Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Kenneth Hagin’

Alla oleva artikkelin lisäksi lue myös Pasi Turusen erittäin selventävä kirjoitus Ristin voitto vai JDS, Jeesus kuoli hengellisesti?



Opetus, että Jeesus meni helvettiin sinun syntiesi tähden

By Mike Oppenheimer, suom. SK

Lähes yksimielisesti ja yhteen ääneen uskonsanan opettajat sanovat, että Jeesus meni helvettiin täydentämään uutta liittoa. Creflo Dollar sanoo, että sinun parasta toivoa, että hän kärsi siellä, koska jos hän ei tehnyt sitä, niin sinä menet sinne.

Sen lisäksi, että Raamattu opettaa Jeesuksesta, että hän ei mennyt helvettiin (eikä kärsinyt siellä täydentääkseen uuden liiton), se ei opeta myöskään, että on mahdollista, että hurskas mies, ainoa hurskas ja synnitön ihminen lähetettiin sinne kärsimään. Se ei ole ristiriidassa ainoastaan Raamatun sanojen, vaan myös terveen järjen ja logiikan kanssa. Tämä ei mene perille niillä, jotka keskittyvät tapahtumaan, jota ei koskaan tapahtunut, vaan sen sijaan tekevät siitä Raamatun totuuden. Tämä on ihmisen mielikuvitusevankeliumia.

Kuunnelkaamme heidän omia sanojaan, mitä he opettavat:

”Hän [Jeesus] maistoi hengellistä kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta. Ja Hänen henkensä ja sisäinen ihmisensä meni helvettiin minun sijastani. Etkö näe sitä? Fyysinen kuolema ei poistaisi syntejäsi. Hän on maistanut kuoleman jokaisen ihmisen puolesta. Hän puhuu hengellisen kuoleman maistamisesta.” (Kenneth Hagin, ”How Jesus Obtained His Name”, tape #44H01, side 1. Kenneth Hagin Ministries).

Juuri tästä syystä hän tuli ihmiseksi – kuolemaan syntiemme tähden. Hagin kuitenkin hylkää sen ja lisää sanaan sanoen, että hän meni helvettiin. Se täyttää valheen määritelmän.

”Kun Jeesus huusi, ’se on täytetty’, hän ei puhunut lunastuksen suunnitelmasta. Oli vielä kolme päivää ja yötä läpikäytävänä, ennen kuin hän meni valtaistuimelle. … Jeesuksen kuolema ristillä oli vasta täydellisen lunastustyön alku.” (Kenneth Copeland, ”Jesus – Our Lord of Glory,” Believer’s Voice of Victory 10, 4 (April 1982)

Ristiinnaulitseminen on Copeland’in mukaan vasta ensimmäinen askel; tarvittiin vielä kolme päivää ja yötä.

Copeland loukkaa Sanaa vielä enemmän sanoessaan: ”Saatana voitti Jeesuksen ristillä ja vei Hänen henkensä helvetin pimeille alueille.(Kenneth Copeland, Holy Bible: Kenneth Copeland Reference Edition, 1991, 129.)

Siksi opetuslapsi Joyce Meyer sanoo:

”Tuona aikana, hän meni helvettiin, jonne sinä ja minä ansaitsimme mennä (laillisesti) syntimme vuoksi. Hän maksoi hinnan siellä – mikään suunnitelma ei ollut liian äärimmäinen – Jeesus maksoi ristillä ja helvetissä.” (Kirjasta: The Most Important Decision You Will Ever Make, by Joyce Meyer, Tulsa: Harrison House 1991, chapter 4, (pg. 35).

”Hän [Jeesus], joka on valinnan kautta vanhurskas, sanoi: ’Ainoa keino, jolla voin lopettaa synnin, on, että tulen itse synniksi. En voi lopettaa sitä antamalla sen vain koskettaa minua; minusta ja siitä on tultava yksi.’ Kuule tämä! Hänestä, joka on Jumalan luonto, tuli Saatanan luonto, jossa hän tuli synniksi!” (TBN, 12/1/90).

Ainoa tie ulos helvetistä – Jeesuksen oli synnyttävä uudesti. Nämä kaksi vääriä oppia on kiinnitetty toisiinsa kumpikin välttämättömänä komponenttina uuden liiton täydelliseksi tekemiseksi.

Benny Hinn sanoo:

”Hän [Jeesus] on nyt tuonelassa. Jumala ei ole siellä, Pyhä Henki ei ole siellä ja Raamattu sanoo, että Hän sikisi. Tiedätkö, mitä sana sikisi tarkoittaa? Se tarkoittaa uudestisyntyi. Haluatko uuden järkytyksen? Oletko sinä siinnyt? Hän oli. Älä anna kenenkään pettää itseäsi. Jeesus syntyi uudesti. Sanot: ’Mistä sinä puhut?’ … Hän syntyi uudesti. Hänen piti olla uudestisyntynyt … Jos Hän ei olisi syntynyt uudelleen, minä en voisi olla uudestisyntynyt, en koskaan syntyisi uudelleen. Kuinka voin kohdata Jeesuksen ja sanoa: ’Jeesus, sinä olet käynyt läpi kaiken, mitä minäkin, paitsi uuden syntymän?’” (Benny Hinn, Our Position ‘In Christ,’ Part 1 (Orlando, FL: Orlando Christian Center, 1991), videotape #TV-254.)

Se oli Kenyon, joka formuloi tämän kulutukseen. Ei ole epäilystäkään, että Hagin otti osia E. W. Kenyon’in opetuksista. Kaikki E. W. Kenyon’in kirjat olivat William Branham’in luettavissa. Lisäksi Branham’in manageri Bosworth lainasi ”pastori E. W. Kenyon’in kirjoituksista” ja suositteli Kenyon’in kirjoja. Näin ollen tietysti Bosworth’in vaikutus Kenyon’iin vaikuttaisi Branham’iin.  Bosworth’in artikkeleita ilmestyi myös Kenyon’in Herald of Life -julkaisun useissa numeroissa vuosina 1949–1964. Kenyon oli myös Gordon Lindsay’n, joka julkaisi Branham’ia esittelevää Voice of Healing -lehteä, ystävä.

Ennen Hagin’ia oli Branham. Branham käsitteli näitä Hagin’in opettamia aiheita yli 20 vuotta aikaisemmin.

Branham opetti samoin, että sovitus ei ollut valmis. Että Jeesusta ei palautettu yhteyteensä Isään, vaan hän kuoli erotettuna Jumalasta, syntisenä.

”Hän kuoli syntisenä; Raamattu sanoi: ’Hänen sielunsa meni helvettiin.’ (54-1006, Law or Grace, Branham Tabernacle, Jeffersonville, IN; 62-0513E, Letting off the Pressure, Gospel Tabernacle)

Ja Kristus esitteli itsensä seurakunnalle täynnä syntiä ja tuomittiin ja hänen sielunsa meni helvettiin. Oikein. Ja Jumala herätti hänet kolmantena päivänä. Uskotko sen? Näetkö sen? Ei ollut niin, että hän ei tehnyt syntiä; hän teki syntiä. … Jumala ei olisi lähettänyt Häntä puhtaana helvettiin. Jumalan oli lähetettävä Hänet helvettiin tuomittuna (Näetkö?), koska Hän otti meidän syntimme. Ja Kristus kuoli, ei vanhurskaana, vaan syntisenä.” (55-0227A, The Position Of A Believer In Christ, Shriner Temple, Phoenix, AZ)

”Sitten, kun kolme päivää ja yötä oli päättynyt, hänen henkensä päästettiin irti; Se meni suoraan Hänen sieluunsa ja hänen sielunsa tuli takaisin ja otti ruumiin.” (61-0813, Faith, Branham Tabernacle, Jeffersonville, IN)

Se oli Kenyon, joka punoi yhteen tämän teologisen rakennelman:

”Saatana kantoi Hänen henkeään voitonriemuisena tuonelan pimeille alueille. Kaikki kärsimykset ja kidutukset, mitä helvetti pystyi tuottamaan, kasattiin Jeesuksen päälle. Kärsittyään helvetin tuskaa kolme päivää ja kolme yötä, maailmankaikkeuden korkein oikeus huusi: ’Riittää.’ Hän oli maksanut rangaistuksen ja täyttänyt Oikeuden vaatimukset. Saatana näki Hänet vanhurskautettuna. Jumala teki hänet eläväksi Hengessä siellä aivan tuonelan joukkojen edessä. Jeesuksesta tehtiin uusi luomus … Jeesus syntyi uuteen liittoon tuonelassa.” (Kenyon, E.W. What Happened From the Cross to the Throne, 7th edition)

Kenyon päättää:

”Olemme laulaneet ’Jeesus ristis juurella’ ja rukoilleet, että voisimme olla lähempänä ristiä, mutta ristillä ei ole pelastusta itsessään. Se on epäonnistumisen ja tappion paikka.” (E.W. Kenyon, Advanced Bible Course, p.279)

Hagin väitti, että Kenyon’in vaikutus oli vähäinen (reference- the faith of Kenneth Hagin “charisma and Christian faith” 15:11 June 1990, 68)

”Ongelmamme on, että olemme saarnanneet ’ristin uskontoa’. Meidän on saarnattava ’valtaistuimen uskontoa’ … kun saarnaat ristiä, saarnaat kuolemaa ja jätät ihmiset kuolemaan.” (p.16 The Believers Authority, Kenneth Hagin, 1986)

Todiste lausuntojen ottamisesta Kenyon’ilta

Kenyon: ”Hän tulee synniksi. Kuuletko noiden kuivuneiden huulten huutavan: ’Olen mato enkä ihminen.’ Hän on hengellisesti kuollut. Mato. Jeesus kuoli sydämen repeämiseen. (What happened from the Cross to theThrone [Seattle: Kenyon’s Gospel Publishing Society, 1969, 44-45])

Hagin: ”Hän tulee synniksi. Hänen kuivuneet huulensa huutavat: ’Olen mato enkä ihminen.’ Hän on hengellisesti kuollut – mato. Jeesus kuoli sydämen repeämiseen.” (”Christ our Substitute”, The Word of Faith [March 1975]), pp. 1,4,5,7)

Kenyon: ”On selvää, että koko demonilauma nähdessään Jeesuksen vallassaan, aikoi yksinkertaisesti hukuttaa Hänet, musertaa Hänet ja he pitivät häntä pelon orjuudessa, kunnes huuto tuli Jumalan valtaistuimelta, että Jeesus oli täyttänyt oikeuden vaatimukset; että syntiongelma oli ratkaistu ja ihmisen lunastaminen oli tosiasia. Kun tämä huuto saavutti pimeät alueet, Jeesus nousi ja heitti takaisin pimeyden joukon ja kohtasi Saatanan kauheassa taistelussa.(The Wonderful Name Of Jesus [Seattle: Kenyon’s Gospel Publishing Society,1927], 8, 9, 11)

Hagin: ”On aivan selvää ja ilmeistä, että koko demonien lauma, kun heillä oli Jeesus vallassaan, aikoi hukuttaa Hänet, musertaa Hänet ja pitää Hänet pelon orjuudessa. Mutta huuto tuli Jumalan valtaistuimelta, että Jeesus oli täyttänyt Oikeuden vaatimukset, että syntiongelma oli ratkaistu, että ihmisen lunastus oli tosiasia. Ja kun tuo huuto saavutti pimeät alueet, Jeesus nousi ja heitti takaisin demonien lauman ja kohtasi Saatanan kauheassa taistelussa.” (”The Name Of Jesus: The More Excellent Name”; The Word of Faith [April 1976], pp. 4-6)

Hagin ei kopioinut vain Kenyon’ia, vaan myös Branham’ia todistaen heidän mielikuvitusoppinsa tapahtuneen ristin jälkeen, minkä seurauksena syntimme annettiin anteeksi. Myös Branham esitti samanlaisia lausuntoja, että Jeesus oli helvetissä.

Julistamme Kristuksen synnittömyyttä ehtoollisessa ottamiemme häntä edustavien leivän ja viinin kautta. (1. Kor. 5:7-8). Luvussa 1. Kor.11 meille kerrotaan, että niin usein kuin syömme leivän ja juomme viinin, me ”julistamme Herran kuolemaa, kunnes Hän tulee”. Raamattu puhuu vain yhdestä lunastukseen sisältyvästä kuolemasta, joka oli fyysinen ja johon kuului veren vuodattaminen. Tämä on se kuolema, jolla meidän tulee muistella häntä. Leipä edustaa hänen ruumistaan ja viini (mehu) edustaa hänen vertansa. Leipä valmistettiin ilman hapatusta, koska hapan on synnin symboli.

3. Moos. 17:11 sanoo, että lihan sielu on veressä…” Hepr. 13:20 sanoo tätä uhria ”iankaikkisen liiton vereksi”. Sovitus tapahtui synnittömän ihmisen verellä. Pietari kirjoittaa edelleen: ”…tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1. Piet. 1:18-19).

Missä Jeesus kuoli synnin vuoksi?

…joka ”itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut” (1. Piet. 2:24).

Hepr. 9:15: “…hän on uuden liiton välimies kuoleman kautta.” 1. Kor. 6:20: ”Sillä te olette kalliisti ostetut, eli karitsan verellä, hänen kuolemallaan.” Kol. 1:20:tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta.”

Helvetissä olosta sen loppuun saattamiseksi ei sanota mitään; se on heidän mielikuvituksensa tuotantoa. Ja hän sanoi:Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi’. Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.’” (Luuk. 23:42-43)

Jeesus ei sanonut, että kuoltuani minä menen helvettiin, vaan että hän menee paratiisiin, joka tunnetaan tuonelan Abrahamin helmana, jossa uskolliset ovat. Hän ei mennyt helvettiin jatkamaan kärsimystä (3 päivää) uuden liiton voimaan saattamiseksi.

”…ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä.(Ilm. 1:5)

Se on veri ristillä, hänen ristiinnaulitsemisensa, joka puhdistaa meidät synnistämme. Kuten se annettiin Vanhassa Testamentissa, uhrit jatkuivat Jeesuksen lopulliseen uhriin asti; ilman veren vuodatusta ei ole synnin sovitusta.

Viimeisellä henkäyksellään hän huusi kovalla äänellä: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk. 23:46) ja sitten sanoi: ”Se on täytetty.” Mitä hän tarkoitti?

Kreikan sana teleo tarkoittaa ”lopettaa”. Se on verbi. Tämä sana kreikankielessä on tetelestai ja se tarkoittaa ”se on valmis, lopetettu” eikä ole enää MITÄÄN tehtävää. Se viestittää meille, että uusi liitto on voimassa Kristuksen veren ja kuoleman kautta.

Tetelestai, ensimmäisen vuosisadan termi, leimattiin velkakirjoihin, kun velka oli maksettu kokonaan. Jos sovitus ei tullut valmiiksi ristillä, Hän ei olisi koskaan voinut sanoa, että se on täytetty ja hänen julistuksensa olisi väärä.

Se on sama sana, jota Jeesus käytti Matteuksen evankeliumissa sanoessaan, se on täytetty. Tämä sana ”teleo” on perfektissä, indikatiivissa ja passiivissa eli ”has been” eli ”se on” täytetty. Perfekti aikamuoto tarkoittaa toimintaa, joka on valmistunut menneisyydessä, mutta sillä on jatkuvia seurauksia. Sillä ei ole täsmällistä merkitystä englanninkielessä, mutta se yleensä käännetään sanoilla has/have.

Jeesuksen puhuessa tämä tapahtuma oli tapahtunut.

Passiivimuoto tarkoittaa, että subjektiin (Jeesus) kohdistui verbin toiminta ja hän käyttää verbin muotoa ”to be” eli ”se on”.

Jokaisen, joka lukee tätä kohtaa, tulisi ymmärtää, että Jeesus sai työnsä päätökseen ristillä, kuten edeltävä jae sanoo: Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty (tetelestai) sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: ’Minun on jano’.” (Joh. 19:28)

Jeesus sai päätökseen ja täytti sen, miksi Hän tuli maan päälle ihmisenä – kuollakseen syntiemme tähden.

Kol. 2:15: Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.” Tämä voitto tapahtui ristillä (jae 14), joten kuinka Kristus voisi kärsiä helvetissä näiden samojen hallitusten ja valtojen toimesta, kuten väitetään. Tämä oppi on vaarallinen ja vääristää evankeliumin sanoman. Mikäli heillä ei ole tämä Raamatun alkutekijä oikein, niin mikä muu on vialla? Se tarkoittaa, että he itse eivät usko tosi evankeliumiin.

Vielä kaksi Raamatun kohtaa ajateltavaksi:

2. Kor. 11:3-4: ”Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.”

Kol. 2:8: Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.”

Jeesus sai täydellisen voiton ristillä ja jos uskot sen olevan tappio, olet hyväksynyt erilaisen evankeliumin, joka ei voi pelastaa, koska se ei ole totuus! Hänen sovitustyönsä asettaminen ristin jälkeen mitätöi Kristuksen työn Jumalan Karitsana pelastukseksemme.

***

Suomentajan lisäys:

Seuraava kuuluisa kirja opettaa paitsi JDS-oppia myös MSOG (Manifested Sons of GOD) -oppia. Alla kirjan kannet ja kohdat, joissa JDS-oppi tulee hyvin selvästi esiin.

Read Full Post »

THE SEND DECEPTION
SEND – PETOS
1.11.2019 T. A. McMahon, suom. SK

Muutaman viime kuukauden ajan olen kirjoittanut ja puhunut melkein 50 000 nuoren aikuisen ”kristityn” kokoontumisesta stadionilla 23. helmikuuta 2019 Floridan Orlando’ssa. Se on yhteenveto havainnoistani, jotka on tehty katsottuani tuntikausia videoita kokoontumisesta, sekä tiedoistani 12-tuntisen yksipäiväisen tapahtuman tuottajista ja puhujista.

Se alkoi innostuneella kehotuksella, jonka enimmäkseen nuoret dynaamiset puhujat antoivat yhtä innostuneelle väkijoukolle lähetyskäskyn täyttämiseksi: Ja hän sanoi heille: ’Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.’” (Mark. 16:15). Tämä kehottaminen korosti tapahtuman teemaa, joka oli otsikoitu ”Send” (Lähetä). Tavoitteena oli motivoida ja lähettää nuoret aikuiset lähiöihinsä, lukioihinsa ja yliopistoihinsa, työpaikoilleen, kaupunkeihinsa ja valtioihinsa ja sitten kaukaisiin maihin kertomaan evankeliumia.

Heille kerrottiin, että Jumala valtuuttaa heidät olemaan äärimmäisen menestyviä yrityksissään evankelioida maailma. Missionuorten (YWAM) Andy Byrd julisti: ”Olemme täällä ihmiskunnan historian suurimmassa Jumalan toiminnassa. … Viiden vuoden kuluttua olemme ihmisen historian suurimmassa Jeesus-liikkeessä yli kaiken, mitä olisimme osanneet kuvitella ja se kaikki alkaa tänä iltana.”

Puhuja Lou Engle kertoi, että Billy Graham’in kuoleman jälkeen on tapahtunut merkittävä ilmestyksellinen muutos, joka sisältää ”evankeliumin julistamisen, merkkejä ja ihmeitä … stadionit täyttyvät ja Billy Graham’in mantteli on tulossa kansakunnan päälle. … evankelista nimeltä Jeesus tulee täyttämään stadionit Amerikassa. Miksi en usko, että tulisin näkemään stadioneita, joissa massaevankelioidaan, tapahtuu merkkejä ja ihmeitä ja satoja tuhansia ihmisiä pelastuu Amerikassa? Uskomme, että tänä aikana jokin siirtää ja vie meidät … maailmanlaajuiseen siirtymiseen suurimpaan Jeesus-liikkeeseen, mitä koskaan olemme nähneet!” Se olisi todella ihanan jännittävää, jos vain olisi totta, mutta kun ei ole.

Miksi päättelen näin? Syyt ovat moninaiset, joista tärkein on, että se on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan Sana kertoo meille nykyisestä hengellisestä tilasta maailmassa ja seurakunnan tilasta Herran paluun lähestyessä. Tälle tilanteelle on ominaista kristinuskon vastaisuus seurakunnan ulkopuolella ja sisäinen luopumus.

Matteuksen luvussa 24 Hänen opetuslapsensa pyysivät Jeesusta kertomaan heille, millaista olisi Hänen tulemuksensa aikaan. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.” Muita jakeita, jotka sanovat samaa: Luuk. 18:8: ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” 2. Tim. 3:13: ”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.” 2. Tim. 4:3-4: ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” 2. Piet. 2:1-3: ”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.”

Nämä ovat vain muutamia kohdista, jotka kuvailevat viimeisten päivien hengellistä tilaa ja nämä piirteet lisääntyvät huomattavasti seurakunnan tempauksen edellä ja jatkuvat sen jälkeiseen suuren ahdistuksen ajan hirvittävään pahuuteen. Tämä on se, mitä Raamattu selvästi opettaa! Joten kuinka voi olla, että niin monet Send’in puhujista näyttävät unohtavan Raamatun eskatologian, eli mitä Raamattu selvästi julistaa tapahtuvan Jeesuksen Kristuksen paluun lähestyessä? He näyttävät olevan tietämättömiä tärkeimmistä olosuhteista ja tapahtumista, joita Raamattu sanoo tulevan, varsinkin näistä kolmesta:

  1. Luopumus ( 13:22-23; Apt. 20:28-31; 2. Tess. 2:3; 1. Tim. 4:1-3; 2. Tim. 3:13 ja Juudan kirja);
  2. Tempaus ( 14:2-3; 1. Kor. 15:51-54; 1. Tess. 4:14-18; 1. Tess. 5:9-11);
  3. Antikristuksen valtakunta (Ilm. 13:1-8; 11-17; 19:19-21).

Kaikki nämä Jumalan Sana esittää merkittävinä aikajanatapahtumina, jotka tapahtuvat, ennen kuin Kristus itse perustaa valtakuntansa, jolloin hän hallitsee tuhannen vuotta Jerusalemista käsin.

Kehotan kaikkia, jotka lukevat tätä artikkelia, etenkin niitä, jotka eivät ole perehtyneet Raamatun eskatologiaan, lukemaan ja tarkistamaan yllä luetellut jakeet ja vertaamaan niitä sitten siihen, mitä Send’in johto opettaa. Tässä on se, mitä nuo johtajat sanovat, mukaan lukien Bill Johnson’in Bethel-kirkon ja hänen yliluonnollisen palvelutyön koulunsa (Bethel School of Supernatural Ministry) johtajat, Loren Cunningham’in Missionuorten (Youth With A Mission = YWAM) johtajat, Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR) johtajat yhdessä kymmenien samankaltaisten ja hyvin vaikutusvaltaisten uskonsana- / parantamis-saarnaajien ja heidän palvelutyöjärjestöjensä kanssa: He uskovat, että Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä näinä viimeisinä päivinä, mikä johtaa maailmanlaajuiseen herätykseen. Herätyksen kasvaessa kristityt asetetaan korkeimpaan hallitusjohtoon kaikissa kansakunnissa. Tämä huipentuu kristillistettyyn maailmaan, jonka vastuulla on ennallistaa se fyysisesti (hallituksellisesti, ympäristöllisesti) ja hengellisesti (moraalisesti ja palauttamalla sosiaalinen oikeudenmukaisuus), jotta Kristus voi palata maan päälle aloittamaan fyysisen hallintansa.

Raamatussa ei ole mitään perusteita tälle opetukselle. Yksi ylivoimainen este kristittyjen ajattelulle, että he voivat hallita maailmaa, on koko Ilmestyskirja. Seuraava valtakunta, joka tulee Jumalan aikajanalla, on Antikristuksen valtakunta! Se tapahtuu ”suuren ahdistuksen” aikana, kun Jumala vuodattaa vihansa koko maailman päälle. Jeesus itse kuvasi sitä, mitä tulee tapahtumaan niin tuhoisaksi, että senkaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule” (Matt. 24:21). Profeetta Jeremia lisää ”ei ole sen kaltaista” kutsuen sitä ”Jaakobin ahdistuksen ajaksi” ja verraten sitä synnytyskivuissa olevaan naiseen: ”Miksi näen kaikkien miesten pitelevän käsin lanteitansa synnyttäväisten tavalla, ja miksi ovat kaikki kasvot käyneet valjuiksi” (Jer. 30:6-7).

Hämmästyttävää näiden ”kristittyjen Valtakunta Nyt -dominionistien” esittämien väärien skenaarioiden suhteen on, että yhtäkään edellä mainituista jakeista ei voida hengellistää (lukea väännettynä) osoittamaan maailmanlaajuista herätystä. Aina, kun noita jakeita esiintyy, ne kielletään sellaisilla perusteluilla, kuin ”Jumala on tekemässä uutta, joka kumoaa sen, mitä Hän on kirjoittanut”. Ei suinkaan! Jumala sanoo meille: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Mark:13:31). Profeetta Jesaja kirjoitti: ”’Pysykää laissa ja todistuksessa!’ Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole” (Jes. 8:20). Näillä väärillä opettajilla ei ole ainoastaan dominionistinen päämäärä, joka on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan Sana sanoo, vaan myös heidän lausuntojensa juuret ovat täysin korruptoituneessa uskomusjärjestelmässä.

Tästä liikkeestä on puhuttu Uskonsanan, Parantamisen ja Menestyksen palvelutyönä. Sen juuret juontuvat vääriin profeettoihin ja opettajiin, kuten E. W. Kenyon, Kenneth Hagin, Charles Capps, Kenneth Copeland, Fred Price, Marilyn Hickey, Joyce Myers, Rodney Howard-Browne ja tietysti joukon johtajaan Benny Hinn’iin. (Ks. kirja The Confusing World of Benny Hinn). Vaikka kaikilla, jotka opettavat näitä epäraamatullisia käsityksiä ja käytäntöjä, on omat erikoisuutensa (esim. parantamismenetelmät, vaurauden käskeminen, positiivinen tunnustaminen, uskon käyttäminen tekniikkana, esiintyminen Jumalan alaisina jumalina jne.), niin heidän perustava käsityksensä on, että Jumala on palauttamassa nykyajan seurakuntaan merkit ja ihmeet, jotka löytyvät Apostolien teoista. Tämän liikkeen tärkein ihmemerkki on parantaminen. Varhainen johtaja tässä oli Oral Roberts, jonka yliopisto (ORU) perustettiin hänen itsensä mukaan ensisijaisesti edistämään yliluonnollista parantamista. Muihin kouluihin, joissa korostetaan samanlaista parantamista, kuuluvat Mike Bickle’n kansainvälinen rukoushuone (IHOP) Kansas City’ssä ja Bill Johnson’in yliluonnollisen palvelutyön Bethel-koulu (Bethel School of Supernatural Ministry) Kalifornian Redding’issä.

Opettaako Raamattu yliluonnollisia parantamisia? Epäilemättä. Joten miksi emme tänä päivänä näe sitä, mitä tapahtui, kun Jeesus paransi väkijoukkoja, tai myöhemmin Apostolien teoissa, kun jotkut parannettiin yksinkertaisesti, kun Pietarin varjo kulki heidän ylitsensä (Apt. 5:15)? Niistä monista syistä, jotka voitaisiin antaa, uskon tärkeimmäksi sen, että kaikki noiden päivien todella ihmeelliset teot olivat vahvistuksia. Ne vahvistivat sen, että Jeesus oli todella lihaksi tullut Jumala ja ne vahvistivat merkkien kautta, jotka seurasivat, että Pietarin ja opetuslasten saarnaama evankeliumi oli Jumalan sanan totuus:Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.” (Mark. 16:19-20)

Jeesus vahvistaa edelleen sanan sitä seuraavilla merkeillä, kuten ovat osoittaneet lähetyssaarnaajat, jotka palvelevat evankeliumin totuutta hyvin haastavissa paikoissa eri puolilla maailmaa. Entä sitten uskonsanan / parantumisen ja menestyksen saarnaajat? He edistävät väärää evankeliumia, toista Jeesusta (ks. ”A Berean Exercise: ’Christian’ Magazines – Part 2”, August 1, 2019) ja joukkoa epäraamatullisia oppeja ja käytäntöjä. Pyhien kirjoitusten mukaan, kuten todettiin, Jeesus ei toimi heidän kanssaan vahvistamalla heidän harhaoppiaan sitä seuraavilla ihmeellisillä merkeillä. Heidän ihmeelliset ns. manifestaationsa eivät ole Herrasta.

Uskon kuitenkin, että Send’iin osallistuviin tuhansiin nuoriin kohdistetaan vieläkin traagisempi petos. Heille esitetään tyhjä evankeliumi. Sen pitäisi olla selvää kaikille uskoville, jotka julistavat evankeliumia joko omassa seurakunnassaan, tai kotikokouksissa, etteivät kaikki evankeliumin kuulleet ole reagoineet siihen, eivätkä saaneet iankaikkisen elämän lahjaa Jeesuksen kanssa, joka on pelastus. Näin surullinen voi lopputulos olla riippumatta siitä, kuinka perusteellisesti evankeliumi selitetään. Jos ihminen ei halua hyväksyä totuutta siitä, mitä Jeesus teki ristillä hänen puolestaan (samoin kuin koko ihmiskunnan puolesta) maksaessaan Jumalan täydellisen oikeudenmukaisuuden vaatiman täyden rangaistuksen, niin tämä ihminen on hyljännyt ainoan pelastuksen toivonsa (Apt. 4:12). Mitä sitten on sanottava 50 000 hengen kokoontumisesta?

Yhdessä vaiheessa Send’in 12-tuntisen session aikana yksi puhujista astui eteen kutsumaan joukosta niitä, jotka antavat elämänsä Jeesukselle. Hän julisti: ”Haluan kaikkien nostavan kätensä. Me kaikki rukoilemme tätä yhdessä tukeaksemme niitä, jotka rukoilevat sitä ensimmäistä kertaa. Oletteko valmiita? Sanokaa: ’Rakas Herra Jeesus … tulen tänään luoksesi … syntisenä, joka tarvitsee pelastuksen … Herra Jeesus Kristus … tästä päivästä lähtien … sanon kyllä … sanon kyllä … sanon kyllä … sinulle, Herra Jeesus. Ei enää epäröintiä … ei enää viivyttelyä … ei enää neuvotteluja … Tästä päivästä lähtien kuulun Jeesukselle ja Jeesus kuuluu minulle. Uskon sen. Vastaanotan sen. Tunnustan sen Jeesuksen nimessä. Ja kaikki sanoivat Aamen!’” Koko tuhansien joukko huusi innokkaasti: ”Aamen”.

Ajattele sitä tarkemmin. Oliko se evankeliumi? Mitä nämä emotionaalisesti manipuloidut nuoret todella uskoivat?

Ensinnäkin, kehen he asettivat luottamuksensa? Jeesukseenko? Mihin Jeesukseen? Ajassamme on monia vääriä Kristuksia. Luottivatko he Jumalaan, joka tuli ihmiseksi lakkaamatta koskaan olemasta Jumala ja ihminen? Maksoiko hän ristillä täyden rangaistuksen synneistämme? Yli miljardi roomalaiskatolista ei usko siihen. Monet uskonsanan / parantamisen / menestyksen opettajista eivät myöskään usko siihen väittäen, että rangaistus maksettiin helvetin syvyyksissä, kun Saatana ja hänen demoninsa kiduttivat Kristusta. Se ei ole Raamatun Jeesus. Olivatko ne, jotka melkein täyttivät Orlando’n stadionin, tietoisia siitä, että Isä-Jumala hyväksyi Kristuksen uhriteon kuolla ihmiskunnan synnin tähden jumalallisen oikeudenmukaisuuden tyydyttämiseksi? Tiesivätkö he, että Kristuksen ylösnousemus oli todistus Jumalan hyväksynnästä?

Annetulla kutsulla näytti olevan tarkoitus saada vastaanottajat tekemään sitoumus seurata Kristusta ja jakaa evankeliumia paikallisesti ja kansainvälisesti – toisin sanoen pyytää heiltä täyttä sitoutumista elämässään. Heille annettu ”evankeliumi” oli kuitenkin täysin ilman raamatullista sisältöä. Se, mitä siitä seurasi, oli puhtaasti tunteisiin perustuva ”alttarikutsu” ja heidän elämänsä toivotulla luovuttamisella ei ollut raamatullista tukea. Kuulijat saattoivat siis olla riippuvaisia vain tunteistaan. Se muistuttaa armeijan lähettämistä taisteluun vahvistettuna vain toiveikkain ajatuksin.

Kuinka toiveikkain? Tärkeä uskonsanan / paranemisen ja menestyksen liikkeen opetus on positiivinen tunnustaminen. Ajatuksena on, että kaikkea, jolla on negatiivinen merkitys, on vältettävä, koska se aiheuttaa negatiivisen tuloksen. Esimerkiksi paranemisessa ei saa puhua sairauden oireista, koska se vahvistaa sairautta; positiiviset paranemisväitteet (totta tai ei) saavat aikaan paranemisen. Send käyttää tätä taktiikkaa, koska se valitsee Apostolien teoista vain ”positiiviset” merkkejä, ihmeitä ja paranemisia koskevat jakeet. Vältetään kaikkia ”negatiivisia” koettelemuksia ja ahdistuksia, joita Paavali kärsi, kun Jumala käytti häntä väkevästi, kuten myös monia muita pyhiä, joista jotkut kuolivat marttyyreina palvellessaan Jeesusta. Sen ymmärtämättömyys, että kärsimys on osa elämää kaikille, jotka palvelevat Herraa, asettaa ihmisen petolliseen odotukseen. Jeesus sanoi:Maailmassa teillä on ahdistus…” ja sitten Hän lisäsi: ”mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman” (Joh. 16:33).

Yhteenvetona voidaan todeta, että tuhannet Send-tapahtumassa olleet nuoret johdettiin harhaan. Petolliset harhaopit, joita heitä kehotettiin seuraamaan, voidaan helposti paljastaa vertaamalla niitä siihen, mitä Raamattu sanoo hyvin selvästi. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että millennium- ja Z-sukupolvi kohtaavat paljon enemmän hengellistä petosta, kuin mikään aikaisempi ja on traagista, että he ovat hirvittävän huonosti valmistautuneita. Rukoile heidän puolestaan jatkuvasti ja rohkeasti, sillä missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20). Tuo armo, joka pelastaa kaikki, jotka uskon kautta luovuttavat elämänsä Jeesukselle, on enemmän kuin riittävä, niin että Herra voi käyttää heitä riippumatta siitä, kuinka vaikeat uskovan olosuhteet ovat: Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää” (2. Kor. 9:8).

TBC

Read Full Post »

Videon aiheeseen liittyen lue Joni Matilaisen erinomainen kirjoitus Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

Read Full Post »

THE PERFECT SPIRITUAL STORM LOOMING
1.6.2017 McMahon, T.A., suom. SK

Täysmyrskyn määritelmä: Näennäisesti erilaisten tapahtumien sekoitus, joka yhdistyy luomaan suuremman luokan tuhon.

Muistan kuin eilisen erään keskustelun Dave Hunt’in kanssa ei kovin kauan siitä, kun hän muutti Oregon’in Bend’iin. Hän halusi minunkin muuttavan Bend’iin, jotta voisimme jatkaa kommunikoimista niiden kanssa, jotka olivat reagoineet myönteisesti kirjaan The Seduction of Christianity, joka minulla oli etuoikeus kirjoittaa hänen kanssaan. Tuo kirja ja monet hänen myöhemmistä kirjoistaan, artikkeleistaan ja saarnoistaan antoivat oivalluksia useimpiin asioista, jotka myöhemmin osoittautuivat enteiksi kehittyvästä luopumuksesta, jonka tänä päivänä näemme etenevän valtavaa vauhtia ja laajoilla alueilla.

Olemme laajasti käsitelleet luopumuksen eri puolia. 25 vuoden aikana palvelutyömme, The Berean Call, kautta. Vaikka joillakin suuresti mainostetuilla poikkeamilla Raamatusta on ollut kukoistuksensa ja sitten näyttäneet häipyneen, niin itseasiassa ne ovat vain läpikäyneet muutoksia, vaihtaneet toimijoita, sulautuneet muihin harhaoppeihin, sopeutuneet aikaan ja tulleet ovelammaksi so. olleet piilossa kaikkien nähtävissä. Yksi esimerkki tästä on Uskonsanan liike (Word/Faith Movement). Menneitä suosittuja johtajia olivat Oral Roberts, Kenneth Hagin vanhempi, Charles Capps, David (aikaisemmin Paul) Yonggi Cho ja Gloria ja Kenneth Copeland. Copeland’it vaikuttavat edelleen yhdessä kannattajiensa kanssa ja edistävät samaa väärää opetusta, mutta uskonsanan liike on laajentunut uskolla parantamisen liikkeeseen (Faith Healing Movement), menestyksen opetuksiin (Prosperity Teachings), positiivisen tunnustamisen liikkeeseen (Positive Confession Movement) ja sisäisen parantamisen liikkeeseen (Inner Healing Movement), jotka kaikki on viritetty uudelle hienostuneisuuden tasolle Vihollisen tärkeimpinä menetelminä. Nämä Jumalan Sanan perversiot saivat alkunsa, kun Saatana petti Eevan sanoilla: Onko Jumala todellakin sanonut…?” (1. Moos. 3:1). Kyseenalaistaa ja torjua se, mitä Jumala on sanonut, on ollut Saatanan strategia alusta saakka ja tulee olemaan, kunnes hänet heitetään tuliseen järveen.

Tuo Pettäjä ja valheen isä on käyttänyt myös monia näennäisesti erilaisia petoksia, jotka kuitenkin ovat sidoksissa toisiinsa. Uskonsanan opetukset eivät ole pelkästään raamatullisen uskon perversio, vaan ne on hiljattain kerätty mielentieteen kulteista sisältäen käsityksiä, jotka tulevat hindulaisuudesta ja muista Idän mystisistä uskonnoista. Tämän liikkeen opetukset löytyvät transsendentalismista ja uudesta ajattelusta sekä Henry David Thoreau’n ja Ralph Waldo Emerson’in kirjoituksista. Mary Baker Eddy’n kristillinen tiede ja Helena Blavatsky’n Teosofinen Seura toivat itämaiset hengelliset uskomukset valtavirran Amerikkaan.

E. W. Kenyon’ia (1867-1948) on sanottu Uskonsanan liikkeen isäksi. Monet hänen opetuksistaan olivat tulosta hänen koulutuksestaan Uuden Englannin Emerson’in puhekoulussa (Emerson School of Oratory), joka on transsendenttisen filosofian pesäpaikka. Jotkut kirjailijat, kuten Thoreau, kokosivat uskomuksensa hindujen pyhistä teksteistä, kuten Bhagavad-Gita ja Vedat. Kenyonin kirjoitukset ja saarnat olivat sekoitus uskonnollista tiedettä, ihmiskunnan jumaluutta ja Raamattua, josta kaikesta tuli perustus suurelle joukolle Uskonsanan tarjouksia.

Suhde itämaiseen mystiikkaan on kiistaton. Hindulaisuus, buddhalaisuus ja muut Idän uskonnot opettavat, että fyysinen maailma on maya, illuusio, ja näin ollen sitä voidaan manipuloida erilaisilla menetelmillä: ajattelulla (meditaatio, mielen voima), puhumalla (mantroja) ja mielikuvilla (visualisoiminen). Hindulaisuuden korkein jumaluus on persoonaton jumala – hengellinen energia, josta kaikki koostuu. Tuo energiavoima on positiivinen ja negatiivinen (yin ja yang) ja sitä voivat hallita jumalat so. kaikki ihmiset. Itsensä tiedostaminen – tiedostaa oma jumaluutensa – on joogan päämäärä.

Jo pinnallinen Uskonsanan opetusten arvioiminen paljastaa sen selkeän yhteyden pakanuuden ja okkultismin alkuperään. Sellaiset käsitteet, kuin positiivinen tunnustaminen, negatiivinen ajattelu, paranemisen esiin puhuminen, varallisuuden komentaminen, rukoiltavan visualisoiminen ja tiedostaminen, että ihmiset ovat Jumalan alaisia jumalia, ovat runsaita tässä liikkeessä, joka on turmellut raamatullisen opin uskosta miljoonille. Viimeisin kehitys Uskonsanan kannattajien keskuudessa on Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR) agenda, joka väittää tuovansa uusia apostoleja ja profeettoja, jotka valtaavat maailman ja muuttavat sen paratiisiksi perustaen Kristuksen valtakunnan, ennen kuin Hän voi palata taivaasta. He tulevat palvelemaan voimassa jumalina.

Näitä harhaoppeja opetetaan tulevalle kristittyjen nuorten sukupolvelle kouluissa, jotka ovat yhteydessä Mike Bickle’n kansainväliseen rukoushuoneeseen (International House of Prayer = IHOP) Missouri’n Kansas City’ssä ja Bill Johnson’in yliluonnollisen palvelutyön Bethel-kouluun (Bethel School of Supernatural Ministry) Kalifornian Redding’issä ja niiden satelliitteihin maailmanlaajuisesti. (Yksi ”satelliitti” on TV7 – Mike Bickle’n ja Bill Johnson’in harhaoppien pahin levittäjä Suomessa. Suom. huom.)

Uskonsanan liikkeen käsityksiin liittyy myös opetus positiivisesta mielen asenteesta ja mahdollisuusajattelusta (Positive Mental Attitude and Possibility Thinking), jonka toivat seurakuntaan ensisijaisesti Norman Vincent Peale ja Robert Schuller ja jota edistävät sellaiset ”kristilliset” liike-elämän järjestöt, kuin Amway ja Mary Kay Cosmetics. Peale’n lukuisiin vääriin opetuksiin kuuluu, että hän hyväksyy okkulttisen visualisoimisen raamatullisena rukousmenetelmänä; Schuller puolusti itsetunnon rakentamista (esitettynä hänen kirjassaan Self-Esteem: The New Reformation, joka lähetettiin 250 000 pastorille) psykologisoidun evankeliuminsa ensisijaisena tavoitteena. Peale oli työkalu psykologian tuomisessa seurakuntaan neuvontana, mikä sitten valmisti tien ns. kristillisen psykologian harjoittajille, jonka tärkein hoitomenetelmä on epäraamatullinen oppi itserakkaudesta.

Siirtyessäni psykologiaan toivon sinun näkevän yhteydet tähän mennessä mainitsemieni uskomusten ja harjoitusten välillä. Kaikki nämä asiat on dokumentoitu kirjoissa, artikkeleissa, videoissa, radio-ohjelmissa ja keskusteluissa, joita Dave’n kanssa olemme esittäneet vuosien mittaan ja ne on arkistoitu TBC:n verkkosivustolla. Mitä siis psykologiasta? Lehden Psychology Today toimittaja julisti, että Idän mystiikka tulisi länteen psykologian opetusten kautta.

Vaikka psykologiassa on yli 50 eri alaa, niiden yhteisvaikutus kalpenee verrattuna psykoterapiaan ja psykologiseen neuvontaan. Vaikka psykoterapia esiintyy tieteenä, niin sekulaarit tutkijat kertovat, että sen käyttämät menetelmät eivät juurikaan poikkea niistä, joita käyttävät shamaanit ja noitatohtorit (jotka ovat välittäjiä ihmisen ja henkimaailman välillä). Psykologian yhteys henkimaailmaan on räikein transpersonaalisen psykologian alalla, joka tunnetaan myös hengellisenä psykoterapiana. Sen suhde Idän mystiikkaan on kiistämätön. Joogameditaatio, joka on vallannut Länttä 1970-luvulta saakka, on sisällytetty psykoterapeuttisiin ohjelmiin nimillä MindUp ja Mindfulness ja sitä mainostetaan yleislääkkeenä elämän erilaisiin ongelmiin. Näiden ohjelmien väitetään olevan erityisen hyödyllisiä lapsille.

Meille kerrotaan, että vastaukset elämän kysymyksiin löytyvät katsomalla sisäänpäin, kaivautumalla alitajuntaan, josta todellinen minä löytyy. Sigmund Freud ja Carl Jung opettivat, että ihmisen elämän tapahtumat asustavat alitajunnassa ja että nuo tapahtumat psyykkisesti määrittelevät tuon elämän jokaisen osa-alueen. Alitajunnan oletetut toiminnot tarjoavat valetieteellisen selityksen sille, mitä hindujoogit ovat opettaneet tuhansia vuosia karmana ja jälleensyntymisenä.

Psykologian pelastus ihmiskunnalle on juurtunut ”itseen” ja sen itsensä toteuttamisen käsitys on sama kuin hindulaisuuden itsensä toteuttamisen käsitys. Kummankin lopullinen päämäärä on ihmisen jumalaksi korottaminen ja itsensä palvominen. Tämä ei pitäisi olla yllätys raamatulliselle kristitylle, koska Raamattu kertoo, että itsepetos alkoi Lusiferista taivaassa ja hän toi sen maan päälle pettäessään Eevan (Jes. 14:12-14; 1. Moos. 3:1-5). Lisäksi Raamattu kertoo, että demonien valtaama Antikristus ”asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala” (2. Tess. 2:4). Se on se valhe.

”Se valhe” ottaa monia muotoja, jotkut paljon vähemmän ilmeisiä, kuin mitä on kuvailtu. Silti ne voidaan kaikki tunnistaa esittämällä tämä yksinkertainen kysymys: Sisältääkö se, mitä esitetään, että ihminen syrjäyttää Jumalan pyrkimällä pelastamaan itsensä joko hoitamalla ajalliset ongelmansa tai turvaamalla ikuisen kohtalonsa? Mikä tahansa edistää noita tavoitteita, on ”teoista pelastumisen” muoto, so. ihminen leikkii Jumalaa. Jokainen uskonnollinen uskomussysteemi (ateismi mukaan lukien), muu kuin raamatullinen kristinusko, on ihmiskunnan yritys pelastaa itsensä ilman todellisen ja elävän Jumalan apua. Ihmiskunnan pelastaminen on jotakin sellaista, jonka vain Jeesus Kristus voi tehdä. Raamattu kutsuu ihmiskunnan kapinallista yritystä pelastua tuhoon johtavaksi laveaksi tieksi, jota, niin traagista kuin se onkin, monet seuraavat (Matt. 7:13).

Valhe jumaluudesta löytyy jossakin muodossa kaikessa, mitä edellä on mainittu ja paljon enemmässä, kuin mitä tämä lyhyt artikkeli voi käsitellä. Miksi? Koska ne tulevat yhteen näinä viimeisinä päivinä ennen Herran paluuta morsiamelleen ja lujasti vahvistetaan, kun seurakunta on otettu pois. Tällä hetkellä on paljon vaatimuksia yhteydestä ja ykseydestä julistaen, että me kaikki olemme yhdistetyt. Heidän keskinäiset uskomuksensa ja käytäntönsä ovat osatekijöitä sellaiselle, joka tulee yhdessä muodostamaan jumalattomuuden täysmyrskyn – Antikristuksen uskonnon.

Jos seurakunta otetaan pois tempauksessa (mikä tulee tapahtumaan!), niin miksi meidän pitäisi olla huolissamme uskonnosta, joka tulee yhteen vasta, kun uskovat on otettu pois? Ensinnäkin,

Antikristuksen uskonto ei tupsahda esiin yhdessä yössä. Se on ollut tekeillä siitä saakka, kun Saatana petti Eevan paratiisissa. Toiseksi, Jeesus antoi vastauksen opetuslapsilleen, kun he kysyivät lopun ajoista. Hän luonnehti noita aikoja sanomalla: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt. 24:4-5).

Tuolla petoksella, josta Hän varoitti opetuslapsiaan, on kaksi seurausta: 1) Se estää kadotettuja kääntymästä Herran puoleen ja 2) Se estää uskovia olemasta hedelmällisiä ja tuottavia. Mitä tulee jälkimmäiseen, kaikki uskovat on pelastettu hyviä töitä varten (ei hyvillä teoilla) ja Herran sanoin meidän tulee kantaa paljon hedelmää ja tulla Hänen opetuslapsikseen (Joh. 15:8). Joten näyttäisi siltä, että uskovan hyvien tekojen toisaalle kääntäminen tai tärveleminen on saatanan ainoa tehokas juoni Herran morsianta vastaan. Tämä juoni löytyy joissakin ”kristillisissä” ohjelmissa, jotka ovat huijanneet uskovia tukemaan ohjelmia, jotka itseasiassa edistävät Kristuksen valtakunnan perustamista, ennen kuin Kuningas itse palaa. Tänä päivänä useat hyvin vaikutusvaltaiset silti monipuoliset ohjelmat yrittävät tehdä juuri tuon asian valtakuntadominionistien, amillennialistien ja ekumeenisten leireillä. Raamatun tulevien tapahtumien aikataulu paljastaa selvästi, että se valtakunta, joka tulee esiin seurakunnan tempauksen jälkeen, on Antikristuksen valtakunta ja siten kaikki uskovat, jotka nyt on kaapattu noihin tämän päivän epäraamatullisiin ohjelmiin, tietämättään ja hedelmättömästi palvelevat Vastustajan asiaa.

Toivottavasti jokainen tätä lukeva on tietoinen siitä, että olosuhteet maailmassa ja varsinkin seurakunnassa ovat muuttuneet dramaattisesti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Varoitukset, jotka on esitetty Apostolien Teoissa, 1. ja 2. Timoteus-kirjeessä, Juudan kirjassa, 1. ja 2. Pietarin-kirjeessä ja Ilmestyskirjan kolmessa ensimmäisessä luvussa, ovat ilmenneet räikeästi.

Jakeet, jotka ennustavat: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”; ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia… ja kääntävät korvansa pois totuudesta…”; ”viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita…”; ”teidän keskuuteenne tulee julmia susia … teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Luuk.18:8; 2. Tim. 4:3-4; 2. Tim. 3:1-2; Apt. 20:29-30). Neljän vuosikymmeneni aikana uskovana, joka osallistuu havainnointiin, puhumiseen ja kirjoittamiseen kysymyksistä, jotka ovat vaikuttaneet haitallisesti Kristuksen ruumiiseen, nuo jakeet monien muiden joukossa, joita voisi mainita, näyttävät vähättelyltä – nousuvedeltä verrattuna siihen hengellisesti synkkään tsunamiin, jota nyt koemme. Voisiko herätys estää tulvan? Se ei ole mahdotonta Jumalalle, mutta maailmassa eikä seurakunnassa ole mitään merkkiä kollektiivisesta parannuksesta eikä myöskään ole profeetallista kirjoitusta tukemaan sellaista toivoa. Näin ollen luopumus jatkuu entisellään.

Kuinka meidän sitten pitäisi käsitellä sitä? Me Berean Call’issa näemme tehtävämme pelastusoperaation työntekijöinä, jotka rukoilevat, että materiaalimme saavuttavat niitä, ”joilla on korvat kuulla … ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden” (Mark. 7:16; 2. Tim. 2:25). Haluamme viedä tietoa erottamisesta veljillemme ja sisarillemme Kristuksessa, erityisesti rohkaisten toinen toisiamme tuomaan Jumalan Sanan valoon, mitä heille opetetaan. Mitä tulee johtajiin, niin haluamme tukea heitä heidän käsitellessään tiettyjä harhaisia oppeja ja käytäntöjä, vaikutusvaltaisia vääriä opettajia ja Raamatun ulkopuolisia virtauksia ja ohjelmia, joita voi tulla seurakuntaan. Sydämemme yhtyy Paavalin kehotukseen Efeson vanhimmille: Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut” (Apt. 20:28).

Tätä varten olemme kehittäneet verkkosivustollemme ”Topics”-osaston, jossa on yli 25 vuoden arkistoidut lähdeaineistot. Sinne pääsee etusivultamme http://www.thebereancall.org. Klikkaa vain ”Topics”-sivun yläreunassa. Sieltä löydät kustakin aiheesta luettelon aiheista, joita olemme käsitelleet vuosien mittaan, sekä linkit uutiskirjeisiin, Questions&Answers-sessioihin, radio-ohjelmiin ym.

Jos sinulla ei ole pääsyä sivustollemme, emme ole unohtaneet sinua! Heinäkuussa suunnittelemme julkaista ensimmäiset painetut ”Topics”-kirjasemme. Ne sisältävät paljon samaa sivustollamme esitettyä tietoa lyhennetyssä, mutta kattavassa muodossa. Kirjaset mystiikasta, heprealaisista juurista ja Esiintulevasta kirkosta ovat nyt tekeillä ja jos Herra suo, niitä seuraa joukko muita aiheita. Haluamme, että nämä huokeat pienet kirjaset ovat suurenmoinen lähde niille, jotka etsivät tietoa tehden heille mahdolliseksi päästä nopeasti jyvälle tietystä kysymyksestä, tai jakaa se jonkun toisen kanssa. Toivomme voivamme tulla tehokkaammiksi Kristuksen ruumiin avustamisessa varsinkin niitä, joilla on paimenen kutsumus ja palvelevat Herran lampaita. Tässä me tarvitsemme teidän rukouksianne.

TBC

 

Read Full Post »

Evangelicals should be deeply troubled by Donald Trump’s attempt to mainstream heresy
By Marsha West 7.1.2017, suom. SK

Evankelikaalien pitäisi huolestua syvästi Donald Trumpin yrityksestä valtavirtaistaa harhaoppi

Liberaalissa sanomalehdessä Washington Post on erinomainen kirjoitus Michael Horton’ilta, joka on kirjailija, puhuja ja teologian ja apologetiikan J. Gresham Machen -professori Westminster-seminaarissa. Tri. Horton ilmaisee huolensa, että Donald Trump’in virkaanastujaiset auttavat valtavirtaistamaan harhaoppisen Uskonsanan (Word of Faith) liikkeen. Hän huomauttaa, että ”Trump on ympäröinyt itsensä menestysevankelistojen ydinjoukolla, jotka iloisesti hyökkäävät kristinuskon perusoppeja vastaan. Tämän yhteyden polttopiste on evankeliumi, joka on niin vastakkainen raamatulliselle evankeliumille, kuin vain voit kuvitella.” Tri Horton’in mukaan Uskonsana on ”toinen uskonto”. On selvää, että Uskonsana ei ole historiallinen oikeaoppinen raamatullinen kristinusko syystä, että Uskonsanan systeemissä ihmistä kirkastetaan ja Raamatun Jumalaa nöyryytetään.

Kuuntele nyt kristittyä teologia, joka tarkastelee Uskonsana-opetusta ja paljastaa syyt, miksi evankelikaalien pitäisi huolestua ihmisistä, jotka tuleva presidentti Trump valitsi rukoilemaan virkaanastujaisissaan. Tri. Horton kirjoittaa:

Donald Trump ja Paula White

Donald Trump’in tuleviin virkaanastujaisiin kuuluu Paula White ja mahdollisesti muita jäseniä hänen sisäpiiristään, Darrell Scott, ”apostoli” Wayne T. Jackson ja Mark Burns. He kaikki ovat TV-evankelistoja, jotka ovat kotoisin ”menestysevankeliumin” leiristä. He puolustavat Uskonsanana tunnettua helluntailaista kristinuskon brändiä. (Suomessa tämän ”brändin” tunnetuin edustaja lienee Patrick Tiainen, jonka suosio perinteisissä helluntaiseurakunnissakin on noussut kuin raketti. Suom. huom.)

Virkaanastujaiset ovat aina uteliaisuutta herättäviä rituaaleja amerikkalaisessa kansalaisuskonnossa. Ei olisi yllättävää nähdä ei-kristityn uskonnollisen johtajan osallistuvan. Mikä minusta kuitenkin on ongelmallista, on se, kuinka Trump’in seremonia auttaa valtavirtaistamaan tämän harhaoppisen liikkeen.

Menestysevankeliumi – idea, että Jumala jakaa aineellista vaurautta ja terveyttä perustuen siihen, mitä me ”säädämme” – ei ole vain moka. Se ei myöskään ole vain helluntailaisuuden, perinteen, joka korostaa parantamisen, profetian ja kielten lahjojen jatkuvuutta, yksi haara. Se on toinen uskonto.

Uskonnon kannalta nämä virkaanastujaiset edustavat kahden tärkeän alkuperäisen amerikkalaisen hengellisyyden virran yhtymistä.

Yhtä virtaa edustaa Norman Vincent Peale’n pitkäaikainen bestseller ”The Power of Positive Thinking” vuodelta 1952 (Suomeksi: Onnellisen elämän edellytykset, Edes 1975). Kuuluisa manhattanilainen pastori on Trump’in heikko yhteys kristinuskoon kuunneltuaan saarnaajaa usein nuoruudessaan. Peale’lle ja hänen suojatilleen, kuuluisan Kristallikatedraalin edesmenneelle Robert Schuller’ille, evankeliumi Kristuksen kuolemasta ihmisen synnin tähden ja ylösnousemuksesta vanhurskauttamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi, muuttui ”hyvän olon” terapiaksi. Omanarvontunto oli todellinen pelastus.

Toista virtaa edustavat kuuluisimmat TV-saarnaajat, varsinkin TBN:llä esiintyvät. Kenneth Copeland, Joyce Meyer, Benny Hinn, T. D. Jakes, Joel Osteen ja Paula White ovat tämän Uskonsanana tunnetun liikkeen tähtiä.

Kummankin virran latvapuro on New Thought (Uusi Ajattelu), jota muotoili erityisesti Phineas Quimby, edesmennyt 1800-luvun mesmeristi, jonka mielenparannuskeinot viehättivät Mary Baker Eddy’ä, kristillisen tieteen (Christian Science) perustajaa. Sairaus ja kuolema ovat illuusiota.

Harvard’in William James pani merkille ilmiön vuoden 1902 klassikossaan ”The Varieties of Religious Experience” (Uskonnollisen kokemuksen lajit). Hän kuvaili sitä Emerson’iin ja ”spiritismiin” juurtuneena ”optimistisena elämän ohjelmana”. ”Mutta mielenparantamisliikkeen luonteenomaisin piirre on paljon suorempi inspiraatio”, hän arveli. ”Johtajilla tässä uskonnossa on ollut intuitiivinen usko terveiden asenteiden kaikkipelastavaan voimaan sellaisenaan…”

Uskonsanan liike oli pitkälti hengentuote E.W. Kenyon’lta (1867-1948), joka sulautti Quimby’n Emersonilaisen transsendenttisuuden omiin enemmän evankelikaalisiin ”voittoisan elämän” uskomuksiinsa. ”Tiedän olevani parannettu”, hän kirjoitti, ”koska Jumala sanoi, että minä olen parannettu, eikä sillä ole merkitystä, mitä oireita ruumiissani ehkä on”. Kenyon muotoili monet Uskonsanan tunnusomaisista opetuksista, kuten keskeisen ”positiivisen tunnustamisen” käsitteen. ”Minkä minä tunnustan, sen minä omistan”, hän sanoi – toisin sanoen, ”nimeä se ja vaadi se”.

Kenyon’in oppilaana Uskonsanan piireissä ”isoisänä” kunnioitettu Kenneth Hagin antoi uskolla parantamisen liikkeelle sen teologisen ytimen. Siihen kuului outoja opetuksia, että me kaikki olemme ”pieniä jumalia”. Hagin sanoi, että uudestisyntyneet ”ovat yhtä paljon Jumalan inkarnaatio, kuin Nasaretin Jeesus”. ”Sinulla ei ole Jumala asumassa sinussa”, sanoo Hagin’in oppilas Kenneth Copeland. ”Sinä olet sellainen.” Creflo Dollar lisää: ”Ainut inhimillinen osa sinussa on liha, johon olet pukeutunut.”

Positiivisen ajattelun liike vetosi sivistyneisiin vaikuttajiin. Peale ja Schuller olivat pääjohtajien ja Yhdysvaltain presidenttien neuvonantajia. Uskonsana on ollut suositumpi raamattuvyöhykkeen maaseutualueilla, jossa uskollaparantajilla on ollut pitkä ja menestyksellinen historia, mutta 1980-luvulla kaksi virtaa yhtyivät julkisesti, kun Copeland, Hinn ja Schuller näkyivät säännöllisesti yhdessä TBN:llä.

1950-luvulla amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr kuvaili Peale’n sanomaa vääränä evankeliumina: ”Tämän kultin perussynti on sen minäkeskeisyys”, hän sanoi. ”Se asettaa ristin asemesta ’minän’ kuvan keskelle.” Quimby’lta Kenyon’in ja Hagin’in kautta kulkeutuneet opetukset ovat samalla tavalla keskittyneet tekemään Jumalan sivuosan näyttelijäksi elämämme elokuvassa.

Sen lisäksi, että molemmat ovat Osteen’in faneja, TV-evankelista White’lla on paljon yhteistä Trump’in kanssa. Molemmat ovat kolmannessa avioliitossaan ja kestäneet vuosikymmeniä moraalisia ja taloudellisia skandaaleja. Perhearvojen puhemiehen ja toisen Trump’in neuvonantajan, James Dobson’in, mukaan White ”henkilökohtaisesti johti Trump’in Kristuksen tykö”.

Kuten mentorinsa T.D. Jakes, White pitäytyy tiiviisti Uskonsanan opetuksiin. Paitsi, että heittää pois sellaiset opit kuin kolminaisuus ja sekoittaa meidät itsemme Jumalaan, liike opettaa, että Jeesus meni ristille, ei tuomaan syntiemme anteeksiantamuksen, vaan saamaan meidät ulos taloudellisesta velasta, ei sovittamaan meitä Jumalan kanssa, vaan antamaan meille voiman vaatia menestystämme, ei poistamaan kuoleman, epäoikeudenmukaisuuden ja orjuuden kirousta, vaan antamaan meille parhaan elämämme nyt. White sanoo painokkaasti, että Jeesus ”ei ole Jumalan ainosyntyinen Poika”, vaan ensimmäinen. Me kaikki olemme jumalallisia ja meillä on valta puhua maailmoita olevaisiksi.

Niinpä jos olet vielä hylky, niin se on oma vikasi. Negatiivisen ajattelun. Sinä olet luoja, joten miksi et olisi menestyjä? White sanoo sen näin TV:ssä TBN:n ohjelmassa: ”Sinun suussasi on luova voima juuri nyt. Jumala puhui ja loi maailmankaikkeuden; sinulla on luova voima puhua elämä ja kuolema! Jos uskot Jumalaan, voit luoda elämässäsi mitä tahansa.”

Ollaksesi ”pieni jumala” sinun tietysti on tehtävä oma osuutesi, johon usein kuuluu taloudellinen sitoumus. He sanovat sitä ”siemenuskoksi”. White jopa antaa katsojilleen sanat, joilla kertoa itselleen: ”Niinpä minä aktivoin ihmeeni kuuliaisuudellani juuri nyt. Nousen ylös ja menen puhelimeen.” Kun teet sen, hän sanoo ja ”vaadit voitelua, saat Jumalan lähtemään norsunluiselta valtaistuimeltaan”. ”Älä hukkaa tätä hetkeä! Jos hukkaat hetkesi, hukkaat ihmeesi!” Kun Jeesus herätti Lasaruksen, niin vanhan KJV-käännöksen mukaan ”hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina (napkin)”. Se on otettu kohdasta Joh. 11:44, joten jokaiselle joka lähettää 1144 dollaria White lupasi lähettää siunaamansa lautasliinan (napkin).

Jotkut edustajat, kuten Osteen, tarjoavat mutkattoman version, joka tuntuu yhtä harmittomalta kuin onnenkeksi kiinalaisessa ravintolassa. Yrittäessään tulkita Raamattua hän joutuu vaikeuksiin, kuten viimeisessä kirjassaan ”The Power of I Am” (Sanojen Minä Olen voima). Hän sanoo, että ”Room. 4. luku neuvoo ”kutsumaan olemattomia ikään kuin ne olisivat”, mutta kohta itseasiassa viittaa Jumalaan (Room. 4:17).

Mutta se ei todella koske Jumalaa. Itseasiassa siitä saa vaikutelman, että Jumala ei lainkaan ole tarpeellinen systeemissä. Jumala asetti nämä hengelliset lait ja jos tunnet salaisuudet, olet vastuussa kohtalostasi. Sinä ”vapautat varallisuuden”, kuten he usein sen ilmaisevat, komentamalla sitä tulemaan sinulle. ”Jokainen, joka käskee sinua kieltämään itsesi, on Saatanasta”, White kertoi TV:ssä TBN:n yleisölle vuonna 2007. Oho! Se oli Jeesus, joka sanoi: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” Matt. 16:24).

Useimmat tuntemani evankelikaaliset pastorit pudistaisivat päätänsä kuullessaan tämän kaiken. Etelän baptistien johtaja Russell Moore twiittasi: ”Paula White on puoskari ja jokainen oikeaoppinen kristitty jokaisesta suunnasta tietää hänet hereetikoksi.” Silti on lisääntyvästi ihmeteltävä ovatko menestysevankeliumin muokatut versiot – uskonnon henkilökohtaisena terapiana parhaaksi elämäksemme nyt – valtavirtaistuneet enemmän kuin ymmärrämmekään.

Kiitos ensimmäisen korjauksen (First Amendment, USA:n perustuslain ensimmäinen korjaus), oikea kristinoppi ei koskaan ole ollut pääsyvaatimus julkiseen virkaan, mutta on hätkähdyttävää, että Trump on ympäröinyt itsensä menestysevankelistojen ydinjoukolla, jotka iloisesti sotivat kristinuskon perusoppeja vastaan. Tämän yhteyden polttopiste on evankeliumi, joka on niin vastakkainen Raamatun evankeliumille, kuin kuvitella voi.

Koska sana ”evankelikaalinen” tulee sanasta ”evankeliumi”, niin sen pitäisi saada aikaan enemmän eroa niissä, jotka kantavat nimeä, kuin mitä se tällä hetkellä saa. Menestysevankeliumi voi olla maamme uusi kansalaisuskonto. Se ei loukkaa ketään (paitsi nirsoja kristittyjä). Se kertoo kaiken, mitä haluamme kuulla eikä mitään, mitä eniten tarvitsisimme kuulla.

Read Full Post »

Lighthouse Trails’in minikirja 20.6.2016
Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnsons Unbiblical Teachings
By Bill Randles, suom. SK

Mitä ajattelisit raamattukoulusta, joka lähettää nuoria kirjaimellisesti makaamaan pitkällään kuolleiden saarnamiesten haudoilla, jotta oppilaat imisivät haudoilla leijuvan ”voitelun”? Entä seurakunta, jossa höyheniä, kultaa ja jalokiviä sisältävä sumu laskeutuu palvojien päälle pyhäkössä? Entä konferenssi, jossa yhdessä työpajassa profeetallisesti ”tulkitaan tatuointeja”?

Mitä odottaisit seurakunnalta, joka on yhdistelmä Uskonsanan harhaa ja Kenneth Copeland’in ja Kenneth Hagin’in menestyksen evankeliumia, Oral Roberts’in ja Benny Hinn’in merkkejä ja ihmeitä, ”hengellisen sodankäynnin” ja hypervapautusliikkeen vääriä olettamuksia, ”profeetallista liikettä” ja Toronton Siunauksen gnostilaista mystiikkaa?

Sinun ei tarvitse kauemmin ihmetellä, sillä on olemassa sellainen ”palvelutyö”, joka on nykyisin profeetallisen liikkeen helpoimmin tunnistettava ja vaikutusvaltaisin julkisivu. Tarkoitan Bill ja Beni Johnson’ia, jotka yhdessä paimentavat Kalifornian Redding’in Bethel -seurakuntaa ja sen alaisia työmuotoja, kuten “Jesus Culture” -nuorisobändi ja Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu (School of Supernatural Ministry).

Bill Johnson, arvostettu konferenssipuhuja ja johtaja, on tehnyt useita bestseller-kirjoja ja häntä pidetään apostolina ja profeettana apostolien ja profeettojen liikkeessä. Hänen palvelutyönsä on vaikuttanut satoihin tuhansiin ihmisiin ja he ovat osallistuneet retriitteihin ja konferensseihin, joilla ”voitelu” on ”jaettu” heihin.

Ymmärtääksemme täysin tätä profeetallista liikettä nykytilassaan, meidän täytyy tarkastella Bill Johnson’in opetuksia Jumalan Sanan valossa. Eikö Jeesus varoittanutkin meitä, ettemme olisi sinisilmäisiä, vaan että ”jokainen puu tunnetaan hedelmästään”?

Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. (Matt. 7:15-20)

Jokaisen profeetaksi tunnustautuvan ensisijainen ”hedelmä” on opetus. (Sama pätee jokaiseen pastoriin tai apostoliin tai kehen tahansa, joka esiintyy Jumalan nimessä.)

Tarkastelkaamme joitakin Bill Johnson’in opetuksia, jotka menevät metsään niin monella alueella, ettei oikein tiedä, mistä aloittaa. Lyhyyden vuoksi käsittelen vain neljää huolen aluetta:

  1. Uskonsanan liikettä (The Word of Faith Movement);
  2. Johnson’in opetuksia lihaksi tulemisesta (Incarnation);
  3. voitelua (Pyhä Henki); ja
  4. hänen teologiaansa kokemuksesta.

Kehotan sinua olemaan 5. Moos. 13. luvun mukainen tuomari.

1. Uskonsanan liike

Ei tarvitse kauan lukea hänen kirjojaan, kun jo huomaa, että Johnson on Uskonsanan opetusten puolestapuhuja, joita Kenneth Hagin ja Kenneth Copeland ovat popularisoineet. Siksi on tarpeen esittää lyhyt katsaus Uskonsanan opetukseen, jotta näkisimme, mistä Johnson tulee.

Lyhyesti, Uskonsanan opetus perustuu gnostilaiseen tulkintaan lankeemuksesta ja lunastuksesta. Seuraava on oma mukaelmani heidän selityksestään:

Kun Jumala loi Aadamin, Hän antoi hänelle maan hallinnan, hallita ja vallita Jumalan sijaisena. Kuitenkin, kun Aadam lankesi totellessaan Saatanaa, hän luovutti tuon Jumalan antaman hallinnan Saatanalle, josta tuli ”tämän maailman jumala”. Isäjumala ei voinut noin vain tulla ja ottaa hallintaa takaisin – Aadam oli antanut sen pois.

Jumalan oli löydettävä keino tulla ihmisenä ja tehdä tyhjäksi Aadamin typeryys ja voittaa takaisin Aadamin Saatanalle antama valta. Jeesus on tuo ihminen. (Uskonsanan opettajat kyllä tunnustavat, että Jeesus on Jumala, mutta uskovat, että Hän ”asetti sivuun oman jumaluutensa” inkarnaatiossa.)

Ihmisenä Jeesus tuli maailmaan, vastusti kaikkea sitä kiusausta, johon Aadan ja Eeva ja ihmisrotu suostuivat ja kuoli ristillä uhrina syntiemme tähden.

Siinä on kuitenkin ketunlenkki, sillä uskonsanan opettajat väittävät, että ihmisen pelastusta ei varmistettukaan Jeesuksen sijaiskuolemassa ristillä syntiemme tähden. Sen sijaan Jeesuksen oli ensin laskeuduttava helvettiin ja kärsittävä Saatanan ja hänen kätyriensä kidutusta, kunnes Jumala oli tyydytetty ja voi laillisesti herättää Hänet kuolleista.

Jumalan Sana tietysti sanoo, että Jeesuksen kuolema ristillä oli riittävä ja että kun Hän sanoi Tetelestai (Se on täytetty), niin se todella oli täytetty. Copeland ja Hagin kuitenkin opettavat, että se ei ollut täytetty, ennen kuin Jeesus oli kirjaimellisesti ”tullut synniksi” ja kestänyt demonisen kidutuksen helvetissä.

Uskonsanan mukaan syntiinlankeemus koski yhtä paljon vallan ja auktoriteetin menettämistä, kuin se koski syntiä ja vieraantumista Jumalasta. Pelastus koskee siten vallan ja auktoriteetin palauttamista yhtä lailla kuin syntien anteeksisaamista. Saamme vallan takaisin ja voimme nyt harjoittaa herruutta tähän elämään nähden ja ottaa auktoriteetin pahuuden yli.

Johtuen tästä vääristyneestä näkemyksestä Uskonsana on vallan (engl. power = valta, voima) uskonto. Tämän vuoksi uskonsanan kristityt vähän väliä puhuvat auktoriteetista; he ”sitovat ja/tai päästävät” enkeleitä ja demoneja; he julistavat, nuhtelevat ja muutoin puhuvat rauhan, suosion ja armon ”vapauttamisesta” tähän tai tuohon tilanteeseen.

Tämän teologian ydin on ”uskovan auktoriteetin” palauttaminen ja käyttö käytännössä.

Ihanne Uskonsanan piireissä on uudestisyntynyt ihminen, jolla on voima ja auktoriteetti, ihmemies, joka on tullut ” ilmestystietoon” siitä, ”kuka hän on Kristuksessa” ja demonstroi ”voitelun” voimaa kadotetulle maailmalle. Todella historiallisten hahmojen, kuten John Alexander Dowie, John G. Lake ja William Branham, ympärille on kehittynyt laajoja mytologioita. He sanovat heidän olevan ne miehet, jotka todella ”ottivat auktoriteetin” ja osoittivat meille kaikille, mitä jokainen uskova voisi tehdä, jos hänellä olisi vain usko ja ”voitelu” tehdä niin!

Uskonsana (WOF, Word of Faith) versoo näiden ihanteiden aikaisemmasta ilmauksesta, opista Jumalan ilmestyslapsista (Manifested Sons of God = MSOG), jonka AOG kerran torjui 1940-luvulla, mutta on nyt laajalti omaksuttu tässä uudessa muodossa. MSOG perustuu virheelliseen tulkintaan jakeesta Room. 8:19: ”Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.”

Perinteinen kristinusko on ollut sillä kannalla, että tämä jae viittaa siihen, mitä tapahtuu Herran ruumiillisessa tulemuksessa. Kun Jeesus palaa, niin kirous luomakunnalle lopulta poistetaan ja todelliset Jumalan lapset ilmestyvät.

MSOG kuitenkin opettaa tämän jakeen tarkoittavan, että luomakunta odottaa seurakunnan pääsevän vallan ja auktoriteetin tuntemukseen ”todistaakseen” (manifest) lapseutemme (sonship) maailmalle merkkien ja ihmeiden kautta. Kaiken tämän täytyy tapahtua, ennen kuin Jeesus voi tulla takaisin!

Tämä on se konteksti, jossa voidaan ymmärtää, mistä Bill Johnson, Jesus Culture ja Bethelin Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu (Bethel School of Supernatural Ministry) tulevat heidän pyrkiessään tuomaan seurakunnan ”mystisen herätyksensä” voimaan ja voiteluun.

2. Lihaksituleminen

Opetuksessaan lihaksitulemisesta Bill Johnson toteaa ja aivan oikein, että Jeesus Kristus on Jumala. Mutta Bill Johnson myös painottaa epäraamatullista äärimmäisyyttä, että Jeesus täydellisesti laittoi sivuun jumaluutensa:

Jeesuksella ei ollut mitään kykyä parantaa sairaita. Hän ei voinut ajaa ulos riivaajia eikä Hänellä ollut kykyä herättää kuolleita. Hän sanoi itsestään jakeessa Joh. 5:19: ”Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä.” Hän oli laittanut jumaluutensa sivuun. Hän teki ihmeitä ihmisenä oikeassa suhteessa Jumalaan, koska Hän asetti mallin, jotakin meille seurattavaksi. Jos Hän teki ihmeitä Jumalana, niin olisimme kaikki äärimmäisen otettuja, mutta meillä ei olisi mitään pakkoa (compulsion) jäljitellä Häntä. Mutta kun näemme, että Jumala on valtuuttanut meidät tekemään, mitä Jeesus teki – ja enemmänkin – niin silloin ymmärrämme, että Hän asetti vapaaehtoisia rajoituksia itselleen osoittamaan meille, että me myös voimme tehdä sen. Jeesus tyhjensi itsensä niin, että oli kykenemätön tekemään, mitä Isä Häneltä vaati – ilman Isän apua.1

Tässä Johnson’in opetuksessa on useita ongelmia. On esimerkiksi teologisesti epätarkkaa sanoa, että ”Jeesuksella ei ollut mitään kykyä …” ja että Jeesus ”laittoi sivuun jumaluutensa”. Se on vaarallisen lähellä Kristuksen jumaluuden kieltämistä, sillä määritelmänsä perusteella jumaluutta ei voi ”laittaa sivuun” eikä myöskään voida sanoa, että Jumalalta koskaan puuttuisi kykyä missään mielessä.

Inkarnaatiossa ikuinen Jumala tuli ihmiseksi, vaikka ei milloinkaan lakannut olemasta Jumala. Hänellä oli aina kaikki valta, mutta Hän rajoitti itsensä kieltäytyen vallan ja majesteettiuden oikeuksista, jotka ovat luontaisia Hänelle, voidakseen elää ja kuolla puolestamme tosi ihmisenä.

Toinen ongelma tässä on, että Johnson väittää Jeesukseen tehneen ihmeitä ”asettaakseen meille mallin … näyttääkseen meille, että me myös voisimme tehdä niitä …”

Tämä on keskeinen opetus Uskonsanassa, josta Johnson on tullut. Yksilöuskovina me muka voimme ja meidän pitäisikin tehdä kaikki Jeesuksen tekemät ihmeet Hengen voimassa. Johnson’ille osasyy Jeesuksen lihaksitulemiseen oli näyttää meille, että myös me voimme tehdä, mitä Hän teki!

Ihmevoiman etsintä on harhaa ja on johtanut monet petokseen. Jeesus ei tehnyt ihmeitään ”osoittaakseen meille, että me voimme tehdä sen”. Jeesuksen ihmeet ovat todistuksia Jumalan armollisuudesta, ovatpa ne ihmeitä evankeliumeissa, Apostolien Teoissa, tai kaikkialla maailmassa tänä päivänä Hänen nimessään tehtyjä ihmeitä. ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.” Meidän ei tule etsiä niitä. Vain ”paha ja avionrikkoja sukupolvi etsii merkkejä”.

Johnson itseasiassa väittää, että jokaisella uskovalla on kyky kokea suurin osa siitä, mitä Jeesus koki evankeliumeissa, jopa kirkastuminen! Hän sanoo:

Melkein kaikki Raamattuun kirjatut kokemukset olivat profeetallisia esimerkkejä alueista Jumalassa, jotka ovat saatavana uskovalle. Kirkastusvuori nosti rimaa merkittävästi mahdolliselle inhimilliselle kokemukselle … Valtava opetus tässä tarinassa on, että Jeesuksella Kristuksella, ihmisen Pojalla, oli Jumalan kirkkaus päällänsä. Jeesuksen kasvot loistivat Jumalan kirkkautta, samanlaista kuin Mooseksen, hänen tultuaan alas vuorelta.2

Johnson ei näytä arvostavan, että vaikka Jeesus inkarnaatiossa tuli ”kuin yhdeksi meistä”, niin Hänen ainutlaatuisuuttaan ei voida turvallisesti vähätellä. Kuvittele hengellisyyttä, joka tuhlataan kirkastumisen saamiseen! Ei ihme, että Johnson’in oppilaat näkevät sellaista vaivaa etsiessään ”kirkkauden” kokemuksia.

3. ”Voitelu”

Seuraava puoli Johnson’in opetuksessa, joka on vaarallinen ja on johtanut holtittomaan mystiikkaan, johon monet Bethel’iin liittyneet ovat sekaantuneet, on se, mitä hän opettaa Pyhästä Hengestä, varsinkin ”voitelusta”. Johnson sanoo:

Kristus ei ole Jeesuksen sukunimi. Sana Kristus tarkoittaa ”Voideltu” eli ”Messias … [Kristus] on titteli, joka viittaa kokemukseen. Ei riittänyt, että Jeesus lähetettiin taivaasta maan päälle tittelin kanssa. Hänen oli saatava voitelu kokemuksessa suorittaakseen sen, mitä Isä halusi.3

Ensinnäkin tässä on esimerkki opettajasta, joka asettaa epäraamatullisen eron ”Jeesuksen” persoonan ja sanan ”Kristus” välille. Se on hyvin vaarallista ja vastaa sitä, mitä New Age -liike väittää ja se tehdään samankaltaisen päämäärän vuoksi.

Uusiaikalaiset haluavat vahvistaa (väärän) käsityksen, että Jeesus oli pelkästään valaistu ihminen, sellainen, joka voideltiin (tehtiin Kristukseksi) kolmikymmenvuotiaana, hyvin samanlainen kuin toiset huomattavat miehet, kuten Gandhi ja Zoroaster. Tämä ”voitelu” on itsensä tiedostamisen (self-realizing) kokemus.

Johnson näyttää yrittävän todistaa, että aivan kuten ihminen Jeesus oli voideltava Pyhällä Hengellä voidakseen (ihmisenä) tehdä tekemänsä ihmeet, niin myös meillä voi olla sama kokemus voidaksemme tehdä saman, sillä Jeesus on mallimme.

Raamattu ei tee sitä sanan ”Kristus” kanssa. Apostolit eivät koskaan luokitelleet Kristusta, että se olisi arvonimi tai kokemus. Kristus on Jeesuksen jumaluuden nimitys. Raamattu sanoo, että Jeesus on Kristus ja viittaa Jeesukseen Kristuksena: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa …” Kristus on ikuinen persoona, jumaluuden toinen persoona, Isän valittu ja siten voideltu Pyhällä Hengellä.

Tullessaan maailmaan Jeesus oli jo Kristus; hänen ei koskaan tarvinnut tulla Kristukseksi, eikä kukaan voi tulla Kristukseksi, ellei ole väärä Kristus (so. antikristus).

Johnson jatkaa samasta aiheesta – ”voitelusta”:

Sana voitelu tarkoittaa ”töhriä” (smear). Pyhä Henki on Jumalan öljy, joka töhrittiin Jeesukseen joka paikkaan Hänen vesikasteessaan. Nimi Jeesus Kristus merkitsee, että Jeesus on se Yksi, joka on töhritty Pyhällä Hengellä.

Hengen vuodatuksen täytyi tapahtua Jeesukselle, jotta Hän olisi täysin pätevä. Tämä oli Hänen etsintänsä. Tämän voitelun saaminen kelpuutti Hänet käyttämään nimeä Kristus, joka tarkoittaa ”voideltu”. Ilman sitä kokemusta [voitelua] ei voinut olla arvonimeä.4

Näetkö ongelmat, joita Johnson’in opetukset voitelusta nostavat?

Esimerkiksi, tuliko Jeesuksesta Kristus Hänen kasteessaan? Jos ”Kristus” on voimassa vasta kokemuksen jälkeen, niin mikä Jeesus oli ennen kuin Pyhä Henki tuli Hänen päällensä Jordanilla?

Johnson’in näkemys Kristuksesta muistuttaa hätkähdyttävästi harhaa, joka tuli esiin varhain seurakunnan historiassa ja torjuttiin harhaoppina. Sitä kutsutaan adoptianismiksi. Sen mukaan Jeesus oli hurskas ihminen, josta ”tehtiin Kristus” vasta kolmikymmenvuotiaana, kun Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä. Hän teki ihmeitänsä Pyhällä Hengellä, mutta ”voitelu” jätti Hänet, kun Hän kuoli ristillä. Jos Jeesus voi tehdä niitä (ilmestystiedon ja voitelun kautta), niin kaikki uskovat voivat.

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä on jae, joka torjuu tämän Kristusta koskevan harhan:

Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus (1. Joh. 5:6).

Hereetikot opettivat, että Jeesus ei ollut Kristus, ennen kuin Hänet kastettiin vedessä ja voideltiin Hengellä. Hän pysyi Kristuksena, kunnes vuodatti verensä. Apostoli kuitenkin sanoo, että ”Hän on tullut veden ja veren kautta”; siitä seuraa, että Hän oli jo Kristus, kun Hänet kastettiin ja pysyi sellaisena ristillä ja läpi ylösnousemuksensa. Nimitys ”Kristus” oli ja on enemmän kuin kokemus; se on luontainen (inherent) Jeesukselle, Jumalihmiselle (Divine God/man).

4. Kokemuksen korostus, opin vähättely

Lopuksi Bethel (ja Bill Johnson) on todella vaarallinen lähestymistavassaan oppiin ja kokemukseen ja on altistanut kannattajansa seuraaville käytännöille:

  • Väärä profetoiminen
  • Visualisoiminen
  • “Tulitunnelit”
  • Huolestuttavat likoamismatkat5
  • Visualisoiminen, kontemplatiivinen rukous ja mietiskelykäytännöt
  • Joikaaminen, likoaminen ja hengellinen juopumus
  • Pyhän Hengen ”pössyttely” (toking) päästäkseen ”korkealle Jeesuksessa”

”Normaalien” profeetallisten sanojen lisäksi Bethel’in ”Voiman ja rakkauden konferenssiin” osallistujat helmikuussa 2014 saivat tatuointeihinsa ja lävistyksiinsä liittyviä tulkintoja. Doug Addison osaa tulkita kätkettyjä viestejä ruumiissasi ja jopa kouluttaa sinut tekemään samaa. Sinun ei edes tarvitse lentää hänen olinpaikkaansa; kohtuullisesta 150 dollarin korvauksesta hän voi kutitella korviasi puhelimessa 30 minuuttia.6

Usko minua, kun sanon, että olen vasta raapaissut Bill Johnson’in irrationaalisen, epäraamatullisen ja jopa Raamatun vastaisen, mutta vaikutusvaltaisen palvelutyön pintaa. Kuinka ovatkaan tunnustavat kristityt tulleet niin arvostelukyvyttömiksi?

Bethel’issä on yksi puoli, joka on ehkä kaikkein vaarallisin. Johnson’illa, kuten niin monilla häntä edeltäneillä helluntailaisilla ja evankelikaalisilla, on voimakas opinvastainen korostus. Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (NAR) uusmystikoille opilla on kuolettava vaikutus ja se kelpaa vain siinä määrin, kuin saa aikaan kokemusta. Oppi on ”kirjain, joka kuolettaa” ja johtaa ”pääntietoon” vastakohtana yksilölliseen ilmoitukseen perustuvalle henkilökohtaiselle kokemukselle Jumalasta.

Niitä, jotka vaativat sitoutumista oikeaan oppiin, karrikoidaan fariseuksina. Näissä piireissä kierrätetään tuttuja kliseitä, kuten: ”Jumala loukkaa järkeä, että pääsisi sydämeen” ja ”kokemuksen omistava ihminen ei koskaan ole opin omistavan armoilla”. Paljastaessaan viimeisimmän nokareen omaa ilmoitustaan tämän lajin saarnaajat usein iloitsevat sanoessaan: ”Nyt minä käännän sinun teologiasi ylösalaisin …”  Havainnollistaessaan tätä Bill Johnson toteaa:

Jeesus esitti pelottavan lausunnon koskien niitä, jotka pitävät Raamatun tutkimista tärkeämpänä kuin kokemusta: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39). Ellei Raamatun tutkimisemme johda meitä syvempään suhteeseen (kohtaamiseen) Jumalan kanssa, niin se vain kasvattaa taipumustamme hengelliseen ylpeyteen. Me kasvatamme tietämystämme Raamatusta, jotta asemamme Jumalan edessä tuntuisi hyvältä ja että olisimme paremmin varustettuja väittelemään niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Jokainen ryhmä, joka haluaa puolustaa oppia, on altis tälle kiusaukselle ilman Jumalan kohtaamista … Jeesus ei sanonut: ”Minun lampaani tuntevat minun Kirjani”; se on Hänen äänensä, joka meidän tulee tuntea.7

Johnson väittää niiden, jotka etsivät raamatullista tietoa olevan ”hengellisen ylpeyden” vaarassa lisäten tietoa, ”jotta heidän asemansa Jumalan edessä tuntuisi hyvältä” ja paremmin pärjäisivät väittelyissä niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä! Mikä pastori! On melkein kuin hän lannistaisi halua kasvaa raamatullisessa tiedossa!

Toisaalta kuitenkin Johnson katsoo niiden olevan autuaita, jotka etsivät ”syvempää tietoa” (kuin se, mitä Raamattu paljastaa?) ja syvempää ”kohtaamista” Jumalan kanssa (kokemusta). Kuvittele nuorta henkilöä istumassa tällaisen jatkuvan opetuksen alla, niin näet, miksi Bethel, Jesus Culture ja Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu ovat antautuneet mitä aistillisimpaan mystiikkaan!

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. (Joh. 10:27-28)

To order copies of Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnson’s Unbiblical Teachings, click here.

(See related booklets.)

Viitteet

  1. Bill Johnson, The Supernatural Power of a Transformed Mind (Shippensburg, PA: Destiny Image Publishers, first edition, January 1, 2005), p. 50.
  2. Bill Johnson, Face to Face with God (Lake Mary, FL: Charisma House, 2007), p. 200.
  3. Bill Johnson, When Heaven Invades Earth (Shippensburg, PA: Destiny Image Publishers, 2005), p. 87.
  4. http://beyondgrace.blogspot.com/2011/07/bill-johnson-and-john-crowders-leaven.html; http://www.youtube.com/watch?v=LrHPTs8cLls; https://www.facebook.com/photo.
  5. http://gospelliving.blogspot.com/2013/04/why-jesus-culture-bethel-church-and_15.html.
  6. Bill Johnson, When Heaven Invades Earth, op. cit., p. 93.

To order copies of Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnson’s Unbiblical Teachings, click here.

 

Read Full Post »

hillsongBy Hughie Seaborn, suom. SK

Keitä ihmisiä ja mitä he uskovat?

Hillsong sai alkunsa vuonna 1986 ja oli Mark ja Darlene Zschech’in sekä Geoff Bullock’in inspiraatio. Bullock oli ”musiikkityön” johtaja Brian ja Bobbie Houston’in Hills Christian Life Centre’ssä Sydney’n Castle Hill’issä. Yhdessä Pat Mesiti’n kanssa, joka lopulta perusti Youth Alive’n, Zschech’it kuuluivat bändiin, joka pyrki saavuttamaan lukiolaisia. (Pat Mesiti kohosi lopulta korkeaan Australian kristillisten seurakuntien (ACC) kansallisen johtajan asemaan.) Mesiti esitteli Zschech’it Hills CLC:lle ja kohta heidät pantiin ”musiikkityöhön” Bullock’in rinnalla. Kun Geoff Bullock ”vetäytyi” Hillsong’ista, Darlene Zschech astui hänen tilalleen ja hänestä tuli ”ylistyspastori” Brian ja Bobbie Houston’in kasvavaan Hillsong-seurakuntaan.

Brian’in isä, Frank Houston, oli Uuden Seelannin AOG:n johtaja (General Superintendent). Vuonna 1977 hän muutti Uudesta Seelannista Australiaan kiistanalaisissa sukupuolielämään liittyvissä olosuhteissa ja perusti Sydney’n Kristillisen Elämän Keskuksen (Sydney Christian Life Centre). Huolimatta Uuden Seelannin aikaisista salaisista seksuaalisista rikkomuksistaan Frank nousi korkeaan asemaan ja suureen kunnioitukseen helluntaiseurakunnissa sekä myös vanhimman asemaan NSW:n (Uusi Etelä-Wales) helluntaiseurakunnissa (AOG).

Kun Sydney Morning Herald’in (SMH) uutistoimittaja (27.3.2002) kysyi Brian Houston’ilta seksuaalisten rikkomusten yleisyydestä AOG:n korkeilla paikoilla, niin puhuen liikkeen korkeimpana johtajana hän valisti toimittajaa, että Australian 2000 saarnamiehestä korkeintaan viisi vuodessa paljastuu ja saa ojennusta seksuaalisista rikkomuksista. Hän jatkoi puolustamalla entistä uuden Seelannin AOG:n johtajaa Jim Williams’ia, joka palveli AOG:n pastorina Brisbane’ssa, mutta jonka lupakirja Uudessa Seelannissa pysyvästi peruutettiin hänen sekaannuttuaan ”aviorikoksiin ja muihin tahdittomuuksiin koskien eri naisia monen vuoden aikana”.

Jos olet sellainen kuin minä ja SMH:n toimittaja, niin tässä kohtaa kysyt myös, että ”miksi on niin paljon seksuaalisia rikkomuksia johtajien keskuudessa näissä hyvin suosituissa ja maineikkaissa järjestöissä, jotka luottavaisesti tunnustavat olevansa Australian edustajia selkeällä valtuutuksella itse Jumalalta johtaa kansakunnat Hänen läsnäoloonsa ja pyhään palvontaan?”

Maailman ylistämistä

Raamattu opettaa selvästi, että ihmisten, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, tulee näkyvästi erottautua maailman asioista. Sen vakavuus, mitä Raamattu sanoo tästä aiheesta, näyttää olevan täysin kateissa Hillsong-seurakunnan johdolta ja Hillsong’in bändin jäseniltä ja muusikoilta.

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1. Joh. 2:15-16)

Edelleen luemme: Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4)

Onko Hillsong maailmallinen?

Hengellinen aviorikos on synti, jossa maailman muodit ja huvit menevät Herran asioiden edelle. Joko tietoisesti tai tietämättään Hillsong teoillaan edistää juuri sitä. Huolimatta siitä ovatko heidän motiivinsa hyvät vai ei ja huolimatta siitä, ovatko he mukavia ihmisiä vai ei, niin yksinkertainen tosiasia on, että he käyttävät maailmallista ja jumalatonta rock-musiikin välinettä, jota naivisti kuvailevat ylistyksenä yrittäessään tuoda niin uskovat kuin uskomattomat suhteeseen pyhän Jumalan kanssa. Ylistystä ei pitäisi tarjota Jumalalle eikä evankeliumia esittää sellaisella tavalla, että ne täyttävät maailman normit, sillä Jumala sanoo: Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan…(Room. 12:2). Jos yritämme käyttää ”tämän maailman jumalalle” kuuluvia asioita ihmisten tuomiseksi pyhän Jumalan läsnäoloon, niin se ei kelpaa Hänelle.

Seurakunta, joka on omaksunut sen elämäntapaa ja viihde-arvoja, ei voi kutsua ulos maailman pahuudesta myöskään kadotettuja syntisiä. Melkein jokainen vakava kristitty ymmärtää, että jos ylistyksessä käytetään jotakin, joka on historiallisesti yhdistetty vapaan seksin, jumalattomuuden, juopottelun, huumeiden ja emotionaalisten orgioiden vaihtoehtoiseen kulttuuriin, tai noussut siitä, niin se on enemmän kuin sopimatonta – se on synnillistä ja todistaa petoksesta.

Rock-musiikki ja seksi – kuin kaksi marjaa

Sekaannus siinä, mikä on sopivaa tarjota Jumalalle, ei ole ainut alue, jolla Hillsong’in johtoa viedään harhaan. Heidän mukautumisensa maailmaan ja kiinnostuksensa lihallisiin asioihin näkyy muuallakin heidän ”palvelutyössään”.

”Pastori” Bobbie Houston (Brian Houston’in vaimo) teki äänitesarjan, joka ylistää ”Valtakunnan Naisten” hyveitä. Yhdellä puheella tässä sarjassa, jota aiemmin mainostettiin Hillsong’in sivustolla, oli aistillinen otsikko ”Valtakunnan Naiset rakastavat seksiä”.

Saat anteeksi, jos kysyt: ”Mitä tämä otsikko ja aihe viestii kristityille, varsinkin Hillsongin kohdeyleisölle, teini-ikäisille ja nuorille aikuisille?” Kuulostaako tämän sarjan otsikko siltä, että Hillsong’in johto välittää lihan tekojen kuolettamisesta?

Mutta miksi meidän pitäisi odottaa Hillsong’in johdolta jotain muuta? Maailmallisten ja lihallisten menetelmien käyttäminen takaa maailmallisia ja lihallisia tuloksia – heidän ansioluettelonsa todistaa tämän totuuden. Jo pelastumattomatkin tietävät, että rock-musiikki, kapina ja aistillisuus ovat kaikki marjoja samassa mukissa.

Pahat kumppanit tahraavat jumalisuuden

Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee.’ Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta…” (1. Kor. 15:33-34)

Mitä sinä tiedät Hillsong’in ja kumppaneiden teologisista käsityksistä? Tiedätkö, että he ovat uskonsanan opettajien ja heidän harhaisten oppiensa kannattajia ja mainostajia? Jumalan Sana neuvoo kristittyjä erottautumaan vääristä opettajista ja paljastamaan heidät. Varoittavatko Hillsong’in johtajat seurakuntiaan uskonsanan opettajien mainostamista harhaopeista, vai sallivatko heidän levittää perkeleellisiä harhaoppejaan Hillsong’in saarnatuolista? Seuraavat henkilöt ovat kaikki Hillsong’in ystäviä, vaikka opettavat harhaoppeja!

C. Peter Wagner: ”Herra on laskemassa seurakunnan perustusta uudelle vuosituhannelle. Tämä perustus on rakennettu apostolien ja profeettojen varaan.” Wagner puhuu tässä uudesta viimeisten päivien apostoleihin ja profeettoihin perustuvasta perustuksesta hän itse pääapostolina. Raamattu kuitenkin opettaa, että seurakunnan perustus laskettiin 2000 vuotta sitten Kristus pääkulmakivenä.

George Otis nuorempi on tehnyt videon, jolla julistetaan: ”Kristus ei ole lunastanut meitä antamalla henkensä lunnaiksi syntiemme tähden, jotta voisi vapauttaa meidät. Jumala ei koskaan pitänyt ihmistä synnin vankina. Totuus on, että Kristus ei maksanut kenenkään velkaa.”

Kenneth Copeland: ”Järkytyin huomatessani, kuka se suurin epäonnistuja Raamatussa itseasiassa on. Koko Raamatun suurin epäonnistuja on Jumala.”

Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Joyce Meyer ym. opettavat, että Kristus ei saanut lunastuksen työtä valmiiksi Golgatan ristillä, vaan helvetissä. Hän hävisi ristillä, kuoli hengellisesti ja Saatana vei hänet helvettiin ja kidutti häntä siellä kolme päivää ja kolme yötä. Kestettyään tämän ylimääräisen kärsimyksen Kristus syntyi uudelleen ensimmäisenä uudestisyntyneenä ihmisenä. He opettavat, että se ei ollut ainoastaan fyysinen kuolema ristillä, joka maksoi ihmisen synnit.

Nämä opetukset eivät vie ketään ikuiseen elämään, vaan varmaan kadotukseen. Ehkä jonkun pitäisi kysyä Hillsong’ilta, miksi he eivät varoita Jumalan kansaa tästä varmuudesta.

Rytmi – lihan hemmottelemista ja viihdyttämistä

”…puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle(Ef. 5:19).

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne(Kol. 3:16).

Nämä sanankohdat opettavat monta asiaa musiikista seurakunnassa. Kristityt eivät evankelioi epäuskoisia eivätkä viihdytä toisia kristittyjä maailmallisella rock-musiikilla. Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi kaikille, jotka uskovat, ei maailmallinen rock-musiikki. Psalmit, virret ja hengelliset laulut, ei nykyaikainen kristillinen rock, ovat tarkoitetut opettamaan ja neuvomaan kristittyjä Jumalan Sanassa. Laulu ja veisuu tulevat sydämestä ja ovat suunnatut Herralle eivätkä pelastumattomille. Kristittyjen tulee veisata sydämissään Herralle. Aito hengellinen musiikki perustuu melodiaan, joka ruokkii henkeä. Maailman musiikki perustuu poljentoon, etupäässä rumpuihin ja bassokitaroihin, jotka ruokkivat lihaa.

Nykyaikainen kristillinen musiikki matkii maailmaa menetelmässä, pukeutumisessa ja äänessä. Se ei ole aitoa palvontaa, kuten Hillsong yrittää vakuuttaa sen olevan. Hillsong on bisnes, joka myy maailmallista viihdettä (ja tienaa miljoonia), jota mainostaa nuorille ja tietämättömille kristityille Herran palvontana.

Ekumenia ja pian tuleva maailmankirkko

Paholainen käyttää aistillista rock-musiikkia, jonka sanoitukset sisältävät paljon väärää opetusta, rakentamaan siltoja tunnustavien kristillisten seurakuntien ja muiden eri lailla uskoaan harjoittavien välille, ja Hillsong on ollut eturintamassa johtamassa suurta joukkoa nuoria, raamatullisesti tietämättömiä tunnustavia kristittyjä helluntailaisista ja karismaattisista seurakunnista, hyväksymään karkeita roomalaiskatolisia harhoja. Aivan viime aikoina Hillsong’in musiikki ja CCM-musiikki [Contemporary Christian Music, nykyajan kristillinen musiikki] yleensä, on tullut enemmän hyväksytyksi konservatiivisissa seurakunnissa, kuten riippumattomat baptistit.

Kuitenkin sen sijaan, että varoittaisivat kristittyjä roomalaiskatolisen kirkon kadottavista harhaopeista, Hillsong’in johtajat ja muusikot laulavat ääneen ylistystä paaville korottaen häntä suurena ”kristillisenä” johtajana ja jopa liittyen häneen ekumeenisissa evankelioimisohjelmissa.

Esimerkiksi ”ylistyksen johtaja” Darlene Zschech ylisti ja viihdytti paavi Benediktusta vuoden 2008 roomalaiskatolisessa maailman nuorison päivässä Sydney’ssä ja meni jopa niin pitkälle, että julkisesti esitti seuraavan vaarallisen lausunnon: ”Me näemme maailman nuorison päivän suurena tilaisuutena palvella katolista kirkkoa sen näyssä esittää evankeliumi ja yhdessä saavuttaa kaupunkimme, kansakuntamme ja maailmamme.”

Kun Sydney Morning Herald’in toimittaja kysyi, miksi Hillsong-kirkko on niin menestyvä, Brian Houston vastasi: ”Raaputamme ihmisiä, mistä he kutiavat” [”The Lords Profits” (Herran voitot), Sydney Morning Herald, January 30, 2003]. 2. Tim. 4:3 kuvailee aikaa seurakunnan historiassa, jolloin ihmiset himoitsevat epäraamatullista kristinuskon versiota, joka hyväksyy heidän lihallisen ja maailmallisen elämäntapansa. He etsivät vääriä opettajia, jotka ovat valmiita saarnaamaan saarnoja, jotka rauhoittavat omantunnon, ennemmin kuin vakuuttavat sen synnistä – saarnaajia, jotka raaputtavat sieltä, mistä keskinkertainen penseä kristitty kutiaa. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.”

Oli kerran aika, jolloin baptistit uskoivat ja saarnasivat jakeesta Aamos 3:3: ”Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet?” Jonkun pitäisi kysyä: ”Jos Hillsong kulkee niiden kanssa, jotka kieltävät Kristuksen kuoleman pelastavan vaikutuksen, niiden, jotka edistävät karismaattisen liikkeen pahimpia ylilyöntejä, niiden, jotka edistävät modernismin viimeistä muotoa (esiintulevassa ’kirkossa’) ja New Age -profeettojen ja buddhalaisten pappien kanssa, niin mikä on heidän todellinen teologiansa?” Vastaus: Se on maailmanuskonnon ekumeeninen, synkretistinen teologia, tappava sekoitus kaikenlaisia harhaoppeja, Antikristuksen ja Väärän Profeetan oppeja, kuten Ilmestyskirjan luvut 13, 17 ja 18 kuvailevat.

Elämme suuren hengellisen petoksen ja luopumuksen aikaa ja keskeinen tuon luopumuksen edistämiselle on, musiikkinsa kautta, Hillsong. Raamattu kehottaa jakeessa Room. 16:17 ”merkitsemään ja karttamaan heitä”.

Lue vielä artikkeli Hillsong hyväksyy krislamin.


 

Some valuable free downloadable teaching resources from Way of Life Website which will protect you from being ensnared by the rampant CCM that is flooding into the churches in our day:

”Independent Baptist Music Wars” http://www.wayoflife.org/free_ebooks/independent_baptist_music_wars.php

”Directory of Contemporary Worship Musicians” http://www.wayoflife.org/free_ebooks/directory_of_contemporary_worship.php

”Transformational Power of Contemporary Praise Music” http://www.wayoflife.org/free_ebooks/transformational_power.php

Free Teaching Videos re CCM http://www.wayoflife.org/free_evideo/

Read Full Post »

Tämä Orrel Steinkampin kirjoitus antaa hyvän kuvan siitä lusteesta, mitä Suomessakin on valitettavan paljon tarjolla. Erityisesti kristillinen mystiikka kontemplatiivisine rukouksineen on saanut valtavasti suosiota ainakin ev.lut. kirkon piirissä – niiden parissa, jotka eivät halua tyytyä oikeaan ja aitoon raamatulliseen uskoon.

Monien Suomessa toimivien kristillisten kirjakauppojen valikoimissa on paljon sellaisia nimellisesti kristillisiä kirjoja, joita en haluaisi kirjahyllyyni. Valitettavasti on siis todettava, että kaikkien kristillisten kirjakauppojen hengelliseen erottelukykyyn ei voi luottaa. Seuraavassa katsauksessa on vain pieni otos niistä kirjoista ja kirjailijoista, jotka väärentävät kristinuskon sanomaa. Kattavan luettelon tekeminen vältettävistä kirjoista on varmaankin mahdoton tehtävä, mutta ehkä joku voisi kommentoida ja suositella sellaisia kirjakauppoja, jotka myyvät vain ”turvallista” luettavaa. Löytyykö Suomesta vastuullisia kristillisiä kirjakauppoja?



Your Local Christian Bookstore Could Be Dangerous to Your Spiritual Health

By Orrel Steinkamp, The Plumbline, Volume 13, No. 2, March/April 2009; suom. SK

Menneet ovat ne ajat, jolloin ostoskorin täyttäminen kristillisessä kirjakaupassa oli turvallista hengelliselle terveydelle. Tästä voi tuskin syyttää pelkästään kirjakauppiaita. Kristilliset kirjakaupat ovat aina olleet voitolla eläviä yrityksiä.

Lähes 20 vuotta sitten pyöritimme vaimoni kanssa kristillistä kirjakauppaa. Jo tuohon aikaan olimme kristillisten kustantajien armoilla. Muistaakseni kuitenkin kustantajat olivat silloin kristittyjen omistuksessa ja ne pyrkivät tarkkailemaan heidän tarjouksiaan. Muistan nuo ajat vielä varsin hyvin. Se oli Uskonsanan liikkeen huippuaikaa. Omistajana en pitänyt Hagin’in ja E.W. Kenyon’in kirjoista, mutta asiakkaat kysyivät niitä. Erikoisesti minulle oli ongelma pitää varastossa Dakes Bible -raamattua, joka tuohon aikaan oli villitys uskonsanalaisten keskuudessa. Selitysteos, The Dakes Bible Study Notes, ylitti rankasti terveen opin rajat. Noista ajoista kustannustalojen tarjoukset ovat tulleet paljon epäilyttävämmiksi ja jonkun pitäisi seuloa suuret määrät kirjoja.

Monet kirjat ovat todella arkisia ja lähes merkityksettömiä, mutta tuskin ovat sen vahingollisempia kuin hampurilaiset ja Coca-Cola. Ulkomaiset yhtiöt ovat ostaneet monia kustannustaloja. On erityisesti pantava merkille, että Zondervan ei ole ainoastaan mainostanut kontemplatiivista rukousta, vaan on myös itse asiassa sponsoroinut monia kansallisia konferensseja nuorille ja pastoreille tukien laajaa kirjoa kontemplatiivisia ja esiintulevia (emergent) kirjailijoita. He kustantavat myös monia kaikkein suosituimpia ja radikaaleimpia esiintulevia kirjailijoita. Nämä kirjat ovat vaarallisia, koska monilla kirjoista ja kirjailijoista todella on monia hyviä asioita sanottavana. He reagoivat oikeutetusti etsijäystävällisen liikkeen ”ostoskeskuskristillisyyteen”. Heidän kirjoituksiinsa on kuitenkin sekoitettu myrkyllisiä aineksia. Nämä hengelliset myrkyt voivat käydä hengellisesti tappaviksi.

Lääketeollisuus on pakotettu ilmoittamaan tuotteidensa sivuvaikutukset ja julkistamaan ne, mutta tällaista vastuullisuutta ei edellytetä kristilliseltä kirjallisuudelta. Vanha sanonta kuuluu: ”Käärmeen myrkyn tiedetään sisältävän 85 % puhdasta proteiinia, mutta 15 % tappaa sinut.” Pitäisi ehkä suositella jotakin toista proteiinin lähdettä. Paikallisilla kristillisillä kirjakaupoilla pitäisi olla vastuu seuloa tuotteitaan, mutta monilla omistajilla ei ole aikaa eikä taitoa siihen. He olettavat, että kustantajien, jotka päättävät painetaanko vai ei, täytyy olla oikeassa ja niin tuotteet siirtyvät kristillisille kuluttajille. Valitsemme tähän numeroon vain muutamia kirjailijoita, jotka tuottavat aineistoa, joka voi aiheuttaa pahoja sivuvaikutuksia lukijoille. Sivuutamme ne sadat nimikkeet, jotka ovat vain arkipäiväisiä ja enemmän tai vähemmän vahingollisia.

Uskonsanan kirjailijat

Tässä pari lainausta Uskonsanan leirin kummilta Kenneth Copeland’ilta: ”Jumalan syy Aadamin luomiselle oli Hänen halunsa luoda itsensä kopio: tarkoitan Hänen kopiotaan. … Hän ei ollut melkein kuin Jumala. Hän ei ollut edes Jumalan alainen… Aadam on yhtä paljon Jumalan kaltainen, kuin sinä, juuri kuten Jeesus. … Aadam Eedenin puutarhassa oli Jumala ilmestynyt lihassa (Nauha: Following The Faith Of Abraham 1989, audio tape #01-300)… Jopa monet suuressa Full-Gospel-yhteisössä eivät tiedä, että uudestisyntyminen on todellinen inkarnaatio … Olin ensin ihminen, niin myös sinä, mutta synnyin Jumalasta ja niin minusta tuli inhimillinen jumalolento.” (The Force Of Righteousness 1984, p. 12)

Senaattori Grassley on hiljattain aloittanut kongressin alaisen tutkimuksen koskien monia TV-evankelistoja ja heidän mielettömän tuhlailevaa elämäntapaansa. Rev. Robert S. Liichow raportoi tosiasioita artikkelissaan otsikolla Living High On The Widow’s Mite (Komeaa elämää lesken rovolla):

Jesse Duplantis lentää koneella Cessna Citation 500, joka maksaa vain $1,25 miljoonaa ja polttaa noin 1000 litraa polttoainetta tunnissa. Myös Jerry Savelle lentää koneella Cessna Citation 500. Joyce Meyer lentää koneella Bombadier Challenger 504 hinnaltaan hirmuiset $4,5 miljoonaa. Benny Hinn lentää koneella Grumman Gulfsteam II hinnaltaan $4,5 miljoonaa. TBN on ollut hyvä Paul ja Jan Crouch’ille. He lentävät koneella Bombardier Challenger 604, joka maksaa $16,5 miljoonaa. Kenneth Copeland’illa on omat 12 koneen ilmavoimansa, mutta hänellä ja Gloria’lla kummallakin on oma Citation-kone, $10 miljoonaa kumpainenkin. Creflo Dollar (nimi ei ole mikään sanaleikki) lentää koneella Gates Learjet, johon mahtuu vain 4 henkeä ja ostettiin uutena hintaan $37 miljoonaa.

Menkää kiireesti ostamaan heidän kirjojaan, että saavat edes bensaa koneisiinsa!

[Em. kirjoittajien kirjoja on suomeksi julkaistu seuraavasti (suom. huom.): Copeland: 3 kpl, Savelle: 2 kpl, Meyer: 5 kpl, Hinn: 8 kpl]

John ja Paula Sandford (myös Sanford)

Sandford’it ovat vaikuttaneet vuosikymmeniä ja edelleen he kaupustelevat sisäisen parantamisen tavaroitaan. He yhdistävät Agnes Sanford’in panteistisen sisäisen parantamisen opetuksen ja freudilaisen ja jungilaisen syvän piilotajunnan (deep hidden unconscious). Unohdetut ja piilevät ”harrastuksen juuret” alitajunnassa täytyy saavuttaa visionäärisillä ja mielikuvituksellisilla keinoilla. Nämä piilotraumat estävät ihmisiä nykyhetkessä selittämättömin ajatuksin ja impulssein. On ironista, että freudilainen teoria on yleisesti torjuttu sekulaarissa psykologiassa. Jo vuonna 1993 E. Fuller Torrey kirjoitti kirjan nimeltä The Freudian Fraud (Freudilainen petkutus). Arvioidessaan todistusaineistoa Torrey ei löytänyt mitään uskottavia todisteita Freud’in teorialle kätketystä piilotajunnasta (hidden unconscious). Siitä huolimatta Sandford’ien mielestä nämä kätketyt ”harrastuksen juuret” voivat versoa synnytystä edeltävistä traumoista, tai jopa kokemuksista, joilla on alkunsa esi-isien synneissä. Sandford’it näkevät tämän menetelmän ainoana toimivana pyhityksenä. Heistä tuntuu, että näinä viimeisinä päivinä tämä menetelmä ilmoitettiin heille jumalallisesti seurakunnan valmistamiseksi viimeisiä päiviä varten. Tämä selittää sen, että he kuuluvat C. Peter Wagner’in Uuteen Apostoliseen Neuvostoon (New Apostolic Council).

Sandford’ien mielestä tietoinen kääntymys tapahtuu vain mielen syvyydessä. Kätketty sydän täytyy paljastaa visionäärisillä ja mielikuvituksen keinoilla ja sitten tuoda ristin luokse. Koska he näkevät Jeesuksen kuoleman aina läsnä olevana ja ajattomana, niin uskova on aina käännyttämisen prosessissa. Sanford’it myöntävät, että Agnes Sanford (ei sukua heille) oli heidän opettajansa ja kasvattajansa. On selvää, että Agnes’in panteismilla oli vaikutuksensa heihin. Ensimmäisessä kirjassaan, The Elijah Task (Elian tehtävä) Sandford’it kirjoittavat (sivu 135): ”On olemassa meri, jossa Isä ja Poika ja koko luomakunta ja enkelit ovat. Jumalan olemus on yksi henki, jossa kaikki liikkuu ja jossa kaikella on olemuksensa. Henki ja aine ovat yhtä…”

Sandford’it kuitenkin kiukkuisesti hylkäävät sanan panteisti. Itse asiassa heidän oppinsa on panteismin läheinen muunnos ja ensimmäinen serkku, jota kutsutaan panenteismiksi, jota kontemplatiivinen liike nykyisin on omaksumassa. Sandford’it vievät sen vielä askelta pidemmälle ja sanovat, että kaikki aine ei ole ainoastaan jumalallista, vaan sillä on myös persoonallisuus ja tahto. Tätä pitäisi kutsua jo ”animismiksi”, jota löytyy pakanallisten ja primitiivisten kansojen keskuudesta. Tämä tekee heille mahdolliseksi kommunikoida kasvien kanssa. John Sandford sanoo: ”Jeesus puhui kasville ja se kuihtui. Siitä tiedämme, että kasvi saattoi ymmärtää, mitä Hän sanoi sille.” (A Transcript of an Evening with John and Paula Sandford Feb. 25, 1987, p. 57). Tämä opetus tekee heille myös mahdolliseksi uskoa, että kuolleitten ihmisten henget leijailevat ympäriinsä jonkin aikaa ja voivat asua uskovissa. John todistaa jo kuolleen ihmisen hengen ulosajamisesta elävästä henkilöstä. (An Evening… An Appendix, B-l ). Näiden oppien myrkyllisen reaktion mahdollisuus näyttää suurelta. Itse asiassa Sandford’it on vedetty oikeuteen oppiensa sivuvaikutuksista perheissä.

[Vaikka Sandford’ien kirjoja on suomeksi julkaistu vain yksi (Valitse anteeksianto, Prograzia 2001), heidän oppejaan levitetään aktiivisesti Suomessakin.]

Larry Crabb

Larry Crabb on johtava kristillinen psykologi, kirjailija, raamatunopettaja ja seminaariprofessori. Hän on kirjoittanut monta bestselleriä ja on New Way Ministries’in perustaja. Hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Hänen tunnetuimmat kirjansa ovat Inside Out ja Finding God. Hänen viimeisin kirjansa on nimeltään The Papa Prayer (Iskän rukous). Crabb on nykyisin omaksunut kontemplatiivisen rukouksen ja näkee sen korvaavana aikaisemmalle psykologisen terapian opetukselleen. Christianity Today’n artikkelissa vuodelta 2003 otsikolla A Shrink Gets Stretched (Psykologi avartuu), kirjoittaja esittää seuraavan huomautuksen: ”Kristillinen neuvoja ja suosittu kirjailija Larry Crabb näki vaivan ansaitakseen tohtorin arvon kliinisessä psykologiassa. Nyt hän kuitenkin uskoo, että tämän päivän seurakunnassa terapia pitäisi korvata toisella, muinaisemmalla menetelmällä – hengellisellä ohjauksella.”

Tämän muinaisen menetelmän hän toisaalla samaistaa kontemplatiiviseen rukoukseen. Vuotta ennen CT:n artikkelia Crabb kirjoitti suosituksen David Benner’in kirjalle Sacred Companions. Tässä suosituksessa Crabb kirjoitti: ”Hengellinen ilmasto on kypsä. Jeesuksen etsijöitä kaikkialla maailmassa valmistetaan unohtamaan kirjoitetun lain (code) vanha tie ja omaksumaan hengen uusi tie.” Benner kirjoittaa Thomas Merton’in, Henri Nouwen’in, Basil Pennington ja useiden muiden panenteistisista näkemyksistä (Jumala on kaikessa). Se, että Crabb kirjoittaa tällaisen suosituksen, ei jätä mitään epäilyksiä hänen näkemyksistään. Hänen viimeisin kirjansa ei ole mitään muuta kuin mystiikan ja psykologian unioni ja sen oivallukset kumpuavat hänen kontemplatiivisista kokemuksistaan. Kirjassaan The Papa Prayer hän sanoo: ”Olen harjoittanut keskittyvää rukousta, olen rukoillut kontemplatiivisesti… Olen hyötynyt kummastakin ja hyödyn edelleen tavoilla, joita voitte nähdä kummankin tyylin tekijöissä, joita edelleen jatkan.” (Papa Prayer, p. 9). Crabb’in pitäisi tietää, että keskittyvä ja kontemplatiivinen rukous ovat itse asiassa sama asia. Crabb’in mieltymys selvisi hänen muistellessaan, että hänen vaimonsa tykkäsi lukea People-lehteä ja hän itse piti parempana Thomas Merton’ia (ehkä luetuin kontemplatiivinen kirjailija).

Näkemykseni on, että 14. vuosisadan luostarien erämaa-isiin perustuva kontemplatiivinen rukousmenetelmä ei ole ainoastaan epäraamatullinen vaan myös myrkkyä sielulle. Kontemplatiivisuuteen liittyvä panenteistinen maailmankatsomus sulkee pois ehdottoman keskeisiä Raamatun totuuksia. Panenteismin käsitys ”Jumala on kaikessa luomakunnassaan” edellyttää, että koko Jumalan luomakunta on upotettu Jumalan Henkeen. Tämä kieltää Raamatun opetuksen uudestisyntymättömien alkusynnistä ja siten myös Jeesuksen sijaiskuolema jää tarpeettomaksi. Sitä paitsi, jos Jumalan Henki asuu koko luomakunnassa, siitä seuraa, että myös Saatanan täytyy olla osallinen jumaluudesta. Ei ole sattumaa, että Jeesuksen kuolema ja Saatana johdonmukaisesti sivuutetaan kontemplatiivisissa kirjoituksissa.

Tony Campolo

Tony Campolo on tunnettu kirjailija ja puhuja. Vuodesta 1980 lähtien hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Hän on aina ollut kehityksen kärjessä ja jossakin määrin kiistelty, kuten jotkut hänen kirjojensa nimistä antavat ymmärtää. Jo vuonna 1982 hän kirjoitti kirjan 20 Hot Potatoes Christians are Afraid to Touch. Vuonna 1991 hän kirjoitti kirjan How to be Pentecostal Without Speaking in Tongues (Kuinka olla helluntailainen puhumatta kielillä). Hiljattain hän julkaisi kirjan Speaking My Mind and Letters to Young Evangelicals. Monet hänen kirjoituksensa ovat lähestyneet evankelisia rajoja ja monet sanoisivat hänen ylittäneen monia rajoja. Nykyisin hän on yhteiskuntatieteen emeritusprofessori itäisessä yliopistossa Pennsylvanian’n St. Davids’issa. Hän puhuu myös säännöllisesti konferensseissa ja college’issa. Campolo’n vaimo Peggie on vieläkin seikkailunhaluisempi ja on homo-oikeusaktivisti. Campolo oli epävirallisen harhaoppikuulustelun kohteena vuonna 1985, jonka aiheuttivat useat väitteet hänen vuonna 1983 ilmestyneessä kirjassaan A Reasonable Faith (Järkeenkäypä usko). Kysymyksessä oli hänen väitteensä, että Jeesus on todellisesti läsnä jokaisessa elävässä ihmisessä. Tämä kiista aiheutti sen, että Campus Crusade for Christ ja Youth for Christ tuohon aikaan peruuttivat suunnitellun puhetilaisuuden. (Wikipedia).

Viimeksi Campolo on yhdessä Albert Darling’in kanssa tehnyt kirjan nimeltä The God of Intimacy and Action (Läheisyyden ja toiminnan Jumala). Läheisyydellä he tarkoittavat Jumalan kokemista ryhtymällä harjoittamaan muinaista hengellistä mystiikkaa. Kirjoittajat antavat ymmärtää, että yhteiskunnallinen toiminta voi olla tuloksellisinta yhdistämällä mystiikka ja yhteiskunnallinen tietoisuus. Seuraavassa muita Campolo’n provosoivia lausuntoja:

”Ylittäen muut sovinnon mallit mystiikan teologia antaa jonkin verran toivoa löytää yhteinen pohja kristinuskolle ja islamille. Molempien uskontojen historiaan sisältyy esimerkkejä hurmioituneesta yhteydestä Jumalan kanssa… En tiedä, mitä pitäisi ajatella muslimimystikoista, erityisesti niistä, jotka tunnetaan nimellä Sufi. Mitä he kokevat mystisissä kokemuksissaan? Voisiko olla, että he ovat kohdanneet saman Jumalan, jonka me kohtaamme kristillisessä mystiikassa?” (Speaking My Mind, p. 149,150).

“Tarkoitukseni on sanoa, ettei ole pelastusta erillään Jeesuksesta – se on minun evakelikaalinen näkemykseni. En ole vakuuttunut, että Jeesus asuu vain kristityissä.” (National Liberty Journal, 8/99).

“Mennä taivaaseen on kuin menisi Philadelphia’an … sinne on monta tietä.” (Carpe Diem -seizing the Day, 1994).

’”Aamulla en pyydä Jumalalta mitään. Sen sijaan keskityn Jeesukseen. Lausun Hänen nimeään uudelleen ja uudelleen noin 15 minuutin ajan, kunnes huomaan sieluni riippuvan jossakin sellaisessa, jota muinaiset kelttiläiset kristityt kutsuivat ”ohueksi paikaksi” – paikka, tila, jossa raja taivaan ja maan, jumalallisen ja inhimillisen välillä häipyy. Voisin sanoa, että käytän Jeesuksen nimeä eräänlaisena koan’ina (koan on itämainen muinaisten Zen-mestarien käyttämä uskonnollinen harjoitus, jonka seuraus on rationaalisen ajattelun tyrmäys). Lighthouse Trails.

[Tony Campolo’n kirjoja on suomeksi julkaistu 2 kpl (RV-kirjat 1994 ja Aika Oy 1995). Suom. huom.]

Gary Thomas

Kirjassaan Sacred Pathways (Zondervan, 2002) Gary Thomas mainitsee keskittyvän rukouksen yhtenä eri tavoista, joita voi käyttää päästäkseen Jumalan lähelle. Hän kuvailee keskittyvää rukousta: Keskittyvä rukous toimii yleensä näin: Valitse joku sana (kuten esim. Jeesus, Isä) keskittymispisteeksi kontemplatiiviselle rukoukselle. Toista sanaa hiljaa sanokaamme 20 minuuttia, kunnes sydämesi tuntuu toistavan tuota sanaa itsekseen aivan yhtä luonnollisesti ja tahdostasi riippumatta kuin hengität.” (Ray Yungen, A Time of Departing, p. 152).

Focus on the Family (FOF) mainostaa aktiivisesti Thomas’in kirjaa Sacred Parenting. FOF:iin otettiin yhteyttä koskien heidän Thomas’in kannatustaan. Tim Masters, FOF:n puheenjohtajan toimistosta, vastasi: ”Emme löytäneet mitään kirjan, Sacred Parenting, sivuilta, joka olisi ristiriidassa kristillisen uskon tai tri. Dobson’in filosofian kanssa… Meidän asemamme ei edellytä muiden herra Thomas’in kirjoitusten sisällön käsittelyä, mutta tämän verran voimme kertoa teille: Kristillisessä seurakunnassa on aina ollut vahva kontemplatiivisen rukouksen perinne, jolla ei ole mitään tekemistä mantrojen ja itämaisen mietiskelyn kanssa.” (Lighthouse Trails). Tämä vastaus on huolestuttava. Ensiksikin hänen kristillisen kontemplatiivisuuden erottamisensa itämaisesta ei ole todella tarkka. Useimmat kontemplatiivista rukousta mainostavat kristilliset kirjoittajat, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, ottavat mukaan mantrat, kuten tekee myös Gary Thomas kirjassaan Sacred Pathways. Mitä tulee kristillisen ja itämaisen kontemplatiivisuudeen eroon, niin kukapa muu kuin Tilden Edwards, USA:n suurimman ja vaikutusvaltaisimman kontemplatiivisen koulun perustaja, väittää kirjassaan Spiritual Friends, että ”kontemplatiivinen rukous on länsimainen silta Kaukoidän hengellisyyteen”.

Richard Foster suosittelee Tilden’in kirjaa erinomaisena (Lighthouse Trails). Kirjassaan Sacred Parenting, jota FOF kyllä suoraan mainostaa, Thomas ei jätä epäselväksi, että Teresa Avilalaisella oli tärkeä vaikutus hänen rukouselämäänsä. Verkkosivulla Centering Prayer, jonka tarkoitus on mainostaa keskittyvää rukousta, he julistavat: ”Keskittyvä rukous tulee kristillisen kontemplatiivisen perinnön muinaisista rukousmenetelmistä ja erikoisesti seuraavista: Erämaan Isät ja Äidit, Tietämättömän Pilvi, Ristin pyhä Johannes ja Teresa Avilalainen (Fathers and Mothers of the Desert, The Cloud Of Unknowing, St. John of the Cross and Teresa of Avila.). Sen tislasivat yksinkertaiseksi rukousmenetelmäksi 1970-luvulla trappistimunkit Fr. William Meninger, Fr. Basil Pennington ja apotti Thomas Keating trappistiluostarissa St. Joseph’s Abbey, Spencer, Mass.” (Centering Prayer Website). Nämä kolme munkkia luottivat aktiivisesti vieraileviin buddhisteihin, jotka valmensivat heitä. Tim Masters’in vastaus kuulostaa aika ”poliittiselta” – että FOF luottaa eroon, joka ei ole ero.

Brian McLaren

McLaren on keulakuva ja epävirallinen puhemies Esiintulevassa Liikkeessä (Emergent Movement), joka koostuu evankelikaaleista, jotka hyväksytään sellaisina. Esiintuleva Liike vaatisi selittämistä monta sivua eikä meillä tässä ole siihen tilaa. McLaren’ia kuitenkin kutsutaan evankelikaalisiin konferensseihin. Hiljattain hän puhui Bill Hybels’in Willow Creek -seurakunnassa. Hänen luetuimpia kirjojaan ovat kirjat A Generous Orthodoxy ja New Kind of Christian Trilogy. Emergent Village, kuten evankelikaaliset esiintulevat esiintulevat kutsuvat itseään, on yleisesti omaksunut jämäkän postmodernin tietoteorian (epistemology). Koska postmodernistit hylkäävät idean totuudesta, niin useimmat esiintulevat kannattavat mystistä uskoa, jolloin ei kaivata mitään absoluuttisen totuuden väitteitä. McLaren ja kumppanit esiintulevassa ryhmässä ovat kuitenkin saaneet laajan hyväksynnän evankelikaalisissa piireissä. McLaren’in uusi kirja on nimeltään Everything Must Change (Kaiken täytyy muuttua) ja hän on nykyisin maanlaajuisella kiertueella julistamassa tuota sanomaa ja jotakin sellaista, jota hän kutsuu nimellä ”Deep Shift” (Syvämuutos). McLaren’in vakavin väite on, että hän kiistää Jeesuksen sijaiskuoleman. Hiljattain hän tarkensi halventavia näkemyksiään rististä: ”Risti ei siis ole keskus. Risti on miltei häiriötekijä ja väärää mainosta Jumalalle.. Jumala ei käske sinua antamaan vaimollesi anteeksi ja sitten potkimaan koiraa kiukuspäissäsi… Yleinen käsitys sovituksesta esittää Jumalan, joka on kyvytön antamaan anteeksi potkimatta jotakuta toista.” (From Slice of Laodicea).

McLaren’in suositus on Alan Jones’in kirjan Reimaging Christianity takakannessa. Alan Jones hylkää avoimesti raamatullisen kristinuskon. Jones puhuu Jeesus-lapsen kuvittelemisesta istumassa Buddhan sylissä. Myös hän hylkää Jeesuksen kuoleman pelastavana tekona ja näkee sen kostona. (Jones, p. 132). Ilmeisesti tämä ei ole mikään ongelma McLaren’ille, koska hän antaa Jones’ille raikuvat aplodit: ”Alan Jones on pioneeri kristillisen uskon uudelleen kuvittelemisessa, joka tulee esiin todellisesta hengellisyydestä. Hänen teoksensa stimuloi ja rohkaisee minua syvästi.” (Lainaus em. kirjan takakannesta). Minulla oli tapana valittaa, että ristiä vähitellen marginalisoitiin ja laajalti sivuutettiin evankelikaalisissa piireissä. Nyt kirjoittajia, joilla on kiistämättömät valtuudet evankelikaaleina, hyväksytään ja kutsutaan puhumaan kaikkialla evankelikalismissa, vaikka he kieltävät Jeesuksen uhrikuoleman ja tekevät sen vielä hyvin karkealla tavalla. Evankeliumin ydin (Jeesuksen risti) ei ainoastaan ole kaiverrettu pois, vaan pakanallinen ja vieras mystinen petos on nyt asetettu sen tilalle.

Jos siis menet paikalliseen kristilliseen kirjakauppaasi, niin ole varuillasi, sillä hyvän aineiston ja myös harmittomien arkipäiväisten tarjousten joukossa siellä vaanii todellista sielun myrkkyä.

Rev. Orrel Steinkamp, Master of Divinity, and Doctor of Ministry, (Theology)

Plumbline Ministries, 74425 Co. Rd. Renville, MN 56284… orrelsteinkamp@hotmail

Read Full Post »

Tämä artikkeli ei ole mikään kattava selvitys menestysteologian eri haaroista ja niiden juurista. Sen sijaan tarkoituksena on osoittaa, mihin muutamien hyvin tunnettujen julistajien oppi perustuu. Ainakin joidenkin taustalla näyttää olevan okkultistinen Napoleon Hill; hänellä oli suuri vaikutus muun muassa Oral Robertsiin.

Napoleon Hill (1883-1970) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän on tunnettu kirjoistaan, jotka opastavat henkilökohtaiseen menestykseen. ”Mitä tahansa ihmismieli voi ajatella ja uskoa, se voidaan saavuttaa”, väittää Hill.

Hill sanoo saaneensa kerran vieraan astraalitasolta. Tämä toisesta ulottuvuudesta tullut lähettiläs julisti: ”Olen kotoisin Suuresta Mestarien Koulusta. Olen yksi Neuvosto Kolmekymmentäkolmen jäsenistä, jotka palvelevat Suurta Koulua ja sen jäseniä fyysisellä tasolla.” Hillille kerrottiin, että hän on ollut Suuren Koulun ohjauksessa jo vuosien ajan, ja he ovat valinneet hänet antamaan menestyksen kaavan, ”Ylimmän Salaisuuden”, maailmalle. Ja se kaava on: ”Mihin tahansa ihmismieli voi uskoa, sen ihmismieli voi saavuttaa.” (Lähteet Inplainsite.org ja Letusreason.org)

Hill toi ohjeita henkioppailta sekulaariin maailmaan, mutta samoja oppeja alettiin hyödyntää myös seurakunnissa. Hillin menestysajattelu vaikutti suuresti Oral Robertsiin ja A. A. Alleniin sitä kautta edelleen muihin julistajiin seuraavan kaavion mukaisesti.

Kenneth E. Hagin sai Robertsin lisäksi vaikutteita myös E. W. Kenyonilta (1867-1948), jonka näkemykset puolestaan nousevat ei-kristillisestä unitarismista ja muista new age -pohjaisista kulttiliikkeistä. Kenyonin ja Haginin opetuksiin perustuvaa oppia kutsutaan menestysteologiaksi. Epäraamatullisten tulkintojensa ja korostustensa lisäksi tämä oppi perustuu myös Raamatun ulkopuoliseen ilmestystietoon. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että oman kirjallisen tuotantonsa lisäksi Hagin kopioi sanatarkasti Kenyonin tekstejä, ja tällä tavalla julkaisi joitakin Kenyonin kirjoja omalla nimellään. (Lähde Wikipedia: Menestysteologia)

Voi vain ihmetellä, miksi lähteä seuraamaan Saatanan väärentämää totuutta, kun alkuperäinenkin – Jumalan antama – on olemassa.

Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla (1. Tim. 4:1,2 RK).

Lue lisää artikkelista Menestysevankeliumin todellinen alkuperä (suom. Samuel Korhonen), joka taustoittaa yksityiskohtaisemmin käsiteteltävää aihetta.

Read Full Post »

Sain Samuel Korhoselta tärkeää postia. Hän kertoo näin: ”Tänä päivänä kristikunnassa leviää hyvin voimakkaasti vanha Latter Rain -kultti uusien nimien alla. Sitä levittävät erityisesti sellaiset liikkeet kuin Mike Bicklen IHOP (International House of Prayer), C. Peter Wagnerin NAR (New Apostolic Reformation = Uusi Apostolinen Uskonpuhdistus) ja Bill Johnsonin Bethel Church. TV7 mainostaa täysillä Mike Bickleä ja Bill Johnsonia ja julkaisee heidän kirjojaan.”

”Maailman korkeimmat helluntaijohtajat suunnittelevat ensi vuodeksi Jerusalemiin alkuperäisen Latter Rain -konseptin mukaista toista helluntaita (Empower 21). Ks. liite Toinen helluntai Jerusalemissa 2015. Suomen helluntailaisten konferenssin pääesiintyjä tänä vuonna oli Joel Osteenin ylistyksenjohtaja Israel Houghton bändinsä, New Breed, kanssa. New Breed on suomeksi Uusi Rotu ja uusi nimi alkuperäisen Latter Rainin ’Joelin Armeijalle’ eli ’Jumalan Ilmestyslapsille’ (MSOG).”

Miksi on tärkeää pitää tätä asiaa esillä? Kun luet alla olevat lyhyet tekstiliitteet, huomaat ehkä, että lähes kaikki mainitut henkilöt ovat hyvin tuttuja Suomestakin katsottuna – muutkin kuin Samuelin punaisella merkitsemät. He ovat osa sitä samaa liikehdintää, jonka kirjoja täällä luetaan ja josta on täälläkin käynyt puhujia. Viimeisimmäksi Suomessa ovat vierailleet vierasta tulta, voitelua ja kirkkautta levittämässä Rodney Howard-Browne (2015), David Herzog ja Todd Bentley.

Monet ovat hämmennyksissään, kun heidän seurakunnissaan mennään näihin kritiikittömästi mukaan. Ainakin tietoa olisi saatavissa – lue vaikka seuraavat liitteet.

Read Full Post »

Older Posts »