Olen julkaissut tämän kirjoituksen alun perin jo vuonna 2008 eräällä muulla sivustolla, mutta artikkeli on nyt pelkästään tässä blogissa. Vuosien varrella tekstiä on aika-ajoin täydennetty ja linkkien toimivuutta tarkistettu.
Koska Todd Bentley on pyydetty Suomeenkin neljä vuotta Lakeland-kohun jälkeen, olkoon tämä sivu muistutuksena siitä, että ulkomaistenkin puhujien taustojen tarkistaminen on mahdollista varsin helposti. Toivottavasti yksikään seurakunta ei enää tee sitä virhettä, että kutsuu puhujan ilman hänen opetuksensa arviointia.
Taustaa
Saatat ehkä ajatella tästä sivusta, että ”taas yksi huuhaa-tyyppi, joka vihaa karismaattisuutta ja haluaa tehdä tyhjäksi kaiken Pyhän Hengen työn”. Samalla tavalla ajattelin itsekin vielä muutama vuosi sitten joistakin nimekkäistäkin henkilöistä, jotka varoittelivat ns. uuskarismaattisuudesta. Sitten aloin nähdä outoja piirteitä eräässä suomalaisessa karismaattisessa yhteisössä, jota kannatin ja jonka toimintaa olin jo pitkään seurannut. Kun aloin perehtyä asiaan, huomasin, että tässä kyseisessä yhteisössä ei enää raamatullinen karismaattisuus riittänytkään, vaan piti saada jotakin enemmän. Lue eteenpäin ja katso esimerkkejä, niin näet, mitä on tuo ”enemmän”, jota niin monet seurakunnat tavoittelevat tänä päivänä.
Lakelandissa Floridassa alkoi keväällä 2008 parantumisherätys, jonka keulakuvana oli Todd Bentley. Tästä ilmiöstä alkoi oma kiinnostukseni aiheeseen, kun Suomestakin useita henkilöitä kävi siellä paikan päällä ja toi erittäin myönteistä viestiä tänne. Eräskin siellä käynyt saarnamies sanoi: ”Kunpa voisimme olla jakamassa täällä sitä samaa voimaa, mitä siellä koimme.” Tämän sivun tarkoituksena on tarjota materiaalia, joiden perusteella toivottavasti käy selville, mistä voimasta ja minkälaisesta ilmiöstä on kyse. Netistä löytyy näiden lisäksi runsaasti muitakin Youtube-videoita ja kirjoituksia – tässä on vain pieni osa niistä.
Ei ole mitenkään tavatonta, että herätyksen laitamilla näkyy lieveilmiöitä ja tapahtuu ylilyöntejä. Tässä nimenomaisessa liikehdinnässä ongelmana onkin se, että sen ytimessä olevan Todd Bentleyn julistuksessa ja toiminnassa on paljon kristinuskolle vieraita aineksia. Mikä on tämä mies, jonka paidassa lukee ”Jesus Gave Me My Tattoos!” (Jeesus antoi minulle tatuointini), ja joka korostaa voimakkaasti yliluonnollisia asioita ja enkeleiden merkitystä?
Suurkokoukset Lakelandissa ovat nyt vaimenneet, mutta sama ilmiö jatkuu siellä eri seurakuntien ja järjestöjen toimesta. Niiden nimekkäimmät keulakuvat ovat:
- Todd Bentley / Fresh Fire USA,
- Bill Johnson Ministries / Bethel Church,
- John Arnott / Toronto Airport Christian Fellowship,
- Rick Joyner / Morningstar Ministries,
- Marc Dupont Ministries,
- Jeff Garvin ja monet monet muut.
Itse asiassa kyseessä on jo 1994 alkanut ns. Toronton siunaus (nauruherätys), jonka yksi ilmentymä on Todd Bentley. Bentley on tuossa liikkeessä vaikuttaneista ja vaikuttavista henkilöistä ehkä helpoimmin havaittavissa vääräksi profeetaksi – silti hänen työtään siunaavat ja kannattavat hyvin monet seurakuntien johtajat Pohjois-Amerikassa ja muuallakin. Alla on muutamia muita Toronton herätykseen liittyviä nimiä, joiden opetuksia on syytä välttää:
- Bob Jones (Kansas City -profeettaliikkeen ”pääprofeetta”, laajalti todettu vääräksi profeetaksi)
- Paul Cain (keskeinen vaikuttaja)
- Mike Bickle
- Rodney Howard-Browne
- Kenneth Hagin
- Kenneth Copeland
- Steve Hill
Tähän samaan ilmiöön kuuluu myös harhaoppeja, jotka tunnetaan seuraavilla nimillä – tässä vain joitakin:
- Latter Rain -oppi (Myöhäissade)
- MSOG-oppi (Manifested Sons of God, Jumalan ilmestyslapset)
- Joelin armeija
- Uusi apostolinen uskonpuhdistus eli uusapostolisuus (New Apostolic Reformation, NAR)
Jumala tekee työtään Pyhän Henkensä kautta mitä moninaisimmilla tavoilla. Kaikella tälle sivulle kootulla aineistolla on tarkoituksena osoittaa, ettei kaikki se, missä huudetaan ”Jeesus, Jeesus!”, ole kuitenkaan Pyhästä Hengestä lähtöisin (lue Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä). Meidän on muistettava, että on olemassa kavala vastustaja, joka tahtoo tehdä Jumalan työn tyhjäksi. Saatana tahtoo eksyttää, jos mahdollista, valitutkin (Matt. 24:24). Sen ovelin keino on tekeytyä valon enkeliksi, kuten Paavali varoitti (2. Kor. 11:14). Petokselle on otollista sellainen maaperä, jossa ihmeet ja merkit ovat keskeisessä asemassa Jeesuksen sovitustyön julistamisen sijaan – kun etsitään enemmän parantumista kuin Parantajaa.
”Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihminen vaeltaa Jumalan tahdossa. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihmisen oppi ja opetus ovat Jumalasta. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että Jumala itse on liikkeellä.” Näin varoittaa Tapani Suonto luottamasta sokeasti kaikkiin näkemiimme ihmeisiin. ”Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa. ”
”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt. 7:21-23)
Yksi suurimpia ongelmia tämän päivän seurakunnissa on se, että ei koetella henkiä. Ajatellaan, että kun minä olen uskossa ja muut tässä kanssani, niin ei täällä voi vaikuttaa muu kuin Pyhä Henki. Tämä ongelma on aivan samanlainen kaikissa kirkkokunnissa – olipa se sitten luterilainen, katolinen tai vapaita suuntia edustava. Mutta mitä sanoo Raamattu: ”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.” (1. Joh. 4:1). Lue, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.
”Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1). ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3-4)
Hannu Vuorinen kirjoittaa Uusi elämä -lehdessä Lakeland-ilmiöstä: ”Toddin puheissa ei viitata Kristukseen persoonana, joka on läsnä. Sen sijaan painopiste on siirretty Pyhään Henkeen, hallitsemiseen, auktoriteettiin ja omaan voiteluumme. Kun Kristus ei ole herätyksen keskipisteessä, niin silloin oikea Pyhä Henkikään ei voi siellä toimia – VAAN JOKU MUU VOIMA. Kun voitelu tai luottamus enkeleihin ottaa Kristuksen paikan, silloin muut henget ottavat Pyhän Hengen paikan. Tällöin kyse on noituudesta. On hyvä muistaa, että Pyhän Hengen päätehtävä Raamatun mukaan on kirkastaa Kristusta, ei olla itse innostuksen ja huomion keskipisteenä.” (UE 8-9/2008)
Toki on olemassa tervettäkin karismaattisuutta, jossa armolahjat toimivat raittiilla tavalla. Aika moni kuitenkin tuntuu olevan epätietoinen siitä, missä kulkee raja – mikä toiminta on Jumalan sanan mukaista ja mikä ei. Minun on pakko varoittaa astumasta tässä asiassa harhapoluille ja äärimmäisyyksiin – sen takia tämä sivu on syntynyt. Äärimmäisen eksytyksen lähde tulee ilmi myöhemmin tällä sivulla otsikolla Kundaliini. Perehdy ja järkyty – tuon henkivallan vaikutus leviää tällä hetkellä maailmalla kulovalkean tavoin. Valitettavasti myös Suomessa. Lue Andrew Stromin kirja Kundalini-varoitus – ovatko väärät henget valtaamassa seurakuntaa?
Toronton ja Lakelandin herätysten kannattajat Suomessa
Suomessakin on paljon henkilöitä ja yhteisöjä, jotka kannattavat ja puolustavat Toronton ja Lakelandin herätyksiä sekä tuovat Suomeen puhujia tästä liikehdinnästä. En halua laittaa näiden suomalaisten tahojen nimiä näkyville; rukoillaan, että Jumala avaisi heidän silmänsä tässä asiassa.
Kehotan sinua olemaan varovainen osallistuessasi sellaisten yhteisöjen toimintaan, jotka tuovat Suomeen puhujiksi aiemmin mainitsemiani henkilöitä tai pitävät esillä heidän kirjallisuuttaan. Miten voit luottaa niiden yhteisöjen ja johtajien hengelliseen arvostelukykyyn missään asiassa, jotka eivät erota, että mainittujen henkilöiden julistus ei ole Pyhästä Hengestä lähtöisin? Aina ei kyse ole edes sielullisuudesta; esimerkiksi Todd Bentleyn toiminnassa vaikuttaa voimakas henkivalta.
Ole hengellisesti valppaana ja tutki kaikki uudet asiat Raamatun valossa ja pyydä Jumalalta viisautta tulkita näkemääsi!
Videoita
Monet ovat kertoneet kokeneensa Lakelandin kokouksissa riivaajahenkien voimakasta painostusta. Henkivallat ovat hyökänneet myös kokouksista taltioitujen videoiden kautta. Lue ensin tämä varoitus videoiden katselemisesta. Jos sinun on välttämätöntä katsoa näitä asiaan perehtymisen vuoksi, rukoile ensin Jeesuksen veren suojaa ympärillesi.
Todd Bentley ei pysty hallitsemaan itseään: mieletöntä huutoa ja nauramista, pakkoliikkeitä, nykimistä, hoippumista ja konttaamista kuin juopuneena:
Väkivaltaista, aggressiivista ja levotonta toimintaa:
- Video 1: Todd Bentley kertoo mm., miten ”Pyhä Henki” käski häntä potkaista lattialla makaavaa henkilöä kasvoihin (puhe tekstitettynä videon alapuolella). Bentleyltä evättiin pääsy Iso-Britanniaan juuri hänen väkivaltaisen parantamistyylinsä takia.
- Video 2: (Todd Bentley on mies sininen huivi päässään)
- Video 3: BAM! BAM! BAM! Take it! Take it! Take it!
- Video 4: (3-7 minuutin paikkeilla)
Analyysiä Todd Bentleystä. (Videot, joissa Bentleyllä ei ole tatuointeja, ovat hänen aikaisemmilta julistajavuosiltaan; hän otti tatuoinnit vasta myöhemmin vuoden 2005 tienoilla):
- Todd Bentley: Messenger of God? part 1: TB kertoo enkelikohtaamisestaan, joka vaikuttaa samalta kuin demonisista UFO-kokemuksistaan kertoneiden kuvaukset.
- Todd Bentley: Messenger of God? part 2: TB kertoo olleensa taivaassa leikkauspöydällä, jossa neljä enkeliä tutkivat häntä suorittaen kirurgisen toimenpiteen.
- Todd Bentley: Messenger of God? part 3: TB ja yhteys kundaliinienergiaan
Todd Bentley ja kokousväki huutavat Jumalaa lähettämään enkelit palvelemaan heitä.
Mikä on se henki, joka yhdistää monia herätyskokouksia jopa eri uskonnoissa? Aiheeseen palataan myöhemmin tällä sivulla otsikolla Kundaliini.
Kirjoituksia
Taas yksi karismaattisuuden kriisi – Lakeland. Hannu Vuorisen hyvä kirjoitus siitä, minkälaisessa ajassa elämme.
Todd Bentleyn sanoma hämmentää
Jouko Pihon arviota Lakelandin liikehdinnästä
A False Healing Revival? – Lakeland, Florida
Todd Bentley and the Lakeland Revival. Toiminnan ja julistuksen arviointia.
Angelic Hosts. Todd Bentley opettaa enkeleistä ja kertoo kohtaamisestaan Emma-enkelin kanssa.
Todd Bentley’s (and prophet Bob Jones) angel, Emma. TB:n enkelikokemusten arviointia.
Todd Bentley’s Angels. TB:n muita enkelikohtaamisia ja niiden arviointia.
Let Us Reason Ministries Alert On Lakeland. Vakavaa varoitusta Todd Bentleyn puheiden ja toiminnan epäraamatullisuudesta.
Todd Bentley, Fresh Fire Ministries and Lakeland Revival. Taustojen ja toiminnan analysointia.
Pasi Turusen huomioita:
Kannanotoissaan maltillisena pidetyn Charisma-lehden toimittajan J. Lee Gradyn kirjoituksia:
- Honest Questions About the Lakeland Revival
- An Appeal for Unity in a Divisive Season
- Life After Lakeland: Sorting Out the Confusion
Toronto, Pensacola – nyt Lakeland ja Todd Bentley. Tiivistelmä, josta käy ilmi ne asiat, joita edellä olevissa linkeissä on käsitelty.
Kundaliini
Onko kundaliinijoogalla ja tällä kyseisellä liikehdinnällä sama lähde? Kun Todd Bentley sanoo jakavansa voiteluaan muille, niin hänen tapauksessaan kyse näyttääkin olevan kundaliinienergian siirrosta (shaktipat) vastaanottajalle.
Floridan vuodatuksen alussa (Lakelandissa) Todd sanoi, että Jumala on kehottanut häntä asettamaan kätensä kaikkien päälle erityisen voiman siirron (impartation) takia. Okkultismissa tätä kutsutaan nimellä shaktipat. Shakti tarkoittaa voimaa tai energiaa, ja pat tarkoittaa siirtoa. Shaktipat on energian siirtämistä hengelliseltä mestarilta etsijälle; tämä saa aikaan etsijän oman henkisen voiman, Kundaliinin, heräämisen. Todd kuvasi tätä siirrettävää ”voitelua” kaikkein tarttuvimmaksi mitä hän on koskaan kokenut. Hän sanoi ”olen tottunut tuntemaan voitelun kädessäni, mutta nyt tunnen sen selkärangassani”. (Lähde). Huomattakoon, että okkultistisen Kundaliinin herääminen alkaa todellakin selkärangan alaosasta.
- Kundalini-varoitus – ovatko väärät henget valtaamassa seurakuntaa? Kirjoittaja Andrew Strom on itse ollut pitkään sisällä uuskarismaattisessa liikkeessä.
- Tietoa kundaliinivoimasta ja sen yhteydestä Toronton ”herätykseen”
- The Word of Faith and the Kundalini Spirit (Occultism in Christianity) – Todella paljon samankaltaisuuksia kundaliinissa ja Lakelandin ”herätyksessä”
- False spirits invade the church – Kundalini warning! Part 1
- False spirits invade the church – Kundalini warning! Part 2
- Holy Spirit or Kundalini
- Toronto blessing – yksi esimerkki Kundaliinista Toronton ”herätyksessä”
- Demons in Church – järkyttävä video siitä, mitä Saatana saa aikaan – ja kaikki Jumalan nimissä!
- Todd Bentley’s Wife is Demon Possessed – Todd Bentleyn uusi vaimo Jessa saa rajun päänravistelukohtauksen kesken puheensa (kohdasta 3:00 eteenpäin). Huomaa käärmemäinen sihinä, joka on tyypillistä herätetylle kundaliinille (sen sanotaan olevan käärmemäisesti kiertyneenä selkärangan alaosan ympärille, josta se alkaa herätessään nousta ylöspäin). Voit lukea tästä tarkemmin monilta kundaliini-sivustoilta.
- Stacy Campbell’s False Prophecy on Todd Bentley – Sama riivaajahenki kuin edellisellä videolla vaikuttaa Stacy Campbelliin tämän profetoidessa Todd Bentleylle. Voimakasta sihinää myös tällä videolla.
- Word of Faith – Kenneth Hagin – Kundalini Spirit of the Serpent – Kundaliinin vaikutusta Kenneth Haginin kokouksessa
- Comparison Between Kundalini and the Counterfeit Revivals – Kundaliinin ja valheherätysten vertailua
- Tietoa kundaliinista ei-kristillisillä sivuilla:
- Kundalini manifestations – Kundaliinin ilmenemismuodot, kuten vapina, pakkoliikkeet, eläinäänet, sähkövirran kaltaiset tuntemukset, käsiä ei pysty liikuttamaan, juopumistilat, taivaskokemukset, suora ilmoitus taivaasta ohi kirjoitusten. Samat tiedot suomeksi.
- Kundalini Warning! – Kundaliinia ”harrastavien” sivulla varoitetaan kundaliinin herättämisen vaaroista. Siellä todetaan kundaliinin olevan yksi maailmankaikkeuden voimakkaimmista voimista, joka voi johtaa ihmisen jopa psykoosiin. Kundaliinin heräämisestä sanotaan muun muassa, että se on kuin ovi, joka kerran auettuaan ei enää sulkeudu.
Saatana pyrkii jäljittelemään ovelasti Pyhän Hengen työtä antaen muun muassa ”hengellisiä” kokemuksia. Kuitenkin kyse on jäljittelystä, ja näihin hengen ilmenemismuotoihin (manifestations) liittyy hyvin paljon outoja seikkoja, joista pitäisi havaita jonkin olevan vinossa. Jos olet tilaisuudessa, jonka hengen alkuperästä et ole varma, koettele henget. Raamattu kehottaa siihen (1. Joh. 4:1). Lue, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.
Kuten edellä on todettu, useimmiten kundaliinivoima siirretään toiselle kosketuksen kautta. Tapio Nousiainen varoittaa kirjassaan ”Taistelu henkivaltoja vastaan” (s. 135 ja 150), että kun riivatusta henkilöstä ajetaan pois riivaajia, käsiä ei saa laittaa riivatun päälle, koska demonihenki tällöin yrittää siirtyä riivatusta ihmisestä toiseen henkilöön. Tästä syystä älä mene rukouspalvelussa sellaisen henkilön käsien alle, joka toimii väärän hengen vaikutuksessa!
Toronton siunaus
Kaikki aiemmin tällä sivulla kuvatut asiat liittyvät yhteen ja samaan kokonaisuuteen, joka on Toronton siunaus eli nauruherätys. Seuraavassa on joitakin linkkejä, joissa tätä ilmiötä käsitellään:
- Toronton petos – entisen Toronto Vineyardin pastorin Paul Cowdyn kertomaa
- Koin Toronton siunauksen – erään henkilön omakohtainen kokemus
- Jarmo Sormusen mielipide ja oma kokemus Toronton siunauksesta
- Lyhyt muistio Toronton siunauksesta – Antti Huima
- Toronton eksytys – Toronto-ilmiö Raamatun valossa
Paavo Hiltusen kirja Toronto-ilmiö läpivalaisussa on ehdottomasti tärkeää luettavaa! Siinä kerrotaan juurta jaksain asioiden ja henkilöiden taustoja ja arvioidaan heidän opetustaan Raamatun pohjalta. Kirjan on ajankohtainen edelleenkin.
Sanomaa tälle ajalle
VISION of TRUE and FALSE REVIVAL – by Patrick Ersig 4.3.2006 Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä:
The Church of the USA will be Filtered by Deception – Steven Dobbs (U.K.), 2005. USA:n kirkkoa tullaan seulomaan eksytyksen kautta:
Seurakuntakokouksen häpäisy – varoitus eksytyksestä, David Wilkerson 1999
Richard Smithin näky syövyttävästä pilvestä 1994 (sivulta 2 alkaen).
Karismaattisuuden harharetket, Tapani Suonto
Risti vai menestys – mitä on menestysteologia? Tapani Suonto
Toinen Jeesus, toinen henki, toinen evankeliumi, David Wilkerson 1991
Suuri luopumus! David Wilkerson 1986
Iisebelin oppi – väärän opin viettelemäksi tulemisen vaara, David Wilkerson 1988
Kiitos kun kirjoittelet ja varoittelet näistä valheherätyksistä.
Olen itse ollut mukan myöskin niin kutsutussa uskon sanan (“valta teologia”) liikehdinnässä. Mielestäni on järkyttävää kuinka laajalle nuo harhaopit ovat levinneet Suomen siionissa.
Olen pohtinut paljon tätä,mitä ihmisille tapahtuu,jotka altistuvat eksyttävälle hengellisyydelle.Koin sitä itsekin jossain määrin.Pidän huolestuttavana sitä,että terve ajattelukyky alkaa sumentua.Olen ymmärtänyt Sanasta niin,että Pyhä Henki,ja Messiaan luonto haluavat valaista nimenomaan ymmärryksemme.Kuinka Abba Isä olisi muutoin halunnut antaa ihmiselle aivot,jos Hän ei haluaisi niitä käytettävän?Mutta tämä ei voi tarkoittaa silti omien langenneen luontomme järjenpäätelmien varassa elämistä,vaan Sanan ja Hengen valaisemaa ymmärrystä.
Olen ihmeissäni siitä,jos vaaditaan,suositaan antautumista hengelle tavoin,joka näyttää johtavan lihantekoihin ja vievän uskovan alennustilaan.Rakas Luojamme kunnioittaa lapsiaan.Ei Hän halunnut luoda meistä marionettejaan,vaan kehottaa meitä Sanassa käyttämään harkintaa,malttia,arviointia!
Apostolien kirjeet ovat täynnä kehotuksia siihen.Kenen Raamattua oikein luetaan,jos tämä ei avaudu,sitä ihmettelen ?Onko niin,että Sana onkin sivuseikka,ja pääosassa tuo hengellisten kicksien tavoittelu?Se on kuolemanvaarallinen leikki,sillä siinä pelataan taivaasta ja helvetistä.Rakkaat,rakkaat Jumalan lapset,Isä haluaa suojella meitä,pysytään Messiaassa.
Esim. 2Piet 2, Juuda, Johanneksen kirjeet, Ef.5:1-27 Kol.2:1-9,18-23, Matt.24:24
Olisi hyvä tavoitella aralla tunnolla Jeesuksen sisäistä tuntemusta!Ja nimenomaan kalliin Sanan kokonaistuntemuksen kautta!Ja suostua tyhjentymisen tielle,sille Messiaan ristin tielle,jossa HÄNEN voimansa saisi tulla täydelliseksi meidän heikkoudessamme.2Kor.12.:1-10
Ei meidän tule pyrkiä etupäässä yliluonnollisuuteen,vaan läpiluonnollisuuteen.Tämä on hyvä sana,jota eräs Sanan opettaja käytti,ja pidän siitä.Jeesus tuli kohtaamaan meitä ihmisinä,ja kutsumaan meitä aitoon ihmisyyteen.Siihen Jumalan puhdistamaan,ja kaunistamaan ihmisyyteen,jossa Hänen Poikansa muoto saa piirtyä meihin.Armolahjat ja palveluvirat voivat toimia sen keskellä,ja kiitos Isälle,jos ihmeitäkin tapahtuu.Mutta suurinpana ihmeenä pidän Messiaan sydämen tuntemusta,sen avautumista,ja syvää sydämenyhteyttä Hänen kanssaan.Siinä kypsytään Abba Isän tuntemukseen,ja annetaan Hänelle kunnia.
Ei kai ihminen saa riistää itselleen sitä kunniaa,joka kuuluu Jeesukselle,syntiemme sovittajalle,ja mahtavalle Maailmankaikkeuden Kuninkaalle?Muutoin on vaarassa päätyä alennustilaan,jossa häpäisee Hänen Nimeään.Kuitenkin on Hän valtavan armollinen,ja kutsuu jokaista ulos eksytyksistä sisälle tuntemukseensa.Minäkin olen saanut raskaat syntini anteeksi,ja puhdistettu Jeesuksen kalliissa veressä.Sinäkin,jokainen, voi saada sen armon,ja nöyrtyessään päästä Rauhaan ja vapauteen.
Toivon ja rukoilen kaikille rakkaille,kovan paineen allea eläville Sanan opettajille voimaa pysyä lujana omalla paikallaan.Älkää pelätkö julistaa totuutta,kirkastaa myös lain peiliä,joka suoristaa ulos synnistä ja hegellisestä porttoudesta.Älkää arkailko julistaa parannuksen tekoa Messiaan rakkauden Hengessä,ja väkevää veren evankeliumia.Vaikka monet suuttuisivat,ja jättäisivät seurakunnan,on teillä Puolustaja Taivaassa,joka on teille uskollinen ja maksaa teille suuren palkan.Aidot Herran Jeesuksen lampaat kuulevat Hänen äänensä teidän kauttanne,ja tulevat sisälle Hänen tuntemukseensa.Olette rakkaita,olkaa lujia Messiaassa.Valtava lepo,rauha ja vapautus on pian tulossa.
Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon,ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.Sillä Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse,kunnes se erottaa sielun ja hengen,nivelet ja sen ytimet,ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;eikä mikään luotu ole Hänelle näkymätön,vaan kaikki on alastonta ja paljastettua Hänen edessään,jolle meidän on tehtävä tili.
Sillä ei meillä ole sellainen Ylimmäinen Pappi,joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme,vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin,kuitenkin ilman syntiä.Käykäämme sen tähden uskalluksella armonistuimen eteen,että saisimme laupeuden,ja löytäisimme armon,avuksemme oikeaan aikaan.Hebr.4:11-16
Emme opi tuntemaan Jahsua Ha Mashiach:ta ja Jumalan Sanaa niin kauan, kun meillä on pakanallinen joulu ja pääsiäinen. Niistä on erottava. Alkaa Jumalan Sana avautua.
Kiitos kommentistasi, jonka juuri huomasin,rakas Veli-veli.Sanaan kätketty paljon aarteita,ja sitä sopii rukoilla,että ne kirkastuisivat meille kaikille.Messias on Raamatullisiin juhliinkin kätkettynä,ym. salaisuuksia,joita liikuttuneena ihmettelen.Ehkä tapaamme monien lukijoiden,ja kirjoittajien kesken vielä jossakin näiden juhlien merkeissä.Siunausta elämääsi.
Lehtimajojen juhla taitaa olla 1.10-7.10.Netistä löytyy loput,jos joku kaipaa tietää,eikä kalenteria.
Kiitos tästä(kin) artikkelista! Haluan kirjoittaa, itsellenkin selvennykseksi omat ajatukseni aiheesta.
Olen tullut siihen tulokseen, ettei ole mitään toista todellisuutta. Minulla on ”vain” tämä ihmisen osa täällä maan päällä. En kulje voitosta voittoon, vaan kannan ristini, taistelen omaa lihaa ja syntisyyttäni vastaan viimeiseen henkäykseen asti. En pääse uskonelämässä ”eteenpäin” enkä kasva korkeuksiin. Jos jotain kasvua rukoilen, niin paksuja juuria yhä alemmas, Jeesukseen kiinnitettynä. Minusta ei tule menestyneempää, onnellisempaa enkä odota että Jumala tekisi kohdallani jotain suurta, suurempaa. Suurinta on se, että minutkin Jeesus on lunastanut ristinkuolemallaan, se riittää. Tai mistä minä tiedän, mutta siihen turvaudun kuolinvuoteellani.
Minun ei tarvitse taistella henkiä vastaan, saatikka että uskaltaisin käskeä paholaista. Minä vain lapsellisesti uskon, että Jeesus varjelee minut kaikesta pahasta, kun Häntä haluan seurata ja totella. Tai no, se oma halukin on välillä hukassa, mutta Jeesus on luvannut pitää minusta kiinni eikä Hän päästä irti. Tällaisiin aatoksiin olen tullut, kun olen aikani pyörinyt karismaattisissa piireissä. Aina ovat tökkineet esim. sanat ”voitelu”, ”profeetta” (siis jostain nykyjulistajasta), ”profeettakoulu” ym. ym. Puhumattakaan oudoista ilmiöistä: kultahipuista, humalasta, naurusta.
Näin jälkikäteen voin varmaan todeta, etten koskaan 100% ole ollut mukana näissä kokouksissa. Joko olen niin puiseva ja järki-ihminen tai sitten rippipapin opetukset 30v takaa ja ”Kallis Hunajan pisara” –kirjasen opetukset ovat olleet niin selkärangassa. Muistan kuitenkin tuntemuksia joissain kokouksissa, että wau, tätä lisää tai käsittämättömän onnellisuuden tunne, että on tulossa jotain suurta ja mahtavaa… ja sitä sitten odotin ja elin odotuksessa, enemmän tai vähemmän.
Mistä tämä muutos lähti liikkeelle? Olin tänä keväänä kahdessakin Hengen Uudistuksen järjestämässä tilaisuudessa, (lähes) täysillä mukana. Toisessa tilaisuudessa eräs julistaja suositteli Bill Johnsonin kirjaa ”Maan päällä niin kuin taivaassa”, sanoen, että hänen suuresti ihailemansa julistaja BJ… Minä innoissani kirjoitin kirjan nimen ylös. Kotona sitten aloin googlata ko. nimeä. Lisäksi eräs uskova kertoi minulle että jotkut olivat pitäneet toista tilaisuutta epäraittiina. Tästä lähti ajatus- ja selvitystyö ja kirjeenvaihto parin ex-karismaatikon kanssa. Katsoin tv7:sta B.Johnsonin opetusohjelmia. Meni aivan yli hilseen, suoraan sanottuna käsittämätöntä soopaa! Ja jotenkin BJ olemus oli jotain puistattavaa.
Olen myös antanut itseni ymmärtää, että lihallisuutta ja ”vastasyntyneen maitoa” ei olekaan se, että pysymme ”vain” ristin juurella ja kiitämme Jeesusta Hänen pelastustyöstä, yhä uudestaan ja uudestaan. Lihallisuutta on se, että haluamme yhä enemmän, yhä suurempia ilmestyksiä, näkyjä, profetioita, sanoja yli Raamatun, suoraa puhetta Jumalalta. Mitä nämä kaikki lopen ruokkivat? Lihallisuutta, omaa ylpeyttä!
Bongasin netistä myös artikkeleita kundalinivoimista. Pelottavan samanlaista kuin joissain karismaattisissa kokouksissa. En halua, en uskalla lähteä mukaan sellaiseen, missä tuollaista voisi olla. Ehkä olen niin yksinkertainen, etten edes erota jos Pyhä Henki toimiikin oudoilla tavoilla. Puhuin aiheesta parin HU-liikkeessä mukana olevan kanssa ja kävin kirjeenvaihtoakin. Jotenkin he sulkivat epäilykset täysin ulkopuolelle. Heille oli lisäksi opetettu New Winen kokouksissa, että te tulette kohtaamaan vastustusta ts. tällaisia epäilyksiä. Heidät on siis jo etukäteen valmiiksi ”ohjelmoitu”, jos joku uskaltaa kyseenalaistaa jotain. Lisäksi eräs julistaja sanoi, ettei hän edes lue kritiikkejä, mitä tulee vastaan??! Minusta täysin vastuutonta julistajan asemassa olevalta! Eikö heidän, vielä enemmän kuin meidän tavallisten tallukoiden, tulisi olla selvillä myös kritiikeistä ja selvittää totuus, mikä se sitten onkaan. Voihan se olla vaikka yltiökarismaattisuus. Mutta että laittaa pään pensaaseen? Ei onnistu minulta ainakaan. Tulin lopen tulokseen, että toivotonta. Voin vain rukoilla. Tietenkin myös sitä, että Herra minullekin kirkastaisi, jos olen väärässä tämän asian suhteen.
Kiitos Poppana kirjoituksestasi. Olen ajatellut ja etsinyt tietoa aivan samoin kuin sinä näistä asioista. Minäkin olin HU:n kesäjuhlassa ja samaisessa tilaisuudessa, jossa BJ:n kirjaa mainostettiin. Olin hieman pettynyt puhujaan, kun hän mainosti niitä kirjoja, koska en ole koskaan pystynyt/halunnut katsomaan hänen ohjelmiaan tv:tä. En todellakaan halua olla eksytyksessä mukana ja haluaisin tietää esim. näistä kultahipuista ja -pilvistä mitä julistajat ja raamattupiirin vetäjät ovat nähneet. Mitä ne ovat, mistä ne tulevat? Pysynkö poissa sieltä, missä niitä ilmestyy? Olen parin vuoden ajan käynyt karismaattisissa tilaisuuksissa, mutta kiitän Jeesusta, että en ole mennyt kaikkien käsien alle rukoiltavaksi. Toivon, että löytäisin oikean seurakunnan. Kiitos Jeesus, pidä meidät oikealla tiellä, totuuden tiellä.
Kiitos Hannu näistä sivuista.
Karttaisin sellaisia tilaisuuksia, joissa ilmenee kultahippuja, öljyn erittymistä, enkelien höyheniä tai vastaavia. Ne eivät ole raamatullisia eivätkä Kristusta korottavia. Kyseessä ovat sielunvihollisen aikaansaannokset, joilla se yrittää saada huomion keskittymään kaikenlaiseen ihmeellisyyteen, ja unohtamaan keskipisteen. Onko näissä tilaisuuksissa julistusta, joka aiheuttaa ihmiselle synnintunnon ja hädän sielunsa tilasta? Onko siellä julistusta Jeesuksesta Kristuksesta, joka antaa syntiselle – meille jokaiselle – avun? Ei yleensä ole.
Ihanan nöyrästi kirjoitettu Poppana. Löysin itseni noissa ajatuksissasi. ”Vain Jeesus riittää kun silmäin sulkeutuu…”
Eipä ole Herra kirkastanut minullekaan näitä ihmeitä ja profetioita. Tai en ainakaan näe mitään järkeä siinä, että niiden perässä juostaan.
Ahdistavaa on miten monet seurakunnat hehkuttavat voitelua, voimaa ja parantumisihmeitä solkenaan. Eikö tärkeämpää olisi ennemmin välittää tässä ajassa ihmisille armoa ja lähimmäisen rakkautta. Ja tervettä Jumalan Sanan opetusta, missä ihmeet ja merkit ovat tasapainossa kaiken muun kristillisen elämän kanssa.
Joskus mietin ovatko jotkut meistä vähän hengellisimpiä tai jopa vähän pyhempiä kuin itse Jeesus. Niin kovaa tuntuu menevän hengen voimassa. Tiesitkö, että Saarnaaja sanoo ”Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana, miksi tuhoaisit itsesi?” Saarn. 7:16
Luonnollisen vastakohta on yliluonnollinen, mutta monet seurakunnat ovat tehneet Jumalanpalveluksistaan luonnottomia.
Jumala on myös arjen Jumala ja Sana sanoo ”…että oppisivat elämään hiljaisuudessa…ja tekemään työtä käsillään.”
Onko Jumalanpalveluksissamme hiljaisuus ja rauha vai meteli ja riehakas meno?
Sain sanankohdan kun ajauduin seurakunnassani kriisiin viime vuoden syksyllä. Jer. 29:26
”Minä olen asettanut sinut… että olisi järjestyksen valvojia Herran temppelissä kaikkien hullujen ja ennustajain varalle…”
Pohdin jumalanpalveluksiamme ja tulin huomaamaan, että Sana kehoittaa meitä ennemmin rauhaan kuin epäjärjestykseen.
Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala…