Minulle on ollut yllätys ja suuri järkytyksen aihe, miten massiivisesti idän uskontojen mystiikka eri muodoissaan on luterilaisuuteen soluttautumassa. Mystiikan sanotaan olevan paluuta vanhoihin kristillisiin käytänteisiin, eikä sillä mukamas ole yhteyttä pakanallisuuteen.
Monet kirkonmiehet ja -naiset, papeista seurakuntalaisiin, tukeutuvat rukouksessaan ja raamatunluvussaan keskiajan mystikoiden menetelmiin. Mistä tiedämme, että noiden satoja vuosia sitten eläneiden hengenmiesten periaatteet ovat raamatullisia? Emme voi sitä varmuudella tietää, mutta kun perehtyy siihen, mitä nykyisin harjoitetaan, voidaan todeta sen olevan epäraamatullista. Saattaa olla, että vanhoina aikoina hengelliset harjoitteet ovat olleet aidosti kristillisiä, mutta niihin on nykyajassa sekoitettu idän oppien menetelmiä. Joka tapauksessa on järkyttävää nähdä, miten kristinusko on ajautumassa voimakkaasti jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen tämän mystiikan ihannoinnin myötä.
Monelle on iso kynnys ryhtyä harrastamaan itämaisia uskontoja, mutta kun sama tarjotaan tutummassa kristillisessä muodossa, se kelpaa monelle. Nykyajan ”kristitty” haluaa antaa Raamatulle oman tulkintansa eikä siedä kuulla puhetta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kristillisessä mystiikassa on siis sopiva mahdollisuus kunkin oman henkisyyden harjoittamiselle.
Pääkaupungin seurakunnissa näkyy järjestettävän Lectio Divina -ryhmiä. Lienee paikallaan hieman tarkastella, mitä kaikkea noiden sanojen takaa löytyy.
Lectio Divina on latinaa tarkoittaen ”Pyhä lukeminen”. Se on menetelmä, jossa rukouksilla ja pyhien kirjoitusten käsittelyllä saadaan yhteys Jumalaan ja syvempi ymmärrys hengellisiin asioihin. Lectio Divinan periaatteet esitettiin vuoden 220 jKr. paikkeilla, ja sitä harjoittivat eräiden katolisten sääntökuntien munkit.
Lectio Divina -käytäntö on nykyisin hyvin suosittu katolisten ja gnostilaisten keskuudessa, ja on saamassa enenevää kannatusta Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen hartauskäytännöissä. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2005: ”Haluan erityisesti palauttaa mieliin ja suositella muinaista Lectio Divina -perinnettä: pyhien kirjoitusten ahkera lukeminen täydennettynä rukouksella, joka luo läheisen vuoropuhelun, jossa henkilö lukiessaan kuulee Jumalan puheen, ja rukouksessa vastaa Hänelle turvaten sydämen vilpittömyyteen.”
Varsinainen Lectio Divina -harjoitus alkaa rentoutumisella: tekemällä olo mukavaksi ja jättämällä arjen ajatukset ja huolet pois mielestä. Jotkut pitävät hyödyllisenä keskittymiskeinona aloittaa syvillä, puhdistavilla hengityksillä lausuen mielessään kerta toisensa jälkeen tiettyä valittua lausetta tai sanaa – se auttaa mielen vapauttamisessa. Sitten he aloittavat seuraavat neljä vaihetta:
Lectio (lukeminen): Raamatunkohdan lukeminen hiljaa ja hitaasti useita kertoja. Raamatunkohta itsessään ei ole niin tärkeä kuin on maistella jokaista luettua kohtaa – jatkuvasti kuunnellen ”hiljaista ääntä”, joka sanan tai lauseen kohdalla jollakin tavalla puhuttelee lukijaa.
Meditatio (mietiskely): Tekstikohdan pohtiminen ja sen miettiminen, miten teksti soveltuu omaan elämään. Tätä pidetään hyvin henkilökohtaisena Raamatun tulkintana ja sen henkilökohtaisena soveltamisena.
Oratio (rukoileminen): Vastaus tekstikohtaan avaamalla sydän Jumalalle. Tämä ei ole ensisijassa tiedollista harjoitusta, vaan enemmänkin alku keskustelulle Jumalan kanssa.
Contemplatio (kontemplaatio, tutkiskelu, syvämietiskely, sanaton rukous): Jumalan kuunteleminen. Tämän on vapautumista omista ajatuksista – niin arkipäiväisistä kuin pyhistäkin – ja Jumalan puheen kuulemista. Mielen, sydämen ja sielun avaamista Jumalan vaikutukselle.
Eräässä blogissa sanotaan Contemplatio-vaiheesta näin: ”Tämä on varsinainen Lectio Divinan mietiskelyvaihe. Keskity ihan vain vaikkapa hengitykseesi ja hiljentymiseesi. Yksinkertaisesti lepää Jumalassa/olemisen puhtaimmassa muodossa, tyhjyydessä. Jos ajatuksia tulee mieleesi, anna niiden tulla tai mennä, kuin pilvien taivaalla. Ohjaa ajatuksesi kuitenkin aina hellävaraisesti takaisin hengitykseen. Mitä useammin harjoitat Lectio Divinaa, sitä paremmin pystyt heijastamaan ulkoista henkistä ihmiskunnan viisautta omaksi sisäiseksi viisaudeksesi.” Tässä on hyvä osoitus siitä, miten raja kristillisen ja ei-kristillisen väliltä on tyystin hävinnyt.
Luonnollisestikin yhteys Raamatun lukemisen ja rukoilemisen välillä on oikein ja suositeltavaa – niiden pitäisikin aina kuulua yhteen. Kuitenkin edellä kuvattuun harjoitukseen liittyvät vaarat ja hämmästyttävä samankaltaisuus transsendenttiseen meditaatioon ja muihin vaarallisiin rituaaleihin on otettava ehdottomasti huomioon. Harjoituksen on mahdollista muuttua vaaralliseksi, ja usein muuttuukin sellaiseksi tavoiteltaessa mystistä kokemusta, jossa päämääränä on tyhjentää ja vapauttaa mieli ja voimaannuttaa (empower) itsensä. Kristitty käyttää Raamattua oppiakseen tuntemaan Jumalan, tavoitteenaan muuttua mieleltään totuuden mukaiseksi. Jumala sanoi kansansa tuhoutuvan Hänen tuntemisensa puutteen takia (Hoos. 4:6), ei suinkaan Hänen mystisen ja henkilökohtaisen kohtaamisensa puutteen takia.
Ne, jotka käyttävät tätä yliluonnollista lähestymistapaa Raamatun tekstiin, irrottavat sen asiayhteydestään ja alkuperäisestä tarkoituksestaan ja käyttävät sitä omakohtaisena, yksilökeskeisenä ja kokemuksellisena, mihin sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Tässä kohdassa lectio ja gnostilaisuus nivoutuvat yhteen. Gnostilaisuus tarkoittaa ”tietoa”, ja sen mukaan vain harvat voivat omistaa tämän mystisen tiedon. Luonnollisesti ajatus sisäpiiritiedosta on hyvin houkutteleva ja tekee ”tietäjästä” tärkeän; hän on erityinen ja ainutlaatuinen siinä, että hänellä on Jumalasta sellaisia erityisiä kokemuksia, joita muilla ei ole. ”Tietäjä” uskoo, että muilla (ihmismassoilla) ei ole hallussaan henkistä tietoa ja vain todella valaistunut voi kokea Jumalan. Kontemplatiivista rukousta – tai keskittynyttä rukousta (Centering Prayer) – jossa keskipiste on Jumalan mystisessä kokemisessa, ollaan tuomassa nyt kirkkoihin. Kontemplatiivinen rukous on samanlaista kuin idän uskonnoissa ja New Agessa käytetyt meditatiiviset harjoitukset. Sille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta, vaikka kontemplatiiviset rukoilijat käyttävätkin Raamattua lähtöpisteenään.
Vaarojen näkeminen mielen avaamisessa ja äänien kuulemisessa pitäisi olla päivänselvää. Kontemplatiiviset rukoilijat ovat niin innokkaita kuulemaan jotakin, mitä tahansa, että he voivat menettää objektiivisuuden, jota tarvitaan erottamaan toisistaan Jumalan ääni, heidän omat ajatuksensa ja demonien tunkeutuminen mieleen. Saatana kätyreineen on aina innokas saamaan jalansijaa pahaa aavistamattomissa sieluissa, ja mielen avaaminen tuolla tavoin johtaa tuhoon. Emme saa koskaan unohtaa, että saatana on ikuinen saalistaja, etsien, kenet hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se voi tekeytyä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14) kuiskaten valheitaan meidän avoimille ja halukkaille sieluillemme.
Kaiken lisäksi hyökkäys Raamatun riittävyyttä vastaan on selvästi huomattavissa Lectio Divinassa. Kun Raamattu sanoo olevansa kaikki mitä tarvitsemme elääksemme kristillistä elämää (2. Tim. 3:16), Lection kannattajat kiistävät tämän. ”Keskustelevan” rukouksen harjoittajat etsivät erityistä ilmoitusta Jumalalta pyytäen Häntä sivuuttamaan sen, mitä Hän on jo ilmoittanut ihmiskunnalle – aivan kuin Hän nyt luopuisi kaikista ikuisessa sanassaan antamistaan lupauksistaan. Psalmi 19:7-14 sisältää hyvän kuvauksen Raamatun riittävyydestä. Se on ”täydellinen, se virvoittaa sielun”, se on ”oikea, ilahduttaen sydämen”, se on ”puhdas, valaisee silmät”, se on ”tosi ja vanhurskas kaikki tyynni”, ja se on ”kalliimpaa kuin kulta”. Jos kerran Jumala tarkoitti kaikkea tätä mitä Hän sanoi psalmissa, ei ole mitään tarvetta ylimääräiselle ilmoitukselle. Jotain muuta odottamalla ja pyytämällä torjutaan kaikki se hyvä, minkä Hän on jo tuonut julki.
Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanoja tutkittavaksi, mietittäväksi, rukoiltavaksi, muistiin painettavaksi. Jumalan sanaa tulee tarkastella sen tiedon, viisauden ja tarkoituksen valossa, jonka ne sisältävät, ottaen huomioon Jumalan arvovallan meihin ihmisiin nähden. Jumalan sana ei ole lähde mystisille kokemuksille eikä henkilökohtaisille voiman tuntemuksille, eikä sellaiselle sisäiselle rauhalle, jonka tuollaiset kokemukset aikaansaavat. Oikeassa kristillisyydessä ensin tulee terve ja turmeltumaton tieto, sitten kestävät kokemukset, ja rauha tulee kuin sivutuotteena Jumalan tuntemisesta ja läheisestä kanssakäymisestä Hänen kanssaan. Niin kauan kuin ihmisellä on tämä näkökulma Raamattuun ja rukoukseen, hän harjoittaa samanlaista mietiskelyä ja rukousta kuin Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat ovat aina tehneet.
Lähteenä käytetty GotQuestions.org:n artikkelia What is Lectio Divina?
Ajankohtaista uskosta 