Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kristityn kasvu’ Category

A stone & a stone
15.11.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Kuten kaikki tiedämme, on olemassa monitahoisia asioita, jotka voivat murehduttaa Jumalan sydäntä ja valitettavasti useimmat niistä liittyvät ihmisen käyttäytymiseen. ”Tässä lyhyessä viestissä kiinnitän huomionne hienovaraiseen käytäntöön, joka on kaikilta osin kauhistus Herralle. Se esitetään meille suorasukaisesti Sananlaskujen kirjassa:

”Kahtalainen paino ja kahtalainen mitta – molemmat ovat Herralle kauhistus” (Sananl. 20:10).

Alkuperäinen teksti kuuluu:

A stone and a stone, an ephah and an ephah, Even both of them are an abomination to Jehovah. (Kivi ja kivi, eefa ja eefa, kumpikin kauhistus Jehovalle, Youngs Literal Translation).

Tämä kirjoitus viittaa painoihin, joita käytetään ”tasavartisessa vaa’assa” (katso yllä olevaa kuvaa). Jotkut kauppiaat käyttivät kahta erilaista kiveä väittäen, että molemmilla oli sama paino, esimerkiksi mina. Todellisuudessa toinen niistä painoi vähemmän kuin mina. Siksi ostaja maksoi sitä käytettäessä enemmästä, kuin mitä oli saanut. Samaa vilppiä harjoitettiin myös tilavuusmitoilla, kuten eefa osoittaa.

Ajatus ilmaistaan yksityiskohtaisemmin 5. Mooseksen kirjassa:

”Älä pidä kukkarossasi kahdenlaisia punnuksia, suurempia ja pienempiä. Älä pidä talossasi kahdenlaista eefa-mittaa, suurempaa ja pienempää. Olkoon sinulla täydet ja oikeat punnukset; olkoon sinulla täysi ja oikea eefa-mitta, että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Sillä jokainen, joka näitä tekee, on kauhistus Herralle, jokainen, joka vääryyttä tekee.” (5. Moos. 25:13–16)

Luemme myös Sananlaskujen kirjasta: ”Väärä vaaka on Herralle kauhistus, mutta täysi paino (kivi) on hänelle otollinen” (Sananl. 11:1).

Kenelle nämä sanat on kirjoitettu?

On myönnettävä, että nämä kohdat – alkuperäisessä kontekstissaan – viittaavat enimmäkseen kauppiaisiin. Entä me, jotka emme ole kauppamiehiä? Voidaanko näitä sanoja soveltaa myös meihin?

Selvä tosiasia on, että meillä, kuten näillä kauppiailla voi olla kiusaus käyttää niin sanotusti ”kiveä ja kiveä” eli eefaa ja eefaa”. Viittaan tässä yleiseen tapaan käyttää kaksoisstandardeja ihmisiä kohdeltaessa. Kaksoisstandardilla tarkoitan: erilaisten periaatteiden soveltamista tilanteisiin, jotka periaatteessa ovat samanlaisia ja usein käytetään kuvaamaan etua, joka annetaan yhdelle osapuolelle toiseen nähden. Näin ollen tiettyihin ihmisiin käytämme yhtä mittapuuta ja toisiin toista. Hämmästyttävää on, että tätä halveksittavaa puolueellisuutta suvaitaan usein ja tietyissä olosuhteissa sitä pidetään normaalina.

Puolueellisuuden ansa

Kun näin käy, lankeamme puolueellisuuteen. Sanan itsensä mukaan on olemassa puolia. Inhottavaa puolueellisuudessa on, että joitakin puolia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Ei ihme, että Raamattu kehottaa meitä pysymään erossa sellaisesta kauhistuksesta.

”Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön” (Jaak. 2: 1).

Tällaiset sanankohdat paljastavat, että meillä kristityilläkin voi olla kivi ja kivi, eefa ja eefa. Itseasiassa se ei ole vain mahdollista, vaan myös todennäköistä, koska juuri tällä tavalla vanha ihminen toimii. Tästä seuraa, että erilaisten painojen käyttö on niin juurtunut yhteiskuntaamme, että olemme tulleet sille lähes sokeiksi. Siksi voimme langeta tähän ansaan melkein tiedostamatta ja olla siinä rauhallisesti, ikään kuin kaikki olisi normaalia.

Kivi ja kivi tuomiossa

On kaksi perusaluetta, joilla puolueellisuus voidaan osoittaa, nimittäin tuomio ja suosio. Aloittakaamme tuomiosta.

”Älkää katsoko henkilöön tuomitessanne, vaan kuulkaa pientä yhtä hyvin kuin suurtakin; älkää peljätkö ketään ihmistä, sillä tuomio on Jumalan” (5. Moos. 1:17).

Kuinka voin osoittaa puolueellisuutta tuomitessa? Tässä on esimerkki: Olettakaamme, että Alice – hienosteleva naapurini – ottaa haravani kysymättä ja jättää minut ilman kipeästi tarvitsemaani työkalua. Jossakin vaiheessa tajuan, että se on hänellä ja juoksen hänen luoksensa kuin myrsky ja pääsen hänen tapaukseensa kertoen hänelle koleerisella äänellä, että tämä on hyvin epäkunnioittavaa ja todella ärsyttävää. Mutta omituista kyllä, kun viehättävä Harriet tekee täsmälleen saman, minä vain hymyilen lempeästi ja sanon ”hei”.

Tai ehkä Claude pysäköi autonsa minun ajotielleni, jättäen minut loukkuun kuin lintu häkissä. Kiukkuisena ryntään hänen ovelleen ja kerron hänelle, että seuraavalla kerralla hinautan hänen autonsa pois varoittamatta. Mutta kun Karl, pankkiiri, tekee saman säännöllisesti, olen hiljaa kiristellen hampaitani täysin turhautuneena. Ja jos käy niin, että olosuhteet pakottavat minut poistumaan talostani, kysyn häneltä varovasti, voisiko hän siirtää autoaan hetkeksi.

Tällaiset eroavaisuudet tuomitessa voivat tunkeutua sydämeemme ja saastuttaa käytöksemme. Haluan sanoa vain, että henkilön ei tarvitse työskennellä tuomioistuimessa osoittaakseen puolueellisuutta tuomitessaan. Käytäntö voi putkahtaa esiin milloin tahansa ja jos emme valvo, niin se voi vallata koko luonteemme.

Kivi ja kivi suosion osoittamisessa

Palvelusten alueella tulemme suosikkijärjestelmään sen kapeimmassa merkityksessä. Jaakob tuo kirjeessään esiin tällaisen käytöksen rumuuden ja väittää, että se johtuu väärämielisyydestä.

”Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: ’Istu sinä tähän mukavasti’, ja köyhälle sanotte: ’Seiso sinä tuossa’, tahi: ’Istu tähän jalkajakkarani viereen’, niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?” (Jaak. 2: 1–4)

Tällainen suosiminen voi tulla esiin, kun autamme tervettä Yrjöä puhdistamaan ovenedustansa yöllisen lumipyryn jälkeen, mutta emme ota huomioon Aleksia, jolla on murtunut käsivarsi.

Tai voimme siirtää auton Sandralle, joka on aina mukava meille, mutta kieltää palveluksen kylmältä Katilta, jonka täytyy saada äitinsä kiireesti sairaalaan.

Johtopäätös

On tärkeää ymmärtää, että tällainen epäoikeudenmukaisuus on vakava rikkomus ja kauhistus Jumalalle. Kuten mainitsin, se on niin juurtunut yhteiskuntaan, että se voi läikkyä päällemme jonakin hyväksyttävänä ja normaalina. Sanoa, että käytäntö on vuotanut seurakuntiimme, pukisi sanoiksi todellisuuden, jota usein vähätellään, tai mikä pahempaa, kokonaan sivuutetaan. Jätän teidät muutamalla sanalla viisailta:

”Ei ole hyvä henkilöön katsoa, mutta leipäpalankin tähden rikkomus tehdään” (Sananl. 28:21).

Auttakoon oikeudenmukaisuuden henki meitä vaeltamaan oikeudenmukaisesti, sillä Hän on tasapuolinen kaikkien kanssa ja oikeudenmukainen kaikissa toimissaan.

Read Full Post »

The Life of the Word
15.1.2020, by Simon Desjardins, suom. SK

Yksi hämmästyttävä seikka Raamatun kirjoituksissa on, että ne ovat täydellisiä. Tarkoitan tällä, että niistä ei puutu mitään sen tarkoituksen saavuttamiseksi, jota varten ne kirjoitettiin. Kuten toisaalla kirjoitan, niin tuo tarkoitus voidaan tietysti toteuttaa vain, kun kirjoitettu sana muuttuu puhutuksi sanaksi. Sitten, ja vasta sitten, sillä on ilmoituksen voima. Näin ollen sanat: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4) tarkoittavat vain Jumalan itsensä lausumia sanoja, eli sillä, mitä Hän uudelleen pukee meille sanoiksi, on kyky uudelleen muotoilla mielemme ja käytöksemme.

Terve halu

”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ’olette maistaneet, että Herra on hyvä’” (1. Piet. 2:1–3).

Toinen jae tässä sanoo, että sanan väärentämättömällä maidolla – kontekstissa, jossa se kirjoitettiin – on kyky edistää kasvua, eli se voi saada vauvan kypsymään ja saavuttamaan aikuisuuden. Se johtuu siitä, että sana on tehokas syy. Syytä sanotaan tehokkaaksi, kun se tuottaa halutun vaikutuksen tiettyyn olemassa olevaan. Tässä tuo olemassa oleva on vastasyntynyt vauva, haluttu vaikutus on kasvu ja tehokas syy on sana.

Toinen vaihe

Sana ei ole tehokas vain muuttamaan vauva nuorukaiseksi, vaan se voi myös – toisessa vaiheessa – vahvistaa häntä vakauden suhteen. Sitä apostoli Paavali tahtoo sanoa kirjoittaessaan:

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa” (Apt. 20:32).

Paavali painottaa tässä, että Jumalan sanalla on kyky rakentaa meitä, eli se voi johtaa meidät vakauteen ja pysyvyyteen. Se johtuu siitä, että Jumala on yhtä sanansa kanssa. Apostoli Johannes ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin kirjoittaessaan:

 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1).

Koska nämä sanat viittaavat logokseen, kukaan ei voi kiistää, että myös Raamatussa ilmoitettu sana oli alussa Jumalan kanssa. Itse asiassa se oli yhtä Jumalan kanssa, niin kuin se nyt on yhtä Hänen kanssaan, sillä Jumala ei ajattele yhtä ja sano toista. Hänen sanansa on yhtä hänen ajatustensa kanssa ja hänen ajatuksensa ovat yhtä hänen itsensä kanssa. Tämä on yksi ero uudestisyntymättömän ja Jumalan välillä. Kerran syntynyt – ja toisinaan kahdesti syntynyt – voi lausua sanoja, jotka eivät vastaa hänen ajatuksistaan. Raamattu todistaa tällaisesta ristiriidasta sanoessaan:

”Älä syö pahansuovan leipää äläkä himoitse hänen herkkujansa. Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee: hän sanoo sinulle: ’Syö ja juo’, mutta hänen sydämensä ei ole sinun puolellasi.” (Sananl. 23:6,7)

Ja jälleen:

Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessä; hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat” (Ps. 55:21).

Tässä sydämen ajatukset kulkevat yhteen suuntaan ja puhutut sanat toiseen. Lyhyesti, sanat eivät ole yhtä puhujan kanssa. Juuri tätä on vilpillisyys. Mutta Jumalan kanssa ei ole niin, sillä Jumala on vilpitön. Siksi Hän sanoo, mitä ajattelee ja ajattelee toimiessaan, kuka hän on. Näin ollen henkilö, joka tulee tietämään jotakin Jumalan sanasta, tulee tietämään jotakin Jumalasta. Itse asiassa se ylittää tämän, sillä kun lukija kokee sanan elämän, hän kokee – todellisuudessa – Jumalan elämän. Kun Jeesus sanoo: Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä” (Joh. 6:63), hän vahvistaa jumalallisen sanan elävän luonteen.

Tästä seuraa, että kun Henki puhuu uudelleen meille kirjoitetun sanan, se muuttuu pelkistä kirjaimista elämän virraksi, joka pystyy elvyttämään ihmisen sydämen. Ei ihme, että psalmista voi kirjoittaa:Se on minun lohdutukseni kurjuudessani, että sinun lupauksesi minua virvoittaa” (Ps. 119:50). Se on tämä dynaaminen viestintä, jolla on kyky rakentaa meitä, ei passiivinen sanojen lukeminen, niin totuudenmukaisia kuin ne voivatkin olla.

Elämän koskettaminen

Tässä vaiheessa on ymmärrettävä, että tämä kaikki on uskon tulosta, sillä sanan elämä ei koskaan liity epäuskoon.

”Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).

Joten tässä meillä on jotakin, joka toimii, mutta vain niissä, jotka uskovat. Ja sen teho perustuu seuraavaan tosiseikkaan:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hepr. 4:12).

Itse asiassa meidät herättiin elämään elävän sanan kautta: ”… te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta” (1. Piet. 1:23).

Se on sanan elämä, joka voi tehdä ihmeitä ja sitä voivat koskettaa vain ne, jotka luottavat puhujaan niin paljon, että tekevät, mitä Hän sanoo. Jeesus vahvistaa sen ilmoittaessaan: ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät” (Luuk. 8:21).

Jumala, joka tietää jokaisen ihmisen sydämen aikomuksen, tietää etukäteen kuka ryhtyy toimiin ja kuka ei ja vain ne, jotka ryhtyvät toimiin, koskettavat sanasta tulevaa elämää.

Read Full Post »

Spiritual Childhood
14.12.2019 by Simon Desjardins, suom. SK

Hengellisessä maailmassa – kuten fyysisessäkin – on aika syntyä ja kohta sen jälkeen tulee aika oppia tuhat asiaa ja soveltaa oppimaamme. Se on epäkypsyyden kausi, jolloin meitä kehotetaan kehittämään taitoja syödä, pukeutua, sitoa kengännauhat jne.

Kaikki tietävät, että tämä ajanjakso on täysin normaali. Siksi lapsen ei tarvitse hävetä lapsuuttaan. Hän voi syödessään valuttaa keittoa housuillensa, mutta se kuuluu asiaan, sillä hän edistyy viikko viikolta.

Tietenkin, kun vuodet vierivät, hänen odotetaan kasvavan ja kypsyvän; siirtyvän vastuuttomuuden tilasta vastuullisuuden tilaan; tulevan luotettavaksi henkilöksi, joka myötävaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin. Lopulta tämän siirtymäajan pitäisi saavuttaa päämäärä. Paavali ilmaisee sen näillä sanoilla:

”Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on” (1. Kor. 13:11).

Hälyttävä tilanne

Ongelma syntyy, kun normaalista tulee epänormaalia, eli kun siirtymäaika on ohitettu eikä siirtymistä ole tapahtunut. Se on todella valitettava asioiden tila: aikuinen ei pysty sitomaan kengännauhojaan; syö edelleen leukalapun kanssa; ei erota televisiota tietokoneesta; ei tiedä, mikä on oikea ja mikä vasen. Ei ihme, että psalmista kirjoittaa:

”Niin meidän poikamme ovat nuoruudessaan kuin korkealle kohoavat kasvit” (Ps. 144:12).

Oikein! On aika kasvaa. Mutta kuten Paavali huomauttaa, tuo aika voi loppua ja me jäämme kehtoon:

”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi.” (Hepr. 5:12,13)

Jos olemme olleet uskossa yli 20 vuotta, on aiheellista kysyä: puhummeko edelleen kuin lapset, ymmärrämmekö kuin lapset ja ajattelemmeko kuin lapset?

Keskityn nyt kuuteen lapsille kuuluvaan ominaisuuteen. Teen tämän itsetutkistelun käynnistämiseksi, josta voi olla hyötyä meille kaikille.

Lapset rakastavat leluja

Lasten kiistaton ominaisuus on heidän rakkautensa viihteeseen – sama pätee hengellisiin lapsiin. He rakastavat leikkimistä ja hauskan pitoa. Siksi näet heitä kristillisissä konserteissa, kristillisillä festivaaleilla, kristillisillä piknikeillä ja kaikenlaisissa huvituksissa. Mutta kun on aika työskennellä, he jotenkin katoavat ja menevät piiloon. He ovat liian kiireisiä, tai liian kaukana, liian väsyneitä tai liian kokemattomia, liian ujoja, tai liian heikkoja – tällaisia ovat taaperoiden tekosyyt.

Heidän maailmansa on pieni

Heidän toiminta-alueensa rajoittuu usein kotiin ja takapihaan; hengellisesti puhuen voisimme sanoa: heidän kotiinsa ja seurakuntaansa. Jotkut heistä voivat laajentaa näköalansa yhteisöön, mutta ei paljon enempää. He pysyvät yleensä mukavuusvyöhykkeensä rajojen sisäpuolella, jolloin he tuntevat olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi.

Heidän tragedian tuntonsa on vääristynyt

Se, että 9 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja nälkäperäisiin sairauksiin vuosittain – enemmän kuin aidsiin, malariaan ja tuberkuloosiin yhteensä – ei juurikaan vaikuta heihin. Suurin murhenäytelmä heille on, että heidän kissansa on kuollut eilen illalla. Se, että miljardit ihmiset eivät ole koskaan kuulleet evankeliumin sanomaa, jättää heidät kylmiksi. Viikon onnettomuus on, että joku teki naarmun kirkon lattiaan aivan saarnatuolin eteen.

He rakastavat makeisia

He nauttivat Raamatun makeasta osasta, eli lupauksista, rakkaustarinoista ja fantastisista tapahtumista. He myös tykkäävät syödä sellaista, joka on helppo niellä, kuten maito, velli ja sose, mutta he eivät pidä kiinteästä ruuasta.

”Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä” (1. Kor. 3:2).

Mitä sitten on (kiinteä) ruoka, voimme kysyä? Raamattu selittää sen selvästi sellaisissa kohdissa kuin Joh. 4:34:

”Minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa.

Raamatussa sanan lukemista tai opetuksen vastaanottamista pidetään maitona, mutta opetuksen soveltamista – eli Jumalan tahdon tekemistä ja Hänen työnsä loppuun saattamista – pidetään kiinteänä ruokana.

Heidän käsityksensä vaarasta on vääristynyt

Toisinaan he ovat hyvin peloissaan, kun vaaraa ei ole ollenkaan ja toisinaan luottavaisia kohdatessaan vaaran. He voivat pelätä hiiriä, mutta rakastavat leikkimistä ahnaiden susien kanssa.

”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia” (Matt. 7:15).

Nämä väärät sananpalvelijat eivät pelota heitä vähääkään. Itse asiassa heistä voi tulla heidän ystäviään ja he voivat tukea heidän työtänsä. Se johtuu siitä, että heidän erottamiskykynsä ei ole kehittynyt; eikä se kehity, koska he ovat edelleen juuttuneet keskustelemaan Kristuksen opin alkeista, eivätkä pyri eteenpäin kypsyyteen (ks. Hepr. 6:1).

He ovat herkkäuskoisia

Toinen lapsille ominainen piirre on, että he ovat lapsellisia ja siksi narrattavissa. Jos sinulla on sopiva lähestymistapa, voit saada heidät uskomaan melkein mihin tahansa. Esimerkiksi Paavali kirjoitti korinttolaisille kristityille sanoen heille, että he olivat vauvoja Kristuksessa (1. Kor. 3:1). Ja todellakin, myöhemmin näemme, että näitä vauvoja pettävät teeskentelijät, jotka tulevat heidän luokseen suosituskirjein. (2. Kor. 3:1). Itse asiassa petos oli niin täydellinen, että nämä vauvat aikoivat kirjoittaa näitä huijareita suosittelevan kirjeen, joten Paavalin piti pelastaa heidät näiden leijonien kynsistä ja jälleen voittaa heidän luottamuksensa sen jälkeen, kun nämä puoskarit olivat haukkuneet häntä.

Johtopäätös

Veljet, jatkakaamme kypsyyteen. Antakaamme korvamme ja sydämemme viisauden sanoille.

”Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut – sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet” (1. Kor. 2:6–8).

Read Full Post »

Strategy for a Blessed New Year
By Robert Mandel, 4.1.2020, suom. SK

Tätä artikkelia kirjoittaessani toivon voivani tarjota lukijalle strategian lisäämään hengellistä kasvua ja siunausta alkavana vuona. Tämän suunnitelman perusta löytyy Matteuksen luvusta 6, jossa Jeesus neuvoo meitä kokoamaan aarteita taivaaseen.

Voimme helposti kuvitella tämän sanomisen ilmeisen syyn: saada taivaallinen palkka, jota ei voida vähentää eikä hävittää. Mutta uskon, että tälle jakeelle on toinenkin tärkeä syy, jonka Herra ilmoittaa meille jakeessa Matt. 6:21:

”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.”

Amplified Bible sanoo sen näin:

”Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi [sinun toiveesi, sinun halajamisesi; se, mihin elämäsi keskittyy].”

Suurin osa meistä arvostaisi todella kaikkia neuvoja, jotka keskittäisivät toiveemme, halumme ja elämämme varmemmin Herraan ja Hänen tarkoituksiinsa, kuin mitä ne tällä hetkellä ovat. Uskon, että tässä jakeessa Matt. 6:21, piilossa kaikkien nähtävillä Jeesus antaa meille keinon tehdä juuri niin!

Monien vuosien ajan nuorempana uskovana itseasiassa ajattelin, että KJV:n (King James Version) kääntäjät olivat kääntäneet tämän jakeen jotenkin virheellisesti. Eikö olisi järkevämpää sanoa: ”Missä sinun sydämesi on, sinne sinun aarteesi seuraa”? Meillä kaikilla on taipumus varata aikamme, kykymme ja aarteemme rakastamillemme asioille, vai mitä? Sydämemme kiirehtii edellä kiinnittymään asioihin, joita se rakastaa ja kutsuu meitä lähettämään lisää aikaa tai aarteita antautuakseen sen kiintymyksille täydellisemmin. Vaikka tämä voi olla totta, niin näyttää, että Herra tunsi toisen totuuden, jonka hän halusi meidän ymmärtävän – lähetä aarteesi etukäteen paikkoihin, joihin Jumala käskee ja se kutsuu sydämesi seuraamaan sitä sinne, minne se on mennyt!

Oletko koskaan kokenut tätä itse? Lähetät lahjoituksen lähetyssaarnaajalle ja sitten huomaat ajattelevasi häntä. Lähetät vähän lisää aarteita ja huomaat, että luet mielenkiinnolla heidän uutiskirjeitään. Jatka tähän malliin ja näin sinä huolehdit heistä ja rukoilet heidän puolestaan!

Tässä on nyt minulle se jännä osa: Jos se toimii aarteemme suhteeni, niin miksi se ei toimisi meidän aikamme suhteen?

Entä jos antaisimme Herralle enemmän aikaa vain ”tahtomme tekona”?

Voisiko hän kunnioittaa tällaista uhria lisäämällä haluamme jatkaa tätä käytäntöä? Vuosia sitten saarnamies nimeltä Larry Lea toi esiin vankan opetuksen, kuinka viettää tunti Jumalan kanssa rukouksessa. Muistan tietyn lauseen, jota hän käytti rohkaisemaan meitä toimintamme käynnistämisessä jo ennen kuin meillä oli ”tunnepääomaa” tehdä se. Hän opetti, että jos pysymme lujina sitoutumisessamme tähän ylimääräiseen aikaan, niin harjoituksemme muuttuu haluksi ja sitten ajan myötä halusta tulee ilomme.

Voitaisiinko tämän jakeen ymmärtää myös tarkoittavan, että missä ikinä sinun aikasi on, siellä on myös sydämesi halu.

Toinen vahvistus tälle käsitykselle löytyy yhdestä Raamatun ”rakkautta” tarkoittavasta kreikan sanasta:

  • ”Eros”-rakkaus on romanttista rakkautta;
  • ”Phileo”-rakkaus on veljellistä rakkautta;
  • ”Agape”-rakkaus on ”valinnan rakkautta.”

Vanhan virren sanoin kysymme joskus itseltämme: ”Kuinka Herra saattoi rakastaa minua, syntistä, tuomittua, saastaista”? Uskon, että osa vastauksesta löytyy Hänen ”agape”-rakkaudestaan. Se ei ole vain ehdoton; se on Hänen valintansa! Hän päättää rakastaa meitä ja sitoutuu tuohon valintaan, ennen kuin koskaan annoimme hänelle syytä tehdä niin!

”Jumala osoitti suuren rakkautensa meitä kohtaan lähettämällä Kristuksen kuolemaan puolestamme, kun olimme vielä syntisiä.”

Jos Jumala voi tehdä tämän meidän puolestamme, niin emmekö voisi jäljitellä tätä esimerkkiä Hänen suuresta rakkaudestaan nyt, kun olemme kokeneet sen henkilökohtaisesti? Pitääkö meidän todella tuntea phileo– tai eros-rakkautta, ennen kuin voimme harjoittaa agape-rakkautta? Entä jos tekisimme päätöksen antaa enemmän aikaa ja aarteita Hänelle, ennen kuin tunnemme tekevämme niin?

Jos tulkitsen jakeen Matt. 6:21 oikein, niin Herra kunnioittaisi kuuliaisuuttamme muuttamalla harjoituksemme haluksi ja edelleen iloksi jatkaessamme Hänen kasvojensa etsimistä!

Olen päättänyt toteuttaa käytännössä nämä oivallukset vuonna 2020. Jos valonsäde näistä ajatuksista on koskettanut sydäntäsi, niin kenties liityt minuun.

Saakoon Herra lähettää sydämemme tuoreelle pyhiinvaellukselle seuraamaan polkua, jonka valaisemme sitoutumisellamme rakastaa Häntä uudella tavalla.

Robert Asher Mandel – is53@att.net

 

Read Full Post »

Lukewarm?
By John Lysaught, 3.11.2019, suom. SK

On olemassa väärinkäsityksiä, joita Saatana asettaa maailmalle. Yksi on, että taivas on sellaistenkin epäuskoisten saatavilla, jotka vain elävät hyvää elämää. Toinen on, että helvetti on varattu vain pahoista pahimmille. Niinpä ”maailman” ihmiset tuntevat olonsa mukavaksi yleisten uskomustensa kanssa, mitä tulee taivaaseen ja helvettiin. Kuinka surullista. Vaikka heille esitetään Raamatun totuus ja tarve pelastuksesta Kristuksessa, he edelleen uskovat Saatanan valheisiin.

Näen, että ihmisiä on kolmea tyyppiä. Ensimmäinen on ne, jotka elävät itselleen uskoen Saatanan valheisiin. Toinen on penseä uskova ja kolmas on todellinen uskova. Ensimmäinen on helpoin nähdä. Nämä ihmiset elävät elämäänsä itsekkäästi itselleen, eivätkä hyväksy Kristusta. Toinen tyyppi on ne, joilla on toinen jalka Kristuksen kanssa ja toinen maailmassa haluten sekä itselleen että Kristukselle elämisen edut. Kolmas tyyppi, tosi uskovat, elävät joka päivä Jumalalle eivätkä itselleen ja keskittyvät taivaaseen.

Olen ollut kaikkia kolmea edellä mainitussa luettelossa. Olen elänyt itselleni ja vain itselleni. Hyväksyin Kristuksen, mutta olin toinen jalka maailmassa eläen valehdellen itselleni. Entä nyt? Nyt teen parhaani elääkseni Kristukselle joka päivä palvellen Häntä ja keskittyen taivaaseen. Haluan keskittyä niihin, jotka ovat penseitä suhteessaan Kristukseen. Kuumuus ja kylmyys on melko helppoa havaita itsessämme, mutta haaleus eli penseys voi olla haaste.

Riippumatta siitä, mitä ajattelet, tai jos olet eri mieltä kanssani, uskon, että jokainen ihminen kuuluu johonkin em. kategorioista. Haluan ihmisten tietävän, että jos he elävät maailmassa, tai ovat penseitä, niin muutos on mahdollinen. Tärkeää on, että vaikka elät penseänä, voit alkaa elää kokonaan Kristukselle.

Kol. 3:2 kehottaa meitä: Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.” Meidän täytyy keskittyä ylhäällä oleviin asioihin (Jumalaan), eikä tähän maailmaan. Voimme tehdä sen pitämällä silmämme Jumalassa, eikä ihmisessä, eikä ihmisen asioissa. Kun meillä on Kristus sydämessämme, silmämme ovat Hänessä, eivätkä maailman asioissa. Tämän on oltava jatkuvaa, ei vain silloin, kun meistä tuntuu, että tykkäämme siitä.

Se ei vaadi niinkään paljon vaivaa, mutta se itseasiassa vaatii vain sydämen vaihdon. Matt. 6:21 sanoo, että missä aarteemme on, siellä on myös sydämemme. Kysy itseltäsi, mikä on aarteesi? Jos haluat, että aarteesi on Jeesus, niin työskentele sen eteen päivittäin. Älä anna periksi itsellesi. Pyhä Henki johtaa sinua ja vakuuttaa sinut tekemään tämän, jos tämä on se, mitä todella haluat.

Älä kuitenkaan valehtele itsellesi. Tutki sydäntäsi nähdäksesi, missä se on. Ps. 139:23-24 sanoo: Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.Tee perusteellinen sydämesi tutkimus ja jos siellä on jotakin pois leikattavaa, niin rukoile, että se tapahtuisi.

Ps. 51:10 sanoo: Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.” Vasta puhtaalla sydämellä ja uudistetulla hengellä voimme täysin etsiä Kristuksen ihmeellistä armoa ja voimaa elämäämme. Meillä on oltava oikea sydän voidaksemme elää täysin Kristukselle. Kaikki vähäisempi on kyseenalaista. Emme voi yhtä aikaa vihata ja rakastaa. Emme voi yhtä aikaa rakastaa osia maailmasta ja Kristusta. Meidän on käännettävä selkämme maailmalle ja kasvomme kohti Kristusta.

Jos emme tee sitä, emme ylitä rimaa. Emme voi olla haaleita kristittyjä. Ilm. 3.16 sanoo: Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.Tämä lausunto on hyvin selvä ja lyhyt. Jos olet penseä, ole varovainen sen suhteen, mitä teet ja vaihda kurssia nyt. Ei huomenna, tai kun olet vanhempi, tai joskus myöhemmin; tee se nyt.

Käytän tätä jaetta muistuttamaan itseäni, kuinka tärkeää on, etten ole haalea uskossani. Olenko ollut? Olen. Olenko edelleen? Joskus. Mutta kun huomaan olevani penseä, kadun nopeasti ja keskitän uudelleen mieleni Häneen. Minulle se on sydämen asia. Jos sydämeni on kiintynyt ylhäällä oleviin asioihin, niin miten maailman asiat voisivat samentaa niitä? Ne eivät voi. Vaatii tietoisen ponnistuksen laittaa ylhäällä olevat asiat sivuun tyydyttääkseen lihansa himoja.

Saatana haluaa meidän ajattelevan, että on okei olla penseä. Hän haluaa meidän uskovan, että voimme saada parhaat puolet kummastakin maailmasta. Emme kuitenkaan voi. Meidän on valittava toinen tai toinen ja se vaatii rehellistä itsemme arvioimista. Älä usko Saatanan valheita. Älä kompastu penseisiin viesteihin seurakunnassa äläkä toisten penseisiin perusteluihin. Avaa Raamattusi ja näe itse, mitä se sanoo vanhurskaudesta ja Jumalan tahdon tekemisestä.

Penseys uskossamme on uskomista Saatanan valheisiin. Jos vain kelluttelet elämän läpi usko toisessa kädessä palvellen itseäsi toisella, niin se on väärin. 1. Joh. 3:10 sanoo: Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

Ok, joten mitä on vanhurskaus? Jos olet epävarma, niin se on elämistä oikein ja Jumalan tahdon tekemistä (ks. vanhurskauttaminen). Mikä on Jumalan tahto? Joh. 6:40 tiivistää sen näin: Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Ja jos uskot Jeesukseen, sinun on seurattava Häntä ja noudatettava Hänen esimerkkiään elämässä (1. Kor. 11:1). Tässä muutama esimerkki, mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa:

Matt. 16:24: Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Joh. 13:35: Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

Gal. 2:20: ”…ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”

Penseä uskova ei harjoita vanhurskautta, eikä tee Isän tahtoa. Penseä uskova yrittää elää yhtä aikaa maailmassa ja Kristuksen kanssa. Iankaikkisuus ei ole tarkoitettu sotkettavaksi johonkin eikä otettavaksi kevyesti; ja jos elät penseää elämää, niin silloin käy juuri näin.

Meidän pitäisi elää kokonaan Kristukselle. Heräämishetkestämme siihen asti, kun menemme nukkumaan illalla, ajatuksemme pitäisi olla Hänessä, ei itsessämme eikä jossakin välillä. Se voi ensin vaatia vaivaa, jos et ole harjoittanut sitä, mutta pienellä itsekurilla se onnistuu. Jokainen hetki päivästäsi menee siihen, että pidät Kristuksen ensimmäisenä mielessäsi. Se vaatii, että pidät Hänet ajatustesi taustalla. Jonkin ajan kuluttua käy luonnolliseksi tehdä näin – siitä tulee tapa.

Veljet ja sisaret, tutkikaa sydäntenne syvyyksiä sen suhteen, oletteko penseitä. Antakaa Sanan päästä olemuksenne sisimpiin osiin näyttämään teille missä olette. Jos olette penseitä, niin vaihtakaa kurssia ja vaihtakaa heti; sillä me emme tiedä, milloin Kristus vie meidät kotiin.

Read Full Post »

Spiritual sight (part two)
16.8.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Tämän on jatkoa artikkeliin Hengellinen näkökyky (osa 1).

Edellisessä postissani (linkki yllä) näimme, että hengellinen näkökyky kristillisen tiedon hankkimiseksi on välttämätön. Itse asiassa, jos paholainen voi toimia omalla tavallaan, hän tekee meidät sokeiksi heti, kun tilaisuus tarjoutuu, sillä hän tietää, että sokea on helppo pettää, johtaa harhaan ja voittaa. Toisesta Kuningastenkirjasta löytyvä tarina on hyvä esimerkki:

“Kun viholliset sitten tulivat häntä vastaan, rukoili Elisa Herraa ja sanoi: ‘Sokaise tämä väki’. Silloin hän sokaisi heidät Elisan pyynnön mukaan. Ja Elisa sanoi heille: ‘Ei tämä ole oikea tie, eikä tämä ole oikea kaupunki. Seuratkaa minua, niin minä vien teidät sen miehen luo, jota te etsitte.’ Ja hän vei heidät Samariaan.” (2. Kun. 6:18,19)

Heti, kun syyrialaiset sokeutuivat, Elisa pystyi johtamaan heidät harhaan vähällä vaivalla. Hengellisessä maailmassa toimii sama malli. Tämä on yksi syy, miksi monia evankelisia harhautetaan ja petetään; moraalista piittaamattomat käytännöt ovat hautaamassa useat kirkot ja harvat näyttävät olevan todella tietoisia, mitä on tapahtumassa. En puhu tässä lakihenkisistä käytännöistä, vaan moraalittomista osatekijöistä, jotka Raamattu tuomitsee.

Kuten kirjoitin toisaalla, niin henkilö, joka kieltäytyy seuraamasta Jeesusta Hänen ehdoillaan, ei voi nähdä, mitä Jeesus näkee, eikä tietää, mitä Jeesus tietää. Tuon henkilön sokaisee hänen omapäisyytensä ja hän on sokeiden johtajien helposti värvättävissä.

Hengellinen näkökyky ja palvelutyö

Jeesuksen mukaan hengellinen näkökyky on välttämätön myös tehokkaan palvelemisen kannalta.

“Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ‘Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.’” (Joh. 5:19,20)

Jeesuksen suorittama palvelutyö oli kokonaisuudessaan riippuvainen siitä, että hän näki Isän toimivan. Hän tunnusti avoimesti, että ”Poika ei voi tehdä mitään itsestään, vaan mitä Hän näkee Isän tekevän”. Siitä seuraa, että sokeuden tilassa ei voida tehdä mitään arvokasta tai ikuista. Voidaan ryntäillä sisään ja ulos ja työskennellä ylen määrin, mutta ilman näkökykyä tulokset on tuomittu alusta lähtien. Jeesus ei olisi voinut ilmaista sitä selvemmin sanoessaan:

”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois” (Matt. 15:13).

Tragedia on nykyään se, että monet ns. kristillisistä saarnamiehistä ovat sokeita, tai likinäköisyydestä kärsiviä. Olemme alkaneet uskoa, että raamattukouluilla on kyky tuottaa päteviä saarnaajia ja että tutkintotodistukset riittävät ollaksemme hengellisesti tuottavia. Näin ollen monet tutkintotodistuksineen juoksevat ja hikoilevat, saarnaavat ja työskentelevät saadakseen jonkin verran suosiota ja harvoilla on aikaa mietiskellä Jumalan kirkkautta Jeesuksen Kristuksen edessä, eli nähdä Isä työssä, kuten Jeesus näki hänet. Muistettakoon ikuisesti: palvelutyömme ei voi olla suurempi, kuin mitä näemme Isältä.

Psalmista oli tullut samaan johtopäätökseen:

“Minä nostan silmäni sinun puoleesi, joka taivaissa asut. Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä” (Ps. 123:1,2).

Hengellinen näkökyky synnyttää aitoa palvontaa

Kun Jumalan kirkkaus nähdään, siinä on viehätystä, ihailua ja mietiskelyä; tapahtuu hengellinen herääminen, joka ajaa tarkkailijan korkeampaan käsitykseen jumalallisesta. Sitä voitaisiin verrata kehdossaan makaavaan lapseen, jota kiehtoo kehdon yläpuolella riippuva vauvan lelu. Hän haluaa koskettaa sitä, tuoda sen lähemmäksi silmiään, leikkiä sillä, koska sen värit ja muodot kiehtovat häntä. Jos lapsi olisi sokea, kaikki olisi yksitoikkoista; ei olisi mitään vetovoiman tunnetta, intoa eikä kiinnostusta; mutta hänen näkökykynsä laukaisee kaiken.

Miten on meidän laitamme? Näemmekö Hänet pyhyyden kauneudessa? Näemmekö Jumalan kirkkauden tiedon valon Jeesuksen Kristuksen edessä? Jos emme, niin kokemamme elämä on äärettömän paljon vähemmän, kuin aito kristillinen elämä.

Muutamia varoituksia

Yleensä, kun hengellinen näkökykymme hämärtyy, alamme alitajuisesti etsiä aineellisia korvikkeita ja uskokaa minua, niitä on nykyään helppo löytää, sillä on monia seurakuntia, jotka markkinoivat viihdetapoja, jotka haastavat Hollywoodin värit ja houkutukset. Älä käsitä minua väärin! En tarkoita, että kokouksiemme tulisi olla värittömiä ja ikäviä. Sanon vain, että heidän värinsä eivät tarjoa mittaria, jolla aitoa hengellisyyttä voitaisiin mitata ja jos emme ole varovaisia, ihmiset saattavat päätyä kokouksiimme, ei katsomaan Jumalan kirkkautta, vaan nauttimaan taitavien viihdyttäjien viehätysvoimasta.

Hengessä ja totuudessa

Todellinen palvoja ei tarvitse näitä maallisia vempeleitä, sillä hän on ylittänyt verhon ja näkee Shekinan ilmestyneessä kunniassaan – mitä terävämpi näky, sitä suurempi kokemus. Tämä, eikä mikään muu, on ollut muinaisten pyhien kokemus. Heitä eteenpäin ajava motivoiva voima liittyi heidän terävään näkökykyynsä. Ei tarvitse olla profeetta käsittääkseen sen. Raamattu todistaa uudestaan ja uudestaan, että ilman terävää havaintoa hengellisestä todellisuudesta varma alamäki on alkamassa.

Laodikean seurakunta on räikeänä esimerkkinä tämän periaatteen luotettavuudesta. Heidän hengellisen näkökyvyn puutteensa oli aiheuttanut tuhoa heidän yhteisössään ja Jumalan oli kehotettava heitä sanomalla: “Minä neuvon sinua ostamaan minulta … silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit” (Ilm. 3:18). Tässä piilee toivo todelliselle herätykselle, sillä ilman hengellistä näkökykyä ihminen on ennalta tuomittu olemaan maahan ja aineellisuuksiin sidottu. Sellainen on sokeuden perintö.

Read Full Post »

Spiritual sight (part one)
6.7.2019, by Simon Desjardins, suom. SK

Ensimmäinen väite, jonka haluan tuoda esiin tässä postissa, on, että hengellinen näkökyky on yhtä todellinen kuin sen fyysinen vastine ja että molemmat ovat välttämättömiä ihmisen elämän täydellisen ilmaisun saavuttamiseksi. Tämä ei ole vain minun väitteeni, vaan se on juurtunut pyhiin kirjoituksiin ja sitä tukevat ihmisten kokemukset muinaisista ajoista lähtien.

Näkökyky tuo tiedon

Apostoli Paavali – Pyhän Hengen innoittamana – vakuuttaa, että ilman hengellistä näkökykyä kristillisen tiedon hankkiminen tulee mahdottomaksi. Hän kirjoittaa näin:

“Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan…” (Ef. 1:15–19).

Tässä Paavali sanoo, että ymmärryksemme silmät täytyy valaista tietääksemme. Hänen mukaansa ilman tällaista näkökykyä meidät suljetaan pois kristillisestä tiedosta. Kuten olen kirjoittanut toisaalla, että niin hyödylliset kuin aivot ovatkin, ne eivät voi tuottaa tietoa Pyhästä, sillä tuo tieto on varattu niille, jotka ovat ylittäneet pyhitetyn elämän kynnyksen.

Jumalan vahvistus

Jumala itse vahvistaa saman asian. Puhuen profeetta Jeremian kautta Hän sanoo:

“Minä kasvatan erämaahan setripuita, akasioita, myrttejä ja öljypuita; minä istutan arolle kypressejä, jalavia ynnä hopeakuusia, jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut” (Jes. 41:19,20).

Tässä se on sanottu selvästi: ”…jotta he näkisivät ja tietäisivät.” Näkökyky on ja tulee aina olemaan välttämätön edellytys kristityn oppimiselle. Tästä syystä sokeilla ei ole juurikaan sanottavaa ohjausta tarvitseville ihmisille. Jeremian kirjasta luemme myös: “Kiertäkää Jerusalemin katuja, katsokaa ja tiedustelkaa…” (Jer. 5:1).

Mitä tulee Jesajaan, niin hän julistaa: Eivät he tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä suljetut ovat heidän silmänsä, niin etteivät he näe ja heidän sydämensä, niin etteivät he käsitä” (Jes. 44:18). Tieto on tässä liitetty silmiin ja ymmärrys sydämeen.

Yksi asia on varma: hengellisesti sokea kristitty ei saavuta kristillistä tietoa. Vaikka lukisi Raamattua neljä tuntia päivässä, kävisi kirkossa kahdesti viikossa ja raamattukoulua neljä vuotta, niin jos hänellä ei ole hengellistä näkökykyä, hän on tuomittu lojumaan tiedon valtameren rannalla kuin tyhjä simpukankuori, joka on täynnä hiekkaista tietoa, yhtä elotonta kuin kuu.

Sanat eivät riitä

Joitakin vuosia sitten kysyin eräältä espanjalaiselta veljeltä, voisiko hän kääntää yhden Amy Carmichael’in runon espanjaksi. Runon nimi on Fire Words. Veli vastasi myöntävästi vain palatakseen muutamaa päivää myöhemmin kertomaan minulle ymmärtävänsä runon kokonaan paitsi alkuosaa, joka kuuluu näin:

“O God, my words are cold:
The frosted frond of fern or feathery palm
Wrought on the whitened pane –
They are as near to fire as these my words;
Oh, that they were flames!”
Thus did I cry.

”Oi Jumala, sanani ovat kylmiä
Jäätynyt saniaisen tai koristepalmun lehvä
muodostunut kuuraiseen ikkunaruutuun
ne muistuttavat yhtä vähän tulta kuin minun sanani
Oi, jospa ne olisivat liekkejä!”
Niin minä itkin

Hän ei tiennyt, mitä nämä sanat tarkoittivat, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt taidokkaita kuvioita, joita pakkanen voi tehdä ikkunaan. Pohjoisesta tuleville ihmisille Carmichael’in viittaus on selkeä ja ilmeinen, mutta ei sellaiselle, joka ei ole koskaan nähnyt jäätynyttä ikkunaruutua. Raamattu ei ole erilainen. Siinä on merkityksiä, joita ei tunneta, ennen kuin lukija näkee huurteen ikkunassa niin sanoakseni, taivaallisen todellisuuden sen pelkän kuvauksen sijaan.

Esimerkki periaatteesta

Toisessa Kuningastenkirjassa on tarina, joka ilmentää sitä, mitä olemme tähän mennessä nähneet. Se liittyy profeetta Elisan palvelijaan. Syyrian kuningas oli raivostunut profeetalle ja aikoi vangita hänet.

“Niin hän lähetti sinne hevosia ja sotavaunuja ja suuren sotajoukon. He tulivat sinne yöllä ja ympäröivät kaupungin. Kun Jumalan miehen palvelija nousi aamulla varhain ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: ’Voi, herrani, mitä me nyt teemme?’ Hän sanoi: ’Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa.’” (2. Kun. 6:14–16)

Elisan palvelija odotti tavallista päivää. Hän nousi ylös rauhallisesti, lähti talosta ja yhtäkkiä hänen kasvojensa ilme muuttui. Pelko tarttui häneen ja epäilykset valtasivat hänen sydämensä, koska hän näki Syyrian armeijan ympäröivän kaupungin. Niinpä hän ryntäsi takaisin ja kertoi herralleen, mitä oli tapahtumassa: ”Voi, herrani, mitä me nyt teemme?”

Palvelijaparka ei tiennyt mistä aloittaa. Niinpä Elisa meni ovelle, katsoi ulos ja hymyili. ”Älä pelkää”, hän sanoi palvelijalleen, ”niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa”. Niin palvelija sai rohkeutta Elisan sanoista; rohkeus ja rauha täyttivät hänen sydämensä ja tyyneys valtasi hänen hätääntyneen mielensä.

Tapahtuiko se, mitä palvelija pelkäsi? EI! Tuhannesti EI! Elisa tiesi, että hänen sanansa eivät riitä, joten hän rukoili:

”’Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi.’ Ja Herra avasi palvelijan silmät ja hän näki ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä.” (2. Kun. 6:17)

Vasta, kun palvelija näki, hän käsitti tiedon. Elisa olisi voinut täyttää päänsä tiedolla, mutta se ei olisi riittänyt. Hänen palvelijansa tarvitsi nähdä tietääkseen. Entä me?

Jatkuu artikkelissa Hengellinen näkökyky (osa 2).

Read Full Post »

Older Posts »