Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kristityn kasvu’ Category

A Real Reason to Panic
By Steve Schmutzer, 27.11.2020, suom. SK

Hirveän paljon Jumalaa pelkääviä, perustuslakia kannattavia ja lakia noudattavia ihmisiä Amerikassa ovat turhautuneita ja huolestuneita marraskuun 3. päivän vaalien jälkeen.

Huomattava osa näistä ihmisistä ovat melko varmoja, että demokraatit harjoittivat petollista käytöstä saadakseen näyttämään siltä, että Joe Biden voitti reilusti presidenttiäänestyksen.

Osa TUOTA toista ryhmää kokee Biden’in ”menestyksen” olleen globalististen resurssien, salaisten yksilöiden ja pimeiden agendojen huolellisesti järjestämää.

Ja lopuksi – pienempi osa tästä viimeisestä joukosta on edelleen varma, että Jumala hallitsee EDELLEEN.

Laita minut tähän viimeiseen kategoriaan.

Katselen, kuinka monet itseään kristityiksi kutsuvat, painavat paniikkinappulaa näinä päivinä. ”Kuinka Jumala voisi sallia tämän?” ”Nyt menemme ahdistukseen.” ”Onko Joe Biden antikristus?” ”Nämä vaalit tarkoittavat, että tempaus tapahtuu millä hetkellä tahansa.”

Typeryyden näyttö suuressa osassa seurakuntaa on ahdistavaa nähdä ja kuulla. On itsestään selvää, että Kristuksen morsian tietää hyvin vähän ylkänsä suunnitelmista.

Tässä on vain muutamia seikkoja, jotka tulee pitää oikeassa perspektiivissä näinä myllerryksen aikoina:

Numero 1. Raamatun ennustukset – mukaan lukien sen ensisijaiset kehitykset ja merkit – pyörivät Israelin ympärillä. Kuten tri. John MacArthur sanoi: ”Jos käsität Israelin oikein, saat eskatologiasi kohdalleen.” Jos irrotat katseesi Jumalan kellosta, et voi ymmärtää oikein aikaa, jossa elämme. Profeetallisten asioiden arvioiminen Amerikan asioiden linssin läpi on osoitus tietämättömyydestä ja ajan tuhlaamista.

Numero 2. Menneissä vaaleissa ei ole mitään, mikä viestittäisi Tempauksen olevan tapahtumassa. ”Autuas toivomme” (Tiit. 2:13) ei ole yhteydessä mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Se on läheinen ja merkitön ihme. Se tulee ilman varoitusta. Apostoli Paavali odotti sitä omana aikanaan. Meidän pitäisi odottaa sitä samalla tavalla 2. joulukuuta kuin odotimme 2. marraskuuta.

Numero 3. Sen lisäksi, että voimme todellakin nähdä ahdistuksen kauden elementtien koreografian ottavan muotoa – globaalit pandemiat, nouseva laittomuus, erityiset liitot Lähi-idässä, vetoamiset yhden maailman hallintoon jne. – mikään näistä tapahtumista ei tarkoita, että uskovat joutuvat kestämään Ahdistuksen. Pyhien kirjoitusten TÄYSI neuvo tekee selväksi, että pyhät lähtevät tältä planeetalta, ennen kuin Danielin 70. viikko käynnistyy.

Ja lopuksi varmista, että lippusi taivaaseen on kunnossa. Matt. 7:21-23 tekee hyvin selväksi, että monet huomaavat liian myöhään, etteivät olleetkaan todella pelastettuja. Tämä on yksi Jumalan sanan pelottavimmista kohdista ja jos haluat ymmärtää, mitä on todellinen paniikki, niin lue seuraava kappale huolellisesti:

Suoraan sanoen näinä aikoina kirkonpenkeissä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole oikeassa suhteessa Kristukseen. He luulevat olevansa – mutta eri syistä heidät on petetty. Iankaikkisuuden kannalta on tärkeää saada tämä asia kohdalleen.

Haastava, mutta hengellisesti elintärkeä kysymys pohdittavaksi on: ”Mikä on iankaikkinen tilani?” (2. Kor. 13:5). Jaakobin kirjeen 1. luvun mukaan koettelevat olosuhteet todistavat uskomme eheyden.

Näinä päivinä ei ole mitään kiireellisempää, kuin varmistaa, että sydämemme tila on oikea Jumalan edessä.

Read Full Post »

The Sight of God (part 2)
By Simon Desjardins, 15.10.2020, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Jumalan kyky nähdä (osa 1).

Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.” (Jer. 23:24)

Jumalan yleismaailmallinen näkökyky

Jumalan näkökyky ei ole vain pysyvä; se on myös yleismaailmallinen. Kuten olemme lukeneet jakeesta, tämä johtuu siitä, että Jumala on läsnä kaikkialla. Hän täyttää taivaan ja maan. Siksi kukaan ei voi piiloutua Jumalalta:

”Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: ’Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi’, niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.” (Ps. 139: 7–12)

Näin ollen mikään ei voi paeta Hänen universaalista näkökentästään. Herran silmät ovat joka paikassa; ne vartioitsevat hyviä ja pahoja” (Sananl. 15:3). Näin ollen suuri MINÄ OLEN näkee aina ja kaikkialla iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kaiken, mitä hän näkee, hän näkee nykyhetkessä. Tämä on yksi syy siihen, miksi Hän tietää kaiken, eikä unohda mitään. Hän on ikuinen ja universaali todistaja, joka meidän pitää kohdata tuomiopäivänä.

Jumalan kyky nähdä läpi

”…eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili” (Hepr. 4:13).

Kun ihminen voi nähdä vain pinnallisesti, niin Jumala näkee läpi kaiken ja jokaisen ihmisen. Jumala siis ei tarvitse röntgenkuvia, tietokonetomografiaa, PET-skannauksia, magneettikuvauksia eikä tähystyksiä, koska Hänelle kaikki on alastonta ja paljastettua – ei vain alastonta, vaan myös paljastettua. Tämä on valtava ero Jumalan ja meidän välillä. Vaikka meitä ympäröivät rajoitukset, Jumala on rajoittamaton aina ja kaikissa olosuhteissa.

Tämä ääretön kuilu Jumalan ja meidän kykymme välillä näkyy 1. Samuelin kirjan tarinassa, jonka me kaikki tunnemme:

”Kun he sitten tulivat ja hän näki Eliabin, ajatteli hän: ’Varmaan on nyt tässä Herran edessä hänen voideltunsa’.  Mutta Herra sanoi Samuelille: ’Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.’” (1. Sam. 16:6,7)

Samuel oli tässä katastrofin partaalla. Hän oli aikeessa voidella Eliab tulevaksi Israelin kuninkaaksi ja hän aikoi tehdä sen, koska hänen rajoitettu näkökykynsä johti häntä harhaan. Me menemme usein samaan ansaan, mutta Jeesus ei koskaan mennyt siihen ansaan. Hänestä sanotaan:

”Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille” (Jes. 11:3,4).

Kun Jeesus sanoo: Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen” (Joh. 5:30), Hän viittaa kykyynsä kuulla Isän ääni. Mutta kuinka monta kertaa me tuomitsemmekaan silmiemme näöllä ja päätämme korviemme kuulolla ikään kuin olisimme itseriittoisia? Ulkonäöllä voi pettää ihmisiä, mutta ei Jumalaa. Siksi kielto:

”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio” (Joh. 7:24).

Jumalan kaikkitietävä näkö

Toinen ero Jumalan ja meidän näkömme välillä on siinä, että Jumalan näkökyky on aina tiedon mukainen. Hän tietää, mitä näkee ja näkee, mitä tietää ja tämän pysyvästi. Mutta niin ei ole meidän kohdallamme.

Ihmettelen, kuinka moni ihminen tunnistaisi atomipommin, jos löytäisi sen pellolta, tai Didier Queloz’in, jos tapaisi hänet kadulla. Hyvin usein näkömme ei ole tiedon mukainen. Joten joskus näemme ja teemme johtopäätöksiä tietämättä, mitä näemme. Mutta Jumala on täysin erilainen ja Hänen johtopäätöksensä ovat aina totta.

Ainoa toivomme

Siksi meidän täytyy nähdä El Roi (ראי אל), ”Jumala, joka näkee minut”, sillä hänessä on toivomme. Haagarin kysymys on edelleen ajankohtainen: ”Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” Psalmeista löytyy ihana lupaus:

Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee” (Ps. 32:8).

Jumala, jonka näkökyky on täydellinen – ja täydellinen koko elämän kirjon alueella – tarjoutuu opastamaan meitä silmillään. Kun Hän sanoi Haagarille: ”Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle” (1. Moos. 16:9), Hän opasti häntä silmillään. Tämä ei ole jonkinlainen utopia. Se on lupaus, joka annetaan kaikille, jotka alistuvat Hänen neuvoillensa ja tottelevat Hänen ääntänsä. Tietenkään, kuten Haagarin kohdalla, ei ole aina helppoa noudattaa Hänen opastustaan, mutta se, joka luottaa Hänen rakkauteensa ja myötätuntoonsa, kokee kirkkauden.

”Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee Hänen Palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.” (Jes. 50:10)

Tämä, eikä mikään vähäisempi, johtaa meidät elämän tielle, sinne, missä on ikuinen ilon ja nautintojen täyteys.

Read Full Post »

The Sight of God (part 1)
By Simon Desjardins, 15.9.2020, suom. SK

Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.’ Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” (1. Moos. 16:11–14)

Inhimillistämisen vaara

On myönnettävä, että me uskovat tiedämme, että Jumala on hyvin erilainen kuin ihminen, mutta silti me otamme riskin – ainakin joillakin alueilla – antropomorfisoida, inhimillistää suuri MINÄ OLEN, että hänestä tulisi ymmärrettävämpi ja helpommin saavutettava. Emme ehkä ole tietoisia tuosta vaarasta, mutta mahdollisuus väijyy mielemme rajoilla odottaen suotuisaa hetkeä hypätä sisään ja vääristää käsityksemme Hänestä.

Että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi persoonallisuuden alueella, on kiistatonta, mutta kun on kyse siitä kuinka pitkälti, niin samankaltaisuus romahtaa, sillä Jumala on ääretön ja ihminen rajoitettu. Siitä seuraa, että äärettömyyden käsite jää meille abstraktiksi ja sitä tuskin voidaan kuvitella asianmukaisesti; toisin sanoen Jumalan ja meidän äärettömyyskäsitysten välillä on aukko. Tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä Jumala kokee sen ensimmäisessä persoonassa, me emme.

Haagar

Haagarin tarina luo arvokasta valoa vaikeuteen, joka meillä on muodostaessamme itsellemme asianmukaista käsitystä Jumalasta. Omin avuin meillä ei ole toivoa menestyksestä ja jumaluuden häpäiseminen olisi ainoa mahdollinen tulos. Onneksi Jumala voi paljastaa itsensä ja osittain sulkea rajallisuutemme luoman aukon. Siksi voimme hankkia pätevää tietoa, mutta vain osittain (1. Kor. 13:9).

Juuri näin tapahtui Haagarille. Herran enkeli löysi hänet vesilähteen luota erämaassa ja kertoi hänelle, että hän synnyttäisi pojan. Hän kertoi myös, millainen mies hän tulee olemaan ja että hänen jälkeläisensä lisääntyvät niin, että heitä ei voida laskea heidän paljoutensa vuoksi. Hän antoi myös välittömän ohjeistuksen siitä, mitä Haagarin pitäisi tehdä seuraavaksi. Niinpä hän kuuli Jumalan äänen fyysisillä korvillaan. On kuitenkin hämmästyttävää, että se, mikä vaikutti häneen eniten ei ollut se, että Jumala puhuu, vaan ennemminkin se, että hän näkee:

”Haagar kutsui Herraa, joka oli puhutellut häntä, nimellä ’Sinä olet El-Roi’. Haagar näet ajatteli: ’Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?’” (1. Moos. 16:13, Raamattu Kansalle).

Siellä tuon vesilähteen luona Jumala ilmoitti Hagarille jotakin itsestään. Ja se ilmoitus liittyi Hänen näkökykyynsä.

Kahdenlaista näkökykyä

Kun Haagar sanoi: Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” (1. Moos. 16:13), hän tuo esiin ilmoituksella saadun tiedon. Vasta silloin ja siellä hän näki Jumalan, joka näkee hänet. Sen juuri ilmoitus tekee; se avaa silmämme ja saa meidät näkemään jonkin totuuden Jumalasta.

Kiinnitä huomiota Haagarin sanoihin: ”Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” (1. Moos. 16:13). Hänen sanansa korostavat kontrastia hänen näkökykynsä ja Jumalan näkökyvyn välillä, toisin sanoen inhimillisen näkökykymme ja jumalallisen näkökyvyn välillä.

Jumalan pysyvä näkökyky

Haagar ei sanonut: ”Olenko minäkin täällä nähnyt Hänet, joka näki minut?” Vaan ennemminkin: ”Olenko minäkin täällä nähnyt Hänet, joka näkee minut?” Haagar oli tullut ilmoituksen kautta tietämään, että kun hän oli lakannut näkemästä Jumalan, Jumala näki hänet edelleen, toisin sanoen, hän oli kokenut Jumalan pysyvän näkökyvyn. On yksi asia, että tämä tieto on päässämme, mutta kokonaan toinen asia tietää se, kuten Haagar sen tiesi. Hän oli nähnyt El Roi’n (ראי אל), ”Jumalan, joka näkee minut”. Kun Jeesus sanoi: ”Ennenkuin Abraham oli, Minä Olen” (Joh. 8:58), hän julisti jumaluuttaan. Mutta hän julisti sen myös – vai pitäisikö sanoa ilmoitti – tavatessaan Natanaelin:

”Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: ’Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!’ Natanael sanoi hänelle: ’Mistä minut tunnet?’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut’. Natanael vastasi ja sanoi hänelle: ’Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas’.” (Joh. 1:47-49)

Natanael ymmärsi silloin ja siellä, että Jeesus oli nähnyt hänet kaiken aikaa. Hän sai välähdyksen Jumalan pysyvästä näkökyvystä ja tuli siihen tulokseen, että tämä ei ollut tavallinen ihminen. ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!”

Ensimmäinen kontrasti

Joten tässä meillä on ensimmäinen vastakohtaisuus Jumalan ja oman näkökykymme välillä. Meidän näkökykymme on hetkellinen ja ohimenevä, Jumalan näkökyky on pysyvä. Hän näkee meidät keskeytyksettä. Itse asiassa Hän näkee jokaisen ihmisen ja kaiken tällä tavalla. Tämä ajatus ahdisti Nietzsche’ä. Kirjassaan Näin puhui Zarathustra hän loi hahmon, josta lopulta tulee Jumalan murhaaja. Myöhemmin rikollinen selittää tekonsa syytä:

Mutta hänen … täytyi kuolla: hän näki kaikkinäkevillä silmillä – hän näki ihmisten syvyydet ja pohjat; hän näki kaiken heidän kätketyn nöyryytyksensä ja rumuutensa. Säälissään hän ei hävennyt mitään; hän tunkeutui likaisimpiin nurkkiini. Tämän ehdottoman uteliaan, liian tunkeilevan, liian säälivän, oli kuoltava. Hän näki minut aina: halusin kostaa tällaiselle todistajalle – tai muuten en voisi elää.

Jumalan, joka näki kaiken, mukaan lukien jokaisen ihmisen – tämän Jumalan täytyi kuolla! Ihminen ei voi sietää, että tällaisen todistajan pitäisi elää.

Nämä sanat saattavat heijastaa Nietzsche’n henkilökohtaista motivaatiota, ei tappaa Jumala, kuten hän luuli, vaan tappaa sisäinen tieto, joka hänellä oli Jumalasta ja oikeutukseton tietoisuus, joka hänellä oli itsestään.

Jumala on todella El Roi (אל ראי), ”Jumala, joka näkee minut” ja näkee minut aina.

”Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt” (Fil. 2:14-16).

Jatkuu artikkelissa Jumalan kyky nähdä (osa 2).

Read Full Post »

Christian strength
19.8.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Kun puhumme kristityn vahvuudesta, tarkoitamme sisäistä lujuutta, joka tuottaa itsepintaisuutta ja sisua, tuota suloista kykyä, joka saa meidät jatkamaan huolimatta vastustuksesta ja ankarista ahdistuksista. Ilman sitä näännymme matkalla, väistämme vastuutamme ja hoipertelemme keskellä taistelukenttää. Siksi vahvuus on kiistatta välttämätön osatekijä voittajan elämässä.

Kristityn vahvuuden ydin

Kun Jumala sanoi Joosualle: ”Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:9), Hän vain kehotti Joosuaa ajattelemaan tosiasioita sellaisina, kuin ne olivat ja uskomaan, että ympäröivä todellisuus oli, mitä Jumala sanoi sen olevan. Näin ollen perussyy, että Joosua pystyi käyttämään voimaansa, oli: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.” Tästä seuraa, että se on Jumalan läsnäolo, joka tekee meistä vahvoja, ei toiveajattelu eikä uskonnolliset harjoitukset.

Raamatun todistus

Psalmista julistaa uudelleen ja uudelleen, että Jumala on vahvuutemme hengitys.

Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani (Ps. 18:1). Jumala, joka minut voimalla vyöttää (Ps. 18:32). Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni (Ps. 22:19). Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen! (Ps. 27:1).

Näin ollen, mitä suurempi tietoisuutemme (perception) Hänestä on, sitä enemmän vahvuutta koemme. Tietenkin on otettava huomioon, että hengellinen tietoisuus liittyy sydämen tilaan. Siksi Job saattoi sanoa: ”…se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa” (Job 17:9), sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr. 12:14) ja se, joka ei näe Häntä, eli se, joka ei havaitse (perceive) Häntä, tulee yhä heikommaksi.

Esimerkiksi kun Ihmisen Poika otti syntimme päällensä – ja siten erotettiin Isä-Jumalasta – Hän sanoo profeetalliset sanat: Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru” (Ps. 22:15). Tästä opimme, että hengellistä voimaa saadaan ihmisen ja Jumalan välisen tiedostettavan suhteen kautta. Se ei ole muodollisen uskonnollisuuden tulos, vaan ennemmin yhteyden sivuvaikutus. Daavid koki tämän periaatteen kirjoittaessaan: ”Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:10).

Etsiä voimaa oikealla kädellä ja samalla leikkiä maailman kanssa toisella, on hyödyttömyys, joka on johtanut monet hyvää tarkoittavat kristityt turhautumiseen ja lopulta tappioon. Simson on siitä hyvä esimerkki. Hän alkoi leikkiä maailman kanssa; tutustui siihen läheisyyteen saakka Delilan kautta ja lopulta menetti voimansa, kun hänen seitsemän palmikkoaan leikattiin pois – ne edustivat hänen vihkiytymistään nasiirina.

Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä. (Tuom. 16:19)

Flirttailulla maailman kanssa on aina lamauttava vaikutus. Se tyhjentää henkemme pehmeästi ja jättää meidät heikoksi ja aneemiseksi.

Täydelliseksi tehty vahvuus

Toinen huomioitava asia on, että kristityn vahvuus voidaan tehdä täydelliseksi.

Ja hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’” (2. Kor. 12:9)

Ajatus tässä on, että jumalallinen vahvuus väärennetään, kun se sekoittuu ihmisen vahvuuteen. Näin ollen, mitä riisutumpi ihminen on omasta riittävyydestään, sitä puhtaampi Jumalan vahvuus on ilmetessään hänessä. Siksi Paavali huudahtaa: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan” (2. Kor. 12:9).

Periaate vahvistettu

Jesaja näyttää osoittavan samaan suuntaan kirjoittaessaan:Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin” (Jes. 40:29). Profeetta sanoo, että Jumala ei pue voimalla ihmistä, joka nojaa omaan riittävyyteensä. Siksi ihminen, joka ylpeilee kokemuksestaan, tai valmistautumisestaan, katkaisee vain oman kaulansa, mitä tulee Jumalan apuun. Tällaisen kaverin on tultava köytensä päähän, jos haluaa kokea jumalallisen vahvuuden, sillä ne ovat heikkoja, jotka Jumala vahvistaa, ei itsevarmoja karismaattisia kuumakalleja. Siksi profeetta lisää:

”… mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. (Jes. 40:31).

Toisin kuin itseriittoinen kiireinen mehiläinen, omasta heikkoudestaan tietoinen ihminen odottaa Herraa, koska on pakko. Apostolin sanat ovat paljastavat:

Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3).

Juuri tämä heikkous – tämä tietoisuus riittämättömyydestä – synnyttää jumalallisen voiman osoittamisen: ”… ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan (1. Kor. 2:4,5).

Nämä Kirjoitukset ja monet muut todistavat, että Paavalin vahvuus oli hänen tietoisuudessaan heikkoudesta. Jumalan hänen käsiinsä uskoma tehtävähän oli yksinkertaisesti ylivoimainen. Tämän seurauksena Paavali vietiin polvilleen hyvin merkityksellisen kysymyksen kanssa:Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2. Kor. 2:16). Ei ihme, että hän saattoi kirjoittaa:

ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta (2. Kor. 3:5).

Ja jälleen:

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä” (2. Kor. 4:7).

Kristityn vahvuus kukoistaa aina hauraassa maljakossa ja vain vaatimattomassa (unpresuming) astiassa se tehdään täydelliseksi.

Read Full Post »

Vain glory
15.7.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi pyrkimys, joka ilmentää inhimillisen olemassaolon ydintä liittyy haluumme saada kirkkautta (glory) ja kunniaa (honor); ja se johtuu siitä, että kerran meillä oli sitä ylenpalttisesti, sillä sitä annettiin meille täydellisellä anteliaisuudella. Mutta valitettavasti syntiinlankeemus lopetti tällaisen yltäkylläisen olemassaolon ja syöksi meidät äärimmäiseen köyhyyteen ja vaikeroimiseen. Apostoli Paavali ilmaisi sen näillä muutamilla sanoilla: Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23).

Kuten Jeesus osoittaa Luukkaan evankeliumissa, etsimme yleensä asioita, jotka olemme menettäneet. Tässä Hänen sanansa:

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut’. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut’.” (Luuk. 15:4–9)

Kirkkauden ja kunnian etsintämme on perusteltua, sillä nämä elementit ovat olleet luontainen osa olemustamme siitä saakka, kun meidät luotiin. Siksi huomaamme olevamme levottomia ja jossakin määrin keskeneräisiä, kunnes menetetty löytyy.

Petollista etsimistä

Ongelmamme on, että etsimme usein kirkkautta ja kunniaa väärässä paikassa. Tämä on se, mitä Jeesus tähdentää Johanneksen evankeliumissa sanoessaan:

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?” (Joh. 5:44).

Tässä meillä on kaksipuolinen havainto. Ensinnäkin kohtaamme tosiasian, että meillä ihmisillä on taipumus etsiä ihmisiltä tulevaa kirkkautta ja kunniaa. Sitten meille kerrotaan, että tämä virhe varmasti sabotoi uskomme. Näin ollen tämä lausunto asettaa hengellisen lain. Se on ”joko tai” -tilanne: Joko meillä on usko, tai ihmisiltä tuleva kunnia. Meillä ei voi olla molempia, koska toinen tuhoaa toisen.

Kunnian vastaanottaminen toinen toisiltaan

Huomattakoon, että jakeessa Joh. 5:44 Jeesus ei nimenomaan sano, että meille on väärin etsiä kirkkautta tai kunniaa ihmiseltä (jotkut käännökset käyttävät sanaa ”kirkkaus” (glory) ja toiset sanaa ”kunnia” (honor)). Se, mikä on selvää, on, että meille on väärin vastaanottaa kunniaa toinen toiseltamme. Toisin sanoen, vaikka emme etsi kunniaa ihmiseltä, meidän ei pitäisi säilytellä sitä jonakin meille merkityksellisenä, koska ihmisen arviointi ei ehkä yllä asioiden todelliseen tilaan. Siksi Jeesus sanoo:

”En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä” (Joh. 5:41).

Jos lihaksi tullut Jumalan Poika kieltäytyy vastaanottamasta kunniaa ihmisiltä, niin mikä oikeus meillä on vastaanottaa sitä? Ja jos on väärin vastaanottaa sitä, niin kuinka paljon pahempaa onkaan etsiä sitä? Tällainen etsintä voi paljastaa vain mielen lihallisuuden, sillä se on pohjimmiltaan päivänselvä osoitus itsekeskeisyydestä. Tästä seuraa, että henkilö, joka etsii maallista kunniaa, on jo osoittanut motiiviensa epäpuhtauden.

Paavali kirjoittaa filippiläisille:

”…ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne (Fil. 2:3).

Tässä apostoli varoittaa meitä tällaiselta turmelevalta taipumukselta, taipumukselta, joka voi myrkyttää koko sielun ja tuhota minkä tahansa saavutuksen loisto – ainakin Jumalan suhteen.

Tämä ettekä tee mitään on aika arvovaltainen kehotus ja tekisimme hyvin, jos toteuttaisimme sitä ja ymmärtäisimme sen tärkeyden arjessamme.

Kirjoittaen tessalonikalaisille Paavali vaatii:

”…vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa.” (1. Tess. 2:4–7)

Kunnian vastaanottaminen ihmisiltä jättää aina suuhumme pahan maun ja pistävän tyytymättömyyden tunteen. Se voi saada meidät hymyilemään joksikin aikaa, mutta jälkivaikutuksena tulee moraalinen paha olo, tietoisuus vilpillisyydestä ja teennäisyydestä. Ja ennen kaikkea se vie meiltä kaiken taivaallisen palkan. Täysin toteutuessaan se on ehdoton harha, perkeleellisen petoksen hedelmä, joka ruokkii ihmisen lihallisuutta ja ylimielisyyttä. Itse asiassa Sananlaskujen kirjoittaja toteaa, että tällainen lyhytaikainen kunnia ei ole lainkaan kunniaa.

Liika hunajan syönti ei ole hyväksi, eikä kunnian tavoittelu kunniakasta” (Sananl. 25:27).

Ja tuskaa lisää, että sellainen turhamaisuus ei kestä. Se on pilvi, joka katoaa pois iäksi unohdettuna.

”Sillä: ’kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee’ …” (1. Piet. 1:24).

Jumalalta tuleva kunnia

Joh. 5:44 sanoo:

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?”

Nämä sanat vahvistavat, että Jumala odottaa meidän etsivän sitä kunniaa ja kirkkautta, joka tulee häneltä ja vain häneltä. Sillä Hän tietää, että se on ollut luontainen osa olemustamme siitä lähtien, kun meidät luotiin. Tätä Jumalalta tulevaa kunniaa ei voi verrata ihmisiltä peräisin olevaan ohikiitävään kunniaan, sillä se on todellinen ja kestävä. Se ei jätä jälkeensä surua vaan sen sijaan täyttää sielun riemulla ja todellisella tyydytyksellä.

Jätän sinulle nämä sanat:

”Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen; mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle! Sillä Jumala ei katso henkilöön.” (Room. 2:5–11)

 

Read Full Post »

Perilous times will come (part three)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 2.

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2. Tim. 3:1).

Kahdessa edellisessä viestissäni esittelin kaksi jättiläistä, jotka kristityt nykyisin kohtaavat, nimittäin välinpitämättömyys ja kasvava kuilu uskovien ja epäuskoisten välillä. Tänään haluaisin keskittyä kolmanteen jättiläiseen, ehkä raivokkaimpaan niistä kaikista. Tarkoitan tässä luopumusta, joka ympäröi meitä nykyään – luopumusta, joka piiloutuu evankelikaalisen liturgian taakse.

Luopumus

Koska meistä tulee yhä enemmän saalista (Jes. 59:15) ja meitä ehdotetaan tuhottaviksi, on hyvin todennäköistä, että jo lähitulevaisuudessa vaino kohtaa meitä, ellei ole jo kohdannut. Paavalihan todistaa, että:

kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).

Hän ei sano, että ”voivat joutua vainottaviksi”, vaan että ”joutuvat vainottaviksi”. Hänen sanansa ovat arvovaltaiset ja varmat.

Kuten kirjoitin edellisessä postissani, uskonpuhdistuksen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on suojannut meitä muutaman vuosisadan, mutta sen vaikutus on nyt loppumassa ja yhteiskuntamme on voimakkaasti muuttumassa

Uusi tilanne herättää joitakin tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko valmiita siihen, mitä edessä on, vai aiommeko tehdä kompromisseja ja himmentää valomme? Aiommeko puhua suoraan, vai siirtyä hiljaiselle mukavuusvyöhykkeelle? Aiommeko pitää kiinni kristillisestä uskosta suvaitsemattoman yhteiskunnan peruskudoksessa, vai poistummeko siitä välttääksemme vainon? Aiommeko saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, vai evankeliumia, joka on valmistettu maittavista palasista? Nämä eivät ole mitään pieniä kysymyksiä ja teemme hyvin, jos vastaamme niihin sydämestämme.

Koeteltu tulella

Nyt tämä uusi sosiaalinen muutos paljastaa uskomme kudoksen ja tuo jaon niiden välillä, jotka ovat todella opetuslapsia ja niiden, jotka eivät sitä ole (Joh. 8: 31,32). Sillä se järkyttää kaikkea, mitä voidaan järkyttää ja tämä siinä määrin, että vain ne, joita ei voida järkyttää, jäävät. Se myös vahvistaa – kuten Paavali selittää – Jumalan valittujen uskoa (Tiit. 1:1).

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” (1. Piet. 1:6,7).

Näin ollen vaarallisia aikoja, joihin Paavali viittaa, käytetään puhdistavana tulena – ainakin aitojen opetuslasten elämässä. Välähdys siitä nähdään Ilmestyskirjassa:

”Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ’Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut ja mistä he ovat tulleet?’ Ja minä sanoin hänelle: ’Herrani, sinä tiedät sen’. Ja hän sanoi minulle: ’Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.’” (Ilm. 7:13–17).

Luopumuksen luonne

Tietenkään kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät alistu tuohon puhdistukseen; jotkut pakenevat puhdistavasta tulesta ja piiloutuvat petturuuden muurin taakse.

Kun olin nuori uskossa, luulin, että luopumus koostuisi ihmisistä, jotka kieltävät kristinuskon kokonaan ja näin ollen jättävät seurakuntamme. Nyt kuitenkin uskon vahvasti, että se ottaa hienovaraisemman tien kuin tämä. Enemminkin se hiipii sisään takaapäin etanan vauhtia ikään kuin välttääkseen tarkkailevaa silmää. Sen eteneminen paljastuu virsien ja rukousten keskellä, eli ihmiset seurakunnissamme eivät kiellä itse Kristusta, vaan ennemminkin sen, mitä Hän uskoo ja opettaa ristiriitaisen moraalin maailmassa.

Mukavuuden vuoksi luopuneet kieltäytyvät samaistumasta Ristiinnaulittuun välttääkseen sen, mitä Hän kärsi. Seuraus on, että käytännössä he lähtevät Kristuksen uskosta – siitä, mitä Jeesus uskoo – palvoessaan muodikasta ”Jeesusta”. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:

”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3,4)

Kun nämä sanat kirjoitettiin, Paavali puhui tulevasta ajasta. Ja hän viittasi ihmisten ryhmään, josta käytti sanaa ”he”. On selvää, että hän viittaa tässä kirkossakävijöihin, ihmisiin, jotka teeskentelevät opettelevansa kristillisiä oppeja, vaikka kääntävät korvansa pois totuudesta, jota Jeesus opettaa. Juuri tämä sisältyy luopumukseen: se on siirtyminen totuudesta taruihin ja tänä päivänä sitä jo tapahtuu ympärillämme.

Vaarallisia aikoja

Paavali siis odotti näitä vaarallisia aikoja ja minä uskon, että ne ovat jo meillä. Varo kuitenkin, niiden ilmeneminen on irrallista ja monet eivät pysty tunnistamaan niiden aiheuttamia vaaroja. Niiden vaikutus on kuitenkin selkäpiitä karmiva.

Raamattu kehottaa meitä sanoen:

”Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet” (Sananl. 22:28).

Tänä päivänä jotkut hyvää tarkoittavat kristityt ovat poistamassa niitä – tarkoitan tässä moraalisia maamerkkejä – ja neuvottelevat ympärileikkaamattomien kanssa tarjotakseen heille päivän kaupan. Kaiken tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä vuohet ja lampaat ovat edelleen keskenään ja erottaminen on vielä edessä.

Read Full Post »

Perilous times will come (part two)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 1.

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2 Tim. 3:1).

Edellisessä postissani ehdotin, että nämä vaaralliset ajat saattavat olla jo ovella, valmiina hyökkäämään Jumalan kansaa vastaan mahdollisimman tehokkaasti. Kirjoitin myös yleisestä välinpitämättömyydestä, joka kohtaa jokaista, joka yrittää jakaa evankeliumia, välinpitämättömyydestä, joka tahtoo muuttua vihamielisyydeksi kohdatessaan totuuden.

Tässä postissa haluaisin mainita toisen jättiläisen, joka on voittamassa alaa liioitellulla vauhdilla, nimittäin uskovien ja uskomattomien välinen kasvava skisma. Anna minun selittää.

Vaarallinen kontrasti

Aika, jossa elämme, on luonteeltaan yhä alttiimpi jakamaan ihmiset kahteen alaryhmään, nimittäin uskoviin ja uskomattomiin. Ja se johtuu siitä, että eroavuus, joka merkitsee näitä kahta ryhmää, kasvaa nopeasti ja aiheuttaa siten väistämättömiä konflikteja viestinnän, moraalin ja arvojen alueella. Itse asiassa vuosien vieriessä näitä kahta leiriä yhdistävä yhteisyyden aste laskee siinä määrin, että viestintä käy lähes mahdottomaksi, sillä viestintä välttämättä edellyttää yhteisyyttä. Siksi mekaanikot ovat mekaanikoiden parvessa ja muusikot muusikoiden, koska he tykkäävät kommunikoida keskenään, koska heillä on riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Voisimme sanoa: He huomaavat puhuvansa samaa kieltä.

Jos yhteisyys vetää ihmisiä yhteen, näyttää vain loogiselta päätellä, että yhteisyyden puute vieraannuttaa heitä. Siksi kaksi ihmistä, joilla ei ole yhteistä kieltä, luonnollisesti vieraantuvat merkittävästi toisistaan. Sama pätee maailmankatsomuksiin. Ne voivat poiketa niin paljon, että jakautuminen käy luonnolliseksi.

Raamattu ilmaisee tämän kasvavan skisman sanoessaan: Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (Sananl. 4:18). Mutta se sanoo myös näin: ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa” (2. Tim. 3:13). Niinpä meillä on tässä polarisaatio. Meillä on kaksi ryhmää, jotka liikkuvat vastakkaisiin suuntiin, ja mitä suuremmaksi kuilu käy, sitä vaikeampaa on viestintä. Siinä on siis vieraantuminen. Pietari ilmaisee sen seuraavasti:

”Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön ja herjaavat” (1. Piet. 4:3,4).

Joten meistä on tulossa outoja ja muukalaisia ja yhä epätyypillisemmiksi me tulemme. Itse asiassa läsnäolomme häiritsee ja käy yhä häiritsevämmäksi maailmassa, jossa laittomuus lisääntyy (Matt. 24:12), sillä kuten Raamattu julistaa: Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen” (Joh. 3:20). Joten mitä tapahtuu, kun valomme loistaa yhä kirkkaammin maailmassa, jossa laittomuus lisääntyy? Sen selvittämiseksi ei tarvitse olla profeetta. Se merkitsee vaaraa vaaran päälle, boikottia boikotin päälle ja lopulta tuhoa tuhon päälle.

Uskonpuhdistus

On ymmärrettävä, että länsimaisessa kirkossa 1500-luvulla tapahtunut uskonpuhdistus on vähentänyt huomattavasti uskovien ja uskomattomien välistä kuilua. Muutaman vuosisadan ajan suurin osa uskomattomista oli uskonnollisia. He kunnioittivat Raamattua; uskoivat Jumalan olevan olemassa; ja tunnustivat ehdottoman moraalisen lain pätevyyden. Siksi uskovien ja uskomattomien välillä oli olemassa olevaa kommunikaatiota, puutteellista, mutta oli kuitenkin. Tänä päivänä tämä kaikki on kuitenkin loppunut. Suuri enemmistö väheksyy Raamattua, kiistää Jumalan olemassaolon ja hylkää kaikenlaisen ehdottoman moraalisen lain. Joten ajat ovat muuttuneet ja erottava kuilu on laajentunut suuresti. Kaikki tämä ja muu tuovat esiin vaaralliset ajat, joista Paavali puhui.

Jesajan sanat kuvaavat tarkasti uhkaa, jonka kohtaamme, uhkaa, joka on nyt konkreettisempi, kuin silloin:

”Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi” (Jes. 59:15).

Uskon, että olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että ryöstetyksi joutuminen on todella vaarallista ja varsinkin silloin, kun saalistaja haluaa kostaa.

Kaksinkertainen vaara

On siis vaara joutua kokemaan saaliin asema, mikä voi johtaa kuolemaan, mutta siinä on myös vaara joutua tekemään kompromisseja saaliin aseman välttämiseksi. Jos kirkas valo häiritsee syntistä, niin miten himmeä valo? Ja jos pois lähteminen pahasta on vaarallista, niin miten flirttailu sen kanssa? Ehkä on olemassa välimaasto? Entä jos suvaitsemme pimeyttä ja vaikenemme vastakkainasettelujen välttämiseksi? Väitän, että tämä on se todellinen vaara, jonka me kristityt kohtaamme, vaara olla epälojaali totuudelle mukavuuden vuoksi.

Tuntemallani kirkkokunnalla oli muutama vuosi sitten erikoiskonferenssi seurakuntiensa aktiivisille työntekijöille. Symposiumin aikana korostettiin, että saarnaamisen tulisi olla ”kevyttä” ja miellyttävämpää, jotta syntiset tuntisivat olonsa kotoisaksi kokouksiin tullessaan.

Huonosti peitettynä tavoitteena oli laimentaa evankeliumi rauhoittamaan kuulijoiden mieltä. Mutta tämä on todellinen tragedia. Se merkitsi häiriötä vanhan ajan Hengelle, jonka työn tarkoituksena on juuri häiritä omaatuntoa ja johtaa ihmiset parannukseen. Tuon konferenssin aikana tarjottu lähestymistapa oli sopivampi pelastamaan oma nahkamme kuin syntiset. Se merkitsi poistumistamme vastuustamme Kristuksen lähettiläinä tässä kierossa ja nurjassa sukupolvessa.

Johtopäätös

Muistakaamme! Jeesus ristiinnaulittiin sen sanoman vuoksi, jota hän saarnasi.  Paavali mestattiin samasta syystä. Timoteusta kehotettiin olemaan välttelemättä tinkimättömän evankeliumin julistamista. Entä meille?

Veljet! Olkaamme uskollisia ja tinkimättömiä. Älkäämme laimentako kristinuskon sanomaa pelkuruuden vedellä. On aika seisoa urheasti ja puhua suoraan, sillä niin kuin Hän oli tässä maailmassa, niin on meidänkin oltava (1. Joh. 4:17).

Jatkuu artikkelissa Vaaralliset ajat tulevat, osa 3.

Read Full Post »

Perilous times will come (Part one)
15.4.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2. Tim. 3:1).

Nämä sanat ovat jonkin verran yllättävät, sillä ne sanoi moninaisia kärsimyksiä kohdannut mies, mies, joka oli elänyt elämää täynnä vaaroja ja vainoa. Tässä hänen sanansa:

”Ovat Kristuksen palvelijoita – puhun mieletönnä – minä enemmän kuin he: olen ollut vielä enemmän vaivassa, vielä enemmän vankilassa, ylenmäärin lyötynä, usein kuolemanvaarassa. Juutalaisilta olen viisi kertaa saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti minua on lyöty raipoilla, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen viettänyt meressä; usein matkoilla, vaaroissa virtain vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa oman heimon puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä, työssä ja vaivassa, paljossa valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastoamisessa, kylmässä ja alastonna.” (2. Kor. 11:23–27)

Vaikka Paavali oli kokenut vaarallisia aikoja toistuvasti, hän vakuutti asioiden pahenevan viimeisinä päivinä. ”Tiedä tämä”, hän sanoi Timoteukselle. Paavalin ennustus ei ollut ankkuroitu vain ihmisen viisauteen, vaan ennemmin jumalalliseen ilmoitukseen. Hän tiesi varmasti, että vastustus lisääntyisi ja halusi siksi valmistella Timoteusta tätä uhkaavaa näkymää varten.

Vaarojen luonne

Paavali kirjoitti, että nämä vaaralliset ajat tulevat viimeisinä päivinä. Mutta minkä muodon ne ottavat tullessaan? Vai voisiko olla niin, että ne ovat jo täällä naamioituina unettavaan hienotunteisuuteen?

Itse asiassa apostoli ilmoittaa selvästi vaarojen luonteen: Sillä ihmiset ovat silloin… Verbi on futuurissa, koska Paavali pystyi ennakoimaan – jumalallisen ilmoituksen perusteella – ihmisen moraalin laskun, joka olisi ennennäkemätön. Samassa kirjeessä hän kirjoittaa:

”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen” (2. Tim. 3:13)

Paavalin mukaan vaara tulisi olemaan ihmisen luontaisessa taipumuksessa moraalittomuuteen.

Seuraavassa esittelen kolme jättiläistä, jotka ovat parhaillaan työssä keskuudessamme; jättiläisiä, jotka voisivat hyvinkin merkitä vaarallisia aikoja, joista Paavali puhui.

Ensimmäinen jättiläinen: Välinpitämättömyys

Nykyinen moraalin rappio on synnyttänyt sydämen kylmyyden ja kovuuden, jollaista ei ole koskaan ennen koettu. Jeesus oli jo osoittanut moraalin ja apatian välisen suhteen sanoessaan:

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12)

Näiden sanojen, jotka ilmenevät nykypäivän sosiaalisessa kokoonpanossa enemmän kuin koskaan ennen, pitäisi herättää tietoisuutemme ja auttaa meitä ymmärtämään aikaa. On myönnettävä, että maailma on aina ollut vastahakoinen omaksumaan evankeliumin, mutta nykyinen aika osoittaa välinpitämättömyyden tasoa, joka kaikkien normien mukaan on vailla vertaa. Puheesta Jumalasta, synnistä ja parannuksesta on tullut tabu useimmissa miljöissä ja kuten psalmista kirjoittaa, suurin osa ihmisistä ovatkuin kuuro kyy, joka korvansa tukitsee, ettei se kuulisi lumoojan ääntä, taitavan taikojan loitsuja” (Ps. 58:4,5).

Vaikuttava irtisanoutuminen

Itse asiassa ihmiset eivät ole vain välinpitämättömiä, he ovat – monissa tapauksissa – puolustuskannalla ja pitävät evankeliumia jonakin tunkeilevana. Itse asiassa väkijoukot kovettavat sydämensä siinä määrin, että tulee päivä, jolloin kolmannes maailman väestöstä tapetaan ja loput jatkavat pahoilla teillään. Kuvittele! 2,6 miljardin ihmisen kuolema – nykyisen väkiluvun mukaan – toisin sanoen kahdeksan kertaa Yhdysvaltojen väkiluku, osoittautuu riittämättömäksi käynnistämään ihmisen moraalisen käyttäytymisen uudelleenarvioimista.

”Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.” (Ilm. 9:20)

Voisi luulla, että tällainen tapahtumien käänne panisi ihmiset harkitsemaan tapojaan ja tekemään parannusta. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahdu; päinvastoin, he pilkkaavat Jumalaa entistäkin enemmän (ks. Ilm. 16: 8–11 ja 21).

Tämä ei ole muuta kuin kiteytettyä välinpitämättömyyttä, ehdotonta kieltäytymistä uudelleenarvioida tapojaan.

Paha asia tämän kaiken suhteen on, että nämä suvaitsemattomat ovat pelotelleet monet kristityt ja melkein hiljentäneet heidät. Evankeliumin sanoma on siten vaiennettu ja Jumalan pelastus on ajettu nurkkaan päivittäisen elämän areenalla. En sano, että tämä tilanne koskee koko maapalloa, mutta se leviää kuin tuhkarokko ja tilanne on käymässä hälyttäväksi, ainakin mitä tulee Länteen.

Huvitukset

Toisen välinpitämättömyyden muodon aiheuttaa se, että ihmisiä viihdytetään enemmän kuin koskaan ennen. Tuhannet viihteen lähteet hypnotisoivat massoja ja sitä tapahtuu määrässä, joka on ennenkuulumatonta ihmisen historian annaaleissa. Kysymys toistuu metrojen seinillä:

”Miksi kuunnella saarnaajaa, kun voimme antaa korvillemme jotain äärettömän paljon mielenkiintoisempaa?” Sen, että epäuskoiset tulevat tällaisiin johtopäätöksiin, ei pitäisi yllättää meitä. Loppujen lopuksi me kristityt jäämme usein kiinni samaan verkkoon siinä määrin, että kadotamme näkyvistä prioriteettimme. Se, mitä haluan sanoa, on, että monien mieli kesytetään ja vedetään pois evankeliumin sanomasta.

Vastaus haasteeseen

Sitä tuskin voidaan kieltää siitä, että suurin osa ihmisistä ovat suruttomia hengellisestä tilastaan, sillä heidän tapojensa välinpitämättömyys vahvistaa heidän huolettomuutensa. Mutta juuri tässä meidän, kristittyjen, on oltava varovaisia, koska meiltä voi jäädä ymmärtämättä, että on olemassa jäännös, joka eroaa suurista joukoista. Lampaita on vielä löydettävissä. Näin ollen vaara, jonka kohtaamme, on siinä, että mahdollisesti hylkäämme vastuumme ajassa, jolloin Jumala haluaa koota omansa.

Vaikeuksien tunnistaminen

Mielestäni on tärkeää olla rehellinen tosiasioiden suhteen. Ei ole mitään syytä laittaa silmilleen vaaleanpunaisia laseja ja sanoa: ”Ihmisillä on evankeliumin nälkä”. Se ei yksinkertaisesti ole niin – ainakaan Lännessä. Mitä nopeammin ymmärrämme tämän totuuden, sitä paremmissa asemissa olemme.

Monet kyllä kävelevät pois ja kehottavat meitä lopettamaan, mutta on muitakin, vaikka vain ehkä harvoja, jotka odottavat saarnaajan ääntä. Heistä tulee veljiämme ja sisariamme ja he ovat kiitollisia jokaiselle, joka uskaltaa esittää evankeliumin vastustuksen ja vainon keskellä. Epäilemättä siinä prosessissa on kyyneleitä, mutta älä unohda:

”He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat” (Ps. 126:6, KR38).

He who continually goes forth weeping, bearing seed for sowing, shall doubtless come again with rejoicing, bringing his sheaves with him” (Psalms 126:6, New King James Version).

”Hän joka jatkuvasti…”, sanoo Raamattu [engl. käännöksen mukaan]. On oltava jatkuvuutta. Mutta Raamattu lisää: ”palaa varmasti iloiten”. Tämä on uskomme ja toivomme tällä puolen ikuisuutta.

Jatkuu artikkelissa Vaaralliset ajat tulevat, osa 2.

Read Full Post »

A stone & a stone
15.11.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Kuten kaikki tiedämme, on olemassa monitahoisia asioita, jotka voivat murehduttaa Jumalan sydäntä ja valitettavasti useimmat niistä liittyvät ihmisen käyttäytymiseen. ”Tässä lyhyessä viestissä kiinnitän huomionne hienovaraiseen käytäntöön, joka on kaikilta osin kauhistus Herralle. Se esitetään meille suorasukaisesti Sananlaskujen kirjassa:

”Kahtalainen paino ja kahtalainen mitta – molemmat ovat Herralle kauhistus” (Sananl. 20:10).

Alkuperäinen teksti kuuluu:

A stone and a stone, an ephah and an ephah, Even both of them are an abomination to Jehovah. (Kivi ja kivi, eefa ja eefa, kumpikin kauhistus Jehovalle, Youngs Literal Translation).

Tämä kirjoitus viittaa painoihin, joita käytetään ”tasavartisessa vaa’assa” (katso yllä olevaa kuvaa). Jotkut kauppiaat käyttivät kahta erilaista kiveä väittäen, että molemmilla oli sama paino, esimerkiksi mina. Todellisuudessa toinen niistä painoi vähemmän kuin mina. Siksi ostaja maksoi sitä käytettäessä enemmästä, kuin mitä oli saanut. Samaa vilppiä harjoitettiin myös tilavuusmitoilla, kuten eefa osoittaa.

Ajatus ilmaistaan yksityiskohtaisemmin 5. Mooseksen kirjassa:

”Älä pidä kukkarossasi kahdenlaisia punnuksia, suurempia ja pienempiä. Älä pidä talossasi kahdenlaista eefa-mittaa, suurempaa ja pienempää. Olkoon sinulla täydet ja oikeat punnukset; olkoon sinulla täysi ja oikea eefa-mitta, että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Sillä jokainen, joka näitä tekee, on kauhistus Herralle, jokainen, joka vääryyttä tekee.” (5. Moos. 25:13–16)

Luemme myös Sananlaskujen kirjasta: ”Väärä vaaka on Herralle kauhistus, mutta täysi paino (kivi) on hänelle otollinen” (Sananl. 11:1).

Kenelle nämä sanat on kirjoitettu?

On myönnettävä, että nämä kohdat – alkuperäisessä kontekstissaan – viittaavat enimmäkseen kauppiaisiin. Entä me, jotka emme ole kauppamiehiä? Voidaanko näitä sanoja soveltaa myös meihin?

Selvä tosiasia on, että meillä, kuten näillä kauppiailla voi olla kiusaus käyttää niin sanotusti ”kiveä ja kiveä” eli eefaa ja eefaa”. Viittaan tässä yleiseen tapaan käyttää kaksoisstandardeja ihmisiä kohdeltaessa. Kaksoisstandardilla tarkoitan: erilaisten periaatteiden soveltamista tilanteisiin, jotka periaatteessa ovat samanlaisia ja usein käytetään kuvaamaan etua, joka annetaan yhdelle osapuolelle toiseen nähden. Näin ollen tiettyihin ihmisiin käytämme yhtä mittapuuta ja toisiin toista. Hämmästyttävää on, että tätä halveksittavaa puolueellisuutta suvaitaan usein ja tietyissä olosuhteissa sitä pidetään normaalina.

Puolueellisuuden ansa

Kun näin käy, lankeamme puolueellisuuteen. Sanan itsensä mukaan on olemassa puolia. Inhottavaa puolueellisuudessa on, että joitakin puolia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Ei ihme, että Raamattu kehottaa meitä pysymään erossa sellaisesta kauhistuksesta.

”Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön” (Jaak. 2: 1).

Tällaiset sanankohdat paljastavat, että meillä kristityilläkin voi olla kivi ja kivi, eefa ja eefa. Itseasiassa se ei ole vain mahdollista, vaan myös todennäköistä, koska juuri tällä tavalla vanha ihminen toimii. Tästä seuraa, että erilaisten painojen käyttö on niin juurtunut yhteiskuntaamme, että olemme tulleet sille lähes sokeiksi. Siksi voimme langeta tähän ansaan melkein tiedostamatta ja olla siinä rauhallisesti, ikään kuin kaikki olisi normaalia.

Kivi ja kivi tuomiossa

On kaksi perusaluetta, joilla puolueellisuus voidaan osoittaa, nimittäin tuomio ja suosio. Aloittakaamme tuomiosta.

”Älkää katsoko henkilöön tuomitessanne, vaan kuulkaa pientä yhtä hyvin kuin suurtakin; älkää peljätkö ketään ihmistä, sillä tuomio on Jumalan” (5. Moos. 1:17).

Kuinka voin osoittaa puolueellisuutta tuomitessa? Tässä on esimerkki: Olettakaamme, että Alice – hienosteleva naapurini – ottaa haravani kysymättä ja jättää minut ilman kipeästi tarvitsemaani työkalua. Jossakin vaiheessa tajuan, että se on hänellä ja juoksen hänen luoksensa kuin myrsky ja pääsen hänen tapaukseensa kertoen hänelle koleerisella äänellä, että tämä on hyvin epäkunnioittavaa ja todella ärsyttävää. Mutta omituista kyllä, kun viehättävä Harriet tekee täsmälleen saman, minä vain hymyilen lempeästi ja sanon ”hei”.

Tai ehkä Claude pysäköi autonsa minun ajotielleni, jättäen minut loukkuun kuin lintu häkissä. Kiukkuisena ryntään hänen ovelleen ja kerron hänelle, että seuraavalla kerralla hinautan hänen autonsa pois varoittamatta. Mutta kun Karl, pankkiiri, tekee saman säännöllisesti, olen hiljaa kiristellen hampaitani täysin turhautuneena. Ja jos käy niin, että olosuhteet pakottavat minut poistumaan talostani, kysyn häneltä varovasti, voisiko hän siirtää autoaan hetkeksi.

Tällaiset eroavaisuudet tuomitessa voivat tunkeutua sydämeemme ja saastuttaa käytöksemme. Haluan sanoa vain, että henkilön ei tarvitse työskennellä tuomioistuimessa osoittaakseen puolueellisuutta tuomitessaan. Käytäntö voi putkahtaa esiin milloin tahansa ja jos emme valvo, niin se voi vallata koko luonteemme.

Kivi ja kivi suosion osoittamisessa

Palvelusten alueella tulemme suosikkijärjestelmään sen kapeimmassa merkityksessä. Jaakob tuo kirjeessään esiin tällaisen käytöksen rumuuden ja väittää, että se johtuu väärämielisyydestä.

”Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: ’Istu sinä tähän mukavasti’, ja köyhälle sanotte: ’Seiso sinä tuossa’, tahi: ’Istu tähän jalkajakkarani viereen’, niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?” (Jaak. 2: 1–4)

Tällainen suosiminen voi tulla esiin, kun autamme tervettä Yrjöä puhdistamaan ovenedustansa yöllisen lumipyryn jälkeen, mutta emme ota huomioon Aleksia, jolla on murtunut käsivarsi.

Tai voimme siirtää auton Sandralle, joka on aina mukava meille, mutta kieltää palveluksen kylmältä Katilta, jonka täytyy saada äitinsä kiireesti sairaalaan.

Johtopäätös

On tärkeää ymmärtää, että tällainen epäoikeudenmukaisuus on vakava rikkomus ja kauhistus Jumalalle. Kuten mainitsin, se on niin juurtunut yhteiskuntaan, että se voi läikkyä päällemme jonakin hyväksyttävänä ja normaalina. Sanoa, että käytäntö on vuotanut seurakuntiimme, pukisi sanoiksi todellisuuden, jota usein vähätellään, tai mikä pahempaa, kokonaan sivuutetaan. Jätän teidät muutamalla sanalla viisailta:

”Ei ole hyvä henkilöön katsoa, mutta leipäpalankin tähden rikkomus tehdään” (Sananl. 28:21).

Auttakoon oikeudenmukaisuuden henki meitä vaeltamaan oikeudenmukaisesti, sillä Hän on tasapuolinen kaikkien kanssa ja oikeudenmukainen kaikissa toimissaan.

Read Full Post »

The Life of the Word
15.1.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi hämmästyttävä seikka Raamatun kirjoituksissa on, että ne ovat täydellisiä. Tarkoitan tällä, että niistä ei puutu mitään sen tarkoituksen saavuttamiseksi, jota varten ne kirjoitettiin. Kuten toisaalla kirjoitan, niin tuo tarkoitus voidaan tietysti toteuttaa vain, kun kirjoitettu sana muuttuu puhutuksi sanaksi. Sitten, ja vasta sitten, sillä on ilmoituksen voima. Näin ollen sanat: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4) tarkoittavat vain Jumalan itsensä lausumia sanoja, eli sillä, mitä Hän uudelleen pukee meille sanoiksi, on kyky uudelleen muotoilla mielemme ja käytöksemme.

Terve halu

”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ’olette maistaneet, että Herra on hyvä’” (1. Piet. 2:1–3).

Toinen jae tässä sanoo, että sanan väärentämättömällä maidolla – kontekstissa, jossa se kirjoitettiin – on kyky edistää kasvua, eli se voi saada vauvan kypsymään ja saavuttamaan aikuisuuden. Se johtuu siitä, että sana on tehokas syy. Syytä sanotaan tehokkaaksi, kun se tuottaa halutun vaikutuksen tiettyyn olemassa olevaan. Tässä tuo olemassa oleva on vastasyntynyt vauva, haluttu vaikutus on kasvu ja tehokas syy on sana.

Toinen vaihe

Sana ei ole tehokas vain muuttamaan vauva nuorukaiseksi, vaan se voi myös – toisessa vaiheessa – vahvistaa häntä vakauden suhteen. Sitä apostoli Paavali tahtoo sanoa kirjoittaessaan:

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa” (Apt. 20:32).

Paavali painottaa tässä, että Jumalan sanalla on kyky rakentaa meitä, eli se voi johtaa meidät vakauteen ja pysyvyyteen. Se johtuu siitä, että Jumala on yhtä sanansa kanssa. Apostoli Johannes ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin kirjoittaessaan:

 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1).

Koska nämä sanat viittaavat logokseen, kukaan ei voi kiistää, että myös Raamatussa ilmoitettu sana oli alussa Jumalan kanssa. Itse asiassa se oli yhtä Jumalan kanssa, niin kuin se nyt on yhtä Hänen kanssaan, sillä Jumala ei ajattele yhtä ja sano toista. Hänen sanansa on yhtä hänen ajatustensa kanssa ja hänen ajatuksensa ovat yhtä hänen itsensä kanssa. Tämä on yksi ero uudestisyntymättömän ja Jumalan välillä. Kerran syntynyt – ja toisinaan kahdesti syntynyt – voi lausua sanoja, jotka eivät vastaa hänen ajatuksistaan. Raamattu todistaa tällaisesta ristiriidasta sanoessaan:

”Älä syö pahansuovan leipää äläkä himoitse hänen herkkujansa. Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee: hän sanoo sinulle: ’Syö ja juo’, mutta hänen sydämensä ei ole sinun puolellasi.” (Sananl. 23:6,7)

Ja jälleen:

Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat” (Ps. 55:21).

Tässä sydämen ajatukset kulkevat yhteen suuntaan ja puhutut sanat toiseen. Lyhyesti, sanat eivät ole yhtä puhujan kanssa. Juuri tätä on vilpillisyys. Mutta Jumalan kanssa ei ole niin, sillä Jumala on vilpitön. Siksi Hän sanoo, mitä ajattelee ja ajattelee toimiessaan, kuka hän on. Näin ollen henkilö, joka tulee tietämään jotakin Jumalan sanasta, tulee tietämään jotakin Jumalasta. Itse asiassa se ylittää tämän, sillä kun lukija kokee sanan elämän, hän kokee – todellisuudessa – Jumalan elämän. Kun Jeesus sanoo: Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63), hän vahvistaa jumalallisen sanan elävän luonteen.

Tästä seuraa, että kun Henki puhuu uudelleen meille kirjoitetun sanan, se muuttuu pelkistä kirjaimista elämän virraksi, joka pystyy elvyttämään ihmisen sydämen. Ei ihme, että psalmista voi kirjoittaa:Se on minun lohdutukseni kurjuudessani, että sinun lupauksesi minua virvoittaa” (Ps. 119:50). Se on tämä dynaaminen viestintä, jolla on kyky rakentaa meitä, ei passiivinen sanojen lukeminen, niin totuudenmukaisia kuin ne voivatkin olla.

Elämän koskettaminen

Tässä vaiheessa on ymmärrettävä, että tämä kaikki on uskon tulosta, sillä sanan elämä ei koskaan liity epäuskoon.

”Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).

Joten tässä meillä on jotakin, joka toimii, mutta vain niissä, jotka uskovat. Ja sen teho perustuu seuraavaan tosiseikkaan:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12).

Itse asiassa meidät herättiin elämään elävän sanan kautta: ”… te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta” (1. Piet. 1:23).

Se on sanan elämä, joka voi tehdä ihmeitä ja sitä voivat koskettaa vain ne, jotka luottavat puhujaan niin paljon, että tekevät, mitä Hän sanoo. Jeesus vahvistaa sen ilmoittaessaan: ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät” (Luuk. 8:21).

Jumala, joka tietää jokaisen ihmisen sydämen aikomuksen, tietää etukäteen kuka ryhtyy toimiin ja kuka ei ja vain ne, jotka ryhtyvät toimiin, koskettavat sanasta tulevaa elämää.

Read Full Post »

Older Posts »