Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘vuosiviikko’

The Seven-Year Tribulation: Is it, or Isn’t It?
By Gary Stearman 25.2.2019, suom. SK

Profeetallisissa piireissä on nyt käynnissä tärkeä keskustelu. Siinä syvennytään Jeesuksen itsensä jakeessa Matt. 24:21 ”suureksi ahdistukseksi” nimeämän ajanjakson kestoon.

Kestääkö ahdistus seitsemän vuotta, vai ainoastaan kolme ja puoli vuotta? Usein väitetään, että lukuisat Danielin- ja Ilmestyskirjan viittaukset: ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”, ”tuhatkaksisataakuusikymmentä päivää” ja ”neljäkymmentäkaksi kuukautta”, tukevat vain kolmen ja puolen vuoden ahdistusta. Heidän mukaansa nämä ovat todistus siitä, että tämä aika on vain puolet perinteisestä seitsemästä vuodesta.

Useista syistä pidämme edelleen kiinni perinteisestä opetuksesta, että todellinen ahdistus kestää täydet seitsemän vuotta.

Lisäksi luotettavat sananselittäjät ovat yksimielisiä, että sitä edeltää seurakunnan ylösoton jälkeinen siirtymäkausi. Tämä aika voisi olla jopa kolme vuotta tuoden maailmalle kymmenen vuoden hengellisen irstailun ja henkisen kuohunnan ajan, jota seuraa ennennäkemätön fyysinen katastrofi.

Asiaa koskevien Kirjoitusten tutkiminen osoittaa, että jotta ennustetut Ahdistuksen ajan tapahtumat voisivat täysin kehittyä, niin tietty aika täytyy kulua – varmasti enemmän kuin kolme tai neljä vuotta.

Tämä pätee Ahdistusta edeltävään ajanjaksoon, kuten myös Antikristuksen ilmestymiseen ja valtaannousuun. Kun seurakunta on poistettu ja Jumalan Pyhä Henki Hänen nykyisestä vaikutusvallan asemastaan, nämä avaintekijät voivat alkaa putoilla paikoilleen.

Sitten, ja vasta sitten, tietyt tekijät saavat aikaan ennustetun globaalin hallituksen ja sen keskeisten toimijoiden lopullisen sijoittelun – joista numero yksi on Antikristus itse.

Miksi on oltava Ahdistus?

Usein toistettu itsestäänselvyys on, että Ahdistus tulee erottaa ahdistuksesta yleensä.

Jobin kirjassa löydämme miehen, joka kärsii tällaisesta ahdistuksesta ystäviensä seuratessa tilannetta. Yhdessä he painiskelevat ratkaistakseen hänen ongelmansa. Elifas, yksi Jobin neuvonantajista, sanoo: ”…vaan ihminen syntyy vaivaan ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle” (Job 5:7). Tässä piinaavassa kuvassa hän maalaa ihmisen typeränä olentona, jonka luontoon kuuluu ajautua vaikeuksiin.

Todellisuudessa tämä onkin Raamatun kertomus, koska ihminen rikkomuksen kautta huomaa, että hänen elämäänsä leimaa jokin ahdistuksen muoto toisensa jälkeen.

Kuten Joh. 16:33 sanoo, Jeesus kertoi opetuslapsilleen käytännössä saman asian: Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.”

Hänen sanansa ovat tarkoitetut lohduttamaan niitä, jotka Hän on valinnut, mutta ne myös ilmoittavat ihmisen maanpäällisen elämän hyvin todellisen seurauksen.

Tämän todettuamme on tärkeää vetää erillinen linja yleisen ahdistuksen ja erityisesti profetoidun ajanjakson välille, joka on tarkoitettu Daavidin huoneelle ja Israelin kahdelletoista sukukunnalle. Muista, että Israel on hengellinen nimi, jonka Jumala antoi kahdentoista heimon isälle.

Silloin hän sanoi: ‘Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.’” (1. Moos. 32:28)

Tämä lausunto annettiin tilanteessa, jossa Jaakobilla oli koko yön kestävä painiottelu Herran enkelin kanssa, joka antoi hänelle uuden kuninkaallisen nimen ja erityisen lupauksen. Tästä ajasta eteenpäin Israelilla ja hänen jälkeläisillään oli oleva erikoinen voima ja kutsumus.

Heillä oli myös Jumalan tuki, niin että riippumatta siitä, kuinka pahasti heitä vainottiin, heille taattiin aina lupaus ennallistamisesta. On vahvat perusteet, että tämä on syy tulevaan ahdistukseen. Jeremian luku 30 puhuu kauniisti Israelin ja Juudan lopullisesta palauttamisesta luvattuun maahan.

Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä ja he saavat periä sen” (Jer. 30:3).

Sama luku jatkuu kertoen heidän paluunsa ehdot. Jeremia maalaa pelottavan kuvan, josta tulee lause, joka on tullut edustamaan Ahdistusta erityisellä tavalla:

”Kysykää ja katsokaa: synnyttääkö miehenpuoli? Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi? Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä. Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen ikeen sinun kaulastasi ja katkaisen sinun siteesi. Eivät tee enää muukalaiset heitä palvelijoikseen, vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa, jonka minä heille herätän.” (Jer. 30:6-9)

Täällä näemme kaikki klassiset kuvat ahdistuksesta. Jeremia puhuu synnytystuskista, jotka liittyvät Israelin uuteen syntymiseen Maassa. Näemme myös, että puhutaan ”siitä päivästä”. Se on ”Herran päivä”, joka vapauttaa Israelin pakanoiden kahleista, joiden alaisena se on raatanut vuosisatojen ajan. Lopuksi Jeremia ennustaa Daavidin valtaistuimen ennallistamisen, jolle Jeesus asetetaan.

Tämä on nimenomaan profetia viimeisistä päivistä, joiden aikana Herra lunastaa Jaakobin – Israelin – ja tekee sen kanssa uuden liiton, joka ei ole kirjoitettu kivitauluihin, vaan hänen kansansa sydämiin.

Siten ahdistuksen tärkein tulos on Israelin ennalleen asettaminen Maahan. Se on ”Jaakobin vaivan” aika, ei ”pakanoiden”. Danielin suuressa profetiassa 70 vuosiviikosta näemme toisen kuvan tästä samasta ilmoituksesta:

”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan, näky ja profetia vahvistetaan sinetillä ja kaikkeinpyhin voidellaan.” (Daniel 9:24)

Tässä lausunnossa on tärkeää nähdä, että se on tarkoitettu Israelille. Seitsemänkymmentä viikkoa (eli seitsemänkymmentä seitsemää) on suunnattu nimenomaan ”sinun kansallesi”, toisin sanoen Israelille ja ”sinun pyhälle kaupungillesi” eli Jerusalemille. Tämä on ajastettu profetia, jonka tärkein seuraus koskee vain Israelia, ei pakanoita.

Yllä oleva jae mainitsee kuusi erityistä tavoitetta, jotka ”70 viikon” jakso tuo Israelille. Ensiksi Israelin ”lainrikkominen” loppuu. Herra armollisesti vihdoinkin lopettaa sen vuosisataisen epäonnistumisen Jumalan liiton pitämisessä. Hänen saapumisensa viimeisen viikon lopulla tuo suuren sovituksen Hänen kansalleen Israelille.

Toiseksi ”synti” lakkaa. Israelin syntien vuosisadat pyyhitään vihdoin pois. Kolmanneksi sovitetaan ”vääryys”, jota Israel on osoittanut alusta saakka epäonnistuessaan Mooseksen lain pitämisessä.

Neljänneksi ”iankaikkinen vanhurskaus” tulee. Tämä on tietysti lupaus messiaanisesta valtakunnasta.

Viidenneksi Danielin ”näky ja profetia” lopulta toteutuu ja sinetöidään lopullisesti. Profeettojen lausunnoista tulee lopulta todellisuutta.

Kuudenneksi ”kaikkein pyhin” tuodaan väkevään todellisuuteen, kun Kristus ja Hänen temppelinsä muodostavat lähtökohdan tuhatvuotiselle valtakunnalle. Lopussa on oltava kirjaimellinen fyysinen temppeli.

Ensimmäiset 69 viikkoa ovat aika Baabelin vankeuden jälkeisestä Jerusalemin ennallistamismääräyksestä Kristuksen ristiinnaulitsemiseen. Kun ne ovat kuluneet loppuun Danielin kansan nähdään menevän määrittelemättömään vainon aikaan. Tänä päivänä käytämme siitä nimitystä ”Diaspora”.

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki (KJV: the people of the prince that shall come shall destroy the city and the sanctuary = tulevan ruhtinaan kansa hävittää kaupungin ja pyhäkön), mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.” (Dan. 9:25,26)

Jerusalemin temppelin tuho (Francesco Hayes 1867)

Jerusalemin ja temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 Israel joutui katastrofiin toisensa jälkeen, kunnes heidät ajettiin lopulta ulkomaille etsimään selviytymistä monissa maissa. ”Tulevan ruhtinaan kansa” – roomalaiset – varmistivat, että Israel ja Juuda ajettiin maan ääriin. Mutta profetian loppu koskee tulevaa ruhtinasta, joka on roomalaisten geneettinen jälkeläinen, erityisesti temppelin tuhoajien, Tiituksen ja Vespasianuksen, kuningashuoneen. Hän on Antikristus. (Suomessa ei ilmeisesti vieläkään osata kääntää Raamattua, koska myös Raamattu Kansalle kääntää jakeen Dan. 9:26 samalla tavalla väärin kuin KR38. Jokseenkin kaikki englantilaiset käännökset kääntävät sen kuten KJV. Suom. huom.) Olemme toisaalla kuvailleet, kuinka seleukidien dynastia, johon kuului Antiokus IV Epifanes, avioitui näiden roomalaisten kuningashuoneiden kanssa. Antiokus, Antikristuksen esikuva, perusti sukulinjan, joka on tuova viimeisten päivien Antikristuksen. Nykyään tämä roomalainen sukuperä on levinnyt kattamaan koko maailman. Kukaan ei voi tietää hänen tarkkaa esiintymispaikkaansa, mutta pahan ruhtinaan sukulinja odottaa hetkeään historiassa.

Seitsemäskymmenes viikko

Tulee olemaan helppoa havaita Danielin 70. viikon alkaminen. Sen merkitsee se hetki, jolloin tuleva ruhtinas (Antikristus) tukee Jumalan muinaista liittoa Israelin kanssa. Se sisältää Aabrahamille annetun Maata koskevan liiton:

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan. 9:27)

KJV-käännös, jota Stearman käyttää tässä artikkelissa: “And he shall confirm the covenant with many for one week: and in the midst of the week he shall cause the sacrifice and the oblation to cease, and for the overspreading of abominations he shall make it desolate, even until the consummation, and that determined shall be poured upon the desolate (Ja hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden viikon ajaksi: ja keskellä viikkoa hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin ja iljetysten leviämisen vuoksi hän tekee sen autioksi jopa täyttymykseen saakka ja se, mikä on päätetty vuodatetaan aution päälle” Dan. 9:27).

Geri Ungurean, messiaaninen juutalainen, jonka artikkeleita on paljon sivustolla Rapture Ready, esittää eräässä artikkelissaan tällaisen käännöksen:

”He will confirm a covenant with many for one ‘seven.’ In the middle of the ‘seven’ he will put an end to sacrifice and offering. And on a wing of the temple he will set up an abomination that causes desolation, until the end that is decreed is poured out on him.” (Hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden ‘seitsemän’ ajaksi. ‘Seitsemän’ keskellä hän lopettaa teurasuhrin ja ruokauhrin. Ja temppelin siivelle hän pystyttää kauhistuksen, joka aiheuttaa hävityksen, kunnes loppu, joka on säädetty, vuodatetaan hänen päällensä.)

Jälleen näemme, että tämä seitsemäskymmenes ”seitsemän” (”viikko”) on suunnattu nimenomaan kohti profetian täyttymistä Israelissa. Siihen liittyy temppeliuhraaminen, joka on saastutettu pahoilla ja okkulttisilla iljetyksillä, joita on selvitetty muissa Antikristusta koskevissa kohdissa.

Tärkeintä on kuitenkin, että näemme sen, että teko, joka aloittaa viikon, on Antikristuksen suorittama liiton vahvistaminen. Siihen saakka, kunnes hän tekee tämän teon, koko viikko lepää täyttymättömänä.

Perustellessaan lyhennettyä ahdistusta jotkut ovat ehdottaneet, että osa viikosta olisi kulunut jo Herran ensimmäisen tulemuksen aikana, mutta se ei yksinkertaisesti voi olla näin. Jos olisi, niin hänen ei voitaisi sanoa vahvistavan liiton yhden viikon ajaksi.

Herra haluaa, että kansallinen Israel luottaa täydellisesti Hänen johtoonsa. Deuteronomian neljännessä luvussa (5. Moos. 4) Mooses selittää kansalleen, miksi heidän täytyy pitää Hänen käskynsä. Hän profetoi, että tulevaisuudessa heidän laiminlyöntinsä johtaisi heidän hajottamiseensa maailman kansojen keskuuteen. Tämä profetia sisältää seuraavan lausunnon:

”Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” (5. Moos. 4:30,31)

Tässä ahdistuksen jakso tunnistetaan useiden vuosituhansien tottelemattomuuden huipentumaksi. Mooseksen tarkoitus on kuitenkin antaa kansansa tietää, että jopa koko tuon ajan jälkeen Jumala ei unohda heidän kanssansa tekemäänsä liittoa.

Kaikki, mitä Hän haluaa, on, että he vilpittömästi katuvat ja tunnustavat Hänen valtansa ja riittävyytensä. Jakeessa Daniel 12:7, joka viittaa ahdistuksen jakson toiseen puoliskoon, näemme saman ajatuksen ilmaistuna:

”Silloin kuulin, kuinka pellavapukuinen mies, joka oli virran vesien yläpuolella, vannoi hänen kauttaan, joka elää iankaikkisesti. Hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi: ’Vielä kuluu aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Kun pyhän kansan voiman murskaaminen on päättynyt, silloin tämä kaikki toteutuu.’” (Dan. 12:7, Raamattu Kansalle)

Tässä ”pyhän kansan” (Israel) voiman ”murskaaminen” kertoo meille, että tämä kärsimyksen pidennys Antikristuksen vallan alla on julma välttämättömyys. Vasta mitä ankarimpien koettelemusten jälkeen Israelin jäännös lopulta kumartaa Jumalaansa ja Kuningastaan.

Vuosisatojen ajan he ovat itsepäisesti tarrautuneet omaan ”voimaansa” luottaen Jumalan huolenpidon asemesta omiin kykyihinsä ja hyveisiinsä. Kuten näemme, niin Danielin profetia yhdistää yksiselitteisesti heidän itseluottamuksensa murtamisen seitsenvuotisen ahdistuksen täydelliseen kehittymiseen.

On oltava Ahdistuksen aika, koska se on mekanismi, jonka kautta Herra ennallistaa Israelin ja perustaa Valtakunnan.

Muita syitä ahdistukselle

Kautta Vanhan Testamentin on lukuisia profetioita, jotka yhdistävät Ahdistuksen jakson Israeliin. Mainitakseni muutamia, Joel, Jesaja, Hesekiel, Amos ja Sakarja viittaavat Herran päivään, tai jopa ”suureen ja peljättävään Herran päivään” (Joel 2:31) ennennäkemättömän mullistuksen aikana, joka aloittaa todellisuuden uuden järjestyksen maan päällä.

Kuten edellä totesimme viittauksessa Jaakobin vaivaan nämä profetiat keskittyvät aina Israeliin. Deuteronomiassa on viittauksia ahdistukseen eli vaivaan. Jesaja ja Jeremia viittaavat synnytystuskiin, jotka tuovat esiin uuden Israelin, joka vihdoin omistaa Abrahamille luvatun maan.

Jesaja kutsuu sitä myös ”Herran päiväksi” ja ”koston päiväksi”. Toisaalla siihen viitataan ”hädän, hävityksen, pimeyden ja vihan päivänä”. Epäilemättä sen tärkein seuraus koskee kansakuntaa, jonka kautta se ilmoitettiin maailmalle, nimittäin Israelia.

Kohdassa Luukas 21:22-25 Jeesus yhdistää ahdistuksen jakson pakanoiden vallan aikakauden loppuun ja Israelin nousuun uudelleen:

Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.”

Samaan aikaan ahdistus lopettaa pitkän oikeudellisen sokeuden ajan, joka on asetettu Israelille rangaistukseksi, koska se ei pitänyt Mooseksen lakia ja hylkäsi Jeesuksen, Messiaansa. Room. 11:25 tekee selväksi, että pakanain talouden loputtua Israelin sokeus lakkaa:

Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut.”

Ahdistus tuo myös ennennäkemättömän messiaanisen odotuksen ajan, mikä johtaa valtavaan herätykseen. Ilmestyskirjan seitsemäs luku kertoo hengellisen etujoukon sinetöimisestä, joka on peräisin Israelin kahdestatoista heimosta – 144 000. Heidät näytetään suuren, koko maailman kattavan, herätyksen yhteydessä. Kun Israel korotetaan valta-asemaan yli pakanamaailman, niin Ahdistus myös puhdistaa maan jumalattomista ja jumalattomuuden vaikutuksesta, kuten nähdään kohdassa Jesaja 13:6-11:

Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Sentähden herpoavat kaikki kädet ja kaikki ihmissydämet raukeavat. He peljästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa tyrmistyneinä, kasvot tulenkarvaisina. Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset. Sillä taivaan tähdet ja Kalevanmiekat eivät loista valollansa, aurinko on pimeä noustessansa, kuu ei kirkkaana kumota. Minä kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.”

Yksi supermies – seitsemän vuotta

Olemme jo tarkastelleet Danielin 70. viikon alkua aikana, jolloin Antikristus vahvistaa Israelin liiton. On syytä toistaa, että koska tämä teko aloittaa viikon, se käynnistää tapahtumaketjun, joka kestää seitsemän vuotta.

Tätä kirjoitettaessa viikko odottaa toteutumistaan. Jotkut ovat sanoneet, että koska tähän seitsenvuotiseen viikkoon viitataan vain kerran koko Raamatussa (Dan. 9:27), niin se ei anna riittävää näyttöä, että ahdistus todella olisi seitsenvuotinen. Kuten edellä todettiin, he perustelevat siksi kolmen ja puolen vuoden kestoa.

Danielin täydellinen selitys Antikristuksen hallinnosta annetaan kuitenkin vasta luvussa 11. Tämän luvun 45 jaetta on omistettu selostukselle hallitsevista voimista, jotka polveutuivat Aleksanteri Suuresta hänen vuonna 323 eKr. tapahtuneen kuolemansa jälkeen. Jakeen Dan. 11:3 ”sankarikuningas” Aleksanterista tuli maailman valtaavan armeijan johtaja.

Daniel kirjaa neljä kenraalia, Kassandros, Lysimakhos, Ptolemaios ja Seleukos, joiden kesken valtakunta sen jälkeen jaettiin. Mutta tultaessa puoliväliin lukua vain Ptolemaios ja Seleukos on mainittu. Lähestyttäessä luvun loppua fokus tarkentuu yksin Seleukokseen ja dynastiaan hänen jälkeensä. Tämän dynastian pahamaineisin jäsen on Antiokos IV Epifanes (jakeen 21 ”kelvoton”), jolle on omistettu laaja kuvaileva osuus.

Jakso Dan. 11:21-35 on omistettu Raamatun yhdelle tarkimmista Antikristuksen profiileista. Antiokos on tämän pahan miehen esikuva tulenpalavan Israelin vihansa täysin valtaamana. Hän yrittää jopa kaataa heidän ”pyhän liittonsa” Jumalan kanssa, mutta Antiokos on vasta esikuva siitä synkästä todellisuudesta, joka nousee Ahdistuksen päivinä.

Jakso Daniel 11:36-45 tuo meille sitten katsauksen tuohon todellisuuteen – ns. ”omapäisen kuninkaan” profetian. Lähes kaikki luotettavat selittäjät näkevät tämän kuninkaan Antikristuksena. Hän on äärimmäinen suuruudenhullu, joka korottaa itsensä jopa Jumalan yläpuolelle. Danielin profetia paljastaa hänet kummallisen vallan vieraaksi mieheksi, joka on antautunut pimeisiin menoihin ja himokkaisiin taipumuksiin:

Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. Hän ei välitä isäinsä jumalista, ei naisten lempijumalasta, eikä hän välitä mistään muustakaan jumalasta, sillä hän uhittelee niitä kaikkia. Mutta sen sijaan hän kunnioittaa linnoitusten jumalaa. Sitä jumalaa, jota hänen isänsä eivät tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja muilla kalleuksilla. Ja tätä hän tekee vahvoille linnoituksille – hän vieraine jumalineen. Niille, jotka hän omikseen tuntee, hän osoittaa suurta kunniaa ja panee heidät monien hallitsijaksi ja jakaa heille maata palkaksi.” (Dan. 11:36-39).

Tämä profetia näyttää Antikristuksen hänen hallintonsa kehittymisvaiheessa. Hänellä on vapaus toteuttaa tahtoaan ja ryhtyä mitä julkeimpaan itsensä korottamiseen. Lisäksi hänellä on ilmeisesti valta puhua ihmeellisen voimakkaita sanoja Jumalaa vastaan – hän haastaa Jumalan ja näyttää jonkin aikaa voittavan! Eikä se lopu tähän, hänen sanotaan ”menestyvän” koko Ahdistuksen ajan. Eli vaikka kaikenlaiset fyysiset ja hengelliset mullistukset raunioittavat maailmaa, hänen suunnitelmansa onnistuvat jopa Ahdistuksen loppuun saakka.

Hän seisoo ainutlaatuisena ja ilmiömäisenä ihmisenä, jonka valta ja päämäärä lopulta paljastuu kokonaan satanistiseksi. Riippumattomana perheestä tai perinteisestä uskosta Jumalaan hän seisoo lopullisena arkkivihollisena, jota ei mikään vastuu paina.

Epäilemättä hän herättää uudelleen muinaisten pakanallisten jumalien palvonnan. Ja vielä enemmän, maailma näkee hänet älykkäiden muukalaisvoimien valtuuttamana, jotka ehkä esittäytyvät ihmiskunnan muinaisina luojina, nyt palanneina tarkastamaan työtänsä ja saattamaan sen uudelle evoluution tasolle. Joka tapauksessa Antikristus varmasti vahvistaa ihmiskunnan nykyajan mytologioita, joihin kuuluu laajalle levinnyt usko, että okkulttiset muukalaisten tiedustelupalvelut ovat läsnä ja tarjoavat ihmiselle uuden elämän toivon. On selvää, että jakeet 36–39 puhuvat sellaisten tapahtumien etenemisestä, jotka tuovat Antikristuksen zeniittiinsä, jota Jeesus jakeessa Matt. 24:15 kutsui ”hävityksen kauhistukseksi”.

Mutta Jeesus asettaa tämän tapahtuman Ahdistuksen puoliväliin, ei loppuun. Hän varoittaa Juudeassa olevia (ei pakanamaailmaa) pakenemaan vuorille, kun näkevät tämän temppelin häpäisemisen. Hän varoittaa heitä pysähtymästä ottamaan tavaroitaan, ja pakenemaan henkensä edestä. Sitten Hän sanoo:

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule” (Matt. 24:21).

Toisin sanoen, pahin osa kärsimyksestä tulee hävityksen kauhistuksen jälkeen! Tavallisesti ajatellaan, että tämä otsikko edustaa ahdistuksen toisen puoliskon tuomioita. Antikristuksen valtaan asettaminen, poliittinen vakauttaminen sodassa hänen vastustajiaan vastaan, taloudellinen kehitys ja jumaluuden vaatiminen – sekä suuri Ahdistus – ahtaassa ja rajoittavassa kolmen ja puolen vuoden jaksossa eivät jätä kylliksi aikaa kaikille profetoiduille tapahtumille. Palatessamme Danielin antamaan kuvaan huomaamme, että sama tarve koskee seitsemän vuoden jaksoa. Dan. 11:40-45 kertoo ajasta suurin piirtein silloin, kun hän ensi kerran alkaa julistaa jumaluuden vaatimustaan:

Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa. Ja Pohjan kuningas käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse. Hän hyökkää myös Ihanaan maahan, ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten pääosa. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset ja etiopialaiset liittyvät häntä seuraamaan. Mutta sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi. Hän pystyttää hovitelttansa meren ja pyhäkön ihanan vuoren välille. Mutta hänen loppunsa tulee, eikä häntä kukaan auta.

Nämä jakeet tekevät selväksi, etteivät kaikki hyväksy hänen vaatimustaan maailman johtajuudesta. Eri vallat – etelän, idän ja pohjoisen kuninkaat – yrittävät torjua hänen suunnitelmansa. Hänet näytetään myös sodassa useiden Lähi-idän valtojen kanssa. Huomaa kuitenkin erityisesti jakeet 44 ja 45, joissa hänen joukkonsa lähetetään tuhoamaan nuo viholliset – ”vihkimään heidät tuhon omiksi”. Tässä alkuperäinen kieli osoittaa, että hän ”leikkaa heidät pois” tai ”pyyhkäisee heidät pois”. Sitten hän perustaa päämajansa ”merten välille”, eli Välimeren ja Kuolleenmeren välille. Hän asuu Jerusalemissa ”ihanalla pyhällä vuorella”. Toisin sanoen, hän hallitsee Siionin Vuorelta. Hän on voittoisa.

Kaikki tämä on tapahtunut ennen hänen lopullista jumalaksi julistautumistaan. Mistä tiedämme sen? Koska seuraava jae – Dan. 12:1 – on yhtä selvä viittaus Ahdistuksen toiseen puoliskoon, kuin mikä tahansa Raamatusta löytyvä:

Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” (Dan. 12:1).

Mihin aikaan?

Tässä meidän on esitettävä kysymys edellä olevassa jakeen sanoista ”siihen aikaan”. Meidän on yksinkertaisesti tiedettävä, mitä aikaa tarkoitetaan. Ja aika osoitetaan selvästi kontekstilla, johon se viittaa, nimittäin aikaan, jolloin Antikristus nousee valtaan, hänen jumalaksi julistautumiseensa ja hänen menestyksekkääseen kampanjaansa vihollisiaan vastaan. Tämä on edellisissä jakeissa – Dan. 11:36-45 – esitetty ajanjakso.

Kaikki nämä yksityiskohdat on ratkaistava, ennen kuin hän voi nousta Ilm.13 luvun surullisenkuuluisaksi despootiksi. Tässä me näemme ”sen ajan” kaikkein väkivaltaisimman jakson – seitsemän vuoden toisen puoliskon – alkamisena. Ja ”siihen aikaan” Miikaelin, arkkienkelin, joka taistelee Israelin ja Jumalan puolella, sanotaan nousevan ja aloittavan puolustamisensa tosissaan.

Tämä vastaa täsmälleen kohtaa Ilm. 12:6-8 ja tapahtumia, jotka selvästi merkkaavat Danielin 70. viikon toisen puoliskon alkamisen:

Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää. Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.” (Ilm. 12:6-8)

Tässä 1260 päivää (kolme ja puoli vuotta) vastaavat tarkalleen Danielin mainitsemaa ajanjaksoa. Se on Jaakobin vaivan aika, jolloin Israel menee piiloon. Tämä ei olisi voinut tapahtua Antikristuksen ylivallan aikana, kun hän oli syventynyt asemansa turvaamiseen ja valvomaan pakanavaltoja, jotka pyrkivät voittamaan hänet.

Itseasiassa Daniel 12:5-7 viittaa tähän kolmen ja puolen vuoden ajanjaksoon ilmaisulla ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”. Toisin sanoen, siitä hetkestä, kun Antikristus perustaa päämajansa Siionin vuorelle, ahdistuksen loppuun on kolme ja puoli vuotta:

Sitten minä, Daniel, näin kaksi muuta miestä. Toinen seisoi virran tällä, toinen tuolla rannalla. Toinen heistä sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vesien yläpuolella: ’Kuinka kauan on vielä näiden ihmeellisten asioiden toteutumiseen?’ Silloin kuulin, kuinka pellavapukuinen mies, joka oli virran vesien yläpuolella, vannoi hänen kauttaan, joka elää iankaikkisesti. Hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi: ’Vielä kuluu aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Kun pyhän kansan voiman murskaaminen (KR38: hajotus) on päättynyt, silloin tämä kaikki toteutuu.(Dan. 12:5-7, Raamattu Kansalle)

Kuten edellä mainittiin, tämä ”hajotus” eli ylpeän Israelin itsevarman ylimielisyyden murskaaminen tapahtuu ahdistuksen jakson lopussa, ei alussa. Tässä esitetty kysymys on: ”Kuinka kauan on vielä loppuun?” On täysin selvää, että kyseinen aika on laskettava siitä hetkestä, jolloin Antikristus perustaa palatsinsa merien välille, ahdistusjakson loppuun.

Vastaus on kolme ja puoli vuotta edellytyksellä, että lopussa on lisäaika. Korostaakseni tätä, Daniel 12:11 mainitsee jälleen hävityksen kauhistuksen:

Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää” (Dan. 12:11).

Öljymäen puheessa (Matt. 24) Jeesus kehottaa Juudeassa olevia pakenemaan nähdessään tämän kauhistuksen. Vertailukohdat Danielissa, Matteuksessa ja Ilmestyskirjassa vahvistavat, että Antikristus tarvitsee huomattavan paljon aikaa – vähintään kolme ja puoli vuotta – valtansa vahvistamiseen. Sen jälkeen Israelia vainotaan toiset kolme ja puoli vuotta. Se tekee seitsemän vuotta ynnä lisäaika:

Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää” (Dan. 12:12).

Danielille kerrotaan tässä, että ahdistuksen jälkimmäisellä kolmen ja puolen vuoden jaksolla olisi lisäys. Ensinnäkin, jakeessa 11 kerrotaan vielä 30 päivästä, jolloin kokonaissumma on 1290 päivää. Sitten jakeessa 12, meitä valistetaan, että sen jälkeen on siunaus niille, jotka odottavat, kunnes on kulunut 1335 päivää.

Tämä tekee ahdistuksen jälkipuoliskon kolmen ja puolen vuoden pituiseksi, johon lisätään vielä kaksi ja puoli kuukautta. Useimmat tutkijat ovat sillä kannalla, että tämä lyhyt jakso menee Kristuksen tulemukseen Ahdistuksen lopussa.

Mikä sitten on se siunaus? Mahdollisesti se on aika pedon ja väärän profeetan tuomitsemiselle ja syytteeseen asettamiselle, kuten Ilm. 19 kertoo. Mikä se sitten onkin, niin se ulottuu Danielin 70. viikon seitsemän vuoden tuolle puolelle.

Viikon ensimmäinen puolisko

Ottaen huomioon, että ahdistuksen jälkeen on profeetallisesti tärkeä jakso, niin voisiko sellainen olla myös ennen seitsemää vuotta? Kun kysymyksessä on nimenomaan Antikristus, niin kuinka paljon hänen kehityksestään tapahtuu ennen liiton vahvistamista Israelin kanssa (Dan. 9:27)? Kun Karitsa avaa ensimmäisen sinetin, Antikristus ratsastaa esiin valloittajana:

Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan” (Ilm. 6:2).

Tässä väärä messias ratsastaa esiin valloittajana. Tämä sinetti merkitsee hänen imperiumin rakentamistoimiensa aloittamista. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan voida varmasti sanoa, että hän on vahvistanut liiton Israelin johtajien kanssa. Antikristuksen valkoinen hevonen ja sitä seuraavat kolme muuta hevosta, näyttävät merkitsevän vasta pahan imperiumin pelkkiä alkeita. Hän tarvitsee paljon aikaa voidakseen taistella Jumalan kahden todistajan ja pakanamaailman armeijoiden kanssa ja sitten paljastua yliluonnollisesti Saatanan inkarnaatioksi.

Tri. Arnold Fruchtenbaum’in sanat kirjassa The Footsteps of the Messiah sopivat tähän mitä parhaiten:

”Joten kun Antikristus allekirjoittaa seitsemän vuoden sopimuksen Israelin kanssa, niin viimeinen viikko, eli Jumalan profeetallisen kellon viimeiset seitsemän vuotta Israelille, alkavat tikittää. Tämä ja vain tämä on lähtökohta ahdistuksen seitsemälle vuodelle. Tämän valossa pitäisi olla hyvin selvää, ettei se ole tempaus, joka aloittaa ahdistuksen. Kuten on jo osoitettu, niin tempaus tapahtuu jonkin verran ennen ahdistusta. Se voi tulla juuri ennen ahdistusta, tai se voi tulla useita vuosia ennen ahdistusta.”

Muutkin tunnetut selittäjät pitäytyvät tähän samaan näkemykseen. Jos tempaus tapahtuisi esimerkiksi kaksi tai kolme vuotta ennen ahdistusta, niin salaperäisen Babylonin maailmanlaajuinen hallitus voisi aloittaa fuusiojakson, joka loppuisi hyvissä ajoin, ennen kuin Antikristus vahvistaa liiton ja Danielin 70. viikko alkaa.

Niinpä kun Antikristus ratsastaa esiin sodan punaisella hevosella, taloudellisen romahduksen mustalla hevosella ja kuoleman hallavalla hevosella, niin se tapahtuu olemassa olevan geopoliittisen järjestelmän purkamiseksi. Myöhemmin hän korvaa tuhoamansa järjestelmän omallaan – tunnistamismerkkien ja despoottisen kontrollin saatanallisella järjestelmällä.

10 vuotta plus?

Tempauksen hetkestä Danielin 1335 päivän loppuun aikaa voisi hyvinkin olla yli kymmenen vuotta. Sitä voi olla paljon vähemmän, mutta tietyt esikuvalliset ennakkotapaukset viittaavat mieluummin pitempään kuin lyhempään aikaan. Yksi asia on varma, globaalia hallitusta ei voida perustaa ilman taistelua. Danielin profetia viittaa tähän hyvin selkeästi!

Sitä ei myöskään voida perustaa yhdessä yössä. Valtuuksien ja sopimusten lujittaminen voimakkaiden ryhmittymien kanssa vie aikaa. Vasta sitten Antikristus pystyy lupaamaan jotakin.

Tietysti hänen lupauksensa Israelille ja hänen liitonvahvistamisensa ovat 70. viikon käynnistävä tekijä. Lopuksi, Paavalin profetiassa Antikristuksesta, näemme juuri tämän kuvan. Hänen ”laittomuuden ihmistään” ei voida paljastaa, ennen kuin tietyt edellytykset ovat täyttyneet. Tältä osin hänen profetiansa on varsin yksiselitteinen:

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2.Tess. 2:3,4).

Paavali kertoo tessalonikalaisille, että ”se päivä” (Herran päivä) ei voi tulla välittömästi eikä ilman varoitusta. Hän sanoo, että kaksi asiaa täytyy tapahtua ensin.

Ensiksi, ”luopumuksen” täytyy tulla. Monta keskustelua on syntynyt siitä, mitä tämä tarkoittaa. Jotkut ovat sanoneet, että sana viittaa täysimittaiseen luopumiseen, eli luopumiseen uskosta Jumalaan. Toiset ovat sanoneet, että kreikan verbi tässä voi viitata ”lähtemiseen” eli pois menemiseen. Niin sanoessaan he julistavat käsitystä, että se on tempaus, johon tässä viitataan. Kuinka onkaan, niin sanotaan, että kuluu määrittelemätön aika tämän ”luopumuksen” ja Ahdistuksen välillä.

Toiseksi ”laittomuuden ihmisen” – Antikristuksen – täytyy ilmestyä. Ja on tunnustettava, että tämä on vasta hänen ilmestymisensä alku maailmalle. Tämän jälkeen, kuten olemme huomauttaneet, hän tarvitsee paljon aikaa voidakseen kaapata maailman valtajärjestelmät ja kääntää ne omaan käyttöönsä. Sitten hänen on vahvistettava liitto Israelin kanssa, ennen kuin Herran päivä (Ahdistus) voi alkaa.

On varmaa, että Danielin 70. viikko on kestoltaan täydet seitsemän vuotta, ynnä jonkin verran lisäaikaa alussa ja sen päättymisen jälkeen. Sitä edeltää määrittelemätön aika, mahdollisesti jopa kolme vuotta. Ja sen jälkeen kaksi ja puoli kuukautta kestävä puhdistusjakso seuraa seitsemän vuoden ahdistusta. Uskollisena uskovana seurakunnan ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen saat olla kiitollinen, ettet koskaan tule henkilökohtaisesti kärsimään Antikristuksen vallan alla. Jo kauan ennen, kuin maailma hänet tuntee – kauan ennen kuin hän vahvistaa liiton Israelin kanssa – sinä tulet olemaan kotona Herran luona.

Et myöskään tule kokemaan Ahdistuksen ajan mullistuksia. Sinä olet Hänen kanssansa katselemassa, kun Hän valmistelee maaplaneettaa valtakunnan aikaa varten.

Read Full Post »

Two prophets become focus of entire world prior to Antichrist
Posted on 12.2.2018 by Don Koenig, suom. SK

Raamatunprofetian opettajat puhuvat vain vähän Ilm. 11. luvun kahden todistajan roolista. He tulevat maisemaan jonkin aikaa tempauksen jälkeen ja todistavat Jerusalemista käsin 1260 päivää.

Raamatunprofetian opettajat sanovat aivan oikein, että viimeinen vuosiviikko käynnistyy, kun Israel allekirjoittaa liiton, mutta he eivät näytä huomaavan sitä, että näiden kahden profeetan palvelutyö myös merkkaa viimeisten seitsemän vuoden alkamisen. Suuri ahdistus on tulos maailman kapinasta sitä sanomaa vastaan, jota Hänen voidellut profeettansa tuovat. Jos maailma katuisi ja vastaanottaisi heidän sanomansa, niin Jumalan valtakunta tulisi välittömästi.

Danielin 70. vuosiviikon ensimmäisen puoliskon aikana näistä kahdesta profeetasta tulee koko maailman huomion keskeinen kohde. Heidän saarnaamisensa ja se, että maailma hylkää sen, on syy siihen, että laiton Peto/Antikristus nousee valtaan. Hän vastustaa Herran valtakuntaa.

Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan. Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat. (Ilm. 13:3-10)

Tämä kohta antaa ymmärtää, että maailma ei tykkää siitä, mitä profeetat julistavat ja pyrkivät tappamaan heidät. Heidän lopetettuaan 1260 päivää kestäneen todistamisensa Pedon, Kadotuksen Lapsen, annetaan nousta tuonelasta ja hän tappaa heidät. Maailma pitää sitten isot juhlat, koska Jumalan profeetat on tapettu. Oletko pohtinut sitä, mitä nämä profeetat sanoivat ja tekivät saadessaan maailman reagoimaan näin? Muuten se, että maailman kansakunnat näkevät heidän kuolleet ruumiinsa, voi toteutua vasta meidän sukupolvemme aikana.

Tämä Ilmestyskirjan kohta sanoo, että nämä profeetat ovat ne kaksi öljypuuta, jotka seisovat Jumalan edessä. Myös Sak. 4:14 mainitsee samat kaksi öljypuuta, jotka seisovat Jumalan kanssa. Nämä kaksi miestä vaelsivat Jumalan kanssa, mutta eivät olleet vielä kuolleet, koska meille kerrotaan, että Peto tappaa heidät. Vain Eenok ja Elia vietiin elossa taivaaseen. Jotkut luulevat toisen olevan Mooses, mutta Mooses kuoli ja Jumala sanoi Moosekselle, että hänen ei tässä ruumiissa annettaisi astua jalallaan luvattuun maahan. Nämä luonnolliset ihmiset (siis Eenok ja Elia) saarnaavat Jerusalemista käsin.

He olivat Luojan läsnäolossa, joten he tulevat kertomaan maailmalle totuuden Jeesuksesta ja Jumalan suunnitelmasta Israelille. Maailma tulee hylkäämään heidän sanomansa. Raamattu tekee sen selväksi, että koko maailmalle kerrotaan totuus ennen aikakauden loppua. Jumalan suunnitelmasta kertovat Hänen profeettansa ja myöhemmin enkelit. Maailman ihmiset voivat hyväksyä tai hylätä heidän sanomansa, mutta hylkääminen tuo iankaikkisia seurauksia.

Kaksi profeettaa ilmeisesti kertovat maailmalle, että Jeesus on Messias ja että maailman täytyy tehdä parannus, koska Herran maanpäällisen valtakunnan aika on tullut. Olettaisin, että he tulevat sanomaan jotakin samaa, kuin mitä Johannes Kastaja saarnasi: ”Tehkää parannus, sillä Jumalan Valtakunta on käsillä.” He tekevät myös hyvin selväksi, että kun Jeesus palaa, niin juutalaiset saavat heille luvatun valtakunnan ja tulevat hallitsemaan maata Jerusalemista käsin. Maailma, joka vihaa juutalaisia, ei tykkää siitä sanomasta. Se pyrkii tappamaan heidät.

Luulen myös, että he kertovat maailmalle, että Jeesuksen hallitsema juutalaisten valtakunta vaatii kaikkia katumaan syntejään, tekemään Jeesuksen Herraksi ja pitämään Hänen käskynsä. Tänä päivänä näemme maailman ihmisten juhlivan syntejään laittomassa kapinassaan Jumalan järjestystä vastaan. He kieltäytyvät alistumasta taivaan Jumalalle. Sen sijaan he korottavat Antikristuksen ja korjaavat seuraukset.

Maailma hylkää kahden profeetan sanoman heidän palvelutyönsä varhaisessa vaiheessa, mutta on voimaton pysäyttämään heitä, ennen kuin heidän 1260 päivää kestävä todistamisensa on loppunut. Jokainen, joka yrittää vahingoittaa heitä, saa yliluonnollisen tuomion päällensä.

Heidän palvelutyönsä aikana temppeli on joko juuri rakennettu, tai rakenteilla. Pakanat tallaavat ulompaa esipihaa 42 kuukautta (Ilm. 11:2). Siksi minusta näyttää, kuin temppelialue olisi Rooman hallinnassa viimeisen vuosiviikon alkupuoliskon ajan.

Palvelutyönsä päivinä kahdella profeetalla on mahdoton valta maailmaan. He voivat muuttaa veden vereksi, estää sateen ja heillä on valta kutsua vitsauksia ja tuomioita maan päälle niin usein, kuin haluavat.

Profeetat tietävät, että tuomioiden kutsuminen ei saa ihmisiä katumaan, joten tuomioille täytyy olla jokin muu syy. Ehkä he käskevät maailman valtioita lähettämään juutalaisensa takaisin Israeliin ja valtiot kieltäytyvät tottelemasta? Valtiot pelkäävät, että totteleminen johtaisi juutalaiseen valtakuntaan, jota ne niin vastustavat.

Kun Israel vapautettiin Egyptistä, näimme kaksi sellaista voideltua hahmoa. Mooses ja Aaron käskivät Faaraota päästämään heprealaiset. Faaraon jatkuvat kieltäytymiset toivat pahenevia tuomioita Egyptille. Lopulta Faarao antoi heprealaisten lähteä, mutta lähti sitten heidän peräänsä tappamaan heidät kaikki. Näyttää, että tässä tapahtuu jotakin samanlaista. Se mitä tapahtui Egyptissä, voi ennakoida sitä, mitä tapahtuu maailmanlaajuisesti näinä viimeisinä päivinä. Ei ihme, että maailma pelkää ja vihaa kahta profeettaa ja iloitsee, kun heidät on tapettu.

Sen jälkeen, kun kaksi profeettaa johdattavat juutalaiset ulos kansakunnista, Saatanan Peto nousee syvyyden kuilusta, tappaa kaksi profeettaa ja pettää kaiken kansan tulemaan Israelia vastaan tappamaan kaikki juutalaiset. Maailman kansakunnat suostuvat lähettämään armeijansa tappamaan kaikki juutalaiset, koska eivät halua kahden todistajan profetioiden toteutuvan. Suuri ahdistus viimeisen vuosiviikon toisella puoliskolla on tuo kapina Jumalan suunnitelmia vastaan Israelille.

Maailma haluaa tappaa kaikki juutalaiset, mutta Jumala tuomitsee kansakunnat sen perusteella, kuinka ne kohtelevat Israelia. Maailma ei rakastanut totuutta, jonka kaksi todistajaa antoivat, joten se saa valheen (Pedon/Antikristuksen). Antikristuksen pystyttämä Suuri Babylon ei ole muuta kuin laiton väärennetty Jumalan valtakunnan korvike. Se on korvike juutalaiselle valtakunnalle Jerusalemissa, jota Jumala suunnittelee.

Ihmiset ja kansat, jotka eivät tee parannusta, tuovat tuhon oman päänsä päälle, kun Peto johtaa heidät vastustamaan Jumalan valtakuntasuunnitelmaa. Nekin, jotka selviävät suuresta ahdistuksesta, tuomitaan sen perusteella, kuinka kohtelivat 144 000 Jumalan palvelijaa Israelin 12 heimosta, jotka saarnasivat evankeliumia tulevasta valtakunnasta. Yhdelläkään, joka vastusti juutalaista valtakuntaa, ei ole pääsyä valtakuntaan. Tätä tarkoittaa kohta Matt. 25:31-46.

Sanoma, joka maailman pitäisi kuulla, on, että kun Jumala lähettää kaksi profeettaa, jotka vahvistavat itsensä kutsumalla alas tuomioita, niin sen pitäisi ottaa vaari heistä eikä vastustaa heitä. Luomakunnan Jumala ei aio muuttaa mieltään ja Hän on voittamaton. Juutalainen Messias tulee Jerusalemiin ja hallitsee maailmaa Jerusalemista käsin. Suuri ahdistus ja sen tuoma tuho tulee seurauksena siitä, että maailma hylkää profeettojen kautta annetun sanoman. Maailma korvaa totuuden Antikristuksen valheilla.

Jumala lähettää profeettansa ennen tuomiota. Ilmestyskirjan kaksi profeettaa ovat avain viimeisten päivien tapahtumien ymmärtämiseen. Maailma voisi vielä katua ja vastaanottaa Jeesuksen ja Hänen valtakuntansa, mutta se tulee kieltäytymään. Suuren ahdistuksen tuomiot enkelten toteuttamina tulevat seurauksena ihmisen kapinasta Jumalan oraakkeleita vastaan.

Read Full Post »

Believers can expect the Rapture before 2025
Posted on 26.1.2018 by Don Koenig, suom. SK

Olemme ainutlaatuinen sukupolvi. Melkein tuhat vuotta kristityt ovat odottaneet Jeesusta palaamaan, mutta useimmat tänä päivänä elävät tulevat todella näkemään sen toteutuvan. Me kristityt voimme nähdä ja meidän pitäisi nähdä ajan merkit. Uskon, että kaikki on oleva toteutunutta 2030-luvulla (olin liian varovainen tuossa 2050-artikkelissa).

Tempaus tapahtuu vähintään 7 vuotta ennen toista tulemusta. Tempauksen ja liiton allekirjoittamisen, joka käynnistää viimeisen vuosiviikon Israelille, välillä on myös todennäköisesti muutaman vuoden aukko. Joten olettakaamme, että aika tempauksen ja toisen tulemuksen välillä on vain 10 vuotta. Se merkitsee, että jos toinen tulemus tapahtuu ennen vuotta 2035, niin tempaus tapahtuisi ennen vuotta 2025. Muista, että Eenok lähti puoli sukupolvea ennen vedenpaisumuksen tuomiota. Joten aukko tempauksen ja toisen tulemuksen välissä voi olla pitempikin tehden tempauksen vielä aikaisemmaksi.

Kun katsoo maailmanmenoa, ei voi nähdä, että toinen tulemus voisi olla kauempana kuin 2035. Siksi seurakunta todennäköisesti on poissa täältä vuoteen 2025 mennessä. Joten pitäisikö sinun myydä tila tai lopettaa valmistautuminen elämään? Ei, emme voi olla varmoja mistään?

Voi tapahtua sivilisaation nollaus, joka on ennustamaton. Esimerkiksi uusi mustan ruton tapainen onnettomuus, voisi suuresti vähentää maailman väestöä, tai ydinsota voisi palauttaa maailmaa taaksepäin muutamia vuosikymmeniä. Voimme olla melko varmoja, että lopunajan aikajana on oikea, koska Israel on palannut maahansa ja voimme nähdä, että näyttämöä pystytetään raamatunprofetian toteutumiselle. Voimme myös nähdä, että maailma on nopeasti tulossa hulluksi (going nuts).

Raamattu osoittaa, että uskovat tietävät Hänen tulemuksensa yleisen ajan. Emme ole sokeita, joten nähdessämme asioiden tapahtuvan, minusta on järkevää olettaa, että toinen tulemus on ennen vuotta 2035 ja tempaus ennen vuotta 2025. Tiedämme, että olemme aikakauden loppumisen yleisessä ajassa, koska se, mitä Raamattu sanoo tapahtuvan viimeisinä päivinä, on tapahtumassa. Olemme muuten Jeesuksen lähdettyä ensimmäinen sukupolvi, joka voi esittää sellaisia väitteitä.

On monia merkkejä, että aikakauden loppu on yllämme. Koko maailma on keskittynyt Jerusalemiin, aivan kuten profeetat sanoivat tapahtuvan viimeisinä päivinä. Maailman kansakunnilla on pakko-oireinen häiriö (OCD) koskien hyvin pientä valtiota Lähi-idässä. Ainoa syy, miksi useimmat maailman kansakunnat vihaavat pikkuista Israelia, on saatanallinen vaikutus, joka toimii uskonnon ja marxismin kautta.

Toinen suuri merkki lopunajasta on, että suurin osa kristikuntaa on lähtenyt luopumukseen. Raamattu varoittaa, että näin kävisi viimeisinä päivinä. Maailman kirkot maailmallista evankeliumia, joka ei lainkaan ole Jeesuksen evankeliumi. Heillä on vain uskonto.

Maailma on myös tullut samanlaiseksi, kuin se oli ennen vedenpaisumusta ja Lootin päiviä. Väkivaltaa ja irstailua on kaikkialla. Miehet harrastavat seksiä miesten kanssa, naiset naisten kanssa ja sanovat sitä normaaliksi ja vaativat, että myös kristittyjen on hyväksyttävä tämä riettaus. Useimmat, jotka eivät ole homoja, asuvat avoliitossa sen sijaan, että menisivät naimisiin. Pedofiliaa ja pornoa on kaikkialla. Humanistiset rivosuiset naiset vaginat päänsä päällä eivät häpeä protestoida luonnollista Jumalan antamaa järjestystä. Häiriintyneet Room. 1. luvun kaltaiset naiset abortoivat vauvojaan miljoonittain. Islam ja marxismin vaikuttamat kansakunnat vainoavat kristittyjä hellittämättä. Kaikkialla sanotaan pahaa hyväksi hyvää pahaksi. Kuinka voisi tuomio olla tulematta tälle pahalle sukupolvelle?

Käännyttämistä ollaan kieltämässä jopa ns. kristillisissä maissa. Saarnata kaiken hyväksyvää Jeesusta ja kaikkien polkujen hengellisyyttä ei ole Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Mikä on seurakunnan tarkoitus täällä, ellei se saarnaa Kristuksen evankeliumia maailmassa? Maailma on nopeasti sokeutumassa totuudelle. On selvää, että kun ei ole enää kuulevia korvia, niin seurakunnalla ei ole enää mitään syytä olla täällä.

Raamattu varoittaa, että ihmiset, jotka hylkäävät Jumalan, annetaan kelvottoman mielen valtaan. Voimme nähdä tuon mielenvikaisuuden toteutuvan. He kieltävät jokaisen totuuden, joka tulee Jumalalta. He korvaavat sen kehitysopin ja jälleensyntymisopin kaltaisilla saduilla. Todelliset kristityt ihmettelevät, kuinka maailma voisi tulla enää pahemmaksi. Usko minua, se voi. Kun seurakunnan vaikutus otetaan pois maailmasta, niin meillä kahta kauheampi natsismi. Ellet ole huomannut, niin siitä juuri on kyse islamissa ja marxilaisessa vasemmistossa. Eräänä päivänä hyvin pian Jumala ottaa seurakunnan pois ja maailma pääsee toteuttamaan pahoja tapojaan.

Raamattu antaa meille muitakin merkkejä. Danielin näyssä oli vain neljä petoa, jotka tulisivat hallitsemaan maailmaa. Viimeinen peto tallaisi kaikki kansakunnat. Tuo peto oli Rooman valtakunta. Rooman valtakunta ei kuollut. Sen muodostavat läntiset valtiot, joita johtaa valaistu (lusiferistinen) maailman eliitti. Käynnissä olevia saatanistisen globalismin pyrkimyksiä ei pysäytetä, ennen kuin Jeesus palaa ja murskaa sen. Lusiferilaiset suunnittelevat, että heillä olisi globaali hallinto paikoillaan vuoteen 2030 mennessä (YK:n agenda 2030).

Profetia Eelamista on toteutumassa (Jer. 49:35-39). Se ei ole milloinkaan toteutunut historiassa, mutta sen täytyy toteutua, ennen kuin Herra palaa. Eelam on siinä osassa Irania, jossa sen ydinreaktorit sijaitsevat. Profetia sanoo, että eelamilaiset hajotetaan maailman kaikkiin kansakuntiin. Miljoonien iranilaisten evakuointi tapahtuu todennäköisesti, koska Iranin alue muuttuu radioaktiiviseksi. Eelamilaiset palaavat millenniumissa. Voimme päivän uutisotsikoissa nähdä, kuinka tämä tapahtuu Iranille.

Venäjän sotilaallinen voima saavuttaa huippunsa 2020-luvulla toteuttamaan Hesekielin luvut 38 ja 39. Kiinan aikoo olla johtava maailmanvalta 2030-luvulla. Vasta meidän sukupolvemme aikana voisi armeija Eufratin itäpuolelta tappaa kolmanneksen kaikista ihmisistä maan päällä.

Pian ihminen ohjelmoi uudelleen Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä. Ihmiset, jotka eivät ole enää inhimillisiä, eivät voi pelastua. Geneettinen muokkaus on selkeä merkki, että Jeesus tulee hyvin pian. Tehdäänkö ihmisiä vielä Jumalan kuvaksi vain kahdessa vuosikymmenessä?

Vasta meidän ajassamme voidaan valvoa kaikkia niin, ettei kukaan voi ostaa eikä myydä ilman pedonmerkkiä (Ilm. 13:17). Meillä on 5G-viestintä 2020-luvun alussa ja 6G (666G) 2030-luvun alussa. 5G lopulta yhdistää kaikki sähköiset laitteet internettiin ja 6G yhdistää kaiken maailmanlaajuiseen Pedon viestintäjärjestelmään. Luulen, että 6G tulee poistamaan telemastojen ja WiFi:n tarpeen. Viestintä voi käyttää jotakin sellaista kuin hiukkasta pienempiä neutrinoja (sub particle neutrinos), jotka voivat kulkea suuria etäisyyksiä kaiken läpi.

Se tosiasia, että Amerikka ei löydy Raamatun profetiasta, tarkoittaa, että Amerikka mitä todennäköisimmin tuomitaan ennen ahdistuksen tapahtumia. Amerikan tuho muuttaisi maailman fokuksen takaisin raamatunprofetian mainitsemiin kansakuntiin. Amerikka oli kristinuskon voimakkain ääni maailmassa, mutta on nyt johtava pahuuden viejä ja kypsä tuomiolle. Amerikassa on kuitenkin edelleen paljon kristittyjä ja minusta on todennäköistä, että Jumala poistaa kansansa, ennen kuin tuo tuomio tapahtuu.

Minusta on selvää, että maailma ei voi jatkaa nykyistä kurssiaan kovin kauan. Se tuhoaisi itse itsensä. Jeesuksen täytyy tulla takaisin pelastamaan jäännöksen. Mainitsemistani ja monista muistakin syistä tempauksen pitäisi tapahtua ennen vuotta 2025. Se tarkoittaa, että todellisten uskovien pitäisi olla poissa täältä vain 7 vuoden sisällä. Tempauksen toivon pitäisi rohkaista uskovia vaikka kuinka vaikeina edessämme olevina päivinä.

Read Full Post »

There Is No Seven Year Tribulation!
By Jack Kelley, suom. SK

Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16:33)

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule(Matt. 24:21).

Aina silloin tällöin joku kysyy minulta, että vaikka ennen ahdistusta -käsitys näyttää Raamatun kannalta järkevältä, he eivät voi hyväksyä sitä, koska Jeesus sanoi, että meillä olisi ahdistus tässä maailmassa ja sen täytyy merkitä, että seurakunta tulee käymään läpi ainakin ahdistuksen ensimmäisen osan. Näin sanoessaan he ajattelevat ensimmäistä 3½ vuoden jaksoa.

Selvittäkäämme tämä. Raamatussa ei ole yhtään mainintaa seitsenvuotisesta ahdistuksesta.

Strong’in sanakirjan mukaan näissä kahdessa kohdassa ahdistukseksi käännetty kreikan sana esiintyy Uudessa Testamentissa 45 kertaa ja niistä 21:ssä se on käännetty englannin sanalla tribulation ja myös em. kahdessa kohdassa. Se tulee juuriverbistä ”pusertaa” (press) kuten viinirypäleitä puserretaan. Vertauskuvallisesti käytettynä se voi tarkoittaa sortoa, ahdistusta, hätää, vaikeutta, tai vaivaa. Mutta vaikka ahdistus on sana, joka esiintyy näissä molemmissa jakeissa, niiden merkitys on täysin erilainen.

Mitä se merkitsee?

Jakeessa Joh. 16:33 Jeesus sanoo itseasiassa, että uskoon tuleminen ei tarkoita, että ongelmasi ovat ohi. Ongelmat ovat tämän maailman ominaispiirre ja niin kauan kuin olet siellä, sinulla on niitä. Hän on kuitenkin voittanut maailman ja uskon kautta Häneen sinäkin voitat.

Hän viittasi siihen, että johtuen uskosta meillä voi olla rauha jopa vaivan aikoina (Fil. 4:4-7). Ensiksi, koska tiedämme, että hän saa kaiken elämässämme vaikuttamaan parhaaksemme (Room. 8:28) ja toiseksi, koska eräänä päivänä tämä kaikki on ohi ja elämme ikuisessa rauhan ja onnen tilassa Hänen luonaan.

Siksi meidän pitäisi keskittyä siihen maailmaan eikä tähän (2. Kor. 4:16-18). Kun luet jakeen Joh. 16:33 kontekstissaan, voit nähdä, että se on tarkoitettu koko seurakunta-ajalle ja käsittelee yksilöitä ja itse kunkin elämää.

Eri asia

Matteus 24:21 on kuitenkin kokonaan eri asia. Ennen kaikkea se koskee tiettyä ajanjaksoa, joka alkaa hävityksen kauhistuksen (Matt. 24:15) jälkeen ja loppuu juuri ennen toista tulemusta (Matt. 24:29). Jeesus varusti sanan ahdistus etuliitteellä ”suuri” sanoen, että mitään sen kaltaista ei ole koskaan tapahtunut maailmanhistoriassa eikä koskaan tule tapahtumaan uudelleen. Muista viittauksista tiedämme, että Suuri Ahdistus tulee kestämään 3½ vuotta ja on paljon ankarampi, kuin kukaan voi kuvitellakaan. Niin ankara, että ellei Herra palaisi lopettamaan sitä, ainutkaan ihminen ei jäisi eloon (Matt. 24:22)

Raamattu tuntee kahdenlaista ahdistusta. Ensimmäinen on langenneen luomakuntamme yleinen tila. Vaikeudet, sairaudet, vaino ja muunlainen epäoikeudenmukainen kohtelu ja yleinen epävarmuus luonnehtivat maailmaamme. Nämä ihmisen elämän tosiasiat ovat suuremmassa tai pienemmässä määrässä vaikuttaneet kaikkiin ihmisolentoihin kautta ihmisen aikakauden. Tämä on se ahdistus, josta Jeesus puhuu jakeessa Joh. 16:33. Niistä 21 kerrasta, kun sana ahdistus esiintyy Uudessa Testamentissa (KJV), 16 esiintyy tässä kontekstissa.

Sitten siellä on Suuri Ahdistus, kolme ja puoli vuotta äärimmäisiä tuomioita, jotka lankeavat vain yhden sukupolven päälle, sen yhden, joka on elossa juuri ennen toista tulemusta. Tämä on jakeen Matteus 24:21 ja vain neljän muun jakeen fokus (Matt. 24:29, Mark. 13:24, Ilm. 2:22, Ilm. 7:14). Voit nähdä, että näiden kahden lajin ahdistuksen olosuhteet ovat hyvin erilaiset. Aina, kun sana ahdistus esiintyy, se viittaa toiseen näistä kahdesta lajista ja tiedät, mitä Raamattu tarkoittaa tarkastelemalla kontekstia, jossa sanaa on käytetty. Et kuitenkaan koskaan näe sitä käytettynä kuvailemaan seitsemää vuotta juuri ennen toista tulemusta.

Mistä se tuli?

Joten mistä sai alkunsa ajatus seitsenvuotisesta ahdistuksesta? No niin, ellei se tullut Jumalalta, sen oli tultava ihmiseltä. Tätä tutkiessani en pystynyt löytämään, kuka ensiksi opetti sitä, mutta uskon sen alkaneen aikoina, jolloin oppineimmatkaan tutkijat eivät ymmärtäneet, että Israel syntyisi uudelleen. He eivät myöskään ymmärtäneet, että armon aikakausi ei seurannut lain aikakautta, vaan ennemminkin keskeytti sen seitsemää vuotta ennen sen täyttymistä. Joten ei ollut mitään järkeä kutsua viimeisiä seitsemää vuotta niiden vanhatestamentillisella nimellä, Danielin 70. viikko, koska se olisi merkinnyt, että Israelin olisi herättävä kuolleista ja näyteltävä osaa lopun aikoina. Tämä on jotakin sellaista, jota useimmat tutkijat eivät uskoneet voivan tapahtua.

Silti oli seitsemän vuotta, jotka oli selitettävä. Viimeiset kolme ja puoli vuotta oli helppo selittää. Jeesus oli jo nimennyt ne Suureksi Ahdistukseksi (Matt. 24:21). Se jätti jäljelle vain ensimmäiset kolme ja puoli vuotta. Niitä on kutsuttu milloin synnytystuskien alkamiseksi, milloin vääräksi rauhaksi, milloin ahdistuksen jaksoksi, mutta lopulta tutkijat alkoivat virheellisesti kutsua koko seitsemän vuoden jaksoa ahdistukseksi ja jälkimmäistä puoliskoa Suureksi Ahdistukseksi. Koska tempaus tapahtuu ennen kuin seitsemän vuotta alkaa, se on myös saanut väärän nimen. Sen sijaan, että olisi pre–trib (ennen ahdistusta), se on todellisuudessa pre -70th Week (ennen 70. viikkoa).

Joten mikä on ongelma?

Muut saamani kysymykset koskevat tämän virheellisen tulkinnan vaikutusta. ”Miksi sillä on väliä?” he kysyvät. Sillä on väliä, koska se ei ole raamatullinen. Ja mikä pahempi, se on hämmentävä, kuten kysymykset, joita saan lopunajoista, osoittavat. Monet eivät tee eroa sanan ahdistus kahden käyttötavan välillä ja virheellisesti käyttävät jaetta Joh. 16:33 ja samanlaisia kohtia kieltämään pre–trib-tempauksen.

Esimerkiksi Apt. 14:21-22 on toinen kohta, jota joskus käytetään kyseenalaistamaan pre–trib-tempaus:

Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.

Paavali ja Barnabas rohkaisivat uusia pakanauskovia säilyttämään uskon välittämättä vaikeuksista ja vainosta, joita he kohtasivat sanoen, että itseasiassa juuri sitä heidän pitäisi odottaakin uskonsa tunnustamisen seurauksena. Kun luemme kristittyjen nykyisestä ahdingosta sellaisissa paikoissa kuin Intia, Indonesia ja Kiina, niin se osoittaa meille, että nämä asiat jatkuvat edelleen maailmassa. Jopa Amerikassa alamme tottua näkemään hallituksen tekevän asioita, jotka perustuslaki kieltää: kristittyjen vainoa ja muiden uskontojen edistämistä. Mutta kuten Paavalin aikana tällä ei ole mitään tekemistä Suuren Ahdistuksen kanssa ja se liittyy kokonaan uskonnolliseen vainoon.

Viittaaminen Danielin 70. viikkoon (joka koskee Israelia) ahdistuksena (joka on maailmanlaajuinen), kätkee sen tosiasian, että Israel ja seurakunta eivät molemmat voi olla olemassa tuona aikana.

Tästä johtuen monet kristityt eivät ymmärrä, että Danielin 70. viikon aikana Jumalan huomio keskittyy Israeliin, sen Vanhan Liiton temppeleineen, eläinuhreineen, käskyjen ja kaikkien juutalaisuuksien pitämisineen. Kuinka voivat lain ja armon dispensaatiot olla olemassa samassa paikassa yhtä aikaa, kun nuo kaksi ovat teologisesti yhteensopimattomia? Kerrottakoon totuus, että tämä on ehkä pakottavin syy tempaukselle ennen 70. vuosiviikkoa (pre -70th Week rapture).

Mentyämme

Kohdassa Room. 11:25-27 Paavali sanoo, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, mutta sen jälkeen Israel pelastuu. Kreikan sana paatumukselle tarkoittaa myös sokeutta. Se on selvä osoitus, että Jumalan keskeneräinen työ Israelin kanssa ei pääty, ennenkuin hän on lopettanut seurakunnan kanssa. Tiedämme, että Hän ei lopeta meidän kanssamme ennen tempausta. Siihen saakka Israel pysyy ainakin osittain sokeana totuudelle, aivan kuten Jeesus varoitti jakeissa Luuk. 19:41-44.

Tätä näkemystä toistettiin Jerusalemin kokouksessa, kun Jaakob paljasti, että Jumala ensin ottaisi pakanoista kansan itselleen (seurakunnan) ja sen jälkeen kääntyisi jälleen Israelin puoleen (Apt. 15:13-18). Kreikan kielessä ottamiseksi käännetty sana tarkoittaa kirjaimellisesti ”ottaa viedäkseen pois” ja on vielä yksi lisäviittaus tempaukseen.

Näitä kahta Raamatun kohtaa ei käytetä laajalti pre–trib-tempauksen puolustamiseksi, koska ne puhuvat ennemmin teologiasta seurakunnan tempauksen takana, kuin itse tapahtumasta. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen hyödylliset laittamaan puuttuvan Danielin viikko (Dan. 9:24-27) oikeaan perspektiiviinsä. Se on jäljellä olevat 7 vuotta Jumalan toimeksiannosta Israelille toteuttaa 6 tehtävää tulevaan valtakuntaan valmistautumisessa, kuten on hahmoteltu jakeessa Daniel 9:24:

Seitsemänkymmentä viikkoa (seitsemänkymmentä seitsemää) on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy ja synti sinetillä lukitaan ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.”

Alkukielen sanat seitsemänkymmentä seitsemää tarkoittaa seitsemääkymmentä vuosiviikkoa eli 490 vuotta. Jotkut näistä tehtävistä olivat ainakin osittain valmiit 483. vuotena ristiinnaulitsemisen aikana, mutta kun Israel hylkäsi Messiaan, se pysäytti kellon 7 vuotta ennen valmistumista jättäen loput tekemättömäksi. Nämä 7 vuotta on vielä saatava valmiiksi, mutta kuten Paavali ja Jaakob kumpikin täsmentävät, kello ei käynnisty, ennenkuin seurakunta katoaa. Tämä on se, mikä tekee seurakunnalle niin tärkeäksi, että tiedämme kaiken Danielin 70. viikosta. Se auttaa meitä ymmärtämään, miksi tempaus ei voi tapahtua sen minkään osan aikana.

Raamattu ei ole yleisluontoinen kirja; se on yksityiskohtien kirja. Nuo 7 vuotta puuttuvat ja niiden täytyy valmistua. Kun luet Raamattua kirjaimellisesti, kuten on tarkoitus, niin ei ole mitään järkisyytä, että ne voitaisiin sijoittaa historiaan. Ne ovat osa tulevaisuutta, eikä niitä kutsuta ahdistukseksi, vaan Danielin 70. viikoksi.

Read Full Post »

SIGNS OF THE SECOND COMING
By The Paleofundamentalist (Dr. Steven Hayes), suom. SKSoli Deo Gloria!

* * * Kuinka lähellä olemme? * * *

Johdanto

Jeesus nuhteli fariseuksia ja saddukeuksia siitä, että he eivät tunnistaneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä (Matt. 1-3). Tunnistettavia merkkejä olivat:

  1. neitsyt synnyttää Betlehemissä (Jes. 7:14; Miika 5:2; Matt. 2:1-12; Luuk.1:26-35; 2:1-14),
  2. profetoidut ihmeet (Jes. 61:1-2; Luuk. 4:16-21),
  3. Danielin profetia 69 viikosta, joka ilmoitti päivän, jolloin Messias esittäisi itsensä Israelille (Dan. 9:25; Luuk. 19:41-44).

Palvellessaan Israelia ensimmäisessä tulemuksessaan Jeesus opetti, että olisi merkkejä, jotka edeltäisivät Hänen toista tulemustaan (Matt. 24:3 alkaen; Luuk. 21:25-28).

Tempaus

Älä sekoita tempausta (Joh.14:1-3; 1. Kor. 15:51-53; 1. Tess. 4:13-18; 2. Tess. 2:1-3) toiseen tulemukseen (Matt. 24:29-30; Ilm. 19:11-21). Kuten alla olevasta kaaviosta näkyy, niin tempaus on tapahtuma, joka edeltää Ahdistuksen (so. Danielin 70 viikon) alkamista, kun taas toinen tulemus on tapahtuma, joka päättää sen. Kun Herra Jeesus sanoi: Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin (Matt. 24:36), Hän puhui seurakunnan tempauksesta. Tempaus on aina läheinen, merkitön tapahtuma, joka voi tapahtua milloin tahansa; tempaus todellakin voisi tapahtua milloin tahansa nykyisessä seurakunta-ajassa, joka alkoi Pyhä Hengen tulemisella helluntaipäivänä (Apt. 2; noin vuonna 32 jKr.). Kun tempaus voisi tapahtua tänään, toinen tulemus ei voi tapahtua ainakaan seitsemään vuoteen.

Lopunajan tapahtumien aikajärjestys

Toisen tulemuksen merkit

Raamattu (sekä VT että UT) antaa valtavan määrän profeetallista materiaalia, joka kuvailee 7-vuotista ahdistuksen aikaa (so. Danielin 70. viikkoa, myös ”Herran päiväksi” nimettyä) yksityiskohtaisesti. Kun Danielin 70. viikko alkaa, niin toisen tulemuksen tarkka päivämäärä voidaan tietää, aivan kuten ensimmäisen tulemuksen tarkka päivä voitiin tietää. Toisen tulemuksen merkit muodostuvat valtavasta määrästä profetoituja yksityiskohtia. Ajattele seuraavia tärkeitä merkkejä, vaikka ne eivät ole mitenkään tyhjentäviä.

  1. Elpynyt Rooman valtakunta. Rooman valtakunta, neljäs (vain) neljästä Danielin ennustamasta (Dan. 2:31-35, 40-45; 7:7-8) pakanallisesta valtakunnasta hallitsi maailmaa ensimmäisen tulemuksen aikaan (Luuk. 2:1). Vaikka Rooma pirstoutui moniksi erillisiksi itsenäisiksi valtioiksi ensimmäistä tulemusta seuranneina vuosisatoina monien niistä kilpaillessa huonolla menestyksellä toisten valtaamiseksi, niin Raamattu opettaa, että elpynyt Rooma tulee hallitsemaan maailmaa toisen tulemuksen aikaan (Dan. 2:41-45; 9:26-27; Ilm. 17:18). Se, mitä ei saavutettu yli tuhatvuotisella sotilaallisella valloituksella (so. Euroopan valtioiden yhdistämisessä yhtenäiseksi valtakunnaksi), näyttää tänä päivänä olevan toteutumassa, kun nämä kansakunnat vapaaehtoisesti kokoontuvat Euroopan unioniin, joka käynnistyi 25.3.1957 allekirjoitetulla Rooman sopimuksella. Rooman valtakunta on se, josta Antikristus tulee nousemaan (Dan. 9:26-27; Ilm. 17:11; Dan. 7:7-8).
  2. Babylonialainen globalismi. Kun Antikristus nousee valtaan ahdistuksen aikana, hän yrittää harjoittaa maailmanlaajuista taloudellista valvontaa (Ilm. 6:5-6; 13:19-22). Kiihtyvä trendi kohti rahatonta, täysin sähköistä, yhteen liitettyä globaalia yhteiskuntaa näyttää olevan pystyttämässä näyttämöä tällaisen globaalin valvonnan toteutumiselle. Ylpeä ihmisen globalismi alkoi Baabelissa (1. Moos. 11:1-9) ja tulee jälleen keskittymään lopunaikojen Babyloniin. Näin ollen aivan kuten Rooman valtakunnan täytyy elpyä, myös Babylonin täytyy palata näkyvään asemaan. (Ilm. 17-18). Muinaista Babylonia ei ole koskaan tuhottu, kuten on profetoitu (Jes. 13:19-22; Jer. 50:40). Se tuhotaan tulella Ahdistuksen aikana (Ilm. 18:8-10). Hämmennys vallitsee siitä, kuinka erottaa Salaisuus Babylonia koskevat profetiat, jotka selvästi näyttäisivät koskevan Roomaa (Ilm. 17:9,18) ja kirjaimellista Babylonia koskevat profetiat (Ilm. 18). On historiallinen tosiasia, että babylonialainen salaisuus siirtyi Babylonista Pergamoon (vrt. Ilm. 2:13) ja sitten Roomaan (Ilm. 17:5). Sakarjan profetia puhuu vielä tulevasta muutosta Roomasta takaisin kirjaimelliseen Babyloniin, joka rakennetaan ”Sinearin maahan” (Sak. 5:5-11). On kammottavaa katsella nousevan EU:n tarkoituksellisesti ottavan itselleen Babylonin raamatulliset symbolit.

    Baabelin torni ja EU:n parlamenttirakennus
    Strasbourgissa

  3. Israelin kokoaminen. Jotkut ovat sanoneet Israelia lopun aikojen ”supermerkiksi” eikä syyttä. Profetia edellyttää, että Israel kootaan kansakuntana ennen 7-vuotisen Ahdistuksen ajan alkamista, koska se on Israelin turvallisuuteen liittyvän liiton (so. rauhansopimuksen) pakottaminen Antikristuksen toimesta ja tuo rauhansopimus käynnistää Danielin 70 viikon (Dan. 9:27). Roomalaisten toimesta vuonna 70 jKr. (huom. Jes. 11:11-12) tapahtuneen toisen kansallisen hajotuksensa jälkeen Israelista tuli jälleen kerran valtio toukokuun 14. päivänä 1948. Vaikka on koottu epäuskoisena (Hes. 37:1-14), koko Israel pelastuu Ahdistuksen ajan lopulla (Room. 11:25-27; Hes. 20:33-38). Temppelin täytyy olla jälleenrakennettu ja toiminnassa Jerusalemissa Ahdistuksen ajan puolivälissä (Dan. 9:27; Matt. 24:15; 2. Tess. 2:3-4; Ilm. 11:1-2). Jerusalem tulee ”väkikiveksi” ja ”kaikki maan kansakunnat” kokoontuvat sitä vastaan. (Sak. 12:1-3; 14:1-2). Israelin valtion ennallistamisestaan vuonna 1948 Israelin valtiolla on ollut yksi ainut liittolainen, USA. Sen veto-oikeutta YK:n turvallisuusneuvostossa on käytetty toistuvasti suojelemaan ja puolustamaan Israelia. Raamatun mukaan tuon USA:n ja Israelin välisen suhteen täytyy loppua. USA tulee liittymään kaikkiin maailman kansakuntiin vastustamaan Israelin valtion jatkuvaa olemassaoloa (vrt. Ps. 2).
  4. Seurakunnan luopumus. Tämä merkki on erilainen kuin muut. Kun edelliset merkit osoittavat olosuhteita, jotka ovat olemassa Ahdistuksen aikana, Raamattu ennustaa seurakunnan luopumuksen Ahdistuksen alkamisen edellä, kun seurakunta-aika tulee loppuunsa (2. Tim. 3:1-13; 4:3-4; 2. Piet. 3:1-16). Toisin kuin muut merkit, tämä merkki ei milloinkaan voi olla ehdoton, koska luopumuksen perustekijät alkoivat apostoli Paavalin elinaikana ja ovat sen jälkeen ”menneet yhä pitemmälle pahuudessa” (2. Tim. 3:13). Kaikki todelliset uskovat, pieni jäännös sellaisessa, joka esittäytyy kristillisenä kirkkona, poistetaan maan päältä (todellisen) seurakunnan tempauksessa. Se, mikä jää jäljelle menemään Ahdistukseen, on uudestisyntymätön portto Kirkko (Ilm. 17:1 alkaen). Herran Jeesuksen kuvailemat olosuhteet Laodikean seurakunnassa (Ilm. 3:14-17) todennäköisesti ilmentävät lopunajan luopiokirkkoa.

Kuinka lähellä olemme?

Koska tempaus on aina läheinen tapahtuma, ei ole mitään suoraa merkkiä, että se on lähellä (so. mitään profetiaa, jonka täytyisi toteutua ennen sitä). Kuitenkin voi olla monia merkkejä, että Ahdistus on lähellä, koska se on aiheena monissa hyvin selvissä profetioissa sekä Uudessa että Vanhassa Testamentissa. Sellaisia merkkejä nopeasti lähestyvästä Ahdistuksen ajasta ovat:

  1. Juutalaisia kaikkialta maailmasta kootaan Israelin maalle (Jes. 11:11-16; Hes. 20:33-38; 22:17-22; 37:11-14);
  2. heidän pyrkimyksensä jälleenrakentaa Jerusalemin temppeli (Matt. 24:15; 2. Tess. 2:3-4; Ilm. 11:1-2);
  3. muinaisen Rooman valtakunnan elpyminen (so. yhdistynyt Eurooppa) ja sen paluu maailmanvallan asemaan (Dan. 2:40- 45; 7:7-8,19-28) Antikristus johtajanaan (Dan. 9:26);
  4. globaali talous (Ilm. 13:16-17); ja
  5. maailmanlaajuiset ponnistukset neuvotella rauhansopimus Israelin kanssa (Jes. 28:14-22; Dan. 9:27).

Kuitenkin, koska seurakunnan tempaus edeltää Ahdistuksen ajan alkamista, niin merkit, että nämä tapahtumat ovat lähellä, tarkoittavat, että tempaus on vielä lähempänä!

Read Full Post »

Get Your head Out of the Sand
By Nathele Graham 7.5.2017, suom. SK

Todennäköisesti laiminlyödyin raamatuntutkimuksen aihe on profetia. Koko Raamattu on Jumalan innoittama, ei tarkoitettu aiheuttamaan hämmennystä, vaan valistamaan ja opastamaan. Aina joulun tullessa me tiedämme muutamia profeetallisia kohtia Vanhasta testamentista koskien Jeesuksen syntymää, kuten Miika 5:2, joka sanoo, että Hän syntyy Betlehemissä, tai Jesaja 7:14, joka sanoo, että neitsyt synnyttää Messiaan.

Sen syvemmälle siihen, mitä Jumala haluaisi meidän tietävän, useimmat kristityt eivät kaivaudu. Tämän päivän maailman uutisotsikot osoittavat, että Raamatun profetia on täyttymässä, mutta ellet ole valistettu, et voi nähdä, että Jumalan profeetallinen Sana on käymässä toteen juuri niin kuin Hän sanoi. Tarkkailetko esimerkiksi, mitä tapahtuu Syyriassa ja vielä nimenomaisemmin Damaskossa?

Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi (Jes. 17:1).

Tänä päivänä tämän profetian toteutuminen on lähellä, mutta jatka tuon luvun lukemista, niin tiedät lisää. Maailman tapahtumien tarkasteleminen Raamatun kautta avaa silmäsi sille, kuinka kiire on päästä sinne ulos kertomaan evankeliumia. Ajan loppu tulee nopeasti ja Jumala on antanut meille oppaan näitä lopunaikoja varten.

Se on meistä kiinni, tutkimmeko ja tulemmeko valistetuiksi. Daniel ennusti 70 vuosiviikkoa [70 x 7 vuotta = 490 vuotta], jotka johtavat lopunaikaan ja viimeinen viikko [7 vuotta] on nopeasti lähestymässä. Vain todelliset kristityt temmataan pois ja varjellaan tuon viikon tapahtumista. Varmista oma pelastuksesi ja ole rohkea todistaja toisille.

Monet eivät ymmärrä, että suurin osa Raamattua keskittyy Israelin ympärille. Vanha testamentti kertoo luomisesta, vedenpaisumuksesta ja sitten jatkaa kuvaillen, kuinka Jumala kutsui Aabrahamin pakanallisesta kulttuurista, jossa hän eli, tulemaan Israelin kansan isäksi. Jumalan valittu kansa ei ollut kuuliainen ja oli Jumalan suosiossa vain silloin tällöin.

Jumala puhui profeettojen kautta ja antoi paljon varoituksia, ennen kuin tuomio tuli. Kun eteläinen valtakunta oli voitettu, Daniel oli nuori mies ja vietiin vankina Babyloniin. Koska oli tutkinut profeetta Jeremian sanoja, hän pystyi tietämään, milloin vankeus loppuisi.

”…hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta (Dan. 9:2).

Vaikka oli ollut nuori, kun hänet vangittiin ja elänyt tuossa hyvin pakanallisessa kaupungissa 70 vuotta, Daniel kunnioitti Jumalaa ja arvosti profetiaa. Jeremian profetia sanoi: Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta (Jer. 25:11).

Daniel kiinnitti huomiota. Hän vaelsi lähellä Herraa ja erotti oikean profeetan väärästä. Jeremia oli oikea Jumalan profeetta. Jumala haluaa kansansa tietävän, mitä on tulossa. Kristittyjen täytyy ottaa päänsä pois pensaasta ja kiinnittää huomionsa profetiaan voidakseen ymmärtää aikaa, jossa elämme. Jumala antoi meille profetian koskien aikaa, jossa elämme, jotta Danielin lailla voisimme tuntea ajanmerkit.

Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.(Jes. 46:9-10)

Jumala on ikuinen. Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän ei ole rajoitettu aikaan, jossa elämme ja näkee, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Hän puhui muinaisten profeettojen kautta ja meidän asiamme on kiinnittää siihen huomiota. Kuulen monista kristityistä, joita maailmantapahtumat hämmentävät, kun he näkevät vain yksittäisiä uutisotsikoita, eivätkä osaa yhdistää tapahtumia profetian valossa.

Maailmantilanne on räjähtämäisillään ja kohta on ahdistus, jollaista ei ole ennen nähty.

”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule (Matt. 24:21).

Sanoessaan tämän Hän oli puhunut Danielin viimeiselle viikolle johtavista tapahtumista. Tutki Hänen sanojaan huolellisesti, niin näet, että olemme nopeasti lähestymässä tuota viikkoa.

Jännitys on kasvamassa ympäri maailman, varsinkin Lähi-idässä ja nimenomaan Israelia vastaan. Jotkut harhautetut uskovat, että kristityt ovat korvanneet Israelin Jumalan sydämessä. Väärin.

Jumala ei ole hyljännyt Israelia ja Hän tulee viemään heidät päämäärään. Hän tiesi, että heidät hajotettaisiin, mutta Hän tiesi myös, että heidät jälleen koottaisiin. Profeetta Hesekielille annettiin monta mielenkiintoista profetiaa ja Jumala näytti hänelle, että eräänä päivänä koko Israelin heimo jälleen yhdistettäisiin.

Herran Henki vei Hesekielin laaksoon täynnä kuivia luita. Nuo kuivat luut tulivat yhteen ja niiden päällä oli liha, mutta niissä ei ollut henkeä. Hesekielin katsellessa luille annettiin henki ja ne elivät.

Ja hän sanoi minulle: ’Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. Katso, he sanovat: ’Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa.” (Hes. 37:11)

Tänä päivänä katselemme kuivien luiden yhteen tulemista. On jännittävää nähdä heidän palaavan maahan, jonka Jumala antoi heille ikuiseksi. Heidän hengessään on myös liikehdintää ja hitaasti he ovat tulossa eläviksi, eivät ainoastaan palaamassa maahansa, vaan palaamassa Jumalan tykö.

Katso sivustoa http://www.templeinstitute.org/ ja lue artikkeleita siitä, mitä tapahtuu juutalaisen kansan hengessä ja ponnistuksista jälleenrakentaa temppeli; Jumala asettaa Henkensä heihin:

Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi ja sijoitan teidät omaan maahanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra: minä olen puhunut ja minä sen teen, sanoo Herra.(Hes. 37:14)

Elämme jännittäviä aikoja, mutta vain ne, jotka tutkivat Raamatun profetiaa, voivat nähdä, mitä nyt todella on tapahtumassa. Vain ne, jotka tutkivat Raamatun profetiaa, ovat vetäneet päänsä ulos pensaasta ja avanneet silmänsä.

Jokainen, joka luulee, että Jumala on luopunut lupauksistaan Israelille, on sokea. Danielille annettiin lopunaikoja koskeva profetia. Se koskee nimenomaan Israelia ja paljastaa, että temppeli jälleenrakennetaan.

Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy ja synti sinetillä lukitaan ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan (Dan. 9:24).

Sanat ”kansallesi” ja ”kaupungillesi” voivat tarkoittaa vain juutalaisia ja Jerusalemia. Daniel ei ollut kristitty, joten se osoittaa vääräksi korvausteologian valheen. Profetia jatkuu kertoen miehestä, joka tulee valtaan ja näyttäisi tuovan rauhan.

”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon [7 vuotta] ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” (Dan. 9:27)

”And he will make a firm covenant with the many for one week, but in the middle of the week he will put a stop to sacrifice and grain offering; and on the wing of abominations will come one who makes desolate, even until a complete destruction, one that is decreed, is poured out on the one who makes desolate.” (Daniel 9:27, NASB)

Juutalaisten temppeli rakennetaan hyvin pian, koska teuras- ja ruokauhri tapahtuu siellä ja tämä laittomuuden ihminen saa ne lakkaamaan. Sitten hän rikkoo liiton ja asettaa iljetyksen temppeliin.

Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää [3,5 vuotta](Dan. 12:11). Jeesus vahvistaa tämän puhuessaan lopunajoista:

Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee, se tarkatkoon – silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille” (Matt. 24:15-1).

Jeesus opetti profetiaa, mutta tänä päivänä useimmat pastorit ovat hyvin löysiä pyhien varustamisessa, kun eivät opeta profetiaa ja useimmat kristityt eivät välitä, vaikka opettaisivatkin.

Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen lopunajoista, Hän puhui sodista ja sotahuhuista, maanjäristyksistä, nälänhädästä ja rutosta. Näemme kasvua kaikessa, mistä Jeesus puhui ja se tulee jatkuvasti pahenemaan, mutta kristityillä on lupaus, että he eivät ole maan päällä Danielin 70 vuosiviikon profetian viimeisellä viikolla.

Harpazo (tempaus) tapahtuu ennen viimeistä viikkoa, joka tunnetaan myös Jaakobin vaivan aikana (ei pakanoiden vaivan aikana). Lue Dan. 9:24, niin näet, että se koskee Israelia. Kristityt temmataan ylös Jeesuksen luokse, eikä maan päälle tuleva tuomio koske heitä.

Ilmestyskirja käsittelee lopunaikoja yksityiskohtaisesti, mutta on myös selvää, että kristityt kutsutaan kotiin, ennen kuin se kaikki alkaa. Jeesus saneli Johannekselle seitsemän kirjettä, jotka toimitettiin seitsemälle seurakunnalle. Nämä kirjeet ovat Ilmestyskirjan luvuissa 2 ja 3 ja tiivistävät ekklēsia’n (käännetty sanalla seurakunta) historian.

Kun tämä historia on lopussa, meidät kutsutaan kotiin.

Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: ’Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva. (Ilm. 4:1)

Sanat ”sen jälkeen” ja ”tämän jälkeen” on käännetty kreikan sanoilla meta tauta, joka tarkoittaa tapahtumasarjaa. Seitsemäs kirje kirjoitettiin ja sitten ääni sanoi: ”Nouse ylös tänne” ja sitten alkaa tapahtua. Yksinkertaista ymmärtää, mutta monimutkaista niille, jotka eivät ota Jumalan sanaa vakavasti. Pelkäätkö sinä tempausta? Meille kristityille sen pitäisi olla suuri lohtu tietäessämme pääsevämme Jeesuksen luokse, emmekä kohtaa Danielin 70. viikkoa.

Aina tulee olemaan pilkkaajia, jotka epäilevät Jumalan Sanaa, tai monimutkaistavat sen yrittäen mieluummin tulkita sitä, mitä Jumala ”tarkoitti sanoa”, sen sijaan, että hyväksyisivät sen, mitä Hän todella sanoi. Se ei ole yllätys Jumalalle. Pyhä Henki innoitti Pietarin puhumaan tästä:

”… että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’ Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.” (2. Piet. 3:2-5)

Luomisen päivästä asiat ovat muuttuneet. Tuomio tuli vedenpaisumuksen kautta ja profetia sanoo, että pian tulee toinen tuomio. Tällä kertaa se on lopullinen tuomio. Ainoa keino välttää Jumalan viha on vastaanottaa Kristus Herranasi ja Vapahtajanasi. Emme tiedä tarkalleen, milloin harpazō tapahtuu, mutta katsoessamme ajanmerkkejä voimme olla varmoja, että se tapahtuu pian. Tunnetko jonkun, joka ei ole tehnyt päätöstä seurata Jeesusta? Tutki profetiaa ja selitä heille, mitä on tapahtumassa ja että Jeesuksen veren kautta he voivat paeta Jumalan tuomiota.

Hyvä keino yhdistää eri profetioita on tutkia Ilmestyskirjaa Raamatusta, jossa on viitteet. Tutki myös Danielia, Jesajaa, Hesekieliä ja Sakarjaa vain joitakin mainitaksemme. Sitten mene Jeesuksen Öljymäen puheeseen.

Tässä kolme hyvin informatiivista linkkiä, jotka tarkastelevat nykytapahtumia Raamatun näkökulmasta:

On aika ottaa pää pensaasta. Jumala antoi meille profetian ja odottaa, että tutkimme sitä.

Jumala siunatkoon teitä kaikkia,

Nathele Graham

twotug@embarqmail.com
http://www.straitandnarrowministry.com
ron@straitandnarrowministry.com

Ron and Nathele Graham’s previous commentaries archived at http://www.raptureready.com/featured/graham/graham.html

Koko Raamattu on ”theopneustos” (Jumalan henkeyttämä).

 

 

Read Full Post »