Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘okkultismi’

Will UFOs be used to explain away the Rapture of the Church?
Lamb & Lion Ministries, uutiskirje 29.7.2020, suom. HM

Kutsuimme televisio-ohjelmaamme Christ in Prophecy (Kristus profetiassa) Billy Chronen vastaamaan otsikon kysymykseen. Billy on Las Vegasin Nevadassa sijaitsevan Sunrise Baptist -seurakunnan vanhempi pastori ja Get A Life! -työn perustaja. Billy kertoi monista sensaatiomaisista Raamatun profetia-aiheista, kuten UFO:t ja Nefilim.

Paljastetut avaruusolennot

Haastattelija Nathan Jones: Billy, kun kyse on sensaatiomaisesta Raamatun profetiasta, puhumme usein UFOista. Olet tehnyt paljon tutkimusta UFOista. Voitko selittää miksi lähestyt UFOja niin usein opetuksissasi?

Billy Crone: UFOt olivat osa taustaani, kun olin mukana okkultismissa ja New Agessa ennen kuin pelastuin. New Age:ssa yksi suurista aiheista on UFOt ja niihin kohdistuvat valheet. Varsin paljon sensaatiota ja harhauttamista liittyy tähän aihepiiriin. Se on aihe, johon meidän seurakunnissamme on varauduttava, koska uskon, että Raamattu antaa meille vastauksen.

Hyväksymmepä sen tai ei, maailmamme on lumoutunut UFOihin ja avaruusolentoihin [alienit]. Tällä hetkellä, kun tarkastellaan vain Yhdysvaltojen nykyisiä tilastoja, useammat ihmiset uskovat UFOjen ja avaruusolentojen olemassaoloon kuin he uskovat Jumalan olemassaoloon. Paljon useammin ihmiset Yhdysvalloissa uskovat, että muukalaiset ovat vierailleet maapallolla kuin että Jeesus on Jumalan Poika.

Monille ihmisille ufologia on pakkomielle, koska Hollywood on edistänyt sitä. Evoluution valhe luo perustan tämän aihepiirin tutkimukselle. Ufologiasta on tullut 2000-luvun uusi uskonto omassa maassamme. Sen seuraajat uskovat, että avaruusolennot pelastavat heidät – ei Jumala.

Meidän on käsiteltävä tätä uutta uskontoa, koska maailmaamme johdetaan harhaan. Raamattu sanoo lisäksi, että meidän on puolustettava meissä olevaa toivoa.

Raamatun näkökulmasta ensiksikin tiedät, että tässä on jotain harhaanjohtavaa, koska koko UFOjen olemus ja koko lähtökohta on rakennettu valheelle. Sitä kutsutaan evoluution valheeksi. Kun näiden avaruusolentojen oletetaan esiintyvän, heidän odotetaan sanovan: ”Olemme korkeampi, kehittynyt rotu.”

Pysähdy tähän! Kehittynyt? Hetkinen. Kehittyminen vastaa evoluutiota. No, evoluutio ei ole totta, koska Jumala loi meidät! Emme tulleet jostain mönjästä eläintarhaan [from the goo, to the zoo], minä ja sinä. Ei, tulimme Jumalan luomina.

Mutta koko avaruusolentojen lähtökohta, heidän koko identiteettinsä, kun heidän mukamas oletetaan näyttäytyvän, on valhe. Palataan nyt Pyhiin Kirjoituksiin. Mitä Jeesus sanoo Joh. 8:ssa? Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, hän on valehtelija ja valheen isä.” Avaruusolentojen väitetty evoluutioparemmuus kertoo, että sinut on petetty.

Toinen avaruusolentoihin liittyvä valhe liittyy niiden väittämään: ”Me olemme täällä antaaksemme sinulle uskomattoman ihania viestejä, ja olemme tulleet maailmankaikkeuden läpi antamaan sinulle nämä tärkeät tiedot.” Kun tutkit, mitä he ”jakavat”, kyse on Jeesuksen, Raamatun, Jumalan ja pelastuksen hylkäämisestä. Nämä oletetut avaruusvierailijat väittävät, että syntiä ei ole. He sanovat, että meidän täytyy yhdistyä yhdeksi maailmanuskonnoksi ja yhdeksi maailmanhallitukseksi. En narraa sinua! He vaativat, että ihmiskunnan on seurattava yhtä maailman hallitsijaa, tai muuten me tuhoudumme. He sanovat, että meidän on palvottava Äiti Maata.

Näillä muukalaisvierailla on todella rohkeutta sanoa, että Saatana on hyvä kaveri, joka on tullut vapauttamaan meidät! Anteeksi vaan, mutta se on demonista, se on petosta, se on valhetta.

Sitten he sanovat, että nämä viestit saadakseen sinun on annettava heidän ottaa haltuunsa henkilön äänihuulet ja puhua ihmisten kautta heidän viestinsä. Pysähdy tähän! Näiden avaruusolentojen oletetaan olevan korkeimmin kehittynyt, teknologisesti edistyksellinen rotu, paljon tieteellisempi kuin me, sillä he oletettavasti matkustivat tänne maailmankaikkeuden yli, eikö niin? Kuitenkaan he eivät voi kommunikoida meille lähettämällä vain tekstiviestin tai soittamalla meille puhelimeen? Miksi heidän on otettava haltuunsa ihmisten äänihuulet ja puhuttava niiden kautta?

Ihmiset, se on demonista riivausta. Juuri sitä, mitä demonit tekevät!

Uskon, että suurin osa UFO-havainnoista voidaan selittää luonnollisilla kokemuksilla. Mutta sitten on olemassa elementti, jota meidän on tarkasteltava lähempää nähdäksemme, mitä siellä oikein tapahtuu. Ihan maailmalliset (secular) kaverit vahvistavat, että on yksi keino päästä eroon näistä muukalaisista 100 % tapauksista. Kun käsket niitä Jeesuksen Kristuksen nimessä pakenemaan, he pakenevat heti!

Eräs Oregonissa haastateltu nainen kertoi tällaisesta kohtaamisesta, että kun hän teki niin (kuin edellä), ”muukalaiset” pakenivat sieltä, ja pakenivat niin nopeasti, että kompastelivat toisiinsa. Nyt, odota hetki, ketkä pakenevat Jeesuksen nimessä? Ne ovat demoneja. Ne eivät pakenisi Muhammedin, Buddhan tai Konfutsen nimen takia. Ei, vain Jeesuksen Kristuksen nimi on sellainen.

UFOt selittämään tempausta

Billy Crone jatkaa: Ufologia johtaa viimeisten päivien petokseen. Jotta voisit kompastua UFO-valheeseen, sinun on ensin sorruttava evoluutiovalheeseen. Tämä kertoo sinulle, kuinka hitaasti ja järjestelmällisesti Vihollinen on asettanut planeetalle tämän suuren petoksen. Hän aloitti 1850-luvulla Charles Darwinin kanssa, ja nyt evoluutioteoria on levinnyt kaikkialle.

Toisekseen evoluutio saa apua Hollywoodilta. He romantisoivat avaruusolennot ja UFOt. Siten kaikki ”tietävät”, että jossakin tuolla on oltava todellisia eläviä avaruusolentoja. Sinua pidetään typeryksenä, jos et usko, että muukalaiset ovat todellisia. Hyvät ihmiset, tieteiskirjallisuus johtaa yhteiskunnan jonnekin…

Muistan aikaa ennen pelastumistani, kun uppouduin New Ageen. Sain niin kutsuttuja ”kanavoituja viestejä” oletetuilta avaruusolennoilta. Nyt kun olen pelastunut, tiedän, että kaikki oli demonista. Lainaan dokumentissani tosiasiallisesti näitä demoneita, jotka valmistelevat jatkuvasti tapaa selittää seurakunnan tempaus.

Seurakunnan tempaus on tosiasia. Raamattu opettaa siitä pian tulevana tapahtumana. Laita itsesi vihollisen kenkiin, jos haluat. Pian tapahtuu niin, että miljoonat ihmiset ympäri maailmaa katoavat hetkessä, ja he ovat nimenomaan vain kristittyjä. Et voi piilottaa sitä tapahtumaa, joten sille pitää keksiä hyvä selitys.

Mieti, kuinka pikkuhiljaa ja järjestelmällisesti Vihollinen on valmistellut valheitaan selittääkseen tempauksen. Se alkoi evoluutiolla jo 1850-luvulla, ja Hollywood on jatkanut sitä nykyisin. Kun tempaus tulee ilmi, silloin jonkun, ehkä paavin, on yritettävä rauhoitella ihmisiä. Hän voi sanoa: ”Hei ihmiset! Haluan teidän tietävän, että olitte oikeassa koko ajan. Hallitus on piilottanut tämän totuuden sinulta: UFOt ja avaruusolennot ovat todellisia. Siinä syy, miksi kaikki nuo ihmiset ovat kadonneet. Ne olivat avaruusolentoja, jotka vetivät säteillään kaikki nuo kristityt aluksiinsa.”

Nathan Jones: Eikö se ole New Agen keskeinen opetus, että Maitreya palaa sitten, kun kristityt on otettu pois tältä planeetalta, jotta ihmiskunta voi viimeinkin kehittyä todelliseen tilaansa ilman, että kirotut kristityt olisivat estämässä sitä?

Billy Crone: Se on jälleen yksi Saatanan valheista. Se on erittäin kätevää, voisin sanoa. Ajattele, kuinka paljon UFOt ovat tunkeutunut ihmisten ajatusmaailmaan. He aikovat antaa tuon selityksen tempaukselle välittömästi.

He itseasiassa pyöräyttävät todeksi sen, että maailmaan jäljelle jääminen onkin hyvä asia. Jeesus sanoi, että seitsemän vuotta kestävä ahdistus on pahin aika ihmiskunnan historiassa. Mutta ei, nämä harhassa olijat kääntävät asian juuri toisin päin, eli että tänne jääminen oli siunaus. ”Olet valittu. Nyt tulet olemaan osa Onnelan aikakautta (Age of Utopia), kun rakennamme planeetan upeaan rauhan aikaan.”

Kuinka hullua! Kuitenkin seitsemän vuoden ahdistuksen ajan tapahtumat aloittaa Antikristus, kuten Daniel 9:27 ja Ilm. 6: 1-2 paljastavat; tämä valkoisella hevosella ratsastava saa aikaan väärän rauhan. Ihmiset sanovat: ”Tämä on totta, katso! Hän teki Lähi-idässä sopimuksen, johon kukaan muu ei pystynyt. Kuinka mahtavaa! Meillä on vihdoinkin rauha tällä planeetalla. Kaikki ovat yhtä, jopa uskonnot ja hallitukset. Kuinka upeaa!” Ehei! Löysit juuri itsesi jääneenä seitsemän vuoden ahdistuksen aikaan. Se ei ollut UFO, joka imaisi nuo ihmiset mukaansa. Se oli Jeesus Kristus, joka tuli takaisin noutamaan morsiamensa.

Erityisesti kriisin aikana, ja vieläpä niin laajan mittakaavan tapahtumassa, ihmisluonto vetoaa mihin tahansa heikkoonkin tekosyyhyn järkensä ylläpitämiseksi. Avaruusolennot eivät ole typerä tekosyy tempaukselle, koska maailma on kypsä lankeamaan sellaiseen.

Nathan Jones: Jotkut teoretisoivat, että Antikristus saattaisi saapua väittäen olevansa avaruusolento, jonkun sortin Superman. En tiedä mistä he saavat tuon ajatuksen, mutta luuletko heidän olevan oikeassa?

Billy Crone: No miksipä ei. On ihmisiä, jotka sanovat, että Antikristus tulee olemaan muslimi. Mistä kohtaa Raamatusta he lukevat tuon? Antikristuksen alkuperä on valitettavan usein aihe, josta ihmiset nostavat kohun. Näin tekemällä he johtavat ihmiset harhaan Raamatun opetuksesta. Tällainen teoria saattaa saada huomiomme, mutta pysykäämme puhtaasti raamatullisella pohjalla.

Olen vakuuttunut, että tämä viehättyminen UFOihin tarjoaa meille loistavan tilaisuuden todistaa pelastumattomille ihmisille. Tämän maailman ihmisiä kiehtovat UFOt ja avaruusolennot, ja minulle se tarjoaa loistavan mahdollisuuden jakaa evankeliumia heille.

***

Lue myös seuraavat artikkelit:

Read Full Post »

U.N. Will Usher In Antichrist
By Geri Ungurean, 6.3.2020, suom. SK

Tämä artikkeli on kirjoitettu alun perin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutumisen niin suurella nopeudella – tunsin tarpeelliseksi palauttaa tämä kirjoitus veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi.

Monet luulevat, että YK on vain kokoelma edustajia maailman valtioista – jotka ovat siellä rauhan ylläpitämiseksi kansakuntien kesken.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa heidän syvä uskonsa New Age -liikkeeseen. He palvovat Lusiferia, jonka he uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää katkeran vihan YK:ssa Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monilla nimillä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Muutama kuukausi sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin okkultismin alkuperästä YK:ssa. Selitin sellaista, jota kutsutaan nimellä ”Lucis Trust” ja kerroin lyhyen historian Alice Bailey’stä, joka auttoi tuomaan lusiferistisen palvonnan YK:hon.

YK:ta koskevien nopeasti muuttuvien tapahtumien, etenkin paavi Fransiskuksen suunnitellun ilmastomuutosta ja maailman autioittamista koskevan julkilausuman valossa, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisemmat artikkelit. Kristittyjen on tiedettävä, mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Meidän on kyettävä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan Uuden Maailmanjärjestyksen – maailmanhallituksen ja lopulta itse Antikristuksen.

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:1-4)

Alku

Venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky’n johtava opetuslapsi Alice Ann Bailey perusti Lucifer-säätiön vuonna 1920. Vuonna 1922 nimi muutettiin Lucis Trust’iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tehtiin sen jälkeen, kun ymmärrettiin, että nimi Lucifer varmasti pelästyttää monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja pyrkimys pysyivät ennallaan.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja uuden ajan okkultismin ”äitinä”. ”Salaisessa opissaan” hän opetti, että Lusifer oli korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lusifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle kirkon tulevien oppien vuoksi. Hän opetti, että Saatana oli todella ”hyvä” ja että hänet tunnettiin monilla nimillä, mutta lähinnä Viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena peilikuvana. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Oltuaan vuosia kontaktissa ns. henkimestariensa kanssa (tiedämme, että he ovat demoneja), Blavatsky julkaisi teoksen Isis Unveiled (Hunnuton Isis) vuonna 1877, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi Secret Doctrine (Salainen oppi) vuonna 1888. Hän perusti Lontoossa myös okkulttisen lehden nimeltä Lucifer. Siihen mennessä Blavatsky oli hankkinut valtavan kannattajajoukon.

Kun kristinusko opettaa, että Lusifer on pahan ydin, New Age -opettajat hyväksyvät hänet valaistuneena ja palvottavana. Kun häntä jumaloidaan, meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Lusiferia pidetään älyllisen ja henkisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneitä ylhäältä, tiedämme, että Jumalamme heitti Lusiferin taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.  Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.” (Jes. 14:12-15)

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”ylösnousseiden mestareiden” lähteneiltä hengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä, paholaisen, käskyjä. Tiedämme, että Lusiferin nimi muutettiin Saatanaksi taivaasta heittämisen jälkeen; lusiferilaiset viittaavat häneen edelleen Lusiferina.

Mitä tekemistä tällä on YK:n kanssa?

Lucis Trust on vuosien ajan ollut filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on kudottu YK:n kankaaseen ja tehty niin petollisella tavalla. Tavallinen ihminen tietää Lucis Trust’ista vähän, tai ei mitään.

”YK:ssa meillä on meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja näin hän sanoi tästä tilanteesta: ’…YK on Jumalan valittu instrumentti; olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen lähettiläs, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma hellii ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaikkia tyydyttävä.’ – Donald Keys, järjestön Planetary Citizens presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä. YK:sta on vakaasti tulossa uuden maailmanuskonnon keskus, jossa oudolla ja saatanallisella tavalla tulevat yhteen New Age -mystiikka, panteismi, alkuperäiskansojen animismi, ateismi, kommunismi, sosialismi, lusiferilainen okkultismi, luopunut kristinusko, islam, taolaisuus, buddhalaisuus ja hindulaisuus. Tämän uuden uskon ihailijoihin ja apostoleihin kuuluu omituinen sekoitus kristallin palvojia, astrologeja, radikaaleja feministejä, ympäristönsuojelijoita, kabbalisteja, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikkoja, pop-psykologeja ja ”liberaaleja” pappeja, jotka yleensä yhdistettäisiin 1960-luvun omituiseen helmisandaalivastakulttuuriin. Tänä päivänä tämän nopeasti kasvavan liikkeen palvojat ovat yhtä todennäköisesti tutkijoita, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” (lähde)

Niin pelottavalta ja omituiselta kuin tämä kaikki meistä voi kuulostaa, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja eksytyksensä kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Uskovilla tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä todella tapahtuu, auttaa meitä arvioimaan aikaa ja ehkä jopa avaamaan joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! (Jes. 5:20)

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustaa jokaista dogmaattista teologian muotoa, erityisesti kristinuskoa, jota seuran johtajat pitävät erityisen turmiollisena … torjua mahdollisuuksien mukaan lähetyssaarnaajien pyrkimyksiä harhauttaa ns. ”pakanat”, mitä tulee kristinuskon todelliseen alkuperään ja dogmeihin sekä jälkimmäisten käytännön vaikutuksiin julkiseen ja yksityiseen luonteeseen ns. kristillisissä maissa.” (lähde)

Saatana on käyttänyt Jumalan sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on paha, paha hyvä, aivan kuten profeetta Jesaja sanoi. Eliitti näkee valaistumisen aikakauden korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He odottavat valaistusta Ylösnousseilta Mestareiltaan ymmärtämättä, että heidän kallisarvoinen Lusiferinsa pelaa heillä. Hän lähettää demonikäskyläisiään kommunikoimaan meditaatio- ja yliaistillisten lukuryhmien johtajien kanssa. Useimmille olisi järkytys tietää, että YK on suurin okkultismin ja New Agen kannattajien kokoontuminen planeetalla.

Uutta maailmanjärjestystä (NWO) koskevia lainauksia Alice Ann Bailey’ltä:

”Uuden maailmanjärjestyksen on vastattava välittömään tarpeeseen, eikä oltava yritys tyydyttää jotakin kaukaista, idealistista näkyä. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, jonka kokemus on pahasti särkenyt. Uuden maailmanjärjestyksen on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen, jälleenrakentamisen ja uudelleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”Uuden maailmanjärjestyksen valmistelujaksolla tapahtuu vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole valinnainen. Mikään valtio ei saa tuottaa eikä järjestää varusteita tuhoaviin tarkoituksiin eikä loukkaamaan toisen valtion turvallisuutta. Uuden maailmanjärjestyksen on oltava sopiva maailmalle, joka on läpikäynyt tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, uuden maailmanjärjestyksen tuominen… Nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on suurelta osin häiriö) voidaan muokata ja muuttaa niin, että vähitellen voi syntyä uusi maailma ja uusi ihmisrotu. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttö tulisi olla perussävelenä sodan (toisen maailmansodan) jälkeiselle välivaiheelle, ennen Uuden Aikakauden avajaisia.”

Kuten voit nähdä, YK: n tavoitteena on selvästi uuden maailmanjärjestyksen perustaminen. Tämä NWO pystyttää maailmanlaajuisen näyttämän jonkun tulemiselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.

Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust on rakennettu satanistiselle perustukselle, ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herraa Maitreyaa”, tai kuten he kutsuvat häntä, ”Kristusta”. Mutta älä mene lankaan. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä ’aikakauden loppuminen’ aiheuttaa väistämättä tietyn määrän luonnonkatastrofeja, kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä ympäri maailmaa… Maitreya sanoo: ’Viimeksi tullessani Jeesuksena Raamattuun kirjoitettiin, että kun ilmestyisin uudelleen, niin luonnonvoimat häiriintyisivät. … Katastrofien huipun jälkeen tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuho loppuvat. Kun ihmiset saavuttavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä katoaa…” – Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, pp186-187

Kun luin ”heidän syyllisyytensä katoaa”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja katumusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta tehdä parannus synnistä. He puhuvat vain valaistumisesta.

”Raamattu ennustaa Ilmestyskirjassa monia katastrofeja, jotka alkavat kuudennen sinetin napojen siirtymisestä (http://www.redmoonrising.com, Section II), ja käsittävät meteorin iskun valtamereen (8:8), suuria nälänhätiä ja vitsauksia (6:8), voimakkaan kuumuuden auringosta (16:8) ja monta muuta.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan sanaa, kun se on sopivaa, mutta poikkeuksetta muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmanlaajuisesti New Age -käytäntöihin osallistuu miljoonia ihmisiä. Israelissa ja kaikkialla maailmassa harjoitettava kabbala on New Agea. Israelissa on jopa arvostettuja rabbeja, jotka tunnetaan “kabbalistisina rabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen mies pettää Israelia ahdistuksen ensimmäisten 3½ vuoden ajan.

Maitreya ennustaa nykyisen rahoitusjärjestelmän romahduksen

”Kun Yhdysvaltojen vaurauden keidas alkaa kuivua, kuten sen on tehtävä nykyisessä maailmanlaajuisessa finanssikriisissä, Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille mahdollisuuden arvioida uudelleen taloudelliset prioriteettinsa, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta hallitusti.” – Share International -sivustoilta

Tämä on täysin väärää ja demonista. Kaikki, mitä meidän on tiedettävä, löytyy Jumalan Sanasta. Saatana haluaa epätoivoisesti pettää mahdollisimman monta ihmistä. Hän tietää, mitä Sanamme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän ihmisiä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin siihen uskovia. Hän haluaa pitää sen sellaisena.

Veljet, kirjoittamista on vielä paljon, mutta tästä artikkelista tulisi valtava. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin tässä artikkelissa viittaan. Sieltä löydätte Lucis Trust’iin osallistuvien henkilöiden ja yritysten nimiä ja monet niistä järkyttävät sinua. Tunsin hätää kirjoittaa näistä asioista. Meidän, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, on tiedettävä, kuinka väkevä eksytys tulee maan kansoille.

Nyt, kun paavi Fransiskus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. ilmaston lämpenemistä, juoni varmasti tiivistyy. Tämä paavi on myös todellinen marksilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen auktoriteettiin”. Hän uskoo vaurauden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maan väkilukua täytyy vähentää lähes 95 %! Muista, että paavi Fransiskus on jesuiitta. Jesuiittoja on kutsuttu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Olemme niitä siunattuja, jotka tietävät TOTUUDEN.

JEESUS on TOTUUS.

Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:6)

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

Lue myös Gerin aikaisemmat artikkelit:

***

How Can I Be Saved?

Shalom b’Yeshua

MARANATHA!

grandmageri422@gmail.com

Articles at grandmageri422.me

 

Read Full Post »

”Kristillisen” selväkuuloisuuden ja selvätuntoisuuden petoksen paljastaminen
By Mark Jefferies | alkuper. Spiritual Research Network, Chris Lawson, suom. SK

Artikkeli pohjautuu ”kristillisen” kirjan Have Heart – Bridging the gulf between heaven and earth (Älä masennu – ylitä juopa taivaan ja maan välillä) arviointiin. Kirjan ovat kirjoittaneet Steve & Sarah Berger. Onneksi kirjaa ei ole (vielä) suomennettu. Tämä teos on vain yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea kristillisyyden nimissä meille syötetään.


 

Voivatko kristityt, kuten okkulttisiin käytäntöihin osallistuvat, kuulla viestejä kuolleilta läheisiltään ja tuntea heidän ”läsnäolonsa”? Vai onko nämä kommunikaatiot ja ”läsnäolon” tunteet saatu okkulttisten (salaisten) käytäntöjen, kuten selväkuuloisuus (clairaudience) ja selvätuntoisuus (clairsentience), kautta?

Tämän artikkelin materiaali pyrkii käsittelemään kokemuksia (mitä tahansa ja keneltä tahansa) ja kristillistä terminologiaa, joka on laadittu suosittelemaan väitettyä alkavaa kuolleiden läheisten henkien yhteyttä niihin, jotka elävät kuoleman oven tällä puolella. Kuka sitten todella vierailee kristittyjen luona ja millä keinoin näitä vierailuja tapahtuu?

Seuraavan materiaalin tarkoitus ei ole missään nimessä pilailla Steve Berger’in perheen kustannuksella eikä väheksyä heitä ja heidän rakastetun poikansa Josiah’in menettämistä. Spiritual Research Network (SRN) on julkaissut tämän artikkelin johtuen omasta huolestumisestamme suuressa osassa kirjaa löytyvästä materiaalista, joka perusteellisissa tutkimuksissa hyvin läheisesti vastaa spiritistisen vaurauden ja vaikutusvallan maailmaa, ensisijaisesti koskien selväkuuloisuutta ja selvätuntoisuutta – henkiolentojen läsnäolon kuulemista ja tuntemista ja väitettyä sitoutumista passiiviseen ja aktiiviseen viestintään niiden kanssa.

Tutkimusjärjestönä SRN jakaa yhteisen huolenaiheen muiden palvelutyöjärjestöjen kanssa, jotka myös ovat tutkineet kirjasta Have Heart löytyviä epäraamatullisia käytäntöjä. Vaikka on ilmeistä, että kirjan kirjoittajat (ja suosittelijat) eivät avoimesti kannata spiritismiä, nekromantiaa jne., niin suuri sekaannus johtuu julkaistusta oksymoroniasta (double-talk), jota löytyy kirjasta Have Heart, josta johtuu meidän ja monien muiden huoli.

On huomattava, että kommunikointia kuolleiden kanssa [nekromantia] esiintyy vain yhden kerran koko Raamatussa. Tämä ainutkertainen esimerkki on selkeä tuomio Jumalan profeetta Samuelilta (1. Sam. 28:7-20) eläville ihmisille, jotka yrittävät olla yhteydessä kuolleisiin. Jumala tuomitsee tämän käytännön ilman muuta! Jumala antoi tuomion Saulille ja Een-Doorin noidalle (henkimeedio, spiritisti) yrityksestä kommunikoida vainajan eli kuolleen kanssa. Tässä yhdessä tapauksessa Jumala salli todellisen Samuelin ”nostattamisen” kuolleista tuomitakseen ikuisesti tämän pahan käytännön ottaa yhteyttä ja / tai käydä vuoropuhelua kuolleiden, ruumiittomien ihmisten, eli vainajien kanssa.

Jumalan sanan mukaan yrittäminen ottaa yhteyttä kuolleisiin oli kielletty Israelissa (5. Moos.18:11). Kaikki, jotka yrittävät kommunikoida kuolleiden kanssa, saastuvat hengellisesti (3. Moos. 19:31). Tähän sisältyy yrittäminen rukoilla poismenneiden läheisten kanssa, tai yrittäminen ottaa heihin yhteyttä ja yrittää kuunnella, kuulla, aistia, haistaa ja koskea heihin, vaikka jokin ilmestyisi ja väittäisi olevansa tuo poismennyt läheinen. Demonit pyrkivät jäljittelemään kuolleita pettääkseen hyvää tarkoittavia ja surevia ihmisiä. Vaikka henkiolennot, aaveet, räyhähenget (poltergeists) jne. pyrkivät aloittamaan viestinnän ihmisten kanssa, Jumala itse on tuominnut kaikki tämän käytännön muodot yhdellä iskulla! Ei ole väliä keitä nämä henget väittävät olevansa, Jumala sanoo, että ihmisillä ei tule olla mitään tekemistä niiden kanssa!

”Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli.” (5. Moos. 18:9-14)

”Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos. 19:31)

Ne eivät ole vainajia, joihin lopulta saadaan yhteys spiritistisen istunnon, Ouija-laudan tai kuolleille suunnattujen rukousten kautta. Riivaajahenget naamioituvat kuolleiksi perheenjäseniksi, henkilöiksi, väitetyksi ”korkeammaksi minäksi”, ”ylösnousseiksi mestareiksi”, ”kollektiiviseksi tietoisuudeksi”, ”evoluutiotietoisuudeksi” jne. (2. Kor. 11:14-15). Raamattu sanoo selvästi, että saatana itse ja muut langenneet enkelit (demonit) muuntuvat petollisesti valon enkeleiksi eksyttääkseen ihmiskunnan.

”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2. Kor. 11:14-15)

Lisäksi on ainakin 150 raamatunkohtaa, joissa käsitellään jossakin määrin kahdeksaa erilaista okkulttisten käytäntöjen luokkaa – ja niiden tuomitseminen. Yksin tämän tosiasian pitäisi huolestuttaa jokaista kristittyä, joka lukee kirjan Have Heart ja näkee sen läheisyyden vainajahenkikontaktiin (spiritismi, spiritualismi, meediot), jota nämä kirjoittajat kuvailevat. Kirjan mukaan ihmiset ovat henkilökohtaisesti kokeneet ”Josiah’in” tulevan heidän luoksensa monin tavoin, unissa, vierailuissa, koskettamalla poskea jne. Kuten Raamattu, myös kirjan ”Have Heart” tekijät tuomitsevat nekromantian (Have Heart, s. 94-96), mutta sitten suoraan hyväksyvät myös ympärillämme olevien henkien kuuntelemisen ja tuntemisen väittäen edelleen kommunikoivansa kuolleen poikansa kanssa.

”Jimmyn uni on loistava esimerkki siitä, kuinka olemme ympäröityjä ja kuinka läheisemme ovat yhteydessä meihin. He tietävät, he välittävät, mitä olemme käymässä läpi ja on olemassa läheisyys, jota ei ole helppo selittää, mutta se on ihmeellinen todellisuudessaan … Olemme yksi ruumis, yhdistettyjä täällä maan päälle, yhdistettyjä taivaassa ja yhdistettyjä taivaan ja maan välillä. Rakkaamme voivat ilmestyä unissa tai vierailuilla ym. tavoilla (kuka voisikaan rajoittaa Jumalan mielikuvitusta?), mutta tosiasia on, että olemme yhdistettyjä. Rakkaamme eivät ole ’siellä ylhäällä’ ja me ’täällä alhaalla’. On ohut verho ja olemme yhdistetyt heihin ikuisesti Kristuksessa.” (Have Heart, s. 110).

”Olet lapsen isä tai äiti 19 vuoden ajan ja sitten kuulet Jumalan sanovan: ’Voi, nyt et voikaan puhua hänelle. Sinulla ei ole enää suhdetta hänen kanssaan, ennen kuin näet hänet kasvokkain taivaassa…’ Puhumme edelleen Josiah’in kanssa ja se tulee olemaan niin mahtavaa, kun olemme taas yhdessä.” (Have Heart, s. 125).

Tämä aiheuttaa valtavan hämmennyksen lukijalle ja voi helposti johtaa arvostelukyvyttömät yksilöt henkikontaktiin, minkä Jumala kieltää. Jumala tuomitsee kommunikaation kuolleiden kanssa siitä riippumatta, kuka sitä harjoittaa, kristitty tai ei.

Ennen tämän artikkelin kirjoittamista lukuisat ihmiset ilmaisivat oman huolensa SRN:lle koskien Chuck Missler’in (Koinonia House) ja Greg Laurie’n (Harvest Christian Fellowship) suositteluja Steve Berger’in kirjan ensimmäisillä sivuilla. Kasvava määrä ihmisiä, joihin Chuck Missler’in ja Greg Laurie’n palvelutyöjärjestöt ovat vaikuttaneet, ovat järkyttyneitä arvostelukyvyn puutteesta, joka näkyy siitä, että he suosittelevat tätä kirjaa. Dr. Missler’in ja pastori Laurie’n suositukset yhdessä William P. Young’in (New York Times -bestsellerin The Shack tekijä), James Robison’in (LIFE Outreach International’in perustaja ja presidentti) ja senaattorin Bill Frists’in (lääket. tri. ja entinen Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja) kanssa, ovat kirjan Have Heart kahdella ensimmäisellä sivulla (Have Heart, s. 2-3). Se tosiasia, että harhaoppia mainostava William Paul Young on tässä luettelossa, on suunnaton huolenaihe ja Chuck Missler’in nimi on aivan Young’in nimen yläpuolella. Young uskoo universalismiin ja torjuu suoraan Kristuksen sijaissovituksen ristillä. Tämä varmasti aiheuttaa suuren huolen monille, jotka uskovat Kristukseen ja pyrkivät uskollisesti tottelemaan Jumalan sanaa.

Niille, jotka järkyttyvät lukiessaan yllä olevaa, sanoisin, että sinäkin voit tehdä tutkimuksen ja tulla samaan johtopäätökseen. Raamattu tekee selväksi, että meidän kaikkien on ”koeteltava kaikki” riippumatta pastorien, opettajien ja kirjojen suosittelijoiden suosiosta.

”…profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa” (1. Tess. 5:20-22).

Tässä on mainittava vielä yksi tärkeä asia. Entiset henkimeediot, noidat, uusiaikalaiset, okkultistit, joogagurut jne., jotka nyt ovat kristittyjä saarnaajia ja tutkijoita / kirjoittajia, näkevät selvästi seurakuntaan tunkeutuvan uuden hengellisyyden, uushenkisyyden (New Age) hienovaraisuuden ja oveluuden. Miksi niin monet muut kristityt johtajat kieltäytyvät näkemästä sitä ja / tai kieltäytyvät kuuntelemasta Jumalan varoituksia niiden kautta, jotka olivat kerran uppoutuneet pimeyteen ja ovat nyt yhtä sitoutuneita varoittamaan kristittyjä näistä asioista? New Age -hengellisyyden opetukset ja okkultistiset käytännöt puetaan sanoiksi kristillisessä terminologiassa (nimet, nimitykset). Monet eivät kuitenkaan näe tätä sellaisena, kuin se todella on ja lukemattomat kirkossakävijät ollaan pettämässä. Kristittyjen johtajien oletetaan varoittavan tällaisista asioista, mutta he eivät näe, kuinka lähelle sitä he voivat joutua läheisyyden nimissä Jumalan ja kuolleiden läheistemme kanssa.

Paimenten ja vartijan on tarkoitus toimia yhdessä, mutta monissa tapauksissa paimenet torjuvat vartijan. Seuraus on, että arvostelukyvyttömät lampaat johdetaan harhaan ja suureen vaaraan.

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.” (Joh. 10:1-3)

Read Full Post »

“GOD’S DREAM” — Satan’s Ultimate Scheme
Lighthouse Trails’in minikirja 16.7.2018
By Warren B. Smith, suom. SK

”…ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat” (2. Kor. 2:11).

”Jumalan Unelma” ja New Age / Uusi Hengellisyys

Googlaa sanoilla ”God’s Dream” (Jumalan Unelma) ja välittömästi löydät lukemattomia viittauksia kristillisillä sivustoilla tähän suosittuun hengelliseen ilmaukseen.

Yhä useammat kristilliset kirjoittajat, pastorit, nuorisojohtajat, evankelistat, bloggaajat, muusikot ja arjen uskovat käyttävät ilmaisua ”Jumalan unelma” ikään kuin sillä olisi jokin selkeä raamatullinen pohja. Sitä sillä ei ole. Katsele edelleen ja huomaat, että käsitettä ”Jumalan Unelma” esittelevät myös monenlaiset New Age -johtajat, kirjoittajat, gurut, bloggaajat ja väärät Kristukset. Useimmat käsitettä ”Jumalan Unelma” käyttävät kristityt eivät tiedä, että se on päällekkäinen New Age -ilmaisu, joka voidaan jäljittää ainakin 1900-luvun alkuun, jolloin siihen viitattiin kahdessa New Age -lehdessä, joita julkaistiin niitä varten, joita kiinnostivat teosofian okkulttiset opetukset ja väärän Kristuksen, nimeltä Maitreya, tulemus. ”Jumalan Unelma” oli otsikkona runolla, joka oli johdantona artikkelissa koskien käytännön teosofiaa lehden nimeltä New Century Pathmagazine vuoden 1904 numerossa.1 ”Jumalan unelma” esiintyi myös artikkelissa koskien jälleensyntymistä lehden The Theosophical Path magazine vuoden 1916 numerossa. Jälkimmäisessä sanotaan:

Ajattelemme siis, että tämä Maa ja kaikki sen kirkkaat kumppanit valtavassa avaruudessa ovat vain jähmettyneen ilon pisaroita ja Jumalan unelman voimallinen ihme ja kauneus.2

”Jumalan Unelma” ja Maitreya

Vuonna 1982 em. väärä Kristus Maitreya ilmoitti julkisesti New Age -kanavansa ja hengellisen tiedottajansa Benjamin Creme’n sekä maailmanlaajuisten koko sivun sanomalehtimainosten kautta. että hän on ”Kristus” ja on jo täällä maan päällä odottaen, että ihmiskunta kutsuu hänet esiin.3 Väittäen, että hän – eikä Jeesus – on Kristus, Maitreya toisti, mitä vuoden 1916 Theosophical Path -lehden artikkeli sanoi koskien ihmiskuntaa, joka on ”Jumalan Unelman” hengellinen ilmentymä. Hän sanoi:

Minä olen kanssanne Jumalan edustajana, Jumalallisen Olennon, jonka unelmia me olemme, tiedottajana.4

Vaikka Creme meni pois vuonna 2016, Maitreya’n Share International -lehti ja järjestö ovat hyvin aktiivisia ja julistavat, että Maitreya on edelleen odottamassa valmiina ilmestymään millä hetkellä tahansa. Kuitenkaan useimmilla – mukaan lukien suurin osan kristityistä – ei ole mitään käsitystä, kuka Maitreya on ja kuinka läheisesti hän liittyy New Age -liikkeeseen ja käsitteeseen ”Jumalan Unelma”. Maitreya sanoo, että hänellä on ”Suuri Suunnitelma”5 muuttaa maailma ja että hänen tulemuksensa ”tuo rauhan”.6 Hänen ”Suuri Suunnitelmansa” on rauhansuunnitelma, joka muka yhdistää ihmiskunnan ja luo Uuden Maailmanuskonnon, joka perustuu New Age’in ”ykseyden” käsitteeseen. Maitreya sanoo, että hänen nimensä on ”Ykseys”7 ja että koko ihmiskunta on ”Yksi” hänessä. New Age -oppi ”Ykseydestä” sanoo, että me kaikki olemme hengellisesti ”Yksi”, koska Jumala on jokaisessa ja kaikessa.8 Raamattu kuitenkin on hyvin selvä sen suhteen, että Jumala ei ole jokaisessa ja kaikessa.9 Jumala on Jumala ja on varmaa, että me emme ole.

Ykseys vastaan Erillisyys (Oneness vs. Separation)

Maitreya’n järjestöllä Share International on toimistot Lontoossa, Amsterdamissa ja Los Angeles’issa ja nimenä sana, joka Maitreyan New Age -työllä on jatkuvana mantrana ja hengellisenä teemana – sana ”share” (jakaa, kertoa). The Share International -verkkosivusto selittää, että Maitreya tuo Uuden Aikakauden sanoman maailmanrauhasta. Se on sanoma, joka voidaan yksinkertaisesti tiivistää näin: Pelasta maailma jakamalla resurssisi ja itsesi. Se mitä välitetään, on kuitenkin pohjimmiltaan tämä: Pelasta itsesi ja pelasta maailma tunnistamalla, että olet osa Jumalaa ja osa ”Jumalan Unelmaa” ja sitten jakamalla tämä ymmärrys mahdollisimman monen kanssa. Kuitenkin niiden, jotka eivät sitoudu ”Jumalan Unelman” käsitteeseen ja ”jaa” tätä ”sisäistä” Jumala kaikessa ”Ykseyttä”, sanotaan olevan hengellisessä ”kieltämisessä” ja heistä puhutaan halveksivasti sellaisina, jotka haluavat ”Eroon”. Se, mikä käy ilmeiseksi, kun tämä petollinen käsite ”Jumalan Unelmasta” avautuu, on, että ne, jotka uskovat ”Ykseyteen” asetetaan taitavasti niitä vastaan, jotka haluavat ”Eroon”. Antaen sanalle ”share” New Age -näkökulman Maitreyan Share International -verkkosivusto käyttää sanaa edistämään epäraamatullista käsitystä, että Jumala on kaikessa:

Ensimmäinen vaihe on ymmärtää jakamisen merkitys ja välttämättömyys. Jakaminen on ratkaisun avain kaikissa ihmisten ongelmissa ja sen takana on Jumalan tahdon voima, sillä jakaminen on tulos Jumalan rakkauden ja tahdon ilmenemisestä. Maitreya on sanonut: ”Jakaessasi sinä tunnistat Jumalan veljessäsi.” Niin se totisesti on. Ilman jakamista on vain sisäisesti kaikissa Olennoissa olevan Jumalan kieltäminen. Ilman jakamista on vain loputon ero Jumalasta ja veljestäsi. Vain jakaminen antaa ihmisille tosi ihmisten arvokkuuden.10

Näin ollen useimpien kristittyjen tietämättä käsite ”Jumalan unelma” on ladattu okkulttisella/New Age -merkityksellä. Todellisuudessa ”Jumalan unelma” on perkeleellinen juoni, hengellisen vastustajamme taitavasti suunnittelema, sulauttamaan yhteen kaksi muutoin yhteensopimatonta maailmankuvaa – New Age -universalismi ja raamatullinen kristinusko. Julistamaton päämäärä käsitteen ”Jumalan Unelma” kansantajuistamisessa on antaa kaikille uskonnoille ja kansoille yhteinen iskulause ”Ykseyden” ja hengellisen eheytyksen asiassa, joka on poimittu ja lainattu Martin Luther King’in iskulauseesta, ”minulla on unelma”, rotuerottelun lopettamiseksi.

New Age -kansalaisoikeusliike

New York Times’in bestseller-kirjailija ja New Age -kanavoitsija, Neale Donald Walsch, kirjoittaa, että ”Jumala” kertoi hänelle henkilökohtaisesti, että New Age/Uusi Hengellisyys on jumalallisesti innoitettu ”sielun kansalaisoikeusliike”. ”Jumala” kertoo Walsch’ille:

Olen sanonut toistuvasti, että Uusi Hengellisyys on sielun kansalaisoikeusliike.11

Mutta kuten Maitreya’n ”Suuri Suunnitelma”, tämä ”sielun kansalaisoikeusliike” on todellisuudessa petollinen New Age -rauhansuunnitelma, joka pyrkii heikentämään ja lopulta tuhoamaan raamatullisen kristinuskon. Walsch sanoo, että tämä ”Jumalan Unelma” on oleva toteutunut tosiasia, kun ihmiskunta tiedostaa, että me kaikki olemme ”Yksi”, koska Jumala on jokaisessa ja kaikessa. Walsch kirjoittaa:

Jumalan ”unelma” on, että meidät kaikki eräänä päivänä täydellisesti tiedostetaan ”Jumalina”.12

Edistääkseen tätä ”Jumalan Unelmaa” / ”sielun ihmisoikeusliikettä” New Age -johtajat ovat omimassa Martin Luther King nuoremman innoittavaa teemaa ”minulla on unelma” omiin New Age -päämääriinsä: ”Meillä on unelma” – ”Jumalan Unelma”. Vääristäen King’in kiihkeitä sanoja ja lauseita ajamaan omaa hengellistä ohjelmaansa Marianne Williamson’in kaltaiset New Age -johtajat lainaavat King’in lauseita, kuten ”rakastettu yhteisö”,13 ”uusi rakkauden ulottuvuus”,14 hengellisesti ”yksi”,15 ja ”uuden aikakauden syntymä”,16 pyrkimyksessään käyttää King’in ”unelmaa” rasismin poistamisesta kelluttamaan omaa unelmaansa – ”Jumalan Unelmaa”. King’in kirjoituksissa, puheissa, ei myöskään internetissä ole mitään osoittamaan, että tämä baptistisaarnaaja olisi koskaan käyttänyt käsitettä ”Jumalan Unelma”, tai kannattanut New Age’iä, Uutta Hengellisyyttä tai Uutta Maailmauskontoa.

Halutessaan ottaa kontekstistaan erotettuja lauseita King’in puheista ja kirjoituksista – jopa nuoruudenaikaisista idealistisista korkeakoulukirjoituksista – näyttää, että New Age -johtajat haluavat kaikkien uskovan, että Martin Luther King oli todella salainen uusiaikalainen – New Age -profeetta paljon edellä aikaansa. Ja jos King vielä eläisi, hän olisi ensimmäisenä puolustamassa heidän ”sielun kansalaisoikeusliikettään”. Se vain ei ole totta. King uskoi ihmisen syntisyyteen, ei jumaluuteen. Vuoden 2002 Unitarian Universalist World -lehden artikkelissa unitaarisaarnaaja Rosemary Bray McNatt puhui aiheesta, miksi Martin Luther King ei ollut unitaari universalisti.17 Hän lainasi King’in kuuluisaa esseetä Pilgrimage to Non-Violence, jossa King selvensi, että hänen liberaali teologiansa meni vain siihen saakka. Hän sanoi:

Se oli … liberaali oppi ihmisestä, jota aloin kyseenalaistaa. Mitä enemmän seurasin historian murhenäytelmiä ja ihmisen häpeällistä taipumusta valita alhainen tie, sitä enemmän tulin näkemään synnin syvyyksiä ja voimia. … Minusta alkoi tuntua, että liberalismi oli ollut aivan liian tunteellinen koskien ihmisluontoa ja että se nojasi väärään idealismiin. Tulin myös näkemään, että liberalismin pinnallinen ihmisluontoa koskeva optimismi sai sen jättämään huomiotta sen tosiasian, että järki on synnin pimentämä.18

King’in palava vetoomus ”rakastetusta yhteisöstä” ja ”uuden aikakauden syntymästä” koski aina kansalaisoikeuksia ja rodullista tasa-arvoa – sen tarkoitus ei koskaan ollut edistää New Age’iä/Uutta Hengellisyyttä, joka opettaa, että Jumala on jokaisessa ja kaikessa. Hänen toiveensa ”uudesta järjestyksestä” / ”uudesta maailmanjärjestyksestä”19 ja ihmisten tulemisesta hengellisesti ”yhdeksi”20 oli tarkoitettu poistamaan rasismi – ei perustamaan New Age/Uusi Maailmanuskonto.

Lyhyesti: ”Jumalan Unelma” on taitavasti kehitetty hengellinen ansa, joka käyttää Martin Luther King’in persoonaa ja sanomaa tuomaan okkulttisia opetuksia maailmaan ja seurakuntaan. Ottaen huomioon, että New Age ajaa ”Jumalan Unelmaa” ja ”Jumalan Unelman” rauhansuunnitelmaa, niin on esitettävä tärkeä kysymys: Miksi niin monet kristilliset johtajat käyttävät tätä samaa New Age -käsitettä ”Jumalan Unelmasta” samalla tavalla rinnastaen sen Martin Luther King’iin ja hänen puheeseensa ”Minulla on unelma”? Esimerkiksi kiistelty esiintuleva kirjoittaja ja entinen pastori Brian McLaren kirjoittaa:

Kaikista näistä syistä ”Jumalan unelma” kolahtaa minuun kauniina tapana kääntää sanoma Jumalan valtakunnasta tämän päivän kuulijoille. Se on tietysti Martin Luther King nuoremman esiin loihtimaa kieltä hänen seisoessaan Lincoln-muistomerkin portailla elokuun 28. päivänä 1963. Hänen unelmansa oli Jumalan unelma ja se selitti sen hämmästyttävän voiman.21

Lou Engle, The Call -palvelutyön perustaja, piti hyvin kiihkeän ja tunteisiin vetoavan ”Jumalan Unelma”-puheen vuonna 2008 Washington Mall‘illa. Hän julisti:

Siitä tulee nyt 40 vuotta, kun Martin Luther King soitti kansakunnalle profeetallista pasuunaa. … Tullen yhteen Washington DC:n Mall’illa syntyi ääni ”minulla on unelma” ja tuo sama ääni kaikuu vielä nytkin. Nyt sitä ääntä kuljetetaan Amerikan kirkkojen saarnatuolien kautta aina Washington DC:n senaattorien huoneista Hollywood’in elokuvateollisuuteen. Se on toisen horisontissa näkyvän suuren liikkeen ääni, rukous- ja oikeudenmukaisuusliikkeen, joka huutaa Jumalan unelmien toteutumista sukupolvessa.22

Saarnamiehen kommentaarissa, jonka on kirjoittanut David McKenna ja muokannut edesmennyt entinen pastori ja senaatin kappalainen Lloyd Ogilvie, löydämme tämän saman pyrkimyksen yhdistää käsite ”Jumalan Unelma” Martin Luther King’iin:

Martin Luther King tunnetaan parhaiten puheestaan ”Minulla on unelma”. Hän unelmoi rotujen tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kaikille ihmisille. Jesajan kirjaa voitaisiin lukea, kuin Jumala sanoisi: ”Minulla on unelma.” Jos näin olisi, niin näkisimme, että Jumala unelmoi tulevaisuudesta, jossa vanhurskaus vallitsisi ihmisten kesken ja rauha kansojen kesken.23

Käsitteen ”Jumalan Unelma” käyttäminen seurakunnan sisällä – erityisesti liittyen Martin Luther King’iin – näyttää hengellisesti oikeuttavan sellaisen, joka itseasiassa on antikristillinen New Age -käsite. Se, mikä jää huomaamatta useimmilta kristityiltä – varsinkin kristillisiltä johtajilta – on, että New Age -piireissä ”Jumalan Unelmasta” on jo tullut hengellinen juoni, joka valmistaa tietä väärälle Kristukselle ja Uudelle Maailmanuskonnolle. Ja onpa Maitreya sitten Antikristus tai ei, niin yksi on varmaa – hän ja hänen New Age -opetuksensa ovat toimiva malli ja käytännön prototyyppi tälle ennustetulle pettäjälle. Ja on huomattava, että useimmat New Age -opettajat ja opetukset ovat olennaisilta osiltaan sopusoinnussa Maitreya’n opetusten kanssa – ”Jumalan Unelma” mukaan lukien. Tärkein esimerkki tästä on Ihmeiden Kurssin (A Course in Miracles) New Age -opetukset.

”Jumalan Unelma” ja Ihmeiden Kurssi

Samoin kuin väärä Kristus Maitreya kanavoi käsitteen ”Jumalan unelmasta” Benjamin Creme’n kautta, niin väitetty ”Jeesus” kanavoi ”Jumalan Unelman” ja Ihmeiden Kurssin erään New Yorkilaisen psykologin, nimeltä Helen Schucman, kautta. Itseasiassa ”Jumalan Unelma” on perustava käsite näissä kurssikanavoinneissa, jotka julkaistiin vuonna 1975 nimellä A Course in Miracles. Tämän New Age -kurssin teki vuonna 1979 suosituksi psykiatri Gerald Jampolsky’n kirja Rakkaus on pelosta vapautumista (Love is Letting Go of Fear) ja vuonna 1992 Marianne Williamson’in kirja Palatkaamme rakkauteen: Mietteitä A course in miracles -kirjan periaatteista (A Return to Love: Reflections on the Principles of A Course in Miracles). Oprah Winfrey suositteli julkisesti Williamson’in kirjaa ja hänen innokas hyväksyntänsä melkein yksinään teki siitä numero ykkösen New York Times’in bestseller-listalla. Mainostaessaan Williamson’in kirjaa Oprah sanoi, että Ihmeiden Kurssin opetukset ”voisivat muuttaa maailman”24 – New Age -opetukset, jotka kaikki perustuvat käsitteelle ”Jumalan Unelma”.

Koko Ihmeiden Kurssin filosofia tiivistyy tähän samaan New Age’in perusopetukseen ”Ykseys” vastaan ”Ero”. Kurssin New Age -”Jeesus” opettaa, että ”Luojan ja luomakunnan ykseys on sinun eheytesi, mielenterveytesi ja rajaton voimasi”.25 Koska kaiken väitetään olevan rakkautta ja koska Jumala on rakkaus, niin kaikki on Jumala ja kaikki on ”Yksi”. Näin ollen, koska kaikki on Jumala ja kaikki on ”Yksi”, niin ei ole mitään eroa Jumalan ja Hänen luomakuntansa välillä.26 Sen uskomista, että olemme erillisiä Jumalasta – että kaikki ei ole Jumala, eikä kaikki ”Yksi” – Kurssin ”Jeesus” kuvailee ”sairautena”,27 ”illuusiona”,28 ja ”paholaisena”.29

Kurssi opettaa, että: ”Eron tunne Jumalasta on ainoa puute, joka sinun todella täytyy korjata.”30 Kuinka tämä ”eron” tunne sitten korjataan? Se korjataan ”Jumalan Unelmalla”. Ihmeiden Kurssin ”Jeesus” opettaa, että koska kaikki pelko on harhaa ja osa onnetonta ”unelmaa”, niin me unelmoijina tarvitsemme tulla lempeästi herätetyiksi omista onnettomista unelmistamme Jumalan ”onnellisilla unelmilla”.31

Hyväksy Hänen antamansa unelma omasi sijaan. Ei ole vaikeaa vaihtaa unelmaa, kun unelmoija on tunnistettu. Lepää Pyhässä Hengessä ja anna Hänen lempeiden unelmiensa ottaa niiden unelmien paikka, joita unelmoit kauhussa ja kuoleman pelossa.32

Gerald Jampolsky (93 v.), on viimeisten viiden vuosikymmenen ajan ollut Ihmeiden Kurssin tärkein tiedottaja – aivan kuten Oprah Winfrey ja kirjailija Marianne Williamson ovat julkisesti edistäneet Kurssia yli 30 vuotta. Ilmeistä on, että Kurssin ”Jumalan Unelma”-opetukset ”Ykseydestä” vastaan ”Ero” antavat hengellisen pohjan New Age-/Uudelle hengellisyydelle, joka on erityisesti suunniteltu eliminoimaan ja korvaamaan raamatullisen kristinuskon perustavat opetukset. Kuitenkin on selvää, että koska käsitteellä ”Jumalan Unelma” ei ole mitään raamatullista pohjaa ja se on New Age -juoni, meidän täytyy esittää kysymys: ”Kuinka New Age -käsite ’Jumalan Unelma’ koskaan pääsi seurakuntaan?”

Seurakuntajohtajat ja ”Jumalan Unelma”

Robert Schuller

En ole saanut täysin anteeksi, ennen kuin annan Jumalan kirjoittaa hänen uusi unelmansa elämääni varten mieleni taululle ja uskallan uskoa … että Jumalalla on suuri suunnitelma lunastaa yhteiskunta. Hän tarvitsee minua ja tahtoo käyttää minua.33

Yli 40 vuotta sitten Kristallikatedraalin pastori Robert Schuller alkoi popularisoida New Age -käsitettä ”Jumalan Unelma” seurakunnassa. Lukuisia viittauksia ”Jumalan unelmaan” löytyy hänen televisioiduista saarnoistaan ja bestseller -kirjoistaan – alkaen hänen vuoden 1974 kirjasta Your Church Has Real Possibilities vuoden 1982 kirjaan Self-Esteem: The New Reformation ja aina viimeiseen kirjaan vuonna 2005 – Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream for Your Life. Robert Schuller oli henkeen ja vereen ”Jumalan Unelman” kannalla ja välitti tuota käsitettä lukemattomille kristillisille johtajille ja aloitteleville nuorille pastoreille. On uskomatonta, että Ihmeiden Kurssin New Age -opintoryhmät – Kristallikatedraalin henkilökunnan jäsenen johdolla – kokoontuivat ja opiskelivat Kristallikatedraalin luokissa, samalla kun kristilliset johtajat ja pastorit osallistuivat Schuller’in Menestyvän Seurakuntajohdon Instituuttiin (Institute for Successful Church Leadership).34

Vuoden 1982 kirjassaan Self-Esteem: The New Reformation Schuller poikkesi reitiltään ylistämään Ihmeiden Kurssin kannattaja Gerald Jampolsky’a hänen ”syvällisestä teologiastaan”.35 Jampolsky oli 1980-luvun alussa jopa vieraana Schuller’in TV-ohjelmassa Hour of Power ja sitten jälleen vuonna 2004 – Schuller’in suositellessa kaikkia Jampolsky’n ”satumaisen ihania”36 New Age -kirjoja. Schuller’in viimeisin kirja Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream for Your Life oli kokonaan omistettu käsitteelle ”Jumalan Unelma” ja takakannessa oli uusiaikalaisen Jampolsky’n suositus.

Kun Robert Schuller’in mentori, Norman Vincent Peale, painotti ”isojen unelmien” tärkeyttä, niin Schuller vei unelmoimisen seuraavalle tasolle, ei vain popularisoimalla Peale’n käsitteen ”isojen unelmien” unelmoimisesta, vaan esittelemällä vieläkin isomman ”Jumalan Unelman” käsitteen. Kahden viimeisen vuosikymmenen ajan ”Jumalan Unelmaa” on eksponentiaalisesti popularisoinut Robert Schuller’in tärkein suojatti, Saddleback-seurakunnan pastori Rick Warren. Kiitos Schuller’ille ja Warren’ille, ”Jumalan Unelma” on nyt nähtävästi hyväksyttävä kristillinen käsite. Rick Warren kiistää, ei kuitenkaan vakuuttavasti, Schuller’in vaikutuksen omaan palvelutyöhönsä ja siihen, että käyttää käsitettä ”Jumalan Unelma”. Silti mainostaessaan vuoden 2004 Robert H. Schuller Menestyvän Seurakuntajohdon Instituuttia, Schuller totesi, että Rick Warren oli ”valmistunut”37 Schuller-instituutista ja televisioidussa Hour of Power -seurakuntatilaisuudessa julisti, että Warren oli tullut hänen Instituuttiinsa ”kerta toisensa jälkeen”.38 Christianity Today -lehden haastattelussa Kay Warren korosti Schuller’in voimakasta vaikutusta mieheensä paljastamalla, että: ”Hänellä oli syvällinen vaikutus Rick’iin.”39

Bestseller-kirjassaan vuodelta 2005 A Life With Purpose: Reverend Rick Warren: The Most Inspiring Pastor of Our Time kirjailija George Mair aivan oikein osoitti Norman Vincent Peale’n New Age -vaikutuksen koko seurakuntakasvuliikkeeseen. Hän jäljittää sen New Age’istä Peale’iin, Peale’stä Schuller’iin ja Schuller’ista Warren’iin.40 Ja näyttää erityisen sopivalta, että nyt (vuonna 2018) New Age -johtaja Marianne Williamson opettaa kahdesti kuussa Ihmeiden Kurssin ”Jumalan Unelma”-pohjaisia periaatteita edesmenneen Peale’n Marble Collegiate -kirkossa New York’issa. George Mair ei ollut mitenkään eri mieltä Norman Vincent Peale’n, Robert Schuller’in ja Rick Warren’in kanssa. Hän vain esitti totuuden selvästi ja yksinkertaisesti. Peale’n New Age -vaikutus Schuller’iin ja Schuller’in Peale’iin oli valtava.

Rick Warren

Lokakuun 27. päivänä 2003 seurakunnalleen lähettämässään sähköpostissa Rick Warren kuvaili itse laatimaansa omaperäistä ”Globaalia Rauhansuunnitelmaa” ”JUMALAN UNELMANA SINULLE – JA MAAILMALLE”. Hän kirjoitti:

Tänä viikonloppuna aloitan viiden saarnan sarjan Jumalan unelmasta käyttää sinua globaalisesti – kirjaimellisesti käyttää SINUA auttamaan maailman muuttamisessa!

Tuolla samalla viikolla Warren’illa oli vieraana kirjailija, puhuja ja ystävä Bruce Wilkinson pitämässä puhesarjaa ”Jumalan Unelman” tärkeydestä. Wilkinson saarnasi upouudesta kirjastaan The Dream Giver, jossa on yli 50 suoraa viittausta käsitteeseen ”Jumalan Unelma”. Samana päivänä 26.10.2003, jolloin Wilkinson puhui Rick Warren’in seurakunnassa, hän oli myös Robert Schuller’in vieraana tämän Hour of Power TV-ohjelmassa. Ylistäen Schuller’ia ”unelmien patriarkkana” Wilkinson’in koko puhe koski hänen uutta kirjaansa ja ”Jumalan Unelmaa” maailmalle ja seurakunnalle.

Seuraavina vuosina Rick Warren on pitänyt käsitettä ”Jumalan Unelma” esillä jatkuvasti puheidensa, kirjoitustensa, hartauksiensa, radio-ohjelmiensa ja YouTube-klippiensä kautta. Warren kirjoitti Daily Hope -hartauden otsikolla ”God’s Dream for Your Life”, joka oli sanasta sanaan Robert Schuller’in vuoden 2005 kirjan Don’t Throw Away Tomorrow: Living God’s Dream For Your Life tekstistä. Charisma-lehti julkaisi Rick Warren’in artikkelin “How You Can Realize God’s Dream for Your Life”.41 Toisessa hartauskirjoituksessa otsikolla “Dream Big” (Unelmoi suuria) Warren totesi, että jos haluat ”Jumalan siunauksen”, sinun ”täytyy uskaltaa pyytää” ”Jumalan Unelmaa” ja sitten ”alkaa unelmoida”. Toistaen Schuller’ia Warren kirjoittaa:

Usko on sitä, että valitsee elämäänsä Jumalan unelman ja uskoo siihen. Mitään ei tapahdu elämässäsi, ennen kuin alat unelmoida.42

Jos haluat tänä vuonna Jumalan siunauksen elämällesi, sinun täytyy uskaltaa pyytää sitä. Sinun täytyy sanoa: ”Jumala, mikä on sinun unelmasi minun elämääni varten?”43

Robert Schuller’in vaikutus – erityisesti Rick Warren’in kautta koskien ”Jumalan Unelmaa” – voidaan nähdä niin monen tämän päivän seurakuntajohtajan palvelutyössä.

Joel Osteen

Jumalan unelma sinun elämääsi varten on paljon suurempi kuin omasi.44

Kenneth Copeland

Jumalan unelma on suurempi kuin sinun unelmasi.45

Sarah Young’in ”Jeesus”

Ehkä pumppaan sinuun unelmaa, joka näyttää sinusta aivan saavuttamattomalta.46

Unelmoi suurin ja uskomattomin unelmasi – ja sitten tiedä, että Minä voin tehdä paljon enemmän, paljon enemmän, kuin koskaan voit pyytää tai kuvitella. Anna Minun täyttää mielesi Minun unelmillani sinua varten.47

James Robison

Olen työskennellyt rukoillen ja ahkerasti rohkaistakseni ja innoittaakseni Jumalan unelman täyttymistä. Kaipaan saada nähdä, että Jeesuksen rukous ja unelma täyttyy.48

Leonard Sweet

Jumalan Unelman pelastamisen aika on nyt. Te olette ne ihmiset, joiden tulee pelastaa Jumalan Unelma.49

Ravi Zacharias

Sinä olet Jumalan unelma. Hän muotoilee sinua unelmaansa.50

Mark Batterson

Jumalan unelma elämällesi on niin paljon suurempi, niin paljon parempi kuin pärjätä omillaan.51

Shane Claiborne

Sodan päättyminen alkaa ihmisistä, jotka uskovat, että uusi maailma on mahdollinen ja että uusi valtakunta on jo murtanut ajan ja avaruuden ja on valtaamassa tämän maailman Jumalan unelmilla.52

New Age ja ”Jumalan Unelma”

Oprah Winfrey

Eräässä Live Your Best Life -seminaarissaan Oprah sanoi:

Minä elän Jumalan Unelmassa minulle. … Jumala voi unelmoida suuremman unelman sinulle, kuin sinä itsellesi.53

Heinäkuussa 2016 samassa kuussa, kuin Rick Warren postitti ”Dream Big” -hartauskirjoituksensa koskien ”Jumalan Unelmaa”, Oprah Winfrey esitti saman “Unelmoi suuria” / ”Jumalan Unelma” -käsitteen valtavalle yleisölle, joka oli kokoontunut vuotuiseen Essence-festivaaliin Louisiana’n New Orleans’issa. Artikkelissaan “Dream Big” Rick Warren kehotti lukijoitaan kysymään: ”Jumala, mikä on sinun unelmasi elämälleni?” Oprah kehotti New Orleans’in yleisöään esittämään saman kysymyksen:

Mikä on Jumalan unelma sinulle? Mitä luojan unelmaan kuuluu sinulle?54

Theosophical Path -lehti

Ajattelemme silloin, että tämä Maa ja kaikki sen kirkkaat kumppanit valtavassa avaruudessa ovat vain kiinteitä ilon pisaroita ja voimakas Jumalan unelman ihme ja kauneus.55

Maitreya

Minä olen kanssanne Jumalan edustajana, Tiedottajana tuolle Jumalalliselle Olennolle, jonka unelmia me olemme.56

Neale Donald Walsch

Jumalan ”unelma”, jos kiinnostaa, on se, että eräänä päivänä meidät kaikki täysin tiedostetaan ”Jumaliksi”.57

Wayne Dyer

Kuka on lopullinen unelmoija? Sano sitä miksi haluat: Jumala, korkeampi tietoisuus, Krishna, henki, miksi vain haluat.58

Paramahansa Yogananda

Se on se filosofia, jota Intian suuret mestarit opettavat – että tämä maailma, tämä luomakunta, on Jumalan unelma.59

Sri Chinmoy

Meditoidessasi Jumala esittelee sinulle Hänen rajattoman Ilonsa, Rauhansa ja Autuutensa. Keskittyessäsi Jumala muuttaa tietämättömyyden meresi ikuisen Valon mereksi. Ja silloin on päivänselvää, että se, mitä sinulla on, on tietoinen Ykseys Jumalan kanssa. Silloin se, mitä sinusta tulee, on Jumalan Unelma täyttyneenä ja Todellisuus manifestoituneena.60

Katoliset ja “Jumalan Unelma”

Paavi Fransiskus

Me olemme Jumalan unelma, joka todella rakkaudessa haluaa muuttaa elämämme rakkauden kautta… Jumala ajattelee meitä jokaista, rakastaa meitä, unelmoi meistä, unelmoi ilosta, että saa iloita meidän kanssamme. Oletko koskaan ajatellut, että ”Herra unelmoi minusta”.61

Jean Vanier

Jumalan Unelma ihmiskunnalle on asteittainen tiedostaminen, että voimme tulla Yhdeksi.62

Moonilaiset ja ”Jumalan Unelma”

Sun Myong Moon

Jumalan unelma on edelleen toteutumatta. … Emme halua rajoittaa tuota toteutumista kirkkoomme, vaan laajentaa sen kaikkialle maailmaan. Eikö se olisikin Jumalan valtakunta maan päällä?63

Jim Jones, Disciples of Christ -kirkko ja ”Jumalan Unelma”

Thomas Curtis Clark (1877–1953), Disciples of Christ -kirkon pappi oli laulava evankelista, kirjoittaja, runoilija ja virsirunoilija. Hän kirjoitti runon – ja kirjan – nimeltä Jumalan Unelmia. Kirjan otsikkorunossa hän ihmettelee, kuinka kukaan voi sanoa ”ei” ajatukselle ”Jumalan Unelmista” ja anelee lukijaa antamaan ”Jumalan Unelmien” ”vaatia meitä”. Hän kirjoittaa:

Unelmia ne ovat – mutta Jumalan unelmia! Halvennammeko me ja ylenkatsomme niitä? Että ihmiset rakastavat toisiaan, että valkoinen kutsuu mustaa miestä veljeksi. …

Unelmia ne ovat kaikki, mutta halveksimmeko me niitä – Jumalan unelmia! Unelmia ne ovat – tullakseen ihmisen unelmiksi! Voimmeko sanoa ei, kun ne vaativat meitä? Että ihmiset lakkaavat vihaamasta. Että sota pian laantuu. …

Että vallan ja voiman ylpeys loppuu, että ihmiskunnan rakkaus vallitsee. Unelmia ne ovat kaikki, mutta halveksimmeko me niitä – Jumalan unelmia!64

Eipä tiennyt Thomas Curtis Clark, että hänen oman Disciples of Christ -kirkkokuntansa saarnaajalla – ”Reverend” Jim Jones’illa – olisi myös unelma. Jones perustaisi Disciples of Christ -kirkon nimeltä The People’s Temple, joka aloitti Keskilännessä, toimi yli vuosikymmenen ajan Kalifornian Redwood Valley’ssä – Rick Warren’in kotikaupunki siihen aikaan65 – sitten siirtyi San Francisco’on. Lopulta kävi niin, että Jones’in utopistinen ”unelma” tuhoutui Etelä-Amerikan viidakossa vuonna 1978 yli 900 ihmisen joukkoitsemurhassa ja murhassa. Ainutlaatuisessa käsityksessään ”Jumalan Unelmasta” Jones näki itsensä ”Jumalana” tavoitellessaan omaa sosialistista ”unelmaansa” – rodulliselle tasa-arvolle ja kansalaisoikeuksille omistautunutta hengellistä yhteisöä. Humanitaarisen julkisivun takana Jones kuitenkin manipuloi, väärinkäytti ja hengellisesti kontrolloi niitä ihmisiä, joita muka auttoi. Synkän ironista ja suorastaan karmivaa on, että vain vuotta ennen Jones’in Guyana’ssa määräämää joukkoitsemurhaa ja murhaa, San Francisco’n kansalais- ja uskonnolliset johtajat olivat julkisesti kiittäneet häntä ja antaneet hänelle arvostetun Martin Luther King Jr. -humanitaarisen palkinnon hänen kansalaisoikeustoiminnastaan ja työstään köyhien parissa.66

Vastatessamme ”KYLLÄ” Thomas Curtis Clark’in idealistiseen, mutta uhmakkaaseen haasteeseen jokaiselle, joka voisi kyseenalaistaa käsitteen ”Jumalan Unelmasta”, meidän pitäisi kyseenalaistaa käsite ja sanoa ei ”Jumalan Unelmalle”, koska jalot ihanteet, joita se esittää, ovat vain savuverho syvemmälle ja synkemmälle agendalle. ”Jumalan Unelmaa” ei koskaan saisi esittää koskemattomana ja pyhänä eikä sellaisena, joka tarjoaa automaattisen suojan sitä käyttäville. Kuinka Clark haasteensa antaessaan olisi voinut tietää, että hänen oman kirkkokuntansa saarnaaja tekisi sellaisen äärimmäisen hulluuden ”Jumalan” nimissä ja tavoitellessaan ”unelmaa”.

Varokaa ”Jumalan Unelmaa!”

Idea ”Jumalan Unelmasta” ei ole tehnyt muuta, kuin kasvattanut suosiotaan viimeisen vuosikymmenen tai kahden aikana. Otantaan tunnetuista kristillisistä johtajista, jotka käyttävät käsitettä ”Jumalan Unelma” kirjojensa tai traktaattiensa nimissä, kuuluvat Robert Schuller, Rick Warren, Bill Johnson, Max Lucado, Joyce Meyer, Sheila Walsh, Tommy Tenney ja Desmond Tutu. Lisäksi muutamia seurakuntahahmoja ja järjestöjä, jotka myös ovat käyttäneet käsitettä ”Jumalan unelma” palvelutyössään ovat Chip Ingraham, Greg Boyd, Cindy Jacobs, Erwin McManus, Reinhard Bonnke, Michael Curry, Marcus Borg, James Robison, Kenny Luck, Sally Lloyd-Jones, Desiring God Ministries, Fuller Seminary, Christian Broadcasting Network, Trinity Broadcasting Network ja Charisma-lehti. Luettelo jatkuu ja jatkuu.

Todellinen Jeesus Kristus varoitti, että hengellinen petos – ei ”Jumalan Unelman” rauhansuunnitelma – edeltää Hänen paluutaan (Matt. 24:3-8). Profeetta Daniel sanoi, että Antikristuksen rauhansuunnitelma näyttää ihmeelliseltä, koska ”ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä” (Dan. 8:24) – ja “keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille” (Dan. 8:25). Apostoli Paavali varoitti “rauhasta ja turvallisuudesta”, joka edeltää äkillistä tuhoa” (1. Tess. 5:3, KJV). Elämme petollisia aikoja. Raamattu varoittaa meitä toistuvasti petetyksi joutumisesta.

Raamatussa ei ole pienintäkään vihjausta, vielä vähemmän perustelua ”Jumalan Unelman” käsitteelle. Jumala ei harrasta unelmoimista missään muodossa. Vanhukset, joiden Joel ennusti viimeisinä päivinä ”unia uneksuvan”, eivät ole tämän päivän ”Jumalan Unelmaa” uneksivia New Age- ja kristillisiä johtajia. Ennemminkin ”Jumalan Unelma” on hengellinen juoni, joka on siirtämässä kaiken kohti New Age’iä / Uutta Hengellisyyttä / Uutta Maailmanuskontoa.

Käsite ”Jumalan Unelma” on taitavasti suunniteltu tuomaan jokainen maailmassa ja kirkossa hengelliseen viritykseen – ”hengelliseen muodostamiseen” (spiritual formation) – ”Ykseyteen” tulevan väärän Kristuksen kanssa. ”Jumalan Unelma” edustaa väistämätöntä ”Ykseys” vastaan ”Ero” kahtiajakoa, joka asettaa Raamatun totuuden paholaisen valheita vastaan. Siksi välitön haaste tämän päivän seurakunnalle on paljastaa ”Jumalan Unelma” siksi vaaralliseksi juoneksi, joka se on – eikä esittää se hyväksyttävänä kristillisenä käsitteenä.

Profeetta Jeremia varoitti niistä, jotka profetoivat ”Jumalan Unelman” kaltaisia valheunia:

”Minä olen niitä vastaan, jotka profetoivat valheunien perusteella, kertovat niistä ja eksyttävät minun kansaani valheillaan ja kerskumisellaan. Minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt, eikä heistä ole mitään apua tälle kansalle, sanoo Herra.” (Jer. 23:32, Raamattu Kansalle)

Raamattu kehottaa meitä: Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä (1. Piet. 5:8). Se varoittaa vääristä profeetoista, joiden unet eivät ole Jumalasta (Jer. 23:25-27), ”lihan saastuttavista uneksijoista” (Juuda 1:8) ja ”unien uneksijoista” (5. Moos. 13:1, KJV), jotka ovat uniensa pettämiä ja ”lähtevät seuraamaan muita jumalia” – kuten New Age’in ”Ykseyden jumalaa”, jonka sanotaan olevan jokaisessa ja kaikessa.

”Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: ’Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä’, niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.” (5. Moos. 13:1-4)

To order copies of ”GOD’S DREAM” – Satan’s Ultimate Scheme, click here.

Viitteet

  1. New Century Path, Volume Vll No. XlV, 1904, p. 16. Katherine Tingley, Editor, New Century Corporation, Point Loma, CA. (https://books.google.com/books?id=IDxDAQAAIAAJ&pg=RA2-PA).
  2. L., “Reincarnation” (The Theosophical Path, Volume X, No. 2, February 1916), p. 159, New Century Corporation, Point Loma, CA., Katherine Tingley, Editor. (https://www.theosociety.org/pasadena/ttp_v10n02.pdf).
  3. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Benjamin_Creme.
  4. Messages from Maitreya the Christ: One Hundred Forty Messages (Los Angeles, CA: Share International Foundation, 1980, 1992 Second Edition, Second Printing, February 2001), p. 42.
  5. Ibid., p. 44.
  6. Ibid., p. 150.
  7. Ibid., p. 203.
  8. Warren B. Smith, Oneness vs. Separation Heresy Now in The Church (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2018, https://www.lighthousetrailsresearch.com/blog/?p=28156).
  9. Multiple Bible references in Warren B. Smith’s booklet, Be Still and Know That You Are Not God: God is Not “in” Everyone and Everything (Eureka, MT: Lighthouse Trails Publishing, 2013, can be read at: https://www.lighthousetrails.com/home/655-booklet-be-still-and-know).
  10. Share Magazine, ”The Coming of Maitreya, the World Teacher” (Maitreya’s Priorities, http://www.share-international.org/magazine/old_issues/2007/s2606_30%20years_small.pdf).
  11. Neale Donald Walsch, Tomorrow’s God: Our Greatest Spiritual Challenge (New York, NY: Atria Books, 2004), p. 262.
  12. Neale Donald Walsch, “Should We Let Go of Our Dreams—A Message From God Channeled by Neale Donald Walsch” (Spirit Library, May 1, 2008, https://spiritlibrary.com/neale-donald-walsch/should-we-let-go-of-our-dreams).
  13. Marianne Williamson, Healing the Soul of America: Reclaiming Our Voices as Spiritual Citizens (New York, NY: Touchstone, Simon & Schuster, 1997, 2000), p. 13; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III Birth of a New Age, (Berkeley, CA: University of California Press, 1997), p. 344.
  14. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 41; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., p. 458.
  15. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 33; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III Birth of a New Age, op. cit., p. 342.
  16. Marianne Williamson, Healing the Soul of America, op. cit., p. 41; Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., p. 456.
  17. Rosemary Bray McNatt,“To Pray Without Apology: Why Martin Luther King Jr. Wasn’t a Unitarian Universalist” (UU World, November/December 2002, http://archive.uuworld.org/2002/06/feature2.html).
  18. Ibid.
  19. Editors of Martin Luther King, Jr. Papers Project, The Papers of Martin Luther King, Jr., Volume III, op. cit., pp. 340, 342, 456.
  20. Ibid., p. 342.
  21. Brian McLaren, The Secret Message of Jesus: Uncovering the Truth that Could Change Everything(Nashville, TN: W Publishing Group, 2006), p. 142.
  22. This speech can be read at: http://www1.cbn.com/content/lou-engle-answering-call-dc.
  23. David L. McKenna, Lloyd J. Ogilvie, General Editor, The Preacher’s Commentary: Volume 17, Isaiah 1-39 (Nashville, TN: Thomas Nelson, 1993), p. 20.
  24. The Oprah Winfrey Show, February 4, 1992.
  25. Helen Schucman, A Course in Miracles: Combined Volume (Glen Ellen, CA: Foundation for Inner Peace, 1975, 1992), (Text) p. 125.
  26. Ibid., (Text) p. 147.
  27. Ibid., (Teachers Manual), p. 56.
  28. Ibid., (Text) p. 344.
  29. Ibid., (Text), p. 50.
  30. Ibid., (Text), p. 14.
  31. Ibid., (Text), pp. 377, 585.
  32. Ibid., (Text), p. 584.
  33. Robert H. Schuller, Self-Esteem: The New Reformation (Waco, TX: Word Books, 1982), p. 104.
  34. Personal notes from author Johanna Michaelsen’s October 3, 1985 telephone call to the Crystal Cathedral. Used with permission. More detail in Warren B. Smith’s book Deceived on Purpose: The New Age Implications of the Purpose-Driven Church (Magalia, CA: Mountain Stream Press, 2004), pp. 92-93.
  35. Robert H. Schuller, Self-Esteem: The New Reformation, op. cit., p. 123.
  36. Robert H. Schuller, Hour of Power, October 17, 2004.
  37. Originally found in Powerlines: Monthly News for Hour of Power Spiritual Shareholders and Friends (http://web.archive.org/web/20031017043658/http://www.hourofpower.org:80/powerlines/09.03/2004_robert_schuller_institute.cfm).
  38. Robert H. Schuller, “What Will Be the Future of This Ministry?” (Hour of Power, #129, May 16, 2004, http://www.hourofpower.org.hk/data/readdata100/readeng-129-text.html).
  39. Tim Stafford, “A Regular Purpose-Driven Guy” (Christianity Today, November 18, 2002, Vol. 46, No. 12, http://www.christianitytoday.com/ct/2002/012/1.42.html), p. 4.
  40. George Mair, A Life With Purpose: Reverend Rick Warren: The Most Inspiring Pastor of Our Time (New York, NY: Berkley Books, 2005), pp. 93, 98-99, 110.
  41. Rick Warren, “How You Can Realize God’s Dream for Your Life” (Charisma magazine, August 1, 2016, https://www.charismamag.com/spirit/spiritual-growth/27170–how-you-can-realize-god-s-dream-for-life).
  42. Rick Warren, “Dream Big” (Daily Hope With Rick Warren, July 30, 2016, https://www.christianity.com/devotionals/daily-hope-with-rick-warren/daily-hope-with-rick-warren-july-30-2016.html).
  43. Ibid.
  44. Joel Osteen, “God’s Dream for Your Life,” (Joel Osteen Ministries daily devotional, September 9, 2015; https://www.facebook.com/JoelOsteen/posts/10156261814605227).
  45. “Dream Big Dreams” (Ministry Minute, May 3, 2017, http://blog.kcm.org/ministry-minute-dream-big-dreams).
  46. Sarah Young, Jesus Calling: Enjoying Peace in His Presence (Nashville, TN: Thomas Nelson, 2004), p. 6.
  47. Sarah Young (adapted by Tama Fortner), Jesus Calling: 365 Devotions for Kids (Nashville, TN, Tommy Nelson, 2010), p. 7.
  48. James Robison, “The Greatest Dream” (The Stream, April 4, 2018, https://stream.org/the-greatest-dream).
  49. Leonard Sweet, SoulTsunami: Sink or Swim in the New Millennium Culture (Grand Rapids, MI: Zondervan Publishing House, 1999), p. 34.
  50. National Day of Prayer Address on May 1, 2008 (Keynote address at The Cannon House in Washington, DC, https://rzim.org/just-thinking/national-day-of-prayer-address).
  51. Mark Batterson, Chase the Lion: If Your Dream Doesn’t Scare You, It’s Too Small (The Crown Publishing Group, Kindle Edition), p. 4.
  52. Shane Claiborne, Jesus for President (Grand Rapids, MI: Zondervan, 2008), p. 307.
  53. Ann Oldenburg, “The Divine Miss Winfrey” (USA Today, May 11, 2006, can be read at: religionnewsblog.com/14801/the-divine-miss-winfrey).
  54. Chelsea Brasted, “7 Most Empowering Things Oprah Winfrey Said at Essence Fest” (Nola Media Group, July 2, 2016, https://www.nola.com/essencefest/index.ssf/2016/07/oprah_winfrey_essence_fest_emp.html).
  55. L., “Reincarnation,” The Theosophical Path, Volume X, No. 2, February 1916, op. cit., p. 159.
  56. Messages from Maitreya the Christ: One Hundred Forty Messages, op. cit., p. 42.
  57. Neale Donald Walsch, “Should We Let Go of Our Dreams,” op. cit.
  58. Wayne Dyer, You’ll See It When You Believe It: The Way to Your Personal Transformation (New York, N.Y: HarperCollins, 2001), p. 96.
  59. Paramahansa Yogananda, “The Dream Nature of the World” (https://www.yogananda.com.au/py_talks/dream_nature_of_the_world.html).
  60. Late resident guru of United Nations (http://www.yogaofsrichinmoy.com/god_the_author_of_all_good/mangod).
  61. Lent with Pope Francis: “God’s Dream for Us” (Franciscan Media, 3/18/18, https://www.google.com/amp/blog.franciscanmedia.org/franciscan-spirit/lent-with-pope-francis-gods-dream-for-us%3fhs_amp=true).
  62. https://m.youtube.com/watch?v=dEgQLo2HBV4.
  63. “Reverend Sun Myung Moon Speaks on New Morning of Glory” (January 22, 1978 at Belvedere, New York, http://www.unification.net/1978/780122.html).
  64. Thomas Curtis Clark, “God’s Dreams” (https://www.poetrynook.com/poem/gods-dreams).
  65. The September 3, 2006 Orange County Register noted: “Jim Jones, the suicidal Pied Piper of Jonestown, housed his People’s Temple less than two miles from Warren’s house, and taught at Warren’s high school. In 1978, dozens of Redwood Valley’s residents—including some of Warren’s classmates—were among the 914 cult members who followed Jones to Guyana and to a metal bucket full of purple, cyanide-spiked Flavor Aid. (https://www.ocregister.com/2006/09/03/a-call-to-faith/).
  66. https://commons.m.wikimedia.org/wiki/File:Jim_Jones_receives_the_Martin_Luther_King,_ Jr._ Humanitarian_Award_-_January_1977.jpg.

 

Read Full Post »

Why The World Should Be On Red Alert
By Alan Franklin 10.10.2018, suom. SK

Kun katselemme uutisia luonnonkatastrofeista, poliittisesta myllerryksestä, yhä vaarallisemmaksi käyvästä yhteiskunnasta, nimikristillisen kirkon lähes täydellisestä luopumuksesta ja perversion massahyväksynnästä ja edistämisestä, niin ihmettelemme: ”Mitä ihmettä maailmassa oikein tapahtuu?”

Vastaus on yksinkertainen: Raamatun profetia toteutuu näinä viimeisinä päivinä välittömästi ennen Herramme paluuta. Tämä on syy innostukseen ja odotukseen, ei pelkoon ja epätoivoon.

Tämä on suurin ja harvoin kerrottu tarina, kun jäännökset siitä, mitä kutsuttiin ”uutismediaksi”, keskittyy sievistelyyn ja joutavuuksiin. Meitä viihdytetään kuolemaan – hengelliseen kuolemaan.

Olin hiljattain Sky-TV:n Lontoon päämajassa ja näin promon uudelle ohjelmalle A Discovery of Witches (Noitien löytäminen), jossa oli mukana demoneja, vampyyreja, noitia ja kiellettyä rakkautta.

Edetessäni läpi tämän rakennuksen oli mentävä kääntöporttien kautta, joissa oli sellaisia kylttejä kuin ”demonit”, ”vampyyrit” jne. Toisessa päässä oli yksi, jossa luki ”ihmiset” ja siitä minä menin.

Joten kun meillä on okkultismin päällekarkaus joka puolelta, pääministeri, joka kannattaa, että pienten lasten annetaan ”valita sukupuolensa” ja monet nuoristamme pelaamassa okkulttisia pelejä laitteilla, niin ei ole yllätys, että olemme tuottaneet viimeaikojen hämmentyneimmän, sekavimman ja petetyimmän sukupolven.

Seurakunta yleensä ei vain lyö laimin okkultismin vastaista opetusta, vaan useinkin harjoittaa okkultismia! Julkaisimme kerran kuvan seurakunnallisesta juhlasta, jossa vetonaulana oli ennustaja kristallipalloineen! Epäilemättä kirkon kattorahasto hyötyi.

Eräs seurakunta kotikaupungissani Guildford’issa piti tilaisuuden velhoille, joka perustui Harry Potter -kirjoihin, jotka ovat puhdasta magiikkaa ja noituutta. Iskulause kirkon oven yläpuolella julisti: ”Tervetuloa Luihuisen (Slytherin) taloon.” He sanoivat sen. Ei ihme, että meillä on hyvin vähän nuoria useimmissa kirkoissa. Seurakunnan on tultava ulos maailmasta eikä apinoitava sen pahimpia piirteitä.

Johtuen kädessä pidettävien laitteiden pakkomielteisestä näpelöimisestä monilla näyttää olevan noin 15 sekunnin kyky keskittyä ja usein heitä kävelee kotimme ohi tuijottaen kännykkää näyttäen unohtaneen muut ympärillään. Vaikka koko maailmanhistoria ja tieto on saatavana klikkauksella, niin monet nuoret näyttävät olevan tietämättömiä ”kaikesta edellä mainitusta”. Tiedän, kun puhun heille. Adolf Hitler? Missä bändissä hän soitti? Joten tulevan Antikristuksen ja hänen mielipiteenmuokkaajien armeijansa on helppo aivopestä heidät.

Jos opetetaan, ettei ole mitään ehdottomuuksia, ei oikeaa eikä väärää, vain mielipiteitä, niin kaikki käy. Niinpä ”uskonnolliset opinnot”, jos siellä on sellaista, käsittävät tämän päivän kouluissa ”vertailevaa uskontoa”, mikä tarkoittaa, että kaikille annetaan tasavertainen asema.

Entiset kristilliset rukoushuoneet lentokentillä, kuten Heathrow, on nyt nimetty ”Moniuskonnollisiksi Rukoushuoneiksi” (Multi Faith Prayer Rooms). Jumala ei kuuntele noita rukouksia…. Matt. 24:11: Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” Mutta vain niitä, jotka eivät ymmärrä Raamatun profetiaa.

Tämä turmeltunut lopunajan yhteiskunta on toistuvasti ennustettu. Esim. 2. Tim. 3:1-5:

“Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.”

Ja jakeet 13-17: “Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”

Huomaa: JOKAINEN kirjoitus. Jopa kohdat, jotka näyttävät olevan ulkona tämän päivän maailmassa, kuten paikka helvetissä kaikille katumattomille pervoille. Meidän tulee olla raamatullisesti korrekteja, ei poliittisesti. Jumala on viisaampi kuin ihminen!

Raamatunprofetian tutkijat kautta vuosisatojen ovat odottaneet kahta suurta tapahtumaa merkkinä, että historia on tulossa päätökseensä. Nämä kaksi tapahtumaa, molemmat ennustettu tuhansia vuosia siten, ovat: Vanhan Rooman valtakunnan elpyminen ja Israelin valtion uudelleen perustaminen.

Monet näkevät EU:n, joka alkoi Rooman sopimuksella Vatikaanissa vuonna 1957, olevan täyttymys profetialle ja valtablokille, josta yhden maailman johtaja tulee. Koska todellinen seurakunta otetaan pois, ennen kuin hän ottaa täyden vallan, niin kirjoja ja tällaisia artikkeleita pitäisi levittää valistamaan jäljelle jääviä. (Korostus suomentajan).

Todellisia Herraan uskovia on aina vainottu, mutta nyt se on levinnyt yli aikaisemmin kristinuskon vaikuttamien yhteiskuntien, kuten UK ja USA. Tämä on uusi merkki, että Herran paluu on lähellä ja meidän pitäisi keskittyä lähes kolmanteen osaan Raamattua, joka on profeetallista.

Kuten maailman suurin tiedemies Sir Isaac Newton julisti: ”Lopunaikana nousee joukko miehiä, jotka kääntävät huomionsa profetioihin keskellä isoa mekkalaa ja vastustusta.”

Mitä sitten sanoo Jumalan Sana? Raamattu kertoo tarkalleen, mitä tapahtuu ja missä järjestyksessä. Se on parempi kuin Nostradamus! Niin monet tietävät Nostradamuksesta, hämärästä keskiajan okkultistista, jonka työ on niin vähäarvoinen, että minä käytän hänestä nimeä ”Nostra-nonsense” (nonsense = hölynpöly).

Silti tuskin kukaan tietää, että Raamattu sisältää sadoittain profetioita, joista jokainen on joko jo kirjaimellisesti toteutunut, tai toteutuu ehkä lähitulevaisuudessa. Raamatulla on näyttö 100 % tarkkuudesta, joten voimme tietää tarkalleen, mitä on odotettavissa ja katsoa siihen – jos olemme pelastettuja – luottamuksella ja toivolla.

Se, mitä näet kaikkialla, presidentti Trump’in tilapäisesti keskeyttämänä, on Uuden maailmanjärjestyksen rakentamista. Laaja-alaisessa yhteispyrkimyksessä tehdä kansallisvaltio vanhentuneeksi Uusi Maailmanjärjestys on nyt hyvin käynnissä. Viimeisin kehitys on viemässä kohti globaalia hallintoa, Pedonmerkkiä, yhden maailman rahasysteemiä ja rahatonta yhteiskuntaa.

Voit nähdä päivittäin vihjeitä tähän liikealan uutisohjelmassa, jota seuraan, kuten vaatimuksia ”globaaliin toimintaan” taistelemiseksi ns. globaalia lämpenemistä vastaan, joka muutettiin ”ilmastonmuutokseksi,” jotta myytin takana olevat propagandistit kattavat kaikki perusteet. Globaali toiminta edellyttää globaalia hallintoa…

Olin raportoimassa Euroopan parlamentissa Brysselissä sinä päivänä, jolloin Euro käynnistettiin. Myöhemmin kysyin ryhmältä Euroopan parlamentin jäseniä: Mitä tapahtuu seuraavaksi? Vastasin omaan kysymykseeni: ”Tulette saamaan yhden johtajan, yhden diktaattorin – ja yhden Antikristuksen!”

Se tapahtuu, kun yhteiskunta todella hajoaa tulevan käteisen rahan romahduksen ja maksuhäiriöiden myötä. Merkit siitä ovat jo taseissa (balance sheets) – epätaseissa (imbalance sheets) – maailmanlaajuisesti.

Sähköisestä valvonnasta kehittyneisiin suunnitelmiin joukkosiruttamisesta olen seurannut tätä tarinaa yli 35 vuotta kirjoittajana, toimittajana ja julkaisijana. Haastattelin maailman ensimmäistä ihmistä, joka sai ihonalaisen mikrosirun ja filmasin eläinlääkäreitä, jotka tekivät saman lemmikeille Iso-Britanniassa. Se on helppoa, se on halpaa ja se on tulossa pian. Raamatun profetiasta salaseuroihin Uusi Maailmanjärjestys on nopeasti muotoutumassa.

Tässä on tuttu ja tärkeä ennustus jakeissa Ilm. 13:16-18:

“Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.”

“Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

Tämä pätee koko maailmaan, joten Antikristus tulee hallitsemaan kaikkia kansakuntia ja yrittää tuhota juutalaiset kelvottoman hallintonsa viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana.

Näemme alkusoiton tälle häijyssä antisemitismissä joka puolella, politiikasta uskontoon – jopa päälinjan kirkoissa, jotka opettavat korvausteologiaa – kirkko saa Jumalan siunaukset, samalla kun juutalaiset ovat juuttuneet kirouksiin. Näinköhän lienee!

On selvää, että me elämme maailmanhistorian kliimaksin kynnyksellä. Maailmanloppu ei ole lähellä, vaan ainoastaan ihmisen kelvottoman maailman hallinnan loppu. Maailman – ja seurakunnan – pitäisi olla korkeimmassa hälytystilassa. Tänä päivänä kuitenkin seurakunta, jonka pitäisi ikävöidä (yearn) Herran paluuta, enimmäkseen haukottelee (yawn). Tämä on herätyssoitto!


I am available in 2019 to give Powerpoint presentations to churches on prophecy, on subjects including Jerusalem, Future Capital of The Word, The E.U. in Bible Prophecy and The Middle East in Bible Prophecy- the timeline of prophecies centred on Israel. I also speak on The Timing of The Rapture- and why it is pre-Tribulation. Our website is thefreepressonline.co.uk and you can contact me atalan@thefreepressonline.co.uk

My wife Pat and I have co-authored two books, Goodbye America, Goodbye Britain and Cults and Isms: True or False? The latter clearly sets out the sharp divide between the Word of God, The Bible, and the cults and false religions’ claims. We set this out simply in “Tables of Truth.”

My first book, E.U., Final World Empire, is now sold out but the other two, plus teaching DVDs, are available on the website.

 

Read Full Post »

Luciferian Worship at U.N. Will Usher in Antichrist
By Geri Ungurean, 14.12.2017, suom. SK

Tämä artikkeli kirjoitettiin alun perin vuonna 2015. Uskon, että olemme näkemässä Jumalan profeetallisen sanan toteutuvan niin suurella nopeudella – tunsin tarvetta tuoda tämä kirjoitus takaisin veljille luettavaksi ja ymmärrettäväksi. Monet uskovat, että YK on vain maailman valtioiden edustajien kokoontuminen.

Veljet – tämä paha järjestö ei ole vain Israelin vastainen, vaan heitä ohjaa syvä usko New Age -liikkeeseen. He palvovat Lusiferia, jonka uskovat olevan se valaistunut. Tämä selittää YK:n katkeran vihan Israelia ja juutalaisia kohtaan. Saatanahan vihaa juutalaisia. YK odottaa korkeinta opettajaa, joka kulkee monella nimellä. Me kristityt käytämme hänestä itse Jumalan antamaa nimeä – ja tuo nimi on Antikristus.

Alkuperäinen artikkeli:

Joitakin kuukausia sitten kirjoitin kaksiosaisen artikkelin YK:n okkultismin alkuperästä. Selitin jotakin sellaista, josta käytetään nimeä ”Lucis Trust” ja annoin lyhyen historian Alice Bailey’stä, joka auttoi tuomaan lusiferilaisen palvonnan YK:hon.

Nopeasti muuttuvien YK:ta koskevien tapahtumien valossa, varsinkin suunnitellun paavi Fransiskuksen puheen ilmastomuutoksesta ja maailman väestön vähentämisestä, minusta tuntui, että olisi hyvä päivittää aikaisempi artikkeli. Kristittyjen täytyy tietää, mitä on tapahtumassa ja miksi. Meidän täytyy kyetä selittämään pelastumattomille, kuinka Saatana käyttää YK:ta tuomaan uusi maailmanjärjestys (NWO) – maailmanhallitus ja lopulta itse Antikristus.

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (2. Tess. 2: 1-4)

Alku

Alice Ann Bailey, johtava venäläisen teosofi Madame Helena Blavatsky’n opetuslapsi, muodosti vuonna 1922 Lucifer Trust’in, joka nimi muutettiin Lucis Trust’iksi. Voin vain kuvitella, että tämä tapahtui heidän ymmärrettyään, että nimi Lucifer varmasti hälyttäisi monet, jotka lukevat ja rakastavat Jumalan Sanaa. Älä kuitenkaan erehdy, tämän ryhmän sisäinen toiminta ja tendenssi pysyivät samana.

Madame Helena Blavatsky tunnetaan New Age -liikkeen ja modernin okkultismin ”äitinä”. Kirjassaan ”Salainen oppi” hän opettaa, että Lusifer on korkeampi ja vanhempi kuin Raamatun Jumala ja että Lusifer oli uhrattava ja lähetettävä maan päälle, kirkon tulevan opin vuoksi. Hän opettaa, että Saatana on todella hyvä ja että hänet tunnetaan monilla nimillä, mutta pääasiassa viisauden Jumalana – Jumalan kosmisena heijastuksena. Hän kutsui häntä myös ”aamun Pojaksi” ja monissa kirjoituksissa Jumalan Pojaksi.

Vuosien yhteyden jälkeen ns. henkimestareihinsa (tiedämme heidän olevan demoneja) Blavatsky julkaisi vuonna 1877 teoksensa ”Hunnuton Isis”, valtavan menestyksekkään kirjoituksen, jota seurasi ”Salainen oppi” vuonna 1988. Lontoossa hän myös perusti okkulttisen lehden nimeltä ”Lucifer”. Tuolloin Blavatsky oli jo hankkinut valtavan kannattajakunnan.

PALJASTETTU! Lucis Trust’in presidentti puhuu ~ Saatana, Lusifer & YK

Kun kristinusko opettaa, että Lusifer on pahan olemus, niin New Age -opettajat omaksuvat hänet valaistuna ja sellaisena, jota tulee palvoa. Kun häntä jumaloidaan, niin meidän Jumalaamme inhotaan. Okkultismissa ja New Age -filosofiassa Lusiferia pidetään älyllisen ja hengellisen vapauden edustajana. Me, jotka olemme uudestisyntyneet ylhäältä, tiedämme, että meidän Jumalamme heitti Lusiferin ulos taivaasta sen jälkeen, kun hän oli päättänyt olla korkeimman Jumalan kaltainen:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan. (Jes.14:12-15)

Alice Ann Bailey sai tietonsa ”Nousseet Mestarit” -vainajahengiltä. Kristittyinä tiedämme, että nämä henget ovat vain demoneja, jotka toteuttavat isäntänsä – paholaisen – käskyjä. Tiedämme, että Lusiferin nimi muutettiin Saatanaksi hänen tultuaan heitetyksi ulos taivaasta ja lusiferilaiset puhuvat hänestä edelleen Lusiferina.

Miten tämä liittyy YK:hon?

Lucis Trust on ollut vuosien ajan filosofinen ja uskonnollinen konsulttifirma kaikille YK:n jäsenille. Se on punoutunut YK:n kudokseen ja tehnyt sen niin petollisesti. Keskiverto henkilö tietää Lucis Trust’ista vain vähän tai ei mitään.

”Meillä on YK:ssa meditaatioita pari kertaa viikossa. Meditaatiojohtaja on Sri Chin ja hän sanoi tästä tilanteesta näin: ’… YK on Jumalan valittu instrumentti. Olla valittu instrumentti tarkoittaa olla jumalallinen sanansaattaja, joka kantaa Jumalan sisäisen näyn ja ulkoisen ilmenemisen lippua. Eräänä päivänä maailma arvostaa ja vaalii YK:n sielua omanaan ylpeydellä, sillä tämä sielu on kaikkia rakastava, kaikkia ravitseva ja kaiken toteuttava.’” – Donald Keys, planetaaristen kansalaisten (Planetary Citizens) presidentti ja kirjan Earth At Omega tekijä.

”YK on vakaasti tulossa keskukseksi synkretistiselle uudelle maailmanuskonnolle, oudolle ja pirulliselle New Age -mystiikan, panteismin, alkuperäiskansojen animismin, ateismin, kommunismin, sosialismin, lusiferilaisen okkultismin, luopuneen kristinuskon, islamin, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja hindulaisuuden yhteen tulemiselle. Tämän uuden uskonnon uskovaisiin kuuluu kummallinen sekoitus kristallinpalvojia, astrologeja, äärifeministejä, ympäristönsuojelijoita, salaliittolaisia, ihmisen mahdollisuuksiin uskovia, itämaisia mystikoita, pop-psykologeja ja liberaaleja pappeja, jotka yleensä tahdotaan yhdistää 1960-luvun kummalliseen helmisandaalijalkaiseen vastakulttuuriin. Tämän päivän palvojat tässä nopeasti laajenevassa liikkeessä ovat kuitenkin todennäköisesti tiedemiehiä, diplomaatteja, yritysjohtajia, valtionpäämiehiä, kansainvälisiä pankkiireja ja valtavirran kristillisten kirkkojen johtajia.” source

Niin pelottavalta ja kummalliselta kuin tämä kaikki saattaa meistä tuntua, on täysin ymmärrettävää, että Saatana perustaa YK:n kaltaisen instituution vapauttamaan pirullisen petoksensa ja harhansa kadotetun maailman päälle. Sanotaan, että ”tieto on valtaa”. Kun uskovilla on tämä tieto YK:sta ja siitä, mitä siellä TODELLA tapahtuu, se auttaa heitä erottamaan aikoja ja ehkä jopa avaa joidenkin silmät epäuskoisessa pahaa aavistamattomassa maailmassa.

Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!(Jes. 5:20)

Teosofisen seuran missio paljastuu tässä lausunnossa:

”Vastustamaan jokaista dogmaattisen teologian muotoa, varsinkin kristillistä, jonka Seuran johtajat katsovat erityisen turmiolliseksi…  torjumaan niin paljon kuin mahdollista lähetyssaarnaajien vaikutuksia pettämään ns. ”pakanoita” koskien kristinuskon todellista alkuperää ja oppeja sekä jälkimmäisten käytännöllisiä vaikutuksia julkiseen ja yksityiseen ilmapiiriin ns. kristityissä maissa.” (source)

Saatana on käyttänyt Jumalan Sanaa, mutta vääntänyt sen ja kääntänyt ylösalaisin. Hyvä on pahaa ja paha hyvää, juuri kuten profeetta Jesaja sanoi käyvän. Eliitti näkee valaistuksen ajan korkeampana – ylevämpänä – sopivampana ryhmälle edustajia kaikkialta maapallolta.

He etsivät Nousseilta Mestareiltaan valaistusta tajuamatta, että heidän kallisarvoinen Lusiferinsa käyttää heitä pelinappuloina. Hän lähettää langenneita enkelikäskyläisiään (demoneita) kommunikoimaan meditoimisen ja okkulttisten lukupiirien johtajien kanssa. Useimmat ihmiset järkyttyisivät, jos saisivat tietää, että YK edustaa okkultismin ja New Age’n kannattajien suurinta kokoontumista planeetalla.

Lainauksia Alice Bailey’ltä koskien uutta maailmanjärjestystä (NWO, New World Order):

”NWO:n on vastattava välitöntä tarvetta, eikä oltava vain yritys tyydyttää jokin kaukainen idealistinen näky. NWO:n on oltava sopiva maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin ja ihmiskunnalle, joka on tuon kokemuksen pahasti särkemä. NWO:n on laskettava perustus tulevalle maailmanjärjestykselle, joka on mahdollinen vasta toipumisen ja jälleenrakentamisen ajan jälkeen.”

”NWO:n valmisteluvaiheessa on oleva vakaa ja säännelty aseistariisunta. Se ei ole vapaaehtoinen. Yhdenkään valtion ei sallita tuottaa ja järjestää mitään varusteita tuhoisiin tarkoituksiin tai loukkaamaan jonkin toisen valtion turvallisuutta. NWO:n täytyy sopia maailmalle, joka on käynyt läpi tuhoisan kriisin.”

”Meitä kiinnostaa vain yksi aihe, NWO:n tuominen… nykyinen maailmanjärjestys (joka tänä päivänä on paljolti epäjärjestystä) voidaan muokata ja muuttaa niin, että uusi maailma ja uusi ihmisrotu voivat vähitellen tulla esiin. Luopuminen ja uhrautuvan tahdon käyttäminen pitäisivät olla perussävel toisen maailmansodan jälkeen ennen Uuden Aikakauden (New Age) avajaisia.”

Kuten näet, niin YK:n päämäärä on selvästi NWO:n perustaminen. Tämä NWO pystyttää globaalin näyttämön erään tulemukselle. Tulemme näkemään, kuka tämä kauan odotettu henkilö on.

Ketä he odottavat?

Tietäen, että Lucis Trust rakennettiin saatanalliselle perustukselle, ei ole vaikea arvata heidän lopullista päämääräänsä. He odottavat ”Herraa Maitreyaa”, tai kuten he häntä kutsuvat, ”Kristusta”. Älä kuitenkaan anna vetää itseäsi nenästä. On täysin varmaa, että hän ei ole meidän Messiaamme, Jeesus Kristus.

Maitreya – Uusi maailmanjärjestys

”Tämä ’aikakauden loppu’ väistämättä tuottaa tietyn määrän luonnonkatastrofeja kuten tulvia ja maanjäristyksiä ja olemme näkemässä dramaattisen huipentuman katastrofien määrässä, joita tapahtuu maailmanlaajuisesti… Maitreya sanoo: ’Kun viimeksi tulin Jeesuksena, niin Raamattuun kirjoitettiin, että kun taas ilmestyisin, niin luonnon peruselementit järkkyisivät.’”

”… Kun katastrofit ovat saavuttaneet huippunsa, tulee rauhallinen aika – väkivalta ja tuhoaminen loppuvat. Kun ihmiset saavat tietoisuuden, heidän syyllisyytensä häipyy…” –Maitreya’s Mission, Volume Two, Benjamin Creme, Share International Foundation, 1993, pp186-187

Kun luin sanat ”heidän syyllisyytensä häipyy”, ajattelin synnin syyllisyyttä ja parannusta. Okkultistit eivät kuitenkaan puhu tarpeesta katua syntiä He puhuvat vain valaistumisesta.

”Ilmestyskirjassa Raamattu ennustaa monia katastrofeja alkaen kuudennen sinetin napojen siirtymisestä ja sisältäen meteorin iskun valtamereen (Ilm. 8:8), nälänhätää ja ruttoa (Ilm. 6:8), kovaa kuumuutta auringosta (Ilm. 16:8) ja monia muita.”

Nämä okkultistit käyttävät Jumalan Sanaa, kun sopii, mutta aina muuttavat ja tärvelevät sen tarkoituksiinsa. Maailmalla on miljoonia ihmisiä, jotka osallistuvat New Age -harjoituksiin. Kabbala, jota harjoitetaan Israelissa ja kaikkialla maailmassa, on New Agea. Israelissa on jopa kunnioitettuja rabbeja, jotka tunnetaan ”kabbalistirabbeina”. Antikristus on epäilemättä uusiaikalainen. Ei ole yllättävää, että tämä kadotuksen ihminen pettää Israelin ensimmäisten 3½ vuoden aikana ahdistusta (Lähde: Herran Maitreya’n ennustuksia).

Maitreya ennustaa nykyisen rahajärjestelmän romahduksen.

”Kun Yhdysvaltain ’vaurauden keidas’ alkaa kuivua, kuten sen täytyykin nykyisessä globaalissa finanssikriisissä, niin Lännen osakemarkkinat romahtavat. Tämä romahdus antaa hallituksille tilaisuuden uudelleenarvioida taloudellisia prioriteettejaan, sanoo futuristi Benjamin Creme. Maailman valtiot kokoontuvat yhteen keskustelemaan, kuinka selviytyä tulevaisuudesta säällisesti.” (From the Share International websites. – source)

Tämä on täysin väärää ja demonista. Saatana pyrkii epätoivoisesti pettämään, niin monta ihmistä, kuin voi. Hän tietää, mitä Raamattumme sanoo lopunajoista, mutta hän tietää myös, että on enemmän niitä, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, kuin niitä, jotka uskovat. Hän haluaa, että näin jatkuu.

Veljet, olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta tästä artikkelista tulisi valtavan pitkä. Kehotan teitä menemään lähteisiin, joihin on viitattu tässä artikkelissa. Sieltä löydätte ihmisten ja yhtiöiden nimiä, jotka osallistuvat Lucis Trust’iin ja monet nimistä järkyttävät sinua.

Minusta tuntui, että on kiire kirjoittaa näistä asioista. Me, jotka rakastamme Herraa Jeesusta Kristusta, tarvitsemme tietää, kuinka Väkevä Eksytys tulee maan kansojen päälle.

Nyt, kun paavi Fransiskus tulee pääpuhujaksi YK:ssa syyskuussa koskien ns. globaalia lämpenemistä, niin salaliitto varmasti vahvistuu. Tämä paavi on myös aito marxilainen ja uskoo ”globaaliin poliittiseen valtaan”. Hän uskoo varallisuuden uusjakoon. On uskomatonta, että hän uskoo myös, että maailman väestöä on vähennettävä 95 %!  Muistakaa, että paavi Fransiskus on jesuiitta. Jesuiittoja on sanottu Vatikaanin armeijaksi. He eivät koskaan ajatelleet, että yhdestä heistä tulisi itse paavi!

Me kaikki tarkkailemme näitä tapahtumia, mutta kristityt tietävät, mitä Jumalan profeetallinen Sana sanoo.

Me, jotka tiedämme TOTUUDEN, olemme autuaita. JEESUS on TOTUUS.

”Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.(Joh. 14:6)

ÄLÄ ANNA PETTÄÄ ITSEÄSI!

MARANATA!

grandmageri422@gmail.com

Article at grandmageri422.me

 

 

Read Full Post »

Great apostasy, fascism and end of age are upon this generation
24.4.2017 by Don Koenig, suom. SK

Pian tulee päivä, joka ravistelee jokaisen uskonkäsityksiä maan päällä. Jeesus sanoi, että valitutkin eksytettäisiin, jos se olisi mahdollista. Paavali sanoi, että Jumala lähettää niille, jotka vihaavat totuutta, väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen. Luulen, että Jumala herättää langenneen johtajan kuolleista toteuttamaan tuon väkevän eksytyksen. Hän pettää kaikki ne, jotka hylkäävät evankeliumin pelastuksesta Jeesuksen kautta.

Tänä päivänä voi olla vaikea käsittää, kuinka joku voisi nopeasti tulla valtaan ja ottaa valvontaansa kaikki maailman valtiot. Jos kuitenkin ilmestyisi maan ulkopuolisia olentoja, jotka kertoisivat, että maan täytyy nimetä johtaja käsittelemään planeetan ulkopuolelta tulevaa uhkaa, niin voisit ymmärtää, miksi maailman johtajat tulisivat yhteen asettamaan jonkun vastuuseen. Pieni sarvi tulee suhteellisen pienestä maasta ja aluksi hänellä on rajallinen määrä kannattajia.

Maan ulkopuolisten olentojen paljastaminen tulee ensin todennäköisesti Vatikaanista. Vatikaani etsii aktiivisesti muukalaisia käyttäen observatorioitaan (Graham’in) vuoren laella. Paljastamisen yhteydessä, tai sitä ennen, he voivat käyttää mariaanisia petoksia vaatimaan sodan lopettamista maan päällä. Marian ilmestykset ovat tehneet sitä ennenkin (voit odottaa sen tapahtuvan lopettamaan käynnissä olevan maailmansodan, tai kohta sen jälkeen).

Näen, että Vatikaani tulee toteuttamaan Ilm. 17. luvun porton. Vatikaani on täynnä ihmisiä, jotka kannattavat babylonialaista mystiikkaa. Vatikaanin symboliikka on selvästi lusiferilainen. Se on maailman ainoa kaupunkivaltio, jolla on vaikutus suureen osaan maailmaa. Ilm. 17. luvun Salaisuus Babylon on kaupunkivaltio, joka istuu Roomassa. Se poltetaan tulella sen jälkeen, kun noussut Antikristus ei enää tarvitse sitä.

Näennäisen ylösnousemuksensa jälkeen Kadotuksen lapsi voi väittää olevansa ensimmäinen ihminen maan päällä, joka on kehittynyt Jumalaksi. Langenneet enkelit ja demonit, jotka esiintyvät maan ulkopuolisina ja jotka siemensivät maan naisia tuottamaan jälkeläisensä, juhlivat häntä.

Voitko kuvitella sitä paradigman muutosta maan päällä, kun kaikki johdetaan uskomaan Saatanan valhe, että olemassaolomme tarkoitus maan päällä on kehittyä jumaliksi? Aina paljastamiseen saakka Ilm. 17. luvun Portto vaikuttaa maailman kuninkaisiin. Paljastamisen ja ihmiseksi tulleen Jumalan ylösnousemuksen jälkeen maailmaa johtavat kuninkaat polttavat monoteistisen Porton tulessa. Maailman johtajat muuttuvat vihamielisiksi ja vainoavat niitä taantumuksellisia ihmisten joukossa, jotka jatkavat riippumista Jumalassaan ja uskonnossaan.

Toinen Pietarin kirje ja Juudan kirja toteutuvat jo monissa institutionaalisista kirkoista. Näemme jo suuren luopumuksen mystiikan omaksumisen myötä, mutta paljon suurempi luopumus todellisesta uskosta on tulossa seuraavan vuosikymmenen sisällä. Luulen, että monet ”kristilliset” johtajat kohta alentavat Jeesuksen. He tulevat uskomaan valheet, että on todisteita, että Jeesus ei kuollut ristillä eikä noussut ylös. Monet tulevat uskomaan väitteisiin, että Jeesuksella oli jälkeläisiä.

Epäilen, että DNA:ta käärinliinasta tai jotakin muuta antiikin todistusaineistoa tullaan esittämään todistuksena, että Jeesus nai Maria Magdaleenan ja hänellä oli lapsia. Tämä valhe on käymässä aika suosituksi uusgnostilaisten keskuudessa. Se kaikki on petosta, mutta tämä valhe yhdessä muukalaisten paljastamispetoksen kanssa tuo yleisen luopumuksen todellisesta kristillisestä uskosta.

Paljastamisen jälkeen monet ”kristilliset” johtajat alentavat Jeesuksen niin, että Hän on hyvin hengellinen kehittynyt ihminen, joka näytti meille tavan, kuinka meidän pitäisi elää. Monet sanovat, että hän ei ollut Jumala eikä Israelin Messias. Monet kristikunnassa väittävät, että Jeesus ei palaa fyysisesti ja pilkkaavat niitä, jotka sanovat toisin. Kristikunnan johtajat sanovat, että tietyt Jeesuksen seuraajat tekivät salaliiton antaakseen väärän sanoman. He väittävät, että Paavali oli pääpukari ja hylkäävät paavalilaisen opin. He kieltävät, että pelastus tulee armosta uskon kautta siihen, mitä Jeesus teki ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. He väittävät, että ihmiset kehittyvät hengellisesti vain mystisten harjoitusten ja hyvien tekojen kautta.

Toinen tapa tämän tekemiseksi on, että sellaiset uskomukset, kuin varhainen gnostilaisuus, valtaavat kristikunnan. Kun kadotuksen lapsi ilmestyy, niin jopa itseään kristityiksi kutsuvat voivat sanoa, että hän on Jeesuksen uusi inkarnaatio. Kun tämä henkilö tapetaan, mutta paranee, niin he sanovat, että hän on täysin kehittynyt Jumalan luonteiseksi ja on Israelin Messias. Hän sanoo sitten tuovansa maan päälle valtakunnan, joka kestää tuhat vuotta. Hän ei tietenkään ole Jeesus Kristus, vaan Saatanan väärennös. Jumala kutsuu hänen valtakuntaansa Babyloniksi.

Petturit kääntävät totuuden päälaelleen ja monet uskovat heitä. Niille, jotka rakastavat valheita, kerrotaan, että taivaan Jahve on vihamielinen jumala, joka tahtoo estää ihmisiä kehittymästä jumaliksi. He väittävät, että valon jumala (Lusifer) tuli maan päälle valaistuneelle ihmiskunnalle ja vapautti heidät Jahvesta. He väittävät, että Lusifer on ihmiskunnan todellinen pelastaja. Tähän uskotaan jo maailman salaseurojen ja New Age -okkultismin korkeilla tasoilla. He voivat väittää, että jos ihmiskunta kollektiivisesti seisoo yhtenä Jahvea vastaan ottamalla valaistumisen merkin, niin kollektiivinen jumalavoima torjuu Jahven taivaallisen armeijan. Tämä voi olla yksi keino, jolla kansat petetään tulemaan Herraa vastaan Jerusalemissa.

On vain palattava historiaan nähdäkseen, kuinka helppoa on pettää ihmisiä ja kuinka pahoiksi langenneet ihmiset voivat tulla niellessään valheiden paketin. Voisitko kuvitella kuolematonta Hitleriä vallassa käyttämässä tämän päivän teknologioita? Jos Hitlerillä olisi ollut sellainen valta, hän olisi vallannut maaplaneetan. Antikristuksella tulee olemaan nuo keinot.

Ihmiset luulevat, ettei heitä voida johtaa harhaan, mutta he osoittavat kaiken aikaa, kuinka sinisilmäisiä ovat. Esimerkiksi ilmaston lämpenemisen uhka keksittiin auttamaan globaalin hallinnon ja fasistis-sosialistisen varallisuuden jakosuunnitelman tuomista. Ilmaston lämpeneminen ei ole uhka tälle maailmalle. Itseasiassa vähäinen lämpeneminen ja lisääntynyt hiilidioksidi mahdollistavat suuremman ruuan tuotannon kasvavan maailman väestön ruokkimiseksi. Se on siunaus. Silti enemmistö maailmassa on aivopesty uskomaan, että ilmaston lämpeneminen on vakava uhka planeetallemme. Se todistaa, että lammasmainen kansa (sheeple) nielee minkä tahansa valheen, kun vallassaolijat toistavat sitä kyllin äänekkäästi ja kyllin usein.

YK:lla on suunnitelmat täydellistä globaalia hallintoa varten vuoteen 2030 mennessä. Siihen on vain 13 vuotta. YK on täynnä elitistisiä lusiferilaisia sosialisteja, jotka uskovat paljolti samaan fasistiseen sosialismiin, johon Hitlerkin uskoi. Nämä uusnatsit haluavat fasistisen hallituksen valvomaan kaikkea kumppanuudessa fasististen yhtiöiden ja fasististen uskontojen kanssa. Esimerkiksi islam ei ole muuta kuin fasistinen ideologia maailman valtaamiseksi. Se on syy, miksi äärivasemmistolaiset progressiiviset fasistit asettuvat islamin puolelle. Islam ja progressiiviset valvovat täydellisesti YK:ta. Fasismi ei kuollut; se vain muutti nimiä ja tuli globaaliksi.

Kun natsisosialistit ja kommunistit 1900-luvulla yrittivät päästä eroon ei-toivotuista ja niistä, jotka eivät mukautuisi, niin fasistis-sosialistinen maailmanhallitus tulee tekemään saman 2000-luvulla. Natsien johtaja olivat okkultisteja. He harjoittivat joka sortin pahuutta yrittäen saada okkulttisia voimia. YK:lla ja sitä valvovalla eliitillä on ihmiskaupparenkaita, jotka käyttävät pedofiliaa ja jopa lapsiuhreja saavuttaakseen saman päämäärän. Ei mitään uutta auringon alla. Maailmaa johtavat elitistiset lusiferilaiset harjoittavat edelleen Moolokin palvontaa.

Jotkut luulevat, että ihmiskunta on kollektiivisessa kehityksessään ohittanut menneiden vuosisatojen pahuudet. Totuus on, että ihmiskunta ei ole kehittynyt lainkaan. Miljardi uudella ajalla abortoitua vauvaa pitäisi hyllyttää moisen ajattelun. Tänä päivänä USA:n enemmistön poliittinen puolue puolustaa kaikkea pahaa, mutta enemmistö Amerikassa luulee, että kaikki, mitä tämä puolue kannattaa, on hyvää. Fasistiset pahat ihmiset valvovat islamilaista maailmaa ja myös suurta osaa muuta maailmaa valvoo paha oligarkia (harvainvalta). Ns. demokraattisilla valtioilla on vain harhaluuloja. Niitä valvoo lusiferilaisten oligarkia. Kun Antikristus tulee, hän on hyvässä seurassa.

Aikakauden loppu on yllämme. On hyviä syitä uskoa, että Jeesus ristiinnaulittiin neljännen päivän lopussa vuonna 32 jKr. Silloin kuudes päivä loppuisi vuonna 2032 ja tuhatvuotinen valtakunta alkaisi.

Kirjassaan The ancient book of Daniel  tri. Ken Johnson sanoo, että Danielin kirja ennustaa Messiaan kuoleman tapahtuvan vuonna 32 jKr., Israelin valtion jälleensyntymisen 1948 jKr. ja Israelin Temppelivuoren valtauksen 1967 jKr. Grant Jeffrey myös sanoi, että Hesekielin kirja ennusti Israelin jälleensyntymisen vuodeksi 1948 jKr. Kaikki tämä saadaan selville sen perusteella, mitä on sanottu profetioissa käyttämällä 360-päiväistä kuukalenteria. En mene siihen kaikkeen tässä, mutta uskon ajoitusten pätevyyteen. Koska näemme, että Jumala on vahvistanut ja toteuttanut Israelille päivämäärät, joiden sanotaan toteutuvan viimeisinä päivinä, niin on myös järkevää olettaa, että muut profetiat Israelista toteutuvat samalla tavalla ja meidän sukupolvemme aikana.

Ainakin 7–10 vuotta ennen kuin Herran hallinta alkaa, lopunajan profeetalliset tapahtumat alkavat tapahtua kuin synnytyskivut. Laskepa. Kymmenen vuotta ennen vuotta 2032 on vuosi 2022. Uskovien tempaus voisi tapahtua ennen sitä, tai kohta sen jälkeen. Luulen, että seuraavat profeetalliset tapahtumat voisivat olla Israelin laajeneminen kohti Jumalan lupaamia rajoja ja Temppelin rakentamisen alkaminen. Tiedämme, että temppelin on oltava olemassa, jotta Antikristus voi mennä sinne ja saastuttaa sen. Useimmat nykyisessä sukupolvessa elävät kokevat aikakauden lopun. On aika ottaa vakavasti, mitä Raamattu sanoo lopunajasta!

 

Read Full Post »

COMPETING NEW WORLD ORDERS – Part 1
By Jackie Alnor 4.2.2017, suom. SK

Käsite Uusi Maailmanjärjestys (UMJ) on hyvin tuttu ilmaus. Sitä ovat propagoineet YK, entiset presidentit ja kaikki tunnetut ja vähemmän tunnetut salaseurat. Globaalin hallituksen käsite ei ole enää pelkästään New Age -meedioiden ja okkultistien näky. Siitä on tullut valtavirtaa. Useimmat uutta maailmanjärjestystä ajavat ovat tietämättömiä sen esoteerisista käsitteistä. Heillä on ideologinen näkemys filmisarjan Star Trek planeettojen liitosta ja näkevät sen seuraavana loogisena askeleena ihmisrodun edistymisessä.

Poliittinen vasemmisto kaikkialla maailmassa ajaa loppua rajoille, varallisuuden uusjakoa, maailmanhallitusta ja globaalia veroa, loppua kansalliselle itsenäisyydelle ja isänmaallisuudelle ja sosialistista hallintoa, joka lopettaa, tai ainakin rajoittaa kapitalismin. Sananvapautta on vain globaalin agendan puitteissa. Suvaitsevaisuus on heidän mottonsa – suvaitsevaisuus kaikkia kohtaan, paitsi niitä, joilla on kilpaileva maailmankuva. Uuden maailmanjärjestyksen hymni on John Lennon’in laulu Imagine.

Tämän sekulaarin uuden järjestyksen perustaja-äidit ja -isät ovat teosofeja, okkultisteja, jesuiittoja ja ns. valaistuja. Tuttuja nimiä ovat Alice Bailey (1880-1949), Manly P. Hall (1901-1990), Francis Bacon (1561-1626), Pierre Teilhard de Chardin (1881-1955) ja Aleister Crowley (1875-1947). Heidän opetuksensa lopullisesta New Age -valaistuksesta, jossa rauha saadaan aikaan maailmanhallituksen kautta avaruusveljien hieman avittaessa, ovat aikojen saatossa siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Netissä on kuvaus Alice Bailey’n kirjasta A Treatise on Cosmic Fire (Tutkimus kosmisesta tulesta), (Lucis Publishing Company, June 1, 1973). Se tiivistää opetukset, jotka kuvailevat tulevaa kosmista aikakautta, joka noudattaa sellaista, jota he kutsuvat ”Suunnitelmaksi” (The Plan):

”Iso osa kirjaa on suunnattu selittämään Aurinkotulta (Solar Fire), Mielentulta (Fire of Mind), koska tämä on se vallitseva energia, jota tulee ymmärtää ja valvoa tämän seuraavan solaarisen järjestelmän aikana. Muiden arvojen muassa kirja antaa kosmologian, filosofian ja psykologian järjestelmän selkeän hahmotelman, joka palvelee perusviitekehyksenä ja oppikirjana. Se on osa Bailey’n 24 kirjan sarjaa, joka on kirjoitettu yhteistyössä Viisauden Mestarin kanssa. Nämä kirjat ovat jatkoa Ajattomalle Viisaudelle (Ageless Wisdom), kokonaisuudelle esoteerista opetusta muinaisilta ajoilta muodossa, joka on aina sopiva kullekin ajalle. Tarkoitettuina edeltämään ja valmistelemaan tulevaa aikakautta Alice Bailey’n kirjoitukset tarjoavat verrattoman hengellisen lähestymistavan sellaisiin aiheisiin, kuin opetus Shamballah’ista ja hengellisen kehityksen Polusta; hengellisestä Hierarkiasta; uudesta opetuslapseudesta ja mietiskelykoulutuksesta palveluksen muotona; seitsemästä säteestä ja sielun uudesta psykologiasta; ja suuria maailmanuskontoja yhdistävästä yhteisestä totuuden langasta… Meille kerrotaan, että hengellinen Hierarkia toimii vain opetuslasten mielten kautta käyttäen vaikutuksen tiedettä ja vain Suunnitelman päämääriin.”

Vapaamuurarijärjestö istuu uudenajan pyramidin huipulla ja on Amerikan yhden dollarin setelissä olevien symbolien taustalla. UMJ:n päämäärä näkyy selvästi – idea, jota me kaikki kannamme lompakoissamme. Näytetyt sanat ”Novus Ordo Seclorum” tarkoittavat ”Aikakausien Uusi Järjestys”. Ja kaikkinäkevä silmä pyramidin huipulla on kaikista pahaenteisin merkki. Silti Hollywood’in laulajat ja näyttelijät rakastavat tätä symbolia asussaan ja tekevät sormimerkin toisen silmänsä eteen videoissaan ja valokuvissaan.

Saadaksemme paremman käsityksen siitä, mitä pyramidi symboloi, meidän ei tarvitse katsoa sen kauemmas kuin esoteerisen tiedon historioitsijaan nimeltä Manly P. Hall. Kirjansa The Initiates of the Flame (Liekin vihityt) lopussa Hall paljastaa pyramidin salaisuuden:

”Suuren pyramidin huipulla on verrattain tasainen alue 30 jalkaa kanttiinsa. Toisin sanoen, oikea kivi, johon kaikki kulmat päättyvät, puuttuu. Kun katsomme Yhdysvaltain sinetin kääntöpuolta, löydämme jälleen pyramidin, josta huippu on erotettu. Omar Khayyam, persialainen runoilija, antaa meille kulmakiven salaisuuden sanoessaan: ”From my base metal shall be filed a key, Which shall unlock the door he howls without (Minun perusmetallistani viilataan avain, joka avaa oven, jota ilman hän ulvoo).” …Tämä kivi on ihmisen henki, joka lankesi korkeasta asemastaan ja on ollut kateissa alemman ihmisen roinan alla. Tämä on se todellinen huippukivi, joka nyt on piilossa ihmisen temppelin haudassa ja joka hänen täytyy kaivaa esiin ja asettaa jälleen hengellisen pyramidinsa todelliseksi kruunuksi. Hän voi tehdä tämän vain, jos kutsuu sisällään olevat tuhannet työmiehet yhteen ja sitoo ne korkeamman ihmisen palvelukseen. Tällä kertaa siinä ei saa olla pettureita murhaamassa rakentajia. Ja Lusifer, ihmisen paholaisena hylkäämä, on se, jonka täytyy Mars-planeetan kautta lähettää ihmiselle dynaaminen energia, jonka ihminen itse muuntaa intohimon tulesta hengen liekiksi. Hänen täytyy sitten ottaa ammattityökalut ja leikata ja kiillottaa omaa olemustaan Universaalisen Temppelin huippukiveksi.” (sivut 81-83)

Hall ym. vihityt viittaavat Francis Bacon’iin (jonka tiedetään olleen liittynyt kuningas Jaakkoon, KJV -raamatunkäännöksen alullepanijaan) miehenä, joka vaikutti Amerikan muurarillisiin perustaja-isiin. Wikipedian mukaan Bacon ”oli englantilainen filosofi, valtiomies, tiedemies, juristi, puhuja ja kirjailija. Hän palveli sekä Englannin oikeusministerinä, että lordikanslerina”. Jotkut kiistävät Bacon’in vaikutuksen, mutta se selittäisi symbolit Amerikan monumenteissa ja sinetissä. Näyttää siltä, että Amerikka on tulevan UMJ:n polttopiste. Taistelu asemasta globaalissa vallassa riippuu siitä, kuka valvoo Yhdysvaltoja, joka rakennettiin Novus ordo seclorumin lupaukselle. Ruusun Järjestys (The Order of the Rose), Ruusuristiläiset, yhdistää Bacon’in okkulttiseen liikkeeseensä:

”Ruusuristiläisellä liikkeellä, jonka Ruusuristiläinen Järjestys (Rosicrucian Order), AMORC, on näkyvin nykyajan edustaja, on juurensa muinaisen Egyptin mysteeriperinteissä, filosofiassa ja myyteissä, jotka ajoittuvat noin vuoteen 1500 eKr. Muinoin sana ’mysteeri’ viittasi erityiseen tietoon (gnosis), salaiseen viisauteen. Tuhansia vuosia sitten muinaisessa Egyptissä muodostettiin valittuja yksiköitä eli kouluja tutkimaan elämän mysteereitä ja oppimaan kätketyn viisauden salaisuuksia … maineikas Sir Francis Bacon … johti Ruusuristiläistä Järjestystä ja sen toimintoja sekä Englannissa että mannermaalla… 1600-luvun lopulla järjestettiin ruusuristiläisten johtajien siirtokunta, joka noudatti Francis Bacon’in kirjassaan The New Atlantis ehdottamaa suunnitelmaa, perustamaan ruusuristiläisiä taitoja ja tieteitä Amerikkaan. Vuonna 1694 ruusuristiläiset uudisasukkaat tekivät vaarallisen matkan yli Atlantin erityisesti tarkoitukseen vuokratulla aluksella nimeltä Sarah Maria johtajanaan Johannes Kelpius, ruusuristiläisen loosin mestari Euroopassa. Rantautuen Philadelphia’ssa siirtokuntalaiset perustivat ensimmäisen asutuksensa ja myöhemmin siirtyivät kauemmas länteen Pennsylvania’n Ephrata’an. Nämä ruusuristiläiset yhteisöt tekivät arvokkaita panostuksia vastasyntyneeseen amerikkalaiseen kulttuuriin kirjanpainamisen, filosofian, tieteiden ja taiteiden aloilla. Myöhemmin sellaiset huomattavat amerikkalaiset kuin Benjamin Franklin, Thomas Jefferson ja Thomas Paine olivat läheisesti liittyneet ruusuristiläiseen yhteisöön. Itse asiassa monet ruusuristiläiset näyttelivät tärkeää roolia suuressa alkemiallisessa ja sosiaalisessa prosessissa, joka johti uuden valtion perustamiseen.” (https://www.rosicrucian.org/booklet-download)

Jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardin’ia on usein sanottu ”New Age -liikkeen isäksi”. Hän vei evoluution idean hengen alueelle ja opetti osaksi kosmista Kristusta tulevan ihmisen hengellistä evoluutiota – se oli hengellisen kehityksen päämäärä. Tietokirjassa Encyclopedia of New Age Beliefs kirjoittajat John Ankerberg ja John Weldon kuvailevat häntä:

”Teilhard de Chardin’illa – miehellä, joka on ehkä eniten vastuussa evoluution hengellistämisestä globaalissa ja kosmisessa kontekstissa – oli mystisiä, okkulttisia kokemuksia koko elämänsä ajan ja hän tunnusti: ’Aina lapsuudestani asti arvoituksellinen voima on pakottanut minua.’ De Chardin on yksi johtavista voimista spiritualistisen New Age -liikkeen takana kohti globalisaatiota.”

Kuten jo totesimme, tuo ”voima”, joka ajoi häntä, oli Lusifer. Jumalan näkemistä vain voimana on popularisoinut myös filmisarja Star Wars (Tähtien sota) ja siinä usein toistuva iskulause ”Let the force be with you” (Olkoon voima kanssasi). Ajanhenki on jo pitkään aivopessyt ihmiskuntaa hyväksymään Uuden Maailmanjärjestyksen antikristillisen agendan. Viihdeteollisuus on sosiaalisen manipulaation eturintamassa julkisen koulusysteemin rinnalla, jossa opettajat ovat muutosagentteja odotetulle paradigman muutokselle Vesimiehen Salaliitossa (Aquarian Conspiracy). Uusi Maailmanjärjestys Lusiferin näkökulmasta voidaan ehkä parhaiten nähdä kaikkien aikojen kuuluisimman satanistin Aleister Crowley’in silmin. Kirjassaan The Book of the Law (Lain kirja), hän ilmaisee, mitä Lusifer todella ajattelee ihmisolennoista, jotka hänellä on tukevasti nurkassaan:

”Lain kirja annettiin ihmiskunnalle sen varustamiseksi käytännöllisen politiikan moitteettomalla pääomalla… Meillä ei pitäisi olla mitään tunnontuskia hyödyntäessämme ihmiskunnan pääosan luonnollisia ominaisuuksia. Me emme vaadi, että lampaita yritettäisiin kouluttaa metsästämään kettuja tai luennoimaan historiasta; me huolehdimme niiden fyysisestä hyvinvoinnista ja nautimme niiden villasta ja lihasta. Näin meillä on tyytyväinen orjaluokka, joka hyväksyy olemassaolonsa edellytykset sellaisenaan ja nauttii elämästä hiljaisella karjan viisaudella.” (Lähde)

Tämä ihmiskunnan yhdenvertaistaminen (dumbing down) näytti jo, kuin se olisi valmis ja Aikakausien Suunnitelma valmiilta yhdistämään planeetan ja käynnistämään Lusiferin hallinnan. Kaikki oli kohdallaan, kunnes Donald J. Trump tuli valtaan. Se viskasi UMJ:n mestarit pois pelistään – ainakin vähäksi aikaa.

Jatkuu artikkelissa Kilpailevat maailmanjärjestykset, osa 2

Read Full Post »

Lighthouse Trails’in minikirja 6.6.2016
Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity
By Ray Yungen, suom. SK

Mysteerikoulut

Monet suhtautuvat jonkinlaisella hämmentyneellä halveksunnalla niihin, jotka ovat sekaantuneet mystiikkaan ja siten uskovat, että New Age -liike on kevytmielistä kirmailua absurdiin.

Vastauksessa tähän haluaisin painottaa kahta seikkaa. Ensiksi, että miljoonilla ihmisillä on todellisia kokemuksia. Toiseksi, että nämä kokemukset ovat yhtä vanhoja kuin ihmisen sivilisaatio.

On tärkeää ymmärtää, että perustus, jolla New Age -liike lepää, ylittää pelkän ideoiden älyllisen hyväksymisen. Sitä ei voida pitää erillisenä mystisestä kokemuksesta, josta se ponnistaa.

Muinaisista okkultismin kannattajista mysteerikoulut ovat helpoimmin dokumentoitavissa. Ne olivat tämän esoteerisen (kätketyn) tiedon talonmiehiä.

Nämä koulut muodostivat uskonnollisten menojen ytimen sellaisissa kansakunnissa ja imperiumeissa kuin Egypti, Kiina, Kaldea, Persia, Kreikka ja Rooma, kuten myös Azteekkien ja Inkojen sivilisaatiot.

Sana mysteeriuskonnot tulee siitä, että niiden opetukset pidettiin piilossa tavalliselta kansalta. Itseasiassa sana okkulttinen (kätketty, salattu) sai alkunsa mysteeriuskonnoista, koska ihmisten enemmistö oli tietämättömiä niiden todellisista merkityksistä. Vain papit ja mestarit (adepts), joilla oli vihkimys eri asteille ja tasoille, pääsivät kurkistamaan näihin maailmankaikkeuden kätkettyihin ”totuuksiin”.

Mitä sitten pidettiin kätkettynä eli salaisena? Se voidaan parhaiten tiivistää tiedoksi laeista ja voimista, joita on maailmankaikkeuden taustalla, mutta eivät ole ilmeisiä ihmisen normaalin havaintokyvyn viidelle aistille. Pohjimmiltaan ne opettivat tietoisuutta näkymättömistä maailmoista viisaudeksi ja ohjaukseksi ja psyykkisten kykyjen ja hengellisten parantamismenetelmien kehittämiseksi.

New Age -kirjoittajat viittaavat usein okkultismin ydinopetuksiin muinaisena viisautena. He viittaavat siihen myös salaisena viisautena, ajattomana viisautena ja ikuisena viisautena. Monet uskovat, että tämä muinainen viisaus voidaan jäljittää tarunomaiseen Atlantiksen sivilisaatioon.

Huolimatta valtavista maantieteellisistä etäisyyksistä ja kulttuurieroista, kaikki mysteerit opettivat samaa sanomaa: ”Sinä onnellinen ja autuas, sinusta on tullut jumalallinen kuolevaisen sijaan.”1

Teosofinen Seura

Jos meidän pitäisi määritellä jokin tietty alku uuden ajan New Age -liikkeelle, sen olisi oltava Teosofisen Seuran perustaminen. Teos on kreikkaa ja tarkoittaa Jumala ja sofos tarkoittaa viisaus. Teosofisesta Seurasta tuli yhteisö Jumalaa koskevan viisauden tutkimiseksi.

Seuran käynnistivät vuonna 1875 New York’issa Helena Petrovna Blavatsky (venäläinen aatelisnainen) ja eversti Henry Olcott, amerikkalainen okkultisti. Päätarkoituksena teosofialla, kuten sitä kutsuttiin, oli avata ovi okkulttisten opetusten levittämiselle kaikkialle länsimaiseen yhteiskuntaan. Se keskittyi okkulttisten voimien kehittämiseen yksilössä ennemmin kuin vain ottamaan yhteyttä kuolleisiin, kuten spritistiliike menetteli. Seuraava lausunto voi parhaiten selittää teosofian ydintä:

Teosofiset opettajat ovat kaikki toistaneet vanhaa, vanhaa oppia perustavana, jolle rakentaa; oppia, että todellinen ihminen ei ole se surkea heikko olento, joka hän liiankin usein luulee olevansa ja jollaisena näkyy toisille, vaan ihmeellinen hengellinen olento luontonsa sisimmissä sopukoissa, jumalallinen mysteeri ja että hänen vallassaan on löytää itsensä ja hänen päämääränsä todella on tiedostaa tämä ja lopulta tulla siksi.2

Vaikka Teosofisen seuran vaikutus on suuresti vähentynyt, niin teosofisia looseja löytyy edelleen ympäri maailman. Teosofinen seura oli keskeisessä asemassa käynnistettäessä sellaista, joka nyt tunnetaan länsimaissa New Age -liikkeenä.

[Suomen Teosofisen Seuran nettisivut]

Alice Bailey ja Se Tuleva

Varhain 1900-luvulla okkulttisesta Teosofisesta Seurasta nousi hahmo, jolla tulisi olemaan suuri vaikutus länsimaiseen esoteeriseen liikkeeseen. Koko nimen New Age keksiminen yhdistetään hänen kirjoituksiinsa. Hänen nimensä oli Alice Ann Bailey.

Alice Ann Bailey, os. LaTrobe-Bateman, syntyi Englannin Manchester’issa heinäkuun 16. päivänä 1880 ja kasvoi seurapiirityttönä nauttien kaikkia brittiläisen yläluokan etuoikeuksia. Hyvin uskonnollisena Alice tapasi ja nai miehen, josta myöhemmin tuli episkopaalinen pappi. Aikanaan he muuttivat Yhdysvaltoihin. Kun Alice’n mies kävi väkivaltaiseksi häntä kohtaan, hän pakeni tämän luota ja asettui kolmen lapsensa kanssa Kalifornian Pacific Grove’iin.

Alice sai suurta lohtua tavatessaan kaksi muuta englantilaista naista, jotka asuivat Pacific Grove’issa. Nämä naiset tutustuttivat hänet teosofiaan, joka näytti tarjoavan vastauksia hänen kysymyksiinsä, miksi sellainen onnettomuus oli kohdannut häntä. Alice, silloin 35-vuotias, oli elämänsä vaiheessa, joka muutti sen ikuisesti. Hän kirjoitti myöhemmin keskeneräisessä omaelämäkerrassaan:

Huomasin aivan ensiksi, että on olemassa suuri ja jumalallinen Suunnitelma … huomasin toisena seikkana, että on niitä, jotka ovat vastuussa tuon Suunnitelman toteuttamisesta ja jotka askel askeleelta ja vaihe vaiheelta ovat johtaneet ihmiskuntaa vuosisatoja.2,3

Vuonna 1917 Alice muutti Los Angeles’iin ja alkoi työskennellä tuon suunnitelman hyväksi Teosofisen Seuran päämajassa, jossa hän tapasi Foster Bailey’n, miehen, joka oli omistanut elämänsä okkultismille. Hän otti eron erillään asuvasta miehestään ja nai Bailey’n vuonna 1920. Marraskuussa 1919 Alice’lla oli ensikosketus ääneen, joka sanoi olevansa mestari. Kutsuen itseään Tiibetiläiseksi hän halusi Alice’n ottavan määräyksiä itseltään. Alice kirjoitti tästä:

Kuulin äänen, joka sanoi: ”On joitakin kirjoja, jotka halutaan kirjoitettaviksi yleisölle. Sinä voit kirjoittaa ne. Haluatko tehdä sen?”4

Aluksi Alice tunsi vastahakoisuutta ryhtyä sellaiseen epätavalliseen ponnistukseen, mutta ääni jatkoi kehottaen häntä kirjoittamaan kirjat. Tässä vaiheessa Alice koki lyhyen ajan ahdistusta ja pelkäsi sekä ruumiin että mielenterveytensä puolesta. Yksi hänen muista ”henkimestareistaan” lopulta vakuutti hänet siitä, että hänellä ei ollut mitään pelättävää ja että hän tekisi ”todella arvokkaan työn.”5 Se ”arvokas työ”, joka Alice’n tuli tehdä, kesti 30 vuotta. Alice Bailey kirjoitti 19 kirjaa näkymättömälle mentorilleen.

Okkultisteille Alice Bailey’n kirjoitusten merkitys on julistanut tulevan Vesimiehen Ajan (valaistuksen ja rauhan astrologinen aikakausi) Maailmanparantajan ja Vapahtajan ilmestymisen odotusta. Tämä vapahtaja yhdistäisi koko ihmiskunnan ohjaukseensa. Bailey antoi hänelle nimen ”Coming One” (Se Tuleva). Tämä henkilö ei ole Herra Jeesus Kristus, jota Kristityt odottavat palaavaksi, vaan kokonaan eri yksilö, jossa ruumiillistuvat okkultismin suuret periaatteet, lähinnä ihmisen jumalallisuus ja kyky tulla täydelliseksi. Eräs Bailey’n kannattaja kirjoitti:

Avatar’in ilmestyminen, millä nimellä hänet sitten on tunnettukaan, on ennustettu monissa uskonnoissa, kuten myös esoteerisessa [okkulttisessa] perinteessä. Tärkeää manifestoitumista odotetaan Vesimiehen Ajan yhteydessä.6

Profeetallinen yhteys

On tärkeää huomata, että apostoli Paavali julisti, että sellainen, jota kutsutaan ”laittomuuden ihmiseksi” ja ”kadotuksen lapseksi” julistaisi myös olevansa Jumala (2. Tess. 2:3,4). Minä uskon tämän Vesimiehen ajan messiaan olevan se kadotuksen lapsi, josta Paavali puhuu toisessa tessalonikalaiskirjeessä. Edelleen olen vakuuttunut, että New Age -liike on hänen hengellinen taustansa. Liian monta asiaa sopii yhteen, että tämä voisi olla pelkkää sattumaa. Siksi meidän täytyy tarkastella maailman rakenneuudistusta niiden toimesta, jotka valmistavat tietä hänen saapumiselleen.

Daniel 8:23 sanoo tämän miehen olevan juonissa taitava. Hepreankielessä tämä tarkoittaa sellaista, joka on taitava ovelassa ja kaksiselitteisessä puheessa. Maailma näkee hänet sellaisena, joka erottuu ja on hengellisesti nerokas. Muista tämä, kun luet seuraavan kuvauksen:

Se, joka tulee, ei ole kristitty, hindu, buddhalainen, amerikkalainen, juutalainen, italialainen tai venäläinen – hänen tittelinsä ei ole tärkeä; hän on koko ihmiskuntaa varten yhdistämään kaikki uskonnot, filosofiat ja kansakunnat.7

Ainoa, joka voisi saada tämän aikaan, on se yksi, joka sopii Danielin kirjassa annettuun kuvaukseen. Tämä selittää sen New Age -liikkeen kokonaisvaltaisen ponnistuksen, joka juuri nyt kyllästää yhteiskuntamme mietiskelyllä. Kun tämä mies astuu esiin, niin kaikki ne, jotka ovat kosketuksessa korkeamman minänsä kanssa, kaikki herätetyt, selvästi tunnistavat hänet yhdistäjänään ja antavat hänelle uskollisuutensa. Hänellä tulee olemaan valmis valitsijakunta (monet avainasemissa) auttamaan häntä yhteiskunnan uudelleenrakentamisessa. Tämä on paradigman muutoksen lopullinen täyttymys.

Henkiopas-osatekijä

Intialaisen guru Rajneesh’in opetuslapsi teki tämän terävän havainnon, joka valaisee tämän petoksen potentiaalista voimaa ja tämän ”Tulevan Yhden” hypnoottista vaikutusta:

Jotakin oli tapahtunut Raineesh’ille, joka teki hänet kaikista ihmisistä poikkeavaksi. Hän oli läpikäynyt jonkin muutoksen – valaistumisen, kundaliinin [käärmevoiman] nousun – ja hänen olemuksensa oli muutettu kouraantuntuvilla tavoilla. Muutos hänessä vaikutti vuorostaan hänen opetuslapsiinsa ja loi pysyvän ja katalysoivan värähtelyn heidän välilleen.8

Mikä oli sen värähtelyn luonne? Raamattu ennustaa, että Antikristus ja väärä profeetta tekevät petollisia ihmeitä (Ilm. 13:12-15, 2. Tess. 2:9). Alice Bailey kuvaili New Age -”Kristuksensa” työtä hyvin selvästi:

Kristuksen työ (2000 vuotta sitten) oli julistaa tiettyjä suuria mahdollisuuksia ja suurten voimien olemassaoloa. Hänen työnsä, kun Hän ilmestyy uudelleen, on osoittaa näiden mahdollisuuksien todellisuus ja paljastaa ihmisen todellinen luonne ja valta (potency).9

Seuraava on toinen voimakas esimerkki siitä, mitä tämä voisi tarkoittaa. Hindulainen hengellinen opettaja, nimeltä Sri Chinmoy, on todistanut kyvyn nostaa 7000 paunaa (yli 3 tonnia) yhdellä kädellä. Hän liitti vaikuttavan kykynsä mietiskelyn voimaan ja myöntää, että ilman sitä hän ei pystyisi nostamaan 60 paunaa.10

Se, mikä todennäköisesti teki hänet (ja sitä havainnoivat) kykeneväksi tähän suoritukseen oli vainajahenkien voima antaen hänelle vaikutelman, että se tapahtui hänen korkeamman minänsä voimalla. Tämä on sitä, mitä Raamattu tarkoittaa ”petollisilla ihmeillä” (KJV: lying wonders). ”Laittomuuden ihminen” (Se Tuleva) tekee tätä valtavassa mittakaavassa. Hän näyttää tekevän suuria ihmeitä vakuuttaakseen ihmiskunnan siitä, että meillä kaikilla on sisällämme tämä suurenmoinen kyky, eli kuten Bailey sanoi, ”potency”.

Suuri luopumus

Niiden monien valossa, jotka tulevat Kristuksen nimissä, minä uskon myös, että Alice Bailey’n ”profetiat” voivat antaa lisäymmärrystä sellaiseen, jota apostoli Paavali kutsui jakeessa 2. Tess. 2:3 luopumukseksi.

Bailey ennusti innokkaasti sellaisesta, jota kutsui ”kirkkojen uudestisyntymiseksi”.11 Hänen perustelunsa sille oli selvä:

Kristillinen kirkko monine haaroineen voi palvella Johannes Kastajana, huutavan äänenä erämaassa ja ytimenä, jonka kautta maailman valaistuminen voidaan toteuttaa.12

Toisin sanoen, kristinuskon vastustamisen asemesta okkultismi kaappaisi ja sulauttaisi itsensä kristinuskoon ja sitten käyttäisi sitä ensisijaisena välineenään New Age -tietoisuuden levittämiseen ja ujuttamiseen! Eri kirkoilla olisi edelleen ulkoiset kristinuskon koristeensa ja edelleen käyttäisivät paljolti samaa kieltä. Kysyttäessä tiettyjä kysymyksiä perinteisestä kristillisestä opista vastaukset olisivat samat. Se kaikki olisi kuitenkin ulkoista; sisäpuolella kontemplatiivinen hengellisyys vetäisi sisään sille avoimia.

Kristikunnan laajoilla segmenteillä näin onkin jo käynyt. Pelkästään jo yksi katolinen pappi opetti mystistä rukoilemista 31 000 ihmiselle vuodessa. Ihmiset reagoivat tähän suurin joukoin, koska sillä on kristinuskon ulkomuoto, mutta todellisuudessa on sen vastakohta. Tällä on kaikki ne luopumuksen merkit, joista apostoli Paavali puhuu.

Huomaa, että tämä lähtö (departure) on sidottu ”laittomuuden ihmisen” paljastamiseen. Jos hän on todella Bailey’n ”Se Tuleva”, niin Paavalin ja Bailey’n profetiat sopivat yhteen täydellisesti – vaikka kieltämättä vastakkaisista leireistä ja näkökulmista.

Tämä on hyvin loogista, kun näkee, mitä Paavali julisti, että he luopuvat ”laittomuuden salaisuuteen” (2. Tess. 2:7). Kreikan sana salaisuus käytettynä pahan (laittomuus) kontekstissa tarkoittaa kätkettyä eli okkultismia!

Tämä kristinuskon elvyttäminen sopisi Bailey’n ”uuteen ja elävään maailmanuskontoon”13 – uskontoon, joka olisi Uuden Aikakauden kulmakivi. Sellainen uskonto olisi hengellinen foorumi ”Sille Tulevalle”. Tämä hengellisen ajattelun yhteys ei olisi yksittäinen maailmanlahko, vaan sillä olisi monimuotoisen yhteyden monikulttuurinen, uskontojenvälinen, ekumeeninen agenda. Thomas Merton viittasi tähän suoraan hengellisessä huippukokouksessa Intian Kalkutassa kertoessaan hinduille ja buddhalaisille: ”Me olemme jo yksi, mutta kuvittelemme, että emme ole. Se, mikä meidän on palautettava, on alkuperäinen yhteytemme.”14

Kontemplatiivisista kirjoituksista voi helposti löytää lukuisia Merton’in vetoomuksen kaltaisia vetoomuksia. Tutkipa seuraavaa:

Kristityn ei tarvitse tulla hinduksi eikä buddhalaiseksi, eikä hindun tai buddhalaisen tarvitse tulla kristityksi, mutta jokaisen täytyy omaksua toisten henki.15 – Vivekananda

Mielipiteeni on meditoituani monista eri perinteistä [ei-kristillisistä] olevien henkilöiden kanssa, että hiljaisuudessa me koemme syvää yhteyttä. Kun ylittää rationaalisen mielen rajat, niin siellä voi kokea vain yhden Jumalan.16 – Basil Pennington (kursivointi kirjoittajan)

Tähän sisällytetty ekumenia ei ole kristityn ja kristityn välillä, vaan kristittyjen ja muiden intuitiivisesti syvien uskonnollisten perinteiden armon välillä.17 – Tilden Edwards

Se, mitä on tapahtumassa valtavirran kristinuskolle, on se sama, joka on tapahtumassa liike-elämässä, terveydessä, koulutuksessa, neuvonnassa ym. yhteiskunnan alueilla. Kristinuskoa kultivoidaan rooliin Uudessa Aikakaudessa. Henkiopas nimeltä Rafael selittää tätä kirjassa Starseed Transmissions:

Me toimimme kaikkien kanssa, jotka ovat värähdyksellisesti myötätuntoisia; yksinkertaisia ja vilpittömiä, jotka tuntevat henkemme liikkuvan, mutta enimmäkseen vain heidän nykyisen uskomussysteeminsä kontekstin puitteissa.18 (kursivointi kirjoittajan)

Hän sanoo, että he ”toimivat” eli ovat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, jotka avaavat mielensä heille tavalla, joka sopii henkilön nykyisiin uskomuksiin.

Kristinuskon kontekstissa tämä tarkoittaa, että ne jotka meditoivat, luulevat saaneensa yhteyden Jumalaan, vaikka todellisuudessa ovat yhteydessä Rafaelin lajiin (jotka niin kauan, kuin nämä viettelevät henget voivat pitää yhteyttä niihin, jotka toivovat saavuttavansa, ovat enemmän kuin halukkaita matkimaan ketä tahansa).

Lopulta tämä viittaa globaaliin uskontoon, joka perustuu eksytettyyn mietiskelyyn ja mystiseen kokemukseen. New Age -kirjailija David Spangler selittää sitä näin:

On oleva useita uskonnollisia ja hengellisiä harjoituksia, kuten nytkin, kukin palvellen erilaisia herkkyyksiä ja mieltymyksiä, kukin saaden rikkautta ja rikastaen tiettyä kulttuurillista maaperää, johon on juurtunut. On kuitenkin oleva planetaarinen hengellisyys, joka juhlii koko ihmiskunnan pyhyyttä sopivilla juhlilla, rituaaleilla ja sakramenteilla. … Mystiikka on aina tulvinut tiettyjen uskonnollisten perinteiden rajojen yli ja uudessa maailmassa tämä olisi vieläkin enemmän totta.19

Pyhien veri

Yksi New Age -ajattelun pääopinkappaleista on rauha, hyvä tahto ja koko ihmiskunnan yhteys. Muista, että Vesimiehen ajan on määrä olla Ykseyden aika. Tämän idean kontekstissa sana puhdistus on aika huolestuttava. Useat kirjat viittaavat niihin, jotka kuhnailevat, kun Uusi Aikakausi saavuttaa kypsyytensä. Eri New Age -kirjailijat katsovat näiden vastustajien olevan ainoa este tämän Globaalin hengellisyyden esiin tulemiselle:

Viidennen Juurirodun jäännökset [muuttumaton ihmiskunta] jatkavat elossapysymistä uuden Kosmisen Syklin alkuvaiheissa, mutta jos he eivät lisää Korkeamman Mielen ja hengellisyyden menon tietoisuuttaan eli tajuamistaan, niin heidät poistetaan Rodun Elämänvirrasta.20

Yhteyden motivoimat sielut reagoivat Hänen (New Age -messiaan) kutsuunsa ja heidän sisäinen vetonsa hengelliseen maailmanyhteyteen synkronoituu korkeamman energian kanssa. Kristuksen tunnustamista vastustavat ihmiset voivat panna hanttiin kovasti, mutta sitä ei kestä kauan. Kristus-energia on siihen aikaan niin vahva, että ihmiset käsitellään heidän yksilöllisen karmansa sekä kykynsä ja halunsa mukaan omaksua tämä kiihdytetty energia.21 (kursivointi kirjoittajan)

Kristuksen lopullinen ilmestyminen on evolutiivinen tapahtuma. Se on minäkeskeisen [alemman minän] eläimellisen ihmisen katoaminen ja Jumala-keskeisen ihmisen nousu. Uusi rotu, uusi laji, tulee asuttamaan Maan – ihmiset, joilla kollektiivisesti on se tietoisuuden taso, joka oli Jeesuksella.22

Jopa itse Alice Bailey, jossa New Age -tietoisuus personoitui, tukee sitä, mitä nämä kolme lainausta tarkoittavat:

Uusi aika on tulossa; uudet ihanteet, uusi sivistys, uudet elämän, koulutuksen, uskonnollisen esityksen ja hallinnon mallit ovat hitaasti saostumassa eikä mikään voi pysäyttää niitä. Niitä voivat kuitenkin viivyttää taantumukselliset ihmistyypit, äärivanhoilliset ja umpimieliset. … nämä kaikki täytyy saattaa kuoleman vallan alle.23 (kursivointi kirjoittajan)

Jos ymmärtää näiden lausuntojen takana olevan logiikan, niin käy selväksi, mistä ne puhuvat. Ne, jotka hyväksyvät Kristus-tietoisuuden, voivat jäädä – niiden, jotka eivät hyväksy – täytyy mennä. Lainaus koskien ihmisten ”kykyä ja halua” omaksua ”Kristus-energia” kohtalonsa ratkaisevana tekijänä on hyvin ajatuksia herättävä.

Barbara Marx Hubbard, tärkeä New Age’in puolestapuhuja ja Marianne Williamsonin Department of Peace -ponnistusten kannattaja Washington’issa, sanoo, että täytyy olla ”valintaprosessi” niille, ”jotka eivät suostu näkemään itseään ja muita Jumalan [Hubbard’in ’Jumalan’] osana”.24 Hän toteaa:

Hän [Jumala] kuvailee siksi ”valintaprosessin” välttämättömyyttä, joka valitsee ulos vastustavat yksilöt, jotka ”valitsevat” olla kehittymättä.25

Ihmisen täytyy tulla jumalalliseksi. Se on laki.26

Raamattu ennustaa vainoa ja kuolemaa niille, jotka eivät suostu ruotuun Antikristuksen hallinnon aikana. Vastaavuus sen, mitä Raamattu sanoo tästä ajasta ja em. lausuntojen välillä on hätkähdyttävä. Seuraavat profetiat paljastavat, mitä on varattu niille, jotka saarnaavat todellista Jeesusta Kristusta ja todellisen valtakunnan evankeliumia tänä aikana. Jeesus sanoo Matt. 24:9:

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. (kursivointi kirjoittajan)

Ilmestyskirja sanoo tästä ajasta:

Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?” (Ilm. 6:9-10, kursiivi lisätty)

Ja minä näin valtaistuimia ja he istuivat niille ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta (Ilm. 20:4, kursiivi lisätty).

Seuraava jae antaa aihetta uskoa, että tämä tapahtuu yksilöllisen hengellisen pohjan perusteella:

Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan (Luuk. 21:16).

Tämä merkitsee, että perheenjäsen tai ystävä voidaan luovuttaa käsiteltäväksi omaksi hyväkseen. Se nähdään pyyteettömänä tekona.

Juuri antamani selitys mitä todennäköisimmin ärsyttää tai jopa raivostuttaa jokaisen New Age -hengellisyyteen sekaantuneen tai siihen vetoa tuntevan, sillä eihän mistään löydy uusiaikalaisia, jotka sanoisivat aikovansa tappaa jonkun. Se jää aika hämäräksi, miten joku poistetaan, mutta seuraavat kanavoidut sanat Neale Donald Walsch’in ”Jumalalta” antavat perustelun sellaiselle, jota useimmat pitäisivät hirveänä tai mahdottomana. Kuuntele hänen ”Jumalaansa”:

Joten ensimmäinen asia, joka sinun tulee ymmärtää – kuten olen jo sinulle selittänyt – on, että Hitler ei vahingoittanut ketään. Hän tavallaan ei aiheuttanut kärsimystä, hän lopetti sitä.27 (kursiivi lisätty)

Ei ole mitään ”kuolemaa”. Elämä jatkuu aina ja ikuisesti. Elämä on. Muoto vain muuttuu. … Kun muoto on muuttunut, seuraukset lakkaavat olemasta. On vain Tietäminen.28

Todellinen kysymys on, olivatko Hitlerin teot ”vääriä”. Olen kuitenkin sanonut uudelleen ja uudelleen, että maailmankaikkeudessa ei ole ”oikeaa” eikä ”väärää”. Ajatuksesi, että Hitler oli hirviö, perustuu tosiasiaan, että hän määräsi miljoonia ihmisiä tapettaviksi – oikeinko? Entä jos kertoisin sinulle, että se, mitä sanot ”kuolemaksi”, on suurinta, mitä kenellekään voi tapahtua – mitä sitten? … Pitäisikö meidän siksi rangaista veli Kettua siitä, että heittää veli Kanin kanervapusikkoon?29 (kursivointi kirjoittajan)

Tämä on hyvin paljastava lausunto. Perinteinen moraali on tässä käännetty ylösalaisin. Toisin sanoen, sen korkeamman tietoisuuden mukaan, jonka lauluja Walsch laulaa, ihmisten tappaminen voi todellisuudessa olla hyväntekemistä heille! Mutta ajattelisiko Walsch tämän olevan korkeampaa viisautta, jos itse vapisisi sairaana ja nälkäisenä karjavaunussa matkalla Auschwitz’iin? Olisiko hänellä hymy kasvoillaan, jos hänet riisuttaisiin alasti ja paimennettaisiin kaasukammioon kohtaamaan karmea tuskallinen kuolema? Luulenpa, että ei!

Walsch ei ole mikään tuntematon henkilö. Hän on erittäin arvostettu ja pidetty. Laajalti luetussa kirjassaan ja filmissä The Secret (Salaisuus) Walsch’ia kuvaillaan ”nykyajan hengellisenä sanansaattajana”.30

Hänen kirjasarjansa Conversations with God (Keskusteluja Jumalan kanssa) on jatkuvasti hyvin suosittu läntisessä maailmassa ja sitä sanotaan ”uraauurtavaksi”.

Olisiko Hitlerin ihmiskuntaan kohdistuneessa vainossa voinut olla sama osatekijä? Mitä todennäköisimmin! Ajattele seuraavia todisteita. Hakaristi, natsismin tärkein symboli, on ikivanha hindulainen symboli, joka edelleen löytyy monissa temppeleissä kaikkialla Intiassa. Edes sitä tarkoittava sana ei ole saksaa, vaan sanskriittia – svastika – ”se, joka on erinomainen”.31 Eräs New Age -kirja kuvailee sen merkitystä, että se edustaa ”viimeistä vaihetta, jossa chakra on aktiivinen, kehittynyt, avautunut ja kundaliinienergian voimistama”.32 Siten natsilippu edustaa sitä energiaa ja työntövoimaa, joka on koko New Age -liikkeen takana. Uusiaikalaiset jopa tunnustavat tämän. David Spangler viittaa yhdessä kirjoistaan ”… natsiliikkeeseen, jolla oli monia juuria okkultismissa”.33 Hakaristisymboli oli näkyvästi esillä Madame Blavatsky’n henkilökohtaisessa rintaneulassa täsmälleen samaan tyyliin, kuin natseilla (kallistuen kulmassa oikealle) vuosikymmeniä ennen, kuin edes natsipuoluetta oli muodostettu. Voidaan myös nähdä vastaavuus natsismin ja Muinaisen Viisauden välillä hindulaisessa kastisysteemissä, jossa on bramiinikasti (arjalaiset) ja alhaisin kosketuskieltoisten kasti. Natsit ottivat myös sanan arjalainen – arvokas rotu – hindulaisuudesta.34 Sanalla ei ole mitään tekemistä muinaissaksan kanssa, kuten moni uskoo, vaan se on hindulainen sana, joka tarkoittaa jalo tai ylempi (engl. superior).

Vaikka natsit olivat sotaisia ja rasistisia ja New Age edistää rakkautta ja veljeyttä, niin näitä tosiasioita ei pitäisi jättää huomiotta. Bailey oli idealisti, mutta jos hänen Se Tulevansa on 2. Tess. 2. luvun laittomuuden ihminen, niin vertailu ei ole niinkään ristiriitainen.

Johtopäätös

Se mistä varoitamme, ei ole jokin todistamaton salaliittoteoria. Itseasiassa se on kaukana sellaisesta. Maaliskuussa 2016 Newsweek-lehti julkaisi erikoispainoksen nimellä Spiritual Living (Hengellinen elämä). Tämä kiiltävä julkaisu esitti sivun toisensa jälkeen puhdasta Alice Bailey’n hengellisyyttä. Tämä koko numero oli omistettu sille mystiselle käsitykselle, että ihminen on jumalallinen:

Avain positiiviseen muutokseen – sekä sisäiseen että ulkoiseen – on läsnä jokaisessa ja se on myös kaikkialla ympärillämme. Joko mietiskelyn, energiaparantamisen tai suuren hengellisen heräämisen kautta voit ylittää fyysisen maailman parantamaan mieltäsi, ruumistasi ja sieluasi.35

Tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta lukuisat artikkelit lehdessä mainostavat ideaa hengistä, jotka voivat asua ihmisissä. Jos tämän olisi julkaissut National Enquirer, tämä pitäisi hyljätä sensaatiohakuisena ja liioitteluna. Newsweek on kuitenkin yksi maailman vanhimmista arvostetuimmista uutislehdistä. Kun he näkevät tällaista vaivaa, niin meidän täytyy havahtua ja huomata, että Alice Bailey’n uskonto on nyt tullut valtavirran yhteiskunnan eturintamaan (lihavointi suomentajan). Se, mitä tämä merkitsee niiden mukaan, jotka ovat tälle sympaattisia, on, että jos aiomme olla ”hengellisiä”, niin meidän täytyy osallistua Alice Bailey’n ”uuteen elintärkeään maailmanuskontoon”.

To order copies of Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity, click here.

Viitteet

  1. Geoffrey Parrinder, World Religions from Ancient History to the Present (New York, NY: Facts on File Publications, 1983), p. 155.
  2. Charles J. Ryan, What is Theosophy? A General View of Occult Doctrine (San Diego, CA: Point Loma Publications, Inc., revised edition, 1975), p. 16.
  3. Harold Balyoz, Three Remarkable Women (Flagstaff, AZ: Atlas Publishers, 1986), p. 207.
  4. Ibid., p. 210.
  5. Ibid., p. 213.
  6. Simons Roof, About the Aquarian Age (The Mountain School of Esoteric Studies), p. 7.
  7. John Davis and Naomi Rice, Messiah and the Second Coming (Wyoming, MI: Coptic Press, 1982), p. 150.
  8. James S. Gordon, The Golden Guru: The Strange Journey of Bhagwan Shree Rajneesh(Lexington, MA: The Stephen Greene Press, 1988), p. 236.
  9. Alice A. Bailey,The Reappearance of the Christ (Albany, NY: Fort Orange Press, fourth printing, 1962), p. 124.
  10. ”Sri Chinmoy Lifts Over 7,000 lbs. with One Arm” (Life Times magazine, Vol. 1, Number 3), p. 45.
  11. Alice Bailey, Problems of Humanity(New York, NY: Lucis Publishing, 1993), p. 152.
  12. Alice Bailey, The Externalization of the Hierarchy (New York, NY: Lucis Publishing, 1976), p. 510.
  13. Alice Bailey, Problems of Humanity, op. cit., p. 152.
  14. Joel Beversluis, Project Editor, A Source Book for Earth’s Community of Religions(Grand Rapids, MI: CoNexus Press, 1995, Revised Edition), p. 151.
  15. Swami Vivekananda’s ”Addresses at the Parliament of Religions” (Chicago, September 27, 1893, http://www.interfaithstudies.org/interfaith/vivekparladdresses.html, accessed 12/2005).
  16. Basil Pennington, Centered Living (New York, NY: Image Books, 1988), p. 192.
  17. Tilden Edwards, Spiritual Friend (New York, NY: Paulist Press, 1980), p. 172.
  18. Ken Carey, The Starseed Transmissions (A Uni-Sun Book, 1985 4th printing), p. 33.
  19. David Spangler, Emergence: The Rebirth of the Sacred(New York, NY: Dell Publishing Co., New York, NY, 1984), p. 112.
  20. Donald Yott, Man and Metaphysics (New York, NY: Sam Weiser, Inc., 1980), p. 58.
  21. John Davis and Naomi Rice, Messiah and the Second Coming, op. cit., p. 152.
  22. John White, ”The Second Coming” (New Frontier Magazine, December 1987), p. 45.
  23. Alice Bailey, ”The Externalization of the Hierarchy, op. cit.
  24. Barbara Marx Hubbard, Conscious Evolution: Awakening the Power of Our Social Potential(Novato, CA: New World Library, 1998), pp. 240, 267.
  25. Ibid.
  26. Barbara Marx Hubbard, The Revelation (Novato, CA: Nataraj Publishing, 1995), p. 233.
  27. Neale Donald Walsch, Conversations with God, Book 2 (Charlottesville, VA: Hampton Road Publishing Company, Inc., 1997), p. 56.
  28. Ibid., p. 40.
  29. Ibid., p. 36.
  30. Rhonda Byrne, The Secret (New York, NY: Atria Books, 2006), p. 197.
  31. Geoffrey A. Barborka, Glossary of Sanskrit Terms(Buena Park, CA: Stockton Trade Press, Point Loma Publications, 1972), p. 64.
  32. Zachary E Lansdowne, Ph. D., The Chakras and Esoteric Healing (York Beach, ME: Samuel Weiser, Inc., First Indian edition: Delhi, 1993), p. 114.
  33. David Spangler, Emergence: The Rebirth of the Sacred (New York, NY: Dell Publishing Company, 1984), p. 159.
  34. Geoffrey A. Barborka, op. cit., p. 15.
  35. Newsweek magazine, Special Edition: Spiritual Living, March 2016, p. 7.

To order copies of Alice Bailey, the Mother of the New Age Movement And Her Plans to “Revitalize” Christianity, click here.

To read more material by Ray Yungen, visit his website at www.atimeofdeparting.com.

 

Read Full Post »

Divination Finds Further Expression In The Evangelical Church
By Orrel Steinkamp, The Plumbline, Volume 9, No. 3, June/July (2004), suom. SK

Ennustaminenko? Ennustaminen tuomitaan Raamatussa (5. Moos. 18:9-14; 2. Kun. 17:17­-18) ja se on siksi hyvin negatiivinen käsite. Kuinka sitä voisi olla evankelikaalisessa seurakunnassa? Onko Plumbline nyt mennyt liian pitkälle tai asiattomuuksiin tässä aiheessa? Nykykielellä tämän täytyy olla aivan ”ulkona”. Kaikesta huolimatta, jos luet tämän uutiskirjeen läpi, niin luulenpa, että tulet myöntämään, että ennustaminen on ehdottomasti “sisällä” ja elää ja voi hyvin monissa seurakunnissamme.

On välttämätöntä määritellä ennustaminen hyvin huolellisesti. Tässä asiassa olen kutsunut pastori Bob DeWaay’n tekemään tämän raskaan työn ja keskittymään oikeaan, raamatulliseen määritelmään ennustamisesta. Tässä johdantoartikkelissa yritän antaa joitakin historiallisia konteksteja nykyisille seurakunnissa kierteleville ilmiöille. Pohjimmiltaan tässä kaikessa on kysymys yhdestä ilmiöstä vähäisin eroin ja muunnelmin.

Ennustaminen (engl. divination) viittaa yrityksiin tietää “salaisia asioita”, joita ei tavallisin keinoin voida tietää. Ennustaminen jakautuu kahteen laajaan kategoriaan: mekaaniseen ja sisäiseen. Mekaaninen ennustaminen käyttää fyysisiä keinoja salaisen tiedon saamiseksi. Esimerkkeinä voitaisiin mainita tuijottaminen kristallipalloihin, eläinten maksan ja muiden sisäelinten tutkiminen, ilmaan heitetyn nuolen putoamistavan tutkiminen ja Tarot-korttien lukeminen. Sisäinen kategoria, josta joskus käytetään englanninkielistä nimitystä ”soothsaying” (totuuden kertominen), sisältää henkiolennon esiin kutsumisen transsissa eli muuttuneessa tietoisuuden tilassa. Joskus tämä henkiolento ilmestyy jo kuolleena ihmisenä, joka palaa ja puhuu viisauden sanoja. Joskus ”kutsuttu” henki puhuu meedion ”kautta”. Apt. 16:16 jakeessa orjatytössä oli ”tietäjähenki” (engl. spirit of divination). (On mielenkiintoista panna merkille, että koska siihen sisältyi usein petkutusta, niin ensimmäisellä vuosisadalla ennustamista tarkoittavaa sanaa käytettiin myös yleisesti tarkoittamaan vatsastapuhumista.)

Mitä kategoriaa tai menetelmää sitten käytetäänkin, niin ennustaminen on yritys saada selville salaista (okkulttista) informaatiota. Ennustamisen tulva seurakuntaan on ennemmin sisäistä kuin mekaanista lajia ja se keskittyy visualisoimismenetelmiin, joita käytetään ”sisäisessä parantamisessa” ja mielikuvitukseen perustuvassa (engl. imaginative) rukouksessa (jäljempänä fantasiarukous).

Visualisoimismenetelmillä on pitkä historia, joka ulottuu aina muinaiseen Egyptiin, jossa perinne opetti, että fyysinen voidaan muuttaa henkisen kuvittelemisen avulla, ne esiintyvät hindujen ja buddhistien harjoituksissa sekä ennen että nyt ja niillä on ilmaisunsa varhaisen kristillisen luostariliikkeen kontemplatiivisessa rukouksessa. Näitä kuvittelumenetelmiä on myös hyvin dokumentoitu nykyisessä okkulttisessa ja New Age -kirjallisuudessa. New Agen piireissä ymmärretään yleisesti, että kaikkein tehokkain ja eniten käytetty menetelmä saada yhteys henkiolentoihin tai henkioppaisiin on ”imaginative visualization” (mielikuvitukseen perustuva visualisointi). Kirjassaan Magic: an Occult Primer johtava okkulttinen kirjoittaja David Conway julistaa visualisoimisen ehdottoman välttämättömyyden rituaalisessa noituudessa:

”…visualisoimisen tekniikka on jotakin sellaista, jonka vähitellen tulet hallitsemaan ja se todella täytyy hallita, jos aiot yleensä ollenkaan edistyä noituudessa…”1

Kristityt harjoittajat, jotka opettavat ja kokevat sisäistä parantamista ja fantasiarukouksia, esittävät todennäköisesti kiihkeän vastalauseen, kun käytämme sanaa ”divination” (ennustaminen), mutta miksi muuksikaan voisi kutsua mielikuvitukseen perustuvaa itsensä Jeesuksena esittäytyvän henkiolennon visualisoimista (esiin manaamista, engl. conjuring up)? Kutsukaamme lapiota lapioksi – tämä on ennustamista!

Kaikesta huolimatta kaikkialla maassa muistojen parantamisen spesialistit johtavat kokonaisia seurakuntia visualisoimaan Jeesusta läsnäolevana kunkin syntymässä, jossakin traumaattisessa lapsuuden kokemuksessa, tai jopa synnytystä edeltävissä tapahtumissa. Uskotaan, että tämä visualisoitu Jeesus lausuu anteeksiannon sanoja ja todella muuttaa historian tapahtuman. Fantasiarukous toimii samalla tavalla.

Ne, jotka harjoittavat ja opettavat näitä visualisoimismenetelmiä kyllä tunnustavat – kuten heidän täytyykin, että samanlaisia menetelmiä on nykyisin myös okkultismin piirissä. Heidän puolustuksensa syytöksiä okkulttisen menetelmän käyttämistä vastaan on, että okkulttinen maailma vain väärentää totuutta, jonka lähde on Jumala. Heidän puolustuksensa on kuitenkin valhetta – Raamattu ei opeta visualisoimista missään; okkulttiselle väärennökselle ei ole mitään raamatullista vastinetta. Muista, että ennustaminen pyrkii löytämään salaista hengellistä tietoa ja Raamattu tuomitsee sen.

Hiljattainen esimerkki yhä suositummaksi tulevasta sisäisestä parantamisesta ja fantasiarukouksesta tulee Gregory A. Boyd’in kynästä. Boyd kasvoi UPC-kirkossa (United Pentecostal Church, kolminaisuuden kieltävä helluntaikirkko USA:ssa. (Gregory A. Boyd kuuluu myös Aikamedian menestyskirjailijoihin. Suom. huom.). Vielä kaksi vuotta sitten hän opetti Bethel College’ssa, mutta on nyt Woodlands Hills -kirkon pastori Minnesota’n St. Paul’issa 5000–6000 jäsenen seurakunnassa. Yhdessä muiden evankelikaaleiksi julistautuneiden kanssa, kuten Clark Pinnock, Richard Rice ja John Sanders, Boyd ehdottaa nyt kirjassaan, Seeing is Believing: Experience Jesus Through Imaginative Prayer (Näe ja usko: Koe Jeesus fantasiarukouksen kautta), että seurakunnan täytyy omaksua sisäisen parantamisen ja fantasiarukouksen mnenetelmiä.2

Se, että Baker Book House kustantajana tarjoaa meille tätä kirjaa, on kamala osoitus nykyisestä erottamisen puutteesta evankelikalismissa. Se enemmän kuin vihjaa raamatullisen rehellisyyden puutteesta ja että vanha kunnon pragmaattinen voitontavoittelu elää ja voi hyvin amerikkalaisessa evankelikalismissa.

Christianbook.com’in julkaisemassa haastattelussa Boyd ilmoittaa syynsä tämän kirjan julkaisemiselle ja puhuu harjoituksestaan kokea Jeesus fantasiarukouksen kautta ja seuraavassa lausunnossa kertoo, miksi hän tuntee, että tätä rukoustekniikkaa tarvitaan:

”Koko kirjan tarkoitus on osoittaa ihmisille muuttumisen tie, josta he ehkä eivät ole tietoisia… Niinpä se, mitä olen tuonut esiin tässä kirjassa, on hyvin perinteisen rukousmuodon sovellus, joka on hyvin muuttava. Sitä kutsutaan myöntäväksi (cataphatic) rukoukseksi eli käyttäen yleisempää terminologiaa mielikuvitukseen perustuvaksi fantasiarukoukseksi (imaginative prayer)… Se on rukousta, joka tarkoituksellisesti avaa mielemme ja mielikuvituksemme niin, että Pyhä Henki voi toimia ja vaikuttaa meihin sillä tavalla. Katson, että suuri syy siihen, että monet uskovat eivät koe mitenkään dynaamisesti eivätkä johdonmukaisesti Jeesuksen Kristuksen ja kristinuskon todellisuutta, on, että he eivät koskaan ole oppineet käyttämään mielikuvitustaan rukouselämässä.”

Boyd’in mukaan monet uskovat eivät ilman tätä rukoustekniikkaa koe Jeesuksen ja kristinuskon ”todellisuutta”. Tässä on houkutteleva perinteinen syötti, jota käytetään saamaan uskovat koukkuun: Raamatun – Jumalan Sanan – opettaminen ja soveltaminen elämäämme ei ”oikein toimi”, joten me tarvitsemme lisäpotkua näistä fantasiarukousmenetelmistä ja kokemuksista. Kristityt, varokaa! Näiden menetelmien käyttäminen merkitsee Raamatun pitämistä ennemmin riittämättömänä (deficient) kuin riittävänä (sufficient).

Kun kristillisen sisäisen parantamisen ja fantasiarukouksen sukutaulua seurataan, voidaan nähdä, että ne perustuvat ateistisen psykologin Sigmund Freud’in opetuksiin. Juuri Freud opetti, että jokaisessa on syvä tiedostamaton mieli, ja vastaus tunne-elämän terveyteen on paljastaa tämä kätketty tiedostamaton mieli ja parantaa se. Freudilaisen opin mukaan itse kukin tukahduttaa lapsuutensa traumat. Tässä tukahduttamisessa me unohdamme tapahtumat, koska ne ovat kerta kaikkiaan liian kauheita mietittäviksi. Emme voi muistaa näitä unohdettuja tapahtumia tietoisen muistin normaalein prosessein. Juuri tämä freudilainen oppi nosti esiin psykoterapian ja hypnoositerapian harjoittamisen nykyisessä laajuudessaan.

Carl Jung, alun perin Freud’in yhteistyökumppani 1920- ja 1930-luvuilla, riitaantui Freud’in kanssa hengellisten ja okkulttisten ilmiöiden tulkitsemisesta. Sen sijaan, että olisi ollut ateisti, Jung oli lapsuudestaan lähtien tuntenut vetoa henkimeedion rooliin. Jung eteni asettaen oman okkulttisen ajattelunsa freudilaiselle pohjalle. Hän kirjoittaa erityisestä henkioppaastaan, jota kutsui Filemoniksi, ja jonka ansioksi hän katsoo monet opinkohtansa. 1940-luvulla Agnes Sanford sulautti Jung’in psykologisoidut okkulttiset näkemykset omiin okkulttisiin kokemuksiinsa ja esitteli ne seurakunnalle. Sanford’ista ja hänen kirjoituksistaan ja seminaareistaan tuli jungilaisen okkulttisen opetuksen kristillinen lähde. Hänen näkemyksensä siirtyivät suoraan ketjulle ”kristillisiä” kirjoittajia, kuten Francis McNutt, Ruth Carter Stapleton, John ja Paula Sandford, Thomas Merton, Morton Kelsey ja Richard Foster.

“Kristillistetty” sisäinen parantaminen palauttaa ihmisen hänen menneisyyteensä erilaisilla mystisillä ja täysin shamanistisilla proseduureilla ja sitten tuo ”todellisen ja elävän Jeesuksen” ihmisen muuttuneessa tietoisuuden tilassa. Tällä menetelmällä menneisyydestä tulee mystisesti nykyisyys. Tämä esiin manattu Jeesus-hahmo ei ainoastaan paranna menneisyyttä, vaan myös muuttaa historian faktat saadakseen aikaan halutun paranemisen.

Suositun kirjansa Celebration of Discipline luvussa ”Meditation”, Richard Foster pohdiskelee Agnes Sanford’in vaikutusta ja mainostaa erästä visualisoimisrukouksen muotoa. Brooks Alexander huomioi:

“Opiskeluoppaassaan (1983) Foster lisää ehdottomasti epäraamatullisen lopetuksen. Hän vihjaa, että luomamme kuollut kuvittelu voi tulla meille eläväksi ja kosketuskohdaksi kirjaimelliselle kohtaamiselle Elävän Kristuksen kanssa.”4

Foster ei jätä epäselväksi, että Jeesus voidaan “kutsua” mielikuvituksen (okkulttisilla) menetelmillä. Hän sanoo:

”Se voi olla enemmän kuin mielikuvituksen harjoitus. Se voi olla aito kohtaaminen. Jeesus Kristus voi todella tulla sinun tykösi.”5

Alexander huomioi myös:

”On selvää, että se [fantasiarukous] muuttaa tapamme lähestyä Jumalaa. Anomisesta tulee manipuloimista. Hänen tahtonsa etsimisestä tulee omaa suunnittelua. Tekninen korvaa henkilökohtaisen ja mekaaninen korvaa eettisen. Suoraan sanoen: se ei ole raamatullinen käsitys rukouksesta.”6

Sisäinen parantaminen ja fantasiarukous kumpikin lähtevät olettamuksesta, että rationaalinen mieli täytyy ohittaa, jotta kätkettyyn sisäiseen sieluun saadaan yhteys. Koska kuitenkin rationaalinen mieli vastustaa tätä, niin täytyy käyttää erilaisia menetelmiä sen ohittamiseksi. Osallistuin erääseen esitykseen, jossa opetettiin ”keskittymistä”. Keskittyminen on kummallista mielen keskittämistä mielikuvaan Jeesuksesta.  Ihmisiä kehotetaan ”pitämään” tuota Jeesuksen kuvaa mielessään. Aluksi se on kuin still-kuva, mutta jossakin vaiheessa Jeesuksen kuva alkaa liikkua ja sitten puhua. Tässä vaiheessa oppilasta neuvotaan aloittamaan päiväkirja Jeesuksen puhumien sanojen kirjaamiseksi.

Juuri tämä visualisoimisen henkienmanaamistekniikka, joka on lainattu sekä muinaisesta että nykyajan okkultismista, on se, joka kaikkein selvimmin edustaa ennustamista seurakunnassa.

Verkkosivulla “Student Books Online” anonyymi arvostelija kuvailee Boyd’in kokemusta todellisuuden muuttamisesta fantasiarukouksella:

…ja se prosessi, jota tri. Boyd meille tarjoaa, rakentaa ”vaihtoehtoisen todellisuuden” hänen mielikuvituksessaan, joka on irrallinen objektiivisesta kirjoitetusta historiasta. Hän rakentaa valheen ja väittää, että se on ”todellinen”. Hän sisällyttää kuvittelemansa ”hengellisen Jeesuksen” valheeseen ja väittää sen olevan aito ja raamatullinen, koska se toimii. En liioittele. Tri. Boyd antaa tosiasioihin perustuvan historiallisen totuuden tapahtumasta elämässään. Hänellä oli julma isoäiti, joka ei antanut hänelle lahjaa ja kutsui häntä pahaksi, jota hän muistelee sivulla 117: ”Ei, Greggie on paha poika ja pahat pojat eivät saa lahjoja.” Tämä tapaus tuo tuskaa hänen elämäänsä. Tri. Boyd väittää, että Jeesus itse johtaa häntä tämän prosessin läpi. Kun prosessi paljastuu, me näemme, että se mitä tapahtuu, on, että Jeesus itse muuttaa Boyd’in sisarten todistaman objektiivisen kirjoitetun historian erilaiseksi tarinaksi, jota ei koskaan ole tapahtunut. Tarina kehittyy seuraavaksi selostukseksi sivulla 121: ”Mutta nyt sen sijaan, että olisin nähnyt isoäitini vihaiset ryppyiset kasvot, minä näin Jeesuksen säteilevät iloiset kasvot. Hän kumartui kassin puoleen ja katsoi sinne villin jännittävä hymy kasvoillaan. Sen sijaan, että olisin kuullut sanovan ’Ei, Greggie on paha poika’, minä kuulin Jeesuksen huudahtavan: ’Oi, tietysti Greggie saa lahjan. Hänhän on niin hyvä poika!’”…

Raamattu kertoo meille erilaisen tien anteeksiantamukseen, johon ei sisälly itse luomaani innoitettua ”subjektiivista todellisuutta”. Kun tiedostan olevani täysin syntinen ja ansioton, suunnattomassa velassa Jumalalle ja kyvytön sitä maksamaan, kadotus määränpäänä – ja Jumala tulee ja kuolee puolestani ja antaa anteeksi vuorenkorkuisen velkani ja sen tilalle iankaikkisen elämän kaiken sen vastakohtana, mitä olin ansainnut, niin kiitollisuus, joka valtaa sydämeni ja mieleni tiedostaessani tämän tekee minut kykeneväksi antamaan anteeksi isoäitien pienemmät velat minulle. Tämä on evankeliumi. Tämä ei vaadi henkiolentoja luomaan vapaamuotoista historiaa, jotta voisin antaa anteeksi. Se vain uskoo työhön, jonka Jumala todellisena ihmisenä teki puolestani ristillä. Tässä löydämme aidon ja todellisen voiman antaa anteeksi objektiivisessa historiassa, jonka todistajat ovat nähneet ja kirjoittaneet meitä varten luettavaksi ja ymmärrettäväksi.

Plumbline on luodannut tämän aiheen. Ennustaminen vaarallisessa valeasussa on saastuttanut seurakunnan ja kukoistaa siellä! Mitä lääkkeeksi? Aimo annos raamatullista erottamista.

Viitteet:

  1. David Conway, Magic an Occult Primer, p. 59 (Referenced by Dave Hunt in Seduction of Christianity; Harvest House Publishers: Eugene OR, 1985, p. 142.)
  2. God of the Possible, Baker: Grand Rapids, MI, 2000.
  3. Baker: Grand Rapids, MI, April 2004.
  4. SCP Journal, 9:3, 1990, p. 18.
  5. Celebration of Discipline, New York: Harper and Row, 1978, p. 26. (Referenced by Dave Hunt in Seduction of Christianity, Harvest House Publishers: Eugene OR,1985, p. 164.)
  6. SCP Journal,9:3, 1990, p. 16.

Plumblinen päämäärä

Me haluamme tiedottaa Kristuksen ruumiille laajasta valikoimasta uskomuksia ja käytäntöjä nykyajan seurakunnassa. Rukouksemme on, että tarjottu informaatio (1) paljastaisi tiettyjen opetusten ja käytäntöjen epäraamatullisen luonteen ja (2) kääntäisi sydämet takaisin todelliseen raamatulliseen uskoon. Emme väitä tietävämme kaikkea, mutta silti palvelemme nöyrästi Kristuksen ruumista. Plumblinella ei ole tilausmaksuja ja se luottaa lukijoidensa lahjoituksiin kaikkien kustannusten kattamisessa.

The Plumbline

Read Full Post »

Older Posts »