Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kristityn kasvu’ Category

Patience & Longsuffering
15.5.2021 by Simon Desjardins, suom. SK

Elämä on luonteeltaan melko paljastavaa. Sen jatkuva virtaus testaa meitä toistuvasti valmistelustamme huolimatta. Valmiina tai ei, sen vaatimukset kyntävät syvälle persoonallisuuteemme harvoin odotetulla nopeudella, vaatien reaktioita, joita joskus ei voi lykätä.

Niinpä elämän koulu on yhä uudelleen onnistunut riisumaan naamion todelliselta minältämme paljastamalla muun muassa hyveellisyyden tai sen jonkinasteisen puuttumisen. Kaikesta tästä ja muusta meidän, ihmisten, tulisi olla kiitollisia Jumalalle ja sitäkin enemmän, jos kuulumme uskon talouteen.

Terveellinen paljastus

Edellä mainittu paljastuminen on aina seurausta. Riippuen sydämen tilasta se joko kehottaa parantamaan, tai turruttaa omantunnon.

Mitä olemme tehneet seurauksena? Huusimmeko Jumalan puoleen pyytäen armoa ja apua, vai lakaisimmeko sen pois sillä verukkeella, ettemme ole sen huonompia kuin muutkaan muuttaen heidän epäonnistumisensa tyynyksi, jonka päällä voimme lepuuttaa omatuntoamme?

Tässä suppeassa postissa määrittelen lyhyesti eron kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden välillä, sillä molemmat hyveet ovat luontaisia Kristuksen elämälle ja näin ollen myös kristilliselle elämälle. Relevantti kysymys kuuluu: Onko tämä elämä ilmennyt meidän lihassamme? Tiedämme varmuudella, että se oli ilmeinen apostoli Paavalin lihassa. Tässä hänen sanansa:

”Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.” (2. Kor. 4:10,11)

Itseasiassa nämä sanat määrittelevät, mikä kristitty on, eli henkilö, jonka kautta Kristuksen elämä ilmenee hänen kuolevaisessa lihassaan. Tästä seuraa, että kristillinen elämä on aina havaittavissa, ellei lihallisuus sitä varjosta.

Toivomme perustus

Kristillinen elämä on kokonaisuudessaan ylhäältä tulevaa lahja ja sellaisena sitä ylläpidetään ylimaallisen voiman kautta. Luemme esim. Kolossalaiskirjeestä:

 ”…ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla” (Kol. 1:11).

Ilman tätä jumalallista vahvistusta ei olisi toivoa menestymisestä. Se olisi turhautumista turhautumisen päälle ja tappiota tappion päälle. Onneksi se ei kuitenkaan ole niin, sillä Jumala ei ole lähtenyt lomalle. Hän on läsnä ja valmis ylläpitämään niitä, jotka luottavat Häneen. Näin ollen kristinusko on – ja tulee aina olemaan – Jumalan vaikutukseen perustuva.

”Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa” (Kol. 1:29).

Niinpä tärkeät kysymykset ovatkin: Ponnistelemmeko Hänen vaikutuksensa mukaan vai omien parhaiden kykyjemme mukaisesti? Toimiiko Hänen työnsä meissä voimakkaasti kuten apostolien elämässä? Vaikuttaako Hänen vaikutuksensa meissä voimallisesti, kuten se vaikutti apostolien elämässä? Yksi asia on varma: meitä voidaan ”vahvistaa hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla” (Kol. 1:11).

Mitä on kärsivällisyys?

Kärsivällisyys tarkoittaa itsensä ehdotonta hallitsemista odottaessaan. Se voi olla lupauksen tai bussin odottamista, tai kenties nimityksen tai sateen loppumisen. Mitä olkoonkaan, niin kärsivällisellä henkilöllä on kyky odottaa hämmentymättä tai ahdistumatta. Siksi kärsivällisyys merkitsee asennetta, joka ihmisellä on suhteessa tuleviin tapahtumiin. Kreikan sana, jota käytetään kuvaamaan tätä kykyä, on hypomonē.

Mitä on pitkämielisyys?

Toisin kuin kärsivällisyys, pitkämielisyys ei liity tuleviin tapahtumiin. Ennemminkin se on yhteydessä nykyiseen. Se voidaan määritellä kyvyksi välttää tilanne, joka yleensä liittyy johonkin ihmiseen. Pohjimmiltaan se käsittelee muiden kielteisiä toimia ja asenteita. Voisimme sanoa: Se on vaikeiden tilanteiden tai ongelmallisten henkilöiden kärsimistä turhautumatta tai ärtymättä.

Esimerkiksi kun jokin tai joku – yleensä – käy hermoillemme ja saa meidät pois lempeyden polulta, niin pitkämielinen rakkaus – joka on ystävällinen – ja johon Paavali viittaa jakeessa 1. Kor. 13:4, saa meidät pysymään hyväntahtoisina.

Tätä kykyä kuvaileva kreikan sana on makrothymia. Se ei ole sama kuin hypomonē, koska se koskee nykyisyyttä ja makrothymia tulevaisuutta. Siksi voimme sanoa: Kärsivällisyys on kyky odottaa jotakin poissaolevaa, kun taas pitkämielisyys on kyky kärsiä jotakin läsnä olevaa.

Kaksi konseptia

Nämä kaksi ajatusta heijastuvat selvästi toisessa Pietarin kirjeessä:

”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen” (2. Piet. 3:9).

Lupauksen odottaminen rauhallisesti liittyy kärsivällisyyteen, mutta muiden tekojen ja asenteiden kestäminen liittyy pitkämielisyyteen. Monilla kielillä sanaa kärsivällisyys käytetään usein ilmaisemaan molempia käsitteitä, jolloin konteksti määrittelee merkityksen; mutta kreikankielessä sana hypomonē ilmaisee yhden käsitteen – toinen ilmaistaan sanalla makrothymia.

Johtopäätös

Ennen kuin lopetamme, niin ajatelkaamme, että pitkämielisyys on erottamaton osa Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Tämä on yksi syy siihen, että meitä ei ole vielä tuhottu, sillä Jumala on täynnä hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä (Room. 2: 4). Sen lisäksi Hän haluaa vahvistaa meitä kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä ilolla (Kol. 1:11). Tämä on todellakin aivan ihanaa ja iloitsemisen aihe.

Read Full Post »

On becoming sluggish
15.1.2021, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi vaaroista, joita jokaisella kristityllä on edessään, on mahdollisuus menettää innoituksensa ja vetelehtiä – melkein huomaamattomasti – kohti velttoa asennetta, sillä kuten Raamattu julistaa, tämän maailman huolet voivat yhdessä halujen kanssa muihin asioihin saada meidät ajautumaan pois raukeaan tilaan, joka on riisuttu motivaatiosta ja jännityksestä. Tämä siirtyminen ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä. Se kasvaa huomaamatta laiminlyönnin maaperässä samalla maaten matalana penseän elämän aluskasvillisuudessa.

Tärkeä varoitus

Tietoisena vaarasta heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa: ”…ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:12). Kreikan sana veltto on νωθρός (nothros); se esiintyy vain kahdesti Uudessa Testamentissa ja molemmat kohdat löytyvät Heprealaiskirjeestä. Tässä on toinen:

”Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan” (Hepr. 5:11).

Tässä jakeessa sana ”nothros” on KJV -käännöksessä käännetty adjektiivilla ”dull” (tylsä) ja se liittyy kuulemiseen. Se viittaa terävyyden puutteeseen, ripeyden niukkuuteen, kun tulee aika kiinnittää huomiota sanottavaan, uneliaaseen passiivisuuteen vastakohtana elävälle tutkimisen halun tunteelle. Kun Jaakob kirjoittaa: ”Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan” (Jaak. 1:19), hän viittaa elävään haluun oppia, mikä on vastakohta jakeessa Hepr. 5:11 mainitulle tylsyydelle.

Siksi kun luemme: ”…ettette kävisi veltoiksi…” (Hepr. 6:12), meitä kehotetaan pysymään ahkerina ja innostuneina, hyviä tekoja ahkeroivina (Tiit. 2:14) ja runsaassa toivossa Pyhän Hengen voiman kautta (Room. 15:13).

Painopiste

Tärkeää tässä on ymmärtää, että paholainen, maailma ja liha saalistavat tätä energistä antaumusta ja siksi se voi joutua susien ruuaksi, jos jätetään vartioimatta.

Hedelmättömäksi tuleminen

Sama ajatus on esitetty kylväjävertauksessa:

”Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan ja se jää (KJV: becomes, tulee) hedelmättömäksi” (Mark. 4:18,19).

Tässä meillä on toinen ”tulee”, siirtyminen hedelmällisyydestä hedelmättömyyteen. Se kuinka asiat ovat olleet, on nyt antamassa tietä sille, kuinka ne eivät ole olleet ja se tapahtuu degeneraatioprosessin kautta; ja meille kerrotaan, että tämä prosessi johtuu kolmesta pahamaineisesta asiasta, nimittäin tämän maailman huolista, rikkauden viettelyksestä ja muista himoista. Nämä kolme tekijää ovat toistuvasti osoittaneet sterilointikykynsä. Ne voivat saastuttaa sydämemme ja alentaa käsityksemme hengellisestä todellisuudesta. Kun näin käy, menemme tavallisesti hypnoosia muistuttavaan tilaan – ainakin, mitä tulee hengelliseen elämäämme. Me siis tulemme hengellisesti veltoiksi samalla, kun tulemme kiireisiksi pelkästään aineellisten asioiden parissa.

Tehokas lääke

Onneksi Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei vain kehota meitä pakenemaan velttoutta, vaan tarjoaa myös ratkaisun.

”Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti” (Hepr. 6:11).

Meitä jokaista siis kehotetaan osoittamaan ahkeruutta, eli pysymään valppaana ja kiihkeästi pyrkiä pitämään hengellinen veremme virtaavana. Mutta mihin tarkoitukseen, voidaan kysyä? Miksi meidän pitäisi osoittaa uutteruutta ja sitkeyttä hengellisessä elämässämme? Vastaus on suora: ”…ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:12). Tässä kärsivällisyys (diligence) määrätään tehokkaaksi keinoksi, jolla voidaan välttää veltto asenne ja voit olla varma, että heprealaiskirjeen kirjoittaja tiesi, mistä puhui, sillä hän oli nähnyt kuinka maailma voi helposti sammuttaa palavan sydämen ja saada sen täydellisen hedelmättömyyden tilaan.

Joten tässä ahkeruus (diligence) on vastalääke, se on yleislääke, joka voi parantaa monia hengellisiä huonovointisuuksia.

Ahkeruuden määrittelyä

Kun puhumme ahkeruudesta, tarkoitamme keskinkertaisuudesta poikkeamista. Sana ilmaisee sitoutumista. Se paljastaa pakottavan prioriteetin läsnäolon.

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee” (Sananl. 4:23).

”Keep your heart with all diligence, for out of it spring the issues of life” (Prov. 4:23, KJV).

”…Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa” (Room. 12:11).

”… not lagging in diligence, fervent in spirit, serving the Lord” (Rom. 12:11, KJV).

Ahkerain käsi saa hallita, mutta laiska joutuu työveron alaiseksi” (Sananl. 12:24).

Näissä jakeissa, kuten monissa muissakin, sana ”ahkeruus” on täynnä voimakasta tunnetta, intohimoa, joka johtuu sydämen rehellisyydestä. Mikään muu ei häiritse. Näin ollen ahkeralle kristitylle se on kaikki tai ei mitään. Mieli on vakaa ja toimintatapa selkeä. Energia ei ole hajautettu, vaan keskittyy kaiken absorboivaan tavoitteeseen. Se on armoa armon päälle ja inspiraatiota halajamisen päälle. Hitaudelle ei jää tilaa. Vanhan ajan Henki liikkuu koko ihmisen päällä ja mieli uudistuu mietiskelyn ja rukouksen kautta.

Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on” (Hepr. 6:11,12).

Tämä lääke ei vain estä meitä hitaudesta, vaan myös kannustaa meitä jäljittelemään entisten aikojen rakastajia, joiden into ja antaumus ovat tuoneet voittoja ja järkyttäneet valtakuntia.

Tämä on kirkkautta ja tämä on elämää. Ponnistelkaamme täydellisyyteen ja kunnioittakaamme sitä Yhtä, joka ansaitsee parhaamme, sillä se on kutsumuksemme iankaikkisuuden tällä puolella.

Read Full Post »

On discouragement (part two)
15.12.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Lannistuminen (osa 1)

Edellisessä viestissäni näimme, kuinka lannistuminen voi vaikuttaa elämäämme negatiivisesti, sillä se voi saastuttaa sydämemme ja turmella mielemme siinä määrin, että näkemyksemme todellisuudesta voi muuttua äärimmäisen lannistavaksi. Sen sokaisemana todellinen sisu pelkistyy tyrmistykseksi ja elävä toivo epätoivoksi. Sen lisäksi, kuten näimme edellisessä viestissäni, sitä ei voi hiljentää. Se löytää aina ilmaisukeinon ja sen puhe vaikuttaa aina ihmisiin, jotka uinuvat epäuskon läheisyydessä. Se on todella voima, jota on vastustettava kaikella vakavuudella ja päättäväisyydellä.

Lannistavat sanat tahtovat aiheuttaa lannistusta

Meidän kristittyjen, olisi hyvä pohtia, mihin suuntaan korvamme ovat käännetyt ja ketä kuuntelemme. Koska yhtä paljon, kuin usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, lannistuminen tulee usein kuulemisesta ja kuuleminen lannistuneiden ihmisten sanasta. Raamattu tukee tätä periaatetta, jonka ihmisten kokemukset vahvistavat.

Niin oudolta, kuin se ehkä tuntuukin, lannistuneet ihmiset näyttävät löytävän lohtua, kun ympärillä on ihmisiä, jotka jakavat heidän surkeutensa. Itse asiassa he usein ärtyvät, kun ihmiset eivät yhdy heidän toivottomaan lähestymistapaansa ja kieltäytyvät huomioimasta heidän tappiohenkisiä viestejään.

Kaunis esimerkki

Neljännessä Mooseksen kirjassa on tarina, joka on hyvä esimerkki siitä, millaisia keskusteluja lannistuminen synnyttää. Jumala oli käskenyt Moosesta lähettämään 12 miestä, yksi kustakin heimosta, vakoilemaan Luvattua Maata. Palattuaan he ylistivät maan kauneutta ja hedelmällisyyttä:

”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät.” (4. Moos. 13:27)

Toisin sanoen maa vastasi sitä, mitä Jumala oli luvannut, mutta heidän mukaansa siellä oli ylitsepääsemätön ongelma:

”Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” (4. Moos. 13:28,29).

Kun ihmiset kuulivat tämän lannistavan ilmoituksen, he masentuivat, alkoivat protestoida ja nurista Mooseksen edessä. Onneksi Kaaleb tuli väliin positiivisella viestillä, joka oli juurtunut Jumalan lupaukseen:

”Ja Kaaleb koetti tyynnyttää kansaa napisemasta Moosesta vastaan ja sanoi: ’Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.’” (4. Moos. 13:30).

Mikä kontrasti edelliseen raporttiin. Tässä näemme luottamusta, uskoa, rohkeutta ja varmuutta. Näyttää, että Kaaleb pystyi näkemään tuliset hevoset ja vaunut, kuten Elisa (2. Kun. 6:16,17). Ensimmäinen ryhmä väitti kuitenkin, ettei toivoa ollut:

”Mutta ne miehet, jotka olivat käyneet hänen kanssaan siellä, sanoivat: Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi. Niin he saattoivat israelilaisten keskuudessa pahaan huutoon sen maan, jota olivat olleet vakoilemassa, sanoessaan: Se maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa, joka syö omat asukkaansa; ja kaikki kansa, jota me siellä näimme, oli kookasta väkeä. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.” (4. Moos. 13:31-33).

Nämä miehet antoivat huonon raportin, koska he olivat syrjäyttäneet Jumalan kuvasta. Niinpä he olivat masentuneita ja masentavia. He osasivat vain miettiä tappiota. Tulos oli ehdottoman valitettava:

Silloin koko kansa alkoi huutaa ja parkua ja kansa itki sen yön” (4. Moos. 14:1).

Huono raportti lannisti melkein koko seurakunnan. Joten mitä tapahtui seuraavaksi? Vastaus on riittävän yksinkertainen: Tapahtui, mitä tapahtuu aina, kun ihmiset ovat epätoivoisia, eli he alkoivat puhua masennuksen sanoja:

”Ja kaikki israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja koko kansa sanoi heille: ’Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin? Ja he puhuivat toinen toiselleen: Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin.’ Silloin Mooses ja Aaron lankesivat kasvoilleen Israelin kansan koko seurakunnan eteen” (4. Moos. 14:2–5).

Onneksi Joosua ja Kaaleb olivat vahvistautuneet Jumalassa ja valmiita taisteluun:

”Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ’Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.’” (4. Moos. 14:6–9).

Seuraava jae vahvistaa, mitä olen sanonut aiemmin:

Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa” (4. Moos. 14:10).

Kuten voimme nähdä, jos Jumala ei olisi puuttunut asiaan, he olisivat tappaneet Joosuan ja Kaalebin – vain osoittamaan, mitä lannistuminen voi tehdä. Seuraavasta näemme, mitä Jumala ajattelee lannistumisesta:

”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.’” (4. Moos. 14:11,12).

Kaikkien niiden ihmeiden jälkeen, jotka Jumala oli tehnyt heille, ihmiset eivät uskoneet Hänen lupauksiinsa. Entä me? Jokainen voi uskoa, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta entä musertavan pimeyden aikoina? Mitä tapahtuu, kun tapahtumat käyvät mustiksi ja pysyvät tähdittöminä hyvin kauan?

Veljet! Vastustakaamme lihallisen mielen aiheuttamia huonoja raportteja. Seisokaamme Jumalan sanassa lujina ja valmiina voittamaan. Jäljitelkäämme sitä Yhtä, josta on kirjoitettu:

Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle ja merensaaret odottavat hänen opetustansa” (Jes. 42:4).

Ja muistakaamme totuuden sanat:

Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta?” (Jer. 32:27).

Read Full Post »

On discouragement (part one)
15.11.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

”Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi (discouraged [lannistunut, masentunut] New KJV).” (4. Moos. 21:4, KR38)

Kansa lannistui matkasta

Kristillinen vaellus on riittävän pitkä tarjotakseen meille erilaisia koetuksen aikoja ja nämä ajat johtavat meidät aina toiseen kahdesta mahdollisesta lopputuloksesta, nimittäin lannistumiseen tai täyttymykseen. Se johtuu siitä, että jokainen mahdollisuus edistyä on myös mahdollisuus taantua ja jokainen sen kudoksessa piilevä mahdollisuus voittaa on mahdollisuus menettää. Siksi tietty tilanne voi lannistaa toisen ja vahvistaa toisen, sillä ne eivät ole elämän olosuhteet, jotka tekevät ihmisen vahvaksi, vaan ennemminkin heihin upotettu sydämen tila.

Hengellisen koulutuksen merkitys

Koska emme tiedä, milloin nämä koetuksen ajat tulevat, meidän on oltava aina valmiina, eli meidän on pysyteltävä niiden joukossa, jotka käyvät voimasta voimaan (Ps. 84:7) ja se voi tapahtua vasta, kun suurempia haasteita tulee tiellemme.

Juuri tämä siirtyminen pulmasta toiseen tekee meistä sopivia ja kehittää meissä kyvyn kestää vastoinkäymisiä. Ilman tällaista koulutusta meillä ei juuri ole mahdollisuutta onnistua. Profeetta oli aivan oikein huomannut, että jokainen ahdinko on tärkeä ja että sitä tulisi pitää askeleena tiellä edistykseen.

”Jos sinä jalkamiesten kanssa juokset ja ne sinut väsyttävät, kuinka sinä kävisit kilpaan hevosten kanssa? Ja jos sinä vaarattomalla maalla oletkin turvassa, kuinka käy sinun Jordanin rantatiheikössä?(Jer. 12:5)

Avaustekstimme

Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi.” (4. Moos. 21:4)

Joten tässä meillä on matkalla lannistuneita ihmisiä; ja osittain heidän masentuneisuutensa johtui siitä, että he eivät olleet valmistaneet itseään. Näin ollen, kun pitkäaikaiset vaikeudet tulivat heidän tiellensä, he olivat hukkua ja menettivät rohkeutensa. Ilmeisesti on olemassa toinenkin vaihtoehto. Esimerkiksi Daavid olisi voinut langeta masennukseen monta kertaa, mutta kuten seuraava jae julistaa, hän tiesi kuinka tukea henkeänsä ja löytää voima hädän hetkinä.

”Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa.” (1. Sam. 30:6)

Kun olemme yhteydessä Jumalaan, imemme itseemme jumalallista voimaa, sillä Hänen sanallaan on kyky vahvistaa henkeämme ja tehdä meistä sopivia taisteluun. Daniel viittaa tällaiseen jakamiseen kirjoittaessaan:

”Ja hän sanoi: ’Älä pelkää, sinä otollinen mies, rauha olkoon sinulle. Vahvistu! Vahvistu!’ Ja hänen puhuessaan minulle minä vahvistuin ja sanoin: ’Puhukoon herrani, sillä sinä olet minua vahvistanut.’” (Dan. 10:19)

Tämä sydämellinen jakaminen on paras lääke masennukseen. Se rohkaisee sydämen ja muuttaa mielen. Se saa aikaan uuden ajattelutavan, jossa Jumala valaisee pimeät näköalat. Seuraus on, että toivon aurinko nousee ja paistaa sydämessämme, mikä tuo rohkeutta ja nostaa odotuksia.

Lannistumisen säikeet

Lannistuminen ei tule yhdessä yössä. Se on seuraus pitkittyneestä konfliktista, joka on tyhjentänyt sielun kaikenlaisesta lujuudesta. Se on antautuminen näennäisen pimeyden valtaan. Se vaikuttaa siihen, kuinka arvioimme todellisuutta ja ennen kaikkea siihen, kuinka puhumme sisäisesti – toisin sanoen ajattelutapaamme – kuten myös siihen, kuinka kommunikoimme muiden kanssa. Lannistuminen ei tuo mitään hyvää. Se on tuhoisa mielentila, jonka kanssa Jumalalla ei ole mitään tekemistä. Se on yksi puhtaimmista epäuskon ilmauksista, joka ruokkii tietämättömyyttä ja sokeutta.

Lannistunut puhe

Senjälkeen he lähtivät liikkeelle Hoorin vuorelta Kaislameren tietä kiertääksensä Edomin maan. Mutta matkalla kansa kävi kärsimättömäksi. Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ’Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.’” (4. Moos. 21:4,5)

Yksi lannistumisen pääongelmista on sen väistämättömässä ilmauksessa. Se ei ole hiljaa. Se saarnaa epäuskon sanoja, missä ikinä sitä tavataan. Se johtuu siitä, että lannistunut sydän on poistanut Jumalan arvioinnistaan. Se näkee vain päänsä yläpuolella roikkuvat turmiollisten olosuhteiden tummat pilvet. Kaikki valaisevat säteet ovat poissa ja masentunut sydän seisoo valitusten ja nurinoiden keskellä. Kaikki on huonosti; mikään ei toimi; Jumala ei kuule; ei mitään toivoa vapautuksesta.

Kristinuskon kannalta lannistuminen on luopumista totuudesta, sillä se on perustettu valheille ja pärjää petoksen avulla. Se on todellakin perkeleellinen mielentila, joka voi houkutella epävakaan sielun pois loistavista saavutuksista ja mikä pahempaa, Jumalan tahdon täyttämisestä. Joten älkäämme sävähtäkö. Vaikka tapahtumien käänne johtaakin meidät lohduttomuuteen, niin luottakaamme Kilpeemme ja ylen suureen palkintoomme, sillä Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.

”Ole vain luja ja aivan rohkea ja noudata tarkoin kaikessa sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on sinulle antanut; älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle, että menestyisit, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:7).

Jatkuu artikkelissa Lannistuminen (osa 2)

 

Read Full Post »

A Real Reason to Panic
By Steve Schmutzer, 27.11.2020, suom. SK

Hirveän paljon Jumalaa pelkääviä, perustuslakia kannattavia ja lakia noudattavia ihmisiä Amerikassa ovat turhautuneita ja huolestuneita marraskuun 3. päivän vaalien jälkeen.

Huomattava osa näistä ihmisistä ovat melko varmoja, että demokraatit harjoittivat petollista käytöstä saadakseen näyttämään siltä, että Joe Biden voitti reilusti presidenttiäänestyksen.

Osa TUOTA toista ryhmää kokee Biden’in ”menestyksen” olleen globalististen resurssien, salaisten yksilöiden ja pimeiden agendojen huolellisesti järjestämää.

Ja lopuksi – pienempi osa tästä viimeisestä joukosta on edelleen varma, että Jumala hallitsee EDELLEEN.

Laita minut tähän viimeiseen kategoriaan.

Katselen, kuinka monet itseään kristityiksi kutsuvat, painavat paniikkinappulaa näinä päivinä. ”Kuinka Jumala voisi sallia tämän?” ”Nyt menemme ahdistukseen.” ”Onko Joe Biden antikristus?” ”Nämä vaalit tarkoittavat, että tempaus tapahtuu millä hetkellä tahansa.”

Typeryyden näyttö suuressa osassa seurakuntaa on ahdistavaa nähdä ja kuulla. On itsestään selvää, että Kristuksen morsian tietää hyvin vähän ylkänsä suunnitelmista.

Tässä on vain muutamia seikkoja, jotka tulee pitää oikeassa perspektiivissä näinä myllerryksen aikoina:

Numero 1. Raamatun ennustukset – mukaan lukien sen ensisijaiset kehitykset ja merkit – pyörivät Israelin ympärillä. Kuten tri. John MacArthur sanoi: ”Jos käsität Israelin oikein, saat eskatologiasi kohdalleen.” Jos irrotat katseesi Jumalan kellosta, et voi ymmärtää oikein aikaa, jossa elämme. Profeetallisten asioiden arvioiminen Amerikan asioiden linssin läpi on osoitus tietämättömyydestä ja ajan tuhlaamista.

Numero 2. Menneissä vaaleissa ei ole mitään, mikä viestittäisi Tempauksen olevan tapahtumassa. ”Autuas toivomme” (Tiit. 2:13) ei ole yhteydessä mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Se on läheinen ja merkitön ihme. Se tulee ilman varoitusta. Apostoli Paavali odotti sitä omana aikanaan. Meidän pitäisi odottaa sitä samalla tavalla 2. joulukuuta kuin odotimme 2. marraskuuta.

Numero 3. Sen lisäksi, että voimme todellakin nähdä ahdistuksen kauden elementtien koreografian ottavan muotoa – globaalit pandemiat, nouseva laittomuus, erityiset liitot Lähi-idässä, vetoamiset yhden maailman hallintoon jne. – mikään näistä tapahtumista ei tarkoita, että uskovat joutuvat kestämään Ahdistuksen. Pyhien kirjoitusten TÄYSI neuvo tekee selväksi, että pyhät lähtevät tältä planeetalta, ennen kuin Danielin 70. viikko käynnistyy.

Ja lopuksi varmista, että lippusi taivaaseen on kunnossa. Matt. 7:21-23 tekee hyvin selväksi, että monet huomaavat liian myöhään, etteivät olleetkaan todella pelastettuja. Tämä on yksi Jumalan sanan pelottavimmista kohdista ja jos haluat ymmärtää, mitä on todellinen paniikki, niin lue seuraava kappale huolellisesti:

Suoraan sanoen näinä aikoina kirkonpenkeissä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole oikeassa suhteessa Kristukseen. He luulevat olevansa – mutta eri syistä heidät on petetty. Iankaikkisuuden kannalta on tärkeää saada tämä asia kohdalleen.

Haastava, mutta hengellisesti elintärkeä kysymys pohdittavaksi on: ”Mikä on iankaikkinen tilani?” (2. Kor. 13:5). Jaakobin kirjeen 1. luvun mukaan koettelevat olosuhteet todistavat uskomme eheyden.

Näinä päivinä ei ole mitään kiireellisempää, kuin varmistaa, että sydämemme tila on oikea Jumalan edessä.

Read Full Post »

The Sight of God (part 2)
By Simon Desjardins, 15.10.2020, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Jumalan kyky nähdä (osa 1).

Saattaako joku niin piiloon piiloutua, etten minä häntä näe? sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo Herra.” (Jer. 23:24)

Jumalan yleismaailmallinen näkökyky

Jumalan näkökyky ei ole vain pysyvä; se on myös yleismaailmallinen. Kuten olemme lukeneet jakeesta, tämä johtuu siitä, että Jumala on läsnä kaikkialla. Hän täyttää taivaan ja maan. Siksi kukaan ei voi piiloutua Jumalalta:

”Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun. Ja jos minä sanoisin: ’Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi’, niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.” (Ps. 139: 7–12)

Näin ollen mikään ei voi paeta Hänen universaalista näkökentästään. Herran silmät ovat joka paikassa; ne vartioitsevat hyviä ja pahoja” (Sananl. 15:3). Näin ollen suuri MINÄ OLEN näkee aina ja kaikkialla iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kaiken, mitä hän näkee, hän näkee nykyhetkessä. Tämä on yksi syy siihen, miksi Hän tietää kaiken, eikä unohda mitään. Hän on ikuinen ja universaali todistaja, joka meidän pitää kohdata tuomiopäivänä.

Jumalan kyky nähdä läpi

”…eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili” (Hepr. 4:13).

Kun ihminen voi nähdä vain pinnallisesti, niin Jumala näkee läpi kaiken ja jokaisen ihmisen. Jumala siis ei tarvitse röntgenkuvia, tietokonetomografiaa, PET-skannauksia, magneettikuvauksia eikä tähystyksiä, koska Hänelle kaikki on alastonta ja paljastettua – ei vain alastonta, vaan myös paljastettua. Tämä on valtava ero Jumalan ja meidän välillä. Vaikka meitä ympäröivät rajoitukset, Jumala on rajoittamaton aina ja kaikissa olosuhteissa.

Tämä ääretön kuilu Jumalan ja meidän kykymme välillä näkyy 1. Samuelin kirjan tarinassa, jonka me kaikki tunnemme:

”Kun he sitten tulivat ja hän näki Eliabin, ajatteli hän: ’Varmaan on nyt tässä Herran edessä hänen voideltunsa’.  Mutta Herra sanoi Samuelille: ’Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.’” (1. Sam. 16:6,7)

Samuel oli tässä katastrofin partaalla. Hän oli aikeessa voidella Eliab tulevaksi Israelin kuninkaaksi ja hän aikoi tehdä sen, koska hänen rajoitettu näkökykynsä johti häntä harhaan. Me menemme usein samaan ansaan, mutta Jeesus ei koskaan mennyt siihen ansaan. Hänestä sanotaan:

”Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille” (Jes. 11:3,4).

Kun Jeesus sanoo: Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen” (Joh. 5:30), Hän viittaa kykyynsä kuulla Isän ääni. Mutta kuinka monta kertaa me tuomitsemmekaan silmiemme näöllä ja päätämme korviemme kuulolla ikään kuin olisimme itseriittoisia? Ulkonäöllä voi pettää ihmisiä, mutta ei Jumalaa. Siksi kielto:

”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio” (Joh. 7:24).

Jumalan kaikkitietävä näkö

Toinen ero Jumalan ja meidän näkömme välillä on siinä, että Jumalan näkökyky on aina tiedon mukainen. Hän tietää, mitä näkee ja näkee, mitä tietää ja tämän pysyvästi. Mutta niin ei ole meidän kohdallamme.

Ihmettelen, kuinka moni ihminen tunnistaisi atomipommin, jos löytäisi sen pellolta, tai Didier Queloz’in, jos tapaisi hänet kadulla. Hyvin usein näkömme ei ole tiedon mukainen. Joten joskus näemme ja teemme johtopäätöksiä tietämättä, mitä näemme. Mutta Jumala on täysin erilainen ja Hänen johtopäätöksensä ovat aina totta.

Ainoa toivomme

Siksi meidän täytyy nähdä El Roi (ראי אל), ”Jumala, joka näkee minut”, sillä hänessä on toivomme. Haagarin kysymys on edelleen ajankohtainen: ”Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” Psalmeista löytyy ihana lupaus:

Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee” (Ps. 32:8).

Jumala, jonka näkökyky on täydellinen – ja täydellinen koko elämän kirjon alueella – tarjoutuu opastamaan meitä silmillään. Kun Hän sanoi Haagarille: ”Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle” (1. Moos. 16:9), Hän opasti häntä silmillään. Tämä ei ole jonkinlainen utopia. Se on lupaus, joka annetaan kaikille, jotka alistuvat Hänen neuvoillensa ja tottelevat Hänen ääntänsä. Tietenkään, kuten Haagarin kohdalla, ei ole aina helppoa noudattaa Hänen opastustaan, mutta se, joka luottaa Hänen rakkauteensa ja myötätuntoonsa, kokee kirkkauden.

”Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee Hänen Palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.” (Jes. 50:10)

Tämä, eikä mikään vähäisempi, johtaa meidät elämän tielle, sinne, missä on ikuinen ilon ja nautintojen täyteys.

Read Full Post »

The Sight of God (part 1)
By Simon Desjardins, 15.9.2020, suom. SK

Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.’ Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” (1. Moos. 16:11–14)

Inhimillistämisen vaara

On myönnettävä, että me uskovat tiedämme, että Jumala on hyvin erilainen kuin ihminen, mutta silti me otamme riskin – ainakin joillakin alueilla – antropomorfisoida, inhimillistää suuri MINÄ OLEN, että hänestä tulisi ymmärrettävämpi ja helpommin saavutettava. Emme ehkä ole tietoisia tuosta vaarasta, mutta mahdollisuus väijyy mielemme rajoilla odottaen suotuisaa hetkeä hypätä sisään ja vääristää käsityksemme Hänestä.

Että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi persoonallisuuden alueella, on kiistatonta, mutta kun on kyse siitä kuinka pitkälti, niin samankaltaisuus romahtaa, sillä Jumala on ääretön ja ihminen rajoitettu. Siitä seuraa, että äärettömyyden käsite jää meille abstraktiksi ja sitä tuskin voidaan kuvitella asianmukaisesti; toisin sanoen Jumalan ja meidän äärettömyyskäsitysten välillä on aukko. Tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä Jumala kokee sen ensimmäisessä persoonassa, me emme.

Haagar

Haagarin tarina luo arvokasta valoa vaikeuteen, joka meillä on muodostaessamme itsellemme asianmukaista käsitystä Jumalasta. Omin avuin meillä ei ole toivoa menestyksestä ja jumaluuden häpäiseminen olisi ainoa mahdollinen tulos. Onneksi Jumala voi paljastaa itsensä ja osittain sulkea rajallisuutemme luoman aukon. Siksi voimme hankkia pätevää tietoa, mutta vain osittain (1. Kor. 13:9).

Juuri näin tapahtui Haagarille. Herran enkeli löysi hänet vesilähteen luota erämaassa ja kertoi hänelle, että hän synnyttäisi pojan. Hän kertoi myös, millainen mies hän tulee olemaan ja että hänen jälkeläisensä lisääntyvät niin, että heitä ei voida laskea heidän paljoutensa vuoksi. Hän antoi myös välittömän ohjeistuksen siitä, mitä Haagarin pitäisi tehdä seuraavaksi. Niinpä hän kuuli Jumalan äänen fyysisillä korvillaan. On kuitenkin hämmästyttävää, että se, mikä vaikutti häneen eniten ei ollut se, että Jumala puhuu, vaan ennemminkin se, että hän näkee:

”Haagar kutsui Herraa, joka oli puhutellut häntä, nimellä ’Sinä olet El-Roi’. Haagar näet ajatteli: ’Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?’” (1. Moos. 16:13, Raamattu Kansalle).

Siellä tuon vesilähteen luona Jumala ilmoitti Hagarille jotakin itsestään. Ja se ilmoitus liittyi Hänen näkökykyynsä.

Kahdenlaista näkökykyä

Kun Haagar sanoi: Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” (1. Moos. 16:13), hän tuo esiin ilmoituksella saadun tiedon. Vasta silloin ja siellä hän näki Jumalan, joka näkee hänet. Sen juuri ilmoitus tekee; se avaa silmämme ja saa meidät näkemään jonkin totuuden Jumalasta.

Kiinnitä huomiota Haagarin sanoihin: ”Olenko minä tässä paikassa saanut nähdä takaapäin hänet, joka näkee minut?” (1. Moos. 16:13). Hänen sanansa korostavat kontrastia hänen näkökykynsä ja Jumalan näkökyvyn välillä, toisin sanoen inhimillisen näkökykymme ja jumalallisen näkökyvyn välillä.

Jumalan pysyvä näkökyky

Haagar ei sanonut: ”Olenko minäkin täällä nähnyt Hänet, joka näki minut?” Vaan ennemminkin: ”Olenko minäkin täällä nähnyt Hänet, joka näkee minut?” Haagar oli tullut ilmoituksen kautta tietämään, että kun hän oli lakannut näkemästä Jumalan, Jumala näki hänet edelleen, toisin sanoen, hän oli kokenut Jumalan pysyvän näkökyvyn. On yksi asia, että tämä tieto on päässämme, mutta kokonaan toinen asia tietää se, kuten Haagar sen tiesi. Hän oli nähnyt El Roi’n (ראי אל), ”Jumalan, joka näkee minut”. Kun Jeesus sanoi: ”Ennenkuin Abraham oli, Minä Olen” (Joh. 8:58), hän julisti jumaluuttaan. Mutta hän julisti sen myös – vai pitäisikö sanoa ilmoitti – tavatessaan Natanaelin:

”Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: ’Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!’ Natanael sanoi hänelle: ’Mistä minut tunnet?’ Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut’. Natanael vastasi ja sanoi hänelle: ’Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas’.” (Joh. 1:47-49)

Natanael ymmärsi silloin ja siellä, että Jeesus oli nähnyt hänet kaiken aikaa. Hän sai välähdyksen Jumalan pysyvästä näkökyvystä ja tuli siihen tulokseen, että tämä ei ollut tavallinen ihminen. ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!”

Ensimmäinen kontrasti

Joten tässä meillä on ensimmäinen vastakohtaisuus Jumalan ja oman näkökykymme välillä. Meidän näkökykymme on hetkellinen ja ohimenevä, Jumalan näkökyky on pysyvä. Hän näkee meidät keskeytyksettä. Itse asiassa Hän näkee jokaisen ihmisen ja kaiken tällä tavalla. Tämä ajatus ahdisti Nietzsche’ä. Kirjassaan Näin puhui Zarathustra hän loi hahmon, josta lopulta tulee Jumalan murhaaja. Myöhemmin rikollinen selittää tekonsa syytä:

Mutta hänen … täytyi kuolla: hän näki kaikkinäkevillä silmillä – hän näki ihmisten syvyydet ja pohjat; hän näki kaiken heidän kätketyn nöyryytyksensä ja rumuutensa. Säälissään hän ei hävennyt mitään; hän tunkeutui likaisimpiin nurkkiini. Tämän ehdottoman uteliaan, liian tunkeilevan, liian säälivän, oli kuoltava. Hän näki minut aina: halusin kostaa tällaiselle todistajalle – tai muuten en voisi elää.

Jumalan, joka näki kaiken, mukaan lukien jokaisen ihmisen – tämän Jumalan täytyi kuolla! Ihminen ei voi sietää, että tällaisen todistajan pitäisi elää.

Nämä sanat saattavat heijastaa Nietzsche’n henkilökohtaista motivaatiota, ei tappaa Jumala, kuten hän luuli, vaan tappaa sisäinen tieto, joka hänellä oli Jumalasta ja oikeutukseton tietoisuus, joka hänellä oli itsestään.

Jumala on todella El Roi (אל ראי), ”Jumala, joka näkee minut” ja näkee minut aina.

”Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt” (Fil. 2:14-16).

Jatkuu artikkelissa Jumalan kyky nähdä (osa 2).

Read Full Post »

Christian strength
19.8.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Kun puhumme kristityn vahvuudesta, tarkoitamme sisäistä lujuutta, joka tuottaa itsepintaisuutta ja sisua, tuota suloista kykyä, joka saa meidät jatkamaan huolimatta vastustuksesta ja ankarista ahdistuksista. Ilman sitä näännymme matkalla, väistämme vastuutamme ja hoipertelemme keskellä taistelukenttää. Siksi vahvuus on kiistatta välttämätön osatekijä voittajan elämässä.

Kristityn vahvuuden ydin

Kun Jumala sanoi Joosualle: ”Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin” (Joosua 1:9), Hän vain kehotti Joosuaa ajattelemaan tosiasioita sellaisina, kuin ne olivat ja uskomaan, että ympäröivä todellisuus oli, mitä Jumala sanoi sen olevan. Näin ollen perussyy, että Joosua pystyi käyttämään voimaansa, oli: ”Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.” Tästä seuraa, että se on Jumalan läsnäolo, joka tekee meistä vahvoja, ei toiveajattelu eikä uskonnolliset harjoitukset.

Raamatun todistus

Psalmista julistaa uudelleen ja uudelleen, että Jumala on vahvuutemme hengitys.

Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani (Ps. 18:1). Jumala, joka minut voimalla vyöttää (Ps. 18:32). Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana, sinä, minun väkevyyteni, riennä avukseni (Ps. 22:19). Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen! (Ps. 27:1).

Näin ollen, mitä suurempi tietoisuutemme (perception) Hänestä on, sitä enemmän vahvuutta koemme. Tietenkin on otettava huomioon, että hengellinen tietoisuus liittyy sydämen tilaan. Siksi Job saattoi sanoa: ”…se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa” (Job 17:9), sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Herraa (Hepr. 12:14) ja se, joka ei näe Häntä, eli se, joka ei havaitse (perceive) Häntä, tulee yhä heikommaksi.

Esimerkiksi kun Ihmisen Poika otti syntimme päällensä – ja siten erotettiin Isä-Jumalasta – Hän sanoo profeetalliset sanat: Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru” (Ps. 22:15). Tästä opimme, että hengellistä voimaa saadaan ihmisen ja Jumalan välisen tiedostettavan suhteen kautta. Se ei ole muodollisen uskonnollisuuden tulos, vaan ennemmin yhteyden sivuvaikutus. Daavid koki tämän periaatteen kirjoittaessaan: ”Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:10).

Etsiä voimaa oikealla kädellä ja samalla leikkiä maailman kanssa toisella, on hyödyttömyys, joka on johtanut monet hyvää tarkoittavat kristityt turhautumiseen ja lopulta tappioon. Simson on siitä hyvä esimerkki. Hän alkoi leikkiä maailman kanssa; tutustui siihen läheisyyteen saakka Delilan kautta ja lopulta menetti voimansa, kun hänen seitsemän palmikkoaan leikattiin pois – ne edustivat hänen vihkiytymistään nasiirina.

Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä. (Tuom. 16:19)

Flirttailulla maailman kanssa on aina lamauttava vaikutus. Se tyhjentää henkemme pehmeästi ja jättää meidät heikoksi ja aneemiseksi.

Täydelliseksi tehty vahvuus

Toinen huomioitava asia on, että kristityn vahvuus voidaan tehdä täydelliseksi.

Ja hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’” (2. Kor. 12:9)

Ajatus tässä on, että jumalallinen vahvuus väärennetään, kun se sekoittuu ihmisen vahvuuteen. Näin ollen, mitä riisutumpi ihminen on omasta riittävyydestään, sitä puhtaampi Jumalan vahvuus on ilmetessään hänessä. Siksi Paavali huudahtaa: ”Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan” (2. Kor. 12:9).

Periaate vahvistettu

Jesaja näyttää osoittavan samaan suuntaan kirjoittaessaan:Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin” (Jes. 40:29). Profeetta sanoo, että Jumala ei pue voimalla ihmistä, joka nojaa omaan riittävyyteensä. Siksi ihminen, joka ylpeilee kokemuksestaan, tai valmistautumisestaan, katkaisee vain oman kaulansa, mitä tulee Jumalan apuun. Tällaisen kaverin on tultava köytensä päähän, jos haluaa kokea jumalallisen vahvuuden, sillä ne ovat heikkoja, jotka Jumala vahvistaa, ei itsevarmoja karismaattisia kuumakalleja. Siksi profeetta lisää:

”… mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy. (Jes. 40:31).

Toisin kuin itseriittoinen kiireinen mehiläinen, omasta heikkoudestaan tietoinen ihminen odottaa Herraa, koska on pakko. Apostolin sanat ovat paljastavat:

Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa” (1. Kor. 2:3).

Juuri tämä heikkous – tämä tietoisuus riittämättömyydestä – synnyttää jumalallisen voiman osoittamisen: ”… ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan (1. Kor. 2:4,5).

Nämä Kirjoitukset ja monet muut todistavat, että Paavalin vahvuus oli hänen tietoisuudessaan heikkoudesta. Jumalan hänen käsiinsä uskoma tehtävähän oli yksinkertaisesti ylivoimainen. Tämän seurauksena Paavali vietiin polvilleen hyvin merkityksellisen kysymyksen kanssa:Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2. Kor. 2:16). Ei ihme, että hän saattoi kirjoittaa:

ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta (2. Kor. 3:5).

Ja jälleen:

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä” (2. Kor. 4:7).

Kristityn vahvuus kukoistaa aina hauraassa maljakossa ja vain vaatimattomassa (unpresuming) astiassa se tehdään täydelliseksi.

Read Full Post »

Vain glory
15.7.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi pyrkimys, joka ilmentää inhimillisen olemassaolon ydintä liittyy haluumme saada kirkkautta (glory) ja kunniaa (honor); ja se johtuu siitä, että kerran meillä oli sitä ylenpalttisesti, sillä sitä annettiin meille täydellisellä anteliaisuudella. Mutta valitettavasti syntiinlankeemus lopetti tällaisen yltäkylläisen olemassaolon ja syöksi meidät äärimmäiseen köyhyyteen ja vaikeroimiseen. Apostoli Paavali ilmaisi sen näillä muutamilla sanoilla: Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23).

Kuten Jeesus osoittaa Luukkaan evankeliumissa, etsimme yleensä asioita, jotka olemme menettäneet. Tässä Hänen sanansa:

”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut’. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: ’Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut’.” (Luuk. 15:4–9)

Kirkkauden ja kunnian etsintämme on perusteltua, sillä nämä elementit ovat olleet luontainen osa olemustamme siitä saakka, kun meidät luotiin. Siksi huomaamme olevamme levottomia ja jossakin määrin keskeneräisiä, kunnes menetetty löytyy.

Petollista etsimistä

Ongelmamme on, että etsimme usein kirkkautta ja kunniaa väärässä paikassa. Tämä on se, mitä Jeesus tähdentää Johanneksen evankeliumissa sanoessaan:

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?” (Joh. 5:44).

Tässä meillä on kaksipuolinen havainto. Ensinnäkin kohtaamme tosiasian, että meillä ihmisillä on taipumus etsiä ihmisiltä tulevaa kirkkautta ja kunniaa. Sitten meille kerrotaan, että tämä virhe varmasti sabotoi uskomme. Näin ollen tämä lausunto asettaa hengellisen lain. Se on ”joko tai” -tilanne: Joko meillä on usko, tai ihmisiltä tuleva kunnia. Meillä ei voi olla molempia, koska toinen tuhoaa toisen.

Kunnian vastaanottaminen toinen toisiltaan

Huomattakoon, että jakeessa Joh. 5:44 Jeesus ei nimenomaan sano, että meille on väärin etsiä kirkkautta tai kunniaa ihmiseltä (jotkut käännökset käyttävät sanaa ”kirkkaus” (glory) ja toiset sanaa ”kunnia” (honor)). Se, mikä on selvää, on, että meille on väärin vastaanottaa kunniaa toinen toiseltamme. Toisin sanoen, vaikka emme etsi kunniaa ihmiseltä, meidän ei pitäisi säilytellä sitä jonakin meille merkityksellisenä, koska ihmisen arviointi ei ehkä yllä asioiden todelliseen tilaan. Siksi Jeesus sanoo:

”En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä” (Joh. 5:41).

Jos lihaksi tullut Jumalan Poika kieltäytyy vastaanottamasta kunniaa ihmisiltä, niin mikä oikeus meillä on vastaanottaa sitä? Ja jos on väärin vastaanottaa sitä, niin kuinka paljon pahempaa onkaan etsiä sitä? Tällainen etsintä voi paljastaa vain mielen lihallisuuden, sillä se on pohjimmiltaan päivänselvä osoitus itsekeskeisyydestä. Tästä seuraa, että henkilö, joka etsii maallista kunniaa, on jo osoittanut motiiviensa epäpuhtauden.

Paavali kirjoittaa filippiläisille:

”…ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne (Fil. 2:3).

Tässä apostoli varoittaa meitä tällaiselta turmelevalta taipumukselta, taipumukselta, joka voi myrkyttää koko sielun ja tuhota minkä tahansa saavutuksen loisto – ainakin Jumalan suhteen.

Tämä ettekä tee mitään on aika arvovaltainen kehotus ja tekisimme hyvin, jos toteuttaisimme sitä ja ymmärtäisimme sen tärkeyden arjessamme.

Kirjoittaen tessalonikalaisille Paavali vaatii:

”…vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa.” (1. Tess. 2:4–7)

Kunnian vastaanottaminen ihmisiltä jättää aina suuhumme pahan maun ja pistävän tyytymättömyyden tunteen. Se voi saada meidät hymyilemään joksikin aikaa, mutta jälkivaikutuksena tulee moraalinen paha olo, tietoisuus vilpillisyydestä ja teennäisyydestä. Ja ennen kaikkea se vie meiltä kaiken taivaallisen palkan. Täysin toteutuessaan se on ehdoton harha, perkeleellisen petoksen hedelmä, joka ruokkii ihmisen lihallisuutta ja ylimielisyyttä. Itse asiassa Sananlaskujen kirjoittaja toteaa, että tällainen lyhytaikainen kunnia ei ole lainkaan kunniaa.

Liika hunajan syönti ei ole hyväksi, eikä kunnian tavoittelu kunniakasta” (Sananl. 25:27).

Ja tuskaa lisää, että sellainen turhamaisuus ei kestä. Se on pilvi, joka katoaa pois iäksi unohdettuna.

”Sillä: ’kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee’ …” (1. Piet. 1:24).

Jumalalta tuleva kunnia

Joh. 5:44 sanoo:

”Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?”

Nämä sanat vahvistavat, että Jumala odottaa meidän etsivän sitä kunniaa ja kirkkautta, joka tulee häneltä ja vain häneltä. Sillä Hän tietää, että se on ollut luontainen osa olemustamme siitä lähtien, kun meidät luotiin. Tätä Jumalalta tulevaa kunniaa ei voi verrata ihmisiltä peräisin olevaan ohikiitävään kunniaan, sillä se on todellinen ja kestävä. Se ei jätä jälkeensä surua vaan sen sijaan täyttää sielun riemulla ja todellisella tyydytyksellä.

Jätän sinulle nämä sanat:

”Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen; mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle! Sillä Jumala ei katso henkilöön.” (Room. 2:5–11)

 

Read Full Post »

Perilous times will come (part three)
16.5.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Vaaralliset ajat tulevat, osa 2.

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja” (2. Tim. 3:1).

Kahdessa edellisessä viestissäni esittelin kaksi jättiläistä, jotka kristityt nykyisin kohtaavat, nimittäin välinpitämättömyys ja kasvava kuilu uskovien ja epäuskoisten välillä. Tänään haluaisin keskittyä kolmanteen jättiläiseen, ehkä raivokkaimpaan niistä kaikista. Tarkoitan tässä luopumusta, joka ympäröi meitä nykyään – luopumusta, joka piiloutuu evankelikaalisen liturgian taakse.

Luopumus

Koska meistä tulee yhä enemmän saalista (Jes. 59:15) ja meitä ehdotetaan tuhottaviksi, on hyvin todennäköistä, että jo lähitulevaisuudessa vaino kohtaa meitä, ellei ole jo kohdannut. Paavalihan todistaa, että:

kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).

Hän ei sano, että ”voivat joutua vainottaviksi”, vaan että ”joutuvat vainottaviksi”. Hänen sanansa ovat arvovaltaiset ja varmat.

Kuten kirjoitin edellisessä postissani, uskonpuhdistuksen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on suojannut meitä muutaman vuosisadan, mutta sen vaikutus on nyt loppumassa ja yhteiskuntamme on voimakkaasti muuttumassa

Uusi tilanne herättää joitakin tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko valmiita siihen, mitä edessä on, vai aiommeko tehdä kompromisseja ja himmentää valomme? Aiommeko puhua suoraan, vai siirtyä hiljaiselle mukavuusvyöhykkeelle? Aiommeko pitää kiinni kristillisestä uskosta suvaitsemattoman yhteiskunnan peruskudoksessa, vai poistummeko siitä välttääksemme vainon? Aiommeko saarnata Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, vai evankeliumia, joka on valmistettu maittavista palasista? Nämä eivät ole mitään pieniä kysymyksiä ja teemme hyvin, jos vastaamme niihin sydämestämme.

Koeteltu tulella

Nyt tämä uusi sosiaalinen muutos paljastaa uskomme kudoksen ja tuo jaon niiden välillä, jotka ovat todella opetuslapsia ja niiden, jotka eivät sitä ole (Joh. 8: 31,32). Sillä se järkyttää kaikkea, mitä voidaan järkyttää ja tämä siinä määrin, että vain ne, joita ei voida järkyttää, jäävät. Se myös vahvistaa – kuten Paavali selittää – Jumalan valittujen uskoa (Tiit. 1:1).

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” (1. Piet. 1:6,7).

Näin ollen vaarallisia aikoja, joihin Paavali viittaa, käytetään puhdistavana tulena – ainakin aitojen opetuslasten elämässä. Välähdys siitä nähdään Ilmestyskirjassa:

”Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ’Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut ja mistä he ovat tulleet?’ Ja minä sanoin hänelle: ’Herrani, sinä tiedät sen’. Ja hän sanoi minulle: ’Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.’” (Ilm. 7:13–17).

Luopumuksen luonne

Tietenkään kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät alistu tuohon puhdistukseen; jotkut pakenevat puhdistavasta tulesta ja piiloutuvat petturuuden muurin taakse.

Kun olin nuori uskossa, luulin, että luopumus koostuisi ihmisistä, jotka kieltävät kristinuskon kokonaan ja näin ollen jättävät seurakuntamme. Nyt kuitenkin uskon vahvasti, että se ottaa hienovaraisemman tien kuin tämä. Enemminkin se hiipii sisään takaapäin etanan vauhtia ikään kuin välttääkseen tarkkailevaa silmää. Sen eteneminen paljastuu virsien ja rukousten keskellä, eli ihmiset seurakunnissamme eivät kiellä itse Kristusta, vaan ennemminkin sen, mitä Hän uskoo ja opettaa ristiriitaisen moraalin maailmassa.

Mukavuuden vuoksi luopuneet kieltäytyvät samaistumasta Ristiinnaulittuun välttääkseen sen, mitä Hän kärsi. Seuraus on, että käytännössä he lähtevät Kristuksen uskosta – siitä, mitä Jeesus uskoo – palvoessaan muodikasta ”Jeesusta”. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:

”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3,4)

Kun nämä sanat kirjoitettiin, Paavali puhui tulevasta ajasta. Ja hän viittasi ihmisten ryhmään, josta käytti sanaa ”he”. On selvää, että hän viittaa tässä kirkossakävijöihin, ihmisiin, jotka teeskentelevät opettelevansa kristillisiä oppeja, vaikka kääntävät korvansa pois totuudesta, jota Jeesus opettaa. Juuri tämä sisältyy luopumukseen: se on siirtyminen totuudesta taruihin ja tänä päivänä sitä jo tapahtuu ympärillämme.

Vaarallisia aikoja

Paavali siis odotti näitä vaarallisia aikoja ja minä uskon, että ne ovat jo meillä. Varo kuitenkin, niiden ilmeneminen on irrallista ja monet eivät pysty tunnistamaan niiden aiheuttamia vaaroja. Niiden vaikutus on kuitenkin selkäpiitä karmiva.

Raamattu kehottaa meitä sanoen:

”Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet” (Sananl. 22:28).

Tänä päivänä jotkut hyvää tarkoittavat kristityt ovat poistamassa niitä – tarkoitan tässä moraalisia maamerkkejä – ja neuvottelevat ympärileikkaamattomien kanssa tarjotakseen heille päivän kaupan. Kaiken tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä vuohet ja lampaat ovat edelleen keskenään ja erottaminen on vielä edessä.

Read Full Post »

Older Posts »