Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Lectio Divina’

Tässä artikkelissa käsitellään Richard Fosteria, joka on keskeinen henkilö kristillisen mystiikan tuomisessa evankelikaalisiin seurakuntiin. Aihe on suomalaisittain erittäin tärkeä, sillä sama hapatus leviää täällä kulovalkean lailla. Yksi esimerkki on vaikkapa sivusto http://www.hiljainentila.fi, jota ylläpitää kaksi Helsingin seurakuntien pastoria. Sivusto on ”hyvä” esimerkki siitä, minkälaista täydellistä huuhaata syötetään Suomen kristikansalle. Järkyttävää on, että se on näköjään osa kirkon virallista ääntä, sillä ko. sivustoa mainostetaan niin Helsingin seurakuntayhtymän julkaisuissa kuin Suomen ev.lut. kirkonkin sivuilla (evl.fi).

Vaikka artikkeli käsittelee Fosteria, samat periaatteet ja opetukset löytyvät kaikkialta kristillisen mystiikan piiristä. Kristittyjä ollaan viemässä takaisin roomalaiskatolisuuteen kontemplatiivisen rukouksen yms. kautta. Monissa yhteyksissä vedotaan vuosisatojen ajan luostariyhteisöissä harjoitettuihin käytäntöihin ja ns. ”erämaaisiin”. Kukaan ei tunnu asettavan näiden hengellistä puhtautta kyseenalaiseksi, mutta lähemmässä tarkastelussa ne eivät kestä Raamatun osoittamaa totuutta. Kannattaa siis lukea alla oleva pitkähkö mutta sitäkin tärkeämpi artikkeli. Toivottavasti se voisi osaltaan avata seurakuntaväen silmät näkemään kristillisen mystiikan harhan.



Richard Foster – Celebration of Deception

By Bob DeWaay, Issue 112 – May / June 2009, suom. SK

Raamattuun perustuva kommentaari nykyisistä kysymyksistä, jotka koskevat sinua

munkkiHelmikuussa 2008 Christianity Today –lehti julkaisi hyvin innostavan etusivun jutun evankelikalismin viime aikojen roomalaiskatolisen mystiikan omaksumisesta otsikolla The Future lies in the Past (Tulevaisuus on historiassa).1 Artikkeli jäljitti liikkeen alkua seuraavasti: ”Liike näyttää räjähtäneen 24 kuukauden aikana vuosina 1977–1978, jolloin julkaistiin kirjat Richard Foster’in bestselleri Celebration of Discipline: The Path to Spiritual Growth (Harjoituksen juhlaa: Polku hengelliseen kasvuun) ja Robert Webber’in Common Roots: A Call to Evangelical Maturity (Yhteisiä juuria: Kutsu evankelikaaliseen aikuisuuteen).2

Artikkeli näkee Foster’in sellaisena, joka edelleen ohjaa liikettä: ”Dallas Willard’ilta, Richard Foster’ilta ja eläviltä aktiivisilta munkeilta ja nunnilta heidän [niiden, jotka ovat palaamassa roomalaiskatoliseen mystiikkaan] täytyy oppia historiallisten askeettisten harjoitusten sekä vahvuuksia että rajoituksia.”3 Foster oli siis olennaisen tärkeä käynnistettäessä liikettä, joka edelleen yli 30 vuotta myöhemmin jatkaa kasvuaan.

Ironia tässä CIC:n artikkelissa, joka käsittelee Foster’in kirjaa vuodelta 1978, on, että tuona vuonna minä itsekin elin kristillisessä yhteisössä, joka oli sitoutunut harjoittamaan paljolti sitä, mitä hän mainostaa kirjassa Celebration of Discipline (vaikka emme oppineetkaan sitä suoraan häneltä). En siis kritisoi käytäntöä, josta en tiedä mitään (tai sellaista, josta minulla ei ole kokemusta). Minä kritisoin käytäntöä, jonka typerästi annoin pettää itseäni kristillisen elämäni huomattavan osuuden ajan. Kun on kysymys mystiikan pettämänä olemisesta, niin minä olen ollut siinä hyvin paljon mukana. Ainoa tapa, jolla pääsin siitä, oli sen kautta, että löysin ja omaksuin uskonpuhdistuksen periaatteen sola scriptura (yksin kirjoitukset).

Osoitan tässä artikkelissa, että Foster’in ”matka sisäänpäin” on epäraamatullinen ja vaarallinen. Osoitan, että suurin osa hengellisistä harjoituksista, joita hän kutsuu ”armon keinoiksi” (means of grace) eivät ole armon keinoja lainkaan – vaan keinoja asettaa itsensä hengellisen petoksen alaiseksi.

Matka sisäänpäin

Raamattu ei missään kuvaile sisäistä matkaa hengen maailman tutkimiseksi. Jumala päätti ilmoittaa hengellistä todellisuutta koskevan totuuden määräämiensä Hengen innoittamien raamatullisten kirjoittajien kautta. Se, mikä on hengellistä eikä Jumalan ilmoittamaa, on okkultismista ja siksi kiellettyä. Olemme puhuneet tästä monissa artikkeleissa ja tuottaneet DVD-seminaareja aiheesta, mutta käsite sola scriptura on täysin kateissa sellaisilta mystikoilta kuin Richard Foster. Kuin sellaiset intoilijat, joista Calvin ja Luther varoittivat, he uskovat voivansa saada pätevää ja hyödyllistä tietoa hengellisistä asioista suoran henkilökohtaisen innoituksen kautta.

meditaatioFoster kuvailee käsitettä harjoituksista, jotka ovat hänen kirjansa aihe: ”Hengellisen elämän klassilliset harjoitukset kutsuvat meitä pintaelämän tuolle puolelle syvyyksiin. Ne kutsuvat meitä tutkimaan hengellisen maailman sisäisiä onkaloita.”4 Foster on siten käsitteellisesti hyljännyt periaatteen sola scriptura sivulla yksi korvatakseen sen matkalla sisäänpäin tutkimaan henkien maailmaa. Jotakin on täytynyt olla pahasti pielessä evankelikalismissa jo vuonna 1978 tekemään tästä kirjasta bestsellerin! Se olisi pitänyt hyljätä välittömästi. Tuon lausunnon alaviitteessä Foster kirjoittaa: ”Muodossa tai toisessa kaikki hartauselämän mestarit ovat vahvistaneet harjoitusten välttämättömyyden” (Foster: 1). Muuten hartauselämän ”mestarit” ovat enimmäkseen roomalaiskatolisia, jotka koskaan eivät olleet sitoutuneet periaatteeseen sola scriptura. Ei ole yllättävää, että he katsoivat hengellisyyttä kokeilemisen läpi ja ”sisäisen valon” kveekarina (Quaker) Foster’kaan ei koskaan ole sitoutunut periaatteeseen sola scriptura.

Unohtaen, että Raamattu kieltää ennustamisen, Foster selittää, mitä hän tavoittelee:

Meidän täytyy olla valmiita laskeutumaan virkistäviin hiljaisuuksiin, kontemplaation sisäiseen maailmaan. Kaikki mietiskelyn mestarit pyrkivät kirjoituksissaan herättämään meidät siihen tosiasiaan, että maailmankaikkeus on paljon suurempi, kuin mitä me tiedämme ja että siinä on suunnattomia tutkimattomia sisäisiä alueita, jotka ovat aivan yhtä todellisia, kuin se fyysinen maailma, jonka me niin hyvin tunnemme. … He kutsuvat meitä seikkailuun, olemaan pioneereja tällä Hengen rajaseudulla. (Foster: 13)

Tiedostaen, että hänen lukijansa todennäköisesti ottavat tämän itämaisten uskontojen suosituksena, hän kiistää, että se olisi trassendenttistä mietiskelyä (TM) tai jotakin sitä lajia: ”Itämainen mietiskely on yritys tyhjentää mieli; kristillinen mietiskely on yritys tyhjentää mieli sen täyttämiseksi” (Foster: 15). Mutta se, millä Foster haluaa täyttää mielemme, on henkilökohtaisia ilmoituksia henkimaailmasta, joita meidän sinisilmäisesti tulee pitää Jumalan äänenä. Tämän lajin mietiskely ei ole sen mietiskelemistä, mitä Jumala on sanonut, vaan käyttää menetelmää henkimaailman tutkimiseksi. Toisin sanoen se on ennustamista (divination).

Se, mitä saamme tietää henkimaailmasta, on joko Jumalan ilmoittamaa (kerta kaikkiaan Raamatussa), tai kerätty ihmistekoisilla menetelmillä. Siinä on ero kristinuskon ja pakanuuden välillä. Vain Raamattuun uskovat tietävät, mitä Jumala on sanonut itsestään ja mitä Hän haluaa ilmoittaa näkymättömästä henkimaailmasta. Fosterin materiaalin suosio jatkuu, koska me elämme ajassa, jossa hengellisinä pioneereina oleminen matkalla näkymättömään henkien maailmaan on keskeinen osa populaaria pyhyyttä. Se on sekulaarien puheohjelmien hengellisyyttä.

Foster’in petoksen asteen käsittää täysin, kun hän jopa kutsuu sisäisen matkan menetelmiä ”armon keinoiksi”: ”Ne [harjoitukset] ovat Jumalan armon keinoja” (Foster: 6). Kuten on laita kaikkien kohdalla, jotka opettavat hengellisiä harjoituksia, näillä väärillä ”keinoilla” ei ole mitään rajoja. Ajattele esimerkiksi tätä suositeltua harjoitusta: ”Saavutettuasi vähän taitoa keskittymisessä lisää viidestä kymmenen minuuttia jonkin luomakunnan osan mietiskelyä. Valitse jotakin luoduista asioista: puu, kasvi, lintu, lehti, pilvi ja pohdi sitä joka päivä huolellisesti ja rukouksella” (Foster 25). Tämä sen jälkeen kun hän on juuri opettanut hengitysharjoituksia (”keskittymisen” keinona). Sitten hän esittää hätkähdyttävän lausunnon: ”Meidän ei pitäisi ohittaa tätä Jumalan armon keinoa” (Foster: 25). Ja siinä se on: lehden mietiskely voi olla armon keino!

Foster’in sisäisen matkan tarkoitus on löytää henkimaailma, joka on kaikkien sitä etsivien saavutettavissa: ”Kuinka sitten tulemme uskomaan hengen maailmaan? Sokean uskonko kautta? Ei lainkaan. Hengellisen maailman sisäinen todellisuus on kaikkien saavutettavissa, jotka ovat valmiita etsimään sitä.” (Foster: 18). Hän väittää, että tämä hengellinen etsintä vastaa tieteellistä koetta. Sillä ei ole mitään väliä, että jokainen tunnettu pakanakulttuuri on uskonut ”hengelliseen maailmaan”.

Mielikuvituksen hengellisyys

Raamatulla ei ole mitään hyvää sanottavaa mielikuvituksesta. Esimerkiksi:Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.” (Jer. 23:16). KJV-käännöksessä haku sanalla ”imagination” antaa 14 jaetta ja kaikissa tapauksissa se on paha asia. Raamatun mukaan mielikuvitus on se, mihin ihmiset turvautuvat, kun eivät halua kuunnella Jumalaa.

Foster’ille mielikuvitus on kuitenkin on keskeinen asia: ”Mietiskelyn sisäiseen maailmaan keskitytään helpoimmin mielikuvituksen oven kautta. Emme tänä päivänä arvosta sen suunnatonta voimaa. Mielikuvitus on voimakkaampi kuin käsitteellinen ajattelu ja voimakkaampi kuin tahto.” (Foster: 22). Hänen auktoriteettejaan tässä asiassa ovat C. G. Jung, Ignatius Loyola ja Morton Kelsey. Jung on tunnettu kollektiivisen tietoisuuden käsitteestään ja Kelsey oli Jungin periaatteisiin sitoutunut episkopaalipappi. Kelsey kirjoitti monta mystiikkaa mainostavaa kirjaa. Neuvo, jonka Foster kokoaa näiltä opettajilta, on, että meidän täytyy oppia ajattelemaan mielikuvissa ja ottaa unemme mahdollisena käytävänä henkimaailmaan. Foster väittää, että unet ovat jotakin sellaista, joka meillä jo on ja ne voivat auttaa meitä kehittämään mielikuvituksen käyttöä. Hän sanoo: ”Päiväkirjan pitäminen unistamme on tapa ottaa ne vakavasti” (Foster: 23).

Foster varoittaa, että tässä prosessissa on vaara: ”Samalla [kun pyydämme, että unemme olisivat Jumalan puhetta] on viisasta rukoilla varjelusta, koska itsensä avaaminen hengelliselle vaikutukselle voi olla yhtä hyvin vaarallista kuin hyödyllistä” (Foster: 23). Sanoisin, että se on Jumalan pyytämistä varjelemaan meitä, koska käytämme erilaisia menetelmiä mennäksemme jonnekin, minne Hän ei tahdo meidän menevän (henkien maailmaan saamaan tietoa). Se vaara, josta hän varoittaa on paljon suurempi, kuin Foster kuvittelee. Ne jotka lähtevät sisäiselle matkalle tulevat petetyiksi – aina! Meitä ei ole varustettu saamaan hengellistä tietoa siitä maailmasta. Siksi Jumala puhuu meille määräämiensä välittäjien (innoitettujen Raamatun kirjoittajien) kautta; muutoinhan me kalastaisimme pimeässä ympäristössä vailla varusteita.

Foster opettaa lukijoitaan käyttämään mielikuvitustaan kokemaan Raamatun kertomuksia viidellä fyysisellä aistillaan. Seuraavassa on, mitä hän väittää tulevan tapahtumaan:

Kun menet kertomukseen, et passiivisena tarkkailijana, vaan aktiivisena osallistujana, niin muista, että koska Jeesus elää Ikuisessa Nykyisyydessä eikä ole ajan sitoma, niin tämä menneisyyden tapahtuma on Hänelle elävä nykyhetken kokemus. Siksi sinä voit todella kohdata elävän Kristuksen tapahtumassa ja Hänen äänensä voi puhua sinulle ja Hänen parantava voimansa koskettaa sinua. Se voi olla enemmän kuin mielikuvituksen harjoitus; se voi olla aito kohtaaminen. Jeesus Kristus tulee todella sinun tykösi. (Foster: 26)

Osoittaen, että Foster’in ideoilla on edelleen suuri vaikutus ajassamme, Gregory Boyd lainaa tässä joitakin Foster’in sanoja tueksi sellaiselle, josta hän käyttää nimitystä ”katafaattinen (cataphatic) rukous”, joka käyttää mielikuvitusta ja kuvia keinona ottaa yhteys Jumalaan ja saada hengellistä tietoa.5 Ne, jotka suosittelevat tätä käytäntöä olettavat, etteivät henget petä heitä, mutta en voi nähdä millä perusteella.

Foster määrää ihmisen omaa mielikuvitusta käyttävän harjoituksen, joka jäljittelee astraaliprojektiota (tähtimatkailua) siinä määrin, että hän itse asiassa laittaa alaviitteen, joka kiistää sen olevan astraaliprojektiota (Foster 28). Se alkaa kehottamalla lukijoita kuvittelemaan menevänsä ulos luontoon kauniiseen paikkaan (Boyd kuvailee, kuinka hän harjoittaa tätä, kuten myös sen seurauksia6). Näkymistä ja hajuista nauttimisen jälkeen (mielikuvituksessasi) seuraavat askelet ovat:

Salli mielikuvituksessasi hengellisen ruumiisi, joka hohtaa valoa, kohota ulos fyysisestä ruumiistasi. Katso taaksesi, niin että voit nähdä itsesi makaamassa nurmella ja vakuuta ruumiillesi, että palaat ihan pian. Kuvittele hengellinen minäsi elävänä ja elinvoimaisena, nousemassa ylös läpi pilvien aina stratosfääriin… Mene syvemmälle ja syvemmälle ulkoavaruuteen, kunnes ei ole muuta kuin ikuisen Luojan lämpöinen läsnäolo. Lepää Hänen läsnäolossaan. Kuuntele hiljaa odottaen odottamatonta. Pane tarkoin muistiin kaikki annetut ohjeet. Ajan mittaan kokemuksen lisääntyessä pystyt helposti erottamaan pelkän inhimillisen ajatuksen, joka voi pulpahtaa tietoiseen mieleen, tosi Hengestä, joka sisäisesti liikkuu sydämen yllä. (Foster: 27, 28)

Minun täytyy vain kysyä, kuinka voi tietää, ettei se ”tosi Henki” ole petollinen? Mystiikan kohtalokas virhe on, että se olettaa sinisilmäisesti, että kristityillä, joilla on subjektiivisia uskonnollisia kokemuksia, täytyy siksi myös olla kristillisiä kokemuksia, jotka ovat aidosti Jumalasta – vaikka nämä kokemukset olisivatkin aikaansaatu epäraamatullisten harjoitusten kautta, samanlaisten, joita pakanat käyttävät.

Mielen alkemiaa

Foster’in lähestymistapa myös rukoukseen on mystiikan sävyttämä. Hän väittää, että rukous täytyy oppia ihmisiltä, joilla on oikeat kokemukset ja jotka ovat ”mestareita”, jotka tietävät, mitä tekevät. Foster ei opeta tavanomaista rukousta, jonka kautta me tuomme tarpeemme ja pyyntömme Herralle ja tiedämme, että Hän kuulee meitä (koska on luvannut kuulla). Seuraavassa sanotaan, miksi hän arvelee, että sellainen rukous ei onnistu:

Useinkin ihmiset rukoilevat ja rukoilevat maailman kaikella uskolla, mutta mitään ei tapahdu. On luonnollista, että he eivät olleet yhteydessä kanavaan. Me alamme rukoilla toisten puolesta ensin keskittymällä ja kuuntelemalla sotajoukkojen Herran hiljaista jyrinää. Virittäytyminen jumalallisiin henkäyksiin on hengellistä työtä, mutta ilman sitä rukouksemme on tyhjää hokemista (Matt. 6:7). Herran kuunteleminen on ensimmäinen asia, toinen asia ja kolmas asia, välttämätön menetykselliselle esirukoukselle. (Foster: 34)

Tämä tietysti tarkoittaa, että meidän on ruvettava mystikoiksi, jos haluamme rukoilla.

Hän opettaa, että meidän täytyy ensin kuulla henkilökohtaisia ilmoituksia Jumalalta käyttäen hänen opettamiaan mietiskelymenetelmiä, ennen kuin rukoilemme. Hän sanoo: ”Lähtökohta siis oppia rukoilemaan toisten puolesta on kuunnella saadakseen ohjausta… Tämä sisäinen ’kyllä’ on se jumalallinen valtuutus sinulle rukoilla ihmisen tai tilanteen puolesta.” (Foster: 35). Ei näin! Foster on väärässä! Ainoa valtuutus, jonka tarvitsemme rukoillaksemme, on Raamatun käsky rukoilla – eivät henkilökohtaiset ilmoitukset.

Mietiskely (mystinen) on Foster’ille tärkeä, mutta se ei riitä. Hän tuo mukaan myös mielikuvituksen: ”Kuten mietiskely, niin myös rukous on voimakas ase rukouksen työssä” (Foster: 36). Hän katsoo, että Agnes Sanford7 on auttanut häntä näkemään mielikuvituksen käyttämisen arvon rukouksessa. Foster kirjoittaa: ”Mielikuvitus avaa oven uskoon. Jos voimme ’nähdä’ mielemme silmällä särkyneen avioliiton ehjänä, tai sairaan ihmisen terveenä, niin siitä on vain lyhyt askel uskomiseen, että niin on.” (Foster: 36). Sanford sai ideansa teosofiasta, uudesta ajattelusta (New Thought), Jung’ilta ja Emmet Fox’ilta. Nämä ideat Foster’in toistamina tulevat tuon ajan ”mind over matter” (mieli yli aineen) -ajattelusta. Tuollainen ajattelu käyttää luovaa visualisointia muuttamaan todellisuutta tai kanavoimaan hengellistä voimaa. Foster ehdottaa: ”Kuvittele, että Kristuksen valo virtaa sinun käsiesi kautta ja parantaa jokaisen tunneperäisen trauman ja loukatun tunteen, jonka lapsesi koki tuona päivänä” (Foster: 39).

Kirjassaan The Seduction of Christianity vuodelta 1985 Dave Hunt nimitti sellaisen luovan visualisoimisen, jota Foster mainostaa, ”mielen alkemiaksi” (mental alchemy).8 Hunt varoitti seurakuntaa, että Foster mainostaa sellaista mielen alkemiaa kirjassaan Celebration of Discipline ja kuten olemme osoittaneet, hän todella tekee niin. Kuinka sitten voi olla, että 24 vuotta Hunt’in varoituksesta Foster on evankelikaalien keskuudessa suositumpi kuin koskaan?

Vastaus on lopunaikojen petos. Nyt on olemassa suunnaton liike (so. Esiintuleva Kirkko, Emergent Church), joka väittää olevansa uskonpuhdistus mainostaen Foster’ia, Willard’ia ja heidän versioitaan mystiikasta. Asiat ovat siis käyneet hyvin paljon pahemmiksi.

Hengellisiä ohjaajia

Kun kerran mystiikka ja muka tarve saada henkilökohtaisia ilmoituksia Jumalalta on omaksuttu, niin nousee tarve uusille ”mestareille”, jotka osaavat paremmin navigoida henkimaailmassa. Pakanayhteisöillä on aina ollut sellaisia henkilöitä. Heitä kutsutaan ”shamaaneiksi”. Itämainen uskonto kutsuu heitä ”guruiksi”. Petetyt kristityt kutsuvat heitä ”hengellisiksi ohjaajiksi”. Foster selittää: ”Keski-ajalla edes suurimmat pyhät eivät yrittäneet päästä sisäisen matkan syvyyksiin ilman hengellisen ohjaajan apua” (Foster: 159). Ongelma on Foster’in mukaan, että seurakunnilta (vuonna 1978) puuttui ”eläviä mestareita”:

Epäilemättä osa mielenkiinnon aallosta itämaiseen mietiskelyyn johtuu siitä, että kirkot ovat lakkauttaneet alan. Kuinka masentavaa onkaan yliopisto-opiskelijalle, joka pyrkii tuntemaan kristillistä opetusta mietiskelystä huomata, että on niin harvoja kontemplatiivisen rukouksen eläviä mestareita ja että lähes kaikki vakavasti otettavat kirjoitukset aiheesta ovat vähintään seitsemän vuosisadan ikäisiä. Ei ihme, että hän kääntyy zenin, joogan tai TM:n puoleen. (Foster: 14)

Foster’in unelma on käynyt toteen. Tänä päivänä ihmiset voivat jopa harjoittaa joogaa kristillisessä kirkossa. Meillä on kristillinen TM (transsendenttinen mietiskely); sitä kutsutaan kontemplatiiviseksi rukoukseksi. Itämainen uskonto on tullut suoraan seurakuntaan ja Foster on auttanut sen johdattamisessa sisään.

Entä sitten ”elävät mestarit” eli hengelliset ohjaajat? Morton Kelsey valitti heidän puutettaan vuonna 1972: ”Ehdottaisin todella, että jokainen, joka vakavissaan on liittymässä hengelliseen maailmaan, etsisi itselleen hengellisen ohjaajan, jos olisi enemmän tällä tavalla koulutettuja ja kokeneita miehiä.”9 Tuo ”ongelma” on ratkaistu mahtavalla tavalla. Evankelikaaliset teologian koulut tarjoavat nyt lehtorin tutkintoja (masters degrees) ”hengellisessä muodostamisessa” (spiritual formation) varustaakseen ihmisiä ”hengellisiksi ohjaajiksi”. Seuraavassa Biola-yliopiston lausunto ohjelmastaan: ”Tämä tutkinto on tarkoitettu varustamaan miehiä ja naisia hengellisen ohjaamisen, opetuslapseuden, muodostamisen ja sieluhoidon palvelutehtävään paikallisessa seurakunnassa ja akateemiseen lisäkoulutukseen hengellisessä muodostamisessa.10 Järjestö nimeltä Spiritual Directors International auttaa sinua löytämään hengellisen ohjaajan, mikä sitten uskontosi onkaan.11 Richard Foster’in omalla järjestöllä Renovare’lla, joka sanoo ”edistävänsä uudistusta kristillisessä seurakunnassa”, on luettelo hengellisen ohjauksen ohjelmista.12

Foster selittää hengellisen ohjaajan tarkoitusta: ”Hän on Jumalan keino avata polku Pyhän Hengen sisäiselle opetukselle” (Foster: 160). Ilmeisesti, kun täysin hyljätään sola scriptura, jossa Pyhän Hengen opetus välitetään seurakunnalle vain Raamatun kirjoittajien kautta, me tarvitsemme Raamatun ylittävien henkilökohtaisten ilmoitusten välittäjiä.

Foster selittää, kuinka hengelliset ohjaajat johtavat: ”Hän johtaa vain oman henkilökohtaisen pyhyytensä voiman kautta” (Foster: 160). Roomalaiskatolisuudessa paavia kutsutaan ”hänen pyhyydekseen” ja tiibetiläisessä buddhismissa Dalai Lama on ”hänen pyhyytensä”, mutta nyt evankelikaalit ovat kehittämässä ihmisten luokan, joka ilmeisesti ansaitsee tämän nimityksen. Kuinka meidän oikeastaan pitäisi suhtautua siihen, että joku on saavuttanut riittävän ”henkilökohtaisen pyhyyden” olla hengellinen ohjaaja ja välittää hengellisyyttä toisille? Foster sanoo: ”Vaikka ohjaaja on ilmeisesti edennyt pitemmälle sisäisiin syvyyksiin, niin nämä kaksi [mestari ja oppilas] oppivat ja kasvavat yhdessä Hengen maailmassa” (Foster: 160). Foster lainaa roomalaiskatolista mystikkoa Thomas Merton’ia koskien tämän toimivuutta: ”Hengellinen ohjaaja oli jonkinlainen ’hengellinen isä’, joka siitti oppilaansa sielussa täydellisen elämän ennen kaikkea ohjeillaan, mutta myös rukouksellaan, pyhyydellään ja esimerkillään. Hän oli seurakunnallisessa yhteisössä … eräänlainen Herran läsnäolon ’sakramentti’.” (Foster: 161).

Lopunaikojen eksytys

Mitä tulee lopunajan petokseen, niin Foster on aivan kärjessä omaksumassa sitä. Ajattele, mitä hän kirjoittaa: ”Meidän ajassamme taivas ja maa varpaillaan odottavat Hengen johtamia, Hengestä juopuneita, hengenvoimaisia ihmisiä. … Sieltä ja täältä löytyy yksilöitä, joiden sydän palaa jumalallista tulta.” (Foster: 150). Sellaiset asenteet ovat johtaneet valtavaan petokseen. Siinä on Myöhäissateen (Latter Rain) petoksen maku, joka nykyisin ruumiillistuu sellaisissa väärissä opettajissa, kuin Rick Joyner ja Mike Bickle. He ovat elitistisiä. He ovat samoilla linjoilla myös Esiintulevan Kirkon (Emergent Church) käsitysten kanssa. Hän sanoo myös: ”Vuosisatamme on vielä nähtävä Hengen apostolisen seurakunnan murtautuminen esiin” (Foster: 150). Meillä onkin nyt Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus (New Apostolic Reformation = NAR), joka väittää olevansa juuri sitä. Foster’in ideat edustavatkin sitä valtavaa luopumusta ja lopunaikojen petosta, joka on tunnusomaista ajallemme.

Foster’in opetukset ovat vieneet seurakunnan yhtä kauas pois uskonpuhdistuksen periaatteesta, sola scriptura, kuin mitä roomalaiskatolinen kirkko koskaan oli. Ainoa, mikä vielä puuttuu, on että meidät viedään täydellisesti Roomaan. Christianity Today –lehti ylistää Foster’ia siitä, että hän osoittaa meille tuota suuntaa.

Alkuvuodesta 2008 kirjoitin CIC:n artikkelin kuinka sola scriptura -periaatteen hylkääminen johtaisi evankelikaalit takaisin Roomaan.13 Se oli osittain vastaus CT:n mystiikkaa ylistävään artikkeliin. Saamani palaute oli aika odottamatonta. Minuun ottivat yhteyttä entiset evankelikaalit, jotka olivat hyljänneet sola scriptura -periaatteen ja menneet takaisin Roomaan! He halusivat väitellä kanssani sola scriptura -periaatteesta. Ikävä, että kantani oli todistettu. Vastauksena heidän harhaiseen haasteeseensa seurakuntamme järjesti seminaarin sola scriptura -periaatteesta nimellä Faith at Risk (Usko vaarassa). Gary Gilley ja minä puolustimme siinä Raamattua seurakunnan ainoana auktoriteettina.14

Edellä mainittu CT:n artikkeli puhuu uudesta luostarilaitoksesta, entisten evankelikaalisten johtajien kääntymisestä roomalaiskatolisuuteen ja mystisistä harjoituksista, kuten lectio divina – ja he pitävät sitä kaikkea hyvänä ja toivottavana. Chris Armstrong, artikkelin kirjoittaja, päättää: ”Se, että he [evankelikaalit] ovat tällä tiellä saamassa hyvää ohjausta viisailta opettajilta [Foster ja Willard] on syy uskoa, että Kristus on ohjaamassa prosessia. Ja että he ovat kohtaamassa ja oppimassa kanssakristityiltä kahdessa muussa suuressa tunnustuskunnassa, roomalaiskatolisuudessa ja kreikkalaiskatolisuudessa, on syy iloita rakkauden voimassa.”15

Kuka enää puolustaa uskonpuhdistuksen periaatteita? Voisi luulla, että reformoidut teologit, mutta he eivät hoida hommaansa. Edellisessä CIC:n artikkelissa mainitsimme reformoidun teologin nimeltä Donald Whitney, joka kirjoittaa: ”Richard Foster’in kirja, Celebration of Discipline, on ollut 1900-luvun loppupuoliskon suosituin kirja aiheesta hengelliset harjoitukset. Tämän teoksen suuri anti on muistutus siitä, että hengelliset harjoitukset, jotka monet näkevät rajoittavina ja sitovina, ovat todellisuudessa hengellisen vapauden keino.”16 Tämä reformoidun seminaarin opettajalta!

Jos kirja, joka opettaa kristillistä TM:ää, kristillistä astraaliprojektiota ja mielen alkemiaa mielikuvituksen keinoin, on ”suuri anti”, niin jotakin on pahasti pielessä. Eksytys on levinnyt niin laajalle, etten näe sille mitään muuta selitystä, kuin Paavalin ennustama lopunajan eksytys: Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Toinen kohta varoittaa: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:3, 4).

Tuo aika on nyt tullut. Olemme tilivelvollisia Jumalalle siitä, mitä uskomme ja harjoitamme. Niiden, jotka haluavat kestää uskossa tässä eksytyksen ajassa, täytyy perustaa uskonsa ja harjoituksensa vain niihin totuuksiin, jotka löytyvät Raamatusta. Foster’in matka henkien maailmaan pettää kaikki sille tielle lähtevät.

Viitteet:

  1. Chris Armstong, “The Future lies in the Past” in Christianity Today, February 2008.
  2. 24.
  3. 29.
  4. Richard Foster, Celebration of Discipline: The Path to Spiritual Growth (New York: Harper & Row, 1978) 1. All subsequent citations from this book will be bracketed within the text in this fashion: (Foster: 1).
  5. Greg Boyd, Seeing is Believing, (Grand Rapids: Baker, 2004). Boyd cites Foster to prove that the Lord will actually come to us through our use of “imaginative meditation.” I deal with this issue more fully in CIC issue 83 July/August, 2003: http://cicministry.org/commentary/issue83.htm
  6. 111-125.
  7. I write about Sanford’s inner healing theories in CIC Issue 96: http://cicministry.org/commentary/issue96.htm
  8. Dave Hunt and T. A. McMahon, The Seduction of Christianity (Eugene: Harvest House, 1985) 138.
  9. Morton Kelsey, Encounter With God, (Bethany Fellowship: Minneapolis, 1972) 179.
  10. http://www.biola.edu/spiritualformation/programs/
  11. http://www.sdiworld.org
  12. http://www.renovare.org/journey_training_direction.htm
  13. CIC Issue 105; March/April 2008: http://cicministry.org/commentary/issue105.htm
  14. That seminar is available here: http://www.cicstore.org/servlet/the-60/Faith-at-Risk-4/Detail
  15. Armstrong, Future
  16. Donald S. Whitney, Spiritual Disciplines for the Christian Life (Colorado Springs: Navpress, 1991) 23.

 

 

Read Full Post »

Minulle on ollut yllätys ja suuri järkytyksen aihe, miten massiivisesti idän uskontojen mystiikka eri muodoissaan on luterilaisuuteen soluttautumassa. Mystiikan sanotaan olevan paluuta vanhoihin kristillisiin käytänteisiin, eikä sillä mukamas ole yhteyttä pakanallisuuteen.

Monet kirkonmiehet ja -naiset, papeista seurakuntalaisiin, tukeutuvat rukouksessaan ja raamatunluvussaan keskiajan mystikoiden menetelmiin. Mistä tiedämme, että noiden satoja vuosia sitten eläneiden hengenmiesten periaatteet ovat raamatullisia? Emme voi sitä varmuudella tietää, mutta kun perehtyy siihen, mitä nykyisin harjoitetaan, voidaan todeta sen olevan epäraamatullista. Saattaa olla, että vanhoina aikoina hengelliset harjoitteet ovat olleet aidosti kristillisiä, mutta niihin on nykyajassa sekoitettu idän oppien menetelmiä. Joka tapauksessa on järkyttävää nähdä, miten kristinusko on ajautumassa voimakkaasti jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen tämän mystiikan ihannoinnin myötä.

Monelle on iso kynnys ryhtyä harrastamaan itämaisia uskontoja, mutta kun sama tarjotaan tutummassa kristillisessä muodossa, se kelpaa monelle. Nykyajan ”kristitty” haluaa antaa Raamatulle oman tulkintansa eikä siedä kuulla puhetta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kristillisessä mystiikassa on siis sopiva mahdollisuus kunkin oman henkisyyden harjoittamiselle.

Pääkaupungin seurakunnissa näkyy järjestettävän Lectio Divina -ryhmiä. Lienee paikallaan hieman tarkastella, mitä kaikkea noiden sanojen takaa löytyy.

Lectio Divina on latinaa tarkoittaen ”Pyhä lukeminen”. Se on menetelmä, jossa rukouksilla ja pyhien kirjoitusten käsittelyllä saadaan yhteys Jumalaan ja syvempi ymmärrys hengellisiin asioihin. Lectio Divinan periaatteet esitettiin vuoden 220 jKr. paikkeilla, ja sitä harjoittivat eräiden katolisten sääntökuntien munkit.

Lectio Divina -käytäntö on nykyisin hyvin suosittu katolisten ja gnostilaisten keskuudessa, ja on saamassa enenevää kannatusta Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen hartauskäytännöissä. Paavi Benedictus XVI sanoi puheessaan vuonna 2005: ”Haluan erityisesti palauttaa mieliin ja suositella muinaista Lectio Divina -perinnettä: pyhien kirjoitusten ahkera lukeminen täydennettynä rukouksella, joka luo läheisen vuoropuhelun, jossa henkilö lukiessaan kuulee Jumalan puheen, ja rukouksessa vastaa Hänelle turvaten sydämen vilpittömyyteen.”

Varsinainen Lectio Divina -harjoitus alkaa rentoutumisella: tekemällä olo mukavaksi ja jättämällä arjen ajatukset ja huolet pois mielestä. Jotkut pitävät hyödyllisenä keskittymiskeinona aloittaa syvillä, puhdistavilla hengityksillä lausuen mielessään kerta toisensa jälkeen tiettyä valittua lausetta tai sanaa – se auttaa mielen vapauttamisessa. Sitten he aloittavat seuraavat neljä vaihetta:

Lectio (lukeminen): Raamatunkohdan lukeminen hiljaa ja hitaasti useita kertoja. Raamatunkohta itsessään ei ole niin tärkeä kuin on maistella jokaista luettua kohtaa – jatkuvasti kuunnellen ”hiljaista ääntä”, joka sanan tai lauseen kohdalla jollakin tavalla puhuttelee lukijaa.

Meditatio (mietiskely): Tekstikohdan pohtiminen ja sen miettiminen, miten teksti soveltuu omaan elämään. Tätä pidetään hyvin henkilökohtaisena Raamatun tulkintana ja sen henkilökohtaisena soveltamisena.

Oratio (rukoileminen): Vastaus tekstikohtaan avaamalla sydän Jumalalle. Tämä ei ole ensisijassa tiedollista harjoitusta, vaan enemmänkin alku keskustelulle Jumalan kanssa.

Contemplatio (kontemplaatio, tutkiskelu, syvämietiskely, sanaton rukous): Jumalan kuunteleminen. Tämän on vapautumista omista ajatuksista – niin arkipäiväisistä kuin pyhistäkin – ja Jumalan puheen kuulemista. Mielen, sydämen ja sielun avaamista Jumalan vaikutukselle.

Eräässä blogissa sanotaan Contemplatio-vaiheesta näin: ”Tämä on varsinainen Lectio Divinan mietiskelyvaihe. Keskity ihan vain vaikkapa hengitykseesi ja hiljentymiseesi. Yksinkertaisesti lepää Jumalassa/olemisen puhtaimmassa muodossa, tyhjyydessä. Jos ajatuksia tulee mieleesi, anna niiden tulla tai mennä, kuin pilvien taivaalla. Ohjaa ajatuksesi kuitenkin aina hellävaraisesti takaisin hengitykseen. Mitä useammin harjoitat Lectio Divinaa, sitä paremmin pystyt heijastamaan ulkoista henkistä ihmiskunnan viisautta omaksi sisäiseksi viisaudeksesi.” Tässä on hyvä osoitus siitä, miten raja kristillisen ja ei-kristillisen väliltä on tyystin hävinnyt.

Luonnollisestikin yhteys Raamatun lukemisen ja rukoilemisen välillä on oikein ja suositeltavaa – niiden pitäisikin aina kuulua yhteen. Kuitenkin edellä kuvattuun harjoitukseen liittyvät vaarat ja hämmästyttävä samankaltaisuus transsendenttiseen meditaatioon ja muihin vaarallisiin rituaaleihin on otettava ehdottomasti huomioon. Harjoituksen on mahdollista muuttua vaaralliseksi, ja usein muuttuukin sellaiseksi tavoiteltaessa mystistä kokemusta, jossa päämääränä on tyhjentää ja vapauttaa mieli ja voimaannuttaa (empower) itsensä. Kristitty käyttää Raamattua oppiakseen tuntemaan Jumalan, tavoitteenaan muuttua mieleltään totuuden mukaiseksi. Jumala sanoi kansansa tuhoutuvan Hänen tuntemisensa puutteen takia (Hoos. 4:6), ei suinkaan Hänen mystisen ja henkilökohtaisen kohtaamisensa puutteen takia.

Ne, jotka käyttävät tätä yliluonnollista lähestymistapaa Raamatun tekstiin, irrottavat sen asiayhteydestään ja alkuperäisestä tarkoituksestaan ja käyttävät sitä omakohtaisena, yksilökeskeisenä ja kokemuksellisena, mihin sitä ei ole koskaan tarkoitettu. Tässä kohdassa lectio ja gnostilaisuus nivoutuvat yhteen. Gnostilaisuus tarkoittaa ”tietoa”, ja sen mukaan vain harvat voivat omistaa tämän mystisen tiedon. Luonnollisesti ajatus sisäpiiritiedosta on hyvin houkutteleva ja tekee ”tietäjästä” tärkeän; hän on erityinen ja ainutlaatuinen siinä, että hänellä on Jumalasta sellaisia erityisiä kokemuksia, joita muilla ei ole. ”Tietäjä” uskoo, että muilla (ihmismassoilla) ei ole hallussaan henkistä tietoa ja vain todella valaistunut voi kokea Jumalan. Kontemplatiivista rukousta – tai keskittynyttä rukousta (Centering Prayer) – jossa keskipiste on Jumalan mystisessä kokemisessa, ollaan tuomassa nyt kirkkoihin. Kontemplatiivinen rukous on samanlaista kuin idän uskonnoissa ja New Agessa käytetyt meditatiiviset harjoitukset. Sille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta, vaikka kontemplatiiviset rukoilijat käyttävätkin Raamattua lähtöpisteenään.

Vaarojen näkeminen mielen avaamisessa ja äänien kuulemisessa pitäisi olla päivänselvää. Kontemplatiiviset rukoilijat ovat niin innokkaita kuulemaan jotakin, mitä tahansa, että he voivat menettää objektiivisuuden, jota tarvitaan erottamaan toisistaan Jumalan ääni, heidän omat ajatuksensa ja demonien tunkeutuminen mieleen. Saatana kätyreineen on aina innokas saamaan jalansijaa pahaa aavistamattomissa sieluissa, ja mielen avaaminen tuolla tavoin johtaa tuhoon. Emme saa koskaan unohtaa, että saatana on ikuinen saalistaja, etsien, kenet hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se voi tekeytyä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14) kuiskaten valheitaan meidän avoimille ja halukkaille sieluillemme.

Kaiken lisäksi hyökkäys Raamatun riittävyyttä vastaan on selvästi huomattavissa Lectio Divinassa. Kun Raamattu sanoo olevansa kaikki mitä tarvitsemme elääksemme kristillistä elämää (2. Tim. 3:16), Lection kannattajat kiistävät tämän. ”Keskustelevan” rukouksen harjoittajat etsivät erityistä ilmoitusta Jumalalta pyytäen Häntä sivuuttamaan sen, mitä Hän on jo ilmoittanut ihmiskunnalle – aivan kuin Hän nyt luopuisi kaikista ikuisessa sanassaan antamistaan lupauksistaan. Psalmi 19:7-14 sisältää hyvän kuvauksen Raamatun riittävyydestä. Se on ”täydellinen, se virvoittaa sielun”, se on ”oikea, ilahduttaen sydämen”, se on ”puhdas, valaisee silmät”, se on ”tosi ja vanhurskas kaikki tyynni”, ja se on ”kalliimpaa kuin kulta”. Jos kerran Jumala tarkoitti kaikkea tätä mitä Hän sanoi psalmissa, ei ole mitään tarvetta ylimääräiselle ilmoitukselle. Jotain muuta odottamalla ja pyytämällä torjutaan kaikki se hyvä, minkä Hän on jo tuonut julki.

Vanha ja Uusi Testamentti ovat Jumalan sanoja tutkittavaksi, mietittäväksi, rukoiltavaksi, muistiin painettavaksi. Jumalan sanaa tulee tarkastella sen tiedon, viisauden ja tarkoituksen valossa, jonka ne sisältävät, ottaen huomioon Jumalan arvovallan meihin ihmisiin nähden. Jumalan sana ei ole lähde mystisille kokemuksille eikä henkilökohtaisille voiman tuntemuksille, eikä sellaiselle sisäiselle rauhalle, jonka tuollaiset kokemukset aikaansaavat. Oikeassa kristillisyydessä ensin tulee terve ja turmeltumaton tieto, sitten kestävät kokemukset, ja rauha tulee kuin sivutuotteena Jumalan tuntemisesta ja läheisestä kanssakäymisestä Hänen kanssaan. Niin kauan kuin ihmisellä on tämä näkökulma Raamattuun ja rukoukseen, hän harjoittaa samanlaista mietiskelyä ja rukousta kuin Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat ovat aina tehneet.


Lähteenä käytetty GotQuestions.org:n artikkelia What is Lectio Divina?

Read Full Post »

”Kontemplatiivinen rukous” on suomeksi käännettynä ”sanatonta rukousta” tai ”mietiskelevää rukousta” (contemplative, mietiskelevä). Se ei kuitenkaan ole pelkästään mietiskelyä rukoiltaessa.

Raamattu neuvoo meitä rukoilemaan hengellämme, mutta myös ymmärryksellämme (1. Kor. 14:15), joten rukoukseen selvästikin liittyy tutkiskelua/mietiskelyä. Ajatuksen kanssa rukoileminen ei kuitenkaan ole sitä, millaiseksi kontemplatiivinen rukous on muotoutunut. Kontemplatiivisen rukouksen harjoittaminen ja suosio on kasvanut Esiintuleva kirkko (Emerging Church) -liikkeen kasvun myötä. Tämä liike sisältää monia epäraamatullisia aatteita ja käytäntöjä, joista yksi on kontemplatiivinen rukous.

Kontemplatiivinen rukous alkaa keskittyvällä rukouksella (Centering Prayer). Molemmat näistä ovat Lectio Divina -traditioon kuuluvia osia. Keskittyvä rukous on meditatiivinen harjoitus, jossa henkilö keskittyy sanaan ja toistaa sitä kerta toisensa jälkeen koko harjoituksen keston ajan. Tarkoituksena on tyhjentää mieli ulkopuolisista asioista ja huolista, jotta Jumalan ääni olisi helpommin kuultavissa. Keskittyvän rukouksen jälkeen henkilö istu hiljaa – mieli, sydän ja sielu avoinna – kuunnellen suoraa ohjausta Jumalalta ja tuntien Hänen läsnäolonsa.

Vaikka edellä kuvattu saattaisikin kuulostaa viattomalta harjoitukselta, Raamattu ei tunne tämänkaltaista rukousta lainkaan. Itse asiassa se on päinvastaista sille, minkälaiseksi rukoileminen kuvataan Raamatussa: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4:6). ”Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” (Joh. 16:23, 24). Nämä ja muut jakeet selvästi kuvaavat rukouksen olevan ymmärrettävissä olevaa yhteyttä ­ja ajatustenvaihtoa Jumalan kanssa eikä esoteerista ja mystistä meditaatiota.

Kontemplatiivinen rukous luonteeltaan painottuu olemaan mystistä kokemusta Jumalan kanssa. Mystiikka kuitenkin on puhtaasti subjektiivista (omakohtaista), eikä nojaa totuuteen tai tosiasioihin. Jumalan sana on annettu meille, jotta perustaisimme siihen uskomme ja elämämme vanhurskaudessa (2. Tim. 3:16-17).

Kontemplatiivisessa rukouksessa ei ole eroa idän uskontojen ja New Agen meditatiivisiin harjoituksiin nähden. Sen äänekkäimmät kannattajat ovat hyväksyneet yleisuskonnollisuuden, jossa pelastus on saavutettavissa useamman polun kautta, eri uskonnoissa. Kristus itse on sanonut, että pelastus tulee vain Hänen kauttaan (Joh. 14:6).

Kontemplatiivinen rukous, jota harjoitetaan moderneissa rukousliikkeissä, on vastakohta raamatulliselle kristillisyydelle, ja sitä pitää siksi ehdottomasti välttää.

Yllä olevan tekstin lähteenä on käytetty GotQuestions.org:n artikkeleja What is contemplative prayer? ja What is centering prayer?


Yksi vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista kontemplatiivisen rukouksen puolestapuhujista on evankelikaalinen kristitty Richard Foster. Vaikka kontemplatiivisen rukoukseen päämäärä on virittäytyä Jumalan kanssa ja kuulla Hänen äänensä, Foster on sanonut, että siinä on oltava varovainen. Hän myöntää, että kontemplatiivisessa rukouksessa ”me menemme syvälle hengelliselle alueelle” ja että joskus se ei ole Jumalan alue, vaikka onkin ”yliluonnollinen”. Hän myöntää, että siellä on hengellisiä olentoja ja että suojelurukous pitäisi lausua etukäteen – jotakin sellaista kuin ”Kaikkien pimeiden pahojen henkien täytyy nyt lähteä”. Foster tunnustaa kontemplatiivisen rukouksen olevan vaarallinen ja avaavan oven henkivalloille. Eikö tämän jo pitäisi saada hälytyskellot soimaan, että kyse on täysin epäraamatullisesta toiminnasta – rukoillaan Jumalaa, mutta kohdataankin demoneja? Ei Raamatussa missään kehoteta pelkäämään rukoilemista saati lausumaan jotain suojelurukousta!

”Kun ihmisen elämässä ei ole olemassa todellista suhdetta Jeesuksen kanssa, niin mystiset kokemukset näyttävät täyttävän tuon hengellisen tyhjiön. Luullaan, että mietiskelyn luoma euforia ja autuus on Jumalan ääni ja läheisyys. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin todellisuudessa sidottuja ennemmin buddhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja katolisuuteen, kuin raamatulliseen kristinuskoon. Raamattu tekee selväksi, että ainoa tapa uudestisyntyä on uskon kautta vastaanottaa Jeesus Kristus Herrana ja Vapahtajana. Vaikka näitä muinaisen viisauden oppeja sanotaan kristillisiksi, ne ovat kaikkea muuta.” Näin sanoo kontemplatiivisesta rukouksesta ja muusta vastaavasta ”kristillisestä” mystiikasta Roger Oakland kirjassaan Uskon nollaus.

Oakland jatkaa: ”Mikään kontemplatiivinen rukous ei ole raamatullinen eikä turvallinen – jopa kypsimmätkin kristilliset mystiset johtajat ovat osoittaneet olevansa alttiita sen demoniselle vetovoimalle. Thomas Merton sanoi elämänsä lopulla haluavansa olla mahdollisimman hyvä buddhalainen. Henri Nouwen sanoi elämänsä lopulla kaikkien polkujen johtavan Jumalan tykö. Siinä oli heidän elämänsä hengellinen hedelmä vuosien mystisen rukouksen harjoittamisen jälkeen.” Merton ja Nouwen ovat tunnettuja katolisia mystikoita ja kontemplatiivisen rukouksen edistäjiä.

Lue linkeistä Roger Oaklandin kirjasta Uskon nollaus ainakin seuraavat luvut:

Koko kirja PDF-muodossa luettavissa sivustolla Lampaille.com.

Read Full Post »

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt. 7:21-23)

Miten nuo edellä mainitut Jeesuksen sanat voivat olla mahdollisia? Siihen löytyy vastaus Raamatusta Paavalin avaamana: ”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1).

Hengellisessä kentässä on kaksi äärilaitaa: yhtäällä uskosta luopunut kirkkolaitos ja toisaalla uuskarismaattisuus. Liberaalia kristillisyyttä, joka Suomen ev.lut. kirkossakin valitettavasti saa jalansijaa, voidaan pitää antikristillisenä, mutta niin myös uus- eli äärikarismaattisuutta. Tarkennettakoon, että perinteiset helluntai- ja vapaakirkot eivät kuulu uuskarismaattisuuden piiriin. En määrittele käsitettä tässä tarkemmin, koska uuskarismaattisuudesta löytyy muualta netistä runsaasti tietoa.

Mielestäni uuskarismaattisuus on erityisesti vaarallista sen takia, että siinä on jo nyt aineksia Raamatussa mainitulle väkevälle eksytykselle, joka voi pettää jopa valitutkin (Matt. 24:24). Tämä on niin tärkeä asia, että kun opetuslapset kyselivät Jeesukselta merkkiä lopunajoista ja Jeesuksen takaisintulosta, Hän aivan ensimmäisinä sanoinaan varoitti: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt:24:4).

Amerikkalaisperäisissä uuskarismaattisissa seurakunnissa on yleistä ihmeisiin ja merkkeihin keskittyminen. Sanan julistaminen on vähemmällä sijalla, ja jos sitä on, niin Raamatusta vain yritetään etsiä todisteluja näille kaikille oudoille ilmiöille ja kummallisille opin painotuksille. Jeesuksestakin puhutaan, mutta se on vain pakollista tilkettä luotettavan vaikutelman aikaansaamiseksi – ei kristinuskon ydinsanomaa ristillä syntiemme puolesta kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta.

Eikä kyse ole pelkästään amerikkalaisesta hapatuksesta, vaan samaa eksytystä suositaan monissa suomalaisissakin seurakunnissa. Seurakuntalaiset ovat olleet oikeutetusti ihmeissään, kun paimenet menevät kritiikittä mukaan kaikkeen uuteen tutkimatta taustoja ja tuovat eräitä vähintäänkin arveluttavia julistajia tänne puhumaan.

Ihmettelet ehkä, miksi näen niin paljon vaivaa tästä kaikesta kertomiseen. Itselleni nämä asiat avautuivat vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen olin naureskellut niille henkilöille – ja jopa loukkaantunut heihin –, jotka varoittivat karismaattisuuden uudesta aallosta. Olinhan itsekin ollut mukana sellaisessa. Sitten silmäni avattiin näkemään jotain; huomasin, että uuskarismaattisuuden takana vaikuttaa sellainen henkivalta, joka todella eksyttää uskovia. Koen, että minun tehtäväni on varoittaa näistä ilmiöistä, koska moni luulee niitä Pyhän Hengen työksi. ”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi” (2. Kor. 11:14). Jumala toimii tänäkin päivänä myös armolahjojen kautta, mutta nyt eletään aikaa, jossa on aivan välttämätöntä koetella henget, kuten Raamattu kehottaa: ”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan” (1. Joh. 4:1). Mitä henkien koetteleminen oikein on? Se selviää, kun jatkamme seuraaviin jakeisiin: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa” (1. Joh. 4:2, 3).

Henkien koetteleminen on sitä, että missä tahansa tilanteessa voimme hiljaa kysyä siinä hetkessä vaikuttavalta hengeltä: ”Tunnustatko sinä Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?” Pyhä Henki ei siitä pahastu – pikemminkin ilahtuu, kun Jeesusta korotetaan –, mutta saatana pelkää ja vapisee, kun on puhe Jeesuksesta, syntiemme sovittajasta. Henget kannattaa koetella aina. Tiedän tapauksen, jossa kokenut uskova henkilö oli tilaisuudessa, jossa opetuksessa ei ollut mitään väärää. Silti hän koki erittäin voimakkaasti hengessään, että tilanteessa ei vaikuttanut Pyhä Henki. En voi kertoa yksityiskohtia tarkemmin, mutta tiedän hänen kokemuksensa olleen oikean. Saatana voi todella tekeytyä valkeuden enkeliksi; se voi aluksi herättää luottamuksemme jopa oikealla opetuksella, mutta alkaa pikkuhiljaa syöttää mukaan myrkkyä. Siksi on tärkeää, että koettelemme henget, kuten Raamattu kehottaa. Joku voi ajatella, että tällainen vain kylvää epäluulon siemeniä ja hajottaa uskovien yhteyden. Päinvastoin! Henkien koettelemisen pitäisi olla oleellinen osa raamatullisen seurakunnan elämää. Se pitää kristuksen ruumiin toimintakunnossa, eikä päästä saatanaa sitä hajottamaan. Lue perusteellisempi kirjoitus, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

Joskus toiminnassa voi olla kyse ihmisen sielullisuudesta, mutta on huolestuttavan paljon sellaista touhua kristillisen nimikkeen alla, jossa vaikuttaa itse saatana. Pahimmillaan kyse on samoista ilmiöistä, joita esiintyy okkultismissa, new agessa ja joogassa. Monet saattavat pitää aivan normaaleina ja raamatullisina sellaisia ilmiöitä seurakunnan kokouksissa kuin hillitön vapina, kehon voimakas ravistelu, pakkoliikkeet, eläinäänet, sähkövirran kaltaiset tuntemukset, raajoja ei pysty liikuttamaan vaikka haluaisi, juopumistilat, taivaskokemukset, enkelivierailut, suora ilmoitus taivaasta ohi Raamatun kirjoitusten jne. Harva tietää, että täsmälleen samanlaisia ilmiöitä esiintyy tietyntyyppisissä joogaharjoituksissa, kun kundaliini herää. Kundaliini on käärmevoima, jonka sanotaan olevan selkärangan ympärille kiertyneenä. Lue seuraava dokumentti, jossa kuvataan Herätetyn Kundaliinin tuntomerkkejä. Toki moni on kohdannut Jumalan lähettämiä enkeleitä, samoin voi olla ihan oikeita taivasvierailujakin, mutta olen lukenut monia kuvauksia sellaisista vastaavista kokemuksista, jotka eivät voi olla peräisin Jumalasta. Ja mikä pahinta, näiden kuvausten kertojia pidetään hengellisinä julistajina!

Katso seuraavat videot ja mieti, voivatko näkemäsi ilmiöt olla Pyhästä Hengestä:

Edellä kuvatuista asioista voit lukea tarkemmin tämän blogin artikkelista Toronton siunaus, Todd Bentley ja Lakelandin parantumisherätys.

Järkyttävää on, että tätä tulta, voitelua, jaetaan Jeesuksen nimessä. Tämä voitelu siirtyy ihmiseltä toiselle käsien kosketuksen kautta. Eivät kaikki tilanteet tietenkään automaattisesti ole vääriä, joissa Jeesuksen nimessä laitetaan kädet toisen henkilön päälle; nyt vain meiltä uskovilta vaaditaan herkkyyttä hengessä erottaa oikea ja väärä.

Jotkut jopa sanovat: ”Pyhän Hengen työtä ei saa vastustaa”, eikä kritiikkiä sallita. Raamattu kehottaa kuitenkin koettelemaan henget, kuten aiemmin jo todettiin. Olenpa törmännyt sellaiseenkin, että joku sanoo aivan selkeästi vääristä hengistä lähtöisin olevasta toiminnasta näin: ”Olen tutkinut asiaa henkien erottamisen armolahjallani – tämä on Pyhästä Hengestä.” Meillä voi olla armolahjoja, mutta jos emme ole hengellisesti raittiita, sielunvihollinen pääsee sotkemaan lahjojemme käyttöä!

Lue myös Tapani Suonnon hyvä kirjoitus Karismaattisuuden harharetket. Suonto on Raamatun sanaan pitäytyvä raitishenkinen julistaja. Kirjoituksessaan hän ottaa hyvin kantaa muun muassa siihen, miten nykyajassa kokemukset ovat niin tärkeitä. Hän kirjoittaa: ”Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa.” Samoin hän kritisoi tapaa, jossa Raamatusta otetaan yksittäisiä jakeita oman näkemyksen tueksi unohtaen kokonaisuus. Suonto varoittaa myös profeettoihin takertumisesta; ihmiset ovat riippuvaisempia julistajista ja profeetoista kuin Jumalan sanasta. Profetoimista älkäämme halveksuko, mutta jos elämämme perustuu profetioille, olemme helposti harhapoluilla. Yksi harhapoluista on Suonnon mukaan myös vääränlainen sota henkivaltoja vastaan. Suonto kirjoittaa:

Perkele on kyllä olemassa. Sitä tulee myös vastustaa, mutta olennaista on, miten se tapahtuu. Jeesus ei sanonut, että menkää kaikkeen maailmaan ja sitokaa kaikki henkivallat. Hän sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Perkele on jo voitettu Golgatalla. Sen pää on murskattu. Kun me korotamme Kristuksen voittoa ja ylistämme Jeesusta, perkele pakenee. Raitista sodankäyntiä on julistaa Kristuksen voittoa ja ylistää Jumalaa.

Voiko tuon enää selkeämmin sanoa? Voittomme saatanasta on siinä, kun korotamme Jeesusta!

Lue lisäksi David Wilkersonin vuonna 1999 pitämästä puheesta tehty kirjoitus Seurakuntakokouksen häpäisy. Siinä Wilkerson suorin sanoin tuomitsee aiemmin kuvatut ilmiöt. Hän sanoo, että jos et huomaa näitä vääriä profeettoja, olet sokea. ”Olet hengellisesti sokea. Sinulla on kova sydän. Tiedätkö mitä ’kova sydän’ on hepreaksi? Se tarkoittaa sydäntä, jonka ympärillä on kova kilpi ja näin puhdas evankeliumi ei pääse läpi. Mielet on niin kyllästetty tällä tasapainottomalla evankeliumilla, että et voi saavuttaa monia heistä. Heille ei voi saarnata totuutta, heille ei voi näyttää Sanasta muuta koska heidän sydämensä on kilven ympäröimä – kovasydämiset!” Wilkerson jatkaa: ”Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä.” ”Minun vastuullani on varoittaa ja kertoa, että kaikki tuo on häväistystä ja Raamatun mukaan meidän tulisi surra sitä.”

Edellä olevat lyhyet katkelmat ovat Wilkersonin kommentteja silloin vallinneeseen Toronton nauruherätykseen. Aivan sama henki jatkaa toimintaansa vieläkin eri nimisinä herätyksinä. Yksi niistä oli keväällä 2008 alkanut Lakelandin parantumisherätys. Valitettavasti Suomeenkin kutsutaan jatkuvasti puhujia tämän ”herätyksen” piiristä. Joitakin vääriksi profeetoiksi tunnistettuja henkilöitä löytyy edellisestä linkistä, mutta lista ei todellakaan ole kuin jäävuoren huippu.

Jokaisen kristityn lukemistoon pitäisi kuulua Jouko Niemisen kirja Olin ”voitelussa”. Olen aivan hämmästynyt, miten omat havaintoni uuskarismaattisuudesta pitävät yhtä kirjan kirjoittajan havaintojen ja kokemusten kanssa.

Nieminen kertoo, että hän oli aktiivisesti mukana uuskarismaattisessa liikkeessä. Eräässä kokouksessa hän paransi sairaan – mutta koki tehneensä sen voimalla, jonka lähde ei ollut Jumalassa. Hänen kokemuksensa mukaan raja näihin ”sielun piileviin voimiin” on äärimmäisen ohut ja näkymätön. Sielunvihollisen avulla sen voi ylittää huomaamattaan ja jäädä valheeseen tajuamatta enää totuuden ja valheen välistä rajaa. Lopulta Jumala armossaan pani hänet uudelle valinnan paikalle, joka johti vuosia kestäneeseen kovaan luopumisen kouluun entisestä elämästä.

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Ei mistään muusta kuin siitä, että Jumala on luvannut lähettää eksytyksen; Hän haluaa seuloa erilleen ne, jotka uskovat ja luottavat vain ja ainoastaan ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen: ”Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden” (2. Tess. 2:11, 12). Vanha käännös puhuu väkevästä eksytyksestä. Huomaa, että se on Jumalan sallima ja lähettämä – siksi sen vaikutus on niin voimakas.

Nyt on aika herätä, ettei meille käy kuin niille henkilöille, jotka kuvittelivat toimivansa Jeesuksen nimessä:

”Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt.7:22, 23)

Seuraavat artikkelini liittyvät samaan aiheeseen:

Lisäys 10.11.2012:

Edellä on käsitelty eksytystä uuskarismaattisuuden näkökulmasta. Aivan yhtä suuri eksytys on hiipimässä mystiikan muodossa, joka saa maallistuneessa luterilaisuudessa yhä enemmän suosiota. Lue siihen liittyvät artikkelini:

Read Full Post »