Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘globalisti’

Twilight’s Last Gleaming
By Alice Childs, 30.6.2019, suom. SK

Voi sano, voitko nähdä sen kiistämättömän totuuden, että Amerikka on laskeutumassa iltaruskon viime säteiden aikaiseen loppuratkaisuun?

Kukaan rehellinen, jolla on vähänkin tietoisuutta, ei voi olla myöntämättä, että aurinko on laskemassa kerran niin suurenmoiselle amerikkalaiselle imperiumille. Itseasiassa ei ole kyse vain Amerikan lopullisesta kaatumisesta, joka on murtautumassa päällemme. Se on myös koko langenneen maailmanjärjestelmän loppuminen, joka on ollut pilalla aina Eedenin paratiisista saakka, kun Käärme petti Eevan ja Aadamin kapinointi johti paratiisin menettämiseen, mikä vaati Jumalan Pojan henkilökohtaista puuttumista luomukuntansa asioihin hankkimaan lunastuksen kadotetulle ja langenneelle ihmiskunnalle.

Me olemme viimeinen sukupolvi. Me olemme se sukupolvi, joka syntyi näkemään Israelin jälleensyntymisen, Jumalan ”supermerkin”, joka oli merkkinä viimeisen sukupolven alkamisesta – sukupolven, joka olisi elossa ja näkisi kaikkien Raamatun ennustamien tapahtumien huipentumisen. Tämä on jännittävää, kunnioitusta herättävää ja kauhistuttavaa. Juuri nämä tapahtumat, jotka ovat käynnissä ja lähes täyttyneet, osoittavat ilman mitään epäilystä, että todellakin elämme seurakuntadispensaation iltaruskon viime säteiden hetkiä.

Näetkö, mitä on tapahtumassa? Näetkö, miten lähellä seurakunnan tempausta me olemme ja sitä seuraavia seitsemää viimeistä vuotta – Jaakobin vaivanaikaa?

Älä erehdy, armon aika on melkein lopussa, hirmuisen Herran päivän koitto on käsillä. Kun tarkastelemme sitä, missä olemme ja mitä on jo käynnissä meillä kansakuntana ja maailmassa, niin on ilmeistä, että olemme nyt iltaruskon viime säteiden heikkenevässä valossa. Katsokaamme vain muutamia näistä viimeisistä viimeisimpien päivien indikaattoreista, että seurakunta-aika on loppumassa ja Herran päivä on ”käsillä”. Ottakaamme esim. YK:n kauaskantoiset globaalit suunnitelmat Agenda 21 ja Agenda 30. Nämä julistukset ovat todella kauhistuttavia, sekä julkeine vallan sieppauksineen, että systemaattisine tukahduttamisineen, mitä tulee henkilökohtaisiin, perhettä koskeviin, yhteisiin ja kansallisiin vapauksiin.

Kumpikin asiakirja, Agenda 21 ja Agenda 30, vaikuttavat suoraan joka ainoaan yksittäiseen Yhdysvaltain kansalaiseen (kuten myös melkein kaikkien muiden maiden kansalaisiin). Kohdusta hautaan – elämämme ja lastemme elämän sekä tulevaisuutemme on kaapannut elitistien oligarkia, joka on tehnyt itsensä ”hallitseviksi jumaliksi” kaikkien ihmisten yläpuolelle. He yksin päättävät, kuka elää, kuka kuolee ja minkä arvoinen itse kunkin elämä on.

Lusiferistiset agendat, joita tämä vaaleilla valitsematon eliittisten suuruudenhullujen monikansallinen ryhmä on suunnitellut vuosikymmeniä – jopa vuosisatoja – yltää aina Temppeliritareihin ja vapaamuurarien kiltoihin. Adam Weishaupt’in aloittaman illuminaattijärjestön, sekä lukuisien muiden esoteeristen järjestöjen päämäärät ja agendat ovat juuri tällä hetkellä täyden toteuttamisen prosessissa. Se, mitä nyt orkestroidaan ja on pian valmista, ei ole yhtään vähemmän, kuin orwellilainen painajainen, joka on nopeasti muodostumassa suureksi petojärjestelmäksi, jota hallitsee, ei kukaan muu, kuin itse Antikristus.

Näihin agendoihin tarkasti kirjatut suunnitelmat, jotka on kaavailtu hirvittävän selvästi ja yksityiskohtaisesti, paljastavat totuuden, että näiden Uuden Maailmanjärjestyksen globaalien arkkitehtien suunnitelmat ovat jo hyvin käynnissä ja niitä toteuttavat samat henkilöt, jotka rahoittavat ja allekirjoittavat tätä monen biljoonan dollarin (ja paljon yli) monilonkeroista hirviötä.

Kaikki YK:n meneillään olevat suunnitelmat on tarkoitettu valvomaan kulttuurimme jokaista aluetta: hallinnon, talouden, koulutuksen, rahoituksen, viihteen ja uskonnon. Elämän KAIKKIA ALUEITA on valvottava ja kaikki heidän kulttuuriamme koskevat valvonnan näkökohtansa on sanottu hienostuneesti ja kauhistuttavan yksityiskohtaisesti niiden henkilöiden sanoissa, jotka ajavat tätä globalistista viimeisten päivien agendaa.

Nämä kaaoksen kätyrit (Minions of Chaos) ovat nyt soluttautumassa kulttuurimme jokaiseen kerrokseen ja kolkkaan. He ovat nyt tosiaankin hallitsevissa ja johtavissa asemissa näistä kulttuurialueista JOKA AINOAN sisällä voidakseen täysin indoktrinoida kulttuurimme (ujuttaa omia näkemyksiään). Heidän tavoitteenaan on saada aikaan järisyttävä näkökulman muutos jokaisen amerikkalaisen maailmankatsomuksessa – erityisesti lastemme – esikoulusta aina valmistumisen jälkeisiin ohjelmiin ja siten siirtää Amerikka pois juutalaiskristillisiltä juuriltaan, moraalista ja maailmankatsomuksista, joille kansakuntamme perustettiin.

Sitä pohjaa, jolla perustuslakimme ja laillisuusperiaatteemme lepää ollaan systemaattisesti siirtämässä kohti panteistista, narsistista, itsekeskeistä, aina tarvitsevaa, aina oikeutettua ”parvi”-mentaliteettia, jossa henkilökohtaiset vapaudet, henkilökohtainen motivaatio ja henkilökohtainen vastuu murskataan kommunistisen ”parvimielen” valtavan painon alla eliittioligarkian (valtaeliitti) kanssa isännöidessä ja valvoessa sitä. Se kaikki on siellä esitettynä heidän omilla sanoillaan YK:n suunnitelmissa nimeltä Agenda 21 ja Agenda 30.

Tiedätkö, MIKSI he – YK:n globalistiset nukketeatterin esittäjät – eivät ole huolissaan siitä, että hirvittävää totuutta siitä, mitä he tekevät, ollaan asettamassa selvästi näkyviin? Se johtuu siitä, että he tietävät useimpien amerikkalaisten olevan liian laiskoja, liian itsekeskeisiä, liian epäuskoisia, liian välinpitämättömiä, liiaksi oman erityisen ”leivän ja sirkushuvinsa” lumoissa, liian apaattisia, liian peloissaan tai peloteltuja vaivautuakseen tutkimaan ja lukemaan niitä karmivia totuuksia, joita he ovat itseasiassa julkaisseet.

Ja tiedätkö mitä? Globalistit ovat oikeassa. Hyvin harvat amerikkalaiset todella välittävät tarpeeksi tutkiakseen totuutta itse.

Hyvin epämukava ja sopimaton tosiasia on, että jokainen TULEE välittämään – ja pian, koska amerikkalaisen vapauden (sekä henkilökohtaisen että kansallisen) kolossi yhdessä sen kanssa, mitä on jäljellä kansallisesta itsemääräämisoikeudestamme, on vuotamassa kuoliaaksi sadoista tuhansista viiltohaavoista. Amerikka on kuolintuskiensa vaiheissa.

Amerikka sellaisena, kuin olemme sen aina tunteneet, on ollut tekohengityksellä vuosikymmeniä ja on nyt kuolemassa viimeistä kertaa, ilman mitään mahdollisuutta koskaan enää toipua.

On traagista, että suurin osa käveleviksi kuolleiksi muuttuneesta amerikkalaisesta yleisöstä jatkaa tavalliseen tapaan kognitiivisessa dissonanssissaan eläen omien pienten läpinäkymättömien kupliensa sisällä piiloutuen eittämättä epämukavalta, mutta yhä ilmeisemmältä todellisuudelta siitä, kuinka kauas olemme menneet kansakuntana ja kulttuurina. Mutta usko varoituksia Amerikka: harhojen kuplasi ovat särkymässä ja se Amerikka, jota kaikki älä-näe-mitään-pahaa -nuket todistavat, kun heidät raa’asti herätetään karuun todellisuuteen.

Pian Amerikka pakotetaan näkemään ja käsittelemään totuutta. Kun Jumalan väistämätön tuomio tulee, se on enemmistölle täydellinen järkytys. Ei tule olemaan pako- eikä piilopaikkaa, kun Juudan leijona karjahtelee oikeuttaan ja kostoaan tämän pahaa rakastavan, Jumalaa vihaavan maailman päälle.

Tietysti me ”tuomion ja synkkyyden” huutajat, me ”pahanilmanlinnut”, jotka olemme aina olleet parjattuja epämukavia vartijoita muurilla – aina vihattuja, alituisesti pilkattuja, poikkeuksetta halveksittuja ja aina hinnalla millä hyvänsä kartettavia tuomioprofeettoja – olemme yrittäneet vuosien ajan kertoa maailmalle, mitä on tulossa.

Me vihatut lähestyvästä tuomiosta varoittajat TIEDÄMME jo. Tiedämme, mitä on OLLUT tapahtumassa, mitä ON tapahtumassa nyt ja mitä on TAPAHTUMAISILLAAN. On liian paha, että niin monet muut ovat niin yllättyneitä ja järkyttyneitä, kun kajastava tietoisuus itsenäisten vapauksiemme menetyksestä käy lopulta liian ilmeiseksi heillekin, että sen voisi jättää huomiotta. On traagista, että silloin, kun totuus siitä, kuinka asiat TODELLA OVAT, käy lopulta täysin selväksi jopa heille, se on aivan liian myöhäistä.

Voisin vielä kerran anella jokaista kohtaamaan sen, mitä tapahtuu juuri nyt ja mitä tulee tapahtumaan Amerikalle ja maailmalle yleensä – varsinkin mitä on aivan horisontin yllä hyvin pian tapahtuvan jäännösseurakunnan tempauksen jälkeen – mutta minä tiedän jo, että nämä varoitushuudot ovat suurimmalta osalta turha vaiva.

On enää hyvin harvoja, jopa niiden joukossa, jotka sanovat olevansa Kristukseen uskovia, jotka todella haluavat tietää totuuden tempauksen läheisyydestä. On suhteellisen harvoja, jotka uskaltavat kohdata todellisuuden sen suhteen, missä olemme niin seurakuntana kuin kansakuntana.

Hyvin harvat ymmärtävät, että todella elämme iltaruskon viime säteissä. Jokainen tulee lopulta tietämään – ja ennemmin pian kuin myöhemmin. Voi, he tulevat tietämään – hyvin pian.

Iltarusko on nopeasti muuttumassa tulevan tuomion yöksi. Lepää rauhassa (Requiescat en pace) Amerikka. Kun Uuden Maailmanjärjestyksen antikristillinen systeemi nousee, niin jäännösseurakunta huutaa yhä palavammin MARANATA!

 

Read Full Post »

The Unhindered March Toward Globalism
By Britt Gillette, 18.6.2019, suom. SK

Muutaman viime vuoden aikana äänestäjät kaikkialla maailmassa hylkäsivät globalismin nationalismin hyväksi. Yhdysvalloissa Donald Trump tuli presidentiksi ohjelmalla ”Amerikka ensin”. Hän lupasi pysäyttää laittoman maahanmuuton, vetää Amerikan ulos huonoista kansainvälisistä sopimuksista ja muuttaa ”vapaakauppasopimukset” ”oikeudenmukaisen kaupan” sopimuksiksi. Kuukausia aikaisemmin Yhdistyneen Kuningaskunnan äänestäjät päättivät lähteä Euroopan Unionista. Tähän päivään saakka ”Brexit” on edelleen oka globaalin eliitin kyljessä.

Vuonna 2019 tilanne ei ole paljon muuttunut. Viimeaikaiset vaalit osoittavat, että nationalismi on edelleen suosittu. Intiassa hindunationalisti pääministeri Narendra Modi voitti toisen kauden. Pyrkien hindumyönteisellä nationalistisella foorumilla Hänet valittiin uudelleen maanvyöryvoitolla. Britanniassa Brexit-puolue (joka perustettiin vasta joitakin kuukausia sitten) tuli ensimmäiseksi 30 %:lla äänistä. 29 paikalla se on nyt suurin yksittäinen puolue Euroopan parlamentissa. Ranskassa presidentti Emmanuel Macron näki puolueensa menettäneen maata Euroopan parlamentin vaaleissa Marine Le Pen’in kansalliselle kokoomukselle. Vain kaksi vuotta sitten Macron voitti Le Pen’in presidentinvaaleissa. Tällä kertaa hänen puolueensa sai 23 % äänistä, kun Macron’in puolue vain 22 %. Italiassa Matteo Salvinin nationalistinen puolue, joka tunnetaan nimellä Liiga, tuli ensimmäiseksi 34 %:lla äänistä. Kautta EU:n sama tarina toistui uudelleen ja uudelleen. Nationalistiset poliitikot saivat mahtavia voittoja.

Tarkoittaako tämä kaikki, että maailma olisi kääntämässä suuntauksensa kohti globalismia? Tuleeko perinteinen nationalistinen politiikka normiksi? Todennäköisesti ei. Viimeaikaiset tapahtumat hidastivat merkittävästi muutosta, mutta trendi on edelleen kohti globalisaatiota. Viime aikojen vastoinkäymisistä huolimatta globalistinen agenda on paremmassa asemassa kuin koskaan. Miksi? Koska nuoret omaksuvat sen ja nuoret ovat tulevaisuus.

Globaali kansalaisliike

Nykyiset äänestäjät voivat hylätä globalistisen agendan, mutta useiden tutkimusten mukaan tulevat äänestäjät eivät. Maailmanlaajuisesti millenniaalit (syntyneet vuosina 1981–1996) ylittävät määrältään sekä suuret ikäluokat että X-sukupolven (1980-luvulla nuoruuttaan eläneet) ja he uskovat, että käsite yhden maan kansalaisuudesta on vanhentunut. Heille globaali kansalaisuus on tulevaisuuden tie. Vuonna 2017 Western Union haastatteli yli 10 000 millenniaalia 15 maasta, mukaan lukien Yhdysvallat, Intia ja Venäjä. Se, mitä he löysivät, antaa kuvan siitä, mihin olemme menossa tulevina vuosina. Tässä vain joitakin tuloksia:

  • 79 % uskoo, että rajaton liikkuminen kaikkialla maailmassa antaa heille mahdollisuuksia.
  • 29 % uskoo, että yksi globaali valuutta ”edistää suurta maailmanlaajuista yhteyttä”.
  • 61 % uskoo, että Yhdistyneiden Kansakuntien kaltaiset globaalit instituutiot edustavat heitä enemmän kuin kansalliset (48 %) tai paikalliset hallitukset (44 %).

Vuoden 2016 tutkimuksessa Global Shapers Annual Survey yli 26000 millenniaalia 181 maasta ilmaisi mielipiteensä maailman asioista. Saatiin seuraavia tuloksia:

  • 48 % millenniaaleista näkee ilmastomuutoksen maailman vakavimpana asiana.
  • Globaalien ongelmien ratkaisemisessa vastaajat sanovat luottavansa kansainvälisiin järjestöihin (26 %) enemmän kuin itseensä (20 %).
  • 36 % vastaajista näkevät itsensä globaaleina kansalaisina Tämä on suurempi määrä kuin niiden, jotka näkevät itsensä valtioiden kansalaisina (22 %) tai uskonnon jäseninä (9 %).

Monet nuoret näkevät itsensä ensikädessä globaaleina kansalaisina. Heidän mielestään rajojen pitäisi olla avoimet. He uskovat ilmastonmuutoksen olevan maailman suurin ongelma ja odottavat vastauksia globaaleilta poliittisilta instituutioilta. Tämä antaa meille kuvan, miltä maailma näyttää tulevaisuudessa. Miksi? Koska millenniaalien mielipiteet muokkaavat maailmaa tulevina vuosikymmeninä. Adolf Hitler sanoi kerran: ”Kun vastustaja julistaa: ‘En tule teidän puolellenne’, sanon rauhallisesti: ‘Lapsenne kuuluvat jo meille. Te menette pois. Teidän jälkeläisenne kuitenkin seisovat nyt uudessa leirissä. Lyhyessä ajassa he eivät tunne muuta kuin tämän uuden yhteisön.’”

Globalistien ei tarvitse voittaa tämän päivän vaaleja, koska he ovat jo voittaneet lasten sukupolven.

Suuntaus kohti globalismia

Johtuen asenteistaan millenniaalit tulevat varmistamaan, että kolme asiaa pysyy poliittisen agendan eturintamassa. Ne ovat:

1) Liikkumisen vapaus – Liikkumisen vapaus on toinen tapa sanoa ”avoimet rajat”. Useimmat ihmiset hylkäävät avoimet rajat, koska ymmärtävät, että kansakunta, jolla on avoimet rajat, ei ole enää kansakunta. Niinpä globaalin hallituksen kannattajat käyttävät ilmausta ”liikkumisen vapaus”. Eihän toki kukaan vapautta vastusta! Voimme kuitenkin nähdä paikan päällä, kuinka ”liikkumisvapaus” tuhosi kansallisen suvereniteetin EU:ssa. Schengen-sopimus sallii kenen tahansa vapaasti matkustaa EU:n jäsenvaltioiden välillä ilman passia tai tarvetta pysähtyä raja-asemalla. Vuonna 2015 uutisia hallitsivat Kreikan ja muiden EU-maiden rajoille tulvivat Syyrian pakolaiset. Laittomasti ylitettyään EU:n rajan nämä pakolaiset saattoivat vapaasti mennä mihin ikinä halusivat – Lontooseen, Pariisiin, Berliiniin tai mihin tahansa muuhun Länsi-Euroopan kaupunkiin. Mikään rajavalvontapiste ei voinut pysäyttää heitä, eikä EU:lla ollut mitään keinoa jäljittää heitä.

2) Ilmastomuutos – Kuten edellä on todettu, 48 prosenttia millenniaaleista näkee ilmastonmuutoksen ihmiskunnan tärkeimpänä uhkana. Huolimatta todisteiden puuttumisesta, että ihmiskunnalla olisi mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa, ihmiset silti odottavat globaaleja ratkaisuja ”ilmastonmuutoksen kriisiin”. Näihin ratkaisuihin liittyy tyypillisesti valtavia veronkorotuksia, kansallisen itsemääräämisoikeuden menettämisiä ja massiivisia varallisuuden ja vallan siirtoja uusille globaaleille instituutioille. Tämä ”kriisi” on se, jonka avulla globalistit toivovat saavansa kansakunnat (ja erityisesti Yhdysvallat) luovuttamaan vallan heille. Kuten entinen YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon sanoi: ”Ilmastonmuutos ei kunnioita rajoja. Se ei kunnioita sitä, kuka olet – rikas vai köyhä, pieni vai suuri. Siksi tämä on se, jota kutsumme globaaliksi haasteeksi, joka edellyttää maailmanlaajuista solidaarisuutta.”

Paniikki ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä ja ilmastonmuutoksesta on se täydellinen kriisi niille, jotka vaativat globaalia hallitusta. Koska se vaikuttaa koko planeettaan, mikään kansakunta ei voi ratkaista sitä yksinään. Siksi se edellyttää ”globaalia solidaarisuutta”. Mitä tarkoittaa ”globaali solidaarisuus”? Se tarkoittaa, että on mentävä mukaan mihin tahansa, mitä globalistit haluavat. Mitä he sitten haluavat? Valtaa. Antakaa valta kaikkivoivalle globaalille hallitukselle ja globalistit uskovat voivansa ratkaista kaikki maailman ongelmat. Tämä on kuninkaiden ja despoottien pitkäaikainen unelma, mutta se on myös millenniaalien sukupolven unelma.

3) Globaali hallitus – Muista, että ongelmien ratkaisemisessa millenniaalit luottavat enemmän kansainvälisiin järjestöihin kuin itseensä. Niinpä on ymmärrettävää, että seuraava sukupolvi hyväksyy globaalin hallituksen. Se ei ole ratkaisu vain ilmastonmuutokseen, vaan vuosikymmenien ajan se on nähty ainoana keinona edistää rauhaa ja lopettaa sodat.

Albert Einstein sanoi: ”Ihmiskunnan halu rauhaan voidaan toteuttaa vain luomalla maailmanhallitus.” Winston Churchill sanoi: ”Ellemme perusta jonkin muotoista maailmanhallitusta, niin tulevaisuudessa ei ole mahdollista välttää kolmatta maailmansotaa.” Monet uskovat tähän ja tänä päivänä työskentelevät aktiivisesti yhden globaalin hallituksen muodostamiseksi. Suurin haaste, jonka he kohtaavat, on saada kansakunnat luovuttamaan valtansa uudelle globaalille yhteisölle. Joka vuosi he lähestyvät unelmansa toteutumista ja edistynyt teknologia vain nopeuttaa prosessia.

Edistynyt teknologia

Teknologian eksponentiaalinen eteneminen on edistänyt globalisaatiota lähes kaikilla elämän aloilla.

Rahoituksessa sähköinen pankkitoiminta on korvannut valuutan lähes kaikissa maksutapahtumissa. Pohjois-Amerikassa vain 30 % kuluttajaostoista tehdään käteisellä. On vain ajan kysymys, milloin paperivaluutta katoaa. Silloin globaalit liiketoimet tulevat entistä tehokkaammiksi. Liiketoiminnassa vapaa kauppa on johtanut maailmanlaajuisiin yrityksiin ja monikansallisiin monialayhtiöihin, jotka kattavat maapallon. Niiden tuotteita ja työntekijöitä löytyy jopa planeetan syrjäisimmistä kolkista. Sellaisilla työkaluilla kuin Skype ja Facetime työntekijät voivat osallistua reaaliaikaisiin videoneuvotteluihin kaikkialta maailmasta. Tapaamiset kasvotusten eivät enää ole tarpeen.

Tulevaisuudessa myöskään kieli ei enää erota meitä. Esteet ovat jo poistumassa. Google-kääntäjän kaltaiset ohjelmat sallivat eri kieliä puhuvien ihmisten vaihtaa sähköposteja ja tutkimuksia ja on vain ajan kysymys, kun päälle puettavat laitteet tarjoavat pikakäännöksen puhutusta sanasta. Sinä puhut heille englantia ja he kuulevat sinua japaniksi. He vastaavat japaniksi ja sinä kuulet heitä englanniksi. Kun tämä toteutuu, niin kansalliset ja kulttuuriset esteet poistuvat vielä enemmän.

Poliisitoiminnan osalta hallitukset voivat nyt koota suuria tietokantoja ja jakaa helposti tietoja muiden maiden kanssa. Terroristien ja muiden kansainvälisten rikollisten jäljittäminen ei ole koskaan ollut helpompaa. Kansalaisten vakoilu ei myöskään ole koskaan ollut helpompaa. Kameroiden ja kuuntelulaitteiden, kuten Amazon Echo ja Google Home, leviäminen (monet niistä vapaaehtoisesti sijoitettuina ihmisten koteihin) tarkoittaa, että hallitukset voivat helposti vakoilla melkein ketä vain haluavat.

Vaikka viimeaikainen poliittinen kehitys osoittaa globalismin vastaista takaiskua, niin se on vain hidastanut väistämätöntä marssia kohti maailmanhallitusta.

Miksi tällä kaikella on merkitystä

Joten miksi sinun pitäisi välittää? Sinun pitäisi välttää, koska me olemme uuden aikakauden kynnyksellä. Aina Baabelin tornin ajoista lähtien heimot ja kansallisvaltiot ovat hallinneet maailmaa. Kansallisvaltiot merkitsivät määriteltyjä rajoja, kieltä ja kulttuuria. Monet haaveilivat globaalista hallituksesta, mutta siihen se jäi – unelmaan. Tällainen hallitus ei todellisuudessa koskaan toimisi. Paikalliset edut ja arvot voittaisivat ja globaalin hallituksen hallinnointi olisi kallis, byrokraattinen painajainen. Tämä sukupolvi on kuitenkin repimässä maahan kaikki globaalin hallituksen esteet.

Seuraava sukupolvi pitää omistautumista ”globaalille yhteisölle” parempana kuin uskollisuutta kotimaalle. Huoli ilmastomuutoksesta voittaa huolen paikallisesta edusta. He haluavat, että kansalliset rajat avataan, tai kokonaan poistetaan. Edistynyt teknologia on toteuttamassa tämän kaiken. Se luo globaalit markkinat, poistaa kielimuureja ja eliminoi maantieteellisen läheisyyden tarpeen. Globalistinen näky toteutumassa.

Mikään tästä ei pitäisi tulla meille yllätyksenä. Tämä on juuri sitä, mitä Raamattu sanoo tapahtuvan lopunajassa. Voimakas globaali hallitus hallitsee maailmaa (Dan. 7:23). Se hallitsee kaikkia sukukuntia ja kansoja ja kieliä ja kansanheimoja. (Ilm. 13:7). Sen valta on niin suunnaton, että se valvoo jokaista taloudellista maksutapahtumaa maan päällä. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman sen lupaa (Ilm. 13:17).

Lähes kaksi tuhatta vuotta siitä, kun Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan, tällainen hallitus oli mahdoton. Itse asiassa Johanneksen aikana ihmisillä ei ollut käsitystä Rooman valtakunnan ulkopuolella olevasta maailmasta. Entä nyt? Tänä päivänä sellainen hallitus ei ole vain mahdollinen, se voi osoittautua väistämättömäksi. Mikään muu kristittyjen sukupolvi ei ole voinut sanoa tätä. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka elää maailmassa, jossa maailmanhallitus on mahdollinen. Se on vain yksi lisämerkki, että Jeesus on palaamassa.

Britt Gillette is the founder of End Times Bible Prophecy and the author of Coming To Jesus and Signs Of The Second Coming. Receive his book 7 Signs of the End Times for FREE when you sign up for his monthly newsletter.

 

Read Full Post »

World tyranny arriving sooner or later courtesy of Fabian progressives
30.3.2019 by Don Koenig, suom. SK

Progressiivinen liike pitäisi tunnistaa myös fabiaanisena sosialismina. Se hyväksyy marxilaisuuden tavoitteet, mutta ilman väkivaltaista vallankumousta niiden saavuttamiseksi. YK perustettiin fabiaaniselle sosialismille. Heidän tavoitteensa on täydellisesti ylhäältä alaspäin hallittu maailma. Globalistinen suunnitelma maapallon hallitsemiseksi on nimeltään Kestävä Kehitys (Sustainable Development). Suunnitelma saada kestävä kehitys voimaan on nimeltään YK:n Agenda 2030. Globalistiset sosialistit (fasistit) aikovat valvoa maailmaa ja he tulevat käyttämään hallituksia, elitistisesti valvottuja yhtiöitä ja uskonnollisia ryhmiä auttamaan heitä perustamaan totalitaarisen systeemin. Vapaa puhe ja ajattelu ovat jo kiellettyjä kaikkialla, missä sosialistit ovat valvonnassa.

Kiinan fasistinen systeemi on malli, jonka kaikkein sekulaarein eliitti haluaa koko maailmalle. Useimmat hallitukset maailmassamme ovat jo juoneet YK:n kestävän kehityksen Kool-Aid’in ja ovat mukautumassa direktiiveihin. Tarkoista yksityiskohdista ja ajoituksesta, jotka tuovat tämän humanistisen väärennetyn valtakunnan, jota Raamattu kutsuu Suureksi Babyloniksi, voidaan väitellä, mutta progressiivinen liike on epäilemättä se, jonka avulla maailma siihen pääsee.

Globaali progressiivisuus ohjaa (runs) jo useimpia hallituksia, suuryhtiöitä, maailman uskontoja, koulutussysteemejä ja mediaa. Vaikka ”progressiivinen” agenda voi kokea väliaikaisia takaiskuja, tämä vasemmistolainen ison hallituksen autoritaarinen liike tulee lopulta viemään maailman Antikristuksen tyranniaan ja Harmageddoniin.

Tämä progressiivinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liike on saatanallinen väärennösyritys korvata Jumalan valtakunta maan päällä. He uskovat, että ihmiset voivat työskennellä yhdessä kaikkien ongelmien ratkaisemiseksi ja kehittyä jumaluuteen. Progressiiviset uskovat voivansa luoda utopistisen valtakunnan ihmisen ponnistusten kautta. Varoitan jatkuvasti ihmisiä vasemmistolaisuudesta, koska sen humanistiset evolutiiviset käsitteet ovat epätieteellisiä, epäraamatullisia ja antikristillisiä. Ne, jotka uskovat humanismiin, kieltävät, että yksilöllinen pelastus tulee luottamalla Jeesukseen Kristukseen. Kuulemme jo tiettyjen kristillisten johtajien puhuvan kollektiivisesta pelastuksesta ja kun siirrymme kohti lopullista saatanallista maailmansysteemiä, niin tämä heresia lisääntyy. Muut maailmanuskonnot uskovat jo tämän konseptin.

Progressiivinen liike käsitteineen kollektiivisesta pelastuksesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on Saatanan suunnittelema vastustamaan Jumalaa. Progressiiviset uskovat, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä kehittyviä olentoja. Useimmat uskovat, että Jeesus oli vain korkeammalle kehittynyt yksilö, jota ihmisten pitäisi pyrkiä jäljittelemään. Tuleminen uudeksi luomukseksi Kristuksen ruumiissa verisovituksen kautta ristillä on uskonnollisille humanisteille vain hölynpölyä. He itseasiassa näkevät uudestisyntyneet kristityt vihollisina maanpäälliselle valtakunnalle, jota yrittävät perustaa. Kollektiivisen pelastuksen kannattajat vainoavat pian uudestisyntyneitä uskovia luullen tekevänsä palveluksen Jumalalle. Ei mitään uutta auringon alla.

Älä mene lankaan; seurakunta ei tule valtaamaan maailmaa Kristukselle. Todellinen kristinusko ei koskaan voittanut sotaa pahaa vastaan tässä maailmassa. Jeesus palaa käsittelemään pahan itse.

Saatana on vainonnut Jumalan kansaa Kainin päivistä lähtien ja hänen sallitaan vainota todelliseen Jumalaan uskovia toiseen tulemukseen asti. Jopa aikoina, jolloin kristikunta hallitsi maata, Saatana valvoi suurinta osaa sen johtajista.

Nyt jälleen näinä viimeisinä päivinä saatana käyttää hallitusta ja uskontoa saadakseen oman eliittinsä valtaan. Tämän maailmantyrannian perustukset on jo laskettu. Sillä tavalla, kuin progressiivisten pahuus etenee, näillä kontrollifriikeillä tulevat olemaan täydellinen maapallon valvonta 2030-luvulle tultaessa. Ainoa asia, joka voisi lykätä globaalin tyrannian tuloa parilla vuosikymmenellä, on sivilisaation nollaus mustan surman kaltaisella vitsauksella. Oletan, että tällainen yleinen lykkäys voisi tapahtua ydinsodan tai auringosta maahan suuntautuvan sähkömagneettisen pulssin (EMP) seurauksena. Jopa sellainen kuitenkin viivästyttäisi globaalin tyrannian etenemistä vain vähäksi aikaa. Ihmiskunnalla on kohtalokas sairaus nimeltä synti.

Siitä riippumatta uskon edelleen, että Jeesus palaa vuonna 6000, käynnistämään valtakunnan kautensa. Muinaiset kirjoitukset tukevat 7000 vuoden viikkoa, jonka aikana Jumala käsittelee langenneen ihmisrodun. Emme voi määrittää, milloin on kulunut kuusi tuhatta vuotta Aadamin lankeemuksesta, koska kalenterimme ovat poissa. Siitä huolimatta näyttää todennäköiseltä, että Herra ristiinnaulittiin neljännen vuosituhannen lopussa ja viides ja kuudes vuosituhat muodostavat armon aikakauden pakanoille. Jos näin on, niin 6000 vuotta täyttyy noin vuonna 2032. Sen jälkeen tulee Valtakunnan ajan tuhatvuotinen sapatti (Ilm. 20).

En voi jättää mainitsematta, että olen nähnyt joitakin opetuksia, joiden mukaan 6000 vuotta täyttyisi vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2070. Tämä lähtökohta perustuu osittain olettamukseen, että luominen tapahtui sen yleensä oletetun ajankohdan, noin 4000 e.Kr., jälkeen. Tällaiset myöhäisemmän luomisen ajoittajat voivat myös väittää, että ristiinnaulitsemisen sijasta Temppelin hävitys vuonna 70 j.Kr. merkitsi neljännen päivän loppumista. En ole pystynyt selvittämään, miksi ihmiset, kuten tri. Ken Johnson, uskovat, että luominen tapahtui niin myöhään kuin 3950 e.Kr. En osaa laskea Raamatun aikatauluja niin, että päätyisin yhtä myöhäiseen ajoitukseen, kuin hän. Jos joku tietää, kuinka tri. Johnson eliminoi 50 vuotta tavanomaisesta aikataulusta, niin kerro meille.

Vaikka tällainen myöhäinen luomisen ajoittaminen ei minusta ole järkevää, niin luulen, että tri. Johnson’in ajoitus voisi sallia mielenkiintoisia ratkaisuja tiettyihin Raamatun profetian pulmakysymyksiin. Esimerkiksi Babylonia koskevilla profetioilla näyttäisi olevan suurempi mahdollisuus toteutua kirjaimellisesti Irakissa. Viisikymmentä vuotta tästä eteenpäin Irakilla olisi paljon suurempi väestö ja öljystään johtuen paljon suurempi varallisuus. On myös profetia Egyptin 40 vuoden diasporasta. Ehkä se ei ole toteutunut aiemmin? Profeetat kertovat myös, että Eelam (joka nyt kuuluu Iraniin) kärsii samanlaisen kohtalon.

Tri. Johnson sanoo muinaisten kirjoitusten osoittavan hänelle, että Antikristuksen poistamat kolme kuningasta ovat Egypti, Libya ja Sudan. Siinä ei ole paljon järkeä tänä päivänä, mutta Afrikan väestön ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Myöhäisempi toteutuminen, kuin 2020-luvulla, näyttää paremmin tukevan profetiaa etelän kuninkaista. Tohtori Johnson opettaa myös tutkimustensa perusteella, että Israelissa on vielä oltava muutamia puolustusministereitä ja Israelin ja Syyrian on käytävä ainakin kaksi sotaa ennen ahdistusta. On epätodennäköistä. että nämä väitteet toteutuisivat vain vuosikymmenen aikana, mutta 40–50 vuotta olisi eri juttu. En kuitenkaan sano, että tri. Johnson olisi oikeassa. Minusta tuntuu, että hän liittää asioita monenlaisiin muinaisiin kirjoituksiin, joita on löydetty.

Siitä saakka, kun aloitin verkkosivustoni 20 vuotta sitten, olen ajatellut, että ahdistus ei ala ennen 2020-lukua. Sain jonkin verran moitteita varhaisten ajankohtien asettajilta, jotka käyttävät mayalaisia syklejä, verikuita ja viikunapuuajoituksia. Uskon edelleen, että paras tapa ajoittaa aikakauden loppu on tarkastella kaikkia tärkeimpiä maailmantrendejä ja sitten ennustaa, milloin nämä tärkeimmät maailmantrendit voisivat johtaa Raamatun profetian toteutumiseen. Kun kirjoitin edellä mainitut artikkelit kaksikymmentä vuotta sitten, ajattelin, että suuntaukset osoittivat kollektiivisesti toteutumiseen 2030-luvulla. Näkemykseni ei ole muuttunut. Vain luotettavampi uusi tieto voisi saada minut ajattelemaan toisin.

Yksi selvimmistä ja uusimmista merkeistä näyttää olevan vasemmistolainen progressiivinen liike kohti globalisaatiota ja totalitaarista tyranniaa. En ymmärrä, kuinka maailma voisi selvitä paljonkaan ohi vuoden 2030 ilman, että kontrollifriikkien salaliitto valtaa sen. Kuitenkin, kuten sanoin, väestön nollaus voisi muuttaa yhtälön ja lykätä maailmantyranniaa vähäksi aikaa. Kummassakaan tapauksessa asiat eivät mene hyvin ihmisillä, jotka ovat riippuvaisia siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Mikä tahansa tapaus sitten toteutuukaan ajoituksen suhteen maailman edetessä kohti 2030-lukua, niin viisaat ihmiset tarkkailevat jatkuvasti Herran paluuta.

Suomentajan kommentti:

Viisaskin on mennyt vipuun. Don nimittäin kannattaa, kuten melkein kaikki profetian tutkijat ja kreationistit, suosittua teoriaa, että maailmahistoria on 7000 vuoden pituinen, josta noin 6000 vuotta on mennyt. Kirkkoherra Ussher laski ensimmäisenä luomisen päivämäärän ja hänen mukaansa valmiin maailman eka päivä oli 23. lokakuuta 4004 e.Kr. Tämä perustuu käsitykseen, että Genesis 11. luvun kronologia on tarkka aikataulu. Näin ei kuitenkaan ole. Henry M. Morris osoittaa sen kirjan The Genesis Flood liitteessä II, Genesis 11 and the Date of the Flood [lue suomennos]. Hänen arvionsa mukaan vedenpaisumus tapahtui 3000–5000 vuotta ennen Aabrahamia.

Jos pystyisimme laskemaan luomisen päivämäärän ja maailman historia olisi seitsemän vuosituhatta, niin periaatteessa tietäisimme millenniumin alkamisen ja Herran tulemuksen päivämäärän. Raamatun mukaan sen kuitenkin tietää yksin Isä.

The Genesis Flood on 60-luvulla ilmestynyt kreationismin perusteos.

Read Full Post »

Getting Anxious
By Daymond Duck, 2.12.2018, suom. SK

Syyskuussa 2015 valtuutetut 193 maasta hyväksyivät yksimielisesti YK:n asiakirjan nimeltä ”Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development” (Maailmamme muuttaminen: Kestävän kehityksen Agenda 2030).

Asiakirjan johdanto kutsui sitä ”Uudeksi Yleisohjelmaksi” (New Universal Agenda). Päämääränä on perustaa maailmanhallitus, maailmanuskonto ja taloudellinen maailmanjärjestelmä vuoteen 2030 mennessä.

Raamattu opettaa selvästi, että saatanallinen maailmanhallitus on tulossa. Jumala kuitenkin hallitsee, eivätkä YK:n päämäärät sido Häntä. Hän voi nopeuttaa tai hidastaa sitä, tai antaa sen toteutua suunnitellusti.

Tämän sanottuamme vuosi 2030 on vähän yli 11 vuoden päässä ja globalistit näyttävät olevan huolestumassa, saavatko pallon liikkeelle ns. ”Yleisohjelmassaan”.

Puheessa Pariisin rauhanfoorumissa (11.11.2018), joka pidettiin toisen maailmansodan päättymisen 100-vuotismuistoksi, Saksan kansleri Angela Merkel hyökkäsi ”nationalismia” ja ”tuhoisaa eristäytymispolitiikkaa” vastaan.

Hän hyökkäsi selvästi presidentti Trump’ia ja hänen ”Amerikka ensin”-politiikkaansa vastaan.

Hän sanoi: ”Tiedämme, että tämän päivän haasteita ja uhkia ei voi enää ratkaista yksi maa (USA) yksinään, vaan ne voidaan ratkaista vain, jos toimimme yhdessä (maailmanhallituksena). Siksi meidän on noustava puolustamaan tällaista yhteistyötä” (eli vastustettava presidentti Trump’in ”Amerikka ensin”-politiikkaa).

Hän lisäsi: ”Tiivis kansainvälinen yhteistyö (globalisaatio) yhteisten arvojen (maailmanuskonto) pohjalta, jotka on vahvistettu YK:n peruskirjoissa (sisältyvät YK:n asiakirjoihin): Tämä on ainoa keino voittaa menneisyyden kauhut ja pohjustaa uutta tulevaisuutta” (heidän Yleisohjelmansa).

Marraskuussa 2018 raportoitiin myös, että YK:n ihmisoikeuskomitea on laatinut muistion, jossa vaaditaan abortin tekemistä ihmisoikeudeksi ja että abortin vastustaminen julistetaan laittomaksi kaikkialla maailmassa (globaaleiksi laeiksi, jotka ylittävät kansalliset lait).

Tämä vastaa hyvin viimeaikaista raporttia, että YK:n pakolaisvirasto käski presidentti Trump’ia päästämään Yhdysvaltoihin ihmiset, jotka ovat karavaanissa USA:n ja Meksikon rajalla. Näillä YK:n virastoilla ei ole oikeutta päättää, mikä on laitonta Yhdysvalloissa, eikä oikeutta käskeä YK:n presidenttiä mukautumaan YK:n määräyksiin.

Siitä huolimatta YK:n ihmisoikeuskomitea on vaatinut globaalia lakia, jota jokaista maailman valtiota vaaditaan noudattamaan (yksi laki, joka korvaa maailman jokaisen valtion lait, USA:n perustuslaki mukaan lukien).

On helppo uskoa, että YK on muuttanut taktiikkansa ja julistanut sodan Yhdysvaltoja ja jokaista valtiota vastaan, joka vastustaa sen halua perustaa maailmanhallitus ja globaali maailmanetiikka.

YK vaatii nyt maailmanlaajuisia tukahduttamistoimia kansallista populismia vastaan, eli niitä vastaan, jotka vastustavat globalisaatiota, LGBT-oikeuksia, avoimia rajoja, islamia ym.).

YK uskoo, että kansallinen populismi (mikä on suosittua yhdessä kansakunnassa) on paha ja kasvava uhka maailmanhallitukselle ja maailmanuskonnolle. He haluavat, että maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon vastustajat asetetaan syytteeseen kansainvälisen lain rikkomisesta.

Kansainväliset lait ovat yritys riittävästi hiljentää maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon vastustusta, jotta he voisivat saavuttaa globaalin valtauksen päämääränsä vuoteen 2030 mennessä. Tämä ei ole muuta kuin YK:n vaatimus vainota ja syyttää niitä, jotka vastustavat maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa. Se tulee johtamaan siihen, että ihmisiä vaaditaan tukemaan maailmanhallitusta ottamalla Pedonmerkki.

Sen lisäksi, että vaativat kansainvälisen lain rikkojia syytteeseen, Antikristus ja Väärä Profeetta määräävät kuolemantuomion sitä vastustaville.

Yrittäminen pakottaa ihmiset kaikkialla maailmassa uskomaan, mitä YK uskoo (että LGBT, islam ja abortti ovat hyviä asioita, mutta niiden arvosteleminen pitäisi tehdä laittomaksi ja asettaa syytteeseen) on tärkeä askel kohti globaalia etiikkaa (maailmanuskontoa) ja YK näyttää olevan innokas tuomaan sen.

Muuten, marraskuun 23. päivänä 2018 Saksan kansleri Angela Merkel puhui tapahtumassa “Parliamentarianism between Globalisation and National Sovereignty” (Parlamentarismi globalisaation ja kansallisen itsenäisyyden välissä) sanoen: ”Tänä päivänä, kansallisvaltioiden täytyy tänä päivänä – pitäisi tänä päivänä, minä sanon – olla valmiita luovuttamaan itsemääräämisoikeutensa. (In this day, nation states must today—should today, I say—be ready to give up sovereignty).”

Saatanallinen maailmanhallitus, joka tulee vainoamaan ja tappamaan miljardeja ihmisiä, on nousemassa ja on laajalle levinnyt huoli, että monet seurakunnassa nukkuvat eivätkä rukoile.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

 

Read Full Post »

Could Emmanuel Macron be the Antichrist?
By Joel 15.11.2018, suom. SK

Raamatun mukaan historian suurin poliittinen johtaja – laittomuuden ihminen (Antikristus) – nousee Euroopasta pyrkimään maailman herruuteen ja pettämään lukemattomia ihmisiä lähellä Kristuksen paluun ajankohtaa.

Jossakin juuri tällä hetkellä maaplaneetalla Antikristus elää jokseenkin varmasti ja hänen henkilöllisyydestään esitetään paljon arvailuja. Arvailuissa suosituimpia antikristusehdokkaita ovat:

Barack Obama, Donald Trump, Jared Kushner ja paavi Fransiskus.

Kuitenkin kaikista antikristusehdokkaista, joita on tullut ja mennyt, Emmanuel Macron, josta tuli Ranskan presidentti 14. päivä toukokuuta 2017, on synnyttänyt enemmän lopunajallista spekuloimista, kuin kukaan toinen tuntemani maailmanjohtaja. Se johtuu siitä, että Macron näyttää sopivan tarkalleen Antikristuksen ominaisuuksiin niin monin tavoin.

1. Antikristus nousee äkkiä tuntemattomuudesta (Dan. 7:8; 8:9). Monet uutisraportit puhuvat Macron’n meteorimaisesta noususta tuntemattomuudesta, kuin ilmestyen tyhjästä. Vuotta ennen Ranskan vaaleja Macron’lla ei ollut poliittista puoluetta eikä aikaisempaa vaalikokemusta. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli käytännössä ei kukaan. Ks. artikkeli Who’s behind the mysterious rise of Emmanuel Macron?

Lisäksi Ranska on ollut kaaoksessa kaikista terrori-iskuista, ja äärioikeistolaisen kansallisen kokoomuksen (Rassemblement national) ehdokas Marine Le Pen, näytti olevan ainoa vastaus hulluuteen. 39 vuoden ikäisenä hän on nuorin presidentti, mitä Ranskalla on koskaan ollut eikä sitten vuoden 1958 ja Charles de Gaulle’in yksikään Ranskan presidentti ole saanut näin mahtavaa enemmistöä ottaen 351 paikkaa 577:stä. Macron’n nousu on ollut todella meteorimainen. Se on itseasiassa ennennäkemätön.

3. Luku 666 liittyy Antikristukseen ja on mahdollista laskea (Ilm. 13:18). Dr. E.W. Bullinger’in mukaan: ”Kun Antikristuksen nimi tiedetään, niin sen lukuarvon epäilemättä havaitaan olevan luku 666.” Macron’n nimessä on yhteensä 36 (6 x 6) merkkiä (32 kirjainta, 1 yhdysviiva, 3 välilyöntiä). Kun jokaiselle merkille annetaan arvo sijaintinsa mukaan ja ne lasketaan yhteen, niin saadaan 666 (1+2+3+…+36 = 666). (Tällä periaatteella pedonluku voidaan laskea jokaisesta nimestä, jossa on 36 merkkiä. Suomentajan kommentti.)

Lisäksi Macron voitti Ranskan presidentinvaalit 66,06 % enemmistöllä äänistä ja astui virkaan toukokuun 14. päivänä 2017 (Israelin itsenäisyyden 69. vuosipäivä – mikä yhteensattuma!)

3. Antikristus väittää olevansa Jumala ja häntä palvotaan (2. Tess. 2:3-4). Macron on jo kunnianosoituksessa Rooman ja Kreikan pantheonin korkeimmille jumalille sanonut, että hän ”Hallitsee, kuten ”Rooman jumala Jupiter”, kaikkien jumalien kuningas muinaisissa Rooman uskonnoissa (ks. täältä). Tähän viittaa avoimesti se, että Macron’n oma lempinimi Ranskassa on nyt ”Jupiter”. Muita hänelle annettuja nimiä ovat: ”Jeesus Macron”, ”Euroopan pelastaja” ja “uusi Ludvig XIV” (eli jälleensyntynyt ”Aurinkokuningas”).

Macron näyttää rakastavan huomiota, jopa (piloillaan) sallien ihmisten kiinnittää huomiota oman nimensä ”Emmanuel” alkuperään. Sehän on hepreaa ja tarkoittaa ”Jumala kanssamme”. Itseasiassa hänen nimensä jokainen osa viittaa Jumalaan tai Jeesukseen, paitsi sukunimi, joka tarkoittaa ”kirjoitettu tai painettu merkki…”!

Seuraavassa hänen koko nimensä Emmanuel Jean-Michel Frédéric Macron merkitys:

  • Emmanuel – Jumala kanssamme
  • Jean – lahja Jumalalta
  • Michel – kuka on kuin Jumala?
  • Frédéric – rauhallinen hallitsija (Rauhan Ruhtinas on Jeesuksen Kristuksen nimi)
  • Macron – kirjoitettu tai painettu merkki (Raamatussa Antikristus vaatii ihmisiä ottamaan pedonmerkkinä tunnetun merkkinsä, että voisivat ostaa ja myydä. ( 13:16-17)

Hän sattui syntymään 21. päivänä joulukuuta 1977, joka on talvipäivän seisaus eli vuoden lyhin päivä. Syy, että joulukuun 24. ja 25. päivät valittiin Jeesuksen syntymäpäiväksi, oli, että niiden katsottiin olevan talvipäivän seisaus, eli vuoden lyhimmät päivät.

Periaatteessa, koska on syntynyt jouluna ja nimellä ”Emmanuel”, Macron voisi perättömästi väittää olevansa täyttymys profetialle, joka annettiin jakeessa Jes. 7:14:

“Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.”

4. Antikristus on ruhtinas (Dan. 7:8; 9:26). Toisin kuin Euroopan ja länsimaiden johtajat Macron on periaatteessa ruhtinas tullessaan virkaan astuessaan Andorran, pienen Ranskan ja Espanjan välissä sijaitsevan ruhtinaskunnan toiseksi ruhtinaaksi (co-prince). Jäljellä olevilla kuninkaallisilla Länsi- ja Pohjois-Euroopassa on vain vähän tai ei lainkaan valtaa ja he ovat lähinnä vain keulakuvia, mutta tämä nimenomainen kuninkaallinen on ampaissut valtaan, koska hän pitää myös korkeinta toimeenpanevaa virkaa maassa. Johtuen hänen puolueensa laajasta vaikutuksesta lainsäädännöllisiin valintoihin, joissakin artikkeleissa häntä sanotaan jopa monarkiksi, joka voi hallita asetuksella.

5. Antikristus on syntyperältään roomalainen ja nousee elpyneestä Rooman valtakunnasta (EU) (Dan. 9:26). Macron on Euroopan kansalainen ja hänen perheensä syntyperä on roomalainen kummaltakin puolelta ja hänen maansa Ranska on osa elpynyttä Rooman valtakuntaa (EU). Macron pyrkii yhdistämään Euroopan, mikä olisi tämän vallan paluu ja hän johtaa tällä hetkellä yhtä EU:n voimakkaimmista maista.

6. Antikristus on seksuaalinen pervertikko eikä välitä ”naisten toiveista” (for the desire of women) (Dan. 11:37, KJV). On outoa, että nuori Emmanuel Macron (15v) rakastui Brigitte Trogneux’iin, koulunsa naimisissa olevaan opettajaan, joka tuolloin oli 39-vuotias. Siitä huolimatta, että nainen aluksi torjui hänet ja oli jo kolmen lapsen äiti, Macron teki, mitä huvitti ja aloitti suhteen Trogneux’n kanssa teini-ikäisenä poikana.

Emmanuel Macron ja hänen 24-vuotta vanhempi puolisonsa Brigitte Trogneux.

Naisten toive on saada perhe ja lapsia. Macron sanoi, ettei halua omia lapsia. On myös huhuja, että hän on homo ja että hänellä on ollut suhteita muutamien miesten kanssa. (Huhuja ei kuitenkaan pitäisi levittää totena. Suomentajan kommentti.)

Macron gay-lehden kannessa.

7. Odotan, että Antikristus on äärimmäisen karismaattinen johtaja, joka on näennäisesti ystävällinen ja viehättävä ihmisiä pettäessään. Monien artikkelien mukaan Macron on nuori, hyvän näköinen ja viehättävä. Haaretz News sanoo Macron’sta näin:

”Kun hän tulee lavalle joukkokokouksissa, niin voit tuntea Emmanuel Macron’n messiaaniset ulottuvuudet yleisön lähes seksuaalisen hurmion, hänen kannattajiensa sokean uskon, hänen puheidensa kirjoittajien evankeliset viestit. Ihmiset kaipaavat saada kuvan, jossa ovat hänen kanssaan, puhua hänen kanssaan, koskettaa häntä.”

Macron’n ystävä kuvailee, kuinka presidentti on ”suuri viettelijä”, mies, joka käyttää suunnattomia lahjojaan saadakseen, mitä haluaa. Hän selittää, että Macron on monitieteilijä, ihminen, joka pystyy hankkimaan merkittävän tietämyksen monista eri aiheista ja tulemaan nopeasti asiantuntijaksi niissä ja että hän käyttää tätä kykyä pyrkiessään muiden suosioon.

The Financial Times, lainaten lähdettä, joka on tuntenut Macron’n jo vuosia, kuvaili kuinka ”…hän viettelee jokaisen. Ja sitten tappaa.” FT-lähde sanoo, että Macron on aina viehättävä, varsinkin vihollisten parissa. Esimerkiksi vaalien aikana Macron erityisesti nautti yrittäessään tavata vastustajiaan, vihamielisimpiäkin, aina kasvokkain. Hän teki sen, niin lähde sanoo, koska luotti niin omaan viehätysvoimaansa ja kykyynsä ”voittaa ihmiset puolelleen”.

8. Odotan, että Antikristus on ovela psykopaatti, joka kulissien takana on armoton muita kohtaan (Dan. 8:23). Macron’n johtamistyyli alkaa tulla esiin ja se ON armoton. Esimerkiksi kun presidentti Francois Hollande teki Macron’sta hallituksen ministerin, niin Macron hylkäsi Hollande’n ja lopulta otti hänen työnsä. Sitten Macron puhdisti pois kolme vakiintunutta ja vanhempaa ministeriä hallintonsa muutamina ensimmäisinä päivinä. Macron ei myöskään tuhlannut aikaa luennoidessaan ja suuresti loukatessaan Itä- ja Keski-Euroopan johtajia sen suhteen, mitä hän ajattelee heidän kollektiivisesta kieltäytymisestään hyväksyä riittäviä määriä pakolaisia Lähi-idästä maihinsa.

Macron on sanonut ranskalaisille poliitikoille sekä vasemmalla että oikealla, että heidän on pelattava hänen säännöillään, jos haluavat olla hänen leirissään (Ks. Macron lays down law to big beasts of French politics ). Viime kesäkuussa koko maailma sai todistaa, kun Ranskan presidentti nöyryytti julkisesti teini-ikäistä, koska tämä käytti hänestä nimeä ‘Manu’ (ks. täältä ). Sophie Pedder sanoo, että ”Ranskan presidentti Emmanuel Macron, vastoin julkista kuvaansa, voi olla hyvin armoton, silloin kun haluaa olla”.

Macron’n johdonmukaisesti halveksiva lähestymistapa normaaleihin sääntöihin ja elämän rajoihin on saanut johtavan eurooppalaisen psykiatrin, Adriano Sagatori’n, joka on tutkinut Macron’ta laajasti, julistamaan hänet potentiaaliseksi psykopaatiksi (lähde).

9. Antikristus on globalisti (Ilm. 13:7), joka aloittaa nousunsa näkyvyyteen henkilönä, joka käsittelee joitakin maailman suurista ongelmista diplomatian kautta. Hän näyttää olevan maailman pelastaja (Ilm. 6:2). Emmanuel Macron on globalismin kultapoika (darling), sen varsinainen ruumiillistuma. Macron on sellainen globalisti, että hän on sanonut, että ”ranskalaista kulttuuria ei ole olemassa”.

Yksi erinomainen esimerkki Macron’sta, joka käsittelee maailman ongelmia, on hänen johdon roolinsa ”ilmastomuutoksen” globaalissa ilveilyssä. On mielenkiintoista, että ilmastomuutosta (Climate Change), joka aiemmin tunnettiin nimellä ”Globaali Lämpeneminen” (Global Warming) on aina pidetty välineenä, jolla globalistit hallitsevat ja valvovat maailman talouksia.

Macron on jo menestynyt Ranskassa edustaen kaikkea, mikä on väärin Euroopassa: sosialismi, ei rajoja, maahanmuuttohulluus, islamin korottaminen ja jumalattomuus. Ranskassa Macron’ta kutsutaan jo ”Jeesus Macron’ksi”, Euroopan Pelastajaksi ja jälleensyntyneeksi ”Aurinkokuninkaaksi”. Viime vuonna Rothschild’ien lehti kuvasi Macron’ta kristusmaisessa veden päällä kävelykuvassa otsikolla ”Euroopan Pelastaja?”

10. Antikristus on kaikkien aikojen röyhkein henkilö (Dan. 11:36; 8:25), koska hän kehtaa väittää olevansa Jumala ja vaatii maailmaa palvomaan itseään (2. Tess. 2:3-4). Macron’n väite, että hän tulee ”hallitsemaan kuin Rooman jumala Jupiter” on itseasiassa julistus, että hän haluaa hallita ”jokaisen jumalan yläpuolella”.

Macron’ta on arvosteltu ylimielisen asenteen ottamisesta, kuten silloin, kun hän ei suostunut perinteiseen Ranskan presidenttien Bastille-päivän TV-haastatteluun, koska hänen ajatuksensa ovat ”liian monimutkaisia” sellaiselle foorumille. Euroopan johtava psykiatri, Adriano Sagatori, toteaa: ”Kuten kaikki psykopaatit, hän uskoo korkeampaan päämääräänsä. Macron ei rakasta Ranskaa eikä taistele ranskalaisten puolesta.” Sagatori jatkaa: ”Macron rakastaa vain itseään. On paradoksi, että hän näyttää normaalilta, mutta tässä meillä on kysymyksessä täysin kehittynyt narsismi.” (lähde)

Tämä vaikutelma Macron’sta ei muuten ole ainoa; sitä näyttävät toistavan monet muut, varsinkin hänen läheisensä. Jopa Emmanuel Macron’n vaimo ”pitää häntä ylimielisenä”!

11. Antikristuksen voiman perimmäinen lähde on Saatana (Ilm. 13:2) ja Saatanalla on [joitakin] yliluonnollisia kykyjä (Joh. 12:31; 2. Kor. 4:4; Ef. 2:2). Siksi odotan, että Antikristus omistaa joitakin epätavallisia ja ainutlaatuisia piirteitä. Eräs toimittaja seurasi Macron’ta viikon ajan ja pani merkille joitakin hänessä havaitsemiaan ainutlaatuisia piirteitä ja dokumentoi niitä tässä artikkelissa. Niitä ovat, ettei hän pidä taukoa näännyttävässä helteessä, omistaa loppumattoman energian (josta hän on kuuluisa), pystyy katsomaan ihmistä ja saamaan hänet luottamaan itseensä ”läpitunkevilla sinisillä silmillään”, pystyy lausumaan täydellistä kreikkaa ja osaa käyttää hyväkseen molempia osapuolia tarjouksessa sanomalehdelle. (playing both sides in a bid for a newspaper.)

Macron’n entiset luokkatoverit arvioivat, että ”hän ei ollut kuin muut”. Teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena Macron hengaili aina vanhempien ihmisten ympärillä – syöden illallista opettajiensa kanssa, välttäen ikäistensä tyttöjen lähestymisyrityksiä (ei välitä ”naisten toiveista” – Dan. 11:37, KJV).

12. Antikristus hallitsee 10 valtion liittoa, joka nousee elpyneestä Rooman valtakunnasta (EU) (Dan. 2:31-35; 40-45; 7:7-8; 19-24; Ilm. 13:1-2; 17:3,7,12-16). On mielenkiintoista, että Macron on pyrkinyt tuomaan yhteen 10 ydinvaltion ”halukkaiden koalition” EU-armeijan valmistamaan Euroopan asevoimat toimimaan yhdessä hätätilanteissa ja sitomaan Britannian sotilaalliseen yhteistyöhön sen jättäessä EU:n. Juuri tällä viikolla paljastettiin Pariisissa 10 eurooppalaisen armeijan koalitio valmiina puolustamaan maanosan rajoja vain muutaman päivän kuluttua siitä, kun Emmanuel Macron vaati ”todellista Euroopan armeijaa”. Ks. Macron unveils European defence coalition (Tähän 10-valtioliittoon kuuluvat siis: Suomi, Saksa, Belgia, Britannia, Tanska, Viro, Hollanti, Espanja, Portugali ja tietysti Ranska. Italia kieltäytyi kunniasta ja Macron pyysi tilalle Suomen, joka EU:n mallioppilaana ei tietenkään voinut kieltäytyä. Suom. kommentti.)

13. Odotan, että Antikristus puhuu sujuvasti ainakin muutamaa laajasti puhuttua kieltä, mukaan lukien englanti. Macron todellakin puhuu englantia sujuvasti ja on jopa antanut useita englanninkielisiä haastatteluja brittimediassa. Vitsaillaan, että Macron puhuu parempaa englantia kuin amerikkalaiset, mukaan lukien heidän presidenttinsä Donald Trump!

Minusta on mielenkiintoista, että Macron puhuu johdonmukaisesti ajan yleisintä kieltä. Valtava määrä eurooppalaisia puhuu (tai ainakin ymmärtää) englantia toisena kielenä. Onko siis mikään yllätys, että Macron hylkäisi äidinkielensä käyttämisen yhteisen kielen hyväksi? Tässä on video, jolla Macron puhuu sujuvaa englantia haastattelussa:

Macron puhuu myös saksaa (ja ties mitä).

14. Antikristus tulee tekemään ja allekirjoittamaan seitsenvuotisen rauhansopimuksen Israelin kanssa (Dan. 9:27). On mielenkiintoista, että Macron’kin on halunnut tarjota Israelille ”turvallisuutta ja varmuutta” yrittäessään tehdä, mitä kukaan tähän mennessä ei ole pystynyt tekemään: Tuoda rauha Israelin ja palestiinalaishallinnon (PA) välille. Macron’ta kiinnostaa olla tärkeä tekijä yrityksissä uudistaa neuvottelut Israelin ja PA:n välillä ja ranskalaiset työskentelevät jo oman rauhansuunnitelmansa parissa (ks. täältä)!

Ilmeisesti jos USA:n presidentti Trump ei esitä Israelin ja PA:n rauhansuunnitelmaansa ensi kuussa, niin Macron julkaisee oman ehdotuksensa! Katso Macron to unveil peace plan soon if Trump doesn’t

Macron vaatii uusia Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluja

15. Pettäen juutalaisvaltion Antikristus yrittää tuhota juutalaiset (Dan. 11:40-41). On mielenkiintoista, että vain joitakin päiviä sitten Ranskan juutalaiset reagoivat kauhulla raportteihin, että presidentti Macron kunnioittaa marsalkka Philippe Petain’ia, häpeällistä natsien yhteistyökumppania, joka antoi luvan kymmenien tuhansien juutalaisten karkottamiselle kuolemanleireille. Ks. Macron’s Praise for Nazi Collaborator Marshal Pétain Shocks French Jews

Philippe Petain (vasemmalla) ja Emmanuel Macron (oikealla)

16. Antikristus on taloudellisesti terävä valvoen maailmantaloutta (Ilm. 13:16-17). Jotkut myös ajattelevat, että Antikristus on Rothschild, tai joku heidän sätkynukeistaan – välttämättömyys kaikille antikristuksille ottaen huomioon heidän rakkautensa taloudelliseen ylivaltaan. Macron on taloudellisesti hyvin terävä työskenneltyään Rothschild-pankkiiriyhtiölle! Vuonna 2008 Macron tuli investointipankkiiriksi Rothschild’ille ja yllättäen ylennettiin aloitustason asemasta kumppaniksi vain kahden vuoden kuluttua. Yhdessä ainoassa tapaamisessa Macron sai Rothschild-pankkiirin niin vakuuttuneeksi, että tämä teki hänet kumppaniksi puhuttuaan hänen kanssaan kolme tuntia, minkä pankkiiri sanoi olevan ennennäkemätöntä. Hän teki siellä 10 miljardin dollarin sopimuksen ansaiten lempinimensä ”Mozart of Finance” (Rahoituksen Mozart) ja hänen netto-omaisuutensa on jo 32 miljoonaa dollaria, vaikka presidentinvaalien dokumenttiohjelmassaan sanoi, ettei hän ole miljonääri.

Vuonna 2012 Macron jätti Rothschild’in ja hänestä tuli varapääsihteeri Elysée’llä kahdeksi vuodeksi ja sitten hänet nopeasti ylennettiin talous- ja rahaministeriksi (Minister of Economy and Finance). Ex-ministeri ja vanhempi virkamies, Jean-Pierre Jouyet, sanoi Macron’lle, kun hän otti viran talousministerinä: ”Sinä olet nyt pomo.” Macron oli todellakin taloudellinen nero.

17. Antikristus on myös poliitikko (Ilm. 17: 11-12). Macron on nyt perustellusti tärkein poliittinen johtaja Euroopassa, lukuun ottamatta Angela Merkel’iä. Luotuaan oman puolueensa En Marche (nimetty hänen nimensä alkukirjainten mukaan), sitten voitettuaan Ranskan parlamentissa 350 paikkaa 577:stä, kaikki yhden vuoden sisällä sen luomisesta ja nyt tutkiessaan oman puolueensa luomista EU:lle ja jopa oman poliittisen koulunsa – Macron’n katsotaan olevan poliittinen nero!

18. Antikristus muuttaa ajat ja lain (Dan. 7:25). Siitä lähtien, kun Macron otti viran, hän on täydellisesti muuttanut monia työlakeja Ranskassa, mikä on aiheuttanut monia väkivaltaisia mielenosoituksia ja hän haluaa muuttaa sunnuntaityöajat.

19. Antikristus muodostaa lopulta maailmanuskontonsa (Ilm. 17; 18). On vahvoja perusteita olettaa, että tämä maailmanuskonto on roomalaiskatolinen kirkko (ks. täältä). Jos näin on, niin odotan, että Antikristuksella olisi jonkinlainen yhteys katolisuuteen. On mielenkiintoista, että Emmanuel Macron syntyi ei-uskonnollisille liberaaleille vanhemmille, mutta 12-vuotiaana vanhempiensa epäilyistä huolimatta päätti, että haluaa tulla kastetuksi katoliseksi. Sitten hän sai Jesuiittojen koulutusta viimeiseen lukiovuoteensa saakka.

Kesäkuussa Macron vieraili paavin luona Vatikaanissa ja sai epätavallisen pitkän tapaamisen Paavi Fransiskuksen kanssa (hänen pisin tapaamisensa valtion päämiehen kanssa), jossa he puhuivat maahanmuuttoasioista, Lähi-idän konfliktista ja tulevasta Euroopan yhdentymisestä.

Maallistuneessa Ranskassa on vuonna 1905 lailla vahvistettu tiukka ero kirkon ja valtion välillä. Kuitenkin puheessa katolisille tänä vuonna Macron sanoi haluavansa ”korjata siteen” kirkon ja valtion välillä.

Paavi Fransiskus tapaa Emmanue Macronin apostolisessa palatsissa 26.6.2018 Vatikaanissa

20. Antikristus ei arvosta ”isäinsä jumalaa” (Dan. 11:37), mutta ”kunnioittaa linnoitusten jumalaa (Dan. 11:38). Maallisena entisenä katolisena Macron ei arvosta mitään jumalaa (Dan. 11:37). Macron on kuitenkin sanonut, että hän ”hallitsee kuin Rooman jumala Jupiter” ja sattumalta titteli ”linnoitusten jumala” (Dan. 11:38) ei kuulu kenellekään muulle, kuin Rooman jumala Jupiterille, jonka kreikkalainen vastine on Zeus (lähde)! Ks. Macron Declares He Will Govern Like a Roman God

21. Antikristuksen perimmäinen voimanlähde on Saatana (Ilm. 13:2), joten odotan, että demoninen symboliikka ympäröi Antikristusta. Demoninen symboliikka Macron’n ympärillä on hyvin huolestuttavaa:

Pitäessään puheen vaalivoittonsa kunniaksi Macron valitsi Ranskan kansallislaulun asemesta EU:n kansallislaulun ”Oodi ilolle”, laulun Jeesuksesta, jossa sanat tiedostamattomasti puhuvat menemisestä pakanallisen jumalattaren temppeliin ja kaikkien ihmisten yhdistämisestä veljeydessä magiikan voimalla.

Symboli, jossa on pyramidi ja kaikkinäkevä silmä, on kauan yhdistetty sellaisiin pahoihin ryhmiin, kuin Illuminaatti ja Vapaamuurarit, jotka ovat halunneet tuhota evankelisen seurakunnan ja saada tilalle Saatanan palvomisen. Macron juhli voittoaan Louvre’n museolla aivan 666 palasta koostuvan lasipyramidin edessä. Illan päätökseksi hän piti käsivarsiaan V-asennossa, mikä hänen takanaan olevan pyramidin kanssa muodosti vapaamuurarien vaakunan. Katso kuvaa alla.

Jos katsot tarkasti, näet pyramidin Macronin takana.

Macron on pitänyt toisen puheen lavalla, joka oli muotoiltu vapaamuurarien keskeneräisen pyramidin muotoiseksi, sekä lavalla, joka oli valaistu ristin muotoiseksi. Väittelyssään Marine Le Pen’in kanssa Macron vilautteli 666-käsimerkkiä monesti jopa molemmilla käsillä samaan aikaan. Muissa yhteyksissä Macron on esittänyt saatanallista sarvikäsi-symbolia.

Time-lehden kannessa oli jopa valokuva, jossa Emmanuel Macron’lla on ”sarvet” päässä (katso tästä). Oliko se tarkoituksella? En tiedä. (Ei löydy Time-lehdessä, mutta täällä yksi.)

Voisiko Macron olla Antikristus?

Raamattu tekee selväksi. Että laittomuuden ihminen (Antikristus) ei ilmesty, ennen kuin pidättäjä (seurakunta, jossa asuu Pyhä Henki) on otettu pois (2. Tess. 2:3,7-8). Kukaan ei siis tiedä varmasti, kuka Antikristus on, ennen kuin tempaus tapahtuu. Tämän sanottuamme voimme spekuloida ja se varmasti näyttää mahdolliselta (varsinkin ottaen huomioon ajan lyhyyden).

Vaikka en halua väittää, että hän on LOPULLINEN Antikristus, niin Macron varmasti näyttää prototyypiltä. Näin ollen tämän artikkelin tarkoitus ei ole tunnistaa Antikristus, vaan varoittaa täällä olevia ahdistuksesta. Onpa Macron Antikristus tai ei, niin on takuuvarmaa, että Macron tulee nousemaan näkyvään asemaan Euroopan johdossa. Amir Tsarfati sanoo Macron’sta:

”Uskon, että Emmanuel Macron’n tapauksessa voin hyvin selvästi sanoa, että olemme katselemassa nuorta länsieurooppalaista johtajaa, jonka ‘yhden maailmanjärjestyksen’ porukka harjasi tähän vahvaan asemaan. En puhu hänen harjaamisestaan Antikristukseksi, mutta kyllä ehdottomasti Euroopan johtoon.”

Kristittyinä emme ole täällä, kun Antikristus paljastetaan, joten meidän ei tarvitse tietää, kuka hän on, mutta meidän KYLLÄ tarvitsee tietää ja ymmärtää se aika, jossa elämme. Jeesus tulee – oletko valmis?

 

Read Full Post »

Pagan barbarian people of the lie are at the Western gates
27.8.2018 by Don Koenig, suom. SK

Saatana on tämän maailmanjärjestelmän ja aikakauden ruhtinas. Siksi ei pitäisi olla mikään yllätys kristityille, että lähestyessämme tämän saatanallisen aikakauden loppua, hän johtaa väkensä sotaan niitä vastaan, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Saatanan ihmiset ovat valheen ihmisiä. Valheen ihmiset palvovat kuujumalia ynnä muita saatanallisia yhden todellisen Jumalan korvikkeita. He ovat niitä, jotka on annettu kelvottoman mielensä valtaan. He näyttävät tosi Jumalan vihansa hyökätessään kaikkea vastaan, mikä todella on Jumalasta.

Läntisessä yhteiskunnassa kaikkea, mikä on rakennettu Raamatun varaan, ollaan nyt repimässä alas. Kansakunnat ja kulttuurit, jotka on rakennettu kristillisille raamatullisille arvoille, ovat nyt hyökkäyksen kohteina. Globaalit yhtiöt ja lusiferistien valvoma media vehkeilevät yhdessä hiljentääkseen kristityt. Dr. Robert Epstein raportoi juuri, että isojen teknologiayhtiöiden tiedon vasemmistolainen manipulointi voisi siirtää ääniä ylöspäin jopa 12 miljoonalla. Jos näin käy, niin olemme menettäneet demokraattisen tasavaltamme.

Globalistit ajavat marxilaista fasistista maailmankatsomusta, koska Saatana ja hänen kätyrinsä haluavat täydellistä valvontaa jokaiseen. Globalistit toimivat Saatanan väärennöksen perustamiseksi Jumalan Valtakunnalle. Jumala kutsuu tätä saatanallista maailmaa ”Babyloniksi”. Jumala tuhoaa saatanallisen Babylonin, kun Jeesus palaa perustamaan todellisen Jumalan Valtakunnan.

Siitä ei ole kauan, kun Euroopan valtiot valloittivat koko maailman Kristuksen nimissä. Tänä päivänä pakanalliset barbaarit, jotka pakenivat evankeliumin kuulemista tai siihen uskomista, ovat valtaamassa Euroopan ja läntisen maailman. Lusiferistinen eliitti haluaa nyt nämä barbaarit Lännen porteille. He tietävät, että se aiheuttaa väkivaltaisen vastareaktion. Se on osa heidän suunnitelmaansa. Kaaoksesta lusiferistit uskovat saavuttavansa maailmanjärjestyksen. He tietävät, että ihmiset luopuvat vapaudestaan turvallisuuden hyväksi. Eurooppa tulee olemaan avoimessa sisällissodassa 2020-luvun alussa. Kaaoksesta nousee Rooman valtakunnan jälleensyntyminen.

Varjohallitukset valvovat läntisiin valtioihin juurtuneita syvän tilan ihmisiä (deep state people) ja lusiferistit valvovat varjohallituksia. Lusiferistit haluavat, mitä Hitler ei onnistunut saavuttamaan. Lusiferistiset nukkemestarit (puppetmasters) haluavat elitistisen autoritaarisen fasistivaltion, joka hallitsee maailmaa. Raamattu tunnistaa sen seitsemäntenä päänä, valtakuntana ja kuninkaana, joka nousee, saa kuolinhaavan, joka parantuu ja sitten tulee kahdeksanneksi nimeltä Peto.

[Deep Staten uskotaan olevan salainen verkko, joka on juurtunut hallituksen, virkavallan, tiedustelupalvelujen ja muiden valtiollisten elimien sisälle. Deep Staten otaksutaan valvovan valtion politiikkaa kulissien takana, kun taas demokraattisesti vaaleilla valitut virkamiehet ovat vain nukkeja (figureheads).]

Kristinuskon vihollisilla on monia nimiä, mutta he kaikki ovat valheen ihmisiä. He vihaavat kaikkea Jumalasta olevaa ja he aikovat repiä maahan kaiken maailmassa, mikä on rakennettu Jumalan totuudelle. Kapinoiminen, jota näemme tapahtuvan Amerikan vasemmistossa, ei ole oikeastaan Donald Trump’in vihaamista. Syvän tilan vasemmistolaiset luulivat jo vallanneensa Amerikan. He aikoivat asettaa Noita Hillary’n valtaan viimeistelemään Amerikan tuhon ja edistämään saatanallista globalistista agendaa. He vihaavat sitä, minkä puolesta Amerikka seisoo. Heidän vihansa Trump’ia vastaan johtuu siitä, että hän edustaa nyt sitä, minkä he luulivat jo voittaneensa Amerikassa.

He ajattelevat nyt, että jos saavat Trump’in pois, niin kristityt ja konservatiivit vain myöntyvät. Näin voisi käydä, koska läntisillä seurakunnilla on hyvin harvoja sotureita. Niitä johtavat enimmäkseen sokeat opettajat, jotka johtavat tietämättömiä seurakuntalaisia joka sunnuntai kaivamaansa matalaan ojaan.

Valheen ihmiset haluavat tuhota Raamatulle perustetut valtiot ja kaiken muunkin. He ovat tuhoamassa avioliittoa. He ovat tuhoamassa vauvoja kohdussa. He ovat tuhoamassa viattomuuden synnin hyväksymisellään ja saatanallisella aivopesullaan. He ovat murhaajia ja valehtelijoita, jotka rakastavat elämistä kapinassaan. He ovat vasemmistolaisia, koska eivät pyydä Jumalalta, mitä tarvitsevat, eivätkä tee työtä saadakseen himoitsemansa asiat. Lähtökohtaisesti valheen ihmiset voidaan tunnistaa tottelemattomuudestaan Jumalan käskyille. Nämä ihmiset ovat heittiöitä, jotka eivät halua noudattaa jumalallista eikä luonnollista lakia.

Kristikunta on hyökkäyksen kohteena ja monet, jotka kerran tunnustautuivat kristityiksi, ovat joko loikkaamassa tai kokonaan vetäytymässä. Valheen ihmiset ovat liittymässä kristillisiin instituutioihin ja turmelemassa ne sisäpuolelta. Siksi niin monet seurakunnat ovat majoittamassa laitonta ja kutsuvat yhteistä iestään uskottomien kanssa ”rakkaudeksi”.

Huolimatta siitä, mitä useimmat uskovat, seurakunta ei ole rakennus, jonne ihmiset menevät palvomaan Jumalaa sunnuntaina. Seurakunta koostuu Kristuksen ruumiin jäsenistä, jotka palvovat Jumalaa hengessä ja totuudessa joka päivä.

Yksi seurakunnan yhteen kokoontumisen tärkeä tarkoitus on rakentaa Kristuksen ruumis hengelliseen kypsyyteen. Jumala antaa kullekin pelastamalleen henkilölle ainakin yhden hengellisen lahjan. Kristittyjen tulee kokoontua yhteen, jotta näitä hengellisiä lahjoja voitaisiin käyttää toisten hyödyksi Kristuksen ruumiissa.

Jos seurakunnan kokoontuminen on kokonaan vain jonkun opetuksen kuuntelemista, niin käytössä on vain yhden henkilön lahja. Ja jos tuo henkilö yrittää joka sunnuntai pelastaa jo pelastettuja, niin hänenkään lahjansa ei ole tehokkaassa käytössä. 90 % seurakuntien sunnuntaisesta opetuksesta ei auta tehokkaasti varustamaan pyhiä, mikä johtuu jostakin seuraavista neljästä syystä:

  1. Opettajat saarnaavat pelastuksen sanoman joka sunnuntai. Jos seurakuntien pastorit opettavat pelastuksen sanoman joka sunnuntai, he ovat todennäköisesti hukanneet kutsumuksensa. Näiden evankelistojen pitäisi olla ulkona kaduilla julistamassa evankeliumia kadotetuille. Kristuksen ruumiin jo jäsenille on paljon enemmän opetettavaa, kuin se, kuinka pelastutaan. Yksi syy, että seurakunnan jäsenet ovat niin tietämättömiä Raamatusta ja hengellisestä sodankäynnistä, joka tapahtuu maailmassa, on, että kukaan ei opeta heitä. Monet pastorit luulevat, että heidän oletetaan pelastavan ihmisiä seurakunnissaan, joten he tekevät hyvin vähän jo pelastettujen varustamiseksi.
  2. Monet opettajat saarnaavat terveen raamatullisen opin asemesta ihmisten filosofioita. Kuinka he voisivat varustaa pyhiä saarnaamalla ihmisten keksimiä maailmallisia oppeja? Jotkut Lännen saarnatuoleista opetetuista filosofioista ja psykologioista tulivat tosiasiassa ihmisiltä, jotka kanavoivat demoneja.
  3. Jotkut opettajat väittävät saavansa sanomia suoraan Jumalalta, joten raamatullisen totuuden asemesta he opettavat oman mielensä olettamuksia. Hyperhelluntailaiset seurakuntajohtajat tekevät tätä koko ajan. Jos kristityt lakkaavat jumaloimasta miehiä ja naisia, jotka aina väittävät saavansa sanomia suoraan Jumalalta, niin tämä valehteleminen loppuu.
  4. Monet opettajat eivät tiedä, mistä puhuvat, koska eivät itsekään ymmärrä kirjoituksia. Voidaksesi tehokkaasti käyttää opettajan lahjaa auttamaan seurakuntaa kypsymään, sinun täytyy ensin itse saada ymmärrystä. Kaikkien ei pitäisi tulla opettajiksi.

Syy, että kristikunta on kärsimässä tappion länsimaissa, on suurelta osin siinä, että ihmisille seurakunnissa ei opeteta asioita, jotka varustaisivat heitä kohtaamaan demonisen maailman. Kuten Raamattu sanoo:

Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla. Koska sinä olet hyljännyt taidon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unhottanut Jumalasi lain, unhotan myös minä sinun lapsesi. (Hoos. 4:6)

Onko siis mikään ihme, että länsimaiden lapset kääntyvät pois Jumalan asioista? Syy alkaa länsimaisissa kodeissamme ja seurakunnissamme. Harvoille opetetaan Jumalan asioita. Vielä harvempia varustetaan palvelutyöhön. Lopputulos on, että pakanalliset barbaarit valtaavat Lännen portit, ja useimmat, jotka vielä kutsuvat itseään kristityiksi, vain myöntyvät.

Read Full Post »

NWO and Quotes
By Daymond Duck, 5.8.2018, suom. SK

Edellisessä artikkelissani sanoin, että presidentit Trump ja Putin ovat luvanneet tuhota Uuden Maailmanjärjestyksen (UMJ: tuleva maailmanhallitus, maailmanuskonto ja globaali taloudellinen järjestelmä).

Kuten odotettua, EU (tulevan Antikristuksen koti) nopeasti varoitti heitä, etteivät tekisi sitä. Tuo globalistien pesä rakastaa UMJ:tä.

Ymmärrä, että presidentti Donald Trump haluaa tehdä Amerikan jälleen suureksi ja presidentti Vladimir Putin haluaa tehdä Venäjän jälleen suureksi.

Nämä kaksi johtajaa ovat yhtä mieltä, että on väärin, jos globaali eliitti valtaa yhteiskunnan kolme tukipilaria (politiikka, uskonto ja talous) ja pakottaa jokaisen maan päällä elämään sääntöjensä mukaan.

Presidentit Trump ja Putin uskovat, että heidän kahden kansakuntansa yhteinen vaikutus voi pysäyttää UMJ:n, mutta ajatus heidän kumppanuudestaan hermostuttaa eliittiä, joka omistaa suuren osan valtavirran mediaa valvoen ja vaikuttaen siihen ja moniin globalistisiin johtajiin.

Ehkä siksi presidentit Trump ja Putin saavat niin paljon arvostelua.

Mutta ajattelepa sitä. UMJ on nyt edennyt niin pitkälle, että kahden maailman voimakkaimman kansakunnan johtajat ovat päättäneet lyöttäytyä yhteen sen tuhoamiseksi. On mahdollista, että he voivat hidastaa sitä, mutta Raamattu opettaa, että heidän yrityksensä sen tuhoamiseksi tulee epäonnistumaan.

Tämän saman linjan mukainen on erään hiljattaisen artikkelin otsikko: ”YK vaatii Trumpia käyttämään Amerikan verovaroja palestiinalaisten rahoittamiseen, vaikka suurin osa rahoista menee murhanhimoisille terroristeille” (Jews News; July 28, 2018; Ben Ariel).

Presidentti Trump tuskin sallii YK:n sanella, kuinka hän käyttää Amerikan verovaroja, mutta on tärkeää ymmärtää, että tulevat Antikristus ja Väärä Profeetta yrittävät valvoa kaikkea ostamista ja myymistä.

Vielä lisää tätä samaa linjaa: Presidentti Trump veti Yhdysvallat ulos Pariisin ilmastosopimuksesta, lopetti avustukset Vihreälle Ilmastorahastolle (Green Climate Fund) ja UNICEF:ille, vähensi Amerikan maksuja WHO:lle ym.

George Soros sanoi, että hän ynnä muut ovat käyttäneet kymmeniä vuosia UMJ:n luomiseen ja presidentti Trump on nyt yksinään tuhoamassa heidän suunnitelmansa. Tämä tukee edellä esitettyä lausuntoa arvostelusta, jota presidentti Trump saa. Globaali eliitti on raivoissaan.

Olin hiljattain etuoikeutettu osallistumaan David Reaganin Lamb & Lion Ministries’in profetiakonferenssiin. Se oli yksi suurimmista konferensseista, mihin koskaan olen osallistunut ja seuraavasta löydät muutamia puhujien antamia likimääräisiä lausuntoja. Sanon likimääräisiä, koska jotkut puhujat puhuivat nopeammin, kuin ehdin kirjoittaa.

Dr. Robert Jeffress sanoi: ”Yksi mielipidekysely osoitti, että 60 % evankelikaaleista uskoo, että taivaaseen on enemmän kuin yksi tie.”

Bill Koenig sanoi: ”14 asiaa täytyy olla paikallaan, että Googin ja Maagogin taistelu voi tapahtua ja ne kaikki ovat täällä.”

Jan Markel sanoi, että Raamatun profetia on ”Sanoma, jonka seurakunta on saattanut huonoon huutoon.”

Dr. David Reagan sanoi: ”Daniel kirjoitti historiaa etukäteen paremmin kuin useimmat historioitsijat ovat kirjoittaneet sitä jälkikäteen.”

Hän sanoi: ”Kukaan ei voi tehdä Amerikkaa suureksi ilman Jumalaa” ja lainasi Dr. Adrian Rogers’ia: ”Maailma on tulossa loistavan (gloriously) pimeäksi” sekä Jan Markell’ia: ”Maailma ei ole hajoamassa. Maailma on tulossa yhteen.”

Pastori Billy Crone kysyi: ”Etkö tiedosta, että Ahdistuksen aika on tulossa ja me emme voi pysäyttää sitä, mutta parannus seurakunnassa voi viivyttää sitä.”

Rabbi Jonathan Cahn sanoi: ”Vaikka ihmiset eivät tiedä sitä, niin Saatana tuntee Raamatun profetian”, ja hän sanoi myös: ”Jos olet toivonut voivasi elää lopunajassa, niin onneksi olkoon: sinä olet siinä.”

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Read Full Post »

Older Posts »