A Stolen Simplicity
By Allan Jenks, suom. SK
Artikkeli on julkaistu lehden Contending Earnestly for The Faith numerossa 3/2010
Kuinka ikuisesti traagista onkaan seisoa kerran Jumalan tuomiolla ja havaita palvoneensa väärää ”Jeesusta”! Juuri tämä kauhea mahdollisuus sai Paavalin antamaan terävän varoituksen Korinton seurakunnalle. Väärän ”Jeesuksen” seuraaminen on väärän Jumalan ja väärän vapahtajan seuraamista. Monet luulevat, että heidän uskonsa pelastaa heidät, mutta usko EI pelasta. JEESUS pelastaa. Kuitenkin usko väärään ”Jeesukseen” ei näytä häiritsevän heitä ja niinpä mitkään väitteet täydellisestä vilpittömyydestä väärän ”Jeesuksen” seuraamisessa eivät silloin tule riittämään. Se vain osoittaa, etteivät he olleetkaan Kristuksen omia. Hänhän sanoi omista ”lampaistaan”:
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä (Joh. 10:5).
Pyhä Henki antaa Paavalin kautta varoituksen, jonka tarkoitus on säilyttää oikea mieli todellisissa lampaissa samalla vahvistaen muiden syyllisyyttä heidän itsepäisessä väärän rakkaudessaan. Paavali sanoo korinttolaisille pyhille:
Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. (2. Kor. 11:2-4)
Paavali varoittaa tässä tilanteesta, joka oli verrattavissa Käärmeen katastrofaaliseen Eevan pettämiseen Eedenin paratiisissa. Käärmeen petollinen ääni tuli silloin väärien saarnaajien kautta, joita korinttolaiset pyhät ottivat vastaan – aivan kuten tänä päivänä. Kauhea seuraus oli heidän mielensä turmeltuminen. Huomautimme ohimennen, kuinka tärkeä juuri mieli onkaan jokaiselle aidolle suhteelle Vapahtajan kanssa! Heidän mielensä olivat vaarassa turmeltua pois persoonien välisen suhteen yksinkertaisuudesta Jeesuksen, heidän Vapahtajansa, kanssa. Sama Eedenin paratiisin näytelmä on käynnissä nytkin.
Paavalin sanat ”niin kuin käärme petti Eevan”, vie meidät Genesiksen lukuun 3:
Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?” Niin vaimo vastasi käärmeelle: ”Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.” Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti. (1.Moos. 3:1-7)
Käärmeen menetelmä oli seuraava:
Ensiksi saada Eeva tuntemaan, että häneltä puuttui jotakin hengellisessä kasvussaan ja että hän voisi omistaa niin paljon enemmän, kunhan vain päätti omistaa sen. Onnistuttuaan vakuuttamaan Eevan, että Jumalan nykyinen huolenpito hänestä oli vastenmielinen rajoitus. Kaikki mitä hänen nyt tarvitsi tehdä, oli tarjota omaa itsensä alullepanemaa tee-se-itse hengellisen kasvun ohjelmaa, jota seurasi varmuus, että jos hän vain harjoittaisi ohjelmaa, niin se toimisi hänen puolestaan ja hän saisi sen, minkä puuttumisesta hän nyt oli vakuuttunut.
Niin helppoa se oli – ja niin Jumalan hänelle antama täydellinen maailma kadotettiin. Hän menetti läsnäolevan paratiisin petollisen hengellisen kasvun lupauksen vuoksi. Siten meille jäi tämä synnin piinaaman maailman surkeus kaikkine synnin kauhuineen ja kaikki johtuen synnin luonnosta hänessä ja Aadamissa ja siksi myös meissä, mikä on tuominnut ja tulee tuomitsemaan niin monet miljoonat helvettiin. Ja kaikki vain siksi, koska Eeva tahtoi kasvaa hengellisesti! Kaikki vain siksi, koska Eeva saatiin tyytymättömäksi olemassa olevaan henkilökohtaiseen suhteeseensa itse Jumalan kanssa! Voisimme tehdä sellaisen rinnastuksen, että se täydellinen ehdollinen tila, joka oli tehty saatavaksi Eevalle paratiisissa ja erityisesti Elämän Puun kautta sen keskustassa, oli KRISTUS, niin että vaikka hän ei ehkä vielä ollut täysin kokenut kaikkea, mitä oli annettu, niin hänellä jo OLI KAIKKI, MITÄ HÄN HALUSI! Aivan samoin tänä päivänä seurakunnan ja TV:n saarnatuoleissa ja monissa kristillisiksi tunnustautuvissa kirjakaupoissa ja ovelasti markkinoiduissa seminaareissa käärme jatkaa tarjoamalla ihan niin monia erilaisia hengellisen kasvun ohjelmia, kuin vain miesten ja naisten laittomasti kiihotettu hengellinen kunnianhimo halajaa! Saatana on suuri paketoija ja markkinoija! Siksi hän tarjoaa ”Salaisuuden” tässä, ”Avaimen” siellä, joitakin ”askelia” täällä, joitakin ”periaatteita” tuolla tai joitakin korkeampia hengellisiä ”tasoja” saavutettavaksi, kaikki luvaten nousua siihen omaan jumaluuteemme!
Käärmeen sana, ”Te tulette olemaan kuin jumalia”, on aina ollut äärimmäinen saatanallinen kiihotus, kun Lusifer yllyttää sieluja kunnianhimoisesti nousemaan pseudo-taivaaseen itse rakennettujen Baabelin-tornien kautta. Sellainen riippumaton kunnianhimo oli Lusiferin oma lankeemus ja hän pyrkii aina toistamaan oman lankeemuksensa ihmiskunnassa kiihottamalla ihmisessä tuota samaa kapinallista kunnianhimoa, joka asettaisi Jumalan valtaistuimen tilalle omansa.
Pane merkille Paavalin Hengen innoittamat sanat koskien vaaraa: ”kiivailen”, ”kiivaudella”, ”kihlannut”, ”puhtaan neitsyen”, ”yhdelle miehelle”. Tämä on kieltä, joka kuvailee suurinta inhimillistä läheisyyttä! Sen kautta Paavali muistuttaa korinttolaisia, että he jo nauttivat Kristuksessa läheisimmästä mahdollisesta suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä ja että he tulevat nauttimaan sitä aina vain enemmän ja ikuisesti! Paljon suurempi nauttiminen on vielä edessä, kuten Paavalin vertauksen kihlatulla puhtaalla neitsyellä, joka on seurakunta. Rakkauden kanssakäymisen täysi kokeminen Kristuksen ja Hänen Morsiamensa välillä on vielä edessä, mutta molemminpuolinen sitoutuminen tähän tulevaan tapahtumaan on sinetöity kihlauslupauksella.
Juuri tässä oman historiamme ratkaisevassa vaiheessa, kun avioliittosopimuksemme on sinetöity Kristuksen, luvatun ”yhden miehen”, kanssa ja odotamme tulevaa täyttymystä, niin Saatana pyrkii viettelemään sielun lupauksella hengellisestä itsetyydytyksestä, jota ei tarvitse odotella ja jonka voi luoda itse. Juuri siksi Hänen profeettansa luonnehtivat Israelin kansan juoksemista muiden jumalien ja hengellisten kokemusten perässä ”haureudeksi” ja ”aviorikokseksi”! Juuri siksi apostoli Jaakob kirjoitti maailmanhengen kanssa hengailevalle seurakunnalle:
Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen (Jaak. 4:4).
Kaikki kielletyt hengelliset kokemukset ovat silloin hengellistä moraalittomuutta Kristusta vastaan.
Tiivistäen: Eedenin paratiisin viettelyksen silmiinpistävät piirteet sellaisina, kuin niitä nykyisin tarjotaan, ovat yleensä:
- Haluttu hengellinen kokemus tai tila, joka lupaa paljon aisteille, ennemmin kuin raamatullinen kehotus kasvuun itsensä kieltävässä tottelemisessa ja uskonelämässä, jota kuvaillaan Hänen ristinsä kantamisena ja joka on ainoa tie todelliseen hengelliseen kasvuun.
- Imarteleva takuu suuresta henkilökohtaisesta edistymisestä, vedoten riippumattomaan omaan kunnianhimoon, joka katsoo sisäänpäin yksilön omaan etuun, sen sijaan, että katsoisi ulospäin Rakastettumme ja Hänen seurakuntansa etuun.
- Jotakin, joka voidaan ottaa heti käyttöön kokonaan ihmisen valvonnassa ja joka ei vaadi mitään luonne-edellytyksiä eikä sisällä itsensä kieltämistä eikä toisen asettamista itsensä edelle, mikä aina sisältyy kaikkiin rakkaudellisiin kaksisuuntaisiin suhteisiin.
- Tarjous, joka vaatii ohittamaan Jumalan kirjoitetun Sanan sisältäen Hänen käskyjensä ja varoitustensa hylkäämisen. Käärmeen räikeä Raamatun väärinkäyttö tarjouksensa tueksi kannattaa myös ohittaa jos ollenkaan huomioida.
- Kritiikitön hyväksyminen tulee enimmäkseen niiltä, jotka haluavat olla ilman raamatullisen seurakunnan valvonnan etua, kuten Eeva ilmeisesti oli sen valossa, että Aadam ei ollut paikalla hänen viettelemisessään.
(Tätä ei tietenkään pidä käsittää väärin minkään kultillisen, komentelevan, herroina teitä halliten – ”raskaan paimentamisen” – suosituksena. Ennemminkin se koskee niitä, jotka harkiten asettautuvat uskollisen seurakunnan Jumalalta saaman arvovallan saavuttamattomiin so. paimenten, jotka Jumala on velvoittanut vartioimaan sielujamme ruokkimalla Jumalan Sanalla ja raamatullisella seurakuntakurilla.)
Nämä siis olivat ne sen saatanallisen kiusauksen piirteet, jotka tuhosivat Eevan. Elintärkeä kysymys, joka jokaisen meistä täytyy kysyä itseltämme, on:
Olenko minä myös langennut Käärmeen ”Eedenin paratiisin” strategian vuoksi muka ”kristillisten” kirjojen, videoiden tai saarnojen kautta? Onko minulle tarjottu jotakin tee-se-itse ”hengellistä Salaisuutta”, tai ”Avainta”, tai annettu tietty lukumäärä ”askelia” noudatettavaksi, tai joitakin ”periaatteita” aktivoitavaksi, tai mikä tahansa muunlainen menetelmällinen hengellinen ohjelma, aktiviteetti, rukousmenetelmä tai rituaali, jonka taataan antavan varmat tulokset, jos vain otan sen käyttöön – ohjelma, josta minulle kerrottiin, että se toimisi, jos vain toimisin ohjelmalla. Onko minut kiihotettu kiipeämään kokonaan itse rakennetut portaat sinne, missä väärä ”jumala” on? Jos vastauksesi on ”kyllä,” niin väitän, että olet kuunnellut samaa käärmeen ääntä, jonka Eeva kuuli Eedenin paratiisissa ja tuhoisin seurauksin totteli.
Suhde Jumalan kanssa on kaksisuuntainen osapuolten välillä. Ei ole niin, että sinä teet osuutesi saavuttaaksesi hengellistä itseparannusta kuin jokin pakkomielteinen narsistinen hengellinen bodari! Todella onnistunut suhde, kuten jokainen aviopari voi todistaa, on, kun kumpikin aina tekee hyvää toiselle, eikä vain itselleen! Kumpikin etsii TOISEN etua, ei oman itsensä edistymistä. Hengelliset viettelijät levittävät paholaisen houkutuksiaan ihmisten silmien eteen ja kuten puoliso, joka uskottomasti tuhlaa koko yhteisen budjetin omaan henkilökohtaiseen nautintoonsa ja harrastukseensa, niin myös oma hengellinen itsetyydytyksemme tahallaan tuhoaa kallisarvoisen suhteemme taivaallisen kihlatun Miehemme kanssa.
Se, että tuleeko Eedenin käärmeen viettelevä ääni korviisi, kuten Eevankin kohdalla, riippuu AINA KOKONAAN SINUSTA! Se EI riipu sinun taivaallisesta Mestaristasi ja Herrastasi, jonka lunastavalle rakkaudelle ja ikuiselle sitoutumiselle sinun pitäisi iloisesti alistua päivittäisellä iloisella tottelevaisuudella. Ei, saatanallinen ääni ei puhu päivittäisestä alistumisestasi Jumalan tahtoon, missä tahansa tilanteessa huomaat olevasi, jonka tilanteen Hän on rakastavasti suunnitellut sinun pyhittymiseksesi ja lopulliseksi kirkastumiseksesi Hänen kanssaan. Hänen Sanansa on tosi:
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room. 8:28).
Hengellinen kasvu tapahtuu näissä Jumalan asettamissa tilanteissa, eikä toimiessa jossakin ovelasti paketoidussa ja markkinoidussa ”hengellisessä” ohjelmassa.
Nämä väärät opettajat paisuttavat sinun itsetärkeyden tunnettasi kuvailemalla suuria asioita, joita voit saavuttaa ja sitä suurta persoonallisuutta, joka sinusta voi tulla. He houkuttelevat sinua itseäsi korottavilla näyillä, joita voit saavuttaa omilla ponnistuksillasi yhdessä heidän ohjelmansa kanssa. (He EIVÄT kerro sinulle, kuinka HE rikastuvat kaupustelemalla tuotettaan sinulle ja sinun kaltaisillesi!) Ja aivan kuten Eevan kohdalla tarjoamalla sinulle kaiken he saavat sinut menettämään kaiken! Saatana teki tarjouksen nopeasta ”ristittömästä” suuruudesta ihmiselle Jeesukselle Kristukselle erämaassa, mutta vaikka se olisi ollut aito, se oli arvotonta roskaa verrattuna siihen kirkkauteen, joka oli oleva seuraus siitä, että Kristus kulki Isän valitseman tien ristin kautta (vrt. Luuk. 4:5-7). Jeesus kieltäytyi saatanallisesta houkutuksesta, ja
…hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle (Hepr. 12:2).
Sellaisen ihmeellisen armon seurauksena me tulemme jakamaan Hänen valtaistuimensa so. Hänen hallitsijanasemansa, jos emme myy perintöämme hyväksymällä valheellisen saatanallisen lupauksen itsetiedostetusta itsekorotuksesta meille tarjotuin keinoin. Kaikki Jumalan lupaukset ovat ”niin ja aamen” Jeesuksessa Kristuksessa. Me perimme kaikki Jumalan kunniakkaat lupaukset vaeltamalla Hänen kanssaan, aivan kuten Jeesus vaelsi Isän kanssa kuolemalla itselleen nöyrässä iloisessa palvelussa ja niin tulla viimein herätetyksi luvattuun kirkkauteen.
Kirjoittajasta:
Allan Jenks on ollut mukana kristillisessä opetustyössä Uuden Seelannin seurakunnissa yli 45 vuotta, johon sisätyy ajoittain pastorin tehtäviä. Hän kuuluu nykyisin Spring Grove Church of Christ’in saarnaajatiimiin Uuden Seelannin Nelson’issa. Allan on kirjoittanut useita aiemmin CETF:ssä julkaistuja artikkeleita.
Vastaa