Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Nooa’

Aamulehti uutisoi jo vuonna 2017: Geenimuokkaus etenee nyt häkellyttävää vauhtia: ”Tämän kaiken pitäisi olla hälytysmerkki”. Sittemmin kiinalaistutkija He Jiankui ”loi” ensimmäiset geenimuokatut ihmislapset. Hesari otsikoi uutisen sanoilla Pandoran lipas on nyt auki: Maailman ensimmäiset geenimuokatut lapset syntyivät kokeessa, jota osa tutkijoista sanoo vastuuttomaksi ja hirviömäiseksi.

 


Crispr Technologies
By Matt Ward 9.12.2018, suom. SK

Nykyään käytössä olevat CRISPR-teknologiat ovat viemässä meitä takaisin Nooan päiviin. Clustered Regularly Interspaced Short Palindromic Repeat (CRISPR), on RNA-ohjattu geenimuokkausohjelma, joka voi kirjaimellisesti perus DNA- ja perimätasolla muuttaa ihmisyyttä ja ”nopeuttaa evoluutioprosessia.”

Tutkijat ympäri maailman käyttävät jo CRISPR-teknologioita peukaloimaan ihmisten, eläinten, kasvien, basillien ja bakteerien perimää, mikä nimenomaan on implikatiivisesti kielletty Raamatussa:

“Ja Jumala sanoi: ‘Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan. Ja tapahtui niin.” (1. Moos. 1:24)

Lajien rajat ylittävä peukalointi ja muuttaminen on jo vuosia ollut käynnissä laboratorioissa kaikkialla maailmassa. Se, mikä tekee CRISPR:n erilaiseksi, on, että se on nyt tulossa valtavirraksi. Elävien kohteiden geenimuokkauksen kautta CRISPR voi kohdentaa ja muokata DNA:ta ennennäkemättömällä tarkkuudella. Tämä tekee siitä geneettisen tutkimuksen uusimman lemmikin ja uusimman konnan. Se on suhteellisen uusi keksintö ja alun perin sen kehittivät vuonna 2012 Kalifornian yliopiston (Berkeley) tutkijat.

Sen tarkoitus on korjata tai poistaa sairautta aiheuttavia mutaatioita ja onkin olemassa merkittäviä ja laillisesti vahvistettuja arvokkaita mahdollisia tuloksia, jotka yhdistetään tähän uuteen geenimuokkaustekniikkaan. CRISPR:llä on mahdollisuus poistaa tiettyjä sairauksia, kuten HIV, Huntingtonin tauti, Alzheimerin tauti, hemofilia, sirppisoluanemia ja useita syövän muotoja. Sitä voitaisiin käyttää myös estämään lapsia syntymästä heikkomielisinä.

CRISPR:iä voitaisiin käyttää myös ilkeämmistä syistä: luomaan design-vauvoja, estämään ennenaikaista ikääntymistä, tai kiihdyttämään lihaskasvua ja siten luomaan superihmisiä. On olemassa todellinen kuukausi kuukaudelta kasvava vaara, että villit tutkijat, jotka työskentelevät monenlaisissa itsenäisissä valvonnan ulkopuolisissa laboratorioissa, joita nykyisin toimii ympäri maailman, hyödyntävät CRISPR:n kaltaisia teknologioita ei-terapeuttisiin muokkauksiin.

Yhdysvaltain armeija on erityisen kiinnostunut CRISPR:stä. He haluavat luoda ensimmäisen super-sotilaan. He haluavat junailla miehen, joka voi juosta pitemmälle ja nopeammin, kantaa painavampaa kuormaa, päättää paremmin paineen alaisena, pysyä hereillä kauemmin, kestää enemmän fyysistä kipua ja vaikeuksia ja toimia ilman syyllisyyden tunnetta ja estäviä moraalisia näkökohtia. He haluavat sotilaan, johon ei vaikuta taistelun emotionaalinen matkatavara, sellaisen, joka tappaa käskettäessä ilman kyseenalaistamista tai tunnonvaivoja. He haluavat lähes täydellisen supersotilaan.

Vaikka tämän tyyppistä teknologiaa on käytetty laajasti laboratorioissa jo useiden vuosien ajan, niin CRISPR on nyt viemässä geenimuokkauksen suurelle yleisölle. Tämä on se, mikä tekee sen niin vaaralliseksi, vallankumoukselliseksi ja profetian kannalta yhä merkittävämmäksi. Yksityisenä kansalaisena ilman mitään tieteellistä tietämystä ja koulutusta sinä voit nyt ostaa oman CRISPR-geenimuokkaussarjan noin 400 dollarilla.

Voit saada CRISPR:n Internetin kautta. Se tarkoittaa, että lähes ilman mitään koulutusta, tai asiantuntemusta, sinun on mahdollista muokata omaa DNA:tasi ja geenejäsi oman kotisi rauhassa seurauksista välittämättä.

Ja seurauksia on; siitä ei ole pientäkään epäilystä. Mikä tekee CRISPR-teknologian niin poikkeuksellisen vaaralliseksi on se, että sen myötä käy mahdolliseksi muuttaa DNA:ta perimätasolla (at a germline level), so. siemennesteen ja munasolun perustasolla.

Tämä on pelottavaa, koska DNA:n muuttaminen sukusolujen tasolla (siemenneste/munasolu) tarkoittaa, että jokainen geneettinen muutos tai mutaatio, joka tehdään isännän DNA:han hänen kotinsa rauhassa, siirtyisi siemennesteen/munasolun kautta kaikille tuleville jälkeläisille niin kauan kuin tuo yksilöllinen linja jatkuu tulevaisuuteen. Yksilön olisi mahdollista muuttaa jopa kotonaan sitä, mitä itseasiassa merkitsee olla ihminen, sekä itselleen että kaikille jälkeläisilleen.

Ihmisen sukusolujen muuttaminen aiheuttaa periytyviä ihmisen geneettisiä muutoksia ja se on valtava riski ihmiskunnan tulevaisuudelle. Nämä muutokset ovat peruuttamattomia. Vaikutukset kaikkiin tuleviin jälkeläisiin, kaikkina aikoina, olisivat pysyvät ja peruuttamattomat. Ikuisesti.

Tämä on niin merkittävä riski, että jopa kokeilevan tiedeyhteisön sisällä paheksutaan yrityksiä aina vain laajentaa hyväksyttävyyttä. Jopa eräässä sellaisessa yhteisössä, jonka tiedetään ”laajentavan hyväksyttävyyttä”, on laaja ja vakava huolestuminen CRISPR-teknologioihin liittyvistä eettisistä ja turvallisuusvaikutuksista.

CRISPR on nyt kuitenkin ”Out of the Box” (välittömästi jokamiehen käytettävissä), emmekä voi saada sitä takaisin, vaikka haluaisimme. Se tulee lisääntyvästi muuttamaan ihmisrotua, aluksi hienovaraisesti, mutta nyt olemme vasta tämän prosessin alussa. Monet alan asiantuntijat uskovat, että ennemmin tai myöhemmin käy välttämättömäksi määritellä rajat sille, mitä itseasiassa merkitsee olla ”inhimillinen olento”. Niin merkittävä on sen vaikutus oleva.

Vuonna 2018 et saa 400 dollarilla edes käytettyä lommoista autoa, mutta voit muuttaa oman ja kaikkien tulevien jälkeläistesi DNA:n ikuisesti.

Jeesus Kristus ilmoitti, että hänen paluunsa aika olisi kuin Nooan päivät: Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37).

Jeesus painotti suoraa yhteyttä Nooan päivien ja maan päälle paluunsa ajan välillä. Nooan päivinä ihmiset söivät ja joivat, naivat ja naittivat aina siihen asti, kun vedenpaisumus tuli ja huuhtoi heidät pois. Nooan päivien ihmiset olivat täydellisesti tietämättömiä tuomiosta, joka riippui suoraan heidän päänsä päällä.

Paljolti kuin tämän päivän maailmamme, he olivat täysin tietämättömiä.

Noille päiville oli luonteenomaista kaksi asiaa: äärimmäinen väkivalta ja äärimmäinen kapina. Toinen oli oire toisesta. Kapinan äärimmäiset muodot edesauttoivat väkivallan nousua äärimmilleen maan päällä. Ihmisen ajatukset ja kuvittelut olivat tulleet jatkuvasti pahoiksi.

Tämä kapina, jota on kuvailtu luvussa 1. Moos. 6 ja sen jälkeen, on yksi ratkaisevimmista tapahtumista koko ihmisen historiassa. Kapinan laajuus on järkyttävä seurauksissaan ja ilman sen hyvää ymmärtämistä yhdenkään kristityn on mahdotonta täysin ymmärtää myöhempiä tapahtumia Vanhassa testamentissa. Niin tärkeä on tämä luku. Se on perustavanlaatuinen muulle VT:lle.

1. Moos. 6:ssa meille kerrotaan, kuinka ”…Jumalan pojat näkivät, että ihmisten tyttäret olivat kauniita ja he ottivat itselleen vaimoikseen kaikki, jotka parhaiksi katsoivat” (1. Moos. 6:2, Raamattu Kansalle).

Kaikissa Raamatun tulkinnoissa, jotka pysyvät uskollisina 1. Moos. 6:ssa ja muualla olevalle Raamatun tekstille, tämä ilmaus ”jumalan pojat” on käännös heprean sanoista ”bənê ĕlōhîm”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”Elohim’in pojat” eli ”Jumalan pojat”.

Tätä ilmausta on käytetty vain neljä kertaa koko Raamatussa: tässä jakeessa 1. Moos. 6:2, Job 1:6, Job 38:7 ja Ps. 29:1. Jokaisessa Raamatun esimerkissä tämä ilmaus viittaa selvästi taivaallisiin olentoihin eli enkeleihin. Tätä ilmausta käytetään jokaisessa tapauksessa esimerkkinä Jumalan suorasta luomuksesta, kirjaimellisesta ”Jumalan pojasta”.

Luku 1. Moos. 6 kuvailee aikaa, jolloin voimakkaimmat ”elohimin pojat” laskeutuivat taivaasta ja nähdessään ihmisnaisia myöhemmin himoitsivat heitä. Lopulta he alkoivat ottaa itselleen vaimoiksi ketkä vain halusivat, mikä oli selvä Jumalan luomakunnalleen määräämien rajojen loukkaus:

Ja Jumala sanoi: ‘Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan’. Ja tapahtui niin. (1. Moos. 1:24)

Jumala määräsi kasvit, eläimet ja kaikki lisääntymään kunkin lajinsa mukaan ilman lajien välistä risteytystä.

UT:ssa Juuda kertoo tästä ajasta selittäessään: ”…ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon (Juuda 1:6).

Kirjaimellinen Raamatun tulkinta vie vain siihen johtopäätökseen, että kaukaisessa menneisyydessä voimakkaita enkeleitä laskeutui taivaasta, hylkäsivät oikean asemansa ja tuottivat hybridijälkeläisiä ihmisten naisten kanssa.

Sen seuraus Jumalan puolelta oli äärimmäinen vihastuminen. Hän määräsi siihen sekaantuneet enkelit syvyyden kuiluun (1. Piet. 3:19-20; 2. Piet. 2:4-10; Juuda 1:5-7). Tuo kauhistuttava näköala näyttää rauhoittaneen kaikkea tämäntapaista käytöstä siitä lähtien (ainakin mitä tulee Raamatun antamiin tietoihin: Luuk. 8:31; vrt. Juuda 6; Ilm. 9:1-11, 9:13-16, 20:1-3, 20:7).

Nämä epäpyhät ja täysin luvattomat liitot tuottivat jättiläiset (nephilim), enkelin ja ihmisen sekasikiöt. Nämä lapset eivät olleet täysin ihmisiä ja kasvoivat valtavan kookkaiksi ja älykkäiksi ja olivat Jumalan kannalta äärimmäinen iljetys.

Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita” (1. Moos. 6:4).

Tänä päivänä tiedemiehet voisivat tulkita tätä jumalan poikien maahanmuuttoa yrityksenä muuttaa ihmisen DNA:n geenivarastoa. He onnistuivat, koska nämä liitot muuttivat ihmisen DNA:n.

Kun tutkii perusteellisesti syitä, miksi Nooa säästyi, niin käy selväksi, että hänet valittiin ihmiskunnan säilyttämiseksi. Nooaa kuvaillaan, että hän oli ”täydellinen aikalaistensa joukossa” (KJV: perfect in his generations): Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.” (1. Moos. 6:9)

Nooaa ei säästetty vain, koska hän oli hyvä mies, ”vanhurskauden saarnaaja”. Jos sana aikalaistensa käännetään tarkemmin, niin se tarkoittaa ”jälkeläisiä”. Kontekstin kannalta tämä lause ”täydellinen aikalaistensa joukossa” (perfect in his generations), tarkoittaa kirjaimellisesti, että hän oli ”tahraton” sukupolvessaan ja ”tahraton” jälkeläistensä keskuudessa.

Todennäköisesti Nooa ja hänen perheensä edustivat ainoaa täysin turmeltumatonta ihmisen siementä, joka vielä oli jäljellä maan päällä tuohon aikaan ja Jumala käytti vedenpaisumusta pelastamaan ihmiskunnan. Enkelien maahanmuuton (incursion) seurauksena kasvit, eläimet ja ihmiset olivat tulleet sen pilaamiksi ja turmelemiksi.

Paitsi Nooa ja hänen perheensä.

Tänä päivänä ihmiskunta on lähtemässä samalle kapinan tielle, jota jumalan pojat (bənê ĕlōhîm) kulkivat muinoin. CRISPR on hyvin merkittävä teknologinen kehitys ja hyvin selvästi viitoittaa, missä me olemme Jumalan profeetallisessa kalenterissa.

Jumala tuomitsi ja tuhosi koko maailman tämäntyyppisen poikkeavan käytöksen vuoksi jo kerran ja on pahaenteistä, että Raamattu sanoo uudelleen ja uudelleen, että Jumala ei muutu.

Jumala on johdonmukainen ja uskollinen sanalleen, joten tuomio on tulossa. Hän on myös pitkämielinen ja kärsivällinen, mutta tuo kärsivällisyys loppuu eräänä päivänä. Kuten Nooa, joka pelastui arkissa, joka on selkeä profeetallinen kuva Jeesuksesta Kristuksesta, myös meidät, jotka riipumme kiinni Jeesus-nimessä, pelastetaan pian. Kun tuo päivä tulee, se on äkillinen, ihmeellinen ja se tapahtuu silmänräpäyksessä!

Lähde kansani ja tule kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt(Jes. 26:20, Pauli Rahkosen käännös).

wardmatt1977@gmail.com

 


Lue myös seuraavat aiheeseen liittyvät artikkelit.

Read Full Post »

Warning to Those Who Are Of This World
By Geri Ungurean, October 25, 2018, suom. SK

Jos olet lukemassa tätä artikkelia, niin ehkä ihmettelet, miksi minä varoitan niitä, jotka ovat tästä maailmasta. Minä näet en ole tästä maailmasta – minä kuulun Jeesukselle Kristukselle. Minä olen maailmassa, mutta en maailmasta.

Sivustolta gotquestions.org:

Kysymys: ”Kuinka uskovat voivat olla maailmassa, mutta ei maailmasta?”

Vastaus: Kun luemme ”maailmasta” Uudessa Testamentissa, niin luemme kreikan sanan kosmos. Useimmiten se viittaa asuttuun maahan ja ihmisiin, jotka elävät maan päällä ja jotka toimivat erillään Jumalasta. Saatana on tämän ”kosmoksen” hallitsija (Joh. 12:31; 16:11; 1. Joh. 5:19). Yksinkertaisella määritelmällä, että sana maailma viittaa Saatanan hallitsemaan maailman järjestelmään, voimme helpommin ymmärtää Kristuksen väitteitä, että uskovat eivät enää ole maailmasta – synti ei enää hallitse meitä, emmekä ole tämän maailman periaatteiden sitomia. Lisäksi meitä muutetaan Kristuksen kuvaksi, mikä saa mielenkiintomme maailman asioihin tulemaan yhä vähäisemmäksi, kun kypsymme Kristuksessa.

Jeesukseen Kristukseen uskovat ovat kyllä maailmassa – fyysisesti läsnä – mutta eivät siitä, eivät osa sen arvoja. (Joh. 17:14-15). Uskovina meidän pitäisi erottautua maailmasta. Tätä tarkoittaa se, että olemme pyhiä ja elämme pyhää ja hurskasta elämää – erottaudumme. Meidän ei tule sitoutua syntiseen toimintaan, jota maailma edistää, eikä meidän tule säilyttää sitä tyhjänpäiväistä turmeltunutta mieltä, jonka maailma synnyttää. Sen sijaan meidän tulee mukauttaa itsemme ja mielemme Jeesuksen Kristuksen mieleen (Room. 12:1-2). Se on päivittäinen tehtävä ja velvollisuus.

Meidän täytyy myös ymmärtää, että olla maailmassa, mutta ei siitä, on välttämätöntä, jos aiomme olla valona niille, jotka ovat hengellisessä pimeydessä. Meidän tulee elää niin, että epäuskoiset näkevät hyvät tekomme ja tapamme ja tietävät, että meissä on jotakin ”erilaista”. Kristityt, jotka pyrkivät kaikin tavoin elämään, ajattelemaan ja toimimaan kuin ne, jotka eivät tunne Kristusta, tekevät Hänelle karhunpalveluksen. Pakanatkin tietävät, että ”hedelmistään te tunnette heidät” ja kristittyinä meidän pitäisi osoittaa Hengen hedelmää itsessämme.

Maailmassa oleminen tarkoittaa myös, että voimme nauttia maailman asioista, kuten Jumalan antamasta kauniista luomakunnasta, mutta meidän ei tule uppoutua siihen, mitä maailma arvostaa, eikä meidän tule ajaa takaa maailmallisia huvituksia. Nautinto ei enää ole kutsumuksemme elämässä, kuten se kerran oli, vaan sen sijaan Jumalan palvominen. Lähde

Vuonna 1983 tajusin olevani kadotettu syntinen. Ymmärsin myös, että jos olisin kuollut hetkeä ennen, kuin tajusin olevani syntinen, olisin joutunut helvettiin. Halusin kuoltuani mennä taivaaseen. Muutamat tapaamani kristityt kertoivat minulle kaiken Jeesuksesta ja kuinka Hän kuoli puolestani. Tuo ilta oli koko elämäni ihmeellisin ilta. Jumala rakasti minua! Hän halusi antaa minulle anteeksi, jotta voisin olla Hänen perheessään. Kuinka ihanaa se onkaan!

Hän antoi minulle anteeksi kaikki syntini. Ymmärsin, että Jeesuksen kuolema ristillä oli maksu synnistäni – kaikesta synnistä – ja jokaisen puolesta, joka uskoo Häneen ja luottaa Häneen.

“Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” (Joh. 3:16-17)

Takaisin varoitukseeni sinulle, jos olet maailmasta. Jos et ole koskaan kuullut Jeesuksen evankeliumia, niin et voi enää sanoa niin. Sinä luet sitä nyt. Jumala rakastaa sinua niin paljon. Hän tahtoo sinun olevan Hänen perheessään. Tähän asti sinä olet hyljännyt Hänet. Vain sinä tiedät, miksi et ole halunnut kuulua Jumalan perheeseen. Olet ehkä ajatellut, että menetät ystäväsi ja jopa perheesi.

Minä menetin perheen. Olin näet kasvatettu juutalaisessa kodissa. Useimmat perheestäni ovat hylänneet minut. Herra antoi minulle etuoikeuden johdattaa isäni Hänen tykönsä. Hän odottaa minua taivaassa, mutta muut perheestäni ovat hyljänneet minut. Jeesus sanoo siitä näin:

Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta. Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan.” (Luuk. 12:51-53)

Aika on lyhyt. Raamatussa on sadoittain profetioita – monet ovat jo toteutuneet. Kuitenkin profetiat Ilmestyskirjassa, Danielissa ja muissa paikoissa Sanassa ovat vielä toteutumatta.

On tulossa aika, jota kutsutaan Ahdistukseksi. Raamattu sanoo, että ne hirvittävät tapahtumat, jotka tapahtuvat maailmassa Ahdistuksen aikana, eivät ole tapahtuneet koskaan aikaisemmin eivätkä tule koskaan tapahtumaan uudelleen. Seurakunnan (johon minä kuulun) vie taivaaseen Jeesus itse ja sitten se ”Ahdistus” alkaa.

Mikä on ahdistus?

Sivustolta gotquestions.org:

Kysymys: ”Mikä on Ahdistus? Mistä tiedämme, että Ahdistus kestää seitsemän vuotta?”

Vastaus: Ahdistus on tuleva seitsemän vuoden ajanjakso, jolloin Jumala vie päätökseen kurituksensa Israelille ja viimeistelee tuomionsa epäuskoiselle maailmalle. Seurakunta, joka koostuu kaikista, jotka ovat luottaneet Herran Jeesuksen persoonaan ja työhön pelastamaan heidät synnin rangaistuksesta, ei ole läsnä ahdistuksen aikana. Seurakunta otetaan pois maan päältä tapahtumassa, joka tunnetaan tempauksena (1. Tess. 4:13-18; 1. Kor. 15:51-53). Seurakunta pelastetaan tulevasta vihasta (1. Tess. 5:9).

Kaikkialla Raamatussa ahdistukseen viitataan muilla nimillä, kuten Herran päivä (Jes. 2:12; 13:6-9; Joel 1:15; 2:1-31; 3:14; 1. Tess. 5:2); tuskan ja ahdistuksen päivä (5. Moos. 4:30; Sef. 1:15); suuri ahdistus, joka viittaa pahempaan seitsemän vuoden jakson toiseen puoliskoon (Matt. 24:21); ahdistuksen aika tai päivä (Dan. 12:1; Sef. 1:15); Jaakobin vaivan aika (Jer. 30:7).

Kohdan Dan. 9:24-27 ymmärtäminen on välttämätöntä ahdistuksen tarkoituksen ja ajan ymmärtämiseksi. Tämä kohta puhuu 70 viikosta, jotka on julistettu ”sinun kansaasi” vastaan. Danielin kansa ovat juutalaiset, Israelin kansa ja Daniel 9:24 puhuu ajanjaksosta, jonka Jumala on antanut ”lopettamaan luopumuksen, lukitsemaan synnin, sovittamaan pahat teot, tuomaan iankaikkisen vanhurskauden, sinetöimään näyn ja profetian ja voitelemaan kaikkeinpyhimmän.” Jumala julistaa, että ”70 seitsemää” toteuttaa kaikki nämä asiat. Tämä on 70 vuosiviikkoa, eli 490 vuotta (jotkut käännökset puhuvat 70 vuosiviikosta).

Tämän vahvistaa em. Danielin kohdan toinen osa. Jakeissa 25 ja 26 Danielille kerrotaan, että Messias tuhotaan ”seitsemän seitsemän ja kuudenkymmenenkahden seitsemän” (kaikkiaan 69 seitsemän) jälkeen, jotka alkavat määräyksellä jälleenrakentaa Jerusalem. Toisin sanoen 69 vuosiviikkoa (483 vuotta) määräyksestä jälleenrakentaa Jerusalem Messias tuhotaan. Raamatun historioitsijat vahvistavat, että 483 vuotta kului Jerusalemin jälleenrakentamismääräyksen ajasta aikaan, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Useimmilla kristillisillä tutkijoilla riippumatta eskatologisesta näkemyksestään on em. käsitys Danielin 70 vuosiviikosta. Kun 483 vuotta on kulunut määräyksestä jälleenrakentaa Jerusalem, niin jää vielä yksi seitsemän vuoden jakso toteutumaan jakeen Daniel 9:24 puitteissa: silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan ja pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan:” Tämä viimeinen seitsemän vuoden jakso tunnetaan ahdistuksen aikana – se on aika, jolloin Jumala vie loppuun Israelin tuomitsemisen sen synneistä.

Daniel 9:27 antaa muutaman kohokohdan seitsemän vuoden ahdistuksen jaksosta: ”Hän vahvistaa liiton monien kanssa yhden ’seitsemän’ ajaksi. ’Seitsemän’ keskellä hän lopettaa teurasuhrin ja ruokauhrin. Ja temppelin siivelle hän pystyttää kauhistuksen, joka aiheuttaa hävityksen, kunnes loppu, joka on säädetty, vuodatetaan hänen päällensä” (Gerin käyttämä käännös suomennettuna).

”Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” (Raamattu Kansalle)

Henkilö, josta tämä jae puhuu, on henkilö, jota Jeesus kutsuu ”kauhistukseksi, joka aiheuttaa hävityksen” (Matt. 24:15) ja ”pedoksi” Ilm.13. luvussa.

Daniel 9:27 sanoo, että peto tekee liiton seitsemäksi vuodeksi, mutta keskellä viikkoa (kun ahdistusta on kulunut 3½ vuotta) hän rikkoo liiton lakkauttaen uhraamisen. Ilm. 13 selittää, että peto asettaa oman kuvansa temppeliin ja vaatii maailmaa palvomaan häntä. Ilm. 13:5 sanoo, että tämä jatkuu 42 kuukautta, mikä on 3½ vuotta.

Koska Daniel 9:27 sanoo, että tämä tapahtuu keskellä viikkoa ja Ilm. 13:5 sanoo, että peto tekee sitä 42 kuukauden ajan, niin on helppo nähdä, että ajan kokonaispituus on 84 kuukautta eli seitsemän vuotta. Katso myös kohtaa Daniel 7:25, jossa ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” myös viittaavat ”suureen ahdistukseen”, seitsenvuotisen ahdistuksen jakson jälkimmäiseen puoliskoon, jolloin peto on vallassa.

Lisää viittauksia ahdistukseen on kohdassa Ilm. 11:2-3, joka puhuu 1260 päivästä ja 42 kuukaudesta sekä kohdassa Daniel 12:11-12, joka puhuu 1290 päivästä ja 1335 päivästä. Näiden päivämäärien referenssipiste on ahdistuksen puoliväli. Lisäpäivät Daniel 12 luvussa voivat sisältää lopussa ajan kansojen tuomiolle (Matt. 25:31-46) ja ajan Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan perustamiselle (Ilm. 20:4-6).

Lyhyesti: Ahdistus on seitsemän vuoden ajanjakso lopunaikoina, jolloin ihmiskunnan rappio ja turmelus on tullut täydelliseksi ja Jumala tuomitsee sen mukaisesti. Lähde

Vedenpaisumus ja Jumalan lasten tempaus

Raamattu kertoo, että Jumala tuhosi maan, lukuun ottamatta Nooaa ja hänen perhettään, suurella vedenpaisumuksella. Kertomus tästä on Vanhassa Testamentissa. Jumala sanoi, että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat ja että Hän katui, että oli luonut heidät. Ihmisrotu oli hyljännyt tekijänsä – Herran.

Jumala ei ole vastuussa kaikista hirvittävistä asioista, joita tapahtuu tällä pallolla. Eedenin paratiisi oli täydellinen. Siellä ei ollut syntiä. Aadam ja Eeva vaelsivat Jumalan kanssa ja puhuivat Hänen kanssaan. Kaikki oli juuri, kuten Jumala halusi. Jumala loi Aadamin ja Eevan kuvakseen, mutta antoi heille myös mahdollisuuden valita vapaasti joko hyvä tai paha. Saatana petti Eevan ja Aadam teki syntiä tahallaan. Siitä lähtien tämä maa on ollut täysin kaaoksessa. Ahdistus on sitä, että Jumalan viha vuodatetaan kaiken lihan päälle heidän syntinsä ja tottelemattomuutensa tähden.

Jeesus on pelastuksen arkki kaikille, jotka luottavat Häneen

Raamattu sanoo:

Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. (Matt. 24:37-39)

Laittomuuden ihmisen tulemus

Mies, jota Raamattu kutsuu ”Antikristukseksi” narraa maailmaa ja monet palvovat häntä. He ottavat hänen ”merkkinsä”, mikä osoittaa, että he ovat alamaisia Pedolle (Antikristukselle). Pedon ”merkin” ottavat tuomitaan kuollessaan helvettiin. Seurakunta on siinä vaiheessa mennyt taivaaseen, kuten myös lapset, jotka eivät ole saavuttaneet vastuullista ikää. Jos olet jäänyt tempauksesta, joudut kärsimään suuresti. Raamattu sanoo, että ihmiset haluavat kuolla, mutta eivät voi.

Itse Saatana tulee asumaan Antikristuksessa

Kun ahdistus alkaa, jotkut tajuavat, etteivät nähneet totuutta – että Jeesus Kristus on todella Jumala ja että Hän on maailman Vapahtaja. Nämä ihmiset antavat sydämensä Kristukselle. Antikristus metsästää ja teurastaa heitä, koska he eivät kumarra häntä. Heidän kärsittyään marttyyrikuoleman Jeesus ottaa heidät valtakuntaansa. Tämä ajanjakso on pahin, mitä koskaan on nähty maan päällä.

Aika on lyhyt. Päivittäin lukemasi uutisotsikot koskien Lähi-itää ovat vain toteutuvaa Jumalan profeetallista Sanaa. Kukaan ei tiedä Jeesuksen Kristuksen tulemuksen hetkeä tempaamaan seurakuntansa! Kenellekään ei ole taattu uutta päivää eikä minuuttiakaan tässä elämässä. Oletko valmis menemään iankaikkisuuteen ilman Kristusta ja tulemaan tuomituksi helvettiin?

Pallo on sinulla

Haluatko olla täällä tuona aikana? Sinun ei tarvitse olla täällä. Voit pysähtyä nyt heti – missä ikinä oletkin ja tunnustaa ja myöntää Jumalalle olevasi syntinen ja tehdä parannuksen noista synneistä. Voit sanoa Jeesukselle tarvitsevasi Häntä Vapahtajaksesi ja että luotat Häneen, että Hän pelastaa sinut.

Tiedä kuitenkin tämä: Jumalaa ei pilkata. Hän tietää, onko tunnustuksesi uskosta Häneen vilpitön. Mikään ei ole salassa Herraltamme.

Kuinka voit pelastua?

ÄLÄ usko, että Jumalan luokse on monta tietä. Sinne on YKSI tie: Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.’ (Joh. 14:6). Ei ole mitään jälleensyntymistä. Se on paholaisen valhe. Ei ole sellaista asiaa kuin Krislam. Se on myös paholaisesta. Raamatun Jumala ja Allah eivät ole sama. Allah on väärä jumala.

Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio” (Hepr. 9:27).

Toivon ja rukoilen, että monet tästä maailmasta olevat ottavat sydämelleen asiat, joista olen puhunut tässä artikkelissa. Se, missä vietät iäisyytesi, riippuu siitä, hyväksytkö Jeesuksen sydämeesi, vai hylkäätkö Hänet.

Hänen rakkautensa sinua kohtaan on rajaton ja Hän odottaa sinua syli avoinna. Riippumatta mitä olet tehnyt tässä elämässä Hän odottaa antaakseen sinulle anteeksi, tehdäkseen sinusta uuden ihmisen ja ottaakseen sinut omaan perheeseensä.

Rukoilen, että avaisit sydämesi Hänelle.

How Can I Be Saved?

Siunausta Jeesuksessa,

MARANATHA (Come O Lord!)

Grandmageri422@gmail.com

Articles at grandmageri422.me

 

Read Full Post »

The Return of Moloch
By Alice Childs 23.10.2018, suom. SK

Ihmiset, katselkaa ympärillenne. Kaikki naamarit on nyt riisuttu. Kun olin varkki-iässä (noin sata vuotta sitten), niin laulettiin laulua, jonka sanat olivat: ”Ajat ovat muuttumassa.” No niin, jos joskus oli aika, jolloin nuo sanat olivat sopivimmat, niin se on nyt. Ajat todella ovat ”muuttumassa” eivätkä paremmiksi vaan pikemminkin ajat ovat menossa suin päin suoraan kohti PAHINTA aikaa, mitä koskaan tulee olemaan ihmisen koko historiassa.

Tämä synnin kiroama ja haaksirikkouttama paha maailma on kuolintuskissaan. Moolok on nousemassa. Voi, hän on aina ollut täällä piileskellen pimennoissa tappamassa aikaa, kunnes lopunaika tulee, jolloin hänen sallitaan lopulta riisua naamarinsa. Kuten apostoli Paavali kirjoittaa:

”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:22-23)

Tämä synnin kyllästämä luomakunta on pääteasemallaan. Moolok on nousemassa. Jotakin täytyy tehdä ja tullaan tekemään. Vuosituhansia kestänyt kosminen sodankäynti Jumalan ja Saatanan välillä saavuttaa huippukohtansa langenneen ihmisen historian seitsemässä viimeisessä vuodessa. Jumala on tuomassa tämän koko haisevan, syntisen, pahan kiusaaman maailman päätökseen. Jumala on tuomassa tuomion Moolokille.

Kapina, pilkka, rienaaminen ja selvä Jumalan ja Hänen kansansa viha eivät nyt ole pelkästään avointa, vaan niitä itseasiassa näytellään, rohkaistaan ja kiitetään. Aivan kuten silloin, kun geneettisesti saastuneet jättiläiset turmelivat ja saastuttuivat maan Nooan aikana; aivan kuten sodomalaiset, jotka avoimesti halusivat raiskata Jumalan pyhät enkelit, jotka tulivat pelastamaan hurskaan Lootin, nuo pyhät Jumalan lähestyvän vihan lähettiläät, jotka ottivat päällensä miespuolisen ihmisen muodon Sodoman ja Gomorran päivinä pelastaakseen hurskaan Lootin.

Nuo samat luonnottomuuksien ja iljetysten henget, jotka toimivat jo silloin, toimivat taas meidän ajassamme, mutta nyt niiden pahuus leviää yli kaiken maan. Se on juurtunut syvään jokaiseen kulttuuriin – ei vain ns. ”sivistymättömiin” piilossa oleviin yhteiskuntiin, vaan kaikkiin ns. ”sivistyneisiin” maailman kansakuntiin. Moolok on riisunut naamarinsa.

Näiden vedenpaisumuksella tuomittujen kulttuurien pahojen tekojen ja oman modernin mielettömyyden, barbarismin ja kuoleman kulttuurimme välillä ei ole eroa.

No niin, ehkä on sentään yksi ero: tänä päivänä maailmassa elää paljon enemmän ihmisiä kuin silloin ja tämä pahuus kyllästää KAIKKI maailman kulttuurit. Ei ole paikkaa, jota ei pahimman lajin turmelus ja irstailu olisi saastuttanut.

Niiden vauvojen ja lasten määrä, jotka ”moderni” ”sivistynyt” kulttuurimme on kirjaimellisesti repinyt kappaleiksi jäsen jäseneltä myyden heidän kallisarvoiset pienet ruumiinosansa voiton vuoksi; järkyttävä määrä kadonneita lapsia, runneltu, uhrattu ja – pahin kaikista pahuuksista – monet, jotka on kirjaimellisesti KULUTETTU (consumed), itseasiassa purettu varaosiksi, on eksponentiaalisesti suurempi kuin Nooan tai Lootin päivien pahuuksien. Moolok on riisunut naamarinsa.

Nykyajan riivatut hylkiöt ovat paljon syyllisempiä, koska vauvojen, lasten, naisten ym. uhrien määrä tämän riivaajien täyttämän maan päällä on eksponentiaalisesti suurempi, kuin muinaisissa pakanakulttuureissa, jotka olivat yhtä syyllisiä tehdessään näitä samoja hirmutekoja. Me modernit ”sivistyneet” kansat olemme kuitenkin ohittaneet heidät Moolokille uhrattujen määrässä. Olemme pahempia, koska meidän kulttuurissamme pahuus on tullut suuremmaksi ja levinnyt laajemmalle kuin niissä koskaan. Moolok nauraa.

Pahuuden malja vuotaa yli. Säädyllisyyden ja petoksen naamarit, joiden alle täysi demonisuus piiloutui ja ilakoi vuosisatoja, on nyt repäisty pois ja kuolaavat, irvistelevät riivaajien kasvot, jotka luuraavat inhimillisten naamarien takana, ovat nyt kaikki julkinähtävinä jokaiselle. Ei enää pelejä. Ei enää piilottelua. Moolok on täällä – avoimesti. Moolok nauraa. Voimme nähdä hänen häijyjen kasvojensa leimahduksen nykyajan juoppojen silmissä, aivan kuten ne, jotka muinaisissa pakanakulttuureissa kärsivät hänen mielettömästä vihastaan, joka leimusi niiden silmistä, jotka hän on vallannut kautta historian.

Nyt hänen demoniset kasvonsa ja miljoonien riivaajahenkien siansaksaa puhuvat kasvot tähyilevät nykyajan hylkiöiden silmistä, samalla kun helvetilliset äänet purkautuvat näiden hylkiöiden suusta, joista on tullut ihmis-isäntiä näille pahoille olennoille. Elämme nyt maailmassa, josta päivittäin on tulossa helvetti maan päällä – mieletön turvapaikka maata kuljeksiville riivaajille, joilla on yllänsä niiden iho, jotka vapaaehtoisesti ovat antaneet sielunsa Moolokille.

Ei ole suurempia syvyyksiä, joihin ihmiskunta voisi vajota, kuin niitä häijyistä häijyimpiä tekoja, joita on tähän saakka piiloteltu ja tehty pahuuden pimeimmissä luolissa, lähetetään nyt avoimesti ja esitellään häpeämättömästi valossa ilman pelkoa ja demonisella ylpeydellä ja vahingonilolla niitä tekevien taholta – sellaisia pahuuksia kuin:

  • Selvä riivaajien palvonta.
  • Kiihkeä Jumalan vihaaminen ja pilkkaaminen.
  • Riivaajien inspiroima Jumalaan uskovien vainoaminen ja murhaaminen.
  • Eläimiin sekaantuminen, insesti, lasten sieppaaminen ja raiskaaminen.
  • Geenimanipulaatio: kauhistukset, joita synnytetään laboratorioissa jokaisella maailman mantereella – ihmisen ja eläimen sekasikiöiden (chimera) luominen – sieluttomien hirviöiden ja olentojen, jotka eivät ole ihmisiä, joilla ei ole ihmisen sielua ja ovat vain tyhjiä lihasta tehtyjä astioita ruumiittomille riivaajahengille asua ja vaeltaa maata ihmisen muotoisena, mutta ilman muuta ihmisyyttä kuin kuolleen kuoriaisen tyhjä kuori.

Kun kaikki tämä syvään juurtunut pahuus tulee valtavirraksi ja ulos avoimesti, niin ei ole olemassa suurempia syvyyksiä, joihin langennut ihminen voisi vajota. Moolok odottaa hetkeään.

Lopuksi kaikkein hirvittävin – pahuus, joka on eniten tabu: ihmislihan, luiden ja veren kannibalisoiminen. Kun nämä kauhistukset hyväksytään, esitellään julkisesti paraatissa, puolustetaan ja pyritään valtavirtaistamaan kulttuuriin ”normaalina” käytöksenä, niin sanon jälleen, ettei ole olemassa suurempia syvyyksiä, joihin ihmiskunta voisi vajota.

Meidän ajassamme tätä ei tapahdu vain muutamin paikoin, vaan se on nyt käynnissä jokaisessa kansakunnassa ja kulttuurissa ja yhteiskunnassa kaikkialla maailmassa. Siksi meidän ”moderni” kulttuurimme on pahempi kuin Nooan ja Lootin aikaiset. Siksi olemme Saatanan valvoman ihmiskunnan historian lopun partaalla.

Moolok on nousemassa. Laittomuuden ihmistä, jonka sisällä Moolok eräänä päivänä pian asuu, valmistetaan nousemaan valtaan ja maailmanlaajuiseen herruuteen ja hän valmistautuu ottamaan paikkansa viimeisten päivien näyttämöllä toteuttaakseen ennustetun kohtalonsa.

Jumala ei voi – EIKÄ TULE sallimaan tämän helvetissä syntyneen pahuuden seisoa. Hänen vanhurskas, pyhä, äärimmäisen oikeudenmukainen vihansa ja tuomionsa on tulossa. Moolok vapisee, koska tietää, mitä on tulossa. Moolok pelkää tulevan Juudan Leijonan karjuntaa enemmän kuin mitään muuta.

Tässä ovat todisteet, jotka kirkuvat, että tämä langennut maailma on tullut loppuunsa. Herää maailma! Tuomio on tulossa sinua kohti, kuin karannut juna alas jyrkkää vuoren rinnettä. Katso maailma! Jumalan viha nousee – Nousee – NOUSEE. Katso seurakunta! Vapauttajamme tulee PIAN!

Veljet, emme tule olemaan täällä kauan. Kuten Lootin päälle, Jumala EI VOI langettaa tuomiotaan, pyhää vihaansa Moolokin ja kaikkien hänen kelvottomien palvojiensa päälle, ennen kuin Jumalan hurskaat on otettu pois. Katso ylös, Kristuksen ruumis! KATSO YLÖS!

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.(1. Tess. 4:16-18)

Read Full Post »

A Flood Of Evidence
By Bill Perkins, suom. SK

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa” (2. Tim. 2:15).

Jumala sanoo, että Hän innoitti (henkeytti) joka ainoan Raamatun sanan. Pietari selittää sitä näin:

Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet.1:20-21).

Paavali erityisesti mainitsee jumalallisen innoituksen ainakin kolme kertaa:

Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut (Gal. 1:11-12).

Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin” (2. Tim. 3:16,17, Raamattu Kansalle).

Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa” (2. Tim. 2:15).

Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte” (1. Tess. 2:13).

Jeesus sanoo, että Jumalan Sana on tarkka ja luotettava viimeiseen kirjaimeen asti:

Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut” (Matt. 5:18).

Uskomme siis ja väitämme, että Raamattu on 100 % tarkka alusta loppuun, Genesiksen luvusta 1 Ilmestyskirjan lukuun 22. Näin ollen uskomme Genesiksen 1. luvun kertomukseen, että Jumala LOI taivaat ja maan kuudessa kirjaimellisessa 24 tunnin päivässä noin 6000 vuotta sitten. Hän LOI sen kaiken tyhjästä puhuen sen olevaiseksi.

”Sillä hän sanoi ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty” (Ps. 33:9).

”Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kaikki kirkkaat tähdet. Ylistäkää häntä, te taivasten taivaat, te vedet taivasten päällä. Ylistäkööt ne Herran nimeä, sillä hän käski ja ne tulivat luoduiksi.” (Ps. 148:3-5)

Jumala sanoo, että kun Hän sen loi, niin se oli alun perin ”sangen hyvä”.

Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.” (1. Moos. 1:31)

Maa siis luotiin synnittömäksi paratiisiksi vailla kuolemaa ja rappiota. Vasta silloin, kun ensimmäiset kaksi ihmistä kapinoivat ja tekivät syntiä, kuolema tuli maailmaan.

Evoluutioteoria pilkkaa Jumalan Sanaa väittämällä, että kuolema tuli paljon ennen ihmistä. Raamattu sanoo kuitenkin selvästi, että ensin Jumala loi maan, sitten ihminen teki syntiä ja sitten seurasi kuolema.

Onneksi Jumala lopulta järjesti tien pois synnin sotkusta, mutta synnin tartunta jäi ihmisiin iäksi siirtyen kaikkiin tuleviin sukupolviin.

Maailman synnistä tuli Nooan aikana niin paha, että Jumala TUOMITSI koko maan vedenpaisumuksella!

Tässä vaiheessa on tärkeää kiinnittää huomio ilmeiseen elefanttiin olohuoneessa – Jumala on se, joka määrittelee synnin, ei ihminen. Jos Jumala määrittelee haureuden synniksi, se on synti. Jos Jumala määrittelee valehtelemisen synniksi, se on synti. Jos Jumala määrittelee homoseksuaalisen perversion synniksi, se on synti. Raamattu tekee hyvin selväksi, mikä on syntiä ja mikä ei. Ihminen ei voi muuttaa Jumalaa eikä Hänen Sanaansa ja synnillä on seurauksensa, olemmepa Jumalan kanssa samaa mieltä, tai emme.

Tämä tuomio oli välttämätön hävittämään ihmisen rehottavat jumalattomat tavat heidän keskittyessään palvelemaan luotua eikä luojaa.

Nooan vedenpaisumus tuhosi maailman ja kaiken elämän siinä – paitsi niitä, jotka selvisivät Nooan arkissa. Se oli aikamoinen tuomio!

Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät” (1.Moos. 7:19).

Se ei ollut paikallinen tulva!

Huolimatta siitä, mitä jotkut öykkärit väittävät, se ei ollut paikallinen tulva. Jumala sanoi, että koko maa peittyi veteen. Tässä tuomiossa miljoonat ja todennäköisesti miljardit ihmiset hukkuivat, lisäksi eläimet, linnut ja matelijat. Pietari varoittaa, että viimeisinä päivinä ihmiset pilkkaavat Raamatun kahta pylvästä:

  1. Jeesuksen tulemusta tempauksessa ja
  2. globaalia vedenpaisumusta.

Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ‘Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.’ Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.” (2. Piet. 3:3-6)

Juuri sitä me täällä Compass’issa puolustamme – Raamatun profetiaa ja raamatullista apologetiikkaa.

Tämä artikkeli käsittelee raamatullista apologetiikkaa. Jos Jumala 4500 vuotta sitten hukutti koko maan vedellä tappaen kaiken elämän, paitsi mitä oli säilötty Nooan arkkiin, niin tuon suuruusluokan tapahtuman olisi pitänyt jättää maailmanlaajuisia merkkejä, joita voimme havaita vielä tänä päivänä.

Ja odotetusti hämmästyttäviä todisteita ON nähtäväksi jokaiselle, joka haluaa tietää totuuden.

Oikeastaan kyse ei ole toteennäytöstä, koska sekä evoluutioteoriaan että Raamattuun uskovat tarkastelevat samoja todisteita. Kyse on vain siitä, kuinka todistusaineistoa tulkitaan.

Jokavuotisella Suuren Kanjonin (Grand Canyon) matkallamme vierailemme paikalla, jossa puistoa raiskaavat (mange) evolutionistit ovat pystyttäneet geologisen pylvään selittämään, kuinka maan sedimenttikerrokset muodostuivat vuosimiljardien aikana.

Silti me käytämme samaa pylvästä selittämään täydellisesti Raamatun vedenpaisumuskertomuksen. Ero on siinä, että he lisäävät mielivaltaisesti miljardeja vuosia säilyttääkseen vanhan maan uskomuksensa. Ilman ”ajan” taikaluotia evoluutioteoria hajoaa käsiin.

Sekulaarin näyttelyn kuvassa, joka näyttää ”miljoonia vuosia”, keltainen on alkuperäinen maa. Punainen on kerrosten jälkivaikutukset, sen jälkeen, kun Jumala kohotti vuoret ja alensi laaksot, kun vesi vielä peitti maan. Vihreä osoittaa viimeisiä kerroksia, jotka laskeutuivat sen jälkeen, kun vuoret oli kohotettu ja laaksot alennettu.

Maailmankuva vastaan raamatullinen kuva

Kaikkialla maailmassa ON sedimenttikerroksia, veden laskemia painon ja tiheyden mukaan, sisältäen miljoonittain kuolleita asioita.

Me, jotka luotamme Jumalan Sanaan, tiedämme että, tulvavesi ei tullut vain taivaalta, vaan myös alhaalta maan kuoren alta.”…sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet ja taivaan akkunat aukenivat” (1. Moos. 7:11).

Tämä selittää, miksi vesi laski sedimentin painon ja tiheyden mukaan (raskain aines laskeutuu ensin, sitten kevyempi) sekä miljoonat fossiilit, joita löytyy kaikista kerroksista. Nooan vedenpaisumus on yksinkertainen selitys tälle kaikelle.Silti evolutionistit katsovat samoja sedimenttikerroksia ja sanovat, että ne laskeutuivat miljoonien vuosien aikana. He eivät osaa selittää, miksi samoja fossiileja on kaikissa kerroksissa ja väittävät, että on vain sattumaa, kuinka kerrokset ovat järjestyneet pohjalta ylöspäin täsmälleen painon ja tiheyden mukaan. Heidän on jätettävä huomiotta ilmeinen.

Pystysuoria kallioseinämiä kaikkialla Grand Canyonissa

Toinen esimerkki on Suuren Kanjonin lähes pystysuorat kiinteät kallioseinät. Me teemme aina kesäkuussa Suuren Kanjonin luomismatkan ja osoitamme tieteelliset todisteet, jotka tukevat sitä, että ne muodostuivat nopeasti päivien tai viikkojen sisällä. (Liity joukkoomme tänä vuonna – tilasimme juuri toisen bussin…kesäkuun 22-25. päivät… tilaa meno- ja paluulento Phoenix’iin).

Silti evolutionistit katselevat samaa informaatiota ja sanovat, että se tapahtui miljoonien vuosien aikana. He eivät osaa selittää kiinteään kallioon leikattuja lähes pystysuoria seinämiä, mailin verran puuttuvaa sedimenttiä kanjonin päällä, eikä sitä tosiasiaa, että kanjonin loppupää on mailin verran ylempänä alkupäätä. Vihje: Painovoiman periaate merkitsee, että vesi ei virtaa ylämäkeen!!

Tiede muuttuu jatkuvasti…

Vuosien mittaan virallinen selitys sille, mikä kaiversi Suuren Kanjonin, on muuttunut. Ja kun enemmän puhdasta tiedettä sovelletaan, niin se uudelleen ja uudelleen valjastetaan puolustamaan vanhan maan uskomuksia.

Vain Raamattu selittää Suuren Kanjonin tieteellisesti. AINA MUUTTUMATON Jumalan Sana on aina luotettavampi kuin muuttuva tiede.

Vedenpaisumuskertomuksia

Minusta on aina ollut kiehtovaa, että kun Aabraham vielä eli, niin myös yksi Nooan pojista, Seem, oli elossa. Aabraham saattoi hyvinkin keskustella Seemin kanssa ja saada ensikäden selostuksen hirvittävästä maailmantulvasta. Se oli ehkä ylimääräinen motivaatiotekijä, kun Aabraham ”uskoi Jumalaan” ja jätti kaiken, mitä hänellä oli Jumalan kutsuessa häntä lähtemään Uurista ja matkustamaan tuntemattomaan tulevaan Luvattuun Maahan!

Vielä nytkin, jos todella oli globaali tulva vain joitakin tuhansia vuosia sitten ja kaikki maailman perheet polveutuvat Nooan arkissa selvinneistä, niin odottaisi olevan samanlaisia tarinoita ympäri maan muissa kulttuureissa.

Ja näin todella on. Huolimatta kielten sekoituksesta pian vedenpaisumuksen jälkeen (Baabelin tornin seuraus) noin 300–500 variaatiota tulvakertomuksesta on säilynyt tähän päivään kaikkialla maailman seitsemällä mantereella.

Itseasiasiassa USEIMMILLA kulttuureilla ympäri maailman on legenda tulvasta! Monet kirjoittajat ovat dokumentoineet tätä ilmiötä: John Morris, Ken Ham, Laura Welch, Nozomi Osanai ja Bodie Hodge, vain joitakin mainitaksemme.

Kaikki dokumentoivat maailmanlaajuisia kertomuksia globaalista tulvasta, jossa eloonjääneet selvisivät laivassa. Näissä kertomuksissa on ymmärrettäviä eriasteisia eroja: ihmisten lukumäärä, laivan koko ja ajan pituus laivalla voivat olla erilaisia, mutta kaiken kaikkiaan kertomukset ovat huomattavan johdonmukaisia.

Muinaisessa Babylonissa tulvakertomuksen mies rakentaa laivan pelastamaan perheensä ja eläimiä vihaisten jumalien tulvalta. He päätyvät vuoren laelle.

Kreikan mytologiassa vihaiset jumalat suunnittelevat hukuttaa maan ja tuhota ihmiskunnan. Yksi mies menee vaimonsa kanssa arkkiin turvaan ja he jäävät eloon.

Jopa Amerikan intiaaneilla on tulvalegenda, jossa ihmiset menevät turvaan laivaan jäädäkseen eloon. Kaikista tulvalegendoista 95 %:ssa tulva on maailmanlaajuinen, 70 %:ssa ihmiset ovat laivassa ja 57 %:ssa eloonjääneet päätyvät vuoren laelle. (4)(5)

Tämä on uskomaton havaittavissa oleva vahvistus sille, että Nooan vedenpaisumus oli sekä todellinen että viimeaikainen. Ellei ole ollut mitään globaalia tulvaa ja maan ikä on miljoonia vuosia, niin ei olisi MITÄÄN tulvakertomuksia. Ei kerta kaikkiaan olisi mitään syytä, että sadoilla kulttuureilla maailmanlaajuisesti on kertomuksia globaalista tulvasta upotettuina historiaansa.

Onko edes mahdollista, että koko maa peittyisi veteen?

Raamattu sanoo, että ennen kuin oli maata, valoa ja yhtään mitään, maa oli alun perin luotu sellaiseksi, että oli VAIN vettä:

Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä (1. Moos. 1:2).

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta” (2. Piet. 3:5).

Tutkijat ovat vakuuttuneita, että menneisyydessä Marsissa on ollut tulvimista.(1) Jotkut jopa arvelevat, että kerran koko planeetta oli veden peittämä. He luulevat näin, vaikka tänä päivänä Marsista ei ole löydetty tippaakaan vettä.

Silti samat tutkijat ovat vuosisatojen ajan pilkanneet käsitystä, että maassa olisi voinut olla globaali vedenpaisumus huolimatta siitä tosiasiasta, että vesi peittää 71 % planeetan pinnasta vielä nytkin!

Viime vuonna kuitenkin tutkijat vahvistivat löytäneensä valtavat määrät vettä maan pinnan alapuolelta. U.S. News and World Report’in mukaan tutkijat uskovat nyt, että maan kuoren alapuolella maan vaipan ja ulomman ytimen (outer core) välissä on kaksi tai kolme kertaa niin paljon vettä, kuin kaikissa valtamerissä yhteensä.(3)

Sitä paitsi tiedämme jo, että jos olettaisimme maan pinnan tasoitetuksi koko pallolla niin, että vuoret tasoitettaisiin täyttämään valtameriä, niin maa jäisi veden peittämäksi – kaksi mailia syvälti!

Tänä päivänä tutkijat eivät kuitenkaan voi antaa pienintäkään mahdollisuutta globaalille vedenpaisumukselle, koska se tuhoaisi evoluutioteoriat, joita opetetaan tosiasioina sekulaareissa kouluissa – selittämään valtavat määrät fossiilikerroksia, joita löytyy maailmanlaajuisesti.

”… jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen” (2. Tim. 3:7).

Mutta niillä meistä, jotka uskomme Jumalan Sanaan, on totuus puolellamme. Voimme rohkeasti tarkastella todisteiden vuoria Raamatun valossa ja nähdä, että Suuri Kanjoni on Jumalan ainutlaatuinen näkyvä muistutus siitä, mitä seurasi, kun Jumala viimeksi tuomitsi maailman. Ja uusi tuomio on profetoitu tulevaksi.

Raamattu ON totta, tarkka ja luotettava. Jumalan maailmanlaajuinen synnin tuomio todella tapahtui noin 4500 vuotta sitten. Ja toinen maailmanlaajuinen tuomio on tulossa tulevaisuudessa. Voit olla siitä täysin varma!

BP

Suomentajan kommentti: Bill Perkins on hyvällä asialla, mutta on väärässä vedenpaisumuksen ajoituksen suhteen. Hän pitäytyy siihen yleiseen suosittuun väärään käsitykseen, että Genesis 11 olisi tiukka aikataulu, jonka perusteella voitaisiin laskea maailman ikä. Vedenpaisumuksesta on huomattavasti kauemmin kuin 4500 vuotta. Kreationismin perusteoksessa The Genesis Flood on liite II otsikolla The Date of the Flood (lue suomennos), jossa Henry M. Morris esittää peräti kahdeksan syytä, miksi Genesis 11 ei ole tiukka aikataulu (strict chronology). On sääli, että tämän päivän kreationistit ovat menneet tähän jo kirkkoherra Ussher’in erehdykseen. Hänhän laski, että maailma luotiin vuonna 4004 eKr. Tämä on johtanut harhaoppiin, että maailman ikä olisi 7000 vuotta. Jos näin olisi, niin periaatteessa voisimme laskea Jeesuksen tulemuksen ajan.

Viitteet

(1) http://science.time.com/2013/03/11/the-great-and-recent-martian-flood

(2) https://www.google.com/search?q=what+percentage+water+suface&ie=utf-8&oe=utf-8

(3) https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2014/06/16/study-deep-beneath-north-america-theres-more-water-than-in-all-the-oceans-combined

(4) http://science.howstuffworks.com/nature/climate-weather/storms/great-flood.htm

(5) http://www.apologeticspress.org/apcontent.aspx?category=9&article=64

 

© 2017 Compass Int’l, Inc.

Bill and Susie Perkins founded Compass International, Inc. in 1993 as a non-profit, nondenominational ministry. For information on Compass’ Steeling the Mind Bible Conferences, Good Morning Lord! Bible studies, books, DVDs and Biblelands Cruises, go to compass.org

LIKE us on Facebook: facebook.com/compassbible and FOLLOW us on Twitter: @compass7 and Instagram: @compassbible

Read Full Post »

Are These the Days of Noah?
By Jonathan Brentner 15.6.2017, suom. SK

En tarkoita tällä otsikolla, että alkaisimme rakentaa laivoja, tai että ryntäisimme Ark Encounter -näyttelyyn Kentucky’iin toivoen, että uudelleen rakennettu Nooan arkki todella kelluu. Tarkoitan Jeesuksen sanoja Matteuksen luvussa 24, jossa Hän sanoo näin: Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.”

Mikä luonnehti ”Nooan päiviä?” 1. Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa Jumala valittaa ainakin kahta asiaa, koskien tuon ajan ihmisiä. 1. Moos. 6:5 sanoo: Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” Tuon ajan äärimmäisen pahuuden lisäksi seuraava ilmaus esiintyy kahdesti: ”… maa tuli täyteen väkivaltaa” (jakeet 6:11, 13).

Viimeiset pari viikkoa olen miettinyt postia maailmamme väkivallasta, mutta hiljattainen Steve Scalise’n ampuminen työnsi tämän etualalle ajattelussani.

Väkivalta täyttää maan

Pelkästään vuonna 2016 oli 2476 islamilaista terrorihyökkäystä 59 maassa, joissa tapettiin 21 237 ihmistä ja 26 680 loukkaantui. Vain 30 viime päivän aikana on ollut 174 islamilaisten jihadistien hyökkäystä, joissa tapettiin 1659 ihmistä 29 eri maassa (lähde: thereligionofpeace.com, joka kertoo jokaisen sellaisen hyökkäyksen).

Viimeisten näkemieni tietojen mukaan verisessä Syyrian sisällissodassa on tapettu yli 500 000 ihmistä ja verenvuodatus ja tappaminen jatkuvat laantumattomina tässä kammottavassa konfliktissa.

Tappavan väkivallan tärkein lähde maailmassamme on edelleen abortti. Yksin meidän maassamme [Yhdysvalloissa] on murhattu 50 miljoonaa vauvaa vuodesta 1973 ja maailmanlaajuisesti luku on paljon suurempi. Eikö Jumala ole ihan yhtä murheellinen tästä järjettömästä verenvuodatuksesta, kuin Hän on maailmassamme vallitsevista pommituksista ja tappamisista? Uskon, että Hän on.

Wikipedia luettelee 14 nykyistä ja jatkuvaa sotaa maailmassamme, mukaan lukien Syyrian sisällissota, joissa kussakin kuolee yli 1000 ihmistä vuodessa. Meksikon huumesota on vaatinut yli 138 000 ihmishenkeä vuodesta 2006 ja yksin vuonna 2016 kuoli yli 12 000 ihmistä.

Onko maa tällä hetkellä täynnä väkivaltaa? Ehdottomasti! Emme tunne väkivaltatilastoja Nooan päiviltä, mutta minun on uskottava, että se, mitä näemme ympärillämme, pärjää vertailussa.

Väkivallan hyväksyminen

Se, mikä myös huolestuttaa minua kulttuurissamme, on väkivallan lisääntyvä hyväksyminen. Menneiden kuukausien aikana olemme nähneet julkkisten suosittelevan presidenttimme tappamista. Madonna suositteli Valkoisen talon räjäyttämistä ja Kathy Griffin’in esitys myös ihannoi väkivaltaa inhottavasti. Presidentti Trump’in tultua valituksi Twitterissä on ollut 12 000 viestiä, jotka vaativat hänen murhaamistaan.

Vieläkin iljettävämpi on New York’issa parhaillaan pyörivä näytelmä, joka kuvailee presidentti Trump’in murhaa, jota ihmiset pitävät todennäköisenä ja taputtavat hyväksymistään. Tätä eivät sponsoroi, kuten voisi epäillä, jokin hullu ääriryhmä, vaan New York Times ynnä muita tunnettuja yrityksiä. Tämä suosion osoittaminen presidenttimme tappamiselle on saatanallista ja inhottavaa. Mitenkään muuten sitä ei voi kuvailla.

Steve Scalise’n ampuminen ei ollut jokin satunnainen tapaus; se tuli vasemmiston vimmatusta vihasta presidentti Trump’ia kohtaan niiltä, jotka kannattavat tappamista keinona taistella häntä vastaan. Myönnettäköön, etteivät kaikki presidentti Trump’in vastustajat kannata väkivaltaa, mutta on käymässä yhä selvemmäksi, että huomattava määrä vasemmistossa kannattaa sitä, enkä ole vielä kuullut, että kukaan Scalise’n ampumisen tuomitsijoistakaan olisi vaatinut presidentti Trump’in murhaa kuvailevan näytelmän lopettamista.

Kuin mikä tahansa muu päivä

Verratessaan tulemukseensa johtavia päiviä Nooan päiviin Herra antoi myös tämän mielenkiintoisen lausunnon:Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38). Ihmiset maan päällä Nooan aikana jatkoivat elämäänsä täysin tietämättöminä tulevasta vedenpaisumuksesta, kunnes oli myöhäistä. Vedenpaisumus tuli päivänä, joka alkoi heille aivan kuin mikä tahansa muu päivä.

Aina siihen hetkeen saakka, kun Jeesus palaa seurakunnalleen, elämä jatkuu täällä melko tavanomaisena; meidän ei pidä odottaa mitään suurta merkkiä eikä maailmanlaajuista onnettomuutta, joka ilmoittaisi Hänen ilmestymistään viemään meitä kotiin. Aivan kuten Nooan päivinä elämä näyttää tavanomaiselta. Se on oleva kuin mikä tahansa muu päivä, so. kunnes Jeesus tulee.

Siitä päivästä tulee sitten päivä, joka ihanuudellaan ylittää kaiken, mitä koskaan olemme kokeneet aiemmassa elämässämme. Jäljelle jääneille se tulee olemaan erilainen tarina.

Mikä myös murehduttaa minua Steve Scalise’n ampumisessa, on, että mitä se merkitsee koskien kansakuntamme tulevaisuutta. Entisen presidentti Bill Clinton’in ja entisen ulkoministeri Hillary Clinton’in alaisuudessa taistelusta ideoista, jotka tekivät kansakuntamme suureksi, tuli henkilökohtainen tuhon politiikka. Nyt se kuitenkin on kehittynyt vielä pahemmaksi, kuin mitä Clinton’it alunperin kannattivat. Vasemmisto on nyt ottanut yhtälöön väkivallan saaden, mitä haluaa.

Rukoile presidenttimme ja varapresidenttimme puolesta. Uskon, että on tärkeää rukoilla heidän turvallisuutensa puolesta sekä kaikkien hänen ympärillään Valkoisessa Talossa ja Kongressin johdossa olevien puolesta. Presidentti Trump’ia vastaan hyökätään yötä päivää sekä vasemmiston että valtavirran median taholta, joka on ihan yhtä omistautunut hänen tuholleen, kuin kuka tahansa vasemmistosta. Eikö se johtunutkin rukouksistamme, että monien henki säästyi, kun pyssymies avasi tulen kohti republikaanien lainsäätäjiä? Rukouksillamme on valtava vaikutus aina siihen päivään saakka, jolloin Jeesus kutsuu meidät kotiin.

Jonathan C. Brentner

Jonathanbrentner@yahoo.com
Eternity Versus the Moment

 

Read Full Post »

Return of the Nephilim
By The Paleofundamentalist (Dr. Steven Hayes), suom SK

”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva(Matt. 24:37).

Johdanto

Vastatessaan opetuslastensa kysymyksiin koskien ”lopunaikaa” (Matt. 24:3) Jeesus piti pitkän puheen (Matteus 24, Markus 13 ja Luukas 21) puhuen monista erityisistä merkeistä, joita heidän pitäisi ”valvoa” (vrt. Mark. 13:32-37). Lähellä tämän Öljymäen puheen loppua Matteuksen ja Luukkaan esityksissä Jeesus antaa jotakin, jonka monet ovat ottaneet pelkästään yhteenvetona maailman olosuhteista juuri ennen tempausta ja sen jälkeistä Ahdistuksen (so. Danielin 70. viikon; Dan. 9:27) alkamista ja jolla on oletettu olevan suhteellisen vähän erityistä merkitystä, mutta joka voi tosiasiassa olla kaikkein tärkein seurakunta-ajan loppumiseen liittyvä merkki. Jeesus sanoi: ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37; Luuk. 17:26). Jeesus luonnehti maailman olosuhteita tempauksen edellä samanlaisiksi kuin Nooan vedenpaisumuksen edellä. Mitä hän tällä tarkoitti?

Nooan päivät

Sekä Matteus että Luukas jatkavat Jeesuksen sanoilla: ”Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta … naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin” (Matt. 24:38; Luuk. 17:27). Useimmat ovat käsittäneet näiden sanojen tarkoittavan, että vedenpaisumusta edeltävä maailma oli täysin normaali, jopa arkinen ja ihmiset elivät elämäänsä eikä heillä ollut mitään käsitystä, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa oli lähellä ja he yllättyivät täydellisesti Jumalan äkillisestä väliintulosta historiaan. He ovat käyttäneet tätä ymmärrystä perustelemaan, että Jeesus tarkoitti tällä, että maailman tila juuri ennen tempausta on normaali, tavanomainen, arkipäiväinen, eikä kukaan odota lopun lähestyvän.

Ongelma tässä käsityksessä on, että 1. Moos. 6. luvun selostus olosuhteista, jotka pystyttävät näyttämön Nooan vedenpaisumukselle, ei kuvaile normaalia, tavanomaista arkista skenaariota. Siitä löytyvä konteksti Jumalan vedenpaisumuksen tuomiolle, joka tuhosi kaikki, paitsi kahdeksan ihmistä, on, että ”Jumalan pojat huomasivat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka parhaiksi katsoivat” (1. Moos. 6:2; huomaa, että jakeessa Matt. 24:8 Jeesus nimenomaan mainitsee, että he ”naivat” ja ”naittivat”). Kaikki muinaiset juutalaiset varhaiskristilliset kommentaattorit ymmärsivät ”Jumalan poikien” olevan viittaus enkeleihin (Job 1:6; 2:1; 38:6) ja tässä tapauksessa langenneisiin enkeleihin, jotka yhtymällä ihmisten naisiin tuottivat hybridirodun, Nefilimit (jättiläiset), joilla oli yli-inhimillisiä kykyjä [1]. (1. Moos. 6:4). Tämä enkelien aktiviteetti oli niin yleistä, että se uhkasi täysin turmella ihmisrodun tehden ennustetusta Messiaan tulemuksesta kiistakysymyksen (vrt. Hepr. 2:14-16). Siksi Jumala vedenpaisumuksessa tuhosi kaiken lihan (1. Moos. 6:17) paitsi Nooaa, joka oli ”aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton” (so. geneettisesti turmeltumaton; 1. Moos. 6:17) ja vangitsi nuo langenneet enkelit, jotka olivat osallistuneet tähän perkeleelliseen suunnitelmaan. Tämä ei ole spekulaatiota, koska sekä Pietari että Juuda viittaavat näihin muinaisiin historian tosiasioihin profetioissaan tulevasta maailmanlaajuisesta luopumuksesta (2. Piet. 2:4-5; Juuda 6-7).

Ja myöhemminkin

1. Moos. 6:4 sanoo, että tämä ilmiö, jossa enkelit hyökkäsivät maan päälle tarkoituksella yhtyä naisiin jättiläisten tuottamiseksi, tapahtui Nooan päivinä ”ja myöhemminkin”. Kun israelilaiset vakoilivat Luvattua Maata Egyptistä lähtönsä jälkeen, he kieltäytyivät menemästä sinne, koska se oli ”jättiläisten” (hepr. nefilim; 4. Moos. 13:33) asuttama. Vaikka yksityiskohtia ei ole annettu, oletamme, että toinen langenneiden enkelien hyökkäys oli tapahtunut, tällä kertaa ilmeisesti rajoitetulla maantieteellisellä alueella Kanaanissa jättiläisrodun uudelleen aloittamiseksi. Toimien rajoitetulla tiedollaan ennen vedenpaisumusta Saatanan oli yritettävä turmella koko ihmisrodun perimä estämään Messiaan tulemus (jonka tuli olla Aadamin ja Eevan inhimillinen jälkeläinen; 1. Moos. 3:15). Mooseksen aikana Saatana ymmärsi Jumalan ilmoituksen kautta, että Messias olisi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläinen (so. juutalainen; 1. Moos. 12:3) ja vieläkin tarkemmin Jaakobin pojan Juudan jälkeläinen (1. Moos. 49:10), joten hän saattoi kohdistaa suunnitelmansa ihmisen perimän turmelemiseksi juutalaisen rodun perimään. Tämän ymmärtäminen tekee ymmärrettäväksi Jumalan kiellon avioitua kanaanilaisten, amorilaisten ja Luvatussa Maassa asuvien heihin liittyvien heimojen kanssa (vrt. 5. Moos. 7:1-3), koska he olivat nefilimejä (jopa naiset ja lapset!). Jumalan käsky tuhota Kanaanin heimot johtui samasta syystä ja oli saman päämäärän saavuttamiseksi, kuin vedenpaisumuksessa, nimittäin hävittää nefilimien rotu ja heidän turmeltunut geneettinen kantansa, jonka avulla Saatana yritti estää Messiaan tulemuksen.

Käärmeen tuleva siemen

Ensimmäinen Raamattuun kirjattu profetia on 1. Moos. 3:15. Tuomioksi käärmeelle (so. Saatanalle; Ilm. 12:9) sen osallistumisesta ihmiskunnan lankeemukseen, Jumala julisti: ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” Tämä jae ennustaa kahden henkilön tulemuksen: 1) naisen siemenen, joka on Kristus ja 2) käärmeen siemenen, joka on Antikristus. Kun Kristus tuli, hän oli geneettisesti ainutlaatuinen sekoitus jumalallista siementä ja turmeltumatonta ihmissiementä, Jumal-ihminen (Luuk. 1:35). Vastaavasti, kun Antikristus tulee, niin hän on geneettinen sekoitus Saatanan enkelien siementä ja ihmissiementä, Nefilim. Tästä syystä sekä Daniel että Ilmestyskirja viittaavat Antikristukseen ”petona”, sillä hän ei ole (kokonaan) ihminen.

Enkelien hyökkäys maan päälle viimeisinä päivinä ei kuitenkaan ole eristetty, yksittäinen tapahtuma rajoitettu Antikristuksen sukupolveen. Syistä, jotka eivät ole täysin selviä, enkelien hyökkäys on oleva paljon laajempi: ”niinkuin se oli Nooan päivinä” (Luuk. 17:26). Daniel 2:40-44 osoittaa, että ennustetun neljännen pakanavaltakunnan, elpyneen Rooman, 10 kuningasta ”sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä” (Dan. 2:43). Laajentaen Danielin profetioille Johannes paljastaa, että neljännen pedon (Dan. 7:7) ”10 sarvea”, vastaten neljännen valtakunnan (Dan. 2:40-42) ”kymmentä varvasta”, ”ovat 10 kuningasta” (Ilm. 17:12). Sanalla ”ovat” käännetty kreikan verbi on eisin preesensissä tarkoittaen, että nämä ”10 kuningasta” olivat olemassa Johanneksen aikana (n. 95 jKr.), mutta ”eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa”. Koska yksikään ihminen ei elä ensimmäiseltä vuosisadalta Antikristuksen tulemukseen saakka ainakin 2000 vuotta myöhemmin, niin ilmeinen johtopäätös on, että nämä elpyneen Rooman valtakunnan ”10 kuningasta” eivät ole ihmisiä, vaan enkeliruhtinaita (kuten myös kohtien Dan. 10: 13,20 mukaan). Näin ollen, kun Daniel ennustaa, että nämä enkeliruhtinaat ”sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä” (Dan. 2:43), hän puhuu vielä toisesta enkelien hyökkäyksestä maan päälle tuottamaan Nefilimejä, joihin Antikristus kuuluu, mutta ei ainoana.

Johtopäätös

Raamattu ilmoittaa, että langenneita enkeleitä on tullut maan päälle ja he käyttivät naisia tuottamaan hybridirodun, hepreaksi Nefilim. Ensimmäinen sellainen hyökkäys tapahtui ennen Nooan vedenpaisumusta ja oli todella syy Jumalan maailmanlaajuiselle tuomiolle tuolloin. Ainakin yksi lisähyökkäys tapahtui menneisyydessä vedenpaisumuksen jälkeen Kanaanin alueella ja oli syy Jumalan kutsulle Israelilaisille täydellisesti hävittää nuo Luvatussa Maassa asuvat kansat. Saatanan päämäärä näissä aikaisemmissa enkelien hyökkäyksissä näyttää olleen ihmisen (tai juutalaisten) perimän turmeleminen ja siten estää Messiaan tulemus, Hänen, joka on hänen oman ennustetun tuhonsa välittäjä (1. Moos. 3:15).

Kun Jeesus opetti opetuslapsiaan, että ”niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:37), Hän epäilemättä tahtoi sanoa, että Hänen tulemustaan edeltävää aikaa luonnehtisi uusi enkelien hyökkäys maan päälle tuomaan lisää nefilimejä, joiden keskeinen hahmo on oleva kirjaimellinen Saatanan siemen, jota Raamattu useimmiten nimittää Pedoksi, mutta joka yleisemmin tunnetaan tänä päivänä Antikristuksena.

Viitteet

[1] Nefilim on kohdassa 1. Moos 6:4 käytetty heprean sana, joka monissa englanninkielisissä käännöksissä on käännetty sanalla ”giants” (jättiläiset). Nefilimit olivat jättiläisiä (korkeita kuin setri-puut; vrt. Aamos 2:9), mutta niiden yliluonnollisiin ominaisuuksiin kuului enemmän kuin vain fyysinen koko. Se edistynyt teknologia, jonka on todettu olleen olemassa muinaisessa maailmassa ja jonka nykyajan epäuskoiset ovat aina niin innokkaita yhdistämään avaruusmuukalaisiin, pitäisi todennäköisesti ymmärtää olevan nefilimien saavutuksia.

 

Read Full Post »

Apostasy, Divine Judgements and the Great Escape
Prof. Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (May 2016), suom. SK

Raamatun profetiat antavat huolestuttavan kuvan hengellisestä ja moraalisesta turmeluksesta, joka tapahtuu maailmanlaajuisesti lopunajassa. Jeesus Kristus itse vertaa tätä ajanjaksoa ihmisen historiassa Nooan ja Lootin aikoihin (Luuk. 17:26-30), jolloin tosi Jumala ja Hänen sanansaattajansa toistuvasti ja avoimesti torjuttiin. Ylimielisyydessään ja itsekorotuksessaan Nooan aikalaiset karttoivat Jumalan vanhurskauden rajoittavaa luonnetta ja katsoivat paremmaksi antautua synnin kulttuuriin, jolle oli luonteenomaista täysin kehittynyt materialismi liittyneenä pahoihin elämäntapoihin, kuten korruptio, väkivalta ja hillitön moraalittomuus. Sodoman ja Gomorran kohdalla turmelus myös yhdistyi Jumalan antaman seksuaalisen identiteetin menetykseen, kun homoseksuaalisuus (sodomia) oli yhteiskunnallisesti hyväksytty ja laajalti harjoitettu. Johtuen tästä luonnottomasta taipumuksesta, kyseessä olevat yhteisöt olivat matkalla itsetuhoon, koska eivät solmineet (eivätkä halunneet solmia) heteroseksuaalisia suhteita lisääntyäkseen normaalilla tavalla.

Vanhan Testamentin aikoina oli tapauksia, jolloin äärimmäisen turmeluksen ja Jumalan vastaisen kapinan vallitessa Hän puuttui peliin tuomioiden kautta. Kuitenkin pienelle tosi uskovien ryhmälle tarjottiin aina olemassa pako tuomioista. Luemme seuraavaa koskien suuren vedenpaisumuksen tuomiota: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. … Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä…. Mutta maa turmeltui Jumalan edessä ja maa tuli täyteen väkivaltaa. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle: ’Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista.’” (1. Moos. 6:5, 9, 11-14). Nooa ja hänen perheensä pakenivat tätä suurta tuomiota pahoille aikalaisilleen, koska he olivat uskovia, jotka luottivat Herran pelastavaan armoon.

Kuitenkin ajan mittaan myös uskovan Nooan jälkeläiset luopuivat avoimeen kapinaan Jumalaa vastaan. Pahassa ylimielisyydessään he sanoivat: ”Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan” (1. Moos. 11:4). Tämä babylonialainen kansojen fuusio muodosti uuden maailmanjärjestyksen, joka perustui itsekorotukseen, vallan kokoamiseen ja vihamielisyyteen taivaan tosi Jumalaa vastaan. Osallistuvien kansojen oli luovutettava suvereenit oikeutensa omaan maahansa, kuten myös kulttuurinsa, hallintonsa ja uskontonsa kansainvälisen yhteyden vuoksi. Nimrod, aivot babylonialaisen kulttuurin takana, oli suorapuheinen tosi Jumalan vihollinen ja oli itse babylonialaisen aurinkojumalan henkilöitymä. Häntä myös palvottiin. Astrologia ja muita okkulttisen mystiikan muotoja yhdistettiin hänen väärään maailmanuskontoonsa.

Herra puuttui asioihin kielten sekoituksen kautta varmistaakseen, että tämä demoninen maailmanjärjestys ja sen pakollinen epäjumalanpalvelus romahtaisi. Itsenäiset suvereenit kansakunnat omine maantieteellisine alueineen ovat edelleen Jumalan järjestys varmistamaan sisäinen harmonia ja kuulumisen tunne. Ulkoisesti se tarjoaa ainoan pohjan rauhanomaiselle yhteiselolle muiden kansakuntien kanssa (Apt. 17:26). Kaikkien ihmisten etu on kunnioittaa näitä maantieteellisiä, kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia rajoja. Sekoitettu babylonialainen järjestys aiheuttaa suurta pelottelua, pakottamista mukautumaan, vähemmistöjen hyväksikäyttämistä, kulttuuri-identiteetin, oman kielen ja henkilökohtaisten vapauksien menettämisen – kaikki väkisin määrätyn globaalin yhteyden vuoksi.

Babylonista hajaantuneet erilaiset kansakunnat omaksuivat kukin oman epäjumalanpalveluksen ja väärien uskomusten muotonsa ja lopulta koko asutettu maailma oli pakanallistunut. Uskonnollisen petoksen mukana juurtui myös moraalinen turmelus ja tuli ajoittain niin vakavaksi, että Herra tuhosi Sodoman, Gomorran ja muut Jordanin laakson kaupungit. Myös tässä tapauksessa varmistettiin, että tosi uskovia ei tuomittu. Kaksi tuomioita toteuttamaan lähetettyä enkeliä kehottivat Lootia pakenemaan kiireesti vuorille: ”Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden” (1. Moos. 19:15). Pahat tuomittiin vasta, kun uskovat olivat lähteneet.

Kun Jumala kutsui Aabrahamin ja Israel lopulta perustettiin Jumalan valituksi kansaksi luvatulle maalle, niin siellä oli selvä raja – maantieteellinen, etninen, uskonnollinen ja poliittinen – Jumalan kansan ja Saatanan hallinnassa olevien pakanakansojen välillä. Eri tilanteissa Jumala vuodatti tuomioita Israelin vihollisten päälle esim. Israelin lähdön aikaan Egyptistä (2. Moos. 7-11 ja 14), pakanakansojen tuhoamisen aikana Kanaanissa (Joos. 6-12) sekä erilaisissa Jumalan väliintuloissa Israelin ja sen vihollisten välisissä sodissa. Viimeinen ja hyvin ilmeinen Jumalan tuomio kohdistui Israeliin itseensä sisältäen Jerusalemin hävittämisen johtuen Israelin pitkästä luopumuksen historiasta, joka huipentui heidän Messiaan hylkäämiseensä (3. Moos. 26:33; 5. Moos. 28:52, 64; Matt. 23:37-39; Luuk. 19:41-44; 21:20-24). Tuomiot Israelille eivät kuitenkaan johtaneet heidän lopulliseen tuhoon ja hylkäämiseen Jumalan kansana (3. Moos. 26:44-45) ja se selittää, miksi heidät on taas palautettu lopunaikana – fyysisesti, poliittisesti ja hengellisesti (Jer. 31:31-34; Hes. 36:22-28; 37:21-22; Room. 11:25-26).

Armon dispensaatio (aikakausi)

Tämän Israelin tuomion ja kaikkien sen vakavien seurausten jälkeen luopuneelle Jumalan kansalle astui voimaan Uuden Testamentin armon dispensaatio kaikille kansoille (Matt. 28:19). Koko tämän dispensaation ajan Herra tarjoaa kaikille kansoille, kielille ja kansakunnille maan päällä (mukaan lukien hajotetut juutalaiset) tilaisuutta pelastua ja siten tulla synnin pimeydestä Herran valtakunnan ihmeelliseen valkeuteen. Ihmisten suuri enemmistö ei kuitenkaan tee tätä siirtymistä iankaikkiseen elämään, koska he rakastavat pimeyttä enemmän kuin valkeutta (Joh. 3:19). Näin ollen kadotettujen lavealla tiellä on paljon enemmän liikennettä kuin taivaan kaidalla tiellä. Tämä tilanne selittää, miksi armonkin dispensaation aikana koko maailma on yleensä pahan vallassa. (1. Joh. 5:19) ja siksi hengellisesti ja moraalisesti paha paikka elää.

Koska koko tämän dispensaation päämäärä on maailmanlaajuinen Jumalan pelastavan armon julistaminen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovituskuoleman nojalla, niin pahoja ihmisiä ei vielä tuomita. Väärät seurakunnat, pakanalliset uskonkäsitykset ja pahat poliittiset ideologiat ovat joissakin tapauksissa olleet olemassa vuosisatoja Jumalan tuomitsematta niitä. Edes silloin, kun jotkut kansakunnat vajosivat ja katosivat maisemasta, se ei johtunut Jumalan tuomioista, vaan ihmisistä itsestään paholaisen provosoidessa heitä suurena ihmisten murhaajana. Jumala ei myöskään aiheuttanut kahden menneen vuosituhannen aikana tapahtuneita luonnonkatastrofeja, kun sekä uskovia että uskomattomia kuoli tai loukkaantui näissä onnettomuuksissa. Jumalan tuomiot ovat aina vanhurskaita ja koskevat vain syyllistä osapuolta – ei viatonta.

Nykyisessä dispensaatiossa Jumala ”antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin” (Matt. 5:45). Me elämme myös ajassa, jolloin koko luomakunta on alistettu turhuudelle ja korruptiolle (Room. 8:19-21), mikä selittää sellaisia ilmiöitä, kuin kuivuudet, tulvat, tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, bakteerit, virukset, myrkylliset aineet, laajan skaalan tauteja, vaarallisia eläimiä, vihamielisiä ja pahoja ihmisiä, rikoksia, ahdistusta, vainoa ja monia muita vaaroja. Nämä asiat piinaavat myös kristittyjä – ei siksi, että jumala olisi tuomitsemassa heitä, vaan koska he elävät epätäydellisessä syntisessä maailmassa, jossa Saatana nauttii enemmistön kannatusta (Ef. 6:10-13). Herra Jeesus itse sanoi, että meidän pitäisi odottaakin vihamielisyyttä, ahdistusta ja vaikeita aikoja maailmassa (Joh. 15:18-20; 16:33). Me emme kuitenkaan kärsi siksi, että Jumala rankaisisi meitä synneistämme (siitä huolimatta monilla synneillä on kyky aiheuttaa oma tuskansa ja kärsimyksensä uhreilleen), vaan pohjimmiltaan me kärsimme, koska elämme vihamielisessä ja vaarallisessa maailmassa, joka on vainonnut Kristusta ja siksi vihaa ja vainoaa myös Hänen seuraajiaan (Luuk. 6:22-23).

Pietari sanoo, että on kunnia kärsiä Kristuksen vuoksi, mutta on häpeällistä kärsiä, jos tekee syntiä tahallaan: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” (1. Piet. 4:12-16).

Ottaen huomioon taistelun pahaa vastaan ja kaikki uhkaavat vaarat epätäydellisessä maailmassa, meidän on säännöllisesti rukoiltava Herran suojelusta sairauksia, onnettomuuksia, vaaroja, petosta ja kiusauksia vastaan. On ratkaisevan tärkeää pukeutua Jumalan koko sota-asuun kyetäkseen vastustamaan paholaisen juonia. Mutta miksi Jumala ei tuomitse pahantekijöitä tämän dispensaation aikana? Koska uskovaiset ja pelastumattomat syntiset elävät yhdessä samoissa yhteiskunnissa ilman mitään heitä erottavia fyysisiä rajoja. He ovat kuin samalla pellolla rinnakkain kasvavat nisu ja luste, kuten Jeesus selitti opetuslapsilleen.”Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: ”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin. Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’ Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt’. Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’ Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.’” (Matt. 13:24-30).

Erottava hetki

Lopunaikana tulee ero vanhurskaiden ja väärien välillä. On väistämätöntä, että tämä ero tapahtuu ennen ahdistuksen aikaa, koska seitsenvuotinen ahdistus on myös Jumalan tuomion aika syntisille ja Herra ei missään tapauksessa tuomitse omia lapsiaan (vrt. 1. Moos. 18:23). Niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, ei ole tuomiota (condemnation) (Room. 8:1); siksi odotamme Jumalan Poikaa taivaasta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta (1.Tess. 1:10). Lähdettyämme Herra vuodattaa tuomionsa pahojen päälle: ”Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13:9; vrt. Matt. 24:21; Ilm. 6:15-17).

On tärkeää tehdä selvä ero sen ahdistuksen, jota kristityt nyt kokevat pahassa maailmassa uskonsa tähden, ja seurakuntadispensaation lopun suuren ahdistuksen välillä, kun Jumala tuomitsee epäuskoiset, syntiset, luopiot ja luopuneen Israelin. Tuleva ahdistus on vaivan aika Jaakobille ja kaikille kansoille, jotka kuten petetty Israel, ovat hyljänneet Jeesuksen Messiaana Jer. 30:7; Ilm. 3:10). Kristittyjä ei ole määrätty Herran päivän vihaan ja Hän kehottaa meitä seuraavasti: ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:36). Kristittyjen pako ennen ahdistuksen alkamista on sopusoinnussa yhtenäisen raamatullisen mallin kanssa koskien uskovien pakenemista ennen Jumalan vihan vuodattamista pahojen päälle:

  • Vedenpaisumuksen aikaan Nooa ja hänen perheensä ensin varmistettiin turvapaikkaan, ennen kuin Jumala kääntyi pahojen puoleen ja tuomitsi heidät, koska eivät suostuneet katumaan. Heidän joukossaan ei ollut yhtään uskovaa, kun se tapahtui.
  • Sodoman ja Gomorran tuhon aikaan tosi uskovat määrättiin lähtemään Jumalan tuomioiden tuhoalueelta vähän ennen tuomioiden vuodattamista.
  • Israelin Egyptistä lähdön aikaan kaikki vitsaukset iskivät aina epäuskoisiin egyptiläisiin – koskaan ne eivät koskeneet Jumalan kansaa.
  • Israelin monien sotien aikana Vanhassa Testamentissa Jumalan tuomiot olivat yhtä lailla valikoivia ja aina kohdistuivat tiettyyn pahantekijöiden ryhmään.
  • Tuomioiden aikana epäuskoiselle Israelille heidän Messiaansa tulemuksen ja hylkäämisen jälkeen tuomiot kohtasivat vain epäuskoisia juutalaisia ja kun se tapahtui, niin kaikki opetuslapset olivat jo paenneet Jerusalemista ja ylittäneet Jordanin turvapaikkaan (Luuk. 21:20-22).
  • Tulevan tempauksen aikaan kristityt temmataan pois maan päältä, kun Jumalan tuomiot vuodatetaan koko pelastumattoman maailman päälle (Jes. 24:3-6; Ilm. 6 to 19). Uskovat temmataan pois fyysisesti kohtaamaan Herraa yläilmoissa (1. Tess. 4:16-18). Ahdistus on vaivan aika Israelille ja epäuskoisille kansoille (Jer. 30:7; Matt. 24:21) – se ei ole seurakunnan vaivanaika.

Vauhdinotto ahdistukseen

Lähestyessämme seurakuntadispensaation loppua, tehokkaita valmisteluja on tekeillä Jumalan valtakunnan ilmestymiseksi maan päällä Jeesuksen Kristuksen hallitessa kuninkaana ja myös Saatanan valtakunnan ilmestymiseksi Antikristuksen johdon alaisena. Sen jälkeen, kun uskovien ylösnousemus on tapahtunut ja heidät kaikki temmattu taivaaseen kirkastettuine ruumiineen, Jumalan lopunajan tuomiot epäuskoisille pannaan toimeen. Sen jälkeen Kristus kuningasten Kuninkaana palaa maan päälle pyhiensä kanssa perustamaan vanhurskauden hallinnon (Ilm. 5:9-10; 19:11-15).

Seitsemän vuoden aikana, jolloin tuomiot kohtaavat epäuskoisia, tosi seurakunta on Kristuksen kanssa taivaassa. Paholainen käyttää tilaisuutta perustaa Jumalan vastainen vääryyden, synnin ja kapinan valtakunta maan päälle Antikristuksen ja väärän profeetan johdon alaisuudessa. Se tapahtuu kohta tempauksen jälkeen, kun hänen pahoille suunnitelmilleen ei ole vastustusta tosi seurakunnan – Pyhän Hengen temppelin – ollessa poissa. Paavali myös kuvailee pidättäjän poistamista ja sen seurauksia: ”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä” (2. Tess. 2:7-8).

Tämä on edelleen kiistämätön todistus, että tempaus tapahtuu ennen Antikristuksen ilmestymistä. Uuden Testamentin seurakunta on Pyhän Hengen temppeli ja sellaisena pidättäjä Antikristuksen ilmestymiselle. Kun pidättäjä on tempauksessa otettu pois maan päältä, niin Antikristus voi ilmestyä ilman vastustusta. Johtuen Jumalan kaikkialla läsnäolevaisuudesta Pyhä Henki on yhä läsnä maan päällä, mutta ei yhtä ilmeisenä kuin Helluntain jälkeisenä aikana, koska tosi seurakunta, jonka kautta Hän toimi, on otettu pois. Hän löytää kuitenkin muita kanavia ilmentämään itseään, varsinkin Israelissa (vrt. Ilm. 7:2-8), mutta lyhyen täydellisen pimeyden jakson aikana tempauksen jälkeen Antikristuksella ja väärällä profeetalla on täydellinen tilaisuus ilmestyä ja ottaa fyysinen kontrolli yli petetyn maailman.

Olemme ehdottomasti lähellä tätä tilannetta, koska on ilmeistä, että ihmiset ovat nyt lopulta valmistautumassa joko ilmestymään Kristuksen eteen ja olemaan osa Hänen valtakuntansa ilmestymistä, tai vastaanottamaan Antikristuksen ja seuraamaan häntä moniuskonnollisena maailmanjohtajana. Ne, jotka odottavat Herraa Jeesusta, puhdistavat itsensä, niin kuin Hän on puhdas (1. Joh. 3:3). Hän on perusteellisesti puhdistamassa puimatantereensa tarkasti erotellakseen jyvät akanoista. Kohta pelastettujen sielujen sato kootaan taivaaseen. Lustetta ollaan sitomassa kimppuihin ja ne heitetään Jumalan tuomioiden tuleen seitsenvuotisen ahdistuksen aikana. Näitä kahta ryhmää erotellaan lisääntyvästi, kun pahat jatkavat pahoilla teillään ja pyhät tavoittelevat suurempaa pyhyyttä (Ilm. 22:11).

Ihmisten suuren enemmistön keskuudessa on jo merkittävä raamatullisista totuuksista lähteminen, ja myös nimellisten uskovien keskuudessa luopuneissa seurakunnissa. He tulevat yhä sokeammiksi ja vieraantuneemmiksi evankelisista kristillisistä periaatteista – siinä määrin, että hyväksyvät ja palvovat moniuskonnollista Antikristusta maailman tosi Kristuksena ja pelastajana. Siinä prosessissa he yhä enemmän kääntävät selkänsä tosi Jumalalle ja Hänen Sanalleen ja jopa pilkkaavat Häntä. Samalla synti ja vääryys, kuten valheet, korruptio, moraalittomat elämäntavat ja kaksinaismoraali nopeasti lisääntyvät siten valmistaen tietä ihmiskunnalle myös moraaliselta näkökannalta tulla Antikristuksen, ”laittomuuden ihmisen”, innokkaiksi seuraajiksi (2. Tess. 2:3). Kun Yljän viipyessä etenemme pitemmälle lopunajassa, niin uskosta luopumiseen liittyvät ongelmat saavat suurempia mittasuhteita.

Vain pieni uskollisten ryhmä jatkaa valvomista ja rukoilemista samalla puhdistautuen. Kun yö pimenee, niin aamutähti loistaa kirkkaammin ja se on taivaallisen Kuninkaan tulemuksen toivon symboli. Vain Hän, toisen tulemuksensa kautta, voi perustaa rauhan hallinnan, joka tuo kestävän muutoksen tälle turmeltuneelle maailmalle.

Lavean tien synkkä päämäärä

Pelastumattomalla maailmalla, kuten myös miljoonilla nimikristityillä, joiden sydän ei ole muuttunut (uudestisyntynyt), ei ole sellaista tulevaisuuden näkyä ja he katsovat vain maailmaan yrittäen tehdä sen vieraanvaraisemmaksi itselleen. He ovat innokkaasti sitoutuneet ajamaan globaalin yhteyden korkeampaa astetta pyrkiessään kohtaamaan yhä kasvavan määrän ongelmia, joita koetaan kansainvälisesti. Tämä lähestymistapa ei ainoastaan aiheuta taloudellista globalismia, jolla on näky perustaa maailmanhallitus sekä valvoa maailmantaloutta, vaan se voidaan myös selvästi nähdä nykyisessä uskonnollisen globalismin prosessissa. Tämän aloitteen puitteissa on tehty suunnitelmia luoda maailmanuskontojen liitto, joka voi auttaa vaalimaan maailmanrauhaa ja yhteyttä. Ekumeeninen liike on perustettu sille petolliselle idealle, että kaikki uskonnot palvovat samaa Jumalaa ja siksi myös odottavat samaa maailmanmessiasta, joka edelleen yhdistää heidät. Yhdessä he pyrkivät edistämään suvaitsevaisuutta, rakkautta ja rauhanomaista rinnakkaineloa kaikkien uskontojen mystisen veljeyden kera, mutta tämä väärä yhteys valmistaa tien kohti heidän yhteisen pelastajansa – Antikristuksen – ilmestymistä.

Ilm. 13. luvun mukaan langenneen ja petetyn ihmiskunnan globaalit aloitteet lopunajassa paholaisen vaikutuksesta aiheuttavat maailmanhallituksen perustamisen Antikristuksen johdon alaisuudessa, keskitetysti valvotun maailmantalouden, jossa kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman Antikristuksen lukua, sekä maailmanuskonnon, jossa kaikki ihmiset palvovat Antikristusta yhteisenä pelastajanaan. Aluksi kaikki ihmiset maan päällä ovat hämmästyneitä globalististen unelmiensa täyttymisestä ja spontaanisti seuraavat ja palvovat Antikristusta. Ennen pitkää heidät kuitenkin alennetaan orjiksi hänen sotilaallisessa diktatuurissaan. Kaikki, jotka kieltäytyvät kumartamasta häntä Jumalana, teloitetaan muitta mutkitta, ja ilman hänelle vannottua uskollisuudenvalaa kenelläkään ei ole mitään taloudellisia oikeuksia.

Mitä lähemmäs tulemme tosi Kristuksen tulemusta, sitä lähempänä on kaikkien uskontojen väärän kristuksen ilmestymisen hetki. Raamatun profetioiden toteutuminen lopunaikana – erityisesti Israelin ennallistaminen ja globaalien rakenteiden luominen Antikristuksen maailmanhallintoa varten – korostaa sitä tosiasiaa, että Kristuksen tulemus taivaallisena Ylkänä voi nyt tapahtua milloin tahansa. Profeetallinen skenaario tätä hyvin merkittävää tapahtumaa varten on ollut valmiina jo useita vuosia; näin ollen elämme ajassa, jolloin Ylkä viivyttää tulemustaan (vrt. Matt. 25:5). Tänä aikana maallismieliset ihmiset tekevät kuumeisia valmisteluja perustaakseen uuden globalistisen maailmanjärjestyksensä ja vastaanottaakseen yhteisen maailmanmessiaansa johtajanaan. Uskolliset kristityt odottavat Jumalan pasuunan puhallusta, joka ilmoittaa heidän kohtaamisensa taivaallisen Yljän kanssa. Kaikki, jotka jäävät jäljelle, alistetaan kaikkien aikojen suurimmalle petokselle ja koska seuraavat Antikristusta, ovat suuren ahdistuksen uhreja, joka on myös oleva ennennäkemätön maailmanhistoriassa.

Read Full Post »

Julkaisemalla alla olevan Bill Perkinsin artikkelin en ota kantaa, mikä on oikea tempausajankohta. Perkins edustaa ennen ahdistusta -näkemystä (pre-trib), mutta muillekin näkemyksille on olemassa oikeat ja Raamatulliset perusteet. Muistakaamme, että vaikka joudummekin kärsimään kristittyinä vainoa ja ahdistuksia, Jumala on kanssamme joka hetki eikä meitä hylkää.

”Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö (Pre-Trib) vai yösydännä (Mid-Trib) vai kukonlaulun aikaan (Pre-Wrath) vai varhain aamulla (Post-Trib), ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa.” (Mark. 13:33,35-37)


 

The ”Pre-Wrath” Deception
By Bill Perkins, suom. SK

valheen_vangit  

”Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä” (Joh. 8:44).

Saan kirjeitä ja puheluita…

Yksi työni ikävistä puolista täällä Compass’illa on se, että melkein joka viikko joku uusi tulokas yrittää vakuuttaa minulle, että tempaus ei tapahdu seurakunta-ajan lopussa, vaan sen sijaan joskus seitsenvuotisen Ahdistuksen aikana.

kaavio

Saan puheluita, kirjeitä, kaavioita, nauhoja, kirjoja ja videoita, jotka kaikki perustelevat mid-trib (ahdistuksen puolivälissä), post-trib (jälkeen ahdistuksen), tai pre-wrath (ennen vihaa) -näkemyksiä. Nämä kiihkeät ihmiset ovat yleensä niin vakuuttuneita siitä, että heidän näkemyksensä on oikea ja minun väärä, että luulevat minulla olevan aikaa tuntikausia kuunnella heitä ja väitellä heidän kanssaan.

[Pre-wrath-näkemyksen mukaan tempaus tapahtuu juuri ennen Herran päivää, joka on se hetki, jolloin Jumala vuodattaa vihansa maan päälle. Kun 7-vuotinen vaivanaika jaetaan kahteen 3½ vuoden jaksoon, tämän näkemyksen mukaan tempaus ajoittuisi jälkimmäiselle 3½ vuoden ajanjaksolle.]

MR_kirjaMuistutettakoon, että kirja The Pre-wrath Rapture of the Church (Seurakunnan tempaus ennen vihaa) on aiheuttanut Kristuksen ruumiille paljon kipua ja sekaannusta. Luulen, että kirjoittajalla on hyvä tarkoitus, mutta minun mielestäni kirja ajaa harhaopin asiaa.

Minusta tuntuu pahalta niiden puolesta, jotka on petetty tällä opetuksella, koska minutkin kerran petettiin uskomaan ”ennen vihaa” -perusteluun. Ollessani uusi uskova 1970-luvulla, eräs hyvää tarkoittava pastori opetti minulle, että ”tempaus keskellä ahdistusta” (mid-trib) on fakta, eikä teoria. Hän antoi kaikki ne samat perustelut, joita kuulen tänä päivänä, tavallisesti keskitettynä johonkin muotoon, tai muotiin, näiden kahden väärän teorian ympärillä:

> ”Meidät pelastetaan vain Jumalan Vihalta”

  • Ennen vihaa -teorian kannattajat uskovat, että ”Jumalan Viha” tulee vain ahdistuksen viimeisen 3½ vuoden aikana – virheellisesti uskoen, että ensimmäinen 3½ vuotta ei itseasiassa ole ”Jumalan Vihaa”.

Se on tietysti naurettavaa! Koko seitsenvuotista ahdistusta kutsutaan ”Jaakobin vaivan ajaksi”. Hyvä tavaton! Ensimmäisen 3½ vuoden aikana on maailmanlaajuinen talousromahdus, nälänhätä ja neljännes väestöstä kuolee… minusta se kyllä kuulostaa ”Jumalan Vihalta”!

> ”Meidän täytyy valmistautua väistämättömään”

  • Ennen vihaa -teorian kannattajat uskovat, että heidän pitää suunnitella pahimman mahdollisen skenaarion varalle, koska, jos ovat väärässä, niin he päättelevät, ettei siitä ole haittaa, mutta jos ovat oikeassa, niin he ovat valmistautuneet.

Se on hirveä tapa elää. Sen sijaan, että eläisivät rohkeasti Herralle tietäen Hänen olevan tulossa viemään meidät kotiin, ennen vihaa -teorian kannattajat murehtivat Antikristuksen tulemusta!

Tosiasia kuitenkin on, että jos elät siihen asti, että näet Antikristuksen, niin olet jäänyt tempauksesta!

”Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton…” (2. Tess. 2:6-8)

Yksi raamatunprofetian opin kulmakivistä on, että meidän tulee pitää katseemme kiinnitettynä ylös taivaaseen, tulevaan kotiimme, ei alas tähän maahan. Meidän tulee odottaa Jeesusta, ei Antikristusta!

”Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä” (Kol 3:2).

Lopulta läksin ensimmäisestä seurakunnastani, jolla oli taipumus myös legalismiin – mikä on yleistä ennen vihaa -teorian kannattajien keskuudessa. Ja kun jatkoin Raamattuni lukemista vuosien varrella, niin en voinut raamatullisesti puolustaa mid-trib-näkemystä enkä sen serkkua, ”ennen vihaa” (pre-wrath) -teoriaa.

Nooa tiesi

Olemme osoittaneet monesti menneissä artikkeleissa, että Raamattu sanoo tempausta edeltävän ajan olevan ”IHAN KUIN” aika ennen Nooan vedenpaisumusta. ”Ihan kuin”! Ja sitten Raamattu luettelee tuon ajan tunnuspiirteitä, jotka meidän päivinämme ovat ”ihan kuin”. Se ei voisi olla yhtään selvempää.

Sillä niinkuin (KJV: just like = ihan kuin) oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt. 24:37-39)

Nooan_paivat_kaavio

Ennen vedenpaisumusta oli ”tavallista menoa”, juhlimista, syömistä, rakentamista – kunnes Jumala sulki oven, mikä vertauskuvallisesti vastaa tempausta. Niiden, jotka kannattavat ”ennen vihaa” -näkemystä, on selvästikin täytynyt jättää huomioimatta tämä Raamatun totuus.

Jos hyväksyt ”ennen vihaa” -näkemyksen, sinun on hyväksyttävä, että Danielin 70. viikon ensimmäinen 3½ vuotta ei ole erilaista kuin nykyinen aika. Eikö todellakaan?

Ilm. 6. sanoo, että ahdistuksen ensimmäisen 3½ vuoden ajan maa on kaaoksessa, maailmantalous romahtaa ja inflaatio on niin hurja, että tarvitaan päivän palkka pelkästään ruuan ostamiseen. Puhumattakaan siitä, että tämä kaikki aiheuttaa sen, että neljännes väestöstä kuolee sodan ja villien petojen kautta! Kuulostaako se Jeesuksen kuvaukselta Nooan päivistä? Tuskinpa!

Erehtymätön Jumalan Sana

Suurin ongelma kaikissa muissa käsityksissä, paitsi tempauksessa ennen ahdistusta (pre-trib), on, että niissä on hyljättävä Raamatun dispensaatioiden (armotalousaikakausien) käyttäminen sen tulkitsemiseen. Se on puhtain kaikista opeista, koska se on juurrutettu kirjaimelliseen hermeneutiikkaan (sananselitykseen) Raamatun tulkitsemisessa.

Tuntuu, että päivittäin saamme sähköpostin tai puhelun joltakin, joka on hämmentynyt, kuinka jotakin sanankohtaa pitäisi soveltaa. Mutta kun selitämme dispensationaalisen teologian perusteet, niin he eivät enää ole hämmentyneitä. Dispensaatioiden ymmärtäminen ja soveltaminen selvittää niin paljon.

Raamattu on tarkoitettu luettavaksi kirjaimellisesti kontekstissa. Jeesus otti Vanhan Testamentin kirjaimellisesti puhuessaan Aadamista ja Eevasta, Nooan arkista ja Joonasta, jonka suuri kala nielaisi. Sitä paitsi kaikki menneet profetiat toteutuivat kirjaimellisesti, eivät kuvaannollisesti. Siksi myös meidän pitäisi ottaa Raamattu kirjaimellisesti kontekstissa. Dispensaatioiden soveltaminen antaa meille tuon kontekstin.

Raamattu esimerkiksi sanoo neljästi, että Kristuksen tuhatvuotinen hallinta maan päällä kestää 1000 vuotta (Ilm. 20:4-7). Se ei tarkoita, että 1000 vuotta (millennium) olisi vertauskuva ”pitkälle ajanjaksolle”. Se tarkoittaa, mitä sanoo – se kestää 1000 vuotta. Jos yrität tehdä siitä vertauskuvan pitkälle ajanjaksolle, niin ujutat tulkintaan ihmisen syntisen ymmärryksen.

susi_ja_lammasRaamattu sanoo myös, että tuhatvuotisessa valtakunnassa susi ja karitsa makaavat yhdessä ruohikossa. Asiat muuttuvat eikä eläimillä ole enää lihansyöjän vaistoja (Jes. 11:6). Tämä on yksi todistus, että me EMME elä millenniumissa nyt! Silti viralliset presbyteerien, luterilaisten, Church of Christ’in ja katolisten (sekä monien muiden) opit edistävät tätä harhaoppia.

Jumala ei muutu, mutta Hän kyllä muuttaa tapaa, kuinka käsittelee ihmisiä läpi erilaisten aikakausien eli historian aikajaksojen.

Et voi perustella, että Jumala ei muuttanut ajan kuluessa sitä, kuinka käsittelee ihmisiä maan päällä, koska Hän muutti

  1. ennen ja jälkeen ihmisen lankeemuksen;
  2. ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen;
  3. ennen ja jälkeen Baabelin tornin;
  4. ennen ja jälkeen Ristin;
  5. ennen ja jälkeen Tempauksen;
  6. ennen ja jälkeen Toisen Tulemuksen;
  7. ennen ja jälkeen Suuren Valkean Valtaistuimen.

aikakaudet

Siksi on TOSIASIA, että Jumala TODELLA muuttaa tapaa, kuinka Hän käsittelee ihmisiä maan päällä eri aikoina kautta aikakausien. Raamatun jakaminen raamatullisiin dispensaatioihin yksinkertaisesti tunnistaa ja soveltaa tätä tosiasiaa historialliseen tulkintaan ja selvittää niin monia näennäisesti ristiriitaisia sanankohtia.

Paavali viittaa nykyiseen seurakuntadispensaatioon ”taloudenhoitona” joka oli kätketty juutalaisilta, mutta nyt ilmoitettu:

”ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa” (Ef. 3:9).

Kun oikein ymmärsin, kuinka Jumala näkee nämä erilaiset ajanjaksot, se kirjaimellisesti muutti elämäni. Dispensaatioiden ymmärtäminen antoi minun tietää, milloin ja missä soveltaa kutakin Raamatun jaetta. Jos et oikein sovella dispensaatioita ymmärtääksesi kontekstia sille, mitä Herra sanoo sanassa, niin olet laiva ilman peräsintä.

”…ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;” (Ef. 4:14).

Nauhoitin raamattutunnin, joka osoittaa sen mielettömyyden, jos ei oikein sovelleta dispensaatioita Raamatun tutkimiseen. Nimesin sen: Saatanan 10 suurinta valhetta – valhe n:o 5 ”Tee kaikki, mitä Jeesus käski tehdä”. Halusin erityisesti painottaa, että on MAHDOTONTA tehdä kaikki, mitä Jeesus evankeliumeissa käski tehdä.

Oikein ymmärrettyinä Matteus, Markus, Luukas ja Johannes ovat itseasiassa Vanhan Testamentin loppu, eivät Uuden testamentin alku. Ne ovat selostus Jeesuksen vuorovaikutuksesta lainalaisten juutalaisten kanssa.

Evankeliumit eivät ole erikoisohjeita seurakunta-ajassa eläville. Ohjeet seurakunta-ajassa eläville on annettu Paavalin kirjeissä. Jos kiinnostaa, voit ladata DVD:n ilmaiseksi TÄSTÄ.

Haastan jokaisen ”ennen vihaa” -eskatologian kannattajan löytämään jotakin, joka on raamatullisesti väärin koskien DVD-raamattutunnin valhetta n:o 5. Ja jos et löydä, niin sinulla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin miettiä uudelleen ”ennen vihaa” -näkemystäsi.

Jo otsikko, joka antaa ymmärtää, että EI pitäisi tehdä kaikkea, mitä Jeesus käskee tehdä, herättää ihmetystä, koska useimmat eivät ymmärrä dispensaatioita. He OLETTAVAT, että meidän PITÄISI tehdä, mitä Jeesus evankeliumeissa käskee tehdä.

rannekeMiljoonat ovat pitäneet rannerenkaita, joissa on kirjaimet ”WWJD” tarkoittaen, että useimmat elämän ratkaisut voidaan tehdä soveltamalla sanoja ”What Would Jesus Do” (Mitä Jeesus tekisi) kaikkiin elämän kysymyksiin.

Mutta jos meillä on oikea kontekstuaalinen näkemys evankeliumeista, niin on helppo nähdä, että Jeesus ei puhunut seurakunta-ajassa eläville, vaan ennemminkin aikaisemman dispensaation lainalaisille juutalaisille. Hän puhui heille erilailla, koska heillä ei ollut Jumalan erottamiskykyistä Henkeä heissä asuvana.

Matteus Markus, Luukas ja Johannes puhuvat tapahtumista ennen ristiä

Matteus Markus, Luukas ja Johannes puhuvat tapahtumista ennen ristiä

”Seurakunta-aika”, se dispensaatio, jossa elämme, alkoi vasta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Se alkoi, kun Pyhä Henki tuli maan päälle ja päättyy, kun Hän lähtee Tempauksessa. Siksi Pyhän Hengen saapuminen ja lähteminen maan päällä ovat kuin seurakuntadispensaation kirjatuet (kirjahyllyssä).

Mielestäni on parempi ajatella evankeliumien olevan ennemmin Vanhan Testamentin loppu kuin Uuden Testamentin alku. Vasta sitten voit täysin arvostaa seurakunta-ajan uskomattomia ominaisuuksia. Se on erityinen aika Jumalan aikajanalla toisin kuin kaikki muut. Kuten Pietari sanoo:

”… ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen” (2. Piet. 3:15-16).

Yksi dispensationaalisen teologian avainpiirre on, että dispensationaaliset ajanjaksot eivät voi mennä päällekkäin. Dispensaation, määritelmänsä perusteella, täytyy päättyä ennen kuin seuraava dispensaatio voi alkaa Jumalan kalenterissa.

Ennen vihaa -näkemyksessä kuitenkin seurakunta-aika ja Ahdistus ovat päällekkäin uudessa dispensaatiossa. Se on absurdia! Ei voi olla kahta dispensaatiota yhtä aikaa!!

dispensaatiot

Pahin haittapuoli ”ennen vihaa” -teoriassa on kuitenkin, että se ryöstää uskovalta tulevan tempauksen odottamisen ilon. Seurakunta-ajan loppuminen on jotakin sellaista, jota tulee odottaa eikä pelätä. Meidän tulee odottaa Jeesusta Kristusta, ei Antikristusta!

”… ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen…” (Hepr. 12:1-2).

Ja viimeiseksi tässä vielä yksi pulma ennen vihaa -teoriassa ja se on naurettava. ”Ennen vihaa” -tempausnäkemys sanoo, että me, Kristuksen morsian, läpikäymme ahdistuksen ensimmäisen 3½ vuotta, mikä tarkoittaa, että meitä vainotaan ankarasti ennen hääpäiväämme Herran kanssa.

Todellako? Uskotko todella, että Herra purkaa seurakunnan, Kristuksen morsiamen, päälle tuhoa ja kuolemaa repien meidät kappaleiksi juuri ennen häitä? Voi hyvä tavaton! Eipä siinä ole paljon odottamista!

Ei, meidän ”Kristuksen Morsiamena” tulee odottaa liittymistämme rakkauden Jumalaan.

Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut” (Ilm. 19:7).

Tässä vain joitakin ”ennen vihaa” teoriaan liittyviä ongelmia. Niitä on monta muuta – liian monta tähän artikkeliin.

Meillä on kuitenkin suurenmoinen Andy Woods’in DVD otsikolla 7 Irrefutable Reasons You Can Trust the Pre-Trib Rapture Position! (7 kiistatonta syytä miksi voit luottaa tempaukseen ennen vihaa!). Voit ladata sen ilmaiseksi TÄSTÄ.

Andy puhuu myös tulevassa Steeling the Mind -raamattukoferenssissa Spokane’ssa 5. maaliskuuta. Liity meihin kauniissa Davenport-hotellissa.

Tai jos et pääse Spokane’iin, niin kirjaudu suoraan yhteislähetykseen ja katso konferenssi kännykästä, tabletista tai jopa digitaalisesta televisiostasi (sinulla täytyy olla internet). Ylläolevasta linkistä saat tietoa konferenssin yhteislähetyksestä.

Tämä on SUURENMOINEN raamattukonferenssi, jossa suurenmoiset puhujat kaikella tarmollaan selvittävät vaikeita Raamatun aiheita. Toivottavasti pääset mukaan!

BP

Read Full Post »

Evolution is just a big fat lie

By Pat Franklin 01/10/2010, suom. Samuel Korhonen

Evoluutio vai luominen? Mikä on totta? Kamppailetko löytääksesi totuuden? Yritätkö saada Raamatun sopimaan kehitysopin ’vuosimiljooniin’? Lue tässä uudelleen painettu lukumme evoluutiosta ja me toivomme sen auttavan lukijoita saamaan ajatuksensa ojennukseen siitä, mitä todella tapahtui ja kuinka me tulimme tänne. Se on viimeisestä kirjastamme, Cults and Isms – True or False, joka on saatavana verkkokaupastamme. Kuten on laita koskien kaikkia artikkeleitamme, niin sinulla on vapaus kopioida sitä ja antaa jokaiselle, joka on valmis harkitsemaan tätä tärkeää kysymystä.

evolutionOlipa kerran miljoonia ja miljoonia vuosia sitten hyvin pikkuinen esine, pienempi kuin nuppineulan pää. Yhtäkkiä tapahtui iso pamaus ja se pikkuinen esine levisi joka suuntaan. Sen palaset laajenivat ja tulivat hyvin kuumiksi ja niistä tuli miljardeja tähtiä. Toisia palasia sinkoutui kaikkialle ja niistä tuli planeettoja ja kuita. Sitten eräällä kivisellä tyhjällä planeetalla, nimeltä Maa, alkoi sataa ja salamoida kovasti jatkuen miljoonia vuosia. Silloin oli hirveä sää. Jonkinlainen alkuliemi alkoi loiskahdella. Eräänä päivänä pieni limaköntti alkoi ryömiä liemestä. Ennen kuin huomaatkaan, on mennyt muutama vuosimiljoona ja pian koko planeetta on täynnä hämmästyttävän monenlaisia kaikkien lajien monimutkaisia eläviä olioita, kuten me. Tämä on tarinasi tälle illalle rakas; mene nyt nukkumaan.

Myönnät, että tämä on erityisen typerä satu, siitä olen varma. Se ei olisi huvittanut lapsiani, mutta se pitää akateemikkojen tiheät rivit onnellisina kaikkialla maailmassa. Mitä minuun tulee, kasvoin ulos saduista jo kauan sitten.

Jo ennen kuin olin kristitty pesunkestävänä liberaalina, joka oli totaalisesti kristinuskoa vastaan, en uskonut evoluutioon. Se vain on niin kerta kaikkiaan typerää. Lapsikin voi nähdä sen läpi. Näinä päivinä tiedemiehet ovat lisääntyvästi haastamassa sen. Ennen kaikkea luonnossahan mikään ei tule tyhjästä, kuten termodynamiikan ensimmäinen laki todella julistaa (aine ja energia ovat vakioita, joita ei voi luoda eikä hävittää). Tämä ei tietenkään koske Jumalaa, jolle ei ole mikään ongelma luoda jotakin tyhjästä. Sitten on toinen termodynamiikan laki entropian käsitteineen, joka sisältää idean, että kaikki huononee ajan oloon, kun taas evoluutioteoria sanoo, että yksinkertaiset organismit muodostavat itsestään yhä monimutkaisempia ja järjestäytyneempiä kokonaisuuksia. Toinen laki oli evoluutioteorialle niin tuhoisa, että he ovat nyt muuttamassa entropian käsitettä sopivaksi evoluutiolle väittäen, että järjestys tulee epäjärjestyksestä.

Eläin ei muutu toiseksi siitä riippumatta, kuinka paljon sille annetaan aikaa. Sitä ei tapahdu, ei ole koskaan tapahtunut ja se on mahdotonta. Siksi ei ole mitään siirtymäfossiileja. On selvää, että valikoiva rodunjalostus on tieteellinen fakta, mutta se ei ole evoluutiota. Valikoiva rodunjalostus käyttää olemassa olevaa geneettistä informaatiota valikoivasti tiettyjen ominaisuuksien aikaansaamiseksi. Evoluutiossa oletetaan syntyvän uutta informaatiota, mutta soluissamme ei ole mitään mekanismia lisäämään informaatiota DNA:han. Niinpä heillä on ongelma. Lajitko muuntuvat toisiksi lajeiksi? Älä naurata minua! Se on tieteistarua ja kolmannen luokan sellaista.

darwinDarwin oli vakuuttunut, että yksi laji saattoi vähitellen muuttua toiseksi, mutta hän oli viktoriaaninen. Hän eli ajassa ennen kuin tieto räjähti ja tiedemiehet löysivät lisätietoa siitä, kuinka luonto todella toimii. Darwin’illa ei ollut elektronimikroskooppia, eikä hän ollut koskaan kuullut DNA:sta. Kuten Jacob Prasch sanoi kerran, että yhden solun yksi tuma on paljon monimutkaisempi kuin avaruussukkulan koko sähköjärjestelmä.

dnaMeidän DNA:mme, kaksoiskierre ruumiimme jokaisessa solussa, kopioi itsensä, kun solu jakautuu. Se on koodi, kieli, informaatiojärjestelmä, joka määrää ominaisuutemme. Siinä ei ole mitään mekanismia uuden informaation lisäämiseksi, mutta informaatio voi vahingoittua, tai kadota. Niinpä jos muodostuessamme äitimme kohdussa meillä on DNA koodattu kahdelle kädelle, niin saamme kaksi kättä. Jos tuo koodi menee sekaisin, tai muuttuu, niin olemme pulassa. Mutaatiot voivat olla harmittomia, mutta ne eivät koskaan ole hyvä uutinen. Evolutionistit eivät pysty esittämään esimerkkiä hyvästä mutaatiosta. Silti evoluutioteoria on rakennettu olettamukselle, että kyllin pitkällä aikajaksolla tapahtuu mutaatioita, jotka muuttavat yhden lajin toiseksi aina lisäten informaatiota, aina lisäten monimutkaisuutta ja edeten runsaammiksi ja paremmiksi elämän muodoiksi. Sitä vain ei tapahdu eikä ole tapahtunut. Pohdin, mitä evolutionisti tekisi, jos saisi tietää, että vauvalla hänen vaimonsa kohdussa olisi mutaatio geeneissään. Luulenpa, että hän olisi mielettömässä paniikissa ja yrittäisi selvittää onko vauva pahastikin vammainen. Hän tuskin iloitsisi, että rotu oli ottamassa suuren harppauksen eteenpäin.

Evolutionistit osoittavat ”kallioiden todistukseen”, miljooniin fossiileihin, mutta sitä ”todistusta” ei vain ole olemassa. Fossiilit eivät osoita olioiden vähitellen muuttuvan uusiksi lajeiksi. Ne osoittavat, että jokainen laji oli juuri siinä, täysin muodostuneena ja täydellisenä ilman mitään vähittäisiä, hitaita muutoksia ja ”puolivalmiita” luomuksia. Nokkela kreationisti, tri. Kent Hovind, puhui konferenssissa, johon osallistuimme Pennsylvania’ssa vuonna 2002. Hän kertoi, että eräässä väittelyssä amerikkalaisessa collegessa eräs akateemikko oli sanonut: ”Kuinka voitte odottaa meidän uskovan, että 270 koirarotua tulivat kaikki vain yhdestä parista koiria, jotka lähtivät arkista?” Tri. Hovind vastasi: ”Teillä itsellänne on isompi ongelma kuin minulla, koska uskotte, että 270 koirarotua tulivat kalliosta.” ”Tuota emme lainkaan väitä”, vastusti akateemikko. ”Kyllä vain väitätte”, sanoi tri. Hovind ja vei heidät läpi normaalin evolutionistisen uskontunnustuksen: iso pamaus, miljoonia vuosia, sadetta kallioille, alkuliemen muodostuminen, limainen ulosryömivä olio – koiria kalliosta, mikä oli todistettava! Akateemikko hiipi pois hukuttamaan surunsa alkuliemeen.

Hyvät ystävät, se vain ei tapahtunut sillä tavalla. Se, mitä tapahtui, on, että alussa Jumala loi taivaat ja maan juuri niin, kuin Hän sanoo Genesiksen 1. luvussa. Miksi se on niin vaikea uskoa? Siinä on paljon enemmän järkeä kuin evoluutiossa. Emme saa pyydellä anteeksi, että uskomme, mitä Jumala sanoo kirjassaan. Hän ei erehtynyt sen ensimmäisellä sivulla. Luoja tietää kuinka, milloin, missä ja miksi Hän teki ensimmäisen miehen ja naisen. Voimme täysin luottaa Hänen sanaansa siitä, mitä Hän teki.

Evolutionisteilla itsellään on ongelma, ei meillä. Siitä riippumatta kuinka monta miljoonaa vuotta melomme meressä, meille ei kasva kiduksia ja siitä riippumatta kuinka kauan jälkeläisemme ehkä heiluttelevat käsivarsiaan, heille ei verso siipiä eivätkä he lennä. Ja jos nyt joku onneton vauva syntyisi varustettuna käsivarsien asemesta höyhenillä, niin mikä murheen päivä se olisikaan, mitkä kyynelten virrat, mikä hätä etsiä parasta kirurgia, mitä rahalla saa. Onneksi sitä ei koskaan voi tapahtua, koska DNA ei sisällä höyhenten muodostumiseen tarvittavaa informaatiota eikä ole mitään keinoa, jolla luonto voisi lisätä informaatiota geeneihimme. Geenimme voivat menettää informaatiota, mutta eivät saada sitä. Se tosiasia, että tiedemiehet tänä päivänä sähläävät genetiikan parissa ja ”luovat” hirviöitä, ei todista evoluutiota; se todistaa vain, että ihmiset jälleen kerran sylkevät Jumalaa kasvoille. On vain yksi Luoja ja jos yrität omaksua Hänen roolinsa, niin se iskee takaisin. Jumala ei siedä sitä kovin kauan.

Jotkut evolutionistit ovat ylittäneet itsensä, kun on kyse dinosauruksista, teoretisoiden, että dinot olisivat voineet kehittyä linnuiksi. Hetkinen, järkeenkäypää, eikö vain? Ne eivät voineet pärjätä isoina kavereina, joten ehkä ne alkoivat köyristyä alaspäin jokaisessa sukupolvessa ja niiden suomut (jos niillä oli sellaiset) alkoivat vain kehittyä höyheniksi. Se oli varmaan muutaman miljardin sukupolven ajan sellaista kutinaa ja epämukavuutta ja niillä oli oltava aika lailla dino-kuria ruuan suhteen pienentyäkseen 10-kerroksisen talon koosta puutarhassani olevan varpusen kokoon. Älkää viitsikö pojat, teidän täytyy pelleillä! Ettekö pysty parempaan? Ja he sanovat meidän olevan sinisilmäisiä uskoessamme Jumalaan. Hetkinen, mutta nyt he sanovat, että vain jotkut pienet dinosaurukset muuttuivat varpusiksi. No niin, pelkäänpä, että tuokaan ei mene jakeluun. Jokainen eläinlaji lisääntyy ”lajinsa mukaan”, kuten Genesiksen 1. luku sen ilmaisee. Toisin sanoen kunkin lajin lisääntyvä kanta kopioi oman DNA:nsa jälkeläisissään ja kukin lisääntyvä kanta kasvaa tuon nimenomaisen ”lajin” mukaan, aivan kuten Genesiksen 1. luku osoittaa. Tämä on täysin sopusoinnussa todellisen tieteen kanssa. Tyttäremme tuli eräänä päivänä kotiin collegesta sanoen, että biologian opiskelijat olivat tulleet ulos luokastaan nauraen. Joku kysyi heiltä, mikä oli niin hauskaa. Evoluutio, he sanoivat. Tuon päivän oppitunti oli ollut evoluutiosta ja he kaikki väittivät sitä vastaan nauraen, kuinka typerältä se näytti kaiken heidän tietämänsä valossa. Nämä eivät olleet kristittyjä opiskelijoita, kaukana siitä, mutta he olivat nähneet valheiden verkon läpi. He tiesivät, ettei keisarilla ollut vaatteita ja olivat kyllin rohkeita sanomaan sen! Pohdin, ovatko he yhtä rohkeita ja valmiita puolustamaan totuutta, jos heidän työpaikkansa jonakin päivänä riippuvat siitä opettavatko he evoluution valhetta vai eivät.

Entä suuri vedenpaisumus? Totta vai tarua? Ehdottomasti totta. Tri. Farid Abou-Rahme, konsultoiva rakennusinsinööri, joka asuu Woking’issa Englannin Surrey’ssa, piti vakuuttavan seminaarin Surrey’n yliopistossa aiheesta vedenpaisumus. Hankkikaa hänen kirjansa, And God Said… (Ja Jumala sanoi…), tai mikä vielä parempi, kutsukaa hänet puhumaan. Hän pitää seminaarisarjaa luomisesta, tieteestä, vedenpaisumuksesta, Nooan arkista PowerPoint-esityksin ja hänen kirjansa on käännetty monille kielille.

Meidän kannaltamme maailman vedenpaisumuksessa on järkeä. Kun seuraavan kerran matkustat, niin tarkkaile todisteita vedenpaisumuksesta. On hämmästyttävää, mitä näet, jos tarkkailet, vaikka sinulla meidän laillamme ei olisikaan erityistä tietämystä. Esimerkiksi Wight’in saarella Englannin etelärannikolla on paikka nimeltä Alum Bay, joka on kuuluisa värillisestä hiekastaan (ks. Wikimedia Commonsin kuva alla).

Alum_Bay

Hiekkakalliot ovat hämmästyttävä näky sateen jälkeen, jolloin värit erottuvat paljon selvemmin. On okraa, vaaleanpunaista, harmaata, mustaa ja keltaista suurissa tilkuissa, näyttäen kuin Jumala olisi juuri maalannut valtavan abstraktin seinämaalauksen. Ollessamme siellä joitakin vuosia sitten kalliot olivat tilapäisen esteen takana. Kyltti varoitti turisteja koskemasta hauraisiin kallioihin, koska ne kuluivat. Hassua, olisi luullut, että kaikki nuo vuosimiljoonat ja kaikki tuo sade olisivat kauan sitten kuluttaneet murenevat kalliot, mutta ei, jotenkin nuo herkät rakenteet yhä vain seisovat. Eikö evoluutio olekin ihana? Ei, vakavasti ottaen nuo kauniit kalliot eivät ole olleet siellä miljoonia vuosia. Ne ovat hohtaneet siellä siitä saakka, kun ne muodostuivat Nooan vedenpaisumuksessa noin 4500 eKr.

Jos kävelet rannalla noiden ihanien kallioiden juurella, näet runsaasti kimpaleita värillisestä mineraalihiekasta, joita jatkuvasti irtautuu ja vierii alas rannalle. Emme tiedä, sallitaanko sinun nykyisin enää poimia niitä, koska ”Äiti Maa” voi loukkaantua ja jokin oikeusistuin lätkäistä sinulle sakot. Siellä oleva kauppa myy hiekka-astioita värillisin hiekkakerroksin. Meillä on sellainen näyttää jokaiselle, jota Jumalan uskomaton luomakunta kiinnostaa. Se on matkamuisto Nooan vedenpaisumuksesta.

Jos joku lukijoista sattuisi olemaan menossa Alum Bay’hin, niin siellä lähellä on toinenkin kiinnostava nähtävyys.

Kävelimme tietä ylös ohi vanhan linnakkeen ja katselimme etäällä valkoisina hohtavia kalkkikallioita. Ne sisältävät siistejä vaakasuoria tummien täplien rivejä, jotka saatoimme erottaa kiikarilla. Pohdin voisivatko ne olla siististi kerrostuneita piikivilohkareita, kun kukin tulva-aalto pyyhkäisi yli, jättäen uuttaa materiaalia vedenpaisumuksen aikana. Samanlaisia muodostumia on Englannissa valtatie A3:n varrella, valkoisia kallioita, joiden läpi kulkee tummien täplien rivejä. Ne kaikki ovat varmasti jäänteitä vedenpaisumuksesta.

Näimme saman ilmiön Pohjois-Israelissa aivan Libanonin rajalla paikassa nimeltä Rosh Ha Nikra (ks. Wikimedia Commonsin kuva alla). Siellä pääsimme kyllin lähelle kallioita ja otimme kuvia. Upeat valkoiset kalliot näyttivät monin paikoin, kuin olisivat juuri pusertuneet valtavasta sekoittimesta ja siellä siisteihin riveihin järjestyneinä olivat vaakasuorat rivit mustia kiviä. Nauroin oikein ilosta, kun näin ne. Minulle ne ovat kuin ilmoitustaulu Jumalalta, joka sanoo jotenkin näin: ”Katsokaapas pojat, tässä on vähän lisätodisteita; Laitan sen mustalla ja valkoisella, ettei tällä kertaa jää väliin.”

Rosh_Hanikra

On vain niin selvää, että kalliot syntyivät, kun vedenpaisumus sekoitti ja yhdisti maan ja veden, hiekan ja merielävät, sen kaiken jättimäisessä sekoittavassa pyörteessä, joka läikkyi ympäriinsä jokaisen tulva-aallon liikkeen myötä ja kuohui yli, kun kuiva maa alkoi näkyä. Jokaisen tulva-aallon myötä suuri määrä ainetta kulkeutui joka puolelle ja hautautui ja raskaammat kivet vajosivat pohjalle muodostaen nuo siistit rivit. Sitten tuli uusi tulva-aalto ja hautasi uuden lastin ainetta eilisen hautauksen päälle. Taas kerran mustat raskaat kivet vajosivat tuon päivän hiekkaisen hautauksen pohjalle ja uusi rivi mustia täpliä kulkee pitkin rannikkoa. Nuo mustat täplät ovat kuin Morse-koodia ja käännös kuuluu: ”Tässä on lisää todisteita; vedenpaisumus oli todellinen; Raamattu on todellista historiaa; avatkaa vain silmänne ja käyttäkää lanttuanne muutoksen hyväksi.”

Kun seuraavan kerran lähdet lomalle jonnekin, niin tarkkaile kallioita ja kiviä ja katso, kuinka maa on muodostunut; tarkkaile voitko löytää joitakin uusia todisteita vedenpaisumuksesta. Luulen, että Jumala rakastaa sitä, että teemme tätä. Se tuo Hänelle kunniaa, kun uskot, mitä Hän kirjoittanut maan, nimikkoplaneettansa, historiasta.

Oletko muuten koskaan pysähtynyt ajattelemaan, että sana ”esihistoriallinen” on itsessään valhe? Ei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin esihistoria. Jumala kertoo meille koko maailmankaikkeuden historian alkaen päivästä yksi, tai niin paljon kuin Hän tässä vaiheessa viitsii paljastaa. Kuten Dave Hunt osoittaa, me tunnemme sen historian – kuka teki sen (Jumala) ja kuinka Hän teki sen (sanoilla, puhumalla) ja jopa miksi (niin on Jumala maailmaa rakastanut…). Hän teki sen, vaikka tiesi millaisia me olisimme ja kaiken, mitä tapahtuisi, mutta Hän rakasti kuitenkin ja rakastaa meitä joka tapauksessa.

Aadam on myös hyvinkin voinut olla kirjoitustaitoinen, joten unohda satu esihistoriasta. Herraa Jeesusta lukuun ottamatta hänen on täytynyt olla älykkäin koskaan elänyt ihminen, eikä jokin ähkivä luolamies. Hän antoi nimet kaikille eläimille ja minulle on kerrottu, että heprealaiset nimet todella kuvailevat eläimiä. Evolutionistit luulevat, että kun sopivimmat jäävät eloon, niin me kehitymme supermiehiksi ja naisiksi. Ylöspäin ja eteenpäin! Asia on päinvastoin – olemme menneet alamäkeä aina siitä saakka, kun Aadam teki syntiä. Ihmiset olivat silloin paljon älykkäämpiä johtuen paremmista geeneistä, mutta yli 6000 vuoden aikana on tapahtunut niin monia vahingollisia mutaatioita, että rotu on liukumassa alas liukasta rinnettä. Mutaatiot ovat tuhoamassa meidät, eivätkä ”kehittämässä” superlajiksi.

Tiede tietää nyt, että Aadam oli olemassa. National Geographic’in erikoisohjelma, ”DNA Mysteries: The Search for Adam”, lähetettiin Britanniassa vuonna 2006. Se seurasi geneetikko Spencer Wells’in tutkimustyötä. Wells tutki Y-kromosomia, joka on vain miehillä. Se siirtyy isältä pojalle. Seuraten tiettyjen mutaatioiden jälkeä Y-kromosomissa Wells pääsi ”superesi-isiin”, jotka jättivät geneettisen leimansa valtavaan määrään ihmisiä. Nämä ”superesi-isät” olivat Tsingis-kaanin kaltaisia miehiä, joilla uskotaan olevan miljoonia jälkeläisiä. Wells havaitsi, että miesten DNA-näytteet ympäri maailman johtivat ”superesi-isien” eri haaroihin ja että hän pystyi jäljittämään aina yhteen ainoaan esi-isään, yhteen mieheen, jonka Y-kromosomin tietty mutaatio löytyy jokaisessa tänä päivänä elävässä miehessä. Hän nimesi tämän miehen ”tieteelliseksi Aadamiksi” ja hänen tutkimuksensa osoitti, että hän todennäköisesti eli Itä-Afrikassa 60 000 vuotta sitten. Tämä ohjelma on todella kiehtova; on ihanaa nähdä, kuinka aito tiede osoittaa Raamattuun eikä Darwiniin.

Sanot ehkä, että evoluutio on silti totta, koska me tulemme koko ajan älykkäämmiksi ja tiedämme nyt niin paljon enemmän. Me tiedämme enemmän, koska Jumala on sallinut tiedon lisääntyä. Profeetta Danielin kirja sanoo luvun 14 jakeessa 4: ”Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.” (KJV: Many shall run to and fro, and knowledge shall be increased). Tämä viittaa lähinnä niihin, jotka viimeisinä päivinä yrittävät ymmärtää Raamatun profetiaa, mutta se on suurenmoinen määritelmä nykyajasta – me matkustelemme alinomaa ja tieto on lisääntynyt. Emme ole tulossa sen älykkäämmiksi, mutta Jumala on sallinut meidän saavuttaa suuremman tiedon. Tieto paisuttaa ja se taatusti on paisuttanut meidät; luulemme todella olevamme jotakin. Ilman Jumalan armoa emme ole yhtään mitään. Emme voisi vetää henkeämme ainuttakaan kertaa, ellei Hän sallisi sitä.

Mitä luolamiehiin tulee, niin eikö olekin mielenkiintoista, että silloin, kun tuleva Suuri Ahdistus järkyttää maata, niin suuret miehet (ja naiset) piiloutuvat luoliin ja rukoilevat kallioita kaatumaan päällensä? Jumalalla on ehkä vähän ironiaa.

solar-eclipseYksi luomakunnan ihmeistä, joka minusta on todiste Jumalan olemassaolosta, on täydellisen auringonpimennyksen ilmiö. Se tapahtuu, kun kuu peittää auringon täydellisesti. Muutaman hetken ajan maa on pimennetty ja aurinko on vain ohut tulinen rengas pimeän kuun reunojen ympärillä. Se tosiasia, että tämä voi tapahtua, on täysin uskomaton. Kun ajattelet siihen liittyviä valtavia etäisyyksiä – 384 400 kilometriä kuuhun, 149,6 miljoonaa kilometriä aurinkoon – maaplaneettamme kiertäessä auringon ympäri ja kuun kiertäessä maan ympäri ja kas kummaa, tiettyinä hetkinä kuu on täsmälleen oikeassa paikassa täydellisesti peittämään auringon. Se on mahdotonta! Eikä ainoastaan oikeassa paikassa, vaan se on myös täsmälleen oikean kokoinen pimentämään koko auringon! Ei senttiäkään liian iso; ei senttiäkään liian pieni, vaan juuri oikean kokoinen. Jos joku koskaan voisi selvittää millä todennäköisyydellä sellainen taivaallinen tapahtuma voisi KOSKAAN tapahtua, niin luulen, että se luku olisi suurempi kuin itse maailmankaikkeus. Se on niin epätodennäköistä, niin täysin mahdotonta, että sitä ei pitäisi KOSKAAN tapahtua! Kuitenkin se tapahtuu. Taas kerran taivaat julistavat Jumalan kunniaa!

Meidän täytyy varmistaa, että lapsemme eivät ainoastaan tiedä totuutta luomisesta, vaan että he pystyvät kumoamaan valheen evoluutiosta. Todiste luomisesta on tässä – jokaisen luodun uskomattoman monimutkainen ja täydellinen suunnitelma, jonka on luonut Olento, joka on äärettömän paljon meitä älykkäämpi. Evolutionistit sanovat, että se kaikki tuli sattumalta. Ai joo, varmasti. Ehkä nuo kaverit todella tulivat apinoista, sillä älykäs Jumalan kuvaksi tehty ihmisen tuskin voisi uskoa moista hölynpölyä. Se vain ei ole järkevää. Ollaan rohkeita. Meidän ei tarvitse pyydellä anteeksi, että uskomme luomiseen kirjaimellisesti; se on erittäin järkevää.

Luulisi, että tiedemiehet tähän mennessä jo olisivat viskanneet Darwinin ja kumppanit mustaan aukkoon, mutta kun ei. Suuren osan heistä täytyy tietää totuus, mutta he eivät myönnä sitä. Ensiksikin se maksaisi heille heidän työpaikkansa. Myös tutkimusrahat kuivuisivat ehkä miljooniksi vuosiksi.

Heillä oli varmasti herätyskutsu, kun St Helen’s -tulivuoren huippu räjähti. Toivon, että se räjäytti vähän järkeä joihinkin kalloihin, sillä se oli kuin Jumalan järjestämä tieteellinen demonstraatio megaskaalassa osoittamaan kaikille, mikä voima on Hänen kädessään ja mitä yksi räjähdys voi tehdä.

 image1  image2
St. Helens 17. toukokuuta 1980,
päivää ennen purkautumistaan
St. Helens 19. toukokuuta 1982, kaksi vuotta ja päivä purkautumisensa jälkeen

Ihmettelin erästä Creation -lehden kuvaa, jossa mies seisoo noin 60 metriä korkean kallion edessä täynnä kerrostumalinjoja, jollaisten laskeutumisen meille kerrotaan vaatineen miljoonia vuosia – kaikki ne muodostuivat yhdessä iltapäivässä, kun St. Helen’s röyhtäisi. Näytin tätä vaikuttavaa todistetta eräälle maantiedon opettajalle. Häneen se ei tehnyt vaikutusta! Enkö sanonut sinulle, että olemme alamäessä? Hänen täytyy olla yksi noista apinoista polveutuvista.

Britannian TV:n tiedeohjelmat ovat viime vuosina olleet erittäin mielenkiintoisia. Eräs esitti kysymyksen: ”Missä on maailmankaikkeuden puuttuva 96 %?” Ilmeisesti nyt tiedetään, että maailmankaikkeuden pitäisi itse asiassa hajota, koska siinä ei ole riittävästi ainetta antamaan sen koossapitämiseksi tarvittavan painovoiman. He ovat siis nyt päättäneet, että siinä on noin 75 % pimeää energiaa ja noin 20 % pimeää ainetta. Emme voi nähdä, tuntea emmekä koskettaa mitään tästä oletetusta pimeästä kamasta, mutta he uskovat sen olevan siellä pitämässä meitä koossa. Vau. Taas nämä kaverit voisivat lukea Hepr. 1:3 ja löytää totuuden, että Herra Jeesus ”ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla…” Kuinka hämmästyttävää onkaan, että Herralla oli nuo sanat laitettuina Kirjaansa. Hän tiesi, että niitä tarvittaisiin meidän ajassamme.

Eräässä toisessa brittiläisessä ohjelmassa oli johtavia evolutionisteja ja radiotoimittajia antamassa synkkiä varoituksia yhteiskuntamme edessä olevasta kauheasta vaarasta, vaarasta, joka on niin suuri, että se voisi syöstä meidät takaisin pimeään keskiaikaan aiheuttaen sivistyksemme lopun. Tuo kauhea uhkaava katastrofi on, että jotkut kasvattajat ja tiedemiehet todella puhuvat vakavissaan Älykkään Suunnittelun (Intelligent Design) käsitteestä. Ei tietenkään! Seuraava asia on, että he uskovat luomiseen! Tässä ohjelmassa annettu neuvo oli: tiedemiesten ei missään tapauksessa pitäisi suostua julkiseen väittelyyn Älykkään Suunnittelun kysymyksestä. Tämä oli heidän neuvonsa: älkää väitelkö! Heitä pelottaa. He eivät halua väitellä, koska tietävät, etteivät voi voittaa. Kun olin kasvuikäinen, meillä oli erikoissana tälle: scaredy cat (pelokas kissa).

Vielä yksi asia – bakteerit. Evolutionistit sanovat, että bakteerien mutaatio tapahtuu nopeasti ja se todistaa evoluution. Ei. Viittaamme tri. Jonathan Sarfati’in työhön Creation Ministries International’in verkkosivustolla (creation.com), erityisesti hänen artikkeliinsa, ”Anthrax and antibiotics: Is evolution relevant?” (Pernarutto ja antibiootit: Onko evoluutio uskottava?) Kiitos Jumalalle tri. Sarfati’n kaltaisista asiantuntijoista, jotka eivät ainoastaan tiedä, että Raamattu on totta, vaan myös osaavat perustella sitä tieteellä. Voisin jatkaa tästä vaikka kuinka kauan, mutta on tonneittain informaatiota, joka on helposti saatavana. Meille tulee Creation-lehti, joka on erinomainen ja siitä on teknisempi versio tiedefaneille. Tilaa ja ota ylimääräinen tilaus lainattavaksi tai annettavaksi. Se on täynnä helppolukuisia artikkeleita, loistavia valokuvia ja grafiikkaa ja paljon aiheita lapsille ja teini- ikäisille. Kehotamme vanhempia hankkimaan Creation -lehden (www.creation.com) lapsilleen tai pyhäkoulua varten. (Lehden suomenkielisiä versioita saa täältä: www.luominen.fi)

Yhdessä vaiheessa tyttäremme sai koulunsa laittamaan lehden kirjastoon. Olemme silloin tällöin jättäneet lehtiä virassa oleville lääkäreille. Anna tilaus jollekulle joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Mikä suurenmoinen lahja – totuus – mikään muu ei niin voi täyttää sydäntäsi ilolla.

Jos olet Britanniassa, niin eräässä rakennuksessa meren äärellä Portsmouth’in Hampshire’ssa on myös pysyvä luomisnäyttely. Se on nimeltään Genesis Expo, se on osoitteessa 17 The Hard ja sisäänpääsy on ilmainen. Jotkut siellä myytävistä fossiileista tulevat rannalta Dorset’in Charmouth’issa. Vietimme kerran muutaman onnellisen tunnin metsästäen fossiileja Charmouth’issa ja tyttäremme Annie tuli sieltä mukanaan suuri ammoninsarvi – yksi hänen matkamuistoistaan Nooan vedenpaisumuksesta (katso sitä kuvasivullamme). Iloista kivenetsintää! Ja ajattele – jos olet Herraan Jeesukseen uskova, niin eräänä päivänä kohtaat tuon ihanan miehen, Nooan, kaukaisen sukulaisemme. Ja ole huoletta – hän ei polveutunut apinasta!

Seuraavassa meidän totuuden taulukkomme:

Evoluutioteoria: Raamattu:
Noin 15 miljardia vuotta sitten oli nuppineulanpäätä pienempi piste, joka sisälsi koko maailmankaikkeuden kaiken aineen ja energian. Se laajeni yhtäkkiä muuttuen pienestä pisteestä ulospäin laajenevan maailmankaikkeuden kaikeksi kamaksi. Tämä tunnetaan Isona Pamauksena (Big Bang). ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan” (1. Moos. 1:1). Heprean sana bara (loi) tarkoittaa tyhjästä luomista. Jumala loi kaiken tyhjästä.
Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa. ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja” (Ps. 19:1). Luonto itse, Jumalan luomistyö, on todistus Hänen olemassaolostaan. Kokosiko autosi itsensä? Rakensiko talosi itsensä? Ei, eikä myöskään maailmankaikkeus vain sattumalta putkahtanut olemassa olevaksi. Järjestys luonnossa puhuu selvästi mestarillisesta Suunnittelijasta.
Kesti miljoonia vuosia, että kaikki Ison Pamauksen kaasu yhdistyi ja muodosti planeettoja jne. ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä” 1. (Moos. 1:5). Päivä on hepreaksi yom ja kun sitä edeltää numero, niin se tarkoittaa aina 24 tunnin ajanjaksoa. Myös konteksti todistaa, että se on kirjaimellisesti 24 tuntia – ”ehtoo ja aamu”.
Ihminen on vain eläin. ”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he … koko maan …’” (1. Moos. 1:26). Ihminen on tehty Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
Miljoonia vuosia sitten esi-isämme liikkuivat puissa… ”Ja Jumala sanoi: … vallitkaa … kaikkia eläviä, jotka liikkuvat maan päällä” (1. Moos. 1:28 NASB (New American Standard Bible). Ensimmäinen ihminen ei liikkunut puissa; hän vallitsi puissa liikkuvia.
Ihminen on vain ajan ja sattuman tuottama vahinko. ”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi…” (Ps. 139:14).
Laji voi kehittyä toiseksi, joka on aivan erilainen. ”Ja Jumala sanoi: ’Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan.’ … Ja tapahtui niin.” (1. Moos. 1:24). Muurahainen ei voi kehittyä elefantiksi, koira karhuksi jne. Tietomme DNA:sta vahvistaa sen. Jokainen lisääntyy lajinsa mukaan. Darwinilla ja hänen viktoriaanisilla kumppaneillaan ei ollut tietoa riittävästi!
Elämä tuli jotenkin elottomasta aineesta – Ison Pamauksen kivistä ja kaasusta. (Se on vastoin biologian ns. biogeneesin lakia, joka sanoo, että elämä tulee elämästä; se ei voi tulla elottomasta aineesta. Louis Pasteur todisti tämän biologian lain, mutta sen hylkää jokainen Isoon Pamaukseen uskovainen. ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu” (1. Moos. 2:7).
Maa muodostui aurinkopilvestä, joka koostui pääasiassa vedystä. Painovoiman vaikutuksesta pilvi tiivistyi ja kutistui muodostaen aurinkoa kiertävät planeetat. Ensimmäiset kalliot muodostuivat yli 3500 miljoonaa vuotta sitten. ”Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle” (Job 26:7). (Jobin kirja on kirjoitettu noin 2000 eKr., Raamatun vanhin kirja.)
Jumala ei ole tehnyt mitään. ”Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin… ja hän sanoi suurella äänellä: ’Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.’”( Ilm. 14: 6-7)
Ei ole Jumalaa. ”Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa.” (Ps. 14:1 ja Ps. 53:1)
Huolimatta kaikessa havaittavasta monimutkaisen suunnittelun todisteista ei ole mitään Suunnittelijaa; se kaikki vain kehittyi pitkien ajanjaksojen aikana. ”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin…” (Kol. 2:8).

Vaikka Raamattu ei ole tieteen oppikirja, niin sikäli kuin se mainitsee tieteellisiä tosiasioita, tarkkuus on 100 %. Esimerkiksi:

  • Maalla elävien dinosaurusten olemassaolo. ”Katso Behemotia… se syö ruohoa niinkuin raavas; Se ojentaa jäykäksi häntänsä kuin setripuun… sen nikamat ovat niinkuin raudasta taotut… Se on Jumalan töiden esikoinen… Lootuspensaiden alla se makaa, ruovikon ja rämeen kätkössä… Lootuspensaat peittävät sen varjoonsa, puron pajut ympäröivät sitä…” (Job 40:10-28). Jobinkirja on Raamatun vanhin kirja, kirjoitettu noin 2000 eKr. Tämän luultiin tarkoittavan elefanttia, kunnes löydettiin fossiloituneita dinosaurusten luita.
  • Meressä elävien dinosaurusten olemassaolo. ”Ei ole niin rohkeata, joka sitä ärsyttäisi… Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan… Ei ole maan päällä sen vertaista…” (Jobinkirjasta). Koko luku 41 kuvailee yksityiskohtaisesti tätä meren hirviötä.
  • Mannerten liike ja laattatektoniikka. ”Ja Eeberille syntyi kaksi poikaa: toisen nimi oli Peleg (merkitsee jakaantuminen), sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat…” (1. Moos. 10:25). Näin kirjoitti Mooses noin 1400 eKr. Vasta 1900-luvulla tiede hyväksyi teorian, että maa oli kerran ollut yksi veden ympäröimä maamassa. Muistan artikkeleita paremmissa sanomalehdissä Englannissa 1970-luvulla, joissa yritettiin todistaa, että mantereet olivat kerran liittyneet yhteen.
  • Veden kiertokulku luonnossa. ”… vedenpisarat … vihmovat virtanaan sadetta, jota pilvet vuodattavat…” (Job 36:27,28). ”Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei siitänsä täyty; samaan paikkaan, johon joet ovat laskeneet, ne aina edelleen laskevat” (Saarnaaja 1:7). Tämän kirjoitti kuningas Salomo noin 900 eKr.
  • Globaali ilman liike. Tuuli menee etelään ja kiertää pohjoiseen, kiertää yhä kiertämistään, ja samalle kierrollensa tuuli palajaa” (Saarnaaja 1:6). Tämän kirjoitti kuningas Salomo noin 900 eKr.
  • Maa on pyöreä. ”Hän (Jumala) istuu korkealla maanpiirin päällä…” (Jes. 40:22), kirjoitettu noin 760 eKr.
  • Maa on ripustettu avaruuteen. ”Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle” (Job 26:7). (Kirjoitettu noin 2000 eKr. Raamatun vanhimmassa kirjassa). Hindut uskoivat, että maata kannatteli neljä elefanttia, jotka seisoivat kilpikonnien päällä.
  • Maa ei ole syntynyt näkyväisistä asioista. Hepr. 11:3
  • Ajallakin oli alkunsa. ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä” (1. Moos. 1:5).
  • Laajeneva maailmankaikkeus. ”… hän yksinänsä levittää taivaat…” (Job 9:8), kirjoitettu noin 2000 eKr.; ”…sinä levität taivaat niinkuin teltan” (Ps. 104:2) (kirjoitettu noin 1000 eKr.); ”hän levittää taivaan niinkuin harson…” (Jes. 40:22); ja ”unhotat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan ja perustanut maan…” (Jes. 51:13) (kirjoitettu noin 700 eKr.)
  • Ihmiskunta tuli yhdestä miehestä ja naisesta. Se on nyt vahvistettu kattavilla maailmanlaajuisilla DNA-testeillä. Testit osoittavat, että kaikilla miehillä on yksi yhteinen tietty geeni Y-kromosomissa, joka todistaa, että he kaikki polveutuvat yhdestä tietystä miehestä. Mitä naisiin tulee, niin testit osoittavat, että kaikki polveudumme yhdestä tietystä naisesta, jota jotkut kutsuvat ”mitokondriaaliseksi Eevaksi”.
  • On mahdotonta laskea tähtiä. ”Niinkuin taivaan joukkoa ei voida lukea…” (Jer. 33:22), kirjoitettu noin 600 eKr.; Jumala kuitenkin tietää lukumäärän, koska: ”Hän on määrännyt tähtien luvun, hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä” (Ps. 147:4). Yhteen aikaan ihmiset luulivat voivansa laskea tähdet, mutta Jumala tiesi, ettemme koskaan voisi ja nyt tiedemiehetkin tietävät London Daily Telegraph’in artikkeli (23.7.2003) arvioi, että yötaivaalla on kymmenen kertaa enemmän tähtiä kuin hiekkajyväsiä maailman kaikissa autiomaissa ja rannoilla – liian paljon laskettavaksi kehittyneimmillekin tietokoneille.
  • Meren polut. ”… ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee” (P 8:8), jonka kuningas Daavid kirjoitti noin vuonna 1000 eKr. Laivoillemme on suurta etua merivirtojen olemassaolosta, kuten Golf-virta, eräänlainen kuljetinhihna, joka ylittää Atlantin 40 mailia leveänä ja 2000 jalkaa syvänä.

Read Full Post »

A Recurrence of the Times of Noah and Lot

Suom. Samuel Korhonen

tuliv1Vanha raamatullinen profetia

Johdanto ja huomautus lukijalle (by Herescope): Seuraava artikkeli on esimerkki siitä, mitä evankelikaaliset profeetalliset johtajat ja järjestöt opettivat 20–40 vuotta sitten. Ei kovin kauan sitten, ennen postmodernin profetiamallin aikaa tämän lajin artikkeli oli tavallinen. Tämän kaltaiset kirjoitukset palvelivat kannustimena lukijalle 1) odottaa Herran läheistä paluuta ja 2) olla valmiina kohtaamaan Herraa ”täällä, siellä tai yläilmoissa”. Uskovat kehottivat toisiaan, että Hän voisi palata milloin tahansa, koska kaikki tapahtumat maan päällä sattuivat yhteen Raamatun profetian kanssa ja että ennen loppua pelastuksen evankeliumi pitäisi kertoa laajalti, varsinkin perheelle ja ystäville. Vielä yhtenä ajanmerkkinä huomautamme, että sellaisen artikkelin julkaiseminen tänä päivänä – varsinkin tällä eskatologialla – todennäköisesti aiheuttaa pilkkaamista (2. Piet. 3:2), jopa avointa epäuskoa (2. Piet. 3:4). Joillekin teistä tämä voi olla ensimmäinen kerta, kun olet edes törmännyt tähän (nyt) vanhanaikaiseen raamatunprofetian opetukseen. Lue ja harkitse. Entä jos se onkin totta?

Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.

Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.

Muistakaa Lootin vaimoa!

Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.” Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Missä, Herra?” Niin hän sanoi heille: ”Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat”.

(Luuk. 17:26-37)


 

By Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (July 2014)

Raamattu vertaa sitä äärimmäistä syntisyyttä, joka vallitsi Nooan ja Lootin aikoina samankaltaiseen tilanteeseen, joka on oleva ilmeinen juuri ennen Kristuksen toista tulemusta. Historia toistuu eri tavoin – myös koskien jumalallista vihaa, joka vuodatetaan ihmisten päälle, jotka pilkkaavat Jumalaa jatkuvasti halveksimalla ja hylkäämällä Hänen valtakuntansa hengelliset ja siveelliset periaatteet. Raamatussa on viitattu seuraaviin seikkoihin vertailtaessa muinaista ja nykyajan kulttuuria:

  • Nooan ja Lootin aikoina hengellinen alamäki oli yleinen, koska käytännössä kaikki ihmiset olivat unohtaneet Jumalan ja antaneet täyden hallinnan turmeltuneelle luonnollensa. He olivat pahoja ajatustensa kaikissa tarkoituksissa, eivätkä olleet taipuvaisia tavoittelemaan Jumalan vanhurskautta (1. Moos. 6:5). Sama tilanne on meidän aikamme tunnusmerkki: Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja” (1. Tim. 4:1). Paholaisen vaikutuksen alla äärimmäinen pahuus vallitsee ihmisten elämässä ja heidät ”langetetaan pois rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina” (2. Piet. 3:17).
  • Siveellinen turmelus. Nooan ja Lootin aikoina kaikkein irstaimmat elämäntavat olivat yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä ja niihin kuului myös homous. Sodoman miehillä ei ollut mitään mielenkiintoa Lootin tyttäriin, vaan väkivaltainen tarkoitus ryhtyä enkeleihin (1. Moos. 19:1-10). Seksuaalinen perversio, erityisesti koskien homoseksuaalisia suhteita ja käytäntöjä, tulee jälleen ennemmin yhteiskunnallisesti hyväksytyksi malliksi, kuin poikkeukseksi (Room. 1:26-27). Yhteiskunnan perherakenne väistämättä alkaa murentua, kun myös hallituksen ja kirkon johtajat suvaitsevat ja avoimesti hyväksyvät nämä käytännöt valinnanvapauden, jonka nähdään olevan osa ihmisen perusoikeuksia, luonnollisina seurauksina.
  • Luopunut kulttuuri tulee vallitsevaksi. Nooan ja Lootin aikoina laaja luopuminen ja moraalin laskeminen yhteiskunnassa nosti esiin täysin syntisen kulttuurin, joka oli täydellisesti Jumalaa ja Hänen pyhyyttään vastaan. Nämä pahat ihmiset vainosivat niitä, jotka edistivät Jumalan kunniallisen käytöksen mallia. Kun Loot yritti vastustaa heitä, he huusivat hänelle ja sanoivat: ”’Mene tiehesi! … Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä.’ … ja kävivät murtamaan ovea.” (1. Moos. 19:9). Lootin oli lukittava ovensa ja piilouduttava talossa. Lopunaikana äärimmäisen syntinen kulttuuri tulee jälleen vallitsevaksi ja ihmiset ovat yleensä ”hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä…” (2. Tim. 3:3-4). Nämä vääristyneet taipumukset johtavat kansakunnat tekemään liiton Antikristuksen kanssa, jota Raamattu kuvailee ”laittomuuden ihmisenä” ja ”kadotuksen lapsena” (2. Tess. 2:3; Ilm. 13:3). Hänen hallintonsa aikana synti ja vääryys lisääntyvät nopeasti. Tosi uskovien pientä vähemmistöä vainotaan ankarasti ja pakotetaan piiloutumaan pahantekijöiltä lukkojen taakse, samalla kun yrittävät paeta vihamielisiä hallituksia, jotka heitä jahtaavat.
  • Anarkia ja väkivalta. Nooan ja Lootin aikoina vallitsi anarkia, kun ihmiset näissä laittomissa ja hillittömissä yhteiskunnissa tekivät mitä huvitti. Väkivalta oli yleisin keino konfliktien ratkaisemiseksi: ”…maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa” (1. Moos. 6:13). Se tarkoittaa, ettei ollut mitään keskushallintoa, jolla olisi ollut kyky säilyttää laki ja järjestys ja siksi ihmiset ottivat lain omiin käsiinsä. Rikollisjengit, ryöstely ja terrorismi olivat väistämätön seuraus tästä asioiden tilasta. Myös lopunaikana yhteiskunnat menevät epäjärjestykseen ja tilaan, jossa kukaan ei ole turvassa – eivät edes lapset koulumatkoillaan eivätkä itse koulun alueella. Terrorismi, sotilaskaappaukset, sodat ja huhut sodista, hallitsevat uutisia (Matt. 24:6-7). Väkivaltainen käytös esiintyy yhdessä muiden moraalittomuuden ja luopumuksen muotojen kanssa ja jopa kun Jumala alkaa rangaista ja tuomita näitä pahoja ihmisiä ahdistuksen aikana, he eivät lakkaa tekemästä syntiä ja kapinoimasta Häntä vastaan: Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla … eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan” (Ilm. 9:20-21).
  • Materialismi ja turhamaisuus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset olivat hyvin materialistisia ja elivät vain tälle maailmalle – erityisesti koskien isoja investointeja, varallisuuden kasaamista, juhliin osallistumista, ja nauttimista syömisestä, juomisesta ja elämän mukavuuksista. He eivät tulleet järkiinsä, ennen kuin oli myöhäistä: Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy” (Luuk. 17:28-30). Myös lopunaikana monet antautuvat juomiseen ja hillittömään mielihyvän etsimiseen yrityksessä unohtaa elämän murheet. Heille taivaallisen Yljän äkillinen tulemus morsiamelleen on kuin paula, joka vangitsee heidät Jumalan tuomioita varten sitä seuraavan ahdistuksen aikana: Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin, että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat” (Luuk. 21:34-35). Rikkaiden, jotka harjoittavat korruptiota ja hyödyntävät toisia saavuttaakseen päämääränsä, rikkaus on turha, kun Jumalan tuomiot vuodatetaan maan päälle: Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä” (Jaak. 5:1-5).
  • Uskovien ja Jumalan Sanan pilkkaaminen. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat uskovia eivätkä välittäneet profeetallisista varoituksista tulevista tuomioista. He pitivät niitä kaukaa haettuna spekulaationa ja jatkoivat holtitonta elämäänsä lihallisissa nautinnoissa ja ahneudessa. Vain Nooa ja hänen perheensä (kahdeksan henkeä) eivät syyllistyneet tähän asenteeseen ja olivat arvollisia pakenemaan Jumalan vedenpaisumustuomiota. Samanlainen tilanne, jossa Raamatun profetioita halveksitaan, toistuu lopunaikana: ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ’Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?’” (2. Piet. 3:3-4). Kaidan tien kulkijat ovat pieni vähemmistö.
  • Armonajan halveksiminen. Nooan ja Lootin aikoina Jumala antoi turmeltuneille syntisille kohtuullisesti aikaa katua pahuuttaan. He eivät suostuneet parannukseen ja siten sinetöivät oman kohtalonsa. He saattoivat syyttää vain itseään sortumisestaan ja tuomiostaan. Lopunaikana ihmisten suuri enemmistö ei kadu pahuuttaan, vaan sen sijaan hyväksyy ihmistekoisten rauhanaloitteiden väärän toivon, kunnes on myöhäistä paeta jumalallisia tuomioita: Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon” (1. Tess. 5:3).
  • Uskovien pako. Nooan ja Lootin aikoina Jumala tarjosi kriittisellä hetkellä pakotien uskoville, ennen kuin kääntyi pahojen puoleen vihaisella rangaistuksella (1. Moos. 6:13-14; 19:15-17). Tapahtumien järjestys oli: Ensin profeetalliset varoitukset lähestyvistä tuomioista, sitten niiden uskovien turvaaminen, jotka ottivat vaarin vetoomuksesta katua ja lopulta vihan vuodattaminen pahojen päälle. Nyt lopunaikana maailmaa on toistuvasti varoitettu Jumalan lähestyvistä tuomioista tulevan suuren ahdistuksen aikana. Koska uskovia ei ole määrätty näihin tuomioihin, niin meidän pitäisi valmistautua pakenemaan niitä odottamalla Jumalan Poikaa taivaasta, ”Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta” (1. Tess. 1:10; vrt. 5:9).
  • Uskonnollisen formalismin (muotojumalisuuden) murhenäytelmä. Nooan ja Lootin aikoina ei ollut turvallisuutta nimellisesti uskoville, joiden sydän oli edelleen omistautunut tämän maailman asioille. Lootin vaimo oli esikuva niistä uskovista, joilla on vain jumalisuuden ulkoinen muoto, mutta silti ovat hengellisesti kuolleita. Tämä teeskentely maksoi hänelle hänen henkensä viime hetkellä (1. Moos. 19:26). Kristuksen toisen tulemuksen aikaan vallitsee samanlainen tilanne. Siksi meitä varoitetaan vertauksessa 10 neitsyestä, että ne heistä, joiden sydän ei ole täynnä Pyhän Hengen öljyä, jätetään jäljelle, kun Ylkä tulee (Matt. 25:1-13). Omavanhurskaat penseät kristityt, jotka on petetty ja erheellisesti pitävät itseään ”oikein hyvinä”, ovat Herran mielestä iljettäviä (Ilm. 3:15-17; 2. Kor. 11:2-4).
  • Äkillinen onnettomuus. Nooan ja Lootin aikoina kauhea onnettomuus iski tähän maailmaan pian uskovien evakuoimisen jälkeen. Kuolema ja tuho tulivat esiin, kuin ei koskaan ennen historiassa (1. Moos. 7:4; 19:24-25). Tempauksen jälkeen Jumalan tuomiot jälleen vuodatetaan pahojen päälle: Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä sen syntiset” (Jes. 13:9). Herra Jeesus varoitti, että vähän ennen Hänen toista tulemustaan on suuri ahdistus, kuin ei koskaan ennen maan päällä ja jos niitä päiviä ei olisi lyhennetty, niin kukaan ei selviäisi elossa tuosta kauheasta ajasta (Matt. 24:21-22; 29-30).
  • Pidättäjien kautta tarjottu siunaus. Nooan ja Lootin aikoina pahat eivät ymmärtäneet, kuinka monista siunauksista ja etuoikeuksista he nauttivat johtuen muutamien uskovien läsnäolosta keskuudessaan. Jumala oli valmis antamaan anteeksi kokonaiselle kaupungille, jos siellä olisi vain 10 uskovaa (1. Moos. 18:23-32). Kun tämä pieni uskovien ryhmä äkkiä otettiin pois turvalliseen paikkaan, niin jumalallisten tuomioiden pimeys ympäröi nopeasti pahat. Myös lopunaikana tosi uskovat toimivat pahan pidättäjinä, mutta maailma ymmärtää heidän roolinsa arvon vasta, kun he ovat menneet. Seurakuntadispensaatio (seurakunnan aikakausi) jatkuu, kunnes tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä … että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen” (2. Tess. 2:7-12).
  • Profeetallinen sokeus. Nooan ja Lootin aikoina ihmiset pilkkasivat arkin rakentajia ja tietämättömyydessään olivat tietämättömiä vaarasta, ”kunnes vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva” (Matt. 24:39).

Tempauksen tärkeys

tuliv2Jumalan lopunajan tuomio syntisille on tosiasia, jota ei voida kiistää. Uskovien fyysinen vapautus ennen tuomioiden alkamista on yhtä tärkeä raamatullinen tosiasia, joka pitäisi aina pitää mielessä: Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:36). Paavali edelleen selittää tätä ihanaa lupausta: Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:16-18). Mikä ihana tulevaisuus, jota voimme odottaa!

Meidän pitäisi reagoida tempauksen lupaukseen useilla tavoilla, jos haluamme nauttia sen täyden siunauksen. Ihmiset, jotka kieltävät tämän lupauksen, eivät ole jyvällä profeetallisesta sanasta, he menettävät monia sen siunauksista ja ovat vaarassa jäädä jäljelle ja luulla Antikristusta oikeaksi Kristukseksi. Meidän pitäisi valvoa hengellisen petoksen vuoksi ja aina olla valmiita seisomaan Ihmisen Pojan edessä: Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä” (Matt. 25:13). Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee” (Matt. 24:44).

Seuraavassa ne siunaukset, jotka ovat varastossa uskoville, jotka ottavat vaarin käskystä olla valmiina tempaukseen:

Hyvä uutinen profetioissa

Tempaus ennen vihaa on hyvä uutiselementti synkässä lopunajan profetioiden skenaariossa. Ilman tätä lupausta kristityillä olisi vain huonoja uutisia tulevasta Antikristuksesta ja ahdistuksen ajasta, joka heidän olisi kohdattava, ennen kuin Jeesus tulee. Heidän mahdollisuutensa selvitä hengissä kaikista suuren ahdistuksen apokalyptisistä katastrofeista, kuten myös Harmageddonin taistelusta, ovat todella vähäiset. Sellaista tilannetta voisi verrata vedenpaisumukseen ilman arkkia, tai Sodoman ja Gomorran tuhoon ilman mitään mahdollisuutta uskoville paeta Jumalan vihan näyttämöltä. Sellainen tilanne olisi hyvin lannistava ja ristiriidassa selvän raamatullisen periaatteen kanssa, että tosi uskovat eivät milloinkaan ole Jumalan vihan kohteita: Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen…” (1. Tess. 5:9). Vanhurskasta ei tuhota pahojen kanssa (vrt. 1. Moos. 18:23).

Ihmiset, jotka suhtautuvat kyynisesti lupaukseen tempauksesta, eivätkä ota vaarin kehotuksesta olla valmiina pakenemaan tulevaa ahdistuksen aikaa, paljastavat asenteensa hyvin vastuuttomaksi. Mikä olisi ollut seuraus Nooalle ja hänen perheelleen (ja koko ihmisrodun tulevaisuudelle), jos Nooa olisi perustellut seuraavasti: ”Jumala on rakkauden Jumala, enkä todella usko, että Hän lähettää vedenpaisumuksen tuomitsemaan kaikkia ihmisiä; siksi en aio rakentaa arkkia paetaksemme tätä ns. tuomiota.” Tai mitä olisi tapahtunut, jos Loot ja hänen perheensä olisivat ottaneet seuraavan kannan: ”Minun mielestäni Sodomalle ja Gomorralle ennustettu tuomio pitäisi tulkita ver­taus­kuvallisesti. Ei minun tarvitse paeta henkeni edestä. Ja vaikka tuho tulisikin, niin uskon, että Jumala varjelee meitä vihastaan täällä paikan päällä.” Samankaltaisia perusteluja kuulee usein tänä päivänä.

Tulevat tuomiot vihan aikana ovat kiistattomia raamatullisia tosiasioita. Jeesus sanoi, että on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta (Matt. 24:21) ja että meidän pitäisi olla valmiita pakenemaan sitä. Tempaus on osa Herramme Jeesuksen evankeliumin hyvää uutista. Hän tuli tähän syntiseen maailmaan maksamaan hinnan syntisten pelastamisesta. Sitten Hän palasi taivaaseen valmistamaan meille paikkaa ja tulee takaisin viemään meidät pois taivaalliseen majaamme. Jos olemme todella uudestisyntyneitä, olemme arvollisia pakenemaan maan päälle tulevan ahdistuksen kauhuja tempauksen kautta. Meidän ei tarvitse olla epätoivoisia tietäessämme, mitä on tulossa maailman päälle, koska profeetallisessa sanassa on ihana hyvän uutisen elementti.

Oikea tulevaisuuden odotus

tuliv3Jos uskomme tempaukseen ennen vihaa, meillä on todella raamatullisen tulevaisuuden odotuksen varmuus. Tämä usko ei mitenkään ole ristiriidassa muiden raamatullisten totuuksien kanssa. Tämä lopunajan näkökulma kunnioittaa Herraa Jeesusta ja tunnustaa Hänet avaimena kaikkeen profetiaan Raamatussa, ”sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10). Kristittyjen pitäisi pysyä keskittyneinä Häneen ja odottaa Hänen äkillistä ilmestymistään – ei Antikristuksen. Ne, jotka kieltävät Hänet, jäävät jäljelle tempauksen jälkeen. Hyljättyään todellisen Kristuksen tarjoaman pakotien ja pelastuksen heidän on kestettävä Antikristuksen diktatuuri ja sitä seuraavat kauhistuttavat tuomiot. Se, mitä he kokevat maan päällä, on suora seuraus sineteistä, jotka Karitsa murtaa taivaassa. Älä koskaan kiellä Jeesukselta Kristukselta Hänen keskeistä asemaansa Raamatun profetioissa. Hänen läheisen paluunsa odottaminen ja elämänsä järjestäminen sen mukaan on käsky, joka on tarkoitettu olemaan vahva myönteinen kannustin kaikkien aikojen kaikille kristityille.

Kannustin lujuuteen

Taivaallisen Yljän tulemus tapahtuu uskonnollisen kompromissin ja maailmallisuuden aikana. On oleva suuri luopuminen totuudesta ja Jumalan Sanasta. Suhteellisen pieni evankelisten kristittyjen ryhmä loistaa kuin tähdet keskellä kieroa ja nurjaa sukupolvea (Fil. 2:15). Kuten Nooan ja Lootin aikoina, maa on oleva täynnä väkivaltaa, materialismia ja seksuaalista perversiota. Valitettavasti epävanhurskauden ja moraalittomuuden henki vaatii veronsa myös kristittyjen keskuudessa. Heidän valppautensa herpaantuu ja he laskevat hengellisiä normejaan: ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus” (Matt. 24:12). Jotkut kristityt lipsuvat ja lannistuvat Herran työssä. Toimettomat kristityt usein tinkivät antautumisestaan Herralle ja vastuustaan palvella Häntä uskollisesti. Heidän hengellinen taantumuksensa voi ilmetä eri tavoin. Tavallisin tapa taantua on luopua pyhityksen etsimisestä ja tulla huvitusten etsijöiksi, jotka osallistuvat maailmallisiin juhliin, joissa ihmiset syövät ja juovat liikaa. He myös tulevat arvosteleviksi niitä evankelisia kristittyjä kohtaan, jotka eivät hyväksy heidän turmeltuneita tapojaan. Herra Jeesus varoitti sellaisesta syntisestä käytöksestä ja torjui sen käyttämällä näkymää äkillisestä odottamattomasta paluustaan positiivisena kannustimena pysyä lujana loppuun saakka: Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! … Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: ’Minun herrani viipyy’ ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jota hän ei arvaa ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille.” (Matt. 24:45-51).

Oikeat ja ensiarvoiset teot

Herran Jeesuksen tulemuksen odottaminen ennen ahdistuksen aikaa ohjaa tekojasi oikeaan suuntaan. Sinä valmistaudut Hänen tulemukseensa, et Antikristuksen. Tempauksen käsite nimenomaan asettaa sinut vastakkain velvollisuutesi kanssa tehdä tiliä itsestäsi Kristuksen tuomioistuimen edessä heti, kun sinut on temmattu taivaallisiin asuinsijoihin (2. Kor. 5:10; Room. 14:12). Uskolliset palkitaan seuraavilla kruunuilla:

  • Pyhän elämän katoamaton kruunu (1. Kor. 9:24-25). Tämänluontoiselle elämälle on ominaista Pyhän Hengen voima, joka tekee mahdolliseksi uskovalle pysyä Kristuksessa, vastustaa synnin kiusauksia ja hengellistä petosta, sekä jatkaa Herran palvelemista vastoinkäymisistä ja vastustuksesta huolimatta. Kaikki muut kruunut ovat riippuvaisia uskovan pyhityksestä.
  • Ilon kruunu sielujenvoittajille (1. Tess. 2:19). Kun Herran Jeesuksen pelastavaa evankeliumia julistetaan, niin ihmisiä kutsutaan vastaanottamaan se uskon kautta ja siten saamaan lupaus iankaikkisesta elämästä. Meidät on valtuutettu olemaan Kristuksen todistajia kaikkialla maan päällä (Apt. 1:8), mutta eivät kaikki uskovat ole sitoutuneet täyttämään kutsumustaan.
  • Elämän kruunu marttyyreille (Ilm. 2:10). Kaikki, jotka ovat kärsineet, tai jopa kuolleet uskonsa vuoksi, palkitaan. Tähän luokkaan kuuluvat uskovat, joita koeteltiin ankarasti, mutta kantoivat ristiään kestävyydellä (Jaak. 1:12).
  • Kirkkauden kruunu uskollisille paimenille (1. Piet. 5:2-4). Pietari tekee selväksi, että uskolliset paimenet ovat niitä, jotka eivät toteuttaneet tehtäväänsä pakottamalla eikä väärän voiton eikä aseman vuoksi. Väärät opettajat, jotka julistavat valheita, eivät osallistu tempaukseen ilmestyäkseen Kristuksen tuomioistuimen eteen, koska he eivät kuulu Hänelle ja ovat määrätyt kadotukseen (2. Piet. 2:1; 2. Tim. 4:3-4).
  • Vanhurskauden kruunu niille, jotka rakastivat Herran ilmestymistä (2. Tim. 4:8). Hänen tulemuksensa rakastaminen edellyttää erottautumista turmeltuneesta maailmasta ja sen (enimmäkseen) korruptoituneista johtajista samalla tavoitellen Kristuksen valtakuntaa. Uskovat ovat tämän taivaallisen valtakunnan kansalaisia, jota Kristus hallitsee Kuninkaana maan päällä toisen tulemuksensa jälkeen (Fil. 3:20-21).

Se tosiasia, että tekomme tuomitaan tempauksen jälkeen ja että vain ne teot, joilla on iankaikkisuusarvoa, palkitaan, on suuresta merkityksestä auttamaan meitä antautumaan päämäärille, jotka ovat korkeampia, kuin tämän katoavan maailman aineelliset asiat. Kääntymyksemme jälkeen meidän elämämme pitäisi tuottaa Hengen hedelmää, eikä meidän tulisi tuhlata aikaa ja varoja maallisiin asioihin, huvituksiin tai arvottomiin töihin: ”… mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa … Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.” (1. Kor. 3:10-13).

Havaitaanko sinut arvolliseksi palvelijaksi, vai seisotko tuona päivänä tyhjin käsin Kristuksen tuomioistuimen edessä, kuin tulen läpi pelastuneena? Jos kadotat näyn Herran läheisen tulemuksen mahdollisuudesta, voit lipsua itsetyytyväisyyteen, hengelliseen toimettomuuteen ja jopa syntiin: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas… Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.” (2. Piet. 3:10, 17-18).

Uskollinen ja viisas palvelija tekee ahkerasti Herran työtä joka hetki tiedostaen, että aika sitä tehdä on loppumassa. Herra Jeesus itse sanoi: ”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä” (Joh. 9:4). Jumalan tuomioiden yö suuren ahdistuksen aikana on nopeasti lähestymässä – silloin ei ole mitään uskonnollista vapautta.

Kannustin pyhyyteen

tuliv4Yksi voimakkaimmista vaikutuksista, joka lupauksella tempauksesta on kristittyyn, on sen pyhittävä vaikutus. Morsiusseurakunnan jäseninä meidän pitäisi sitoutua haasteeseen tulla esitellyksi taivaalliselle Yljälle siveinä neitsyinä. Siihen sisältyy velvollisuus olla valpas niin, ettemme salli paholaisen kierouttaa tai turmella mieltämme ja elämäämme (2. Kor. 11:2-3). Jeesus Kristus antoi itsensä pyhittääkseen ja puhdistaakseen seurakunnan, että voisi esittää sen itselleen pyhänä ilman tahraa ja ryppyä (Ef. 5:25-27). Meillä on selvä velvollisuus käyttää hallussamme olevia armon keinoja vaeltaaksemme Herran teitä ja tullaksemme pyhiksi kaikessa käytöksessämme (1. Piet. 1:15). “Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). ”Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkotettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan” (1. Joh. 2:28). Kuitenkin, jos menetämme näyn Hänen läheisestä tulemuksestaan, emmekä elä sen mukaisesti, voimme langeta itsetyytyväisyyteen ja jopa syntiin (Matt. 24:48-51).

Toivo koetuksissa ja ahdistuksissa

tuliv5Koetusten ja ahdistusten synkissä varjoissa, kun näköalamme maan päällä näyttävät ankeilta, usko Kristuksen tulemukseen meille tempauksessa on valo tunnelin päässä. Läpi surun ja kärsimyksen miljoonat kristityt ovat epätoivoisesti riippuneet kiinni lupauksessa ylösnousemuksesta ja yhdistymisestä Herran kanssa tempauksessa. Se antoi heille voimaa kestää ja laskea maalliset asiat ja jopa oma henkensäkin arvottomiksi, jotta voisivat voittaa iankaikkisuuden Kristuksen kanssa. Ole siis rohkea, nosta pääsi ja odota Herran tulemusta tietäen, että tulevaisuutesi on turvattu ja varma Hänen kädessään.

Päämäärätietoisuus

Aabrahamin lailla meidän pitäisi nähdä itsemme muukalaisina ja ohikulkijoina maailmassa, joka on ”sen pahan vallassa” (1. Joh. 5:18). Koska tulevaisuutemme ei ole täällä, me tarvitsemme näyn kaupungista, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala (Hepr. 11:10). Pyhiinvaelluksellamme tämän maailman läpi me tarvitsemme vahvan päämäärätietoisuuden. Kun Herra tulee noutamaan meitä tempauksessa, Hän vie meidät ikuiseen kotiimme uudessa Jerusalemissa (1. Kor. 2:9; Joh. 14:2; Ilm. 21:2).

Meidän ei pitäisi samaistua tähän maailmaan, eikä tulla yhdeksi sen materialismin, mukavuuden tavoittelun ja moraalisen ja hengellisen turmeluksen kanssa. Tämä ei tarkoita, että olisimme heikosti motivoituja ja ihmisiä vailla tehtävää. Päinvastoin! Meillä on ilo julistaa Hänen kiitostaan, joka on kutsunut meidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. Uskomattomat ympärillämme ovat hengellisessä pimeydessä, mutta todistuksemme kautta meidän pitäisi näyttää heille tie Vapahtajan luokse, joka on maailman valo.

Palvellessamme Herraa uskollisina todistajina, meidän tulisi aina pitää silmämme kiinnitettyinä Häneen, ”kirkkaaseen Kointähteen” (Ilm. 22:16), joka loistaa piinatun ja vihamielisen maailman synkän taivaanrannan yllä. Kointähti kertoo meille, että yö on pitkälle kulunut ja päivä on käsillä. Ennen kuin Jeesus ilmestyy Vanhurskauden Aurinkona, jolloin kaikkien silmät näkevät Hänet, kristityillä on järisyttävä kohtaaminen Hänen kanssaan yläilmoissa!

 

Herramme Tulee -laulukirjasta:
Minä katselen taivaalle idän,
jos Kointähti koittaa jo vois.
Minä kuuntelen, vaaria pidän,
jos taivaiset harput jo sois.
– Suomentajan lisäys –

Read Full Post »

Older Posts »