunaikana äärimmäisen syntinen kulttuuri tulee jälleen vallitsevaksi ja ihmiset ovat yleensä ”hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä…” (2. Tim. 3:3-4). Nämä vääristyneet taipumukset johtavat kansakunnat tekemään liiton Antikristuksen kanssa, jota Raamattu kuvailee ”laittomuuden ihmisenä” ja ”kadotuksen lapsena” (2. Tess. 2:3; Ilm. 13:3). Hänen hallintonsa aikana synti ja vääryys lisääntyvät nopeasti. Tosi uskovien pientä vähemmistöä vainotaan ankarasti ja pakotetaan piiloutumaan pahantekijöiltä lukkojen taakse, samalla kun yrittävät paeta vihamielisiä hallituksia, jotka heitä jahtaavat.
  • Anarkia ja väkivalta. Nooan ja Lootin aikoina vallitsi anarkia, kun ihmiset näissä laittomissa ja hillittömissä yhteiskunnissa tekivät mitä huvitti. Väkivalta oli yleisin keino konfliktien ratkaisemiseksi: ”…maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa” (1. Moos. 6:13). Se tarkoittaa, ettei ollut mitään keskushallintoa, jolla olisi ollut kyky säilyttää laki ja järjestys ja siksi ihmiset ottivat lain omiin käsiinsä. Rikollisjengit, ryöstely ja terrorismi olivat väistämätön seuraus tästä asioiden tilasta. Myös lopunaikana yhteiskunnat menevät epäjärjestykseen ja tilaan, jossa kukaan ei ole turvassa – eivät edes lapset koulumatkoillaan eivätkä itse koulun alueella. Terrorismi, sotilaskaappaukset, sodat ja huhut sodista, hallitsevat uutisia (Matt. 24:6-7). Väkivaltainen käytös esiintyy yhdessä muiden moraalittomuuden ja luopumuksen muotojen kanssa ja jopa kun Jumala alkaa rangaista ja tuomita näitä pahoja ihmisiä ahdistuksen aikana, he eivät lakkaa tekemästä syntiä ja kapinoimasta Häntä vastaan: Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla … eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan” (Ilm. 9:20-21).
  • Materialismi ja turhamaisuus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset olivat hyvin materialistisia ja elivät vain tälle maailmalle – erityisesti koskien isoja investointeja, varallisuuden kasaamista, juhliin osallistumista, ja nauttimista syömisestä, juomisesta ja elämän mukavuuksista. He eivät tulleet järkiinsä, ennen kuin oli myöhäistä: Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17:28-30). Myös lopunaikana monet antautuvat juomiseen ja hillittömään mielihyvän etsimiseen yrityksessä unohtaa elämän murheet. Heille taivaallisen Yljän äkillinen tulemus morsiamelleen on kuin paula, joka vangitsee heidät Jumalan tuomioita varten sitä seuraavan ahdistuksen aikana: Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin, että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat” (Luuk. 21:34-35). Rikkaiden, jotka harjoittavat korruptiota ja hyödyntävät toisia saavuttaakseen päämääränsä, rikkaus on turha, kun Jumalan tuomiot vuodatetaan maan päälle: Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä” (Jaak. 5:1-5).
  • Uskovien ja Jumalan Sanan pilkkaaminen. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat uskovia eivätkä välittäneet profeetallisista varoituksista tulevista tuomioista. He pitivät niitä kaukaa haettuna spekulaationa ja jatkoivat holtitonta elämäänsä lihallisissa nautinnoissa ja ahneudessa. Vain Nooa ja hänen perheensä (kahdeksan henkeä) eivät syyllistyneet tähän asenteeseen ja olivat arvollisia pakenemaan Jumalan vedenpaisumustuomiota. Samanlainen tilanne, jossa Raamatun profetioita halveksitaan, toistuu lopunaikana: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?’” (2. Piet. 3:3-4). Kaidan tien kulkijat ovat pieni vähemmistö.
  • Armonajan halveksiminen. Nooan ja Lootin aikoina Jumala antoi turmeltuneille syntisille kohtuullisesti aikaa katua pahuuttaan. He eivät suostuneet parannukseen ja siten sinetöivät oman kohtalonsa. He saattoivat syyttää vain itseään sortumisestaan ja tuomiostaan. Lopunaikana ihmisten suuri enemmistö ei kadu pahuuttaan, vaan sen sijaan hyväksyy ihmistekoisten rauhanaloitteiden väärän toivon, kunnes on myöhäistä paeta jumalallisia tuomioita: Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).
  • Uskovien pako. Nooan ja Lootin aikoina Jumala tarjosi kriittisellä hetkellä pakotien uskoville, ennen kuin kääntyi pahojen puoleen vihaisella rangaistuksella (1. Moos. 6:13-14; 19:15-17). Tapahtumien järjestys oli: Ensin profeetalliset varoitukset lähestyvistä tuomioista, sitten niiden uskovien turvaaminen, jotka ottivat vaarin vetoomuksesta katua ja lopulta vihan vuodattaminen pahojen päälle. Nyt lopunaikana maailmaa on toistuvasti varoitettu Jumalan lähestyvistä tuomioista tulevan suuren ahdistuksen aikana. Koska uskovia ei ole määrätty näihin tuomioihin, niin meidän pitäisi valmistautua pakenemaan niitä odottamalla Jumalan Poikaa taivaasta, ”Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta” (1. Tess. 1:10; vrt. 5:9).
  • Uskonnollisen formalismin (muotojumalisuuden) murhenäytelmä. Nooan ja Lootin aikoina ei ollut turvallisuutta nimellisesti uskoville, joiden sydän oli edelleen omistautunut tämän maailman asioille. Lootin vaimo oli esikuva niistä uskovista, joilla on vain jumalisuuden ulkoinen muoto, mutta silti ovat hengellisesti kuolleita. Tämä teeskentely maksoi hänelle hänen henkensä viime hetkellä (1. Moos. 19:26). Kristuksen toisen tulemuksen aikaan vallitsee samanlainen tilanne. Siksi meitä varoitetaan vertauksessa 10 neitsyestä, että ne heistä, joiden sydän ei ole täynnä Pyhän Hengen öljyä, jätetään jäljelle, kun Ylkä tulee (Matt. 25:1-13). Omavanhurskaat penseät kristityt, jotka on petetty ja erheellisesti pitävät itseään ”oikein hyvinä”, ovat Herran mielestä iljettäviä (Ilm. 3:15-17; 2. Kor. 11:2-4).
  • Äkillinen onnettomuus. Nooan ja Lootin aikoina kauhea onnettomuus iski tähän maailmaan pian uskovien evakuoimisen jälkeen. Kuolema ja tuho tulivat esiin, kuin ei koskaan ennen historiassa (1. Moos. 7:4; 19:24-25). Tempauksen jälkeen Jumalan tuomiot jälleen vuodatetaan pahojen päälle: Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13:9). Herra Jeesus varoitti, että vähän ennen Hänen toista tulemustaan on suuri ahdistus, kuin ei koskaan ennen maan päällä ja jos niitä päiviä ei olisi lyhennetty, niin kukaan ei selviäisi elossa tuosta kauheasta ajasta (Matt. 24:21-22; 29-30).
  • Pidättäjien kautta tarjottu siunaus. Nooan ja Lootin aikoina pahat eivät ymmärtäneet, kuinka monista siunauksista ja etuoikeuksista he nauttivat johtuen muutamien uskovien läsnäolosta keskuudessaan. Jumala oli valmis antamaan anteeksi kokonaiselle kaupungille, jos siellä olisi vain 10 uskovaa (1. Moos. 18:23-32). Kun tämä pieni uskovien ryhmä äkkiä otettiin pois turvalliseen paikkaan, niin jumalallisten tuomioiden pimeys ympäröi nopeasti pahat. Myös lopunaikana tosi uskovat toimivat pahan pidättäjinä, mutta maailma ymmärtää heidän roolinsa arvon vasta, kun he ovat menneet. Seurakuntadispensaatio (seurakunnan aikakausi) jatkuu, kunnes tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä … että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen” (2. Tess. 2:7-12).
  • Profeetallinen sokeus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat arkin rakentajia ja tietämättömyydessään olivat tietämättömiä vaarasta, ”kunnes vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:39).

Tempauksen tärkeys

tuliv2Jumalan lopunajan tuomio syntisille on tosiasia, jota ei voida kiistää. Uskovien fyysinen vapautus ennen tuomioiden alkamista on yhtä tärkeä raamatullinen tosiasia, joka pitäisi aina pitää mielessä: Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:36). Paavali edelleen selittää tätä ihanaa lupausta: Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18). Mikä ihana tulevaisuus, jota voimme odottaa!

Meidän pitäisi reagoida tempauksen lupaukseen useilla tavoilla, jos haluamme nauttia sen täyden siunauksen. Ihmiset, jotka kieltävät tämän lupauksen, eivät ole jyvällä profeetallisesta sanasta, he menettävät monia sen siunauksista ja ovat vaarassa jäädä jäljelle ja luulla Antikristusta oikeaksi Kristukseksi. Meidän pitäisi valvoa hengellisen petoksen vuoksi ja aina olla valmiita seisomaan Ihmisen Pojan edessä: Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä” (Matt. 25:13). Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee” (Matt. 24:44).

Seuraavassa ne siunaukset, jotka ovat varastossa uskoville, jotka ottavat vaarin käskystä olla valmiina tempaukseen:

Hyvä uutinen profetioissa

Tempaus ennen vihaa on hyvä uutiselementti synkässä lopunajan profetioiden skenaariossa. Ilman tätä lupausta kristityillä olisi vain huonoja uutisia tulevasta Antikristuksesta ja ahdistuksen ajasta, joka heidän olisi kohdattava, ennen kuin Jeesus tulee. Heidän mahdollisuutensa selvitä hengissä kaikista suuren ahdistuksen apokalyptisistä katastrofeista, kuten myös Harmageddonin taistelusta, ovat todella vähäiset. Sellaista tilannetta voisi verrata vedenpaisumukseen ilman arkkia, tai Sodoman ja Gomorran tuhoon ilman mitään mahdollisuutta uskoville paeta Jumalan vihan näyttämöltä. Sellainen tilanne olisi hyvin lannistava ja ristiriidassa selvän raamatullisen periaatteen kanssa, että tosi uskovat eivät milloinkaan ole Jumalan vihan kohteita: Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen…” (1. Tess. 5:9). Vanhurskasta ei tuhota pahojen kanssa (vrt. 1. Moos. 18:23).

Ihmiset, jotka suhtautuvat kyynisesti lupaukseen tempauksesta, eivätkä ota vaarin kehotuksesta olla valmiina pakenemaan tulevaa ahdistuksen aikaa, paljastavat asenteensa hyvin vastuuttomaksi. Mikä olisi ollut seuraus Nooalle ja hänen perheelleen (ja koko ihmisrodun tulevaisuudelle), jos Nooa olisi perustellut seuraavasti: ”Jumala on rakkauden Jumala, enkä todella usko, että Hän lähettää vedenpaisumuksen tuomitsemaan kaikkia ihmisiä; siksi en aio rakentaa arkkia paetaksemme tätä ns. tuomiota.” Tai mitä olisi tapahtunut, jos Loot ja hänen perheensä olisivat ottaneet seuraavan kannan: ”Minun mielestäni Sodomalle ja Gomorralle ennustettu tuomio pitäisi tulkita ver­taus­kuvallisesti. Ei minun tarvitse paeta henkeni edestä. Ja vaikka tuho tulisikin, niin uskon, että Jumala varjelee meitä vihastaan täällä paikan päällä.” Samankaltaisia perusteluja kuulee usein tänä päivänä.

Tulevat tuomiot vihan aikana ovat kiistattomia raamatullisia tosiasioita. Jeesus sanoi, että on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta (Matt. 24:21) ja että meidän pitäisi olla valmiita pakenemaan sitä. Tempaus on osa Herramme Jeesuksen evankeliumin hyvää uutista. Hän tuli tähän syntiseen maailmaan maksamaan hinnan syntisten pelastamisesta. Sitten Hän palasi taivaaseen valmistamaan meille paikkaa ja tulee takaisin viemään meidät pois taivaalliseen majaamme. Jos olemme todella uudestisyntyneitä, olemme arvollisia pakenemaan maan päälle tulevan ahdistuksen kauhuja tempauksen kautta. Meidän ei tarvitse olla epätoivoisia tietäessämme, mitä on tulossa maailman päälle, koska profeetallisessa sanassa on ihana hyvän uutisen elementti.

Oikea tulevaisuuden odotus

tuliv3Jos uskomme tempaukseen ennen vihaa, meillä on todella raamatullisen tulevaisuuden odotuksen varmuus. Tämä usko ei mitenkään ole ristiriidassa muiden raamatullisten totuuksien kanssa. Tämä lopunajan näkökulma kunnioittaa Herraa Jeesusta ja tunnustaa Hänet avaimena kaikkeen profetiaan Raamatussa, ”sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10). Kristittyjen pitäisi pysyä keskittyneinä Häneen ja odottaa Hänen äkillistä ilmestymistään – ei Antikristuksen. Ne, jotka kieltävät Hänet, jäävät jäljelle tempauksen jälkeen. Hyljättyään todellisen Kristuksen tarjoaman pakotien ja pelastuksen heidän on kestettävä Antikristuksen diktatuuri ja sitä seuraavat kauhistuttavat tuomiot. Se, mitä he kokevat maan päällä, on suora seuraus sineteistä, jotka Karitsa murtaa taivaassa. Älä koskaan kiellä Jeesukselta Kristukselta Hänen keskeistä asemaansa Raamatun profetioissa. Hänen läheisen paluunsa odottaminen ja elämänsä järjestäminen sen mukaan on käsky, joka on tarkoitettu olemaan vahva myönteinen kannustin kaikkien aikojen kaikille kristityille.

Kannustin lujuuteen

Taivaallisen Yljän tulemus tapahtuu uskonnollisen kompromissin ja maailmallisuuden aikana. On oleva suuri luopuminen totuudesta ja Jumalan Sanasta. Suhteellisen pieni evankelisten kristittyjen ryhmä loistaa kuin tähdet keskellä kieroa ja nurjaa sukupolvea (Fil. 2:15). Kuten Nooan ja Lootin aikoina, maa on oleva täynnä väkivaltaa, materialismia ja seksuaalista perversiota. Valitettavasti epävanhurskauden ja moraalittomuuden henki vaatii veronsa myös kristittyjen keskuudessa. Heidän valppautensa herpaantuu ja he laskevat hengellisiä normejaan: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12). Jotkut kristityt lipsuvat ja lannistuvat Herran työssä. Toimettomat kristityt usein tinkivät antautumisestaan Herralle ja vastuustaan palvella Häntä uskollisesti. Heidän hengellinen taantumuksensa voi ilmetä eri tavoin. Tavallisin tapa taantua on luopua pyhityksen etsimisestä ja tulla huvitusten etsijöiksi, jotka osallistuvat maailmallisiin juhliin, joissa ihmiset syövät ja juovat liikaa. He myös tulevat arvosteleviksi niitä evankelisia kristittyjä kohtaan, jotka eivät hyväksy heidän turmeltuneita tapojaan. Herra Jeesus varoitti sellaisesta syntisestä käytöksestä ja torjui sen käyttämällä näkymää äkillisestä odottamattomasta paluustaan positiivisena kannustimena pysyä lujana loppuun saakka: Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! … Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’ ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jota hän ei arvaa ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.” (Matt. 24:45-51).

Oikeat ja ensiarvoiset teot

Herran Jeesuksen tulemuksen odottaminen ennen ahdistuksen aikaa ohjaa tekojasi oikeaan suuntaan. Sinä valmistaudut Hänen tulemukseensa, et Antikristuksen. Tempauksen käsite nimenomaan asettaa sinut vastakkain velvollisuutesi kanssa tehdä tiliä itsestäsi Kristuksen tuomioistuimen edessä heti, kun sinut on temmattu taivaallisiin asuinsijoihin (2. Kor. 5:10; Room. 14:12). Uskolliset palkitaan seuraavilla kruunuilla:

  • Pyhän elämän katoamaton kruunu (1. Kor. 9:24-25). Tämänluontoiselle elämälle on ominaista Pyhän Hengen voima, joka tekee mahdolliseksi uskovalle pysyä Kristuksessa, vastustaa synnin kiusauksia ja hengellistä petosta, sekä jatkaa Herran palvelemista vastoinkäymisistä ja vastustuksesta huolimatta. Kaikki muut kruunut ovat riippuvaisia uskovan pyhityksestä.
  • Ilon kruunu sielujenvoittajille (1. Tess. 2:19). Kun Herran Jeesuksen pelastavaa evankeliumia julistetaan, niin ihmisiä kutsutaan vastaanottamaan se uskon kautta ja siten saamaan lupaus iankaikkisesta elämästä. Meidät on valtuutettu olemaan Kristuksen todistajia kaikkialla maan päällä (Apt. 1:8), mutta eivät kaikki uskovat ole sitoutuneet täyttämään kutsumustaan.
  • Elämän kruunu marttyyreille (Ilm. 2:10). Kaikki, jotka ovat kärsineet, tai jopa kuolleet uskonsa vuoksi, palkitaan. Tähän luokkaan kuuluvat uskovat, joita koeteltiin ankarasti, mutta kantoivat ristiään kestävyydellä (Jaak. 1:12).
  • Kirkkauden kruunu uskollisille paimenille (1. Piet. 5:2-4). Pietari tekee selväksi, että uskolliset paimenet ovat niitä, jotka eivät toteuttaneet tehtäväänsä pakottamalla eikä väärän voiton eikä aseman vuoksi. Väärät opettajat, jotka julistavat valheita, eivät osallistu tempaukseen ilmestyäkseen Kristuksen tuomioistuimen eteen, koska he eivät kuulu Hänelle ja ovat määrätyt kadotukseen (2. Piet. 2:1; 2. Tim. 4:3-4).
  • Vanhurskauden kruunu niille, jotka rakastivat Herran ilmestymistä (2. Tim. 4:8). Hänen tulemuksensa rakastaminen edellyttää erottautumista turmeltuneesta maailmasta ja sen (enimmäkseen) korruptoituneista johtajista samalla tavoitellen Kristuksen valtakuntaa. Uskovat ovat tämän taivaallisen valtakunnan kansalaisia, jota Kristus hallitsee Kuninkaana maan päällä toisen tulemuksensa jälkeen (Fil. 3:20-21).

Se tosiasia, että tekomme tuomitaan tempauksen jälkeen ja että vain ne teot, joilla on iankaikkisuusarvoa, palkitaan, on suuresta merkityksestä auttamaan meitä antautumaan päämäärille, jotka ovat korkeampia, kuin tämän katoavan maailman aineelliset asiat. Kääntymyksemme jälkeen meidän elämämme pitäisi tuottaa Hengen hedelmää, eikä meidän tulisi tuhlata aikaa ja varoja maallisiin asioihin, huvituksiin tai arvottomiin töihin: ”… mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa … Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.” (1. Kor. 3:10-13).

Havaitaanko sinut arvolliseksi palvelijaksi, vai seisotko tuona päivänä tyhjin käsin Kristuksen tuomioistuimen edessä, kuin tulen läpi pelastuneena? Jos kadotat näyn Herran läheisen tulemuksen mahdollisuudesta, voit lipsua itsetyytyväisyyteen, hengelliseen toimettomuuteen ja jopa syntiin: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas… Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.” (2. Piet. 3:10, 17-18).

Uskollinen ja viisas palvelija tekee ahkerasti Herran työtä joka hetki tiedostaen, että aika sitä tehdä on loppumassa. Herra Jeesus itse sanoi: ”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä” (Joh. 9:4). Jumalan tuomioiden yö suuren ahdistuksen aikana on nopeasti lähestymässä – silloin ei ole mitään uskonnollista vapautta.

Kannustin pyhyyteen

tuliv4Yksi voimakkaimmista vaikutuksista, joka lupauksella tempauksesta on kristittyyn, on sen pyhittävä vaikutus. Morsiusseurakunnan jäseninä meidän pitäisi sitoutua haasteeseen tulla esitellyksi taivaalliselle Yljälle siveinä neitsyinä. Siihen sisältyy velvollisuus olla valpas niin, ettemme salli paholaisen kierouttaa tai turmella mieltämme ja elämäämme (2. Kor. 11:2-3). Jeesus Kristus antoi itsensä pyhittääkseen ja puhdistaakseen seurakunnan, että voisi esittää sen itselleen pyhänä ilman tahraa ja ryppyä (Ef. 5:25-27). Meillä on selvä velvollisuus käyttää hallussamme olevia armon keinoja vaeltaaksemme Herran teitä ja tullaksemme pyhiksi kaikessa käytöksessämme (1. Piet. 1:15). “Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkotettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan” (1. Joh. 2:28). Kuitenkin, jos menetämme näyn Hänen läheisestä tulemuksestaan, emmekä elä sen mukaisesti, voimme langeta itsetyytyväisyyteen ja jopa syntiin (Matt. 24:48-51).

Toivo koetuksissa ja ahdistuksissa

tuliv5Koetusten ja ahdistusten synkissä varjoissa, kun näköalamme maan päällä näyttävät ankeilta, usko Kristuksen tulemukseen meille tempauksessa on valo tunnelin päässä. Läpi surun ja kärsimyksen miljoonat kristityt ovat epätoivoisesti riippuneet kiinni lupauksessa ylösnousemuksesta ja yhdistymisestä Herran kanssa tempauksessa. Se antoi heille voimaa kestää ja laskea maalliset asiat ja jopa oma henkensäkin arvottomiksi, jotta voisivat voittaa iankaikkisuuden Kristuksen kanssa. Ole siis rohkea, nosta pääsi ja odota Herran tulemusta tietäen, että tulevaisuutesi on turvattu ja varma Hänen kädessään.

Päämäärätietoisuus

Aabrahamin lailla meidän pitäisi nähdä itsemme muukalaisina ja ohikulkijoina maailmassa, joka on ”sen pahan vallassa” (1. Joh. 5:18). Koska tulevaisuutemme ei ole täällä, me tarvitsemme näyn kaupungista, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala (Hepr. 11:10). Pyhiinvaelluksellamme tämän maailman läpi me tarvitsemme vahvan päämäärätietoisuuden. Kun Herra tulee noutamaan meitä tempauksessa, Hän vie meidät ikuiseen kotiimme uudessa Jerusalemissa (1. Kor. 2:9; Joh. 14:2; Ilm. 21:2).

Meidän ei pitäisi samaistua tähän maailmaan, eikä tulla yhdeksi sen materialismin, mukavuuden tavoittelun ja moraalisen ja hengellisen turmeluksen kanssa. Tämä ei tarkoita, että olisimme heikosti motivoituja ja ihmisiä vailla tehtävää. Päinvastoin! Meillä on ilo julistaa Hänen kiitostaan, joka on kutsunut meidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. Uskomattomat ympärillämme ovat hengellisessä pimeydessä, mutta todistuksemme kautta meidän pitäisi näyttää heille tie Vapahtajan luokse, joka on maailman valo.

Palvellessamme Herraa uskollisina todistajina, meidän tulisi aina pitää silmämme kiinnitettyinä Häneen, ”kirkkaaseen Kointähteen” (Ilm. 22:16), joka loistaa piinatun ja vihamielisen maailman synkän taivaanrannan yllä. Kointähti kertoo meille, että yö on pitkälle kulunut ja päivä on käsillä. Ennen kuin Jeesus ilmestyy Vanhurskauden Aurinkona, jolloin kaikkien silmät näkevät Hänet, kristityillä on järisyttävä kohtaaminen Hänen kanssaan yläilmoissa!

 

Herramme Tulee -laulukirjasta:
Minä katselen taivaalle idän,
jos Kointähti koittaa jo vois.
Minä kuuntelen, vaaria pidän,
jos taivaiset harput jo sois.
– Suomentajan lisäys –

Read Full Post »

Moni on ihmetellyt ääneen, että miten kaikki nykyään muuttuu niin nopeasti? Aivan kuin ajan kulumista olisi nopeutettu, kaikki vain kiihtyy loppua kohti mentäessä.

Yhdysvaltain patenttiviraston pääjohtaja Charles H. Duell sanoi vuonna 1899: ”Kaikki mitä voidaan keksiä, on jo keksitty.”

Tuon lausahduksen jälkeen keksintöjen määrä vasta alkoikin lisääntyä – teknologia on kehittynyt viimeiset 100 vuotta eksponentiaalisesti. Tämä johtuu siitä, että entisiin keksintöihin perustuen syntyy uusia innovaatioita; aivan samalla tavalla kuin kaniinipopulaatio lisääntyisi, jos niillä ei olisi vihollisia.

Eksponentiaalinen tarkoittaa sitä, että muutos ei tapahdu suoraviivaisesti eli lineaarisesti, vaan muutos on aina edellistä suurempi. Alussa muutos on siis hitaampaa, mutta kiihtyy loppua kohti oheisen kuvan mukaisesti.

exp_curve

Kuvaan on piirretty muutos ajan funktiona. Vaaka-akseli kuvaa aikaa, pystyakseli muutoksen suuruutta. Olkoon vaaka-akselin kunkin luvun väli vaikkapa kymmenen vuotta. Kuvasta nähdään hyvin eksponenttikäyrän luonne: alussa 40 vuoden aikana muutoksen suuruus pystyakselilla on vain yhden välin mittainen. Sitten muutos alkaa kasvaa jyrkästi lisääntyen saman verran jo noin seitsemässä vuodessa.

Eksponentiaalisesta kasvusta esimerkkeinä ovat tohtori David R. Reaganin mukaan vaikkapa väestönkasvu, tiedon määrän lisääntyminen, velan määrän kasvu, sotilaallisen voiman ja väkivallan lisääntyminen ja moraalittomuuden lisääntyminen.

Moni on ihmetellyt ääneen, että miten kaikki nykyään muuttuu niin nopeasti? Aivan kuin ajan kulumista olisi nopeutettu, kaikki vain kiihtyy loppua kohti mentäessä. Reagan pohtii, että onko kaiken eksponentiaalinen kasvu merkki Jeesuksen pikaisesta paluusta? Linkki hänen artikkeliinsa on alempana.

David R. Reagan muistuttaa Jeesuksen puheesta lopunajan merkeistä (Matt. 24). Samassa yhteydessä Jeesus toteaa, että ne merkit ovat kuin synnytystuskia. Nehän lisääntyvät tiheydeltään ja voimakkuudeltaan loppua kohti. Eli mitä lähemmäksi tulemme Jeesuksen paluuta, sitä tiheämmiksi ja voimakkaammiksi lopunajan merkit käyvät. ”On enemmän maanjäristyksiä ja voimakkaampia. Samoin sellaiset asiat kuin nälänhätä, rutto ja sota, lisääntyvät esiintymistiheydessä ja voimakkuudessa”, summaa Reagan.

Reagan havainnollistaa yhdellä esimerkillä, miten äkillinen on eksponentiaalinen muutos:

Olettakaamme, että laitamme yhden bakteerin maljaan ja olettakaamme, että se kaksinkertaistuu kerran sekunnissa. Kuinka monta bakteeria luulisit olevan maljassa 30 sekunnin kuluttua? Vastaus on: uskomattomat 1 073 741 824 kpl. Se on toista miljardia vain 30 sekunnissa! Näin hirvittävän tehokas on eksponenttikäyrä.

Viekäämme nyt tämä havainnollistaminen askelta pitemmälle. Jos tuo malja 30 sekunnin kuluttua on puolillaan, niin kuinka kauan kestää, ennen kuin se on täynnä? Vastaus on: yhden sekunnin (koska seuraavan sekunnin aikana se jo kaksinkertaistuu). Näin äkillinen on eksponenttikäyrä.

Siksi hän varoittaa: ”Tämä on sitä, mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että ihmiset tulevat sanomaan: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, kun ’äkillinen turmio’ yllättää heidät (1. Tess. 5:3).”

Itse olen kokenut jo jonkin aikaa voimakkaasti, että nyt näemme kaikessa, kuinka Jumala on puuttunut maailman tapahtumien kulkuun. Se on antanut kaiken keskellä uutta luottamusta siihen, että Jumalalla on kaikki hallinnassaan. Oli mukava huomata, että David R. Reagan ajattelee aivan samoin, että nyt kaiken kiihtyessä Jumala on ohjaksissa: ”Silloinkin, kun näyttää, että kaikki tämän maan päällä on riistäytynyt hallinnasta, voimme olla turvallisella mielellä, että Jumala orkestroi kaikkea historian kaaosta oman Poikansa lopulliseksi voitoksi.”

Reagan päättää: ”Älä sulje korviasi ajanmerkeille. Aika toimia on nyt. Ellet ole kristitty, niin kurottaudu uskossa ja ota vastaan Jeesus Herranasi ja Vapahtajanasi. Jos olet jo tehnyt sen, niin omista elämäsi pyhyyteen ja evankelioimiseen.”

Nyt on jokaisen kristityn tarkattava ajanmerkkejä ja pidettävä tiestänsä vaarin. Jeesuksen paluu on todella lähellä!

Lue tohtori David R. Reaganin kirjoitus Eksponenttikäyrä – merkki Jeesuksen pikaisesta paluusta? Se antaa mielenkiintoisia esimerkkejä monenlaisesta kiihtyvästä kasvusta.

Read Full Post »