Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘valkeus’

Living Like the ”Sons of Light”
Posted by MORIELDANNY (D. E. Isom) 31.10.2010

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” (1. Tess. 5:1-5)

Tämä ei ole retorinen kysymys enkä myöskään ole pilkallinen tai ivallinen, mutta voisiko joku selittää minulle, miksi lopunaikojen ajoitus ja rakenne ei ollut mikään mysteeri alkuseurakunnalle ja silti me pidämme aiheesta loputtomasti konferensseja ja julkaisemme lukemattomia kirjoja ja verkkosivuja? Ehkä minun kohtuuden nimissä täytyy muotoilla kysymys uudelleen. Näyttää itse asiassa että, ongelma ei niinkään paljon koske tiedonjanoa Jumalan suunnitelmien toteutumisesta Herran päivän lähestyessä, vaan sitä, kuinka elää tuon tiedon varjossa. Se voisi olla ikivanha kysymys kärryjen sijoittamisesta hevoseen nähden. Näyttää, että on joitakin, jotka uskovat, että jos he vain voisivat saada kylliksi tietoa, niin se innoittaisi heitä elämään viimeisten päivien varjossa niin kuin pitääkin. Paavali opettaa, että meillä on jo kylliksi tietoa, niin että meidän ei pitäisi tehdä MUUTA, kuin elää, niin kuin viimeisten päivien varjossa pitääkin.

En osaa edes arvioida kuinka monesti minulle on esitetty jonkinlainen kaavio, joka ”selittää” viimeisten päivien aikataulua. Minä kiitän vaivannäöstä, mutta huomaan olevani toivottomasti urautunut käsitykseen, että kuten useimmat asiat uskovan elämässä, se ei ole niinkään paljon tiedon, kuin uskon koe. Paavali antaa ymmärtää, että tämä on niin perustavaa jokaisen uskovan ymmärrykselle, että sitä tuskin edes kannattaa lainkaan mainita! ”Sillä itse te varsin hyvin tiedätte” (1. Tess. 5:1). Näiden asioiden rakenne on yhtä alkeellinen, kuin millä tahansa muulla evankeliumin opilla. Jokainen uskova tietää ilman muuta, kuinka se toimii:

  1. ”…että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1. Tess. 5:2).
  2. ”…silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon” (1. Tess. 5:3).
  3. ”…eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).

Siinä se on. Voit tietää, jos olet raskaana kuudetta viikkoa, että synnytys lopulta tulossa, mutta yhdeksännen kuukauden lopussa, siitä riippumatta kuinka hyvin luulette valmistautuneenne, jokainen on tyrmistynyt ja paniikissa, kun ensimmäiset, suhteellisen harvat, synnytyskivut iskevät – eivätkä koskaan ole täysin valmistautuneita, kun ne nopeasti tihenevät ja voimistuvat huipentuen ”äkilliseen” synnytykseen, jonka jokainen tiesi koko ajan olevan joka tapauksessa tulossa. Mitä jokaisen kristityn tulee tietää lopunajoista? Ne tulevat odottamatta; ne tulevat esiin hyvin nopeasti ja valmistautumattomilla ei ole pakomahdollisuutta.

Anteeksi sanaleikki, mutta on hyvä syy, miksi väännän rautalangasta asiaa, mitä jokaisen kristityn oletetaan tietävän lopunajoista; se johtuu Paavalin sanoman loppuosasta ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5. Hän lähtee olettamuksesta, että koska me jo tiedämme kaiken, niin tarvitsemme tietää, että on olemassa ominaispiirteiden perusyhdistelmä liittyen niihin, jotka elävät Kristuksen paluun varjossa. Ja kuinka meidän sitten pitäisi elää näissä viimeisissä päivissä? Mitä Paavali opettaa, jonka pitäisi olla lopunaikojen uskovien kaiken ylittävä huolenaihe ja toimintatapa?

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia” (1. Tess. 5:4-5).

Valon ja pimeyden vertauskuvat ovat kiehtovaa tutkittavaa läpi koko Raamatun eikä sitä voi täysin eritellä tässä, mutta tässä nimenomaisessa kontekstissa korostus on elämäntavassa. Mitä tulee pimeydessä eläviin, niin Hänen tulemuksensa on oleva äkillinen ja odottamaton. Kuinka sitten tämä vertauskuva konkretisoituu todellisessa elämässä? Mikä on ominaista ihmiselle, joka elää hengellisessä pimeydessä?

”Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.” (Ef. 4:17-19)

Se on sellaisen katumatonta elämää, joka elää itselleen ja harjoittaa tuota elämää toimien ”mielensä turhuudessa, pimentyneenä ymmärrykseltään”. Tämä on ”petoksen” raamatullinen määritelmä. Kun joku tavoittelee jatkuvasti väärää asiaa vastustaen kaikkia yrityksiä saavuttamisekseen tai palauttamisekseen, niin Jumala lopulta luovuttaa heidät sille asialle, jota he niin sitkeästi etsivät. Vertaa tätä siihen, mitä Paavali opettaa niistä, jotka tulevat pimeydestä valoon:

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” (Ef. 5:8-10)

Ne, jotka ovat pimeydessä, elävät itselleen; ne, jotka ovat valossa, elävät Kristukselle. Itse asiassa tämä juuri on se, mitä Pietari painottaa silmiinpistävänä syynä, miksi meidät on kutsuttu elämään ainoastaan Kristukselle, ettemme enää eläisi, kuten entinen minämme.

”Mutta te olette ‘valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;” (1. Piet. 2:9).

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.

Kuinka sitten tämä ”valossa eläminen” tapahtuu? Kuinka sellaiset uskovat tunnistetaan? Kuinka heidät voidaan erottaa niistä, jotka ovat pimeydessä? Toinen on valveilla ja raitis, toinen nukkuu ja on juovuksissa.

Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat. Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:6-8)

Hengellinen juopuneisuus rinnastetaan Raamatussa hengelliseen petokseen. Se tuottaa saman tilan, kuin mikä tulee kohtuuttomasta alkoholin kuluttamisesta, jossa joku tulee tietämättömäksi ei vain siitä mitä tapahtuu hänen sisällään, vaan kaikesta muustakin ympärillään. He eivät tiedosta maailman läheistä tuhoa, koska eivät osaa tiedostaa henkilökohtaista tuhoa, jota ovat kutsumassa itselleen. Paavali erottelee vielä pitemmälle sanoen, että nämä kaksi ihmislajia erotetaan tekojensa kautta, varsinkin käytöksessään toisia kohtaan ja heidän kohtelussaan.

”Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa.” (Room. 13:12-13)

On merkittävintä, että sellaisina aikoina Paavali puoltaa uskovan tarvetta Jumalan sota-asun antamaan suojaan. Se on laajempi kuva sellaisesta, joka on valmistautunut viimeisiin päiviin, joka pukee yllensä ”uskon ja rakkauden kilven ja kypäräksi pelastuksen toivon”. Usko on sielumme suoja, joka koskee suhdettamme Kristukseen, rakkaus on sydämemme suoja, joka koskee suhdettamme muihin ja toivon kypärä päässämme on suoja mielellemme, jonka tulisi olla siihen, mikä ylhäällä on. (Kol. 3:1-3)

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.” (1. Tess. 5:9-11)

Mihin lopulta johtaa eläminen valon asemesta pimeydessä, raittiuden asemesta juovuksissa, valvomisen asemesta nukkuvana? Niille, jotka elävät itselleen (pimeydessä, juovuksissa ja nukkuen), se merkitsee Jumalan vihan kokemista; niille, jotka elävät ainoastaan Kristukselle (valossa, raittiina ja valvovina) se merkitsee, että ”elämme yhdessä Hänen kanssaan”. Pelastus ei ole rajoitettu tiukasti hetkeen, jolloin ratkaisu Kristuksen puolelle tehtiin, vaan muuttunut, eteenpäin menevä elämä todistaa siitä jatkuvasti, mikä panee Hänen Sanansa ja tiensä käytäntöön.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7:21-23)

He tunsivat Hänen nimensä! He ajoivat ulos riivaajia ja tekivät ihmeitä! Kuitenkaan he eivät eläneet Hänen Sanansa mukaan, vaan olivat ”laittomuuden tekijöitä”.

Ehdottaisin syyksi siihen, että Paavali täydentää tämän sanoilla: ”…sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin”, on, että hän haluaa edistää ympäristöä, joka pitää kallisarvoisena lainkuuliaisuutta (lawfulness) – kuuliaisuutta Jumalan Sanalle – siinä määrin, että näin ei käy viimeisten päivien uskoville. Itse asiassa ottaen huomioon Paavalin opetuksen kontekstin näyttäisi, että on kolme silmiinpistävää asiaa, joita pitäisi käyttää rohkaisemaan ja rakentamaan uskovia viimeisillä hetkillä:

  1. Oppi ylösnousemuksesta, ”että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan” (1. Tess. 5:10).
  2. Rohkaisu elää raittiina, valveilla ja valon lapsina. Toisin sanoen, asettaen Jumalan Sanan ja tiet käytäntöön elääksemme näkyvästi muuttunutta elämää.
  3. Ottaa käyttöön Jumalan koko sota-asu, joka tässä samaistetaan uskoon, rakkauteen ja toivoon (1. Tess. 5:8), jotka varjelevat sydämemme, sielumme ja mielemme.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.

”Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.” (1. Tess. 5:12-13)

Meillä on toinen kokonainen saarna siitä tosiasiasta, että raamatulliset johtajat ”tekevät työtä teidän keskuudessanne” – he osallistuvat aktiivisesti palvelutyöhön ja ”neuvovat teitä” so. he opettavat kuinka Jumalan Sana pannaan käytäntöön. On kuitenkin tärkeää huomioida, että Paavali huomauttaa väliin, että on tärkeää ”antaa tunnustusta” ja ”pitää erinomaisen rakkaina” hengellisiä johtajiamme. Sillä on todennäköisesti paljonkin tekemistä sen tosiasian kanssa, että raamatullinen johtajuus on olennaisen tärkeä historian kaikkina aikoina, mutta se on erikoisen tärkeä aikoina, jolloin pimeys, juopuneisuus ja nukahtaminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Luulen, ettei kehotus ”eläkää rauhassa keskenänne”, tarkoita yksinomaan johtaja-seuraaja-suhdetta, vaan myös lauman jäsenten välisiä suhteita. Johtajan resurssit ovat tehokkaammassa käytössä, kun ne keskitetään palvelutyöhön eikä konfliktien ratkaiseminen häiritse.

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.” (1. Tess. 5:14-15)

Hetkinen! Emmekö ole kirjoittaneet näistä velvollisuuksista paikallisten johtajiemme tehtäväkuvauksissa? Miksi meitä kutsutaan ottamaan nämä velvollisuudet? Raamatullisen johtajuuden malli ei ole diktatuuri; se on kumppanuus. Paavali tuo asiat intiimimmälle tasolle. Se, mitä tässä luetelluilla asioilla on yhteistä, on, että ne kaikki liittyvät henkilösuhteisiin. Seurakunnan kokonaisuutena oletetaan olevan mukana siinä, kuinka annetut neuvot pannaan käytäntöön.

Tunnistetaan kolmenlaisia ihmisiä: ”kurittomia”, ”alakuloisia” ja ”heikkoja”. Ehkä paremmin ymmärtäisimme heidän luonnettaan, jos kääntäisimme: ”undisciplined” (kuriton), ”challenged” (vammainen) ja ”spititually immature” (hengellisesti kypsymätön).

Kurittomat ovat pohjimmiltaan kokemassa kuuliaisuuden kriisiä, haluttomia panemaan Jumalan Sanaa käytäntöön. Siksi heitä täytyy nuhdella, käsitellä vähän suorasukaisemmin ja lujemmin, samalla tavalla kuin rakastavat vanhemmat kohtelevat omapäistä lasta. He tarvitsevat kuria.

Alakuloiset ovat pohjimmiltaan kokemassa uskon kriisiä uskoaan haastavien olosuhteiden alas painamina. Rohkaisu tuolla hetkellä on mitä arvokkainta. He eivät tarvitse lujaa kättä, vaan lämmintä syleilyä.

Heikot kokevat eri aikoina joko kuuliaisuuden kriisiä, tai uskon kriisiä, tai sitten molempia. Mitä tahansa lähestymistapaa heihin sovelletaankaan, niin se täytyy tapahtua auttamisen hengessä, aivan kuten rakastavat vanhemmat tahtovat auttaa lastaan kasvamaan ja kypsymään ja lopulta oppimaan tekemään oikeita ratkaisuja omin päin.

”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.

”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tess. 5:16-18)

Paavali tuo sen kaiken vieläkin henkilökohtaisemmalle tasolle. Sanoisin, etteivät ainoastaan nämä kolme iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen ominaispiirrettä ole erityisen tärkeitä, vaan myös niihin liittyvät adverbit, jotka ilmaisevat, että ne ovat jotakin enemmän, kuin vain pintapuolisia velvollisuuksia.

  • Meidän tulee olla aina iloiset”. Tämä kuvaa jatkuvaa tilaa ennemmin kuin tilapäistä tunnetta. Se on tunnuspiirre sellaisessa, joka alinomaa kommunikoi Kristuksen kanssa.
  • Meidän tulee rukoilla lakkaamatta”. Kun sydämemme halajaa, mitä Jumala halajaa, niin me rukoilemme päivät pääksytysten, koska Henki rukoilee meidän puolestamme ja meissä. (Room. 8:26-27)
  • Meidän tulee kiittää joka tilassa”. Tämä on sen jatkuva tunnustaminen, että Jumala valvoo aina, täyttää jokaisen tarpeen ja valmistaa meitä kaikkeen mahdolliseen.

Paavali ei luonnehdi tätä yliolkaisena neuvona, vaan yksiselitteisesti sanoo: ”Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” Kuinka monesti olemmekaan sanoneet, että jos tietäisimme Jumalan tahdon, niin tekisimme sen? Usein kyllä esitämme tuon väitteen, kun puhumme elämän ”isoista” asioista, mutta Raamattu opettaa meille, että ”isot” asiat tulevat sen seurauksena, kun kiinnitämme huomiota sellaiseen, jota maailma pitää ”pieninä” asioina. Henkilökohtainen uskollisuus suuremmissa asioissa tulee johdonmukaisesta jokapäiväisestä uskollisuudesta yksityiskohdissa.

”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:19-22).

Siispä kun meitä on varoitettu elämään valossa, olemaan raittiita ja valvomaan, ei tavoittelemaan ainoastaan omaa uskollisuutta, vaan kehottamaan siihen toisia, tavoittelemaan raamatullisia suhteita kaikkiin ja vahvistamaan Jumalan tahto omalla iloitsemisen, rukoilemisen ja kiittämisen asenteellamme, niin mitä seuraavaksi? Harjoittamaan erottamista: ”koetelkaa kaikki (NASB: examine everything carefully, tutkikaa kaikki tarkoin).”

(Haluan vain huomauttaa välissä, että kuten Jacob Prasch on usein sanonut, että ennen kuin voit harjoittaa fysiikkaa, sinun on opittava trigonometriaa; ennen kuin voit harjoittaa trigonometriaa, sinun on opittava geometriaa ja algebraa; ennen kuin edes aloitat algebran, sinun on opittava laskentoa. Erottaminen tulee vasta, kun uskova saavuttaa kaikki perusedellytykset, eikä sekuntiakaan ennen. Missä ei ole hengellistä kypsyyttä, siellä ei ole erottamista.)

Kuinka tutkimme ja erotamme oikean ”profetoimisen” väärästä? Jumalan Sanalla. Kuinka tiedämme, miten pitää se, mikä hyvää on ja miten karttaa kaikenkaltaista pahaa? Jumalan Sanasta.

Emme tarvitse erikoista erottamisen lahjaa, mutta jokainen uskova on varustettu tietämään, mikä tulee Jumalasta, mikä tulee Saatanasta ja mikä tulee lihasta, koska Raamattu on malli.

Mitä tapahtuu, kun joku ei harjoita raamatullista erottamista jollakin näistä alueista? Se saa aikaan Hengen sammuttamisen, koska kummassakin tapauksessa se on Jumalan Sanan väärin käsittelemistä. Aivan kuten ”profetoimiset” tulee vahvistaa/paljastaa Raamatun perusteella, niin myös ero ”hyvän” ja ”pahan” välillä johdetaan samalla tavalla. Hengellä täytetty ympäristö on sellainen, joka on täysin kuuliainen Jumalan Sanalle kaikilla tasoilla ja nopein tapa sammuttaa Pyhän Hengen liekki on poiketa Jumalan Sanan mallista.

”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.” (1. Tess. 5:23-24)

Nykyajan saarnoissa me haluamme antaa muodollisen johdannon ja sitten edetä kohta kohdalta todistamaan koko opetuksen ja sitomaan yhteen koko asian nätiksi tiivistelmäksi. Uudessa Testamentissa ei ole epätavallista kirjoittajalle pysyä aiheen ytimessä aivan loppuun saakka. Mistä Paavali todellisuudessa on puhunut koko ajan? Pyhityksestä. Tiedäthän – prosessista, jonka kautta meitä erotetaan yksinomaan Kristukselle tulemaan enemmän ja enemmän Hänen kaltaisekseen ja vähemmän ja vähemmän sen elämän kaltaiseksi, jonka jätimme ristille naulituksi.

”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama.

Pysähtykäämme tässä. Kootkaamme yhteen kaikki Paavalin opetukset yhteen paikkaan nähdäksemme, miten uskovan oletetaan elävän viimeisten päivien varjossa.

  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka elää valossa – sellaisena, joka on itse valo ja suola muulle maailmalle.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan raittiina ja valvovana, joka on näkyvästi erilainen suhteessaan Kristukseen, suhteessaan muihin ja ajattelutavassaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan ei vain omaa uskollisuuttaan tavoittelevana, vaan sellaisena, joka rohkaisee toisia samaan.
  • ”Viimeisten päivien kristittyä” luonnehditaan sellaisena, joka ei ainoastaan tavoittele raamatullisia suhteita muihin, vaan myös johtajiinsa.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” vahvistaa Jumalan tahdon omalla asenteellaan.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” mittaa kaikki asiat Jumalan Sanan mallilla.
  • ”Viimeisten päivien kristitty” on pyhityksen työn kuluttama

Mitä näillä kaikilla asioilla on yhteistä? Ne ovat täsmälleen samoja asioita, joita jokaisen uskovan seurakunnan kaikkina aikoina on oletettu tekevän. Miksi apostoli Paavali ei anna mitään ”erikoisia” tai ”ylimääräisiä” ohjeita, kun on kysymys siitä, kuinka ”viimeisten päivien kristityn” pitäisi elää? Miksi hän näyttää vaativan pelkästään samaa kristillisen elämän mallia niiltä, jotka elävät viimeisissä päivissä, kuin niiltä, jotka ovat elossa missä tahansa seurakunnan aikakaudessa?

Jacob Prasch opettaa selitysmenetelmää, joka on johdettu juutalaisen Midrash’in hermeneutiikasta, jota kutsutaan nimellä kal v’homer, jonka hän selittää merkitsevän ”kevyt raskaaseen”. Se tarkoittaa, että jokin, joka pätee yleiseen tilanteeseen, on erikoisen tärkeää erikoisessa tilanteessa, tai että jokin, joka on totta helpossa tilanteessa, on korostetun tärkeää vaikeassa tilanteessa.

En ole tällä osoittamassa, että tämä olisi ainoa esimerkki, jossa Paavali käyttää midrash’in periaatetta ”kevyt raskaaseen”, mutta luulen, että käsite selittää, miksi Paavali halusi neuvoa ”viimeisten päivien kristittyjä” tekemään täsmälleen samoja asioita, joita ”kaikkien aikojen” kristittyjen on edellytetty tekevän alusta saakka. Se, mikä on ollut totta jokaisessa aikaisemmassa seurakunnan aikakaudessa, on erikoisesti totta viimeisessä aikakaudessa; se, mikä koski kristittyjä aikaisemmissa sukupolvissa, on korostetun tärkeää viimeiselle sukupolvelle: pyhityksen jatkuva työ, olla erotettu yksin Kristukselle.

Hänen paluuseensa johtavina viimeisinä hetkinä on erikoisen tärkeää, että kristityt elävät valossa omakohtaisesti uskollisina kaikissa suhteissaan mitaten kaikkia asioita Jumalan Sanalla ja ollen Hänen rakkautensa ja armonsa näkyviä esimerkkejä. Se on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on vieläkin tärkeämpää!

Osoitus jonkun raamatullisesta vakaumuksesta, että nyt eletään viimeisiä päiviä, on elämä, joka on sitoutunut enemmän kuin koskaan uskollisen kristityn perusominaisuuksiin. Tämä on erikoisen tärkeää nyt enemmän kuin koskaan. Muista, mitä on puhuttu profeetta Danielin kautta, että viimeisinä päivinä ei vain tieto vahvistu, vaan myös vanhurskaus – Paavalin meille Tessalonikalaiskirjeessään esittämien päämäärien yhdistetty seuraus

”Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti” (Dan. 12:3).

Näyttää, että meille ei ainoastaan ole annettu kaikkea tarvitsemaamme tietääksemme tulevan Herran päivän perusrakenteesta, vaan meille on jo annettu täsmälleen se, mitä meidän oletetaan tekevän sen suhteen.

Hänen rakkaudessaan,
Servant@WalkWithTheWord.org
D. E. Isom

Read Full Post »