Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kristityn kasvu’ Category

MISSING THE MARK—MISSING THE SOLUTION
1.5.2019, by T. A. McMahon, suom. SK

Useimmat meistä ymmärtävät, että ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” on yksi synnin raamatullinen määritelmä. Jakeessa Room. 3:23 Paavali käyttää synnistä kreikan verbiä hamartano. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Se voi tuntua joistakin vähän epäreilulta, koska harvoin ajattelemme, että epäonnistuminen tavoitteen tai normin saavuttamisessa olisi syntiä. ”Epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” ei tunnu suureltakaan rikokselta ajatellessamme useimpia syntejä, joista olemme tietoisia, varsinkin kauheita sellaisia. Nuoli, joka ei ihan osu maaliin, syntiäkö? Tosiaanko? Tällainen reaktio kertoo paljon itsestämme ja sydämemme tilasta suhteessa Luojaamme.

Jumala on täydellinen. Kaikki, mitä Hän sanoo ja tekee, on täydellistä. Siksi Hänen norminsa on täydellinen. Kaiken, mikä ”ei täytä” Hänen normiaan, täytyy olla syntiä. Kuten Jaakob sanoo: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin” (Jaak. 2:10). Se on Jumalan kriteeri olemiselle Hänen kanssaan. Me teemme syntiä, me kuolemme. Ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Kuolemaan sisältyy fyysinen ja hengellinen ero. Se voi olla Jumalasta – ja se voi olla ikuinen.

Voitaisiin kysyä, kuten opetuslapset kerran: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasi: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:25-26). Jumalan tuomio ja oikeudenmukaisuus ovat täydelliset. Rangaistus synnistä on iankaikkinen ero Hänestä. Se on ääretön rangaistus ja rajallinen ihmiskunta ei voi koskaan maksaa koko tuomiota. Mutta Jumala voi ja teki sen! ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Jeesus, täydellinen synnitön Jumal-ihminen, tyydytti täydellisen oikeudenmukaisuuden maksamalla täysin ihmiskunnan synneistä – menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

Vaikka Jumala on hankkinut pelastuksen koko ihmiskunnalle Jeesuksen kautta, se on voimassa vain niille, jotka uskovat Häneen Vapahtajanaan ymmärtäen, että Hän – ja vain Hän – voi pelastaa heidät. Ei ketään eikä mitään voida lisätä ratkaisuksi – ei hyviä tekoja, ei kirkossa käymistä, ei uskonsuuntaa, ei rituaaleja, ei sakramentteja, ei kanonisoituja pyhimyksiä eikä uskonnollisia johtajia, ei kastetta – ei mitään muuta. Vain Kristus – Solus Christus.

Kun olemme pelastuneet, me muutumme – mutta emme täydellisesti. Ei vielä. Se tapahtuu, kun menemme olemaan Jeesuksen kanssa. Ennen tuota täydellistä muutosta meille annetaan uusi luonto, mutta silti säilytämme vanhan luontomme. Me voimme tehdä syntiä, mutta emme enää ole synnin orjuudessa emmekä hallinnassa. Uusina luomuksina Kristuksessa elämämme tehdään Hänen armollaan ja meissä asuvan Pyhä Hengen voiman kautta kykeneväksi miellyttämään Jumalaa (1. Kor. 3:16). Uuteen elämäämme Kristuksessa kuitenkin sisältyy taistelu vanhan ja uuden luontomme välillä.

Kuinka tärkeä on sitten tuo taistelu? Vaikka pelastuksemme ei riipu siitä, koska pelastus annettiin kaikille, jotka vastaanottivat sen uskon kautta ilmaisena lahjana, se kyllä liittyy koko joukkoon asioita, jotka koskevat ajallista elämäämme Kristuksessa. Kuten? Suhdettamme Jeesukseen – toisin sanoen, rakkauttamme Häneen, Hänen miellyttämistämme, kypsyyttämme Hänessä, hedelmällisyyttämme, kuuliaisuuttamme, todistustamme, palkkaamme taivaassa. Sellaiset asiat ja monet muut riippuvat siitä, missä määrin emme ”epäonnistu tarkoituksen saavuttamisessa”. Toisin sanoen, niitä on hoideltava Jumalan tavalla.

Täydellisestikö? Kyllä. Se täytyy olla päämäärämme. Raamattu sanoo:Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48). ”…vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ’Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä’” (1. Piet. 1:15-16). ”…Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto” (Kol. 4:12). Tämän on oltava jokaisen uskovan päämäärä.

Onko se saavutettavissa? Ei, ei täydellisesti. Miksi sitten yrittää? Se voi kuulostaa tyhmältä kysymykseltä niistä, jotka ovat raamatullisia kristittyjä ja jotka uskovat, että kaiken, mitä he tekevät, heidän tulee tehdä Herran kunniaksi. (1. Kor. 10:31). Silti maailmakin ymmärtää sen. Motivaatiopuhujien ja auta itseäsi -gurujen suosittu hokema on ”Ole niin hyvä kuin voit” (Be the best that you can be). He tunnustavat, että jopa yritys, joka ei saavuta yksilön tavoitetta, osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi. Tämä kaikki tietysti koskea itseä ja on kaukana uskovan motivaatiosta – ainakin toivottavasti.

Epafraan palavat rukoukset kolossalaisten veljiensä ja sisartensa puolesta Kristuksessa kertovat meille kaksi tärkeää asiaa: a) Meitä kehotetaan seisomaan täydellisinä kaikessa Jumalan tahdossa, ja b) Tuon päämäärän saavuttamiseksi Herra auttaa Kolossan uskovien ponnistuksia Epafraan rukouksilla. Pyhän Hengen innoittamana Paavali kirjoittaa samalla tavalla tessalonikalaisille:

Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.” (1. Tess. 4:1-2). Nämä kaksi jaetta aika pitkälle tiivistävät ja tukevat niitä seikkoja ja huolenaiheita, joita minulla on kirjoittaessani tätä artikkelia.

Tässä ne ovat: 1) Kautta Raamatun meitä uskovia kehotetaan tekemään asioita Jumalan tavalla Hänen armonsa avulla niin täydellisesti kuin voimme. 2) Sanansa kautta Hän on antanut meille tarvitsemamme ohjeet tehdäksemme asioita Hänen tavallaan (2. Piet. 1:3-4; 2. Tim. 3:16-17). 3) Hän on antanut meille Pyhän Henkensä auttamaan meitä ymmärtämään ja tekemään, mitä Hän käskee (1. Kor. 3:16; Joh. 16:13). 4) Siinä määrin kuin emme ota vakavasti emmekä tee, ei vain sitä, mitä Jumala on antanut meille tehtäväksi, vaan mitä Hän on käskenyt meidän tehdä ja sillä tavalla, kuin Hän haluaa meidän tekevän sen, niin tuohon huolimattomuuteen sisältyy tahallinen ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa”. Se on syntiä. Ja synti johtaa eroon.

Kristukseen uskovalle synnillä on seurauksia (kuten toivon meidän tietävän), jotka ovat ajallisia eikä ikuisia. Kristuksen maksu puolestamme turvaa iankaikkisen kohtalomme. Kristittyinä synneillämme on ajallinen vaikutus, joka tuhoaa hedelmällisyytemme, kuten myös haitallinen vaikutus suhteeseemme Jeesuksen kanssa. Hän ei milloinkaan jätä eikä hylkää meitä. Syntimme kuitenkin saavat meidät vetäytymään pois Hänestä, kunnes kadumme. Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule” (Jes. 59:1-2). Todellinen katumus kuitenkin (siitä riippumatta, mitä nuo synnit ovat) tekee meille mahdolliseksi lähestyä Jumalaa ja siten korjata suhteemme (Jaak. 4:8).

Kuinka vakavaksi voi ”epäonnistuminen tarkoituksen saavuttamisessa” käydä? Seuraavassa on havainto, joka murehduttaa minua syvästi, minkä vuoksi aloitin tämän artikkelin yrittämällä selventää sen välttämättömyyttä, että Jumala kutsuu meitä täydellisyyteen. Hänen Sanansa, Hänen ohjeensa, Hänen käskynsä, ovat täydellisiä. Lisäksi ne ovat Jumalan sanoja, ei ihmisten: Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut” (Gal. 1:11-12). Jumalan sanat ovat totuus; ihmisen sanat, jotka on lisätty Herran sanoihin, ovat ”epäpyhä ja turha” hapatus. Ne saattavat aluksi kuulostaa hurskailta, mutta niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa” (2. Tim. 2:16). Sitä paitsi Jumalan Sanaan lisääminen ja siitä vähentäminen on tuomittu: Jokainen Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi” (Sananl. 30:5-6).

Me elämme valtavan luopumuksen ajassa, minkä pitäisi olla ilmeistä niille, jotka ovat sitoutuneet Jeesukseen ja siksi raamatulliseen erottamiseen. Raamattu osoittaa, että lähestyessämme Herran paluuta sellainen hengellinen tila lisääntyy dramaattisesti. Jeesus luonnehti tuota aikaa ennennäkemättömän petoksen aikana (Matt. 24). Paavali toteaa, että tärkein syy, miksi uskovat petetään, on koska ”…he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3-4).

Taruihinko? Tarut ovat kertomuksia. Kertomukset voivat olla tosia tai vääriä, mutta se, mitä ne eivät ole, on Jumalan Sana, Hänen oppinsa, Hänen totuutensa. En puhu nyt havaintoesimerkeistä, jotka auttavat meitä selittämään raamatullista oppia, vaan ihmisen panoksesta, joka alkaa elää omaa elämäänsä ja siinä prosessissa poikkeaa siitä, mitä Jumala on sanonut. Tätä koskevia varoituksia on annettu kautta Raamatun, kuten Hepr. 2:1:Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse.” On murheellista, että tämä ohitse kulkeutuminen tämän päivän seurakunnassa on kuin lumivyöry.

Esiintulevan kirkon liikkeellä (Emerging Church Movement = ECM), joka alkoi ei kovin kauan sitten, oli valtava vaikutus nuorten aikuisten kristittyjen keskuudessa. Se vietteli monet pois terveestä opista ja johti heidät subjektiivisiin keskusteluihin Jumalasta, kontemplatiiviseen lähestymistapaan koskien Jumalan tuntemista, perinteisiin rituaaleihin, katolisen ja ortodoksisen kirkon sakramentaaleihin sekä allegorian ja raamatuntulkinnan hengellistämisen käyttöön. ECM:n roina löytää jatkuvasti hedelmällisen maaperän millenniaalien keskuudessa. Seurakunnassa on kuitenkin paljon tuhoisampi ja laajemmalle levinnyt esimerkki terveestä opista pois kulkeutumisesta ja on traagista, että se tapahtuu muutamien kristikunnan vaikutusvaltaisimpien naisten palvelutyön kautta.

Maaliskuun 2019 uutiskirjeemme pääartikkelissa mainitsin nimet Beth Moore, Joyce Meyer, Priscilla Shirer ja Sarah Young. He kaikki ovat tuotteliaita kirjoittajia ja heillä on valtavat kannattajajoukot ja he ovat syyllistyneet Jumalan sanan ja itse Jeesuksen syrjäyttämiseen ajautumalla pois terveestä opista. He kaikki ottavat opetuksia, joista monilla on raamatullinen pohja ja ”epäonnistuvat tarkoituksen saavuttamisessa” työntämällä niitä paljon yli raamatullisen totuuden. Heidän ”jatkuvat keskustelunsa” Jumalan kanssa ovat johtaneet heidät ja heidän kannattajansa useisiin vääriin opetuksiin. On varmaa, että Jumala voi puhua lastensa sydämille, mutta missään apostolien Kirjeissä emme löydä jatkuvaa Herran ja uskovien välistä vuoropuhelua. Apostolien teoissa näemme, että Pyhä Henki ajoittain ohjaa ja johtaa pyhiä, mutta ei koskaan siinä merkityksessä, kuin nämä naiset opettavat! Jumalan henkilökohtainen kommunikaatio ihmisten kanssa palvelee Hänen tarkoitustaan ja silloin, kun Hän päättää. Edes Hänen profeettansa eivät käyneet jatkuvia kahdenvälisiä keskusteluja Hänen kanssaan. Jeremiankin oli odotettava 10 päivää, että Herra puhuisi Hänelle koskien hänen tiedusteluaan.

Harhat, jotka noudattavat näiden naisten ”keskusteluja” (joita heidän lukuisat kirjansa kehottavat ihailijoita matkimaan) antavat lukijoiden ymmärtää, että kommunikaation sisältö on kategoriaa ”näin sanoo Herra”. Ne, jotka viettävät enemmän aikaa lukemalla heidän monia kirjojaan, kuin lukemalla Raamattua, voivat helposti hyväksyä raamatulliselta kuulostavan väärän opetuksen. Se vääristää paitsi Raamatun auktoriteetin ja sisällön, myös Jumalan luonteen. Usein väitetty vuoropuhelu alentaa Herran, ikään kuin hän olisi joku heidän tuttu kollegansa.

Beth Moore ilmoittaa, että Jumala kutsuu häntä ”beibiksi” ja ”muruksi” ja laskee leikkiä hänen kanssaan. Vielä pahempi on näiden naisten väite, että he ovat kuulleet Häneltä, mikä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Hänen Sanansa sanoo. Se tekisi hänestä vähintäänkin ”toisen Jeesuksen” (2. Kor. 11:4), ei varmasti itse Sanan. Kaikki nämä naiset edistävät jonkinlaista mystiikkaa, joka on Jumalan Sanan objektiivisen totuuden hylkääminen suosimalla omakohtaisia kokemuksia, intuitioita, subjektiivisia käsityksiä ja tunteita. Jotkut opettavat tekniikoita, jotka ovat itämaisten mystisten tekniikoiden ja käytäntöjen ”kristillistettyjä versioita”. He tulkitsevat väärin ja korruptoivat jakeen Ps. 46:10 kehotuksen ”Olkaa hiljaa” (KJV: be still) tarkoittamaan mielen tyhjentämistä hiljaisuudessa voidakseen kuulla Jumalalta. Ei. Jumala vain julistaa vihollisiaan pelkääville (ja myös itse vihollisille), että Hän on suojellut ja edelleen suojelee Israelia! Kaikki nämä naiset ovat menneet ansaan, kun ovat ottaneet oppia harhoista ns. kristillisessä psykologiassa, jonka periaatteet ovat täysin vastakkaiset Jumalan Sanalle. Kaikki he edistävät vääriä opetuksia itsetunnon rakentamisesta auttaakseen kannattajiaan parempiin tunteisiin itsestään.

Ekumenia rehottaa heidän kirjoituksissaan ja videosarjoissaan ja varsinkin heidän hyväksyessään roomalaiskatoliset veljinä ja sisarina Kristuksessa. Voi olla, että he eivät ole tietoisia Rooman virallisesta evankeliumista, joka julistaa, että taivas on saatavissa vain niille, jotka ovat kastettuja, ja sisäänpääsy riippuu ihmisen hyvistä teoista sen jälkeen, kun hänen syntinsä on sovitettu kiirastulessa. Tämä tietämättömyys ei liity vain katolisuuden ja muiden ”kristillisten” kulttien ja poikkeavien ryhmien tietämättömyyteen, vaan se näyttää versovan siitä, ettei raamatullisen kristinuskon perusopeista ole tietoa!

Läpikäytyäni monia näiden naisten kirjoittamista materiaaleista, en ole vielä löytänyt selkeää evankeliumin esitystä, erityisesti selitystä, mitä on uskottava, että pelastuisi. Vaikka he näyttävät vilpittömiltä halutessaan auttaa naisia ”menemään syvemmälle Jeesuksen kanssa” ja ”kehittämään läheisempää suhdetta” Hänen kanssaan, sitä ei voi tapahtua, ellei ihminen ole uudestisyntynyt. Pelastuksen evankeliumin oppi on annettu yksinkertaisesti Filippin vanginvartijan vastauksessa hänen huutaessaan: ”’Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?’ Niin he sanoivat: ’Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…’ (Apt. 16:30-31). Lisäksi on uskottava, että ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan; ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:1-4). Näiltä naisopettajilta löysin vain yhden selkeän evankeliumin selityksen ja se oli Joyce Meyer’iltä. On kuitenkin traagista, että niille miljoonille, jotka häntä seuraavat, hän julistaa, että Jeesus maksoi rangaistuksen meidän synneistämme laskeutumalla helvettiin, jossa Saatana ja hänen demoninsa kiduttivat Häntä. Kyseessä on selvästi väärä evankeliumi ja väärä Jeesus.

Kattavaan esitykseen kaikista näiden naisten vääristä opetuksista tarvittaisiin kirjoja, mikä on paljon enemmän, kuin on mahdollista sisällyttää tähän yhteen artikkeliin. Muita huolestuttavia seikkoja löytyy tämän uutiskirjeen Q&A-osastolta. Haastan ne, jotka ovat ihastuneet Beth Moore’n, Priscilla Shirer’in, Joyce Meyer’in ja Sarah Young’in kirjoihin, harkitsemaan rukoillen, mitä olen huomauttanut ja sitten olemaan Berealaisia (Apt. 17: 11) ja vertaamaan heidän opetuksiaan Jumalan Sanaan. Kehotan myös pastoreita paimenina, joilla on vastuu suojella lampaita, tulemaan naisten rinnalle seurakunnassaan auttaen heitä kasvamaan raamatullisessa erottamisessa.

TBC

***

Lisätietoa Sarah Youngista:

Read Full Post »

The Blind Spot
Israel Today, maaliskuu 2019, suom. SK

Tämä artikkeli julkaistaan uudelleen Israel Today’n perustajan Ludwig Schneider’in muistoksi. Hänen raamatulliset analyysinsä ja oivalluksensa ovat tänä päivänä yhtä relevantteja kuin 10 vuotta sitten, kun ne kirjoitettiin. Ludwigin poismenossa olemme menettäneet suuren Raamatun tutkijan, joka aina osasi innoittaa meitä Jumalan sanomalla.

Olen ajanut autoa 50 vuotta, eikä minulla ole ollut yhtään onnettomuutta! Mutta se on vain Jumalan armoa. Jokainen autoa ajava tietää, että onnettomuuden välttäminen ei riipu vain hänestä, vaan hänen ympärillään olevien toiminnoista.

Joka vuosi sadat joutuvat toisen kuljettajan sokeaan pisteeseen, mikä aiheuttaa onnettomuuden, josta he eivät ole vastuussa. On arvioitu, että tämä on syynä jopa kolmannekseen onnettomuuksista. Käsite ”sokea piste” kuvailee näkökentän osaa, joka peilien käytöstä huolimatta on estetty näkymästä.

Sokeita pisteitä voi olla myös elämässämme. Vaikka, aivan kuten liikenteessä, ryhdymme kaikkiin varotoimiin itsemme suojelemiseksi, onnettomuuksia vain tapahtuu. Kymmenen käskyä ja muut Raamatun opetukset voidaan nähdä liikennesääntöinä, joiden tarkoitus on ohjata meidät taivaalliseen päämääräämme. Sen sijaan, että olisivat riesa, kuten muutamat näyttävät ajattelevan, nämä säännöt opastavat meitä läpi jokaisen päivän ja auttavat meitä välttämään vahinkoja itsellemme ja toisille.

Tästä aiheesta on kaksi vastakkaista näkemystä. Jotkut päättävät luottaa täydellisesti Jumalan armoon, samalla kun toiset täydellisesti Hänen lakeihinsa. Jotkut tekevät kaikkensa elääkseen Jumalan lain mukaisesti, niin kuin he sen ymmärtävät kussakin tilanteessa, kun taas toiset pitävät kiinni vapaudesta, joka heillä on Messiaassa. He näkevät kiinnittymisen raamatullisiin lakeihin ja sääntöihin Vanhan Testamentin ”lakihenkisyytenä”.

Onnettomuuksia näyttää kuitenkin tapahtuvan molemmille ryhmille, niille, jotka noudattavat lain polkua ja niille, jotka pitäytyvät armoon. Tosiuskovat voivat mm. sotkeutua avioeroon, ahneuteen, rikollisiin toimiin ja seksuaalisiin syrjähyppyihin tai kieroutumiin.

Kuinka sellaisia asioita voi tapahtua uskoville? Käyttävätkö he hyväkseen armoa, joka heillä on Messiaassa (paetakseen synnin seurauksia), vai eikö lakihenkisyys toimi heidän kohdallaan?

Tässä se ”sokea piste” alkaa vaikuttaa. Ei riitä, että vain luotetaan armoon ja ajatellaan, että kaikki selviää lopussa, tai että riiputaan kyvyssämme pitää Jumalan lait, vaan meillä täytyy olla myös täysin selvä näkökenttä. Vaikka luulemme, että näemme kaiken, että olemme tarkastaneet kaikki ns. ”peilit” elämässämme, niin silti on olemassa tuo vaarallinen ”sokea piste” kilvoiteltavana. Siksi meidän täytyy olla erikoisen varovaisia ja katsoa hyvin tarkasti, ennen kuin teemme sellaista, joka voisi olla vaarallinen liike tai kääntyminen (so. päätös).

Siksi meidän on oltava herkkiä Pyhän Hengen kuiskauksille. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi olla robotteja ja toimia, kuin kaukosäätimellä. Kun päästämme Pyhän Hengen jokaiselle elämämme osa-alueelle, se estää meitä lankeamasta omavanhurskauteen, jos olemme tiukkoja lain noudattajia ja lankeamasta syntiin johtuen armon meille antamasta vapaudesta.

Jaakob 2:20 sanoo, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Toisin sanoen usko ilmaistaan tekojen kautta. Tässä tulemme jälleen sokeaan pisteeseen, tuohon suoraan ja kaitaan polkuun lain ja armon välillä, joka meidän täytyy alinomaa pitää näkyvissä. Jokainen, joka rakentaa elämänsä ainoastaan toiselle, ei ota huomioon sokeaa pistettä ja siksi vaarantaa, ei vain oman uskonsa, vaan myös kanssaihmistensä uskon.

Siksi tarvitsemme Pyhän Hengen johdatuksia, lohduttajan, josta Jeesus sanoi, että hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut” (Joh. 14.26). Vasta silloin voimme sanoa yhdessä Paavalin kanssa: ”sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä” (Room. 9:1). Se ei ole myöskään tunne kuuliaisuudesta uskonnolliselle perinteelle, joka takaa minulle esimerkillisen elämän eikä sokea kiinnipitäminen armosta. Se on Pyhä Henki.

 

Read Full Post »

The Need of Revelation
19.4.2015 by Simon Desjardins, suom. SK

Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on” (Fil. 3:15).

Samoin kuin ei ole kristillistä elämää ilman meissä sisäisesti asuvaa Henkeä (Room. 8:9), samoin ei voi olla uudistumista ilman jumalallista ilmoitusta (Gal. 1:16). Jumalan Poika täytyy ilmoittaa henkilökohtaisella tasolla, tai muuten kristinusko jää uskonnoksi, kahdesti kuolleeksi, juuriltaan reväistyksi.

Nykyajan taipumus liittää ihmisälyyn sen alalle vieraita kykyjä on jo kostautunut meille jättäen haavoja ja mustelmia ja märkiviä haavaumia. Kuitenkin, kummallista kyllä, suuntaus kukoistaa edelleen ja sitä edistetään hengellisenä vuosisadan kauppana. Näyttää, että sanoja ”ihminen ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta” (Joh. 3:27), epäillään yhä enemmän ja tässä me olemme saamassa ”jotakin” tällä puolen ikuisten ovien kuin haastamaan viisaan ymmärryksen.

Niinpä yhä uudelleen ihmisiä tulee seurakuntiimme takaovesta, he viisastuvat seminaareissa ja kohta sen jälkeen heidät pannaan saarnaamaan. Sellaisessa asetelmassa ei ole yllättävää nähdä pyhitettävän epämoraalisia käytäntöjä ”tiedon nimissä” ja opetettavan ”oppineisuuden” nimissä. Mitä pikemmin ymmärrämme evankelisen kekseliäisyytemme rajat, sitä paremmassa asemassa olemme. Yksin jätettynä älymme, niin suuri, kuin se kenties onkin, ei voi lentää kovin korkealle, kun tulee aika ymmärtää hengellinen todellisuus. Itsessään se on tuomittu pysymään maassa kuin siivetön kotka.

Apostolien esimerkki

Jeesus ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin sanoessaan: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:44). Tämä oli kaikkien apostolien, myös Pietarin, kokemus. Hän tuli Jeesuksen tykö, koska Isä veti häntä; ja Isä veti häntä ilmoittamalla Hänelle iankaikkisen Poikansa. Tämä on syy, miksi Pietari voi sanoa:

”…ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä” (Joh. 6:69).

Pietarin usko ja tieto eivät olleet pelkästään älyllisiä; ne eivät lähteneet ihmisistä, eivätkä olleet ihmisen ponnistelun tulosta. Jeesuksen mukaan ne olivat ylhäältä tulevan valaistumisen tulos, ilmoitus Sydämeltä sydämelle:

”Simon Pietari vastasi ja sanoi: ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika’. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa’.” (Matt. 16: 16,17)

Nämä jakeet paljastavat selvästi, että Pietarin usko ja tieto Jeesuksen henkilöstä olivat jumalallisen ilmoituksen jälkivaikutuksia. Tämä, eikä mikään muu, on kaiken kristillisen tiedon malli. Kaikki, mikä lähtee muusta lähteestä, karisee tuulessa ja murenee myrskyssä.

Liian kaukana ja liian syvällä

Se, mikä tekee ilmoituksen ehdottoman välttämättömäksi, on se tosiasia, että Jumalan tieto on liian syvää meille hakea. Alusta saakka rajallisuutemme jäävää meidät. Emme ole ainoastaan kykenemättömiä saavuttamaan sitä ja vaikka saisimmekin sen, emme pystyisi säilyttämään sitä. Paavali ilmaisee tämän totuuden kauniisti kirjoittaessaan:

”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!” (Room. 11:33)

Tämä on se katkera todellisuus, jonka ihminen kohtaa yrittäessään ymmärtää jumalallista; äärettömyys on ylitettävä, ennen kuin hän voi koskettaa todellisuutta. Ihana uutinen on, että ääretön Henki voi muuntaa käsittämättömän etäisen välittömään nykyisyyteen: Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin” (1. Kor. 2:10). Sen, mikä on meille liian syvää, sen ikuinen Henki tuo ja välittää suoraan sydämeemme. Tässä totuudessa, eikä missään muualla, on toivomme.

Vain Jumala tietää mitä Jumalassa on

”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.” (1. Kor. 2:11). Tässä ihminen julistetaan kelpaamattomaksi ja täysin kyvyttömäksi hankkimaan tietoa Pyhästä. Kaikki hänen älykkyytensä ja kekseliäisyytensä murskataan tässä jumalallisen mysteerin ikuiseen kallioon. Ilmoitus tai ei mitään; Jumalan lahja tai ihmisen täydellinen tietämättömyys. Ei ole muita vaihtoehtoja.

Siitä seuraa, että me ihmiset emme voi ymmärtää taivaita ylhäällä, kuten ymmärrämme maan alhaalla. Itse asiassa Paavali menee vielä pidemmälle; hän julistaa, että ”kukaan ei tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki”. Huomaa, että verbi tietää, on preesensissä. Paavali sanoo, ettemme ole ainoastaan kyvyttömiä saavuttamaan jumalallista tietoa ilman Henkeä välittäjänä ja vaikka saisimme sellaista tietoa, emme voisi säilyttää sitä ilman Hänen läsnäoloaan. Toisin sanoen tiedon ilmoittaja on myös välttämätön sen säilyttämiseksi. Vain Hän tietää, mitä Jumalan hengessä on, mikä tarkoittaa, että ilman Häntä ilmoitettu tieto lakkaisi hengittämästä ja tukehtuisi ihmisen rajallisuudessa. Meillä on tieto niin kauan, kuin meillä on Henki.

Alusta loppuun

Tällainen valaistuminen ei ole välttämätön vain kristilliseen elämään pääsemiseksi. Se on ainoa silta, joka päivittäin yhdistää maan taivaaseen. Kun Jeesus sanoo: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4), niin Hän viittaa tähän tiedon jakamiseen, johon liittyy vastaava usko. Huomaa, että Jeesuksen käyttämä verbi ”lähtee” on preesensissä. Tuhansia vuosia sitten puhutut sanat – kirjoitetut Raamattuun – voivat täyttää vain päämme. Mutta kun Jumala uudelleen pukee ne sanoiksi, niistä tulee ”henki ja elämä” (Joh. 6:63).

Ilman tätä siirtymistä potentiaalisuudesta todellisuuteen, ne voisivat jäädä riisutuksi kaikesta ilmoituksen voimasta. Näin ollen törmäämme kysymykseen: Kuulemmeko Jumalan äänen?

Tykkään, kuinka Young’s Literal Translation kääntää jakeen Room. 10:17: ”So then the faith is by a report, and the report through a saying of God.” (Raamattu Kansalle: Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.). Ellei Jumala puhu, niin mikään ei saavuta sydäntä, vaikka kuinka paljon lukisi. Daavid ymmärsi sen hyvin:Sinua, Herra, minä huudan; minun kallioni, älä ole minua kohtaan äänetön, etten minä, kun sinä vaiti olet, joutuisi niiden kaltaiseksi, jotka ovat hautaan vaipuneet” (Ps. 28:1). (Englantilaiset käännökset eivät puhu haudasta, vaan käyttävät vielä pahempaa sanaa pit = kuilu, helvetti. Suom. Huom.)

Johtopäätös

Ihmisten sanat voivat tuottaa vain älyllistä tietoa ja älyllistä uskoa ja toisinaan niin saatu tieto on valitettavasti epäpätevää so. ei totuudenmukaista. Ellei Jumalan voitelu ole läsnä, mitään ikuista ei voida saavuttaa. Samoin ihmisen ponnistus voi saavuttaa vain vuoren huipun, ei koskaan taivaita sen yläpuolella. Sinne päästäksemme tarvitsemme Jumalan armollisen kommunikaation. Vasta silloin saamme sellaisen tiedon, että se pystyy tuottamaan Herran pelkoa ja vanhurskauden hedelmää. Ja näin saatu tieto esiintyy aina yhtä aikaa vastaavan uskon kanssa ja samassa suhteessa.

Väite, että omistaa suuren uskon ja vähän tietoa, on mielettömyys, joka on vallannut, valitettavasti, monien laumasieluisten ihmisten (sheeple) mielet (ks. postini Tieto ja usko, 11.3.2015). Totuus on kuitenkin horjumaton: Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat” (Ps. 9:10). Ja mitä enemmän he tuntevat sitä, sitä enemmän he luottavat Häneen. Ei ole mitään oikotietä. Ilman ylhäältä tulevaa tietoa ei alhaalla voi olla pelastavaa uskoa.

Read Full Post »

Knowledge and Faith
11.3.2015 by Simon Desjardins, suom. SK

Muiden muassa on kaksi tekijää, joilla on kyky vaikuttaa kristilliseen elämäämme ja ratkaista, millainen opetuslapsi meistä tulee, nimittäin tieto ja usko. Raamatulla on paljon sanottavaa näistä kahdesta asiasta ja on vain hyödyllistä pohtia niitä hetken ajan.

Väite, jonka esitän tässä lyhyessä esseessä, on seuraava: Usko ja tieto ovat aina samanaikaiset, ja niiden rinnakkaiselo on suhteellinen. Toisin sanoen uskosi ei milloinkaan ylitä tietoasi ja tietosi ei milloinkaan ylitä uskoasi. Nyt voin jo kuulla vastaväitteitä, sillä kukapa ei olisi nähnyt sellaista ihmistä, jonka pää on täynnä kristillistä informaatiota ja sydän on lähes tyhjä aidosta uskosta? Kestä kuitenkin hetkinen, niin ehkä pääsemme yhteisymmärrykseen.

Vähän ajattelemista

Ajatelkaamme seuraavaa lausuntoa: Minä tiedän, että auto on punainen, mutta en usko, että auto on punainen. Mielestäni me kaikki ymmärrämme, että tällainen lausunto on järjetön ja ymmärrämme niin, koska tiedämme ja uskomme, että henkilön, joka tietää auton olevan punainen, on välttämättä uskottava, että auto on punainen. Jos käännämme tämän väitteen ympäri, niin se on edelleen yhtä epälooginen kuin neliskulmainen ympyrä: Uskon, että auto on punainen, mutta en tiedä, että auto on punainen. Lyhyesti, kaikki tiedämme, että siellä, missä on tietoa, on välttämättä uskoa ja kumpaakin samassa suhteessa.

Kaksi erilaista kategoriaa

Kun siirrämme tämän periaatteen kristilliseen elämäämme, se voi aiheuttaa joitakin ongelmia. Ajattele seuraavaa lausuntoa: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, mitä Raamattu sanoo. Tässä näyttää siltä, että tieto ja usko voidaan erottaa toisistaan ongelmitta. Itseasiassa olisi perusteltavissa, että ihmisellä voi olla tietoa ilman, että hänellä on uskoa. Mutta tämä jakautuminen tulee esiin, koska käsittelemme tässä kahta erilaista kategoriaa, nimittäin ”älyllistä” ja ”kokemuksellista”.

Vaikka älyllistä tietoa ei voida erottaa älyllisestä uskosta, se voidaan ongelmitta erottaa kokemuksellisesta uskosta. Eikä vain sitä, mutta kuten näemme, älyllinen usko voidaan erottaa kokemuksellisesta uskosta luomatta mitään jännitettä. Siksi on olemassa kaksi kategoriaa.

Palatkaamme edellä esitettyyn lausuntoon: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, mitä Raamattu sanoo. Kuten me kaikki ymmärrämme, tässä vahvistuksessa ei ole mitään väärää; ja siinä ei ole mitään väärää, koska olemme siirtymässä yhdestä kategoriasta toiseen. Mutta entäpä seuraava lausunto: Hän tietää, mitä Raamattu sanoo, mutta hän ei usko, että Raamattu sanoo sen. Tässä meillä jälleen on jotakin absurdia. Sääntö voidaan ilmoittaa näin: Älyllinen usko liittyy aina älylliseen tietoon ja kokemuksellinen usko liittyy aina kokemukselliseen tietoon. Niin kauan, kuin pysymme samassa kategoriassa, usko ja tieto ovat aina olemassa yhtä aikaa ja samassa suhteessa.

Uskosta erotettu usko

Jos lähestymme aihetta eri tavalla, tulemme samaan johtopäätökseen. Ajatelkaamme seuraavaa kysymystä: Onko usko aina olemassa yhtä aikaa uskon kanssa samassa suhteessa? Ensi silmäyksellä tämä kysymys saattaa tuntua lähes idioottimaiselta, mutta se ei ole. Oikea vastaus on: Usko esiintyy aina itsensä kanssa ja pakostakin samassa suhteessa vain, jos pysymme samassa kategoriassa. Sillä hetkellä, kun vaihdamme kategoriaa, tämä rinnakkaiselo romahtaa ja suhde muuttuu dramaattisesti. Siksi voimme sanoa: Hän uskoo, että se on kirjoitettu Raamattuun, mutta hän ei usko siihen, mitä on kirjoitettu Raamattuun. Kuten me kaikki ymmärrämme, sellaisessa vahvistuksessa ei ole mitään väärää, koska käsittelemme kahta kategoriaa. Näin ollen älyllinen usko voidaan erottaa kokemuksellisesta uskosta, koska se voidaan erottaa kokeellisesta tiedosta.

Aikajärjestys

Kysymys: Kumpi kahdesta tulee ensin, tieto vai usko? Todellisuus vastaa: Molemmat tulevat yhtä aikaa. Sitä voisi verrata jonkin esineen ulottuvuuksiin. Ottakaamme esimerkiksi omena. Tuleeko sen leveys olevaiseksi ennen korkeutta? Vastaus on yksinkertainen, olevaisessa tilan ja ajan maailmassa molemmat ulottuvuudet syntyvät yhtä aikaa.

Augustinus Hippolainen

Viidennellä vuosisadalla jKr. Augustinus Hippolainen kirjoitti: ”Voidaksemme tietää meidän täytyy ensin uskoa.” Tässä sana ”ensin” on hieman harhaanjohtava, sillä se näyttää viittaavan siihen, että usko – joka tulee ensin – voi olla olemassa jonkin aikaa ilman vastaavaa tietoa. Mutta Augustinus ei tarkoita tätä. Hän sanoo vain, että tiedon lähteeseen täytyy luottaa saadakseen sen annin. Salli minun antaa muutama esimerkki.

Henkilö, joka sanoo tietävänsä, että auto on punainen, omistaa tällaisen tiedon, koska uskoo, että hänen aistihavaintonsa on luotettava. Ellei tätä nimenomaista uskoa olisi, hän ei voisi väittää tietävänsä auton olevan punainen. Näin ollen: ”Voidaksemme tietää meidän täytyy ensin uskoa.” On tietysti ymmärrettävä, että henkilö, joka uskoo, että hänen aistihavaintonsa on luotettava, tietää, että hänen aistihavaintonsa on luotettava. Näin ollen tässä jälleen tieto on yhtä aikaa uskon kanssa.

Toinen tapa tarkastella sitä on opiskelijan esimerkin kautta. Ellei hän usko opettajansa olevan luotettava, hänellä ei ole varmuutta, että se, mitä opetetaan, on totta. Näin ollen hän ei vastaanota opetusta pätevänä tietona. Tässä jälleen näemme, kuinka ”meidän täytyy ensin uskoa, että voimme tietää”. Mutta logiikka voidaan ilmaista eri tavalla. Voisimme sanoa: Opiskelijan täytyy tietää, että hänen opettajansa on luotettava vastaanottaakseen hänen sanansa pätevänä tietona. Täten julistus: ”Meidän on ensin uskottava, että opettaja on luotettava” vastaa julistusta: ”Meidän on ensin tiedettävä, että opettaja on luotettava.” Tästä seuraa, että mitä uskotaan, se tiedetään ja mitä tiedetään, se uskotaan. (1. Tim. 4:3).

Johtopäätös

Tämän periaatteen ymmärtäminen on tärkeää useista syistä: Ensinnäkin, koska se luo selvän kontrastin kahden samanlaisen kategorian välille – kontrastin, jota ei aina havaita. Valitettavasti tämä havaitsemisen puuttuminen on johtanut siihen, että jotkut evankelikaalit ovat kanonisoineet pään tiedon, ja uskonnon nimissä korottaneet jokaisen sitä tuottavan laitoksen. Tästä syystä tutkintotodistuksesta on tullut eräänlainen lukkosepän työkalu, joka avaa melkein jokaisen oven.

Toinen syy, miksi tämä ymmärrys on tärkeä, on, että se korostaa jumalallisten ilmoitusten tarvetta ja on varmaa, että tätä tarvetta ei voida ylikorostaa, sillä “missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi” (Sananl. 29:18). Epäilemättä kuria ollaan näinä päivinä heittämässä pois ja usein sen heittävät pois kylmät evankelikaaliset akateemisen tutkinnon suorittaneet.

Voin vain yhtyä Thomas Watsoniin, kun hän kirjoittaa: ”Tieto ilman katumusta on vain lyhty, joka valaisee ihmisille tietä helvettiin”, tai C.S. Lewisiin, joka väittää, että: ”Koulutus ilman arvoja, niin hyödyllinen kuin se onkin, näyttää pikemminkin tekevän ihmisestä älykkäämmän paholaisen.” Ja on selvä, että tässä vaiheessa tarvittavat arvot eivät voi olla horjuvaa lajia. Niiden on oltava seurausta jumalallisista ilmoituksista: vakaita ja kestäviä, ei riippuvaisia yleisestä mielipiteestä, vaan Jumalan viisaudesta.

Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, periaatteen ymmärtäminen auttaa meitä panostamaan kokemukselliseen tietoon, jota ilman kokemuksellinen usko ei voi hengittää.

 

Read Full Post »

It’s the End of the World, Now What?
5.12.2018 by Pete Garcia, suom.SK

Hal Lindsey on sanonut nyt jo yli 50 vuotta, että Kristuksen paluu on välitön, mutta minä pelkään, että monille on tulossa apokalypsi-uupumus. Left Behind -kirjat (Viimeisten päivien vaellus, Aika Oy, 2001) synnyttivät valtavan uudistuneen mielenkiinnon tempauksen ideaan ja sen jälkeisiin tapahtumiin, mutta tuokin innostus näyttää talttuneen. Kaikkien päivittäin tapahtuvien geopoliittisten, taloudellisten ja teknologisten muutosten myötä nykyajan ihminen on kehittänyt yhä lyhenevän yhteen asiaan keskittymisen kyvyn.

Yhä useammin ilmaisemme huolemme antikristillisestä tunnelmasta, joka on kasvussa täällä lännessä ja ilmaisemme järkytyksemme saman antikristillisen tunnelman julmuudesta idässä. Puolet kristikunnasta haluaa vaatia maailman takaisin Kristukselle ja rakentaa Hänen valtakuntansa ja loput ovat eri mieltä lopunajan tapahtumista. Itseasiassa suurin osa siitä, jota tänä päivänä kutsumme kristikunnaksi, ei kannata ainoaa loogista, raamatullista, teologisesti terveoppista kantaa tempauksesta ennen ahdistusta, joka muuten tunnetaan ”autuaana toivonamme”.

Kaiken tämän lisäksi totuus on, että uskovat tuhansien vuosien ajan ovat pohtineet, ihmetelleet ja ikävöineet nähdä, millaisia ne päivät, joita me elämme, olisivat. Vaikka päivämme voivat olla yhä uuvuttavampia ja vaarallisempia, on myös jännittävää nähdä profeetallisten kirjoitusten sivujen heräävän elämään silmiemme edessä. Siksi on sekä katkeraa että suloista, että elämme ja näemme näiden päivien toteutuvan aivan kuten Kristus, profeetat ja apostolit sanoivat niiden toteutuvan.

”Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.  Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. … Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.” (1. Tess.5:4-6, 9-10)

Niinpä meidät viimeisenä sukupolvena on kutsuttu seisomaan lujina yhä tihenevässä pimeydessä, joka verhoaa tätä langennutta planeettaa. Mutta asemassamme meidän tulee tehdä neljää asiaa, jotka eivät ainoastaan tuo kunniaa Jumalalle ja ole todistukseksi kadotetuille, vaan myös rohkaisevat veljiämme ja sisariamme tänä koettelevana aikana. Meidän tulee: palvoa, odottaa, tehdä työtä ja valvoa (worship, wait, work, and watch.)

Palvo

”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room. 12:1-2)

Uudestisyntyneinä kristittyinä palvontamme ei rajoitu pelkästään siihen, mitä me teemme kirkkorakennuksessa sunnuntaiaamuisin, vaan kuinka me elämme elämäämme. Elämämme KOKONAISUUDESSAAN pitäisi olla palvonnan teko. Apostoli Paavali neuvoo meitä Pyhän Hengen kautta antamaan ruumiimme, sydämemme ja mielemme Jumalalle elävänä uhrina. Kun sinusta tulee Jeesukseen Kristukseen uskova, et enää omista itseäsi, koska sinut ostettiin kalliisti (1. Kor. 6:19-20). Meidän on tultava eläviksi uhreiksi, jotka ristiinnaulitsevat lihansa päivittäin, niin että voimme elää Hengessä. Se ei ole helppoa, koska liha tulee voimakkaaksi esteeksi vaelluksellemme Jumalan kanssa.

Ensisijaiset tavoitteemme uskovina ovat palvoa Jumalaa, kypsyä uskossa ja olla todistajia niille, jotka eivät tunne Herraa. Osoitamme palvontamme sillä, kuinka elämme elämäämme; olemalla elävä uhri. Kypsymme uskossa, kun opimme elämään palvontamme kautta, joka kirkastamalla Jumalaa asettaa luottamuksemme Häneen eikä itseemme ja palvonnastamme tulee elävä todistus niille, jotka eivät tunne Kristusta ja Kristus sanoi, että jos me kirkastamme Häntä, niin HÄN vetää kaikki tykönsä (Joh. 12:31-33).

Odota

”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa ja sieltä me myös innokkaasti odotamme (NASB: eagerly await) Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi” (Fil. 3:20-21)

Jokainen, joka on joskus joutunut odottamaan jotakin, ymmärtää, että odottaminen ei ole kivaa. Odottaminen kuitenkin lisää uskoosi, mitä välitön tyydytys ei voi. Se kehittää ja kypsyttää sinua vaelluksessasi (pyhitys) Herran kanssa. Aabraham, joka osoitti hämmästyttävää uskon määrää, odotti monta kymmentä vuotta poikaa, jonka Herra oli luvannut sekä hänelle että Saaralle. Kun tuo perillinen (Iisak) syntyi ja kasvoi, niin Jumala käski Aabrahamia viemään hänet Moorian vuorelle (nykyinen Temppelivuori) ja panemaan Iisak kantamaan omat puunsa, joita Aabraham käyttäisi uhratessaan häntä. Tämä tuntui olevan vastoin kaikkea, mitä Jumala oli luvannut hänelle, mutta Aabraham oli valmistautunut tekemään sen aina siihen saakka, kunnes Herran enkeli pysäytti hänen kätensä. Aabraham todisti uskonsa, että vaikka Jumala olisi saanut hänet tappamaan oman poikansa, niin Jumala herättäisi hänet jälleen, tai muuten Jumala rikkoisi oman lupauksensa. (1. Moos. 15:1-5; 22:3-5)

Vaikka odottaminen oli vaikeaa Aarahamille ja Saaralle, se kehitti ja kypsytti heitä. Ja meidänkään odottamisemme ei ole turhaa, koska: Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen” (2.Piet. 3:9).

Aina kun unohdat tämän, niin muista vain sitä päivää, kun tulit Kristuksen tykö ja ajattele sitä, että jospa Jumala olisi valinnut edellisen päivänä tempauksen päiväksi. Odottaessasi anna Jumalan kehittää sinut mieheksi tai naiseksi, joksi Hän tahtoo sinun tulevan. Odottaessamme säilyttäkäämme päämäärä kilvoitella palkinnosta (1. Kor. 9:25; Fil. 3:14). Vaikka päämäärämme on, että ”taivaallinen kutsumus” voisi olla lopputila, niin tavoitteemme täällä maan päällä pitäisi olla: ”kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus” (Ef. 4:13-15).

Tee työtä

”Mutta me kehoitamme teitä, veljet, siinä varttumaan yhä enemmän ja katsomaan kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa ja toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä käsillänne, niinkuin olemme teitä käskeneet, että vaelluksessanne olisitte säädylliset ulkopuolella olevia kohtaan, ettekä olisi kenenkään avun tarpeessa” (1. Tess. 4:10-12).

Vastoin menestyspropagandaa, jota monet menestyksekkäät TV-evankelistat rakastavat edistää, Jumala ei kutsunut meitä ylelliseen ja aineellisesti rikkaaseen elämään. En sano, että kristitty ei voi olla varakas, tai että Jumala ei voi edes siunata meitä noilla alueilla, koska Hän siunaa ja voi siunata. Se, mitä sanon, on, että sen ei pitäisi olla meidän menettelytapamme. Vaikka paperirahasysteemimme voi olla välttämättömyys selviytyäksemme näinä viimeisinä päivinä, niin sen ei pitäisi olla motivaattorimme. Sen ei pitäisi olla se, mihin pyrimme ja mitä kaipaamme. Missä sitten oletkin ja mitä teetkin, niin tee se Herralle. Älä tee sitä niin, että toiset huomaavat sinut, tai että teet sen ihmisten kunnianosoitusten ja kiitosten vuoksi, vaan palvele Jumalaa alttiilla sydämellä.

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

Valvo

”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.” (Luuk. 12:35-40)

Se, mikä yhä enemmän hämmentää minua, ottaen huomioon kaiken, mitä tulee esiin eri puolilla maailmaa, on suora hylkääminen ja kieltäminen niiden taholta, jotka väittävät olevansa kristittyjä. Odotankin sitä kyllä valtavirran medialta, hallitukselta ja pop-kulttuurilta, mutta kuinka jokin kirkkokunta (valitse mikä tahansa) hylkää 30 % Raamatustaan vain keskittyäkseen kaikkeen PAITSI Kristuksen pikaiseen paluuseen, menee minulla yli hilseen. Ajattele seuraavia tapahtumisia, jotka etenevät nopeasti ajassamme:

  • globaalin hallinnon yhteen tuleminen
  • nopeat teknologiset edistysaskeleet, jotka mahdollistavat ja sulauttavat yhteen jäljitys-, tarkkailu- ja digitaalisen rahasysteemin, josta lopulta tulee pedonmerkki
  • ”kristinuskon” kasvava penseys ja luopio luonne
  • kansakuntien geopoliittiset linjaukset, kaikki nähtävästi Israelille vihamielisiä
  • yhä tuhoisampia luonnonkatastrofeja ja kulkutauteja
  • vääriä messiaita
  • sotia ja huhuja sodista
  • okkultismin ja pakanuuden nousu
  • kaikenlaisen väkivallan nousu ympäri maapallon
  • globaali talous romahduksen partaalla

Voisin kirjaimellisesti jatkaa vaikka kuinka paljon siitä, mitä maailmassa on menossa pieleen, mutta luulen, että ymmärrät, mistä on kysymys. Monet kristikunnassa sanoisivat mahtipontisesti: ”Tuohan on jatkunut alusta saakka. Kaikki vain toistuu loputtomassa kiertokulussa. Asiat huononevat, sitten paranevat ja sitten taas huononevat jne. jne.”

Olen puhunut henkilökohtaisesti monille maallikoille ja papeille, jotka ovat tätä mieltä. Heille ja heidän järjestöillensä Kristuksen paluu on suurin piirtein yhtä tärkeä fokus kuin jääpuikkojen väri Saturnuksen renkaissa. Heillä on aivan liian kiire rakentaa Hänen valtakuntaansa täällä, että murehtisivat palaako Kristus ja milloin. Näille ihmisille Kristus itse sanoi näin: ”Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.” (Ilm. 3:3)

Skeptikko kuitenkin voi sanoa: Hei, tuo ei koske minua. Jeesus (jos edes kirjoitti tuota) puhui jollekin seurakunnalle muinaisessa Vähässä Aasiassa. Sillä ei ole mitään merkitystä minulle tänä päivänä.

Huomaa, mitä Kristus sanoo Sardeen seurakunnalle lopuksi: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo” (Ilm. 3:6).

Johtopäätös

Meitä kutsutaan näinä viimeisinä päivinä seisomaan lujina ja olemaan suojavalleina voimistuvassa myrskyssä, joka lisääntyvästi ja väkivaltaisesti siirtelee ja liikuttelee kaikkea. Ainoa keinomme pysyä vahvoina on, että seisomme Kristuksessa, koska itsessämme meillä ei ole kykyä, eikä edes halua, vastustaa pimeyden tulvaa. Se ei ole mukavaa, varsinkin ottaen huomioon, mitä on tulossa maan päälle ja varsinkin, mitä meillä on odotettavissa niin kauan, kuin Herra viipyy. Siitä huolimatta me seisomme ja julistamme Kristuksen veren pelastavaa voimaa palvomalla, odottamalla, tekemällä työtä ja valvomalla.

Jotkut palvovat ja tekevät työtä eivätkä valvo ja odota Herran paluuta – ja palavat nopeasti loppuun. Jotkut valvovat ja odottavat, mutta eivät tee työtä eivätkä palvo ja ajautuvat syrjään. Tarvitsemme kaikki neljä uskomme tasapainottamiseksi, koska työ on väsyttävää ja ilman ”autuasta toivoa” menetämme rohkeutemme.

Pelkkä valvominen ilman palvomista saa meidät valvomaan mitä tahansa ja kohta lyhytjänteiset sydämemme ajautuvat alueille, jotka näyttävät jännittävämmiltä ja salaperäisemmiltä (more conspiratorial). Tarvitsemme kaikki neljä, koska Jumala rakensi meidät tekemään niitä kaikkia ja kun joku neljästä puuttuu, niin ajaudumme pois siitä, missä Jumala tarkoitti meidän olevan. Jumala rakensi meidät iankaikkisuus sydämissämme ja vain ikuinen voi täysin tyydyttää sen, minkä tiedämme puuttuvan tässä ja nyt.

”Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.” (2. Kor. 4:16-18)

Read Full Post »

Two kinds of blindness
14.1.2019 Simon Desjardins, suom. Sk

Jeremian kirjasta löytyy kohta, jota meidän kannattaa ajatella. Se esittää meille sokeuden kaksi lajia, jotka poikkeavat toisistaan mahdollisimman paljon, nimittäin kirotun miehen sokeuden ja siunatun miehen sokeuden. Tässä tuo kohta:

“Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy (KJV:  and shall not see when heat cometh) vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.” (Jer. 17:5–8)

(Lainaan KJV-käännöstä, koska se kääntää molemmissa jakeissa, sekä 6 että 8, heprean sanan רָאָה näkemiseksi, kuten tekevät myös Targum ja Qere.)

Vastakkaisuuden syy

Kuten nämä kolme jaetta todistavat, niin kaksi edustajaa ovat täysin vastakkaisia ja heidän vastakkaisuutensa on synnyttänyt nimenomainen valinta. Henkilö tuskin voisi odottaa erilaisuuden syyn olevan, mitä se on, sillä se koskee sitä, kehen hän luottaa. Joten yhtäällä meillä on kirottu mies, joka luottaa ihmiseen, mikä saa hänet tekemään lihan käsivarrekseen ja toisaalla meillä on siunattu mies, joka luottaa Herraan, mikä saa hänet asettamaan toivonsa Häneen. Siitä seuraa, että jyrkkä ero näiden kahden ihmisen välillä on heidän luottamuksensa kohteessa.

Kontrasti

Päivän päättyessä meille jää äärimmäinen vastakkaisuus, yhtä vaikuttava kuin elämän ja kuoleman välinen. Toinen on kuin alaston puu arolla, joka asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa. Toinen on kuin veden partaalle istutettu puu, hedelmällinen kaikkina vuodenaikoina.

Ainoa heitä yhdistävä asia näyttää olevan se, että molemmat ovat sokeita. Mutta jälleen, kuten näemme, heidän sokeutensa luonne tekee heistä täysin vastakkaisia.

Kirotun sokeus

Meille kerrotaan, että mies, joka on aiheuttanut kirouksen päällensä, ei näe, milloin hyvä tulee (KJV: shall not see when good cometh). Missään ei sanota, etteikö hyvä tulisi, mutta tragedia on siinä, että vaikka hyvä tulee, niin hän ei näe sitä, so. hän ei koe sitä eikä myöskään hyödy siitä eikä tiedä, että se on ollut siellä alusta saakka.

Mikä asema! Tällainen henkilö on tuomittu alusta saakka. Jos sateisena päivänä tarjoat hänelle sateenvarjoa, hän valittaa, koska varjo on musta. Jos tarjoat hänelle ruusun, hän ärsyyntyy, koska siinä on piikkejä. Jos kutsut hänet ravintolaan, hän marmattaa, koska ruoka on liian suolaista. Ja jos tarjoat hänelle apuasi, hän protestoi sanoen osaavansa tehdä sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Ja siinä ilmenee kirous kietoutuneena hänen koko tietoisuutensa perusrakenteeseen.

Jotkut näistä ihmisistä kulkevat seurakunnasta seurakuntaan, turhautuneina ja onnettomina. He onnistuvat löytämään jotakin väärää kaikkialla, lähes joka asiassa ja melkein jokaisessa ihmisessä. Näyttää, että he ovat menettäneet kyvyn havaita mitään hyvää. Miten säälittävä tilanne! Upotettuina siunauksiin minkään niistä vaikuttamatta heihin; kokien koko ajan kipua, jonka aiheuttaa heidän kätensä lävistävä ruoko. Viittaan tässä kohtaan 2. Kun. 18:21, josta luemme:

“Katso, sinä luotat nyt Egyptiin, tuohon särkyneeseen ruokosauvaan, joka tunkeutuu sen käteen, joka siihen nojaa ja lävistää sen. Sellainen on farao, Egyptin kuningas, kaikille, jotka häneen luottavat.”

Luottaminen lihan käsivarteen voi tuoda hetkellisen helpotuksen, mutta ajan mittaan se aina aiheuttaa ongelmia ja tyytymättömyyttä, sillä se tuo mädännäisyyden sieluun ja suuttumuksen henkeen.

Siunatun sokeus

Täysin erilainen on siunattu mies, josta sanotaan, että hän ei näe, kun helle tulee. Taaskaan ei sanota, että helle ei tule, mutta se, joka luottaa Herraan ei koe sitä siksi, mitä se on. Toisin sanoen se ei vaikuta häneen negatiivisesti. Tässä sana ”helle” tarkoittaa sellaisia vastoinkäymisiä kuin vaikeudet, onnettomuudet, koettelemukset, kärsimykset. Yhtä lailla kuin kirottu mies ei voi kokea lohdutuksen myönteisiä vaikutuksia, siunattu mies ei voi kokea kärsimyksen kielteisiä vaikutuksia. Itseasiassa hän menee jopa pitemmälle; hän kokee sen siunauksena. Apostoli Paavali oli sellainen mies. Hän kirjoittaa näin:

“Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti” (2. Kor. 4:17).

Tällaisen ymmärryksen ei pitäisi yllättää meitä; se on Jumalaan luottamisen luonnollinen sivuvaikutus.

“Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28).

Joten tässä se on. Siunatulle kaikki on hyväksi. Siksi hän kerskaa ahdistuksessa (Room. 5:3) ja pysyy siinä ylen iloisena (2. Kor. 7:4). Hän veisaa vankilassa (Apt. 16:25), siunaa häntä kiroavia (Matt. 5:44), tekee hyvää häntä vihaaville (Matt. 5:44) jne.

Johtopäätös

Joten missä minä seison tässä kaikessa? Kumpi henkilö muistuttaa minua enemmän? Jumala auttakoon meitä vastaamaan näihin kysymyksiin sydämen eheydellä, sillä päivän päättyessä vain rehelliset vastaukset vaikuttavat.

 

 

Read Full Post »

Shadows and Substance (Part 3)
16.11.2018 by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Varjot ja todellisuus (osa 2).

Kuten näimme tämän lyhyen sarjan toisessa osassa, että kun todellisuus saavutetaan, se synnyttää elämän muuttavan kokemuksen. Puhuessaan naisen kanssa kaivolla Jeesus viittasi tällaiseen tapahtumaan. Kuten hän sanoi, niin varjot olivat tekemässä tietä todellisuudelle – ainakin todellisten palvojien elämässä. Palvonnan kelpoisuutta ei enää ratkaisisi maantieteellinen paikka, vaan ennemmin moraalinen kanta.

”Mutta tulee aika, ja se on jo nyt, jolloin oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia palvojia Isä etsii. Jumala on Henki ja niiden, jotka häntä palvovat, tulee palvoa hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:23,24)

Mitä on todellinen palvonta?

Mitä tarkoittaa ”hengessä ja totuudessa”? Salli minun vastata esimerkin kautta.

Kuvittele harmaata huonetta, jossa ei ole ikkunoita eikä harmaata penkkiä lukuun ottamatta mitään, ei älypuhelinta, ei tietokonetta, ei pianoa, ei televisiota, ei mitään. Nyt on kristittyjä, jotka menevät sellaiseen huoneeseen ja koskettavat kirkkautta. He näkevät Muodon, niin sanotusti ja kuulevat Äänen. Heidän yhteytensä Jumaluuteen on niin todellinen, että aika tuntuu katoavan. Heidän on sanomaton autuus ja ylevä palvonta. Siksipä he rakastavat sitä harmaata huonetta ja pyrkivät viettämään siellä niin paljon aikaa kuin voivat.

On kuitenkin toisia kristittyjä, joille sellainen huone edustaa täydellisen tylsyyden paikkaa. He vihaavat sitä, eivät löydä siinä mitään kiinnostavaa. Vain aineelliset asiat voivat saada heidät palvomaan. Vie nämä ikävystyneet kristityt oikeaan konserttiin, niin saat heidät palvomaan alta aikayksikön. Palvomaan, mutta mitä? Tässä on kysymys.

Raamatun tutkiminen

Salli minun palata aikaisemmin lainattuun Raamatun kohtaan.

Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän” (Joh. 5:39,40).

Tässä Jeesus puhuu juutalaisille ja kuten olen jo maininnut, useimmat heistä rakastivat Kirjoituksia. He lukivat ja tutkivat niitä huolellisesti, opettivat niitä ja keskustelivat niistä pitkään. Kuitenkin useimmille heistä Kirjoitukset olivat vain kuvailevia ja informatiivisia ja se johtui siitä, että he eivät yltäneet koskettamaan todellisuutta. Älkäämme kuitenkaan tuomitko näitä ihmisiä liian ankarasti, koska me evankeliset menemme samaan ansaan suhteellisen usein. Me luemme Sanaa, tutkimme sitä, puhumme siitä, taistelemme sen vuoksi ja kaikki tämä saavuttamatta sitä ”henkeä ja elämää”, joihin Jeesus viittaa sanoessaan:

“Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63).

Mahdollinen skenaario: Brian, Dennis ja Richard

Salli minun havainnollistaa nykyajan evankelikaalista tendenssiä fiktiivisellä tarinalla.

Brian, uskollinen Karitsan Seurakunnan jäsen, päättää mennä raamattukouluun, jossa aikoo opiskella neljä vuotta. Hänen ratkaisunsa inspiroi Dennisiä, joka käy samassa seurakunnassa ja ennen kuin kuukausi on kulunut, molemmat ovat kirjautuneet samaan kouluun.

Richard puolestaan jatkaa Karitsan Seurakunnassa käymistä. Hän elää vaatimattomasti, johtuen siitä, että työskentelee vain neljä tuntia päivässä. Hänen majapaikkansa on vanhanaikainen huoneisto ja suurin osa hänen vaatteistaan on ostettu kirpputoreilta. Hän työskentelee osa-aikaisesti, koska haluaa varata aikaa Sanalle ja rukoukselle ja asuinalueensa evankelioimiselle. Itseasiassa 13 Karitsan Seurakunnan jäsentä on tullut pelastukseen hänen työnsä kautta.

Kovaa opiskelua

Kuukausien vieriessä Dennis löytää itsensä ponnistelemasta selvitäkseen kokeista tärkeimmän syyn ollessa ne pitkät ajat, jotka hän viettää harmaassa huoneessa. Joka päivä hän menee sinne useaksi tunniksi seurustelemaan Rakastettunsa kanssa. Mutta koska on velvollisuudentuntoinen nuori mies, hän ei ole vielä reputtanut testissä. On sanottava, että välillä hänen täytyy karata aterialta opiskelemaan, mutta hän ei pidä sitä uhrauksena.

Brian puolestaan läpäisee kaikki tenttinsä helposti. Hänen menestyksensä johtuu hänen suuresta älystään ja siitä, että hänen kaikki aikansa on sijoitettu opiskeluun, sillä muiden asioiden muassa Brian vihaa harmaata huonetta kutsuen sitä hautausmaaksi.

Valmistuminen

Vihdoin molemmat selvittävät tutkintonsa. Brian valmistuu kunniamaininnoin ja saa rahapalkinnon loistavasta suorituksestaan. Itseasiassa hän suunnittelee menevänsä Rothberg’in kansainväliseen kouluun opiskelemaan hepreaa ja jos kokemus on positiivinen, hänen tarkoituksensa on jatkaa Trinitas’in klassiseen kouluun, jossa opiskelisi kreikkaa. Mitä tulee Dennis’iin, niin hän aikoo palata kotikaupunkiinsa.

Kuusi vuotta myöhemmin

Eräänä juhlallisena sunnuntaina rev. Allan – Karitsan Kirkon pastori – ilmoittaa jäävänsä eläkkeelle viiden kuukauden kuluttua. On tarpeetonta sanoa, että vanhimmat panevat heti toimeksi. Etsittyään laajalti mahdollisia ehdokkaita he tulevat siihen tulokseen, että heidän oman seurakuntansa jäsen on paras kandidaatti.

Pitkien pohdintojen jälkeen he eivät oikein tiedä kumpi pitäisi valita, Brian vai Dennis. Vaikka Richard on nyt johdattanut jo 32 ihmistä Herran tykö, he eivät harkinneet häntä mahdollisena kilpailijana, koska hänellä ei ole tutkintoa.

Dennis vai Brian?

Ottaen huomioon molemmat ehdokkaat:

Dennis on ollut uskollinen veli ja monet vuodet saarnannut erilaisissa tilaisuuksissa. Ongelma hänen suhteensa on, ettei koskaan voi tietää, mistä hän saarnaa ja näyttää, ettei hän itsekään tiedä, ennen kuin tulee ulos harmaasta huoneesta.

Toinen huono puoli on siinä, että kun hän saarnaa, hän on järkähtämätön ja puhuu arvovallalla. Se on aiheuttanut jonkin verran ongelmia menneisyydessä. Itseasiassa kaksi ihmistä loukkaantui hänen saarnaansa viime vuonna ja jätti seurakunnan. Heidän viimeiset sanansa olivat: ”Tämä on kovaa puhetta, kuka sitä kestää?” Paimenetiikan puutteensa lisäksi Dennis ei osaa hepreaa eikä kreikkaa.

Myös Brian on saarnannut monesti. Toisin kuin Dennis’in, hänen paimenetiikkansa on niin viimeisen päälle viritetty, että kaikki rakastavat häntä. Hän puhuu aina pehmeällä ja miellyttävällä äänellä, eikä milloinkaan koskettele kiistanalaisia aiheita. Itseasiassa hän sanoo aina seurakunnalle: ”Saatatte olla oikeassa.” Lisäksi hän valmistunut raamattukoulusta kunniamaininnoin ja jos se ei riitä, niin hän on ansainnut diplomin Rothberg Kansainväisestä Koulusta ja Trinitas’in Klassisesta Koulusta kreikankielessä. Niinpä harkittuaan kummankin – Dennis’in ja Brian’in – ansioita, vanhimmat valitsevat yksimielisesti Brian’in seurakunnan pastoriksi ja tekevät 15 vuoden sopimuksen.

Ongelman huomaamattomuus

Hämmästyttävää on, että Brian – joka ei ole kokenut Todellisuutta vuosikymmeneen – on tullut pastoriksi seurakuntaan. Hän on viettänyt viimeiset 10 vuottansa seurustellen varjojen ja kuvausten kanssa. Itseasiassa hänen persoonansa lähettää enemmän paperin hajua, kuin taivaan tuoksua. Tällaiset murhenäytelmät ovat tulossa yleisiksi meidän evankelisten keskuudessa ja tuskin kukaan näyttää tajuavan, mitä on tapahtumassa.

Veljet! Jumala auttakoon meitä reagoimaan ja ottamaan vastuumme, ennen kuin viimeinen verho laskeutuu.

Read Full Post »

Older Posts »