Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Toronton herätys’

THE WORLD AND THE CHURCH: WHERE ARE THEY HEADED? – PART TWO
1.11.2020 T. A. McMahon, suom. SK

Tämä on jatkoa artikkelille Maailma ja seurakunta: minne menossa? (osa 1)

Osassa 1 tarkastelimme, mitä Raamattu kertoo tapahtuvan lopunaikoina juuri ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta ja sen aikana. Keskityimme ensisijaisesti maailmaan – toisin sanoen niihin, jotka ovat hylänneet raamatullisen kristinuskon, Jeesuksen Kristuksen ja Hänen tarjoamansa pelastuskeinon, jonka Hän on hankkinut kaikille niille, jotka haluavat hyväksyä sen. Huomautimme, että ne, jotka hylkäsivät Kristuksen keinon ihmiskunnalle olla sovitettu Luojansa kanssa, kääntyivät mystiikkaan panteismin muodossa. He korvasivat todellisen ja elävän Jumalan, Luojamme, itsellänsä (Room. 1). He ovat uskoneet valheen, jota Saatana oli käyttänyt pettämään Eeva (ks. 1. Moos. 3) ja heitä valmistetaan hyväksymään Antikristuksen väite, että hän on Jumala, kuten toinen Tessalonikalaiskirje sanoo:

”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2. Tess. 2:3-4)

Puntaroimme Samuel Andrews’in kirjoituksia hänen kirjassaan Christianity and Anti-Christianity in their Final Conflict ja hänen menetelmäänsä tutkia lopun aikoja koskevia Raamatun tekstejä. Hän tarkasteli nähdäkseen, josko se, mitä Raamattu sanoi tapahtuvan, olisi jossakin määrin ilmenemässä hänen omassa ajassaan. Hän löysi esimerkkejä melkein jokaisesta petoksesta, joista Raamattu varoittaa. Ainoa ero hänen aikansa ja meidän aikamme välillä on, että maailma ja paholainen ovat kasvattaneet näitä valheita valtavasti. Siitä, mikä oli vasta alkamassa tulla esiin 120 vuotta sitten, on tullut räikeää nyt. Uskon, että sananparsi ”hidden in plain sight” (piilotettu selvästi näkyville) kuvaa parhaiten tapahtuvaa.

Itämaisen mystiikan, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden uskomukset ovat lähestulkoon syrjäyttäneet perinteiset kristilliset käsitykset Lännessä. Yksi sadoista ”näkyville piilotetuista” esimerkeistä on Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys (NMKY, YMCA). Siitä on tullut suosittu keskus joogakursseille. Useimmat tänä päivänä eivät osaisi kertoa, mitä kirjaimet YMCA tarkoittavat ja monet arvelevat, että Y varmaan tarkoittaa Yoga. Tämän päivän teini-ikäiset eivät ole tietoisia itämaisten uskonnollisten termien hengellisestä pohjasta, joita ovat lisänneet sanastoonsa (esim. karma, mantra, avatar, diva, guru, nirvana). [Kotimaasta todettakoon, että Suomen ev.lut. kirkon sisälle ajetaan joogaa, mindfulnessia jne. hyvin voimakkaasti. Ne, jotka eivät sitä sulata, leimataan vanhanaikaisiksi ja jälkeenjääneiksi. Pari tuoretta esimerkkiä tässä ja tässä.]

Osassa 1 keskityimme lähinnä maailmaan, jota vedettiin panteismiin, uskoon, että kaikki ja jokainen ovat Jumala. Tämä on ennakoitavissa oleva tulos, joka johtuu siitä, että maailma hylkää Jeesukseen Kristuksen ja siitä, että sitä sen vuoksi vedetään Antikristuksen uskontoon. Tässä artikkelissa tarkastelemme lyhyesti, millaiseksi kristikunnan tila oli tullut maailman vaikutuksesta Samuel Andrews’in päivinä ja sitten vertailun vuoksi tarkastelemme tämän päivän seurakunnan tilaa.

Andrews viittaa lukuun Ilm. 2, jossa Jeesus puhuu Efeson seurakunnalle. Vaikka seurakunta teki monia hyviä tekoja, Jeesus nuhtelee sitä: Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.Andrews yhdistää seurakunnan ajautumisen pois rakkaudestaan Jeesusta kohtaan luopumukseen: ”Siten se on ensimmäisen rakkauden menetys, ei opilliset harhat, josta löydämme uskosta luopumisen juuren ja avaimen seurakunnan koko myöhempään historiaan. Sitten alkoi tuo hengellinen ero Päästä, joka ei voi loppua, ennen kuin ensimmäinen rakkaus on saatu takaisin.”

Hän määrittelee luopumuksen: ”Luopumus eli pois putoaminen (falling away) … tarkoittaa yleensä putoamista pois jostakin annetusta normista; loikkausta. Tässä se tarkoittaa putoamista pois Jumalan asettamasta seurakunnan todellisesta asemasta. Tämä yleinen merkitys jättää määrittelemättä luopumuksen eli pois putoamisen asteen, onko se totuuden täydellinen vai osittainen kieltäminen. Apostoli [Paavali] erottaa luopumuksen kaksi muotoa, joista toinen on kristinuskon korruptoituminen, toinen sen ehdoton hylkääminen. Pois putoamista, joka alkaa rakkauden menetyksestä, ei tule rajoittaa oppiin; se käsittää koko hengellisen elämän; ja siten seurakunnan koko ulkoisen järjestyksen.”

Kun Jeesus puhuu seurakunnille Ilmestyskirjassa, Hän tekee sen seurakunnan Päänä. Hän puhuu ruumiilleen. Kun ruumiin rakkaus Häntä kohtaan vähenee, myös sen kuuliaisuus Häntä kohtaan vähenee, minkä seurauksena ruumis tekee omia asioitaan alistumatta Jeesukselle, seurakunnan Päälle.

Näin luopumus turmelevassa merkityksessään kehittyy. Se on totuuden hylkääminen sen kautta, että lakataan rakastamasta ja noudattamasta Herramme ja Vapahtajamme ohjeita. Andrews tunnisti paljon siitä, mikä oli vaikuttanut hänen aikansa seurakuntaan. Kyse oli seurakunnasta maailmassa ja maailmasta seurakunnassa, minkä kaiken oli aiheuttanut huomaamaton ajautuminen pois Päästä: Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse” (Hepr. 2:1).

Pään kehotusta ”sitä tarkemmin ottaa vaari” ei huomioitu silloin – eikä nyt. ”Kulkeutumisesta” on siksi tullut ajassamme massiivinen hengellinen maanvyöry, joka hautaa Jumalan Sanan totuuden kaikilla mahdollisilla demonisesti suunnitelluilla tavoilla – siltä se ainakin näyttää. Jos olet seurannut The Berean Call’ia kohtuullisen kauan, tai jopa vuosikymmenen ennen TBC-palvelutyön alkua vuonna 1992, niin olet epäilemättä tutustunut kirjaan The Seduction of Christianity (1985). Näin ollen olet tullut tietoiseksi useammista seurakuntaa saastuttavista harhaopeista ja vääristä opettajista, kuin mistä useimmat kristityt todennäköisesti välittävät tietää. Se voi olla toisinaan hieman masentavaa – eräänlaista suouintia. Se on usein verkkaista hommaa, kun inhottavat iilimadot tarttuvat kehoosi ottamaan kyytiä – ja lounaan. Niinpä säästän sinut harhaoppien luettelemiselta, koska ne täyttäisivät nopeasti tämän artikkelin.

Toisaalta siinä, mitä Herra on antanut meille mahdollisuuden tehdä, on paljon kehotusta ja rohkaisua. Loppujen lopuksi minä en ole se, joka sanoi: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.” (Matt. 24:4). Tai: Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Tai: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin (2. Tim. 4:3). Tai: Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. (Apt. 20:29-31). Tai koko Juudan kirje! Tai: Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? (Luuk. 18:8). Joten se ei koskaan käy tylsäksi, vaikkakaan luopumuksen ajat eivät ole mukavia.

Jos olet ollut epävarma luopumuksesta ja ajattelusi on enemmän ”positiivisilla” linjoilla, kuten odotettavissa oleva maailmanlaajuinen herätys ja kansallinen parannus – ja edellä mainitut jakeet eivät anna sinulle rauhaa – niin Raamattu antaa meille kymmenittäin lisää. Sen sijaan, että haluaisin arvioida tämän ajan harhaoppien paljoutta, haluan jakaa näkökulman, jota Samuel Andrews’in kirjan nimi kannustaa minua miettimään.

Jälleen kerran kirjan nimi on: ”Christianity and Anti-Christianity in Their Final Conflict” (Kristinusko ja antikristillisyys lopullisessa konfliktissaan). Tämä saa minut uskomaan, että nuo kaksi entiteettiä jatkavat taistelua, kunnes Jeesus palaa tuhoamaan kaikki ne, jotka Saatana on koonnut Häntä vastaan. Saatana kooten joukkonsa vetää heitä petostensa, juoniensa, huijaustensa, viettelystensä, valheidensa, Raamatun vääntelemistensä, väärien profeettojensa ja opettajiensa, kulttiensa, ihmisen himoihin ja etenkin ihmisen egoon vetoamistensa moninaisuudesta, joita kaikkia hän käyttää saattamaan heidät ansaan.

Nuo petokset ovat vanginneet, ei vain ne, jotka ovat hyljänneet Kristuksen, vaan myös uskovat, jotka Saatanan, ”valon enkelin”, petokset ja hänen valheellisten merkkiensä ja ihmeidensä paljous ovat kietoneet pauloihinsa. Tavoitteeni on osoittaa, kuinka toisiinsa liittyviä vastustajan näennäisesti erilaiset petokset ovat ja kuinka ne yhtyvät edistäessään Antikristuksen uskonnon ja valtakunnan kehittymistä ja hyväksymistä.

Aloittakaamme roomalaiskatolisesta kirkosta, joka on täynnä antikristuksen valtakuntaa tukevia olennaisia asioita. Ensinnäkin se näkee itsensä kristikunnan päänä. Sen paavia kutsutaan Kristuksen sijaiseksi (Vicar of Christ), mikä tarkoittaa Kristuksen inhimillistä edustajaa maan päällä. Sen eskatologia on amillenniaalinen (tuhatvuotisen valtakunnan kieltävä). Se on korvannut Israelin ja yrittänyt perustaa Kristuksen valtakuntaa Rooman keisari Konstantinuksen ajasta lähtien, samalla kun paavit ovat hallinneet maailman valtakuntia.

Suuri osa katolisuudesta on mennyt mystiikkaan ja panteismiin erämaaisien, jesuiittojen Ignatius Loyolan ja viime aikoina buddhalaiskatolisen munkin, Thomas Mertonin, kuten myös johtavien evankelikaalien suosikkipapin, Henri Nouwenin, kautta. Suorempi yhteys panteismiin löytyy viimeisimmästä katolisesta katekismuksesta: ”Sillä Jumalan Poika tuli ihmiseksi, että me voisimme tulla Jumalaksi.” Ja: ”Jumalan ainosyntyinen Poika, joka haluaa tehdä meistä jumalallisuutensa jakajia, omaksui meidän luontomme, että hän, ihmiseksi tehtynä, voisi tehdä meidät jumaliksi.” Nämä lainaukset, jotka ovat virallisessa katolisessa katekismuksessa, ovat peräisin pyhältä Tuomas Akvinolaiselta ja pyhältä Atanasiukselta. [Lue myös artikkeli Vakava varoitus kristillisestä mystiikasta.]

On paljon muuta Rooman kirkkoa koskevaa, jonka voisi mainita, mutta haluan käsitellä tässä lyhyessä artikkelissa mahdollisimman monta ”täydellisen myrskyn” tekijää. Olen kuitenkin varma, että tajuat, että puoltatoista miljardia katolilaista ollaan valmistamassa vastaanottamaan Antikristuksen panteistinen uskonto ja valtakunta.

Siirrytään kirkko-organisaatioon, joka yrittää kilpailla Rooman kirkon kanssa vallassa ja rahassa – nimittäin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Mormonismin perustava uskomus on, että ihminen voi tehdä tiensä jumaluuteen. Kuten sanonta, jonka mormonijumalat muka välittivät ihmiselle, kuuluu: ”Sellainen kuin sinä olet, mekin olimme kerran. Sellaisia kuin me olemme, sinustakin tulee.” Brigham Young julisti: ”Herra loi sinut ja minut sitä varten, että tulisimme hänen itsensä kaltaisiksi Jumaliksi … tulemaan jumaliksi kuten taivaallinen Isämme” ja: ”Paholainen kertoi totuuden. En syytä äiti Eevaa kielletyn hedelmän syömisestä. Näin meistä tulee jumalia.”

Mormonit ovat ilmeisesti hyvin valmistautuneita hyväksymään Antikristuksen panteistiset valheet. He uskovat myös hallitsevansa maailmanhallitusta, joka perustetaan viimeisinä päivinä Jumalan valtakuntana maan päällä. Mikään ei ole liian haastavaa mormonien uskolle, koska he ovat vakuuttuneita, että mitä epärealistisemmalta ja epäkäytännöllisemmältä mormonien oppi heistä näyttää, sitä suurempi on heidän uskonsa, kun he kuitenkin uskovat siihen. Tähän sisältyy mormonien opetusten hyväksymisiä, joilla ei ole mitään raamatullista, arkeologista, kielitieteellistä, maantieteellistä tai antropologista näyttöä tukemaan niiden väitteitä.

Uskonsanan, menestyksen, ja parantumisen saarnaajien keskuudessa jumaluus on ollut merkittävä osa heidän juonimistaan. Kuten yksi heidän vaikutusvaltaisista johtajistaan julisti: ”Aivan kuten koirilla on koiranpentuja ja kissoilla kissanpentuja, niin Jumalallakin on pieniä jumalia.” Kenneth Copeland sanoo: ”Ihminen luotiin jumalaluokkaan. Olemme jumalaluokka.” Viime vuonna luentoni TBC-konferenssissa käsittelivät lähes 50 000 nuoren aikuisen aikaisempaa kokoontumista eräällä stadionilla Floridan Orlandossa. Kokoontumisen nimi oli Send (Lähetä). Julistettu tarkoitus oli lähettää nuoret ulos evankelioimaan maailmaa, alkaen lähiöstään, koulustaan, yhteisöstään, maastaan ja aina maan ääriin saakka. Mikä siinä voisi olla vialla?

Kokoontumisen järjestäjät olivat valtakuntadominionisteja, jotka edustivat YWAM:ia (Suomessa nimellä Missionuoret), Bethel-kirkkoa ja sen yliluonnollisen palvelutyön koulua, uutta apostolista uskonpuhdistusta (NAR) ja lukuisia Uskonsanan saarnaajia. Tapahtuman vanhin-johtajat esiteltiin ”väkevinä Jumalan miehinä”. Heidän joukossaan oli vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, kuten Benny Hinn, Rodney Howard-Browne, Lou Engels, Bill Johnson ja Loren Cunningham.

Mitä sitten ovat valtakuntadominionistit? He uskovat, että Jeesus seurakunnan päänä on määrännyt ruumiin ottamaan maailman haltuunsa hänen ollessaan poissa fyysisesti ja heidän on perustettava Hänen valtakuntansa, jotta Hän voisi palata.

Ne, jotka ovat menneet tähän, kailottavat nyt maailmanlaajuista herätystä. Se on ollut niiden helluntailaisten ja karismaatikkojen kutsu, jotka olivat mukana 1940-luvun puolivälin Myöhäissateen Manifest Sons of God -liikkeessä ja myöhemmin Toronton siunauksessa, Brownsvillen herätyksessä, Kansas City -profeetoissa, IHOP:issa (International House of Prayer, Kansainvälinen rukoushuone) ja uudessa apostolisessa uskonpuhdistuksessa (NAR, New Apostolic Reformation).

Miksi? He uskovat, että maailmanlaajuinen kristillinen herätys asettaa heidät johtoon. Haastattelin erästä nuorta miestä, joka kävi yliluonnollisen palvelutyön Bethel-koulua. Hänellä oli menossa kolmas vuosi. Kysyin häneltä hänen eskatologiastaan. Hän ei tiennyt, mitä sana tarkoitti. Sitä ei tarvitse ihmetellä. Raamatullista eskatologiaa ei opeteta siellä. Se on ristiriidassa koulun Kingdom Dominion -agendan kanssa. Istuttuani Bethel-tilaisuudessa sanoin hänelle, että minua kiinnosti saarnaaja, joka mainitsi tulevan maailmanlaajuisen herätyksen ja voisiko hän kertoa minulle, mistä se löytyy Raamatussa? Hän ei ollut varma. Kysyin häneltä, mikä Raamatun mukaan oli seuraava tuleva valtakunta. Hän näytti enemmän kuin säikähtäneeltä, kun ilmoitin hänelle, että se olisi ”Antikristuksen valtakunta”. Monia nuoria kristittyjämme, jotka ovat tietämättömiä siitä, mitä Jumalan sana julistaa viimeisistä päivistä, rekrytoidaan edistämään ”laittomuuden ihmisen, pedon”, uskonnon ja valtakunnan kehittämistä. En usko, että tosi kristitty voi menettää pelastuksensa, mutta uskon kyllä, että kannattamalla Saatanan petoksia uskovan elämä ja hedelmällisyys voidaan haaksirikkouttaa.

Ensi kuun uutiskirjeessä käsittelemme vielä kahta ”täydellisen myrskyn” tekijää, jotka saavat monet konservatiiviset evankelikaalit kannattamaan liittyviä uskomuksia ja tahattomasti osallistumaan toimintoihin Antikristuksen valtakunnan rakentamiseksi.

TBC

Jatkuu artikkelissa Maailman ja seurakunta: minne menossa? (osa 3)

Read Full Post »

Apostasy Alert 16.11.2006
Kirjoittanut Paul Gowdy, eräs entinen Toronto Vineyard’in pastori
Suom. SK (used by permission)

Seuraavassa: TACF = Toronto Airport Christian Fellowship = Toronton lentokenttäseurakunta, jossa vuonna 1994 puhkesi ns. Toronton Siunaus. Suom. huom.

Minulta on mennyt yhdeksän vuotta todella tulla tälle paikalle, että voin kirjoittaa tämän tarinan. Osaksi syy siihen oli, koska en ollut täysin vakuuttunut, että olisi sopivaa puhua Kristuksen ruumiin heikkouksia vastaan julkisesti. Toinen syy on, koska se on vaatinut vuosia sielun tutkimista vakuuttua, että se mitä tapahtui Toronton lentokenttäseurakunnassa, oli todellisuudessa kaikki pahaa tai ainakin enemmän pahaa kuin hyvää!

Muutaman menneen vuoden ajan olen kutsunut sitä sekoitetuksi siunaukseksi. Luulen, että James A Beverly antoi sille tämän nimen kirjassaan Holy Laughter and the Toronto Blessing 1994. Tänä päivänä kutsuisin sitä sekoitetuksi kiroukseksi sillä perusteella, että jokaista yksittäistä hyvää, joka tuli tästä kokemuksesta, vastaa paljon suurempi vahinko ja saatanallinen petos. Oletan, että tässä on ollut minun pulmani. Olen yrittänyt elää elämäni Herran pelossa ja Jeesus sanoi meille, että anteeksiantamaton synti oli Pyhän Hengen pilkka, sen liittäminen Saatanaan, mikä tosiasiassa oli Jumalan työtä. Jos minulta tiukataan, oliko Toronton siunaus kokonaan Jumalasta vai kokonaan paholaisesta, niin olen edelleen välttelevä (hedgy), mutta olen vakuuttunut, että Saatana on käyttänyt tätä kokemusta tekemään ihmiset sokeiksi historiallisille opeille Jumalasta, estämään hedelmän tuottaminen parannuksessa, laiminlyömään henkien koetteleminen ja erottaminen sekä laiminlyömään profetian arvostelu.

Oltuamme kolme vuotta Toronton siunauksen pyörteissä meidän Vineyard-seurakuntamme Scarborough’issa Itä-Torontossa melkein tuhosi itsensä. Me söimme toisiamme juoruilla, selkään pistoilla, eripuraisuudella, puoluekiistoilla jne. Kolme vuotta ”liottuamme”, rukoiltuamme ihmisten puolesta, vapistuamme, kieriskeltyämme, naurettuamme, karjuttuamme, palveltuamme TACF:ssa heidän rukousryhmässään, johdettuamme ylistystä TACF:ssa, saarnattuamme TACF:ssa ja pääasiassa elettyämme TACF:ssa, me olimme lihallisimpia, kypsymättömimpiä ja petetyimpiä kristittyjä, joita tunnen. Muistan sanoneeni ystävälleni ja vanhemmalle pastorille Scarborough’in Vineyard-seurakunnassa vuonna 1997, että aina siitä saakka, kun Toronton Siunaus tuli, me olemme vain menneet pirstaleiksi! Hän oli samaa mieltä!

Olen kokenut, että 1. Kor. 12. luvussa mainittujen hengellisten lahjojen ilmeneminen oli seurakunnassamme paljon yleisempää ennen vuoden 1994 tammikuuta (jolloin Toronton Siunaus alkoi), kuin tänä muka Pyhän Hengen vierailun aikana.

Kun vuosina 1992–1993 rukoilimme ihmisten puolesta, me koimme sellaista, jonka uskon olleen aitoa profetoimista, vapautumista ja paljon armoa ja mielisuosiota Herralta. Sen jälkeen, kun Toronton Siunaus alkoi, koko palvelu muuttui, ainoa rukous oli ”Lisää Herra LISÄÄ”, huutoja ”Tulta”, ruumiin nykivää vapisemista, sekä ”ooh ooh OOH WOOOAAH” -rukousta. (Olen nyt ihan tosissani!)

Tammikuun 20. päivänä 1994 noin 15 ihmistä seurakunnastamme matkusti Toronto Airport Vineyard’iin kuuntelemaan Randy Clark’ia, Vineyard’in pastoria USA:sta, John Arnott oli soittanut meidän vanhemmalle pastorillemme ja pyytänyt meitä mukaan. Hän kertoi, että Randy oli ollut Rodney Howard-Browne’n kokouksissa ja että SE oli alkanut hänen seurakunnassaan seuraavilla viikoilla. John toivoi, että jotakin alkaisi myös meidän keskellämme. Me olimme vain liian onnellisia matkustaaksemme. Me olimme Toronton lentokenttäseurakunnan tytärseurakunta ja me aloitimme vuonna 1992. Tuohon aikaan Torontossa oli kolme Vineyard-seurakuntaa. Yksi oli Down Town -seurakunta, Scarborough-Vineyard idässä ja Lentokenttäseurakunta (AirPort Church). Me olimme yksi iso onnellinen perhe. Koska olimme jäsenluvultamme pieni, me pidimme erikoiskokouksia, konferensseja jne. yhdessä.

Edellisenä vuonna useimmat meidän johtoryhmistämme liittyivät yhteen ja olivat lähteneet Nicaraguaan lyhytkestoiselle lähetysmatkalle. Meillä oli aito rakkaus ja toveruus toistemme kanssa. Jätettyäni Vineyard-seurakunnat, olen lukenut melkoisen määrän arvostelijoiden analyyseja. Jotkut käsittävät, että Toronton Siunaus oli yksi suunnaton salaliitto Kristuksen ruumiin johtamiseksi eksytykseen. Minä epäilen, että eksytys ja luopumus voivat hyvinkin olla tulos, mutta kumpikaan päämäärä ei ollut tarkoituksellinen. Olen rehellisesti vakuuttunut, että Vineyard-seurakuntien johtajat ovat aitoja uudestisyntyneitä kristittyjä, jotka rakastavat Herraa, mutta ovat langenneet petokseen. He eivät ole rakastaneet Herraa niin paljon, että olisivat pitäneet Hänen käskynsä. He eivät ole totelleet Kirjoituksia ja heidät on johtanut harhaan meidän kaipauksemme johonkin suurempaan ja kirkkaampaan ja jännittävämpään ja voimallisempaan. Minäkin olen syyllinen tähän syntiin. Minä olen saarnannut uudistusta Koreassa, Englannissa, USA:ssa ja täällä Kanadassa. Olen todella katuvainen ja kirjoittaessani tätä tarinaa minä pyydän teitä Kristuksen morsiamena ja ruumiina antamaan minulle anteeksi, varsinkin teitä helluntailaisia ja karismaattisia, sillä te olette teologisesti minun ydinperhettäni. Minä olen evankelinen kristitty ja olen aina ollut, mutta minä en usko hengellisten lahjojen lakkaamiseen apostolisen ajan lopulla. Minä uskon, että minun evankeliset juureni (perheeni on baptisteja ja minä uudestisynnyin presbyteerikirkossa) alkoivat avata silmäni näkemään ongelmia tässä ns. uudistuksessa.

Katselen menneisyyteen ja mietin, kuinka saatoinkaan olla niin sokea? Nauroin ihmisille, jotka käyttäytyivät kuin koirat teeskennellen virtsaavansa TACF:n rakennuksen pilareille. Katselin ihmisiä, kun he teeskentelivät olevansa eläimiä, haukkuivat, karjuivat, kotkottivat, näyttelivät lentämistä ikään kuin heillä olisi siivet, koko ajan teeskennellen juopunutta ja laulaen mielettömiä lauluja. Kuinka minä saatoinkaan ajatella, että tämä kaikki voisi olla Jumalan Pyhästä Hengestä. Se hämmästyttää minua tänä päivänä. Se oli äänekästä, epäkunnioittavaa ja rienaavaa Raamatun pyhää Jumalaa kohtaan. Oletan mielessäni järkeilleeni, että niin kauan kuin he eivät opettaneet jotakin, joka olisi selvästi Kirjoituksia vastaan, se oli vain eksoottista. Tämä on peitesana ilmiöille, joita ei voi oikeuttaa Raamatulla. Minulle opetettiin pöntöstä, että meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Lastenhuoneen järjestys täynnä elämää ja epäjärjestystä tai hautausmaan järjestys! Nuorena ja kypsymättömänä pastorina halusin elämän ja epäjärjestyksen. En muistanut, että Jumala tahtoo, että meistä tulee kypsiä ja kasvamme Hänessä.

Minua hämmensivät profeetalliset sanomat, joita tuli esiin ja varsinkin eräs sanoma Carol Arnott’in kautta, jossa hänellä oli kokemus morsiamena, kun hänet vietiin Jeesuksen läsnäoloon ja hän sanoi, että hänen kokemansa rakkaus oli jopa seksiäkin parempaa! Olin hengessäni järkyttynyt ja ajattelin, että kuinka joku voi verrata Jumalan rakkautta seksiin? Kun epäilimme, että demonit riehuivat valtoimenaan tilaisuuksissamme, niin John Arnott opetti, että meidän pitäisi kysyä, ovatko ne tulossa vai menossa. Jos ne ovat lähtemässä pois niin OK! John puolusti kaaosta sanoen, että meidän ei pitäisi pelätä, että meitä petetään. Jos kerran olemme pyytäneet Pyhää Henkeä tulemaan ja täyttämään meidät, niin kuinka Saatana voisi tulla ja pettää meidät? Silloinhan Saatana olisi hyvin vahva ja Jumala hyvin heikko! Hän sanoi, että meillä täytyisi olla enemmän uskoa meitä suojelevaan suureen Jumalaan kuin meitä pettävään suureen paholaiseen. Tämä kuulosti hyvin vakuuttavalta, mutta se oli täysin vastoin Raamattua, sillä Jeesus, Paavali, Pietari ja Johannes varoittavat meitä eksyttävien henkien voimasta ja varsinkin viimeisinä päivinä. Taaskaan emme rakastaneet Jumalaa niin paljon, että olisimme totelleet Hänen Sanaansa ja tulos oli, että me avasimme itsemme eksyttäville hengille. Jumala armahtakoon meitä!

Lopulta aloin käsittää, kun eräänä iltana kieriskelin lattialla ”juovuksissa Hengessä”, kuten tapasimme sanoa. Aloin laulaa ja kun kieriskelin lattialla, niin lasten laulu ”Mary had a little lamb its fleece was white as snow” (Marialla oli pikku lammas, sen villa oli valkoinen kuin lumi), tuli mieleeni. Lauloin sitä pilkkaavassa hengessä ja välittömästi sydämeni sanoi minulle, että tässä on demoni. Kaduin ja olin täysin shokissa. Kuinka demoni saattoi päästä minuun? Enkö rakastanut Jumalaa? Eikö minulla ollut halua Jumalan asioihin? Enkö ollut hulluna Jeesukseen? Tiesin, että saastainen henki oli juuri manifestoinut minun kauttani ja olin syyllinen suureen syntiin. Tämän kokemuksen jälkeen pysyin poissa TACF:sta. En mennyt sinne enää. Minä en omistanut vakaumusta tuomita koko kokemusta, mutta ajattelin, että me emme kyenneet paimentamaan Siunausta kyllin hyvin.

Vielä senkin jälkeen, kun lakkasin kannattamasta TACF:ää, minun oli paimennettava sen hedelmää. Yksi esimerkki oli, kun jotkut ihmisistämme palasivat kokouksesta sieltä kysyen meiltä, olimmeko saaneet kultaisen miekan Herralta? Kysyin heiltä mistä he puhuivat ajatellen, että se oli jokin profeetallinen viittaus pyhiin Kirjoituksiin, mutta he sanoivat: ”Ei se ole Raamatussa, se on näkymätön kultainen miekka, jonka vain todella puhtaat voivat saada. Jos otat sen epävanhurskaalla tavalla, niin Herra tappaa sinut, mutta jos olet kyllin pyhä saamaan sen, niin silloin sinä voit heiluttaa tätä miekkaa ja se parantaa sairauksia, syöpää jne. ja tuo pelastuksen.” Tätä miekkaa käytettiin näyttelemällä, että tämä näkymätön miekka on kädessä tekemällä iskuliikkeitä rukoiltaessa! Ajattelin tuolloin, vaikka olinkin vielä petoksessa, että TACF:sta oli tullut hullujen huone! Sanottiin, että Carol Arnott sai sen ensin ja antoi sitten muille kyllin pyhille!

Toinen asia oli kultapaikat hampaissa. Meillä oli ihmisiä kirkossamme, jotka kurkistelivat toistensa kurkkuihin etsien kultapaikkoja, jotka muka Jumala oli pannut sinne osoittaakseen, kuinka paljon Hän rakasti heitä! Koko aikanani siellä kuulin vain yhden saarnan parannuksesta, jonka piti vieraileva puhuja Hong Kongista nimeltä Jackie Pullinger. Se ei mennyt jakeluun. Me emme olleet siellä tekemässä parannusta, me olimme juhlimassa Herrassa! Kun siunausta oli kestänyt vuoden, minä puhuin pastorien kokouksessa ja sanoin: ”Toverit, me olemme vapisseet, rämisseet, kierineet, nauraneet, itkeneet ja ostaneet T-paidan. Silti meillä ei ole herätystä, ei pelastusta, ei hedelmää eikä lisääntynyttä evankeliointia, joten miten on?” Minua selkeästi nuhdeltiin – mikä minä olin etsimään hedelmää, kun Herra oli parantamassa särkynyttä kansaansa? Me olimme olleet lain alla kyllin kauan ja Jumala käytti tämän ajan haavoittuneidensa parantamiseen vapauttaakseen meidät lain alta. Minua käskettiin olemaan painostamatta Herraa ja sadonkorjuu tulisi Hänen ajallaan.

Tiesin tämän olevan väärin, koska Herra on käskenyt meitä menemään kaikkeen maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Ei niin, että jokaisen pitäisi ottaa työstä lomaa ties kuinka pitkäksi aikaa, kun Jumala tekee jotakin kummallista ja uutta! Lopuksi en voinut hyväksyä jotakin niin kiistanalaista kuin naispappeus. Itse uskon Raamatun perusteella, että naisten ei pitäisi olla pastoreita tai vanhimpia paikallisseurakunnassa. Saatoin olla väärässä tässä ja siitä väitellään paljon tänä päivänä seurakunnassa, mutta tämä on minun vakaumukseni ja Vineyard-seurakunnissa tehtiin kaikista pastorien rouvista pastoreita paimentamaan heidän kanssaan. Kannatan ilman muuta naisten palvelutyötä, mutta uskon, että vanhimman tai pastorin rooli paikallisseurakunnassa on miehiä varten. Minä en ole kirjoittanut Raamattua, mutta Jumala suokoon minulle armon tästä lähtien totella sitä.

Tässä on siis minun tarinani. Voisin jatkaa ja todistaa paljon ylilyönneistä, typeryyksistä, synnistä ja viimeisten päivien hallitsemisen opetuksesta, joita ilmenee tämän Siunauksen profeetallisella puolella, mutta toiset ovat jo tehneet sen. Me lauloimme Joelin armeijasta ja tuhannen miljoonan sielun herätyksestä ikään kuin se olisi yksi kymmenestä käskystä ja kuten aina, niin se oli ihan nurkan takana, ensi kuussa, ensi vuonna jne. Jeesus kylläkin sanoi, että kun Ihmisen Poika tulee, niin löytäneekö hän uskoa maan päältä? Ja jos hän ei palaa silloin, kun palaa, niin mikään liha ei pelastuisi, mutta valittujen tähden hän tulee. Tämä on hyvin kaukana dominionismista, jota opetetaan kautta Vineyard’in ja profeetallisessa/hengellisen sodankäynnin liikkeessä. Uskon täysin, että he luulevat valtaavansa koko maailman! Vielä ollessani Vineyard’issa minä omaksuin elämänohjeen apostoli Paavalilta: ”Ei yli sen, mitä on kirjoitettu!”

Lopuksi haluan vain pahoitella sitä vahinkoa, jonka olen henkilökohtaisesti aiheuttanut opettamalla asioita, jotka eivät ole raamatullisesti oikein. Kadun ihmisten edessä, kuten olen jo tehnyt Jumalan edessä. En halua puolustella lankeamistani petokseen. En välittänyt koetella asioita, vaikka Raamattu käskee meitä niin tekemään. Jokainen, joka oli siellä, kun tämä asia alkoi, tietää, että mitä kirjoitan, on totta. He vain tulisivat erilaisiin johtopäätöksiin, varsinkin, jos he edelleen mainostavat ”virtaa!”

Niille, jotka vielä ovat virrassa, sanoisin, uikaa siitä pois. Siinä vedessä on asioita, jotka purevat sinua todella pahasti! Minä rakastan TACF:n ja Vineyard’in ihmisiä, mutta luulen, että meillä on paljon vastattavaa ja saakoon Herra avata sinun silmäsi mieluummin pian kuin myöhemmin. Luulen, että kun tämä kirje menee verkkoon, niin joudun pommitetuksi sähköposteilla molemmista leireistä, toiset tuomiten minut siitä, että edelleen uskon Pyhän Hengen työhön ja että edelleen vaellan petoksessa, ja jotkut vanhat ystävät tuomiten minut lian paljastamisesta tai siitä, että suhtaudun negatiivisesti Herran voideltuihin! No Herrapa tuntee minun sydämeni ja hänen armonsa kautta hän johtaa minut kaikkeen totuuteen, kun pyrin tuntemaan Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna!

Jos uskot, että minä vaellan synnissä ja harhassa, niin rukoile puolestani, että Herra antaisi minulle anteeksi ja avaisi silmäni. Haluan tutkia sanaa, osoittaakseni itselleni ihmisen hyväksymän työn! Haluaisin kutsua kaikkia, jotka lukevat tämän rukoilemaan, että Herra avaisi kaikkien tähän petokseen sotkeutuneiden silmät. Olimmepa johtajia tai seuraajia, me kaikki olemme rakastettuja ja Herra on anteeksiantavainen Jumala. Hän sanoo, että jos me tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas ja antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Minä uskon, että me olemme kuin seurakunta Laodikeassa, me luulemme olevamme rikkaita, olemme menestyneet emmekä mitään tarvitse. Me emme huomaa, että olemme kurjia, säälittäviä, köyhiä, sokeita ja alastomia.

Meidän täytyy ottaa vaari Jeesuksen neuvosta ja ostaa kultaa, tulessa puhdistettua, valkeat vaatteet häpeällisen alastomuutemme peitoksi ja silmävoidetta, että näkisimme jälleen. Jeesus kutsuu meitä parannukseen ja kiitos Herralle, että kutsuu, sillä se vie meidät todelliseen ennallistamiseen Isämme kanssa! Jos Jumala on antanut minulle anteeksi ja avannut silmäni, niin hän voi tehdä sen myös kaikille tähän petokseen joutuneille. Lopetan Paavalin varoitukseen: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.”

Read Full Post »

Nokia Mission entinen johtaja Markku Koivisto kirjoittaa blogissaan 30.10.2012: ”Olen lueskellut ja katsellut Lonnie Frisbeen (1949-1993) elämää. Hän on ehkä kaikkein merkittävin karismaattisen liikkeen vaikuttaja viimeisen sadan vuoden aikana. Hänen innoituksestaan on perustettu tuhansia seurakuntia. Hänen kokouksissaan tuli valtavat määrät ihmisiä uskoon ja parantui. Kokonainen uusi kristillinen kulttuuri alkoi hänestä.”

Lonnie Frisbeen sympatisointi kertoo paljon siitä hengellisestä aatemaailmasta ja sinisilmäisyydestä, joka Nokia Missiossa vaikutti. Frisbeellä oli keskeinen rooli myös Calvary Chapelin ja Viinitarhaliikkeen (Vineyard) synnyssä.

Paavo Hiltunen kertoo John Wimberin ja Viinitarhaliikkeen historiakatsauksessaan, miten Lonnie Frisbeen vierailu järisytti Wimberin seurakuntaa perusteellisella tavalla. ”Wimberin liikkeen ymmärtäisi täysin vain, jos voisi selvittää käänteentekevän kokouksen puhujan Lonnie Frisbeen entisyyden. Tässä on vain todettava, että hän oli liipasin, joka laukaisi yhteyden psyykkisiin ilmiöihin…” (Hiltunen 1996, Toronto-ilmiö läpivalaisussa)

Olen kirjoittanut Lonnie Frisbeestä ja Wimberistä 21.4.2013 artikkelissa Varoituksia uuskarismaattisista ilmiöistä.

Seuraavassa on artikkeli, joka selvittää Lonnie Frisbeen ”entisyyden”. Hän ei ollut Pyhässä Hengessä vaeltava evankelista, vaan ”hänet voimaannutti LSD:hen liittyvä henki”, kuten seuraava artikkeli ja sen viitteet osoittavat.



Calvary Chapel: Another Wave Of The Spirit Or A Wave Of Deception?
Commentary by Roger Oakland, suom. SK
Understand The Times International: Roger Oakland Ministries
www.understandthetimes.org
1.800.689.1888

Suomentajan kommentti: Mahtava amerikkalainen Calvary Chapel -seurakuntaliike on näihin saakka pitänyt kiinni Raamatun totuuksista, mutta nyt sielläkin puhaltavat muutoksen tuulet. Liike on maailmanlaajuinen ja vaikuttaa myös Suomessa: http://www.calvarychapel.fi/en/index.php

Näinä päivinä kristillisissä piireissä puhutaan paljon suuresta ”Pyhän Hengen” vuodatuksesta, joka on ihan nurkan takana. Tämä ”vuodatus” tuo muka ”uuden Jeesus-liikkeen”.[1] Vaikka olisi ihanaa, jos se ”henki” olisi Pyhä Henki, on syytä uskoa, että elämme ajassa, jolloin ”toinen henki” [2] voi olla se henki, joka on etualalla.

Kuva oikealla: lähde [3]

Kuva oikealla: lähde [3]

Siitä ei ole kauan, kun törmäsin nettisivuun, jolla oli haastattelu, joka oli tehty Calvary Chapel’in vuoden 2016 pastorien vuosikonferenssissa Kalifornian Costa Mesa’ssa. Haastattelija oli henkilö nimeltä Josh Turansky. Kaksi haastateltavaa olivat Raul Ries Calvary Chapel Diamond Bar’ista ja hänen poikansa Ryan Ries hevirokkibändistä Whoesoevers, joka käyttää satanistista symboliikkaa keinona houkutella nuoria raamatulliseen kristinuskoon.

Ryan on ilmeisesti kääntynyt huumeiden ja saatananpalvonnan taustasta ja julistaa olevansa kokosydäminen uudestisyntynyt kristitty, joka rakastaa Jeesusta Herranaan ja Vapahtajanaan.[4] Sekä Brian Brodersen että hänen isänsä Raul mainostavat häntä evankelistana ja hänelle on annettu puhujanpaikka Calvary Chapel Costa Mesa’ssa ja Calvary Chapel Diamond Bar’issa. Brian ja Raul suosittelevat häntä evankelistana, joka on kutsuttu saavuttamaan tämä sukupolvi evankeliumilla.

Tämän kommentaarin asettamiseksi oikeaan kontekstiin, jotta voit nähdä, etten liioittele, katso tämä linkki.

Edellä oleva haastattelu dokumentoi kaiken sanomani. Kaikki kolme osanottajaa videolla tuntuvat luulevan, että Jumala on ”vuodattamassa” jonkin sortin ”hengen” Calvary Chapel’iin käyttämällä huumeriippuvaisia ja satanisteja asiamiehinä. He myös vihjailevat, että ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastoreilla, jotka olivat Chuck Smith’in valmentamia ja ovat nyt 6-7-kymppisiä, tulee myös olemaan oma roolinsa. Ilmeisesti he saavat uuden ”voitelun”, kun ”uusi Jeesus-liike” avautuu ja musiikki ja postmodernismi liittyvät yhteen auttamaan tätä lopunajan hengenvuodatusta.

Vaikka Chuck Smith ei ennen kuolemaansa hyväksynyt tätä uutta tulevaa ”hengen” liikettä, niin nämä miehet pöytäkirjan ulkopuolella sanovat yksinkertaisille Calvary Chapel -pastoreille, jotka esittävät kysymyksiä, että he ovat ”ulkona kaikesta” ja ”heidän täytyy pärjätä ohjelman kanssa” tai ”jatkaa eteenpäin”.

Historian Jeesus-liike

Se tosiasia, että olen kirjoittamassa tätä, tuo toisen kiivaan hyökkäyksen arvostelijoiltani, jotka ovat ”Golgatan kappelilaisia” (Calvary Chapelites). Käytän sanaa ”kappelilainen” kuvailemaan tietyntyyppistä henkilöä, joka on taipuvainen seuraamaan ihmisiä ja heidän liikkeitään päättelemättä itse raamatullisesti tai etsimättä Jeesusta ja Hänen Sanaansa. Toisin sanoen, monet ovat nielleet “Kool- aid’in”. He ovat kykenemättömiä ajattelemaan omin avuin.

Tiedän vain kaksi ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastoria, jotka yhtyisivät tähän arvioon –  John Higgins Arizona’n Tempe’stä ja Dwight Douville Wisconsin’in Appleton’ista. John oli Chuck Smith’in ensimmäinen virkaveli ja näki jotkin puutteet alusta alkaen. Hän tunsi myös Lonnie Frisbee’n henkilökohtaisesti. Kaikki toiset ensimmäisen sukupolven Calvary Chapel -pastorit, kuten Greg Laurie, Don McLure, Mike MacIntosh, Raul Ries, Jeff Johnston, Jon Courson, Skip Heitzig, ja Bil Galatin, kaikki puhuvat ajoista, jolloin Hengen vuodatus oli kiihkeää (stirred), kun Lonnie Frisbee oli paikalla. Tosiasiat kuitenkin osoittavat, että hänet voimaannutti LSD:hen liittyvä henki.[5]

Tämä ei ole spekulaatiota. Ellet usko minua, niin tarkista itse. Tai jos haluat lisää tietoa Calvary Chapel’ista ja yhteydestä Lonnie’iin ja muihin kyseenalaisiin juuriin, niin tarkista Aimee Semple McPherson, tai näe Lonnie’n, pastori Chuck’in ja Kathryn Kuhlman’in välinen silta. Tämä ei ole syyllisyyttä kumppanuuden perusteella. Tämä oli joko täydellistä erottamisen puutetta, tai siinä oli jonkinlainen asetelma Calvary Chapel’in eksytykselle sen perustamisesta lähtien, joka vaikuttaa vielä nytkin.

Lonnie Frisbee, Kathryn Kuhlman ja Chuck Smith

Lonnie Frisbee, Kathryn Kuhlman ja Chuck Smith

On vain harvoja, jotka ovat valmiita tulemaan ulos ja toteamaan tosiasiat koskien Calvary Chapel’in kyseenalaista alkua. Miksi on näin? Haastan kaikki tunnetut Calvary Chapel’in ensimmäisen sukupolven pastorit ottamaan kantaa nyt. Eikö se selvittäisi asiat?

Seuraava dokumentaatio paljastaa paljon Lonnie Frisbee’stä, hänen persoonallisuudestaan ja persoonan ”hengestä”. Me luemme:

Frisbee oli keskeinen hahmo Jeesus-liikkeessä ja silminnäkijäkuvaukset hänen työstään vuoden 2007 Emmy-ehdokkuusfilmissä Frisbee: The Life and Death of a Hippie Preacher (Frisbee: Hippisarnaajan elämä ja kuolema) selittävät, kuinka Frisbee’stä tuli karismaattinen kipinä sytyttäen Chuck Smith‘in Calvary Chapel’in ja Vineyard-liikkeen, kaksi maailmanlaajuista uskonsuuntaa evankelikaalisten suuntien joukossa, tulemaan esiin viimeisten 30 vuoden aikana. On sanottu, että hän ei ollut yksi hippisaarnaajista, vaan että ”heitä oli vain yksi”. Käsite ”voimaevankeliointi” (power evangelism) tulee Frisbee’n työstä. Jotkut hänen ankarimmista arvostelijoistaan koskien Pyhän Hengen ja Hengen lahjojen rankkaa käyttöä, tulivat seurakunnista, joita hän auttoi perustamaan. Hän vaikutti myös moniin profeetallisiin evankelistoihin, kuten Jonathan Land, Marc Dupont, Jill Austin ym. Frisbee oli House of Miracles -kommuunin toinen perustaja ja sen pääarkkitehti, joka käännytti monia.

House of Miracles (Ihmeiden Talo) kasvoi 19 yhteisöllisen talon sarjaksi, jotka myöhemmin siirtyivät Oregon’iin muodostamaan Shiloh-nuorisoherätyskeskukset, joka oli suurin ja yksi pitkäikäisimmistä Jeesus-kansan kommunaalisista ryhmistä.

Frisbee toimi evankelikaalisena saarnaajana ja myös yksityisesti seurusteli homomiehenä sekä ennen evankelistan uraansa että sen aikana. Tämä aiheuttaa jännitettä sen kanssa, että hän sanoi haastatteluissa, ettei koskaan ole uskonut homouden olevan muuta kuin synti Jumalan silmissä ja molemmat uskonsuunnat kielsivät homoseksuaalisen käytöksen.

Myöhemmin molemmat seurakunnat kieltäytyivät tunnustamasta häntä johtuen hänen aktiivisesta sukupuolielämästään, poistaen hänet ensin johtoasemista ja sitten lopulta erottaen hänet. Hänet torjuttiin ja ”uloskirjoitettiin virallisista historiikeista”. Osana hyljeksintäänsä entisistä seurakunnistaan hänen työtään parjattiin, mutta ennen kuolemaansa AIDS:iin vuonna 1993 hän antoi anteeksi niille, jotka yrittivät häväistä häntä.

Entä se tosiasia, että Lonnie Frisbee oli nuorisopastori Costa Mesa’n Calvary Chapel’issa, joka vaikutti Greg Laurie’iin hiekkarannalla Etelä-Kaliforniassa? On tosiasia, että Lonnie käytti LSD:tä. Tiesikö Chuck Smith sen? [7] Mikä henki vaikutti Greg’iin, kun Lonnie pani kätensä hänen päällensä? Miksi tämä on salattu? [8]

Joten mihin tästä?

Arvostelijoiden hiljentämiseksi ja sen varmistamiseksi, että tämä kommentaari on esittänyt kaikki tosiasiat, minun täytyy tuoda esiin koko tausta täydentämään kuva. Lonnie oli ehkä koukku tai syötti, tuomaan hippejä pois rannalta, mutta Chuck Smith ja hänen Jumalan Sanan opetuksensa oli se hippien ja huumeveikkojen etsimä substanssi eli liha, joka täytti hengellisen tyhjiön. Kun herätys tulee, niin Jumala voi tietysti käyttää mitä tahansa ja ketä tahansa. On myös totta, että kun todellinen Jumalan Henki vuodatetaan, niin myös Saatana on paikalla väärän kanssa pettämässä.

Älä siis käsitä minua väärin: En väitä, että Calvary Chapel perustuksineen oli täysin väärä. Se, mitä väitän, on, että kaksi asiaa tapahtuivat rinnakkain ja samaan aikaan – aito ja aidon vastakohta. Se, mitä monet eivät vieläkään ole valmiita myöntämään, ainakaan ne, jotka kokivat tämän alkuperäisen Pyhän Hengen työn, on se tosiasia, että myös Saatana oli silloin työssä, kuten nytkin.

Onko nykyinen uusi aalto Hengen vai petoksen aalto?

Kuulen paljon jyrinöitä ja propagandaa mediassa uudesta ”Hengen vuodatuksesta”, joka pian vielä kerran tuo ”herätyksen” ”mahtavaan Calvary Chapel -liikkeeseen.” Nyt, kun pastori Brian Brodersen on perinyt ”pomon” aseman Calvary Chapel Costa Mesa’ssa, niin pastorien vuosikonferenssi on paikka, jossa ”uudet erottuvuudet” tuodaan alas. Vaikka sellainen hierarkia kiihkeästi kiistetään, niin sellaiset pastorit, kuin Dwight Douville, saivat hiljattain auktoriteeteilta Costa Mesa’n päämajassa määräyksiä olla hiljaa tai lähteä, koska hän ilmaisi todellisia huolenaiheita.

Sitten on laaja-alainen puhe yhteyden ja ekumenian vuodatuksesta, jonka käynnistää nykyinen paavi. Vastustavatko hierarkisen Calvary Chapel -liikkeen johtajat tätä, vai eivät? Tähän asti on vallinnut kuoleman hiljaisuus. He kaikki näyttävät hyväksyvän Rick Warren’in, joka hyväksyy paavin. Miksi näin? Ovatko he vain petettyjä, vai eivätkö halua keikuttaa venettä, koska Brian Brodersen peräänkuuluttaa ”Uutta Golgataa”?

Monet Calvary Chapel -pastorit ovat muuttamassa näkemyksensä Raamatun suhteen. Seuraava artikkeli kuvailee tapahtumassa olevaa hyvin selvästi.[9] Se ilmentää sitä filosofiaa, jota rummuttavat Brodersen, McLure, Laurie ym. Näyttää, että nämä miehet ovat kääntäneet uuden lehden. He eivät voi päästä Rick Warren’in maailmanuskonnon rattaille kyllin nopeasti ja kaikki yhdessä toimii hyvän asian puolesta. Eräs huomioitsija kirjoitti koskien nykyisiä virtauksia:

Voitko uskoa kanssamme, että uskonsuunnat tulevat yhdistymään, että rodut voisivat tulla yhteen, että Jumala voisi tehdä meidät yhdeksi vastamyrkkynä aikamme hirvittävälle jakautuneisuudelle? Voisitko uskoa kanssamme stadionkristillisyyden puolesta, jossa tunnusteot ja ihmeet puhkeavat esiin ja massaevankelioiminen räjähtää koko maahamme – kolmas suuri herätys?

Näin kyselee NAR:iin sitoutunut väärä opettaja Lou Engle, konferenssin ”Asuza Now: The Call” (Azusa nyt: Kutsu) perustaja. Konferenssi on määrä pitää 9. päivä huhtikuuta 2016 Los Angeles Memorial Coliseum’illa. ”Me uskomme Jumalan kirkkauden murtautumiseen, joka koskee Herraa tänä päivänä! Jos toimimme yhdessä, voimme nähdä Kristuksen ruumiin siirtyvän suurempien paranemisten ja suuren herätyksen päivään Amerikalle!”

Kun Azusa Now kutsuu kaikkia kirkkokuntia, siihen sisältyy Rooman kirkko: ”Näkymättömässä maailmassa jokaisen lajin esirukoilijat – evankelikaalit, karismaattiset, helluntailaiset ja katoliset – tunsivat hopealangan värisevän käsissämme. Jos rukouksettomat tyhjiöt ovat olleet vastuussa siitä, että lopulta ovat nielleet jokaisen aikaisemman herätyksen, niin Jumalan kärsivällinen viisaus on tehty selväksi. Pyhä Henki on ennaltaehkäisevästi suunnitellut massiivisen globaalin ylistys- rukous- ja lähetysliikkeen. Voisiko tämä pitää käynnissä seuraavaa aaltoa aina Hänen paluuseensa asti? Koska jokainen aito herätys tuo valtavan paineen ja konfliktin, niin seuraavalla suurella herätyksellä on nyt globaali ankkuri rukouksessa.” (Lähde: Charisma Magazine) [10]

Jos todella haluat saada välähdyksen siitä, mihin tämä ”Pyhän Hengen vuodatus” on menossa, niin lue Charisma-lehdestä Marcus Yoars’in artikkeli America Shall Be Saved (Amerikka pelastuu).[11] Evankelistajono tämän vuodatuksen takana on ällistyttävä. Greg Laurie ja Franklin Graham ovat mukana Reinhard Bonnke’n ynnä muiden kanssa. Ketkä muut vielä liittyvät karismaattisten ja ei-karismaattisten sekamelskaan, kuten myös katolisen kirkon potkukäynnistykseen? Mihin tämä johtaa, kun evankelikaalinen kristikunta on virallisesti julistanut, että uskonpuhdistus on ohi?

Entä se tosiasia, että Greg Laurie ja Brian Brodersen ovat julkisesti sanoneet kannattavansa Lou Engle’ä? Lou Engle on Azusa Street -herätysilmiön ”pillipiipari”. Ellei ns. Azusa-herätys ole sinulle tuttu, niin tutki asiaa. Tämä ns. ”vuodatus” johti Latter Rain -oppiin, joka poiki viimeaikaiset väärät herätykset, kuten Toronton Siunaus ja Pensacola’n River. Tähänkö ”uusi Calvary-liike” on matkalla, kun heitä sokeasti johdetaan kohti tulevan yhden maailman postmodernien uskonkäsitysten ekumeenista sekamelskaa? [12]

Seuraavassa kommentaarissani osoitan, kuinka tämä kaikki liittyy Peter Drucker’ismiin ja seurakuntakasvuliikkeen muodostumiseen, jota Uusi Calvary Chapel näyttää suosittelevan. Mikä henki vuodatetaan, vai heitetäänkö Raamattu ulos, jotta olisi tilaa ”hengelle”?

Lue tästä edellä mainittu kommentaari


Viitteet

[1] https://en.wikipedia.org/wiki/Jesus_movement

[2] II Corinthians 11:3-4

[3] https://thelasthiker.files.wordpress.com/2013/04/625615_575870995765610_560257132_n.jpg

[4] https://www.youtube.com/watch?v=NS—bFJRSI Ryan Ries testimony

[5] http://www.curatormagazine.com/lane-severson/lsd-and-the-baptisms-of-tahquitz-canyon/

[6] https://en.wikipedia.org/wiki/Lonnie_Frisbee

[7] http://blog.greglaurie.com/?page_id=9

[8] http://www.ocweekly.com/news/the-first-jesus-freak-6377865

[9] http://pulpitandpen.org/2016/02/22/azusa-redux-lou-engle-greg-laurie-uniting-denominations/

[10] http://www.charismamag.com/spirit/prayer/25523-azusanow-the-power-of-the-silver-cord-between-heaven-and-earth

[11] http://www.charismamag.com/spirit/evangelism-missions/18473-america-shall-be-saved

[12] http://vfntv1.blogspot.com/2016/04/third-great-awakening-upon-us-azusa-now.html

 

Read Full Post »

Lighthouse Trails’in minikirja 20.6.2016
Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnsons Unbiblical Teachings
By Bill Randles, suom. SK

Mitä ajattelisit raamattukoulusta, joka lähettää nuoria kirjaimellisesti makaamaan pitkällään kuolleiden saarnamiesten haudoilla, jotta oppilaat imisivät haudoilla leijuvan ”voitelun”? Entä seurakunta, jossa höyheniä, kultaa ja jalokiviä sisältävä sumu laskeutuu palvojien päälle pyhäkössä? Entä konferenssi, jossa yhdessä työpajassa profeetallisesti ”tulkitaan tatuointeja”?

Mitä odottaisit seurakunnalta, joka on yhdistelmä Uskonsanan harhaa ja Kenneth Copeland’in ja Kenneth Hagin’in menestyksen evankeliumia, Oral Roberts’in ja Benny Hinn’in merkkejä ja ihmeitä, ”hengellisen sodankäynnin” ja hypervapautusliikkeen vääriä olettamuksia, ”profeetallista liikettä” ja Toronton Siunauksen gnostilaista mystiikkaa?

Sinun ei tarvitse kauemmin ihmetellä, sillä on olemassa sellainen ”palvelutyö”, joka on nykyisin profeetallisen liikkeen helpoimmin tunnistettava ja vaikutusvaltaisin julkisivu. Tarkoitan Bill ja Beni Johnson’ia, jotka yhdessä paimentavat Kalifornian Redding’in Bethel -seurakuntaa ja sen alaisia työmuotoja, kuten “Jesus Culture” -nuorisobändi ja Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu (School of Supernatural Ministry).

Bill Johnson, arvostettu konferenssipuhuja ja johtaja, on tehnyt useita bestseller-kirjoja ja häntä pidetään apostolina ja profeettana apostolien ja profeettojen liikkeessä. Hänen palvelutyönsä on vaikuttanut satoihin tuhansiin ihmisiin ja he ovat osallistuneet retriitteihin ja konferensseihin, joilla ”voitelu” on ”jaettu” heihin.

Ymmärtääksemme täysin tätä profeetallista liikettä nykytilassaan, meidän täytyy tarkastella Bill Johnson’in opetuksia Jumalan Sanan valossa. Eikö Jeesus varoittanutkin meitä, ettemme olisi sinisilmäisiä, vaan että ”jokainen puu tunnetaan hedelmästään”?

Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. (Matt. 7:15-20)

Jokaisen profeetaksi tunnustautuvan ensisijainen ”hedelmä” on opetus. (Sama pätee jokaiseen pastoriin tai apostoliin tai kehen tahansa, joka esiintyy Jumalan nimessä.)

Tarkastelkaamme joitakin Bill Johnson’in opetuksia, jotka menevät metsään niin monella alueella, ettei oikein tiedä, mistä aloittaa. Lyhyyden vuoksi käsittelen vain neljää huolen aluetta:

  1. Uskonsanan liikettä (The Word of Faith Movement);
  2. Johnson’in opetuksia lihaksi tulemisesta (Incarnation);
  3. voitelua (Pyhä Henki); ja
  4. hänen teologiaansa kokemuksesta.

Kehotan sinua olemaan 5. Moos. 13. luvun mukainen tuomari.

1. Uskonsanan liike

Ei tarvitse kauan lukea hänen kirjojaan, kun jo huomaa, että Johnson on Uskonsanan opetusten puolestapuhuja, joita Kenneth Hagin ja Kenneth Copeland ovat popularisoineet. Siksi on tarpeen esittää lyhyt katsaus Uskonsanan opetukseen, jotta näkisimme, mistä Johnson tulee.

Lyhyesti, Uskonsanan opetus perustuu gnostilaiseen tulkintaan lankeemuksesta ja lunastuksesta. Seuraava on oma mukaelmani heidän selityksestään:

Kun Jumala loi Aadamin, Hän antoi hänelle maan hallinnan, hallita ja vallita Jumalan sijaisena. Kuitenkin, kun Aadam lankesi totellessaan Saatanaa, hän luovutti tuon Jumalan antaman hallinnan Saatanalle, josta tuli ”tämän maailman jumala”. Isäjumala ei voinut noin vain tulla ja ottaa hallintaa takaisin – Aadam oli antanut sen pois.

Jumalan oli löydettävä keino tulla ihmisenä ja tehdä tyhjäksi Aadamin typeryys ja voittaa takaisin Aadamin Saatanalle antama valta. Jeesus on tuo ihminen. (Uskonsanan opettajat kyllä tunnustavat, että Jeesus on Jumala, mutta uskovat, että Hän ”asetti sivuun oman jumaluutensa” inkarnaatiossa.)

Ihmisenä Jeesus tuli maailmaan, vastusti kaikkea sitä kiusausta, johon Aadan ja Eeva ja ihmisrotu suostuivat ja kuoli ristillä uhrina syntiemme tähden.

Siinä on kuitenkin ketunlenkki, sillä uskonsanan opettajat väittävät, että ihmisen pelastusta ei varmistettukaan Jeesuksen sijaiskuolemassa ristillä syntiemme tähden. Sen sijaan Jeesuksen oli ensin laskeuduttava helvettiin ja kärsittävä Saatanan ja hänen kätyriensä kidutusta, kunnes Jumala oli tyydytetty ja voi laillisesti herättää Hänet kuolleista.

Jumalan Sana tietysti sanoo, että Jeesuksen kuolema ristillä oli riittävä ja että kun Hän sanoi Tetelestai (Se on täytetty), niin se todella oli täytetty. Copeland ja Hagin kuitenkin opettavat, että se ei ollut täytetty, ennen kuin Jeesus oli kirjaimellisesti ”tullut synniksi” ja kestänyt demonisen kidutuksen helvetissä.

Uskonsanan mukaan syntiinlankeemus koski yhtä paljon vallan ja auktoriteetin menettämistä, kuin se koski syntiä ja vieraantumista Jumalasta. Pelastus koskee siten vallan ja auktoriteetin palauttamista yhtä lailla kuin syntien anteeksisaamista. Saamme vallan takaisin ja voimme nyt harjoittaa herruutta tähän elämään nähden ja ottaa auktoriteetin pahuuden yli.

Johtuen tästä vääristyneestä näkemyksestä Uskonsana on vallan (engl. power = valta, voima) uskonto. Tämän vuoksi uskonsanan kristityt vähän väliä puhuvat auktoriteetista; he ”sitovat ja/tai päästävät” enkeleitä ja demoneja; he julistavat, nuhtelevat ja muutoin puhuvat rauhan, suosion ja armon ”vapauttamisesta” tähän tai tuohon tilanteeseen.

Tämän teologian ydin on ”uskovan auktoriteetin” palauttaminen ja käyttö käytännössä.

Ihanne Uskonsanan piireissä on uudestisyntynyt ihminen, jolla on voima ja auktoriteetti, ihmemies, joka on tullut ” ilmestystietoon” siitä, ”kuka hän on Kristuksessa” ja demonstroi ”voitelun” voimaa kadotetulle maailmalle. Todella historiallisten hahmojen, kuten John Alexander Dowie, John G. Lake ja William Branham, ympärille on kehittynyt laajoja mytologioita. He sanovat heidän olevan ne miehet, jotka todella ”ottivat auktoriteetin” ja osoittivat meille kaikille, mitä jokainen uskova voisi tehdä, jos hänellä olisi vain usko ja ”voitelu” tehdä niin!

Uskonsana (WOF, Word of Faith) versoo näiden ihanteiden aikaisemmasta ilmauksesta, opista Jumalan ilmestyslapsista (Manifested Sons of God = MSOG), jonka AOG kerran torjui 1940-luvulla, mutta on nyt laajalti omaksuttu tässä uudessa muodossa. MSOG perustuu virheelliseen tulkintaan jakeesta Room. 8:19: ”Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.”

Perinteinen kristinusko on ollut sillä kannalla, että tämä jae viittaa siihen, mitä tapahtuu Herran ruumiillisessa tulemuksessa. Kun Jeesus palaa, niin kirous luomakunnalle lopulta poistetaan ja todelliset Jumalan lapset ilmestyvät.

MSOG kuitenkin opettaa tämän jakeen tarkoittavan, että luomakunta odottaa seurakunnan pääsevän vallan ja auktoriteetin tuntemukseen ”todistaakseen” (manifest) lapseutemme (sonship) maailmalle merkkien ja ihmeiden kautta. Kaiken tämän täytyy tapahtua, ennen kuin Jeesus voi tulla takaisin!

Tämä on se konteksti, jossa voidaan ymmärtää, mistä Bill Johnson, Jesus Culture ja Bethelin Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu (Bethel School of Supernatural Ministry) tulevat heidän pyrkiessään tuomaan seurakunnan ”mystisen herätyksensä” voimaan ja voiteluun.

2. Lihaksituleminen

Opetuksessaan lihaksitulemisesta Bill Johnson toteaa ja aivan oikein, että Jeesus Kristus on Jumala. Mutta Bill Johnson myös painottaa epäraamatullista äärimmäisyyttä, että Jeesus täydellisesti laittoi sivuun jumaluutensa:

Jeesuksella ei ollut mitään kykyä parantaa sairaita. Hän ei voinut ajaa ulos riivaajia eikä Hänellä ollut kykyä herättää kuolleita. Hän sanoi itsestään jakeessa Joh. 5:19: ”Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä.” Hän oli laittanut jumaluutensa sivuun. Hän teki ihmeitä ihmisenä oikeassa suhteessa Jumalaan, koska Hän asetti mallin, jotakin meille seurattavaksi. Jos Hän teki ihmeitä Jumalana, niin olisimme kaikki äärimmäisen otettuja, mutta meillä ei olisi mitään pakkoa (compulsion) jäljitellä Häntä. Mutta kun näemme, että Jumala on valtuuttanut meidät tekemään, mitä Jeesus teki – ja enemmänkin – niin silloin ymmärrämme, että Hän asetti vapaaehtoisia rajoituksia itselleen osoittamaan meille, että me myös voimme tehdä sen. Jeesus tyhjensi itsensä niin, että oli kykenemätön tekemään, mitä Isä Häneltä vaati – ilman Isän apua.1

Tässä Johnson’in opetuksessa on useita ongelmia. On esimerkiksi teologisesti epätarkkaa sanoa, että ”Jeesuksella ei ollut mitään kykyä …” ja että Jeesus ”laittoi sivuun jumaluutensa”. Se on vaarallisen lähellä Kristuksen jumaluuden kieltämistä, sillä määritelmänsä perusteella jumaluutta ei voi ”laittaa sivuun” eikä myöskään voida sanoa, että Jumalalta koskaan puuttuisi kykyä missään mielessä.

Inkarnaatiossa ikuinen Jumala tuli ihmiseksi, vaikka ei milloinkaan lakannut olemasta Jumala. Hänellä oli aina kaikki valta, mutta Hän rajoitti itsensä kieltäytyen vallan ja majesteettiuden oikeuksista, jotka ovat luontaisia Hänelle, voidakseen elää ja kuolla puolestamme tosi ihmisenä.

Toinen ongelma tässä on, että Johnson väittää Jeesukseen tehneen ihmeitä ”asettaakseen meille mallin … näyttääkseen meille, että me myös voisimme tehdä niitä …”

Tämä on keskeinen opetus Uskonsanassa, josta Johnson on tullut. Yksilöuskovina me muka voimme ja meidän pitäisikin tehdä kaikki Jeesuksen tekemät ihmeet Hengen voimassa. Johnson’ille osasyy Jeesuksen lihaksitulemiseen oli näyttää meille, että myös me voimme tehdä, mitä Hän teki!

Ihmevoiman etsintä on harhaa ja on johtanut monet petokseen. Jeesus ei tehnyt ihmeitään ”osoittaakseen meille, että me voimme tehdä sen”. Jeesuksen ihmeet ovat todistuksia Jumalan armollisuudesta, ovatpa ne ihmeitä evankeliumeissa, Apostolien Teoissa, tai kaikkialla maailmassa tänä päivänä Hänen nimessään tehtyjä ihmeitä. ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.” Meidän ei tule etsiä niitä. Vain ”paha ja avionrikkoja sukupolvi etsii merkkejä”.

Johnson itseasiassa väittää, että jokaisella uskovalla on kyky kokea suurin osa siitä, mitä Jeesus koki evankeliumeissa, jopa kirkastuminen! Hän sanoo:

Melkein kaikki Raamattuun kirjatut kokemukset olivat profeetallisia esimerkkejä alueista Jumalassa, jotka ovat saatavana uskovalle. Kirkastusvuori nosti rimaa merkittävästi mahdolliselle inhimilliselle kokemukselle … Valtava opetus tässä tarinassa on, että Jeesuksella Kristuksella, ihmisen Pojalla, oli Jumalan kirkkaus päällänsä. Jeesuksen kasvot loistivat Jumalan kirkkautta, samanlaista kuin Mooseksen, hänen tultuaan alas vuorelta.2

Johnson ei näytä arvostavan, että vaikka Jeesus inkarnaatiossa tuli ”kuin yhdeksi meistä”, niin Hänen ainutlaatuisuuttaan ei voida turvallisesti vähätellä. Kuvittele hengellisyyttä, joka tuhlataan kirkastumisen saamiseen! Ei ihme, että Johnson’in oppilaat näkevät sellaista vaivaa etsiessään ”kirkkauden” kokemuksia.

3. ”Voitelu”

Seuraava puoli Johnson’in opetuksessa, joka on vaarallinen ja on johtanut holtittomaan mystiikkaan, johon monet Bethel’iin liittyneet ovat sekaantuneet, on se, mitä hän opettaa Pyhästä Hengestä, varsinkin ”voitelusta”. Johnson sanoo:

Kristus ei ole Jeesuksen sukunimi. Sana Kristus tarkoittaa ”Voideltu” eli ”Messias … [Kristus] on titteli, joka viittaa kokemukseen. Ei riittänyt, että Jeesus lähetettiin taivaasta maan päälle tittelin kanssa. Hänen oli saatava voitelu kokemuksessa suorittaakseen sen, mitä Isä halusi.3

Ensinnäkin tässä on esimerkki opettajasta, joka asettaa epäraamatullisen eron ”Jeesuksen” persoonan ja sanan ”Kristus” välille. Se on hyvin vaarallista ja vastaa sitä, mitä New Age -liike väittää ja se tehdään samankaltaisen päämäärän vuoksi.

Uusiaikalaiset haluavat vahvistaa (väärän) käsityksen, että Jeesus oli pelkästään valaistu ihminen, sellainen, joka voideltiin (tehtiin Kristukseksi) kolmikymmenvuotiaana, hyvin samanlainen kuin toiset huomattavat miehet, kuten Gandhi ja Zoroaster. Tämä ”voitelu” on itsensä tiedostamisen (self-realizing) kokemus.

Johnson näyttää yrittävän todistaa, että aivan kuten ihminen Jeesus oli voideltava Pyhällä Hengellä voidakseen (ihmisenä) tehdä tekemänsä ihmeet, niin myös meillä voi olla sama kokemus voidaksemme tehdä saman, sillä Jeesus on mallimme.

Raamattu ei tee sitä sanan ”Kristus” kanssa. Apostolit eivät koskaan luokitelleet Kristusta, että se olisi arvonimi tai kokemus. Kristus on Jeesuksen jumaluuden nimitys. Raamattu sanoo, että Jeesus on Kristus ja viittaa Jeesukseen Kristuksena: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa …” Kristus on ikuinen persoona, jumaluuden toinen persoona, Isän valittu ja siten voideltu Pyhällä Hengellä.

Tullessaan maailmaan Jeesus oli jo Kristus; hänen ei koskaan tarvinnut tulla Kristukseksi, eikä kukaan voi tulla Kristukseksi, ellei ole väärä Kristus (so. antikristus).

Johnson jatkaa samasta aiheesta – ”voitelusta”:

Sana voitelu tarkoittaa ”töhriä” (smear). Pyhä Henki on Jumalan öljy, joka töhrittiin Jeesukseen joka paikkaan Hänen vesikasteessaan. Nimi Jeesus Kristus merkitsee, että Jeesus on se Yksi, joka on töhritty Pyhällä Hengellä.

Hengen vuodatuksen täytyi tapahtua Jeesukselle, jotta Hän olisi täysin pätevä. Tämä oli Hänen etsintänsä. Tämän voitelun saaminen kelpuutti Hänet käyttämään nimeä Kristus, joka tarkoittaa ”voideltu”. Ilman sitä kokemusta [voitelua] ei voinut olla arvonimeä.4

Näetkö ongelmat, joita Johnson’in opetukset voitelusta nostavat?

Esimerkiksi, tuliko Jeesuksesta Kristus Hänen kasteessaan? Jos ”Kristus” on voimassa vasta kokemuksen jälkeen, niin mikä Jeesus oli ennen kuin Pyhä Henki tuli Hänen päällensä Jordanilla?

Johnson’in näkemys Kristuksesta muistuttaa hätkähdyttävästi harhaa, joka tuli esiin varhain seurakunnan historiassa ja torjuttiin harhaoppina. Sitä kutsutaan adoptianismiksi. Sen mukaan Jeesus oli hurskas ihminen, josta ”tehtiin Kristus” vasta kolmikymmenvuotiaana, kun Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä. Hän teki ihmeitänsä Pyhällä Hengellä, mutta ”voitelu” jätti Hänet, kun Hän kuoli ristillä. Jos Jeesus voi tehdä niitä (ilmestystiedon ja voitelun kautta), niin kaikki uskovat voivat.

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä on jae, joka torjuu tämän Kristusta koskevan harhan:

Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus (1. Joh. 5:6).

Hereetikot opettivat, että Jeesus ei ollut Kristus, ennen kuin Hänet kastettiin vedessä ja voideltiin Hengellä. Hän pysyi Kristuksena, kunnes vuodatti verensä. Apostoli kuitenkin sanoo, että ”Hän on tullut veden ja veren kautta”; siitä seuraa, että Hän oli jo Kristus, kun Hänet kastettiin ja pysyi sellaisena ristillä ja läpi ylösnousemuksensa. Nimitys ”Kristus” oli ja on enemmän kuin kokemus; se on luontainen (inherent) Jeesukselle, Jumalihmiselle (Divine God/man).

4. Kokemuksen korostus, opin vähättely

Lopuksi Bethel (ja Bill Johnson) on todella vaarallinen lähestymistavassaan oppiin ja kokemukseen ja on altistanut kannattajansa seuraaville käytännöille:

  • Väärä profetoiminen
  • Visualisoiminen
  • “Tulitunnelit”
  • Huolestuttavat likoamismatkat5
  • Visualisoiminen, kontemplatiivinen rukous ja mietiskelykäytännöt
  • Joikaaminen, likoaminen ja hengellinen juopumus
  • Pyhän Hengen ”pössyttely” (toking) päästäkseen ”korkealle Jeesuksessa”

”Normaalien” profeetallisten sanojen lisäksi Bethel’in ”Voiman ja rakkauden konferenssiin” osallistujat helmikuussa 2014 saivat tatuointeihinsa ja lävistyksiinsä liittyviä tulkintoja. Doug Addison osaa tulkita kätkettyjä viestejä ruumiissasi ja jopa kouluttaa sinut tekemään samaa. Sinun ei edes tarvitse lentää hänen olinpaikkaansa; kohtuullisesta 150 dollarin korvauksesta hän voi kutitella korviasi puhelimessa 30 minuuttia.6

Usko minua, kun sanon, että olen vasta raapaissut Bill Johnson’in irrationaalisen, epäraamatullisen ja jopa Raamatun vastaisen, mutta vaikutusvaltaisen palvelutyön pintaa. Kuinka ovatkaan tunnustavat kristityt tulleet niin arvostelukyvyttömiksi?

Bethel’issä on yksi puoli, joka on ehkä kaikkein vaarallisin. Johnson’illa, kuten niin monilla häntä edeltäneillä helluntailaisilla ja evankelikaalisilla, on voimakas opinvastainen korostus. Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (NAR) uusmystikoille opilla on kuolettava vaikutus ja se kelpaa vain siinä määrin, kuin saa aikaan kokemusta. Oppi on ”kirjain, joka kuolettaa” ja johtaa ”pääntietoon” vastakohtana yksilölliseen ilmoitukseen perustuvalle henkilökohtaiselle kokemukselle Jumalasta.

Niitä, jotka vaativat sitoutumista oikeaan oppiin, karrikoidaan fariseuksina. Näissä piireissä kierrätetään tuttuja kliseitä, kuten: ”Jumala loukkaa järkeä, että pääsisi sydämeen” ja ”kokemuksen omistava ihminen ei koskaan ole opin omistavan armoilla”. Paljastaessaan viimeisimmän nokareen omaa ilmoitustaan tämän lajin saarnaajat usein iloitsevat sanoessaan: ”Nyt minä käännän sinun teologiasi ylösalaisin …”  Havainnollistaessaan tätä Bill Johnson toteaa:

Jeesus esitti pelottavan lausunnon koskien niitä, jotka pitävät Raamatun tutkimista tärkeämpänä kuin kokemusta: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39). Ellei Raamatun tutkimisemme johda meitä syvempään suhteeseen (kohtaamiseen) Jumalan kanssa, niin se vain kasvattaa taipumustamme hengelliseen ylpeyteen. Me kasvatamme tietämystämme Raamatusta, jotta asemamme Jumalan edessä tuntuisi hyvältä ja että olisimme paremmin varustettuja väittelemään niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Jokainen ryhmä, joka haluaa puolustaa oppia, on altis tälle kiusaukselle ilman Jumalan kohtaamista … Jeesus ei sanonut: ”Minun lampaani tuntevat minun Kirjani”; se on Hänen äänensä, joka meidän tulee tuntea.7

Johnson väittää niiden, jotka etsivät raamatullista tietoa olevan ”hengellisen ylpeyden” vaarassa lisäten tietoa, ”jotta heidän asemansa Jumalan edessä tuntuisi hyvältä” ja paremmin pärjäisivät väittelyissä niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä! Mikä pastori! On melkein kuin hän lannistaisi halua kasvaa raamatullisessa tiedossa!

Toisaalta kuitenkin Johnson katsoo niiden olevan autuaita, jotka etsivät ”syvempää tietoa” (kuin se, mitä Raamattu paljastaa?) ja syvempää ”kohtaamista” Jumalan kanssa (kokemusta). Kuvittele nuorta henkilöä istumassa tällaisen jatkuvan opetuksen alla, niin näet, miksi Bethel, Jesus Culture ja Yliluonnollisen Palvelutyön Koulu ovat antautuneet mitä aistillisimpaan mystiikkaan!

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. (Joh. 10:27-28)

To order copies of Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnson’s Unbiblical Teachings, click here.

(See related booklets.)

Viitteet

  1. Bill Johnson, The Supernatural Power of a Transformed Mind (Shippensburg, PA: Destiny Image Publishers, first edition, January 1, 2005), p. 50.
  2. Bill Johnson, Face to Face with God (Lake Mary, FL: Charisma House, 2007), p. 200.
  3. Bill Johnson, When Heaven Invades Earth (Shippensburg, PA: Destiny Image Publishers, 2005), p. 87.
  4. http://beyondgrace.blogspot.com/2011/07/bill-johnson-and-john-crowders-leaven.html; http://www.youtube.com/watch?v=LrHPTs8cLls; https://www.facebook.com/photo.
  5. http://gospelliving.blogspot.com/2013/04/why-jesus-culture-bethel-church-and_15.html.
  6. Bill Johnson, When Heaven Invades Earth, op. cit., p. 93.

To order copies of Beware of Bethel: A Brief Summary of Bill Johnson’s Unbiblical Teachings, click here.

 

Read Full Post »

Alla on ehkä paras lukemani artikkeli Alfa-kurssisysteemin taustoista. Kyseiset kurssit ovat lähtöisin Toronton hengestä, eivätkä siten edusta raamatullista kristillisyyttä. Tosin on sanottava, että esimerkiksi Suomessa näitä kursseja järjestetään ainakin osassa seurakuntia alkuperäisestä poikkeavalla painotuksella. Olen itsekin ollut Alfa-kurssilla yhden ryhmän ”isosena”, ja kurssi oli todella hyvä johtajiensa ansiosta; johtajien, jotka vaeltavat oikeassa Hengessä. Silti toivoisin, että missään seurakunnassa ei pidettäisi näitä kursseja Alfan nimellä eikä sen materiaaleilla. Niiden sijaan tulisi järjestää kursseja Kristinuskon perusteista – vahvasti Raamattuun ja Jeesuksen sovitustyöhön perustuen.


Lighthouse Trails’in minikirja 23.5.2016
The Alpha Course – An Evangelical Contradiction
Alfa-kurssi ei ole oikeasti evankelinen

By Mary Danielsen ja Chris Lawson, suom. SK

Aloittakaamme tämä Alfa-kurssin yleiskatsaus muutamilla Raamatun kohdilla, jotka varoittavat meitä susista, joita tulee seurakuntaan pyrkien turmelemaan evankeliumin ja tuomaan valheen. Meidän täytyy aina mitata kaikki Jumalan Sanan luotilangalla, koska ilman sitä petos odottaa.

2. Piet. 2:1-2 sanoo:

Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;

1. Joh. 4:1 kehottaa meitä ”koettelemaan henget” nähdäksemme, ovatko ne Jumalasta ja 1. Tim. 4:1 sanoo:

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

Tämän jakeen pitäisi saada jokainen uskova yhä vakavamielisemmäksi ja valppaammaksi.

Kun Raamattu nyt kehottaa meitä koettelemaan kaikki asiat, niin se ei ole vain jokin ota tai jätä -ehdotus. Meille kerrotaan selvästi, että se on meille ehdottoman tarpeellista – ja tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen. On käymässä yhä selvemmäksi, että useimmat seurakunnat (ja useimmat yksilökristityt) eivät tee tätä yksinkertaista asiaa, koska luopumuksen ja harhaopin taso tämän päivän seurakunnassa on käsittämätön ja kasvaa koko ajan.

Tiedämme, että tämä kirjanen haastaessaan Alfa-kurssin, saa joidenkin niskan punoittamaan, mutta kuten edesmennyt uskonpuolustaja Walter Martin sanoi: ”Kiista itsensä vuoksi on syntiä. Kiista totuuden puolesta on jumalallinen toimeksianto.” Tämän valossa me esitämme kantamme Alfa-kurssiin liittyvistä epäraamatullisuuksista ja jätämme lukijan ratkaistavaksi, onko esityksellämme mitään arvoa seurakunnalle.

Alfa ja anglikaaninen kirkko

Alfan työkaluja (The Alpha Toolkit) tarjotaan 199 dollarilla kaikilla materiaaleilla, joita tarvitaan pienryhmäjohtajien kouluttamiseksi, materiaaleilla houkuttelemaan niin kirkossa kävijöitä, kuin siellä käymättömiä, työkirjatyyppisillä oppailla jokaiselle osanottajalle ja elintärkeällä DVD:llä, joka sisältää 15 Nicky Gumbel’in puhetta.

Alfa-kurssi esitellään evankelioivana kurssina, joka tuo rennon menetelmän tutkia elämän ”isoja kysymyksiä” kristillisestä näkökulmasta.1 Näin epämääräisesti määriteltynä se vetoaa kaikenlaisiin etsijöihin.

Alfa-kurssit käynnisti vuonna 1977 anglikaanipappi Charles Marnham, joka palveli Holy Trinity Brompton (HTB) -seurakunnassa Lontoossa. Se alkoi kurssina uskon perusteista seurakunnan jäsenille.

Vähän myöhemmin John Irvine, kappalainen siihen aikaan, otti sen haltuunsa ja kehitti sen nykyiseen muotoonsa. Vuonna 1990 Sandy Millar (silloinen HTB:n kirkkoherra) kutsui HTB:n pastori Nicky Gumbel’in Alfa-kurssin ruoriin valvoen lisämuutoksia mahdollisimman laajaan yleisöön vetoamiseksi. Gumbel lisäsi oman kätensä jäljen Alfaan auttaen ohjelmaa leviämään kaikkialle maailmaan eksponentiaalisesti kasvavalla vauhdilla.

Nicky Gumbel

Kuka on tämä mies, jolla on vaatimaton ja ystävällinen nimi Nicky Gumbel? Jo hänen elämäkertansa pitäisi saada punaiset liput liehumaan, mutta keskiverto pohjoisamerikkalainen [tai suomalainen] kristitty joko ei tiedä mitään hänen elämäkerrastaan, tai ei vain välitä. Ajatellen jälleen tämän päivän seurakuntaa molemmat vaihtoehdot ovat todennäköisesti yhtä totta.

Gumbel on Britannian suurimman anglikaanisen seurakunnan kirkkoherra. Jos katsot Gumbel’in seurakunnan, Holy Trinity Church Brompton’in, verkkosivuja, niin löydät tyypillisen sivuston, joka muistuttaa paljon monen tämän päivän protestanttisen seurakunnan sivuja. Lisäksi, jos haet Gumbel’in näkemystä Raamatusta, löydät paljon kannustusta Raamatun lukemiseen ja voisit olettaa lukemasi perusteella, että hän ja hänen seurakuntansa suuresti arvostavat sen sisältöä.

Totuus on, että kuka tahansa voi sanoa kunnioittavansa Raamattua; kuka tahansa voi sanoa lukevansa sitä ja haluavansa myös sinun lukevan sitä; kuka tahansa voi esittää oikeaoppisen ”uskon julistuksen”. Mutta se, mitä täytyy tutkia, on, että mitä tuo henkilö tai organisaatio todella opettaa. Jokainen osaa puhua ja puhua, mutta vaatii paljon enemmän kuin hyvältä kuulostava opillinen julistus vaeltaa aidosti. Kristilliseksi julistautuvan ryhmän hedelmää täytyy tarkastella.

Tämä kuitenkin kyllä selittää kuinka: 1) Alfa-kurssissa voi olla niin monia raamattuviittauksia ja silti se voi olla niin pielessä ja 2) kuinka he voivat painottaa Pyhän Hengen työtä ja silti onnistuvat esittämään Hänet alfa-oppilaalle täysin väärin. Se, että siinä on käytetty valtavasti Raamatun jakeita, ei merkitse, että niitä tulkitaan ja sovelletaan oikein. Raamattua voidaan tulkita väärin ja ottaa ulos kontekstista ja usein tehdään juuri niin. Joka tapauksessa tämän päivän prinssi Charles’in alainen Britannian anglikaaninen kirkko ei varmasti ole tunnettu terveestä opista eikä sellaisesta kristinuskosta, jota Raamattu kuvailee, joten ”hedelmän tarkistus” on hyvin tärkeä.

Tärkeä kehitys Alfan luojien historiallisessa taustassa on, että HTB-seurakunnasta tuli 1990-luvulla ”pyhän naurun” liikkeen keskus Englannissa ja Euroopassa. Eleanor Mumford yhdessä miehensä John’in kanssa kuljetti Vineyard-liikkeen Englantiin (Vineyard’in perustajan John Wimber’in3 vastahakoisella hyväksymisellä), vieraili Toronto Airport Vineyard -seurakunnassa vuonna 1994 ja toi tullessaan siellä saamansa kokemukset. Nicky Gumbel osallistui toukokuussa1994 erääseen kotikokoukseen, jossa Mumford kertoi Toronton kokemuksistaan ja ”kutsui Pyhää Henkeä tulemaan”.

Sillä hetkellä, kun hän teki sen, alkoi tapahtua outoja. Eräs henkilö heitettiin poikki huoneen ja makasi lattialla ulvoen ja nauraen ”pitäen mitä uskomattominta melua”. Toinen mies makasi lattialla ”profetoiden”. Jotkut näyttivät olevan juovuksissa. Gumbel todisti, että hänellä oli kokemus, ”kuin valtava sähkövirta olisi mennyt ruumiini läpi”.4 Gumbel sai itsensä kokoon ja kiiruhti kokoukseen HTB:ssa. … Kun hän lopetteli tuota kokousta rukouksella ja sanoi: ”Herra kiitos sinulle niin paljon kaikesta, mitä teet ja me rukoilemme, että lähetät Henkesi”, niin samat oudot ilmiöt alkoivat jälleen ilmetä. Yksi läsnäolijoista, joka makasi lattialla jalat ilmassa, alkoi ”nauraa kuin hyeena”.

Nicky Gumbel käyttää runsaasti aikaa selostaen Alfaan osallistujille alfavideolla 3 puheessa 9, kuinka se tarkalleen ottaen tapahtui:

Ellie Mumford kertoi meille hiukan, mitä oli nähnyt Torontossa … Oli selvää, että Ellie halusi kuollakseen rukoilla meidän kaikkien puolesta. … Sitten hän sanoi: ”Nyt me kutsumme Pyhää Henkeä tulemaan.” Ja sillä hetkellä, kun hän sanoi sen, yksi ihminen siellä olevista kirjaimellisesti heitettiin poikki huoneen ja makasi lattialla vain ulvoen ja nauraen – pitäen mitä uskomattominta melua. … Koin Hengen voiman tavalla, jota en ollut kokenut vuosiin, kuin valtava sähkövirta olisi mennyt ruumiini läpi. Yksi kavereista profetoi. Hän vain makasi siellä profetoiden.5

Sieltä toiset veivät liikkeen Brownsville’n helluntaiseurakuntaan Floridan Pensacolaan, ja 90-luvun hyperkarismaattinen kirkko toi jälleen häpeää kristikunnalle nauramalla, haukkumalla ja väittämällä, että heidän kokouksissaan putoilevat kultapöly ja höyhenet olivat todistus Jumalan läsnäolosta ja hyväksymisestä. Joissakin kokoontumisissa tilattiin takseja niille, jotka olivat ”liian juovuksissa hengestä” ajamaan heitä kotiin tilaisuuksista.

Jos sanot itseksesi, että nämä ovat vanhoja juttuja (1994) eivätkä enää liity tähän päivään, niin salli meidän varoittaa, että tänä päivänä Alfa on isompi ja vaikutusvaltaisempi kuin koskaan. Alfan oman sivuston mukaan yli 27 miljoonaa ihmistä on nyt suorittanut Alfan ja se pyörii 169 maassa ja 112 kielellä. Hengellinen petos ei koskaan häviä. Vastustajamme vain järjestelee sen uudelleen erilaiselle (so. isommalle) yleisölle, koska 1) niin monet julistavat kristityt eivät tiedä kontekstista eivätkä myöskään näytä todella välittävän ja 2) paholainen ei halua menettää täydellisen hyvää petosta, jos se voi napata seuraavan sukupolven valheillaan.

Joten tässä on varoituksemme: jos uskot, että Gumbel’in opit Pyhästä Hengestä eivät ole ongelma eikä hänen Brownsville’n fiaskon tuomisensa seurakuntaan ole tärkeä enää kenellekään, niin jatka lukemista. Totuus on, että jokainen hyväksymämme valheellisuus, jopa pienissä happamissa nokareissa, johtaa ajan mittaan suurempaan kompromissiin, ellei parannusta tapahdu.

Alfan opit

UK Guardian’in haastattelussa vuonna 2009 Gumbel tekee selväksi, että vaikka hän pitää itseään kristittynä, niin tarkemmin ottaen hän on anglikaani. Hän selittää:

Tämä voi kuulostaa saivartelulta, mutta en kuvailisi itseäni evankelikaalina. Nämä ovat nimilappuja, jotka minusta eivät ole hyödyllisiä. Jos käyttäisin jotakin nimilappua, niin se olisi kristitty ja jos se ei riitä, niin sanoisin, että olen anglikaani – se on se seurakuntaperhe, johon minä kuulun.6

Koska anglikaanisella kirkolla on niin paljon yhteistä roomalaiskatolisen kirkon kanssa, meidän on ihmeteltävä, kuinka evankelikaalit saivat vaikutelman, että Alfa-kurssi on yhteensopiva protestanttisen / evankelikaalisen kristinuskon kanssa.

Seuraavassa kahdessa lainauksessa voimme nähdä, että Gumbel hyväksyy ja edistää roomalaiskatolisuutta ja katolista paavinvaltaa:

Oli suuri kunnia tulla esitellyksi paavi Johannes Paavali II:lle, joka on tehnyt niin paljon evakelioimisen eteen kaikkialla maailmassa. Vuorovaikutuksemme katolisten kanssa monissa maissa on valtavasti rikastuttanut meitä.7

Todennäköisesti yksi vahvimmista Pyhän Hengen liikkeistä on roomalaiskatolisessa kirkossa, joten ei ole suurtakaan teologista eroa katolisen kirkon ja esimerkiksi anglikaanisen kirkon opetuksen välillä.8

Näemme siis, että anglikaaninen kirkko, jonka perustukset ovat syvällä katolisuudessa, on tuottanut ohjelman, joka on valloittamassa maapallon ja tarkoitettu antamaan yksinkertaisia vastauksia ihmisille, jotka haluavat tietää elämän tarkoituksen. Alfa on tarkoitettu hauskaksi, vakuuttavaksi ja miellyttäväksi (so. ”loukkaamattomaksi”). Mutta kuinka tämä katolisvaikutteinen ohjelma osoittaa ihmisille todellista Jeesusta Kristusta, todellista evankeliumia, ihmisen todellista syntistä tilaa synnin tuomion alla ja heidän Vapahtajan tarvettaan? Johtaako Alfan hauska, houkutteleva ja vakuuttava ohjelma (10 viikkoa kestävä kurssi) osallistujat parannukseen ja luovuttamaan elämänsä Jumalalle niin, että se turvaa heidän iankaikkisen kohtalonsa (1. Joh. 5:13)?

Alfa ampuu opin kannalta ohi niin monella tasolla, että on vaikea tässä käsitellä sitä kaikkea. Sen sivuilta ei löydy tyydyttävää selitystä, miksi Jeesuksen oli alussa kuoltava. Synti esitetään ”väärien asioiden” tekemisenä ja kuitenkaan oppia synnistä ei milloinkaan täysin opeteta välttäen jopa koko sanaa.

Se, mitä ei koskaan selitetä, on, että raamatullinen käsitys ”synnistä” ei ole vain väärin tekemistä, vaan se koskee sitä, mitä me olemme – sydämen vaikuttimia, luontaista syntisyyttämme ja eroamme Jumalasta. Alfa ei opeta Jumalan koko luonteesta eikä Hänen ominaisuuksistaan, Hänen vanhurskaasta synnin vihastaan, eikä että pyhä oikeudenmukaisuus vaati sijaisen puolestamme. ”Kevytevankeliumi” tuskin kuvaa sitä täysin ja henkilö jää käsitykseen, että Kristus kuoli, koska me joskus sotkemme asiamme ja koska maailmankaikkeus tuo mukanaan jonkin vaikeatajuisen käsitteen oikeudenmukaisuudesta siinä tapauksessa, että sellaista tapahtuu. Alfa ei tee selväksi synnin vakavuuden todellisuutta, ei tuo tietoisuutta, että meissä ei ole mitään hyvää eikä totuutta siitä, kuinka Jumala näkee meidät kadotettuina synneissämme, ellemme vastaanota Kristusta (luota Häneen) Vapahtajanamme. Näin ollen emme voi luottaa Alfaan, että se todella käännyttäisi ihmisiä pelastavaan uskoon Jeesukseen Kristukseen.

Pyhä Henki Alfan mukaan

Nicky Gumbel’in kurssin aikana esittämien 15 videopuheen joukossa erityisen mielenkiintoisia arvostelukykyisille kristityille ovat puheet 8, 9 ja 10. Nämä videopuheet esitetään Alfan omaleimaisessa Pyhän Hengen viikonlopussa, joka käsittelee, kuka Pyhä Henki on, mitä Hän tekee ja kuinka henkilö voi täyttyä Pyhällä Hengellä. Oletettuja Jumalan Hengen manifestaatioita kannustetaan tämän viikonlopun aikana jopa vielä pelastumattomien keskuudessa.

Ottaen huomioon Alfan luojien taustan voi vain kuvitella, mitä kokemuksia siellä kannustetaan. Sellaisia ilmiöitä kuin hillitön nauru, valot, vapina, fyysinen polte, kultapöly ja sähköiskut, on dokumentoitu lukuisista lähteistä. New Age’iin osallistujat reiki-terapiassa ja kundaliini-joogassa kokevat samanlaisia ilmiöitä.

Eräs apologiasivusto UK:ssa sanoi paljastaessaan Alfaa ”oudoista manifestaatioista” näin:

Raamatun mukaan Pyhä Henki kirkastaa Kristusta – ei itseään – mutta Alfassa Pyhä Henki näyttää joskus tekevän ”omaa asiaansa”. Jotkut HTB:ssa ja Alfassa mukana olleet sanovat tunteneensa fyysisen voiman (force), tai näkymättömän voiman (power), joka pakottaa heitä tekemään joitakin hyvin outoja ja jopa epäkristillisiä asioita, kuten nauramaan hillittömästi. Kaikkien vastuullisten kristittyjen kaikkialla täytyy varmasti kyseenalaistaa sellaiset asiat voidakseen arvioida liikkeen hedelmiä.9

Miten kauan tämä petos on sitten muhinut ja missä vaiheessa näytti siltä, että Gumbel vietiin yliluonnollisten manifestaatioiden nimenomaiselle tasolle? Eräällä Alfan videolla Gumbel muistelee iltaa, kun John Wimber (Vineyard -liikkeen perustaja) vieraili HTB -kirkossa vuonna 1982 vuosia ennen pyhän naurun liikettä. Tässä kokouksessa oli paljon ”tiedon sanoja” (yliluonnollisia ilmoituksia koskien huoneessa olevien eri ihmisten elämäntilanteita): ”Annettiin yksityiskohtia, jotka tarkasti kuvailivat olosuhteita … Kun luetteloon vastattiin, niin uskon taso huoneessa nousi.” Seuraava selostus kertoo lisää, mitä tapahtui Wimber’in käynnillä:

Gumbel sanoo tunteneensa itsensä edelleen ”kyyniseksi ja vihamieliseksi” kunnes seuraavana iltana hänen puolestaan rukoiltiin: ”Niin he rukoilivat Henkeä tulemaan … Tunsin kuin 10 000 volttia olisi mennyt ruumiini läpi … Sillä amerikkalaisella (Wimber) oli aika rajattu rukous. Hän sanoi vain: ”lisää voimaa” … se oli ainut asia, jota hän koskaan rukoili. … Olemme nyt viikonlopuissa nähneet monenlaisia näistä Hengen ilmiöistä. … Nämä ilmiöt ja fyysiset parantumiset itsessään eivät ole se tärkeä asia … Hengen hedelmä … nämä ovat asiat, joilla on merkitys, hedelmä, joka tulee näistä kokemuksista. Niin me aloimme tajuta, että Jumala parantaa ihmeiden kautta…

Nicky Gumbel ei mitenkään osoita, että hän, tai kukaan muukaan tuohon kokoukseen osallistunut, olisi koetellut henget sen varmistamiseksi, että kaikki oli Pyhästä Hengestä.10

Kirjailija ja luennoitsija Roger Oakland tarjoaa jonkinlaisen selityksen:

Kun Vineyard-pastori Randy Clarke tuli Toronto Airport’iin tammikuussa 1994, hän piti useita kokousiltoja ja sitten sytytti ”tulen”. Randy Clarke oli saanut ”voitelunsa” ”Pyhän Hengen baarimestarilta” Etelä-Afrikasta nimeltä Rodney-Howard Browne.

Vuosien ajan jälkeenpäin siirrettävä voitelu levisi ympäri maailman. Siitä puhuttaessa käytettiin sanaa ”se”. Kun joku sai ”sen”, hän pystyi antamaan ”sen” eteenpäin. Nicky Gumbel kuljetti ”sen” UK:hon HTB:n anglikaanisesta seurakunnasta Englannissa.11

Benjamin Creme, New Age -guru, joka on valmistanut maailmaa nyt jo vuosikymmeniä vastaanottamaan ”(uuden ajan) Kristuksen” todella ilmaisi ajatuksiaan Toronton Siunauksesta jonkin aikaa sitten. Mikä tekee tämän merkittäväksi, on, että viimeiset vuosikymmenet ja jatkaen edelleen Creme’llä on ollut vain yksi tehtävä: mainostaa sitä yhtä, josta hän käyttää nimeä ”Kristus” – Lord (Herra) Maitreya. Myös vuonna 1982 hän laittoi kalliita kokosivun mainoksia kaikkiin globaaleihin sanomalehtiin julistaen lihavin otsikoin, että ”Kristus on nyt täällä”, mikä oli melkoinen tärsky profetian tutkijalle, joka on perehtynyt siihen, mitä Raamattu sanoo viimeisestä pahasta maailmanvaltiaasta.

Tänä päivänäkin Creme on vakuuttunut, että hänen ”Kristuksensa” kommunikoi telepaattisesti kaikille maailman kansalaisille, kun hänen aikansa tulee ilmestyä. Niitä, jotka harjoittavat mieltä muuttavaa mietiskelyä (kuten jooga ja kontemplatiivinen rukous) valmistetaan olemaan ”värähdyksellisesti sympaattisia” (vibrationally sympathetic) vastaanottamaan sellaisia ”sanomia”. (Voit lukea lisää Benjamin Creme’stä ja Maitreya’sta Warren B. Smith’in kirjasta False Christ Coming: Does Anybody Care?) Se, että Creme’llä on yleensä jotain sanottavaa ihmeiden ja merkkien liikkeestä protestanttisessa seurakunnassa, itseasiassa sanoo yhtä paljon seurakunnasta kuin gurustakin. Kun häneltä kysyttiin Toronton Siunauksesta ja mitä hän ajattelee siitä, hän sanoi sen olevan hyvä asia ja se on … ”sama menetelmä, jota hänen omat hengelliset Mestarinsa käyttävät pehmentämään kristittyjä fundamentalisteja hyväksymään New Age -kristuksen, kun Hän ilmestyy”12. Kiehtovaa – eikä ainoastaan hiukan hälyttävää!

Kun katsomme taustaa ja mikä vaikuttaa ”hengessä” Alfan takana, niin kaikki viittaa siihen, että se ei ole Raamatun Pyhä Henki, joka ei pyydä meitä tekemään kaikenlaisia outoja ja hulluja asioita. Meidän ei tule etsiä näkyjä ja unia eikä muita alfa-tyylisissä äärikarismaattisissa piireissä tyypillisiä asioita. Vaikka jotkut voivat mieltää Alfan opetukset Pyhästä Hengestä raamatullisiksi, niin ongelma on sen perustajan selvissä käsityksissä ja käytännöissä ja kuinka se käytännössä leviää ja on levinnyt kautta seurakuntien, kiitos Toronton ja Pensacolan. Sellaisilla manifestaatioilla, joita Gumbel edistää, ei ole mitään tekemistä sen Lohduttajan kanssa, joka johtaa meitä kaikkeen totuuteen ja tekee meistä enemmän Jeesuksen kaltaisia. Se johtaa osallistujat todennäköisemmin tietoisuuden muutostiloihin ja okkulttisiin käytäntöihin, jotka ovat yleisiä New Age – ja esiintulevissa (emergent) piireissä.

Alfan suosittelijoita

Ketkä sitten suosittelevat Alfa-ohjelmaa? Todennäköisesti Alfan vaikutusvaltaisin tukija (ainakin evankelikaalisessa seurakunnassa) on Rick Warren. Warren oli pääpuhuja vuoden 2014 Alfan globaalissa konferenssissa (Alpha Global Conference). 190 dollarilla saattoi kuunnella häntä Royal Albert Hall’issa, tai saada paikan Gumbel’in HTB -kirkossa – muista, että se oli pyhän naurun liikkeen syntymäpaikka.

Warren’in Alfalle antamaa uskottavuutta ei voida aliarvioida johtuen hänen erittäin suositusta päämäärätietoisesta (Purpose Driven) liikkeestään. Ja jos Alfa aikaisemmin löytyi vain valtavirran kirkkokunnista ja karismaattisista seurakunnista, niin Rick Warren’in tuki tarjoaa tärkeän työntövoiman Alfa-kurssille mennä evankelikaalisiin ja jopa konservatiivisiin kristillisiin kirkkokuntiin.

Lisäksi Willow Creek Association mainostaa ja esittelee Alfa-kurssia ja Alfan pääverkkosivustolla on tietoa eri seurakunnista, jotka opettavat Alfa-kurssia.

Calvary Chapel Costa Mesa’n pääpastori Brian Brodersen’in vuoden 2016 Alfa-kurssin suosituksella tulee olemaan merkittävä vaikutus moniin Calvary Chapel – ym. ei-kirkkokunnallisiin megaseurakuntiin. Brodersen laittoi seuraavan lausunnon 14.4.2016 facebookiinsa Nicky Gumbel’ille koskien uutta ALPHA -filmisarjaa:

Mikä FANTASTINEN esittely uudelle ALPHA -filmisarjalle! Good One @ Nicky Gumbel.13

Se, mitä Calvary Chapel’in johtajien – ja totta puhuen kaikkien kristillisen kirkon johtajien – pitäisi muistaa, on, että syy siihen, että protestanttisia uskonpuhdistajia poltettiin roviolla protestanttisen uskonpuhdistuksen aikana, oli, että he vastustivat roomalaiskatolisuuden harhoja.

Nyt asiat ovat varsin eri lailla. Näemme tuhansien joka sortin kristillisten johtajien joko sympatisoivan tai edistävän ekumeniaa ja toimivan seurakuntien ja liikkeiden kanssa, jotka roomalaiskatolinen kirkko on sulauttanut, tai tulevaisuudessa pyrkii sulauttamaan laumaan. Näinä päivinä paavin ja Vatikaanin vaikutus moniin kristillisiin johtajiin on kuin maaginen loitsu ja monet ovat unohtaneet, että Elävän Jumalan tuomio on niiden päällä, jotka vääntävät Raamattua ja esittävät väärän evankeliumin:

Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. (Gal. 1:6-12)

Mihin se johtaa?

Vuosi vuodelta Alfan johtajakurssi käy yhä räikeämmäksi terveen opin hylkäämisessään ekumeenisen ohjelman hyväksi, mikä liittyy saumattomasti Raamatun ennustamaan tulevaan maailmanhengellisyyteen. Vuonna 2015 Alfan globaalin konferenssin (Alpha Global Conference) puhujalistan pitäisi huolestuttaa jokaista totuutta rakastavaa kristittyä: Rick Warren, jonka jo mainitsimme, isä Raniero Cantalamessa (paavin hovisaarnaaja, jonka kirjoituksia suositellaan luettavaksi oppaassa Alfaan osallistujille), uskonsanan kannattaja Joyce Meyer, arkkipiispa Justin Welby ja useita muita.

Pitäisi huomauttaa, että Alfa-kurssi on niin ”käyttäjäystävällinen” ja hengellisesti yleisluontoinen, että roomalaiskatoliset johtajat majoittavat sen, hyväksyvät sen, hyödyntävät sitä ja edistävät sitä. Se on muuttamaton standardi-alfakurssi. Alfa on yhteensopiva katolisen opetuksen kanssa, mutta ei esitä täysin katolisia kysymyksiä. Se olettaa, että jatko-opetusta tarjotaan katolisille ja niille jotka haluavat tulla katolisiksi. Ja tietysti, kuten sanoimme edellä tässä kirjasessa, Nicky Gumbel on tavannut ainakin kahta paavia viilatakseen Alfa-kurssin, joka on justeerattu kokonaan roomalaiskatoliseen kontekstiin. Kurssia, Alpha for Catholics, hyödynnetään maailmanlaajuisesti.

Itseasiassa johdantosivu roomalaiskatoliseen Alfa-kurssiin mainostaa sitä näin:

Vastaaminen uuden evankelisaation kutsuun
Alfa on uuden evankelisaation (New Evangelization) työkalu, jota tuhannet katoliset seurakunnat käyttävät yli 70 maassa ympäri maailman. Alfa luo ympäristön ja mahdollisuuden kohdata Jeesus. Kuten paavi Fransiskuksella on tapana sanoa, se on mahdollisuus ”Jeesukselle löytää heidät”.14
Alfa on epäilemättä uuden evankelisaation suuri kokemus.15 – Arkkipiispa Rino Fisichella, uuden evankelisaation paavillisen edistämisneuvoston presidentti (President, the Pontifical Council for Promotion of the New Evangelization).

Olisiko raamatullisesti terve, evankeliumiin keskittynyt ohjelma niin roomalaiskatolisen kirkon hyväksymä ja omaksuma? Ei, koska se olisi yhteensopimaton katolisen pelastuskäsityksen kanssa. Alfa markkinoi itseään, että se auttaa ihmisiä löytämään totuuden ja Jumalan. Jos Alfa alun perin tarkoitti olla kaino, mitä tulee sen todellisiin väreihin, niin Gumbel poisti kaikki epäilykset vuoden 2015 globaalissa konferenssissa paljastamalla sen yhteistyön Rooman kanssa:

Yhteys ei lopultakaan ole opillista, se liittyy suhteisiin … yhteys ei tarkoita, ettemme ole kiinnostuneita totuudesta! Ainoa keino saada totuus on yhteyden kautta!16

Kristikunnan historia kuitenkin on osoittanut, että yhteys usein omaksutaan totuuden kustannuksella ja ne, jotka seisoivat yksin (kuten marttyyrit), olivat niitä, jotka saivat aikaan muutosta. Totuus voi tuoda yhteyttä, mutta yhteys itsessään ei johda totuuteen. Siksi Jeesus edisti totuutta, eikä sitoutunut yleisöön.

Gumbel sanoi konferenssissa myös seuraavaa:

Yhteys ei ole vaihtoehto – Jeesus rukoilee edelleen yhteyden puolesta – niin että maailma on oleva yksi.

Yhteys ei tarkoita, että meidän on oltava samaa mieltä kaikesta – erimielisyys on tervettä.

Ajattelin, että jos jokin osa seurakuntaa poikkeaa minusta, niin heidän täytyy olla väärässä. Nyt ajattelen näin: Vau, he poikkeavat minusta, minulla täytyy olla paljon opittavaa heiltä!

Olen oppinut rakastamaan katolista kirkkoa – jos Jumala on antanut heille saman Hengen, niin mitä me olemme vastustamaan Jumalaa?

Sama Henki asuu katolisissa ja ortodokseissa ja helluntailaisissa ja protestanteissa, jopa anglikaaneilla on sama Pyhä Henki, joka asuu heissä. Se tekee meidät yhdeksi!

Me elämme jakautuneessa maailmassa, joka vaatii yhdistyneen seurakunnan.

Kaikkien ongelmien juuri maailmassa on jakautuneisuus. Paavali antaa meille vastauksen tähän – se liittyy suhteisiin.17

Ei, herra Gumbel, kaikkien ongelmien juuri maailmassa ei ole jakautuneisuus. Jeesus sanoi tulleensa aiheuttamaan jakautuneisuutta – jakautuneisuutta totuuden ja harhan välillä. Kaikkien ongelmien juuri maailmassa on synti, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Ja ainoa tie saada totuus on Jumalan Sanan kautta. Subjektiivinen ja kokemuksellinen kristinusko takaa sen, että ihminen jää vaeltamaan samaan tahtiin luopioiden kanssa lavealla tiellä kohti tuhoa.

Yhteenveto

Tämän päivän seurakunta käyttäessään luonnottomia (ja epäraamatullisia) kasvumenetelmiä ja -ohjelmia on kasvanut luonnottomaksi laitokseksi, jossa on pakanuuden ja kristinuskon yhdistäviä kieroutuneita ja epäterveitä oppeja, jotka vaarantavat jokaisen totuuden murusenkin. Raamattu osoittaa, että todellinen seurakuntakasvu tulee ”vedellä pesten, sanan kautta” (Ef. 5:26-27). Vasta kun puhdistaudumme väärästä opista samalla peseytyen puhtaassa Jumalan Sanassa, voimme kokea Jumalan tarkoittamaa luonnollista kasvua.

Alfa-kurssi sopii täydellisesti tämän päivän esiintulevaan ”progressiiviseen” (edistykselliseen) kulttuuriin kokemuksellisine mystiikkoineen ja ekumeenisine kaikkien uskontojen yhdistymisineen, alkaen Roomasta.

Emme ylläty, kun seuraavaksi näemme Alfan muslimeille. Se on myös julkisivu Toronton Siunaus -tyyppiselle äärikarismanialle ja viimeisten päivien petollisille ihme- ja merkkitempuille. Vaikka ihmiset löytävät siitä jotakin totuutta, niin siinä on kylliksi myrkkyä tekemään sen vahingolliseksi ruumiille kokonaisuutena. Vaikka vakaa seurakunta voisikin löytää keinon esittää se oman vakaan opetuksensa kanssa, niin miksi vaivautua? Jos tarvitsemme niin monia kirjoja selittämään Raamattua, niin kuinka olemme mitenkään erilaisia kuin tämän päivän kultit?

Tässä yhteenveto Alfasta: Voivatko Sanaa ja Raamattujaan rakastavat kristityt olla tyytyväisiä ja jopa tarvita ohjelmaa:

  • Joka kirjoitettiin Englannin kirkon / anglikaanisesta näkökulmasta?
  • Jonka kirjoitti ja jota opettaa mies, joka toi meille pyhän naurun ja Pensacolan herätyksen?
  • Joka opettaa katolisille samaa kurssia, kuin protestanteille ja kehottaa heitä pysymään siinä kirkossa, missä ovat?
  • Joka on läpikotaisin ekumeeninen?
  • Joka edistää epätäydellistä teologiaa Rististä ja sovituksesta?
  • Joka edistää New Age / äärikarismaattisia manifestaatioita väittäen niiden olevan Pyhästä Hengestä?
  • Joka opettaa Valtakunta Nyt -teologiaa / dominionismia?

Jos sinä, tai sinun seurakuntasi käyttää Alfa-kurssia, tai harkitsette sen käyttämistä, niin pyydämme sinua rukoillen miettimään, mitä olet lukenut tästä kirjasesta.

To order copies of The Alpha Course – An Evangelical Contradiction, click here.

Viitteet

  1. http://alpha.org.
  2. http://www.gotquestions.org/Anglicans.html.
  3. Alpha Course’s Gumbel Invites Vineyard UK Founder Eleanor Mumford & Furtick, Hybels to Leadership Conference http://www.donotbesurprised.com/2013/02/alpha-courses-gumbel-invites-vineyard.html.
  4. http://www.inplainsite.org/html/the_alpha_course.html.
  5. Ibid.
  6. “Nicky Gumbel Interview Transcript” (The Guardian, August 28, 2009, http://www.theguardian.com/commentisfree/belief/2009/aug/28/religion-christianity-alpha-gumbel-transcript).
  7. Roger Oakland, “Alpha and the Pope, http://www.understandthetimes.org/commentary/c25.shtml, quoting Nicky Gumbel from “Alpha News,” March-June 2004, p. 7.
  8. “Nicky Gumbel Interview Transcript,” op. cit.
  9. http://www.ukapologetics.net/08/ALPHA.htm.
  10. Sandy Simpson, “The Dangers of the Alpha Course” (http://www.deceptioninthechurch.com/alpha.html; quoting from Session 12 White Alpha training manual ppS8-62/Video V Talk 13).
  11. Roger Oakland, “Calvary Chapel Costa Mesa and Alpha,” http://www.understandthetimes.org/commentary/c183ccandalpha.shtml.
  12. Nick Needham, “The Toronto Blessing,” http://orthodoxinfo.com/inquirers/toronto.aspx.
  13. From Brian Brodersen’s Facebook page: https://www.facebook.com/PastorBrianBrodersen/posts/822581941179918.
  14. Alpha For Catholics, http://us.alphausa.org/Groups/1000042056/Alpha_Catholic_Context.aspx.
  15. http://alphausa.org/catholic.
  16. Nicky Gumbel, “A Vision for a United Church,” at the 2015 Alpha Leadership Conference; https://lc17.alpha.org/2015-talks.
  17. These quotes are taken from a Letter to the Editor: http://www.lighthousetrailsresearch.com/blog/?p=17458.

To order copies of The Alpha Course – An Evangelical Contradiction, click here.

 

Read Full Post »

Bethel Redding, Heidi Baker, and the Headless Chicken Prophecy
By churchwatcher 15.4.2016, suom. SK

Tony Miano Cross Encounters Ministries’istä kirjoittaa:

Kuka on Heidi Baker?

Heidi Baker syntyi 29.6.1959. Hän on ollut naimisissa miehensä Rolland’in kanssa 36 vuotta. Rolland kärsii nykyisin heikosta terveydestä eikä ole aktiivisesti mukana työssä. (Lähde).

Rolland Baker kirjoitti seuraavaa pariskunnan verkkosivustolla (Lähde):

”Aloitimme Heidin kanssa Iris Global’in (aikaisemmin Iris Ministries) vuonna 1980 ja siitä lähtien olemme olleet lähetyssaarnaajia. Olemme molemmat saaneet pappisvihkimyksen vuonna 1985 suoritettuamme BA- ja MA-tutkinnot Vanguard-yliopistossa Etelä-Kaliforniassa. Minun pääaineeni oli raamattuopinnot (Biblical Studies) ja Heidin seurakunnan johtaminen (Church Leadership). Olen kolmannen polven lähetyssaarnaaja, syntynyt Kiinassa ja kasvanut Kiinassa, Hong Kongissa ja Taiwanilla. Minuun vaikutti suuresti isoisäni H. A. Baker, joka kirjoitti kirjan ’Visions Beyond the Veil’ (Näkyjä verhon takaa, Ev.lut. Herätysseura, 2012), kertomuksen pitkistä näyistä taivaasta ja helvetistä, joita lapset saivat hänen kaukaisessa orpokodissaan lounaisessa Kiinassa kaksi sukupolvea sitten.”

Rolland Baker’in isoisä ”Harold Armstrong Baker, joka tunnettiin nimellä, H.A. Baker, oli amerikkalainen kirjailija ja helluntailainen lähetyssaarnaaja Tiibetissä 1911–1919, Kiinassa 1919–1950, jolloin oli pakko lähteä sisämaasta ja sitten Taiwanilla vuodesta 1955 kuolemaansa saakka vuonna 1971” (Lähde).

Heidi Baker sai fil. tohtorin arvonsa (systemaattisessa teologiassa) Lontoon Kings College’ssa vuonna 1995 (Lähde).

Heidi Baker’in todistus

Google-haku osoittaa, että seuraava video on laajalti jaettu todistuksena hänen pelastuksestaan.

Heidi Baker sanoo todistuksessaan, että 16-vuotiaana Jumala kutsui hänet lähetyssaarnaajaksi ja sananpalvelijaksi. Tiedämme, että tämä ei ole totta, koska vaikka Jumala varmasti kutsuu naisia palvelemaan lähetyssaarnaajina, Hän ei kutsu heitä palvelemaan pastoreina (1. Tim. 2:12-14). Jumala ei milloinkaan tee vastoin Sanaansa.

”Catch the Fire TV” filmasi ja lähetti hänen todistuksensa. Catch the Fire TV on ”Catch the Fire/Toronton” mediatyö, joka on Toronto Airport Vineyard’n uudelleen nimetty tuotemerkki.

Toronto Airport Vineyard oli ja on vastuussa väärästä hengellisestä liikkeestä, joka tunnetaan nimellä ”Toronton Siunaus”. Tämä liike johti siihen, että ensimmäinen seurakunta, jonka jäseniä olimme perheenä, tuli toimintakyvyttömäksi. (Lähde).

Todistuksessaan hän kertoo, kuinka Jeesus käski häntä näyssä katsomaan silmiinsä ja sanoi: ”Minä kuolin, että aina olisi riittävästi.” Sitten hän repäisi palan lihaa runnellun ja murretun ruumiinsa kyljestä ja ojensi sen hänelle käskien häntä antamaan lihaansa lapsille. Kun hän otti palan raakaa lihaa Jeesuksen kädestä, se välittömästi muuttui leiväksi. Ja sitten Jeesus piti yksinkertaisen näköistä maljaa kyljessään ja verta ja vettä virtasi hänen kyljestään siihen maljaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Tämä on kärsimyksen ja ilon malja. Haluatko juoda siitä?” Ja sitten hän antoi maljan tuhansille lapsille ja he kaikki joivat siitä.

On merkillepantavaa, että tämä väitetty näky kuulostaa kauhistukselta, joka tunnetaan roomalaiskatolisena messuna. Ei ole yllätys, että Baker ilmaisee selvästi niin rienaavaa näkyä. Uusi Apostolinen Uskonpuhdistushan (NAR, uusapostolinen liike), kuten myös muut leirit karismanian piirissä, kosiskelevat luopiota roomalaiskatolista kirkkoa ja harhaisesti näkevät katolisen uskon yhteensopivana kristinuskon kanssa (Lähde/Example).

Sitten Baker kuvailee jotakin sellaista, jota kuka tahansa Raamattuun uskova kristitty voi kuvailla vain demonivoimien vuodatuksena, jonka Baker tietysti liittää Pyhään Henkeen. Hän kuvailee itseään seisomassa päällään runneltuna päästä varpaisiin.

Osana todistustaan Baker kuvailee hetkeä, jolloin hänet oli kuin naulittu lattiaan Toronto Airport Vineyard’issa. Kerrotaan, että hänet oli kannettava hotelliinsa ja laitettava sänkyynsä, johon hän jäi jäätyneenä kykenemättä liikkumaan.

”Pyhä Henki” (lainausmerkeissä) kuitenkin salli hänen nousta ylös klo 3:00 aamulla ja ryömiä vessaan. Vastattuaan luonnon kutsuun (ei Pyhän Hengen) hän ryömi takaisin sänkyyn, jossa palasi jäätyneeseen tilaansa.

Valitettavasti Heidi Baker’in todistus ei ole todistus pelastuksesta, vaan ennemmin todistus kokemuksesta. Ei mitään mainintaa synnistä eikä katumuksesta. Ei mitään mainintaa rististä.

Ja mitä Jeesus muka kertoi hänelle hänen näyssään?

”Minä kuolin, että aina olisi riittävästi.” Se ei ole evankeliumi! Se on NAR:in ja uskonsanan menestysevankeliumi. Se on väärä evankeliumi, jota Gal. 1:6-9 kuvailee.

Tämä on evankeliumi

Tämä on evankeliumi – evankeliumi, jota et kuule Heidi Baker’iltä ja hänen kaltaisiltaan.

Jokainen, joka seisoo Jumalan edessä antaakseen todistuksen, tekee sen ilman puolusteluja (Room. 1:18-23). Kukaan ei voi sanoa olevansa viaton tai tietämätön rikkoessaan Jumalan lakia – ajatuksin, sanoin tai töin. Koska Jumala on hyvä, koska Hän on pyhä, koska hän on vanhurskas ja oikeudenmukainen, Hänen täytyy rangaista syntiä (Jer. 14:10Hoos. 9:9Luuk. 13:1-5Joh. 8:24Hepr. 9:27Ilm. 20:11-15). Jumalan määräämä rangaistus synnistä, kaikesta synnistä, on iankaikkisuus helvetissä (Matt. 25:41-46Ilm. 21:8). Sillä ei ole väliä, uskooko ihminen tämän. Tärkeintä on, että se on totta. Totuutta ei määrittele se, mitä joku uskoo. Jumala on totuus, vaikka jokainen ihminen todettaisiin valehtelijaksi (Room. 3:4).

Tämä sama Jumala – ja on vain yksi Jumala – joka vihastuu pahoihin joka päivä, jonka viha pysyy jumalattomien päällä, joka tulee tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa, on se sama Jumala, joka on rakastava, armollinen ja hyväntahtoinen. Ja Hän osoitti suuren rakkautensa ihmiskuntaa kohtaan lähettäessään Poikansa maan päälle Jeesuksen Kristuksen Persoonassa – joka on täydellisesti Jumala ja täydellisesti ihminen, kuitenkin synnitön (Fil. 2:5-112. Kor. 5:21).

Nasaretin Jeesus, joka syntyi neitseestä aivan kuten profeetta Jesaja julisti yli 700 vuotta ennen Jeesuksen kirjaimellista ruumiillista syntymää (Jes. 7:149:6), eli täydellisen synnittömän elämän, jollaista et voi elää. Noin 33 vuoden ajan Jeesus eli elämää täydellisessä kuuliaisuudessa Jumalan laille – ajatuksissa, sanoissa ja teoissa – elämää, jollaista sinä ja minä emme voi toivoa elävämme 33 sekuntiakaan. Ja sitten Hän meni vapaaehtoisesti ristille (Joh. 10:151719:1-27).

Se oli tosin juutalainen kansa, joka inhottavasti ja säälimättä vaati Jeesuksen teloittamista. Se oli tosin Rooman hallinto, joka suoritti tuon halveksittavan teon. He kaikki olivat kuitenkin vain välineitä toisen kädessä, sillä Isäjumala näki hyväksi murskata Poikajumalan synnin vihansa täyden painon ja raivon alla (Jes. 53:10-12). Isäjumala teki Poikajumalan, joka ei tiennyt synnistä, synniksi niiden puolesta, jotka katuvat ja uskovat evankeliumin, niin että Hänen Poikansa uhrin kautta monet tehtäisiin vanhurskaiksi Kaikkivaltiaan Jumalan silmissä. Toisin sanoen, tuona suurena ja kauheana päivänä Isäjumala katsoi Poikajumalaa ikään kuin tämä olisi elänyt syntisen turmeltuneen elämän ja sen sijaan – suurenmoisessa vaihtokaupassa – Isäjumala katsoo niitä, jotka Hän on saanut syntymään uudesti (1. Piet. 1:3), katumaan ja uskomaan evankeliumin, ikään kuin he olisivat eläneet Hänen Poikansa täydellisen, mittaamattoman kallisarvoisen elämän (Kol. 2:8-152. Kor. 5:21).

Jeesus vuodatti viattoman verensä ristillä. Hän kuoli kirjaimellisen ruumiillisen kuoleman ristillä ja Hänet haudattiin hautaan, joka ei ollut Hänen omansa. Kolme päivää myöhemmin Jeesus iäksi voitti synnin ja kuoleman noustessaan ruumiillisesti haudasta (1. Kor. 15:1-4). Ja toisin, kuin kaikki muut ihmisten mielikuvituksen luomat väärät jumalat – joko islamin, katolilaisuuden, mormonismin, hindulaisuuden, Jehovan todistajien, Oprahismin tai ateismin (uskonto siinä kuin mikä tahansa hengellinen ”ismi”) väärät jumalat – Jeesus Kristus elää tänä päivänä ja palaa Isän valitsemalla hetkellä.

Jumalan määräys kaikille ihmisille kaikkialla on, että on tehtävä parannus (Luuk. 13:1-5Apt. 17:29-31). Muuta mielesi. Lakkaa uskomasta valheisiin ja usko se totuus, jonka tiedät – totuus, jolle olet vastuussa ja tilivelvollinen. Käänny synnistäsi ja käänny kohti Jumalaa ja yksin uskolla vastaanota Jeesus Kristus Herranasi ja Vapahtajanasi.

Sinun täytyy tulla Jumalan tykö Hänen ehdoillaan. Jumala ei neuvottele syntisten kanssa. Et voi lahjoa Jumalaa uskonnollisilla harjoituksillasi etkä sellaisilla, joita ehkä pidät ”hyvinä tekoina”, kelvollisina Jumalalle. Jumala ei punnitse eikä vertaa sinun ”hyvääsi” sinun ”pahaasi”, sillä Jumala ei näe sinua eikä ketään muutakaan hyvänä. Jumalan määritelmä ja normi hyvyydelle on moraalinen täydellisyys ja vain Yksi on koskaan täyttänyt ja vain Yksi koskaan tulee täyttämään sen normin. Ja hän on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Messias, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. Mitä sinuun tulee, niin muun ihmiskunnan lailla sinäkin olet tehnyt syntiä ja olet Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23).

Jos Jumala aiheuttaa sen, että sinä uudestisynnyt ja suo sinulle katumuksen ja uskon lahjat, jotka vain Hän voi antaa, niin Hän ottaa sinun kivisydämesi ja antaa sinulle lihasydämen. Sinä alat rakastaa asioita, joita Jumala rakastaa ja vihata asioita, joita Jumala vihaa. Lakkaat julkeasti olettamasta, että Jumalan anteeksiantamus olisi jotakin, jonka olet ansainnut. Sen sijaan sinulla on luottavainen varmuus, että Hän on antanut sinulle anteeksi – ei minkään vanhurskaudessa tekemiesi tekojen perusteella, vaan perustuen kokonaan Jumalan armoon ja rakkauteen ja Hänen kunniaansa (Tiit. 3:4-7).

Miksi Jumala salli ainokaisen Poikansa kuolla ansaitsemattoman syntisen kuoleman ottaakseen päällensä rangaistuksen, jonka syntiset oikeuden mukaan ansaitsevat synneistään Jumalaa vastaan, niin että syntiset voivat saada anteeksi ja pelastua? Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).

Tee parannus ja vastaanota Jeesus Kristus Herranasi ja Vapahtajanasi, kun Jumala vielä antaa sinulle aikaa.

Heidi Baker’in kumppanuudet

Merkittävin henkilö Heidi Baker’in palvelutyöjärjestön johtokunnan jäsenistä on Stacey Campbell. Campbell ”on Kanadan Profeetallisen Neuvoston (Canadian Prophetic Council) perustaja ja fasilitaattori ja palvelee kunniajäsenenä Profeetallisten Vanhinten Apostolisessa Neuvostossa (Apostolic Council of Prophetic Elders), jota johtaa Cindy Jacobs. Miehensä Wesley’n kanssa he ovat tri. Che Ahn’in alaisen Harvest International Ministries’in apostolisessa tiimissä. He ovat perustaneet myös seurakunnan (New Life Church, Kelowna, BC) sekä hyväntekeväisyysjärjestön vaarassa oleville lapsille nimeltä ’Be A Hero’ (Ole Sankari).  Konferenssipuhujina he ovat palvelleet yli 60 maassa ahertaen nähdäkseen herätyksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden muuttavan maailman. Stacey’n omakohtainen kokemus seurakuntien istuttajana, pastorina ja lähetyssaarnaajana antaa hänen profeetalliselle opetukselleen syvyyden ja auktoriteetin, joka voi tulla vain omakohtaisesta kokemuksesta. Campbell’eillä on viisi aikuista lasta ja he asuvat Kanadan Brittiläisen Kolumbian Kelowna’ssa.” (Lähde).

Vaikka Stacey Campbell on vain Profeetallisten Vanhinten Apostolisen Neuvoston (ACPE) kunniajäsen, hän ei ole mikään pikkukala tässä erityisen mädässä hengellisessä lammessa.

Campbell osallistui Todd Bentley’n apostoliseen valtuutukseen, yhden pahimmista hahmoista, mitä Uusi Apostolinen Uskopuhdistus on koskaan tuottanut, Hän esitti aikamoisen kohtauksen päihittäen useimmat läsnä olevat väärät apostolit. Hän osoitti olevansa todella kehno näyttelijä, riivattu, tai sitten kumpikin (Lähde).

Bill Johnson, Bethel Redding -kulttijohtaja, osallistui myös Bentley’n valtuutukseen todeten: ”Me muutamme historian kulkua tekemällä yhteistyötä sinun kanssasi.” Ja: ”Sinä toivotat kirkkauden tervetulleeksi, niin kuin kuka tahansa, jonka koskaan olen nähnyt elämässäni. (You welcome glory as well as anyone I have ever seen in my life). Kaipaan saada oppia sinusta.” (Lähde).

Bentley osoitti pian olevansa huorintekijä ja avionrikkoja (Lähde).

Bentley’n palautti myöhemmin palvelutyöhön NAR-johtaja ja väärä opettaja Rick Joyner (Lähde).

Myös Joyner osallistui Bentley’n valtuutukseen sanoen, että Bentley olisi seurakunnassa vastalääke ”penseydelle” (Lähde).

Bentley on jälleen hommissa ja yhtä pahana kuin aina. Hän väittää, että yhden dollarin lahjoitus tuo yhden sielun pelastumisen (Lähde). Hän kerskuu myös miljoonalla ”ratkaisulla Kristuksen puolelle” hänen palvelutyönsä 10 ensimmäisen vuoden aikana (Lähde). Viimeksi Bentley palaten entisiin karnevaalimetkuihinsa väitti, että eräässä kokouksessa Fresno’ssa ilmestyi enkelin höyheniä ja jalokiviä (Lähde).

Heidi Baker’in päättömän kanan profetia

Heidi Baker on Bethel Redding’in säännöllinen kävijä. Hän puhuu siellä usein.

Hiljattain Bethel TV:n YouTube kanavalle oli laitettu katkelma Heidi Baker’in puheesta. Videon otsikko oli:  The Call of an Eagle – Heidi Baker, Bethel Church.

Baker aloittaa tyypilliseen apostoliseen profeetalliseen tyyliin laulamalla pienen vapaamuotoisen kappaleen, tarkoitan ”hengen johtaman” sävelmän ja pitäytyen yksitoikkoiseen käytäntöön toistaa sanoja ja sanontoja. Päätellen koolla olevien ulkonäöstä ihmiset oli jo vispattu tietoisuuden muutostilaan, ennen kuin Baker aloittaa profeetallisen lausumansa. Baker aloittaa temppunsa niin, että voi varmistaa, että ihmiset pysyvät hänen haluamassaan emotionaalisessa ja psykologisessa tilassa. Pahin on kouluttanut hänet. Hänen ensimmäinen julistuksensa ihmisille on, että Jumala haluaa nostaa heidät yläpuolelle tarkemmin määrittelemättömän myrskyn antaakseen heille ns. kotkan silmät. Hän ei voi olla tarkka. Yleisössä voisi olla joku tarpeeksi selväjärkinen ymmärtämään.

Hän julistaa, että Jumala on antanut hänelle profeetallisen sanan Amerikalle; sanan, joka on myös Bethelin yliluonnollisen palvelutyön koulua varten (Bethel School of Supernatural Ministry, todennäköisesti koulu, johon hän viittaa). Baker’in väitetty profeetallinen sana on jaettu osiin huudahduksin ”Ho!” ja toivottavasti uskottavuutta antavalla pään nykäisyllä oikealle. Mitä olisikaan profetia ilman nopeaa hengen aikaansaamaa taser-laukausta (taser on sähköinen tainnutusase, etälamautin. Suom. huom.)

Sitten Baker muka kuulee Jumalan sanovan: ”Sinun kohtalosi ei ole olla kana.” Luiskahtaen pois tietoisuuden muutostilastaan (todellisesta tai teeskennellystä) useat ihmiset yleisössä nauravat.

Seuraa vihellyksiä ja huutoja, kun Baker julistaa, että Jumala ei halua heidän olevan kanoja. Hän haluaa heidän olevan kotkia. Minun mielestäni se on melkoinen tuomio kanoille.

Baker kertoo yleisölleen, että Jumala haluaa heidän näkevän yläpuolelle epämääräisen pölyn, epämääräisen myrskyn ja epämääräisen pyörteen.

Jumalan (ota huomioon, ei Raamatun Jumalan) ryöpytys kanoja vastaan jatkuu väitetyllä julistuksella Baker’in kautta, että hän haluaa heidän kohoavan kuin kotkat eikä hyppelevän ympäriinsä maassa kuin kanat. Lisää kanasuvaitsemattomuutta.

Baker lainaa jaetta Jes. 40:31 (joka minulla oli ensimmäinen ulkoa opettelemani jae) ja tietysti ulkopuolella kontekstin. Se ei ole yllätys. Bethelissä ”paikka, paikka, paikka” – joko maallinen tai pienen taivasmatkailun aikana – on paljon tärkeämpää kuin ”konteksti, konteksti, konteksti”.

Siltä varalta, että ”näky kotkasta” ei ole kylliksi, Baker profetoi, että Jumala haluaa antaa yleisölle vallan yli käärmeiden. He tulevat syöksymään kuin kotkat ja kahmaisemaan käärmeitä. Sitten he lentävät niin korkealle, että käärmeet tukehtuvat.

En ole mikään käärmefani, mutta se on kova tapa kuolla. Ja voisiko joku tehdä minulle tutkimusta, joka osoittaisi, missä korkeudessa käärme tukehtuu ja verrata sitä korkeuteen, jossa kotka tukehtuu? Jos todella löydät tuon tiedon, niin pyytäisin laittamaan sen kommenttien osioon.

Tiedän, tiedän. Hän puhuu vertauskuvallisesti. Mutta minä olen kirjoittamassa tätä artikkelia osittain rauhoittaakseni hermojani. Olen niin vihainen tälle väärälle profetissalle ja kultille, joka on Bethel Redding, että haluaisin hyvinkin potkaista kanaa!

Sitten Baker profetoi, että Jumala on kutsumassa heitä pelottavimpaan paikkaan, missä koskaan ovat olleet – pelottoman rakkauden paikkaan. Hän erottaa tämän nimenomaisen puheen osan lyhyellä ”pyhän naurun” näytöksellä.

Tässä vaiheessa Baker’illa alkaa tökkiä. Hänen puheessaan alkaa olla enemmän katkoja – raskaampia (more pregnant) taukoja. Minun osaltani se on tietysti spekuloimista, mutta ei ole ihme, että Baker’ilta alkaa puhuttava loppua. Hän yrittää miettiä lennossa, minne vielä viedä vertauksen kotkasta ja kanasta.

Ja sitten…

Edelleen puhuen sitä, millä on saanut yleisön vakuuttuneeksi, että ne ovat Jumalan sanoja, Baker sanoo: ”Aion kutsua teidät; aion kutsua teidät paikalle, jossa te varoitatte, jopa varoitatte niitä, jotka sirkuttavat [hetken tauko] … päättöminä”.

Baker jatkaa: ”Aion kutsua sinua paikalle, jossa varoittaisit, jopa varoitat niitä, jotka juoksevat ympäri pihaa päättöminä. Minä olen pää, sanoo Herra. Minä olen pää. Minä olen sinun pääsi. Te ette ole tarkoitettuja olemaan päättömiä kanoja, jotka eivät edes tiedä juoksevansa päättöminä.” Saanen vain sanoa, että nyt juuri huokaisin helpotuksesta. Olin huolestunut siitä, että päättömät ihmiset tiesivät juoksevansa ympäriinsä kuin kanat, joiden pää on leikattu pois!

Mutta odota! Ei se tähän lopu!

Baker sanoo jälleen huijaten yleisön uskomaan, että hän puhuu Jumalan sanoja: ”Tuossa paikassa opit liitämään räpyttelemättä, räpyttelemättä ja ilman hikeä, koska se on minun henkeni.”

Pari asiaa. Jos lintu räpyttelee, se ei liidä. Jumala tietää sen. Joten Jumala ei sanoisi Heidi Baker’in kautta, että Hän aikoo panna ihmiset liitämään räpyttelemättä. Koska Jumala loi linnut, hän todella tuntee linnunlennon mekaniikan. Jumala, joka antoi kotkalle kyvyn liitää, tietää, että liiteleminen tarkoittaa lentämistä siipiä räpyttelemättä.

Vielä yksi syy välttää Bethel Redding’iä kuin ruttoa

Heidi Baker on sen tyyppinen huijari, joille Bethel Redding’in jäsenet ja kävijät altistuvat säännöllisesti. Hän on väärä opettaja, väärä profetissa ja ei ehkä ole itse pelastunut.

Tässä on Heidi Baker’in profetia ”Strange Fish” (Outo kala):

Jos käyt Bethel Redding’issä, jos Bethel Redding ja Heidi Baker’in kaltaiset ihmiset vaikuttavat sinuun, niin pakene Kristuksen tykö!

Olen dokumentoinut Bethel  Redding’in epäraamatullisia, jopa demonisia toimintoja. Et ole turvassa siellä. Et ole turvassa ollessasi alttiina tämän kultin ja sen yhteistyökumppaneiden väärille opetuksille.

Jos tarvitset apua löytääksesi Raamattuun uskovan, evankeliumia saarnaavan seurakunnan, jossa Pyhä Henki todella asuu, niin ota yhteyttä minuun: info@crossencountersmin.com.

Lähde: By Tony Miano, Bethel Redding, Heidi Baker, and the Headless Chicken Prophecy, Cross Encounters Ministry, http://crossencountersmin.com/featured-article/bethel-redding-heidi-baker-headless-chicken-prophecy/, Published 14/04/2016. (Accessed 15/04/2016.)

Read Full Post »

Jo vuosien ajan uuskarismaattisissa piireissä on puhuttu seitsemää vuorta koskevasta mandaatista (engl. Seven Mountains Mandate). Seitsemällä vuorella tarkoitetaan seitsemää elämänaluetta, jotka uskovien tulee valloittaa ja ottaa hallintaansa yhteiskunnassa. Nuo vuoret ovat koulutus, liike-elämä, perhe, media, uskonto, taide ja viihdeteollisuus sekä hallinto. Opin mukaan Jumalan valtakunta pääsee murtautumaan esiin ja taivas tulee todeksi maan päällä vasta sitten, kun näiden jokaisen vuoren hallinta on siirtynyt Jumalan valtuuttamille apostoleille.
– Heimo Enbuska kirjoittaa uusapostolisesta liikkeestä kirjassa Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia 2016)

”Apostoli” Bill Johnson on sanonut Bethel-seurakunnassa 15.8.2010, että ne, jotka uskovat Jumalan sallivan sairauksia, saarnaavat ”toista evankeliumia”:

BJ”Jeesus paransi jokaisen, joka tuli hänen luokseen kärsimyksen tai tuskan kanssa. Hän paransi heidät. Se on ainoa normi, jota tulee seurata. Kieltäydyn luomasta teologiaa, joka sallii sairauden. Ja tässä meillä on ongelma. Vain yksi, pieni ongelma. Apostoli Paavali antaa meille varoituksen Galatalaiskirjeessä ja hän sanoo näin: ’Jos minä tai vaikka enkeli tulee luoksenne ja saarnaa teille toista evankeliumia, teidän tulee hylätä se.’ (Gal. 1:8). Ihmeellistä, enkeli ilmestyy! Ja jos hän tuo toisen normin, toisen evankeliumin, hylkää se. Hän sanoo: ’Vaikka itse tulisin luoksenne ja olen muuttanut mieltäni, älkää kuunnelko minua.’ Joten mikä evankeliumi se on? Se on Jeesuksen evankeliumi, kuningaskunnan evankeliumi. Sallikaa minun havainnollistaa tätä. Paavali viittaa piikkiin lihassaan, jonka monet tulkitsevat sairaudeksi, jonka Jumala on hänelle sallinut tai tuottanut. Tämä on toinen evankeliumi. Jeesus ei näyttänyt sellaisesta esimerkkiä, eikä hän opettanut sellaista. Ja Paavali sanoi: ’Normia ei voi muuttaa.'”

Raamatun mukaan on päivänselvää, että kärsimykset kuuluvat kristityn elämään. Vaikeuksien kautta uskomme syvenee ja luottamuksemme Jumalaan vahvistuu. Pistimensä kanssa tuskaileva Paavali sai Jumalalta lohdutuksen sanan: ”Ja hän sanoi minulle: ’Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa’. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2. Kor. 2:9,10). Usein Jumala riisuu meidät kaikesta omavoimaisuudestamme, jotta Hänen voimansa pääsisi vaikuttamaan kauttamme.

Bill Johnson on kuitenkin luonut uuden, Raamatun ilmoituksen ulkopuolisen teologian, jossa kristitty ei voi sairastaa tai kärsiä. Hän asettuu jopa Paavalin yläpuolelle antaessaan ymmärtää, että Paavali on harhaoppinen. Asettamalla Paavalin sanat kyseenalaiseksi Johnson luo epäilyksen varjon koko Paavalin opetuksen ylle. Mutta niinhän käärme on aina tehnyt: ”Onko Jumala todella sanonut?”

Miten on mahdollista, että joku voi kävellä jopa Paavalin opetuksen yli? Ilmeisesti sillä perusteella, jos on itsekin ”apostoli”. Nimittäin nykypäivänä maailmalla vaikuttaa voimakkaasti niin sanottu uusapostolinen liike (New Apostolic Reformation, NAR), jossa on satoja apostoleja, ja lisäksi profeettoja. Tunnettuja tällaisia ovat Bill Johnsonin lisäksi esimerkiksi C. Peter Wagner, Cal Pierce, Todd Bentley, David Herzog, Rick Joyner, Bob Jones, Paul Cain, Micke Bickle, Cindy Jacobs, Heidi Baker ja Chuck Pierce.

Uusapostolinen liike on syntynyt kolmesta valtavirtauksesta: Toronton nauruherätys, Kansasin IHOP (International House of Prayer) ja Bill Johnsonin Bethel-seurakunta. Liikkeen mukaan seurakunta täytyy ennallistaa ja varustaa hallitsemaan; sen täytyy tulla täydelliseksi. Sen jälkeen he puhdistavat maan kaikesta pahuudesta taistellen voiton Satanasta, he tuomitsevat luopioseurakunnan, ja he uudistavat koko luomakunnan. Vasta sitten Kristus voi palata.

”Apostolit” voittavat pahuuden he voittavat Saatanan, ei Jumala. Tätä opettaa menestysteologia, mutta ei Raamattu! Raamatun mukaan taistelu on jo käyty Golgatan ristillä, jossa Jeesus voitti Saatanan vallan.

Bill Johnsonin henkilökohtainen avustaja Judy Franklin sanoo: ”Suurin virhe, minkä voisimme koskaan tehdä, on luulla, että tämä maailma on käymässä niin pahaksi, että Hän tempaa meidät pois nopeasti, ennen kuin kaikki kuolemme. Tämä ei … osoita maailmalle, kuinka voimakkaita me olemme, koska Jumala on antanut meille Hänen voimansa.”

Kris Vallotton Bethel-seurakunnasta puolestaan sanoo: ”Minä kieltäydyn hyväksymästä mitään ajattelutapaa, joka juhlii pahoja uutisia aikojen merkkeinä ja tarpeellisina merkkeinä Jeesuksen takaisinpaluulle.”

Raamatun opetus puolestaan on, että ennen Jeesuksen takaisintuloa kaikki täällä menee vain huonompaan suuntaan. Ovatko uusapostolisen liikkeen kannattajat jättäneet lukematta Matteuksen evankeliumin luvut 24 ja 25? Vai ovatko itsensä Jeesuksen sanat sitä ”toista evankeliumia”? NAR-liike on kääntänyt kaiken päälaelleen!

Menestysteologialla on voimakas jalansija Afrikassa. Väärän opetuksen seurauksista kerrottakoon yksi esimerkki Sudanista. Islamilaisessa Pohjois-Sudanissa on ollut hirvittäviä kristittyjen vainoja, mutta monet Etelä-Sudanin kristityistä ovat jättäneet pohjoisen lähimmäiset oman onnensa nojaan. Etelässä kun vaikuttaa voimakkaasti sellainen ajattelutapa, että uskova menestyy eikä voi kärsiä. Tästä syystä he ajattelevat, että pohjoisen kristityt ovat tehneet jotain väärin, koska heitä vainotaan; ”oma vikansa”.

Uusapostolisuudesta ja menestysteologiasta tekee huolestuttavan se tosiasia, että tämänkaltaista opetusta pursuaa joka puolelta. TV7 näyttää vihkiytyneet äärikarismaattisuuden edistämiseen, ja tuon suuntauksen kirjallisuutta on suomennettu koko joukko. Lisäksi Suomessa käy jatkuvasti puhujia uusapostolisesta liikkeestä, esimerkiksi

On kummallista, miten ihmiset menevät mukaan tuollaiseen toimintaan! Eikö enää uskovilta löydy tervettä arviointia ja erottelukykyä? Mutta Jeesushan sanoi, että loppua kohti eksytys ja luopumus vain lisääntyy.

Syvällä kiitollisuudella on pantava merkille, että erityisesti vapaista suunnista on noussut kirkkaita ääniä, jotka hyvin perustellen varoittavat menemästä mukaan tässäkin artikkelissa kuvatunlaiseen epäraamatullisuuteen.

Read Full Post »

Netissä on kuvia, videoita ja kertomuksia siitä, miten Bill Johnsonin Bethel-kirkon väki vierailee hautausmailla siunauksia hakemassa. Ne eivät ole pahantahtoisten ihmisten juoruja, vaan Bethelin väen itsensä julkaisemaa materiaalia. He soukkaavat kuolleiden hengellisten vaikuttajien haudoilla etsien sieltä voitelua. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa Bill Johnsonin vaimo Beni ammentaa hengellistä voimaa C.S. Lewisin haudasta.

gravesucking

Tätä uutta ilmiötä kutsutaan “haudasta ammentamiseksi” (grave sucking). Se on aika lähellä vainajahenkien (demonien) puoleen kääntymistä, joka on ehdottomasti kielletty Raamatussa (3. Moos. 19:31; 3. Moos. 20:6; 5. Moos. 18:10-12).

On erittäin outoa, että Bethel-seurakunnasta kutsutaan jatkuvasti puhujia Suomeen. Viimeksi tammikuussa Bethelistä kävi puhujia Seinäjoen helluntaiseurakunnassa. Halutaanko tänne samanlaista okkulttista harhaa tieten tahtoen? Bethelin taustoista ei nimittäin voi kukaan olla tietämättä – niin paljon sen epäraittiin käytännöt ovat olleet esillä. On häpeällistä, miten vastuuttomia seurakunnan johtajat voivatkaan olla hyväksyessään puhujia täysin epäraamatullisesta seurakunnasta!

Kannattaa katsoa kokonaan OneWay TV:n jakso uusapostolisesta liikkeestä, tai ainakin kohdasta 28:25 eteenpäin. Siinä kerrotaan voitelun hakemisesta kuolleiden haudoilta. Kohdasta 29:18 alkaen videolla esiintyy Ben Fitzgerald, joka vieraili edellä mainitussa Hyvä Sanoma -konferenssissa Seinäjoella. Videolla Fizgerald on Bethelin opiskelijajoukon kanssa Smith Wigglesworthin haudalla vapauttamassa voitelua kaikille lähetyksen katsojille.

Toivottavasti Seinäjoella ei toisteta Nokia Mission (NM) virheitä. Viimeksi mainitulla oli vielä 2000-luvun alkupuolella erittäin hyvää julistusta, kuten ovat olleet Sateet lähetä -tilaisuudet aiemmin. Sitten NM:n avainhenkilöt kävivät Floridassa tutustumassa Lakelandin ”herätykseen” ja sen näkyvimpään hahmoon Todd Bentleyhin. Muistan hyvin, kun Savonlinnassa oli NM:n tilaisuus, jossa puhujat toivoivat voivansa jakaa kuulijoille ”sitä samaa voimaa, mitä siellä koimme”. Siitä alkoikin sitten Nokia Mission alamäki. Kunpa nyt Seinäjoella oltaisiin viisaita, eikä yhtään enempää annettaisi maahamme levitä Toronton ”herätyksen” perua olevaa vierasta tulta ja väärennettyä evankeliumia!

Alla on Andrew Stromin vakava varoitusviesti koskien Bethel-seurakuntaa. Sen lisäksi lue artikkeli Bethel-seurakunnan johtajan Bill Johnsonin New Age -taipumukset.


 

Warning – Bill Johnson and Bethel Church
By Andrew Strom 23.1.2013, suom. SK

Toivon todella, että tämä voisi olla viimeinen tämän tyyppinen artikkeli vähään aikaan. Jotkut luulevat, että minä ”rakastan” tällaisen tavaran jakamista. Toivon kuitenkin rehellisesti, että se kaikki menisi pois ja niin voisimme jatkaa rauhassa ‘todellista’ valtakunnan rakentamisen työtä.

Bill Johnson kuitenkin aiheuttaa sellaista vahinkoa Kristuksen ruumiille kaikkialla maailmassa, että en vain voi olla hiljaa. Uudessa Seelannissa (jossa nykyisin olen) hän pitää kerran vuodessa valtavan konferenssin nimeltä ”Manifest Presence” (Konkreettinen läsnäolo). Se on melko varmasti suurin ja vaikutusvaltaisin kristillinen konferenssi koko maassa ja samoin muissa maissa, kuten UK:ssa, Australiassa, Singaporessa ja monissa muissa. Hänen vaikutuksensa on suunnaton.

Bill Johnson on hyvin miellyttävä mies. Hän myös painottaa useita asioita, joissa olen sydämestäni samaa mieltä – kuten katuevankeliointia, joka käyttää Hengen lahjoja, profetiaa ja parantamista kaduilla jne. Ongelma on kuitenkin, että hän suosittelee ja edistää ”voitelua”, joka on täsmälleen sama, kuin se voitelu, jota Todd Bentley edistää. ”Juopunut kirkkaus” (drunken glory), tulitunneli, nauraminen, nykiminen, kultapöly, ”enkelimania”-tyyppinen voitelu, joka on tehnyt niin paljon vahinkoa karismaattiselle liikkeelle kaikkialla maailmassa – ja monin paikoin alentanut sen järkyttäväksi irvikuvaksi siitä, mitä se kerran oli. Mitä mahtaisivat Derek Prince tai Keith Green ajatella asioista, joita nämä miehet kannattavat – hengellinen juopumus, ”portaalit”, visualisoiminen, henkimatkustus, tulitunnelit, enkelikehät (angel-orbs) yms.? (joita löytyy kaikkialla New Age -liikkeessä, mutta ei Raamatussa).

Bill Johnson oli yksi suurimmista Todd Bentley’n johtaman Lakeland’in herätyksen kannattajista. Ja senkin jälkeen, kun siitä oli tullut sellainen fiasko, kuin siitä tuli, hän jälleen vuonna 2011 suositteli julkisesti Bentley’n palvelutyötä. Mutta Bill tekee sen kaiken niin järkevällä ja käytännöllisellä vetovoimalla ja viisailta kuulostavin sanoin – ”kuinka tämä nyt voisi olla petosta?” Se juuri tekee hänestä niin vaarallisen.

Hänen vaimonsa Beni on Kalifornian Redding’in Bethel-seurakunnan toinen pastori Bill’in kanssa ja on mielenkiintoista, että hän on vieläkin avoimempi niille oudoille asioille, joita he kannattavat. Hän jopa laittaa sen kirjoitettuna internettiin koko maailman nähtäväksi.

Esimerkiksi blogillaan ”Life and Wellness” (Elämä ja terveys) heinäkuun 6. päivänä tänä vuonna hän kirjoitti osiossa nimeltä Love Shack Time: ”Puhuin yhtenä päivänä Ray Hughes’in kanssa ja kerroin hänelle 528 hertsin ääniraudan käyttämisestä profeetallisena tekona. Joku kertoi minulle, että tätä äänirautaa sanotaan RAKKAUDEN ääniraudaksi…” (Huomaa, että kristalleja ja äänirautoja käytetään New Age -terapiassa – eikä niillä ole millään tavalla mitään tekemistä kristinuskon kanssa.)

Beni jatkoi: ”Hiljattain pääsin puhumaan eräässä kokouksessa ja käsittelin B52-yhtyeen laulua Love Shack (Rakkauden vaja). Peräänkuulutin ihmisiltä enemmän rakkautta. Se oli niin hauskaa.”

Olemme kai nyt alkamassa aistia sitä outoa hengellistä maailmaa, jossa nämä ihmiset asustavat. Eräs toinen blogiartikkeli, jonka Beni kirjoitti aiheesta WAKING UP ANGELS (ENKELIEN HERÄTTÄMISTÄ) maaliskuussa 2009, oli myös hyvin paljastava:

Viimeisten parin kuukauden aikana olen henkilökohtaisesti tullut enemmän tietoiseksi enkelien toiminnasta tällä alueella. Kerran se tapahtui, kun olimme rukousmatkalla Arizona’ssa… Eräänä aamuna, kun ajoimme ylös läpi Tehachapi-solan ja laskeuduimme Mojave’n autiomaahan, aloin tuntea enkeleitä. Mitä lähemmäksi pääsimme, sitä vahvemmalta vaikutelma tuntui. Saatoin nähdä heitä kaikkialla! … Ilmoitin siitä ryhmälle ja sanoin: ”Meidän on pysähdyttävä! Meidän on pysähdyttävä jossakin…” Kun ajoimme vähän matkaa, minä sanoin: ”Luulen, että tulemme herättämään täällä joitakin enkeleitä…”

Tiesimme, että meidän piti kääntyä ympäri, tulla ulos bussista ja herättää enkelit. Toivon, että voisin välittää teille sen energian ja nopeuden, kuinka Jumala toimi. Hyppäsimme ulos bussista, puhalsin sofariin ja soitin kelloa ja me kiljuimme ”HERÄTYS, HERÄTYS”. Menimme takaisin bussiin ja ajoimme pois. Kun ajoimme pois, niin hilpeä nauru puhkesi! Olimme järkyttyneitä siitä nopeudesta, jolla tämä kaikki tapahtui ja värisimme seikkailusta ja enkelien toiminnasta. Mitä maailmassa olikaan juuri tapahtunut?! Taivas törmäsi maahan. Woo hoo!!

Tuosta hetkestä lähtien olen tuntenut kehotusta herättää enkelit käyttöön tässä valtakunnan hallinnassa, joka on yllämme täällä maan päällä. Olen jakanut nämä kertomukset muissa paikoissa ja tehnyt enkelien herättämisen profeetallisen teon: saaden kaikki huutamaan, ”HERÄTYS HERÄTYS!” Tiedän, että se on outoa, mutta se on hyvin tehokasta… Yksi tytöistämme, joka nauttii Jumalan enkeleistä… tulee ihan pöhköksi, kun he ovat ympärillä…”

Beni’n viittaus tässä ”taivaan törmäämiseen maahan” liittyy tietysti suoraan Bill Johnson’in kuuluisimpaan opetukseen ”When Heaven Invades Earth” (Suomeksi kirjassa ”Maan päällä niinkuin taivaassa”, TV7 2010). On selvää, että he tarkoittavat tämän kaltaista asiaa käyttäessään tuota sanontaa. Joten jos menemme heidän ohjelmaansa niin sanoakseni, niin mekin voimme kierrellä ”herättämässä enkeleitä” ja ”tulla ”pöhköiksi”, kun näitä ’enkeleitä’ on paikalla. Se voisi olla miltei ”hullunkurista”, ellei se olisi niin New Age’in vakavaa.

Oletan, että ilmeinen kysymys on, ovatko he ”vakavissaan” tässä kaikessa. On murheellista, että vastaus on: ”Kyllä.” Kun joudut niin täysin petetyksi, että luulet, että ”juopunut kirkkaus” ja ”ääniraudat” ja tuleminen ”pöhköksi” ovat normaalia kristityn käytöstä, niin olet avoin mille tahansa. On traagista, jos katsomme sitä kaikkea, mitä nämä ihmiset ovat sanoneet ja tehneet nyt jo vuosien ajan, että meidän on pääteltävä, että yksi kristikunnan suurimmista johtajista (Bill Johnson) asustaa mitä kummallisimmassa näennäishengellisessä universumissa, mitä kuvitella saattaa. Ja hän levittää tätä petettyä typeryyttä Kristuksen ruumiissa massiivisessa määrässä.

Eräs nuori nainen nimeltä Johanna, joka oli opiskellut monta kuukautta Bill Johnson’in Bethel-koulussa, kirjoitti minulle seuraavaa:

Elokuussa 2008 muutin Kalifornian Redding’iin osallistuakseni yliluonnollisen palvelutyön Bethel-kouluun (Bethel School of Supernatural Ministry = BSSM). Valmistuin toukokuussa 2009… Melkein heti aloin kyseenalaistaa sitä outoa käytöstä, joka siellä on niin normaalia.

Bethel’issä on monia sanontoja, joita käytetään päivittäin… ”Jumalalla on vain mukavaa sanottavaa”, ”Ei ole mitään niin korkeaa kuin Korkein”. Siellä oli kaikenlaista häiritsevää käytöstä (tarpeetonta huutelemista, nauramista jne.) koulutuntien ja jumalanpalvelusten aikana. Kun joku vieras puhuja tuli kouluun, oppilaat parveilivat eteen päästäkseen niin lähelle puhujaa kuin mahdollista. Meille opetettiin, että mikä tahansa haluamamme voitelu voitiin vastaanottaa yksinkertaisesti ”vaatimalla se” itsellemme. Oppilaat ryntäsivät lavalle ja pyhäkön etuosaan, jotta puhujat voisivat panna kätensä heidän päällensä.

Puhujien joukossa olivat Bob Jones, Heidi Baker, Georgian ja Winnie Banov, Randy Clark, John ja Carol Arnott… Meillä oli myös säännölliset istunnot Bill Johnson’in, Beni Johnson’in… ja muiden Bethel’in pastorien kanssa. Juopunut käytös ja kyseenalaiset opetukset muutamilta, ellei kaikilta, näistä puhujista, oli ajoittain järkyttävää. Voin varmuudella sanoa, etten koskaan kertaakaan kuullut sanaa ”repentance” (parannus, katumus) missään opetuksessa.

Muistan, että kun Banov’it tulivat, niin koko paikka oli täyttä kaaosta. Kun he koskettivat jotakuta, niin tuo henkilö nytkähteli väkivaltaisesti, tai kompasteli ikään kuin juovuksissa. Banov’it palvelevat ihmisiä kaatopaikoilla kaikkialla maailmassa… Se, mistä muistan heidän puhuneen, oli rakkaus, ilo, autuus ja uusi viini.

Enkeleistä puhuttiin usein. Muistan itseasiassa, että Beni Johnson vei bussin Arizonan ja Uuden Meksikon poikki herättämään enkeleitä, jotka muka nukkuivat. (Eräs yleisistä sanonnoista: ”Wakey wakey”.) Kuulin usein ihmisten puhuvan kohtaamisistaan enkelien kanssa ja kuinka he vierailivat taivaassa. Eräs tuntemani nuori nainen sanoi, että saattoi nähdä enkeleitä kaikkialla. Hän puhui heille kaiken aikaa ja auttoi ystäviään tekemään samaa… Jumalasta tulee kuin joulupukki. Ilman aidon evankeliumin saarnaamista Herran pelko on kateissa.

ANDREW VIELÄ: Kuten voit nähdä kaikista näistä raporteista, niin Bill Johnson’in palvelutyö on erittäin epäilyttävä. On murheellista, että koska petos ei ole yhtä ”selvä” kuin Todd Bentley’llä, niin ihmiset houkutellaan ajattelemaan, että hän on ”okei”. Karismaattiset johtajat kaikkialla maailmassa parveilevat hänen kokouksiinsa ja avoimesti suosittelevat hänen opetuksiaan. Minä uskon, että tästä syystä hän on paljon vaarallisempi kuin Todd Bentley koskaan oli. Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä tulee vääriä opettajia ja ”valheellisia merkkejä ja ihmeitä” pettämään jos mahdollista ”valitutkin”. Ja mitä me näemme tänä päivänä? New Age -käytännöt ja henget tulvivat seurakuntaan. Ja ne ovat Bill Johnson’in kaltaisia miehiä, joista on tullut tämän invaasion ”hyväksyttävät kasvot”. Ystävät, pysykää erossa!

Kommentoikaa verkkosivuillamme. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

Andrew Strom


Lue myös aiheeseen liittyvä uudempi artikkeli Bill Johnson ja New Age.

Read Full Post »

ylistys

Viimeisinä päivinä suuressa helluntailiikkeessä tulee tapahtumaan kolme asiaa: 1) On oleva voiman ylikorostus hurskauden asemesta. 2) On oleva Jumalan ylistämisen ylikorostus, Jumalan, jota he eivät enää rukoile. 3) On oleva Hengen lahjojen ylikorostus Kristuksen herruuden asemesta. – Profetia Azusa-kadun herätyksen ajoilta Los Angelesissa vuonna 1906 –

Aluksi kuvaan tässä artikkelissa nykyistä ylistystä, sen taustoja ja ongelmakohtia Orrel Steinkampin ja Charles S. Gravesin mukaan. Lopussa on omia ajatuksiani ylistyksestä.

Michael Moriarity kertoo nykyisestä ylistyksestä, jota kutsutaan myös Daavidin maja -ylistykseksi: Se on ”täydellinen ylistyksen ja palvonnan malli ja jota UT:n uskovien tulee noudattaa. Sen ylistys- ja palvontamallin ennallistaminen, joka kerran vallitsi Daavidin aikana, on vapauttava ylistyksen profeetallisen virran, joka on varustava seurakunnan uudella voimalla ja tuhoava Saatanan työt. Uskovat lähestyvät Jumalaa uusilla tavoilla, kuten laulaen kielillä ilmestysten saamiseksi, profetoiden laulaen, tanssien tahdissa Hengessä ja kaikilla perinteisillä karismaattisilla menetelmillä (kätten taputus, käsien nosto jne.). Ne, jotka vastustavat tätä ylistyksen ennallistamista, eivät täytä Jumalan normia ja jatkavat toimimalla virheellisessä ylistysmuodossa ja heillä on vaara, että Jumalan kirkkaus jättää heidän seurakuntansa.”

Orrel Steinkamp sanoo, että tämä Daavidin maja -opetus tulee Myöhäissade-liikkeen (Latter Rain) piiristä. Steinkamp jatkaa, että ”on havaittu, että pitkään jatkuva ja toistava ylistys tavallisesti saa Jumalan ’näyttäytymään’. Siten ylistystekniikasta tulee usein alkusoitto Jumalan voiman ilmestymiselle.” Jumalan ”näyttäytyminen” tarkoittaa hänen mukaansa erilaisia manifestaatioita, jotka on opittu liittämään nykyiseen ”herätykseen”. Oikean laatuinen ylistys tuo manifestaatioita, jotka ovat mukamas merkkinä siitä, että Jumala on näyttäytynyt. Uuskarismaattisuudessa ylistystä pidetään myös hengellisen sodankäynnin välineenä.

Steinkamp tiivistää mielipiteensä tuollaisesta ylistyksestä: ”Enemmän kuin Jumalaan suunnattuna palvontana vain ylistyksen ilmaisemiseksi daavidilaista ylistystä/sodankäyntiä harjoitetaan ns. hengellisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Se muistuttaa jonkinlaista hengellistä kaavaa, tai reseptiä. Oppi, että ennallistettu daavidilainen ylistys jollakin tavalla tekee mahdolliseksi, tai jopa vetää puoleensa Jumalan läsnäolon fyysisiä manifestaatioita, näyttää olevan lähellä hengellistä noituutta.”

Steinkamp sanoo vielä: ”Lopuksi ylistyksen ymmärtäminen puhtaasti musiikkina ei ole raamatullista. Apostoli Paavali opettaa, että ylistys koskettaa kaikkia elämän alueita. Ruumiimme antaminen eläväksi uhriksi muodostaa ’järjellisen Jumalan palveluksemme’ (Room. 12:1).”

Lue Steinkampin kirjoitus Daavidilaisen sodankäynnin/ylistyksen ennallistaminen kokonaisuudessaan.

**

Charles S. Graves kirjoittaa kirjassaan Voitelu vai harha? Myöhäissateen perintö hengellisistä kokemuksista ja ylistyksestä seuraavaa:

Olen tulossa yhä vakuuttuneemmaksi, että monilla kristityillä on näitä kokemuksia, koska he menevät tajunnan muuttuneisiin tiloihin. Nämä tajunnan muuttuneet tilat saadaan aikaan viettämällä tuntikausia ”ylistäen” Jumalaa toistamalla kuoroja useinkin rock-musiikin ja ”hengessä tanssimisen” säestyksellä. On todistettu, että tämän kaltainen näännyttävä toiminta voi joskus tuottaa tajunnan muuttuneita tiloja, jos sitä jatketaan kyllin kauan. Luulenpa todella, että voidaan sanoa, että Myöhäissateen seurakunnissa tänä päivänä ylistyksen korostaminen ei ole oikein tasapainossa. Niillä monilla videonauhoilla, joita olen katsellut, vietetään tuntikausia ylistyksessä ja yleensä vähän – tai ei ollenkaan – aikaa käytetään Jumalan Sanaan. Useinkin he sivuuttavat Sanan kokonaan ja menevät suoraan ”palveluun”. Uskon, että syy, miksi he tekevät näin, on saada etua ihmisten vastaanottokyvyn herkistymisestä sellaisen pitkän ylistysjakson aikana.

Oppiin ja elämään nähden helluntailaisena minulla ei varmasti ole mitään ylistystä vastaan, mutta se, mitä olen nähnyt, on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä ihmiset käyttävät ylistystä keinona päämäärän saavuttamiseksi. Päämäärä on tietysti se kokemus, joka tulee, ”voitelu, joka lankeaa” sen jälkeen, kun on ylistetty pitkään. Toisin sanoen – se on kaikki meistä ja tulee keinoksi manipuloida Jumalaa. Me ylistämme Jumalaa, ei siksi, että Hän on ylistyksemme arvoinen, vaan kokemuksen vuoksi, jonka voimme saada. Mitä väkevämpää ylistys on ja mitä kauemmin se kestää, sitä väkevämmän ja kestävämmän ”kokemuksen” me saamme Jumalalta. Tämä ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin itsensä ylistämistä eli hengellistä narsismia ja minä luulen, että se valitettavasti usein johtaa tajunnan muuttuneeseen tilaan ja jonkin okkulttisen kokemuksen vastaanottamiseen viettelevältä hengeltä.

Luultavasti huolestuttavin trendi on rock-musiikin lisääntyvä käyttö ”ylistyksessä”. On hyvin todistettu, että kauan kestävä altistus rock-musiikille voi aiheuttaa tajunnan muuttuneita tiloja. Nuoruudessani innokkaana rock-musiikin kuuntelijana voin todistaa kokemuksesta tämän olevan totta. Kerrotaan, että hiljattain Vineyardin pastori James Rylellä oli ”näky”, jossa Jumala näytti hänelle, että Beatlesien rock and roll-soundi oli lahja Häneltä. Hänen sanoin se oli erityinen musiikillinen voitelu, joka tulisi tuomaan ”totuuden ilmestyksen” ja ”viemään ihmiset minun läsnäolooni”.

Minä kasvoin kuunnellen Beatleseitä, kuten muitakin rock-ryhmiä ja tiedän, että tässä musiikissa on voitelu – demoninen voitelu. Musiikki sai aikaan tunnehuippuja ja aallonpohjia kokonaan sen itsensä kautta. Ajoittain musiikki tuotti voimakkaita vihan tunteita. Jos siihen liittyy huumeiden ja/tai alkoholin väärinkäyttöä, niin tämä musiikki voi olla vaarallista. Puhun sellaisena, joka tietää kokemuksesta. Yksi ensimmäisistä asioista, joista Pyhä Henki sai minut vakuuttuneeksi kääntymykseni jälkeen, oli tarve päästä eroon huomattavan laajasta kokoelmastani rock-musiikkia. Ja niin minä pääsin. Nyt kuitenkin vain 16 vuotta myöhemmin rock-musiikista on tullut olennainen osa ”ylistystä” monissa seurakunnissa.

Kun riivaajien musiikista tulee ylistysmusiikkia Jumalan huoneessa, niin ei ole mitään epäilystä siitä, että me olemme vajonneet suureen eksytykseen.

Puolustan sydämestäni ylistyksen oikeaa asemaa seurakunnassa ja tiedän sen merkityksen UT:n seurakunnan elämälle ja asianmukaiselle toiminnalle. Myöhäissateen ”herätys” on kuitenkin tuonut ylistykseen ja sen merkitykseen seurakunnalle epäraamatullisen korostuksen. Torontossa ja Pensacolassa käytetään tuntikausia ylistykseen ja joskus vain vähän tai ei ollenkaan aikaa Jumalan Sanalle. Kun luemme Apostolien tekoja, me emme voi nähdä sellaista ylistyksen korostamista alkuseurakunnassa:

”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Apt. 2:41,42)

Olisi tyhmää olettaa tämän perusteella, ettei alkuseurakunnassa olisi ollut mitään sijaa ylistykselle. Monet alkukristityistä jatkoivat osallistumista jumalanpalveluksiin temppelissä ja niihin liittyi ylistystä. Paavali kirjoitti korinttolaisille ”psalmeista” ja ”laulamisesta” seurakunnassa, mutta asia on niin, ettei kerta kaikkiaan voi löytää samanlaista ylistyksen merkityksen korostamista alkuseurakunnassa, kuin minkä havaitsemme tämän päivän Myöhäissateen herätyksissä. Lehdessään Morning Star Prophetic Bulletin Rick Joyner kirjoittaa:

Ensimmäisessä kokouksessamme oli pyhä sähköisyys, joka latasi ilmapiirin. Ylistys saavutti välittömästi tason, joka oli yhtä väkevä, kuin mitä koskaan olemme kokeneet ja välittömästi alkoi työntää rajoja taaksepäin. Sitä jatkui yli kaksi ja puoli tuntia. Saarnalle tai ihmisten palvelemiselle ei jäänyt aikaa, mutta se oli oikein. Emme halunneet puhua ylistämisestä ja sodankäynnistä, me tulimme tekemään sitä! Kokemus on paljon parempi opettaja kuin sanat. Ylistyksen voima jatkoi kasvuaan joka kokouksessa aina perjantai-iltaan. Tuon kokouksen aikana kuilu taivaan ja maan välillä jotenkin ylitettiin valtavalla tavalla. [Tietoisuuden muuttuneen tilan kautta?] Kun muusikot olivat lopettaneet, niin ihmiset vain jatkoivat ja äänen voimakkuus kasvoi dramaattisesti. Sitten se oli ikään kuin ”suurten vetten pauhu” olisi täyttänyt suuren seurakuntasalin. Se oli lähes kuurouttavaa. Me näytimme värähtelevän ikään kuin vuorovesiaalto olisi pyyhkinyt ylitsemme. Sitä jatkui useita minuutteja, kunnes ajattelin, ettemme voisi vastaanottaa paljon enempää. Kun se loppui, niin suuri pelon ja kunnioituksen tunne täytti huoneen. Ray Hughes, yksi puhujistamme ja mies, joka on opiskellut ja johtanut ylistystä vuosia, sanoi minulle myöhemmin, että oli mahdotonta, että ihmisäänet olisivat saaneet aikaan sen äänen, jonka me kuulimme tuossa kokouksessa. Hän sanoi, että se tuntui kattavan koko äänikirjon samanaikaisesti ja että hän oli kuullut sellaista vain unissa ja näyissä, joita hänellä oli ollut kymmenen vuotta aiemmin. Minä en ymmärrä teknisiä yksityiskohtia siitä, mitä kuulimme, mutta olen ollut monissa konserteissa ja rock-festivaaleissa, joissa on ollut satoja tuhansia ihmisiä enkä koskaan ole kuullut mitään sen kaltaista. Ylistysryhmämme jäsenet, jotka ovat soittaneet sellaisissa konserteissa, sanoivat, etteivät hekään ole koskaan nähneet tai kuulleet mitään sen kaltaista… Siinä on täytynyt olla taivaallista apua.

Minun käsitykseni mukaan se, mitä Joyner kuvailee, on seurausta siitä, kun monet tässä joukossa siirtyvät tietoisuuden muuttuneeseen tilaan, joka saatiin aikaan ”yli kaksi ja puoli tuntia” kestävällä voimakkaalla ylistyksellä, joka suoritettiin rock-musiikin säestyksellä ja tahdissa. Musiikki on aina näytellyt olennaista osaa New Agen okkulttisessa maailmassa. Musiikki, jota käytetään johtamaan osallistujat tietoisuuden muuttuneisiin tiloihin, tekemään heidät avoimiksi hengille!

Samalla tavalla tuntikausien väkevän ylistämisen jälkeen nämä ihmiset tulevat avoimiksi ”voitelulle” ja niiden kokemusten vastaanottamiselle, jotka seuraavat sitä. ”Pyhä nauru”, ”Pyhän Hengen liima”, ”kaatuminen Hengessä”, psykosomaattiset parantumiset, eläinäänet, hillitön vapina ja muut ”voiteluun” liittyvät ilmiöt alkavat murtautua esiin ja seurauksena on hullujenhuone. Tosiasia on, että nämä kokemukset ovat samanlaisia kuin ne, jotka ovat olleet tunnusmerkillisiä okkultismille ja New Agelle vuosia. Tekniikka, jolla niitä tuotetaan, on sama. Eric E. Wright julistaa:

He ovat havainneet, että toistava, tunteellinen ja pitkäkestoinen laulaminen, todistukset parantumisilmiöistä, kehotukset olla avoimia kaikelle, mitä Hengellä on varattuna heille, yhdistettynä kolme tuntia tai kauemmin kestäviin kokouksiin, luo latautuneen ilmapiirin. Kokous on täynnä epätavallisen odotusta. Kokouksen polttopiste ei ole Sanan saarnaamisessa, vaan ”palvelemisen” ajassa sen lopussa. Saarnan aikana monet läsnä olevista käyvät levottomiksi. Kuten hypnoosissa ”kohdehenkilöiden reaktiot riippuvat hypnotisoijan tunteiden voimakkuudesta ja yleisestä ilmapiiristä”. ”Palvelun ajalla” jännitys kohoaa ja ihmiset reagoivat tärisemällä, kaatumalla, voihkimalla jne. Albert Dager huomauttaa, että ihmiset, jotka reagoivat näissä kokouksissa ovat ”normaaleja, arkipäivän ihmisiä”, jotka ”eivät voi uskoa, että heitä voitaisiin aivopestä tai manipuloida”. Mutta se tapa, jolla jännitys ja kiihko lisääntyy joissakin kokouksissa, saa heidät unohtamaan varuillaan olemisen. He ovat taipuvaisia suggestioon – jopa suggestioon, että heidät on parannettu! Vahvasti latautuneiden kokousten voima tunnustetaan laajalti. ”Jokainen hypnoositerapeutti, jolla on ollut tilaisuus harjoittaa hypnoosia kollektiivisessa ympäristössä, vahvistaa sen helppouden, jolla kouluttamattomat sattumalta valitut ihmiset menevät hypnoositilaan ja esittävät yksinkertaisesti jäljitellen niitä hypnoottisia ilmiöitä, joita he juuri ovat havainneet muissa… Samalla, kun Vineyardin johtajat eivät ehkä tarkoituksella ryhdy manipuloimaan ihmisiä, tai harjoita joukkohypnoosia, niin he ovat hyvin sinisilmäisiä inhimillisten tunteiden ja vapauttamiensa vaarojen ymmärtämisessä.

Vuosia sitten näin videon New Age -ryhmästä, jota johti Bhagwan Shree Rajneesh. Sadat hänen kannattajansa tanssivat ja lauloivat sitkeästi noin tunnin ajan, kun he ”ylistivät” Rajneeshia, joka istui tyynesti heidän edessään ottaen sen kaiken vastaan. Noin tunnin kuluttua useimmat ylistäjistä alkoivat väsyä ja vähitellen melu hiljeni ja ylistäjät hiljenivät jatkaen mietiskelemällä jumalaansa Rajneeshia. Yhtäkkiä sekasorto puhkesi! He kaikki alkoivat kokea jotakin – useimmat alkoivat täristä tai nykiä. Muutamat kaatuivat lattialle ja jatkoivat täristen rajusti ja hillittömästi. Jotkut nauroivat hillittömästi samalla, kun jotkut itkivät. Jotkut näyttivät olevan ahdistuneita ja hyvin peloissaan. Näytti, että kaikki olivat menneet samantyyppisiin kokemuksiin samanaikaisesti. Jos ei olisi voinut päätellä Rajneeshin oppilaiden puvusta ja heidän laulustaan, niin olisi ollut vaikea nähdä mitään eroa tämän kokouksen ja monien Toronton ja Pensacolan kokousten välillä tänä päivänä. Kokemukset ovat samat.

Näin siis kirjoitti Charles S. Graves.

**

Aivan aluksi pitäisi tietysti määritellä, mitä ylistys on. Ovatko esimerkiksi ilo, kiitollisuus ja palvonta eri asioita kuin ylistys? Teoretisoimatta sen enempää niputan ne tässä kaikki ylistys-käsitteen alle.

Nykyisin ylistys tuntuu tähtäävän tunnepuolen kokemuksiin, jonkinlaisiin elämyksiin. Jos ylistetään vain sen takia, että voidaan saada itsellemme emotionaalisia kokemuksia ja unohdetaan Jumala ylistyksen keskiöstä, ollaan pahasti hakoteillä. Kaiken kaikkiaan sellainen ylistys, joka vaikuttaa suorittamiselta, ”pumppaamiselta” tai rituaalilta, tuntuu vastenmieliseltä ja keinotekoiselta.

Monet ihmiset tuntevat olonsa kiusaantuneiksi tilanteissa, joissa lauletaan pitkiä aikoja ylistyslauluja kädet kohotettuina. Eikä ihminen aina ole kiitosmielellä, voi olla monenlaisia vaikeuksia elämässä sillä hetkellä. Ihmiset ovat myös luonteeltaan erilaisia – monilta ylistäminen kerta kaikkiaan ei vain luonnistu. Suomalaisethan ovat tunnetusti jäyhää kansaa, joka ei hevin tunteitaan muille näytä. Luonteiden erilaisuutta on voitava kunnioittaa – eivät kaikki ole samanlaisia, eikä heitä pidä puristaa samaan muottiin.

Ylistyksen on lähdettävä aidosti sydämestä, sillä ei väkinäisessä ylistämisessä ole mitään mieltä. Tosin meidän pitäisi nähdä vaikeuksiemme yli ja ymmärtää Jumalan suuruus kaikessa – omasta kurjuudestamme huolimatta. Raamatussa meitä kehotetaan kiitämään joka tilanteessa (1. Tess. 5:18). Kiitollisuuden Jumalaa kohtaan pitäisi olla sydämen asenteenamme.

Itse kuulun siihen joukkoon, joka ylistää mieluummin itsekseen kaikessa hiljaisuudessa silloin kun siihen on aihetta. Lähinnä se ilmenee kiitosmielenä ja kiitosrukouksena Jumalalle. Jumala on auttanut monin tavoin niin pienissä kuin suurissakin asioissa, ja on luonnollista antaa Hänelle kaikesta kunnia ja kiitos. Mikään tässä maailmassa ei ole omaani. Kaikki mikä meillä on, on lahjaa Jumalalta: läheiset, maallinen omaisuus, toimeentulo, terveys jne.

Saamme kiittää ja ylistää Jumalaa myös siitä, että Hänen sanansa ja lupauksensa Raamatussa ovat tosia. Ja jos ei muusta voi ylistää, niin ainakin siitä, että saa olla pelastettu syntinen Jeesuksen sovitustyön tähden.  Herramme Jeesus on murskannut käärmeen pään Golgatan keskimmäisellä ristillä, joten Saatanalla ei ole meihin enää mitään valtaa!

Toki mielelläni yhdyn ylistyslauluihin ja kiitosvirsiin hengellisissä tilaisuuksissa. Mielipiteeni oikeanlaisesta ylistysmusiikista on, että ensinnäkin sanoman on oltava oikea ja selkeä, Kristusta korottava. Toisekseen uskon, että Jumalakin kuuntelee mieluummin hillittyä musiikkia kuin kovaäänistä bändiä. Joskus tässä on ihan terveen järjen käyttö paikallaan: musiikin on oltava sellaista, että kaikki vauvasta vaariin voivat olla paikalla. Ei Pyhän Hengen tahto ole, että vanhempi väki jää kotiin seurakunnan kokouksessa esitettävän musiikin takia tai että täytyy pitää korvatulpat korvissa.

Kiitos ja ylistys sinulle Jeesus, että olet kuollut puolestani ja lahjoittanut minulle iankaikkisen elämän. Kiitos, että tiedät kaikki tarpeeni ja olet pitänyt minusta huolta monin tavoin. Kiitos avustasi ja turvastasi kaikissa vaikeuksissani. Kiitos, että olet lähellä minua ja että mikään ei tapahdu ilman Sinun sallimustasi. Kiitos siitä, että saan luottaa sinun hyvään tahtoosi minunkin kohdalla; tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni. Aamen.

Lue vielä aiheeseen liittyvä artikkeli Tämän päivän ”kristinusko” – ei mitään muuta kuin tunteita.

Read Full Post »