Double-mindedness
Posted by Simon Desjardins, 14.7.2018, suom. SK
On olemassa pahuus, joka on tehnyt hallaa kristittyjen riveissä muinaisista ajoista saakka ja edelleen tänä päivänä tekee tyhjäksi suuren osan ponnistuksistamme. Tarkoitan tällä sitä päämäärän epävarmuutta, jota uskovat voivat majoittaa koko olemuksessaan: tätä henkistä epäröimistä, joka juurittaa pois kaikki vihkiytymisen ja toteuttamisen yritykset.
Tämä paha, jota sanotaan kaksimielisyydeksi, synnyttää sellaisia epäröiviä kysymyksiä kuin: Nyt vai myöhemmin? Tämä vai tuo? Sen myötä ei ole mitään varmuutta eikä voikaan olla. Se on epäilyksiä epäilysten päälle, joita epäröivä ajattelutapa on täynnänsä.
Muutama sana Jaakobilta
Jaakob oli oikein huomannut, että sellainen ihminen on epävakaa kaikilla teillään.
“Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak. 1:5-8)
Kun Jaakob kirjoittaa ”anokoon uskossa”, hän tarkoittaa, että pitää anoa vakaumuksella ja varmuudella. Ongelma on, että joskus emme todella tiedä, mitä haluamme. Me horjumme kahden yhteensopimattoman tavoitteen välillä kykenemättä päättämään. Näin meistä tulee arvaamattomia ja epäluotettavia. Ei ihme, että Jaakob jatkaa sanoen: ”Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa.” Kuinka hän voisi saada jotakin, ellei tiedä, mitä haluaa? Hän on tuomittu olemaan epäröivä, ei vain uskonnollisessa elämässään, vaan kaikilla teillään. Mikä synkkä näköala!
Tärkeä kysymys
Raamatussa on kohta, joka on usein auttanut minua puhdistamaan tapojani. Tarkoitan kohtaa 1. Kun. 18:21, josta luemme:
”Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: ’Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.’ Eikä kansa vastannut hänelle mitään.”
Miksi ihmisen pitäisi jahkailla vuosikausia sellaisena, joka on kadottanut kompassinsa? Mitä hän siitä hyötyy? Se on yksi hankalimmista asemista, mihin kuolevainen voi sopeutua. Sitä voisi verrata ihmiseen, joka menee rannalle hyvin kuumana päivänä, kun vesi on vielä suhteellisen kylmää. Hän haluaa uimaan, mutta sillä hetkellä, kun koskettaa vettä, hän alkaa epäröidä. ”Pitäisikö minun heittäytyä siihen vai ei? Pitäisikö odottaa, vai mennä heti? Pitäisikö mennä syvälle, vai vain polviin saakka?” Joten siinä hän seisoo paahtavassa auringossa katsellen uimisesta nauttivia ihmisiä. ”No niin! Luulenpa, että vain rentoudun aurinkovarjoni alla.” Mutta 20 minuutin kuluttua hän ei voi tehdä sitä enää kauemmin. ”Tällä kertaa heittäydyn kyllä veteen”, hän sanoo. Niinpä hän juoksee kohti merta täysin varmana, että nyt, mutta yhtäkkiä pysähtyy, heittää vähän vettä niskaansa ja alkaa taas empiä: ”Pitäisikö minun heittäytyä veteen vai ei? Pitäisikö minun odottaa, vai mennä nyt? Pitäisikö minun mennä syvälle vai vain polviin saakka?” Mikä kidutus! Mikä tuska! Tämä on epäröivän sydämen perintö, kyvyttömänä nauttimaan rannasta ja kyvyttömänä nauttimaan merestä.
Viisaan varoitus
Kun sanomme, että kristitty on epävakaa, tarkoitamme sitä, että hän kapinoi. Kirkossa hän voi olla pyhä, mutta pubissa pakana. Hän mukautuu ympäristöön nopeammin kuin kameleontti. Raamattu kehottaa pysymään erossa sellaisista epävakaista tyypeistä:
”Pelkää, poikani, Herraa ja kuningasta, älä sekaannu kapinallisten seuraan. Sillä yhtäkkiä tulee heille onnettomuus, tuomio – kuka tietää milloin – toisille niinkuin toisillekin.” (Sananl. 24:21,22)
Kaksimielinen ihminen ei ole vain epävakaa kaikilla teillään, vaan hänellä on myös epäpuhdas sydän. ”…tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset” (Jaak. 4:8). Tässä meillä on jumalallinen käsky, määräys ylhäältä. Jumala haluaa, että meillä on puhdas sydän, sydän, joka on tehty yhdestä aineesta, jakamaton.
”Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin.” (Ps. 86:11)
Tämä oli Daavidin pyyntö. Hänen mielensä oli vakaa kuin piikivi, keskittynyt yhteen ainoaan toimeen: ”Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä” (Ps. 27:4). Onko meissä tällaista ainutlaatuisuutta? Vai olemmeko jakaantuneet osiin hajottaen mielemme vierekkäisiin päämääriin? Paavali oli absolutisti. Kuuntele hänen sanojaan:
”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 3:13,14).
Siinä ei ole mitään epäröintiä. Koko sydän on keskittynyt yhteen ainoaan päämäärään. Nämä ovat ihmisiä, jotka saavat Herralta jotakin. He tietävät, mitä haluavat ja siksi anovat uskossa ja saavat. Kuinka pärjäämme vertailussa? Nykyään näyttää, että kaikki käy. Monet evankelikaalit elävät ristiriidassa itsensä kanssa ajatellen, että kaikki on normaalia. He läpikäyvät viikoittaisen ohjelman hymy kasvoillaan, laulavat virsiä sunnuntaina, etsivät omiaan maanantaina, empivät keskiviikkona ja niin tragedia jatkuu.
Johtopäätös
Jätän sinulle tiivistelmän. Kaksimielisellä kristityllä on epäpuhdas sydän (Jaak. 4:8). Hän on epävakaa kaikilla teillään (Jaak. 1:8). Hän on kirjoitusten vääntäjä (2. Piet. 3:16). Siksi hän ei ole kovin hyvä (1. Moos. 49:4).
Ajankohtaista uskosta 