Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ydinase’

Iran’s Fait Accompli
By Matt Ward, 1.4.2021, suom. SK

Kun koronavirus on häirinnyt maailmaa, Iranilla on ollut kiire tehdä siirtojaan. Sitä, mikä vain 12 kuukautta sitten olisi ollut iso etusivun uutinen kaikkialla maailmassa, rekisteröidään nyt tuskin lainkaan valtavirran uutismediassa. Uutiskatteen puuttumisesta huolimatta Iran kuitenkin näyttää lähestyvän nopeasti toimivan ydinaseen saamisen vaihetta. On järkyttävää, että kukaan valtamediassa ei edes näytä välittävän siitä.

Tätä kirjoitettaessa oletetaan yleisesti, että Iran on nyt vain viikkojen päässä ydinasemurroksen tilasta (nuclear breakout status). Jos se pitää paikkansa, niin tämä on kriisi, joka tulee kärjistymään hyvin pian.

Valkoisen talon kansallinen turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan viittasi Iranin tulevaan ydinasemurrokseen ”kriittisenä varhaisena prioriteettina” Biden’in hallinnolle. Sullivan jatkoi, todeten, että tästä asiasta voi hyvinkin tulla ”eskaloituva ydinasekriisi, kun he siirtyvät lähemmäksi riittävää määrää fissiiliä materiaalia ydinasetta varten”.

Voiman ja mahdollisesti tarkoituksen osoituksena Yhdysvaltain B-52-ydinpommikoneet ovat tehneet lentoja Persianlahden yllä ja aina islamilaisen tasavallan rajalle asti selvästi viitaten Lännen aikeisiin, jos elvytetyt ydinsopimusneuvottelut epäonnistuvat.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on sanonut, että kansainvälisellä yhteisöllä on vain ”hyvin lyhyt aika” estää Teherania hankkimasta ydinaseita.

Tässä kaikessa kovassa puheessa on kuitenkin ongelmansa. Näyttää, että Iran ei ota vakavasti tätä voimanäytöstä, eikä pelkää. Epämukava todellisuus on, että he eivät yksinkertaisesti näytä pelkäävän presidentti Joe Biden’ia, kuten he kerran pelkäsivät presidentti Trump’ia. Uuden presidentin virkaanastuminen sen sijaan, että saisi heidät varuilleen ja hälytystilaan, näyttää rohkaisevan heitä.

Kaikkien Amerikasta ja Euroopasta tulevien äänettömien uhkien edessä Iran on edelleen sotaisa. Islamilainen tasavalta on toistaiseksi kursailematta kieltäytynyt palaamasta takaisin neuvottelupöytään neuvotteluihin, joihin Joe Biden luotti niin paljon Obaman viimeisen kauden aikana.

Teheran on ehdottomasti sulkenut pois kaikki korjaukset ydinsopimukseen kuvaillen asiakirjaa, jonka Biden’in hallinto uskoo tuovan Iranin takaisin ruotuun, ”neuvottelukelvottomaksi”.

Ennen kuin ovat edes alkaneet, neuvottelut ovat kuolleet.

Iran on niin vakiintunut ja rohkaistunut, että Teheran vaatii jo ennen neuvottelujen aloittamista, ennen kuin edes istuutuvat pöydän ääreen, että ankarat pakotteet, jotka Yhdysvallat on määrännyt heille aiemman ydinsopimuksen alkuperäisten ehtojen rikkomisesta, kokonaan poistettaviksi.

Se pohjimmiltaan palkitsisi Iranin alkuperäisen sopimuksen ehtojen rikkomisesta ja siihen Länsi on ymmärrettävästi hyvin vastahakoinen. Mutta aika on Länttä vastaan, aivan kuten se on pientä Israelia vastaan. Jos tässä nykyisessä tilanteessa kukaan ei tee mitään ja pian, niin asiasta tulee fait accompli (tapahtunut tosiasia) – Iranilla on toimiva ydinase.

Jopa YK:n ydinvahtikoira on myöntänyt, että Iranin ydinaseohjelma on jälleen täydessä vauhdissa, paljastaen, että toinen kaskadi edistyneitä IR-2m-sentrifugeja uraanin rikastamiseksi on jälleen alkanut työskennellä Iranin maanalaisessa Natanz’in laitoksessa. He uskovat myös, että on olemassa kolmaskin kaskadi, joka vain odottaa käynnistystä.

Iranilaiset ovat avoimesti myöntäneet rikastaneensa uraania Fordow’n laitoksellaan kriittiseen 20 % tasoon, mikä on edelleen huomattavasti alle ydinaseelle vaadittavan 90 prosentin rikastuksen, mutta silti merkittävä askel tähän suuntaan. Syy tähän on, että aika ja prosessit, jotka vaaditaan uraanin rikastamiseksi 20 %:iin, ovat paljon pidemmät ja vaikeammat kuin ne, jotka tarvitaan uraanin rikastamiseen 20 %:sta 90%:iin. Tämä voidaan saavuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa.

Yllättävintä on, että Iran on ollut todella rehellinen ja avoin koskien näitä rikkomuksia. Ehkä tämä johtuu siitä, että Iran ei enää pelkää Yhdysvaltojen reaktiota nykyisen presidentin alaisuudessa, kuten se selvästi teki edellisen viranhaltijan aikana.

Tässä vaiheessa Israel kamppailee valtavan epävarmuuksien määrän kanssa koskien Irania ja sen ydinohjelmaa sekä laajempaa geopoliittista ympäristöä. Parhaimmillaankin on epäselvää jopa tietävimmillekin Iran-asiantuntijoille, kuinka pitkällä Iranin ydinohjelma on nyt, tai kuinka lähellä toteutettavissa olevaa asetta he ehkä ovat. Kyse on parhaista arvioista, ja kaikkien parhaiden arvioiden perusteella näyttää siltä, että Iran on pääsemässä hyvin, hyvin lähelle.

Iran on selvästi edistynyt nopeasti kohti ydinasemurroksen tilaa. On myös yleisesti sovittu, että Iran ei tavoittele ydinasemurroksen tilaa, ellei sillä ole riittävästi materiaalia 3–5 elinkelpoisen aseen tuottamiseen. He eivät ota vain yhden aseen riskiä, koska Yhdysvallat tai Israel yksinkertaisesti tuhoaisi sen ja kaikki heidän ponnistuksensa menisivät hukkaan.

Israel ja Yhdysvallat ajattelisivat kahdesti ennen hyökkäämistä Iraniin, jos he tietäisivät siellä olevan viisi asetta, eikä vain yksi. Siis tämä kiire murrostilaan ei todennäköisesti koske vain yhtä asetta, vaan useita taistelukärkiä.

Puhuessamme IDF valmistautuu aktiivisesti kohtaamaan Iranin ydinaseohjelman, vaikka sen olisi tehtävä se yksin. Yhdysvallat kuitenkin erehtyy, jos luulee, että tämä on kriittinen kysymys vain Israelille. Maailma seuraa Yhdysvaltojen uutta presidenttiä Joe Biden’ia ja aivan kuten Iran on tehnyt, sellaiset hallitsijat kuin Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping ja Pohjois-Korean Kim Jong-un, punnitsevat ja mittailevat Joe Biden’ia.

Se, havaitaanko Biden puutteelliseksi, määräytyy suoraan tämän kysymyksen lopputuloksen perusteella, ei hänen onnistumisestaan koronaviruksen suhteen ja se voi hyvinkin määrittää Biden’in hallinnon kansainvälisen aseman hänen jäljellä olevan kautensa aikana.

Aika ei ole Israelin puolella. Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Aviv Kochavi antoi oman suorasanaisen arvionsa tilanteesta: ”Olen käskenyt Israelin puolustusvoimia valmistelemaan useita operatiivisia suunnitelmia jo olemassa olevien lisäksi.”

Niin merkittävä on kenraaliluutnantti Kochavi’n huoli Iranin välittömästä ydinasemurroksen tilasta, että nämä kommentit olivat täysin valtuuttamattomia (unsanctioned) ja hänen omasta aloitteestaan, jotakin sellaista, josta hän itse sai sanktioita.

Israelin kättä pakotetaan ja on yhä todennäköisempää, että jos heidät pakotetaan toimimaan, he tekevät sen yksin. Iran tietää tämän. Viime viikolla Iranin puolustusministeri Amir Hatami esitti pahaenteisen uhkauksen panna Tel Aviv ja Haifa ”maan tasalle”, jos Israel ryhtyy ennalta ehkäiseviin toimiin Irania tai sen ydinohjelmaa vastaan.

Presidentti Biden’in ensimmäisistä kuukausista vallassa voi päätellä, ettei hän todennäköisesti ole halukas avoimesti sitouttamaan Irania suoraan sotilaalliseen interventioon, varsinkin, jos se tapahtuu Israelin rinnalla. Se raivostuttaisi suuren osan hänen kotimaisesta kannattajakunnastaan, jolle hän on kiitollisuudenvelassa.

 Helmikuun 2. päivänä Israelin vanhempi ministeri Tzachi Hanegdi kommentoi, että hän ei voi nähdä amerikkalaisten suostuvan ryhtymään tällaiseen sotilaalliseen aloitteeseen, jättäen Israelin yksin kohtaamaan tämän kasvavan uhan.

Aika on selvästi loppumassa. Pakotetaanko Israelin käsi vai ei, se jää nähtäväksi. Kuitenkin jos Israel ja Länsi eivät ole tarkkoja, heräämme kaikki eräänä aamuna ja Iranin ydinaseesta on tullut tapahtunut tosiasia.

Sodan rummutus on käymässä yhä äänekkäämmäksi.

wardmatt1977@gmail.com

Read Full Post »

The 2020’s will turn out to be a prophetically fateful decade
3.1.2020, by Don Koenig, suom. SK

En aio tehdä erityisiä ennusteita vuodelle 2020, mutta uskoin, että olemme nyt tulleet Kristuksen morsiamen tempaamisen vuosikymmeneen. Kohta tempauksen jälkeen tulee ahdistuksen jakso, jota seuraa kaikkien Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen liittyvien Raamatun profetioiden toteutuminen. Uskon, että suurin osa lopunajan profetioista toteutuu 2030-luvulla, vaikka Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa todennäköisesti ratsastavat jo 2020-luvulla.

Voin olla väärässä 2020-luvulla alkavan ahdistuksen suhteen, mutta jos olen, niin en usko, että se tulee paljon lohduttamaan tämän vuosikymmenen läpi eläviä. Koska siinä tapauksessa luulen, että he joutuvat kokemaan maailmansodan, joka on merkittävämpi, kuin mikään toinen historiassa ja silti koettava kohta sen jälkeen tulevat profeetalliset tapahtumat.

Keskiverto amerikkalainen ja eurooppalainen ovat täysin valmistautumattomia tapahtumiin, joita ovat joutumassa kokemaan. Euroopan ja Amerikan nuoret ovat paljolti samanlaisia kuin ihmiset, jotka elivät 20-luvulla 100 vuotta sitten. He tavoittelivat ylellistä elämää, juhlimista ja olivat täysin tietämättömiä pian tulevasta suuresta lamasta ja toisesta maailmansodasta. 2000-luvun kuohuva 20-luvun sukupolvi todennäköisesti tulee myös kokemaan maailmansodan, talousromahduksen ja pahimmat sisällissodat, mitä koskaan on nähty maan päällä. Ihmisten, joilla on siihen mahdollisuus, tulisi vakavasti harkita poistumista suurista kaupungeista nyt, ennen kuin huomaavat asuvansa verisillä sotavyöhykkeillä, joilta ei voi paeta.

Kommunistiset ja islamilaiset valtaukset, jotka ovat jo käynnissä länsimaisen kristillisen kulttuurin kukistamiseksi, varmistavat, että mikä tahansa suuri sota, verkon kaatumistilanne tai talousromahdus tulee aiheuttamaan kaupungeissa valtavan siviilihallinnon mullistuksen. Monet siellä elävät eivät yksinkertaisesti pysty selviytymään siitä, mitä heille on tulossa. Kaupungeissa asuvat taistelevat välittömästi ideologiasta, ruuasta, vedestä ja reviiristä. Se on Max Max -tilanne, kunnes yksi tai toinen ryhmä ottaa täydellisen vallan. Ei myöskään ole mitään takeita, tai edes todennäköisyyttä, että siviilit hallitsevat aluetta, jolla asut.

Vaikka Trump voitaisiin valita uudelleen, on kyseenalaista, voiko amerikkalainen tasavalta Raamattuun perustuvan perustuslakinsa kanssa selviytyä omista kotimaisista vihollisistaan vielä yhden vuosikymmenen ajan. Kun jumalaton vasemmisto saa liittohallituksen valvonnan, niin Amerikassa on sisällissota. Jos amerikkalaiset patriootit estävät vasemmistoa, niin nämä tasavallan kotimaiset vihamiehet, jotka jo johtavat suurkaupunkeja, mediaa, koulututusta, säätiöitä ja globalistisia yrityksiä, tuovat edelleen kriisejä kansakuntaamme. Jako Jumalaa pelkäävän järkevämmän maaseutuväestön ja jumalattomien lauma-ajattelevien kaupunki-zombien välillä tekee kansalaiskriisin väistämättömäksi.

Uskovatko vasemmistolaiset ideologit todella, että maaseudun järkevä konservatiivinen väki sallii marksilaisten tulla ottamaan pois itsepuolustuskeinomme voidakseen pidättää vapauden ystävät ja vangita tai tappaa ne, jotka eivät mukaudu?

Näiden marksistien täytyy tulla järkiinsä! Katso vain Virginiaa. Kaupunkien aivopestyjä lauma-ajattelijoita voi olla tarpeeksi perustuslain vastaisten aselakien pakottamiseksi, mutta heillä ei ole keinoja pakottaa näitä lakeja maaseudun lääneissä. On vain ajan kysymys, milloin tämä muuttuu väkivaltaiseksi. Kun vasemmisto pääsee valtaan, tulet näkemään paikallisen miliisin muodostuvan koko maan maakunnissa vastustamaan liittovaltion tai osavaltioiden perustuslain vastaisia toimia.

Todellinen kristinusko ollaan kieltämässä kaikkialla maailmassa. Armon evankeliumin jäljellä oleva aika näyttää olevan ohi. Jäljellä oleva poliittisesti korrekti kristinusko jopa ”kristillisissä maissa” on enimmäkseen vain maailmallinen uskonto, joka käyttää kristillisiä termejä.

Minusta näyttää, että maailma on saamassa viimeisen kutsunsa. Jumala käyttää maailman suurinta syntistä räppäritähteä tavoittaakseen huumeiden, pornon ja kaikenlaisen synnin sitomia. Toisaalta maailman suurin ”kristitty” ”pyhä mies” (paavi) kieltää kristittyjä käännyttämästä ihmisiä Kristukselle. Tämä pellepaavi jopa sanoi, että ne, jotka pitävät kiinni kristillisen uskon perusteista, ovat vihanlietsojia ja fanaatikkoja. Aikaa on vähän. Vatikaanissa on nyt väärä profeetta, vasemmistolainen paavi, joka pohjustaa maailmaa marksismille, globalismille, avaruusmuukalaisille ja johtajalle, joka tulee osoittautumaan Antikristukseksi.

Ainoa asia, joka pidättää pahuutta maailmassa, on evankeliumi – ja sen saarnaaminen estetään enenevässä määrin. Seurakunnan olemisella täällä ei ole mitään merkitystä, jos armon evankeliumia ei enää voida kuulla. Käännyttämisen mahdollisuus on nopeasti sulkeutumassa. Muista, että Herran tulemuksen viipyminen ei ole sitä varten, että seurakunta käännyttää maailman. Se on vain uskollisen morsiamen ottamiseksi tulevalle Kuninkaalle. Suuri sielujen sadonkorjuu tapahtuu sen jälkeen määrittämään ne ihmiset, joiden sallitaan asuttaa Herran valtakunta maan päällä.

Meidän pitäisi olla tietoisia käynnissä olevista ajan merkistä, jotka ovat täysin ainutlaatuisia viimeisten päivien sukupolvelle. Yksi merkki on Israelin valtion jälleensyntyminen. Raamatun profetia ei ole voinut toteutua ennen sitä. Toinen merkki on, että näyttämö on pystytetty Hesekielin 38 ja 39 lukujen Googin sodan toteutumiseksi. Venäjä, Turkki, Iran, Libya ja Sudan ovat nyt muodostamassa sotilaallisen liiton toteuttamaan ennustetun armeijan, joka tulee Israelia vastaan. Kun Amerikka poistuu kuvasta, niin ei ole yhtään epäilystä siitä, että YK äänestää Israelin aiemmissa sodissa hankkimien maiden takaisin ottamisen puolesta. Googin sota on todennäköisesti YK:n toimi, jonka toteuttamista Venäjä johtaa.

Toinen suuri merkki sukupolvellemme on numeerinen profetia idän kuninkaista. Kiinassa on nyt sata miljoonaa ylimääräistä miestä, joilla ei ole toivoa normaalista perhe-elämästä. Tämä tuli mahdolliseksi vasta meidän ajassamme johtuen Kiinan yhden lapsen politiikasta. Näillä ylimääräisillä miehillä on tarkoitus. He tulevat 200 miljoonan miehen armeijan kanssa idästä (Ilm. 9: 15-16). Ilmestyskirjan mukaan tämä suuri armeija on valmistettu tiettyä hetkeä varten. Yhden lapsen politiikka alkoi noin vuonna1980 ja päättyi vuonna 2015. Monet varhain syntyneistä ylimääräisistä miehistä ovat liian vanhoja taistelemaan 2030-luvun puolivälin jälkeen. Monet viimeksi syntyneistä tulevat tarpeeksi vanhoiksi taistelemaan vuoteen 2030 mennessä.

Intiassa ja muuallakin Aasiassa on myös suuret määrät ylimääräisiä miehiä, johtuen syntyvyyden säännöstelystä ja tyttövauvojen murhaamisesta. Nämä ylimääräiset miehet ovat ainutlaatuisesti valmistettuja aikaamme varten muodostamaan kaksisataamiljoonaisen profeetallisen armeija, joka tuhoaa kolmanneksen kaikista ihmisistä maan päällä. Tämä armeija idästä on myöhäinen ahdistuksen tapahtuma, joten jos sen on tapahduttava, ennen kuin ylimääräiset miehet tulevat liian vanhoiksi taistelemaan, niin Ilmestyskirjan sinettien on alettava avautua 2020-luvun lopulla. Kiina on nyt aseistautumassa hampaisiin saakka ja rakentaa silkkitien infrastruktuuria tällaisen itäisen invaasion tueksi.

Toinen ajanmerkki, jossa elämme, on se, että Iran ilmoittaa tuhoavansa Israelin ja kehittelevänsä ydinaseita sen tekemiseksi. Luuleeko joku, että tämä päättyy hyvin, tai että tämä voi jatkua vielä vuosikymmenen ilman ydinasekonfliktia? Kiitos Iranin, Israeliin on suunnattu lähes 200 000 ohjusta Iranin edustajilta (proxies). On selvää, että emme pääse läpi tämän vuosikymmenen ilman, että Lähi-idässä puhkeaa suuri sotaa.

Juuri tällä viikolla Iran käytti irakilaisia shiialaisia edustajia hyökkäämään Yhdysvaltojen Irakin suurlähetystöön. He saivat selville, että Obama ja Hillary eivät enää olleet vastuussa. Sata merisotilasta saapui nopeasti helikoptereilla suojelemaan lähetystöämme. Neljätuhatta lisää ilmavoimista voi olla matkalla. Presidentti Trump määräsi eilen ilmaiskun Iranin ylimmän kenraalin tappamiseksi, kun tämä terroristijohtaja saapui Bagdadin lentokentälle mahdollisesti järjestämään Irakin valitun hallituksen kaatamista. Näemme pian Iranin vastauksen Trumpin päättäväiseen toimintaan heidän ylimmän sotilasjohtajansa poistamiseksi.

Kaikki on nyt mahdollista, mutta varmaa on, että aika käy vähiin Iranille päättää ydinaseohjelmansa purkamisesta. Jos Iran päättää laajentaa tätä edelleen, niin Trump ja Israel tekevät pian homman heidän puolestaan ilmaiskujen avulla. Kaikki Iranin mahdolliset lisätoimet hedelmällisen puolikuun valvonnan laajentamiseksi voivat myös sytyttää alueellisen sodan sunnien ja shiiojen välillä. Toisaalta Amerikalle voi pian selvitä Iranin nukkuvien solujen määrä maassamme ja haavoittuvuutemme sähköverkkoomme kohdistuville yllätyshyökkäyksille. Kuten olen aiemmin sanonut, niin Amerikka sellaisena kuin sen tunnemme, ei selviä pitkästä sähköttömyydestä (grid down situation).

Maailman velat ovat lähes 300 biljoonaa dollaria. Tätä valtavaa velan määrää ei voida koskaan maksaa. Mahdollisuuksia on vain kaksi. Kansakunnat laiminlyövät velkansa, tai velalliset maat painavat rahaa ja maksavat sillä velkansa. Molemmat menetelmät tuhoavat hankitun varallisuuden, eikä hallitusten tekemiä lupauksia voida toteuttaa. Tämä johtaa mellakoihin kaikkialla maailmassa. Kun monet kansakunnat ovat epätoivossa (Luuk. 21:25), niin Antikristuksen on aika ilmestyä tuoden kaikki vastaukset ja paperittoman digitaalisen 666-osto- ja myyntisysteemin.

Ei ole ajan kannalta sattumaa, että lohkoketjuteknologia ja 5G tekevät Antikristuksen digitaalisen 666-järjestelmän mahdolliseksi 2020-luvulla. Tämän vuosikymmenen aikana suunnitellaan laittaa yli 50 000 matalan kiertoradan satelliittia, jotta digitaalinen viestintä olisi mahdollista mistä paikasta tahansa maan päällä. Kun kaikki maailman tärkeimmät rahoituslaitokset uppoavat, niin uusi systeemi astuu käyttöön välittömästi. En voi nähdä, että pankkiirit voisivat potkia velkapommia tulevaisuuteen enää edes yhtä vuosikymmentä. Maailmankonfliktin aikana se ei ole edes mahdollista. On tehtävä taloudellinen nollaus, jota seuraa uusi maailman taloussysteemi.

Olemme kaikki valvonnassa ja riippuvaisia viestintälaitteistamme. Kiitos Obamalle, että hän antoi Yhdysvaltojen internetin valvonnan YK:lle, joka tekee nyt suunnitelmia, että diktaattorit, islamistit ja globalistit saavat valvontaansa sen kokonaan. Pian mitään poliittisesti epäkorrektia ei edes nähdä tai kuulla. Ainoa totuus tai todellisuus, jonka saat nähdä tai kuulla, on poliittisesti korrekti versio. Tekoäly valvoo kaikkea ja todennäköisesti ennen 2020-luvun loppua kaikkia valvotaan täydellisesti. Kiina valvoo jo suurinta osaa väestöstään ja Intia on heti kannoilla. Vielä yksi vuosikymmen, niin elitistiset fasistit ja tekoäly saavat valvontaansa loput pallosta.

Saatat saada käsityksen, että tämä on viimeinen vapaa vuosikymmen ennen toista tulemusta, mutta kaiken tämän ei pitäisi olla masentavaa todellisille kristityille. Tempaus tapahtuu ennen lopunajan profeetallisia tapahtumia. 2020-luvulla meidän pitäisi katsoa ylöspäin, koska lunastuksemme lähestyy.

Read Full Post »

The Destruction of Damascus
By Pastor Mike Taylor, suom. SK

1 Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi.
2 Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit, karjalaumojen haltuun; ne lepäävät siellä, kenenkään peloittelematta.
3 Efraimilta menee suojavarustus ja Damaskolta kuninkuus ja Aramista jäännöskin: niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian, sanoo Herra Sebaot.
4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy, ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala.
7 Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään. (Jes. 17:1-7)

Ne, jotka seuraavat profetiaa, kun se toteutuu silmiemme edessä, ovat pohtineet ja jopa ihmetelleet, milloin tämä kirjoitus toteutuu. Huomaa, että koko historian aikana Damasko on ollut pysyvästi asutettu viimeiset 5000 vuotta ja se on muinaisen maailman vanhin kaupunki, jota ei ole tuhottu tai hylätty. Tämä profetia on siis tulevaisuutta ja voi toteutua lähitulevaisuudessa. Miksi sanon sen?

Tämä profetia on menneisyydessä toteutunut vain osittain, kun assyrialaiset löivät armenialaiset vuonna 732 eKr. ja valtasivat kaupungin. Damasko on valloitettu monta kertaa ja tämä on vain yksi niistä. Israelilaiset tekivät sen vuonna 1000 eKr., ja kuten mainittu, assyrialaiset vuonna 732 eKr. Sitten vuonna 606 eKr. sen valloittivat babylonialaiset, vuonna 530 eKr. persialaiset, vuonna 330 eKr. kreikkalaiset, vuonna 85 eKr. nabatealaiset, vuonna 63 eKr. roomalaiset, vuonna 634 eKr. bysanttilaiset, vuonna 1250 jKr. marmadukes? ja lopulta ottatomaanien imperiumi vuonna 1516 jKr.

Joten kuten näet, se valloitettiin useita kertoja, mutta itse kaupunki on säilynyt ja menestyy edelleen pitäen lähes 2 miljoonaa sielua rajojensa sisällä. Kun luet yllä olevia jakeita, niin varmaan ihmettelet, missä Aroerin kaupungit sijaitsivat. Koska kaupunki tänä päivänä on aivan liian kaukana ollakseen suhteessa Damaskoon, jotkut spekuloivat, että sen lähellä oli toinen kaupunki. Joidenkin mielestä tämän kohdan käännöksen olisi pitänyt olla ”sen kaupungit hylätään”, koska Aroer on itään Jordan-joesta, mutta jos se on totta, niin kohta voisi puhua alueesta, jota Hizbollah asuttaa tänä päivänä suoralla linjalla Damaskosta Beirutiin. Yllä olevat jakeet puhuvat Damaskon ja myöhemmin Samarian alueen tappiosta. Samaria tuhoutui lopulta, mutta Damasko on edelleenkin olemassa.

Tämä on muinainen historia lyhyesti, mutta mitä tänä päivänä kuuluu Syyrian kaupungille nimeltä Damasko? Mikä voisi olla syy sen lopulliseen kuolemaan ja ettei sitä asuteta uudelleen? Huomaa, että tänä aikana ainoa asia, joka voi tehdä kaupungista asumattoman, on joko ydin- tai kemiallinen sodankäynti, joka tekee alueen liian vaaralliseksi kaikille alueella oleskeleville.

Huomaa kommenttini Hizbollahin miehittämästä suorasta linjasta Damaskon ja Beirutin välillä. Hizbollah on kerskunut ”tiedottajansa” Hassan Nasrallahin, tämän avoimesti terroristisen järjestön pääsihteerin suulla, että heillä on tarpeeksi ohjuksia saavuttamaan Israelin jokaisen osan, jopa heidän ydinvoimalansa ja suurimmat kaupunkinsa.

Viimeisessä sodassa Hizbollahilla oli paljon ohjuksia, joita käytettiin, mutta se heikkeni tämän viimeisen sen ja Israelin välisen sodan viimeisinä päivinä. Tällä kertaa se kuitenkin on salakuljettanut tehottomien YK:n rauhanturvajoukkojen, jotka eivät olleet näkevinään, aivan nenän edessä valtavan varaston, pitkälle kehitettyjä raketteja ja mistäpä muualta kuin Iranista. Uskotaan, että Hizbollahin kautta Libanon on aseistettu noin 120 000:lla ohjuksella ja raketilla ja sen tulivoima on suurempi kuin useimpien maailman valtioiden. Kauaskantoisia ja tarkkoja on kymmeniä. Hizbollahilla on satoja drooneja, joita se käyttää Syyrian sunnikapinallisia vastaan. 1900-luvulla Syyrian armeijan kokoonpanot olivat pysäköityinä Libanoniin heijastaen Damaskon valtaa heikompaan naapuriinsa. Nykyään tilanne on päinvastainen ja Libanonin Hizbollah-kokoonpanot muotoilevat tapahtumia viereisessä Syyriassa – merkki Hizbollahin uudesta roolista alueellisena shiialaisena voimana. Se on aina ollut terroristijärjestö, mutta nyt on noussut alueelliseksi armeijaksi.

Seitsemänkymmentä prosenttia Hizbollahin miljardin dollarin vuosibudjetista tulee Iranista ja se käyttää tätä rahaa komento- ja hallinto- sekä rakettien laukaisupaikkojen rakentamiseen kaikkiin Etelä-Libanonin kyliin ja kaupunkeihin. Mutta Hizbollah on investoinut myös sotilaalliseen infrastruktuuriin Pohjois-Libanonissa levittäen tulivoimansa koko maahan.

Tänä päivänä Hizbollah keskittyy hankkimaan tarkkoja, ohjattuja ammuksia ja pyrkii tuomaan niistä niin monta kuin pystyy sekä Iranin että Syyrian asetehtaista.

Kansainvälisten tiedotusvälineiden mukaan Israel osallistuu peiteltyihin toimiin tämän asekaupan pysäyttämiseksi (Jerusalem Post: Hezbollah more powerful but stretched to the limit). Hizbollah on valmistautumassa seuraavaan yhteenottoon IDF:n [Israelin puolustusvoimat] kanssa ja he yrittävät kallistaa vaa’an edukseen. Voimme päätellä, että tässä seuraavassa sodassa Damaskoon kohdistuva tuho Jumalan toimesta on edelleen odotettavissa, vaikka ei ole selvää, käyttääkö hän Israelia vai muita, vai omaa yliluonnollista keinoaan sen toteuttamiseen (tai jotakin niiden yhdistelmää). On myös selvää, että isku tapahtuu illalla, ja aamun koittaessa Damasko on raunioläjä. Tämä seuraava sota tuhoaa täydellisesti kaikki ympäröivät valtiot, jotka ovat tulleet Israelia vastaan. Onko ennustus Damaskosta toteutuva ennustetun tulevan Psalmin 83 sodan yhteydessä, jossa kaikki ympäröivät arabinaapurit luulevat jälleen kerran voivansa tulla ja ajaa Israelin mereen?

1. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
2.
Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
3. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
4. He sanovat: ”Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”.
5. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
6. Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
7. Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
8. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.” (Ps. 83:1-8)

Missä ovat juuri nyt IDF:n lennot, jotka pyrkivät tuhoamaan edistyneitä aseita, jotka ovat menossa Hizbollahille lentokoneiden ja pommien kanssa? Meneillään oleva yritys pitää nämä aseet poissa vihollisten käsistä on kyllä ollut tähdätty Syyriaan.

Tiedämme, että Psalmin 83 toteutumiseksi tarvitsemme ehjän Syyrian, jossa Damasko on Syyrian ja ympäröivän maaseudun henkireikä. Jos Damasko tuhotaan, niin alue murenee. Turkki, Iran ja Irak tai Libanon tulevat poimimaan palat omien turvallisuuteen liittyvien huoliensa vuoksi.

Israel laajentaa aluettaan suuresti

Tämän sodan lopussa Damaskoa ei enää ole. Joko itse Jumala on hävittänyt ympäröivän alueen perusteellisesti, tai sitten Hän on käyttänyt IDF:ää valtaamaan maan, joka on luvattu heille Aabrahamin ajoista. Egyptin suuresta joesta, jonka täytyy olla Niili, Eufrat-jokeen, pohjoisessa Syyriaan ja etelässä Saudi-Arabiaan. Israelista tulee kaikkien aikojen rikkain Lähi-idän maa. Sillä on öljyä, luonnonkaasua ja lukemattomia luonnonvaroja, jotka saavat arabimaat skitsofreeniseen raivoon.

Mutta miksi Damasko?

Mutta miksi vain Damasko tuhotaan täydellisesti? Jesaja profetoi Syyrian Damaskon tuhon ja hylkäämisen jo yli 2700 vuotta sitten. Tänä päivänä kaupunki kuitenkin jatkaa ja huolimatta niin monista Lähi-idän sodista ja ennusteista, että ”tänä vuonna” se lopulta toteutuu. Joten mitä puuttuu, joka on pidättänyt tämän profetian toteutumista? Israelin isku Iraniin? Tai ehkä unohdettu profetia Psalmeissa, joka puhuu tulevasta arabien sotaliitosta, joka tähtää Israelin tuhoamiseen.

Lyhyt vastaus siihen, miksi Damasko tuhoutuu, on IRAN.

Jos olet kiinnostunut Raamatun profetiasta, olet todennäköisesti kuullut jatkuvasti kiistellystä Iranin ydinohjelmasta – ja Israelin suunnitelmasta iskeä Iraniin sen vuoksi.

Vuonna 2002 paljastettiin, että Iran oli salaa rikastanut uraania tuhansilla sentrifugeilla. Rikastettu uraani on ydinpommin tärkein komponentti. Kukaan ei halua, että Iranin kaltaisella apokalyptisellä uskonnollisella valtiolla on ydinaseita. Vielä pahempaa on, että Iran jatkoi rikastamista, kun presidentti Ahmadinejad astui virkaan vuonna 2005 ja hän kieltäytyi lopettamasta sitä huolimatta Iranin vastaisista ankarista pakotteista. Sen jälkeenkin, kun ääriliikkeitä kannattava Ahmadinejad jätti viran vuonna 2013, huolet Iranin ydinohjelmasta ovat vain lisääntyneet.

Ei ole salaisuus, kenen kannalta Iranin ydinaseiden omistaminen on vaarallisinta. Israel on uhannut tehdä ennaltaehkäisevän iskun Iranin ydinlaitoksiin, jos pakotteet jatkuvasti epäonnistuvat. Tämä ei ole tyhjä uhka, koska Israel on ennenkin pommittanut vihamielisten valtioiden ydinlaitoksia.

Vuonna 1981 Israel pommitti Irakin ydinreaktoria ja sai silloin maailmanlaajuisen tuomion. Sitten vuonna 2007 Israel lähetti lentokoneet pommittamaan Pohjois-Korealaiseksi väitettyä ydinreaktoria Syyriassa.

Mutta että Damasko olisi tullut raunioläjäksi, sellaista ei ole tapahtunut aiemmin. Kaupunkeja on hylätty monista syistä, mutta rakennukset jäivät ehjiksi. Ajattelen yhtä Ukrainan kaupunkia, jossa Tšernobylin ydinreaktori suli. Koko kaupunki on nyt aavekaupunki rakennukset ehjinä, mutta väestö ei pysty asumaan kaupungissa radioaktiivisen myrkytyksen vuoksi, joka olisi seuraus jokaiselle tuossa kaupungissa asuvalle. Samaa voidaan sanoa Hiroshiman ja Nagasakin kohdalla, mutta ne olivat erilaisia siinä mielessä, että pommit räjäytettiin korkealla kaupunkien yläpuolella ja aiheuttivat alhaisen laskeuman, joka ei olisi kehittynyt maanpinnan tasossa tapahtuvassa räjähdyksessä, joten japanilaiset rakensivat nämä kaupungit uudelleen, koska ne eivät olleet saastuneita.

Damaskon ennustettu kohtalo on erilainen kuin kummankaan näiden kaupungin, tai ehkä minkään muun. Sen rakennuksia ja katuja ei vain hylätä, vaan ne jätetään ”raunioläjäksi” (KJV: heap of ruins). En ole tietoinen, että tämä olisi tapahtunut kaupungille nykyaikana. On kaupunkeja, jotka on pyyhkäisty pois tsunameissa ja vulkaanisissa räjähdyksissä, mutta ne on rakennettu uudelleen, eikä niitä ole jätetty raunioläjiksi. Kiinteistöillä on edelleen arvoa entisille asukkaille ja yhteisillä ponnistuksilla he voivat päästä kaupungin jälleenrakentamiseen ajoissa. Uskon, että syy siihen, että Damaskosta tulee raunioläjä, on Israelin ydinase.

Miksi Israel käyttäisi ydinasetta Damaskoa vastaan?

On hyvin tunnettu tosiasia, mutta Israelin hallituksessa ei koskaan ole puhuttu siitä, että se omistaa suuren ydinasearsenaalin. Israel on myös ollut säännöllinen kohde Syyrian kaltaisilta ja se on auttanut Damaskoa valtakirjalla tekemään samoin. Israel has also been a frequent target herself from the like of Syria, and helping Damascus by proxy to do the same.

Tärkeää on, että Israelilla on myös tahto käyttää näitä aseita. Koska Israelin viholliset ovat niin lukuisat ja pystyvät jyräämään pienen valtion helposti, niin Israel on omaksunut ydinasepolitiikan nimeltä ”Simson-optio”. Nimi tulee Israelin kuululta vahvalta tuomarilta, joka tappoi itsensä työntämällä nurin tukipilarit temppelissä, jonka sisällä hän oli kostaakseen itsensä ympärillään oleville vihollisille. Tämän politiikan mukaan Israel käyttää ydinasetta vihollistensa kaupunkeja vastaan, jos se jyrätään tai voitetaan. Syyrian johdon lyöminen Damaskossa olisi osa tätä kostoiskua. Mikä olisi syy tähän kostoiskuun? Vain yksi asia tulee mieleen. Valtava määrä ohjuksia, jotka tulevat Libanonista tai Syyriasta. Israelilla on edessään tämä ”Simson-optio”, koska sen on käytettävä ”isoja pyssyjä” tuhoamaan vastustajansa. Sen sotahuuto on aina ollut ”EI KOSKAAN ENÄÄ”; seisooko se joutilaana, kun sen kansaa tuhotaan.

Israel saa kovan iskun tästä sodasta valtion pohjoisosassa, kuten seuraavat jakeet todistavat:

4 Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu.
5 Ja käy niinkuin leikkaajan kouraistessa viljaa ja hänen käsivartensa leikatessa tähkäpäitä, käy niinkuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla.
6 Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. (Jes. 17: 4-6)

Tässä ennustetussa tapahtumassa Pohjois- ja Keski-Israel on nimetty kärsivän vahinkoa ja kuolonuhreja, vaikkakin suhteellisesti vähemmän kuin Damasko (Damasko menettää valtakunnan, mutta Israel vain linnoituksen). Sota ei ole koskaan yksipuolinen. Jos Israel pannaan iskemään Damaskoon, se varmasti kärsii mieshukkaa siinä prosessissa. Menemällä pitemmälle profetiassa voimme nähdä, että kuten aina yleensä on ollut laita, niin Syyria ei toimi yksin Israelia vastaan:

12 Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!
13 Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa.
14 Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. (Jes. 17:12-14)

Jumala Kaikkivaltias käsittelee näitä arabivaltioita omalla tavallaan.

Monet kansakunnat hyökkäävät ”meitä”, eli kansakuntaa vastaan, josta Jesaja puhui profetioissaan: Juudan eteläisestä valtiosta (vastakohtana Israelin pohjoiselle valtiolle). Juutalaiset muodostavat nykyisen Israelin valtion (siksi oli lähellä, että he antoivat sille nimeksi Juudan valtio). Siksi kuvaus sopii vielä toiseen Lähi-idän sotaan, jossa Israelia vastaan hyökkäävät sen pääasiassa arabi- ja islamilaiset naapurit, kuten Syyria, Libanon, Egypti, Jordania ja luultavasti myös Iran (joka ei ole arabimaa). Kuitenkin, kuten aiemmin, Israel tulee voittamaan – ja todennäköisesti jopa nopeammin kuin vuonna 1967 kuuden päivän sodassa. Huomaa jakeessa 14, että ratkaisevan voiton saavuttaminen kestää vain yhdestä illasta seuraavaan aamuun.

Kuulostaa, että Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Simson-optio ja se turvautuu ydinaseeseensa ja Damasko poistetaan kaupunkien luvusta, koska se on ollut välttämätön edellytys jatkuville yrityksille tuhota Israel. Se tarkoittaa Israelin vihollisarmeijoiden täydellistä tuhoamista, puhumattakaan kymmenistä miljoonista siviiliuhreista. Ei ihme, että Jesaja sanoo, että tilanne vaihtuu yön aikana Israelin kauhusta sen vihollisten tragediaan.

Tämä sota asettaa tulevan Hesekielin sodan!

Israel tuntee vihdoin olevansa turvassa omassa maassaan voitettuaan kaikki ympäröivät vihollisensa. Se on voittanut palestiinalaiset, terrorijärjestö Hamasin, Hizbollahin ja kaikki siihen rajoittuvat maat ratkaisevassa voitossa, joka voi olla nopeampi kuin vuoden1967 kuuden päivän sodassa, kun se nyt käyttää tätä Simson-optiota. Huomaa, että kun Hesekiel 38 puhuu nykyisistä arabimaista, yhtään sisäkehän arabimaata ei mainita? Löydät vain ne, jotka ovat tärkeimpiä asetoimittajia ja jotka saivat aikaan, että Israel ja Jumala tuhosivat ne muut valtiot. Israel on nyt turvassa (vähän aikaa) – siitä tulee valtavan vauras ja suuremmat arabimaat ja Iranin persialainen kansakunta, jotka kaikki ovat muslimeja, eivät tyydy siihen. Koska sillä on suuret määrät aseita ja rahaa Googilta ja Maagogilta, jotka monien mielestä tarkoittavat Venäjää, se miettii pahan juonen.

8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina – asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa. (Hes. 38:8-12)

Tämä on aivan liikaa, että arabimaat ja kommunistinen Venäjä vain seisoisivat ottamatta sitä, mikä ei ole heidän omaansa. Mitä he haluavat, sekä venäläiset että heidän valtioliittonsa? Vastaus on: öljyä ja kaasua. Israel tulee olemaan suurin öljyn ja kaasun tuottaja planeetalla, paitsi ehkä Yhdysvallat. Se miettii pahan juonen ottaakseen, mitä himoitsee ja haluaa – Israelin rikkaudet. Kaikkivaltias Jumala tuo tuomion, ankaran tuomion, näille kansakunnille, jotka tulevat hänen kansaansa ja maatansa vastaan.

18 Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku.
19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra. (Hes. 38:18-23)

Näetkö, kuinka tämä Psalmin 83 sota, vaikka mahdollisesti lyhyt, asettaa vielä suuremman sodan, joka tulee tuomitsemaan Israelia vastaan lähteneet kansakunnat? Ne, jotka on vedetty alas Israeliin kuin kala koukku leuassaan, tuhoutuvat lähes täydellisesti. 5/6 tästä armeijasta tuhotaan [Tämä perustuu jakeen Hes. 39:2 KJV-käännökseen. Suom. huom.] ja heidät tuhonneet vitsaukset seuraavat heitä takaisin heidän kotimaihinsa ja lisää ihmisiä kuolee.

Antikristuksen paljastaminen

Kaikkia näitä sotia käsiteltiin tullaksemme tämän sanoman ytimeen. Kun niin monia ihmisiä surmataan, niin Israelin Jumala pyhitetään maailman silmissä ja maailma tietää, että Israel ei tehnyt sitä yksin. On vanha muslimien temppu antautua viholliselle, kunnes olet vahvempi tulevaisuudessa. Niinpä nousee mies vahvistamaan liiton Israelin kanssa rauhan tuomiseksi maailmalle. Väitänkö, että mies on muslimi? Voi hyvinkin olla. Hän on maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon sekulaari puolisko ja tulee vahvistamaan tämän liiton, joka on jo ollut voimassa, mutta jota ei vielä ole pantu täytäntöön eikä ratifioitu. Hän julistaa 7-vuotisen sopimuksen. Voisiko tämä olla Trump’in vuosisadan sopimus, jonka tiedetään olevan kuollut jo saapuessaan, sillä palestiinalaiset eivät halua rauhaa, koska he haluavat tappaa kaikki juutalaiset, tai ajaa heidät Välimereen.

Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse. (Dan. 9:27)

Joten Antikristus on juuri paljastanut itsensä ja Psalmin 83 ajankohdasta Hesekielin lukuihin 38–39, voi olla vain muutama vuosi – emme tiedä, koska Raamattu ei sano sitä tarkasti. Mutta jos asiat ovat pahenemassa Lähi-idässä, jossa voimme nähdä sodan toisensa jälkeen ja Damaskon täydellisen tuhon, Psalmin 83 sodan loppuvan ja johtavan Hesekielin sotaan, jonka Israel voittaa jumalallisen raivon ja Kaikkivaltiaan vihan väliintulon kautta, niin ahdistuksen aika voi olla niin lähellä. Miksi se on tärkeää?

6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. (2. Tess. 2:6-10)

Voima, joka pidättää täyttä pahuutta tässä maailmassa, on Jumalan Pyhä Henki ja jos hänet vedetään takaisin helluntaita edeltäviin ilmenemismuotoihin, niin myös ne, joissa Hän asuu, poistetaan. Huomaa, että Jeesus lupasi, ettei Hän koskaan jätä, eikä hylkää meitä ja koska Jeesus ei voi valehdella, niin meitä ei jätetä vaille lohtua eikä yksin, vaan poistetaan tältä planeetalta.

Ennustus Damaskosta ja Psalmin 83 sodasta saa pallon vierimään tulevaan ahdistukseen ja tämä sota voi syttyä hyvinkin pian. Meille kerrotaan, että emme tule näkemään tätä miestä, Antikristusta, koska hänet paljastetaan vasta sitten, kun seurakunta on poistettu. Hengellinen aistini kertoo minulle, että meillä ei ole paljon aikaa korjata sielujen satoa Herran tulemukseen eikä tehdä ennusteluja, vaan se voisi olla jopa tänä syksynä, tai seuraavana, tai sitä seuraavana. Emme tiedä varmasti. Me vain valvomme ja odotamme ja uskomme siihen, mitä Paavali kirjoitti:

15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:15-18)

Älä erehdy sen suhteen. Lähi-itä on muotoutumassa suurta katastrofaalista sotaa varten, maailma on luhistumassa ja Antikristus on paljastamaisillaan itsensä. Merkit ovat kaikkialla ympärillämme ja Herramme tulemuksen merkit huutavat yhä kovemmin päivä päivältä. Tätä lukiessasi tutki itseäsi ja näe voidaanko sinun todeta olevan uskossa. Älä tee sitä virhettä, että väheksyt näitä sanoja. Pilkkaajien virnistelyt pyyhkäistään pois heidän kasvoiltaan, kun kaikki tämä tapahtuu. Älä ole yksi heistä, sillä parannuksen aikaa on vähän ja lähestyy aika, jolloin olemme Jeesuksen kanssa ikuisesti. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea” (2. Piet. 1:10).

16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma HÄNEN kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:16-18)

8 Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Room. 10:8-13)

Rukoilen teitä kaikkia, ei pilkkaamaan, vaan avaamaan silmänne sille, mitä Jumala sanoo tulevan tapahtumaan eikä mitenkään kaukana tulevaisuudessa, koska voimme herätä jonakin aamuna ja kaikki tämä on tapahtunut. Tule Herra Jeesus.

***

Tämä on pastori Mike Taylor, joka rukoilee, että sinä valmistautuisit Herran tulemukseen. Hän on ihan ovella ja tulee äkkiä. Jos tarvitset rukousta, neuvontaa tai vain ystävällistä kuuntelemista, niin lähetä sähköpostia minulle osoitteeseen: pastormiketaylor@yahoo.com, Jumala siunatkoon teitä kaikkia

 

 

Read Full Post »

The Tower of Syene: A Prophetic Wonder
By Gary Stearman 29.1.2019, suom. SK

Nykymaailmassa ei useinkaan voida osoittaa fyysistä kohdetta tietyssä maantieteellisessä paikassa ja tunnistaa sen olevan kauan ennen Kristusta kirjoitetun Raamatun profetian kohde. Juuri näin voimme tehdä merkittävän ihmisen tekemän rakennelman kohdalla Egyptissä, jota ei ollut olemassa ennen vuotta 1970. Se on 70 metrinen torni, jota sanotaan ”Lootus-torniksi”, koska se huipentuu viiteen lootuksen kukan terälehteen. Torni suunniteltiin arabialais-venäläisen ystävyyden symboliksi ja viisi terälehteä kenties merkitsevät islaminuskon viittä pilaria. Se on vasta 49 vuotta vanha ja silti Hesekiel viittasi siihen nimeltä – kahdesti.

Lootus-torni Egyptissä lähellä Assuanin patoa.

Hesekielin profetian luvuissa 29 ja 30 ”Sevenan torni” on mainittu maamerkkinä, joka nimenomaan liittyy viimeisten päivien profetian toteutumiseen. Itseasiassa tämä profetia on syvällisen väkevä kuulostaen Egyptin kuolinkelloilta.

Olemme kirjoittaneet nykyisestä Egyptin kriisistä, joka alkoi vuonna 2010 katumellakoilla, joita seurasi Hosni Mubarak’in ero alkuvuodesta 2011. Sitä seurasi uusi kaappaus, Muslimiveljeskunnan ottaessa vallan ja lisää islamilaisia mellakoita, joiden tuloksena lopulta valtaan nousi Abdel Fattah al-Sisi heinäkuussa 2014. Egypti, kuten muutkin Lähi-idän maat, kokee jatkuvasti kansannousuja ja sisäistä erimielisyyttä. Tätä kirjoitettaessa sodan pilvet ympäröivät Egyptiä joka suunnalla.

Tässä kontekstissa olemme pitkään tutkineet havainnollista profetiaa Hesekielien luvuissa 29 ja 30, joka loihtii synkän näyn Egyptin tulevasta tuhosta suuren tulvan kautta, joka itsessään on sidoksissa useisiin lopunajan profetioihin.

Ruokosauva

Tuo Egyptiä koskeva profetia puhuu suoraan näistä tapahtumista. Siinä Hesekiel toteaa, että koska ei tukenut Israelia, Egypti jossakin tulevaisuuden vaiheessa tuomitaan ankarasti. Tuo tuomio muuttaa sen joutomaaksi. Se on selvästi ilmaistu seuraavan profetian avaussanoissa:

6. Kaikki Egyptin asukkaat tulevat tietämään, että minä olen Herra. Sinä olet ollut Israelille kuin ruokosauva: 7. kun he kädellään tarttuvat sinuun, sinä katkeat ja revit rikki kaikkien heidän olkapäänsä; kun he nojaavat sinuun, sinä murrut ja saat kaikkien heidän lanteensa horjumaan. 8. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tuon miekan sinun kimppuusi ja hävitän sinusta ihmiset ja eläimet. 9. Egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun Egyptin maasta tulee autio ja raunioitunut. Koska farao on sanonut: ‘Niilinvirta on minun, ja minä olen sen tehnyt’, 10. minä käyn sinun ja virtojesi kimppuun. Minä teen Egyptin maan raunioiksi, kuivaksi ja autioksi maaksi, Migdolista aina Seveneen ja Kuusin rajalle saakka. 11. Ihmiset eivät enää kulje sen kautta, eivät myöskään eläimet siellä kulje, eikä siellä asuta neljäänkymmeneen vuoteen. 12. Minä teen Egyptin autioksi autioiden maiden joukkoon; sen kaupungit ovat neljäkymmentä vuotta autioita rauniokaupunkien joukossa. Minä hajotan egyptiläiset kansojen sekaan ja sirottelen heidät muihin maihin. (Hes. 29:6-12)

(Jae 10 käännöksen Biblia 1776 mukaan: … Sevenan tornista Etiopian rajaan asti. KJV-käännös: from the tower of Syene even unto the border of Ethiopia.)

Lohikäärmeen joki

Jonkin aikaa Egypti oli liittyneenä islamilaisiin terroristeihin, jotka hankkivat Israelin tuhoa. Tällä hetkellä Sisi’n hallinto on vakiinnuttanut tilanteen. Mutta tulevina päivinä sellainen sotaisuus tulee leviämään kuin metsäpalo lopulta saavuttaen kriittisen massan, jolloin Veljeskunta uskoo tulleensa historialliseen hetkeen. Silloin se käynnistää hyökkäyksen Israelia vastaan.

Monet vastustavat yllä olevan Hes. 29. luvun kohdan tulkitsemista lopunajan profetiana. He sanovat, että tämän luvun konteksti toteutui menneisyydessä Babylonian vankeuden päivinä. Itseasiassa se voidaan osittain tulkita sillä tavalla. Mutta Hesekielin sanojen luonne asettaa Sevenan profetian lopullisen toteutumisen viimeisiin päiviin. Egypti ei ole koskaan ollut autio ja asumaton mitään 40 vuoden jaksoa, kuten edellä on kuvailtu. Esitellessään itsestään selvää totuuttaan tämän profetian täytyy olla luonteeltaan nykyaikaan liittyvä, koska kun Hesekiel ensin kirjoitti sen, niin ei ollut mitään ”Sevenan tornia”. Itseasiassa se alkoi olla olemassa vasta vuonna 1970, kun vihittiin Assuanin pato, joka ylittää Niilin ensimmäisen putouksen kohdalla Egyptin etelärajalla. Erisnimi ”Sevena” heprean sanasta S’veneh [vbux], tarkoittaa ”avaus” tai ”avain”. Tämän nimen sanotaan olevan muinainen nimitys avaukselle Egyptiin etelästä lähestyttäessä eli Etiopian suunnalta.

Useista lähteistä on melko helppo vahvistaa, että Raamatun Sevena on todella Assuan. Yksi niistä on Keil & Delitzsch Commentary on the Old Testament, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1866. Se vahvistaa yhteyden kreikkalaisesta Septuaginta-käännöksestä: Brugsch’in mukaan ”[Suhnh], Sevena, oli kaiverruksissa Egyptin eteläisin rajakaupunki Kuusin (Etiopia) suuntaan Niilin itärannalla ja sen raunioita on vielä jonkin verran nähtävissä nykyajan Assuanissa…” (Vol. 9, Ezekiel 29-48, p. 8).

Kun Keil ja Delitzsch kirjoittivat kommentaariaan vuonna 1866, ennustetusta Assuanin tornista ei ollut jälkeäkään. Ja kun Hesekiel kirjoitti profetiansa noin vuonna 570 eKr., ei ollut mitään tornia. Itseasiassa, ennen kuin valtava vesivoimaprojekti valmistui siellä venäläisten ja egyptiläisten toimesta vuonna 1970, siellä ei ollut mitään Assuanin tornia. Tänä päivänä tämä pato on alueen vaikuttavin nähtävyys, jonka Raamatun profetia tuomitsee tuhottavaksi jossakin vaiheessa nykyhetken ja Ahdistuksen välillä.

Käyttäen venäläistä teknologiaa egyptiläiset saivat padon valmiiksi asettaen itsensä tehokkaasti asemaan, jossa voivat sanoa:Niilivirtani on minun ja minä olen sen itselleni tehnyt.”

2 ”Ihmislapsi, käännä kasvosi faraota, Egyptin kuningasta, kohti ja ennusta häntä ja koko Egyptiä vastaan. 3 Puhu ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, farao, Egyptin kuningas – suuri krokodiili (lohikäärme), joka makaat virtojesi keskellä, joka sanot: ‘Niilivirtani on minun ja minä olen sen itselleni tehnyt’. 4 Minä panen koukut sinun leukoihisi, tartutan virtojesi kalat sinun suomuihisi ja nostan sinut ylös virtojesi keskeltä sekä kaikki virtojesi kalat, jotka ovat suomuihisi tarttuneet. 5 Minä viskaan erämaahan sinut ja kaikki virtojesi kalat. Sinä putoat kedolle, ei sinua korjata, ei koota. Metsän pedoille ja taivaan linnuille minä annan sinut ruuaksi.” (Hes. 29:2-5, KR38)

Ensivilkaisulla tämä profetia näyttää olevan suunnattu yleisesti ”Faaraolle, Egyptin kuninkaalle”. Mutta tarkemmin tutkittaessa sen todellinen kohde on ”…suuri krokodiili (lohikäärme), joka makaat virtojesi keskellä”. Tämä suomuinen otus näyttää edustavan Egyptin vallan jäännöstä, joka väijyy kulissien takana Mooseksen päivistä saakka. Edellisessä luvussa Hes. 28 Saatana “voideltu kerubi” näytetään voitettuna. Tätä profetiaa luvussa 29 voidaan siis mahdollisesti pitää edeltävän profetian jatkeena.

Tässä Niilin kalat kuvaannollisesti tarttuvat lohikäärmeen suomuihin, kun kaikki viskataan joesta sen rannoille mätänemään ja kuivumaan auringossa. Sen valta on tuhottu. Niili, joka vuosittain tulvi kellon tarkkuudella, on lakannut tulvimasta Assuanin padon valmistuttua. Tämän padon täydellinen tuhoaminen on ainoa mahdollisuus, että se voisi tulvia niin tuhoisasti, kuin Raamatussa on kuvailtu.

Venäläinen projekti

On mielenkiintoista, että valtava pato on niin massiivinen, että asiantuntijat ovat julistaneet, että se on mahdoton tuhota – paitsi käyttämällä ydinvoimaa. Tämä tosiasia yksinään tekee enemmän kuin selväksi, että tämä on lopunajan profetia. Ottaen huomioon edellä esitetyn on mielenkiintoista tarkastella kahta erillistä Raamatun profetiaa. Kuten näemme, ne liittyvät toisiinsa, mutta nostavat esiin mysteerin. Ne antavat ymmärtää, että Egypti tulee pian kokemaan tuhon, joka on ainutlaatuinen sen maantieteelle. Ja ilmeisesti syistä, jotka tulevat selviämään, tämä tapahtuma edeltää Googin salamahyökkäystä Israelia vastaan.

Olemme kirjoittaneet jonkin verran ensimmäisestä Hesekiel 29. luvusta löytyvistä kahdesta profetiasta. Alussaan se näyttää olevan suunnattu tietylle Faaraolle, ehkä sille, joka oli valtaistuimella silloin, kun Hesekiel kirjoitti profetiaansa. Mutta kun lukee huolellisesti, käy selväksi, että ”Faarao” on todellisuudessa Egyptin pahalle hengelle annettu kirjallinen yleisnimi. Tämä on melko helppo nähdä, koska tämä nimenomainen ”Faarao” on lohikäärme, joka elää Niilissä.

Ottaen laajemman näkökulman seuraavissa jakeissa lohikäärme tunnustaa omistavansa Niilin jopa ylpeillen, että on luonut sen. Sen röyhkeys saa haasteen:

6 Ja kaikki, jotka Egyptissä asuvat, pitää ymmärtämän, että minä olen, että he Israelin huoneelle ruokosauvana olivat. 7 Kuin he sinuun rupesivat, menit sinä rikki ja viilsit koko heidän kylkensä; kuin he nojasivat sinun päälles, murruit sinä ja saatit heidän kupeensa horjumaan. 8  Sentähden sanoo Herra, näin: katso, minä annan miekan tulla sinun päälles ja tahdon hävittää sinussa ihmiset ja eläimet. 9 Ja Egyptin maa pitää tuleman tyhjäksi ja autioksi,ja heidän pitää ymmärtämän, että minä olen että hän sanoo: virta on minun ja minä olen sen tehnyt. 10 Sentähden katso, minä tahdon sinun ja sinun virtas kimppuun ja teen Egyptin maan peräti tyhjäksi ja autioksi, Sevenan tornista Etiopian rajaan asti. 11 Ei sen lävitse pidä ihmisen eikä eläimen jalka käymän, eikä siinä asuttaman neljässäkymmenessä ajastajassa. 12 Sillä minä hävitän Egyptin maan hävinneiden maiden keskellä ja annan sen kaupungit autioksi tulla hävitettyin kaupunkien keskellä neljäksikymmeneksi ajastajaksi; ja tahdon hajoittaa Egyptiläiset pakanain sekaan ja hajoittaa heitä maakuntiin. (Hes. 29:6-12. Biblia 1776)

Muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana tämä asetelma on muuttunut radikaalisti. Venäläinen vesivoimaprojekti oli laajuudeltaan hämmästyttävä. Pato on valtava, 110 metriä korkea, 3,1 km pitkä ja noin kilometrin levyinen pohjan tasossa. Sen takana on valtava Nasser-järvi ja Niilin vedet, jotka lainehtivat Etiopiaan saakka. Pato on mittasuhteiltaan niin massiivinen, että sitä pidetään mahdottomana tuhota. Tavanomaisia räjähteitä käyttävät sabotöörit saisivat aikaan tuskin lommoakaan. Asiantuntijat ovat kuitenkin sanoneet, että yksi tai kaksi hyvin sijoitettua ydinpommia voisivat räjäyttää sen apposen auki.

Kuvan polttopisteessä Assuanin pato (Aswan High Dam) ja Nasser-järvi

Hesekielin aikana Assuan (Raamatun Sevena) oli pieni kylä, noin 900 km etelään suurelta pyramidilta Niilin ensimmäisen putouksen rannalla. Sitä pidettiin Egyptin eteläisimpänä kohtana. Hesekielin kirjoittaessa profetiaansa koko alue oli maantieteellisesti erilainen. Siellä ei tietenkään ollut mitään ”tornia”. Tänä päivänä siellä on tietysti korkealle kohoava pato, jonka tämä profetia epäsuorasti nimeää sen suuren tulvan lähteeksi, joka hävittää Egyptin.

Hesekiel kirjoitti profetiansa noin 2500 vuotta ennen, kuin sen kohdetta oli edes olemassa sanoen, että se murtuu päästäen tulvavedet syöksymään melkein 1000 km pohjoiseen, jossa ne purkautuvat Välimereen. Jos ydinaseita käytetään tämän katastrofin toteuttamiseen, niin tulvavesi kattaa koko Egyptin ydinjätteellä. Kuten olemme aiemmin maininneet, tämä johtaisi käytännössä maan hylkäämiseen Hesekielin mainitseman neljänkymmenen vuoden jakson ajaksi. Tätä ei ole tapahtunut milloinkaan ennen.

Israelilaisen asiantuntijan arvio

Vuonna 2002 israelilainen Knessetin jäsen (MK) Avigdor Lieberman, eittämättä kiistanalaisiin lausuntoihin taipuvainen mies, ilmoitti, että Israel voisi torjua hyökkäävän Egyptin pommittamalla Assuanin patoa. Hän tiesi, että se vaatisi ydinaseen käyttämistä, koska monet asiantuntijat ovat todistaneet, pato on liian massiivinen murtaa tavanomaisilla räjähteillä. Lieberman’ille, joka palveli Israelin varapääministerinä ja sekä ulko- että strategisten asioiden ministerinä, oli ilmeisesti tiedotettu sotilaallisista vaihtoehdoista. Näyttää, että hän halusi antaa Egyptille vähän ajateltavaa.

Lieberman ei myöskään ollut tätä mieltä yksinään. MK Yigal Allon oli julkisesti antanut saman lausunnon 1980-luvun alussa. Myös hän oli toiminut hallituksen ministerinä seitsemän vuotta työväenpuolueen edustajana. Nämä miehet sanoivat, mitä muut tiesivät, mutta kieltäytyivät puhumasta avoimesti.

He vain sanoivat, mikä oli ilmeistä. Jos Egyptin invaasio uhkaisi Israelin olemassaoloa, peliin otettaisiin rajut konstit. Assuanin pato pidättelee takanaan suunnattoman Nasser-järven vesiä. Järvi on 550 km pitkä ja leveimmillään 35 km leveä. Jos pato rikottaisiin ydinräjähdyksellä, niin radioaktiiviset vedet peittäisivät Egyptin Etiopian Siniseltä Niililtä Sudanin läpi Välimereen.

Satelliittikuvat paljastavat Egyptistä hätkähdyttävän totuuden. Käytännössä koko sen väestö asuu Niilin välittömässä läheisyydessä Assuanista aina Kairoon ja Välimerelle saakka. Yökuvissa Niili näkyy kapeana valojuovana, joka leviää Niilin Deltaksi. Egypti on ehkä ainoa maa maailmassa, joka on niin altis täystuholle.

Tuli lankeaa Sevenaan

On luonnollista, että kun luemme edellä kerrotusta hirvittävästä tapahtumasta, niin ensimmäinen kysymyksemme on: Milloin tämä profetia toteutuu? Tämän profetian jälkeisessä luvussa Hesekiel vastaa myös tähän kysymykseen.

Seuraavat jakeet yhdistävät Ahdistuksen ajan (Herran päivä) ja tämän hirvittävän tapahtuman tulon. Huomaa myös, että ”Sevenan torni” mainitaan:

Ja minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Valittakaa: ’Voi sitä päivää!’ Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä; se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika. Miekka yllättää Egyptin, ja Etiopialla on tuska, kun surmattuja kaatuu Egyptissä, kun siltä otetaan pois tavarain paljous ja revitään perustukset. Etiopia, Puut ja Luud, kaikki sekakansa, Kuub ja liittoutuneen maan miehet kaatuvat heidän kanssansa miekkaan. Näin sanoo Herra: Egyptin tuet kaatuvat, ja sen ylpeä uhma alenee. Migdolista Seveneen asti he siellä kaatuvat miekkaan (Biblia 1776: Sevenan tornista pitää heidän miekalla lankeeman), sanoo Herra, Herra. Autioiksi he joutuvat autioiksi tehtyjen maitten joukossa ja heidän kaupunkinsa tulevat olemaan raunioiksi pantujen kaupunkien joukossa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä sytytän Egyptin tuleen ja kaikki sen auttajat murtuvat. (Hes. 30:1-8, KR38).

Tämän profetian kielestä ei voi erehtyä. Myrsky on nousemassa; Herran päivä lähestyy. Huomaa, että se ei koske vain Egyptiä, vaan koko koillista Afrikkaa – Etiopia, Somalia, Sudan, Tsad ja Libya – muodostavat islamilaisen terrorismin kiehuvan padan. Nämä maat ympäröivät Egyptiä, joka itsessään on islamilaisen vallan istuin. Huolimatta väliin tulleesta rauhansopimuksesta se ei ole koskaan poikennut halustaan poistaa Israel.

Ylläolevassa profetiassa Hesekiel toteaa, että kaikki nämä maat tulevat kärsimään tuomion – mukaan lukien ”Luud”, joka edustaa nykyajan Turkkia. Tuhoisin tuomio on kuitenkin varattu Egyptille. Jälleen kerran profetia herättää kuvan ”Sevenan tornista”, jonka olemme osoittaneet Assuanin padoksi. Se näyttää olevan keskeinen kaikille tässä mainituille tuomioille. Myös Egyptin islamilaiset liittolaiset kärsivät suuresti, kun Herra asettaa tulensa Egyptin maahan. On selvää, että tämä tuli on se väline, joka vapauttaa biljoonat gallonat radioaktiivista vettä, joka huuhtoo koko Egyptin.

Monet profetian tutkijat ovat kysyneet, miksi Egyptiä ei ole lueteltu niiden liittoutuneiden joukossa, jotka tulevat Israelia vastaan suuressa Hes. 38. luvun hyökkäyksessä. Venäjä on varmasti edustettuna Persian ja joidenkin Pohjois-Afrikan maiden kanssa. Myös Euroopan ja Aasian osia edustavat kansakunnat ovat edustettuina, mutta Egypti ei ole niiden joukossa. Nykyisissä geopoliittisissa olosuhteissa Egypti olisi jonon kärjessä tukemassa sellaista hyökkäystä, kuten se on ollut ennenkin. Päättelisimme, että siinä vaiheessa, kun Goog käynnistää salamahyökkäyksensä, Egypti on jo tuhottu.

Tämä selittäisi, miksi Egyptin ennustetaan olevan asumiskelvoton tulevaisuudessa neljänkymmenen vuoden ajan. Se selittäisi myös, miksi Egypti puuttuu Googin liittoutuneiden joukkojen ennustetusta hyökkäyksestä Hesekielin 38. luvussa. Radioaktiivisen jätteen siivoaminen olisi hurja homma. Se valtava projekti näyttää ulottuvan tuhatvuotisen valtakunnan alkuvuosiin, mutta jotenkin se tehdään Ahdistuksen jälkeisinä vuosina, todennäköisesti Herran ja Hänen seuraajiensa valvonnassa.

Read Full Post »

Damascus 2.0
By Ronda Lane, 18.4.2018, suom. SK

Mitä teit perjantai-iltana 13. huhtikuuta? Jos sinulla oli tietokone, TV, tai kännykkä päällä tuohon aikaan, niin todennäköisesti se yhtäkkiä meni sekaisin viesteistä, hälytyksistä ja posteista. Tiedän, että minulla meni. Myönnän, että se oli jännää – itseasiassa monet meistä pohtivat (muutaman tunnin ajan), josko Jesaja 17 oli juuri käynnistynyt ja Damasko kohta tuhottaisiin. Pidimme niin sanotusti penkeistämme kiinni yhdessä katsellen ja odottaen, että näkisimme Jesajan 17. luvun toteutuvan.

Mutta ei, Jesaja 17 ei käynnistynyt, koska Raamattu sanoo hyvin selvästi, että Damasko tuhotaan yhdessä yössä ja tulee asumattomaksi rauniokasaksi. Oli selvää, että lyhytkestoinen rajoitettu isku ei ollut ollenkaan se, mitä Jes. 17 ennustaa. Meillä on kuitenkin enemmän kuin koskaan syytä uskoa, että sekä Jes. 17 että Hes. 38-39 ovat hyvin lähellä. Selitän myöhemmin, mutta katsokaamme ensin Raamattua.

Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi (Jes. 17:1).

Useimmat meistä ovat pitkään ajatelleet, että Israel on se, joka tuhoaa Damaskon johtuen tuon luvun jakeesta 9, mutta Raamattu jättää kylliksi liikkumatilaa, että sen ei tarvitse olla Israel yksinään, joka tuhoaa Damaskon.

Sinä päivänä ovat hänen linnakaupunkinsa niinkuin autiopaikat metsissä ja kukkuloilla, jotka jätettiin autioiksi israelilaisten tullessa ja maa muuttuu erämaaksi (Jes. 17:9).

Jakeessa 14 meillä on myös syy, miksi Damasko tuhotaan ja aikakehys, jossa se tapahtuu.

Katso, ehtoolla on oleva kauhu, aamun tullen ei heitä enää ole. Tämä on riistäjäimme osa, ryöstäjäimme arpa. (Jes. 17:14)

Meille ei kuitenkaan anneta paljon tietoa, toimiiko Israel yksinään, vai onko sillä apua. Jesaja 17 antaa enemmän vihjeitä ajoituksesta; tulemme siihen kohta. Katsokaamme ensin, mitä tapahtui ja mitä ei, USA:n, Britannian ja Ranskan tekemässä iskussa.

Presidentti Trump ilmoitti useita päiviä ennen tapahtumaa, että ryhdyttäisiin toimiin vastauksena syyrialaisiin siviileihin kohdistuneisiin kemiallisiin hyökkäyksiin. Uutisosioiden ja artikkelien mukaan kesti useita päiviä neuvotella, että Britannia, Ranska ja Pentagon pääsivät yksimielisyyteen, mitä vastaan iskisivät ja missä. Muistan kuitenkin selvästi, kun presidentti Trump arvosteli ankarasti Obamaa tietojen antamisesta ennen iskemistä alueelle ja sättimiseen oli hyvä syy. Se antaa viholliselle kylliksi aikaa siirtää tärkeä henkilöstö, varusteet, aseet, kemikaalit ja jopa todisteet uusiin paikkoihin.

Paras isku on yllätysisku. Se ei kuitenkaan toteutunut tässä. Tietenkään se ei voinut olla mikään yllätysisku, kun USA:n oli tuotava lentotukialuksia ja paljon muita puolustustarvikkeita ja henkilöstöä alueelle. Maailma olisi nähnyt sen kumminkin ja raportoinut negatiivisesti (kuten on tullut tavaksi valtiopetollisille, antiamerikkalaisille uutislähteille Amerikassa).

Mitä vastaan he iskivät? VAIN paikkoja, joista oli todisteita, että niissä varastoidaan tai valmistetaan (tai on valmistettu) kemiallisia aseita. Toisin sanoen – hyvin vähää. Iskun kohteisiin eivät kuuluneet Assadin palatsi, eikä Syyrian hallituksen tai Syyrian armeijan paikkoja. Niihin ei koskettu. Ja seuraavana aamuna kaikkialla arabimediassa näytettiin hyvin rajoitettua iskua uhmaava video Assadista astelemassa töihin. Valitettavasti se oli laajuudeltaan naurettava.

Tämä isku tuli näytöksen suurella kattavuudella, mutta kun pöly laskeutui (hyvin pian alkamisen jälkeen, suureksi järkytykseksi), oli ilmeistä, ettei se ollut edes pikkuinen läpsäytys Assadin, Iranin, Venäjän ja Turkin sormille. Jos jotakin niin heti, kun USA poistaa lentotukialuksen ja muut puolustustarvikkeet alueelta, se toimii rohkaisten Irania, Venäjää ja Turkkia ja muita ryhmittymiä paljon enemmän.

Miksi? Koska puheessaan presidentti Trump mainitsi, että USA ei valvoisi Lähi-itää, että alueella oli aivan liian monta ongelmaa USA:n ratkaistavaksi ja että lopulta se olisi alueen valtioiden asia löytää ratkaisu. Toisin sanoen, hän olisi voinut yhtä hyvin sanoa: ”Israel, olet omillasi.”

Mitä voimme odottaa tapahtuvan sen jälkeen, kun USA on poissa alueelta?

Pahan akseli Syyriassa (Venäjä, Iran, Turkki, ym.) rohkaistuu toimimaan Israelia vastaan, kun ei ole pelkoa seurauksista. Tämä asettaa Israelin huonompaan asemaan kuin mitä se oli ennen tätä tapahtumaa. Sydäntäni kouristi, kun presidentti oli puhunut ja kun hyvin lyhyt ja äärimmäisen rajoitettu isku oli ohi. Tämä ei ollut Jesaja 17, mutta varmasti se kelpasi rohkaisemaan Hesekiel 38-39 lukujen koalitiota.

Venäjä ilmoitti myyvänsä sotilaslentokoneita ja ohjuspuolustusjärjestelmiä Syyrialle. Kuukautta aiemmin tämä olisi aiheuttanut paheksuntaa maailmalta. Entä nyt? Ei mitään paheksuntaa. On murheellista, että maailma näkee sen ”oikeutettuna” sen jälkeen, kun Syyriaa vastaan ”hyökättiin”. Mitä väliä on viattomilla vauvoilla, lapsilla ja perheillä, joita vastaan Assadin raivohullu hallitus taas kerran hyökkäsi. Nuo ihmisparat toivoivat apua Yhdysvalloilta, eivätkä vielä tiedä, että ovat jo saaneet kaiken avun, mitä luulevat saavansa meiltä. Olen varma, että monet heistä pian tuntevat itsensä taas täysin petetyiksi.

Miksi? Katsokaamme, mistä Syyrian sodassa oikein on kysymys (lyhyesti).

Assad on alawiitti shiia ja Iran on shiialainen. Yli 80 % Syyrian väestöstä ennen Assadin hallintoa oli kuitenkin sunnimuslimeja ja Iran (Venäjän avulla) tappoi paljon Syyrian siviiliväestöstä. Pakolaiskriisi johtui näistä tapahtumista. Silti kysyttäessä todellinen Syyrian kansa haluaisi asua kotimaassaan. He haluavat turvavyöhykkeitä omaan maahansa, ei, että heidät ajetaan pois kodeistaan ja maastaan. (Ks. videolinkki artikkelin lopussa.)

Paitsi, että Assad haluaa tuhota, ei vain sunnimuslimit, vaan myös kristityt, kurdit ja kaikki, jotka eivät käänny shiialaiseen islamiin, niin Syyriassa on Hesekielin lukujen 38-39 kolme tärkeintä peluria, joilla jokaisella on omat syynsä olla siellä. Iranilla ja Assadilla on paljolti sama ideologia, mutta pahempi on islamilainen eskatologia Iranin toiveiden takana. He itseasiassa uskovat, että heidän väärä ”Mahdinsa” tulee, kun Iran on nujertanut Israelin ja kun Iran on ”sytyttänyt maailman tuleen hävityksessä”.

Se on syy, että Iranilla on niin palava halu hankkia ydinaseita. Ei ole pienintäkään epäilystä, että jos Iran todella saa ydinaseita, se käyttää niitä välittömästi. Iran ei myöskään salaa, ketä vastaan se suunnittelee käyttävänsä niitä; he toistavat: ”Kuolema Amerikalle” ja sitten ”Kuolema Israelille”.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Iranin kansa ei enimmäkseen kannata tätä päämäärää; sen sijaan se haluaa rauhaa ja sellaista elämäntapaa, joka sillä oli 1970-luvulle asti. Kun katsoo kuvia tai videoita Iranista 1970-luvulla, niin mitä tulee pukeutumiseen ja mukavuuksiin, se näytti samanlaiselta kuin monet nykyajan valtiot. Kuitenkin 1980-luku oli Iranille ”verinen vuosikymmen”, kun shiialaiset ääriryhmät vuonna 1988 nousivat valtaan ja teloittivat tuhansia poliittisia vankeja. (Jotakin vastaavaa tapahtui viime vuonna Turkissa, mutta islamilaisen ääriliikkeen erilaisessa muodossa.)

Suurin osa Iranin kansaa inhoaa hallitustaan, kun se tuhlaa kaikki varansa aseisiin ja sotilaallisiin keinoihin sekä ydinasehaaveisiin ja proxy-sotiin Israelia ja sunneja vastaan. He ovat nyt kuitenkin hirmuhallinnon alaisia. Valtava kansannousu alkoi hiljattain tulla esiin, mutta heiltä puuttuu aseita. Iloisempi uutinen: Monet Iranin kansalaiset tulevat Kristuksen tykö tajuttuaan, kuinka demoninen Islam on.

Iranin hallitus ja armeija ovat kuitenkin päättäneet tuhota Israelin ja myös Yhdysvallat. He iskevät Israelia vastaan proxy-sotana Yhdysvaltoja vastaan heti tilaisuuden tullen. Valitettavasti Yhdysvaltain armeijan vetäytyminen alueelta tulee edelleen rohkaisemaan ja panemaan vauhtia tähän toimintaan.

Toinen tärkeä jäsen Hesekielin lukujen 38-39 koalitiossa on Turkki. Se yrittää tuhota kurdit Pohjois-Syyriassa. Paljolti kuin Iranilla Turkillakin oma versionsa eskatologiasta (mutta eri lajin islamissa). Erdogan unelmoi ottomaanisen valtakunnan palauttamisesta ja harhaisesti uskoo olevansa ”kalifi” tässä uudessa ”kalifaatissa”, jonka uskoo tulevan globaaliksi hänen valloitettuaan alueen.

Islam on tilaisuus monille, paholaisen harhautusväline. Diktaattoreiksi pyrkivät ja islam käyvät käsi kädessä.

Sitten siellä on Venäjä. Kaikki olemme kuulleet väitteitä, että Venäjä meni Syyriaan ”tuhoamaan ISIS:in” ja ”auttamaan kristittyjä”. Se on pelkkää propagandaa. Siihen on kaksi syytä, että Putin on Syyriassa:

  1. Saadakseen jäätymättömän sataman.
  2. Turvatakseen Lähi-idän putkilinjan Venäjän maakaasulle.

Venäjä elää maakaasun myynnillä toisille valtioille, Eurooppa mukaan lukien. Kuvittele Putinin raivoa ja kateutta, kun Israel löysi valtavan maakaasu- ja öljyvarannon! Eikä vain sitä, vaan Putin yritti useaan kertaan tehdä sopimuksen Israelin kanssa, mutta Netanyahu kieltäytyi viisaasti. Nyt Israel myy maakaasua muille maille ja Putin on vihreänä kateudesta. Hän luuli, että hänellä oli markkinat kierroksessa ja nyt Israel on ottamassa palaa sellaisesta, jota hän pitää niin sanotusti omana kakkunaan.

Tämä Putinin sammumaton himo valvoa maakaasua alueella ja halu ottaa Israelin maakaasu- ja öljyvarantojen ”saalis” ovat Hesekielin 38. luvun ”koukut leuassa”, se ison rahan palkinto, jota hän ei kerta kaikkiaan voi vastustaa.

Kaikki kolme Hesekielin lukujen 38-39 pääpeluria ovat vahvistaneet asemansa Syyriassa erilaisista syistä; silti jokainen haluaa saada aikaan Israelin kuoleman.

Jokaisella näistä pääpelureista omat syynsä ja himonsa, sillä perkeleellä on räätälöity suunnitelma jokaiselle itsekeskeiselle diktaattorikanditaatille. Putinilla, Rouhan’illa ja Erdogan’illa on täysin erilaiset ajatukset, kuinka saavuttaa päämääränsä ja itse päämäärät ovat laajuudeltaan erilaisia; silti jokainen heistä haluaa Israelin tuhoa ja jokainen heistä harhaisesti uskoo tulevansa alueen pomoksi.

Vain muutama vuosi sitten oli mahdoton kuvitella, että Iran ja Turkki koskaan muodostaisivat minkäänlaista liittoa, mutta ne molemmat käyttävät tätä väliaikaista periaatetta: ”Viholliseni vihollinen on ystäväni ja on hyödyllinen, kunnes tavoite on saavutettu, vihollinen on tuhottu, eikä ole enää hyödyllinen.”

Nämä ryhmittymät ovat nyt Golanilla päättämässä parasta strategiaa Israelin valtaamiseksi, kuten Hes. 39:2-5 kuvailee. Jesaja 17 on todennäköisin katalysaattori, tai jopa puolustus Israelin valtaamiselle. Koska Yhdysvallat tiedotti runsaasti, eikä koskenut Syyrian, Iranin eikä Turkin etuihin eikä sotilastukikohtiin alueella, niin nyt on varmempaa kuin koskaan, että ne toimivat suunnitelmassaan vallata Israel heti, kun Yhdysvaltain joukot jättävät alueen.

Valitettavasti presidenttimme teki selväksi, että hän ei halua Yhdysvaltain paneutuvan MIHINKÄÄN Lähi-idän ”ongelmista” ja nyt voimme selvästi nähdä, miksi Israel on omillaan Hesekielin 38-39 lukujen sodassa juuri kuten sen ennustettiin olevan – ettei mikään valtio tulisi sen avuksi, vaan itse Jumala!

Palatkaamme Jesajan jakeeseen 17:14 ja tarkastelkaamme uudelleen jakeen osaa, joka puhuu niistä, jotka haluavat ”riistää” ja ”ryöstää” Israelia. Sitten siirtykäämme eteenpäin kolme kirjaa Jesajasta Hesekielin lukuihin 38-39. Näemme siellä saman teeman. Israelia vastaan tulevat kansakunnat haluavat ryöstää ja ottaa myös ”saalista” Israelista (Hes. 38:12-13). Onko pelkkää sattumaa, että siinä käytetään samaa sanaa kuin Jesajassa? (spoil = verbi riistää, subst. saalis. Suom huom.)

Verratkaamme myös kohtia Jes.17:12-13 ja Hes. 38:9.

Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat! Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet kohisevat, mutta hän nuhtelee niitä ja ne pakenevat kauas; ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla, niinkuin lentävät lehdet rajuilmassa. (Jes. 17:12-13)

Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi(Hes. 38:9).

Jesajan ja Hesekielin kuvauksissa on monta yhtäläisyyttä – ei vain, että ”saalis” on koalition halu, vaan niissä puhutaan myös ”kansojen kohinasta” – ”pilvestä, joka peittää maan”. Yhtäläisyyksiä on myös ennustetun Israeliin hyökkäämisen paikassa. Jesaja 17:13 sanoo, että ”ne karkoitetaan niinkuin akanat tuulessa vuorilla” ja Hes. 39:2-5 ennustaa, kuinka koalitio yrittää hyökätä pohjoisilla vuorilla (Golan) ja kaatuu vuorille ja avoimelle kentälle.

Jotkut voivat lukea yhden tai jopa kaksi näistä asioista pelkäksi ”sattumaksi”, mutta tässä on paljon enemmän kuin sattumaa.

Katsokaamme nyt Hesekielin lukujen 38-39 koalition kuolemaa: Hes. 38:22 ja Hes. 39:2-16.

Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat” (Hes. 38:22).

Kohdassa Hes. 39:2-16 löydämme lisätietoa siitä, kuinka Jumala tuhoaa Israeliin hyökkääjät. Heidät tuhotaan niin täysin, että Jumala jättää jäljelle heistä vain kuudennen osan (KJV-käännöksen mukaan). He hämmentyvät ja taistelevat jopa toisiaan vastaan. He kaatuvat Israelin pohjoisen osan vuorille ja avoimille kentille (Golan). Jumala hyökkää itse Venäjää vastaan lähettämällä ”tulen” sen päälle (Hes. 39:6). Jopa Venäjän johtaja haudataan Israeliin.

Israelin asukkailta menee seitsemän kuukautta haudata niitä, jotka tulivat heitä vastaan ja seitsemän vuotta tuhota aseistusta, joka jäi jäljelle Hesekielin 38-39 lukujen sodasta.

Israelilla on lupaus, että Jumala todella puuttuu Hesekielin 38-39 lukujen sotaan. Mutta miten käy Yhdysvaltojen?

Meillä ei ole sellaista Raamatun lupausta tälle kansakunnalle. Luulen, ettei voida liioitella, kuinka hirvittävää tämä on Yhdysvalloille. Tämä kansakunta harjoittaa jo abortin hirmutekoja joukkotasolla kuten myös homojen ”avioliittoja” (suora loukkaus raamatullista avioliittoa kohtaan sellaisena kuin pyhät kirjoitukset sen esittävät: liittona miehen ja naisen välillä).

LGBT-ABCD-XYZ (miksi sitten kuluvalla viikolla itseään kutsuvatkin) -agenda; harhainen sukupuolisuutta koskeva väärinkäsitys (nyt he väittävät olevan jo yli 50 sukupuolta uhmaten jopa tiedettä, jota sanovat rakastavansa, ainakin, jos se sopii heidän agendaansa); Jumalaa vastustava antikristillinen liike julkisissa kouluissa ja jopa julkisilla foorumeilla, on kuumepiikissä.

Uskooko joku todella, että Jumala aikoo siunata tätä sotkua? Ja nyt, kun olemme pohjimmiltaan kääntämässä selkämme Israelille – sanon vain, että tuomio on odotettavissa Yhdysvalloille. Ei ole suosittua sanoa sitä, enkä tule saamaan siitä kehuja, mutta totuuden esiin tuominen on tärkeämpää kuin ihmisten korvien hively (Gal. 1:10).

Rukoilen, että tempaus tapahtuisi ennen Jumalan tuomiota tälle kansakunnalle. Me armon-/ seurakunta-ajan uskovat voimme lohduttautua sillä, että Jeesus on luvannut pelastaa meidät tulevasta vihasta ja että meitä ei ole määrätty Jumalan vihaan (1. Tess. 1:10, Room. 5:9, 1. Tess. 5:9). Hänen sanansa jopa kertoo, kuinka meidät pelastetaan (1. Kor. 15:49-53, 1. Tess. 4:13-18) – tapahtuu tempaus!

Sen jälkeen Jumalan viha tulee pian tämän Jumalaa vihaavan ja Kristuksen hylkäävän maailman päälle. On varmaa, että Jumalaa ei pilkata (Gal. 6:7). On myös varmaa, että kansakunnat, jotka eivät siunaa Israelia, aiheuttavat itselleen kirouksia ennemmin kuin siunauksia.

Voi maailmaa, joka pian jätetään jäljelle.

Oletko SINÄ varma, että tiedät SINUN ikuisen määränpääsi? Jos et, niin nyt on aika hoitaa tämä asia. Ne, jotka tunnustavat, etteivät ole tehneet mitään ratkaisua, ovat itseasiassa päättäneet, että EIVÄT usko (ks. Joh. 3:18).

On vain kaksi vaihtoehtoa: Usko yksin Kristukseen pelastukseksi, että Hän kuoli syntiemme tähden, haudattiin ja nousi kuolleista kolmantena päivänä (1. Kor. 15:1-4; Room. 10:9-10; Ef. 2:8-9; Joh. 3:15-18; Room. 6:23; ym.) – TAI – hyljätä niin suuri pelastus. Meille kaikille on annettu vapaa tahto tehdä tuo valinta omillamme. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Kirkon jäsenyys ei voi pelastaa sinua, vesikaste ei voi pelastaa sinua, omat hyvät tekosikaan eivät voi pelastaa sinua. Ainoa, joka voi pelastaa sinut, on Jeesus Kristus.

Et syntynyt pelastukseen fyysisessä syntymässäsi; vanhempasi eivät voi tehdä ratkaisua puolestasi. Ei kukaan toinen ihminen. Henkilö joko uskoo ja vastaanottaa Jeesuksen iankaikkisen pelastuksen ilmaisen lahjan, tai sitten ei. Ei ole mitään välimaastoa.

Valitse viisaasti – ikuinen kohtalosi riippuu siitä.

Maranata!

Video link: One year ago, CNN got schooled on where Syrians really want to live (in their own land, not in the US or western nations). The impassioned Syrian refugee calls out Obama for doing nothing, and pleads for President Trump to help the Syrian citizens who are under attack from a tyrannical government. He (the Syrian refugee) wants the Assad government held accountable.
https://www.youtube.com/watch?v=s3uaf1NFxXc

 

Read Full Post »

We do not have Bible prophecy all figured out so watch and pray
By Don Koenig, 30.4.2018, suom. SK

Meidän kaikkien täytyy valvoa ja rukoilla, koska emme todellakaan tiedä, kuinka kaikki oikein menee lähestyessämme aikakauden loppua. Luulen, että varastossa on meille joitakin yllätyksiä ennen suurta ahdistusta.

Nyt näyttää, että Israel ja Iran ovat menossa sellaiseen. Iranilla on melkein 100 000 miestä Syyriassa ja he uhkaavat nyt Israelia. Israel sanoo, ettei se anna Iranin perustaa tukikohtia Syyriaan, mutta Iran perustaa niitä joka tapauksessa. Ellei Iran muuta politiikkaansa, Israel iskee pian Iranin uhkia vastaan Syyriassa. Kun se tapahtuu, Iran todennäköisesti käynnistää iskuja Israelia vastaan. Siinä Iranille ei käy hyvin.

Samaan aikaan USA todennäköisesti vetäytyy Iranin sopimuksesta ja Iran saattaa julkisesti käynnistää uudelleen ydinaseiden kehitysohjelman (he eivät ole todella lopettaneet sitä). Se tulee asettamaan Iranin ydinasekyvyn poistamisen korkeaan prioriteettiasemaan. Joka tapauksessa, jos Israel ja Iran hyökkäävät toisiaan vastaan, niin Amerikka tulee auttamaan Israelia ja Venäjä Irania.

En usko, että tämän vuoden tapahtumat toisivat Venäjän Israelia vastaan Hes. 38 luvun sodan toteutumisessa. Se kuitenkin voisi johtaa Eelamia koskevan profetian toteutumiseen kohdassa Jer. 49:34-39. Tuossa profetiassa tulee esiin, että lounaisen Iranin ihmiset evakuoidaan muihin kansakuntiin maan päällä. Radioaktiivinen säteily voisi olla selitys.

Kuten sanoin aiemmissa posteissa, niin tämä on Israelin 70. vuosi ja jotakin merkittävää todennäköisesti tapahtuu tänä vuonna ja muuttaa koko Lähi-idän paradigman. Tuo jotakin näyttää olevan muotoutumassa johtuen Iranin agendasta päästä määräävään asemaan yli koko hedelmällisen puolikuun. Jos vihollisuudet puhkeavat Iranin ja Israelin välillä, niin Hizbollah tulee hyökkäämään Israelia vastaan. Silloin Israel valtaa Libanonin ja kenties osan Syyriaa. Israelin laajenemisen alku kohti Jumalan antamia rajoja voisi olla se merkittävä profeetallinen tapahtuma.

Onko tämä laajeneminen se lehtien puhkeaminen, joka on mainittu viikunapuuvertauksessa (Mark. 13:28-30)? Olen taipuvainen uskomaan, että Israelin puhjettua lehteen kaikki lopunajan profeetalliset tapahtumat tapahtuisivat vain yhden sukupolven sisällä. Sukupolvi Raamatussa on yhdestä sukupolvesta toiseen; se ei ole elinikä, kuten jotkut ehdottavat. Raamattu esimerkiksi kertoo, että Aabrahamista Kristukseen oli 42 sukupolvea (Matt. 1:17). Kun tänä päivänä otetaan kuva, joka sisältää lapsia, vanhempia, isovanhempia ja isoisovanhempia, niin sanomme kuvan edustavan neljää sukupolvea. Tänä päivänä sukupolvi on noin 20 vuotta. Luulen, että useimmat raamatunprofetian tutkijat voivat olla yhtä mieltä siitä, että kaikki profeetalliset tapahtumat voivat toteutua 20 vuoden sisällä.

On mahdollista, että vihollisuudet Iranin kanssa johtavat Hes. 38. luvun sotaan muutamassa vuodessa. On kuitenkin mahdollista, että tulee maailmansota, ennen kuin Venäjä liittolaisineen tulee Israelia vastaan. Luulen, että saatanallinen yliluonnollinen interventio näyttelee tärkeää osaa seuraavan maailmansodan lopettamisessa. Tuo interventio on todennäköisesti Marian ilmestysten ja muukalaisten paljastumisen muodossa. Petollinen annettu sanoma on pohja maailmanuskonnoille tulla yhteen pakottamaan kansakunnat lopettamaan toisiaan vastaan sotiminen.

Kuinka me sitten pääsemme tähän pakotettuun rauhaan? Mielestäni voimme tehdä järkeenkäyvän arvauksen Raamatusta. Ilmestyskirja kertoo, että Pedolla on nainen selässään. Tuo nainen on uskonto, joka väittää olevansa suhteessa Jumalaan, mutta on todellisuudessa porttoudessa maailmanjärjestelmän kanssa. Ensimmäisen sinetin valkoisella hevosella ratsastaja, jolla on jousi, mutta ei nuolia, osoittaa valloitukseen rauhan sanoman kautta. Monet kautta kirkkohistorian ovat uskoneet, että valkoisella hevosella ratsastaja on Kristus tai kristikunta. Toiset ajattelevat ratsastajan olevan Antikristus. Minun mielestäni se voisi olla väärä kristinusko, joka yrittää valloittaa maan uskonnollisen ”Valtakunta Nyt” -sanoman kautta. Toisin sanoen valkoisella hevosella ratsastaja voisi olla sama kuin Ilm. 17. luvun Portto, joka ratsastaa Pedolla/Antikristuksella valtaan. Se tekisi ratsastajasta ns. Kristuksen sijaisen, joka hallitsee Vatikaanista.

Väärässä kristinuskossa on liike, joka pyrkii tuomaan Jumalan valtakunnan maan päälle maailmallisten sosiaalisten oikeudenmukaisuusohjelmien ja ”uuden hengellisyyden” kautta. Sosiaaliset oikeudenmukaisuusohjelmat ovat vain kristillistettyä kommunismia ja samaistuminen uuteen hengellisyyteen on vain kristillistettyä itämaista pakanuutta. Kuvittele maailmansotaa, jota seuraa Marian ilmestyksiä ja muukalaisten paljastamisia vaatien rauhaa, hengellistä yhteyttä ja evoluutioharppausta, niin saat kuvan siitä.

Voimme myös erehtyä siinä, että Israel allekirjoittaa rauhansopimuksen sekulaarin hahmon kanssa. Israel voi hyvinkin allekirjoittaa sopimuksen jonkun kanssa Vatikaanissa Roomassa. Vatikaani haluaa hallinnoida Jerusalemin pyhiä paikkoja. Muista, että suuren osan historiaa Vatikaani johti Eurooppaa. Se tunnettiin Pyhänä Roomana ja paavi johti sitä. Se voisi tapahtua jälleen uuden maailmansodan ja demonisten petosten jälkeen, joihin edellä viittasin.

Suuren sodan jälkeen uusi hengellisyyden liike voisi vallata maapallon ja Israel voisi suostua allekirjoittamaan sopimuksen Vatikaanin Porton kanssa juutalaisten säilymiseksi. Vatikaan hallinnoi silloin pyhiä paikkoja. Onko tämä globaali liike se ”vitsaus kuin tulva”, joka tapahtuu maan päällä ja liitto kuoleman kanssa, josta Jesaja 28 puhuu? Jakeet puhuvat Israelista.

Koska te sanotte: “Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen.” (Jes. 28:15)

Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa. (Jes. 28:18)

Allekirjoitettuaan sopimuksen, Israelin sallitaan rakentaa Temppelinsä, mutta heti, kun he alkavat tehdä perustuksia, kaksi profeettaa ilmestyy. Profeettojen sanoma heittää jakoavaimen maailmanlaajuiseen ”Valtakunta Nyt” -rauhanliikkeen rattaisiin. Profeettojen sanoma saa progressiivisesti ajattelevan maailman raivoihinsa:

”Mitä oikein tarkoitatte, että luvatun juutalaisen valtakunnan aika on tullut ja että jokaisen täytyy katua syntejään ja pitää käskyt, koska Israelin Jumala on pyhä Jumala ja ainoa tie pelastukseen on Herran kautta???”

Maailma pyrkii tappamaan nämä profeetat, mutta ei onnistu, ennen kuin Saatana tulee mukaan yliluonnollisen Antikristuksen kanssa.

Niillä, jotka luulevat täysin ymmärtävänsä lopunajan profetiaa, on edessään joitakin suuria yllätyksiä kohtalaisen pian. Tiedämme, mitä tapahtuu Herran päivän alkamisen jälkeen, koska tuon päivän tapahtumat on määritelty pyhissä kirjoituksissa.

Kuitenkin Herran päivään johtavat tapahtumat ovat edelleen aika paljolti mysteeri, joka ei ehkä mene, kuten jotkut ovat johtaneet meitä uskomaan. Joka tapauksessa elämme jännittäviä aikoja, mutta koska emme tiedä, kuinka kaikki oikein menee, niin uskovien täytyy valvoa ja rukoilla (Mark. 13:33).

Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.

 

Read Full Post »

End Times … or Just The Way It Has Always Been?
1.12.2017 Jonathan C Brentner, suom. SK

Muistatko laulun “Signs”, jota Five Man Electrical Band lauloi? Tämä suosittu sävelmä pääsi kolmanneksi Billboard-lehden listoilla kesän ja syksyn 1971 aikana. Kertosäkeistö päättyy näillä sanoilla: ”Merkki, merkki, kaikkialla merkki, merkki, merkki, merkki.”

Nyt, kun olen iskostanut tämän laulun lujasti mieleesi, siirryn toisentyyppiseen merkkiin, jota näen kaikkialla, minne katsonkin. Nämä moninkertaiset merkit viittaavat tulevaan ahdistukseen ja aikakauden loppuun.

Uskon, että siinä, mitä nyt saamme todistaa maailmassamme, on jotakin radikaalisti erilaista.

Monet tänä päivänä jättävät huomiotta nämä merkit uskoen, että aikamme ei ole mitenkään erilainen kuin mikään muu aika historiassa. Pyydän saada esittää erimielisyyteni tämän näkemyksen suhteen. Uskon, että siinä, mitä nyt saamme todistaa maailmassamme, on jotakin radikaalisti erilaista.

Tänä päivänä näkemämme merkit eroavat monella tavalla mistä tahansa ajasta historiassa. Näemme sen siinä täsmällisyydessä, jolla VT:n profetiat alkavat elää silmiemme edessä. Näemme sen Jeesuksen meille antamien merkkien lisääntyneessä voimakkuudessa ja tiheydessä. Näemme sen suuressa määrässä merkkejä, jotka kaikki viittaavat nopeasti lähestyvään ahdistukseen.

Ajattele seuraavia esimerkkejä.

Venäjän, Iranin ja Turkin liittoutuma

Hes. 38 ennustaa viimeisten päivien hyökkäyksen Israeliin, jota johtaa Venäjän, Iranin ja Turkin koalitio. On kuin profeetta lukisi uutisartikkeleita juuri viime viikolta. Marraskuun 22. päivänä Venäjän presidentti Vladimir Putin, Iranin presidentti Hassan Rouhani ja Turkin presidentti Erdogan tapasivat toisensa venäläisessä Mustanmeren lomakeskuksessa Sotshissa keskustellakseen Syyrian tulevaisuudesta, jossa kaikilla kolmella on merkittävä sotilaallinen läsnäolo. Heillä ei ole aikomustakaan lähteä Syyriasta, vaan ainoastaan lisätä valtaansa siellä.

Tämä julkinen kolmen valtion välisen yhteisymmärryksen osoitus on täsmälleen se, mitä Hes. 38-39 lukujen valossa voimme odottaa Googin ja Maagogin taistelun edellä. Tällainen yhteys tarkoittaa esimerkiksi, että jos Israel iskee Iraniin, niin myös muut maat reagoivat. Venäjä teki sen selväksi pari viikkoa sitten ja nyt myös Turkki on osa tätä liittoutumaa.

On mahdollista, että tämä sopu voi hajota ja heidän armeijansa lähteä Syyriasta. On kuitenkin paljon, paljon todennäköisempää, että tämä Hesekielin ennustama hyökkäys Israelia vastaan voi toteutua tulevina kuukausina tai vuosina.

Miksi he hyökkäävät Israeliin?

Seuraava kysymys on tämä: miksi he hyökkäisivät Israelia vastaan? Olemmeko näkemässä tapahtumia, jotka voisivat sytyttää Hes. 38 luvun sodan? Kyllä!

Times of Israel kertoi tällä viikolla varoituksesta, jonka Benjamin Netanyahu antoi Syyrian presidentti Bashar Assadille. Hän sanoi, että jos tämä sallii Iranin perustaa pysyvän sotilaallisen läsnäolon Damaskon lähelle, niin Israel puuttuu sotilaallisesti Syyrian sisällissotaan. Onko tämä vakava uhka! Ehdottomasti! Netanyahu hyökkää, jos Iran jatkaa joukkojensa vahvistamista niin lähellä hänen maansa rajaa.

Satelliittikuvat vahvistavat, että Iran on perustamassa suurta sotilasleiriä Damaskon lähellä vain 30 mailia Israelin rajasta. Netanyahun varoitus tällä viikolla on vain yksi monista, joita hän on esittänyt koskien Iranin läsnäolon laajentamista niin lähellä Israelia.

Näetkö, kuinka tämä voi johtaa paljon suurempaan konfliktiin? Venäjän ja Turkin ollessa niin läheisissä suhteissa Iraniin, ne varmasti liittyisivät vastaamaan hyökkäykseen yhdessä muiden Hes. 38 luvussa mainittujen muslimivaltioiden kanssa, jotka tarttuvat tilaisuuteen osallistua Israelin tuhoamiseen.

Profeetta sanoo, että Jumala houkuttelee Googin, Venäjän johtajan, taisteluun saaliilla, jonka tämä voisi saada invaasiosta (Hes. 38:12). Aina viime vuosiin saakka Israel ei ole omistanut sellaista varallisuutta, joka kiinnostaisi sen vihollisia. Nyt se omistaa. Israel omistaa laajan luonnonkaasuesiintymän aivan rannikkonsa tuntumassa ja valtavan varannon öljyä Golanilla.

Ne ovat täsmälleen ne kaksi asiaa, joita Putin halajaa ja tarvitsee auttamaan heiluvaa talouttaan. Lisäksi Israelin öljyn valtaaminen suuresti vahvistaisi hänen asemaansa maailman uutena ”energiatsaarina” – titteli, jonka Putin hiljattain omaksui. Näetkö Hesekielin profetian täsmällisyyden näissä tapahtumissa? Voisin kirjoittaa vielä useita sivuja siitä, kuinka kansat ovat järjestäytymässä täsmälleen, kuten Hesekiel ennusti.

Sotia, sotia ja sotia

Viime viikon tiistaina Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen, jonka monet uskovat pystyvän saavuttamaan minkä tahansa kaupungin Yhdysvalloissa. Heillä on myös vetypommi, joka pystyy täydellisesti tuhoamaan kaupunkeja kaikkialla maapallolla.

Olemme kyllä kuulleet sodan uhkia kautta historian, mutta intensiteetiltään nykyisten kaltaisia ei ole nähty sitten kylmän sodan. Pohjois-Korean omistaessa näin tappavia aseita kymmenet miljoonat voivat kuolla välittömästi sodassa heitä vastaan. Niin monien valtioiden omistaessa ydinkärkiä mahdollisen tuhon uhka on jotakin sellaista, jota maailma ei ole ennen nähnyt. Tämä ei toteuta vain Jeesuksen sanoja sodista (Matt. 24:6-8), vaan myös mahdollisuudesta, että koko ihmiskunta kuolee (Matt. 24:22).

Paitsi päivittäisiä sodan uhkia ja jopa huhuja pian alkavasta kolmannesta maailmansodasta, lukuisia sotia on jo käynnissä. Tällä hetkellä käydään 17 sotaa, joissa kussakin on kuollut vähintään tuhat ihmistä menneiden 12 kk aikana. Tuo luku nousee 45:een, jos kuolleiden alaraja lasketaan sataan.

Tärinää

Jeesus sanoi, että tiheydeltään ja voimakkuudeltaan lisääntyvät maanjäristykset merkitsisivät viimeisiä päiviä Hänen paluunsa edellä (Matt. 24:7). Tässä suhteessa ne eivät ainoastaan muistuttaisi synnytystuskia, vaan niitä tapahtuisi monin paikoin.

Eikö tämä olekin sitä, mitä näemme tänä päivänä? Maanjäristykset ovat käymässä paljon lukuisammiksi, kuin koskaan ennen historiassa, ja myös voimakkuus kasvaa. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 130 järistystä voimakkuudeltaan yli 4,0. (Jopa Suomessa Oulun seudulla tapahtui tänään maanjäristys voimakkuudeltaan 3,2 astetta, suom. lisäys.)

Kalifornia on nähnyt dramaattisen pienten järistysten lisääntymisen viime kuun aikana ja jopa sata yksin menneellä viikolla. Tämä on pahentanut pelkoja, että kauan pelätty suuri maanjäristys voisi tapahtua melko pian, ehkä jopa muutamassa viikossa.

Tiedemiehet odottavat, että vuonna 2018 tulemme näkemään merkittävän lisäyksen tuhoisissa maanjäristyksissä johtuen kaiken aikaa hiukan hidastuvasta maapallon pyörimisestä; tämä lisää niiden jo ennestään historiallista tiheyttä ja voimakkuutta.

Tämä suuntaus kohti tiheämpiä ja ankarampia maanjäristyksiä tulee jatkumaan ahdistuksen aikaan.

Yksi maailma

Ahdistuksen aikana antikristus perustaa maailmanhallituksen, jota maailmanuskonto tukee. Näemmekö todisteita tästä tänä päivänä, kuin ei koskaan ennen? Ehdottomasti!

YK:n agenda 2030 edellyttää täsmälleen tällaista maailmanjärjestystä vuoteen 2030 mennessä. Melkein jokainen maailmanjohtaja tukee tätä tavoitetta, kuten myös tärkeät pankkivaltuudet Euroopassa. Kummankin Amerikan poliittisen puolueen johtajat ovat samaa mieltä tästä strategiasta ja siksi katkerasti vastustavat presidentti Trump’in ”Tehdään Amerikka Suureksi” -strategiaa, joka on tilapäisesti sotkenut heidän suunnitelmansa.

Paavi Fransiskus on ollut aika äänekäs viime vuosina vaatien sekä uutta maailmanjärjestystä että maailmanuskontoa. Emme ole koskaan ennen historiassa nähneet korkean uskonnollisen johtajan vaativan tällaista hallitusta ja kaikkien uskontojen yhdistymistä yhdeksi, kuten on profetoitu olevan tulevassa ahdistuksessa.

Tämä on ollut kyllä tekeillä kauan, mutta nyt, kuten ei koskaan ennen, kaikki on valmiina tämän uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi.

Teknologia

Teknologian edistys tekee nyt täysin mahdolliseksi tulevalle antikristukselle valvoa ostamista ja myymistä kaikkialla maailmassa. Jotkut yhtiöt istuttavat jo siruja työntekijöihinsä, kuten tulee tapahtumaan maailmanlaajuisesti ahdistuksen aikana. Eräs mainos näyttää miestä, joka kävelee ruokakaupan läpi täyttäen taskunsa eri tavaroilla ja kävelee ulos ovesta. Ensin luulet häntä myymälävarkaaksi, mutta sitten turvamies kertoo hänelle, että hän unohti kuittinsa. Sirut hänessä ja hänen ostoksissaan välittömästi kirjasivat hänen tililtään maksun kaikesta, mitä hän osti.

Tekoälyn edistyessä on käymässä yhä mahdollisemmaksi, että joku valvoo kaikkea ostamista ja myymistä yhdestä keskuspaikasta. Emme koskaan ennen ole nähneet tällaista mahdollisuutta Ilm. 13:15-18 sanojen toteutumiselle.

Tekoälyn edistyminen on ällistyttävää. Eräs henkilö käynnisti hiljattain uuden uskonnon sen palvomiseksi. Tähän kaikkeen on kirjoitettu sana ahdistus!

Merkeissä, joita tänä päivänä näemme lähestyvästä ahdistuksesta, on suuri ero.

Merkeissä, joita tänä päivänä näemme lähestyvästä ahdistuksesta, on suuri ero. Olen vasta raapaissut kaikkien niiden profeetallisten indikaattorien pintaa, jotka osoittavat, että tämä suuren myllerryksen aika maan päällä voi alkaa milloin tahansa. Profeetallisen toteutumisen täsmällisyys kuten myös merkkien tiheys ja voimakkuus lisääntyvät, aivan kuten Jeesus sanoi tapahtuvan aikakauden lopussa. Tämä kaikki viittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen, jonka minä uskon tapahtuvan ennen ahdistusta, joka näyttää olevan paljon lähempänä, kuin monet tajuavatkaan.

Myönnän, että minäkin kamppailen sen kanssa, mitä maailmassamme tapahtuu. Yhtäältä merkit näyttävät niin vahvoilta, että pohdin, näemmekö ensi joulua, ennen kuin Jeesus tulee hakemaan meitä. Toisaalta tiedän, että Hän voi painaa taukonappia, antaa kansalle lisäaikaa tehdä parannus ja tulos on, että voimme nähdä vielä lomapäiviä, ennen kuin Kristus ilmestyy.

Oletko valmis, jos Jeesus tulisi tänään? Luotatko iankaikkisuusasiassa yksin Jeesukseen ja Hänen pelastavaan työhönsä sinun puolestasi? Kaikkien indikaattorien osoittaessa Hänen pikaista paluutaan sinulla ei ehkä ole huomista. Voitko todella luottaa siihen, että Jeesus vielä viivyttää tulemustaan?

 

Read Full Post »

The Last of the Last Days
By Bill Perkins, 24.9.2017, suom. SK

Kymmenen päivänselvää merkkiä, että elämme viimeisten päivien viimeisiä.

Tänä päivänä asiat tapahtuvat niin nopeasti, että on hyödyllistä vain astua taaksepäin, hengähtää ja katsoa lukuisia Raamatun profetioita, jotka toteutuvat ympärillämme. Tässä on 10 tärkeää profetiaa, joiden pitäisi vakuuttaa jokainen, jolla on kaksikin aivosolua, että elämme ehdottomasti viimeisten päivien viimeisiä!

1) Israel taas kotimaassaan.

”Niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa” (Hes. 37:21).

Viimeisiä päiviä koskevat Raamatun profetiat alkavat ja loppuvat Israeliin. Ennen kuin Jumala kokosi Israelin takaisin kotimaahansa, useimmat viimeisten päivien profetiat eivät voineet alkaa toteutua. 1800-luvun lopulla lähes 2000-vuotisen maailmanlaajuisen hajotuksen jälkeen juutalaisia alkoi suodattua takaisin alkuperäiseen Jumalan antamaan maahansa. Vuonna 1917 toisen maailmansodan lopussa Balfour’in julistus antoi juutalaisille laillisen paluuoikeuden. Ja toukokuun 14. päivänä 1948 YK julisti Israelin itsenäiseksi valtioksi.

2) Israel on maailman ongelma.

”Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan” (Sak. 12:3).

Raamattu ei vain luvannut, että Israel palaisi Jumalan antamaan maahansa, vaan että tästä pikkuisesta kansakunnasta tulisi myös väkikivi maailmalle. Tuskin menee päivää, ettei Israel olisi uutisissa. Israelin väestö on noin 8 miljoonaa, arabeja on noin 450 miljoonaa.

Jokainen Amerikan hallinto siitä saakka, kun Israelista tuli valtio vuonna 1948, on yrittänyt ja epäonnistunut varmistaa kestävä rauha Lähi-idässä. Kansalliset uutiset kuolaavat jatkuvasti Israelia ja Lähi-itää koskevista ongelmista tehden Israelin ongelmaksi. Tämä johtaa lopulta siihen, että Ahdistuksen ajassa jokainen kansakunta maan päällä tulee Israelia vastaan. Seitsenvuotisen Ahdistuksen ajan lähestyessä loppuaan Antikristus tuo maailman armeijat yhteen ”tappamaan juutalaiset”. Heidän Messiaansa, Nasaretin Jeesus, kuitenkin palaa maan päälle ja pelastaa heidät tuholta.

3) Homoseksuaalinen perversio.

”Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin” (1. Moos. 19:5).

Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).

Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17:28-30).

Raamattu sanoo, että tempausta edeltävät päivät ovat ”aivan kuten” päivät, ennen kuin Jumala tuhosi maan globaalilla vedenpaisumuksella ja myös aivan kuten päivät, ennen kuin Hän tuhosi Sodoman ja Gomorran. Yksi erikoisesti mainittu erottuva piirre oli laajalle levinnyt homouden synti. Tulevaisuudessa Jumala jälleen tuomitsee sen.

Tiedä se aina, että homous ON syntiä. Homot eivät ole syntyneet sellaisina, vaan he PÄÄTTIVÄT olla sellaisia. Niin kuin varas ei voi lopettaa varastamista ilman Jumalan suurempaa voimaa, niin myös homo/lesbo ei voi katua ja kääntyä synnistään ilman Jumalan voimaa. Murha, varastaminen, aviorikos, homous jne. OVAT selvästi määriteltyjä SYNNIKSI Jumalan Sanassa.

Jumala on se, joka määrittelee synnin, ei hallitus! Tänä päivänä homojen oikeudet saavat välitöntä huomiota poliittisesti korrektilta liikkeeltä tuomaan tämä perversio julkisuuteen normaalina, väärin rinnastaen heidän vaatimuksensa mustien oikeuksien ajamiseen 1960-luvulla.

Homojen oikeuksien vertaaminen kansalaisoikeuksiin ei kuitenkaan ole omenoiden vertaamista omeniin, koska homoseksuaalinen käytös on valinta ja musta ihonväri ei. Se tosiasia näyttää olevan retoriikalta kateissa, koska Jumalan antamat ja perustuslain suojelemat kristittyjen oikeudet heitetään ulos ikkunasta, samalla kun homoseksuaalinen perversio nostetaan ”normaaliin” asemaan.

4) Rahaton yhteiskunta.

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:16-17).

Hiljattainen tutkimus (1) kertoo, että vain 10 % amerikkalaisista kuljettaa aina mukanaan käteistä. Maailmanlaajuinen siirtyminen sähköiseen maksamiseen on ollut henkeäsalpaavaa. Jos pankkimme yllättäen jäädyttäisi tilimme, niin useimmat tämän artikkelin lukijoista olisivat syvissä vaikeuksissa. Pankkien ollessa nyt maailmanlaajuisesti sidoksissa toisiinsa emme selvästikään ole kovin kaukana siitä, jolloin yksi henkilö pystyy valvomaan kirjaimellisesti koko maailmaa. Ja juuri siihen me olemme menossa – vaiheeseen, jossa yhdellä henkilöllä on kaikkien maksutapahtumien täydellinen valvonta maan päällä.

5) Venäjän ja Iranin koalitio.

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta ja ennusta häntä vastaan” (Hes. 38:2).

Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut (Libya) ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla” (Hes. 38:4).

Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni” (Hes. 38:8).

On hämmästyttävää, että Raamattu ennustaa, että Goog/Roos (nykyinen Venäjä) tulee hyökkäämään Israeliin pohjoisesta Persia (nykyinen Iran) yhtenä tärkeimmistä liittolaisistaan. Ei siis ole yllättävää, että tämän päivän Venäjä ja Iran ovat tulossa niin sotilaallisesti läheisiksi. Pidä myös mielessäsi, että em. profetiat, kirjoitetut 2700 vuotta sitten, osoittavat tämän ajan olevan sen jälkeen, kun Israel palaa maahansa viimeisinä päivinä.

6) Ydinaseet.

Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka” (Ilm. 6:4).

Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa ja sen kieli mätänee sen suussa” (Sak. 14:12).

Kuinka olisit kuvaillut ydinpommia 2500 vuotta sitten? Johanneksen ja Sakarjan oli tehtävä juuri se. He tiesivät vain, että se oli valtavan suuri ja aika tuhoisa. Niin tuhoisa, että liha suli pois heidän ruumiistaan, ennen kuin heidän luunsa koskettivat maata! Tuo kuulostaa ihan neutronipommilta, joka on suunniteltu höyrystämään ihmiset ja jättämään rakennukset ehjiksi.

7) Tiedon lisääntyminen.

Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet tutkivat sitä, ja ymmärrys (KJV: knowledge = tieto) lisääntyy” (Dan.12:4, Raamattu Kansalle).

”Sotavaunut karkaavat hurjasti kaduilla, syöksyvät sekaisin toreilla; ne ovat nähdä kuin tulenliekit, ne kiitävät kuin salamat” (Naahum 2:4).

Internetistä on tullut nykyajan tiedon levittäjä ja meillä aika pitkälti on pääsy mihin tahansa ulottuvillamme. Paikallisen ja maailmanlaajuisen kuljettamisen helppous autolla, lentokoneella, junalla, tai laivalla katsotaan normaaliksi. Naahum 2:4 kuulostaa, kuin profeetta katselisi ylhäältä päin vilkasta risteystä yöllä.

8) Pilkkaajat kieltävät Jeesuksen toisen tulemuksen.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’” (2. Piet. 3:3, 4).

Selvän Raamatun opin, että Herra palaa ensin tempauksessa, kieltäminen, on tempauksen MERKKI. Tämä Raamatun tulkinnan dispensationalistinen malli on ainoa johdonmukainen tapa tietää, mitä Jumala sanoo kirjoitetussa sanassaan.

Silti yli 80 % ”kristillisestä kirkosta” maailmassa on teologiassaan amillenniaalinen, mikä merkitsee tempauksen perusteellista kieltämistä. Huomaa, että tämä jae ei puhu ei-kristityistä, vaan koska se mainitsee ”isät” ja Jumalan ”luomakunnan”, se viittaa viimeisinä päivinä eläviin kristittyihin!

9) 144 000 juutalaista evankelistaa tunnistetaan.

Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista” (Ilm. 7:4).

Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle.” (Ilm. 14:3,4)

Tämä arvoituksellinen profetia sanoo, että Jumala valitsee 144 000 juutalaista miestä ja ilmoittaa itsensä heille Siionin vuorella Jerusalemissa (ei Öljymäellä eikä Moorian vuorella). Mikä mielenkiintoisinta, nämä miehet ovat neitsyitä. Joitakin vuosia sitten kirjoitin artikkelin, jossa samaistin nämä miehet naimattomiin rabbiinisiin juutalaisiin iältään 18-30 vuotta. Nyt heidän lukumääräkseen arvioidaan noin 150 000 ja se on kasvussa. (Tässä Perkins ehkä menee metsään. Tämä Siionin vuori tuskin on Jerusalemissa, koska ”he veisasivat uutta virttä myös valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä”. Vikstenin mukaan 144 000 ovat Ilm. 12. luvun poikalapsi, joka on tässä temmattu taivaaseen. Temmataanko heidät jakeiden 1 ja 2 välillä? Perkins ei kuitenkaan tunnista heitä 12. luvun poikalapseksi, mikä olisi oleellista tässä kontekstissa. Suom. huom.)

10) Israelin erämaat kukoistavat.

Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä” (Jes. 27:6).

Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla” (Jes. 35:1, 2).

Raamattu ennustaa, että Israelin rutikuiva ja autio maa tulee kukoistamaan runsaasti. 1800-luvun lopulla Mark Twain kertoi, että maassa on tuskin mitään vihreää.

Turkkilaiset ottomaanit, jotka hallitsivat maata 400 vuotta, verottivat rankasti maata sillä kasvavien puiden määrän perusteella. Niinpä useimmat maanomistajat hakkasivat kaikki puunsa välttyäkseen maksamasta veroa!

Sen jälkeen, kun juutalaiset alkoivat tosissaan palata 1800-luvun lopulla, juutalainen kansallisrahasto on istuttanut yli 250 miljoonaa puuta kaikkialla maassa (joka on tuskin Vermont’in osavaltion kokoinen).

Yksi uskomattomimmista asioista, joita tänä päivänä näemme Israelissa raamattumatkoillamme, on uskomaton ja värikäs kukkiva kasvullisuus Jordanin laaksossa ja Kuolleella Merellä – alhaisin kohta maapallolla. Israelilaiset keksivät tiputuskastelusysteemin, joka mahdollistaa, että kupillinen vettä riittää kokonaisen puun runsaaseen kasteluun päivän ajaksi. Tämän menetelmän käyttäminen autiomaassa on saanut sen kirjaimellisesti kukoistamaan viimeisten 50 vuoden aikana. Nyt he vievät tuoreita hedelmiä ja vihanneksia lentorahtina Eurooppaan joka päivä, paitsi lauantaina (sapattina).

Tiputuskastelusysteemi mahdollistaa Israelille vuosittain viedä 65 miljoonan dollarin arvosta taateleita Kuolleen Meren ympärillä, maapallon alimmassa kohdassa, kasvatetuista puista.

Ja seuraava toteutuva suuri profetia:

Israel löytää suuria rikkauksia.

Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ‘Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?’” (Hes. 38:13)

Raamattu sanoo, että maassa löydetään suuria rikkauksia. Rikkaudet ovat niin suuria, että itsenäiset kansakunnat liittoutuvat yhteen ottamaan rikkaudet. Tämä on tapahtumassa silmiemme edessä!

Israel on löytänyt valtavia kaasukenttiä sisämaassa ja mereltä rannikoillaan. Ja kuten Teksasissa sanotaan: ”missä öljyä, siellä kaasua”. Joten se on vain ajan kysymys. Israelissa on porattu yli 500 öljykaivoa ilman tulosta, mutta hiljattain Israel löysi öljyä ja se olikin melkoinen löytö. Se on kooltaan yli kymmenkertainen maailman keskiverto kaivoihin verrattuna ja tulee antamaan miljardeja gallonia öljyä vuodessa, paljon enemmän, kuin mitä Israel tarvitsee. Kun lisää kaivoja porataan tähän valtavaan varantoon, niin Israelista tulee tärkeä öljyn toimittaja Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Luuletko, että arabit hyväksyvät tämän sovinnolla? He kiehuvat jo kiukusta Israelin menestyksestä, kun se on jälleenrakentanut suurenmoisen kansakunnan vain 50 vuodessa. He tulevat hyppimään seinille!

Profetia mainitsee myös kulta- ja hopearikkaudet. Kun Kuollutmeri kuivuu, niin voisiko se paljastaa yhä enemmän näkymättömiä rikkauksia?

Usko minua, kun Israel pystyy toimittamaan öljyä alhaisempaan hintaan läheisemmästä jakelupisteestä (Välimeren itärannikolta), niin muslimit polttavat päreensä. Ja jos Israel löytää vielä kultaa ja hopeaa, niin arabit kastelevat yhteiset kalsarinsa (wet their collective pants). Joten Israelin suurten rikkauksien löytäminen on läheisesti sidoksissa em. profetiaan nro: 2, jonka mukaan Israel on väkikivi maailmalle!

BDS kaikilleko?

Toinen mainitsemisen arvoinen kiista Israelin ja maailman välillä on naurettava yritys painostaa Israelia BDS-liikkeen kautta (Boycott, Divestment, Sanctions = boikotti, investointien poisvetäminen, pakotteet).

Tässä aivokuolleiden liberaalien kampanjassa ei ole mitään järkeä, jos ymmärtää, kuinka monta uskomatonta tuotetta Israel tarjoaa maailmalle. Kuka esim. haluaisi luopua älypuhelimestaan?

Onneksi monet valtiot ovat nyt säätämässä BDS:n vastaisia lakeja. Colorado on hiljattain liittynyt Floridaan, New York’iin, Indianaan ja Pensylvania’an BDS:n vastaisessa lainsäädännössä. Yli 30 muun valtion raportoidaan harkitsevan samanlaista lainsäädäntöä.

BDS esittää naurettavia väitteitä. Lopputulos on, että on oltava täysi typerys tukeakseen BDS:ää. Ellet ole kärryillä BDS-liikkeen typeryydestä, niin katso tämä lyhyt video ”BDS or the Bible?”

Ilmeisesti siksi uskon, että elämme viimeisten päivien viimeisiä. Nämä 10 profetiaa todistavat, että nykyisen dispensaation, seurakunta-ajan, loppu on lähellä. Se tulee loppumaan uskovien riemulliseen lähtöön, nykyisten syntisten raamiemme karistamiseen.

Uskovalle, joka luottaa Jeesuksen vereen ja näkee niin paljon Raamatun profetiaa tulevan yhteen, pitäisi olla innostava kannustin pyytää Herralta viisautta olla herkkä Hänen Henkensä johdatukselle saavuttamaan kadotetut perheemme, ystävämme ja työtoverimme Hyvällä Uutisella. Ja sitä se on: Hyvä Uutinen!

 

Read Full Post »

The Next Manhattan Project and the New World Order
By Britt Gillette, 17.9.2017, suom SK

[Wikipedia: Manhattan-projekti oli Yhdysvaltain käynnistämä toisen maailmansodan aikainen ohjelma, jonka tavoitteena oli kehittää ydinase. Tämä tavoite saavutettiin vain 27 kuukauden työn jälkeen.]

Syyskuun 11. päivänä 2017 Vladimir Putin puhui ryhmälle opiskelijoita Venäjän Jaroslavissa. Käsitellen tulevaisuutta Putin sanoi, että tekoälyn (artificial intelligence = AI) kehittäminen tuo esiin ”valtavia mahdollisuuksia ja uhkia, joita on vaikea ennustaa nyt” ja ”se, josta tulee johtaja tällä alalla, on oleva maailman hallitsija”.

Tämä on melkoinen lausunto yhdeltä maailman suurimmista valtioista johtajalta, mutta riippumatta siitä oletko samaa mieltä, tämä on tärkeä tarina. Itse asiassa sen pitäisi olla yksi suurimmista uutisotsikoista pitkiin aikoihin. Miksi sanon näin? Koska Vladimir Putin, Venäjän kiistämätön johtaja, mies, joka valvoo 7000 ydinkärkeä, esitti julkisen tunnustuksen, joka jäi huomaamatta lähes kaikilla uutiskanavilla maailmassa. Miksi? Koska Vladimir Putin sanoi, että molemminpuolinen varma tuho (mutual assured destruction = MAD) ei kestä ikuisesti.

MAD-teorian loppu

Vuodesta 1949 MAD on ollut kansainvälisen rauhan keskeinen säilyttäjä. Täydellisen tuhon pelko, idea, että kukaan ei voi voittaa sotaa kahden ydinvallan välillä, on kaikki, mikä on varjellut meitä kolmannesta maailmansodasta. Se kaikki on kuitenkin muuttumassa ja Putin tietää sen.

Eräänä päivänä uudet teknologiat jättävät MAD:in vanhentuneeksi. Tekoäly, nanoteknologia (molecular manufacturing), kvanttitietokoneet, uudet ohjuspuolustussysteemit ja muut teknologiat muuttavat radikaalisti vallan tasapainoa. Entä, jos kansakunta voi tehdä kyvyttömiksi vihollisen ohjukset ennen niiden laukaisemista? Tai vaikka ne laukaistaankin, niin mitä, jos he voivat ampua alas nuo ohjukset, ennen kuin ne saavuttavat maalinsa? Uusilla teknologioilla molemmat skenaariot ovat mahdollisia.

Sodat Irakissa ja Afganistanissa ovat antaneet maailmalle välähdyksen miehittämättömästä lennokkitekniikasta. Mitä tapahtuu, kun nuo lennokit tulevat pienemmiksi ja tehokkaammiksi? Mitä tapahtuu, kun mehiläisten ja moskiittojen kokoiset lennokkiparvet hyökkäävät tavanomaista armeijaa vastaan? Entä jos ne iskevät ydinkärkiin? Entä jos parvet pikkuisia vedenalaisia saavat kiinni ja tekevät kyvyttömiksi ydinsukellusveneitä? Uudet teknologiat mahdollistavat myös tällaiset skenaariot.

Mikä pahempaa, lukuisia muita uhkia voi syntyä, uhkia, joita emme ole vielä kuvitelleet. Kuten Putin sanoo, tekoäly ja siihen liittyvät teknologiat tuovat esiin ”valtavia mahdollisuuksia ja uhkia, joita on vaikea ennustaa nyt”. Tämä luontainen epävarmuus edelleen heikentää MAD:in tehokkuutta. Esimerkiksi, mitä tapahtuu, jos puolustusvoimat kaikkialla maailmassa päättävät laittaa kriittiset päätökset taistelukentällä tekoälyn varaan? Voisiko ei-inhimillinen äly sytyttää globaalin sodan? Se voisi ja vaikka ei sytyttäisikään, niin jo ajatus, että se voisi, vaikuttaa maailmanjohtajien tekemiin päätöksiin.

Mitä se merkitsee?

Sen myöntämisen lisäksi, että MAD menettää tehokkuutensa lähitulevaisuudessa, Putin teki toisen yhtä tärkeän myöntämisen. Hän sanoi, että se kansakunta, joka johtaa tätä teknologista vallankumousta ”hallitsee maailmaa”. Tämä ei ollut harkitsematon huomautus. Se oli sen julkinen tunnustaminen, minkä monet ovat tienneet jo pitkään.

Sillä kansakunnalla, joka ensimmäisenä kehittää tekoälyn ja nanoteknologian, on suunnaton sotilaallinen etu muuhun maailmaan nähden. MAD on vanhentunut ja johtavalla kansakunnalla on ylivoimaiset aseet. Tällä kansakunnalla on silloin kaksi mahdollisuutta. Se voi istua etumatkansa päällä, kunnes toiset saavat sen kiinni, tai se voi hyödyntää etumatkaansa muiden kansakuntien valloittamiseksi. Se tulee valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon. Kuinka voin olla siitä niin varma? Koska ensimmäinen vaihtoehto aiheuttaa epävakaan kilpavarustelun, joka todennäköisesti johtaa maailmanlaajuiseen tuhoon. Muista, että MAD ei ole enää voimassa ja MAD:in jälkeen aseet ovat vieläkin tehokkaampia, kuin ydinaseet.

On siis väistämätöntä, että johtava kansakunta käyttää etumatkaansa globaalin imperiumin perustamiseksi. Vladimir Putin tietää tämän. Siksi hän sanoi, että ”se, josta tulee johtaja tällä alalla, on maailman hallitsija”. Olen varma, että Putin kuvittelee voittavansa kilpailun ja perustavansa maailmanimperiumin itselleen, mutta riippumatta siitä, kuka voittaa, johtava kansakunta tekee saman johtopäätöksen – globaali hallitus on ainoa mahdollinen toimintatapa.

Mitä Raamattu sanoo

Ne, jotka tutkivat Raamatun profetiaa, ovat kauan tienneet, mitä Raamattu ennustaa lopunajoille. Raamattu sanoo, että globaali imperiumi tulee olemaan sellainen, joka hallitsee jokaista ihmistä maan päällä (Ilm. 13:7). Tämä imperiumi murskaa ja syö koko maailman (Dan. 7:23). Ja niin tehdessään se valvoo melkein jokaista inhimillisen elämän puolta – aina siihen pisteeseen, että päättää, ”kuka voi ostaa ja kuka myydä” (Ilm. 13:17).

Putinin mukaan johtaja tekoälyn alalla perustaa tämän globaalin imperiumin. Hän tietää sen. Ja toisetkin maailmanjohtajat tietävät sen. Älä yhtään epäile sitä, että tämä oli julkinen tunnustus käynnissä olevasta kilpailusta. Se on kilpailu maailman hallitusten kesken, kilpailu kehittää uusia MAD:in jälkeisiä teknologioita. Ja nämä teknologiat sisältävät enemmän kuin tekoälyn. Ne sisältävät nanoteknologian (molecular manufacturing), kvanttitietokoneet ym. teknologioita, joista useimmat eivät ole tietoisia. Tässä kilpailussa ei ole hopeamitalia. Toiseksi jäävät valtiot eivät saa mitään. Ensimmäinen valtio saa koko maailman. Se on melkoinen palkinto. Älä siis yhtään epäile, kilpailu on käynnissä.

Lopputulos on oleva globaali imperiumi (Ilm. 13:7) ja maailmanlaajuinen poliisivaltio, jolla on ennennäkemätön valta (Ilm. 13:17). Se on vain yksi ajanmerkki lisää. Jeesus on tulossa!

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus: One Man’s Search for Truth and Life Purpose as well as Signs of the Second Coming: 11 Reasons Jesus Will Return in Our Lifetime. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

What Do the Signs Tell Us?
7.9.2017, by Jonathan C Brentner, suom SK

Viime yönä nukkuessamme Israelin hävittäjät iskivät Syyriassa iranilaisten pyörittämään kemiallisten ja biologisten aseiden valmistuslaitokseen. Se oli suurin sellainen ilmaisku Syyriassa menneiden 10 vuoden aikana. Iranilaiset ja syyrialaiset ovat raivoissaan ja vannovat kostoa.

Israel odottaa vastahyökkäystä. Useiden menneiden päivien aikana Israelin armeija on suorittanut suurinta sotaharjoitustaan 20 vuoteen maan pohjoisosassa. Harjoituksen suunnittelu oli selvästi järjestetty sattumaan yhteen ilmaiskun kanssa, jotta armeija olisi jo paikalla.

Kuuntelin juuri Amir Tsarfati’n videon, josta sain paljon edellä mainitsemastani tiedosta. Hän on entinen Israelin armeijan upseeri ja ylläpitää monia tärkeitä yhteyksiä. Tämän postin lopussa on linkki hänen päivitykseensä.

Mitä se kaikki merkitsee?

Lopun merkit lisääntyvät

On lähes mahdotonta pysyä mukana kaikessa, mitä juuri nyt tapahtuu. Uutiset Irmasta hallitsevat, kuten voi odottaa. Tulipalot lännessä olisivat ehkä johtava uutinen, ellei olisi hurrikaaneja Harvey ja Irma. Paikka Idaho’ssa, joka ei ole kaukana Yellowstone-puistosta, on kokenut yli 100 pientä maanjäristystä muutaman viime päivän aikana. Menneiden seitsemän päivän aikana maailmassa on ollut 107 maanjäristystä voimakkuudeltaan vähintään 4,0.

Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Paitsi että sodan todennäköisyys on kasvanut Lähi-idässä, kuulemme myös toistuvia Pohjois-Korean uhkauksia iskeä Yhdysvaltoja ydinaseilla. Uhkat ja huhut sodista ovat käymässä niin yleisiksi, että tuskin enää huomioimme niitä.

Etelä-Aasiassa kuolonuhrien määrä monsuunisateista ja tulvista on noussut 1400:aan ja miljoonia eekkereitä viljelysmaata on tuhoutunut (eekkeri = 0,4 ha). Se lisää suuria nälkäkatastrofeja, joita ei paljonkaan uutisoida.

Nämä merkit ovat kasvaneet voimakkuudessa kauan, mutta Israelin isku Syyriaan näyttää suuresti tehostavan kehitystä. Tiedämme Hesekielin luvuista 38-39, että viimeisinä päivinä Venäjän, Iranin ja Turkin johtama liittouma hyökkää Israelia vastaan. Nämä kansakunnat eivät ole vain tiiviisti sidoksissa toisiinsa tällä hetkellä, vaan niillä kaikilla on merkittävä sotilaallinen läsnäolo Syyriassa hyvin lähellä Israelin rajaa.

Voisiko sellainen isku, kuin viime yönä näimme, olla se kipinä, joka aloittaa profeetta Hesekielin kuvaileman sodan? Se on täysin mahdollista. Israelin presidentti Benjamin Netanyahu on toistuvasti varoittanut sekä Venäjää että Irania menneiden kahden viikon aikana, että hän ei salli jatkuvaa Iranin sotilaallisten voimien vahvistamista Syyriassa. Viimeöinen ilmaisku kemiallisten aseiden tehtaaseen osoittaa, että hän ei bluffaa, vaan on kuolemanvakava aikeissaan.

On aika suurempaan valppauteen ja valmiuteen

Uskon, että kaikki nämä asiat merkitsevät, että elämme viimeisiä päiviä ennen ahdistuksen alkamista ja Ilmestyskirjan 6-16 lukujen tuomioita. Perustuen Raamatun tutkimiseeni uskon, että Jeesus tulee seurakunnalleen, ennen kuin tämä kauhea päivä käynnistyy (vaikka jotkut ovat kanssani eri mieltä).

Näin ollen uskon, että Jeesuksen paluu meille on hyvin lähellä. Emme kuitenkaan saa asettaa päivämääriä, sillä Hän on paljon meitä kärsivällisempi. Hän antaa tilaisuuden mahdollisimman monelle uskoa Häneen, ennen kuin on myöhäistä. Hän voi tulla tänään, tässä kuussa, ensi vuonna, tai joskus sen jälkeen. Kaikki mitä tiedän, on, että merkit ovat sekä lisääntymässä että vahvistumassa.

Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Jeesus ja profeetat antoivat meille kaikki nämä merkit ja osoittimet, jotta tietäisimme, että Hänen ilmestymisensä on lähellä. Ellei mitään muuta, niin se varmasti on kutsu suurempaan valppauteen Hänen ilmestymisensä suhteen. Muista, kuinka Herra moitti fariseuksia ja saddukeuksia, kun he eivät tunnistaneet Hänen ensimmäisen tulemuksensa merkkejä (Mt. 16:1-4)? Eikö Hän nytkin odota meidän tunnistavan paluunsa merkit?

Itse epäröin pitää tulipaloja ja hurrikaaneja Jumalan tuomioina. Tuho ja tuhon mahdollisuus on kauhistuttavaa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä maailma tulee näkemään Suuren Ahdistuksen aikana, kun Herra selvästi tuomitsee ihmiskunnan siitä, että se hylkää Jeesuksen, Vapahtajan, joka kuoli ristillä heidän puolestaan.

Toinen syy epäröintiini on, että suuri määrä rakkaita uskovia kärsi pahasti Harvey’n vaikutuksista ja Irmakin jo vaikuttaa heihin.

On ehkä parasta pitää näitä kaikkia, mukaan lukien Israelin ilmaiskua Syyriaan, varoitusmerkkeinä, että ahdistus voi alkaa hyvin pian. Ajattelen, että ne ovat myös muistutuksia katsoa ylös, kuten Jeesus kehotti: ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21:28). Se, mitä näemme nyt, kelpaa varmasti merkeiksi, jotka ”alkavat tapahtua”.

Uskon merkkien kertovan meille, ettei voi mennä kovin kauan, ennen kuin Jeesus tulee, aivan kuten lupasi kohdassa Joh. 14:1-3 viemään meidät luoksensa. On aika valvoa ja olla valmiina.

Kuunnellessani Amir’in päivitystä aamulla, en voinut muuta kuin yhtyä häneen, että se, mitä nyt näemme kaikkialla maailmassa, osoittaa Jeesuksen pikaiseen paluuseen seurakunnalleen. Siksi kirjoitin tämän postin sen asemesta, jonka suunnittelin kirjoittaa tänään.

Linkki Amir Tsarfat’in päivitykseen: https://www.youtube.com/watch?time_continue=13&v=2xxn1hIsr74

 

Read Full Post »

Older Posts »