Olen viime aikoina lukenut Tapio Nousiaisen kirjaa Ellei nisunjyvä kuole. Kirjan keskeinen teema on yksittäisen uskovan ja sitä kautta seurakunnan elämä – millaista se useimmiten on ja millaista sen pitäisi olla Raamatun mukaan. Hän ottaa käsittelyyn muun muassa uskovien synnit ja edellytykset herätykselle. Kirja valottaa myös sitä, mitä on olla Jumalan koulussa. Seuraavassa tuon esille joitakin kirjan ajatuksia. Omat huomioni olen kirjoittanut violetilla tekstillä.
Lihalliset, sielulliset ja hengelliset kristityt
Nousiainen jakaa kristityt kolmeen ryhmään: lihallisiin, sielullisiin ja hengellisiin.
Ääripää lihallisesta kristitystä on muotojumalinen eli nimikristitty. Hänen hengellinen elämänsä on rituaalien ja muotomenojen harjoittamista. Hän ei ole koskaan tullut pelastukseen.
Tämän tyyppistä kristillisyyttä on valitettavan paljon Suomen kirkossa, todettakoon se nyt Uskonpuhdistuksen muistopäivänä. Muotojumalisuuden vaikutuksesta tarjotaan ”kristillistä” joogaa ja erilaisia hiljentymis- ja mietiskelytekniikoita muka kristillisinä. Entistä enemmän tilaa saa synkretismi – kaikki uskonnot ovat yhtä.
Uskovakin voi olla lihallinen kristitty: vanha ihminen elää voimakkaana – liha ei ole kuollut ristillä, vaan syntielämä saa hänessä vallan. Minä eli vanha ihminen on keskipisteenä. Rukous on vastenmielistä pakkoa. Tällainen henkilö on saattanut olla uskossa vuosikymmeniä.
Sielullinen uskova ihminen rakentaa uskonelämänsä tunne-elämysten varaan. Hän ottaa vastaan uskonelämästä valoisat puolet, mutta nurisee koettelemuksista. Hänellä on taipumusta ylihengellisyyteen ja ailahtelevaisuuteen. Hän voi olla äänekäs rukoilija, mutta hänellä ei ole kestävyyttä rukoustaisteluun.
Hengellisen uskovan tuntomerkkeinä puolestaan ovat:
- Hän tutkistelee kaiken (1. Kor. 2:15) ja pystyy erottamaan hyvän pahasta (Hepr. 5:14).
- Hänellä on Hengen palavuus (Apt. 18:25).
- Hänellä on Hengen viisaus (Apt. 6:10, 1. Kor. 2:13).
- Hän on rukouksen ihminen (Joh. 4:23).
- Hän on Kristuksen rakkauden valtaama (Room. 5:5).
- Hän on nöyrä (Matt. 11:29). Hän antaa kunnian Jumalalle ja tuntee itsensä pieneksi Hänen edessään. Hänellä on oikeanlainen Herran pelko.
- Hän on toisten palvelija (Mark. 10:44, 45).
- Hän on kuuliainen (Fil. 2:8, Joh. 12:26). Se voi viedä jopa kuolemaan Jeesuksen tähden.
Jeesuksen tie oli kärsimysten tie. Se on myös hengellisten uskovien tie, ja sen päämääränä on pyhitys. ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room. 6:22). ”Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen” (Gal. 5:22). ”Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hepr. 12:14).
Pyhitys on kristityn kasvua, ja se tapahtuu usein kärsimyksen kautta Jumalan koulussa. Se ei ole menestysteologiaa vaan menetysteologiaa – usein saatamme menettää siinä koulussa kaiken inhimillisen, kuten kävi Jobille.
Tapio Nousiainen esittää meille kysymyksiä mietittäväksi: ”Haluammeko kasvaa? Haluammeko alistua Jumalan kouluun? Haluammeko tulla Jumalan koulussa hengellisiksi ihmisiksi?” Hän toteaa, että muuta mahdollisuutta ei ole, tämä on ainoa tie. Jumalan seurakunta tarvitsee hengellisiä uskovia.
Yhden leiviskän palvelijat
Jeesus kertoi vertauksen palvelijoista, joiden haltuun isäntä uskoi omaisuuttaan, leivisköitä, matkustaessaan ulkomaille. Palvelijat hoitivat leivisköitä eri tavoin: kaksi heistä hankki niiden avulla lisää leivisköitä, mutta yksi säilytti sitä piilossa eikä saanut kasvatettua leivisköjen määrää. Kun isäntä palasi, hän palkitsi omaisuutta hyvin hoitaneet, mutta oli ankara sille palvelijalle, joka toi takaisin vain sen yhden leiviskän: ”’Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen… Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.’” (Matt. 25:26-30)
Tässä vertauksessa isäntä kuvaa Jeesusta ja palvelijat Jumalan lapsia. Leiviskät ovat erilaisia lahjoja, joita meille on suotu. Vertaus on kuvausta siitä, miten meidän tulisi lahjojamme käyttää. Seurakunta koostuu valtaosin näistä yhden leiviskän palvelijoista. Tuo yksi leiviskä on Tapio Nousiaisen mukaan pelastus Jeesuksessa Kristuksessa, mutta liian usein me vain keskitymme oman pelastuksemme varjelemiseen ja siten kätkemme leiviskämme.
Meille on annettu käsky ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Tämä koskee myös meitä yhden leiviskän omistajia. Kaikki me voimme toimia ainakin seuraavilla tavoilla:
- Olla esirukoilijoina.
- Uhrata kukin kykyjemme mukaan.
- Olla mukana seurakunnan työssä vapaaehtoisena.
- Levittää hengellistä kirjallisuutta yms. materiaalia.
- Evankelioida ihmisiä siellä missä elämme ja toimimme.
Nousiainen lataa suorin sanoin: ”Moni Jumalan lapsi ei ole eläessään voittanut edes yhtä sielua Kristukselle. Yhden leiviskän palvelija istuu penkissä ja odottaa, että kirkkoherra, kappalainen, nuorisopastori, saarnaaja, evankelista tai muu puhuvainen hoitaa asian… Voi tätä Kristuksen seurakunnan joutilasta, korkoakasvamatonta ja syväjäädytettyä pääomaa!”
Eikö meillä todellakaan ole tuskaa hukkuvista sieluista? Jos ei ole, miten herätystäkään voi tulla, kun emme itsekään ole heränneet!
Herätys ja seurakunta
Todellisen herätyksen ainoa oikea tuntomerkki on se, että siinä syntyy terveitä lapsia Jumalan valtakuntaan – syntiset kokevat todellisen uudestisyntymisen.
Tapio Nousiainen luettelee muutamia asioita, jotka estävät herätyksen alkamisen.
Seurakunnan ilmapiiri voi olla epäterve. Siellä saattaa esiintyä eripuraisuutta, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta ja jopa vihaa uskovaisten välillä. Seurakunnassa voi esiintyä myös juoruilua, panettelua, säälimätöntä arvostelua, kovuutta ja ylpeyttä. Seurakunnan jäseninä on siis lihallisia kristittyjä.
Uskovilta ja seurakunnasta puuttuu tuska sieluista, eikä olla valmiita hellittämättömään rukoustaisteluun.
Nousiainen kritisoi myös sielullista toimintaa, jota saadaan aikaan jytämusiikilla ja lähes hysterianomaisella kiihkeällä ”sananjulistuksella”. Tuloksena tästä on enemmän keskosia kuin terveitä lapsia.
Tulisi olla samanlaista asennetta kuin alkuseurakunnassa: ”Niin oli nyt seurakunnalla koko Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauha; ja se rakentui ja vaelsi Herran pelossa ja lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta” (Apt. 9:31). Siellä vallitsi rauha, Herran pelko ja Pyhän Hengen vaikutus.
Herätystä edistävä ilmapiiri on täynnä rakkautta, rauhaa ja yksimielisyyttä. Seurakunnassa on tehtävä sovinto, pyydettävä ja annettava anteeksi. Kun aidosti tästä sydämet särkyvät ja itketään, syntyy herätykselle otollinen ilmapiiri.
Oikea Herran pelko panee jättämään synnit pois. Seurakunnassa ei saa olla näkyviä eikä piilossa olevia syntejä. Ne ovat este herätykselle. On turha hokea: ”Herra, anna meille herätys ja aloita se minusta!” Jumala ei tee mitään väkisin: ei hän puhdista seurakuntaa väkisin eikä pane meitä parannuksen paikalle väkisin. Meidän tulee itse panna pois syntimme. Meidän on itse pantava välit kuntoon muiden kanssa.
Olemmeko valmiit maksamaan herätyksestä sen vaatiman hinnan, sillä tuomio alkaa Jumalan huoneesta (1. Piet. 4:17)?
Ellei nisunjyvä kuole
Tapio Nousiainen ottaa esille muutamia asioita, jotka helposti nousevat uskonelämän pääasioiksi:
- Oma pelastuminen.
- Toiminta seurakunnassa.
- Kristinuskon yksittäiset opinkohdat tulevat niin tärkeiksi, että ne jakavat Jumalan kansan eri leireihin.
- Kristinuskon tekeminen niin suosituksi, että kuka tahansa saataisiin sen pariin.
- Ihmeiden ja merkkien perässä juokseminen ja suuren läpimurron odottaminen tätä kautta.
Jeesus kysyy meiltä kahta pääasiaa sanoessaan ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi” (Joh. 15:16). Nämä pääasiat ovat siis meneminen ja pysyvän hedelmän kantaminen.
Uusi käännös puhuu liikkeelle lähtemisestä. Meidän on aika lähteä liikkeelle ja tuottaa hedelmää!
Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää” (Joh. 12:24). Nousiainen käsittelee kirjassa laajasti, mitä kaikkea tämä tarkoittaa uskovan kohdalla. Se on Jumalan koulua, johon kuuluvat muun muassa vaikeudet, ahdistukset, hyljätyksi tulemiset, vainot. Jumala vie meidät joskus pimeyteen, jossa saatamme jopa tuntea Jumalan hyljänneen meidät. Kaiken tämän tehtävänä on murtaa nisunjyvän kuori, jotta sieltä paljastuisi todellinen, kärsivä, haavoitettu ja lämmin ihminen. Jumala tahtoo murtuneita sydämiä, murhetta hukkuvista sieluista. Särjetty sydän saa aikaan kyyneleitä; nisunjyvä pääsee itämään vain kosteudessa.
Herätys vaatii nisunjyvän kuolemaa – vanhan ihmisemme kuolemaa. Kun se kuolee, nisunjyvä tuottaa paljon hedelmää.
Edellä olevat poiminnat kirjasta Ellei nisunjyvä kuole ovat otoksia kokonaisuudesta eivätkä alkuunkaan tee oikeutusta kirjalle. Kannattaa siis lukea koko kirja! Sitä löytyy kirjastoista sekä käytettynä edullisesti netin divareista.
Lue myös artikkelini Herätys Suomeen.
Ajankohtaista uskosta 