Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘vapaaehtoistyö’

Suomen ev.lut. kirkossa on paljon mietitty jumalanpalvelusten uudistamista. 2000-luvun alussa yksi uudistamisvaihe toteutettiinkin.

Käytännössä luterilaiset jumalanpalvelukset – tai messut, kuten ehtoollisjumalanpalvelusta kutsutaan – sisältävät kaiken tarvittavan. Niistä löytyy synnintunnustus, synninpäästö, rukousta, ylistystä, kiitosta, Raamatun lukemista, sanan opetusta ja ehtoollinen. Kysymys on oikeastaan vain siitä, minkälainen pappi jumalanpalveluksen toimittaa; onko usko hänelle omakohtainen, ja välittyykö sitä kautta sanoma syvällisesti kuulijoihin.

On olemassa monenlaisia vaihtoehtomessuja, joilla yritetään tavoittaa niitäkin, jotka käyvät kirkossa harvemmin. On varmasti totta, että ”tavallisia” ihmisiä eivät virret ja urkumusiikki juuri kiinnosta. Mielestäni kirkkomusiikki onkin ”tavalliselle” ihmiselle juuri se seikka, joka saa joko jäämään kotiin tai lähtemään vaikkapa gospel-messuun.

Etenkin vanhat virret ovat sanomaltaan hyvin syvällisiä ja koskettavia. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan kosketa monenkaan kuulijan sävelkorvaa. Suomessa on valtava määrä muitakin hyviä hengellisiä lauluja kuin virret. Miksi niitä ei otettaisi enemmän mukaan jumalanpalveluksiin?

Uudempi hengellinen musiikki tarvitsee käytännössä usein jonkin muun säestyssoittimen kuin urut. Tarvittaisiin ehkä piano, kitara ja basso ainakin. Ja tällaista bändiä ei kanttori yksinään pystykään hoitamaan. Pitäisi olla siis jokin vapaaehtoispohjalta toimiva säestysryhmä, ja siihen tämä jumalanpalvelusuudistus sitten usein kaatuukin.

Tilastot todistavat, kuinka monissa seurakunnissa kirkossakävijöiden määrä vuosi vuodelta vähenee. On paljon puhetta siitä, miten kävijöiden määrää voitaisiin kasvattaa. Tässä yhteydessä usein sorrutaan vippaskonstien tielle, kun pitäisi puuttua perussyihin. Julistetun sanoman miedontumisen lisäksi yksi syy on se, että nuoret jäävät rippikoulun jälkeen pois seurakuntayhteydestä. Kun he jäävät pois, on seuraavakin sukupolvi menetetty.

On todella surullista, että ev.lut kirkon jumalanpalveluksissa ei ole otettu lapsia ja nuoria huomioon. Jos lapsi joutuu olemaan penkissä hiljaa tunnin tai enemmänkin, tulee siitä sellaista pakkopullaa, että aikuisena tuskin kirkkoon tulo enää kiinnostaa.

Monissa muissa seurakunnissa jumalanpalvelus on toteutettu niin, että lapset ovat alussa mukana, mutta lähtevät sitten noin puoleksi tunniksi pyhäkouluun. Tällainen käytäntö on esimerkiksi Raamattuopiston jumalanpalveluksissa – kuuntelepa Radio Deiltä sunnuntaisin klo 11-12 ja totea itse. Sama käytäntö on myös Lähetyshiippakunnan messuissa – vapaiden suuntien jumalanpalveluksista puhumattakaan.

Siihen aikaan kun omat lapsemme olivat pieniä, oli surullista huomata, miten vähän löytyi sellaisia tilaisuuksia, joissa olisi mukana myös toisia lapsia. Lapsille ja erityisesti nuorille on erittäin tärkeää huomata, että on muitakin lapsia, jotka käyvät seurakunnan tilaisuuksissa. Paikkakunnallamme toimii Loisto-yhteys ry, joka järjestää yhteiskristillisiä Loisto-iltoja. Toiminnassa on mukana tavallisia ihmisiä – niin sinkkuja kuin perheitäkin, ja kaikki tapahtuu vapaaehtoisvoimin. Ja mikä tärkeintä: mukana on paljon lapsia, joille on järjestetty omaa ohjelmaa tai opetusta. Kun illoissa saa tutustua toisiin lapsiin, on mukavaa musiikkia ja mielekästä tekemistä, ei uskovien yhteydestä pitäisi jäädä muuta kuin hyviä asioita mieleen.

Palaan vielä ev.lut kirkon jumalanpalveluksiin. Ymmärtääkseni vain ani harvoissa seurakunnissa on järjestetty lapsille pyhäkoulu jumalanpalveluksen ajaksi; tällainen tulisi ottaa pikimmiten käytäntöön kaikissa seurakunnissa. Vapaaehtoistyöntekijöitä varmasti riittää niitä pitämään. Vai onko ongelmana vanhat kirkkorakennukset, joista ei löydy tilaa tällaiseen? Ainakin sakasti löytyy kaikista – mielikuvitus ja luovuus vain käyttöön!

Pyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä ei tosin ratkaise varhaisnuorten (n. 10-14 v.) ja nuorten (yli 14 v.) tilannetta. Miten heidät saadaan mukaan jumalanpalveluksiin ja pysymään seurakunnassa? Voisivatko tämän ikäiset olla mukana vaikkapa musiikin toteuttamisessa – laulamassa ja soittamassa? Valitettavan paljon seurakunnissa tehdään kaikki työntekijävoimin, ehkä se on niin helpompaa. Vapaaehtoisten – etenkin nuorten – ohjaaminen vaatii resursseja. Pallon voisi tässä asiassa kai heittää nuorisotyön puolelle. Vähenevän jäsenmäärän kanssa painivassa kirkossa tulisi nähdä tämä sijoituksena tulevaisuuteen.

Read Full Post »

Medialähetysjärjestö IRR-TV järjestää 15.9.-15.10.2011 mission pääkaupunkiseudulla. Olen vuosien varrella lukenut IRR-TV:n järjestämistä suurkaupunkimissioista mm. Venäjällä. Täytyy vain ihailla ja ihmetellä, miten he pystyvät tavoittamaan niin paljon ihmisiä. Muutaman vuoden aikana 80 miljoonaa ihmistä on tavoitettu, jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä on tullut uskoon ja mukaan seurakuntiin, lukuisat itsemurhaa hautoneet ovat pelastuneet, päihderiippuvaiset ovat vapautuneet riippuvuuksistaan ja perheet ovat eheytyneet.

Mikä tällaisen toiminnan takana on? Mikä mahdollistaa toiminnan? Usein toiminnan perustaja on saanut Jumalalta työnäyn. Näky kantaa läpi vaikeidenkin aikojen. Muut henkilöt siinä työyhteisössä eivät yleensä ole konkreettisesti saaneet samanlaista näkyä, mutta he tukevat sitä. He kokevat hengessään, että näky on Jumalasta, ja vetävät köyttä samaan suuntaan.

Kuinka ollakaan, IRR-TV on suunnitellut missiota myös Suomen pääkaupunkiseudulle. Hienoa! Tapahtumasta on jo esitekin olemassa. Mission suunnittelussa on mukana yli 60 seurakuntaa ja kristillistä järjestöä, joista 90 % on vapaista suunnista. Ilmeisesti pääkaupunkiseudun luterilaisista seurakunnista vain Espoonlahden seurakunta on varauksetta mukana missiossa (Seurakuntalainen 3.6.2011). Missiota varten koulutetaan 500 vapaaehtoista vastaamaan puheluihin hengellisiä etsijöitä kohtaamaan. Tämä onnistuu vapaissa suunnissa helposti, mutta onkin monessa luterilaisessa seurakunnassa kantona kaskessa – joka ilmenee myös Vantaankosken seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta 24.5.2011:

Koska missiosta tulee hyvin näkyvä, se tulee tavoittamaan myös seurakuntamme jäsenet. Seurakunnalla on hyvä olla rakenne, jolla kyselijät tullaan kohtaamaan – olipa seurakunta missiossa mukana tai ei. Luonnollinen tapa olisi se, että seurakunta menee mukaan missioon ja järjestää sen alueellaan omalla tavallaan. Edellytyksenä seurakuntamme missioon osallistumiseen on se, että saamme missioon mukaan laajan joukon vapaaehtoisia eivätkä näin mission työt kasaudu liiaksi työtekijöille. Käytännössä tämä tarkoittaa etenkin kontaktin ottamiseen ja seurakunnan toimintaan ohjaamiseen (esim. pienpiiritoimintaan) vaadittavien vapaaehtoisten löytämistä.

Vantaankosken seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan olla osallistumatta pääkaupunkimissioon.

On valitettavaa, että suurista luterilaisista seurakunnista ei löydy näkyä tällaiselle tavoittavalle työlle. Suuren kiitoksen ansaitsee kuitenkin Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen, joka sanoo: ”Olemme ihan ilomielellä mukana tällaisessa. On suuri ilo olla tavoittamassa oman alueen uskosta vieraantuneita, eihän seurakunnalla tärkeämpää tehtävää voi olla.” (Seurakuntalainen 23.5.2011).

Monilla luterilaisilla on melkoisia allergioita vapaita suuntia kohtaan, se on havaittu tämänkin mission kohdalla. Kun on suuri organisaatio itsellään, niin kai se käy vähän ylpeyden päälle, kun pitäisi mennä jonkin helluntailaistaustaisen organisaation missioon mukaan. Voi hyvät hyssykät! Tähän ei voi kuin todeta profeetta Jesajan sanoin, että ”Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut” (Jes. 33:8).

Mitä sen sijaan tekee suuri ja mahtava kirkkolaitos – julkaisee oman ”missioesitteensä” Kirkon neljä vuodenaikaa. Esitteestä kirjoitti Heli Karhumäki tänään ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä muun muassa seuraavaa:

”Oli pakko todeta: ei sanaakaan Jeesuksesta. Ei sanaakaan armosta, evankeliumista, rististä, Jumalan rakkaudesta tai syntien sovituksesta. Ei ylösnousemuksesta, joka antaa taivastoivon. Ei pyhästä Hengestä, joka yhdistää kirkon. Ei ehtoollisesta, jossa Kristus on läsnä. Ei lähetystyöstä, joka tuo yhä uusia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi. Mainittiin kyllä, että kirkolta edellytetään uskollisuutta perustehtävälleen. Esitteen mukaan kirkon perustehtävä on kriisiapu.” (Kotimaa 16.6.2011)

Kirkon perustehtävä ei ole kriisiapu. Kirkon ja kaikkien kristittyjen perustehtävä on kertoa evankeliumia Jeesuksesta lähetyskäskyn mukaisesti: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)

Itse koin muutama vuosi sitten Jumalan antavan selvän kehotuksen: Lähde liikkeelle! Koen sen tarkoittavan sitä, että olen vähässä uskollinen Matteuksen evankeliumin 25. luvun vertauksen mukaisesti, jossa kerrotaan palvelijoille uskotuista rahoista ja niiden käyttämisestä. Koen sen tarkoittavan sitä, että lähden seurakunnan työhön vapaaehtoiseksi tekemään omalta osaltani sitä, mitä osaan.

Tärkeintä on sanoa Jeesukselle: Tässä olen, ota minut käyttöösi. Hän kyllä huolehtii lopusta ja antaa sinulle sellaisen palvelutehtävän, jota osaat ja jaksat tehdä. Jeesus sanoo: ”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä” (Matt. 11:30). Hän ei anna kenellekään kuormaa yli voimien. Jos et muuta jaksa tehdä, niin älä unohda erästä todella tärkeää tehtävää – rukousta. Mikään asia ei onnistu ilman rukousta, ja esirukous toisten puolesta on mitä tärkein tehtävä!

Read Full Post »