Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ydinohjelma’

Iran’s Fait Accompli
By Matt Ward, 1.4.2021, suom. SK

Kun koronavirus on häirinnyt maailmaa, Iranilla on ollut kiire tehdä siirtojaan. Sitä, mikä vain 12 kuukautta sitten olisi ollut iso etusivun uutinen kaikkialla maailmassa, rekisteröidään nyt tuskin lainkaan valtavirran uutismediassa. Uutiskatteen puuttumisesta huolimatta Iran kuitenkin näyttää lähestyvän nopeasti toimivan ydinaseen saamisen vaihetta. On järkyttävää, että kukaan valtamediassa ei edes näytä välittävän siitä.

Tätä kirjoitettaessa oletetaan yleisesti, että Iran on nyt vain viikkojen päässä ydinasemurroksen tilasta (nuclear breakout status). Jos se pitää paikkansa, niin tämä on kriisi, joka tulee kärjistymään hyvin pian.

Valkoisen talon kansallinen turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan viittasi Iranin tulevaan ydinasemurrokseen ”kriittisenä varhaisena prioriteettina” Biden’in hallinnolle. Sullivan jatkoi, todeten, että tästä asiasta voi hyvinkin tulla ”eskaloituva ydinasekriisi, kun he siirtyvät lähemmäksi riittävää määrää fissiiliä materiaalia ydinasetta varten”.

Voiman ja mahdollisesti tarkoituksen osoituksena Yhdysvaltain B-52-ydinpommikoneet ovat tehneet lentoja Persianlahden yllä ja aina islamilaisen tasavallan rajalle asti selvästi viitaten Lännen aikeisiin, jos elvytetyt ydinsopimusneuvottelut epäonnistuvat.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on sanonut, että kansainvälisellä yhteisöllä on vain ”hyvin lyhyt aika” estää Teherania hankkimasta ydinaseita.

Tässä kaikessa kovassa puheessa on kuitenkin ongelmansa. Näyttää, että Iran ei ota vakavasti tätä voimanäytöstä, eikä pelkää. Epämukava todellisuus on, että he eivät yksinkertaisesti näytä pelkäävän presidentti Joe Biden’ia, kuten he kerran pelkäsivät presidentti Trump’ia. Uuden presidentin virkaanastuminen sen sijaan, että saisi heidät varuilleen ja hälytystilaan, näyttää rohkaisevan heitä.

Kaikkien Amerikasta ja Euroopasta tulevien äänettömien uhkien edessä Iran on edelleen sotaisa. Islamilainen tasavalta on toistaiseksi kursailematta kieltäytynyt palaamasta takaisin neuvottelupöytään neuvotteluihin, joihin Joe Biden luotti niin paljon Obaman viimeisen kauden aikana.

Teheran on ehdottomasti sulkenut pois kaikki korjaukset ydinsopimukseen kuvaillen asiakirjaa, jonka Biden’in hallinto uskoo tuovan Iranin takaisin ruotuun, ”neuvottelukelvottomaksi”.

Ennen kuin ovat edes alkaneet, neuvottelut ovat kuolleet.

Iran on niin vakiintunut ja rohkaistunut, että Teheran vaatii jo ennen neuvottelujen aloittamista, ennen kuin edes istuutuvat pöydän ääreen, että ankarat pakotteet, jotka Yhdysvallat on määrännyt heille aiemman ydinsopimuksen alkuperäisten ehtojen rikkomisesta, kokonaan poistettaviksi.

Se pohjimmiltaan palkitsisi Iranin alkuperäisen sopimuksen ehtojen rikkomisesta ja siihen Länsi on ymmärrettävästi hyvin vastahakoinen. Mutta aika on Länttä vastaan, aivan kuten se on pientä Israelia vastaan. Jos tässä nykyisessä tilanteessa kukaan ei tee mitään ja pian, niin asiasta tulee fait accompli (tapahtunut tosiasia) – Iranilla on toimiva ydinase.

Jopa YK:n ydinvahtikoira on myöntänyt, että Iranin ydinaseohjelma on jälleen täydessä vauhdissa, paljastaen, että toinen kaskadi edistyneitä IR-2m-sentrifugeja uraanin rikastamiseksi on jälleen alkanut työskennellä Iranin maanalaisessa Natanz’in laitoksessa. He uskovat myös, että on olemassa kolmaskin kaskadi, joka vain odottaa käynnistystä.

Iranilaiset ovat avoimesti myöntäneet rikastaneensa uraania Fordow’n laitoksellaan kriittiseen 20 % tasoon, mikä on edelleen huomattavasti alle ydinaseelle vaadittavan 90 prosentin rikastuksen, mutta silti merkittävä askel tähän suuntaan. Syy tähän on, että aika ja prosessit, jotka vaaditaan uraanin rikastamiseksi 20 %:iin, ovat paljon pidemmät ja vaikeammat kuin ne, jotka tarvitaan uraanin rikastamiseen 20 %:sta 90%:iin. Tämä voidaan saavuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa.

Yllättävintä on, että Iran on ollut todella rehellinen ja avoin koskien näitä rikkomuksia. Ehkä tämä johtuu siitä, että Iran ei enää pelkää Yhdysvaltojen reaktiota nykyisen presidentin alaisuudessa, kuten se selvästi teki edellisen viranhaltijan aikana.

Tässä vaiheessa Israel kamppailee valtavan epävarmuuksien määrän kanssa koskien Irania ja sen ydinohjelmaa sekä laajempaa geopoliittista ympäristöä. Parhaimmillaankin on epäselvää jopa tietävimmillekin Iran-asiantuntijoille, kuinka pitkällä Iranin ydinohjelma on nyt, tai kuinka lähellä toteutettavissa olevaa asetta he ehkä ovat. Kyse on parhaista arvioista, ja kaikkien parhaiden arvioiden perusteella näyttää siltä, että Iran on pääsemässä hyvin, hyvin lähelle.

Iran on selvästi edistynyt nopeasti kohti ydinasemurroksen tilaa. On myös yleisesti sovittu, että Iran ei tavoittele ydinasemurroksen tilaa, ellei sillä ole riittävästi materiaalia 3–5 elinkelpoisen aseen tuottamiseen. He eivät ota vain yhden aseen riskiä, koska Yhdysvallat tai Israel yksinkertaisesti tuhoaisi sen ja kaikki heidän ponnistuksensa menisivät hukkaan.

Israel ja Yhdysvallat ajattelisivat kahdesti ennen hyökkäämistä Iraniin, jos he tietäisivät siellä olevan viisi asetta, eikä vain yksi. Siis tämä kiire murrostilaan ei todennäköisesti koske vain yhtä asetta, vaan useita taistelukärkiä.

Puhuessamme IDF valmistautuu aktiivisesti kohtaamaan Iranin ydinaseohjelman, vaikka sen olisi tehtävä se yksin. Yhdysvallat kuitenkin erehtyy, jos luulee, että tämä on kriittinen kysymys vain Israelille. Maailma seuraa Yhdysvaltojen uutta presidenttiä Joe Biden’ia ja aivan kuten Iran on tehnyt, sellaiset hallitsijat kuin Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping ja Pohjois-Korean Kim Jong-un, punnitsevat ja mittailevat Joe Biden’ia.

Se, havaitaanko Biden puutteelliseksi, määräytyy suoraan tämän kysymyksen lopputuloksen perusteella, ei hänen onnistumisestaan koronaviruksen suhteen ja se voi hyvinkin määrittää Biden’in hallinnon kansainvälisen aseman hänen jäljellä olevan kautensa aikana.

Aika ei ole Israelin puolella. Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Aviv Kochavi antoi oman suorasanaisen arvionsa tilanteesta: ”Olen käskenyt Israelin puolustusvoimia valmistelemaan useita operatiivisia suunnitelmia jo olemassa olevien lisäksi.”

Niin merkittävä on kenraaliluutnantti Kochavi’n huoli Iranin välittömästä ydinasemurroksen tilasta, että nämä kommentit olivat täysin valtuuttamattomia (unsanctioned) ja hänen omasta aloitteestaan, jotakin sellaista, josta hän itse sai sanktioita.

Israelin kättä pakotetaan ja on yhä todennäköisempää, että jos heidät pakotetaan toimimaan, he tekevät sen yksin. Iran tietää tämän. Viime viikolla Iranin puolustusministeri Amir Hatami esitti pahaenteisen uhkauksen panna Tel Aviv ja Haifa ”maan tasalle”, jos Israel ryhtyy ennalta ehkäiseviin toimiin Irania tai sen ydinohjelmaa vastaan.

Presidentti Biden’in ensimmäisistä kuukausista vallassa voi päätellä, ettei hän todennäköisesti ole halukas avoimesti sitouttamaan Irania suoraan sotilaalliseen interventioon, varsinkin, jos se tapahtuu Israelin rinnalla. Se raivostuttaisi suuren osan hänen kotimaisesta kannattajakunnastaan, jolle hän on kiitollisuudenvelassa.

 Helmikuun 2. päivänä Israelin vanhempi ministeri Tzachi Hanegdi kommentoi, että hän ei voi nähdä amerikkalaisten suostuvan ryhtymään tällaiseen sotilaalliseen aloitteeseen, jättäen Israelin yksin kohtaamaan tämän kasvavan uhan.

Aika on selvästi loppumassa. Pakotetaanko Israelin käsi vai ei, se jää nähtäväksi. Kuitenkin jos Israel ja Länsi eivät ole tarkkoja, heräämme kaikki eräänä aamuna ja Iranin ydinaseesta on tullut tapahtunut tosiasia.

Sodan rummutus on käymässä yhä äänekkäämmäksi.

wardmatt1977@gmail.com

Read Full Post »

Israel, Iran and the end of days
By Tony Pearce syksyllä 2015, suom. SK

iranPresidentti Obama ja valtioiden johtajat, jotka allekirjoittivat kansainvälisen yhteisön ja Iranin välisen sopimuksen koskien sen ydinohjelmaa, ovat sanoneet sen estävän Irania saamasta ydinasetta ja auttavan tuomaan rauhan maailmaan. Israelin pääministeri Netanyahu on eri mieltä sanoen, että se tekee sodan todennäköisemmäksi, että se ei estä Irania saamasta pommia ja että se vapauttaa Iranille 100–300 miljardia dollaria varoja, joita se tulee käyttämään Israelin tuhoamiseen tähtäävän terrorinsa rahoittamiseen. Netanyahu on vannonut, ettei hän koskaan anna Iranin saada ydinasetta ja on luvannut käyttää tarvittaessa sotilaallista voimaa. Jos hän käynnistää sotilaallisen iskun Iranin ydinohjelmaa vastaa, niin Iran iskee takaisin niin, että siitä voisi tulla suuri alueellinen sota Lähi-idässä, joka uhkaisi koko maailmaa.

Iranin korkein johtaja ajatolla Khamenei, jolla on lopullinen valta Iranissa, ei salaile haluaan tuhota Israel. Hän kirjoitti elokuussa julkaistun kirjan, jossa sanoo, että ”Israel täytyy vaatia takaisin juutalaisten käsistä, koska he ovat kaapanneet islamilaisen maan ja erityisesti islamin kolmanneksi pyhimmän kaupungin, Jerusalemin”. Hän perustaa näkemyksensä islamilaiseen ajatteluun, että jos muslimit ovat joskus hallinneet jotakin maata, niin sen täytyy pysyä islamilaisena päivien loppuun asti. Jos jotkut muut valtaavat sen, niin muslimien täytyy taistella sen palauttamiseksi muslimien hallintaan (muslimit hallitsivat Jerusalemia ja aluetta vuodesta 637 vuoteen 1917 lukuun ottamatta lyhyttä ristiretkien aikaa). Khamenei uskoo myös Mahdin tulemukseen, muslimien vapahtajahahmon, jonka shiiamuslimit tuntevat 12. imaamina. Hänet yhdistetään islamilaiseen lopunajan skenaarioon ja Israelin valtaukseen ja tuhoamiseen. Se saa Jerusalemin täyden hallinnan ja Israelin maan palaamaan muslimien valvontaan, minkä jälkeen koko maailmaa alistuu islamille.

Iranin johtajat ovat viime aikoina kasvattaneet Israelin vastaista retoriikkaansa. Iranin ulkoministeri Zarif vieraili Beirutissa elokuun 12. päivänä kertomassa Hizbollahin johtaja Nasrallah’ille, että ydinsopimuksen jälkeen on välttämätöntä ”kohdata alueen haasteet, joista tärkein on siionistihallitus”. Iranin vallankumouskaartin komentaja, kenraali Qassem Soleimani, perusti uuden iranilaisen komennon Israelin vastaiseen taisteluun. Tämän komennon yhden sektorin tehtäväksi on annettu hankkia aseita, mukaan lukien ohjuksia, mille tahansa Länsirannan palestiinalaiselle ryhmälle, joka on halukas vastaanottamaan niitä. Dokumenttivideo Iran: Billions for terror? osoittaa, kuinka Iran rahoittaa Hamasin kaltaisia terrorijärjestöjä Lähi-idässä. Siinä näkyy sotilaallinen koulutusleiri Gazassa, jossa lapsia aivopestään vihaamaan Israelia ja heidän nähdään räjäyttävän lavastettuja israelilaisia kyliä. Hiljattaisella iranilaisella propagandavideolla Iranin vallankumouskaarti liittolaisineen valtaa Jerusalemia. He laskeutuvat Jerusalemiin ja valtaavat Temppelivuoren, jonka keskellä on Kalliomoskeija ja esiin tulevat sanat: ”Israel täytyy hävittää ja nuoret varmasti näkevät sen päivän, kun se tulee.”

Ajatollat ja heidän kannattajansa tuskin tykkäävät lukea 1. Moos. 12:3, jossa Jumala lupaa Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen: ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat.” Kiroamalla Israelia ajatolla ja hänen hallituksensa asettavat itsensä Kaikkivaltiaan Jumalan kirouksen alaisiksi.

Siitä on jo merkkejä Iranin kokiessa kuivuutensa kolmatta vuotta. Teheranin vesivarat ovat ehtyneet ja viranomaiset varoittavat, että vettä on pian säännösteltävä. Teheranin ulkopuolella tilanne on vielä paljon huonompi ja jotkut asiantuntijat ennustavat, että osia etelästä tulee asuinkelvottomiksi, jos kuivuus jatkuu. Kuivuudesta johtuvat pölymyrskyt ovat aiheuttaneet sen, että maailman 10 saastuneinta kaupunkia ilmanlaadun suhteen ovat Iranissa. Iranin mullahit ovat pyytäneet kansaa rukoilemaan sadetta, mutta juuri, kun Ajatolla Khamenei julkaisi Israelin tuhoamista vaativan kirjansa, Iran koki joitakin korkeimmista lämpötiloista, mitä koskaan on kirjattu maailmassa.

Islamilainen vallankumous on tuonut myös hengellisen kuivuuden Iraniin. Kaukana siitä, että sen omaa kansaa olisi johdettu uskomaan ja sitoutumaan islamiin, iranilaiset ovat lähteneet moskeijoista laumoittain tehden Iranista Lähi-idän vähiten uskonnollisen maan. Erään korkea-arvoisen papin tytär väittää, että ”uskonnollinen usko on enimmäkseen mennyt. Inho on korvannut uskon. Uskonnon pakkosyöttö ihmisille on sairastuttanut heidät saarnaamisesta ja useimmat ovat lakanneet kuuntelemasta”. Tästä hengellisestä kuivuudesta monet Iranissa ovat kääntymässä Jeesuksen Kristuksen puoleen. Open Doors arvioi kristittyjen lukumäärän Iranissa olevan jossakin 300 000 ja 460 000 välillä.

Toinen Raamatun kohta, joka ei ehkä miellytä ajatollaa, on Hes. 38-39. Se kuvailee kansakuntien liittoa, johon kuuluu Persia / Iran ja joka tulee Israelia vastaan viimeisinä päivinä ja kokee Jumalan murskaavan tuomion ja tappion yrityksessään. Heprealaisella profeetta Hesekielillä oli noin 2500 vuotta sitten sana Herralta, jossa hän näki Persian / Iranin liittyvän kansakuntien liittoon pyrkien tuhoamaan Israelin tämän aikakauden ”vuotten lopulla” tapahtumassa, joka tunnetaan Googin ja Maagogin sotana:Minulle tuli tämä Herran sana: Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin (voi tarkoittaa myös pääruhtinasta, engl. chief prince), Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia (hepreaksi Cush) ja Puut (hepreaksi Put) ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” (Hes. 38.1-6)

Yksi maa, joka on selvästi tunnistettavissa näiden kansakuntien kokoonpanossa, on Persia. Edellä mainittu video näyttää iranilaisia joukkoja, jotka liittyvät Jerusalemia vastaan tulevaan liittoumaan hävittämään juutalaisvaltiota ja perustamaan islamilaista hallintoa. Se vastaa täsmälleen Hesekielin profeetallisesti kuvaileman Googin ja Maagogin armeijan päämäärää tämän aikakauden viimeisille päiville.

Tämän kohdan tulkitsijoiden kesken on väittelyä siitä, keihin muut nimet tarkalleen ottaen viittaavat tämän päivän maailmassa. ”Goog Maagogin maassa” on tämän liittouman johtajan titteli, jota kuvaillaan myös heprean sanoilla ”nissi rosh”, joka voidaan kääntää joko pääruhtinas (chief prince), tai Roosin ruhtinas. Sijaiten profeetan kannalta kaukana pohjoisessa monet ovat tulkinneet sen Venäjäksi. Profetiassa mainittujen kaupunkien ”Mesek ja Tuubal” sanotaan olevan muinaisia alueelle asettuneita heimoja. Nykyiset Venäjän kaupungit, Moskova ja Tobolsk, liittyvät näihin nimiin Hesekielin kirjassa. Toiset ovat sanoneet, että se on Turkki, joka johtaa tätä invaasiota.

Venäjä on tehnyt sopimuksen puolustusliitosta Iranin kanssa ja on toimittamassa uusinta edistynyttä S-300 ilmapuolustusjärjestelmäänsä Iranille alkuvuodesta 2016, mikä olisi vahva puolustus jokaista mahdollista Israelin hyökkäystä Iranin ydinlaitoksia vastaan. Venäjä ei tähän mennessä ole ollut halukas suoraan sekaantumaan mihinkään Lähi-idän konfliktiin, vaikka viime vuosina onkin nostanut sotilaallista potentiaaliaan ja Ukrainan konfliktin jälkeen tullut vihamielisemmäksi Länttä kohtaan. On mielenkiintoista, että Venäjä nyt lähettää jonkin verran joukkoja Syyriaan puolustamaan liittolaisensa Bashar Assadin hallitusta. Se on alue, jossa myös iranilaiset joukot operoivat. Voisiko tämä valmistaa tietä Venäjän asevoimien suoralle sekaantumiselle Lähi-idän konfliktiin?

Hesekielin tekstistä voidaan nähdä, että Jumala johtaa tämän armeijan ulos: ”Minä käännän sinut ympäri, panen koukut leukoihisi ja johdan sinut ulos (NKJV: I will turn you around, put hooks in your jaws and lead you out)”, mikä vihjaa, että jotakin tapahtuu, mikä vetää tämän armeijan Lähi-itään, josta se siirtyy Israeliin.

Hesekiel kuvailee tämän armeijan tulevan: ”vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta ja he asuvat turvallisina” (jae 8). He tulevat ”pahan juonen” kanssa ryöstääkseen maan nousten kuin myrsky maata vastaan. He eivät kohtaa mitään inhimillistä vastarintaa, kun toiset kansakunnat protestoivat, mutta eivät tee mitään (jae 13). Herra kuitenkin toimii: ”Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä. Näin sanoo Herra, Herra: Etkö se ole sinä, josta minä muinaisina päivinä puhuin palvelijaini, Israelin profeettain, kautta, jotka niinä päivinä ennustivat, vuodesta vuoteen, että minä annan sinun karata heidän kimppuunsa? Mutta sinä päivänä, jona Goog karkaa Israelin maahan, sanoo Herra, Herra, nousee minun vihani hehku. Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan. Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan. Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan. Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat. Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” (ks. jakeet 14-23).

Sinä päivänä Israel tuntee väkevän vapautuksen ja pelastuksen Herralta, kun Hän pelastaa heidät tuholta. Googin ja Maagogin armeijat, mukaan lukien Persian / Iranin armeija, joka liittyy tähän invaasioon, tuhotaan yliluonnollisesti Jumalan toimesta tämän aikakauden viimeisinä päivinä. Kun Israelista tuntuu, että muu maailma on luovuttamassa heidät niille, jotka etsivät heidän tuhoaan, niin israelilaiset etsikööt Messias Jeshuaa, joka tulee pelastamaan heitä ja tietäkööt psalmistan sanojen totuuden: Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ruhtinaihin.” (Ps. 118:8-9)

Read Full Post »

tweet_

Iranin korkein hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei viestittää Twitterissä 18.7.2015: ”Emme toivota sotaa tervetulleeksi emmekä aloita sitä, mutta jos mikä sota alkaakin, niin se, joka tulee paljastumaan häviäjäksi, on aggressiivinen ja rikollinen USA.”

Iran viestittää tällaista ylimmän johtajansa suulla vain neljä päivää ydinsopimuksen solmimisen jälkeen. Onko yllä olevan kuvan viesti se, että presidentti Obama on tehnyt poliittisen itsemurhan solmiessaan sopimuksen Iranin kanssa?



The Iran Nuclear Treaty

By Bill Perkins, suom. Samuel Korhonen (sopimustekstin suom. Hannu)


Yhdysvallat on ”neuvotellut” Iranille uskomattoman yllätyslahjan, joka voi hyvinkin sinetöidä Amerikan tuomion … jopa koko maailman! 
 

Paljon on ollut lehdissä tätä iljettävää sopimusta koskevaa. Se on kyllä huonoakin huonompi. Iran sai kaiken, USA ei mitään vastineeksi.

Iran sai miljardien jäädytettyjen öljydollarien pakotteet poistetuksi. He saivat pääsyn konventionaalisiin aseisiin. He voivat edelleen rakentaa ydinaseitaan, koska meidän on saatava lupa HEILTÄ nähdä, että he eivät huijaa. Ja heillä on edelleen amerikkalaiset vankimme!

On kuin toimeenpanovaltamme määrätietoisesti yrittäisi varustaa Iranin ydinaseilla Israelia ja maailmaa vastaan.

Se ei kuitenkaan ole suurin ongelma sopimuksen kanssa, koska vasta valittu presidentti ja kongressi voisivat kumota ja/tai muuttaa sen pitkällä aikavälillä.

Lyhyt aikaväli on iso ongelma! Jos kongressi hyväksyy sopimuksen, niin teksti sopimuksessa sanoo, että jos Israel hyökkää Irania vastaan, USA tukee Irania ja jopa hyökkää Israelia vastaan!

Olemme tulleet täysin hulluiksi. Tuemme nyt liittolaisemme Israelin sijasta yhtä terroristivihollisistamme Lähi-idässä!!

Meillä on siis käsissämme aikamoinen pulma, jos tämä sopimus vahvistetaan. Israelin TÄYTYY poistaa Iranin ydinlaitokset. Elleivät he tee sitä, Iran uhkaa Israelia ydinaseilla samana päivänä, kun saa urakan valmiiksi. Israelilla ei ole valinnanvaraa, he eivät odota, että heitä vastaan hyökätään ydinaseilla.

Mutta kun Israel käy Iranin kimppuun, USA on VELVOITETTU tukemaan Irania! Uskomatonta!

Muista, että Hes. 38-39 sanoo, että tulevaisuudessa Venäjä ja Iran TULEVAT hyökkäämään Israelia vastaan ydinaseilla. Onneksi Israel torjuu tuon hyökkäyksen. En vain voi uskoa, että USA voisi olla mahdollistava kumppani! Ja jos Hes. 38-39 on lähestymässä, niin meidän täytyy todella olla lähestymässä riemullista lähtöämme!

Shalom!

Bill Perkins

**

Sopimustekstin edellä mainittuja USA:n velvoitteita koskeva osa:

Nuclear Security
E3/EU+3 parties, and possibly other states, as appropriate, are prepared to cooperate with Iran on the implementation of nuclear security guidelines and best practices. Co-operation in the following areas can be envisaged:

10.1. Co-operation in the form of training courses and workshops to strengthen Iran’s ability to prevent, protect and respond to nuclear security threats to nuclear facilities and systems as well as to enable effective and sustainable nuclear security and physical protection systems;

10.2. Co-operation through training and workshops to strengthen Iran’s ability to protect against, and respond to nuclear security threats, including sabotage, as well as to enable effective and sustainable nuclear security and physical protection systems.

Ydinturvallisuus

E3/EU+3-osapuolet ja mahdolliset muut valtiot ovat valmiita toiminaan yhteistyössä Iranin kanssa toimeenpannakseen ydinturvallisuuden suositukset ja parhaat käytännöt. Yhteistyötä voidaan kaavailla seuraavilla alueilla:

10.1. Yhteistyö koulutusten ja toimielinten kokoontumisten muodossa, jotka vahvistavat Iranin kykyä ehkäistä, suojella ja vastata ydinlaitoksiin ja -järjestelmiin kohdistuviin ydinturvallisuusuhkiin, sekä mahdollistaa tehokas ja pysyvä ydinturvallisuus ja fyysiset turvajärjestelmät;

10.2. Yhteistyö koulutusten ja toimielinten kokoontumisten kautta, jotka vahvistavat Iranin kykyä suojautua ydinuhkia, kuten sabotaasia, vastaan ja vastata niihin, sekä mahdollistaa tehokas ja pysyvä ydinturvallisuus ja fyysiset turvajärjestelmät.


 

Lue pastori J. D. Faraqin profetaalinen kirjoitus Iranin ydinsopimuksen vaikutuksesta maailman tapahtumiin. Kirjoitus löytyy myös oikealta kategoriasta USA:n ja Lähi-idän tilanne.

Lue myös Israelin Suomen-suurlähettilään kannanotto: Iranin ydinsopimus on uhka koko Lähi-idälle.

Lue lisää Iranin ydinsopimuksen ongelmallisesta sisällöstä artikkelistani Sopimus Iranin ydinohjelmasta huolestuttaa.

Read Full Post »

agreementIsrael National News -sivusto kertoo 15.7.2015 uutisessaan tuoreesta Iranin ydinohjelmasopimuksesta.

Uutisen mukaan asiantuntijat ovat päässeet tutustumaan tuon 159-sivuisen sopimuksen yksityiskohtiin. Heidän mukaansa sopimus jättää huomioimatta tärkeitä seikkoja Iranin ydinohjelmasta. Sopimukseen jääneiden porsaanreikien takia Iranilla on mahdollisuus saada rakennettua ydinase lyhyessäkin ajassa.

Eräs keskeinen puute sopimuksessa on, että se jättää huomioimatta salaisen Parchinin sotilastukikohdan, joka sijaitsee Teheranista kaakkoon. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on epäillyt, että se on Iranin salaisen ydinaseohjelman keskuspaikka. IAEA:n raportit vuosilta 2011 ja 2012 osoittavat, että Parchinin aluetta on käytetty ydinaseen kehittämiseen ja todennäköisesti myös koeräjäytyksiin. Iran on toistuvasti kieltäytynyt päästämästä IAEA:n tarkastajia Parchiniin.

Toinen asiantuntijoita huolestuttava seikka on se, että sopimuksessa ei mainita venäläisvalmisteista Bushehrin ydinvoimalaa, eikä aseta sen toiminnalle rajoituksia. Henry Sokolski, Nonproliferation Policy Education Centerin johtaja, sanoo Bushehrin puuttumisen sopimuksesta olevan virhe: ”Tämä reaktori voi tuottaa tarpeeksi plutoniumia kymmeniin pommeihin vuodessa. Iran voisi ottaa reaktorista polttoainetta ja käyttää pientä ja halpaa jälleenkäsittelylaitosta erottelemaan polttoaineesta plutoniumia. Näin se saisi ensimmäiset pomminsa muutamassa viikossa.”

Kriitikot varoittavat, että sopimusteksti sisältää useita porsaanreikiä, jotka suuresti rajoittavat sen tehokkuutta pysäyttää Irania tiellä kohti ydinasetta. Esimerkiksi Sokolski sanoo, että ”loppujen lopuksi tässä oletuksena on, että Iran ei halua tehdä pommeja. Jos he todella eivät aio niitä tehdä, sopimus toimii; mutta jos he haluavat tehdä [pomminsa], [sopimuksen] pikkupräntti ei heitä pysäytä”.

**

Kuten tiedämme, länsimaat Yhdysvaltain johdolla kiittelevät syntynyttä ydinsopimusta. Israel sen sijaan tuntee jääneensä yksin – se ei ollut edes neuvotteluissa mukana.

Israelissa varmasti mietitään kuumeisesti, miten estää Iranin ydinasetta valmistumasta. Tiedustelupalveluilla on ensinnäkin haastetta löytää varmuus siitä, missä päin laajaa Iranin aluetta keskeisimmät tuotantolaitokset ovat. Osa niistä on myös siirretty vuoren sisään tai vahvoihin betonibunkkereihin.

Yhdysvalloilla on olemassa tehokkaita bunkkeripommeja, jotka on kehitetty muun muassa Iranin ydinohjelman varalle. Niiden pitäisi pystyä murtautumaan jopa 60-metrisen betonikuoren läpi. Ongelmana on kuitenkin se, että Israelilla ei ensinnäkään ole lentokoneita näiden 13 600 kg painavien pommien kuljettamiseen. Toinen ongelma on siinä, että pommit eivät ehkä kuitenkaan ole riittävän tehokkaita. Tekniikka&Talous-lehden mukaan Iranissa tehdään mahdollisesti maailman kovinta betonia – salaisten ydinlaitosten suojaksi?

Raamatun profetiat antavat ymmärtää, että kaikki kansat kääntyvät lopunajalla Israelia vastaan (Sak. 12). Sitä suuremmalla syyllä meidän tulee nyt muistaa rukouksin siunata Israelia.

Mutta muista: vaikka Israelilla ei olisi ketään puolustajaa, Jumala ei koskaan hylkää omaa kansaansa:

Sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Mutta Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukkaiden päälle minä vuodatan armon ja rukouksen hengen, ja he katsovat minuun, jonka ovat lävistäneet. He valittavat häntä niin kuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti niin kuin murehditaan esikoista. (Sak. 12:9,10)

Israelin kansa löytää ahdistuksensa keskellä Jeesuksen Kristuksen, oman Messiaansa!

Lue vielä artikkelini Iranin uhka Israelille, jossa kerrotaan lisää Iranin ydinohjelmasta.

Lisäys 19.7.2015

Lainaus Israel Update -sivustolta: ”Sopimusta tutkineet asiantuntijat – joista Olli Heinonen on yksi – toteavat yksikantaan, että se on täynnä reikiä ja epätäsmällisyyksiä, mikä takaa sen johtavan katastrofiin, ennemmin tai myöhemmin. Tarkkailijat sanovat, että USA:n neuvottelutiimi ulkoministeri John Kerryn johdolla antoi periksi lähes kaikissa kiistakysymyksissä. Iranin presidentti Hassan Rouhani toteaa tyytyväisenä, että Iran sai kaikki haluamansa vaatimukset sopimusasiakirjaan.”

Olli Heinonen on Harvardin yliopiston ydinaseasiantuntija, IAEA:n entinen apulaispääjohtaja.

Sivusto kertoo myös tämän järkyttävän asian: ”OBAMAN hallitus levittää YK:ssa päätöslauselmaesitystä, jolla pyritään suojaamaan Iranin ydinlaitokset ulkopuolista hyökkääjää vastaan. Käytännössä se tarkoittaa P5+1-maita, ja ennen kaikkea Yhdysvaltoja ja NATO:a, jotka varmistavat niiden turvallisuuden. Jos Israelin ja/tai Saudi Arabian johtaman GCC:n – joita pidetään potentiaalisina hyökkääjinä – koneet pyrkivät Iranin ilmatilaan, niitä vastassa ovat USA:n hävittäjäkoneet ja ilmatorjunta. USA:n tiedustelu on varmaan sekin velvoitettu pitämään Iranin sodanjohdon ajan tasalla potentiaalisista hyökkäysaikeista. Tämä kaikki osoittaa Obaman hallituksen päättäväisyyden muodostaa Lähi-itään uusi voimatasapaino, joka perustuu USA:n tukemaan vahvaan Iraniin.”

P5+1-maat ovat Ranska, Venäjä, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Kiina ja Saksa. Onko Yhdysvalloilla niin suuri tarve Iranin öljyn perään, että se on valmis uhraamaan Israelin?

Lisätietoa Iranin ydinohjelman suojelusta löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoituksista: Clause In Iran Nuke Deal Protects Them From Israeli Strike On Their Nuclear Facilities ja OBAMA DEAL=> US to Protect Iranian Nuclear Sites from Israeli Attack.

Monet yhdysvaltalaiset aikaansa seuraavat kristityt ovat huolissaan siitä, miten Obaman hallinto on kääntänyt selkänsä Israelille. Suosittelenkin seuraamaan sivua Lähi-idän – ja USA:n – tilannekatsaus. Siellä on jatkuvasti päivittyviä pastori J. D. Faragin Lähi-itään ja USA:n politiikkaan liittyviä mielenkiintoisia uutisia. Hän ottaa kantaa myös Iranin ydinsopimukseen ja sen vaikutukseen lopunajan tapahtumiin maailmassa.

Lisäys 1.8.2015

Israel Update -sivusto kirjoittaa lisää Iranin ydinohjelmasopimuksesta:

USA:n republikaaniset presidenttiehdokkaat ovat lähes yksimielisesti tuominneet Obaman hallituksen neuvotteleman Wienin sopimuksen. [Ulkoministeri] Kerry on uhkaillut kongressia, että jos se hylkää sopimuksen, Israelia tullaan pitämään syyllisenä siihen. Hän on useissa lausunnoissaan todennut, että Iranin ydinlaitokset ja -tiedemiehet ovat P5+1-maiden suojeluksessa, mikä tehokkaasti eliminoi IAF:n [Israelin ilmavoimat] iskusuunnitelmat. Obama sanoo, että IAF:n ilmaiskut olisivat suunnaton virhe.

Presidenttiehdokas Mike Huckabee ei juuri säästellyt sanojaan todetessaan: ”Tämän presidentin ulkopolitiikka on kaikkein avuttomin [feckless, vastuuntunnottomin] Amerikan historiassa” kuten hän totesi Breitbart News radio-ohjelmassa lauantaina. ”Hän on jopa niin lapsellinen, että hän voi luottaa Iranin vilpittömyyteen. Niin tehdessään hän marssittaa heidät (israelilaiset) polttouunin suulle. Se on mitä idioottimaisin toimi, tämä sopimus. Kongressin molempien kamarien ja Amerikan kansan tulee hylätä se.”

Huckabee sanoo lukeneensa koko sopimuksen. Samana päivänä, jona sopimus Iranin kanssa allekirjoitettiin, Huckabee sanoi Obaman hallituksesta: ”Häpeä Obaman hallitukselle, että se suostuu sopimukseen, jolla Iranin ilkeälle hallitukselle annetaan oikeus poistaa Israel maailman kartalta”, hän uhosi. ”Presidenttinä minä seison Israelin rinnalla ja pidän kaikki optiot pöydällä mukaan lukien sotilaallisen voiman käyttö Iranin terrorihallituksen kaatamiseksi.” Breitbartin mukaan Mike Huckabee on suosituin republikaanien presidenttiehdokkaista.

Lue vielä Bill Perkinsin kirjoitus Iranin ydinsopimuksesta.

Read Full Post »